Riihimäen seudun luonnonsuojeluyhdistys 28.10.2013 Tammistontie 4 b 10 11130 Riihimäki petri.m.makela@gmail.com 040-754 6966 Riihimäen kaupunki Katu- ja puistoyksikkö Lausunto Riihimäen metsäsuunnitelmista Yleistä Metsäsuunnitelmat on jaettu kahteen osioon: puistometsäsuunnitelmaan ja metsäsuunnitelmaan. Jako on hyvä, sillä puistometsiin kohdistuu enemmän mm. virkistyskäyttöpainetta, koska ne ovat asutuksen läheisyydessä. Virkistyskäytön myötä esim. kulutus nousee keskeiseksi häiriötekijäksi ja tämä tulee ottaa erityisesti huomioon puistometsien kohdalla. Suunnitelmien välisiä eroja ei kuitenkaan ole eritelty selkeästi missään kohtaa. Huomiota herättävintä on, että molempien suunnitelmien kehitysluokkien (uudistusala ja taimikko; nuori kasvatusmetsä; varttunut kasvatusmetsä; uudistuskypsä metsä) tavoitejakauma on täsmälleen sama: 25:30:30:15. Tavoitejakauma on sama kuin aiemmissa metsäsuunnitelmissa, vaikka uusien suunnitelmien kohdalla korostetaan luonto- ja virkistysarvoja. Tavoitejakaumassa pitäisi varttuneempien ja uudistuskypsien metsien suhteellinen osuus korostua. Suunnitelmiin pitäisi kirjoittaa selkeämmin mihin suuntaan metsien kehitysluokkia ollaan kehittämässä. Talousmetsänhoidon käsitteistä tulisi luopua koko suunnittelua ohjaavina käsitteinä. Kehitysluokkien sijaan hedelmällisempää olisi tarkastella puuston tarkempia ikäluokkia ja puulajisuhteita näiden sisällä. Metsäsuunnittelu kerrotaan tehneen luonto- ja virkistysarvoja korostaen. Kuitenkin metsistä saatavat hakkuutulot ovat melkoisen suuret. Aukkohakkuiden määrä ei ole kovin korkea, mutta monimuotoisuutta heikentäviä harvennuksia ja erilaisia raivauksia on valtavasti, lähes kolmasosalla kohteista. Hakkuumäärät ovat ylimitoitettuja ja niitä tulisi vähentää roimasti. Luonnonsuojeluyhdistys esittää että metsäsuunnittelua pitäisi kehittää suuntaan, jossa metsien taloudelliset tuotot kattaisivat vain hoitokulut, eikä ylimääräistä taloudellista hyötyä tavoiteltaisi. Näin kaupungin metsiä voitaisiin kehittää parhaiten luonnon monimuotoisuutta ja asukkaiden virkistyskäyttömahdollisuuksia huomioiden. Luontoarvot ja monimuotoisuus Metsäsuunnitelmien johdannossa kerrotaan että niissä korostuu luontoarvot ja monimuotoisuus. Puistometsäsuunnitelman johdannossa tarkennetaan tämän merkitsevän puulajien lukumäärän sekä pensaiden ja luonnonkasvien säilyttämistä ja lisäämistä. Lisäksi eläinkunnan elinmahdollisuuksia lisätään mm. jättämällä lahopuustoa maastoon. Vanhojen lehtipuiden merkitystä korostetaan.
Samalla kuitenkin muistutetaan turvallisuusnäkökulmista polkujen ja reittien varrella sekä pelotellaan kuusimetsiä vaivaavalla kirjanpainaja-kaarnakuoriaisella. Ylitiheitä puistometsiä väitetään pelottaviksi. Metsäsuunnitelman johdannossa väitetään, ettei luontoarvoiltaan rikas runsaslahopuustoinen pusikkoinen metsä ole ulkoilumaastona houkutteleva ja turvallinen. Hyvistä tavoitteista huolimatta asenteellisuus paistaa läpi selkeästi. Kaikkien tutkimusten mukaan nimenomaan taimikot ja nuoret kasvatusmetsät ovat virkistyspaikkoina ei-toivotuimpia. Luontoarvoiltaan rikkaampi metsäympäristö tarjoaa asukkaille paljon enemmän kuin tasaharva talousmetsä, vaikka sieltä löytyisikin suuri määrä eri puulajeja. Metsäympäristö pitää ymmärtää kokonaisuutena, johon liittyy puiden lisäksi kaikki aluskasvillisuus, eläimet ja eliöt, jotka siellä viihtyvät. Lasten kestävän luontosuhteen muotoutumiselle lähimetsät ovat ensisijaisen tärkeitä paikkoja, eikä niistä senkään vuoksi pidä yksiulotteisiksi miltään suhteiltaan. Maisemasta tulee löytyä vaihtelevuutta, myös tiheiköitä. Monimuotoiset taajamametsät ovat myös kouluille ja päiväkodeille tärkeitä oppimisympäristöjä ja retkipaikkoja. Polkujen varsilta turvallisuussyistä kaatumisvaarassa olevat puut voidaan kaataa, mutta maapuunakin ne rikastuttavat metsäluontoa. Maapuiden avulla voidaan myös ohjata kulutusta halutuille poluille. Valtaosa metsiä virkistykseen käyttävistä asukkaista kulkee polkuja pitkin, joten maapuista ei ole haittaa siltäkään osin. Kun aika lisäksi sammaloittaa näitä puita, tuskin kukaan voi väittää, etteivätkö ne olisi maiseman todellisia komistuksia. Metsäsuunnitelmien näkemys metsän monimuotoisuudesta vaikuttaa kapealta. METSOmetsänsuojeluohjelmassa (Suomen ympäristö 26 2008, 10) on listattu metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta erityisiä rakennepiirteitä, joista voidaan tässä yhteydessä mainita mm.: 1. Lahopuu: lahot maapuut, pökkelöt, kelot, pystypuut, kolopuut, tuulenkaadot 2. Kookkaat ja vanhat lehtipuut: haavat, koivut, raidat, pihlajat 3. Jalot lehtipuut 4. Luonnontilainen tai ennallistamiskelpoinen vesitalous; sekä 5. Puuston erirakenteisuus, latvusaukkoisuus. Suunnitelmassa tulisi korostaa enemmän lahopuun ja puuston erirakenteisuuden merkitystä. Jalot lehtipuut ja muut vanhat lehtipuut saavat kiitettävästi huomiota. Kirjanpainaja kyllä lisää kuusilahopuun määrää, mutta jo kuolleiden puiden korjaaminen ei enää estä kirjanpainajan leviämistä. Toisaalta kuusilahopuu on pohjoisten metsiemme tärkein lahopuulaji ja lukuista eliölajit ovat siitä riippuvaisia. Toimenpiteet tulisi rajata vain niihin tilanteisiin, joissa on ilmeisenä vaarana, että kaupungin mailta leviää kirjanpainajien massaesiintymä yksityisille maille. Puuston erirakenteisuutta ja latvusaukkoisuutta kuvataan seuraavasta (Suomen ympäristö 26 2008, 11): Puustoltaan erirakenteiset ja latvukseltaan aukkoiset metsiköt poikkeavat puustoltaan tasarakenteisesta, hoidetuista metsiköistä. Näiden metsien puustossa on luontaisen uudistumisen ja metsän aukkoisuuden vuoksi syntynyttä kerroksellisuutta, eri-ikäisiä puita ja eri puulajeja. Lisäksi voi esiintyä muita monimuotoisuudelle merkittäviä rakennepiirteitä, kuten lehtisekapuustoisuutta ja vanhoja, aiemman puusukupolven yksittäisiä puita tai luontaisen uudistumisen tuloksena muodostunutta nuorta puustoa ja taimiainesta.
Kuviokirjassa kuvataan monessa kohtaa eri-ikäistä metsää epätasaiseksi (esim. metsäsuunnitelman kuvio 179 tai puistometsäsuunnitelman kuvio 255). Näyttää siltä kuin eri-ikäisyys tai epätasaisuus olisi erityinen peruste harvennuksille ja raivauksille. Lisäksi harvennuksia ja erilaisia raivauksia tullaan suunnitelmien mukaisesti toteuttamaan varsin systemaattisesti eri kuvioille. Nämä toimenpiteet ovat metsien tulevaisuuden kannalta kaikkein kriittisimmät. Huhtimon kuvio 215 Kokonkadun varrella on hyvä esimerkki siitä, miten harvennus ja alikasvosten perkaus tuhoaa metsästä kaiken erirakenteisuuden. Vastaavia esimerkkejä on lukuisia, esim. Räätykänmäen läheisyydessä jne. Harvennuksia ja raivauksia tulisi vähentää mittavasti. Kaikessa metsänhoidossa tulisi olla ohjenuorana erirakenteisuuden ja lahopuuston vaaliminen eri puulajien ohessa. Uudistusalojen määrä ei ole kovin suuri kun se suhteutetaan koko hakkuualaan joskin monilla yksittäisillä kuvioilla aukkohakkuu on tarpeettoman raju toimenpide. On myös todettava, ettei palokärki väittämästä huolimatta hyödy avohakkuista, vaan päinvastoin, se suosii käsittelemättömiä metsiä. Uudistushakkuiden maksimikooksi ilmoitetaan hehtaarin ala. Tämäkin on liian suuri. Esimerkiksi Helsinki, jolla on paljon enemmän metsiä, on rajannut avohakkuunsa maksimikoon 0,3 hehtaariin (Helsingin kh helmikuu 2011). Ei ole mitään syytä miksi Riihimäellä alan tulisi olla korkeampi. Luonnonsuojeluyhdistys esittääkin, että avohakkuiden maksimikoko tulisi pienentää vähintään 0,3 hehtaariin, mielellään vieläkin pienemmäksi. Pääsääntöisesti avohakkuista pitäisi luopua kokonaan. Ne vähentävät luonnon monimuotoisuutta, kuormittavat vesistöjä ja haittaavat alueiden virkistyskäyttöä. Myös puistometsiin suunnitellaan avohakkuita, mikä ei varmaankaan ole lähiasukkaiden mieleen. Kunnostusojituksista ja ojitusmätästyksistä tulisi luopua, koska ne ovat vesiensuojelun kannalta haitallisia lisätessään alueelta huuhtoutuvien aineiden määrää. Välttämällä liiallista harvennusta ja varsinkin avohakkuita ojituksen tarve vähenee, koska runsas kasvusto haihduttaa vettä tehokkaasti. Osa metsäkuvioista tulisi rajata selkeästi hoidon ulkopuolelle. Metsänhoidon käytäntöjen kehittäminen Kuten edellä on mainittu, metsien harvennus ja erilaiset raivaukset käytäntöinä ovat avainasemassa metsien kehittymisessä joko monimuotoisempaan ja maisemakuvaltaan korkealaatuisempaan ja omaleimaisempaan tai köyhempään ja maisemakuvaltaan yksitoikkoisempaan ja tylsempään suuntaan. Harvennuksilla ja perkauksilla tulisi luoda mahdollisuuksia eri-ikäisrakenteiselle metsälle ja luontaiselle uudistumiselle (ks. liite 1) Luonnonsuojeluyhdistys esittää metsänhoidon käytäntöjen kehittämistä metsänluonnon kannalta parempaan suuntaan. Olennaista on, että harvennuksia ja raivauksia ei tehdä tasaisesti kuvioille, vaan hoitokäytännöissä sovelletaan hallitun hoitamattomuuden ajatusta. Työntekijältä vaaditaan ammattitaitoa ja silmää luonnon monimuotoisuutta ylläpitäville rakennepiirteille. Perinteistä talousmetsänhoidon kaavaa ei voi toteuttaa. Karkeasti ottaen harvennukset tulisi tehdä pienipiirteisemmin. Linnustolle tulee jättää tiheikköjä sopiviin kohtiin kaikissa hoitovaiheissa. Tiheiköt tarjoavat myös eläinten suojapaikkoja. Tiheiköt tuovat myös metsien maisemakuvaan luonnollista vaihtelua. Eri hoitovaiheissa tulisi myös
huomioida ravintokasvit kuten haapa ja leppä (liito-orava) sekä monimuotoisuuden kannalta tärkeä raita. Harvennuksella ei saa tuhota edellytyksiä eri-ikäisen metsän kehittymiselle, puu- ja pensassukupolvia ei saa karsia tasaikäisen metsäkuvion ehdoilla. Kaupunkimetsien monimuotoisuutta voidaan kustannustehokkaasti lisätä jättämällä keräämättä tuulenkaatoja. Tuulenkaatojen, kuolleiden pystypuiden sekä sopiviin paikkoihin muodostuneiden laajempien myrsky- ja lumituhojen synnyttämän lahopuun paikka on metsässä. Ainoastaan poikkeukselliset tuhot voivat aiheuttaa hyönteistuhojen riskin. Erityisen arvokasta on metsäpalojen myötä syntynyt palanut puu ja jalojen lehtipuiden lahopuu. Kaupungin metsäalueiden lahopuun määrän lisäämiselle tulisi tehdä pitkän aikavälin tavoitesuunnitelma. METSÄKUVIOT Kuviokohtainen kommentointi on erittäin työläs ja jäisi väistämättä puutteelliseksi. Toisaalta kuvioilla toistuu metsänhoitotoimenpiteet, joita yhdistys yllä kritisoi. Liitteinä on listat molempien suunnitelmien metsäkuvioista, joille on esitetty seuraavat toimenpiteet: Ensiharvennus; Ennakkoharvennus ja/tai ennakkoraivaus; Avohakkuu; Kunnostusojitus; Ojitusmätästys. Yhdistys esittää että listan kohteilla ensiharvennusta, ennakkoharvennusta ja/tai ennakkoraivausta vähennetään merkittävästi. Lisäksi harvennuksissa vaalitaan erirakenteisuutta ja lahopuustoisuutta. Hallitun hoitamattomuuden ajatusta sovelletaan kaikille kohteille. avohakkuista pääsääntöisesti luovutaan ja avohakkuualojen kokoa pienennetään vähintään 0,3 hehtaarin kunnostusojituksesta ja ojitusmätästyksestä luovutaan täysin LÄHTEET Räsänen, Laura & Savola, Keijo 2011. Kuntametsät asukkaiden ja luonnon keitaiksi Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri. http://www.sll.fi/uusimaa/toiminta/kuntametsat/opas METSO-ohjelman luonnontieteelliset valintaperusteet. SUOMEN YMPÄRISTÖ 26. 2008. Ympäristöministeriö. Liite 1. (http://www.sll.fi/uusimaa/toiminta/kuntametsat/opas s.62-64) Eri-ikäisrakenteinen metsätalous on kilpailukykyinen vaihtoehto Valtaosaa Suomen metsistä hoidetaan tasaikäisrakenteisina. Metsänkäsittelyn vaiheet ovat yleensä: uudistusalan ennakkoraivaus, avohakkuu, maanpinnan käsittely, kylvö ja/tai istutus, varhaisperkaus, taimikonhoito, ensiharvennus, harvennus sekä uusi avohakkuu (Pukkala 2011).
Eri-ikäisrakenteisessa metsikössä kasvaa jatkuvasti puita useista ikä- ja kokoluokista. Verrattuna tasaikäismetsätalouteen eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatuksella voidaan vähentää metsäalueiden pirstoutumista säilyttää maisema- ja monikäyttöarvoja säilyttää metsän rakenne jatkuvasti, joka on tärkeää mm. metsäkanalinnuille ja sienirihmastoille vähentää uudistamiskustannuksia saada tuloja tasaisemmin saada keruutuotteita jatkuvasti pitää hiiltä metsiin sitoutuneena jatkuvasti enemmän (Innofor 2010). Eri-ikäisrakenteisessa metsätaloudessa ei tarvita näin paljoa toimenpiteitä uudistusvaiheessa. Koska siinä metsä uudistuu pääsääntöisesti luontaisesti, ovat uudistamiskulut pienet. Kun alikasvosta ei raivata päätehakkuiden yhteydessä kehittyy uutta hakattavaa nopeammin kuin aloittamalla siemenistä tai istutustaimista. Metsien hoitaminen eri-ikäisrakenteisina on kannattava vaihtoehto avohakkuille, kun tavoitteena on metsäluonnon monimuotoisuus, maisema-, marjastus- ja riista-arvojen säilyttäminen, varautuminen ilmastomuutokseen sekä entistä useampien tutkimusten mukaan myös metsänomistajalle kannattava metsätalous (Tahvonen 2010, Pukkala 2011). Nykyaikaisia yläharvennusmenetelmiä on hiottu aikoinaan harjoitettujen harsintahakkuiden (määrämittahakkuiden) virheet ja ongelmat tietäen. Puunkorjuussa on käytössä pääpiirteissään kaksi tapaa eli yläharvennus ja pienaukot. Lisäksi kasvamaan jätettävää puustoa harvennetaan tarpeen mukaan. Yläharvennuksessa kerätään "sato" valtapuuston järeimmistä tukkipuukokoisista puista ja alaharvennuksella huolehditaan siitä, että seuraavastakin puusukupolvesta saadaan laadukasta satoa. Metsän kasvua haittaamattomat vialliset puut jätetään luontoarvoja painottavassa eri-ikäisrakenteisessa metsätaloudessa metsään monimuotoisuutta lisäämään. Pienaukkohakkuissa uudistaminen tapahtuu pienien avohakkuiden (0,2-0,3 ha) kautta, jolloin männyn ja lehtipuiden taimet saavat riittävästi valoa. Lisää tietoa esimerkiksi http://www.innofor.fi/silmat_auki_metsassa/. Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvattaminen on mahdollista nykyisen metsälain mukaan, joskaan näitä mahdollisuuksia ei ole riittävästi mainostettu metsänomistajille. Metsälaki velvoittaa metsänomistajia huolehtia päätehakkuun jälkeen määräajassa uuden metsän perustamisesta sekä harvennushakkuun tekemisestä niin, että hakkuualueelle jää riittävästi kasvatuskelpoista puustoa. Näihin raja-arvoihin liittyvät näkemyserot ovat vielä 1990-luvulla johtaneet eräiden eri-ikäisrakenteista metsänkäsittelyä harjoittaneiden metsänomistajien syyttämiseen metsälain rikkomisesta.. Metsälaki ja -asetusta sekä suosituksia tultaneen lähivuosina uudistamaan. Uudistamistyössä vahvan painoarvon saanee maa- ja metsätalousministeriön asettamana toiminut metsänkäsittelyn vaihtoehtoja ja kehittämistarpeita pohtinut työryhmä ja sen esittämät toimenpidesuositukset. Niissä suositellaan ottamaan paremmin huomioon metsänomistajien metsien hoidolle asettamat erilaiset tavoitteet ja lisäämään metsänomistajien päätösvaltaa. Samalla esitetään vähennettäväksi metsien käsittelyä koskevaa yksityiskohtaista säätelyä. Muutokset edistänevät vaihtoehtoisten metsänkäsittely menetelmien laajempaa käyttöönottoa ja niiden painoarvon kasvua metsäneuvonnassa. Osa työryhmän suosituksista, kuten esitys uudistusrajoitteiden väljentämisestä tai niistä luopumisesta, saattaa puolestaan lisätä avohakkuiden määrää (MMM 2011).