2.6.2015 KOHTI SEURAKUNTIA YHDISTÄVÄÄ TOIMINTATAPAA HIIPPAKUNNAN OHJAUKSESSA 1. Taustaa Vuoden 2014 kirkolliskokous käsitteli kirkon hallinnon kehittämistä. Asian taustalla on viimeisin, vuonna 2009 alkanut hallintoprosessi sekä siihen liittyvä työryhmäraportti, josta kirkollishallitus teki esityksen kirkolliskokoukselle. Hallinnon kehittämiseen liittyen oli vuoden 2014 kirkolliskokouksen käsittelyssä myös asiaan liittyvä aloite. Kirkolliskokous 2014 totesi, että nykylain mukaan kirkon perusyksikkönä on hiippakunta (KL 6 ), joka koostuu erikokoisista ja erilaisia erityispiirteitä omaavista seurakunnista. Kirkolliskokouksen mukaan seurakuntalaisia lähellä olevana palvelevana yksikkönä toimii seurakunta, jonka itsehallinto säilyy laajana. Jokaisella seurakunnalla on oma kirkkoherra. Vaaleilla valittu seurakunnanneuvosto toimii paikallisena luottamuselimenä. Kirkolliskokous linjasi, että seurakunta hallitsee ja hoitaa omaisuuttaan sekä veroina kerättyjä varojaan. Seurakuntien taloushallinto hoidetaan parhaiten keskitetysti ja verkostoituneesti. Kirkolliskokous päätti lisäksi, että hiippakunnan ylintä valtaa yhteisissä asioissa käyttää demokraattisesti vaaleilla valittu maallikkoenemmistöinen hiippakunnanvaltuusto, jonka jäseninä ovat myös kirkkoherrat ja jota johtaa hiippakunnan piispa. Hiippakunnanvaltuuston tehtäviä muodostettaessa on otettava huomioon KL 79, jonka mukaan seurakunnan tuloja saa käyttää ainoastaan seurakunnan tehtävien toteuttamiseen. Budjettivalta säilyy edelleen seurakunnissa ja hiippakunnanvaltuusto vahvistaa seurakuntien budjetit ja tilinpäätökset. Kirkolliskokouksen päätöksen mukaisesti Suomen ortodoksinen kirkko on kaikkien työntekijöiden työnantaja, jonka toimet on sijoitettu seurakuntiin, hiippakuntiin ja keskushallintoon. Seurakunnanneuvostot valitsevat seurakunnan työntekijät ml. papit, diakonit ja kanttorit. Kirkkoherra voidaan valita nykyisten säädösten mukaisesti. Edelleen kirkolliskokous päätti, että nykyisten säädösten mukaiset seurakunnanvaltuustot ja hiippakuntaneuvostot lakkautetaan ja että esitetyn mallin toteuttaminen ei vaadi hallintoon lisäresursseja.
Kirkolliskokouksen mukaan hiippakuntahallinnon toteuttamiselle etsitään aktiivisesti yhteistyöllä ratkaisuja hallinnon keventämiseksi. Yhteistyötahoja voivat olla arkkipiispan kanslia, palvelukeskus ja seurakunnat. Kirkolliskokouksen päätös ei käsitellyt kirkolliskokousta eikä kirkollishallitusta. Kirkollishallitus käsitteli kokouksessaan 12.2.2015 kirkolliskokouksen päätöstä hallinnon kehittämiseen liittyen ja päätti, että ensisijainen tavoite on valmistella kirkolliskokousta varten hiippakunnanvaltuustojen ja seurakunnanneuvostojen hallintomalli. Esitys tulee laatia palvelukeskuksen toimihenkilöiden toimesta ja valmistelussa konsultoidaan kirkollishallituksen jäsenistä erityisesti Tuovi Haikalaa ja Timo Tynkkystä. Kirkollishallitus käsitteli esityksen ensimmäisen version kokouksessaan 28.4.2015 ja päätti pyytää hallintovaliokunnalta täsmennyksiä siitä, mitkä ovat hiippakuntakeskeisen hallintomallin tavoitteet. Lisäksi pyydettiin täsmennystä siitä, mitä kirkolliskokouksen päätös seurakuntien laajasta itsenäisyydestä tarkoittaa hiippakuntakeskeisessä mallissa ja millä aikataululla muutoksen odotetaan etenevän. Hallintovaliokunta keskusteli asiasta 11.5.2015. 2. Ohjaava ja koordinoiva hiippakunta toimiva seurakunta Esityksen tavoite on seurakuntien toiminnallisen yhteistyön ja kestävän talouden luominen sekä kehittäminen. Yhteistyötä ohjaa, tukee ja koordinoi hiippakunta, jonka vastuulla on talouden seuraaminen hiippakunnan alueella sekä resurssien kohdentaminen tarkoituksenmukaisella tavalla. Henkilöstöresursseja käytetään joustavasti ja sijaisuusjärjestelyt toimivat. Esimerkiksi henkilöstöhallinto sekä taloushallinto hoidetaan keskitetysti ja toiminta toteutuu paikallisesti. Henkilöstöpolitiikkaa, rekrytointia, osaamisen ja työyhteisöjen toimintaa kehitetään yhteneväisten periaatteiden mukaisesti. Kiinteistöjen korjaamisesta ja hoitamisesta tehdään pitkän aikavälin suunnitelma koko hiippakunnan tasolla. Toimintamallin tavoite on lisätä kirkon jäsenten vaikuttamisen mahdollisuuksia sekä luoda puitteita kirkon aidolle synodaaliselle toiminnalle, jossa papisto ja maallikot toimivat yhdessä. Uudessa mallissa kirkon jäsenillä on päätösvaltaa sekä oman seurakunnan asioissa (kaikille avoin seurakunnankokous ja vaaleilla valittu neuvosto) että nykyistä laajemmin myös hiippakunnan tasolla (maallikkoenemmistöinen hiippakunnanvaltuusto). Hiippakuntalähtöisessä toimintakulttuurissa hallintoportaita on vähemmän, mikä keventää hallintoa, lisää asiantuntijuutta ja tehostaa päätösten etenemistä. Mikäli asioita kehitetään ja tarkastellaan koko hiippakunnan tasolla, on seurakuntien osaaminen tehokkaammin koko hiippakunnan käytössä. Seurakuntien toimivan yhteistyön kautta löytyy uusia synergiaetuja, jolloin myös reuna-alueiden toimintaa voidaan toteuttaa riittävällä tavalla. Nykyisessä käytännössä seurakuntien tilinpäätökset tulevat hiippakuntien piispoille lausuntoja varten ennen seurakuntien valtuustojen hyväksyntää. Hiippakuntalähtöisessä toimintakulttuurissa seurakuntien tilinpäätöksiä, toimintakertomuksia ja toimintasuunnitelmia käsiteltäisiin kokonaisuutena ja yhdessä hiippakunnanvaltuuston tasolla. Tämä auttaisi hahmottamaan sitä, kuinka toimintaa tulisi kehittää
paikallisesti koko kirkon tavoitteet huomioiden (vrt. strategia ja muut kirkolliskokouksen tekemät linjaukset). Myös taloussuunnittelussa ja kiinteistöjen hoidossa tämä toimintatapa tarkoittaisi entistä suunnitelmallisempaa toimintaa, jossa koko hiippakunnan alueella oleva talous- ja kiinteistöosaaminen hyödynnetään koko alueen edun mukaisesti. Pitkällä aikavälillä esimerkiksi kiinteistöjen suunnitelmallinen hoitaminen ja korjaaminen saa aikaan myös säästöjä. Samoin eri henkilöiden osaamisen hyödyntäminen laajemmin tehostaa henkilöstötyövuosien käyttöä, antaa mahdollisuuksia erikoistumiseen, lisää motivaatiota osaamisen kehittämiseen. Työn sisältöjen uudelleen arviointi kehittää kirkon työtä seurakuntien toimintaa vastaavaksi ja sitä kautta voidaan löytää uusia tehtäväkuvia, mikä tekee kirkosta entistä monipuolisemman työpaikan. Seurakuntien itsehallinnon säilyttäminen on tärkeää mutta toisaalta se asettaa haasteita hiippakuntalähtöisen toiminnan puitteiden rakentamiselle. Aiemmissa hallinnon kehittämisen prosesseissa on kiinnitetty huomiota seurakuntajakoon, joka on tehty sotien jälkeen. Väestön painopisteen muutokset sekä muut muutokset yhteiskunnassa ovat johtaneet siihen, että seurakuntarajat eivät välttämättä palvele muuttunutta maailmaa. Hallinnon kehittämisen yhteydessä on järkevää arvioida myös hiippakuntarajoja. Vuonna 2009 aloitettu hallinnon kehittäminen tähtää muutoksiin, jotka ajoittuvat aikaisintaan vuoteen 2020. Prosessissa seurakuntien taloustilannetta on analysoitu mm. keskusrahastotyöryhmän (2013-2014) raportissa ja siihen liittyneessä konsernianalyysissä. Hallinnon kehittämisen on kyettävä vastaamaan näiden analyysien osoittamaan talouden todellisuuteen. Koko kirkon (keskushallinto ja seurakunnat) taloutta kuvataan esityksen liitteenä olevassa konsernilaskelmassa. Sen jälkeen kun hallinnon tasojen vastuut ja velvollisuudet on ensin sovittu, voidaan seurakuntarajoja, seurakuntien määrää ja hiippakuntarajoja arvioida. Hiippakunnat neuvottelevat yhteisten tehtävien hoitamisesta ja jakavat tehtävät esimerkiksi nykyisten palvelualueiden mukaan sekä kirkon ydintehtävien mukaan (esim. koulutus, kasvatus, diakonia). Asioiden valmistelusta ja koordinoinnista vastaisi johtoryhmä, joka muodostuisi hiippakuntien keskeisistä asiantuntijoita. Seurakuntarajojen ja toiminnan tarkoituksenmukaisuuden kriteereinä voisivat olla esimerkiksi: eheä talous = tulot kattavat menot ja keskusrahaston toiminta-avustuksia hyödynnetään satunnaisesti esimerkiksi kehittämisprojekteissa tai yllättävissä talouden muutostilanteissa saavutettavuus = seurakunta on alueellaan jäsenistön sijoittumisen kannalta järkevä sielunhoitoalue, joka on kirkossakäyntialueena ja työntekijöiden toiminta-alueena toimiva väestön luonnollinen jakautuminen, jossa on huomioitu kulttuuriset ja historialliset seikat 3. Kuvaus hiippakuntalähtöisen toimintamallin tehtävistä
3.1 Hiippakunnan piispan tehtävät Hiippakunnan piispa asettaa ehdolle kirkkoherrat, papit, diakonit ja kanttorit. Ehdokasasettelussa huomioidaan hallintolain ja hyvän hallinnon periaatteiden mukainen vaatimus perusteluista. Hiippakunnan piispa toimii kirkkoherrojen esimiehenä kaikissa hallinnollisissa ja työoikeudellisissa asioissa. Piispa antaa suostumuksen pappien, diakonien ja kanttorien toimesta vapauttamiseen. Piispa valvoo seurakuntien hallinnollista ja taloudellista toimintaa sekä suorittaa seurakuntien tarkastukset vähintään viiden vuoden välein. Piispa vahvistaa hiippakunnan kanslian toimihenkilöiden ja seurakuntien kirkkoherrojen lomasuunnitelmat 3.2 Hiippakunnanvaltuusto Hiippakunnanvaltuusto toimii hiippakunnan alueen seurakuntien hallinnollisena ja toimintaa ohjaavana sekä koordinoivana toimielimenä omalla toimialueellaan. Valtuuston puheenjohtajana toimii hiippakunnan piispa. Hiippakunnan alueen seurakuntien kirkkoherrat ovat asemansa perusteella jäseniä. Valtuuston jäsenet valitaan suoralla jäsenten postiäänestyksellä jäljempänä kuvatulla tavalla. Valtuusto on maallikkoenemmistöinen siten, että maallikkoja on ainakin 70 prosenttia jäsenistä. Kirkkoherrojen edustus osana papistoa on keskeinen, myös henkilöstön edustus voidaan huomioida edustajien valinnassa. Jäsenten on kuuluttava Suomen ortodoksiseen kirkkoon. Yksikään seurakunta ei voi saada enemmistöä valtuustossa. 3.3 Hiippakunnanvaltuuston tehtävät Vuoden 2014 kirkolliskokouksen lakivaliokunta totesi lausunnossaan, että lakivaliokunnan näkemyksen mukaan veronkanto-oikeus voi olla joko seurakunnalla tai kirkolla. Hiippakunnalla ei voi olla veronkanto-oikeutta, koska se ei ole oikeushenkilö. Jos veronkanto-oikeuden saajaa muutettaisiin, tulisi sen lakivaliokunnan käsityksen mukaan tapahtua lakia ortodoksista kirkkoa muuttamalla. Edelleen lakivaliokunta lausui, että verotusoikeuden siirtämisestä kirkolle voidaan säätää lailla. Näin ollen verotulojen käytöstä päättäminen voi tapahtua demokraattisesti valitussa toimielimessä, esimerkiksi hiippakunnanvaltuustossa, jos asiasta säädetään lailla. Lakivaliokunnan mukaan seurakuntien omaisuutta ei voida lailla siirtää kirkolle, eikä myöskään oikeutta tällaisen omaisuuden tuottoon. Tehtäväjakoa valtuuston tasolla määrittelee se, missä verot kerätään. Vaihtoehtoja talouden näkökulmasta on kaksi: a) Veronkanto säilytetään seurakunnissa. Tällöin hiippakunnanvaltuusto käsittelee seurakuntien talousarviot, toimintasuunnitelmat, toimintakertomukset ja tilinpäätökset sekä antaa niistä suosituksia, muutosehdotuksia ja ohjeita. Päätösvalta ja vahvistaminen on seurakunnalla.
b) Verot kerää kirkko. Tällöin hiippakunnanvaltuusto vahvistaa seurakuntien toimintakertomukset, tilinpäätökset, toimintasuunnitelmat ja talousarviot seurakuntien tekemien esitysten pohjalta. Valtuusto voi tarvittaessa tehdä näistä muutosesityksiä perusteluineen. Hiippakunnanvaltuustojen perustamisen yhtenä lähtökohtana on seurakuntien yhteistyön tukeminen ja vahvistaminen. Tavoitteena on, että hiippakunnan alueella olevia resursseja voidaan käyttää kirkon ydintoiminnan vahvistamiseksi sekä jäsenten palvelujen turvaamiseksi ja monipuolistamiseksi. Tämä näkyy valtuuston toiminnassa seuraavasti: - Valtuustot tekevät koko hiippakuntaa koskevia toimintasuunnitelmia - Hiippakunnanvaltuusto päättää vuosittain seurakuntia kuultuaan hiippakunnan alueen seurakuntien toimihenkilöiden henkilöstösuunnitelmasta ja henkilöstön käytöstä - Valtuusto päättää hiippakunnan alueella uusien toimien perustamisesta ja olemassa olevien toimien lakkauttamisesta. Työsuhteiden muutoksia raamittaa työlainsäädäntö, työehtosopimus ja kirkon henkilöstöpolitiikan toteutuminen. Hiippakunnanvaltuusto hyväksyy hiippakunnan toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen sekä päättää hiippakunnan kansliassa tarvittavista toimihenkilöistä. Hiippakunnanvaltuusto valitsee hiippakunnan maallikkoedustajat kirkolliskokoukseen seurakuntien esitysten pohjalta sekä vahvistaa seurakunnanneuvostojen vaalin tuloksen. Hiippakunnanvaltuuston asiat valmistelee ja esittelee hiippakunnan kanslian toimihenkilöt ja esittelyvastuu eri hallinnonaloilla voidaan jakaa eri hiippakunnissa työskentelevien toimihenkilöiden kesken. Seurakunnilla on oikeus tehdä aloitteita hiippakunnanvaltuuston käsiteltäviksi tulevista asioista ja aloiteoikeutta käyttävää seurakunnanneuvosto. 3.4 Kirkkoherran tehtävät Kirkkoherra johtaa seurakunnan toimintaa, hallintoa ja taloutta. Hän toimii seurakunnan työntekijöiden esimiehenä sekä vastaa asioiden valmistelusta seurakunnanneuvoston kokouksiin. Kirkkoherralla on seurakunnan nimenkirjoitusoikeus. 3.5 Seurakunnanneuvosto Seurakunnanneuvoston puheenjohtajana toimii kirkkoherra. Muut jäsenet valitaan edellä esitetyn hiippakunnan valtuustoa koskevan vaalitavan mukaisesti samassa vaalissa. Seurakunnanneuvoston kokoa määriteltäessä huomioidaan, että jäseniä on minimissään neljä ja maksimissaan 10 jäsentä. 3.6 Seurakunnanneuvoston tehtävät Seurakuntaa johtaa kirkkoherra yhdessä seurakunnanneuvoston kanssa. Neuvosto hoitaa seurakunnan hallintoa ja taloutta vahvistetun toimintasuunnitelman sekä talousarvion mukaisesti. Neuvosto valitsee piispan tekemän ehdollepanon pohjalta kirkkoherran, papit, diakonit ja kanttorit. Muut toimihenkilöt valitsee neuvosto.
Neuvosto tekee esitykset ja antaa lausunnot hiippakunnanvaltuustolle seurakunnan talousarviosta ja toimintasuunnitelmasta sekä laatii seurakunnan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen. Neuvoston tehtävänä on yhdessä kirkkoherran kanssa järjestää seurakunnan toiminta siten, että sen perustehtävä toteutuu. Neuvosto toimeenpanee hiippakunnanvaltuuston päätökset sekä toteuttaa kirkon strategiaa ja muita linjauksia paikallisesti vahvistetun toimintasuunnitelman ja talousarvion puitteissa. Neuvoston tehtävänä on tehdä aloitteet hiippakunnanvaltuustolle seurakunnan toimintaan, hallintoon ja talouteen liittyen. 3.7 Hiippakunnanvaltuuston ja seurakuntaneuvoston vaalimenettely Neuvosto laatii ehdokaslistan hiippakunnanvaltuuston ja seurakunnan neuvoston vaaliin. Ehdokkaat ilmoittautuvat kahden muun seurakuntalaisen esityksestä. Vaali järjestetään joka neljäs vuosi ja vaalimenettely yksinkertaistetaan. 3.8 Seurakunnan kokous Seurakunnan kokous kokoontuu kerran vuodessa käsittelemään seurakunnanneuvoston tekemiä esityksiä ja aloitteita hiippakunnanvaltuustolle. Seurakunnanneuvostolla on raportointivastuu seurakunnan kokoukselle seurakunnan toiminnan toteutumisesta. Seurakunnan kokoukselle raportoidaan toiminnan laadusta ja laajuudesta, esitellään keskeiset tunnusluvut seurakunnan toiminnasta yleisellä tasolla sekä tuloksia toiminnan arvioinnista. Myös toiminnan suuntaviivoista ja tulevaisuuden näkymistä keskustellaan sekä esitellään seurakunnan toimintaa eri toimihenkilöiden vastuualueiden näkökulmista. Seurakunnan kokous toimii foorumina ideoiden, toiveiden ja palautteen keräämiselle seurakunnan jäseniltä. Seurakunnan kokous toteuttaa seurakunnan jäsenten valvontavastuuta neuvoston toiminnasta. Se ei käytä päätösvaltaa seurakunnan toiminnassa, hallinnossa ja taloudessa. 4. Vaikutukset muuhun organisaatioon Keskushallinnon tehtävät hajautetaan hiippakuntiin, jotka voivat erikoistua sovitun mukaisesti erilaisten yhteisten ydin- ja tukitoimintojen hoitamiseen (esim. koulutus, kasvatus, diakonia). Muutoksessa tulee arvioitavaksi se, miten taloushallinto ja jäsenrekisterin pito hoidetaan. Yhteisistä hallinnon tehtävistä vastaavat asiantuntijat muodostavat johtoryhmän, joka koordinoi kokonaisuutta sekä vastaa asioiden valmistelusta kirkollishallitukselle. Yhdessä hoidettavia tehtäviä koko kirkon tasolla ja/tai hiippakuntiin hajautettuina olisivat esimerkiksi hiippakuntakansliat seminaari, koulutus ja kasvatus lähetys- ja diakoniatyön sekä maahanmuuttajatyön resurssointi ja ohjaaminen kirkollishallituksen ja kirkolliskokouksen valmistelutehtävät ja muut julkisoikeudelliseen asemaan liittyvät hallintotoimet ja lakiasiat henkilöstöpolitiikan ohjaaminen ja valvonta, sekä työehtosopimusten kehittäminen talous- ja rekisteripalvelut sekä arkisto
kiinteistötoimi kirkon omistamien kiinteistöjen osalta sekä seurakuntien ohjaus ja neuvonta eläkevastuu Vuoden 2014 kirkolliskokous linjasi, että seurakunta hallitsee ja hoitaa omaisuuttaan sekä veroina kerättyjä varojaan. Pitkällä aikavälillä tutkittavaksi tulisi kuitenkin ottaa se mahdollisuus, että kirkollisveron keräisi kirkko. Tällöin kerätyistä varoista katettaisiin edellä esitettyjen yhteisten toimintojen kulut. Kirkolliskokous vahvistaisi vuosittain kirkon talousarvion, jonka perusteella hiippakunnanvaltuustot jakaisivat hiippakunnan taloudelliset resurssit kunkin hiippakunnan alueella. Kirkollisverona kerätyt varat jaettaisiin hiippakunnittain seurakuntiin jäsenmäärän ja tulonmuodostuksen perusteella sekä hiippakunnanvaltuuston vahvistaman talousarvion mukaisesti. Veroprosentin peruste olisi sama kaikkialla ja keskusrahastomaksun perimisestä voitaisiin mahdollisesti luopua, eikä taloushallinnosta aiheutuisi kuluja seurakunnille. Kirkko verojen kerääjänä on ainoa tarkoituksenmukainen ratkaisu siinä tapauksessa, että veronkanto joskus jäisi kirkon omalle vastuulle. Kirkon tasolla tapahtuva verojen kerääminen ja keskusrahastomaksusta luopuminen voisi olla eräs keino yksinkertaistaa hallintoprosessia. Nykykäytännössä kirkollishallitus vahvistaa ensin vuosittain keskusrahastomaksujen määräytymisperusteet ja laskentatavan. Tämän jälkeen seurakunnan on ilmoitettava kirkollishallitukselle keskusrahastomaksujen perusteena olevat tulonsa, jonka jälkeen kirkollishallitus ilmoittaa seurakunnille maksuerien suuruuden. Erien maksu keskusrahastolle tapahtuu neljässä erässä. Tämän jälkeen seurakunnat anovat avustuksia keskusrahastosta kiinteistöjen peruskorjauksiin sekä toimintaan. Avustukset käsitellään ensin seurakuntien neuvostoissa, jonka jälkeen ne etenevät kirkollishallituksen kautta hiippakuntaneuvostoille, joiden esitysten perusteella kirkollishallitus päättää avustuksista vuosittain. Toiminta-avustukset päätetään kolmen vuoden ajaksi. Hiippakuntalähtöisessä toimintamallissa piispainkokouksen, kirkolliskokouksen ja kirkollishallituksen tehtäviä täsmennetään nykyisten tehtävien pohjalta. Lähtökohtana on se, että kirkolliskokous päättää isoista linjauksista, joita kirkollishallitus ja toimihenkilöt toteuttavat. Toimivallan siirtämisen ja delegoinnin tavoitteena on mahdollistaa asioiden joustava sekä nopea toteuttaminen. Henkilöstön siirtyminen kirkon työntekijöiksi on mahdollista sen jälkeen kun asiaa on ensin valmisteltu yhdessä työnantajaliiton ja työntekijäliiton kanssa. Esityksen liitteenä on kaaviokuva yhteenvetona esityksen sisältämistä uuden toimintatavan mukaisista vastuista.