Studentum.fi - Opas opinto-ohjaajille -

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Studentum.fi - Opas opinto-ohjaajille -"

Transkriptio

1 Studentum.fi - Opas opinto-ohjaajille -

2 Kävijämäärät vahvassa kasvussa Kävijämäärän kasvu (kävijöitä per kuukausi) lokakuu 2009 lokakuu 2010 lokakuu 2011 Taloustutkimuksen toteuttaman Medioiden arvostus- tutkimuksen mukaan internet on ohittanut television alle 35-vuotiaiden tärkeimpänä mediana. Studentum.fi:n käyttäjäkyselyn mukaan 55% hakijoista pitää internetiä tärkeimpänä kanavana opiskeluun liittyvän tiedon hankinnassa. Studentum.fi:n koulutushakusivuston jäsenmäärä on moninkertaistunut vuoteen 2009 verrattuna. Vuoden 2011 tammi-kesäkuun välisenä aikana tulevaa opiskelijaa lähetti kouluille yhteydenottopyynnön Studentum.fi:n kautta.

3 Studentum.fi tekee työsi helpommaksi Internet on ensimmäistä kertaa ohittanut television nuorten tärkeimpänä mediana. Myös opiskeluun ja koulutukseen liittyvissä asioissa lukioikäiset luottavat yhä enemmän internetin tarjoamiin mahdollisuuksiin. Oppilaat tilaavat koulutarvikkeensa verkkokaupoista, ja lukion jälkeistä opiskelupaikkaa haetaan netin loputtoman informaatiotulvan keskeltä. Studentum.fi on Suomen suosituin koulutushakupalvelu. Käyttäjäystävällisen sivustomme avulla oppilaat voivat helposti vertailla eri koulutuksia ja löytää niiden joukosta omansa. Kattavien esittelyjen lisäksi sivustomme suosituinta sisältöä ovat muiden opiskelijoiden tekemät koulutusarvostelut, joiden kautta käyttäjämme saavat kokemusperäistä tietoa oppilaitosten tarjonnasta. Olemme koonneet tähän oppaaseen tietoa sivustomme sisällöstä sekä koulutushakupalvelumme käytöstä. Uskomme, että tulet kokemaan hakupalvelumme hyödylliseksi työkaluksi sekä sinulle itsellesi että tulevaisuuttaan suunnitteleville oppilaillesi! Yhteistyöterveisin, Eveliina Koivunen Maajohtaja Studentum.fi

4 Studentum.fi helpottaa koulutusten vertailua Käyttäjäystävällisyyden ja kattavien koulutuskuvausten lisäksi sivustomme vahvuus piilee opiskelijoiden itsensä tekemissä koulutusarvosteluissa ja tiedotusosastomme tuottamissa opiskelijahaastatteluissa. Entisten ja nykyisten opiskelijoiden mielipiteellä on suuri merkitys käyttäjiemme silmissä, sillä arvostelut helpottavat oppilaitosten vertailua. Keväällä 2011 lanseerasimme lisäksi pääsykoe- sekä työelämäosion suuren kysynnän seurauksena. Opiskelijahaastattelut Koulutusarvostelut Uutuus: Työelämä-osio

5 Tutustu hakupalveluumme Studentum.fi:n helppokäyttöisen hakupalvelun avulla jokainen voi löytää itselleen sopivimman koulun kätevästi ja nopeasti. Sadat eri koulutusvaihtoehdot ovat vain muutaman klikkauksen päässä! Toimi näin: 1. Etusivun oikeasta yläkulmasta löydät hakukentän, jossa voit hakea koulutuksia kategorian (kielet, arkkitehtuuri, matkailuala), koulutustyypin (yliopisto, ammattikorkeakoulu, kansanopisto...) ja paikkakunnan mukaan.

6 2. Kun olet tehnyt haun, näytöllesi ilmestyy lista hakuasi vastaavista koulutuksista. Halutessasi voit muuttaa hakukriteerejä tai tehdä kokonaan uuden haun.

7 3. Löydettyäsi listasta eniten itseäsi kiinnostavan koulutuksen, klikkaa sitä päästäksesi lukemaan tarkemman kuvauksen koulutuksesta ja sitä tarjoavasta instituutiosta. Mikäli koulutus osoittautuu erityisen kiinnostavaksi, oppilaat voivat lähettää kouluun yhteydenottopyynnön ja pyytää lisätietoa sivun alalaidasta löytyvän lomakkeen avulla.

8 Henkilökuntamme Eveliina Koivunen Maajohtaja Nina Hakola Senior Account Manager Paula Koponen Site Manager Max Lundberg Account Manager Noora Lyly Tiedottaja Maija Salminen Tiedottaja

9 Studentum on Suomen käytetyin koulutusopas auttaen tulevia opiskelijoita koulutuksen etsimisessä. Hakupalvelumme kautta kaikki peruskoulun ja lukion jälkeisestä opiskelusta kiinnostuneet voivat löytää itselleen sopivimman opiskelupaikan helposti ja nopeasti.

OPAS OPINTO-OHJAAJILLE

OPAS OPINTO-OHJAAJILLE OPAS OPINTO-OHJAAJILLE Miten studentum.fi TUKEE opinto-ohjausta? 2012 2013 Mikä Studentum.fi on?...3 Miten Studentum.fi-sivusto toimii?...4 1. Koulutusten hakeminen sivuostalla...4 2. HAKUTULOSTEN VERTAILU...5

Lisätiedot

KOULUTUSKYSELY 2015 Studentum.fi-koulutussivuston tutkimus koulutukseen hakeutumisesta keväällä 2015

KOULUTUSKYSELY 2015 Studentum.fi-koulutussivuston tutkimus koulutukseen hakeutumisesta keväällä 2015 KOULUTUSKYSELY 2015 Studentum.fi-koulutussivuston tutkimus koulutukseen hakeutumisesta keväällä 2015 Koulutustarjonnan ja työmarkkinatilanteen toivotaan kohtaavan TUTKIMUKSESTA YLEISESTI Studentum.fi Studentum.fi-koulutussivustolla

Lisätiedot

Sisäänotettavien opiskelijoiden määrä tulisi suhteuttaa työmarkkinoiden tarpeiden mukaan

Sisäänotettavien opiskelijoiden määrä tulisi suhteuttaa työmarkkinoiden tarpeiden mukaan Sisäänotettavien opiskelijoiden määrä tulisi suhteuttaa työmarkkinoiden tarpeiden mukaan Monet vastavalmistuneista hakeutuvat jatko-opintoihin Studentumin tutkimus nuorten hakeutumisesta koulutukseen keväällä

Lisätiedot

KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ

KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ Studentum.fi:n tutkimus koulutukseen hakeutumisesta keväällä 2013 TIETOA TUTKIMUKSESTA Studentum.fi Studentum.fi aloitti toimintansa vuoden

Lisätiedot

Koulutus.fi:n palvelut sivuston käyttäjille

Koulutus.fi:n palvelut sivuston käyttäjille Koulutus.fi:n palvelut sivuston käyttäjille Koulutus.fi mahdollistaa sopivan työelämän koulutuksen löytämisen. Se ylläpitää Suomen kattavinta ja täysin maksutonta hakupalvelua työelämän täydennyskoulutuksia

Lisätiedot

WILMAN KÄYTTÖOHJE TYÖPAIKKAOHJAAJILLE LAHDEN DIAKONIAN INSTITUUTTI

WILMAN KÄYTTÖOHJE TYÖPAIKKAOHJAAJILLE LAHDEN DIAKONIAN INSTITUUTTI 1 WILMAN KÄYTTÖOHJE TYÖPAIKKAOHJAAJILLE LAHDEN DIAKONIAN INSTITUUTTI 1. Kirjaudu omilla tunnuksillasi Wilmaan sisään osoitteessa https://dila.starsoft.fi 2 Käyttäjätunnuksesi on etunimi.sukunimi Ensimmäisellä

Lisätiedot

Centralbaltic Job Ferry - Käyttöohje

Centralbaltic Job Ferry - Käyttöohje Centralbaltic Job Ferry - Käyttöohje www.cbjobferry.eu Yleistä: Centralbaltic Job Ferry -portaali on rajat ylittävä koulutus- ja työmarkkinaprojekti, joka vietiin läpi ruotsalaisten, suomalaisten, virolaisten

Lisätiedot

Q1 Olen. Koulutuskysely kevät / 47. Answered: 2,264 Skipped: 0. Mies. Nainen 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% 15.55% 352.

Q1 Olen. Koulutuskysely kevät / 47. Answered: 2,264 Skipped: 0. Mies. Nainen 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% 15.55% 352. Q1 Olen Answered: 2,264 Skipped: 0 Mies Nainen Mies Nainen 15.55% 352 84.45% 1,912 Total 2,264 1 / 47 Q2 Ikäni on Answered: 2,264 Skipped: 0 15 17 vuotta 18 20 vuotta 21 25 vuotta 26 30 vuotta yli 31 vuotta

Lisätiedot

Katariina Männikkö. Ammattistartit sähköiseen hakuun 28.11.2012 Ammattistarttipäivät

Katariina Männikkö. Ammattistartit sähköiseen hakuun 28.11.2012 Ammattistarttipäivät Katariina Männikkö Ammattistartit sähköiseen hakuun 28.11.2012 Ammattistarttipäivät Oppijan palvelut Oppijan verkkopalvelun esittelyvideo http://www.youtube.com/watch?v=yjfkp9xl8cq Nykytila Tavoitetila

Lisätiedot

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! YHTEISHAKU 2019 - yhteishaun aikataulu - hakuprosessi meidän koulussa - nettihaku: www.opintopolku.fi - opiskelupaikan varmistaminen

Lisätiedot

Mukaan.fi on oma verkkopalvelu juuri sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea käyttävien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä.

Mukaan.fi on oma verkkopalvelu juuri sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea käyttävien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä. Tule mukaan! Mukaan.fi on oma verkkopalvelu juuri sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea käyttävien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä. Tämän helppokäyttöisen netin kohtaamis- ja keskustelupaikan

Lisätiedot

Työelämäpainotteisella opintojen ohjauksella tutkintojen keskeyttämiset vähentyisivät. Henkilökohtaista neuvontaa tulisi lisätä oppilaitoksissa

Työelämäpainotteisella opintojen ohjauksella tutkintojen keskeyttämiset vähentyisivät. Henkilökohtaista neuvontaa tulisi lisätä oppilaitoksissa Työelämäpainotteisella opintojen ohjauksella tutkintojen keskeyttämiset vähentyisivät Henkilökohtaista neuvontaa tulisi lisätä oppilaitoksissa Studentumin tutkimus nuorten hakeutumisesta koulutukseen keväällä

Lisätiedot

Katariina Männikkö. Haku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen uudistuu 11.12.2012 Oppijan seminaari, Finlandia-talo

Katariina Männikkö. Haku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen uudistuu 11.12.2012 Oppijan seminaari, Finlandia-talo Katariina Männikkö Haku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen uudistuu 11.12.2012 Oppijan seminaari, Finlandia-talo Haku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen Mitä on perusopetuksen jälkeinen koulutus?

Lisätiedot

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! YHTEISHAKU 2019 - yhteishaun aikataulu ja muutokset - hakuprosessi meidän koulussa - nettihaku: www.opintopolku.fi - opiskelupaikan varmistaminen

Lisätiedot

Opintopolku löydä, vertaa, hae!

Opintopolku löydä, vertaa, hae! Opintopolku löydä, vertaa, hae! AVI-infot syksy 2014 Tulossa syyskuussa 2014 2 Korkeakoulujen syksyn yhteishaku 8.9.-22.9. Opintopolussa yhteishaun hakuohjeet ja hakukohteet hakuohjevideot Koulutukset

Lisätiedot

Yhteishaku, kevät 2016. Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja

Yhteishaku, kevät 2016. Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja Yhteishaku, kevät 2016 Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja Mitä ysin jälkeen? Peruskoulun jälkeen voit hakea ammattioppilaitokseen hakea lukioon suorittaa 3-4 vuodessa ammatillisen

Lisätiedot

Lukkarikone Pikaohjeet v. 1.0

Lukkarikone Pikaohjeet v. 1.0 Lukkarikone Pikaohjeet v. 1.0 Huom! Lukkarikone toimii oikein vain jos koulutusohjelmasi ylläpitää lukujärjestystietoja Metropolian tilanvarausjärjestelmässä (tvj.metropolia.fi). Käyttöperiaate Lukkarikone

Lisätiedot

Octo käyttöohje 1. Sisältö

Octo käyttöohje 1. Sisältö Octo käyttöohje 1 Sisältö Sisältö...1 Sisäänkirjautuminen...2 Etusivu...2 Uimarihaku...3 Uimariryhmät...4 Seurahaku...4 Kilpailutilastot...5 Ilmoittautuminen kilpailuun...6 Kilpailuun ilmoittautuminen...7

Lisätiedot

Vinkkejä virastosi työnantajakuvan vahvistamistyölle

Vinkkejä virastosi työnantajakuvan vahvistamistyölle Vinkkejä virastosi työnantajakuvan vahvistamistyölle Niina Turumäki, Valtiokonttori Marjaana Laine, valtiovarainministeriö Valtiokonttori Työnantajakuvateoriaa Matkan varrella opittua Tavoitteet ja todellisuus

Lisätiedot

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! YHTEISHAKU 2018 - yhteishaun aikataulu ja muutokset - hakuprosessi meidän koulussa - nettihaku: www.opintopolku.fi - opiskelupaikan varmistaminen

Lisätiedot

Tämä opas on luotu verkkosivujen omistajille, verkkosivujen hankkimista

Tämä opas on luotu verkkosivujen omistajille, verkkosivujen hankkimista Tämä opas on luotu verkkosivujen omistajille, verkkosivujen hankkimista suunnitteleville sekä kaikille verkkosivujen kehittämisestä kiinnostuneille. Tässä oppaassa keskitytään perusasioihin, joiden korjaaminen

Lisätiedot

Yhteishaun ulkopuolinen muu perusopetuksen jälkeinen koulutus mukaan uuteen kansalliseen hakupalveluun ALPE 2 työpaja 18.10.2012

Yhteishaun ulkopuolinen muu perusopetuksen jälkeinen koulutus mukaan uuteen kansalliseen hakupalveluun ALPE 2 työpaja 18.10.2012 Yhteishaun ulkopuolinen muu perusopetuksen jälkeinen koulutus mukaan uuteen kansalliseen hakupalveluun ALPE 2 työpaja 18.10.2012 Opetushallitus / ALPE-tiimi Päivän ohjelma 9:30-10:00 Aamukahvi 10:00-10:15

Lisätiedot

Jatko-opinnot peruskoulun jälkeen ja kevään 2011 yhteishaku. 20.01.2011 Hanna Koskinen hanna.koskinen@annatapio.fi Puh.

Jatko-opinnot peruskoulun jälkeen ja kevään 2011 yhteishaku. 20.01.2011 Hanna Koskinen hanna.koskinen@annatapio.fi Puh. Jatko-opinnot peruskoulun jälkeen ja kevään 2011 yhteishaku 20.01.2011 Hanna Koskinen hanna.koskinen@annatapio.fi Puh. 0400 663346 Suomen koulutusjärjestelmä Koulutusvaihtoehdot peruskoulun jälkeen Ammatillinen

Lisätiedot

Katariina Männikkö. Haku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen uudistuu 24.1.2013 Kotitalousopetuksen järjestäjien tilaisuus

Katariina Männikkö. Haku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen uudistuu 24.1.2013 Kotitalousopetuksen järjestäjien tilaisuus Katariina Männikkö Haku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen uudistuu 24.1.2013 Kotitalousopetuksen järjestäjien tilaisuus Mikä muuttuu kotitalousopetuksen järjestäjien kannalta? Kotitalousopetus poistuu

Lisätiedot

haetaan verkossa osoitteessa www.opintopolku.fi

haetaan verkossa osoitteessa www.opintopolku.fi hakuaika 24.2.-17.3.2015 haetaan verkossa osoitteessa www.opintopolku.fi järjestelmä tarkistaa, että kaikki tarvittavat tiedot on syötetty & ohjaa tarvittaessa lomakkeen jokaisessa kohdassa demo on harjoitteluohjelma:

Lisätiedot

DIIGO TIEDONHALLINNASSA

DIIGO TIEDONHALLINNASSA Kiravo kirjasto avoimena oppimisympäristönä Biblär biblioteket som ett öppet lärcentra DIIGO TIEDONHALLINNASSA Krista Auvinen, Marjut Lahtela ja Katariina Lauronen Sosiaaliset kirjanmerkit Sosiaalisten

Lisätiedot

JATKO-OPINNOT Viherlaakson lukio Vanhempainilta 30.8.

JATKO-OPINNOT Viherlaakson lukio Vanhempainilta 30.8. JATKO-OPINNOT Viherlaakson lukio Vanhempainilta 30.8. Jakoissa 1. - 3. ABI-VUOSI opiskelu koostuu jäljellä olevista pakollisista kursseista sekä yo-kokeisiin treenaavista syventävistä ja soveltavista kursseista

Lisätiedot

Mitä lukion jälkeen? Hakuinfo abeille 14.1.2014

Mitä lukion jälkeen? Hakuinfo abeille 14.1.2014 Mitä lukion jälkeen? Hakuinfo abeille 14.1.2014 Ajankohtaista abivuonna Jatko-opinto-ohjauskeskustelut Yo-kokeisiin keskittyminen Jatko-opintoihin hakeutuminen 30.10.2013 Tikkurilan lukio, Minna Kattelus

Lisätiedot

Abiturienttien vanhempainilta. KESKIVIIKKO 11.11.2015 klo 17.30 Rehtori Sinikka Luoma Opinto-ohjaaja Matti Iivanainen

Abiturienttien vanhempainilta. KESKIVIIKKO 11.11.2015 klo 17.30 Rehtori Sinikka Luoma Opinto-ohjaaja Matti Iivanainen Abiturienttien vanhempainilta KESKIVIIKKO 11.11.2015 klo 17.30 Rehtori Sinikka Luoma Opinto-ohjaaja Matti Iivanainen AIKATAULUA ABEILLE Kurssit (vähän pakollisia, syventävät, soveltavat, kertaukset) 75

Lisätiedot

YHTEYSTIETOJEN HAKU. Automaattihaku. Manuaalihaku

YHTEYSTIETOJEN HAKU. Automaattihaku. Manuaalihaku 1 (5) YHTEYSTIETOJEN HAKU Ennen haastattelujen aloittamista kaikille kohdehenkilöille pyritään löytämään puhelinnumerot. Otokseen tuodaan valmiiksi keskitetyllä puhelinnumerohaulla löydetyt numerot. Haastattelijat

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN YHTEISHAKU 2015

TOISEN ASTEEN YHTEISHAKU 2015 TOISEN ASTEEN YHTEISHAKU 2015 8.12.2014 Hyvä päättöluokkalainen ja huoltajat, yksi elämäsi suurimmista päätöksistä on käsillä jatko-opintopaikan valinta. Yhteishaku tulee pian, joten nyt viimeistään on

Lisätiedot

Office 365 palvelujen käyttöohje Sisällys

Office 365 palvelujen käyttöohje Sisällys Office 365 palvelujen käyttöohje Sisällys Sisäänkirjautuminen... 2 Office 365:n käyttöliittymä... 3 Salasanan vaihto... 5 Outlook-sähköpostin käyttö... 7 Outlook-kalenterin käyttö... 10 OneDriven käyttö...

Lisätiedot

Outi Kivipelto. Oppijan verkkopalvelu 7.11.2012

Outi Kivipelto. Oppijan verkkopalvelu 7.11.2012 Outi Kivipelto Oppijan verkkopalvelu 7.11.2012 Oppijan palvelut Oppijan verkkopalvelun esittelyvideo http://www.youtube.com/watch?v=yjfkp9xl8cq Oppijan verkkopalvelu tukee elinikäistä oppimista Oppijan

Lisätiedot

WILMAN KÄYTTÖOHJE TYÖPAIKKAOHJAAJILLE Lahden diakonian instituutti

WILMAN KÄYTTÖOHJE TYÖPAIKKAOHJAAJILLE Lahden diakonian instituutti WILMAN KÄYTTÖOHJE TYÖPAIKKAOHJAAJILLE Lahden diakonian instituutti Sisällys 1. Wilmaan kirjautuminen... 1 2. Työpaikkaohjaajan etusivu... 1 3. Työssäoppiminen... 2 4. Näytöt/tutkintotilaisuudet välilehti,

Lisätiedot

etwinning-kumppanuuden rekisteröiminen: ohjeet askel askeleelta

etwinning-kumppanuuden rekisteröiminen: ohjeet askel askeleelta etwinning-kumppanuuden rekisteröiminen: ohjeet askel askeleelta Yleistä sivu 2 Askel 1: Kumppanin löytäminen sivu 3 1) Automaattinen haku sivu 3 2) Tarkennettu haku sivu 4 3) Haku maittain sivu 4 Askel

Lisätiedot

PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY

PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY PORVOON KAUPUNKI JA PORVOON NUORISOVALTUUSTO Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY KYSELY Internet-kysely toteutettiin lokakuussa 2010 yhteistyössä koulujen

Lisätiedot

Tallinohjaus & TIMERGPS

Tallinohjaus & TIMERGPS TIMERGO Tallinohjaus & TIMERGPS Data-analysointi 1. Etusivu 2. Talliohjelma 2.1 Valmennusohjelmat 2.2 Hoito-ohjelmat 3. TimerGPS Analysointi TimerGo Osiot TimerGo Osiot 1. Etusivu Etusivu toimii TimerGo:n

Lisätiedot

Kysy kirjastonhoitajalta. Linkkikirjasto. Tiedonhaun portti. Frank-monihaku. kirjastot.fi>

Kysy kirjastonhoitajalta. Linkkikirjasto. Tiedonhaun portti. Frank-monihaku. kirjastot.fi> Kysy kirjastonhoitajalta Linkkikirjasto Tiedonhaun portti Frank-monihaku kirjastot.fi> : Tiedonhaku-kanava Kaikki hakupalvelut ja hakutavat { www.kirjastot.fi/tiedonhaku Tiedonhaku-kanava kokoaa yhteen

Lisätiedot

Psoriasisliiton sivusto Keskustelufoorumin käyttöohje 1

Psoriasisliiton sivusto Keskustelufoorumin käyttöohje 1 Keskustelufoorumin käyttöohje 1 Psoriasisliiton keskustelufoorumin käyttöohjeet Yleiset periaatteet Psoriasisliiton keskustelufoorumi on keskustelupalsta psoriasista sairastaville ja heidän läheisilleen

Lisätiedot

VSP webmail palvelun ka yttö öhje

VSP webmail palvelun ka yttö öhje VSP webmail palvelun ka yttö öhje Kirjaudu webmailiin osoitteessa https://webmail.net.vsp.fi Webmailin kirjautumissivu, kirjoita sähköpostiosoitteesi ja salasanasi: Sähköpostin päänäkymä: 1: Kansiolistaus

Lisätiedot

TYÖNTEKIJÄN KÄYTTÖOHJEET - SOKU

TYÖNTEKIJÄN KÄYTTÖOHJEET - SOKU TYÖNTEKIJÄN KÄYTTÖOHJEET - SOKU ETUSIVU Kun tulet SOKU-järjestelmän (SOKU) etusivulle, näet listan avoimista työpaikoista. Yläpalkissa mustalla ympyröitynä on Kirjaudu-nappi Kun klikkaat sitä, pääset kirjautumissivulle.

Lisätiedot

Toisen asteen urheiluoppilaitoshaku. Suomen Olympiakomitea ry

Toisen asteen urheiluoppilaitoshaku. Suomen Olympiakomitea ry Toisen asteen urheiluoppilaitoshaku Suomen Olympiakomitea ry Sisällys 1. Kenelle urheiluoppilaitos sopii? 2. Miten urheilija voi hyötyä urheiluoppilaitoksesta? 3. Mihin urheiluoppilaitokseen urheilijan

Lisätiedot

Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola

Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola 26.8.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. Omat asetukset kuntoon (kaikkien tehtävä aluksi) sivut 3-5 2. Tärkeiden sivujen tilaaminen omiin linkkeihin sivut

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

KirjautuminenPro+ PIKA OPAS PRO+ KÄYTTÖÖN

KirjautuminenPro+ PIKA OPAS PRO+ KÄYTTÖÖN KirjautuminenPro+ 1) Ammattiliitto Pro:n sivuilla, sivun oikeassa reunassa on Pro+ jäsenille. 1) Klikkaamalla logoa, pääset kirjautumaan Pro+ sivuille. Oman profiilin julkaisu Pro+ 2) 2) Kun olet kirjautunut

Lisätiedot

Klikit Myynniksi. Raahe Jaakko Suojanen

Klikit Myynniksi. Raahe Jaakko Suojanen Klikit Myynniksi Raahe 31.10.2016 Jaakko Suojanen Sisältö Verkossa myyminen Tehokas verkkosivu Liikennemäärän kehittäminen Hakukoneoptimointi Google Adwords Facebook Konversion kehittäminen Jaakko Suojanen

Lisätiedot

Opintopolku OPOjen apuna

Opintopolku OPOjen apuna Opintopolku OPOjen apuna 4.12.2012 Erityisasiantuntija Joni Penkari, OPH Mikä on opintopolku? Mitä uusi korkeakouluhaku tuo mukanaan? Miten opintopolku auttaa OPOa? Mikä opintopolku? Mikä on opintopolku?

Lisätiedot

Rekrypolku. - Ohje rekrytointijärjestelmän käyttöön. Ohjeen sisältö. Rekrypolun ohje 1(12)

Rekrypolku. - Ohje rekrytointijärjestelmän käyttöön. Ohjeen sisältö. Rekrypolun ohje 1(12) Rekrypolun ohje 1(12) Rekrypolku - Ohje rekrytointijärjestelmän käyttöön Ohjeen sisältö 1 Rekisteröidy Rekrypolulle... 2 2 Henkilötiedot... 3 3 Oma hakijaprofiili... 4 4 Työpaikkailmoitukset... 9 Avoimet

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen

Lisätiedot

KauppakamariVerkon käyttöohjeet

KauppakamariVerkon käyttöohjeet KauppakamariVerkon käyttöohjeet KauppakamariVerkon käyttäjälle... 3 Mikä on KauppakamariVerkko?... 3 Mihin KauppakamariVerkkoa käytetään?... 3 Kenelle KauppakamariVerkko on tarkoitettu?... 3 Sivuston sisältö...

Lisätiedot

Opintopolku löydä, vertaa, hae! 22.3.2013. Verkkopäätoimittaja Satu Meriluoto, OPH

Opintopolku löydä, vertaa, hae! 22.3.2013. Verkkopäätoimittaja Satu Meriluoto, OPH Opintopolku löydä, vertaa, hae! 22.3.2013 Verkkopäätoimittaja Satu Meriluoto, OPH Löydettävyys Koulutustarjonnan hakutoiminnot monipuolistuvat: Vapaa sanahaku, Haku erilaisilla hakuehdoilla, karttahaku?,

Lisätiedot

Opinto-oppaan tekeminen

Opinto-oppaan tekeminen 1 Opinto-oppaan tekeminen Näiden ohjeiden avulla hahmottuu kuinka opinto-oppaita voidaan luoda WebOodin OpasOodissa. Ohje on suunnattu käyttäjille, joilla on WebOodiin OpasVastuuhenkilö-oikeudet. WebOodin

Lisätiedot

Visma EasyCruit Versiotiedote. Versio Suomi

Visma EasyCruit Versiotiedote. Versio Suomi Visma EasyCruit Versiotiedote Versio 06.2019 - Suomi Sisältö Sisältö 2 Tervetuloa tutustumaan version uusimpiin ominaisuuksiin 3 Tämän version toiminnot 3 Uusi hakijahallinta 3 Videohakemuskysymykset 6

Lisätiedot

Näin teet oman tilin!

Näin teet oman tilin! Twitter Näin teet oman tilin! Mene osoitteeseen https://twitter.com/, missä uuden tilin luominen alkaa syöttämällä oma nimi, sähköpostiosoite (Tili pitää vahvistaa eli olemassa oleva osoite) sekä salasana.

Lisätiedot

Mikä on facebook? Rekisteröityminen

Mikä on facebook? Rekisteröityminen Mikä on facebook? Facebook on Internetissä toimiva sosiaalinen palvelu, jonka tarkoituksena on yhdistää ystäviä, työ ja opiskelu kavereita ja tuttuja. Ihmiset käyttävät facebookkia ollakseen yhteydessä

Lisätiedot

Suoritustavat: Laboratoriotöitä 2.-3.periodi. Luennot 2h, Laboratorityöt 4h, itsenäinen työskentely 124 h. Yhteensä 130 h.

Suoritustavat: Laboratoriotöitä 2.-3.periodi. Luennot 2h, Laboratorityöt 4h, itsenäinen työskentely 124 h. Yhteensä 130 h. Janne Parkkila Tavoitteet: Opintojakson aikana opiskelijoiden tulee: - Yhdistellä eri lähteistä löytämiään tietoja. - Kirjoittaa kriteerit täyttäviä alku- ja loppuraportteja. - Ratkaista laboratoriotöissä

Lisätiedot

Joustavasti verkossa ERIVERIA.FI

Joustavasti verkossa ERIVERIA.FI Joustavasti verkossa Kuva Asiakasoppilaitosten ohjaajille Sisältö 1. Yleistä opintojen aloittamisesta 2. Lähiohjaaja Kuva Yleistä tietoa eriverian opinnot ja ohjeet > Kaikki opinnot ja ohjeemme ovat nähtävillä

Lisätiedot

Lukkari Loppukäyttäjäkysely marraskuussa 2017

Lukkari Loppukäyttäjäkysely marraskuussa 2017 Lukkari Loppukäyttäjäkysely marraskuussa 2017 Vastaajat Vastauksia oli 712. Yhteenvedosta on suodatettu pois nykyisten tai entisten työntekijöiden vastaukset (251). Yhteenveto perustuu siis 461 seurakuntalaisen

Lisätiedot

Windows 10 -käyttöohje

Windows 10 -käyttöohje Windows 10 -käyttöohje Sisällys 1. Aloitus 3 1.1. Painikkeet 3 1.2. Haku 4 1.3. Aloitusvalikko ja ohjelmien kiinnitys 4 1.4. Tämä tietokone 5 1.5. Resurssienhallinta 5 2. Asetukset ja mukautus 6 2.1. Windowsin

Lisätiedot

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 27.8.2014 päivitetty Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 Jyväskylän koulutuskuntayhtymän yhteistyötavoitteet lukioiden ja peruskoulujen kanssa Jokaisen peruskoulunsa päättävän nuoren tulisi löytää

Lisätiedot

Verkkotietopiste.fi. Palvelun käyttöohjeet tiedon hakijalle

Verkkotietopiste.fi. Palvelun käyttöohjeet tiedon hakijalle Verkkotietopiste.fi Palvelun käyttöohjeet tiedon hakijalle 31.8.2018 1 Sisältö 1 Johdanto... 2 2 Palveluun kirjautuminen henkilöasiakkaana... 3 2.1 Henkilöasiakkaan näkymä... 5 3 Verkkotietojen ja rakennushankkeiden

Lisätiedot

YHTEISHAKU S Ä H K Ö I S E N Y H T E I S H A U N O H J E I S T U S

YHTEISHAKU S Ä H K Ö I S E N Y H T E I S H A U N O H J E I S T U S YHTEISHAKU 19.2.- 12.3.2019 S Ä H K Ö I S E N Y H T E I S H A U N O H J E I S T U S YHTEISHAKU 2019 Yhteishaussa voit hakea Lukioihin Ammatillisiin oppilaitoksiin Voit hakea yhdellä kertaa enintään 5 opiskelupaikkaan

Lisätiedot

E-OPINTOTOIMISTO OPISKELUPALVELUT

E-OPINTOTOIMISTO OPISKELUPALVELUT 1(11) E-OPINTOTOIMISTO OPISKELUPALVELUT SISÄLTÖ: OPISKELUPALVELUT eopintotoimistossa... 2 Selainvaatimus... 2 Rekisteröityminen portaaliin... 2 Muista päivittää muuttuneet tietosi... 3 VirtuaaliAMK:n koulutustarjonta

Lisätiedot

Valmistaudu tuleviin opintoihin!

Valmistaudu tuleviin opintoihin! Valmistaudu tuleviin opintoihin! Perusopetuksen jälkeinen valmistava koulutus 2017 2018 Oletko vailla opiskelupaikkaa? Ei hätää, tarjolla on useita mahdollisuuksia! Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava

Lisätiedot

Suomi.fi julkishallinto ja julkiset palvelut yhdessä osoitteessa Suomi.fi / VM

Suomi.fi julkishallinto ja julkiset palvelut yhdessä osoitteessa Suomi.fi / VM Suomi.fi julkishallinto ja julkiset palvelut yhdessä osoitteessa Kansalaisen käsikirjasta Suomi.fi:hin Kansalaisen käsikirja kirjana v. 1992 Kansalaisen käsikirja verkkopalveluna v. 1997 Julkishallinnon

Lisätiedot

Informaatiotekniikan kehitysyksikkö

Informaatiotekniikan kehitysyksikkö SAVONIA Savonia RPM Käyttöopas Informaatiotekniikan kehitysyksikkö 18.8.2011 Sisällysluettelo 1. Perusnäkymä... 3 2. Kirjautuminen... 4 3. Rekisteröinti... 5 4. Idean jättäminen... 6 4. Arviointi... 8

Lisätiedot

Raporttiarkiston (RATKI) käyttöohjeet Ohjeet

Raporttiarkiston (RATKI) käyttöohjeet Ohjeet Raporttiarkiston (RATKI) käyttöohjeet Ohjeet 15.11.2012 1.0 Vastuutaho TRAFI Sisällys Raporttiarkiston (RATKI) käyttöohjeet 1 1. Johdanto 3 1.1. Esitiedot 3 1.2. Käyttöoikeudet 3 1.3. Sisäänkirjautuminen

Lisätiedot

Vipusen uutiskirje. Tervetuloa lukemaan vuoden 2016 ensimmäistä uutiskirjettä!

Vipusen uutiskirje. Tervetuloa lukemaan vuoden 2016 ensimmäistä uutiskirjettä! 1.2.2016 Vipusen uutiskirje Tässä numerossa 1 Vipusen uutiskirje 2 Esittelyssä Koulutuksen yhteiset tilastot 4 Raportit 6 Katsaus tulevaan 6 Tärkeitä päivämääriä Huoltokatkot Tapahtumat Tervetuloa lukemaan

Lisätiedot

YouTube videonjakopalvelu

YouTube videonjakopalvelu YouTube videonjakopalvelu DigiReWork 12.12.2017 Nina Thomenius Työpajan sisältö Mitä ovat videonjakopalvelut, mihin niitä käytetään YouTube ja sen ominaisuudet Bränditilin luominen yritykselle & ylläpito-oikeudet

Lisätiedot

Opinto-oppaan tekeminen

Opinto-oppaan tekeminen 1 Opinto-oppaan tekeminen Näiden ohjeiden avulla hahmottuu kuinka opinto-oppaita voidaan luoda n OpasOodissa. Ohje on suunnattu käyttäjille, joilla on in OpasVastuuhenkilö-oikeudet. n käyttölupia voi hakea

Lisätiedot

Uudistetun Janettiedonhakupalvelun

Uudistetun Janettiedonhakupalvelun Uudistetun Janettiedonhakupalvelun kehittäminen Jyväskylän ammattikorkeakoulun kirjasto 17.3.15 Anne Pajunen YMP13S1 Uudistettu Janet-tiedonhakupalvelu Uudistettu Janet-tiedonhakupalvelu tarjoaa hakumahdollisuuden

Lisätiedot

Hallintaliittymän käyttöohje

Hallintaliittymän käyttöohje Hallintaliittymän käyttöohje 1. Yleisiä huomioita Hallintaliittymän käyttöä helpottavia yleisiä huomioita: - Käytä listanäkymien hakukentissä kentän vieressä olevaa hakunappia, älä enter-näppäintä. - Älä

Lisätiedot

vanhempainilta

vanhempainilta vanhempainilta 25.10.2018 Illan ohjelma 17.30 18.00 vanhempainyhdistyksen kahvit ja keskustelua 18.00 18.45 yhteinen osuus juhlasalissa henkilökunnan ja vanhempainyhdistyksen esittäytyminen kuraattorin

Lisätiedot

ORGANISAATION KIRJAUTUMINEN TURVASIRU.FI-PALVELUUN

ORGANISAATION KIRJAUTUMINEN TURVASIRU.FI-PALVELUUN ORGANISAATION KIRJAUTUMINEN TURVASIRU.FI-PALVELUUN Organisaatiot kuten eläinsuojeluyhdistykset kirjautuvat KIRJAUTUMINEN ORGANISAATIOT-osiosta: http://www.turvasiru.fi/pet/turvasiru.jsp Organisaatioiden

Lisätiedot

OPINTO-OHJAUS ja KEVÄÄN YHTEISVALINTA 2013. Maijamäen koulu

OPINTO-OHJAUS ja KEVÄÄN YHTEISVALINTA 2013. Maijamäen koulu OPINTO-OHJAUS ja KEVÄÄN YHTEISVALINTA 2013 Maijamäen koulu Opinto-ohjaajat Ritva Jalava puh. 044 7334 658 ritva.jalava@naantali.fi 9 C, D, E ja G ja osa erityisoppilaista Saija Kauppinen puh. 044 7334

Lisätiedot

UUDET NETTISIVUT. 09/03/2015 Copyright 2014 by Oriflame Cosmetics Global SA

UUDET NETTISIVUT. 09/03/2015 Copyright 2014 by Oriflame Cosmetics Global SA UUDET NETTISIVUT 1 Oriflamen uudet nettisivut avataan keskiviikkona 11.3. 2 Miksi uudet sivumme ovat PALJON paremmat? Täysin uusi, tämän päivän web-designin vaatimukset täyttävä sivusto. Selkeämpi ja helpompi

Lisätiedot

Miten autan nuoren opintoihin? Palvelujohtaja Mari Tuomikoski

Miten autan nuoren opintoihin? Palvelujohtaja Mari Tuomikoski Miten autan nuoren opintoihin? Palvelujohtaja Mari Tuomikoski z Ohjaako palkka ammatinvalintaa? 2 10.3.2015 Entä auringonlaskun ammatit ja suosikkiammatit? 3 10.3.2015 Verkkopalveluissa on saatavilla laajasti

Lisätiedot

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! YHTEISHAKU 2018 - yhteishaun aikataulu ja muutokset - hakuprosessi meidän koulussa - nettihaku: www.opintopolku.fi - opiskelupaikan varmistaminen

Lisätiedot

1 Luo haku, koulutus tai hakukohde... 2 1.1 Luo haku... 2 1.2 Luo koulutus... 3 1.3 Luo hakukohde... 5

1 Luo haku, koulutus tai hakukohde... 2 1.1 Luo haku... 2 1.2 Luo koulutus... 3 1.3 Luo hakukohde... 5 Vapaan sivistystyön koulutustarjontatietojen käyttäjäohje 1.4.2015 1 Luo haku, koulutus tai hakukohde... 2 1.1 Luo haku... 2 1.2 Luo koulutus... 3 1.3 Luo hakukohde... 5 1 1 Luo haku, koulutus tai hakukohde

Lisätiedot

Wilma. https://wilma.sakky.fi

Wilma. https://wilma.sakky.fi Wilma https://wilma.sakky.fi Mikä Wilma on? Opiskelijan Wilma lukujärjestykset suorituksien seuranta poissaolojen seuranta oppilaitoksen tiedotteet viestintä opettajien kanssa kurssien valinta kyselyihin

Lisätiedot

Yhteishaun aikataulu

Yhteishaun aikataulu Yhteishaun aikataulu Opiskelupaikka otettava viimeistään vastaan Kevään hakuaika vieraskieliseen koulutukseen ja taideyliopistoon 7.1.-27.1. 2015 Syksyn haun tulokset Syksyn yhteishaku Kevään yhteishaku

Lisätiedot

ABIEN VANHEMPAINILTA 20.1.2016. Jatko-opinnot Opinto-ohjaajat Terhi Kurri ja Noora Ranta

ABIEN VANHEMPAINILTA 20.1.2016. Jatko-opinnot Opinto-ohjaajat Terhi Kurri ja Noora Ranta ABIEN VANHEMPAINILTA 20.1.2016 Jatko-opinnot Opinto-ohjaajat Terhi Kurri ja Noora Ranta Ajankohtaista abien ohjauksessa OP1-kurssin abivuoden opotunnit ovat olleet 1. ja 3. jaksossa. Hakuinfo järjestetään

Lisätiedot

Maxivision Go käyttöliittymän ohje

Maxivision Go käyttöliittymän ohje Maxivision Go käyttöliittymän ohje Rekisteröityminen käyttöliittymään Käynnistyessään Viihdeboksi kysyy Maxivision tunnuksia. Nämä ovat samat tunnukset joilla kirjaudut my.maxivision.fi sivustolle. Syötä

Lisätiedot

Opintopolku-info vastuukäyttäjille

Opintopolku-info vastuukäyttäjille Opintopolku-info vastuukäyttäjille 18.5.2017 Sisältö Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku Arvosanasiirrot Lukiosta ammatilliseen hakevien arvosanojen päivittäminen Ennen valintoja muistettavat

Lisätiedot

Matkailutoimialan aamu. 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä

Matkailutoimialan aamu. 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä Matkailutoimialan aamu 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä Asiakaskäyttäytyminen internetissä asiakkaan tietotarpeet ja ostopäätökseen vaikuttavat tekijät Internet on noussut vallitsevaksi viestintävälineeksi.

Lisätiedot

Hakulomakkeen täyttöohjeet

Hakulomakkeen täyttöohjeet Hakulomakkeen täyttöohjeet - tekninen ohjeistus kansalliskomiteoiden hakemustietokannan käyttöön (1.10.2014) 1 Mene selaimellasi osoitteeseen https://pro.tsv.fi/juva/taj_hakemus/index.php ja KIRJAUDU sisään

Lisätiedot

KAKSI PÄÄTOIMISTA OPINTO-OHJAAJAA

KAKSI PÄÄTOIMISTA OPINTO-OHJAAJAA KAKSI PÄÄTOIMISTA OPINTO-OHJAAJAA n. 275 ohjattavaa / opo 13/14ABC-ryhmät ja 15DEF-ryhmät Tapani Pikkarainen Wilma-viesti tapani.pikkarainen(at)espoo.fi 0438245895 13/14DEF-ryhmät ja 15ABC-ryhmät Sami

Lisätiedot

eportfolion käyttöliittymä Perusportfolio (syyslukukausi 2014)

eportfolion käyttöliittymä Perusportfolio (syyslukukausi 2014) eportfolion käyttöliittymä Perusportfolio (syyslukukausi 2014) eportfolioon kirjaudutaan edu.hel.fi-tunnuksilla, samoilla joilla sähköpostiin. Etusivulla on heti aluksi ohjevideo sekä käyttöohjeet opiskelijalle

Lisätiedot

Oma kartta Google Maps -palveluun

Oma kartta Google Maps -palveluun TAMPERE 1 (6) Oma kartta Google Maps -palveluun Google Maps palveluun on mahdollista luoda karttoja omilla paikkamerkeillä. Tilin luonti Google-palveluihin Tehdäksesi karttoja omilla paikkamerkinnöillä,

Lisätiedot

Suomen Tuuliatlaksen karttaliittymän hyödyntäminen E-farm Pro ja Basic ohjelmien tuulienergialaskennassa

Suomen Tuuliatlaksen karttaliittymän hyödyntäminen E-farm Pro ja Basic ohjelmien tuulienergialaskennassa Suomen Tuuliatlaksen karttaliittymän hyödyntäminen E-farm Pro ja Basic ohjelmien tuulienergialaskennassa 12.12.2013 Copyright E-farm E-farm Asiakkuudenhallinta Tuotekehitys Myynti ja tuotekehitys www.e-farm.fi

Lisätiedot

Opintopolku hakeutujan palvelut. Oppijat uratiedon etsijöinä ja rakentajina -seminaari Satu Meriluoto / OPH

Opintopolku hakeutujan palvelut. Oppijat uratiedon etsijöinä ja rakentajina -seminaari Satu Meriluoto / OPH Opintopolku hakeutujan palvelut Oppijat uratiedon etsijöinä ja rakentajina -seminaari 17.02.2012 Satu Meriluoto / OPH SADe-ohjelma (VM) Oppijan verkkopalvelut (OKM) Oppijan keskitetyt palvelut OPH Oppijan

Lisätiedot

Sijoituskisan järjestäminen Kauppalehden Oma salkku -toiminnolla

Sijoituskisan järjestäminen Kauppalehden Oma salkku -toiminnolla Sijoituskisan järjestäminen Kauppalehden Oma salkku -toiminnolla Kauppalehden Oma salkku -toiminto on arvopapereiden ja muiden omistusten seurantaan tarkoitettu työkalu, jota voidaan hyödyntää myös sijoituspelien

Lisätiedot

TERVETULOA POROLAHDEN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA POROLAHDEN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA POROLAHDEN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! YHTEISHAKU 2016 - yhteishaun aikataulu ja muutokset - hakuprosessi meidän koulussa - nettihaku: www.opintopolku.fi - opiskelupaikan varmistaminen Opinto-ohjaajat

Lisätiedot

Tervetuloa HK Shop:in käyttäjäksi!

Tervetuloa HK Shop:in käyttäjäksi! Tervetuloa HK Shop:in käyttäjäksi! HK Shop on HKSCAN FINLANDin reaaliaikainen tilausjärjestelmä, missä voit mm. tutkia tuotetietoja ja -valikoimaa, tehdä tilauksia, saada tilaushetken tuotesaatavuustiedon

Lisätiedot

Kahoot! Kirjautuminen palveluun. Sinikka Leivonen

Kahoot! Kirjautuminen palveluun. Sinikka Leivonen Kahoot! Kahoot! on internetselaimessa toimiva sovellus, jonka avulla voit pitää pieniä testejä/kokeita tai kysellä mielipiteitä. Testeihin liittyy myös pelillisyys, sillä eniten pisteitä saanut voittaa.

Lisätiedot

Antalis-FI KÄYTTÖOPAS

Antalis-FI KÄYTTÖOPAS Antalis-FI KÄYTTÖOPAS Helpommin Nopeammin Enemmän «Just Click Antalis» Antalis on Europan johtava jakelija: paperit, suurkuvatulostusmateriaalit, pakkausratkaisut. Tutustumalla käyttöoppaaseemme saat lisätietoa

Lisätiedot

Mikä Eräverkko? Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta.

Mikä Eräverkko? Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta. Mikä Eräverkko? Eräverkko on eräihmisten ja -palveluiden kohtauspaikka, josta löydät helposti ja nopeasti metsästysmahdollisuudet sekä metsästyksen oheispalvelut. Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta.

Lisätiedot

Havukosken koulun yhteishakuilta 24.11.2015. Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja

Havukosken koulun yhteishakuilta 24.11.2015. Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja Havukosken koulun yhteishakuilta 24.11.2015 Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja PÄÄTTÖARVIOINTI Opetussuunnitelman perusteiden mukaan päättöarvosanan tulee perustua oppilaan osaamiseen perusopetuksen päättövaiheessa

Lisätiedot