AINOASTAAN TEKEMÄLLÄ.
|
|
- Tuomas Pääkkönen
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PAREMPI EUROOPPA AINOASTAAN TEKEMÄLLÄ. EUROOPPA ON TEKIJÖIDENSÄ NÄKÖINEN.
2 työstä. Mitäs jos uskottaisiin tulevaisuuteen ja parempaan Eurooppaan? Eurooppa ei ole vielä valmis. Ainoastaan tekemällä siitä saa toimivan. Suomen paikka ja tulevaisuus ovat Euroopassa, mutta meidän pitää keskustella enemmän siitä, mikä on Euroopan paikka maailmassa. Laskeeko aurinko Euroopalle vai onko tämä maanosa, joka ammentaa perinteistään ja vahvuuksistaan, uusiutuu rohkeasti ja luottaa omaan yhteiseen tulevaisuuteensa? Sillä, miten Euroopalla menee, on suora yhteys siihen, miten hyvin Suomi pärjää. Suomella ja Euroopalla on ainutlaatuisia vahvuuksia. Me olemme koulutettua ja yrittävää väkeä, meillä on maailman parhaita yrityksiä ja maailmalla haluttuja brändejä. Euroopassa heikoimmistakin pidetään huolta. Meillä on mahdollisuudet olla kokoamme suurempi vaikuttaja yhdessä, mutta se edellyttää toimeen ryhtymistä ja valittamisen lopettamista. Parempi Eurooppa vaatii syntyäkseen asiansa osaavia ihmisiä, jotka ovat omistautuneita Suomen etujen ajamiselle. Heitä löydät Kokoomuksen ehdokasjoukosta. Euroopan hyvinvointi nyt ja tulevaisuudessa rakentuu työlle. Työpaikkoja ja investointeja syntyy uusiutumalla ja iskemällä kiinni uusiin mahdollisuuksiin, ei takertumalla menneeseen menestykseen. Euroopan sisämarkkinat tarjoavat kuluttajille laajemmat valikoimat, paremmat hinnat ja suomalaisille yrittäjille isot markkinat. Meitä eurooppalaisia on nimittäin 500 miljoonaa. Sisämarkkinoiden toimivuutta pitää edelleen parantaa. Suurimmat mahdollisuudet on digitaalisissa sisämarkkinoissa. Samalla kun vapautamme ihmisten, tavaroiden ja palveluiden ja pääoman liikkumisen Euroopassa, meidän on pidettävä huolta esimerkiksi ympäristönsuojelusta ja kuluttajansuojasta. Näiden ja monien muiden asioiden lakiviidakossa yksi eurooppalainen säädös on usein parempi kuin 28 erillistä kansallista lakia tai standardia. Ylisääntely ei saa lyödä kapuloita talouden rattaisiin vaikeuttamalla yrittäjien ponnisteluja. Lakien säätämistä pitää järkeistää ja yksinkertaistaa ja voimassaoleva lainsäädäntö on perattava läpi. Uutta lainsäädäntöä pitää peilata talouskasvuun ja työpaikkoihin. Eurooppalaisia yrittäjiä ei saa haudata tuhansien säädösten alle, vaan vapautettava yrittämään, kasvamaan ja työllistämään. Eurooppalainen teollisuus on itsessään ilmastoteko. Kasvihuonekaasupäästöt kasvavat roimasti, jos työpaikat ja tuotanto siirretään Euroopan ulkopuolelle. Suomella ja Euroopalla on paljon annettavaa puhtaiden teknologioiden markkinoilla. Ensin kuitenkin pitää poistaa kilpailun esteet ja saada aikaan toimivat sisämarkkinat. vapaudesta. Uusiutuminen edellyttää yhteiskuntia, joissa on luottamusta ja kansantalouksia, joilla on kilpailukykyä. Tärkeintä on kuitenkin ihmisten vapaus tehdä ja yrittää. Demokratia ja avoin yhteiskuntajärjestelmä ovat Euroopan tukipilareita. Päätöksenteon ja EU-lainsäädännön valmistelun pitää olla avointa. Turvallisuus synnyttää luottamusta. Tarvitsemme tiiviimpää yhteistyötä kansainvälisen rikollisuuden torjunnassa ja Euroopan ulkorajojen valvonnassa. Euroopan ulkopuolisiin kriiseihin on vaikutettava nopeasti ja tehokkaasti, ennen kuin törmäämme niiden seurauksiin omassa arjessamme. PARHAILLA TEKIJÖILLÄ. KÄÄNNÄ JA TUTUSTU EUROVAALIEHDOKKAISIIMME.
3 THAI QUACH ANTTI HÄKKÄNEN nuori yrittäjä rikkomalla 222 ennakkoluuloja. pääministerin erityisavustaja, lakimies HENNA VIRKKUNEN uudistamalla rohkeasti. KAI PÖNTINEN yrittäjä, kaupunginvaltuuston suomalaisella rohkeudella. 221 puolustamalla työtä ja ilmastoa. 225 yrittäjä Luovuudella, sisulla ja yhteistyöllä. 227 purkamalla yrittämisen esteet. 217 S talouskasvulla ja työpaikoilla. S vahvistamalla eurooppalaisia arvoja. ihmisoikeuksia kunnioittamalla. 231 JUKKA S AV O L A I N E N yrittäjä eurooppa- ja ulkomaankauppa ministeri Arkijärjellä ja yrittäjyydellä. 228 FIKSULLA INTOHIMOLLA. 214 ANNE-MARI VIROLAINEN ALEXANDER STUBB teologian yo 218 CAROLINA NYSTÉN 215 järkevällä ympäristötaloudella. 223 PIA KAUMA TA PA N I MÄKINEN ylikonstaapeli ARJEN TURVALLISUUDESTA. 229 LISA SOUNIO-AHTISAARI MARI KAUNISTOLA 216 pitämällä EU renkinä. 220 kaupunginvaltuuston MARI-LEENA TA LV I T I E luomalla talouteen vipinää. inhimillisellä ja ekologisella kasvulla. E I J A - R I I T TA KO R H O L A P E T R I S A R VA M A A pitkän linjan ulkopolitiikan moniosaaja periksiantamattomuudella. 212 M A R J AT TA R A S I yhtenäisemmällä unionilla. 224 S I R PA PIETIKÄINEN rehtori 230 S katsomalla pohjoiseen. JARI ANDERSSON EU-viestintään erikoistunut viestintäkonsultti kaupunginhallituksen sääntelyä keventämällä. liikenne- ja kuntaministeri AURA SALLA ARTO OJALA 226
4 lupaukset pitämällä. Euroopan unionilla on valtaa vain niissä asioissa, joista on yhdessä perussopimuksessa sovittu. Euroopan tarkoitus ei ole yhteisvastuu veroista, veloista tai budjeteista. Eurooppa on niin vahva kuin sen heikoin lenkki on. Kunkin jäsenmaan on pidettävä omat asiansa kunnossa ja järjestyksessä. Toiset jäsenmaat eivät voi olla tasa-arvoisempia kuin toiset yhteisesti sovituista pelisäännöistä on pidettävä kiinni. Kokoomus haluaa, että Eurooppa on vahva niissä asioissa, joissa saadaan yhdessä enemmän aikaan kuin yksin. Sisämarkkinoiden lisäksi niitä asioita ovat kaikkien eurooppalaisten turvallisuus ja ympäristöfiksu energia- ja ilmastopolitiikka luvun maailmassa suurimmatkin eurooppalaiset maat ovat pieniä. Vain yhdessä voimme edistää tehokkaasti arvojamme ja etujamme vapaan kaupan ja ulkopolitiikan suhteen. Yhtenäinen Eurooppa on Suomen paras turva. ratkaisemalla ongelmia. Euroopan tarkoitus on ratkaista ongelmia, etsiä ratkaisuja sekä luoda työtä ja hyvinvointia kaikille eurooppalaisille. Parhaimmillaan se on siinä myös vahvimmillaan. Meitä kuunnellaan, kun esitämme kantamme rakentavasti ja vakuuttavasti. Vaikutusvalta ansaitaan työllä ja periksi antamattomuudella, ei räyhäämällä ja muita kampittamalla. Sitoudumme sellaisten ratkaisujen hakemiseen, jotka ovat Suomelle ja koko Euroopalle hyväksi. Rajattomassa maailmassa eristäytyminen ei ole ratkaisu mihinkään tai edes mahdollisuus. Moninaisuudessaan yhtenäinen EU:n motto. rauhaa rakastamalla. Euroopan yhdentymisen punainen lanka on ollut se, kuinka ratkaista kysymys sodasta ja rauhasta. Yhteisen Euroopan tehtävä on yhä edelleen edistää rauhaa ja vakautta. EU ei ole sotilasliitto eikä siitä pidä sellaista tehdä. EU on yhteisiin arvoihin perustuva turvallisuusyhteisö, joka luo ympäristöönsä vakautta ja vahvistaa jäsenmaidensa turvallisuutta. Tarvitsemme jo taloudellisistakin syistä enemmän yhteistyötä puolustusmateriaalien hankinnassa. EU:n pitää myös toimia entistä yhtenäisemmin ja tehokkaammin lähialueilla. Turvallisuuspolitiikka painoi monilla vaa an jäsenyyden kannalle 20 vuotta sitten, kun Suomen liittymisestä päätettiin. Turvallisuus on edelleen tärkeä tekijä. Yhdessä muiden EU-maiden kanssa Suomi on vahvempi vaikuttaja.
5 Mutta mitä mieltä sinä olet? PAREMPI EUROOPPA VOITA MATKA BRYSSELIIN KAHDELLE! Miten sinun mielestäsi parempi Eurooppa syntyy. Kirjoita ehdotuksesi tähän, ota tästä sivusta kuva Instagramiin ja tägää se #parempieurooppa. Voit osallistua kilpailuun myös osoitteessa eurovaalit. kokoomus.fi/kilpailu, sieltä löydät myös kilpailun säännöt. Paras ehdotus palkitaan kahden hengen matkalla Brysseliin. IHMINEN. VALITSE TEKIJÄSI: EUROVAALIT.KOKOOMUS.FI FACEBOOK.COM/KOKOOMUS TWITTER.COM/KOKOOMUS #KOKOOMUS #PAREMPIEUROOPPA
EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU
EUROOPAN UNIONI Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU INTEGRAATIO = Euroopan yhdentyminen ja EU-maiden tiivistyvä yhteistyö o o o taloudellista poliittista sotilaallista YHDENTYMISEN TAUSTALLA TOISEN MAAILMANSODAN
VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY. Metsäteollisuuden EU-linjaukset
VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY Metsäteollisuuden EU-linjaukset 1 EUROOPAN UNIONI on Suomelle tärkeä. EU-jäsenyyden myötä avautuneet sisämarkkinat antavat viennistä elävälle Suomelle ja suomalaisille
Miten luodaan kestävän kehityksen hyvinvointia kaikille?
Miten luodaan kestävän kehityksen hyvinvointia kaikille? Maailman Alzheimer -päivän muistiseminaari 20.9.2013 Seminaarin teema: Välitä Timo Järvensivu, KTT, tutkija Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu KESTÄVÄ
Ketkä ovat täällä tänään? Olen. 13 1. Nainen. 16 2. Mies
Ketkä ovat täällä tänään? Olen 13 1. Nainen 16 2. Mies 1 Taustatiedot Ketkä ovat täällä tänään? Ikä 5 1. < 25 1 6 8 6 3 2. < 35 3. < 45 4. < 55 5. < 65 6. 65 tai yli 2 7 3 5 1 9 Olen Ammatti 4 1. opiskelemassa
www.lenitatoivakka.fi Vahva vaikuttaja. LENITA KANSANEDUSTAJA TOIVAKKA
www.lenitatoivakka.fi Vahva vaikuttaja. KANSANEDUSTAJA LENITA TOIVAKKA www.lenitatoivakka.fi Teen enkä meinaa! Jo ensimmäisellä kansanedustajakaudella olen kovalla työllä ja asioihin perehtymällä saavuttanut
Kapeampi mutta terävämpi EU.
Kapeampi mutta terävämpi EU. 2014 Keskustapuolue haluaa kapeamman mutta terävämmän EU:n. Työskentelemme sellaisen unionin puolesta, joka tekee vähemmän asioita mutta tekee ne paremmin. Keskustapuolue suhtautuu
Briefing 3: Euroopan sisämarkkinat
Briefing 3: Euroopan sisämarkkinat Taneli Lahti EK:n Brysselin toimiston johtaja Taneli Lahti työskentelee Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n EU-edunvalvonnan ja kauppapolitiikan sekä Brysselin toimiston
TARKISTUKSET 1-19. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2074(BUD) 12.5.2015. Lausuntoluonnos Ildikó Gáll-Pelcz (PE554.
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 12.5.2015 2015/2074(BUD) TARKISTUKSET 1-19 Ildikó Gáll-Pelcz (PE554.943v02-00) vuoden 2016 talousarvioesitystä käsittelevän trilogin
Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset
Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset Kysymys: Puolue 170 = Itsenäisyyspuolue 171 = Suomen Kristillisdemokraatit (KD) 172 = Suomen Keskusta 173 = Kansallinen Kokoomus 174 = Köyhien Asialla
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita
6.4.2016 A8-0278/2 2 Johdanto-osan A kappale A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin talouskasvua ja työpaikkojen luomista elvyttävä väline; A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin
SUOMEN YRITTÄJIEN EUROVAALIOHJELMA KITEYTETTYNÄ
SUOMEN YRITTÄJIEN EUROVAALIOHJELMA KITEYTETTYNÄ Tavoitteena kestävän kasvun Eurooppa Tulevat Euroopan parlamentin vaalit ovat tärkeät myös yrittäjille. Suomen Yrittäjät vaikuttaakin Euroopan unionin asioihin
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2044(BUD) Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE604.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2017/2044(BUD) 4.7.2017 TARKISTUKSET 1-11 Daniel Dalton (PE604.889v01-00) Euroopan unionin yleisestä talousarviosta varainhoitovuodeksi
Talous- ja raha-asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 10.5.2010 2008/0196(COD) LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle ehdotuksesta
LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0197(COD) ulkoasiainvaliokunnalta. kansainvälisen kaupan valiokunnalle
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Ulkoasiainvaliokunta 14.1.2015 2014/0197(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansainvälisen kaupan valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi
Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa
Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa EU:n merkitys Suomen elinkeinoelämälle Ulkomaankaupasta 2/3 EU-sisämarkkinoilla Työntekijöiden liikkuminen vaivatonta Sijoituskannasta 80 % EU-maissa Neuvotteluvoima
Keski-Uudenmaan suurkaupunki hyötyä vai haittaa yrityksille? Arvioita, tekijöitä ja näkemyksiä. Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala, Suomen Yrittäjät
Keski-Uudenmaan suurkaupunki hyötyä vai haittaa yrityksille? Arvioita, tekijöitä ja näkemyksiä Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala, Suomen Yrittäjät 1 55000 Elinkeinorakenne on muuttunut: Uudet työpaikat
Anne Niemi. Osaava ja pätevä ja mukava
eduskuntaan 2015 Hyvä ystävä, tule kanssani yhteiselle matkallemme tekemään Suomesta parempi paikka yrittää, tehdä työtä ja pitää huoli kaikista. Muutos parempaan alkaa nyt. Seuraa Annea Ota yhteyttä minuun.
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0009/55. Tarkistus. Marine Le Pen ENF-ryhmän puolesta
27.1.2016 A8-0009/55 55 Johdanto-osan A kappale A. toteaa, että TiSA-neuvotteluilla olisi tehostettava kansainvälistä sääntelyä, ei heikennettävä kansallista sääntelyä; A. toteaa, että TiSA-neuvotteluissa
Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa
Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät
EU:n digiagenda eli hypetyksestä ja höpötyksestä sorvin ääreen. Sirpa Pietikäinen Europarlamentaarikko 2017
EU:n digiagenda eli hypetyksestä ja höpötyksestä sorvin ääreen Sirpa Pietikäinen Europarlamentaarikko 2017 EU:n digiagenda Osa Eurooppa 2020 strategiaa, sis: Digitaaliset sisämarkkinat Yhteistoimintakyvyn
Hyväksytty Eurooppanuorten liittokokouksessa
EUROOPPANUORTEN POLIITTINEN LINJA Hyväksytty Eurooppanuorten liittokokouksessa 2-3.12.2017 1. Eurooppanuorten federalismi Eurooppanuorten federalismi on tavoitteellista ja käytännöllistä. Eurooppanuorten
Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO
Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO EU:N STRATEGIAELIN Eurooppa-neuvosto on se EU:n toimielin, joka määrittelee Euroopan unionin yleisen suunnan ja prioriteetit. Sen jäseninä ovat EU:n jäsenmaiden
Kohti vähäpäästöistä Suomea. Oulun tulevaisuusfoorumi
Kohti vähäpäästöistä Suomea Oulun tulevaisuusfoorumi 20.4.2010 Tulevaisuusselonteon sisällöstä Miksi tulevaisuusselonteko? Tulevaisuusselonteko täydentää ilmasto- ja energiastrategiaa pitkän aikavälin
Kansalaisyhteiskunta järjestöt mukaan. Pääsihteeri Kristiina Kumpula Suomen Punainen Risti
Kansalaisyhteiskunta järjestöt mukaan Pääsihteeri Kristiina Kumpula Suomen Punainen Risti Sisäisen turvallisuuden kehittäminen 06.09.2013 Järjestöillä erilaisia rooleja Kansalaisyhteiskunta on laajempi
LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. aeuroopan parlamentti 2016/0207(COD) kehitysvaliokunnalta. ulkoasiainvaliokunnalle
aeuroopan parlamentti 2014-2019 Kehitysvaliokunta 2016/0207(COD) 4.4.2017 LAUSUNTOLUONNOS kehitysvaliokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi vakautta
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE602.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2017/2043(BUD) 5.5.2017 TARKISTUKSET 1-16 Daniel Dalton (PE602.828v02-00) talousarviosta 2018 trilogin neuvotteluvaltuudet (2017/2043(BUD))
10 KEINOA EUROOPAN UNIONIN UUDISTAMISEKSI YRITYSTEN SILMIN. Kauppakamarin linjaukset EU:n tulevaisuudesta
10 KEINOA EUROOPAN UNIONIN UUDISTAMISEKSI YRITYSTEN SILMIN Kauppakamarin linjaukset EU:n tulevaisuudesta Tavoitteet Toimiva vapaakauppa ja terve talouskasvu EU:n ykköstavoitteeksi. Talouskasvun ja työpaikkojen
VALKOINEN KIRJA EUROOPAN TULEVAISUUDESTA. Pohdintaa ja skenaarioita: EU27
VALKOINEN KIRJA EUROOPAN TULEVAISUUDESTA Pohdintaa ja skenaarioita: EU27 1 Kun juhlimme Rooman sopimusten 60-vuotispäivää, 27 jäsenvaltion yhdentyneen Euroopan on aika luoda näkemys tulevaisuudestaan.
VÄLITTÄMISESTÄ. Lasse Siurala
VÄLITTÄMISESTÄ Lasse Siurala Välittäminen on myös sitä, että rakennetaan keskinäisen huolehtimisen yhteisöjä, jossa nuori ei ole pelkkä tuen kohde vaan aktiivinen osa solidaarista yhteiskuntaa. VÄLITTÄMINEN
Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus haaste myös ammatilliseen koulutukseen. 21.11.2012 Annika Lindblom Ympäristöministeriö
Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus haaste myös ammatilliseen koulutukseen 21.11.2012 Annika Lindblom Ympäristöministeriö Kestävä kehitys on yhteiskuntapolitiikkaa Ekologinen kestävyys;
Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi
Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella
STRATEGIALLA KILPAILUKYKYÄ MIKKELISSÄ Tähtäimessä avoin digitaalinen kaupunki
STRATEGIALLA KILPAILUKYKYÄ MIKKELISSÄ Tähtäimessä avoin digitaalinen kaupunki KAUPUNKIA RAKENNETAAN STRATEGIOIDEN JA UNELMIEN AVULLA Kaupunkia ei rakenneta vain materian, vaan myös strategioiden ja unelmien
Miten sähköä kannattaa tuottaa - visiointia vuoteen 2030
Miten sähköä kannattaa tuottaa - visiointia vuoteen 2030 Jukka Leskelä Energiateollisuus ry SESKOn kevätseminaari 2013 20.3.2013, Helsinki 1 Kannattavuus? Kilpailukykyisesti Kokonaisedullisimmin Tuottajan
Euroopan komission Suomen-edustusto. Varsinais-Suomen maakuntatutkimus
Varsinais-Suomen maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen..01 1 Maaliskuu 01 Taloustutkimus Oy, T1, JPa 1. JOHDANTO Tämä tutkimus on tehty n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä. Tutkimuksen tavoitteet
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EU:N KESKEINEN PÄÄTÖKSENTEKIJÄ Euroopan unionin neuvosto epävirallisesti myös EU:n neuvosto tai pelkkä neuvosto on EU:n keskeinen päätöksentekijä. Tässä toimielimessä kokoontuvat
PETTERI ORPO. Havaintoja Suomesta, muutoksesta ja politiikasta
PETTERI ORPO Havaintoja Suomesta, muutoksesta ja politiikasta Ajatuksia ja pohdintoja muutoksesta ja siihen sopeutumisesta. Politiikasta ja Kokoomuksesta. Politiikka ratkaisee entistä vähemmän ongelmia
6922/08 vpy,elv,js/el,mmy/sp 1 DG C 1
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 26. helmikuuta 2008 (04.03) (OR. en) 6922/08 COMPET 81 MI 78 SOC 131 CONSOM 26 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Kom:n ehd. nro: 15651/07
SÄHKÖN REAALIAIKAISEN MITTAUKSEN HYÖTY ASIAKKAALLE, SÄHKÖNTOIMITTAJALLE JA YHTEISKUNNALLE
SÄHKÖN REAALIAIKAISEN MITTAUKSEN HYÖTY ASIAKKAALLE, SÄHKÖNTOIMITTAJALLE JA YHTEISKUNNALLE ClimBus päätösseminaari Finlandia talo 9.6.-10.6.2009 Juha Rintamäki, toimitusjohtaja Vaasan Sähköverkko Oy PERUSOLETTAMUKSET
Ajankohtaiset asiat EU:ssa. 29.10.2014 Niina Pautola-Mol Neuvotteleva virkamies VNEUS
Ajankohtaiset asiat EU:ssa 29.10.2014 Niina Pautola-Mol Neuvotteleva virkamies VNEUS Ajankohtaiset haasteet EU:ssa Heikko talouskasvu Korkea työttömyys, erityisesti nuorisotyöttömyys Investointien vähäisyys
REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015
REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ Tero Lausala, 24.9.2015 TYÖN MUUTOS JA MURROS TYÖPAIKOISTA TYÖTEHTÄVIIN: MONIMUOTOISET TAVAT TEHDÄ TYÖTÄ TYÖN TARJONNAN JA KYSYNNÄN KOHTAANTO-ONGELMA
Energiaunioni. ylitarkastaja Ville Niemi. Kuntamarkkinat 10.9.2015
Energiaunioni ylitarkastaja Ville Niemi Kuntamarkkinat 10.9.2015 Energiaunioni On yksi kymmenestä Junckerin komission prioriteetista Energiaunionista vastaa komission varapuheenjohtaja Slovakian Maros
MITEN PERUSTAN TILATEURASTAMON KOKEMUKSIA ARJESTA
MITEN PERUSTAN TILATEURASTAMON KOKEMUKSIA ARJESTA Paijan Tilateurastamo, Henna ja Juha Paija 31.3.2014 Paijan Tilateurastamo 887-1, Urjala - Perustettu 1995 (sukupolvenvaihdos 2009) - Työllistää yrittäjäperheen
Suomalaiset ja kenkien eettisyys. Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta
Suomalaiset ja kenkien eettisyys Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta Johdanto Suomalaiset ostavat 21 miljoonaa paria kenkiä vuosittain.
TURVATTU TYÖ ON KAIKKIEN ETU
TURVATTU TYÖ ON KAIKKIEN ETU JHL:n TAVOITTEITA Euroopan parlamentin vaaleihin JHL:n TAVOITTEITA Euroopan parlamentin vaaleihin EU-VAALIT 26.5.2019 ennakkoäänestys 15.-21.5.2019 MISTÄ EU PÄÄTTÄÄ? Euroopan
INNOVOINTIA JA ÄLYÄ KIINTEISTÖLIIKETOIMINTAAN. Ari Korhola 16.9.2015
INNOVOINTIA JA ÄLYÄ KIINTEISTÖLIIKETOIMINTAAN Ari Korhola 16.9.2015 MITÄ ON INNOVOINTI? Innovaa'o on uusi tai olennaises' paranne1u hyödyllinen ratkaisu idea, käytäntö tai esine. Etsitään yhdessä uusia
Museotyö muutoksessa!
Museotyö muutoksessa! Kohti vaikuttavampaa museotoimintaa Carina Jaatinen, Museovirasto Tampere 27.5.2015 Virittelyä ja herättelyä! Mitä on tulevaisuuden museotoiminta? Miksi sitä tehdään? Ketä se palvelee?
Eurooppa on yhteinen kotimme
Eurooppa on yhteinen kotimme EU 2014 2019 2 3 Laitetaan eurooppalainen koti kuntoon! Hyvä lukija Euroopassa kääntyy uusi lehti vuonna 2014, kun suomalaiset ja muut EU-kansalaiset valitsevat uudet edustajansa
Kysymyksiä ja vastauksia: Euroopan rauhanrahasto
13/06/2018-10:55 FAQS Kysymyksiä ja vastauksia: Euroopan rauhanrahasto Korkea edustaja Federica Mogherini ehdottaa tänään komission tukemana Euroopan rauhanrahaston (European Peace Facility, EPF) perustamista.
Kotimainen kilpailukyky ja kauppapolitiikka. Nordic Food, 8.10.2014, Tampere Hannu Kottonen, HKScan
Kotimainen kilpailukyky ja kauppapolitiikka Nordic Food, 8.10.2014, Tampere Hannu Kottonen, HKScan Kauppapolitiikka (Wikipedia) Kauppapolitiikka käsittää toimintalinjoja ja menettelytapoja, jotka liittyvät
Euroopan komission tiede- ja tietämyspalvelujen tarjoaja
Euroopan komission tiede- ja tietämyspalvelujen tarjoaja Yhteinen tutkimuskeskus Joint Research Centre (JRC) e. r p. / r 65 % 80 % 60 % 20 % 73 % FI TSUNAMIS ALERT SYSTEM MUNICIPAL SERVICE + 27.5 1020.0
Yrittäminen ja yrittäjyys tässä ajassa
Yrittäminen ja yrittäjyys tässä ajassa Oma Yritys Wanha Satama 28.3.2012 Harri Jyrkiäinen, SuPi pj 1 Suomen Pienyrittäjät Suomen Pienyrittäjät on valtakunnallinen, poliittisesti sitoutumaton yrittäjyyden
TYÖMOTIVAATIOLLA VAI -HYVINVOINNILLA PAREMPAA TUOTTAVUUTTA
TYÖMOTIVAATIOLLA VAI -HYVINVOINNILLA PAREMPAA TUOTTAVUUTTA Matti Tiusanen Johtaja, hallituksen puheenjohtaja Motiwell tutkimuspalvelut www.motiwell.fi Työntekijät eivät enää sitoudu yrityksiin vaan mielekkääksi
Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi
Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi Suomen silmät ja korvat maailmalla Mitä ulkoministeriö tekee? Ulkoministeriö edistää Suomen ja suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia. Toimii turvallisen ja oikeudenmukaisen
Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa
Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.9.2016 COM(2016) 621 final 2016/0301 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU ICAO-sekakomiteassa omaksuttavasta Euroopan unionin kannasta, joka koskee päätöstä ilmaliikenteen hallintaa
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0013 (COD) 11197/16 TRANS 296 CODEC 1056 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston ensimmäisessä käsittelyssä
Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14
Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä
Ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden keskinäisriippuvuus - Brysselin näkökulma
Ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden keskinäisriippuvuus - Brysselin näkökulma Juha Auvinen Yksikönpäällikkö, Humanitaarisen avun ja pelastuspalvelun pääosasto, EU-komissio Sisäisen turvallisuuden tutkimusseminaari
Kestävän kilpailupolitiikan elementit
Kestävän kilpailupolitiikan elementit Kilpailuviraston 20-vuotisjuhlaseminaari Finlandia-talo 7.10.2008 Matti Vuoria, toimitusjohtaja Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma Lähtökohta Esityksen lähtökohtana
Yhteiset arvot, yhteinen vastuu ja yhteinen hyvä
Yhteiset arvot, yhteinen vastuu ja yhteinen hyvä ep2014 TIGT. MAKE AN Millaisen Euroopan sinä haluat? Toimi, osallistu ja vaikuta äänestä EU-vaaleissa! SUOMEN EV. LUT. KIRKKO EU-vaalit ovat tärkeät Toukokuun
MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia Maarit Lindström Metsäteollisuus ry
MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia 26.4.2017 Maarit Lindström Metsäteollisuus ry Asuminen tekoäly kaupungistuminen Robotiikka Digitalisaatio Väestön ikääntyminen
Taloudellisen tilanteen kehittyminen
#EURoad2Sibiu Taloudellisen tilanteen kehittyminen Toukokuu 219 KOHTI YHTENÄISEMPÄÄ, VAHVEMPAA JA DEMOKRAATTISEMPAA UNIONIA EU:n kunnianhimoinen työllisyyttä, kasvua ja investointeja koskeva ohjelma ja
Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta 30.5.2012 2011/0299(COD) LAUSUNTOLUONNOS kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle ehdotuksesta
Kohti vähäpäästöistä Suomea. Espoon tulevaisuusfoorumi
Kohti vähäpäästöistä Suomea Espoon tulevaisuusfoorumi 27.1.2010 Mitä tulevaisuusselonteko sisältää? Tavoite: vähäpäästöinen Suomi TuSessa hahmotellaan polkuja kohti hyvinvoivaa ja vähäpäästöistä yhteiskuntaa
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2018 COM(2018) 837 final 2018/0425 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Japanin välisellä talouskumppanuussopimuksella perustetussa viinityöryhmässä Euroopan
VIHREÄ IDEOLOGIA SOLIDARITEETTIA KÄYTÄNNÖSSÄ Lyhyt tiivistelmä Ympäristöpuolue Vihreiden puolueohjelmasta
VIHREÄ IDEOLOGIA SOLIDARITEETTIA KÄYTÄNNÖSSÄ Lyhyt tiivistelmä Ympäristöpuolue Vihreiden puolueohjelmasta Tämä teksti on lyhyt tiivistelmä Ympäristöpuolue Vihreiden puolueohjelmasta. Kun puolueohjelma
Tuoteturvallisuuskysymykset verkkokaupassa - kuka vastaa ja valvoo. Markkinavalvontaviranomaisen havainnot ja toimenpiteet 27.10.
Tuoteturvallisuuskysymykset verkkokaupassa - kuka vastaa ja valvoo Markkinavalvontaviranomaisen havainnot ja toimenpiteet 27.10.2014 Tuiri Kerttula Johtaja Tuote- ja laitteistovalvonta 2 Markkinavalvonta
Sovittelu. Suomen sovittelufoorumin päämääränä on saattaa sovittelu ratkaisumenetelmäksi ihmissuhdeongelmien ja konfliktien käsittelyssä.
Sovittelu Suomen sovittelufoorumin päämääränä on saattaa sovittelu ratkaisumenetelmäksi ihmissuhdeongelmien ja konfliktien käsittelyssä. SSF / T. Brunila / 2008 1 Kaksi erilaista näkökulmaa Rikosoikeus
Missä Suomi on nyt? Tarvitaan tulevaisuudenuskoa vahvistava käänne!
Missä Suomi on nyt? Investoinnit jäissä Työpaikat vähenevät Yritykset eivät pärjää kansainvälisessä kilpailussa entiseen tapaan, markkinaosuudet pienenevät Talousnäkymä sumea Yritysten rahoituksen saatavuus
Suomen EUpuheenjohtajuuskausi
Suomen EUpuheenjohtajuuskausi - Maahanmuuttopolitiikan tavoitteet Annikki Vanamo-Alho 12.3.2019 Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen kehittämistä koskevien nykyisten strategisten suuntaviivojen
Nuoret ja turvallisuus , Eduskunta
Nuoret ja turvallisuus 12.10.2018, Eduskunta Jarno Limnéll Professori, kyberturvallisuus, Aalto-yliopisto Toimitusjohtaja, TOSIBOX OY Dosentti, kyberturvallisuuden johtaminen, Maanpuolustuskorkeakoulu
Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö
Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö tarvitsee strategian Maisemat ilmentävät eurooppalaisen kulttuuri- ja luonnonperinnön monimuotoisuutta. Niillä on tärkeä merkitys
HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN
Puhdasta energiaa tulevaisuuden tarpeisiin. Fortumin näkökulmia vaalikaudelle
Puhdasta energiaa tulevaisuuden tarpeisiin Fortumin näkökulmia vaalikaudelle Investoiminen Suomeen luo uusia työpaikkoja ja kehittää yhteiskuntaa Fortumin tehtävänä on tuottaa energiaa, joka parantaa nykyisen
YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET
YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET Tapio Manni Saarnilaakson koulu Espoo tapio.manni@gmail.com Euroopan Unionin Kotouttamisrahasto osallistuu hankkeen rahoittamiseen. Politiikka on yhteisten
9523/17 team/tih/ts 1 GIP 1B
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. toukokuuta 2017 (OR. en) 9523/17 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 31 COMPET 434 IND 133 RECH 204 ESPACE 27 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3544. istunto (kilpailukyky
1995 Schengen Sisämarkkinat
Tähänastisista saavutuksista... 1957 Rooman sopimus 1992 Maastrichtin sopimus 1995 Schengen 2004 Laajentuminen itään 1987 Erasmus 1993 Sisämarkkinat 2002 Euro 2012 Nobelin rauhanpalkinto 1 10 painopistettä
TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016
TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 Kemijärven Yrittäjät ry VISIO Kemijärven Yrittäjät ry tavoittelee vahvaa tulevaisuutta hoitamalla rakentavalla yhteistyöllä yrittäjyyden asiat kuntoon. Kemijärven Yrittäjät ry
Bratislavan julkilausuma
Bratislava, 16. syyskuuta 2016 Bratislavan julkilausuma Kokoontuessamme tänään Bratislavassa eurooppalainen hankkeemme elää vaikeita aikoja. 27 jäsenvaltiota yhteen kokoavassa Bratislavan huippukokouksessa
Työpaikan huoneentaulun rakentaminen pilottihanke
Työpaikan huoneentaulun rakentaminen pilottihanke Työelämä 2020 hanke yhteistyössä Työpaikkojen työhyvinvointiverkoston kanssa www.tyoelama2020.fi Jaana Lerssi-Uskelin Työterveyslaitos Visio Työelämästrategia
Esityslista Kestävä kehitys
Esityslista Kestävä kehitys Tasa-arvo, Integraatio ja Moninaisuus Ympäristö Saamen kielen käyttö Yhteenveto Kestävä kehitys Kehitys, joka huolehtii meidän tarpeistamme vaarantamatta tulevien sukupolvien
Toimintasuunnitelma. Hämeen Yrittäjät ry.
Toimintasuunnitelma 2019 Hämeen Yrittäjät ry. Hämeen Yrittäjät TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Vaikuttaa Verkostoi Vahvistaa 13.9.2018 Toimintasuunnitelma 2019 2 1 Yhteinen matka Parannamme yrittäjien asemaa
Nanoturvallisuuskeskuksen toiminnan tavoitteet. Nanoturvallisuus tutkimuksesta käytäntöön 25.9.2012 Kai Savolainen
Nanoturvallisuuskeskuksen toiminnan tavoitteet Nanoturvallisuus tutkimuksesta käytäntöön 25.9.2012 Kai Savolainen Mitä Nanoturvallisuuskeskus haluaa olla 2015: Euroopan johtava ja globaalisti tunnustettu
uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK
Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja uusia päämääriä Johtaja, EK Säteilevät Naiset seminaari Rion ympäristö- ja kehityskonferenssi 1992 Suurten lukujen tapahtuma 180 valtiota, 120
ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.
ääripäistä tasapainoon Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. Tekemisestä saa nauttia. Oikeasti. mutta jos rentoutuminen ja "vain oleminen" ahdistaa, voi olla että suorittamisen
Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa
Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa 2 Osaamiskeskusohjelma (OSKE) luo edellytyksiä uutta luovalle, liiketaloudellisesti kannattavalle yhteistyölle, jossa korkeatasoinen tutkimus yhdistyy teknologia-,
Energiatulevaisuus - järjestön uudet tuulet. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry ET:n kevätseminaari Pori
Energiatulevaisuus - järjestön uudet tuulet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry ET:n kevätseminaari Pori Viimeiset 10 vuotta ovat olleet isoa muutosta Muutos on ollut politiikkavetoista ja pääajurit ovat
seminaari TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto
Pohjoinen kasvukäytävä TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Kymenlaakso Pohjoisella kasvukäytävällä kä ällä seminaari Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö
EU:n energia- ja ilmastopolitiikka EK:n kannat
EU:n energia- ja ilmastopolitiikka 2030 EK:n kannat Lähtökohdat Globaali toimintaympäristö on muuttunut 5 vuodessa rajusti; EU:n nykyisiä 2020-tavoitteita ei voi kopioida uudelle kaudelle. Vuoteen 2030
Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2)
Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 14. helmikuuta 2013 Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) EUROALUE JA MUU KUIN EUROALUE Tässä eriteltävät eroavuudet
3. Arvot luovat perustan
3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat
Suomen Yrittäjien kunnallisvaaliohjelma
Suomen Yrittäjien kunnallisvaaliohjelma Kunnallisjohdon seminaari 23.5.2012 varatoimitusjohtaja Anssi Kujala Suomen Yrittäjät 28.5.2012 1 115 000 jäsenyritystä 404 paikallisyhdistystä 21 aluejärjestöä
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00195 ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) 12.02.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Asia EU-Venäjä huippukokous Brysselissä 28.1.2014; tulokset
VARHAINEN PUUTTUMINEN
VARHAINEN PUUTTUMINEN www.tasapainoa.fi MITÄ VARHAINEN PUUTTUMINEN ON? Varhaisella puuttumisella tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että autetaan kaveria tai ystävää jo silloin kun mitään vakavaa ei vielä
Talouskasvua pk-yritysten tuottavuutta kehittämällä
Työn, yrittämisen ja työelämän politiikkaohjelma Talouskasvua pk-yritysten tuottavuutta kehittämällä Maarit Lindström Keskuskauppakamari ml1 Talouskasvu Bkt asukasta kohden kasvuvauhdin määrittäjät: TEM-seminaarin
Mietitkö uuden koneen hankkimista? Seuraavat 60 sekuntia voivat säästää Sinulta pitkän pennin
Mietitkö uuden koneen hankkimista? Seuraavat 60 sekuntia voivat säästää Sinulta pitkän pennin Alusta alkaen oikein Viisaat päätökset, hyvät tulokset Alusta alkaen järkevästi ja huolellisesti harkittu työstökoneinvestointi
TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ!
TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ! VMP PÄHKINÄNKUORESSA Mikä VMP Group on? Olemme yksi Suomen suurimmista työnantajista ja rekrytoijista. Toimimme Suomen lisäksi Virossa, Ruotsissa, Espanjassa ja Romaniassa.
Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 16.9.2011 2010/0273(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.3.2019 C(2019) 2030 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.3.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 305/2011 täydentämisestä vahvistamalla