Ortodoksisen kirkkokunnan kirkollishallituksen työjärjestys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ortodoksisen kirkkokunnan kirkollishallituksen työjärjestys"

Transkriptio

1 Ortodoksisen kirkkokunnan kirkollishallituksen työjärjestys Kirkollishallitus on ortodoksisesta kirkkokunnasta annetun asetuksen 165 :n (134/98) nojalla laatinut näin kuuluvan työjärjestyksen: 1 luku. Istunto ja jaostot 1 Istunnossa päätetään asiat, jotka koskevat: 1) kirkolliskokouksen aikaa ja paikkaa; 2) kirkolliskokoukselle annettavia esityksiä ja lausuntoja; 3) lainkäyttöä; 4) muita periaatteellisesti merkittäviä esityksiä ja lausuntoja; 5) kirkollishallituksen työjärjestystä; 6) talousarvioesitystä sekä toiminta- ja taloussuunnitelmaa; 7) kirkollishallituksen annettavia yleisiä ohjeita ja määräyksiä; 8) jaostojen kokoonpanoa; sekä 9) muita periaatteellisesti merkittäviä asioita, joiden kiireellisyys ei vaadi niiden päättämistä jaostossa. Istunnossa päätetään muutkin asiat, joita ei ole uskottu jaoston tai virkamiehen päätettäväksi. 2 Istunnossa voidaan edellä määrätyissä rajoissa uskoa hallintoasioita ja talousasioita jaoston tai virkamiehen päätettäväksi ja lainkäyttöasioita sellaisen jaoston päätettäväksi, jossa on lainoppinut jäsen. 3 Kirkollishallituksessa on hallinto- ja talousjaostot. Jaostoissa on puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja ainakin yksi muu jäsen, jotka määrätään istunnossa. Jaosto on päätösvaltainen, kun vähintään puolet jäsenistä on saapuvilla. Jaoston käsitellessä lainkäyttöasiaa lainoppineen jäsenen on oltava saapuvilla. 1

2 4 Istunto ja jaostot kokoontuvat päättäminään aikoina ja myös silloin, kun puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi. 2 luku. Kirkollishallituksen virasto-organisaatio 5 Kirkollishallituksen kanslia toimii kirkollishallituksen alaisuudessa ja arkkipiispan valvonnassa. Kirkollishallituksen kanslian päällikkönä on lainoppinut kirkkoneuvos. Kanslia jakautuu hallintotoimistoon ja taloustoimistoon. Lisäksi kirkollishallituksessa on erillisyksiköitä. Kahden tai useamman yksikön toimialaan liittyvien toimenpiteiden suunnittelusta on pidettävä yhteisneuvotteluja, joihin osallistuvat kyseisiä asioita käsittelevät virkamiehet. 6 Hallintotoimisto, jota johtaa lainoppinut kirkkoneuvos, huolehtii asioista, jotka koskevat kirkkokunnan yhteistä hallintoa, lainkäyttöä, lainvalmistelua, kirkollishallituksen henkilöstöasioita ja toimistopalveluja. Lisäksi hallintotoimisto huolehtii asioista, jotka eivät kuulu muiden yksiköiden toimialaan. Taloustoimisto, jota johtaa kirkkokunnan taloudenhoitaja, huolehtii kirkollishallituksen, kirkkokunnan keskusrahaston ja kirkollishallituksen hoidossa olevien luostarien tilinpidosta, talousarvion valmistelusta sekä rahavarain hoidosta. Istunto määrää, mitkä muut talousasiat kuuluvat taloustoimistolle. 7 Erillisyksiköitä ovat arkkipiispan kanslia, ortodoksinen kirkkomuseo, ortodoksinen tiedotuskeskus, ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto ja kirkkokunnan ompelimo. Erillisyksiköiden tehtävistä on lisäksi voimassa, mitä erikseen on määrätty. 3 luku. Kirkollishallituksen virkamiehet KIRKOLLISHALLITUKSEN KANSLIA Hallintotoimisto 8 Lainoppineen kirkkoneuvoksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä erikseen on säädetty tai määrätty: 2

3 1) toimia kirkollishallituksen kanslian, ortodoksisen tiedotuskeskuksen, ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvoston ja kirkkokunnan ompelimon päällikkönä; 2) hoitaa arkkipiispan ohjeiden mukaan kirkollishallituksen suhteita muihin viranomaisiin; 3) valmistella hänelle kuuluvat asiat sekä ohjata ja valvoa asioiden valmistelua ja täytäntöönpanoa; 4) allekirjoittaa ne kirkkokunnan puolesta annettavat yksityisoikeudelliset asiakirjat, joiden allekirjoittamisesta kirkollishallitus ei toisin päätä; 5) johtaa puhetta kirkollishallituksen henkilökuntaneuvotteluissa; sekä 6) suorittaa muut hänelle säädetyt tai määrätyt tehtävät. 9 Sihteerin tehtävänä on: 1) huolehtia kirkollishallituksen istuntojen järjestämisestä sekä pitää pöytäkirjaa istunnossa ja jaostoissa; 2) valmistella esittelyä varten hänen valmisteltavakseen annetut asiat sekä avustaa kirkkoneuvosta ja taloudenhoitajaa heidän esittelyjensä valmistelussa; 3) avustaa päätösten täytäntöönpanossa; 4) toimia kirkkokunnan jäsenrekisteritarkastajana ja kirkkokunnan keskusarkiston hoitajana; 5) pitää nimikirjaa kirkollishallituksen ja hiippakuntien henkilökunnasta sekä papistosta ja kanttoreista samoin kuin muita tarvittavia luetteloita sekä antaa niistä otteita, jäljennöksiä ja todistuksia; 6) toimia kirkollishallituksen arkiston vastuunalaisena hoitajana; 7) toimia kirkkoneuvoksen sijaisena; 8) huolehtia kirkolliskokousten käytännön järjestelystä; sekä 9) suorittaa muut hänelle säädetyt tai määrätyt tehtävät. 10 Toimistovirkailijan tehtävänä on: 1) pitää diaaria ja antaa diaaritodistuksia; 2) ottaa vastaan saapuvat asiakirjat ja jakaa ne niille, joille ne kuuluvat; 3) antaa tai lähettää kirkollishallituksesta annettavat asiakirjat sekä toimittaa erityistiedoksiantoja, niin kuin siitä on erikseen säädetty; 3

4 4) toimia vahtimestarin ja mahdollisuuksien mukaan sihteerin sijaisena; 5) hoitaa kirkollishallituksen puhelinkeskusta; 6) ylläpitää kirkollishallituksessa vireillä olevien asioiden luetteloa; sekä 7) suorittaa muut hänelle säädetyt tai määrätyt tehtävät. 11 Atk-suunnittelijan tehtävänä on: 1) vastata kirkkokunnan keskustalon atk-järjestelmän ja laitteiden toimivuudesta; 2) vastata atk-työryhmän kanssa tietohallinnon laajojen suuntaviivojen suunnittelusta kirkkokunnassa ja seurakunnissa; 3) toimia kirkkokunnan jäsenrekisterijärjestelmän koordinaattorina ja yhteyshenkilönä; 4) toimia kirkkokunnan keskustalon mikrotukihenkilönä; 5) suunnitella laitehankintoja; 6) ylläpitää kirkkokunnan www-sivuja; 7) toimia atk-työryhmän sihteerinä; sekä 8) suorittaa muut hänelle säädetyt tai määrätyt tehtävät. 12 Tiedotussihteerin tehtävänä on: 1) hoitaa kirkkokunnan tiedotustoimintaa tiedotuksen johtoryhmän, arkkipiispan ja muiden piispojen ohjauksessa; 2) laatia ja välittää kirkkokuntaa koskevaa informaatiota sekä uutisaineistoa medialle sekä pitää yhteyttä sen edustajiin; 3) hoitaa merkittävien kirkkokunnan tapahtumien tiedotusta; 4) seurata ortodoksista kirkkoa koskevaa kansallista ja kansainvälistä tiedotusta ja välittää siitä tietoa kirkkokunnan eri tahoille; 5) avustaa radioitavien ja televisioitavien kirkollisten toimitusten ja tapahtumien järjestelyissä; 6) osallistua kirkkokunnan www-sivujen ylläpitoon ja kehittämiseen; 7) osallistua kirkkokalenterin toimitustyöhön; sekä 8) suorittaa muut hänelle säädetyt tai määrätyt tehtävät. 4

5 13 Vahtimestarin tehtävänä on: 1) huolehtia kirkollishallituksen postin kuljettamisesta sekä muiden käytännön asioiden hoitamisesta; 2) järjestää kirkollishallituksen tarjoilut ja huolehtia kokoustiloista; 3) toimia toimistovirkailijan sijaisena; sekä 4) suorittaa muut hänelle säädetyt tai määrätyt tehtävät. Taloustoimisto 14 Kirkkokunnan taloudenhoitajan tehtävänä on: 1) valvoa kirkollishallituksen ohjeiden mukaan kirkkokunnan omaisuuden hoitoa ja taloutta sekä kirkollishallituksen hallinnassa olevaa omaisuutta; 2) valmistella ja esitellä hänen valmisteltavakseen annetut asiat; 3) laatia esitykset kirkkokunnan tulo- ja menoarvioehdotuksiksi; 4) tarkkailla tulo- ja menoarvion noudattamista; 5) laatia vuosikertomus kirkkokunnan keskusrahastoa ja seurakuntien taloutta koskevalta osalta; 6) valvoa ja ohjata seurakuntien ja kirkkokuntaan kuuluvien laitosten taloutta, kirjanpitoa, maankäyttöä ja metsätaloutta sekä tehdä tarvittavia esityksiä kirkollishallitukselle; 7) valvoa seurakuntien taloutta koskevien tilastojen laatimista ja tehdä suunnitelmia niiden kehittämiseksi; 8) toimittaa hiippakunnan piispan siunauksella seurakunnissa ja luostareissa taloudenhoidon tarkastuksia; 9) tehdä kirkollishallitukselle esityksiä kirkkokunnan, seurakuntien ja luostarien varojen hoitamisesta; sekä 10) suorittaa muut hänelle säädetyt tai määrätyt tehtävät. 5

6 15 Laskentasihteerin (valtio) tehtävänä on: 1) hoitaa taloudenhoitajan alaisuudessa kirkollishallituksen ja opetusministeriön välistä maksuliikennettä; 2) huolehtia valtion varoista palkatun kirkkokunnan henkilöstön palkanlaskennasta; 3) vastata kirkkokunnan käytössä olevien valtion varojen kirjanpidosta ja laatia niiden tilinpäätökset; 4) hoitaa kirkollishallituksen työterveyshuoltoon liittyviä asioita; 5) huolehtia kirkkoneuvoksen alaisuudessa viraston työajan seurannasta sekä kirkkokunnan jäsenrekisterin muutosliikenteestä; 6) toimia laskentasihteerin (keskusrahasto) sijaisena; sekä 7) suorittaa muut hänelle säädetyt tai määrätyt tehtävät. 16 Laskentasihteerin (keskusrahasto) tehtävänä on: 1) hoitaa taloudenhoitajan alaisuudessa kirkkokunnan keskusrahaston maksuliikennettä; 2) huolehtia keskusrahaston varoista palkatun henkilöstön palkanlaskennasta sekä papiston ja kanttoreiden eläkkeistä ja perhe-eläkkeistä; 3) vastata kirkkokunnan keskusrahaston ja kirkollishallituksen hallinnassa olevien luostareiden kirjanpidosta; 4) laatia kirkkokunnan keskusrahaston tilinpäätökset; 5) hoitaa osto- ja myyntireskontraa; 6) huolehtia taloudenhoitajan alaisuudessa kirkollishallituksen omistamien huoneistojen vuokrien perimisestä; 7) toimia laskentasihteerin (valtio) sijaisena; sekä 8) suorittaa muut hänelle säädetyt tai määrätyt tehtävät. 6

7 ARKKIPIISPAN KANSLIA 17 Arkkipiispan sihteerin tehtävänä on: 1) arkkipiispan alaisena huolehtia arkkipiispan kanslian toiminnasta; 2) toimia arkkipiispan apuna virkamatkoilla ja muissa virkatehtävissä; 3) hoitaa kirkollisten esineiden varastoa ja toimia kirkkokunnan keskustalon kirkon isännöitsijänä; sekä 4) suorittaa muut hänelle säädetyt tai määrätyt tehtävät. 18 Toimistosihteerin tehtävänä on: 1) huolehtia arkkipiispan kanslian toimistotehtävistä; sekä 2) suorittaa muut hänelle säädetyt tai määrätyt tehtävät. 4 luku. Virkamiesten ratkaistavat asiat 19 Asiat, jotka koskevat 1) vuosilomaa; 2) sellaista virkavapautta, johon henkilöllä on oikeus; 3) enintään kuusi kuukautta kestävää harkinnanvaraista virkavapautta; 4) viran tai työsopimussuhteisen tehtävän hoitamista enintään kuudeksi kuukaudeksi; sekä 5) ikälisää ja siihen verrattavaa etuutta, ratkaisee kirkkomuseon osalta museonhoitaja, matkapappien ja -kanttorien, kiertävien uskonnonopettajien sekä hiippakunnan ja seurakuntien henkilökunnan osalta asianomaisen hiippakunnan piispa, kirkkoneuvoksen osalta arkkipiispa sekä kirkollishallituksen kanslian ja kirkkokunnan muun henkilökunnan osalta lainoppinut kirkkoneuvos. 7

8 Piispa ratkaisee matkapappien ja -kanttorien, kiertävien uskonnonopettajien ja hiippakunnan henkilökunnan sekä seurakunnan papiston ja kanttoreiden osalta myös muut kuin 1 momentissa mainitut kirkollishallituksen ratkaistavat virkavapautta sekä viran tai työsopimussuhteisen tehtävän hoitamista koskevat asiat sekä seurakunnan kirkkoherran ja toisten pappien välistä työnjakoa koskevat asiat. 5 luku. Asioiden käsittely istunnossa ja jaostossa 20 Asiat päätetään istunnossa ja jaostossa esittelystä. Pappisjäsen esittelee asiat, jotka koskevat uskonnonopetusta, kirkollista järjestystä, valistus-, nuoriso- ja diakoniatyötä sekä papiston ja kanttorien koulutusta. Taloudenhoitaja esittelee asiat, jotka koskevat talousarviota, kirjanpitoa, kirkkokunnan keskusrahastoa, seurakuntien, luostarien ja yhdistysten avustamista, lainoja, kiinteistöjä sekä osakehuoneistoja. Muut asiat esittelee kirkkoneuvos taikka siihen määrätty jäsen tai virkamies. 21 Esittelijän on tarkastettava, että asian esittelemistä varten on tehty tarpeelliset valmistavat toimenpiteet. Asiasta on laadittava esityslista, joka sisältää esittelijän päätösehdotuksen, ja asian laadun niin vaatiessa lisäksi esittelymuistio. 22 Esityslistat ja esittelymuistiot toimitetaan jäsenille viimeistään viikkoa ennen esittelyä. Kiireellisessä tapauksessa asiakirjat saadaan toimittaa myöhemminkin. 23 Istunnossa ja jaostoissa noudatetaan samaa äänestysmenettelyä kuin monijäsenisessä tuomioistuimessa. 24 Istuntoa ja jaostoa varten laaditaan asialista, johon merkitään valmistellut asiat siten, että listasta ilmenee kunkin asian esittelijä. Istunnossa ja jaostossa pidetään pöytäkirjaa, johon merkitään aika ja paikka, käsittelyyn osallistuvat jäsenet, asiat, päätökset ja muut toimenpiteet sekä äänestykset ja eriävät mielipiteet. Pöytäkirjaa pitää sihteeri taikka siihen määrätty jäsen tai virkamies. 8

9 Pöytäkirjan varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Istunnossa ja jaostossa valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa, jotka tarkastavat pöytäkirjan, minkä jälkeen sen allekirjoittaa puheenjohtaja. 25 Istunnossa ja jaostossa tehdyistä päätöksistä annettavat toimituskirjat varmentaa esittelijä tai pöytäkirjanpitäjä ja allekirjoittaa puheenjohtaja. Niistä menevän maksun määrää varmentaja. Muista päätöksistä annettavan toimituskirjan allekirjoittaa ja maksun määrää ratkaisija. 6 luku. Erityisiä määräyksiä 26 Vahvistetusta tai vakiintuneesta työnjaosta poiketen on jokainen kirkollishallituksen henkilökuntaan kuuluva velvollinen tarvittaessa suorittamaan niitä tehtäviä, jotka istunto, jaosto tai esimies toimivaltansa rajoissa määrää. 27 Jäljennöksiä kirkollishallituksen asiakirjoista voivat viran puolesta todistaa oikeiksi lainoppinut kirkkoneuvos, sihteeri ja toimistovirkailija sekä se virkamies, joka on allekirjoittanut alkuperäisen asiakirjan. 28 Kirkolliskokouksessa vahvistettua Suomen ortodoksisen kirkkomuseon johtosääntöä siihen tehtyine muutoksineen sovelletaan toistaiseksi edelleen tämän työjärjestyksen osana. 29 Tällä työjärjestyksellä kumotaan 1 päivänä marraskuuta 1998 voimaan tullut kirkollishallituksen työjärjestys. 30 Tämä työjärjestys tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta Tällä työjärjestyksellä ei muuteta henkilöstön sijoittelua eri yksiköihin. 9

10 10

Oikeuskanslerinviraston työjärjestys

Oikeuskanslerinviraston työjärjestys Oikeuskanslerinviraston työjärjestys Annettu Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2007 Valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain (193/2000) 12 :n 2 momentin ja oikeuskanslerinvirastosta annetun valtioneuvoston

Lisätiedot

LAPUAN HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULIN TYÖJÄRJESTYS. 1 Kokoontuminen. 2 Käsiteltävät asiat ja esityslista. 3 Jäsenen estyneisyys ja esteellisyys

LAPUAN HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULIN TYÖJÄRJESTYS. 1 Kokoontuminen. 2 Käsiteltävät asiat ja esityslista. 3 Jäsenen estyneisyys ja esteellisyys LAPUAN HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULIN TYÖJÄRJESTYS 1 Kokoontuminen Tuomiokapitulin istunnot pidetään tuomiokapitulin määrääminä aikoina. Tuomiokapituli voi kokoontua myös muulloin piispan tai hänen estyneenä

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 15.1.2015 1 A. Yleissäännökset 1 Tällä johtosäännöllä täydennetään IT-yhteistyöalueen

Lisätiedot

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Pohjois-Lapin seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa kuuta 2018 päivänä Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa

Lisätiedot

Keminmaan seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö. Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa 8. päivänä maaliskuuta 2005.

Keminmaan seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö. Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa 8. päivänä maaliskuuta 2005. Keminmaan seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö Hyväksytty kirkkovaltuustossa 1. päivänä helmikuuta 2005 Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa 8. päivänä maaliskuuta 2005 1 luku Kirkkoneuvoston

Lisätiedot

TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 12.1.2017 1 A. Yleissäännökset 1 Tällä johtosäännöllä täydennetään Tampereen

Lisätiedot

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36 YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa 13.9.2006/36 Vahvistettu Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulissa 15.11.2006 1 LUKU Kokoonpano 1 Yhteiseen

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 11.12.2012 3 4 5 6 7 I LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ

KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Kalajoen seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö Hyväksytty kirkkovaltuustossa 26. päivänä kesäkuuta 2014. Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa 27. päivänä elokuuta

Lisätiedot

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori.

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori. 1(5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 24.8.2015 7 hyväksymä. Voimassa 1.9.2015 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen

Lisätiedot

Kokemäen seurakunta Kirkkoneuvoston ohjesääntö 1 ( 7 ) kv 15.5.2014 5. Kokemäen seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö

Kokemäen seurakunta Kirkkoneuvoston ohjesääntö 1 ( 7 ) kv 15.5.2014 5. Kokemäen seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö Kokemäen seurakunta Kirkkoneuvoston ohjesääntö 1 ( 7 ) Kokemäen seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö Hyväksytty kirkkovaltuustossa 15. päivänä toukokuuta 2014 Vahvistettu Turun Arkkihiippakunnan tuomiokapitulissa.

Lisätiedot

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on 1 (5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 28.1.2008 hyväksymä. Voimassa 1.3.2008 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen

Lisätiedot

Finanssivalvonnan työjärjestys

Finanssivalvonnan työjärjestys 1 Finanssivalvonnan työjärjestys Johdanto Finanssivalvonnasta annetun lain (878/2008) 8 :n mukaan pankkivaltuusto vahvistaa Finanssivalvonnalle työjärjestyksen. Pankkivaltuuston tehtävänä on 1) valvoa

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2012 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2012 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kirkkolain muuttamisesta, kirkon keskusrahastosta annetun lain kumoamisesta sekä evankelisluterilaisten seurakuntien jäsenten velvollisuudesta

Lisätiedot

Kurikkalan Setlementti ry Hallituksen kokous , muutosehdotus Kurikan kansalaisopiston ohjesääntöön vuodelta 1986.

Kurikkalan Setlementti ry Hallituksen kokous , muutosehdotus Kurikan kansalaisopiston ohjesääntöön vuodelta 1986. Kurikkalan Setlementti ry Hallituksen kokous 20.3.2002 15, muutosehdotus Kurikan kansalaisopiston ohjesääntöön vuodelta 1986. KURIKAN KANSALAISOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ OPISTON TOIMIALA Opiston toiminnan järjestäminen

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.11.2007 71 Muutos: 3 kv 25.2.2013 31 I YLEISTÄ 1 Ylläpitäjä ja nimi Liikelaitoksen

Lisätiedot

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS Johtosääntö Sipoon kunta Sisällys 1 Liikelaitoksen nimi... 2 2 Liikelaitoksen toimiala... 2 3 Johtokunnan kokoonpano... 2 4 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 2 5 Esittely...

Lisätiedot

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden työjärjestys H 00328/16 01

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden työjärjestys H 00328/16 01 Hämeenlinnan hallinto-oikeuden työjärjestys H 00328/16 01 1. HALLINTO-OIKEUDEN TOIMINTA, JOHTAMINEN JA ORGANISAATIO 1 Hallinto-oikeuden toiminta Hallinto-oikeus on alueellinen hallintotuomioistuin, joka

Lisätiedot

Kirkkoneuvoston ohjesääntö

Kirkkoneuvoston ohjesääntö Kirkkoneuvoston ohjesääntö Hyväksytty Siilinjärven seurakunnan kirkkovaltuustossa 4. päivänä joulukuuta 2013 Vahvistettu Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulissa 10. päivänä huhtikuuta 2014 1 luku Kokoonpano

Lisätiedot

Laki. kirkkolain muuttamisesta

Laki. kirkkolain muuttamisesta Laki kirkkolain muuttamisesta Kirkolliskokouksen ehdotuksen ja eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan kirkkolain (1054/1993) 19 luvun 7, sellaisena kuin se on laeissa 1274/2003 ja 1008/2012, muutetaan

Lisätiedot

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design. Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä

Lisätiedot

Annettu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2011

Annettu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2011 VALTAKUNNANSYYTTÄJÄNVIRASTON TYÖJÄRJESTYS Dnro 52/03/11 Annettu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2011 Syyttäjälaitoksesta annetun lain (439/2011) 16 :n nojalla vahvistan, apulaisvaltakunnansyyttäjää ja

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö

Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö Sisällysluettelo 1. Toimialan toiminta-ajatus...

Lisätiedot

Kangasalan seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö. Hyväksytty kirkkovaltuustossa 7. päivänä tammikuuta 2015

Kangasalan seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö. Hyväksytty kirkkovaltuustossa 7. päivänä tammikuuta 2015 Kangasalan seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö KV 6 7.1.2015, liite 1 KV 50 18.12.2014, liite 9 KN 178 11.11.2014, liite 3 Hyväksytty kirkkovaltuustossa 7. päivänä tammikuuta 2015 Vahvistettu hiippakunnan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa

Lisätiedot

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 11.11.2008 84 Noudatetaan 1.1.2009 alkaen 1 Toimiala Tässä johtosäännössä määritellään vesihuoltolaitoksen, sen johtokunnan ja toimitusjohtajan

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

KIRKKONUMMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ KIRKKONUMMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ KIRKKONUMMEN KUNNAN SOSIAALITOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 1. LUKU: YLEISET MÄÄRÄYKSET...1 1 Toimialan toiminta-ajatus...1 2. LUKU: SOSIAALILAUTAKUNTA...1

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

Markkinaoikeuslaki, ml. muutossäädös 320/2004

Markkinaoikeuslaki, ml. muutossäädös 320/2004 Markkinaoikeuslaki, ml. muutossäädös 320/2004 1 luku Toimivalta 1 Markkinaoikeuden toimivalta ja toimipaikka Markkinaoikeus käsittelee ne asiat, jotka säädetään sen toimivaltaan kuuluviksi: 1. kilpailunrajoituksista

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Sisällysluettelo Liikelaitosten organisaatio

Lisätiedot

LÄNSI-UUDENMAAN SEURAKUNTIEN PERHEASIAIN NEUVOTTELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

LÄNSI-UUDENMAAN SEURAKUNTIEN PERHEASIAIN NEUVOTTELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ LÄNSI-UUDENMAAN SEURAKUNTIEN PERHEASIAIN NEUVOTTELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty Lohjan seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa 18.12.2012. Hyväksytty Vihdin seurakunnan kirkkovaltuustossa 13.12.2012.

Lisätiedot

HE 89/2000 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ortodoksisesta kirkkokunnasta annetun lain muuttamisesta

HE 89/2000 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ortodoksisesta kirkkokunnasta annetun lain muuttamisesta HE 89/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ortodoksisesta kirkkokunnasta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että ortodoksisesta kirkkokunnasta

Lisätiedot

P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö

P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö KOKEMÄEN KAUPUNKI Hyväksytty KV 19.4.2010 14 Voimaantulo 1.5.2010 P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö I LUKU PERUSTURVALAUTAKUNTA 1 Valinta ja kokoonpano 2 Perusturvalautakunnan tehtävä

Lisätiedot

1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. LUONNOS 17.11.2015 SAIMAAN LENTOASEMA -SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Säätiön nimi ja kotipaikka Tarkoitus 1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. 2 Säätiön tarkoituksena

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 SEURAKUNNAN NEUVOSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 SEURAKUNNAN NEUVOSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 SEURAKUNNAN NEUVOSTO Seurakunnan neuvoston kokous Aika 17. maaliskuuta 2015 klo 16.00 Paikka Seurakuntatalo, Mantsintie 7 Ilomantsi Läsnä isä Ioannis

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA TUKIPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty kirkkovaltuustossa 14.12.2015, 10

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA TUKIPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty kirkkovaltuustossa 14.12.2015, 10 JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA TUKIPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kirkkovaltuustossa 14.12.2015, 10 1 LUKU TUKIPALVELUIDEN TOIMINTA-AJATUS, RAKENNE JA TEHTÄVÄT 1 Toiminta-ajatus Jyväskylän seurakunnan tukipalveluiden

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURITOIMISTON JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURITOIMISTON JOHTOSÄÄNTÖ r.cpqqn luulo IITADSiZMM ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia N:o 80 ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURITOIMISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 16.12.1981 hyväksymä sekä 13.5.1987

Lisätiedot

I Osastojen tehtävät

I Osastojen tehtävät KIRKON KESKUSHALLINNON SÄÄNTÖKOKOELMA KIRKKOHALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Annettu Helsingissä 8 päivänä joulukuuta 2015. Kirkkohallitus on kirkkojärjestyksen 22 luvun 2 :n 3 momentin nojalla hyväksynyt kirkkohallituksen

Lisätiedot

Kymin Nikkarit säännöt

Kymin Nikkarit säännöt Kymin Nikkarit SÄÄNNÖT 1(6) Kymin Nikkarit säännöt Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Yhdistyksen toiminta Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Käsittelyt ja hyväksynnät:

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Käsittelyt ja hyväksynnät: ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Käsittelyt ja hyväksynnät: Johtokunta Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto 10.6.2008 LIIKELAITOS EDUPOLIN JOHTOSÄÄNTÖ 1. LUKU YLEISTÄ 1 Ylläpitäjä Liikelaitos Edupoli on kuntalain

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 19.3.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 5/ 2017 Kirkkoneuvosto 46-55

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 5/ 2017 Kirkkoneuvosto 46-55 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 5/ 2017 Kirkkoneuvosto 46-55 Aika Tiistai 4.4.2017 kello 16.00 17.10 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen, poissa Husso Leena jäsen Minna

Lisätiedot

KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 9.12.2008 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena liikelaitoksena

Lisätiedot

Hyväksytty kirkkovaltuustossa pvm 1.10.2013 57

Hyväksytty kirkkovaltuustossa pvm 1.10.2013 57 Laukaan seurakunnan kasvatustyön (lapsi- ja perhe-, varhaisnuoriso-, nuoriso-, rippikoulu sekä koulu- ja oppilaitostyö) JOHTOSÄÄNTÖ A. Yleissäännökset Hyväksytty kirkkovaltuustossa pvm 1.10.2013 57 1 Laukaan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö

Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö Valtuusto hyväksynyt 18.2.2013 22, muutokset 26.10.2015 107 Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö I LUKU SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto N:o 1/2018 Sivu 1

Kirkkoneuvosto N:o 1/2018 Sivu 1 N:o 1/2018 Sivu 1 Kokousaika Torstai 15.2.2018 klo 18.00-18.46 Kokouspaikka Seurakuntatalo Saapuvilla olleet jäsenet ja varajäsenet Jäsenet Malinen Oiva, kirkkoherra, pj Saastamoinen Matti, vpj. Ikäläinen

Lisätiedot

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Käsittelyt Yhteinen kirkkoneuvosto 23.4.2013 Yhteinen kirkkovaltuusto 10.6.2014 Tämä yhteisen kirkkoneuvoston ohjesääntö tulee voimaan 1.4.2015. Yhteisen kirkkoneuvoston

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2011 SEURAKUNNAN NEUVOSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2011 SEURAKUNNAN NEUVOSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2011 SEURAKUNNAN NEUVOSTO Seurakunnan neuvoston kokous Aika 13. syyskuuta 2011 klo 16.00-16.45 Paikka Läsnä Sonkaja tsasounassa isä Ioannis Lampropoulos,

Lisätiedot

16.12.2013. I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät. 1. Raskone Oy:n hallintoelimet. 1.1. Yhtiökokous

16.12.2013. I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät. 1. Raskone Oy:n hallintoelimet. 1.1. Yhtiökokous 16.12.2013 I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät 1. Raskone Oy:n hallintoelimet 1.1. Yhtiökokous Osakeyhtiölain mukaan ylintä päätäntävaltaa osakeyhtiössä käyttää yhtiökokous, joka

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuuston hyväksymä , voimassa alkaen.)

(Kaupunginvaltuuston hyväksymä , voimassa alkaen.) PORIN KAUPUNGIN KOULUTOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuuston hyväksymä 31.1.2011, voimassa 1.2.2011 alkaen.) I LUKU SOVELTAMISALA 1 Toimiala Koulutuslautakunnan alaisen toiminnan järjestämisessä

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Asetusluonnos Valtioneuvoston asetus rangaistusten täytäntöönpanon hallinnosta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 200 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti,

Lisätiedot

Talousohjesääntö. KuPS ry

Talousohjesääntö. KuPS ry Talousohjesääntö KuPS ry 1 Sisällysluettelo OHJESÄÄNNÖN TARKOITUS... 2 Hallituksen talouteen liittyvät tehtävät... 2 Lisäksi hallitus huolehtii seuraavista asioista... 2 Puheenjohtajan talouteen liittyvät

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10

Lisätiedot

3 Valtuuskunta Valtuuskunnan tehtävistä säädetään kunnallisen eläkelain 138 :ssä.

3 Valtuuskunta Valtuuskunnan tehtävistä säädetään kunnallisen eläkelain 138 :ssä. 1 (5) Kevan johtosääntö Valtuuskunnan 13.3.2014 hyväksymä, voimaan 13.5.2014 I YLEISTÄ 1 Soveltaminen Tässä johtosäännössä annetaan kunnallisen eläkelain 168 :ssä tarkoitetut määräykset Keva-nimisen kunnallisen

Lisätiedot

Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntö

Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntö Kuopion alueellinen rakennuslautakunta Johtosääntö Kuopion kaupunginvaltuusto 25.10.2010 112 Suonenjoen kaupunginvaltuusto 25.10.2010 59 Voimaantulo 1.1.2011 Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntö

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 4.3.1996 Muutettu 25.5.1998 1 Toiminta-ajatus Kaupunginhallitus johtaa kaupungin hallintoa ja huolehtii toiminnan kehittämisestä ja tuloksellisuudesta

Lisätiedot

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 1(6) Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 3 luku Henkilöstöorganisaatio 9 Henkilöstöorganisaatio

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 SEURAKUNNAN NEUVOSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 SEURAKUNNAN NEUVOSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 SEURAKUNNAN NEUVOSTO Seurakunnan neuvoston kokous Aika 30. toukokuuta 2017 klo 18 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus, Kirkkotie 17, Ilomantsi isä Ioannis

Lisätiedot

KIINTEISTÖJOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

KIINTEISTÖJOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Sääntökokoelma A 11 Hyväksytty YKV 12.12.2018 Mitätöi lehden YKV 10.12.2014 KIINTEISTÖJOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1. Kokoonpano 1 Yhteinen kirkkovaltuusto valitsee toimikaudekseen kiinteistöjohtokuntaan kerrallaan

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia. N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia. N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 'ESPOON'KAU ES30 STO ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 11.1.1989 hyväksymä ja 19.4.1989 muuttama

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009

HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009 3 11 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009 1 Toimiala Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston johtokunta ja sen

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 16.7.2015 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 16.7.2015 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 16.7.2015 klo 18 Tyrnävän seurakuntatalon kerhohuone. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45. Tervetuloa!

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN MALLIOHJE

SISÄISEN VALVONNAN MALLIOHJE SISÄISEN VALVONNAN MALLIOHJE 1. Yleistä Sisäisen valvonnan tehtävänä on varmistaa kohtuullisella varmuudella, että seurakunnan taloudellinen toiminta ja hallinto on hoidettu asiallisesti, laadukkaasti

Lisätiedot

HALLINTO-OIKEUDEN TYÖSKENTELYN JÄRJESTÄMINEN, JOHTAMINEN JA HALLINTO

HALLINTO-OIKEUDEN TYÖSKENTELYN JÄRJESTÄMINEN, JOHTAMINEN JA HALLINTO TURUN HALLINTO-OIKEUS Ylituomarin päätös 1/2017/YT 2.1.2017 TURUN HALLINTO-OIKEUDEN TYÖJÄRJESTYS Tässä työjärjestyksessä määrätään, sen lisäksi mitä tuomioistuinlaissa, hallinto-oikeuslaissa ja hallintolainkäyttölaissa

Lisätiedot

evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta

evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta EDUSKUNNAN VASTAUS 108/2005 vp Hallituksen esitys laiksi evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon toimintasääntö

Ympäristöterveydenhuollon toimintasääntö Ympäristöterveydenhuollon toimintasääntö Johtokunta 29.5.2009 91 Yhtymäkokous 24.6.2009 91 Johtokunta 18.2.2011 23 Sisältö 1 Tavoitteet 2 2 Monijäseninen toimielin 2 3 Toimielimen tehtävät 2 4 Ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017 Kangasniemi Pöytäkirja 3/2018 1 (14) Aika 18.05.2018, klo 12:30-15:00 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupungin kanslia. N:o 66 ESPOON KAUPUNGIN LIIKUNTAVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupungin kanslia. N:o 66 ESPOON KAUPUNGIN LIIKUNTAVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Er; r;sn', ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupungin kanslia,nkis-rc,?.,c1v N:o 66 ESPOON KAUPUNGIN LIIKUNTAVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 10.11.1982 hyväksymä YLEISET MÄÄRÄYKSET

Lisätiedot

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.9.2012 57. Voimassa 1.1.2013 alkaen. 1. Yleistä 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan

Lisätiedot

KUUMA -liikelaitoksen johtokunnan tehtävänä on johtaa ja kehittää kuntayhteistyötä.

KUUMA -liikelaitoksen johtokunnan tehtävänä on johtaa ja kehittää kuntayhteistyötä. SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA... 2 1 Toimiala... 2 2 Johtokunnan kokoonpano ja toimikausi... 2 3 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 3 4 Päätöksenteko johtokunnassa... 3 2. LUKU,

Lisätiedot

ulkomaalaisilla jäsenillä. Äänioikeusikärajanmääräytyminen

ulkomaalaisilla jäsenillä. Äänioikeusikärajanmääräytyminen HE 168/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ortodoksisesta kirlckokunnasta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ortodoksisesta kirkkokunnasta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ KIRKKONUMMEN KUNTA PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ Voimaan 1.2.2013 1 Sisällys 1 LUKU... 3 PERUSTURVAN TOIMIALA... 3 1 Lautakunnan tehtävät... 3 2 LUKU... 3 PERUSTURVALAUTAKUNTA JA JAOSTOT... 3 2 Lautakunnan

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. 3 08 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä marraskuun 27 p:nä 2002 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1

HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1 HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1 77 HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNNÖN MUUTTAMINEN Khs 2006-1644 Esityslistan asia Kj/6 Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 SEURAKUNNANNEUVOSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 SEURAKUNNANNEUVOSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 SEURAKUNNANNEUVOSTO Seurakunnanneuvoston kokous Aika 30.tammikuuta 2018 klo 16.00 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus Elia, Kirkkotie 17, Ilomantsi isä

Lisätiedot

HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET. III luku. Muut määräykset. VI luku. Nimenkirjoitus 1(6) ----

HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET. III luku. Muut määräykset. VI luku. Nimenkirjoitus 1(6) ---- 1(6) HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET III luku Muut määräykset - 19 Asukkaiden aloitteet Aloiteoikeus ja aloitteen käsittely VI luku Nimenkirjoitus Kaupungin asukkaalla sekä kaupungissa toimivalla

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/ KIRKKONEUVOSTO

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/ KIRKKONEUVOSTO PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2019 1 Urakunta.fi Aika 16.5.2019 klo 16:00 Paikka Seurakuntakoti, 95700 Pello Kutsutut Kirkkoneuvoston varsinaiset jäsenet Aino Pieskä, kirkkoherra, puheenjohtaja Kalervo

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJAN NÄHTÄILLÄ OLO: Pöytäkirja on julkisissa asioissa nähtävänä , Lavian seurakuntatoimistossa sen aukioloaikoina.

PÖYTÄKIRJAN NÄHTÄILLÄ OLO: Pöytäkirja on julkisissa asioissa nähtävänä , Lavian seurakuntatoimistossa sen aukioloaikoina. Aika: Paikka: Tiistaina 17.9.2019 klo 18.00, kahvit klo 17.30 alkaen Seurakuntakodin kokoushuone Jäsenet: Tuija Kruus puheenjohtaja Anita Kamppi, varapj Seppo Laakso Matti Peltola Yrjö Rautiainen Anneli

Lisätiedot

17.12.2015 PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN

17.12.2015 PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN 1 (5) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kuntayhtymän hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että

Lisätiedot

1 SEURAN ORGANISAATIO JA PÄÄTÖKSENTEKO

1 SEURAN ORGANISAATIO JA PÄÄTÖKSENTEKO 1 SEURAN ORGANISAATIO JA PÄÄTÖKSENTEKO Seurassa päätösvaltaa käyttää seuran sääntömääräinen yleinen kokous. Noormarkun Koitossa yleinen kokous on syksyllä ja keväällä. Toimeenpanevana elimenä on johtokunta.

Lisätiedot

Lapuan hiippakunnan seurakuntien puheenjohtajisto. Haapaniemi

Lapuan hiippakunnan seurakuntien puheenjohtajisto. Haapaniemi Lapuan hiippakunnan seurakuntien puheenjohtajisto Haapaniemi 9.3.2019 Nykyinen toimintaympäristö ja tulevaisuus Jäsenmäärän kehitys Polarisoituminen Verotulojen kehitys Kirkon rooli yhteiskunnassa Hiippakuntarajojen

Lisätiedot

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry Johtosääntö Suomen Akvaarioliitto ry Päivitetty: 18.2.2008 Edellinen päivitys: 9.2.2008 Suomen Akvaarioliitto ry 2(6) Johdanto Suomen Akvaarioliitto ry:n (SAL) johtosääntö on suunniteltu helpottamaan liiton

Lisätiedot

Järvenpään kirkkovaltuusto päättää neuvottelukeskuksen toimintasuunnitelmasta ja talousarvioista ja valitsee johtajan.

Järvenpään kirkkovaltuusto päättää neuvottelukeskuksen toimintasuunnitelmasta ja talousarvioista ja valitsee johtajan. JÄRVENPÄÄN, KERAVAN JA TUUSULAN SEURAKUNTIEN PERHEASIAIN NEUVOTTELUKESKUKSEN OHJESÄÄNTÖ Järvenpään, Keravan ja Tuusulan seurakutien perheasiain neuvottelukeskuksen tehtävänä on kirkkomme tunnustuksen pohjalla

Lisätiedot

N:o 78 ESPOON KAUPUNGIN LAUTA- JA JOHTOKUNTIEN TIEDOTUSTOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET

N:o 78 ESPOON KAUPUNGIN LAUTA- JA JOHTOKUNTIEN TIEDOTUSTOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET ESPOCNJ,,NVIKMT SE0.2x,v ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia N:o 78 ESPOON KAUPUNGIN LAUTA- JA JOHTOKUNTIEN TIEDOTUSTOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET Kaupunginhallituksen 21.6.1983

Lisätiedot

Henkilö ei saa osallistua sellaisten sopimusten tai asioiden käsittelyyn, joista hänellä on odotettavissa olennaista henkilökohtaista etua.

Henkilö ei saa osallistua sellaisten sopimusten tai asioiden käsittelyyn, joista hänellä on odotettavissa olennaista henkilökohtaista etua. HÄMEENLINNAN ELÄKKEENSAAJAT RY Taloussääntö Yleisiä määräyksiä 1 Yhdistyksen hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa ja tilinpäätöstä tehtäessä on noudatettava yhdistyslain, kirjanpitolain ja -asetuksen

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto N:o 3/2015 Sivu 32

Kirkkoneuvosto N:o 3/2015 Sivu 32 - KEITELEEN SEURAKUNTA N:o 3/2015 Sivu 32 Kokousaika Maanantai 20.4.2015 klo 18.00 19.05 Kokouspaikka Seurakuntatalo Saapuvilla olleet jäsenet ja varajäsenet Jäsenet Saastamoinen Matti, varapj. Jääskeläinen

Lisätiedot

Apuvälinekeskusliikelaitoksen johtosääntö

Apuvälinekeskusliikelaitoksen johtosääntö Apuvälinekeskusliikelaitoksen johtosääntö Valtuusto 10.6.2009 1 SISÄLLYSLUETTELO Apuvälinekeskusliikelaitoksen johtosääntö... 2 1 Toimiala... 2 2 Johtokunta... 2 3 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta...

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 SEURAKUNNAN VALTUUSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 SEURAKUNNAN VALTUUSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 SEURAKUNNAN VALTUUSTO Valtuuston I varsinainen kokous Aika maanantai 7.4.2014 klo 18.00 Paikka Läsnä Poissa Seurakuntatalo, Mantsintie 7 Ilomantsi

Lisätiedot

Papit 9. Kanttorit3. Johtava diakoniatyöntekijä. Johtava lapsityönohjaaja. Johtava nuorisotyönohjaaja. Tiedottaja ja tiedotussihteeri

Papit 9. Kanttorit3. Johtava diakoniatyöntekijä. Johtava lapsityönohjaaja. Johtava nuorisotyönohjaaja. Tiedottaja ja tiedotussihteeri Keravan seurakunnan organisaatiokaavio Kirkkoherra on kirkkoneuvoston puheenjohtaja, talousjohtaja on kirkkoneuvoston alainen. Kirkkoherra ei ole talousjohtajan esimies. Ylintä päätösvaltaa käyttää kirkkovaltuusto.

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: Muutettu ,voimaantulo 1.1.

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: Muutettu ,voimaantulo 1.1. KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 12.3.2012 Voimaantulo:1.1.2013 Muutettu 10.12.2012,voimaantulo 1.1.2013 2 Sisällysluettelo 1. LUKU VAPAA-AIKALAUTAKUNTA...

Lisätiedot

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Ritva Lill-Smeds, jäsen Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö.

Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö. 1 ULVILAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 31.01.2011 Valt. 7 Voimaantulo: 01.02.2011 1 Toiminta-ajatus Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö. Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Päätös 1 (7) Muutos Tieteellinen toimikunta hoitaa Akatemian tehtäviä toimialallaan.

Päätös 1 (7) Muutos Tieteellinen toimikunta hoitaa Akatemian tehtäviä toimialallaan. Päätös 1 (7) 27.6.2014 Dnro AKA/1/00.01.10/2014 Muutos 25.8.2016 Suomen Akatemian johtosääntö 1. Hallitus 1 Suomen Akatemiasta annetun lain (922/2009) 4 :n mukaan Akatemian hallitus päättää asiat, jotka

Lisätiedot

SUOMEN ORTODOKSISEN KIRKON HIIPPAKUNTAKESKEINEN HALLINTOMALLI 15.4.2015

SUOMEN ORTODOKSISEN KIRKON HIIPPAKUNTAKESKEINEN HALLINTOMALLI 15.4.2015 SUOMEN ORTODOKSISEN KIRKON HIIPPAKUNTAKESKEINEN HALLINTOMALLI 15.4.2015 1. Taustaa Vuoden 2014 kirkolliskokous käsitteli kirkon hallinnon kehittämistä. Asian taustalla on viimeisin, vuonna 2009 alkanut

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 1 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 6.10.2016 SEURAKUNTAYHTYMÄN HALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa xx.yy.2016 1 Johtosäännön sisältö Tässä johtosäännössä määritetään

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKRIJA 3/2014 SEURAKUNNAN NEUVOSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKRIJA 3/2014 SEURAKUNNAN NEUVOSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKRIJA 3/2014 SEURAKUNNAN NEUVOSTO Seurakunnan neuvoston kokous Aika 11. maaliskuuta 2014 klo 16.00 17.47 Paikka Läsnä Seurakuntatalo, Mantsintie 7 Ilomantsi isä

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Kirkkoneuvosto 13.05.2015

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Kirkkoneuvosto 13.05.2015 PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 20.00 Paikka: Lamminniemen kappeli Läsnäolo: Jäsenet: Läsnä Poissa Henkilökoh. varajäsen Läsnä Karjalainen Esa

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty:

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 12.3.2012 Voimaantulo: johtosääntö muilta osin tulee voimaan 1.4.2012, mutta luottamushenkilöorganisaatiota koskevat muutokset

Lisätiedot

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus 1 Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Kasvatus- ja opetustoimen tehtävänä on kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisena järjestää varhaiskasvatuspalveluita,

Lisätiedot

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet.

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. TOIMINTASÄÄNNÖT 1(6) I Seuran nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. 1 2 Seuran kotipaikka on Porin kaupunki Länsi-Suomen läänissä

Lisätiedot