KAUKO MIKKONEN Asiointitiheydet ja asiointialueiden dynamiikka Pohjanmaalla

Transkriptio

1 KAUKO MIKKONEN Asiointitiheydet ja asiointialueiden dynamiikka Pohjanmaalla VAASAN YLIOPISTON JULKAISUJA Selvityksiä ja raportteja 140 VAASA 2007

2

3 3 ESIPUHE Aluejaot ovat monia tahoja, tutkijoita, julkista sektoria, palvelualan yritysten edustajia ja tavallisia kansalaisiakin kiinnostava aihe, kutakin omista lähtökohdistaan. Tutkimusraportissa pureudutaan tähän aluetutkijoiden traditionaaliseen aiheeseen perinteisin keinoin mutta muutoksen näkökulmasta. Sen mahdollistaa Vaasan yliopiston aluetutkijoiden toteuttama asiointitutkimusten sarja, jonka poikkileikkausvuodet ovat 1971, 1980, 1991 ja Näissä kaikissa on ollut mukana kysymys talouksien asiointien määristä eri keskuksiin. Kauko Mikkonen on toiminut tutkimussarjan vastuullisena johtajana kaikissa poikkileikkaustilanteissa. Viimeisimmän eli vuoden 2000 mittavan aineiston koodaus- ja tallennustyössä päätoimisena tutkijana työskenteli KTM Miia Mäntylä. FM Riikka Uusikulku osallistui aineiston jatkokäsittelyyn ja eri osatehtävien alustavaan raportoimiseen. Työtä on ohjannut ja valvonut aluetieteen laitoksen silloisen johtajan Kauko Mikkosen lisäksi aluetieteen assistentti KTL Marianne Haapala. ATK-suunnittelija Anne Vankka Levón-instituutista on suorittanut tietojenkäsittelyosuudet tutkimuksen eri vaiheissa. Suunnitteluavustaja Marja-Leena Kokko Etelä-Pohjanmaan liitosta on vastannut ammattitaidolla uusimpien karttaesitysten tietokonepohjaisesta viimeistelystä. Kiitän kaikkia mukana olleita tärkeästä panoksesta haasteellisessa tutkimusprosessissa. Poikkileikkaustutkimukset eivät olisi toteutuneet ilman Vaasan yliopiston (ja sen edeltäjien) ja monien maakunnallisten ja paikallisten sidosorganisaatioiden kannustusta ja taloudellista tukea. Siitä kaikille yhteistyötahoille mitä lämpimimmät kiitokset. Laajoista asiointitutkimusaineistoista on tehty useita opinnäytetöitä, tieteellisiä artikkeleita ja aihealueittain laadittuja monografiajulkaisuja. Vuoden 2000 aineistosta on Vaasan yliopiston Tutkimuksia -sarjassa julkaistu aiemmin tutkimukset verkkoasioinneista (2003) ja alueiden vetovoimaisuudesta asuinalueina (2004). Lisäksi eri aihealueista on valmistunut kolme aluetieteen pro gradu-opinnäytetyötä. Käsillä oleva tutkimusraportti täydentää vielä julkaisematta olleen osuuden vuoden 2000 aineistosta ja sitoo osaltaan yhteen saman aihepiirin tuotokset 30 vuoden ajalta. Vaasassa, maaliskuussa 2007 Kauko Mikkonen Aluetieteen emeritusprofessori

4 4 S I S Ä L L Y S ESIPUHE JOHDANTO Tutkimuksen tausta Tutkimustehtävä ja keskeiset käsitteet TUTKIMUSALUE, -AINEISTO JA SEN KÄSITTELY ASIOINTIFREKVENSSEISTÄ ASIOINTIKARTOIKSI ABSOLUUTTISET ASIOINTIALUEET Vaasan asiointialue Seinäjoen asiointialue Kokkolan asiointialue Pietarsaaren asiointialue RELATIIVISET ASIOINTIALUEET Tutkimusvuosi Maakuntataso Kaupunkitaso Asiointialueiden muutokset vuodesta 1971 vuoteen Maakuntataso Kaupunkitaso JOHTOPÄÄTÖKSIÄ LÄHTEET LIITTEET

5 5 1. JOHDANTO 1.1. Tutkimuksen tausta Toiminnallisen aluerakennetutkimuksen ensi askelia otettiin Suomessa jo 1920-luvulla. Tuolloin Helsingin yliopiston maantieteen professorin Väinö Auerin johdolla opiskelijat selvittivät opinnäytetöinään Suomen asutuskeskusten vaikutusalueita. Näistä tutkimustuloksista Auer julkaisi lyhyen yhteenvedon ja vaikutusaluekartan Terran artikkelissa Kartasta käy ilmi muun muassa Seinäjoen vaikutusalueen näyttäytyminen eräänlaisena toissijaisena alueena koko Etelä-Pohjanmaan kattavan Vaasan alueen sisällä. Vaikutusalueiden rajausmenetelmien kehittely alkoi varsinaisesti Reino Ajon väitöskirjatyössä (1944), jossa hän rajasi Tampereen liikennealueen empiiristä ja teoreettisesta rajausmenetelmää käyttäen. Empiirisessä osassa tiedusteltiin monipuolisen kysymyskaavan avulla talousyksikköjen asiointien suuntausta ja tiheyttä. Liikenneväylien suunnassa rajankäynti suoritettiin asumuksen tarkkuudella, muualla yleispiirteisemmin. Teoreettisen rajausmenetelmän perustana oli havainto, että keskusten kenttävoimakkuus, ilmaistuna ansiointensiteetin avulla, heikkenee keskuksesta etäännyttäessä. Matemaattisten laskelmien tuloksena vaikutusaluerajan paikka voitiin määrittää kohtaan, jossa keskusten kenttävoimakkuutta kuvaavat profiilit leikkasivat toisensa. Teoreettisella rajausmenetelmällään Ajo päätyi niin hyvään vastaavuuteen empiiristen rajaustulosten kanssa, että tulkitsi suuritöisen kyselytutkimuksen käyneen tarpeettomaksi. Toisin kuitenkin kävi, sillä sekä empiiristen että teoreettisten ja myös erilaisten epäsuorien rajausmenetelmien huippukausi oli vielä edessäpäin. (Mikkonen 2000: 256.) Oiva Tuominen lähestyi keskusten ja vaikutusalueiden problematiikkaa aiempia tutkijoita kokonaisvaltaisemmin. Hän selvitti väitöskirjassaan (1949) Lounais-Suomen vaikutusalueita hyvin monipuolisen tiedusteluaineiston avulla. Vaikutusaluerajojen yhteenvedon hän esitti kahdella hierarkiatasolla. Uutuutena ja esikuvana myöhemmille vastaaville esityksille oli asiointifrekvenssikartta, joka asiointialueiden ohella ositti havainnollisesti kenttävoimakkuuden alueellisen vaihtelun (Tuominen 1949: 107).

6 6 Empiiristen ja teoreettisten rajausmenetelmien kehittelyssä saavutettiin edistysaskelia vielä ja 1970-luvuillakin perustuen lähinnä tietokoneen hyväksikäyttöön laajojen aineistojen käsittelyssä ja teoreettisten suhdelukutekniikoiden tarkentamiseen (vaikutusalueiden rajausmenetelmistä lähemmin, esim. Mikkonen 1974). Mutta toiminnallisiin aluerakenteisiin kohdistuvan tutkimuksen painopiste oli siirtynyt jo toisaalle. Käytännössä Palomäen väitöskirjatyön (1963) myötä alkoi keskushierarkioiden tutkimuksen valtakausi. Palomäen kehittämää keskusten palvelusisällön enumeratiivista luokittelumenetelmää soveltaen julkaistiin Valtakunnansuunnittelutoimiston julkaisusarjassa ensimmäinen koko maan kattava keskus- ja vaikutusaluetutkimus (LTT 1967), jolla tuli olemaan suuri merkitys juuri käynnistymisvaiheessa olleelle seutukaavoitustyölle. Keskusverkkotutkimus muodosti sittemmin lähes 20 vuoden ajan seutukaavoituksen rungon, kunnes sekin oli tullut tiensä päähän 1980-luvun lopulle tultaessa (syitä tradition hiipumiseen, Mikkonen 2000: 258). Keskusverkkotutkimuksen saatua keskeisen aseman seutukaavoitustoiminnassa vaikutusalueiden rajaaminen jäi tutkijoiden ja muutamien seutukaavaliittojen harrastuneisuuden varaan. Vanha Vaasan lääni on tässä suhteessa erikoistapaus. Seutukaavaliitto suoritti keskusluokitukset ja yliopiston aluetutkijat rajasivat vaikutusalueet vuosilta 1971, 1980, 1991 ja vielä vuonna 2000 seutukaavaliittojen organisoiduttua jo tätä ennen (1992) maakuntien liitoiksi. Vaasan läänin osalta maakuntajako sai lopullisen muotonsa valtioneuvoston päättäessä Vaasan läänin seutukuntajaosta Entisen Vaasan läänin alueelta noin kymmenen vuoden välein tehdyt asiointitutkimukset muodostavat maailmanlaajuisestikin ainoalaatuisen tutkimussarjan. Kunkin poikkileikkaustutkimuksen osalta tuloksia on raportoitu aihealueittain lukuisissa tutkimusraporteissa, julkaisuissa ja opinnäytetöissä. Toistaiseksi julkaisematta ovat väestön asiointimääriin perustuvat asiointialueiden kuvaukset vuodelta 2000 ja koko tutkimussarjasta esiin saatava asiointialueiden dynaaminen luonne.

7 Tutkimustehtävä ja keskeiset käsitteet Väestön keskuksiin tekemien asiointien määrä on toiminnallisen järjestelmän kokonaisvaltainen kuvauksen väline ja analysoinnin kohde. Asiointifrekvenssien avulla voidaan määrittää keskuksille sekä absoluuttiset että relatiiviset asiointialueet, yleisemmin vaikutusalueet. Absoluuttisella vaikutusalueella tarkoitetaan koko sitä aluetta, jolta keskus saa asiakkaansa. Relatiivinen alue on puolestaan se osa absoluuttisesta alueesta, jolla keskuksen vetovoima on suurempi kuin minkään sen kilpailijan. Puhuttaessa vaikutusalueesta tarkoitetaan yleensä keskuksen vaikutuskentän relatiivista osaa. Asiointifrekvenssien avulla voidaan alueellisten ulottuvuuksien lisäksi kuvata ja analysoida myös vaikutusalueiden sisäistä vaihtelua, ns. kenttävoimakkuutta, jolla tarkoitetaan keskuksen aiheuttaman vetovoiman suuruutta vetovoimakentän tietyssä pisteessä. Kuten edellä mainittiin, Oiva Tuominen on Suomessa ensimmäinen, joka esitti empiiriseen kyselyaineistoon perustuvan asiointifrekvenssikartan Lounais-Suomesta (aineisto vuodelta 1939, Tuominen 1949: ja 107). Malli kyseiselle vaikutuskentän vaihtelun kuvaukselle ja vaikutusalueiden rajaukselle löytyy kuitenkin jo esim. Rudolphin ja Buttstädtin kirjoituksesta vuodelta 1934 (s. 1112). Sittemmin asiointifrekvenssikarttoja on laadittu mm. Forssan vetovoimakentästä (Mikkonen 1972), koko maasta (Palomäki & Mikkonen 1971, sama kartta värirasterein toimitettuna Suomen Kartaston 100-vuotisjuhlakartastossa, 1999), Vammalan Huittisten seudulta (Korpela 1987) ja vanhan Vaasan läänin alueelta vuosilta 1971, 1980 ja Sarja täydentyy nyt vuoden 2000 asiointialueiden osalta. Tässä raportissa esitetään tutkimusalueen pääkeskuksiin Vaasaan, Seinäjoelle, Kokkolaan ja Pietarsaareen suuntautuvien asiointien tiheydet ja asiointialueet vuodelta 2000 sekä asiointialueissa tapahtuneet muutokset vuodesta 1971 vuoteen Näin samalla jatketaan toiminnallisen aluerakennetutkimuksen sitä osa-aluetta, joka hyödyllisyydestään huolimatta on hautautunut uusien painopistealueiden kuten kaupunkiverkon kuvausjärjestelmän kehittelyn alle. Todettakoon, että asiointitutkimusten traditiota jatkaa myös Suomen Gallup, joka noin viiden vuoden välein on tehnyt koko maan kattavan vaikutusaluetutkimuksen. Viimeisin on vuodelta 2006 (Vainio 2006: A 4), edelliset vuosilta 2000 ja Tutkimussarjaa tehdään ja hinnoitellaan kaupallisin perustein, mikä luonnollisesti rajoittaa tutkimustulosten yleistä saatavuutta.

8 8 2. TUTKIMUSALUE, -AINEISTO JA SEN KÄSITTELY Tutkimuksen kohdealue Tutkimuksen kohdealue on hieman vaihdellut eri poikkileikkaustilanteissa. Kaikissa kyselyissä on mukana ollut nykyisten maakuntien Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski- Pohjanmaan muodostama vanha Vaasan lääni. Vuoden 1971 kysely kattoi tarkalleen silloisen Vaasan läänin kohdealueena oli Vaasan läänin lisäksi lääniä ympäröivä kuntarivi ja Oulun läänin puolelta kaksi kuntariviä eli Kalajokilaakso. Vuoden 1991 tutkimus kohdentui Vaasan lääniin ja Kalajokilaaksoon ja vuoden 2000 kysely samalle alueelle kuin 1991 lisättynä Pyhäjokilaakson kunnilla (ks. kuva 1). Alueella oli vuoden 2000 tilanteessa yhteensä 68 kuntaa, joista 57 vanhasta Vaasan läänistä ja 11 Oulun läänistä. Kaiken kaikkiaan tutkimusalue on edustava osa Suomea. Sen pinta-ala, maa-km 2, on 10,9 % koko maan maapinta-alasta ja väkiluku vuoden 2000 lopussa henkeä, mikä oli 9,9 % koko maan väkiluvusta. Otantojen suorittaminen Vertailukelpoisuuden saavuttamiseksi tutkimusaineistot on kussakin poikkileikkaustilanteessa koottu mahdollisimman pitkälle saman otostekniikan mukaisesti, samanlaista kyselylomakeformaattia ja soveltuvin osin myös kysymysten muotoilua käyttäen ja aina samaan vuodenaikaan loka joulukuussa. Seuraavassa on lyhyt kuvaus vuoden 2000 otoksen toteutuksesta Se kuvaa varsin hyvin myös aiempien poikkileikkaustutkimusten aineiston keruuta. Tutkimuksen kohteeksi tulevat taloudet poimittiin Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmästä tasavälisellä otannalla. Tutkimusalueen suurimmista keskuksista Vaasasta, Seinäjoelta, Kokkolasta ja Pietarsaaresta otettiin mukaan joka 50. talous (2 % talouksista) ja muista kunnista joka 20. talous (5 % talouksista). Jälkimmäisessä ryhmässä suurimpien kuntien keskustaajamien osalta otantaa harvennettiin 2 %:iin talouksista (Mikkonen 2003: 20 21). Tarkempi kuvaus tutkimusaineistojen keruusta ja niiden edustavuudesta on esitetty kunkin poikkileikkaustilanteen raporteissa (1971/Lehmusto 1973; 1980/Mikkonen & Suominen 1982; 1991/Haapala 1992; 2000/Mikkonen 2003: 23 29).

9 9 Kuva 1. Asiointitutkimuksen 2000 kohdealue, maakunnat ja kunnat. Kyselyjen vastausprosentit vaihtelevat vuoden 1980 poikkeuksellisen korkeasta 77 %:sta 54 %:iin vuonna 2000 (taulukko 1). Trendinä on ollut vastausaktiivisuuden hiipuminen vuoden 1980 huipusta lähtien. Aineistojen edustavuudesta on perusteltuna johtopäätöksenä aina ollut, että aineistot varsin hyvin edustavat tutkimusalueen talouksia ja niiden asiointikäyttäytymistä. Tämä johtopäätös koskee myös viimeisintä poikkileikkaustutkimusta. Tutkimusaineistoa pidetään alueen väestön asiointikäyttäytymisen edustavana kuvaajana.

10 10 Taulukko 1. Tutkimusaineistot 1971, 1980, 1991 ja Tarkempi selostus tekstissä Otos Pal. Otos Pal. Otos Pal. Otos Pal. Maakunta N N % N N % N N % N N % Pohjanmaa , ,8 Etelä-Pohjanmaa , ,5 Keski-Pohjanmaa , ,8 Vanha Vaasan lääni , , , ,2 Läänin ulkopuolelta , , ,9 Koko alue , , , ,1 Palautusprosentit laskettu tavoitetuista (= otos tietoon tulleet, paikkakunnalta muuton, kuoleman tai muun syyn takia tavoittamatta jääneet). Asiointifrekvenssikysymyksen muotoilu ja vastausten harmonisointi Tiedustelulomakkeessa asiointiuseutta ja etäisyyttä keskuksiin kysyttiin seuraavalla sivulla olevan asetelman mukaisesti (lomakkeessa kysymys B V). Tutkimusalueen tärkeimmät asiointikeskukset mainittiin nimeltä ja ulkopuolisista Oulu. Kysymyksessä muistutettiin vastaamisesta myös ns. omaan keskukseen tehdyistä asioinneista. Aiemmista kyselyistä oli havaintoja (esim. Haapala 1992: 44), että vastaajat arvioivat kyllä asiointimatkoja lomakkeessa mainittuihin keskuksiin, mutta voivat jättää mainitsematta asioinnit omaan keskukseen (maaseudulla yleensä oman kunnan kirkonkylä). Asian korostamisesta huolimatta kattavaa vastauskertymää ei saatu omaan keskukseen tehdyistä asioinneista, vaikka siellä asioidaan eniten. Juuri asiointien lukuisuus saattaakin vaikeuttaa arviointia ja se kohta vastaamisessa sivuutetaan. Joistakin vastauksista kävi ilmi, että oman keskuksen käsitettä ei oikein ymmärretty. Vastauksessa saattoi esiintyä lähikaupan tai marketin nimi. Asiointien määrän ilmoittamisesta lomakkeessa annettiin esimerkkejä, jotka olivat osoittautuneet havainnollisiksi jo aikaisemmissa kyselytutkimuksissa. Edellä mainittujen tietojen lisäksi vastaajia pyydettiin myös ilmoittamaan etäisyydet (km) asioinnin kohteina olleisiin keskuksiin tavallisesti käytettyä reittiä myöten.

11 11 Asiointifrekvenssien ja -etäisyyksien kysymysformaatti: Kuinka usein taloudestanne asioidaan keskimäärin alla luetelluissa ja muissa mahdollisissa keskuksissa (koulussa- ja työssäkäyntejä ei oteta huomioon)? Mikä on etäisyys kyseisiin keskuksiin tavallisesti käyttämäänne reittiä myöten (arvio kunkin keskuksen kohdalta erikseen)? Muistakaa mainita myös asioinnit ns. omaan keskukseen. Keskus Kuinka usein Etäisyys (km) (Esim. 5 kert./vk, 2 kert./kk, 1 kert./v, 1 kert./5 v jne.) Vaasa... Seinäjoki... Kokkola... Pietarsaari... Ylivieska... Oulu... Muut keskukset, erittely keskuksittain Ennen kuin asiointifrekvenssiaineistoa päästään kuvaamaan, eri tavoin ilmoitetut asiointimäärät on yhdenmukaistettava samaan aikaskaalaan. Vakiintuneen käytännön mukaisesti myös syksyn 2000 vastausaineisto muokattiin aikaulottuvuuden osalta systemaattisesti käynneiksi/talous/vuosi. Asiointifrekvenssien lisäksi kustakin vastaajasta tallennettiin tietokonekäsittelyä varten vastaajan asuinpaikan sijaintikoordinaatit. Tätä varten tiedustelulomakkeen mukana oli kuntapohja, johon vastaajia pyydettiin merkitsemään asuinpaikkansa sijainti. Sijaintipiste siirrettiin koordinaatistoon, jona käytettiin 1 cm x 1 cm:n ruudukkoa 1: karttapohjalla, mikä on 4 km x 4 km luonnossa.

12 12 3. ASIOINTIFREKVENSSEISTÄ ASIOINTIKARTOIKSI Asiointifrekvenssit, vaikka olisivatkin talouden jäsenten yhteisen arvioinnin tulos, kuten tiedustelulomakkeen alussa pyydettiin tekemään, ovat aina harkinnanalaisia likiarvoja. Arvioissa on talouksien koosta ja sosio-ekonomisesta tilanteesta aiheutuvia todellisia eroja, mutta myös arviointiluonteeseen sisältyvää hajontaa. Tästä syystä asiointifrekvenssejä on poikkeuksetta käsitelty ensin alueellisen liukuvan keskiarvon menetelmällä. Tuominen (1949) käytti tarkoitukseen ympyrätasoitustekniikkaa (tieto käytetystä tasoitusmenettelystä saatu tekijältä). Sattumanvaraisen hajonnan tasoittamisen lisäksi liukuvan keskiarvon ympyrätasoitusmenettelyä käytetään harvahkon havaintopisteverkon tekniseen tihentämisen (ks. Cole & King 1968: ). Tietokoneaikaan siirtyminen on mahdollistanut alueellisen liukuvan keskiarvon periaatteen toteuttamisen tietokonepohjaisesti. Se tapahtuu vastauskoordinaatistosta muodostetussa ruutumatriisissa. Tasoituksen voimakkuutta voidaan säädellä mukaan otettavien ruutujen koon ja lukumäärän avulla. Asiointitutkimuksissa käytännöksi on vakiintunut painotettu tasoitusmenetelmä, jossa keskusruudun asiointifrekvenssien keskiarvoja laskettaessa mukaan otetaan aina myös keskusruutua ympäröivien ruutujen (8 ruutua) asiointifrekvenssit. Laskenta-alueen koko on siten 3 cm x 3 cm:n ruudukko 1 : kartalla eli 12 km x 12 km luonnossa. Suhteellisen laaja tasoituspohja merkitsee myös voimakasta alueellista tasoitusta. Jotta alueelliset erityispiirteet eivät tasoituksessa tyystin häviäisi, keskusruudun asiointifrekvensseille on annettu suurempi paino kuin sivuruutujen havainnoille. Painokertoimena on käytetty: keskusruutu 2, sivuruudut 1. Tällä tavalla alueellisen liukuvan keskiarvon tasoitusperiaate toteutuu, mutta alueelliset erityispiirteet säilyvät (ks. Mikkonen 1972: 44 45). Tasoitusmenettelyn lopputulema on, että kuhunkin ruutuun, josta yksi tai useampi vastaaja on ilmoittanut asiointeja tarkastelun kohteena olevaan keskukseen, saadaan yksi luku, keskimääräinen asiointitiheys taloutta kohti vuodessa kyseiseen keskukseen. Se on samalla keskuksen kenttävoimakkuuden mitta asianomaisessa ruudussa. On huomattava, että keskiarvolaskelmissa eivät ole mukana 0-tapaukset eli vastaajat, jotka asuvat ruudussa mutta eivät ole ilmoittaneet asiointeja keskukseen. Kartografista esitystä varten kenttä-

13 13 voimakkuusarvot ajatellaan keskitetyiksi kunkin ruudun keskipisteeseen, minkä jälkeen ruudukolla ei ole enää roolia samanarvokäyriä piirrettäessä. Keskuskohtaiset asiointikartat laaditaan ruutumatriisin asiointifrekvenssiarvojen avulla samanarvokäyrätekniikkaa käyttäen. Samanarvokäyrät ovat: käyntiä/ talous/vuosi. Kukin asiointifrekvenssivyöhyke rasteroidaan (viivoitetaan) tutkimusesimerkissä periaatteella, mitä suurempi asiointitiheys sitä tiheämpi viivoitus. Asiointifrekvenssien vaihtelua voidaan luonnollisesti havainnollistaa myös väriskaalan avulla. Tällainen viivatai värirasterikartta kuvaa paitsi keskuksen asiointialueen kokonaislaajuutta (absoluuttinen alue) myös asiointialueen kenttävoimakkuuden sisäistä vaihtelua keskuksesta etäännyttäessä. Relatiiviseen asiointifrekvenssikarttaan edetään sijoittamalla kilpailevien keskusten samanarvokäyrästöt samalle karttapohjalle. Relatiivinen raja sijoittuu kohtaan, jossa kilpailevien keskusten samanarvokäyrät leikkaavat toisensa (kuva 2). Vyöhykkeessä, jossa ei ole enää leikkaavia käyriä, relatiivinen raja interpoloidaan näkyvien samanarvokäyrien väliin. Tällä tavalla on konstruoitu tutkimusraportin absoluuttiset ja relatiiviset asiointifrekvenssikartat kuten myös aiempien poikkileikkaustutkimusten vastaavat esitykset. Seuraavassa esittelyssä vuoden 2000 asiointifrekvenssikartat ja muutosta kuvaavat karttaesitykset on sijoitettu tekstiin omien otsikkojensa alle. Vuosien 1971, 1980 ja 1991 asiointifrekvenssikartat on koottu alkuperäislähteistä tutkimusraportin liitteiksi Karttaliitteet ovat tutkimusajankohdan mukaisessa järjestyksessä, ensin vuoden 1971, sitten vuoden 1980 ja viimeksi vuoden 1991 kartat ja kunkin poikkileikkausvuoden osalta ensin absoluuttiset asiointifrekvenssikartat ja niiden jälkeen relatiiviset. Tätä käsittelyjärjestystä seurataan myös vuoden 2000 tuloksia esiteltäessä. Liitteiden karttasarjasta puuttuvat Seinäjoen, Kokkolan ja Pietarsaaren absoluuttiset asiointifrekvenssikartat vuodelta 1971, koska ne eivät aikoinaan tutkimustehtävän logiikkaan kuulumattomina edenneet työpohjilta julkaisuasuun. Työpohjien rajaukset ovat kuitenkin olleet käytettävissä, kun vuoden 2000 absoluuttisille asiointifrekvenssikartoille on piirretty asiointialueiden uloimmat rajat kaikista poikkileikkaustilanteista.

14 14 Kuva 2. Relatiivisten asiointialueiden rajaaminen kenttävoimakkuuden samanarvokäyrien avulla (Godlund 1956: 38).

15 15 4. ABSOLUUTTISET ASIOINTIALUEET Keskuksen absoluuttinen asiointialue on koko se kompakti alue, jolta säännöllisesti asioidaan asianomaisessa keskuksessa. Kompaktin alueen ulkorajaksi on asiointitutkimussarjassa tulkittu se etäisyys tai vyöhyke, jolta keskuksessa asioidaan vähintään kolme kertaa taloutta kohti vuodessa. Tämän raja-arvon ulkopuolelta vastausilmoitukset käyvät yleensä niin satunnaisiksi, ettei voida puhua enää kompaktista asiointialueesta Vaasan asiointialue Vuosi 2000 Vaasan yhtenäinen asiointialue yltää Kokkolasta pohjoisessa Kristiinankaupunkiin etelässä ja rannikolta Härmänmaalle Ala- ja Ylihärmään, Lapualle ja Kauhavalle idässä (kuva 3). Etelä-Pohjanmaan maakuntaan kuuluvista kunnista lisäksi Jurva, Teuva, Kurikka ja Ylistaro sekä osa Ilmajokea ja Isojokea sisältyvät Vaasan asiointialueeseen. Alue on näiltä osin huomattavasti Pohjanmaan virallista maakuntaa laajempi. Toisaalta maakunnan pohjoisosassa, Pedersöressä ja Kruunupyyssä, Vaasan kompaktin asiointialueen ulkopuolelle jäävät näiden kuntien itäosat. Merkillepantavaa on myös se, että Seinäjoki ei sisälly vuoden 2000 tilanteessa Vaasan vähintään kolmen käyntikerran asiointivyöhykkeeseen. Tulos on vastoin sitä havaintoa, että asioinnit suurten keskusten välillä ylimalkaan lisääntyvät väestön tulotason nousun, liikkuvuuden lisääntymisen ja ostoskäyttäytymisen uusien tuulien myötä. Vuoden 1991 kyselyssä seinäjokisista vastaajista 46,7 % ilmoitti asiointeja Vaasaan ja vaasalaisista 47,6 % asiointeja Seinäjoelle (Haapala 2002: 80 81). Mikä rooli vastaajien asenteilla on asiointien ilmoittamiseen Seinäjoelta Vaasaan ja Vaasasta Seinäjoelle, jää arvailujen varaan ja olisi yleisempänä kysymyksenä tutkimuksen arvoinen asia sinällään. Yhtenäisen asiointialueen ulkopuolelta, huomattavasti kauempaakin kuin Seinäjoen etäisyydeltä, löytyy lukuisia erillisiä saarekkeita, joista Vaasaan asioidaan enemmän kuin kolme kertaa taloutta kohti vuodessa. Tällainen saareke on esimerkiksi Sievissä, Himangalla, Toholammilla, Ullavalla, Kruunupyyn Teerijärvellä, Evijärvellä, Kuortaneella, Alavuden ja Töysän alueella sekä Kauhajoella, vain selkeimmin erottuvat saarekkeet mainittuina. Erillisille saarekkeille, kuten muillekin asiointivyöhykkeestään esiin nouseville kenttävoimakkuusarvoille, on tyypillistä niiden esiintyminen kunnan pääkeskuksen tai muun

16 16 suuremman taajaman kohdalla. Sama havainto on tehty aiemmissakin asiointifrekvenssianalyyseissä. Keskustaajamissa ja taajamissa yleensä asuu väestöä, joka koulutuksensa, ammattinsa ja taloudellisten mahdollisuuksiensa puolesta on tottunut liikkumaan vilkkaammin kuin maaseudulla asuva väestö keskimäärin. Ympäristöstään poikkeavissa saarekkeissa voi esiintyä myös työssäkäyntiliikenteen tuomaa nostetta. Pelkät työ- ja koulumatkat rajattiin asiointikysymyksen ulkopuolelle, mutta mikäli työ- tai koulumatkan yhteydessä tehdään myös ostoksia tai asioidaan palvelupisteissä, ne on ollut tarkoitus sisällyttää asiointifrekvensseihin, kuten lienee tapahtunutkin. Asiointifrekvenssivyöhykkeissä on nähtävissä pääliikenneväylien suuntaista venymistä. Tämä tulee esiin sekä rannikon valtatiesuunnissa pohjoiseen ja etelään (valtatie 8) että sisämaan suunnissa (valtatie 3 Tampereelle ja valtatie 16 Laihialta Lapuan suuntaan). Muutokset vuodesta 1971 vuoteen 2000 Silmiinpistävin piirre Vaasan absoluuttisen asiointialueen dynamiikassa on rautatien suunnassa Ähtäriin asti yltäneen alueen vetäytyminen ensin Alavuden ja Töysän välille (1980), edelleen Seinäjoen itärajalle (1991) ja lopulta Seinäjoen länsipuolelle (2000). Vuoden 1991 kyselyn mukaan Seinäjoelta Vaasaan asiointeja ilmoittaneiden keskimääräinen asiointifrekvenssi oli 4 kertaa/talous/vuosi (Haapala 2002: 82). Vuonna 2000 asiointien keskimääräinen frekvenssi oli pudonnut juuri alle 3:n. Asiointialueen siirtymä ja frekvenssien lievä lasku tarkoittavat sitä, että Vaasan suhteellinen vetovoima asiointikeskuksena on heikentynyt Etelä-Pohjanmaan ydinalueella ja eteläosan kunnissa. Selityksenä ilmiölle on Seinäjoen vetovoiman merkittävä kasvu palvelukeskuksena 30 vuoden aikana. Toisaalta viimeisten tutkimustulosten 1991 ja 2000 mukaan Vaasa on saanut jonkin verran asemiaan takaisin esimerkiksi Isojoella, Kauhajoella, Kurikassa ja Härmänmaalla. Vaasan vetovoima on systemaattisesti kasvanut rannikolla, pohjoiseen vievän valtatien suunnassa, jossa kompaktin asiointialueen raja oli Pedersöressä 1971, Kruunupyyn tasolla 1980 ja Kokkolassa 1991 ja Se on kasvanut myös Vaasan lähikunnissa, mitä osoittaa korkeiden asiointifrekvenssivyöhykkeiden laajeneminen erityisesti vuodesta 1991 vuoteen 2000 (vrt. kuva 3 ja liite 10). Maalahti, Laihia, Vähäkyrö ja Vöyrikin kuuluvat nykyisellään Vaasan asiointifrekvenssivyöhykkeen sisään, mikä ei näyttäydy yhtä yksiselitteisesti varhemmista poikkileikkaustutkimuksista.

17 17 Kuva 3. Vaasaan suuntautuvien asiointien tiheydet vuonna 2000 ja absoluuttisen asiointialueen muutokset vuodesta 1971 vuoteen 2000.

18 18 Vaasan asiointikentän yhteydessä on mainittava myös Merenkurkun lauttaliikenteen tuomat asiakasvirrat. Seuraavassa asetelmassa on esitetty matkustajamäärät (tuonti + vienti) asiointitutkimusten suoritusvuosina (lähde: Vaasan sataman tilastot): Vuosi Matkustajia Tullivapaan myynnin loputtua matkustajaliikenteessä on tapahtunut dramaattinen pudotus. Enimmillään, juuri tutkimusvuonna 1991 (ja 1992), Merenkurkun ylitti vuositasolla yli miljoona matkustajaa, ja vuonna 2000 kokonaismatkustajamäärä oli enää henkeä. Silja Linen lopetettua liikennöimisen vuoden 2000 lopussa ja RG Linen aloitettua toukokuussa 2001 vuoden 2001 matkustajamäärä jäi :een. Vaasan vaikutusalueeseen kuuluu edelleenkin mantereen puoleisen takamaan lisäksi Pohjanlahden toisella puolella oleva etumaa kuluttajineen. Mutta takavuosien merkitystä etumaalla ei enää ole Vaasan vähittäiskaupan ja palvelujen tarjonnan kasvattajana. Vaikka pienentynyt matkustajaliikenne on toisaalta vähentänyt ulosvirtaavan rahan määrää, se ei riitä kompensoimaan lauttaliikenteen huippuvuosien Vaasalle tuomaa kysyntäpotentiaalin menetystä Seinäjoen asiointialue Vuosi 2000 Seinäjoen absoluuttinen asiointialue mukautuu pohjoisosiltaan varsin tarkasti Etelä- Pohjanmaan maakunnan alueeseen (kuva 4). Pohjanmaan maakunnan osuudella vastassa on kieliraja ja Keski-Pohjanmaan suunnalla perinteinen selkeä toiminnallinen raja-alue. Maakuntaraja ylittyy laaja-alaisimmin Kyrönmaalla aina Vaasaan asti, missä Vaasan kaupunkitaajama sisältyy Seinäjoen asiointialueeseen. On muistettava, että asiointifrekvenssien keskiarvoja laskettaessa mukana ovat vain asiointeja (> 0) ilmoittaneet vastaajat. Näin määritetty Seinäjoen asiointialue yltää lännessä myös kielirajan yli Närpiön ja Kristiinankaupungin länsiosiin sekä Keski-Pohjanmaalla Veteliin.

19 19 Kuva 4. Seinäjoelle suuntautuvien asiointien tiheydet vuonna 2000 ja absoluuttisen asiointialueen muutokset vuodesta 1971 vuoteen 2000.

20 20 Asiointialueen muoto ja asiointifrekvenssivyöhykkeiden leveydet määräytyvät kilpailevien keskusten etäisyyden ja voimakkuuden mukaan. Seinäjoen vetovoimakentässä tämä näyttäytyy siten, että Suupohjan suunnalla vyöhykkeet ovat keskimääräistä leveämpiä (= loiva asiointigradientti), kun taas Alavuden ja Töysän Tuurin vaikutuskentässä sekä Lapuan vastaisella rajalla asiointimäärien lasku on nopeampi tasoittuakseen kauempana leveämmiksi vyöhykkeiksi. Vaasan tien suunnassa suhteellisen leveiden korkean käyntimäärän vyöhykkeiden jälkeen pudotus tapahtuu nopeasti maakuntarajan ylityksen jälkeen. Muutokset vuodesta 1971 vuoteen 2000 Seinäjoen absoluuttisen asiointialueen dynamiikka on yleispiirteeltään kaksijakoinen. Vuodesta 1971 vuoteen 1980 muutokset ovat olleet vähäisiä lukuun ottamatta Perhoon ja Veteliin 1971 yltäneen ulokkeen poistumista vuoteen 1980 tultaessa. Merkittävä vaikutuskentän laajennus on tapahtunut tutkimusvuosien 1980 ja 1991 välillä. Laajennus koskee erityisesti Vaasan seutua ja Suupohjan rannikkoseutua. Todettakoon kuitenkin, että Vaasan kaupunkitaajamasta saatiin jo 1980 keskimääräiseksi asiointitiheydeksi Seinäjoelle yli 3 käyntiä/talous/vuosi (erillinen asiointisaareke kuvassa 4). Vuodesta 1991 vuoteen 2000 muutokset absoluuttisessa alueessa ovat taas olleet vähäisemmät ja voivat osittain johtua myös yleistysasteiden eroista. Erikoisuutena vuoden 2000 rajauksessa on 3 10 käyntifrekvenssivyöhykkeen laajentuma kantatie 63 suunnassa Veteliin ja Kaustiselle. Asiointifrekvenssivyöhykkeiden vertailu vuoden 1991 vastaaviin (liite 12) osittaa, että Seinäjoen vetovoima on vahvistunut Kurikassa, Ilmajoella, Ylistarossa, Ylihärmässä ja Kauhavalla. Näistä esimerkiksi Kauhava sijoittui 1991 kokonaisuudessaan Seinäjoen asiointifrekvenssivyöhykkeeseen käyntiä taloutta kohti vuodessa ja vyöhykkeeseen käyntiä vuodessa vuoden 2000 kyselyn mukaan. Ylistaro on nyt kokonaisuudessaan asiointikerran vyöhykkeessä, kun 1991 sama asiointitiheysvyöhyke ylsi vain kunnan länsiosaan.

21 Kokkolan asiointialue Vuosi 2000 Kokkolan absoluuttinen asiointialue on virallista maakuntaansa laajempi (kuva 5). Yhtenäinen asiointialue ulottuu Pohjois-Pohjanmaalla Kalajokilaaksoon mutta ei enää Pyhäjokilaaksoon. Etelä-Pohjanmaalta Kokkolan vaikutuspiiriin kuuluvat Evijärvi, Vimpeli ja osa Lappajärveä. Rannikon suunnassa yhtenäinen alue yltää Oravaisten rajoille asti. Vaasan ja Vähänkyrön akseli muodostaa merkittävimmän yhtenäisestä asiointialueesta erillään olevan saarekkeen. Asiointialueen sisällä suhteellisen korkeiden käyntimäärien vyöhyke yltää valtatie 8:n suunnassa aina lääninrajalle asti Himangalla ja valtatie 13:n suunnassa Kaustiselle. Ympäristöään korkeampien käyntimäärien saarekkeita löytyy lisäksi Perhosta, Vetelistä ja Ullavalta. Kannuksen vetovoima jyrkentää Kokkolan asiointifrekvenssiprofiilia itään mentäessä ja Pietarsaaren läheisyys kaupungin etelä lounaispuolella. Muutokset vuodesta 1971 vuoteen 2000 Vuoden 1971 kysely rajoittui vain silloiseen Vaasan lääniin, joten Kokkolan absoluuttisen alueen ulottuvuuksia voidaan tarkastella pohjoisosiltaan vain vuodesta 1980 lähtien. Kolmen asiointikerran keskimääräinen samanarvokäyrä on kaikkina poikkileikkausvuosina pysytellyt Kalajokilaaksossa polveillen Kalajoen molemmin puolin. Laajimmillaan alue on ollut vuoden 1991 tutkimustilanteessa ja suppeimmillaan 1980, jolloin esimerkiksi lähes koko Nivala jäi absoluuttisen alueen ulkopuolelle. Viimeisimmän tilanteen selkeä tulos on se, että Kokkolan vaikutus työntyy kauimmaksi yli Kalajoen rannikolla, valtatie 8:n suunnassa, sekä Kajaaniin vievän valtatie 28:n suunnassa. Kaikissa poikkileikkaustilanteissa Kalajokilaakson Haapajärvi ja kaikki Pyhäjokilaakson kunnat Merijärvi, Oulainen, Haapavesi ja Kärsämäki jäävät Kokkolan absoluuttisen asiointialueen ulkopuolelle. Tähän asetelmaan ei ole mitenkään vaikuttanut se, että vuoden 1992 osuuskauppafuusiossa (Huumo 2006: 208) nämä kunnat tulivat kuulumaan Kokkolasta johdetun Aluesosuskauppa KPO:n toimialueeseen. Pyhäjokilaakson kunnat kuuluvat kiistatta Oulun reviiriin. Vaasan suunnalla Kokkolan yhtenäisen asiointialueen ulkoraja on vaihtanut paikkaa eniten. Vuonna 1980 se oli Uudenkaarlepyyn ja Pedersören välillä. Vuonna 1991 kolmen käynnin samanarvokäyrä jakoi Uudenkaarlepyyn kahtia ja vuoteen 2000 tultaessa ulkoraja oli siirtynyt Uudenkaarlepyyn ja Oravaisten väliselle kunnanrajalle. Vimpelin asema muistuttaa

22 22 Uudenkaarlepyyn tilannetta. Vuonna 1971 kunta sisältyi Kokkolan absoluuttiseen alueeseen mutta ei kuulunut siihen vuonna 1980 eikä 1991 kuuluakseen siihen jälleen vuonna Kuva 5. Kokkolaan suuntautuvien asiointien tiheydet vuonna 2000 ja absoluuttisen asiointialueen muutokset vuodesta 1971 vuoteen 2000.

23 23 Kokkolan asiointialueen sisällä korkeiden asiointifrekvenssien vyöhykkeissä on tapahtunut muutoksia ajan myötä. Vuodesta 1980 vuoteen 1991 ovat ja asiointikerran vyöhykkeet laajenneet valtatie 13 suunnassa Kruunupyyn Alavetelistä Kaustiselle ja ensin mainittu vyöhyke myös rannikon valtatien suunnassa Himangalle (vrt. liitteet 6 ja 12). Vuoteen 2000 tultaessa korkeiden käyntimäärien vyöhykkeistä eniten on nyt laajentunut asioinnin vyöhyke. Toisaalta valtatie 28:n suunnassa Kannus on 1990-luvulla lisännyt vaikutustaan aiheuttaen asiointifrekvenssien samanarvokäyriin painuman Kokkolan suuntaan (kuva 5). Vuonna 1991 kuten myös 1980 lähes koko Kannus kuului Kokkolassa käyntien frekvenssin vyöhykkeeseen. Vuonna 2000 se kuului eteläkulmaa lukuun ottamatta 3 10 asiointikerran vyöhykkeeseen. Huomiota herättävä muutos näyttäytyy myös 10 asiointikerran samanarvokäyrän vaihtelussa. Vuonna 1980 se ylsi valtatie 13:n suunnassa Veteliin ja 1991 Perhoon asti. Vuonna asiointikerran vyöhyke on katkennut Vetelin ja Halsuan kohdalla, mutta vastaavasti kyseisten kuntien keskusseudut nousevat esiin tätäkin lukuisampien asiointikertojen (25 50 kertaa) saarekkeina Pietarsaaren asiointialue Vuosi 2000 Pietarsaaren epäsymmetrisestä sijainnista Kokkolan, Vaasan ja Seinäjoen muodostamassa kolmiossa seuraa, että Pietarsaaren asiointialue jää kapeammaksi Kokkolan suunnalla kuin Vaasan ja Seinäjoen suunnilla (kuva 6). Yhtenäinen asiointialue sisältää uloimpana kuntakehänä Vöyrin, Ylihärmän, Kortesjärven, Evijärven, Kruunupyyn ja Kokkolan. Vaasa ja sen lähiympäristö Mustasaaresta sekä Seinäjoki tulevat esiin erillisinä saarekkeina. Asiointialueen sisällä ympäristöään tiheämmin käynnein erottuu erityisesti Ylihärmä. Muutokset vuodesta 1971 vuoteen 2000 Keski-Pohjanmaan suunnalla Pietarsaaren absoluuttisen alueen muutokset näyttävät vähäisiltä. Jonkin verran niitä kuitenkin on. Kruunupyyn Alaveteli jäi alueen ulkopuolelle 1971 ja myös 1980 mutta sisältyi Pietarsaaren alueeseen 1991 ja Vastaavasti varhemmissa poikkileikkaustilanteissa Kaustiselle yltänyt kieleke on leikkautunut pois myöhemmissä tutkimustuloksissa. Etelä-Pohjanmaan suunnalla puolestaan Lappajärvelle 1971 yltänyt uloke on vetäytynyt sittemmin Lappajärven ja Evijärven välisen kunnanrajan paikkeille.

24 24 Kuva 6. Pietarsaareen suuntautuvien asiointien tiheydet vuonna 2000 ja absoluuttisen asiointialueen muutokset vuodesta 1971 vuoteen 2000.

25 25 Asiointialue on laajentunut selkeästi Seinäjoen suunnalla ensin Alahärmään 1980 ja Ylihärmään vuonna Vaasan suunnalla asiointialueen uloin raja on siirtynyt Oravaisten ja Vöyrin rajalta Vöyrin kautta Vaasaan asti vuonna 1991 palautuen vuonna 2000 takaisin Vöyrin länsirajalle. Viimeksi mainittu muutos näyttää suuremmalta kuin onkaan, sillä vuonna 2000 Vaasan Mustasaaren saarekkeen erottaa Pietarsaaren yhtenäisestä asiointialueesta vain kapea, niukasti alle kolmen keskiarvon jäänyt vyöhyke. Pietarsaaren asiointialueen sisällä samanarvokäyrien kulun ilmaisema kenttävoimakkuuden vaihtelu näyttää varsin huomattavalta vuodesta 1980 vuoteen 1991 (liitteet 7 ja 13). Asiointifrekvenssien 10 käynnin samanarvokäyrä on venynyt Kortesjärvelle asti ja 25:n käyrä Vaasan suunnalla Uuteenkaarlepyyhyn. Vuoteen 2000 tultaessa asiointifrekvenssivyöhykkeiden muoto on pyöristynyt, ja korkeiden käyntimäärien, erityisesti käynnin vyöhyke on laajentunut vuoden 1991 tilanteeseen verrattuna. * * * Yhteenvetona edellä läpikäydystä absoluuttisten alueiden dynamiikasta on syytä tuoda esiin seuraava varauma: Kunkin keskuksen asiointialueella samanarvokäyrien piirtäminen tapahtuu harvenevan havaintopisteverkon ja pienenevien asiointifrekvenssien avulla mitä kauemmaksi keskuksesta etäännytään. Tutkija joutuu tällöin ratkaisemaan, sisällytetäänkö joku muista erillään oleva mittaustulos yhtenäiseen alueeseen vai ei. Ratkaisu puoleen tai toiseen vaikuttaa lopputulokseen. Esillä olevassa tutkimustehtävässä erilaisia tulkintoja minimoi se tosiasia, että tulkitsija on aina ollut sama henkilö.

26 26 5. RELATIIVISET ASIOINTIALUEET Relatiiviset asiointialueet konstruoidaan sijoittamalla valittua toiminnallista tasoa edustavat asiointifrekvenssikartat samalle karttapohjalle. Asiointialueiden välinen raja sijoittuu kohtaan, jossa kahden keskuksen samanarvokäyrät leikkaavat. Siellä, missä ne eivät enää leikkaa, raja interpoloidaan uloimpien samanarvokäyrien väliin. Menettelyä kuvattiin tarkemmin luvussa 3 ja havainnollistettiin kuvan 2 avulla. Tässä toiminnallisina hierarkiatasoina ovat maakuntataso ja ylempi kaupunkitaso. Määriteltäessä keskusia näille tasoille viitteenä käytettiin seutukaavaliittojen luokitustuloksia (ks. Ympäristöministeriö ja Seutusuunnittelun keskusliitto 1986: 21). Niiden mukaan Vaasa oli C1-luokan keskus eli ylempi maakuntakeskus vuosien 1979 ja 1983 palvelukeskusluokituksissa ja B-luokan keskus eli valtakunnanosakeskus vuoteen 1995 tähdänneessä tavoitteessa. Kokkola ja Seinäjoki olivat puolestaan C3-luokan keskuksia tavoiteluokkanaan C2. Pietarsaari luokiteltiin kaikissa tilanteissa D1-luokan eli ylemmäksi kaupunkikeskukseksi. Tutkimuselosteessa tästä hierarkiatasosta käytetään pelkistettyä nimitystä kaupunkitaso. Tutkimusalueen muut keskukset jäivät tavoiteluokittelussakin Pietarsaaren D1-tason alapuolelle. Ympäristöministeriö on sittemmin, 1990-luvun uudistuksissa, luopunut tällaisesta luokituskäytännöstä symboleineen ja niiden ohjeistamisesta maakuntien liitoille, mutta vanha käytäntö sopii edelleen hyvin tämän tutkimuksen asiointiaineiston jäsennykseen. Kattaahan tutkimussarjan aikajänne seutukaavoituksen koko kehityskaaren ja siitä eteenkin päin Tutkimusvuosi Maakuntataso Vaasan relatiivinen asiointialue muotoutuu maakuntatasolla rannikon suuntaiseksi pitkänomaiseksi alueeksi Kristiinankaupungin etelärajalta ja samalla vanhalta lääninrajalta Uudenkaarlepyyn ja Pedersören väliselle kunnanrajalle pohjoisessa (kuva 7). Vaasan ja Seinäjoen välillä asiointialueiden vedenjakaja sijoittuu Isonkyrön ja Vähänkyrön kunnanrajan

27 27 tuntumaan. Laihia ja Vähäkyrö kuuluvat kokonaisuudessaan Vaasan alueeseen ja Jurvasta sen pohjois- ja länsiosat. Jurvan kirkonkylän seutu on perinteisesti ollut Seinäjoen ja Vaasan tasapainoaluetta (esim. Haapala 1993: 81). Vuoden 2000 kyselyssä kirkonkylän ruudusta saatiin Seinäjoelle tulokseksi 16 ja Vaasaan 13 käyntiä/talous/vuosi. Kun mennään kylän tarkkuuteen, niin Teuvaltakin saadaan sen läntisin kylä Horonkylä vielä Vaasan relatiiviseen asiointialueeseen. Kuten jo absoluuttisista asiointifrekvenssikartoista kävi ilmi, Vaasan ja Seinäjoen asiointialueet menevät Kyrönmaalla vahvasti päällekkäin. Keskusten kenttävoimakkuudet kohtaavat toisensa varsin korkealla, enimmillään yli 25:n asiointifrekvenssitasolla. Tällaisessa tilanteessa keskuksen dominanssin vaihtuminen toisen keskuksen dominanssiksi on yleensä tarkasti määriteltävissä. Suupohjan eteläosassa tilanne on toisin. Alueelta on asiointeja 3 10 kertaa taloutta kohti vuodessa Vaasaan ja Seinäjoelle sekä hajatapauksia myös Poriin. Alue on kyseisten keskusten varsin laajaa vaihettumisaluetta, jolloin asiointialueiden raja on jouduttu interpoloimaan lähinnä koordinaattiruutujen enemmistön suuntauksen perusteella. Myös Vaasan ja Kokkolan välillä asiointialueiden relatiivinen raja sijoittuu 3 10:n asiointikerran vyöhykkeeseen, mutta rajan paikka on tarkemmin määritettävissä kuin Suupohjassa. Seinäjoen relatiivinen asiointialue vastaa varsin hyvin Etelä-Pohjanmaan maakunnan aluetta. Isokyrö on selkein poikkeama. Kunta kuuluu asiointiliikenteessä aivan läntistä reunaa lukuun ottamatta Seinäjoen dominanssialueeseen, mutta maakuntajaossa se on Kyrönmaan kahden muun kunnan Laihian ja Vähänkyrön kanssa osa Pohjanmaan maakuntaa. Todettakoon myös, että toiminnallista suuntautumista indikoivan toisen peruselementin työssäkäyntiliikenteen osalta Isokyrö suuntautuu voittopuolisesti Vaasaan. Asiointialueiden välinen raja jakaa Vaasan asiointialueen yhteydessä mainitun Jurvan lisäksi Evijärven ja Vimpelin kunnat kahtia. Seinäjoen kanssa kilpailevana keskuksena on tällöin Kokkola.

28 Kuva 7. Vaasan, Seinäjoen ja Kokkolan relatiiviset asiointialueet vuonna

29 29 Kokkolan relatiivinen asiointialue on, kuten absoluuttinen aluekin, selvästi laajempi kuin virallinen Keski-Pohjanmaan maakunta. Kokkolan ja Vaasan välinen raja sijoittuu keskusten vetovoimasuhteiden mukaisesti lähemmäksi Kokkolaa, Pedersören etelärajalle ja siten kaksi kuntaa maakuntarajaa etelämmäksi. Seinäjoen yhteydessä mainittiin jo Evijärven ja Vimpelin jakautumisesta Kokkolan ja Seinäjoen asiointialueiden kesken. Oulun vastainen asiointialueen raja mutkittelee siten, että Nivalan keskusta-alue Kalajokilaaksossa kuuluu Kokkolan alueeseen samoin suuri osa Kalajoen kuntaa. Ylivieska ja Alavieska sekä pala Sieviä suuntautuvat voittopuolisesti Ouluun. Pohjoisella alueella pääkeskusten asiointialueiden rajaus perustuu mataliin 3 10 käynnin arvoihin, jolloin yksittäisillä poikkeavilla vastauksilla on voinut olla merkitystä rajan kulkuun. Tämä voisi selittää Sievin kirkonkylän alueen painottumisen Ouluun, vaikka Kajaaniin vievän kantatien suunta Nivalan keskustaa myöten muutoin kuuluu Kokkolan relatiiviseen alueeseen. Haapajärveltä asioinnit Ouluun ja Kokkolaan ovat niin vähäiset, että asiointialueen raja on jouduttu piirtämään lähinnä kunnanrajan kulun mukaisesti. Pyhäjokilaakso on jo Kokkolan absoluuttisenkin alueen ulkopuolella kuuluen kiistattomasti Oulun vaikutuspiiriin Kaupunkitaso Pietarsaaren mukaantulo asiointifrekvenssisynteesiin kaventaa käytännössä vain Kokkolan ja Vaasan relatiivista asiointialuetta (kuva 8). Pietarsaaren asiointialue vastaa melko hyvin sen virallista seutukuntaa. Seutukuntaan kuuluvat Pietarsaaren lisäksi Kruunupyy, Luoto, Pedersöre ja Uusikaarlepyy. Kruunupyystä kuitenkin suurin osa kuuluu Kokkolan relatiiviseen asiointialueeseen. Pietarsaari vetää perinteisesti asiakkaita myös Evijärveltä, joka on Etelä-Pohjanmaan maakunnan pohjoisin rajakunta. Asiointialuekartalla kunnan pohjoispuoli kuuluu Pietarsaaren relatiiviseen alueeseen eteläosan suuntautuessa Seinäjoelle ja itäosan Kokkolaan. Pietarsaaren ja Kokkolan välillä näiden kaupunkien kenttävoimakkuudet kohtaavat korkealla asiointifrekvenssitasolla, käyntiä/talous/vuosi, kun sen sijaan esim. Evijärvellä rajaus perustuu 3 10 käynnin asiointimääriin.

30 30 Kuva 8. Vaasan, Seinäjoen, Kokkolan ja Pietarsaaren relatiiviset asiointialueet vuonna 2000.

31 Asiointialueiden muutokset vuodesta 1971 vuoteen Maakuntataso Aiemmissa vertailututkimuksissa vanhan Vaasan läänin alueelta vaikutusalueiden on todettu pysyneen suhteellisen stabiileina (esim. Mikkonen & Suominen 1982: 55 56; Haapala 1993: 85). Suhteellisuus saa uutta sisältöä, kun tarkasteltavana on 30 vuoden aikasarja. Vaasan ja Kokkolan välinen raja on liikkunut Pedersören kunnan alueelta (1971) Uuteenkaarlepyyhyn (1991) palautuakseen vuonna 2000 näiden kuntien väliselle rajalle, jota lähellä asiointiraja oli myös vuonna 1980 (kuva 9). Kieliraja näyttelee merkittävää roolia siinä, että Vaasan ja Seinäjoen välinen raja on Alahärmän, Ylihärmän ja Vöyrin Petterinmäen kylän paikkeilla pysynyt kaikki vuosikymmenet paikallaan. Isossakyrössä muutosta ei ole lainkaan, jos vertaillaan vuosien 1980 ja 1991 tuloksia, mutta vuodesta 1971 vuoteen 2000 muutos on merkittävä. Tällä aikaperspektiivillä alkujaan lähes koko Isokyrö suuntautui voittopuolisesti Vaasaan, mutta nyt kunta kuuluu lähes kokonaan Seinäjoen relatiiviseen alueeseen. Samansuuntainen kehitys on nähtävissä Jurvassa ja Teuvalla. Myös Isojoella Seinäjoen vaikutus on kasvanut suhteessa Vaasaan ja Poriin. Luonnehdinta stabiili sopii erityisen hyvin kuvaamaan Seinäjoen ja Kokkolan välisen toiminnallisen rajan dynamiikkaa. Ainoa poikkeama vakiintuneeseen asetelmaan löytyy Vimpelistä, jossa vuoden 2000 tulosten mukaan Kokkolan vetovoima on lisääntynyt ja sen asiointialue laajentunut Seinäjoen alueen kustannuksella. Tulos on jonkinasteinen yllätys, sillä Perhonjokilaakson ja Etelä-Pohjanmaan järviseudun välimaasto muodostaa harvinaisen selkeän luonnonmaantieteellisen, kulttuurihistoriallisen ja samalla toiminnallisen rajavyöhykkeen kahden maakunnan välillä. Kokkolan ja Oulun välillä asiointialueiden välinen raja pysyi keskimäärin paikallaan Kalajokilaaksossa vuodesta 1980 vuoteen Vuoteen 2000 tultaessa Oulun vaikutus on kasvanut ja samalla alue laajentunut erityisesti Alavieskassa, Ylivieskassa ja Sievissä, mutta toisaalta Kalajoella ja Nivalassa Kokkola on vahvistanut asemiaan suhteessa Ouluun.

32 32 Kuva 9. Vaasan, Seinäjoen ja Kokkolan relatiiviset asiointialueet vuosina 1971, 1980, 1991 ja 2000.

33 Kaupunkitaso Pietarsaaren vaikutusalueen ahdas tila Kokkolan ja Vaasan välissä ei jätä kovin paljoa liikkumavaraa relatiivisten rajojen muutoksille. Näillä tahoilla Pietarsaaren alue ei ole supistunut mutta ei myöskään laajentunut (kuva 10). Sen sijaan alueen eteläosassa Pietarsaari on menettänyt Seinäjoen vetovoiman kasvun seurauksena asemiaan selvimmin Evijärvellä ja Kortesjärvellä, lievästi myös Alahärmässä. Näin Pietarsaaren asiointialueen relatiivinen raja on mukautumassa kunnanrajojen ja samalla virallisen seutukunnan rajan kulkuun. Vain Evijärvellä kehitys on tältä osin kesken. Tutkimussarjan alkaessa 1971 Evijärvi kokonaisuudessaan ja Kortesjärven pohjoispuoli kuuluivat Pietarsaaren alueeseen. Sittemmin relatiivinen raja on siirtynyt pohjoisemmaksi, ja myös Kokkolan vaikutus on lisääntynyt. Vuonna 2000 Kortesjärvi kuului kokonaisuudessaan Seinäjoen asiointialueeseen ja Evijärvi jakautui Pietarsaaren, Seinäjoen ja Kokkolan asiointialueiden kesken.

34 34 Kuva 10. Vaasan, Seinäjoen, Kokkolan ja Pietarsaaren relatiiviset asiointialueet vuosina 1971, 1980, 1991 ja 2000.

35 35 6. JOHTOPÄÄTÖKSIÄ Tutkimuksen karttaesitykset ovat todisteena siitä, että asiointifrekvenssit ovat kokonaisvaltainen ja havainnollinen tapa tuoda esiin samanaikaisesti keskusten alueellisen vaikutuksen absoluuttiset ja relatiiviset ulottuvuudet kuten myös vaikutusalueen kenttävoimakkuuden sisäinen vaihtelu. Ongelmaksi tälle havainnolliselle mittaus- ja kuvaustavalle koituu pitkässä juoksussa maaseutualueiden väestöpohjan harveneminen. Koko maan puitteissa yhä suurempia alueita tyhjenee väestöstä, jolloin relatiivisten rajojen esiin saaminen tulee väistämättä suurpiirteisemmäksi. Ongelmana voidaan pitää myös sitä, että rajausmenettelyyn tarvittavan aineiston hankkiminen ja sen käsittely ovat varsin suuritöisiä operaatioita. Työmäärää voitaneen tänä päivänä lieventää sähköisiä kysely-, tiedonsiirto- ja ohjelmistotekniikoita hyödyntämällä. Relatiivisten asiointialuerajojen sijoittumisen problematiikkaa voidaan havainnollistaa kenttävoimakkuusgradienttien avulla. Mitä kauempana kilpailevat keskukset ovat toisistaan, sitä matalammalla frekvenssitasolla ja loivemmassa kulmassa keskusten kenttävoimakkuusgradientit leikkaavat toisensa. Tällöin keskusten vaikutuskenttien välinen raja on useimmiten tulkittava vaihettumisvyöhykkeeksi kuin rajan tarkaksi sijaintipaikaksi. Harvan vastauspisteverkon ja matalien asiointifrekvenssien asetelmassa sattumanvaraiset tekijät vastausaineistossa alkavat näytellä yhä suurempaa roolia. Tällainen tilanne vallitsee tämän tutkimuksen osalta esimerkiksi Porin vastaisella raja-alueella vanhan Vaasan läänin eteläosassa, samoin Oulun suunnalla ja osittain myös Vaasan ja Kokkolan välisessä rajanvedossa. Tampereen ja Jyväskylän suunnilla Suomenselän laaja vedenjakaja-alue on varsin selkeä luontainen jakolinja ihmisten asiointien suuntautumiselle. Mikäli kilpailevat keskukset sijaitsevat lähempänä toisiaan, asiointifrekvenssigradientit leikkaavat toisensa jyrkemmässä kulmassa ja korkeammalla frekvenssitasolla kuin edellä käsitellyssä tapauksessa. Tällöin asiointialueiden relatiivisen rajan paikka voidaan määritellä huomattavan suurella tarkkuudella. Gradienttiajattelulla voidaan havainnollistaa myös dynaamista näkökulmaa. Kilpailevien keskusten kasvaessa samaa tahtia asiointimäärät lisääntyvät samassa suhteessa ja gradientit nousevat uudelle tasolle, mutta gradienttien leikkauspiste, alueellistettuna relatiivinen vaikutusalueraja, pysyy paikallaan. Mikäli toinen keskus kasvaa suhteessa nopeammin kuin toinen, silloin kenttävoimakkuusprofiilien

36 36 leikkauspiste (vaikutusalueraja) siirtyy hitaammin kasvaneen keskuksen suuntaan. Tällainen tilanne on tutkimusalueella 30 vuoden aikaperspektiivillä nähtävissä Vaasan ja Seinäjoen välillä Isonkyrön kohdalla ja jossain määrin myös Seinäjoen ja Pietarsaaren välisessä vaikutusaluerajojen siirtymissä. Jälkimmäisessä asetelmassa kieliraja tuo oman vakioivan lisäpiirteensä asiointikäyttäytymiseen ja vaikutusaluerajojen aluedynamiikkaan. Yleiskuva asiointialueiden dynamiikasta muotoutuu tämän tutkimuksen perusteella seuraavaksi. Asioinnit tutkimusesimerkin keskuksiin ovat lisääntyneet erityisesti oman reviirin ydinalueilla, mikä näkyy korkeiden asiointifrekvenssivyöhykkeiden (yli 100 asiointia taloutta kohti vuodessa) laajenemisena. Tuloksessa heijastuvat sekä kuluttajien asiointimahdollisuuksissa ja -tottumuksissa pitkällä aikavälillä tapahtuneet muutokset että palveluverkon kasautuvan kehityksen vaikutus. Valtateiden suunnissa matalampienkin asiointifrekvenssien vyöhykkeet ovat poikkeuksetta venyneet siellä, missä kilpailevilta keskuksilta on kasvutilaa jäänyt. Aina niin ei ole. Tämä näkyy esimerkiksi Kokkolan asiointifrekvenssikäyrien kasaantumisena ja taipumisena Kokkolan suuntaan Kannuksen kilpailukyvyn kasvun seurauksena. Töysän Tuurin kaupallinen keskus hillitsee puolestaan tehokkaasti Seinäjoen vetovoiman lisääntymistä Kuusiokuntien alueella. Relatiivisten rajojen dynamiikan osalta tutkimus vahvistaa aiemmissa tutkimuksissa tehdyn perushavainnon: vaikutusaluerajat muuttuvat hitaasti tai pysyvät paikallaan satunnaiset poikkeamat pois lukien. Rajan siirtymiseen tarvitaan kilpailevien keskusten selkeän epäsymmetrinen kasvukehitys. Vanhan Vaasan läänin erikoisuutena on lisäksi kieliraja, joka osaltaan luo pysyvyyttä asiointialuerajoihin keskusten epäsymmetrisestä kasvustakin huolimatta. Rajojen stabiliteettia korostava tulos perustuu liikenneinfrastruktuuriltaan vakiintuneisiin olosuhteisiin. Tekijä, joka voi saada aikaan huomattavankin vaikutusalueen muutoksen, on uuden korkeatasoisen tieyhteyden rakentaminen edellyttäen vielä, että sen kulku on yhtä keskusta suosiva. Näin kävi Forssan vaikutusalueelle Helsinki Forssa Pori -valtatien valmistuttua 1950-luvun lopulla. Valtatien ansiosta Forssan asiointialue laajeni merkittävästi Huittisten Lauttakylän suuntaan. Vertailukelpoiset rajausaineistot olivat lähes 30 vuoden aikaulottuvuudelta kuten tässäkin tutkimuksessa (Mikkonen 1972: 15, 28 ja 52 53). Nyky-Suomessa vastaavan vaikutuksen omaava liikenneinfraratkaisu on lähinnä Helsinki Lahden oikoradan rakentaminen. Tutkimusalueen osalta liikenneverkon perusrakenne pysynee jatkossakin sellaisena kuin se on ollut koko tarkastelujakson ajan.

37 37 LÄHTEET Ajo, Reino (1944). Tampereen liikennealue. Helsingin yliopiston maantieteen laitoksen julkaisuja 11, 352 s. Auer, Väinö (1936). Suomen asutuskeskusten talousalueista. Terra 48: 3, Cole, John P. & Cuchlaine A. M. King (1968). Quantitative Geography. Techniques and Theories in Geography. London etc.: John Wiley & Sons Ltd. Godlund, Sven (1956). The function and growth of bus traffic within the sphere of urban influence. Lund Studies in Geography, Ser. B, No. 18. Haapala, Marianne (1992). Keskusten väliset asiointivirrat. Vaasan yliopisto, Länsi-Suomen taloudellinen tutkimuslaitos. Julkaisuja No 41. Haapala, Marianne (1993). Vähittäiskauppapalvelujen asiointialueet Vaasan läänissä ja Kalajokilaaksossa. Vaasan yliopisto, Länsi-Suomen taloudellinen tutkimuslaitos Julkaisuja No 48. Huumo, Katja (2006). KPO Pohjalaisten oma kauppa 100 vuotta. 272 s. Kokkola. Keskusten absoluuttiset vaikutusalueet ja kenttävoimakkuudet Vaasan läänissä kunnittain vuonna 1980 (1982). Vaasan läänin seutukaavaliitto. Sarja C: 7. Korpela, Jukka (1987). Vammalan Huittisten seudun toiminnallinen aluerakenne. Pirkanmaan seutukaavoitus, Tampereen seutukaavaliitto. Julkaisu D 87, 80 s. Lehmusto, Mauri (1973). Vaasan läänin toiminnallinen aluerakenne, 1970-luvun alun tilanne. Vaasan kauppakorkeakoulun julkaisuja. Tutkimuksia 18. LTT = Liiketaloustieteellinen tutkimuslaitos (1967). Suomen keskus- ja vaikutusaluejärjestelmä. Valtakunnansuunnittelutoimiston julkaisusarja A:19, 134 s. + liitteet. Mikkonen, Kauko (1972). The gravitation field of Forssa. A gravitational analysis of the functional system. Fennia 115, 82 s. + liite. Mikkonen, Kauko (1974). Vaikutusalueiden rajausmenetelmistä. YJK Yhdyskuntasuunnittelun jatkokoulutuskeskus B 2, Mikkonen, Kauko (2000). Keskus- ja vaikutusaluetutkimuksen traditio Suomessa. Terra 112: 4, Mikkonen, Kauko (2003). Kuluttajakäyttäytyminen informaatioyhteiskunnassa. Verkkoasioinnit. Vaasan yliopiston julkaisuja. Tutkimuksia 251, 94 s.

38 38 Mikkonen, Kauko & Anne Suominen (1982). Kuluttajien asiointikäyttäytyminen Vaasan läänissä. Vaikutusalueet ja kenttävoimakkuudet 1971 ja Vaasan korkeakoulu, Länsi-Suomen taloudellinen tutkimuslaitos. Julkaisuja No 3, 86 s. Palomäki, Mauri (1963). The functional centers and areas of South Bothnia, Finland. Fennia 88:1, 235 s. Palomäki, Mauri & Kauko Mikkonen (1971). Optimaalisen keskusverkon simulointi Suomeen. Valtakunnansuunnittelutoimiston julkaisusarja A:25, 46 s. Rudolf, Albert & Heinz Buttstädt (1934). Versuch einer mathematischen Bestimmung von Grosstadtreichweiten. Geographische Wochenschrift, Band II, Tuominen, Oiva (1949). Das Einflussgebiet der Stadt Turku. Im System der Einflussgebiete SW-Finnlands. Fennia 71:5, 138 s. Vainio, Riitta (2006). Suomen Gallup piirsi kartalle 123 asiointiin perustuvaa kuntaa. Helsingin Sanomat , A 4. Ympäristöministeriö ja Seutusuunnittelun keskusliitto (1986). Suomen aluerakenteen näköaloja. Seutusuunnitelmien valtakunnallinen tiivistelmä vuoteen Helsinki.

39 39 LIITE 1. Vaasan absoluuttinen asiointialue 1971 (Mikkonen & Suominen 1982: 34).

40 40 LIITE 2. Vaasan, Seinäjoen ja Kokkolan relatiiviset asiointialueet 1971 (Mikkonen & Suominen 1982: 36).

41 41 LIITE 3. Vaasan, Seinäjoen, Kokkolan ja Pietarsaaren relatiiviset asiointialueet 1971 (Mikkonen & Suominen 1982: 40).

42 42 LIITE 4. Vaasan absoluuttinen asiointialue 1980 (Keskusten absoluuttiset vaikutusalueet ja kenttävoimakkuudet : 23).

43 43 LIITE 5. Seinäjoen absoluuttinen asiointialue 1980 (Keskusten absoluuttiset vaikutusalueet ja kenttävoimakkuudet : 24).

44 44 LIITE 6. Kokkolan absoluuttinen asiointialue 1980 (Keskusten absoluuttiset vaikutusalueet ja kenttävoimakkuudet : 25).

45 45 LIITE 7. Pietarsaaren absoluuttinen asiointialue 1980 (Keskusten absoluuttiset vaikutusalueet ja kenttävoimakkuudet : 26).

46 46 LIITE 8. Vaasan, Seinäjoen ja Kokkolan relatiiviset asiointialueet 1980 (Mikkonen & Suominen 1982: 37).

47 47 LIITE 9. Alemman kaupunkitason D 3 relatiiviset asiointialueet 1980 (Mikkonen & Suominen 1982: 41).

48 48 LIITE 10. Vaasan absoluuttinen asiointialue 1991 (Haapala 1992: 48).