Haastepyöräily kysely 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Haastepyöräily kysely 2015"

Transkriptio

1 Haastepyöräily kysely Kunnan/kaupungin nimi Punkalaidun Harjavalta Kankaanpää Pyhäranta Parkano Kemiönsaari Siikainen Eura Ulvilan kaupunki Kihniö Kokemäen kaupunki Mynämäki Köyliö Taivassalo Huittinen Pori Rauman kaupunki Karvia 2. Olemme olleet mukana Satakunnan Haastepyöräilyssä VarsinaisSuomen Haastepyöräilyssä Kunnan kirjauslaatikoiden määrä vuonna 2015 oli

2 Järjestimme vuoden 2015 kampanjan päätyttyä oman palkitsemistilaisuuden Emme järjestäneet Järjestimme 5. Tarvitsemme apua ja vinkkejä kuntamme Haastepyöräily kampanjan suunnittelussa (esim. laatikkkartat) ja toteutuksessa (esim. nettisivut). Emme tarvitse Tarvitsemme 6. Miten todennäköisesti olette mukana Haastepyöräily kampanjassa vuonna 2016? Olemme varmasti mukana Todennäköisesti olemme mukana Todennäköisesti emme ole mukana Emme ole mukana

3 7. Jos ette lähde mukaan, niin mikä on syy (voi valita useampia vaihtoehtoja)? Vastaajien määrä: 3 Järjestetään oma samantapainen kampanja Ei ole resursseja (aika, raha, henkilöt ym.) Haastepyörälly kampanja ei ole toiminut kunnassa Kampanjan aikataulu on huono Kampanja on liian kallis Muu asia Avoimet vastaukset: Muu asia Säkylä ja Köyliö yhdistyvät 2016 Aikansa elänyt kampanja 8. Arvioi seuraavien asioiden merkitystä Haastepyöräilyssä (5=suuri 1=vähäinen) Vastaajien määrä: Yhteensä Keskiarvo Kunnan sijoittuminen Haastepyöräilyn ,88 lopputuloksissa Tärkeä liikuntapalvelu kunnan asukkaille ,12 Kunto ja terveysliikunnan edistäminen ,53 Ilmainen kampanja kuntalaisille ,41 Perinteinen kampanja alueellamme ,47 Yhteensä ,08

4 9. Arvioi Haastepyöräilyn aineistojen ja palvelujen tarpeellisuutta? (5=erittäin tarpeellinen 1=tarpeeton) Vastaajien määrä: Yhteensä Keskiarvo Esite ,12 Juliste ,94 Laatikkotarra ,06 Kirjausvihko ,29 LiikUn nettisivut pyöräilijöille ,53 LiikUn nettisivut kunnan vastuuhenkilöille ,94 Tiedotteet (kampanjan alku ja lopputiedote) ,06 Väliaikatulosten lähettäminen ja tiedote ,88 Tiedotepohjat kunnan omaan käyttöön ,47 Valmis peruspaketti (xmäärä materiaaleja ja ,12 palkintoja) Tilattavat materiaalit (tpaita, pikee paita ja sukat) Pääpalkinnot (polkupyörät, jatkossa esim ,12 lahjakortit) Yhteensä , Kerro mielipiteesi (5=hyvä 1=huono) Vastaajien määrä: Yhteensä Keskiarvo Kaksi sarjaa (alle ja yli 5000 asukasta) ,18 Yksi yhteinen kampanja (Satakunta ja ,06 VarsinaisSuomi) Korostetaan kuntien välisen kisan sijasta muita haasteita Hinta (110 alle 5000 asukasta ja 140 yli ,76 asukasta) Aikataulu (perusaika ja jatkoaika ,06 elokuun loppuun) Nettikirjausmahdollisuus (LiikUn sivujen kautta) ,06 Kampanjamateriaalien (t ja pikeepaita ja sukat) ,71 laatu ja hinta Kampanjan näkyvyys (alueellisesti ja ,65 paikallisesti) Yhteensä ,68

5 11. Mitä kampanjan toimenpiteitä olette valmiita kehittämään kunnassanne? (voit valita useampia) Vastaajien määrä: Tiedotusta, (omia tiedotteita, juttuja ja markkinointia) Alkutempauksen tai pyöräilytapahtuman Julkisia haasteita tunnetuille henkilöille, yrityksille tai muille tahoille Kunnan omia Haastepyöräilynettisivuja (infoa, nettikirjauslinkit, laatikkokartat ym.) Sähköisen laatikkokartan (esim. google map) Tilaamaan kampanjamateriaalia (paitoja ja sukkia) palkinnoiksi Muuta mitä Avoimet vastaukset: Muuta mitä Omat palkinnot, ohjelmaa yhteispyöräilyihin 12. Kerro omat kehitysehdotuksesi, uudistusideat, kuullut kommentit ja palautteet Haastepyöräily kampanjasta. Vastaajien määrä: 10 Vanhat innolla mukana, nuorisoa tulisi lisätä, yksi kohderyhmä on lastenlapset ja lyhyin matka tai pidempi aika. Meillä turvapaikanhakijat pyöräilevät oikein paljon, eivät ehtineet mukaan kesällä (tiedotus). Ei pakollista kirjautumista laatikoille vaan matkareitin kilometrien mukaan 1 kirjaus / 10 km. Nyky pyöräilijät ei pysähdy 10 kilometrin välein kirjoittamaan nimiä vihkoon, varsinkaan jos on klossi kengät. Jos olisi vielä järjestelmä sovellutus, josta saisi matkareitin siirrettyä johonkin järjestelmään???? Ei osaa sanoa Valonia järjestää samaan aikaan työyhteisöille oman kampanjan. Olisiko mahdollista yhdistää nämä kampanjat jollain tavalla? Siikaisten osalta kampanja on toiminut hyvin ja kunnan oma tiedottaminen on tärkeä. (Oma paikallislehti). Moni odottaa Haastepyöräilyn alkua, kunnalla on ollut samaan aikaan myös Kesäkauden Kuntokävely välisenä aikana (joka on ollut jo 25v). Tässä on matka väh 5km kävellen, juosten hölkäten tai esim. suunnistus. Meillä on myös Haastepyöräilyssä kylien välinen kilpailu suhteessa kylän asukasmäärään. Perussysteemi on hyvä. Kiitokset vaan homman pyörittäjille.

6 Kypärän pitäisi tulla ajoissa. Tilatkaa se vaikka nyt niin on jaossa sitten kun palkinnot arvotaan. Noloa toimittaa myöhässä. Usein olemme ostaneet sen itse ja jakaneet tuon teidän kypärän seuraavana vuotena! Skarppausta. Juliste on aika turha, ei pysy missään kiinni. Kirjausvihkoon myös merkintä sille, että siinä näkyy se ajattujen kilometrien määrä. Tai mieluiten niin, että se olisi siten, että siihen merkitään 5 jos kilometrejä on 50. Nettilomakkeen toivoisi jo valmiiksi laskevan yhteen, että ei tarvitisisi viedä ekseliin. Muutenkin vuosittain pitäisi uudistua, jotta myös nuoria ja uusia kuntalaisia saataisiin mukaan. Eläkeläiset taitavat olla innostunein porukka tässä kunnassa ja tpaidat ja sukat palkintoina ovat olleet mieleisiä. myös pienet lapset ovat aluksi innoissaan kirjaamisesta mutta loppua kohden selvästi hiipunut. Ehkä pitäisi olla joku kannustin lapsille. vaikka viiden merkinnän jälkeen joku juttu. Joku lastenliikuntapaikka olisi hienoa saada sponsoriksi. Ei enää kuntienvälistä kilpailua tai vertailua vaan maakunnallinen yhteistavoite esim. yli tämän vuotisen tavoitteen. Kilpailu maakuntien välillä VarsinaisSuomi Satakunta kirjausten määrässä (MAAKUNTAOTTELU) Karvian kunnalle erittäin tärkeä kuntoliikuntakampanja jolla perinteitä yli 20 vuoden ajan. Edelleen halutaan kehittää ja vuosittain saatu uusia yhteistyökumppaneita mukaan. Jalostettu omiin tarpeisiin ottamalla myös kulttuuri mukaan pyöräilijäpatsaiden muodossa 13. Ehdota kampanjan "Teema" vuodeksi 2016 esim. koululaispyöräily, yrityspyöräily, perhepyöräily jne. (vuonna 2015 työmatkaliikunta). Vastaajien määrä: 11 Kolmen sukupolven pyöräily Jotain ekohenkistä :) Koululaispyöräily Voisi olla vaikkapa yrityspyöräily/koullaispyöräily ja näin saada koulut sekä yritykset paremmin mukaan kampanjaan. Meillä on yhdistyksiä(esim. kylä) jotka itse järjestävät viikkopyöräilyjä, tempauksia. Mukaan voisi "koittaa" saada yhdistyksiä järjestämään pyöräilytempauksia. työmatkapyöräily Terveysliikunta : Terveyspyöräily... Koululaispyöräily Meillä vuonna 2016 teemana on kulttuuripyöräily eli ideana on luoda reittejä kunnan kulttuurikohteisiin. Koululaiset ovat keränneet pyöräkilometrejä meillä. Tätä voisi mielestäni panostaa. Palkinnoissakin voisi näkyä se, että niitä voisi olla välillä jotain muuta kuin tpaitoja ja sukkia. Osallistujat ovat kuitenkin meillä aika samoja. Välillä voisi olla juomapulloja, lamppuja, heijastimia, korjauspaikkasarjoja, reppuja tms. PERHEPYÖRÄILY teemaksi 2016 Perhepyöräily ja luontoliikunnan yhdistäminen

KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.12.2009. - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut

KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.12.2009. - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut Satakunnan sairaanhoitopiiri Kumppanuudella terveyttä KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.12.2009 - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut

Lisätiedot

Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi

Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi LTE 1 (1/62) Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi mukaan (

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2016 2017 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1.6.2016 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille Kerro kokemuksia ja mielipiteitä Lahjan Päivästä. Tänä vuonna kampanjaa vietetään uudella konseptilla ja senkin vuoksi on tärkeää kuulla sinun mielipiteesi

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2017 2018 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 26.5.2017 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT

KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.7.2014 - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut www.satshp.fi 050 Eura KONSERVATIIVISEN HOIDON TOIMIALUE

Lisätiedot

Liikkeelle! - kuntokampanja

Liikkeelle! - kuntokampanja Liikkeelle! - kuntokampanja Syyskuun mittainen Kohderyhmänä koko perhe Starttitapahtuma 1.9. joka piirissä piirin ja seurojen yhteistyössä Halisko- perheliikuntapäivä Osallistujapassi (yksi leima oikeuttaa

Lisätiedot

Satakunnan kunnat OHJAAMO SATAKUNTA HANKE VUOSILLE

Satakunnan kunnat OHJAAMO SATAKUNTA HANKE VUOSILLE Perusturva Bia Kaski 27.10.2016 Lausuntopyyntö 1 (2) Satakunnan kunnat OHJAAMO SATAKUNTA HANKE VUOSILLE 2017 2019 Porin perusturva on valmistellut ja toiminut hallinnoijana Ohjaamo Satakunta nimisessä

Lisätiedot

KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä

KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä Period: 1/8/2012-31/8/2012 Auton asemapaikka Tilauksen lähtö Tilauksen kohde Tapahtumia ASKAINEN LEMU MYNÄMÄKI 3 ASKAINEN LEMU RAISIO 2 ASKAINEN LEMU TURKU 1 ASKAINEN

Lisätiedot

Väestönmuutos Pohjolassa

Väestönmuutos Pohjolassa Väestönmuutos Pohjolassa Urbaanimpi ja vanheneva väestö (?) Photo: Johanna Roto Johanna Roto 130 125 120 115 110 105 100 EU28 Denmark Finland Sweden Iceland Norway Norden Väestönmuutos 1990-2014 Indeksi

Lisätiedot

Koulutusala: Liiketalous/Matkailu, Tekniikka, Sosiaali-Hoitoala, Tietojenkäsittely. Kuinka moneen tapahtumaan osallistuit viikon aikana?

Koulutusala: Liiketalous/Matkailu, Tekniikka, Sosiaali-Hoitoala, Tietojenkäsittely. Kuinka moneen tapahtumaan osallistuit viikon aikana? LIITE 1 1(8) FIRST WEEK FESTIVAL PALAUTEKYSELY VAMOK järjesti lukuvuoden alussa First Week Festivalin, joka piti sisällään 5 erilaista tapahtumaa. Tämän kyselyn tarkoituksena on kartoittaa opiskelijoiden

Lisätiedot

Kirjastoyhteistyö menestys- ja jatkotarinana 10.5.2012 Turku Hannu Sulin

Kirjastoyhteistyö menestys- ja jatkotarinana 10.5.2012 Turku Hannu Sulin Kirjastoyhteistyö menestys- ja jatkotarinana 10.5.2012 Hannu Sulin Pyhäranta Varsinais-Suomi Laitila Loimaa Uusikaupunki Oripää Vehmaa E Taivassalo Mynämäki Nousiainen Aura Pöytyä Koski Tl Somero Kustavi

Lisätiedot

SATAKUNNAN KEHITYSVAMMAISTEN POLKUPYÖRÄVIESTI MYÖTÄTUULEEN

SATAKUNNAN KEHITYSVAMMAISTEN POLKUPYÖRÄVIESTI MYÖTÄTUULEEN Kehitysvammaisten Suuri Ristiretki, jolla tuodaan Myötätuulta Satakuntalaisille päättäjille, jotta heillä olisi enemmän rohkeutta tehdä viisaita päätöksiä. Viestin tarkoitus on myös lyödä rumpua Satakunnan

Lisätiedot

18 Satakunta Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

18 Satakunta Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 18 Satakunta 18.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 18.1. SATAKUNTA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 6 kpl Maaseutumaiset: 12 kpl Satakunnan

Lisätiedot

Kuntaraportti Siikainen. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Siikainen. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Siikainen Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Huittinen. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Huittinen. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Huittinen Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Eura. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Eura. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Eura Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Kuntaraportti Rauma. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Rauma. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Rauma Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Kuntaraportti Ulvila. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Ulvila. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Ulvila Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Kuntaraportti Nakkila. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Nakkila. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Nakkila Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Eurajoki. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Eurajoki. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Eurajoki Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Pomarkku. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Pomarkku. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Pomarkku Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Merikarvia. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Merikarvia. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Merikarvia Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 LAPIN LIIKENNETURVALLISUUSTOIMIJA 2013/11/13

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 LAPIN LIIKENNETURVALLISUUSTOIMIJA 2013/11/13 LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 TOIMIJATYÖN TAVOITTEET 2013-2015 Ylläpitää aktiivista ja näkyvää liikenneturvallisuustyötä Kehittää tiedotusta eri keinoin Aktivoida kuntaryhmien toimintaa

Lisätiedot

SATAOSAA työhönvalmennus

SATAOSAA työhönvalmennus SATAOSAA työhönvalmennus Yhteistyöterveiset SATAOSAA-hankkeesta. Olemme kehittämässä Satakuntalaisten osatyökykyisten työllistymisen ja osallisuuden edistämiseksi maakunnallista, eri toimijat yhdistävää

Lisätiedot

Myötätuulen viesti 2000

Myötätuulen viesti 2000 Viesti, jonka me kehitysvammaiset tuomme teille tällä kertaa, on vielä tyhjä taulu. Vain yhdessä kokemalla ja yhdessä työtä tekemällä voimme täyttää taulun, joka kuuluu meille kaikille. Jos vammaiselle

Lisätiedot

SATAKUNNAN MUSEOT 2015

SATAKUNNAN MUSEOT 2015 SATAKUNNAN MUSEOT 2015 EURA Hinnerjoen museot Luotteenperäntie, Hinnerjoki Avoinna 7.6. 30.8. su klo 13 15 Lisäksi 16.6 14.8. ti pe klo 10 16 sekä sopimuksen mukaan. Puh. 050-365 0341 Heikkilä, 0400-125971

Lisätiedot

Panelian museo Paneliantie 36 Avoinna 2.5. 30.9. ma klo 12 16 sekä sopimuksesta. Puh. 050 572 7304 Heiska

Panelian museo Paneliantie 36 Avoinna 2.5. 30.9. ma klo 12 16 sekä sopimuksesta. Puh. 050 572 7304 Heiska SATAKUNNAN MUSEOT EURA Hinnerjoen museot Luotteenperäntie, Hinnerjoki Avoinna 5.6 3.8 ti pe klo 10 16 3.6 26.8 su klo 13 15 sekä sopimuksen mukaan. Puh. (050) 365 0341 Heikkilä, (0500) 592 226 Nummela

Lisätiedot

21.3.2011. Satakunnan seutulipputyöryhmä. Vastauksia. yhteensä 303 Internet 174 paperilomake 129

21.3.2011. Satakunnan seutulipputyöryhmä. Vastauksia. yhteensä 303 Internet 174 paperilomake 129 Satakunnan seutulipputyöryhmä Vastauksia kpl yhteensä 303 Internet 174 paperilomake 129 1 SUKUPUOLI mies 22 % nainen 78 % Turku 2009: - nainen 74 % - mies 26 % 2 1 % 1 % IKÄ 9 % 26 % 15 % 14 % 14 % 20

Lisätiedot

Syrjäytetty Nuori? Sivistystoimentarkastaja Erik Häggman

Syrjäytetty Nuori? Sivistystoimentarkastaja Erik Häggman Syrjäytetty Nuori? 9.10.2013 Avaus ulkopuolisuuskeskustelun näkökulmasta Ungas levekår koulutuksen ulkopuolella työelämän ulkopuolella sosiaalinen ulkopuolisuus taloudellinen ulkopuolisuus Terveydellinen

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2016

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2016 Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2016 Paula Väisänen, VALONIA Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus/varsinais-suomen liitto 22.3.2016 Koko Turku liikkuu -kampanja

Lisätiedot

Aluejärjestöraportti Satakunnan Yrittäjät. Suomen Yrittäjät

Aluejärjestöraportti Satakunnan Yrittäjät. Suomen Yrittäjät raportti Satakunnan Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

TILASTOTIETOA SATAKUNNASTA. Kiikoinen

TILASTOTIETOA SATAKUNNASTA. Kiikoinen SFS-ISO 2252 -sertifioitu TILASTOTIETOA SATAKUNNASTA Satakunta Kiikoinen 21.3.212 Reijo Pirttijärvi Työ 221196-11 Maatilatalouden tietoa kunnittain, ELYkeskuksen ja tuottajaliiton alueella Aikasarjatietoa

Lisätiedot

Satakunta Lasten ja nuorten maakunta

Satakunta Lasten ja nuorten maakunta Satakunta Lasten ja nuorten maakunta Pertti Rajala Maakuntajohtaja 17.9.2013 1. Tilaisuuden taustat Maakunnassamme tehdään sektoreittain paljon erinomaista työtä lasten ja nuorten hyväksi Uudenlaiset palvelumme

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta 2013 76/2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus eläimistä saatavien sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden keräämisestä, kuljetuksesta

Lisätiedot

Harjavalta. Kuntaraportti

Harjavalta. Kuntaraportti Harjavalta Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Yhteistyötä yli rajojen, Turun linna 10.5.2012 Asko Hursti. - yhteisjärjestelmä ä

Yhteistyötä yli rajojen, Turun linna 10.5.2012 Asko Hursti. - yhteisjärjestelmä ä Yhteistyötä yli rajojen, Turun linna 10.5.2012 Asko Hursti isatakirjastott - yhteisjärjestelmä ä Satakunnan kunnat Asukasmäärä Eura 12 500 Eurajoki 5 900 Harjavalta 7 500 Honkajoki 1 900 Huittinen 10 700

Lisätiedot

Regionförvaltningsverket i Sydvästra Finland har beviljat euro i statsunderstöd för verksamhet som stöder barn och unga.

Regionförvaltningsverket i Sydvästra Finland har beviljat euro i statsunderstöd för verksamhet som stöder barn och unga. Nästan 4 miljoner euro till verksamhet för barn och unga från års 2018 anslag Regionförvaltningsverket i Sydvästra Finland har beviljat 3 820 000 euro i statsunderstöd för verksamhet som stöder barn och

Lisätiedot

Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2

Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Pori Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Säkylä. Kuntaraportti

Säkylä. Kuntaraportti Säkylä Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Ulvila. Kuntaraportti

Ulvila. Kuntaraportti Ulvila Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2

Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Eura Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kankaanpää. Kuntaraportti

Kankaanpää. Kuntaraportti Kankaanpää Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRI TÄNÄÄN

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRI TÄNÄÄN 15.2.2012 Kunnallisjohtajat Maakuntajohtaja SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRI TÄNÄÄN Sairaanhoitopiirin johtaja Ahti Pisto Toimialueet ja toimipisteet 1.1.2012 - Kaskinen Kristiinankaupunki 98 km Vaasa 190

Lisätiedot

JOENSUUN TYÖMATKAKYSELY. Joensuun työmatkapyöräilyn edistämisen toimenpideohjelma hanke 2018

JOENSUUN TYÖMATKAKYSELY. Joensuun työmatkapyöräilyn edistämisen toimenpideohjelma hanke 2018 JOENSUUN TYÖMATKAKYSELY Joensuun työmatkapyöräilyn edistämisen toimenpideohjelma hanke 2018 TOTEUTUS Surveypal-nettikysely (7. 21.5.2018). Kyselyllä haluttiin selvittää mm. työssäkäyvien kulkutapoja kodin

Lisätiedot

Hyvinkään kaupungin liikkumisen ohjauksen toimia vuonna 2017

Hyvinkään kaupungin liikkumisen ohjauksen toimia vuonna 2017 Hyvinkään kaupungin liikkumisen ohjauksen toimia vuonna 2017 Fillarinappukoulu huhtikuussa Hyvinkään Pyöräilijöiden järjestämä Sisältää tietopaketin koskien kypärää, pyörän kuntoa, suojatien ylitystä,

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Kokemäki. Kuntaraportti

Kokemäki. Kuntaraportti Kokemäki Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne

Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne 50230K TURUN YLIOPISTOLLINEN KESKUSSAIRAALA Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne 1-9 2 015 SU34L 01 PKLKÄYNTI 03 ETÄHOITO 04 MUU KÄYNTI 06 VARAUS Summa: Akaa Akaa Summa:

Lisätiedot

OIKEUSMINISTERIÖN ASETUS OIKEUSAPUPIIREISTÄ SEKÄ OIKEUSAPUTOIMISTOJEN TOIMIPAIKOISTA JA EDUNVALVONTA-ALUEISTA

OIKEUSMINISTERIÖN ASETUS OIKEUSAPUPIIREISTÄ SEKÄ OIKEUSAPUTOIMISTOJEN TOIMIPAIKOISTA JA EDUNVALVONTA-ALUEISTA LUONNOS 12.4.2013 OIKEUSMINISTERIÖN ASETUS OIKEUSAPUPIIREISTÄ SEKÄ OIKEUSAPUTOIMISTOJEN TOIMIPAIKOISTA JA EDUNVALVONTA-ALUEISTA 1 Yleistä Valtion oikeusaputoimistoista annetun lain (258/2002) 2 :n mukaan

Lisätiedot

Katsaus pakolaisten kuntapaikkojen tilanteeseen

Katsaus pakolaisten kuntapaikkojen tilanteeseen Katsaus pakolaisten kuntapaikkojen tilanteeseen 9.5.2016 Jouni Vataja 1.1. 31.12.2015 Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu 32 476 turvapaikanhakijaa, joista Irakilaisia 63 % 20 485 Afganistanilaisia 16 %

Lisätiedot

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016 Muistio 1 (10) Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016 Aika 9.5.2016 kello 09:00-10:53 Paikka Kauttuan Klubi, Sepäntie 3, 27500 Eura Muistion vakuudeksi Rainer Lehti puheenjohtaja Aino-Maija Luukkonen

Lisätiedot

VTT Timo Aro 3.9.2012. Kuva: Satakuntaliitto

VTT Timo Aro 3.9.2012. Kuva: Satakuntaliitto Kuva: Satakuntaliitto Satakuntalaisina olemme ajoittain vaalineet ajatusta siitä, että mitään ei kysytä eikä mihinkään vastata. Satakuntalainen ottaa ympäristön huomioon kierolla tavalla olemalla hiljaa

Lisätiedot

Huittinen. Kuntaraportti

Huittinen. Kuntaraportti Huittinen Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla liikkumisen ohjauksen toimenpitein ( )

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla liikkumisen ohjauksen toimenpitein ( ) Taulukko 1. Hankkeen yleiset tiedot. I Hanke: Hankkeen nimi ja kuvaus (mm. kesto ja tyyppi) Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla liikkumisen ohjauksen toimenpitein (2012-2013) Hanke on toiminnallinen:

Lisätiedot

Lippu- ja maksujärjestelmien kuvaus liikenteenharjoittajan tarjoama lippu- ja maksujärjestelmä

Lippu- ja maksujärjestelmien kuvaus liikenteenharjoittajan tarjoama lippu- ja maksujärjestelmä VARELY/4110/2016 LIITE 5: ELY-KESKUKSEN LIPPU-JA MAKSUJÄRJESTELMÄKUVAUKSET 12.12.2016 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tarjouskilpailu 2016/6 reittipohjaisista joukkoliikennepalveluista.

Lisätiedot

Sukupolven- ja omistajanvaihdospalvelu Satakunnassa

Sukupolven- ja omistajanvaihdospalvelu Satakunnassa TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2018 Päivitetty 7.8.2017 Koordinaattorin tehtävät: - Asiakasneuvonta ja koordinointi sukupolven- ja omistajanvaihdosasioissa - Omistajanvaihdosteeman koulutus- ja tietoiskutilaisuuksien

Lisätiedot

SUHTAUTUMINEN PYÖRÄILYN EDISTÄMISEEN HELSINGISSÄ ) Helsingin tavoitteena on edistää pyöräilyä ja parantaa pyöräilyoloja. Miten suhtaudutte pyöräilyn edistämiseen Helsingissä? Oletteko % KAIKISTA vastaajista

Lisätiedot

LIIKKUMISEN OHJAUS YRITYKSISSÄ

LIIKKUMISEN OHJAUS YRITYKSISSÄ LIIKKUMISEN OHJAUS YRITYKSISSÄ SUOMALAISET LIIKKEESSÄ Liikenne aiheuttaa viidenneksen (20%) Suomen hiilidoksidipäästöistä. Lentoliikenteen päästöt ovat viisinkertaiset junaan verrattuna Kaikista suomalaisten

Lisätiedot

Satakunnan Yrittäjät. Aluejärjestöraportti

Satakunnan Yrittäjät. Aluejärjestöraportti Satakunnan Yrittäjät Aluejärjestöraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

-2, SOTEOHRY :00 Sivu 2

-2, SOTEOHRY :00 Sivu 2 -2, SOTEOHRY 14.3.2016 9:00 Sivu 2 Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 3/2016 Aika 14.3.2016 kello 09:00 Paikka Läsnäolijat Huittisten kaupungintalo, Risto Rytin katu 36, Huittinen Euran kunta Eurajoen

Lisätiedot

Khall 30.5.2013 180, liite nro 3

Khall 30.5.2013 180, liite nro 3 Khall 30.5.2013 180, liite nro 3 LUONNOS 12.4.2013 OIKEUSM1JISTEfflÖN ASETUS OIKEUSAPUPIIREISTÄ SEKÄ OIKEUSAPUTOIMISTOJEN TOIMIPAIKOISTA JA EDUNVALVONTA-ALUEISTA 1 Yleistä Valtion oikeusaputoimistoista

Lisätiedot

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset Ville Nieminen Käynnistyneet kuntajakoselvitykset 33 selvitystä, joissa yhteensä 169 kuntaa mukana» n. 5 kuntaa selvitystä kohden 136 eri kuntaa 8 erityisselvitystä»

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2015 2016 LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2015 2016 LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2015 2016 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 21.5.2015 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Maakuntainfot. Satakunta. Laatijat: Merja Mannelin, Jouni Vataja ja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus

Maakuntainfot. Satakunta. Laatijat: Merja Mannelin, Jouni Vataja ja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus Maakuntainfot Satakunta Laatijat: Merja Mannelin, Jouni Vataja ja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus Sisällysluettelo Diat 1 ja 2: Kansilehti ja sisällysluettelo Diat 3 ja 4: Yleistä Satakunnan maakunnasta

Lisätiedot

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016 Kokouskutsu/esityslista 1 (9) Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016 Aika 9.5.2016 kello 09:00 Paikka Läsnäolijat Kauttuan Klubi, Sepäntie 3, 27500 Eura Euran kunta Eurajoen kunta Harjavallan kaupunki

Lisätiedot

Aluejärjestöraportti Varsinais-Suomen Yrittäjät. Suomen Yrittäjät

Aluejärjestöraportti Varsinais-Suomen Yrittäjät. Suomen Yrittäjät raportti Varsinais-Suomen Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä

Lisätiedot

Liite Maakuntajohtaja Pertti Rajalan vastaus kuntarakennetyöryhmän kysymyksiin

Liite Maakuntajohtaja Pertti Rajalan vastaus kuntarakennetyöryhmän kysymyksiin Liite Maakuntajohtaja Pertti Rajalan vastaus kuntarakennetyöryhmän kysymyksiin 1. Satakunnan kuntaliitokset 2007 2011 ja meneillään olevat selvitykset Liitokset 2007-2011 Eura

Lisätiedot

Liikenneturvallisuuskatsaus Satakunnassa

Liikenneturvallisuuskatsaus Satakunnassa Liikenneturvallisuuskatsaus Satakunnassa Jaakko Klang Varsinais-Suomen Ely-keskus Loimaan seudun liikenneturvallisuusryhmän kokous Jaakko Klang / Varsinais-Suomen ELYkeskus, 10 min Liikenneturvallisuuskatsaus

Lisätiedot

LIIKKUMISEN OHJAUS KUNNAN TYÖPAIKALLA

LIIKKUMISEN OHJAUS KUNNAN TYÖPAIKALLA LIIKKUMISEN OHJAUS KUNNAN TYÖPAIKALLA SUOMALAISET LIIKKEESSÄ Liikenne aiheuttaa viidenneksen (20%) Suomen hiilidoksidipäästöistä. Lentoliikenteen päästöt ovat viisinkertaiset junaan verrattuna Kaikista

Lisätiedot

Myönnetyt valtionavustukset

Myönnetyt valtionavustukset Lähes 4 miljoonaa euroa toiminnan järjestämiseksi lapsille ja nuorille vuoden 2018 määrärahoista Lounais-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt valtionavustusta 3 820 000 euroa nuorten tukemiseen. Etsivään

Lisätiedot

Kevään 2016 toimintasuunnitelma

Kevään 2016 toimintasuunnitelma POIS SYRJÄSTÄ Kevään 2016 toimintasuunnitelma Kehittämisosion nimi: VERKOSTOMAISEN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN 1) Mitä kehittämisosiossa on saatava aikaan kevään 2016 aikana? Tavoite 1: 1. Verkostomaisen yhteistyön

Lisätiedot

kokeile edes kerran LIVE-tilaisuus, 18.4.2013 Susanna Vanhamäki, Lahden ammattikorkeakoulu susanna.vanhamaki@lamk.fi, p.

kokeile edes kerran LIVE-tilaisuus, 18.4.2013 Susanna Vanhamäki, Lahden ammattikorkeakoulu susanna.vanhamaki@lamk.fi, p. kokeile edes kerran LIVE-tilaisuus, 18.4.2013 Susanna Vanhamäki, Lahden ammattikorkeakoulu susanna.vanhamaki@lamk.fi, p. 050 316 1050 Kokeile edes kerran Kestävän liikkumisen vaihtoehdot -hanke 1.10.2012-31.12.2013,

Lisätiedot

PÄIHDETILANNEKYSELY Alueellinen vertailu Vastaajien kokonaismäärä 2233

PÄIHDETILANNEKYSELY Alueellinen vertailu Vastaajien kokonaismäärä 2233 PÄIHDETILANNEKYSELY Alueellinen vertailu Vastaajien kokonaismäärä 2233 1. Sukupuoli Mies 31% 23% 22% 26% 29% 14% 37% Nainen 68% 76% 76% 72% 70% 60% 85% Muu 1% 1% 2% 2% 1% 1% 3% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60%

Lisätiedot

Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Satakunnassa vuonna 2016. Marja Karvonen Satakunnan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus

Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Satakunnassa vuonna 2016. Marja Karvonen Satakunnan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Satakunnassa vuonna 2016 Marja Karvonen Satakunnan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Jouni Vataja, Satakunnan ELY-keskus 4.3.2016 1 Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu

Lisätiedot

Vapaalla tapahtuu. - kesällä 2015 tiistaisin klo 17- kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatoimi

Vapaalla tapahtuu. - kesällä 2015 tiistaisin klo 17- kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatoimi - kesällä 2015 tiistaisin klo 17- Vapaalla tapahtuu kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatoimi Kittilän kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatoimi järjestävät erilaisia harrastekokeiluja kesällä 2015. Harrastekokeilut

Lisätiedot

Satakunnan maakuntatilaisuus

Satakunnan maakuntatilaisuus Satakunnan maakuntatilaisuus 14.4.2016 Satakunnan maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Tulevaisuuden kunta -verkkoaivoriihen välitulokset Aineistot: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet

Lisätiedot

Kauppa. Yleisötilaisuus Karviassa Susanna Roslöf, maakunta-arkkitehti

Kauppa. Yleisötilaisuus Karviassa Susanna Roslöf, maakunta-arkkitehti Kauppa Yleisötilaisuus Karviassa 8.2.2017 Susanna Roslöf, maakunta-arkkitehti Satakunnan kokonaismaakuntakaava - Hyväksyttiin 2009 - YM vahvistuspäätöksellä voimaan 30.11.2011 - KHO: 13.3.2013 -kaupan

Lisätiedot

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 6/2016

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 6/2016 Muistio 1 (11) Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 6/2016 Aika 13.6.2016 kello 09:00-10:17 Paikka Karviatalo, Tyyni Tuulionk.12, Karvia Muistion vakuudeksi Rainer Lehti puheenjohtaja Maija Arola sihteeri

Lisätiedot

Yhteiskäsittelyn alueet Kustannukset

Yhteiskäsittelyn alueet Kustannukset ARX Ympäristö Oy LTE 2 (1/5) Yhteiskäsittelyn alueet Kustannukset mukaan (

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2014 2015 LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2014 2015 LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2014 2015 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 16.5.2014 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Maakuntien tilaama maakunta ja kuntakohtainen tarkastelu Eero Laesterä HT, Tuomas Hanhela KTM 06.06.2017 Kuntakohtainen tarkastelu Kuntakohtainen laskenta on toteutettu painelaskelmana.

Lisätiedot

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Summary1/2 59 vastausta (vastanneista naisia 8 ja miehiä 51) Kysely oli avoinna 2 viikkoa (11.2. 25.2.2015) 78% vastanneista kuului ikäryhmään 18-39 49% vastanneista

Lisätiedot

Pohjois-Savon munuais- ja maksayhdistys ry:n jäsenkysely. kevät 2011

Pohjois-Savon munuais- ja maksayhdistys ry:n jäsenkysely. kevät 2011 Pohjois-Savon munuais- ja maksayhdistys ry:n jäsenkysely kevät 2011 Vastaajamäärä yhteensä 32 kpl. Vastaajien ikäjakauma Ikä Vastaajien lkm % Alle 20 v. 0 0 21-25 v. 0 0 26 30 v. 3 10,0 31 35 v. 0 0 36

Lisätiedot

SATAKUNNAN LIIKENNE SATAKUNNAN LIIKENNE.

SATAKUNNAN LIIKENNE SATAKUNNAN LIIKENNE. SATAKUNNAN LIIKENNE R SATAKUNNAN LIIKENNE R AIKATAULUT 88.. 311. 2.2016 POR I - RAUMA PORI - OLKILUOTO PORI - KANKAANPÄÄ Puheli n 010 820 6200 Puinnintie 8 28360 Pori Posthaantie 11 26510 Rauma Risto Rytin

Lisätiedot

Matkailuhanke syksy 2014 ja kevät 2015 LAATUKOULUTUKSET OSA 2, 3.11. ja 4.11.

Matkailuhanke syksy 2014 ja kevät 2015 LAATUKOULUTUKSET OSA 2, 3.11. ja 4.11. 1 Matkailuhanke syksy 2014 ja kevät 2015 LAATUKOULUTUKSET OSA 2, 3.11. ja 4.11. Satakunnan matkailuyrittäjien yhteistyön ja toimintaedellytysten kehittämishanke 2013-2014 Satakunnan matkailuyrittäjien

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Palvelun tuottavat yhteistyössä oikeusministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö ja Koordinaatti - Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten vaikuttamispalvelu

Lisätiedot

Pakolaisten kuntiin sijoittaminen

Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Pakolaisten kuntiin sijoittaminen 5.10.2016 Jouni Vataja Satakunnan ELY-keskus 1 Satakunnassa vakinaisesti asuvat ulkomaan kansalaiset 31.12.2015 Kunta Asukasmäärä Ulkomaan kansalaiset yht. Miehet Naiset

Lisätiedot

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Kauppa Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Satakunnan aluerakenne ja keskusverkko 2009, tarkistetun palvelurakennetilaston mukaan Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 tavoitteet - maakunnan tarkoituksenmukainen

Lisätiedot

Kampanjassa käytetyt viestintävälineet ja mediaseuranta

Kampanjassa käytetyt viestintävälineet ja mediaseuranta Kampanjassa käytetyt viestintävälineet ja mediaseuranta Painatus maaliskuussa, jako huhtukuussa Pyörällä töihin -kilpailun esite ja lomake Maaliskuu Valonian kuukausitiedote 3/202 Otsikko/aihe Työpyöräile!-kampanjalla

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2015 NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.9.2015 klo 9.00 Työttömien määrä vähentyi elokuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,

Lisätiedot

Silmänliike kertoo totuuden. Otavamedian asiakastilaisuuden esitys Musiikkitalossa 29.10.2013 Tiivistelmä Mikko Puosi

Silmänliike kertoo totuuden. Otavamedian asiakastilaisuuden esitys Musiikkitalossa 29.10.2013 Tiivistelmä Mikko Puosi Silmänliike kertoo totuuden Otavamedian asiakastilaisuuden esitys Musiikkitalossa 29.10.2013 Tiivistelmä Mikko Puosi Silmänliiketutkimus Ruudulla, lukulaitteella tai älypuhelimella näytetään tutkittava

Lisätiedot

LIIKKUMISEN OHJAUS OPPILAITOKSESSA

LIIKKUMISEN OHJAUS OPPILAITOKSESSA LIIKKUMISEN OHJAUS OPPILAITOKSESSA SUOMALAISET LIIKKEESSÄ Liikenne aiheuttaa viidenneksen (20%) Suomen hiilidoksidipäästöistä. Lentoliikenteen päästöt ovat viisinkertaiset junaan verrattuna Kaikista suomalaisten

Lisätiedot

Taulukko 1. Hankkeen yleiset tiedot.

Taulukko 1. Hankkeen yleiset tiedot. Taulukko 1. Hankkeen yleiset tiedot. I Hanke: Työpyöräile! Uusia kulkumuotoja elämään, pyöräilyn edistämishanke 1.2.2012 28.2.2013 Työpaikoille lainataan polkupyöriä ja lainauskokemuksia jaetaan Facebookissa

Lisätiedot

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille Viikon tavoitteet Kansainvälisellä World Green Building Weekillä haluamme kiinnittää huomion kestävään, tuottoisaan ja viihtyisään rakennettuun ympäristöön

Lisätiedot

Asia Taksilupien enimmäismäärien vahvistaminen Satakunnan maakunnassa. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ratkaisu ja perustelut

Asia Taksilupien enimmäismäärien vahvistaminen Satakunnan maakunnassa. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ratkaisu ja perustelut PÄÄTÖS 9.11.2017 1 (7) EPOELY/2244/2017 Asia Taksilupien enimmäismäärien vahvistaminen Satakunnan maakunnassa Lausunnonantajat Satakunnan kunnat Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ratkaisu ja

Lisätiedot

SATAKUNNAN SOTE&MAKU. Yyteri Terttu Nordman

SATAKUNNAN SOTE&MAKU. Yyteri Terttu Nordman SATAKUNNAN SOTE&MAKU Yyteri 19.4.2017 Terttu Nordman Karvia Honkajoki Merikarvia Siikainen Pohjoinen Kankaanpää Jämijärvi Pomarkku Reposaari Pihlava Noormarkku Läntinen Lavia Pori Ulvila Nakkila Harjavalta

Lisätiedot

LAHDEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 2018 HALLINTOKUNTAKYSELYN VASTAUKSET

LAHDEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 2018 HALLINTOKUNTAKYSELYN VASTAUKSET LAHDEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 2018 HALLINTOKUNTAKYSELYN VASTAUKSET 13.4.2018 KYSELY JA VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT Kysely Lahden kaupungin ja sidosryhmien edustajille Tavoitteena: kartoittaa liikenneturvallisuustyön

Lisätiedot

Maanmittaushallituksen pitäjänkartat polyedriprojektiossa 1: :

Maanmittaushallituksen pitäjänkartat polyedriprojektiossa 1: : Maanmittaushallituksen pitäjänkartat polyedriprojektiossa 1:20.000 1916 1932: (Timo Meriluoto) (Päivitetty 7.2.2015) [Huom! Luettelon lähtöoletuksena on, että MMH teki kaikista 1916 1924 laatimistaan pitäjänkartoista

Lisätiedot

Mitä mieltä mynämäkeläiset ovat?

Mitä mieltä mynämäkeläiset ovat? Kimppakyytikyselyn tulokset 1/6 Mynämäen kimppakyytipalvelu Mitä mieltä mynämäkeläiset ovat? Kuntalaisille kevään 2010 aikana tehtyyn kyselyyn saatiin 86 vastausta. Uskotko, että tulet joskus etsimään

Lisätiedot