perusteella annettavat määräykset Johtava asiantuntija Aleksi Uttula

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "perusteella annettavat määräykset Johtava asiantuntija Aleksi Uttula"

Transkriptio

1 Alusturvallisuuslain perusteella annettavat määräykset Johtava asiantuntija Aleksi Uttula

2 Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009) ns. Alusturvallisuuslaki lli l tuli voimaan Lailla on pyritty kokoamaan hajallaan ollutta lainsäädäntöä yhteen ja selkeyttämään ää lain systematiikkaa Lain keskeisenä k tavoitteena on ollut saattaa alusten turvallisuutta ja turvallista käyttöä koskeva lainsäädäntö perustuslain vaatimusten mukaiseksi Laissa on annettu Trafille valtuudet lukuisten teknisten määräysten antamiseen Määräyksillä korvataan asetuksia tai määräykset ovat kokonaan uusia (esim. sähkö- ja koneistomääräykset) 2

3 Yleistä määräyksistä Määräykset ä koskevat k pääsääntöisesti ti muita kuin: SOLAS-yleissopimuksen (SopS 11/1981) soveltamisalaan kuuluvia aluksia Non-SOLAS-direktiivin (2009/45/EY) mukaisia A- ja B-luokan aluksia Kalastusalusdirektiivin piiriin kuuluvia aluksia Määräyksissä käytettävä alusten jaottelu seuraa alusturvallisuuslain otsikoita Voimassa olevat määräykset ja asetukset löytyvät sekä finlex.fi että trafi.fi-sivuilta 3

4 Julkaistut uudet määräykset Alusten radiolaitteet itt t ja niihin liittyvät järjestelytj t TRAFI/6540/ /2011 Alusten katsastukset t k t TRAFI/1172/ /2011 Vuokraveneiden laitteet t ja varusteet t TRAFI/7101/ /2010 Non-SOLAS -direktiivin i soveltamisalaan l kuuluvien matkustaja-alusten liikennöimien merialueiden rajat TRAFI/7105/ / /2010 Kotimaanliikenteen liikennealueiden rajat TRAFI/7106/ / /2010 4

5 Radiomääräys Määräys ä tuli voimaan Kumosi Merenkulkuhallituksen päätös alusten radiolaitteista annetun asetuksen 3 :n soveltamisesta ( , Dnro 1/30/92) Samalla kumottiin asetus alusten radiolaitteista (31/92) Suurin muutos aikaisempaan sääntelyyn on vaatimus VHF-DSC-radiopuhelimista. Näiden tulee olla käytössä olemassa olevissa aluksissa viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2015 jälkeen suoritettavassa seuraavassa radiolaitteiden katsastuksessa Ei muita merkittäviä muutoksia kumotun MKH:n päätökseen sisältöön 5

6 Katsastusmääräys Määräys ä tuli voimaan Samalla kumottiin asetus alusten katsastuksista (1123/1999) Määräys koskee vain Trafin suorittamia katsastuksia Ei merkittäviä muutoksia kumotun asetuksen sisältöön, ei aiempia määräyksiä Tehty tarkennuksia katsastuskäytäntöihin esim. pohjan ulkopuolinen tarkastus, uusintakatsastuksen siirtäminen ja lipun vaihto otettu vuosipäivä käyttöön 6

7 Vuokravenemääräykset Määräys ä tuli voimaan Sisältää kaikki varustevaatimukset vuokraveneille Ei sisällä enää rakennevaatimuksia vuokraveneille Uusilla vuokraveneillä tulee olla CE-merkintä 7

8 Määräykset liikennealueista Kotimaanliikenteen t osalta on käytössä ä kahdet liikennealueet on annettu meriturvallisuusmääräykset, ä t joissa on määritelty sekä kotimaanliikenteen liikennealueiden I, II ja III rajat että non-solas-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien matkustaja-alusten liikennöimien merialueiden rajat non-solas-direktiivin mukaiset merialueet ja kotimaan liikenteen liikennealueiden rajat eivät ole samoja määrittämisperusteet ovat erillaiset 8

9 Liikennealueet I, II ja III non-solas merialueet D, C ja B 9

10 Liikennealueet I, II ja III non-solas merialueet D, C ja B 10

11 Tulossa olevat määräykset (1/3) 1. Määräykset ä alusten hengenpelastuslaitteista l i t 2. Määräykset alusten paloturvallisuudesta 3. Määräykset alusten runkorakenteesta 4. Määräykset aluksen vakavuudesta 5. Määräykset alusten sähköasennuksista 11

12 Tulossa olevat määräykset (2/3) 6. Määräykset ä matkustaja-alusten t t esteettömyydestä ttö tä 7. Määräykset alusten varalaidasta 8. Määräykset aluksenmittauksesta 9. Määräykset alusten koneistoista 10. Määräykset ammattiveneiden turvallisuudesta 12

13 Tulossa olevat määräykset(3/3) 11. Määräykset ä erikoisalusten i turvallisuudesta t 12. Määräykset kotimaan matkoilla liikennöivien matkustaja-alusten t t turvallisuudesta t (non-solasmatkustaja-alukset) 13. Määräykset ä kalastusalusten l t turvallisuudesta t 14. Määräykset suurnopeusalusten turvallisuudesta 15. Määräykset alusten navigointilaitteista 13

Non-SOLAS-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaan matkoilla liikennöivien matkustaja-alusten turvallisuus

Non-SOLAS-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaan matkoilla liikennöivien matkustaja-alusten turvallisuus 1 (6) Antopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimaantulopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 15 :n 3 momentti ja 18

Lisätiedot

Non-SOLAS-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaan matkoilla liikennöivien matkustaja-alusten turvallisuus

Non-SOLAS-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaan matkoilla liikennöivien matkustaja-alusten turvallisuus 1 (6) Antopäivä: 26.6.2014 Voimaantulopäivä: 1.8.2014 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 15 :n 3 momentti ja 18 :n 1 momentti

Lisätiedot

Erikoisalusten turvallisuus

Erikoisalusten turvallisuus 1 (10) Antopäivä: x.x.2012 Voimaantulopäivä: [1.1.2013] Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009) 22 :n 2 ja 6 momentti Muutostiedot:

Lisätiedot

Alusten radiolaitteet, määräysmuutokset Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä , Kuopio

Alusten radiolaitteet, määräysmuutokset Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä , Kuopio Alusten radiolaitteet, määräysmuutokset Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä 6.4.2018, Kuopio Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Miksi muutetaan? Lisätään annetut oikaisut ja korjaukset määräykseen

Lisätiedot

Lisäksi on tarpeen selventää non-solas-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaanliikenteen matkustaja-alusten vakavuusvaatimuksia.

Lisäksi on tarpeen selventää non-solas-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaanliikenteen matkustaja-alusten vakavuusvaatimuksia. PerustelumuistioLUONNOS 1 (5) 19.9.2019 Alusten vakavuus TRAFICOM/193813/03.04.01.00/2019 Määräyksen tausta ja säädösperusta Aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä annetun lain (1686/2009;

Lisätiedot

Vuokraveneiden laitteet ja varusteet

Vuokraveneiden laitteet ja varusteet Perustelumuistio 1(5) 27.2.2015 Vuokraveneiden laitteet ja varusteet Määräyksen tausta ja säädösperusta Voimassa oleva määräys vuokraveneiden laitteista ja varusteista (Trafi) on vuonna 2010 antanut aluksen

Lisätiedot

Matkustaja-alusinfopäivä Juuso Halin

Matkustaja-alusinfopäivä Juuso Halin Matkustaja-alusinfopäivä 18.1.2019 Juuso Halin Alusturvallisuuslain muutos, taustaa Muutokset alusturvallisuuslakiin ja lakiin matkustaja-aluksen henkilöluetteloista Löytyvät HE:stä 198/2018 Hallituksen

Lisätiedot

Aluksen lastiviiva ja varalaita

Aluksen lastiviiva ja varalaita PerustelumuistioLUONNOS 1 (5) 19.9.2019 Aluksen lastiviiva ja varalaita TRAFICOM/84663/03.04.01.00/2019 Määräyksen tausta ja säädösperusta Aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä

Lisätiedot

Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä

Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä 31.3.2017 Juuso Halin Johtava asiantuntija Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Uusi katsastusmääräys Määräys on luonnosvaiheessa Tullessaan voimaan kumoaa

Lisätiedot

Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä

Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä 19.1.2017 Juuso Halin Johtava asiantuntija Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Uusi katsastusmääräys Määräys on luonnosvaiheessa Tullessaan voimaan kumoaa

Lisätiedot

Vuokraveneiden katsastukset

Vuokraveneiden katsastukset Vuokraveneiden katsastukset Jari Pietilä Tarkastaja, merenkulku Eteläinen valvontayksikkö Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Mikä on vuokravene? Alle 24 m pitkä huvivene, jota vuokrataan miehitettynä

Lisätiedot

Alusten sähköasennukset

Alusten sähköasennukset Perustelumuistio 1(5) 22.12.2014 Alusten sähköasennukset Määräyksen tausta ja säädösperusta Voimassa oleva määräys alusten sähköasennuksista Vuoden 2010 alusta voimaan tulleeseen alusturvallisuuslainsäädännön

Lisätiedot

Vuokraveneiden laitteet ja varusteet

Vuokraveneiden laitteet ja varusteet Perustelumuistio 1(6) 24.4.2015 Vuokraveneiden laitteet ja varusteet Määräyksen tausta ja säädösperusta Voimassa oleva määräys vuokraveneiden laitteista ja varusteista (Trafi) on vuonna 2010 antanut aluksen

Lisätiedot

Alusten radiolaitteet

Alusten radiolaitteet Alusten radiolaitteet TRAFI/5379/03.04.01.00/2014 Erityisasiantuntija Jami Metsärinne Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Muutos ja voimaantulo Vuonna 2011 annetun määräyksen toimivuudesta on kerätty

Lisätiedot

Kalastusalusten turvallisuus

Kalastusalusten turvallisuus 1 (6) Antopäivä: 20.12.2012 Voimaantulopäivä: 1.1.2013 Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 21 :n 3 momentti ja 23 :n 1

Lisätiedot

Alusten radiolaitteet

Alusten radiolaitteet Perustelumuistion liite 1(5) 13.2.2018 Alusten radiolaitteet Määräyksen tausta ja säädösperusta Alusten radiolaitteet -määräys, jäljempänä radiolaitemääräys, annetaan aluksen teknisestä turvallisuudesta

Lisätiedot

Voimassa: toistaiseksi

Voimassa: toistaiseksi LLUO 1 (36) Antopäivä: 21.11.2018 Voimaantulopäivä: 1.12.2018 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 43 :n 4 momentti, 46

Lisätiedot

Muutostiedot: Tällä määräyksellä kumotaan Liikenteen turvallisuusviraston määräys alusten katsastuksista TRAFI/218533/

Muutostiedot: Tällä määräyksellä kumotaan Liikenteen turvallisuusviraston määräys alusten katsastuksista TRAFI/218533/ 1 (36) Antopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimaantulopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimassa: [esim. toistaiseksi]toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 43

Lisätiedot

Ajankohtaista sääntelystä - Kotimaanliikenteen matkustaja-alusyrittäjien

Ajankohtaista sääntelystä - Kotimaanliikenteen matkustaja-alusyrittäjien Ajankohtaista sääntelystä - Kotimaanliikenteen matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä Johtava asiantuntija Aleksi Uttula Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Käsiteltävät asiat HE 99/2014 Hallituksen

Lisätiedot

Voimassa: Toistaiseksi

Voimassa: Toistaiseksi 1 (34) Antopäivä: 14.2.2013 Voimaantulopäivä: 1.3.2013 Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 43 :n 4 momentti, 46 :n 2 momentti,

Lisätiedot

Alusten radiolaitteet

Alusten radiolaitteet Perustelumuistio 1(5) 20.11.2014 Alusten radiolaitteet Määräyksen tausta ja säädösperusta Voimassa oleva määräys alusten radiolaitteista ja niihin liittyvistä järjestelyistä Vuoden 2010 alusta voimaan

Lisätiedot

Määräystulkinnat. Ohje paloeristystä vastaavasta turvallisuustasosta koneistotilojen ja keittiöiden rajapinnoille

Määräystulkinnat. Ohje paloeristystä vastaavasta turvallisuustasosta koneistotilojen ja keittiöiden rajapinnoille Määräystulkinnat Kotimaan liikenteen matkustaja-alusten palomääräykset Ohje paloeristystä vastaavasta turvallisuustasosta koneistotilojen ja keittiöiden rajapinnoille Kotimaan liikenteen matkustaja-alusyrittäjien

Lisätiedot

Kotimaan liikenteen matkustaja-alusten palomääräykset

Kotimaan liikenteen matkustaja-alusten palomääräykset Kotimaan liikenteen matkustaja-alusten palomääräykset Kotimaanliikenteen matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä 16.1.2015 Ylitarkastaja Kaija Tuomola, Trafi Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Lisätiedot

Voimassa: toistaiseksi

Voimassa: toistaiseksi 1 (35) Antopäivä: 20.6.2017 Voimaantulopäivä: 1.7.2017 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 43 :n 4 momentti, 46 :n 2 momentti,

Lisätiedot

Paapuuri Oy / Markku Saiha

Paapuuri Oy / Markku Saiha Paapuuri Oy / Markku Saiha Asiakkaan kuljettaminen vesillä Lähtökohta on, että miehitettynä vuokrattu vene on katsastettava vuokraveneeksi ja kuljettajalla on oltava vuokraveneen kuljettajankirja. Vuokravene

Lisätiedot

Ajankohtaista miehitysja pätevyysasioista. Santeri Lunkka Merenkulun pätevyydet-yksikkö

Ajankohtaista miehitysja pätevyysasioista. Santeri Lunkka Merenkulun pätevyydet-yksikkö Ajankohtaista miehitysja pätevyysasioista Santeri Lunkka Merenkulun pätevyydet-yksikkö Säädösmuutokset 1.7.2018 Laki liikenteen palveluista (320/2017) Laivaväkilaki (1687/2009) Miehitysasetus (508/2018)

Lisätiedot

TIEDOTUSLEHTI NRO 7/

TIEDOTUSLEHTI NRO 7/ Merenkulkulaitos TIEDOTUSLEHTI NRO 7/12.4.1999 ALUSTEN RADIOLAITTEET Merenkulkulaitos on 12.4.1999 muuttanut alusten radiolaitteista annetun asetuksen (31/1992) :n soveltamisesta 24.1.1992 antamansa päätöksen

Lisätiedot

Non-SOLAS-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaan matkoilla liikennöivien matkustaja-alusten turvallisuus

Non-SOLAS-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaan matkoilla liikennöivien matkustaja-alusten turvallisuus Perustelumuistio 1(6) 20.3.2017 Non-SOLAS-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaan matkoilla liikennöivien matkustaja-alusten turvallisuus Määräyksen tausta ja säädösperusta Vuoden 2010 alusta voimaan

Lisätiedot

HE 271/2016 Ateenan yleissopimuksen hyväksymisestä. Liikenne- ja viestintävaliokunta Hallitusneuvos Tiina Ranne

HE 271/2016 Ateenan yleissopimuksen hyväksymisestä. Liikenne- ja viestintävaliokunta Hallitusneuvos Tiina Ranne HE 271/2016 Ateenan yleissopimuksen hyväksymisestä Liikenne- ja viestintävaliokunta 15.2.2017 Hallitusneuvos Tiina Ranne 1 Ateenan yleissopimus Matkustajien ja matkatavaroiden kuljettamisesta meritse tehty

Lisätiedot

Merenkulkuhallitus TIEDOTUSLEHTI NRO 3/ Merenkulkuhallitus on 24 päivänä tammikuuta 1992 tehnyt päätöksen. ja itä- ja pohjanmerenliikenteessä

Merenkulkuhallitus TIEDOTUSLEHTI NRO 3/ Merenkulkuhallitus on 24 päivänä tammikuuta 1992 tehnyt päätöksen. ja itä- ja pohjanmerenliikenteessä Merenkulkuhallitus TIEDOTUSLEHTI NRO 3/1.2.1992 ALUSTEN RADIOLAITTEET Alusten radiolaitteista on annettu asetus 17 päivänä tammikuuta 1992 (31/92). S Merenkulkuhallitus on 24 päivänä tammikuuta 1992 tehnyt

Lisätiedot

Matkustajaalusturvallisuusdirektiivien. muuttaminen. liikenne- ja viestintävaliokunta

Matkustajaalusturvallisuusdirektiivien. muuttaminen. liikenne- ja viestintävaliokunta Matkustajaalusturvallisuusdirektiivien muuttaminen liikenne- ja viestintävaliokunta 22.9.2016 Ylitarkastaja Maija Rönkä Hallitusneuvos Katja Viertävä 1 Komission ehdotukset 1) Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Voimassa olevassa määräyksessä on havaittu olevan muutostarpeita muun muassa sidosryhmiltä saadun palautteen perusteella.

Voimassa olevassa määräyksessä on havaittu olevan muutostarpeita muun muassa sidosryhmiltä saadun palautteen perusteella. Perustelumuistio 1(5) 16.12.2014 Alusten koneistot Määräyksen tausta ja säädösperusta Voimassa oleva määräys alusten koneistoista Vuoden 2010 alusta voimaan tulleeseen alusturvallisuuslainsäädännön uudistukseen

Lisätiedot

Määräys 1 (32) TRAFI/7200/03.04.01.00/2011

Määräys 1 (32) TRAFI/7200/03.04.01.00/2011 1 (32) Antopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimaantulopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009) 23 :n 1 momentti ja 83

Lisätiedot

HE 271/2016 Ateenan yleissopimuksen hyväksymisestä

HE 271/2016 Ateenan yleissopimuksen hyväksymisestä HE 271/2016 Ateenan yleissopimuksen hyväksymisestä Liikenne- ja viestintävaliokunta 22.2.2017 Lakimies Reetta Timonen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ateenan yleissopimus Matkustajien ja matkatavaroiden

Lisätiedot

Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyksenantovaltuudet. Aino Still

Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyksenantovaltuudet. Aino Still Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyksenantovaltuudet Aino Still 23.8.2017 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Viranomaisen valtuudesta antaa määräyksiä Perustuslain

Lisätiedot

Ajankohtaista katsastuksista. Kuopio Ilkka Salminen

Ajankohtaista katsastuksista. Kuopio Ilkka Salminen Ajankohtaista katsastuksista Ilkka Salminen Ilkka.salminen@traficom.fi Esityksen sisältö Alusturvallisuuslain muutos Muutoksia määritelmiin Katsastustoiminnan muutokset Muutokset alusten katsastuksiin

Lisätiedot

Havaintoja kotimaanliikenteen matkustaja-alusten turvallisuudesta. Esa Pasanen Erityisasiantuntija Merikapteeni

Havaintoja kotimaanliikenteen matkustaja-alusten turvallisuudesta. Esa Pasanen Erityisasiantuntija Merikapteeni Havaintoja kotimaanliikenteen matkustaja-alusten turvallisuudesta Esa Pasanen Erityisasiantuntija Merikapteeni Kotimaan vesiliikenteen matkustajamäärä alueittain 2017, rannikko Suomenlahti 2 959 672 josta

Lisätiedot

Katsaus tieliikenteen säädöksiin ja määräyksiin

Katsaus tieliikenteen säädöksiin ja määräyksiin Katsaus tieliikenteen säädöksiin ja määräyksiin Tieliikenteen säädösinfo Susanna Metsälampi 27.11.2018 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Lainsäädäntökokonaisuus on palapeli EU-säädökset (asetukset

Lisätiedot

Norminsiirto II ja automääräys

Norminsiirto II ja automääräys Norminsiirto II ja automääräys Tieliikenteen säädösinfo 8.11.2016 Erityisasiantuntija Timo Kärkkäinen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Aluksi historiaa: Norminsiirto I -hanke 1.1.2015 voimaan

Lisätiedot

Vuokraveneiden laitteet ja varusteet

Vuokraveneiden laitteet ja varusteet 1 (13) Antopäivä: 24.4.2015 Voimaantulopäivä: 1.5.2015 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 23 :n 1 momentti Täytäntöönpantava

Lisätiedot

non-solas matkustaja-alusten turvallisuuden kehitys vuosina Anssi Lehto

non-solas matkustaja-alusten turvallisuuden kehitys vuosina Anssi Lehto non-solas matkustaja-alusten turvallisuuden kehitys vuosina 2012-2014 Anssi Lehto Examensarbete för Sjökapten (YH)-examen Utbildningsprogrammet för sjöfart Åbo 2015 OPINNÄYTETYÖ Tekijä: Anssi Lehto Koulutusohjelma

Lisätiedot

Laki. aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä annetun lain muuttamisesta

Laki. aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä annetun lain muuttamisesta Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä annetun

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 1995 N:o

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 1995 N:o SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1995 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 1995 N:o 1615 1621 SISÄLLYS N:o Sivu 1615 Laki Etelä-Afrikan kanssa tuloveroja ja veron kiertämisen estämiseksi tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Trafin ajankohtaiset kuulumiset

Trafin ajankohtaiset kuulumiset Trafin ajankohtaiset kuulumiset Läntinen valvontayksikkö Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Päivän ohjelma Päivän ohjelma 10:00 10:20 Trafin tilannekatsaus (Jan Welander Trafi) 10:20 10:45 Työturvallisuusopas

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 139/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi painelaitelain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi painelaitelain 27 :n 3 momenttia. Lain siirtymäsäännöksen

Lisätiedot

Trafin ajankohtaiskatsaus

Trafin ajankohtaiskatsaus Trafin ajankohtaiskatsaus 31.3.2017 Ove Hagerlund Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ajankohtaista: Esiselvitys liikennehallinnon virastouudistuksesta (LIIVI) julkaistiin 17.2.2017 (ml. liikenteenohjaus)

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2009 N:o 1686 1693. Laki. N:o 1686

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2009 N:o 1686 1693. Laki. N:o 1686 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2009 N:o 1686 1693 SISÄLLYS N:o Sivu 1686 Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä... 7119 1687 Laki laivaväestä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2015 COM(2015) 664 final 2015/0304 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskevan Pariisin yhteisymmärryspöytäkirjan

Lisätiedot

Vaatimuksenmukaisuus. Osastonjohtaja Sanna Sonninen

Vaatimuksenmukaisuus. Osastonjohtaja Sanna Sonninen Uusi Trafi Vaatimuksenmukaisuus ja lupa-asiat Osastonjohtaja Sanna Sonninen Eläköön.fi kampanjointi -tee liikenneturvallisuuslupauslli l Liikenteen turvallisuusvirasto 2 Trafi merenkulun lupaviranomaisena

Lisätiedot

Alusten turvallisuuslaitteiden huoltoyritysten hyväksymisen edellytykset ja niiden toiminnalle asetettavat vaatimukset

Alusten turvallisuuslaitteiden huoltoyritysten hyväksymisen edellytykset ja niiden toiminnalle asetettavat vaatimukset 1 (5) Asianumero Antopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimaantulopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009) 83 Muutostiedot:

Lisätiedot

Alusten turvallisuuslaitteiden huoltoyritysten hyväksymisen edellytykset ja niiden toiminnalle asetettavat vaatimukset

Alusten turvallisuuslaitteiden huoltoyritysten hyväksymisen edellytykset ja niiden toiminnalle asetettavat vaatimukset 1 (6) Antopäivä: 25.9.2015 Voimaantulopäivä: 1.10.2015 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 83 Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö:

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 1999 N:o

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 1999 N:o SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 1999 N:o 394 417 SISÄLLYS N:o Sivu 394 Laki Itävallan, Suomen ja Ruotsin liittymisestä tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden täytäntöönpanoa

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 236. Laki

SISÄLLYS. N:o 236. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä huhtikuuta 2005 N:o 236 240 SISÄLLYS N:o Sivu 236 Laki alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen

Lisätiedot

Ajankohtaista pätevyysasioista

Ajankohtaista pätevyysasioista Ajankohtaista pätevyysasioista Santeri Lunkka Merenkulun pätevyydet -yksikkö Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Laki liikenteen palveluista (liikennekaari) Liikenteen palveluista annettu lain II-vaihe

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2001 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2001 N:o 85 93 SISÄLLYS N:o Sivu 85 Laki Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 103/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta annetun lain sekä aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

5/ SOLAS-yleissopimuksen III luvun muutokset tulivat kansainvälisesti voimaan

5/ SOLAS-yleissopimuksen III luvun muutokset tulivat kansainvälisesti voimaan Merenkulkulautos Merenkulkulaitoksen TIEDOTUSLEHTI 5/20.4.2007 MUUTOKSIA SOLAS-YLEISSOPIMUKSEN III LUKUUN Kansainvälinen merenkulkujärjestö (IMO) on hyväksynyt 20.5.2004 antamallaan päätöslauselmalla MSC.152(78)

Lisätiedot

Vaikutusarvio - matkustaja-aluksia koskevan henkilöluettelodirektiivin muutos

Vaikutusarvio - matkustaja-aluksia koskevan henkilöluettelodirektiivin muutos Vaikutusarvio - matkustaja-aluksia koskevan henkilöluettelodirektiivin muutos Jouni Lappalainen Erityisasiantuntija Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Sisältö Matkustaja-aluksia koskevan henkilöluettelodirektiivin

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 755. Valtioneuvoston asetus. kansaneläkeasetuksen 69 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 22 päivänä elokuuta 2002

SISÄLLYS. N:o 755. Valtioneuvoston asetus. kansaneläkeasetuksen 69 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 22 päivänä elokuuta 2002 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä elokuuta 2002 N:o 755 761 SISÄLLYS N:o Sivu 755 kansaneläkeasetuksen 69 :n muuttamisesta... 3727 756 perhe-eläkeasetuksen 1 :n muuttamisesta...

Lisätiedot

Laki laiva-apteekista

Laki laiva-apteekista Laki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: laiva-apteekista Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015 1 Lain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena on varmistaa laivaväen mahdollisuus saada asianmukaista

Lisätiedot

Laki. merilain muuttamisesta

Laki. merilain muuttamisesta Laki merilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan merilain (674/1994) 18 luvun 5 :n 4 momentti, muutetaan 18 luvun 1 4, 5 :n otsikko ja 3 momentti, 6 :n 4 momentti sekä 8 ja 15, sellaisina

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0020(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0020(NLE) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 25.11.2013 2013/0020(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi jäsenvaltioiden valtuuttamisesta allekirjoittamaan ja ratifioimaan

Lisätiedot

Alusten hengenpelastuslaitteet Luonnos 11.7.2013

Alusten hengenpelastuslaitteet Luonnos 11.7.2013 1 (32) Antopäivä: x.x.2013 Voimaantulopäivä: [1.1.2014] Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 23 :n 1 momentti ja 83 Kumoaa

Lisätiedot

Alusten hengenpelastuslaitteet

Alusten hengenpelastuslaitteet 1 (33) Antopäivä: 27.2.2014 Voimaantulopäivä: 1.3.2014 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 23 :n 1 momentti ja 83 Kumoaa

Lisätiedot

Alusten radiolaitteet

Alusten radiolaitteet LUON Määräys 1 (21) Antopäivä: 20.2.2018 Voimaantulopäivä: 1.3.2018 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 18 :n 1 momentti,

Lisätiedot

OPS M5-7 Lentotoimintarajoitus meluisille suihkukoneille

OPS M5-7 Lentotoimintarajoitus meluisille suihkukoneille Perustelumuistio 1(5) 22.8.2018 OPS M5-7 Lentotoimintarajoitus meluisille suihkukoneille Määräyksen tausta ja säädösperusta Määräyksen säädösperusta on ilmailulain (864/2014) 157, jonka mukaan Liikenteen

Lisätiedot

HE 205/2001 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 205/2001 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi alusturvallisuuden valvonnasta annettua

Lisätiedot

Takseihin liittyvät tekniset vaatimukset alkaen

Takseihin liittyvät tekniset vaatimukset alkaen Takseihin liittyvät tekniset vaatimukset 1.7.2018 alkaen Liikenteen palveluista annettuun lakiin liittyvien määräyshankkeiden sidosryhmätilaisuus 23.8.2017 Timo Kärkkäinen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti

Lisätiedot

Euroopan unionin virallinen lehti. EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 789/2004, annettu 21 päivänä huhtikuuta 2004,

Euroopan unionin virallinen lehti. EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 789/2004, annettu 21 päivänä huhtikuuta 2004, 30.4.2004 L 138/19 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 789/2004, annettu 21 päivänä huhtikuuta 2004, lasti- ja matkustaja-alusten siirtämisestä yhteisössä rekistereiden välillä ja neuvoston

Lisätiedot

Alusten navigointilaitteet ja -järjestelmät

Alusten navigointilaitteet ja -järjestelmät l Määräys 1 (16) Antopäivä: x.xx.2012 Voimaantulopäivä: [1.12.2012] Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009) 11 :n 1 momentti,

Lisätiedot

Määräys autojen ja niiden perävaunujen teknisistä vaatimuksista

Määräys autojen ja niiden perävaunujen teknisistä vaatimuksista Määräys autojen ja niiden perävaunujen teknisistä vaatimuksista Tieliikenteen säädösinfo 31.10.2017 Erityisasiantuntija Timo Kärkkäinen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Trafin määräys: Autojen

Lisätiedot

Painolastivesiyleissopimus - pääpiirteet ja voimaansaattaminen Suomessa

Painolastivesiyleissopimus - pääpiirteet ja voimaansaattaminen Suomessa Painolastivesiyleissopimus - pääpiirteet ja voimaansaattaminen Suomessa Lolan Eriksson Hallitusneuvos 25.2.2015 Yleissopimuksen tausta Torjutaan alusten painolastivesien ja sedimenttien mukana leviäviä

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos 7.3.2017 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten

Lisätiedot

LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 26/2009 vp

LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 26/2009 vp LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 26/2009 vp Hallituksen esitys laiksi aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä ja laiksi laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta sekä

Lisätiedot

HE 250/2009 vp. turvallisuussäännöistä ja -määräyksistä annetun neuvoston direktiivin soveltamisalaan kuuluvan kotimaan matkoilla liikennöivän

HE 250/2009 vp. turvallisuussäännöistä ja -määräyksistä annetun neuvoston direktiivin soveltamisalaan kuuluvan kotimaan matkoilla liikennöivän Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä ja laiksi laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta sekä laeiksi eräiden niihin liittyvien lakien

Lisätiedot

HE 3/2011 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan syksyllä

HE 3/2011 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan syksyllä Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi aluksen teknisestä turvallisuudesta

Lisätiedot

MERITURVALLISUUS- MÄÄRÄYS

MERITURVALLISUUS- MÄÄRÄYS Antopäivä: 23.11.2010 Liikenteen turvallisuusvirasto TRAFI/31299/03.04.01.00/2010 MERITURVALLISUUS- MÄÄRÄYS Voimassaoloaika: 1.12.2010 - toistaiseksi Säädösperusta: Laki alusten jääluokista ja jäänmurtaja-avustuksesta

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä tammikuuta 2015. 7/2015 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä tammikuuta 2015. 7/2015 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä tammikuuta 2015 7/2015 Valtioneuvoston asetus täydentävien ehtojen lakisääteisistä hoitovaatimuksista sekä niiden ja hyvän maatalouden ja ympäristön

Lisätiedot

Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia.

Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Lainsäädäntökuulumisia osastonjohtaja Susanna Metsälampi Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Ajankohtaista ilmailun säädöshankesalkussa Ilmailulain l i kokonaisuudistus k EU-lainsäädännön ja kv. standardien

Lisätiedot

ANNEX LIITE. ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI

ANNEX LIITE. ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.5.2018 COM(2018) 315 final ANNEX LIITE ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI merenkulkijoiden vähimmäiskoulutuksesta annetun direktiivin 2008/106/EY muuttamisesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi laivaväen työ- ja asuinympäristöstä sekä ruokahuollosta aluksella annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

HE 168/2018 vp. Esityksessä ehdotetun lain Alankomaiden kuningaskunnan kanssa Aruban osalta automaattisesta

HE 168/2018 vp. Esityksessä ehdotetun lain Alankomaiden kuningaskunnan kanssa Aruban osalta automaattisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Alankomaiden kanssa Aruban osalta automaattisesta tietojenvaihdosta säästöjen tuottamista korkotuloista tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 47/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi painelaitelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi painelaitelakia. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.4.2019 C(2019) 2859 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 17.4.2019, katsastettavien kohteiden katsastamiseksi tarvittavista teknisistä tiedoista, suositeltavien

Lisätiedot

Ammattiveneiden turvallisuus

Ammattiveneiden turvallisuus 1(15) 15.4.2019 Ammattiveneiden turvallisuus Määräyksen tausta ja säädösperusta Ammattiveneiden turvallisuudesta annettavan määräyksen (jäljempänä ammattivenemääräys) taustalla on vuonna 1990 annettu Pohjoismainen

Lisätiedot

Merenkulkulaitos TIEDOTUSLEHTI NRO 11/ ERÄIDEN HENGENPELASTUSLAITTEIDEN MAARAAIKAISHUOLTO

Merenkulkulaitos TIEDOTUSLEHTI NRO 11/ ERÄIDEN HENGENPELASTUSLAITTEIDEN MAARAAIKAISHUOLTO Merenkulkulaitos TIEDOTUSLEHTI NRO 11/18.6.1999 ERÄIDEN HENGENPELASTUSLAITTEIDEN MAARAAIKAISHUOLTO Merenkulkulaitos on 16.6.1999 antanut päätöksen eräiden hengenpelastuslaitteiden määräaikaishuollosta.

Lisätiedot

Alusten radiolaitteet

Alusten radiolaitteet 1 (20) Antopäivä: 19.11.2014 Voimaantulopäivä: 1.12.2014 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 18 :n 1 momentti, 21 :n 3

Lisätiedot

HE 23/2017 vp merilain ja eräiden muiden lakien muuttaminen ja IMO:n yleissopimusten voimaansaattaminen

HE 23/2017 vp merilain ja eräiden muiden lakien muuttaminen ja IMO:n yleissopimusten voimaansaattaminen HE 23/2017 vp merilain ja eräiden muiden lakien muuttaminen ja IMO:n yleissopimusten voimaansaattaminen Liikenne- ja viestintävaliokunta 7.4.2017 Reetta Timonen Esa Pasanen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti

Lisätiedot

Liikennepalvelulain I vaiheen infotilaisuus

Liikennepalvelulain I vaiheen infotilaisuus Liikennepalvelulain I vaiheen infotilaisuus Trafi ja Liikennevirasto Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Päivän ohjelma 8:30 9:15 Aamukahvit 9:15 11:30 Seminaari- ja keskusteluosuus I Tilaisuuden

Lisätiedot

SISÄLLYS. kansainvälisiä rautatiekuljetuksia koskevan yleissopimuksen (COTIF) muutosten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

SISÄLLYS. kansainvälisiä rautatiekuljetuksia koskevan yleissopimuksen (COTIF) muutosten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 24 päivänä kesäkuuta 2004 N:o 525 535 SISÄLLYS N:o Sivu 525 Laki kansainvälisiä rautatiekuljetuksia koskevan yleissopimuksen (COTIF) muutosten lainsäädännön

Lisätiedot

Hyväksyttyjen luokituslaitosten antamia luokitusmerkintöjä vastaavat suomalaiset jääluokat ja jääluokan vahvistaminen

Hyväksyttyjen luokituslaitosten antamia luokitusmerkintöjä vastaavat suomalaiset jääluokat ja jääluokan vahvistaminen L MääräysLUONNOS 1 (11) Antopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimaantulopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki alusten jääluokista ja jäänmurtaja-avustuksesta (1121/2005) 4 :n 2 momentti ja

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle painelaitelaiksi. HE 117/2016 vp.

Hallituksen esitys eduskunnalle painelaitelaiksi. HE 117/2016 vp. Eduskunta Talousvaliokunta 15.9.2016 Hallituksen esitys eduskunnalle painelaitelaiksi HE 117/2016 vp. Sami Teräväinen hallitussihteeri, TEM Nykytilanne VOIMASSA OLEVA LAINSÄÄDÄNTÖ 1) Painelaitelaki (869/1999)

Lisätiedot

Määräys 3/ (5) Dnro 2028/03.00/

Määräys 3/ (5) Dnro 2028/03.00/ Määräys 3/2011 1 (5) In vitro diagnostiikkaan tarkoitettujen terveydenhuollon laitteiden suorituskyvyn arviointitutkimukset ja niistä ilmoittaminen Valtuutussäännökset Laki terveydenhuollon laitteista

Lisätiedot

Rajapintavelvoitteet NAP-palvelukatalogi Kuopio , Paula Koljonen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Rajapintavelvoitteet NAP-palvelukatalogi Kuopio , Paula Koljonen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Rajapintavelvoitteet NAP-palvelukatalogi Kuopio 6.4.2018, Paula Koljonen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Liikennepalvelulaki I vaihe tietoa koskeva velvoite Liikennepalvelulain I vaihe astuu

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 776. Valtioneuvoston asetus. Bolivian kanssa tehdyn viisumivapaussopimuksen voimaansaattamisesta annetun asetuksen kumoamisesta

SISÄLLYS. N:o 776. Valtioneuvoston asetus. Bolivian kanssa tehdyn viisumivapaussopimuksen voimaansaattamisesta annetun asetuksen kumoamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 24 päivänä heinäkuuta 2007 N:o 776 780 SISÄLLYS N:o Sivu 776 Valtioneuvoston asetus Bolivian kanssa tehdyn viisumivapaussopimuksen voimaansaattamisesta

Lisätiedot

HE 136/2004 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi merityöaikalain. edempänä liikennöiviin aluksiin. Soveltamisalapoikkeuksissa

HE 136/2004 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi merityöaikalain. edempänä liikennöiviin aluksiin. Soveltamisalapoikkeuksissa HE 136/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi merityöaikalain 1 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi merityöaikalain soveltamisalaa ja soveltamisalapoikkeuksia

Lisätiedot

Uutisia säädösrintamalta

Uutisia säädösrintamalta Uutisia säädösrintamalta SUOMEN ILMAILULIITTO Avainhenkilöpäivät 17.10.2015 Päivi Metsävainio, Trafi Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ilmailulain muutos Muutoksen taustalla poikkeama-asetus (376/2014)

Lisätiedot