Liikennepalvelulain I vaiheen infotilaisuus Trafi ja Liikennevirasto Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.
Päivän ohjelma 8:30 9:15 Aamukahvit 9:15 11:30 Seminaari- ja keskusteluosuus I Tilaisuuden avaus ja yleistä liikennepalvelulaista Keskeiset muutokset henkilöliikenteessä yrittäjän näkökulmasta NAP ja rajapintojen avaamisvelvollisuudet Noin 11:30 12:30 Lounastauko (omakustanteinen) 12:30 16:00 Seminaari- ja keskusteluosuus II Joukkoliikennetoimijoiden kannalta keskeisiä muutoksia Liikenneviraston seuranta- ja yhteensovittamistehtävä Kahvitauko noin klo. 13:30 Taksiliikennettä koskevat määräykset ja esitetyt muutokset ajoneuvoveroon Taksiliikenneluvan ja taksinkuljettajan ajoluvan hakeminen Liikenteen turvallisuusvirasto
Laki liikenteen palveluista Yksi laki, jota työstetään kolmessa osassa Lain valmistelusta vastaa Liikenne- ja viestintäministeriö ja Eduskunta päättää lain lopullisestä hyväksymisestä Lain valmisteluun ja lakia tarkentaviin asetuksiin ja määräyksiin liittyy lausuntokierroksia, jolloin toimijat voivat kertoa näkemyksiään tehdyistä esityksistä Tilanne tällä hetkellä: Mm. taksimarkkinat vapauttanut lain I vaihe on hyväksytty ja astui voimaan tietovelvoitteiden osalta 1.1.2018 ja muulta osin 1.7.2018 Lakia tarkentaa yksi asetus ja kolme määräystä Kaikkia liikennemuotoja koskeva lain II vaihe on hyväksytty Eduskunnassa, mutta odottaa vielä lopullista hyväksymistä. Sen on määrä astua voimaan 1.7.2018, paitsi puolesta-asiointipykälän osalta 1.1.2018 Mahdollisuus Trafille antaa tarkentavia määräyksiä Erityisesti logistiikan digitalisaatiota edistävä lain III vaiheen on tarkoitus lähteä lausuntokierrokselle 04/2018 ja käsitellä Eduskunnassa syksyllä 2018 11.4.2018 Liikenteen turvallisuusvirasto 3
Lain keskeisiä teemoja ja vaikutuksia Lailla on pyritty vahvasti edistämään digitalisaatiota sekä eri rekisterissä olevia tiedonluovutus yms. käytäntöjä eri liikennemuotojen ja rekisteröiden välillä Norminpurun hengessä vaatimuksia on kevennetty niiltä osin kuin lainsäädäntö on kotimaista eikä perustu EU-sääntelyyn Markkinoita vapautettu, mutta samalla siirretty vastuuta enemmän toimijoille Esimerkiksi taksilainsäädännön vapauttaminen tarkoittaa sitä, että yrittäjällä on itsellään vapaus, mutta myös pakkokin suunnitella omat palvelunsa, palveluajat, hinnat, käytettävä kalusto sekä ottaa vastuu lainsäädäntötasolla enemmän kuljettajien osaamisesta 11.4.2018 Liikenteen turvallisuusvirasto 4
Keskeisten viranomaisten rooleja ja niiden muutoksia 1.7.2018 alkaen Trafi: mm. myöntää liikenneluvat, ottaa vastaan ilmoituksia ja toimii yleisenä valvovana viranomaisena sekä seuraa lain vaikutuksia Muutos nykyiseen huomattavan suuri, elyiltä siirtyy tehtäviä henkilöstöineen Trafiin ja viranomaistasolle tulee myös kokonaan uusia tehtäviä Liikennevirasto: tarjoaa NAP-palvelualustan rajapintatietojen ilmoittamiseen, tarjoaa työkalun rajapintojen digitointiin, yhteen sovittaa eri tavoitteita sekä seuraa kysyntää ja tarjontaa Muutos nykyiseen selkeä: kokonaan uusia tehtäviä rajapintoihin liittyen sekä tehtävänkuvan laajentumista mm. kysynnän ja tarjonnan seuraamisessa ELY-keskukset: Ely-keskusten tehtävät liikennelupiin liittyen siirtyvät Trafille, reitti- ja kutsuliikenneluvat lakkaavat Muutos on merkittävä Kilpailu- ja kuluttajavirasto: Ei muutosta nykytehtävään, mutta taksimarkkinoiden vapauttaminen tuonee lisää kuluttajayhteydenottoja ja lisää sitä kautta mm. neuvontatarvetta sekä mahdollisesti lisää markkinavalvontatehtäviä Verohallinto: Ei muutosta nykytehtäviin, mutta taksimarkkinoiden vapauttaminen tuonee lisää seurantatehtäviä ja tuo uusia haasteita tilanteen seuraamiseen 11.4.2018 Liikenteen turvallisuusvirasto 5
Lakimuutosten jälkeenkin henkilökuljetusyrittäjä tarvitsee edelleen erilliset luvat yritykselle, ajoneuvolle ja kuljettajalle Liikennepalvelulaki tuo muutoksia liikennelupiin ja taksinkuljettajan ajolupaan Laki tuo muutoksia yrittäjän muihin vaatimuksiin ja velvollisuuksiin YRITYKSEN LUPA - Taksiliikennelupa tai henkilöliikennelupa - Täydennetään tarvittaessa ilmoittautumisilla KULJETTAJAN LUPA - Taksinkuljettajan ja / tai linjaautonkuljettajan ammattipätevyys - Rekisteröinti AJONEUVON LUPA - Merkintä luvanvaraiseen käyttöön 11.4.2018 Liikenteen turvallisuusvirasto
Lailla ei ole vaikutusta asiakkaan siihen miten asiakas mahdollisesti reklamoi palvelusta Jos kuluttaja-asiakas haluaa valittaa taksimatkan hinnasta, niin hänet ohjataan ensin: 1. Valittamaan palveluntuottajalle, reklamaatioon voi käyttää apuna KKV:n reklamaatioapuria 2. Ottamaan yhteys maistraattien kuluttajaneuvontaan 3. KKV avustaa viemään valituksen kuluttajariitalautakuntaan Yritykset vievät riitansa suoraan oikeuteen Kelan/kunnan maksamien matkojen virheistä valitetaan ko. taholle 11.4.2018 Liikenteen turvallisuusvirasto 7
Yrittäjään kohdistuvia vaatimuskokonaisuuksia Yrityksen perustaminen (Patentti- ja rekisterihallitus) Yrittäjän ja työantajan velvollisuudet (Verohallinto) Ei muutoksia Liikennepalvelulain osalta Ajoneuvon rekisteröinti, varustaminen ja merkitseminen luvanvaraiseen henkilöliikenteeseen Liikennelupa ja ilmoittautumiset Taksinkuljettajan osaamisen varmistaminen Hinnan tai hinnan määräytymisen perusteiden ilmoittaminen asiakkaille Kertominen palveluista sähköisessä palvelussa (esim. kotisivu) Päivän aiheet tulevat käsittelemään pääosin näitä osaalueita Kysyntä- ja tarjontatietojen toimittaminen Liikennevirastolle Olennaisten tietojen avaaminen 11.4.2018 Liikenteen turvallisuusvirasto 8
Kysymyksiä? Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. 11.4.2018 9