2 (13) SISÄLTÖ 1. TULEVAISUUSTYÖN TARKOITUS LIITTEET 2. OLYMPIASTADIONIN TOIMINTAHISTORIA JA RAKENTAMISVAIHEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "2 (13) SISÄLTÖ 1. TULEVAISUUSTYÖN TARKOITUS LIITTEET 2. OLYMPIASTADIONIN TOIMINTAHISTORIA JA RAKENTAMISVAIHEET"

Transkriptio

1

2 2 (13) SISÄLTÖ 1. TULEVAISUUSTYÖN TARKOITUS 2. OLYMPIASTADIONIN TOIMINTAHISTORIA JA RAKENTAMISVAIHEET 3. OLYMPIASTADIONIN KEHITTÄMISEN MAHDOLLISUUDET JA TARVITTAVAT TOIMENPITEET Toiminnan sisällöt Infrastruktuuri Ympäristö Merkitykset 4. OLYMPIASTADIONIN TULEVAISUUSVISIO 5. TULEVAISUUSVISION TOIMEENPANO LIITTEET

3 3 (13) 1. TULEVAISUUSTYÖN TARKOITUS Stadion-säätiön tulevaisuustyö käynnistettiin keväällä Työn ensimmäisen vaiheen tavoitteena on ilmaista Säätiön kokonaisnäkemys Helsingin Olympiastadionin tulevaisuudesta. Stadion-säätiön tavoitteena on saattaa Suomen ainoa suurareena, rakennustaiteellisesti arvokas Helsingin Olympiastadion sellaiseen kuntoon, että Stadion voi toimia liikunnan ja urheilun sekä kansallisten että kansainvälisten suurtapahtumien tärkeimpänä ympärivuotisena areenana tulevina vuosikymmeninä. Tavoitteen toteuttaminen ja toiminnan kehittäminen edellyttävät Olympiastadionin uudistamista. Kuvaus Olympiastadionin tulevaisuudesta: Perinteikäs Helsingin Olympiastadion on ajanmukaiset vaatimukset täyttävä kaikenikäisten ihmisten ympärivuotinen kohtauspaikka. Olympiastadionin vetovoimaisuus syntyy mielenkiintoisesta ja houkuttelevasta urheilutoiminnasta ja elämyksellisistä tapahtumista. Olympiapuiston ainutlaatuinen kokonaisuus, sen viihtyisä ympäristö, hyvät liikenneyhteydet ja läheisyys muuhun Töölönlahden kulttuuritarjontaan nostavat sen kaupungin keskipisteeksi. Näistä syntyy modernin Olympiastadionin henki, joka uudistaa sen historiallisia merkityksiä ja luo uutta Stadionbrändiä. Urheilutoiminta & Tapahtumat Stadionin käyttäjät Ympäristö Infrastruktuuri Merkitykset Tulevaisuustyön ensimmäisessä vaiheessa kuvataan Olympiastadionin kehittämismahdollisuudet ja niiden edellyttämät toimenpiteet. Perusparantamissuunnitelma ajoitetaan vuosille Päätöksenteon keskiössä ovat Olympiastadionin omistava Helsingin kaupunki sekä opetus- ja kulttuuriministeriö, joiden merkittävä tuki on välttämätöntä. Stadion-säätiö kuuli työn aikana useita Olympiastadionin toiminnan kannalta keskeisiä tahoja, hyödynsi Stadionin käyttäjien asiakaskyselyjä ja kävi keskusteluja Stadionin sidosryhmiin kuuluvien henkilöiden kanssa. Olympiastadionin tulevaisuusvisio ja mittava kuntotutkimus 2010 antavat lähtökohdat ja selkeän suunnan Helsingin Olympiastadionin välttämättömälle ja laajalle uudistustyölle. Lämmin kiitos kaikille työhön osallistuneille tahoille ja henkilöille. Helsingissä STADION-SÄÄTIÖ

4 4 (13) 2. OLYMPIASTADIONIN TOIMINTAHISTORIA JA RAKENTAMISVAIHEET Suomalaisten menestys Tukholman kisoissa 1912 herätti ensimmäiset unelmat olympiakisoista Suomessa, ja innostus kasvoi menestyksen jatkuessa Antwerpenin ja Pariisin kisoissa vuosina 1920 ja 1924 sekä työläisolympialaisissa Frankfurt am Mainissa Stadion-säätiö perustettiin vuonna 1927 edistämään olympiahanketta. Säätiö kokosi sekä valkoisen että punaisen urheiluväen kansallisen eheyden nimissä. Helsingin Olympiastadion valmistui vuonna 1938 vuoden 1940 olympiakisoja varten. Arkkitehtikilpailun vuonna 1933 voittivat arkkitehdit Yrjö Lindegren ja Toivo Jäntti. Ehdotuksen nimi oli 1500 ; palkintolautakunta oli päätöksessään yksimielinen. Stadionille rakennettiin sen ajan vaatimusten mukaisesti vain kuusi juoksurataa. Alkuperäinen stadionrakennus oli toiminnassa vain yhden vuoden, sillä jo 1939 Stadionin katsomokapasiteettia lisättiin tilapäisesti katsojasta katsojaan. Toisen maailmansodan takia kisat peruttiin. Sodan jälkeen Helsinki sai järjestettäväkseen XV kesäkisat vuonna Olympiakisat, joiden päänäyttämönä Stadion toimi, oli Suomea ja koko kansaa muokannut suurtapahtuma. Vaikka säännöstely ja muut talouden rajoitukset osittain jatkuivat, kisaisännyys merkitsi suomalaisille henkistä käännekohtaa sota-ajan jälkeen. Sodan hävinnyt Suomi kohotti itsetuntoaan ja näkyvyyttään kansakuntien joukossa. Kisojen yhteyteen osui ensimmäinen suuri kansainvälistymisen aalto, jolloin mm. Coca-Cola saapui Suomeen. Helsingin Olympiastadionilla oli kunnia isännöidä kautta aikain ensimmäisiä yleisurheilun maailmanmestaruuskisoja vuonna 1983 ja toiset MM-kisat pidettiin Helsingissä vuonna Stadion on toistaiseksi ainoa kaksinkertainen MM-yleisurheilun kisapaikka maailmassa. Yleisurheilun Euroopan mestaruuskisat on järjestetty Stadionilla vuosina 1971 ja Lisäksi vuoden 2012 yleisurheilun EM-kilpailut on myönnetty Helsingille. Stadionia on laajennettu useassa vaiheessa. Nykyisen ulkomuotonsa se sai 1955, kun toimistotilat ja ulkoseinän puupaneloinnit valmistuivat. Useissa arvokisoissa katsomokapasiteettia on nostettu väliaikaisilla lisäkatsomoilla. Vuonna 2006 Stadion suojeltiin rakennussuojelulailla. Perusparannukset ja -korjaukset on toteutettu arvokisojen vaatimusten mukaisesti.toimenpiteet ovat keskittyneet ensisijaisesti suorituspaikkojen ja katsomoiden kunnostamiseen. Merkittävin Stadionin perusparannus toteutettiin ennen yleisurheilun EM-kisoja Tuolloin muun muassa betonirakenteita uusittiin laajasti. Vuoden 2005 MM-kilpailuja varten itäkatsomo katettiin. Kattamisesta järjestetyn arkkitehtuurikilpailun voitti Arkkitehtitoimisto K2S. Kattaminen poisti takasuoran lisäkatsomon mahdollisuuden. Yleisökapasiteetti on nykyisin noin Yleisurheilun lisäksi toinen Stadionin päälaji on jalkapallo, joka on yleisömäärissä mitattuna noussut suosituimmaksi lajiksi. Stadionilla pelataan mm. miesten maajoukkuepelit. Naisten jalkapallon Euroopan mestaruuskilpailut (naisten UEFA 2009) järjestettiin Stadionilla. Kolmas tärkeä nykyinen ulkoareenan käyttäjäryhmä ovat suurkonserttien asiakkaat. Historiansa aikana Stadionilla on järjestetty useita kansanjuhlia ja massatapahtumia, partiolaisten suurjuhlasta puolueiden kokoontumisiin. Kenttäalueen lisäksi Stadionilla on 11 sisäliikuntapaikkaa, jotka ovat ympärivuotisessa käytössä. Toimistotiloja Stadionilla on noin 4000 neliötä. Pohjoiskaarteessa on toiminut retkeilymaja 1960-luvulta lähtien. Suomen Urheilumuseo toimii Stadionin siipirakennuksessa.

5 5 (13) 3. OLYMPIASTADIONIN KEHITTÄMISEN MAHDOLLISUUDET JA TARVITTAVAT TOIMENPITEET Olympiastadionin kehittämisen mahdollisuuksia arvioidaan toiminnan sisältöjen, rakennuksen infrastruktuurin, ympäristön ja merkityksien näkökulmasta. Stadion Mind Map, (liite 1.). Kuva 1. Olympiastadionin kehittämisen viitekehys Olympiapuisto Stadionin alue Töölönlahden alue YMPÄRISTÖ Liikenne STADION Ilmiö Historia MERKITYKSET Käyttö Muut tilat INFRA- STRUKTUURI Rakennus Urheilutilat SISÄLLÖT Tapahtumat Urheilutoiminta Toiminnan sisällöt Helsingin Olympiastadion on Suomen tärkein suurareena. Tällä hetkellä Stadion toimii erityisesti jalkapallon, yleisurheilun ja suurkonserttien sekä pienempien tapahtumien areenana. Sisäliikuntatilat palvelevat pääasiassa helsinkiläisiä urheiluseuroja. Vuosikymmenten aikana Stadionilla on toiminut kymmeniä eri urheilulajeja. Lisäksi Stadionin suojissa ovat toimineet monen yhteisön ja yrityksen toimistot. Olympiastadionin toimintaa tulee jatkossa laajentaa ja monipuolistaa. Suurtapahtumien määrä tulee lisätä. Kaikenkokoisten tapahtumien järjestämisen pitää olla mahdollista sekä toiminnallisesti että taloudellisesti. Toimintaolosuhteiden kehittäminen vaatii kokonaisvaltaisen palvelukonseptin suunnittelua. Myös viestintä ja markkinointi vaativat resurssointia. Kehittämisen lähtökohtana on, että Stadionin tilat ovat turvallisia ja täyttävät nykyaikaisen toiminnan edellyttämät vaatimukset.

6 6 (13) Kuva 2. Olympiastadionin kehittäminen toiminnan sisällöt SISÄLLÖT Konsertit Tapahtumat Koululaistapahtumat Kuntotapahtumat Urheilutoiminta Talvitapahtumat Urheilun suurtapahtumat Yleisurheilu Jalkapallo Sisäliikuntalajit Mahdollisuudet Helsingin kaupungin strategiaan on kirjattu suurtapahtumien saaminen Helsinkiin. Olympiastadionia tulee hyödyntää kaupungin voimavarana haettaessa ja järjestettäessä suurtapahtumia. Hallitusohjelmien kirjaukset suurtapahtumista ja opetusministeriön esitykset tukitoimiksi. Stadionin ulkotilat: kenttäalue kunnostetaan perusteellisesti mm. jalkapallon ja yleisurheilun tarpeisiin. Katsomoiden penkkien uusimisen ajankohta on arvioitava. Ympärivuotisuus: kattaminen lisää Stadionin käyttöikää ja käyttövolyymiä sekä toiminnan laatua merkittävästi. Stadionin sisäliikuntatilat: tilat ovat merkittäviä seurojen kannalta. Kaupungilla ei ole osoittaa korvaavia tiloja. Liikuntatilojen nykyaikaistaminen niin, että niitä voidaan hyödyntää monikäyttöisinä tiloina tapahtumien aikana. Olohuoneajattelu: Stadionin palveluiden vetovoimaisuus niin, että ihmiset voivat nauttia Stadionin ja sen ympäristön palveluista eri vuodenaikoina. Toimistotiloja keskellä kaupunkia urheiluyhteisöille ja muille toimijoille. Tarvittavat toimenpiteet Olympiastadionin toiminnallinen palvelukonsepti Toiminnan määrän ja laadun nosto: kansainvälinen ja kansallisen tason huippu-urheilu, liikunnan, urheilun ja ulkoilun harrastustoiminta, monipuolinen ja ympärivuotinen tapahtumatoiminta. Stadionin asiakaspalvelun kehittäminen: ravintola- ja kahvilatoiminta, tutustumiskäynnit, matkailijoiden palvelut, muut oheispalvelut ja myyntituotteet. Yhteistyömahdollisuuksien selvittäminen mm. seuraavien tahojen kanssa:

7 7 (13) o Stadionin käyttäjät ja vuokralaiset o Helsingin kaupunki o Urheilujärjestöt o Kulttuuritoimijat o Suomen Urheilumuseo o Läheiset liikuntapaikat (Finnair-Stadion, Helsingin jäähalli, Kisahalli/Helsingin liikuntavirasto). viestintä- ja markkinointisuunnitelma ja toimenpiteet. Infrastruktuuri Helsingin Olympiastadion on rakennushistoriallisesti arvokas funkkisrakennus. Stadion on suojeltu rakennussuojelulailla vuonna Olympiastadionia tulee hoitaa ja vaalia sen rakennustaiteellisen ja kulttuurihistoriallisen arvon edellyttämällä tavalla. Helsingin Olympiastadionia luonnehditaan maailman kauneimmaksi Olympiastadioniksi ja se sijoitetaan maailman merkittävimpien rakennusten joukkoon ( 1001 buildings you must see before you die, Mark Irving, Peter St. John). Olympiastadion on kansallinen monumentti, suurareena, jonka kunto ei vastaa tämän päivän vaatimuksia. Stadionin mittava kuntotutkimus 2010 konkretisoi tilanteen selkeästi: Stadionin betonirakenteet ovat kohtuullisen hyvässä kunnossa, mutta kaikki muut tutkitut osa-alueet vaativat pikaisia toimenpiteitä. Stadion tulee uudistaa tulevina vuosina. Suunnitteluvaiheessa on selvitettävä myös mahdolliset käyttötarkoituksen muutokset, lisärakentamisen tarpeet, kattamismahdollisuudet sekä lähiympäristön kehittäminen. Kuntotutkimuksen yhteenveto ja aikataulutus kertovat tarvittavien toimenpiteiden suuruuden (liitteet 2. ja 3.). Kuva 3. Stadionin kehittäminen infrastruktuuri Sosiaalitilat (Pukuhuoneet, WC:t) Katsomo Kenttä Äänentoisto Valaistus Sisäliikuntatilat Rakennuksen kunto Asiakastilat Kahvio Talouden kehitys Vetovoima / viihtyvyys Ulkoinen ilme Urheilun, liikunnan ja tapahtumien kysyntä INFRA- STRUKTUURI

8 8 (13) Mahdollisuudet Kuntotutkimuksen tulokset osoittavat, että Olympiastadionin perusparannus on välttämätön. Betonielementit ovat kohtuullisessa kunnossa, mutta koko talotekniikka vaatii uusimista. Täydellinen uudistaminen: Stadionin uudistaminen tämän päivän ja tulevaisuuden tarpeisiin. Tilojen käyttötarkoituksien arvioiminen ja tilankäytön monipuolistaminen. Lisärakentamisen mahdollisuudet; rakennusoikeus ja tontin laajentumismahdollisuudet. Maanalainen rakentaminen. Turvallisuuden lisääminen. Stadionin kattaminen suojaa rakennusta, lisää käyttöikää ja laajentaa toimintamahdollisuuksia. Tarvittavat toimenpiteet Olympiastadionin uudistaminen Stadionin perusparannus Perusparannus : sisäliikuntatilat, muut sisätilat, katsomotilat, katsomoiden taustatilat, ulkovaippa, muut kohteet. Nykyisten tilojen käyttötarkoitusten arvioiminen kokonaisuudessaan. Stadion Hostellin tulevaisuuden arvioiminen Stadionin kehittämisen kannalta. Liikuntatilojen käyttötarkoitusten monipuolistaminen. Suurten tapahtumien vieraanvaraisuuteen tarvittavat tilat. Ravintola- ja kahviotilojen, asiakaspalvelutilojen ja kokoustilojen uudistaminen. Esteettömyyden lisääminen. Turvallisuuden lisääminen: poistumistiet, turvaportit/sähköinen kulunvalvonta, muut turvallisuutta edistävät toimenpiteet. Lisärakentaminen Lisärakentamisen mahdollisuuksien tutkiminen ja rakennusoikeuden lisääminen: maanalainen rakentaminen esim. huoltotilat, pysäköinti, sisäliikuntatilat, mediakeskus. Katsomokapasiteetin lisäämisen selvittäminen. Stadionin kattamismahdollisuuksien selvittäminen. Vaihtoehdot ovat katsomoiden kattaminen ja koko Stadionin kattaminen liikkuvalla tai kiinteällä katteella. Ympäristö Olympiastadion sijaitsee poikkeuksellisen keskeisellä paikalla Helsingissä. Liikenteellisesti Stadion on jo tällä hetkellä helposti saavutettavissa julkisin liikennevälinein. Olympiastadion, Töölön Kisahalli, Helsingin Jäähalli, Uimastadion ja Finnair-Stadion muodostavat keskeisen ja ainutlaatuisen liikuntatilojen ja -palveluiden keskittymän. Poikkeuksellista on myös se, että olympialaiset rakennukset ovat aktiivisessa käytössä. Olympiastadion kuuluu Töölönlahden kulttuurirakennusten joukkoon. Stadion houkuttelee ihmisiä tiloihinsa suurtapahtumien aikana ja turisteja vierailemaan Stadionin tornissa, mutta muutoin Mannerheimintien ihmisvirrat ohittavat Stadionin. Olympiastadionin ympäristöä tulee kehittää niin, että ympäristö toimintoineen saa ihmiset viihtymään Stadionin läheisyydessä ja vierailemaan sekä Stadionille että muihin urheilukohteisiin.

9 9 (13) Kuva 4. Olympiastadionin kehittäminen ympäristö Kehittämissuunnitelmat YMPÄRISTÖ Stadionin lähiympäristö Stadionin alue Rakennus Kokoustilat Hostel Vuokrala is- Liikenne Urheilumuseo, kirjasto ja arkisto Urheilumuseo, kirjasto ja arkisto Hostel Kuntotutkimus Urheilut ilat Muut tilat Töölönlahden alue Mahdollisuudet Stadionin tontin laajentuminen; toiminnalliset ja turvallisuutta lisäävät näkökulmat. Stadion houkuttelevaksi vierailukohteeksi. Ihmisten kulkureittien ohjaaminen Stadionille ja sen ympäristöön. Töölönlahden viheralueen jatkuminen Stadionille. Viihtyisä ympäristö; kaupunkilaisten olohuoneen idea. Olympiapuiston idea. Yhteistyö alueen urheilu- ja kulttuuritoimijoiden kesken. Toiminnallisuuden lisääminen. Palveluiden lisääminen lähiympäristössä. Kestävän kehityksen mukaiset ratkaisut. Tarvittavat toimenpiteet Kaavoitus ja ympäristön kehittäminen Asemakaavamuutoksen käynnistäminen. Tavoitteena Stadionin liittäminen vahvemmin Eläintarhan aluekokonaisuuteen sekä Stadionin tontin suurentaminen toiminnallisuuden ja turvallisuuden parantamiseksi. Stadionin etukenttä ja Tornin alueen pysäköintipaikat Stadion-säätiön hallintaan.

10 10 (13) Ympäristön toiminnallinen suunnittelu osana Olympiapuistoa ja Töölönlahden kokonaisuutta. Lisärakentamisen tutkiminen maan alle. Alueen liikenteellinen kehittäminen: kevyen liikenteen väylät, pysäkit, metro- tai rautatieasema, maanalaiset pysäköintitilat. Yhtenäiset opasteet Stadionille ja muihin lähialueen urheilukohteisiin. Merkitykset Helsingin Olympiastadion on kansallisomaisuutta, jonka rakentaminen vaati aikanaan laajaa yksituumaisuutta. Stadionilla on merkittävä asema itsenäisen Suomen historiassa. Stadionin rakennuskokonaisuus on suomalaisten aikaansaama, kuten myös olympialaiset kesäkisat vuonna Stadionin rakentaminen ja olympialaiset liittyvät vahvasti kansakunnan jälleenrakentamiseen ja yhtenäisyyden kokemuksiin, jotka säilyvät yhä mielessämme. Stadioniin liittyy runsaasti symboleja, mielikuvia ja tarinoita. Valtaosa niistä on menneiltä vuosikymmeniltä, mutta osa myös tätä päivää. Uusien merkityksien liittäminen Stadioniin avaa Helsingin Olympiastadionin toiminnalle ovia tulevaisuuteen. Kuva 5. Olympiastadionin kehittäminen merkitykset Eläintarhan kenttä Finlandiatal Töölön o Linnamäki Linnunlaulu Talvipuutarha kisahalli Kiasma Uimas Pysäköi Finnair Stadium Liiken Jäähalli Kansallis - ooppera Mahdollisuudet Funktionaalisen arkkitehtuurin helmi, jonka uudistaminen nykyaikaan. Suomalaisen muotoilun mahdollisuuksien käyttäminen. Uusien merkityksien luominen entisten tueksi. Stadionin nykyaikaistaminen tähän aikaan: tuotteistaminen, toiminnallinen kokonaiskonsepti. Uudet yleisöt. Nuoret ikäluokat. Stadion maanmerkkinä, houkuttimena, olohuoneena Stadion on enemmän kuin urheiluareena: kansainvälinen kohtauspaikka, elämyksellinen matkailu- ja vierailukohde.

11 11 (13) Stadionin ympäristö uudistettujen merkitysten tukena. Stadion-brändi. Tarvittavat toimenpiteet Olympiastadioniin ja sen toimintaan liittyvät historialliset ja uudet merkitykset - Stadionbrändin luominen Rakennuksen kunnostaminen tähän päivään arkkitehtuuria ja historiaa kunnioittaen ja samalla uusia merkityksiä kartoittaen. Vertailukohtana Berliinin Olympiastadion. Stadionin merkittävä toimintahistoria myös tulevaisuuden käyttövoimana. Stadionin lähiympäristö yhtenäiseksi Olympiapuistoksi, jossa ihmiset kohtaavat. Stadion matkailu- ja vierailukohteena: arkkitehtuuri, historia, suomalaisuus, uudistetut palvelut. Toiminnallinen palvelukokonaisuus uutta ja vanhaa yhdistäen.

12 12 (13) 4. OLYMPIASTADIONIN TULEVAISUUSVISIO Olympiastadion suuria elämyksiä suomalaisille Olympiastadionin vision lähtökohta on, että rakennustaiteellisesti arvokas, kaikkien tuntema Stadion on tulevina vuosikymmeninä erityisesti suurtapahtumien monipuolinen ja elämyksellinen areena. Olympiastadion on Suomen tärkein areena, joka toimii ympäri vuoden. Rakennushistoriallisesti arvokas ja arkkitehtuuriltaan ainutlaatuinen Helsingin Olympiastadion peruskorjataan ja uudistetaan täydellisesti. Myös Olympiastadionin ympäristö suunnitellaan Töölönlahden kokonaisuuteen liittyväksi Olympiapuistoksi, jossa ihmiset kohtaavat. Olympiastadionin asiakaspalvelun laatutason nosto ja käytön laajentaminen kansainväliseksi, ympärivuotiseksi monitoimiareenaksi edellyttävät Olympiastadionin kattamista. Uudistetut sisäliikuntatilat mahdollistavat kaupunkilaisten säännöllisen terveyttä edistävän liikunnan ja urheilun harrastustoiminnan helposti saavutettavissa tiloissa. Nykyaikaiset asiakaspalvelutilat ja korkeatasoiset palvelut houkuttelevat ihmisiä viihtymään Olympiastadionilla. Lisäksi Stadion tarjoaa toimivia ja moderneja toimistotiloja liikunnan ja urheilun yhteisöille ja muille toimijoille. 5. TULEVAISUUSVISION TOIMEENPANO Tärkeimmät toimenpide-esitykset: Infrastrukstuuri Helsingin Olympiastadion uudistetaan. Koko kiinteistö perusparannetaan vuosina Lisärakentamisen tarpeet ja mahdollisuudet sekä tarvittavat käyttötarkoituksen muutokset kartoitetaan, suunnitellaan ja toteutetaan osana perusparannusta. Olympiastadionin yleisökapasiteetin lisäämismahdollisuudet ja kattamisvaihtoehdot selvitetään. Ympäristö Olympiastadionin ympäristö suunnitellaan kokonaisuutena Stadionin kiinteistön uudistamisen kanssa. Olympiastadionin asemakaavan muutostyö käynnistetään. Olympiastadionin etukenttä ja Tornin pysäköintipaikat siirretään Stadion-säätiön hallintaan. Toiminta ja merkitykset Olympiastadionin toimintaa ja palvelumahdollisuuksia laajennetaan ja monipuolistetaan. Stadionille laaditaan toiminnallinen palvelukonsepti. Markkinointitoimenpiteet suunnitellaan tukemaan uudistettua palvelukokonaisuutta. Toiminta on parasta suojelua. Stadionin brändi muodostuu kunnossa olevasta ja arkkitehtuuriltaan ainutlaatuisesta rakennuksesta, elämyksellisestä toiminnasta, korkealaatuisista palveluista, viihtyisästä ympäristöstä sekä Olympiastadionin merkittävästä historiasta.

13 13 (13) LIITTEET Liite 1. Stadionin tulevaisuustyö, Mind Map Liitteet 2. ja 3. Stadionin kuntotutkimus 2010

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2012 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/7 28.11.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2012 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/7 28.11.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2012 1 (5) 386 Lainan myöntäminen Stadionsäätiölle vuosina 2009-2012 toteutetun perusparannushankkeen loppuunsaattamiseen Käsittely päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 41/2012 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/3 19.11.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 41/2012 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/3 19.11.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 41/2012 1 (5) 1284 V Lainan myöntäminen Stadion-säätiölle vuosina 2009-2012 toteutetun perusparannushankkeen loppuunsaattamiseen HEL 2012-000290 T 02 05 03 00 Päätös päätti

Lisätiedot

KUOPION KESKUSKENTÄN ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

KUOPION KESKUSKENTÄN ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA KUOPION KESKUSKENTÄN ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA LIITE 1: SUUNNITTELUVARAUSHAKEMUS 16.12.2016 1 KUOPION KESKUSKENTÄN ALUEEN KEHITTÄMINEN SUUNNITTELUVARAUKSEN PERUSTEET Hakija on tehnyt Kuopion Keskuskentän

Lisätiedot

Kohti unelmaa. Helsingin Olympiastadion

Kohti unelmaa. Helsingin Olympiastadion Monta tapahtumaa nähnyt, yli 70-vuotias, on edelleen Suomen merkittävin urheilurakennus. Kesäkuussa 1938 käyttöön vihitty rakennus edusti valmistuttuaan modernia funktionaalista tyylisuuntaa, joka näkyi

Lisätiedot

OLYMPIAPUISTO MÄNTYMÄEN ALUEEN IDEASUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO K2S OY 27.3.2013 ARKKITEHTITOIMISTO K2S OY

OLYMPIAPUISTO MÄNTYMÄEN ALUEEN IDEASUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO K2S OY 27.3.2013 ARKKITEHTITOIMISTO K2S OY OLYMPIAPUISTO MÄNTYMÄEN ALUEEN IDEASUUNNITELMA 27.3.2013 OLYMPIAPUISTO Mäntymäen alueen kehittämisen lähtökohtana on urheilun ja liikunnan monipuolisten toimintamahdollisuuksien vahvistaminen alueella.

Lisätiedot

Helsingin jäähallin tulevaisuuden uusiokäyttö, selvitystyön tilannekatsaus

Helsingin jäähallin tulevaisuuden uusiokäyttö, selvitystyön tilannekatsaus Helsingin jäähallin tulevaisuuden uusiokäyttö, selvitystyön tilannekatsaus 29.2.2016 Esitys Olympiastadionin ympäristön kehittämisen työryhmälle 21.1.16, tarkennettu 29.2.16 Päivi Etelämäki Selvitystyön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (5) Päätöshistoria Liikuntalautakunta 11.12.2014 200 Lausunto Liikuntalautakunta antoi lausunnon kaupunginhallitukselle Helsingin Olympiastadionin perusparannushankkeen

Lisätiedot

OLYMPIASTADION B R AND B OOK

OLYMPIASTADION B R AND B OOK OLYMPIASTADION BRAND BOOK OLYMPIASTADION B R AND B OOK 26.9.2012 SISÄLLYS 1. Brand bookin tarkoitus 2. Olympiastadionin esittely 3. Olympiastadionin brändi 4. Olympiastadionin visuaalinen maailma Värit

Lisätiedot

SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN JA SUOMEN VALTION VÄLISESTÄ YHTEISTYÖSTÄ HELSINGIN OLYMPIASTADIONIN PERUSPARANNUSHANKKEEN RAHOITTAMISESSA

SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN JA SUOMEN VALTION VÄLISESTÄ YHTEISTYÖSTÄ HELSINGIN OLYMPIASTADIONIN PERUSPARANNUSHANKKEEN RAHOITTAMISESSA LUONNOS 01.11.2012 LUOTTAMUKSELLINEN SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN JA SUOMEN VALTION VÄLISESTÄ YHTEISTYÖSTÄ HELSINGIN OLYMPIASTADIONIN PERUSPARANNUSHANKKEEN RAHOITTAMISESSA 1 Sopijapuolet Allekirjoittaneet

Lisätiedot

Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI

Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Aaltoa kulttuurimatkaillen Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Alvar Aalto Seinäjoella Seinäjoki on Etelä-Pohjanmaan maakunnan keskus ja yksi Suomen voimakkaimmin kasvavista kaupunkikeskuksista.

Lisätiedot

Helsingin kaupungin 14. kaupunginosan (Taka-Töölö) kortteli 514 ja urheilu-, puisto- ja katualueita

Helsingin kaupungin 14. kaupunginosan (Taka-Töölö) kortteli 514 ja urheilu-, puisto- ja katualueita 1 OLYMPIASTADION ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutosluonnos koskee Olympiastadionia osoitteessa Paavo Nurmentie 2 korttelin 514 tontilla 3 ja sen viereisiä urheilu-, puisto- ja katualueita.

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Mikonkatu 2 Pohjoisesplanadi 35. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä

Kiinteistö Oy Mikonkatu 2 Pohjoisesplanadi 35. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä Kiinteistö Oy 2 Pohjoisesplanadi 35 Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa Toimitilaa Helsingin ytimessä 1 Merkittävä osa Helsingin rakennushistoriaa Helsingissä elettiin 1880-luvulla voimakkaan

Lisätiedot

Selvitys suurtapahtumien olosuhde-edellytyksistä

Selvitys suurtapahtumien olosuhde-edellytyksistä 1 Liikuntapaikkarakentaminen osana suurtapahtumastrategiaa Selvitys suurtapahtumien olosuhde-edellytyksistä Järjestöpäivät 23.9.2008 Hämeenlinna Suunnittelija Karoliina Luoto SLU 2 Lähtökohta SLU yhdessä

Lisätiedot

OLYMPIASTADION TARVESELVITYS. Olympiastadion - Suuria elämyksiä!

OLYMPIASTADION TARVESELVITYS. Olympiastadion - Suuria elämyksiä! OLYMPIASTADION TARVESELVITYS Olympiastadion - Suuria elämyksiä! Stadion-säätiö 20.1.2012 1 SUURIA ELÄMYKSIÄ! Perinteikäs Helsingin Olympiastadion on ajanmukaiset vaatimukset täyttävä kaikenikäisten ihmisten

Lisätiedot

Tammelan stadion teema: Toteutusmalli

Tammelan stadion teema: Toteutusmalli Tammelan stadion teema: Toteutusmalli Tammelan Stadion teemana toteutusmalli Hankepäällikkö Antti Lakka Tampereen Tilakeskus Liikelaitos JKMM Arkkitehdit Oy Taustaa Tammelan Stadionin alueen maankäytön

Lisätiedot

annetun lain (498/2010) mukaista päätöstä.

annetun lain (498/2010) mukaista päätöstä. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 13.1.2014 _UUDELY/854/07.01/2013_ HELSINGIN KAUPUNGIN KIRJAAMO HELSINGFORS STADS REGISTRATORSKONTO Saapunut/lnkommit Helsingin kaupunki Kirjaamo Kaupunginhallitus

Lisätiedot

TÖÖLÖNLAHTI FINLANDIAPUISTO RIL:n kevätkokous 19.4.2013

TÖÖLÖNLAHTI FINLANDIAPUISTO RIL:n kevätkokous 19.4.2013 TÖÖLÖNLAHTI FINLANDIAPUISTO RIL:n kevätkokous 19.4.2013 Projektinjohtaja, talous- ja suunnittelukeskus 2 Yleiskaava 2002 3 Kesä 2012 pohjoisesta Kartta v.1869, rautatie avattiin 1862 Kartta 1909 5 Kuva

Lisätiedot

Kuva: Suomi-yhtiön arkisto

Kuva: Suomi-yhtiön arkisto Suomi-yhtiön rakennuttama kiinteistö Vanhankirkon puiston laidalla vihittiin käyttöön vuoden 1911 toukokuussa. Suurmiesten kortteli Kuva: Suomi-yhtiön arkisto Suomikortteli sijaitsee ydinkeskustassa osana

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO 125 1 KAUPUNGINMUSEO KESKI-UUDENMAAN MAAKUNTAMUSEO Anne Mäkinen 12.10.2009

HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO 125 1 KAUPUNGINMUSEO KESKI-UUDENMAAN MAAKUNTAMUSEO Anne Mäkinen 12.10.2009 HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO 125 1 Pro-Olympiamaneesi ry:n aloite 15.4.2009 RUSKEASUON RATSASTUSHALLIN PALAUTTAMINEN ALKUPERÄI- SEEN ASUUNSA JA KÄYTTÖÖNSÄ Kaupunginmuseo on tutustunut Pro-Olympiamaneesi

Lisätiedot

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä Meren rannalle Keilaniemen sydämeen nousee uusi, kestävän kehityksen periaatteella toteutettava toimistokiinteistö. Keilaranta :n uudisrakennuksen suunnittelussa on

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 9.5.2016 3 Suomen elinvoimalle on ensiarvoisen tärkeää, että tämä kokonaisuus toimii vaikuttavasti, inspiroivasti ja tuloksellisesti.

Lisätiedot

Valo-talo Todellinen urheilun keskittymä Saaranen, Reunanen

Valo-talo Todellinen urheilun keskittymä Saaranen, Reunanen Valo-talo Todellinen urheilun keskittymä 16.6.2016 Saaranen, Reunanen Sponda lyhyesti Sponda on pääkaupunkiseudun ja Tampereen toimitilakiinteistöihin erikoistunut kiinteistösijoitusyhtiö Liikevaihto 230,5

Lisätiedot

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Miksi vesiliikuntaa? Monipuolista uimaseuratoimintaa! Esimerkki Tampereelta https://youtu.be/nk2u0b6_2gs https://youtu.be/8ji4lkvdqcg

Lisätiedot

ELÄINTARHAN ALUE MAISEMALLISET KEHITTÄMISTAVOITTEET

ELÄINTARHAN ALUE MAISEMALLISET KEHITTÄMISTAVOITTEET ELÄINTARHAN ALUE MAISEMALLISET KEHITTÄMISTAVOITTEET 17.3.2014 Kaupunkisuunnitteluvirasto, ympäristötoimisto Anu Lamminpää, maisema-arkkitehti Maija Lounamaa, maisema-arkkitehti Esityksen historialliset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (10) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (10) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (10) 6 V 18.1.2017, Helsingin Olympiastadionin perusparannushankkeen rahoitusosuuden korottaminen HEL 2012-015154 T 02 05 02 Päätös esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Gaselli. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä

Kiinteistö Oy Gaselli. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa Toimitilaa Helsingin ytimessä 1 Merkittävä osa Helsingin rakennushistoriaa Helsingissä elettiin 1880-luvulla voimakkaan rakentamisen aikaa. Esplanadista

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMA 2.4.2009 PESÄMÄEN MONITOIMIALUEEN JATKOKEHITTÄMINEN

HANKESUUNNITELMA 2.4.2009 PESÄMÄEN MONITOIMIALUEEN JATKOKEHITTÄMINEN HANKESUUNNITELMA 2.4.2009 PESÄMÄEN MONITOIMIALUEEN JATKOKEHITTÄMINEN Aluearkkitehti Ilmari Mattila puh. 044-5772726 TAUSTAA Honkajoen Pesämäen monitoimialueelle on toteutettu isot kehittämistoimet vuosien

Lisätiedot

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä EKOTEHOKAS TOIMIstoTALO KEILANIEMEssä www.keilaranta.fi Uusi, aidosti muunneltava toimistokokonaisuus Keilaranta :ssä sijaitsee lähimpänä Keilaniemen tulevaa metroasemaa. Viihtyisiä tiloja sekä pienille

Lisätiedot

Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku

Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku Kumppanuushaun kaavalliset lähtökohdat ja alueen käytön tavoitteet Nahkurintorin alue sijaitsee Lohjan kaupunkikeskustan kaupallisella ydinalueella. Kehittämisalue

Lisätiedot

HÄMEENSAARI VAIHTOEHTOJEN A JA B TARKASTELU

HÄMEENSAARI VAIHTOEHTOJEN A JA B TARKASTELU HÄMEENSAARI VAIHTOEHTOJEN A JA B TARKASTELU HÄMEENSAARI - Citymarket ja Tokmanni voivat toimia nykyisillä paikoillaan - Citymarketin tonttia kehitetään yleiskaavan periaatteiden mukaisesti - Tokmannin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19 01.02.2016 Sivu 1 / 1 5339/2015 10.03.01 146 14.12.2015 19 Tapiolan urheilupuiston kehittämisen tavoitteet jalkapalloilun osalta Valmistelijat / lisätiedot: Olli Isotalo, puh. 050 593 3359 Antti Mäkinen,

Lisätiedot

MAAKUNTA-AREENAN ESISELVITYS YLEISÖKYSELYN TULOKSIA

MAAKUNTA-AREENAN ESISELVITYS YLEISÖKYSELYN TULOKSIA MAAKUNTA-AREENAN ESISELVITYS YLEISÖKYSELYN TULOKSIA 07.02.2017 Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta Tel +358 (5) 6163 100 etunimi.sukunimi@ekarjala.fi kirjaamo@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 07.02.2017 1 1.

Lisätiedot

LAAJENNUSRAKENNUS APILA JA AALLON KIRJASTON PERUSKORJAUS

LAAJENNUSRAKENNUS APILA JA AALLON KIRJASTON PERUSKORJAUS S E I N Ä J O E N K A U P U N G I N K I R J A S T O M A A K U N T A K I R J A S T O LAAJENNUSRAKENNUS APILA JA AALLON KIRJASTON PERUSKORJAUS KATSAUS SEINÄJOEN KIRJASTON LAAJENNUKSEN SYNTYHISTORIAAN APILAN

Lisätiedot

Matkailun konseptoinnin Masterplan Projektisuunnitelma, Seutuneuvosto, 12.5.2015

Matkailun konseptoinnin Masterplan Projektisuunnitelma, Seutuneuvosto, 12.5.2015 Matkailun konseptoinnin Masterplan Projektisuunnitelma, Seutuneuvosto, 12.5.2015 Aktiivisille ihmisille rakennettu aktiviteettikeskus. Paikka on aidosti ympärivuotinen. Jatkuvaa yhteistyötä, kehittämistä

Lisätiedot

Kuvit teellinen visiokuva alueesta.

Kuvit teellinen visiokuva alueesta. UUSI KAUPUNGINOSA SK A TU KA U A EN U K IV IS N.K LL RE A O U TE ST Kuvit teellinen visiokuva alueesta. 2 TU TU 3 FREDRIKSBERG HERÄÄ HENKIIN. HELSINGISSÄ KALLION KUPEESSA, SIINÄ SATA- MAN JA RAUTATIEN

Lisätiedot

Keurusselkä elää! elämystestausturvallisuusklusterilla eteenpäin. Keurusselän luoteisrannan toiminnallinen kehittämissuunnitelma 4.5.

Keurusselkä elää! elämystestausturvallisuusklusterilla eteenpäin. Keurusselän luoteisrannan toiminnallinen kehittämissuunnitelma 4.5. Keurusselkä elää! elämystestausturvallisuusklusterilla eteenpäin Keurusselän luoteisrannan toiminnallinen kehittämissuunnitelma 4.5.2015 Keurusselän luoteisrannan aluekehittämissuunnitelma Invest in Keuruu

Lisätiedot

Kaupunkikehitysryhmä. Keskustahanke

Kaupunkikehitysryhmä. Keskustahanke MAL-VERKOSTON TAPAAMINEN 14.5.2014 Tampereen ja keskustan kehittämisohjelma Tampereen kaupunkiseudun MAL-aiesopimus ja Asemakeskushanke Tampereen Asemakeskuksen suunnittelukilpailu Tullin alueen visiotyö

Lisätiedot

Palloiluhallin valmistelu

Palloiluhallin valmistelu Palloiluhallin valmistelu Tausta, mitoitus, sijainti ja jatkovalmistelu Seuraparlamentti 10.4.2014, Lieto Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen 14.4.2014 Esittäjän nimi 1 Kaksi pääperustetta hallille

Lisätiedot

Menestystarina jatkuu

Menestystarina jatkuu Menestystarina jatkuu Kaikki tietävät Autotalon Kamppia on kehitetty kaupunkilaisia palvelevana alueena yli 100 vuotta. Sotien jälkeen Helsingin keskustaan rakennettiin kiihtyvään tahtiin liikerakennuksia,

Lisätiedot

Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014

Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014 Cederqvist & Jäntti 1 2 3 Alueen yleiskuvaus, 01.1 Sijainti ja kaupunkirakenne 4 Asemapiirros Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014 Alueen yleiskuvaus, 01.1 Sijainti

Lisätiedot

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA Kainuun Liikunta ry STRATEGIA 2018-2021 KAINUUN LIIKUNNAN VISIO Lapsena syntyvä liikunnallinen elämäntapa on terveyden ja hyvinvoinnin perustekijä sekä elämysten lähde, jota tuetaan mahdollistamalla liikunnan

Lisätiedot

Korkeasaaren kehittämissuunnitelma

Korkeasaaren kehittämissuunnitelma Korkeasaaren kehittämissuunnitelma 2018-2030 Yhteenveto investoinneista Nykyisellä investointitasolla, 2,5 M / vuosi Nykyisen rakennuskannan ylläpito ja ympäristön hoito Joitain pienehköjä uudistuksia

Lisätiedot

Helsinki liikuntakaupunki

Helsinki liikuntakaupunki Helsinki liikuntakaupunki Helsingin liikuntapalvelut Helsingin lukuisat liikuntapalvelut tarjoavat rajattomat mahdollisuudet harrastaa liikuntaa ympäri vuoden sekä sisällä että ulkona. Helsinkiläiset ovat

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike. Jokaisen hyvinvointi rakentuu liikunnalliselle arjelle. Huippu-urheilijat inspiroivat

Lisätiedot

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY 10.12.2018 PEFC Suomen STRATEGIA 2019-2021 Johdanto PEFC Suomen strategiaan vuosille 2019-21 PEFC on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti,

Lisätiedot

luvut. Töölön Puistoyhtiö aikoi perustaa kaupunkilaisille avoimen puiston

luvut. Töölön Puistoyhtiö aikoi perustaa kaupunkilaisille avoimen puiston 1850-1890-luvut Töölön Puistoyhtiö aikoi perustaa kaupunkilaisille avoimen puiston Kaupungin lähellä ei metsiä, Kaisaniemi ja Kaivopuisto kalliita Lähteitä, suunnitelmaan kuului vesiparannuslaitos Esikuvana

Lisätiedot

Urheiluseura liikunnallisen elämäntavan edistäjänä. KKI-päivät Eerika Laalo-Häikiö

Urheiluseura liikunnallisen elämäntavan edistäjänä. KKI-päivät Eerika Laalo-Häikiö Urheiluseura liikunnallisen elämäntavan edistäjänä KKI-päivät 22.3.2017 Eerika Laalo-Häikiö Uintiurheilu ja vesiliikunta lukuina HARRASTAJAMÄÄRÄT Yli 90 000 harrastajaa (jäsenet, lisenssiurheilijat, muut

Lisätiedot

TUUSULAN PERHETUKIKESKUS

TUUSULAN PERHETUKIKESKUS TUUSULAN PERHETUKIKESKUS Päärakennus Koivukujan vastaanottokoti Kotorannan lastenkoti NÄKYMÄ TUUSULANJÄRVEN PUOLELTA RAKENTAMISEN JÄLKEEN Kotorannankuja 2 00430 Tuusula Nykyiset rakennukset: Päärakennus

Lisätiedot

Vihreä kirja. Toimintamme, tavoitteemme, arvomme. Yleisurheilu

Vihreä kirja. Toimintamme, tavoitteemme, arvomme. Yleisurheilu Porvoon Akilles Akilles yleisurheilu Vihreä kirja Toimintamme, tavoitteemme, arvomme Yleisurheilu Vihreä kirja Kädessäsi on Vihreä kirja, Akilleen yleisurheilun Vihreä kirja. Tai kenties luet kirjaa näytöltä.

Lisätiedot

Helsinki (päivitetty ) MUUTOSTYÖT, HANKESUUNNITELMA TELIA 5G AREENA

Helsinki (päivitetty ) MUUTOSTYÖT, HANKESUUNNITELMA TELIA 5G AREENA Helsinki 17.9.2018 (päivitetty 20.11.2018) MUUTOSTYÖT, HANKESUUNNITELMA TELIA 5G AREENA 1. Yleiskuvaus 2. Suunnitelmat 1. Yleiskuvaus Telia 5G -hanke lähtee kiinteistön käytettävyyden, käyttötalouden ja

Lisätiedot

Y-Tunnus 0202071-8 Toimitusjohtaja Maija Innanen

Y-Tunnus 0202071-8 Toimitusjohtaja Maija Innanen Stadion-säätiö Y-Tunnus 0202071-8 Toimitusjohtaja Maija Innanen Osoite Olympiastadion Paavo Nurmen tie 1 00250 Helsinki Hallituksen puheenjohtaja Otto Lehtipuu Puhelin 436 6011/vaihde Hallituksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

AMOS ANDERSON LASIPALATSI

AMOS ANDERSON LASIPALATSI AMOS ANDERSON LASIPALATSI AMOS ANDERSON LASIPALATSI HANKE Ajatus Amos Andersonin taidemuseon muutosta uusiin tiloihin syntyi keväällä 2013. Ensimmäisissä hahmotelmissa museon tilaohjelmaa sovitettiin Lasipalatsiin

Lisätiedot

VALIMO. Parviainen Arkkitehdit Oy

VALIMO. Parviainen Arkkitehdit Oy VALIMO Parviainen Arkkitehdit Oy VALIMO s 3-5 PERUSTIEDOT s 6-8 MUUNNELTAVAT TILAT s 9-11 VIIHTYISÄ TYÖYMPÄRISTÖ 2 Yrityksesi uusi toimitila löytyy Pitäjänmäestä! Valimon uusi toimitilakokonaisuus sijoittuu

Lisätiedot

Porkkalankatu 24 RUOHOLAHTI / HELSINKI. sponda.fi

Porkkalankatu 24 RUOHOLAHTI / HELSINKI. sponda.fi Porkkalankatu 24 RUOHOLAHTI / HELSINKI Erinomaiset puitteet tehokkaalle työnteolle Ruoholahden Sulka tarjoaa nykyaikaisen toimistotilan edut vilkkaan toimistoalueen ytimessä hyvien liikenneyhteyksien

Lisätiedot

± ± ± ± ±± ± ± ƒ ± ; ±± Ι [ [

± ± ± ± ±± ± ± ƒ ± ; ±± Ι [ [ ± ± ± ± ±± ± ± ƒ ± ; ±± Ι [ [ ±± ± ±± ±± ) ± 6± ± ± ; ; ± ± ± ± ±± ) ± ± ± ± ± ;; ± ± ± ± ; ; ; ± ± ± ; ) ; ± ± ƒ ; 6± ± ± ± ± Ι ± ; ) ± ± ± ƒ ; ± ±± ; ƒ ƒ) ± ± ± ƒ ; ƒ ± ; ± ; ) ± ± ± ƒ ± ± ± ; ± ± ;±

Lisätiedot

ESPOON ARENA HANKE PÄHKINÄNKUORESSA

ESPOON ARENA HANKE PÄHKINÄNKUORESSA ESPOON ARENA HANKE PÄHKINÄNKUORESSA Tarkoituksena on rakentaa Tapiolan urheilupuistoon yksityisin varoin Suomen suurin ja monimuotoisin urheilu- ja viihdeareena. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 50m.

Lisätiedot

Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava.

Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava. Kiinteistö-Tapiola Oy Ajaton klassikko Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava. Pääkonttoritason toimitila Tapiolassa jo tänään huomisen arvoalueella Tapiolan Aura

Lisätiedot

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden iite 2 ainopiste toteuttaa seuraavia valtakunnallisen erikoismuseon tehtäviä: Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden 1) Valtakunnallisen museotoiminnan

Lisätiedot

Valtionavustus rakennusperinnön hoitoon 2014

Valtionavustus rakennusperinnön hoitoon 2014 2014 Mihin voidaan hakea avustusta? Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden ja niiden välittömän ympäristön parantaminen Valtakunnallisesti, seudullisesti tai paikallisesti merkittävä rakennus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Esityslista 30/2016 1 (6) 3 Garden Helsinki arkkitehtuurikutsukilpailun kaupunkikuvalliset ja toiminnalliset lähtökohdat ja tavoitteet (a-asia) Pöydälle 27.09.2016 HEL 2016-010259 T

Lisätiedot

Tervetuloa Helsinki Garden kaavailtaan!

Tervetuloa Helsinki Garden kaavailtaan! Tervetuloa Helsinki Garden kaavailtaan! Illan ohjelma 17.30 Tervetuloa! Illan ohjelma, vuorovaikutussuunnittelija Tiina Antila-Lehtonen, Helsingin kaupunki 18.10 Yhteinen keskustelu Asemakaavoituksen lähtökohdat

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Vantaan Liikuntayhdistys ry juhlaseminaari 21.10.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen

Lisätiedot

KUOPION KESKUSKENTÄN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 21.4.2015 1

KUOPION KESKUSKENTÄN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 21.4.2015 1 KUOPION KESKUSKENTÄN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 21.4.2015 1 Suunnitteluvarauksen perusteet Kuopion vanhan raviradan alueelle on rakennettavissa kiinteistöyhtiön hallitsema kiinteistökonsepti, jolla aikaansaadaan

Lisätiedot

UUDET MAAILMANPERINTÖLISTAN KOHTEET SUOMESSA

UUDET MAAILMANPERINTÖLISTAN KOHTEET SUOMESSA Muistio 1 (5) UUDET MAAILMANPERINTÖLISTAN KOHTEET SUOMESSA Aika Klo 13.00-14.30 Paikka Museovirasto Läsnä Juhani Kostet, pääjohtaja, museovirasto Stefan Wessman, erikoisasiantuntija, museovirasto Eero

Lisätiedot

Oulun. Tutkijantie Teknologiakylän ytimessä

Oulun. Tutkijantie Teknologiakylän ytimessä Oulun Tutkijantie 7 8 9 Teknologiakylän ytimessä Tutkijantie 8 Toimitilaa Oulun ihmeen syntysijoilla Menestystarinoiden Teknologiakylä Oulun Linnanmaan Teknologiakylä oli lajissaan ensimmäisiä Suomessa

Lisätiedot

ETELÄESPLANADI 8, HELSINKI

ETELÄESPLANADI 8, HELSINKI ETELÄESPLANADI 8, HEINKI Amanda on historiallinen arvokiinteistö Eteläesplanadin ja Fabianinkadun kulmassa. Talo on perinteisesti tunnettu rahoitusmaailman kohtaamispaikkana. Esplanadin puoleinen kolmikerroksinen

Lisätiedot

OLYMPIASTADION TARVESELVITYS. Olympiastadion - Suuria elämyksiä!

OLYMPIASTADION TARVESELVITYS. Olympiastadion - Suuria elämyksiä! OLYMPIASTADION TARVESELVITYS Olympiastadion - Suuria elämyksiä! Stadion-säätiö 20.1.2012 1 SUURIA ELÄMYKSIÄ! Perinteikäs Helsingin Olympiastadion on ajanmukaiset vaatimukset täyttävä kaikenikäisten ihmisten

Lisätiedot

VETOVOIMAA ORTODOKSISESTA KULTTUURISTA INVESTOINTIHANKE

VETOVOIMAA ORTODOKSISESTA KULTTUURISTA INVESTOINTIHANKE VETOVOIMAA ORTODOKSISESTA KULTTUURISTA INVESTOINTIHANKE 1.4.2016-30.6.2017 VETOVOIMAA ORTODOKSISESTA KULTTUURISTA - INVESTOINTIHANKE Toteutus: 1.4.2014-30.6.2017. Rahoitusohjelma: Euroopan aluekehitysrahasto

Lisätiedot

TIEDOSSA OLEVIA HANKKEITA KONALASSA: YLEISKAAVA 2050 ASEMAKAAVOJA LIIKENNESUUNNITELMIA KATUSUUNNITELMIA

TIEDOSSA OLEVIA HANKKEITA KONALASSA: YLEISKAAVA 2050 ASEMAKAAVOJA LIIKENNESUUNNITELMIA KATUSUUNNITELMIA TIEDOSSA OLEVIA HANKKEITA KONALASSA: YLEISKAAVA 2050 ASEMAKAAVOJA LIIKENNESUUNNITELMIA KATUSUUNNITELMIA HELSINGIN KAUPUNKI KARTTAPALVELU SUUNNITELMAT KARTALLA YLEISKAAVA TÄYDENNYSRAKENTAMINEN HONKASUO

Lisätiedot

SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KOULU

SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KOULU SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KOULU UUDEN KOULURAKENNUKSEN TAUSTAT JA LÄHTÖKOHDAT Timo Juolevi rakennuttajapäällikkö 20.11.2018 PERUSKORJAUKSEN SELVITYS 10/2013-> Lähtötilanne Koulun sisäilma on koettu huonoksi

Lisätiedot

Inkoo 2020 18.6.2015

Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoon missio Inkoon kunta luo edellytyksiä inkoolaisten hyvälle elämälle sekä tarjoaa yritystoiminnalle kilpailukykyisen toimintaympäristön. Kunta järjestää inkoolaisten peruspalvelut

Lisätiedot

Kotkassa sijaitsevien kampuskiinteistöjen korvaaminen uudisrakentamisella

Kotkassa sijaitsevien kampuskiinteistöjen korvaaminen uudisrakentamisella Kaakkois-Suomen Kaakkois-Suomen Kaakkois-Suomen 73 20.06.2017 91 30.08.2017 104 08.09.2017 Kotkassa sijaitsevien kampuskiinteistöjen korvaaminen uudisrakentamisella 88/10.00/2017 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Rakennussuojelu Jorma Korva, kaupunginarkkitehti

Rakennussuojelu Jorma Korva, kaupunginarkkitehti Rakennussuojelu 28.2.2013 Jorma Korva, kaupunginarkkitehti Laki rakennusperinnön suojelemisesta Voimaan 1.7.2010 Korvaa aiemman rakennussuojelulain (1985) Rakennusperinnön arvottamisen kriteerit lakitekstissä

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän

Lisätiedot

LAPSET JA NUORET Tiia Murtonen Anna-Elina Pekonen HALISKO Tänä päivänä Halisko on paljon muutakin kuin vihreä lisko, Halisko on TUL:n nuorisotoiminnan näkyvin tunnus Se on nuorisotoiminnan lippulaiva yhdessä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Liikuntalautakunta ULOS/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Liikuntalautakunta ULOS/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 99 Helsinki Stadion Management Oy, Töölön Pallokenttäalueella sijaitsevan Perikentän pitkäaikainen vuokraus HEL 2013-003608 T 10 01 01 02 Päätös päätti esittää

Lisätiedot

Hakaniemen Kauppahalli

Hakaniemen Kauppahalli Tilakeskus Hakaniemen Kauppahalli Peruskorjaus Hankenumero 8086089 Tilakeskus Helsingin kaupungin tukkutori Sijainti 2 Yhteenveto Hankkeen nimi Hankenumero 8086089 Osoite, 00530 Helsinki Sijainti Kaupunginosa

Lisätiedot

Liikuntapalvelujen muotoutuminen ja työnjako Suomessa. Kalervo Ilmanen FT, dosentti Jyväskylän yliopisto

Liikuntapalvelujen muotoutuminen ja työnjako Suomessa. Kalervo Ilmanen FT, dosentti Jyväskylän yliopisto Liikuntapalvelujen muotoutuminen ja työnjako Suomessa Kalervo Ilmanen FT, dosentti Jyväskylän yliopisto Alustuksen teemat Liikuntapalvelujen työnjako Suomessa Yksityiset yritykset ja seurat 1870-1900 Kunnat

Lisätiedot

Dnro 13.11.2014 UUDELY/854/07.01/2013. Helsinki

Dnro 13.11.2014 UUDELY/854/07.01/2013. Helsinki Elinkeino-, liikenne- ja RAKENNUSSUOJELUPÄÄTÖS 1 (13) yrnpäristökeskus Helsinki Dnro 13.11.2014 UUDELY/854/07.01/2013 SUOJELUESITYKSEN TEKIJÄ ESITYKSEN KOHDE Museovirasto PL 913 00101 Helsinki HELSINGIN

Lisätiedot

Suomen Raamattuopiston Säätiö omistaa Kauniaisten kaupungissa tontin osoitteessa Helsingintie 10.

Suomen Raamattuopiston Säätiö omistaa Kauniaisten kaupungissa tontin osoitteessa Helsingintie 10. Kauniaisten kaupunki Kaupunginhallitus PL 52 02701 Kauniainen 20.1.2015 Suomen Raamattuopiston Säätiö Helsingintie 10 02700 Kauniainen K a u n i a i n e n Kv & Kh G r a n k u l l a S t f & S t s ånl p

Lisätiedot

Mansikkaniemen asemakaava

Mansikkaniemen asemakaava Mansikkaniemen asemakaava 26.6.2018 IISALMEN KAUPUNKI PL 10, 74101 Iisalmi Puh. (017) 272 31 WWW.IISALMI.FI Hankkeen eteneminen Alueen kaavoitus on käynnistynyt seurakuntayhtymän aloitteesta 2017. KV päätös

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 41/ (9) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 41/ (9) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 41/2012 1 (9) 1283 V Helsingin Olympiastadionin perusparannushankkeen rahoittamista koskeva yhteistyösopimus ja siihen liittyvän lainan myöntäminen HEL 2012-015154 T 02 05

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu. 1. Kilpailun järjestäjä. Kouvolan kaupunki. 2. Osallistumisoikeus

KILPAILUKUTSU. Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu. 1. Kilpailun järjestäjä. Kouvolan kaupunki. 2. Osallistumisoikeus KILPAILUKUTSU Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu 1. Kilpailun järjestäjä Kouvolan kaupunki 2. Osallistumisoikeus Aalto yliopisto, Maisema-arkkitehtuuri, Otaniemi Hämeen ammattikorkeakoulu,

Lisätiedot

Tonttikohtainen lisärakentaminen: Prosessi taloyhtiöissä ja kaupungilla

Tonttikohtainen lisärakentaminen: Prosessi taloyhtiöissä ja kaupungilla Tonttikohtainen lisärakentaminen: Prosessi taloyhtiöissä ja kaupungilla Pohjois-Haagan renessanssi 18.4.2011 Kaupunki haluaa edistää täydennysrakentamista Tasapainoinen kestävä kehitys edellyttää panostusta

Lisätiedot

Olympiastadion HANKESUUNNITELMA

Olympiastadion HANKESUUNNITELMA Olympiastadion PAAVO NURMEN TIE 1 00250 HELSINKI PERUSPARANNUS 2012 2018 HANKESUUNNITELMA 3.11.2014 STADION-SÄÄTIÖ HKR-RAKENNUTTAJA 2 TIIVISTELMÄ Hankkeen nimi Olympiastadion, perusparannus 2012 2018 Osoite

Lisätiedot

Kaupunkikehitysryhmä Keskustahanke

Kaupunkikehitysryhmä Keskustahanke TAMPEREEN ASEMANSEUDUN HANKEKOKONAISUUS Tampereen ja keskustan kehittämisohjelma Tullin alueen visiotyö Tampereen kaupunkiseudun MAL-aiesopimus ja Asemakeskushanke Tampereen Asemakeskuksen suunnittelukilpailu

Lisätiedot

https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/sa/sa_kohde_tiedoteraportti.aspx?kohde_id=206442 Page 1 of 3 Rauman Lyseo, 684-2-203-1 Kuvausaika: 26.3.2013 Kuvausaika: 26.3.2013 Kuvausaika: 26.3.2013 https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/sa/sa_kohde_tiedoteraportti.aspx?kohde_id=206442

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 10. 22.6.2010 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 1. kaupunginosan kortteli 10. Oheiselle kartalle on osoitettu

Lisätiedot

05.11.2009 YIT Rakennus Oy Juhani Ylitolonen

05.11.2009 YIT Rakennus Oy Juhani Ylitolonen YIT Rakennus Oy Juhani Ylitolonen Matkailutulon triplaus Kemin kaupungin ja YIT:n yhteistyö SARIUS Palvelut 600 m Keskussairaala Kirkko Koulut, oppilaitokset Päiväkoti Kulttuurikeskus Kauppatori Terveyspysäkki

Lisätiedot

Tuomarinkylän Ratsastuskeskuksen toiminta ja tavoitteet

Tuomarinkylän Ratsastuskeskuksen toiminta ja tavoitteet Tuomarinkylän Ratsastuskeskuksen toiminta ja tavoitteet Kaupunkimittausosasto, Helsinki Marja Kivenheimo Tuomarinkartanon Kilpatalli Oy Tuomarinkylän Ratsastuskeskuksen kehittämistoimikunta Ratsastuksen

Lisätiedot

MAAS-PALVELUT JA KAUPUNKIKEHITTÄMINEN -KLINIKAN TULOSSEMINAARI Pirkko Airaksinen, Vastuullisuuspäällikkö

MAAS-PALVELUT JA KAUPUNKIKEHITTÄMINEN -KLINIKAN TULOSSEMINAARI Pirkko Airaksinen, Vastuullisuuspäällikkö MAAS-PALVELUT JA KAUPUNKIKEHITTÄMINEN -KLINIKAN TULOSSEMINAARI 10.4.2019 Pirkko Airaksinen, Vastuullisuuspäällikkö Tätä me olemme Yksi Suomen suurimmista kiinteistösijoitusyhtiöistä Omistamme, vuokraamme

Lisätiedot

TAIDEMUSEON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS YLEISÖTILAISUUS

TAIDEMUSEON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS YLEISÖTILAISUUS TAIDEMUSEON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS YLEISÖTILAISUUS Sanna Seppänen I maankäytön suunnittelija I 4.2.2019 SISÄLTÖ Tavoitteet Lähtötiedot Kaavaluonnos Kaavaprosessi ja vaikuttaminen TAVOITTEET Tavoitteet:

Lisätiedot

KAUPUNKISTRATEGIA Homma hoidetaan

KAUPUNKISTRATEGIA Homma hoidetaan KAUPUNKISTRATEGIA 2025 Kohdataan Alavudella Hyvää ja kaunista Homma hoidetaan UUTEEN KAUPUNKIIN VALMISTAUTUMINEN Alavudella on pitkään tehty strategista suunnittelutyötä kehittämisohjelmia laatimalla.

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri. Valmistelijan yhteystiedot hankearkkitehti Jarmo Viljakka, puh ,

Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri. Valmistelijan yhteystiedot hankearkkitehti Jarmo Viljakka, puh , Tampere Ote pöytäkirjasta 1/2017 1 (5) 6 Tammelan stadionin tarveselvitys TRE:8989/10.03.07/2016 Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Valmistelijan yhteystiedot hankearkkitehti Jarmo Viljakka, puh.

Lisätiedot

Kauhavan keskustan. tulisi mielestäsi pyrkiä säilyttämään ja kunnostamaan. mielestäsi matkailun tai virkistyksen kannalta kiinnostava

Kauhavan keskustan. tulisi mielestäsi pyrkiä säilyttämään ja kunnostamaan. mielestäsi matkailun tai virkistyksen kannalta kiinnostava Kuvaile Kauhavan keskustan unelmatilaa Miten kuvailisit Kauhavan nykyistä keskustaa Väljyys Viihtyisyys TurvallisuusMissä asumisen alueita kehittäisit Kauhavan keskustassa ja miten? Missä olisi hyvä sijainti

Lisätiedot

Parviainen Arkkitehdit Oy HIOMO

Parviainen Arkkitehdit Oy HIOMO Parviainen Arkkitehdit Oy HIOMO HIOMO s 3-4 PERUSTIEDOT s 5-11 MUUNNELTAVAT TILAT s 12 LISÄTIEDOT 2 Yrityksesi uusi toimitila löytyy Pitäjänmäestä! Hiomon toimitilakokonaisuus sijoittuu Pitäjänmäen keskeiselle

Lisätiedot

Areena. Lehdistötilaisuus

Areena. Lehdistötilaisuus Areena Lehdistötilaisuus 26.10.2015 Kestävää hyvinvointia ja vetovoimaa Areenan tehtävänä on tukea ja vahvistaa alueen hyvinvointia, elinvoimaisuutta ja osaamista. Korkeakoulujen rooliin kuuluu oman vaikutusalueensa

Lisätiedot

Kirkonkylien mahdollisuudet ja eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu

Kirkonkylien mahdollisuudet ja eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu Kirkonkylien mahdollisuudet ja eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu Maa- ja metsätalousministeriö / YTR projekti (2010-12) Itä-Suomen yliopisto Historian ja maantieteen laitos / Ympäristöpolitiikka Karjalan

Lisätiedot

Lähtökohdat ja tarpeet täydennysrakentamisen kehittämiselle. Ympäristöneuvos Antti Irjala Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto

Lähtökohdat ja tarpeet täydennysrakentamisen kehittämiselle. Ympäristöneuvos Antti Irjala Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Lähtökohdat ja tarpeet täydennysrakentamisen kehittämiselle Ympäristöneuvos Antti Irjala Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Tarpeet täydennysrakentaminen kehittämiselle? Rakennetun ympäristön

Lisätiedot

Kalajoen kaupunki Kalajoen keskustan osayleiskaava. konseptiluonnos LUONNOS

Kalajoen kaupunki Kalajoen keskustan osayleiskaava. konseptiluonnos LUONNOS Kalajoen kaupunki Kalajoen keskustan osayleiskaava kalajoen RAVIRATA 1 JOHDANTO Kalajoen raviradan sijainnille on haettu uutta vaihtoehtoa, koska nykyisellä paikalla toimintojen laajentaminen ja palvelujen

Lisätiedot