LOPPURAPORTTI 2014 Saarijärven kaupunki Ympäristönsuojelu/sr. TOTTA-HANKE, SAARIJÄRVEN KAUPUNKI, hankenumero17531
|
|
- Tyyne Elstelä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LOPPURAPORTTI 2014 Saarijärven kaupunki Ympäristönsuojelu/sr TOTTA-HANKE, SAARIJÄRVEN KAUPUNKI, hankenumero17531 LOPPURAPORTTI 2014
2 LOPPURAPORTTI 2014 TOTTA-HANKE, SAARIJÄRVEN KAUPUNKI 1. HANKKEEN TOTEUTTAJA JA HANKKEEN TAUSTA TOTTA hankkeen toteuttaja: Saarijärven kaupunki, Ympäristötoimi. Hankkeen tarkoituksena kuten myös Saarijärven kaupungin ympäristötoimen tehtävänä on edistää ympäristönsuojelua siten, että luontoa ja ympäristöä suojelemalla, hoitamalla ja kehittämällä turvataan kunnan asukkaille terveellinen ja virikkeitä antava sekä luonnontaloudellisesti kestävä asuinympäristö. Hankkeen toteutusaika oli aluksi Hankkeelle myönnettiin lisäaikaa asti. Kustannusarvio oli euroa. Välirahoituksen hoiti kunta. Rahoitussuunnitelman mukaan Keski- Suomen ELY-keskuksen myöntämä tuki oli yleishyödylliseen investointihankkeeseen, toimintalinjanaan Leader, Maaseutualueiden elämänlaatu ja maaseudun elinkeinoelämän monipuolistaminen. 2. HANKKEEN NIMI JA HANKETUNNUS Nimi: TOTTA Hankenumero: Ohjelma: Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Toimintalinja: Leader Maaseutualueiden elämänlaatu ja maaseudun elinkeinoelämän monipuolistaminen Toimenpide: Leader-toimenpiteet linjalla 3 Elinkeinoelämän ja maaseutuväestön peruspalvelut Toimintaryhmä: Maaseudun kehittämisyhdistys Viisari ry 1
3 HANKKEEN AIKATAULU Hankkeen toteutusaika oli YHTEENVETO HANKKEESTA Kestävän kehityksen info- ja koulutustila luo mahdollisuuden tehdä työtä elinikäisen oppimisen edistämiseksi eri oppimis- ja opetustyyleillä kestävien elämäntapojen omaksumiseksi, sekä samalla tila mahdollistaa tiedon hankkimisen omasta elinympäristöstämme. Info- ja koulutustilassa itse kukin voi lisätä ympäristötietouttaan ohjatusti tai myös itse toimien ja tutkien. Tarkoituksena on innostaa tutkimaan omaa ympäristöä sekä oppia toimimaan pitkäjänteisesti oman ympäristön hyödyksi. Hankkeen avulla muokataan asenteita nykyistä ympäristömyönteisempään ja aktiivisempaan suuntaan. Hankkeen aikana rakennettiin kestävän kehityksen info- ja koulutustila LUONTOTUPA kaupungin omistamaan Paavolan kiinteistöön. Tilaan rakennettiin metsästä järvelle -elinympäristömallivitriini. Vitriiniin koottiin tyypillisemmät eläimet ja kasvit niin, että ne muodostavat selkeän kuvan jokaisesta elinympäristöstä. Luontotuvassa on kivinäyttely, jossa on esillä mm. tyyppinäytteitä Suomen kivilajeista ja joistakin korukivistä sekä Saarijärven alueen kivilajeja ja maaperänäytteitä. Tilassa on mikroskooppi tarkempia tutkimuksia varten. Tilaa voidaan käyttää myös opetustilana/kokoustilana. Siellä on AVvälineet, jotka voidaan kytkeä tarvittaessa tietokoneeseen. Luontotupa on vierailijoille OLLA HETKI LUONNOSSA- paikka keskellä maalaiskaupunkia. 2
4 4. RAPORTTI 4.1. HANKKEEN TAVOITTEET a) Ylemmän tason tavoite: Saarijärven kaupungin ympäristötoimen tehtävänä on valvoa ja edistää ympäristönsuojelua siten, että luontoa ja ympäristöä suojelemalla, hoitamalla ja kehittämällä turvataan kunnan asukkaille terveellinen ja virikkeitä antava sekä luonnontaloudellisesti kestävä asuinympäristö. b) Hankkeen tavoitteet Tavoitteet, joihin TOTTA -hanke (tietoisuus, osallistuminen, taidot, tieto ja asenteet) pyrki: Tietoisuuden lisääminen 1) kasvattaa ympäristötietoutta ja innostusta sekä niiden ohjaaminen käytännön pitkäjänteiseksi toiminnaksi. 2) elinikäisen oppimisen edistämiseen ja kestävien elämäntapojen omaksumiseen sekä samalla mahdollistaa tiedon hankkimisen omasta elinympäristöstämme. Osallistuminen itsenäisesti 3) Info- ja koulutustilassa itse kukin voi lisätä ympäristötietoisuuttaan ohjatusti tai myös itse toimien ja tutkien. Taitojen kehittäminen 4) koulutustilassa esitellään luonnon monimuotoisuutta ja annetaan neuvoja kestävään elämäntapaan. 5) helposti lähestyttävien tietojen ja taitojen oppiminen sekä toimiminen ympäristön hyväksi. 6) oppia tunnistamaan tekemiensä seurauksia Tietojen lisääminen ja kartuttaminen (kokemusten ja elämysten lähde) 7) Info- ja koulutustila antaa mm. lapsille ja nuorille virikkeitä mielenkiinnon herättämiseksi luonnossa liikkumiseen ja luonnon muutosten seurantaan. 8) yleisölle avoinna oleva maksuton tietopiste ja se on tarkoitettu kaikenikäisille Saarijärven ja lähi kuntien asukkaille Asenteitten muokkaus 9) muokata asenteita nykyistä ympäristömyönteisempään ja aktiivisempaan suuntaan 10) auttaa yksilöitä ja ryhmiä selkiyttämään arvojaan ja asenteitaan sekä tunteitaan suhteessa ympäristöön 3
5 11) motivoida osallistumaan ympäristön parantamiseen ja suojeluun Rakennettiin tila, jossa yllämainittuja asioita 1-11) koetaan 12) Kestävän kehityksen info- ja koulutustila kaupungin omistamaan Paavolan kiinteistöön 4.2. HANKKEEN TOTEUTUS c)toimenpiteet Info- ja koulutustila Rakennettiin Kestävän kehityksen info- ja koulutustila 56,5m² kaupungin omistamaan (Paavolan) kiinteistöön, jossa tehtiin tarvittavat muutostyöt. Tila oli valmis joulukuussa Tila nimettiin LUONTOTUVAKSI. Luontotuvassa on: 1)Luontovitriini Huoneen kahdelle sivuseinälle rakennettiin seinät, joihin liimattiin maisemavalokuvat. Varsinainen näyttelyvitriini on valokuvaseinän edessä oleva noin 1,5 metrin levyinen tila. Vitriinin lattiataso nostettu noin 10 cm ylös tilan lattiasta. Vitriini on eristetty turvalasilla. 4
6 Vitriiniin on rakennettu mahdollisimman todenmukainen elinympäristö kasveineen ja kivineen, jossa täytetyt eläimet ovat kuin pysäytetyssä elokuvassa. Täytetyt eläimet (29 kpl, 22 lajia) on saatu vitriiniin yksityisiltä ihmisiltä lahjoituksina. Osalle eläimistä haettiin poikkeamislupa luonnonsuojelulain (1096/1996) 39,42 ja 49 :ien mukaisista rauhoitettujen eläinlajien haltuunotto- ja hallussapitokiellosta ELY-keskukselta. Alkuperäistä luontoa kuvaaviin dioraamoihin aseteltuna täytetyt eläimet luovat kävijöille kiinnostavan ja mielikuvitusta herättelevän kokonaisuuden. Kuolleena löydettyjen eläinten vastaanottaminen ja asettaminen oikealla tavalla näytteille eivät aiheuta vaaraa rauhoitettujen lajien suojelutason säilyttämiselle. Eläinten tunnistusta varten on kuvallinen kansio, jossa lyhyet tiivistelmät ulkonäöstä, levinneisyydestä, ravinnosta ja lisääntymisestä. 5
7 2)Kivinäyttely Geologian tutkimuskeskus teki suunnitelman kivinäyttelystä. Näyttelyssä on tyyppinäytteitä Suomen kivilajeista ja Saarijärven alueen kivilajeista ja maaperänäytteistä. Kivinäyttelyssä voi tutustua alkutuotelopputuote-osioon (mihin metalleja käytetään). Tilassa on myös GTK:n kansannäytetoiminnon osio posteri. Siellä on myös mineraalintunnistus (graniitti) posteri sekä graniitin mineraalit, korukivet ja mineraalit (muutama korukivi Suomesta), Suomen kallioperäkartta sekä Suomen maaperäkartta. (kuva: Saarijärven alueen kivilajikartta) 6
8 3) Mikroskooppi työnurkkaus Info- ja koulutustilassa on stereomikroskooppi työnurkkaus, jossa mikroskoopilla voi halutessaan tutkia esim. kivikiteiden koostumusta. Mikroskoopin käyttäjät voivat tutustua maailmaan, jota ei paljain silmin näkisi. Mikroskoopilla tutkiessa maailmankuva laajenee näkee mm. pienimmätkin kasvin itiöt. Vierailijat voivat käyttää mikroskooppia vapaasti työnurkkauksessa. 4) Mediakeskus (kuvaruutu 70 ja langaton hdmi-kuvan siirtolinja) Info- ja koulutustilassa on käytettävissä mediakeskus: äänentoistolaitteet, nettiyhteys sekä tarvittavat laitteet liikkuvalle kuvalle. Näin tilaan saatiin äänikuvamaailma, joka mahdollistaa täydellisemmän luontoelämyksen. Tietokoneen, kuvaruudun ja kaiuttimien avulla voidaan esittää esimerkiksi eri eläimiä niitten omassa elin- ja ääniympäristössä. d)aikataulu (tärkeimmät kohteet) Tilan suunnitelmat tehtiin maalis-kesäkuussa Täytetyt eläimet saatiin heinä-joulukuussa 2012 ja tammitoukokuussa Haettiin poikkeamislupa ELY-keskukselta rauhoitettujen eläinlajien haltuunotto ja hallussapitokielloista marraskuussa Myönteinen päätös asiasta saatiin tammikuussa
9 Info- ja koulutustilan rakentaminen (tilan muuttaminen soveltuvaksi luontotupaa varten) aloitettiin tammikuussa 2013 ja valmis marraskuussa Lasivitriinin rakentaminen ja sen ilmastointityöt tehtiin loka-joulukuussa Lasivitriinin viimeistely: sisustaminen, maalaus, seinäkuvat paikoilleen, valojen laittaminen, täytetyt eläimet sekä luontorekvisiitta (kasvit ja kivet) tehtiin kesä- joulukuussa 2013 Kivinäyttelyn hankinta ja pystytys olivat kesäkuussa AV-välineitten hankinta ja asennus tehtiin kesäkuussa Mikroskooppi hankittiin ja sen sijoituspiste valmiiksi kesäkuussa TOTTA- hankkeen koulutus- ja infotila (välineet, eläimet, kasvit, kalusteet, posterit) valmis kesäkuussa e f) Resurssit ja toteutuksen organisaatio Hankkeen vetäjänä/vastuuhenkilönä toimi Saarijärven kaupungin ympäristösihteeri Kalle Laitinen. Hänen palkkakustannukset eivät sisältyneet hankkeeseen. Työt tehtiin Kalle Laitisen suunnitelmien mukaan. Työnteon organisoinnin, tarjousten kilpailutuksen ja suuret hankinnat teki Kalle Laitinen. Hän laati tarvittavat raportit. 8
10 Toteutuksesta vastasi kierrätyskeskuksen työntekijät. Heidän palkkakustannukset eivät sisältyneet hankkeeseen. Erityistyöt teetettiin alan asiantuntijoilla mm. ilmastointi, sähköt, valkokuvaseinä toteutus ja vitriinin lasitus. g) Kustannukset ja rahoitus Hankkeen kustannus- ja rahoitussuunnitelma oli euroa ja se toteutui. Hankkeen väliaikaisen rahoituksen hoiti Saarijärven kaupunki. Hankintojen kilpailutus hoidettiin rahoittajan ohjeistuksen mukaan. h i) Raportointi, seuranta ja riskit Hankeen seuranta/raportointivastuu oli Saarijärven kaupungin ympäristönsuojelulla. Riskejä ei esiintynyt Yhteistyökumppanit Yhteistyössä olivat Saarijärven kaupungin ympäristönsuojelutoimi. Yhteistyökumppaneina mukana myös Saarijärven kaupungin kierrätyskeskus, Luontoliitto ja GTK Hankkeen tulokset ja vaikutukset Hankkeen aikana rakennettiin LUONTOTUPA. L U O N T O T U P A o n LUONTOTUPA on helposti saavutettavissa oleva tila keskellä maalaiskaupunkia. LUONTOTUVAN sijainti on lähellä kouluja lapsilla ja nuorilla lyhyt matka. 9
11 Vitriinin täytetyt eläimet ovat Suomen luonnosta. Luontotuvassa voi tutustua eläinten ulkonäköön lähietäisyydeltä. Näyttelykokoelma edistää yleistä luonnontuntemusta. Kävijöille vitriini on kiinnostava ja mielikuvitusta herättelevä kokonaisuus, joka edesauttaa postitiivisten luontokokemusten ja harrastusten pariin hakeutumisessa. Kivinäyttely ainutlaatuinen. Siellä on mm. Saarijärven alueen kivilajeja. LUONTOTUPAA voi käyttää opetus/kokoustilana. 5. Jatkotoimenpiteet Tavoitteena on saada ihmiset ymmärtämään luonnon merkityksen sekä opettavaisena ja samalla viihdyttävänä. LUONTOTUPA on avoinna kaikille ilmaiseksi Kierrätyskeskuksen aukioloaikoina. Saarijärvi Kalle Laitinen ympäristösihteeri Timo Rusanen kaupunginjohtaja 10
Tutkinnon osa: Markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus 15 osp Tavoitteet:
1(8) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osallistuu tuote- tai asiakasvastuualueen toimenpide-
LisätiedotKauhavan Monitoimihalli
Kauhavan Monitoimihalli Hankenumero 18597 Kauhavan Monitoimihalli Oy Sisällys Kauhavan Monitoimihalli Oy... 1 1. Toteuttajan nimi... 3 2. Hankkeen nimi ja hanketunnus... 3 3. Yhteenveto hankkeesta... 3
LisätiedotMaaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen
Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla
LisätiedotSEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN
SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,
LisätiedotEU-maaseutupolitiikan suuntaviivat ja Suomen ohjelma vuosille 2007-2013
MAASEUTURAKENTAMISEN SUUNNITTELUN AJANKOHTAISPÄIVÄ 3.2.2009 EU-maaseutupolitiikan suuntaviivat ja Suomen ohjelma vuosille 2007-2013 C-G Mikander, Maaseutuvirasto Sivu 1 4.2.2009 EU:n maaseutupolitiikka
LisätiedotKansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa
Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Kansainvälisten hankkeiden koulutus Susanna Ollila, Maaseutuvirasto susanna.ollila@mavi.fi Kansainväliset yhteistyöhankkeet
LisätiedotMaaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013 TE-keskus Maaseutuosasto. Maaseutuosasto/Lapin TE-keskus
Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013 TE-keskus Maaseutuosasto Sivu 1 syys 2007 Kehittämisen lähtökohdat Ohjelmallista toimintaa: Euroopan maaseuturahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma
LisätiedotWC- ja pesutilojen muuttaminen nykyvaatimukset täyttäväksi ja portaiden kunnostus Loppuraportti. Lavamäen kyläyhdistys ry
3.10.2016 WC- ja pesutilojen muuttaminen nykyvaatimukset täyttäväksi ja portaiden kunnostus Loppuraportti Lavamäen kyläyhdistys ry WC- ja pesutilojen muuttaminen nykyvaatimukset täyttäväksi ja portaiden
LisätiedotLIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus tutkinnon osa (MAVI) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET Markkinointiviestinnän
LisätiedotKeski-Suomen luontomuseo
Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 3-4 lk. Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo 2 Tässä on museon pohjapiirros. Siihen on merkitty numeroilla, millä kohdalla kukin tehtävä tehdään. Pohjapiirros
LisätiedotLiiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. MARKKINOINTIVIESTINNÄN TOIMENPITEIDEN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS MAVI 15 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 MARKKINOINTIVIESTINNÄN TOIMENPITEIDEN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS MAVI 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu
LisätiedotBiokaasutuotannon tuet. Maa- ja metsätalousministeriö
Biokaasutuotannon tuet Maa- ja metsätalousministeriö MMM Biokaasutuotannon tuet Maatilainvestoinnit Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 Bioenergiatuotannon avustus TEM Syöttötariffi Energiatuki
LisätiedotKansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa
Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Kansainvälisten hankkeiden koulutus Susanna Ollila, Maaseutuvirasto susanna.ollila@mavi.fi Kansainväliset yhteistyöhankkeet
LisätiedotÍOppiaineen nimi: BIOLOGIA 7-9. Vuosiluokat. Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen. Arvioinnin kohteet oppiaineessa
ÍOppiaineen nimi: BIOLOGIA 7-9 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen Biologinen tieto ja ymmärrys 7 ohjata oppilasta ymmärtämään ekosysteemin perusrakennetta ja tunnistamaan
LisätiedotSEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ
Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? SEURA YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS RYHMÄ YKSILÖ HARJOITTELEMINEN JA KILPAILEMINEN Omien motiivien mukaista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa VIESTINTÄ
LisätiedotLIIKUNNANOHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE
TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: LIIKUNNANOHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee toimintaa
LisätiedotIhmisen. kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA. Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille
Ihmisen kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa?? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille 2 Ihmisen kokoisia loppuraportteja Loppuraportti on mahdollisuus Hankkeen
Lisätiedot2. Hankkeen nimi ja hanketunnus: Kimpale kultaa Kangasniemi kylineen kimaltamaan VIRKISTYSALUEHANKE, 15910
Sivu 1 / 8 Loppuraportti 1. Hankkeen toteuttajan nimi: Kangasniemen maaseutuseura ry 2. Hankkeen nimi ja hanketunnus: Kimpale kultaa Kangasniemi kylineen kimaltamaan VIRKISTYSALUEHANKE, 15910 3. Yhteenveto
LisätiedotPitkospuiden ja kodan rakentaminen Nevalylyn ympäristöön
Pitkospuiden ja kodan rakentaminen Nevalylyn ympäristöön Hankkeen julkinen kuvaus Nevalyly ympäristöineen on Metsähallituksen omistuksessa. Alueella sijaitsee huonokuntoinen kota ja pienelle matkaa on
LisätiedotÄänekosken kaupungin ympäristöpolitiikka vuoteen 2016
Äänekosken kaupungin ympäristöpolitiikka vuoteen 2016 Ympäristövastuut Äänekoskella Perustuslain mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta sekä ympäristöstä kuuluu kaikille. Julkisen vallan on
LisätiedotRAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille
RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille Tällaisia kehittämishankkeita ovat mm. maisemahoitosuunnitelmien laatiminen
LisätiedotKuusamon metsänhoitoyhdistys, Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus / maaseutuosasto
Kuusamon metsänhoitoyhdistys, Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus / maaseutuosasto Tukipäätös Dnro 1058/3510-2002 Munakan metsäpolku-hanke LOPPURAPORTTI Hankkeen toteutusaika: 2002 2003 Hankkeen toteuttaja: Kuusamon
LisätiedotKehittämishanke. Hankenumero:13911 Hakemuksen tila:avattu täydennettäväksi (TR) Vireilletulopvm:22.9.2015
Kehittämishanke Hankenumero:13911 Hakemuksen tila:avattu täydennettäväksi (TR) Vireilletulopvm:22.9.2015 Perustiedot Hankesuunnitelma Kustannus ja rahoitus Tavoitteet Allekirjoitus ja lähetys Hakija N
LisätiedotFysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat Tiina Tähkä, Opetushallitus
Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat 18.4.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset
LisätiedotLataa Luonnon poluilla. Lataa
Lataa Luonnon poluilla Lataa ISBN: 9789187841057 Sivumäärä: 192 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 29.42 Mb Aineellinen elintasomme perustuu luonnon antimien varaan, mutta luonto tarjoaa meille monia muitakin
LisätiedotPeräpohjolan kehitys ry
Peräpohjolan kehitys ry Peräpohjolan kehitys ry Rekisteröity maaseudun kehittämisyhdistys = toimintaryhmä Toiminta-alue: Keminmaa, Ranua, Simo, Tervola, Kemin asemakaavan ulkopuoliset alueet, Rovaniemen
LisätiedotManner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 Ohjelman hallinto, verkostoituminen ja viestintä Reijo Keränen 22.1.2013 Aluksi Esitys keskittyy ohjelman hallintoon ml. verkostot ja viestintä Taustalla
LisätiedotVaihtuvan näyttelyn tiloissa ovat teemana aina ajankohtaiset luontoaiheet, jotka vaihtuvat noin neljän kuukauden välein.
Hyvä opettaja! Tervetuloa Keski-Suomen Luontomuseoon. Keski-Suomen luontomuseon päämääränä on osaltaan auttaa ihmistä löytämään, ymmärtämään ja vaalimaan luonnon monimuotoisuutta. Museo rohkaisee liikkumaan
LisätiedotHANKETUKIHAKEMUS Yleishyödyllinen investointihanke
1(5) HANKETUKIHAKEMUS Ylshyödyllinen investointihanke Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 Uusi hakemus Korjaus/täydennys edelliseen hakemukseen Muutos saatuun rahoituspäätökseen Euroopan
LisätiedotKansainvälisten hankkeiden ajankohtaisia asioita Mavista Susanna Ollila ja Merja Uusi-Laurila
27.3.2018 Kansainvälisten hankkeiden ajankohtaisia asioita Mavista Susanna Ollila ja Merja Uusi-Laurila Kansainvälisen toiminnan muodot Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 1. Varsinaiset kansainväliset
LisätiedotBIOLOGIA 1. kurssi 7. luokka
1. kurssi 7. luokka Kurssin tavoitteena on ohjata oppilasta ymmärtämään elämän perusilmiöitä ja vesiekosysteemien rakennetta ja toimintaa. Tavoitteena on, että oppilas oppii tunnistamaan ja luokittelemaan
LisätiedotLuonnonsuojelu ja luonnon monimuotoisuuden edistäminen kunnassa
Luonnonsuojelu ja luonnon monimuotoisuuden edistäminen kunnassa FT, Ympäristöasiantuntija Heli Jutila Ympäristönsuojeluviranhaltijoiden Lammin Päivät 4.-5.10.2017 MIKSI? Luonnon monimuotoisuuden kaventuminen
LisätiedotKokoontumistila Kokoontumistila
yleishyödyllisen kehittämishankkeen LOPPURAPORTTI 22.6.2015 31.10.2018 1 1. HANKKEEN TOTEUTTAJA... 3 2. HANKKEEN NIMI, HANKETUNNUS... 3 3. YHTEENVETO HANKKEESTA... 3 4. RAPORTTI... 3 4.1. Hankkeen tavoitteet...
LisätiedotPk-yrittäjien turvetuotannon kehittäminen hankkeen esittely
Pk-yrittäjien turvetuotannon kehittäminen hankkeen esittely 7.11.2006 Pudasjärvi, Hotelli Iso-Syöte 14.11.2006 Saarijärvi, Hotelli Summassaari Ari Erkkilä 2 TAUSTA Tutkimus- ja kehitystarpeiden koonti
LisätiedotNUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN
1(5) NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN Ammattitaitovaatimukset : tunnistaa sosiaalista vahvistamista tarvitsevan nuoren ja/tai hallitsee varhaisen tukemisen ja kohtaamisen menetelmiä pystyy toimimaan moniammatillisessa
LisätiedotRautjärven sotahistoria- hanke
Liite 1 74 HANKESUUNNITELMA Laadittu 4.3.2016 Rautjärven sotahistoria- hanke 1. Hakijan yhteystiedot Rautjärven kunta Projektijohtaja, Juha-Pekka Natunen Simpeleentie 12, 56800 SIMPELE 040 581 8040 juha-pekka.natunen@rautjarvi.fi
LisätiedotTeemahankeinfo Suomusjärven VPK Jaana Joutsen
Teemahankeinfo 6.9.2017 Suomusjärven VPK Jaana Joutsen Esityslistalla 1.Lyhyt johdatus Leader-toimintaan ja teemahankkeisiin 2.Kokemuksia LIVE-teemahankkeesta 3.Uudet teemahankkeet ja niiden hakuprosessi
LisätiedotRahoitus ja verkostot. Katariina Pylsy
Rahoitus ja verkostot Katariina Pylsy Mistä rahoitusta? Aluehallintovirastolta Euroopan Unionilta Kaupungeilta Maakuntien liitoilta Ministeriöiltä Opetushallitukselta Säätiöiltä ja rahastoilta Taiteen
LisätiedotKEMIA 7.LUOKKA. Laajaalainen. liittyvät sisältöalueet. osaaminen. Merkitys, arvot ja asenteet
KEMIA 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Merkitys, arvot ja asenteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja kannustaa oppilasta tunnistamaan
LisätiedotAkelat ja sammot sekä heidän apulaisensa
AKELA/SAMPOKOULUTUS Akelat ja sammot sekä heidän apulaisensa Terkku / partiotausta Tuntee akelan/sammon pestin ja roolin Tuntee 7-12 vuotiaan kehityksen ja elämänpiirin Tuntee ikäkautensa ohjelman ja osaa
LisätiedotMaaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020
Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Satakunnan rahoitusinfo Pori 5.6.2014 Satakunnan ELY-keskus, Aluekehitysyksikkö, Timo Pukkila 6.6.2014 1 Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Satakunnan ELY-keskus
LisätiedotOjitusten luonnonmukainen peruskunnostus Hämeessä -hanke (OPET-hanke)
Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus Hämeessä -hanke (OPET-hanke) 29.10.2012, Hämeenlinna Sivu 1 30.10.2012 OPET-hankkeen esittely, Petra Korkiakoski Esityksen sisältö OPET-hankkeen taustat ja tavoitteet
LisätiedotMaaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa. Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011. Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö
Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011 Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö 1 Milj. 80 70 Maatalouden viljelijätuet Etelä-Savossa (kunnat
LisätiedotELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen
10.1.2014 RAHOITUKSEN VUOSIKATSAUS 1.1. - 31.12.2013 ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen Satakunnan ELY-keskus rahoitti viime vuonna yrityksiä noin
LisätiedotMaaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille
Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille Kukka Kukkonen ja Pirjo Onkalo Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Päivitetty 2.2.2017 Sivu 1 3.2.2017
LisätiedotHelsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 9/
Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 15 Osallistuminen EU:n Suomen rakennerahasto-ohjelmasta toteutettavan hankkeen "Hankinnoista duunia" toteuttamiseen HEL 2015-002023 T 02 05 02 Päätös Päätöksen
LisätiedotEU:n rakennerahastot ja ohjelmat ohjelmakaudella 2007 2013
EU:n rakennerahastot ja ohjelmat ohjelmakaudella 2007 2013 ylitarkastaja Kirsi Viljanen maa- ja metsätalousministeriö Elintarvikeyrittäjyyden kehittämisen hankeseminaari 24.11.2005 Hki, Messukeskus EU
LisätiedotELY- Laajakaistahankkeet
Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin ELY- Laajakaistahankkeet 30.01.2014 8.9.2014 Kahdentasoisia laajakaistahankkeita EU:n elvytysvaroilla rahoitettavat
LisätiedotLataa Kivet ja mineraalit Suomen luonnossa - Kalle Taipale
Lataa Kivet ja mineraalit Suomen luonnossa - Kalle Taipale Lataa Kirjailija: Kalle Taipale ISBN: 9789511238157 Sivumäärä: 182 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 19.96 Mb Opas esittelee sanoin ja kuvin Suomen
LisätiedotLataa Opas Suomen luontoon - Pertti Koskimies. Lataa
Lataa Opas Suomen luontoon - Pertti Koskimies Lataa Kirjailija: Pertti Koskimies ISBN: 9789515849441 Sivumäärä: 319 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 27.71 Mb Opas Suomen luontoon -kirja opastaa ymmärtämään
LisätiedotVesiensuojeluun kohdistuvat odotukset. Sari Janhunen Ympäristöpäällikkö Vihdin kunta
Vesiensuojeluun kohdistuvat odotukset Sari Janhunen Ympäristöpäällikkö Vihdin kunta Vihdin vesistöpäivä 10.11.2018 Vesiensuojelu & odotukset Valtakunnallinen ohjaus Kunnan rooli Strategia ja visio vesienhoitoon
LisätiedotTaide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)
Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun
LisätiedotKyläverkkokoulutus 1.9.2011. Noora Hakola Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö
Kyläverkkokoulutus 1.9.2011 Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö Sivu 1 16.9.2011 Kyläverkkohankkeet ja lisävaroilla rahoitettavat laajat laajakaista hankkeet HankeVNA 22 : - Yleishyödyllisen
LisätiedotTUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen
1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata
LisätiedotTAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen
VALOA Ulkomaalaiset korkeakouluopiskelijat suomalaisille työmarkkinoille Milja Tuomaala ja Tiina Hämäläinen - VALOA-hankkeen esittely Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan Edutool- maisteriohjelmalle,
LisätiedotKehittämishankkeet. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo Kymmenen virran sali
Kehittämishankkeet Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 5.5.2015 Kymmenen virran sali Sivu 1 6.5.2015 Hakujen alkaminen ja valintajaksot ELY-keskus
LisätiedotELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen
1.3. 2013 RAHOITUKSEN VUOSIKATSAUS 1.1. - 31.12.2012 ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen Satakunnan ELY-keskus rahoitti viime vuonna 199 yrityshanketta,
LisätiedotHankintaopas. tukea hankinta-asioissa päättäjille, hankkijoille ja tarjoajille
Hankintaopas tukea hankinta-asioissa päättäjille, hankkijoille ja tarjoajille Rovaniemi, 8.5.2019 Katja Kaunismaa Kideve Elinkeinopalvelut, Kittilän kunta Toteuttajat: Kideve Elinkeinopalvelut/Kittilän
LisätiedotMaaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020
Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Valtakunnalliset museopäivät Lappeenranta 19.5.2015 Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus .Salpapolku, Parikkalan
LisätiedotMEDIA- JA VERKKO-OHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE
TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: MEDIA- JA VERKKO-OHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee toimintaa
LisätiedotLeader-toimintaryhmätyön ajankohtaispäivät 9.11.2012, Tampere Huomioitavia asioita toimeenpanon näkökulmasta
Leader-toimintaryhmätyön ajankohtaispäivät 9.11.2012, Tampere Huomioitavia asioita toimeenpanon näkökulmasta Tiina Laurila ja Noora Hakola, Maaseutuelinkeino-osasto/Maaseutu- ja rakenneyksikkö Maaseutuvirasto
LisätiedotOPET Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus Hämeessä
OPET Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus Hämeessä 20.6.2012, Luonnonmukainen peruskunnostus miniseminaari, Suomen ympäristökeskus Sivu 1 25.6.2012 OPET-hankkeen esittely, Petra Korkiakoski Esityksen
LisätiedotMAANTIETO VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet
MAANTIETO VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Maantieteellinen tieto ja ymmärrys T1 tukea oppilaan jäsentyneen karttakuvan rakentumista maapallosta T2 ohjata oppilasta tutkimaan luonnonmaantieteellisiä
LisätiedotMaaseutuohjelma. vesistökunnostusten rahoituslähteenä. Vesistökunnostusverkoston seminaari Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Maaseutuohjelma vesistökunnostusten rahoituslähteenä Vesistökunnostusverkoston seminaari 7.6.2016 Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Pisara, Retkisatamat Geopark kuntoon, Kivijärven venereitti, Rauhan
LisätiedotYhteinen tulevaisuus maaseudulla -hanke
Yhteinen tulevaisuus maaseudulla -hanke 1.1.2012-31.12.2014 Rahoittajina Keski-Suomen ja Pirkanmaan ELY -keskukset Hankkeen taustaa: Toimintarahan riittävyyteen piti reagoida ajoissa, ennen kuin rahat
LisätiedotUsko ihmeisiin sillä niitä tapahtuu hetkissä ja niistä jää pieni jälki jokaiseen
Usko ihmeisiin sillä niitä tapahtuu hetkissä ja niistä jää pieni jälki jokaiseen Perhekoti Vaapukka Perhekoti Vaapukka on viisipaikkainen ammatillinen perhekoti Paraisilla, joka tarjoaa ympärivuorokautista
LisätiedotArvioinneista eväitä maaseutuverkostoyksikölle tiedottamisen, koulutuksen, hyvien käytäntöjen ja kansainvälistymisen tueksi
Arvioinneista eväitä maaseutuverkostoyksikölle tiedottamisen, koulutuksen, hyvien käytäntöjen ja kansainvälistymisen tueksi, maaseutuverkostoyksikkö/mmm Sivu 1 8.12.2008 Maaseutuverkosto Manner-Suomen
LisätiedotKEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014. www.seprat.net
KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014 Sepra on käynnistämässä kaksi uutta koordinaatiohanketta: KAAKON KEHITTYVÄT KYLÄT ja KAAKON KYLÄKUNNOSTUKSET MIHIN TUKEA SAA? 1) Kaakon kehittyvät
LisätiedotMitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen
Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Ohjelmakausi 2014-2020 EU:n kaikkia rahastoja koskevat strategiset tavoitteet: älykäs, kestävä
LisätiedotLeikki- ja nuorisotoiminta lasten ja nuorten tulosyksikössä. Leikki- ja nuorisotoiminta / OYS
Leikki- ja nuorisotoiminta lasten ja nuorten tulosyksikössä Leikin tasot sairaalassa TASO 4 Yksilöllisesti suunniteltu TASO 3 Tutkimuksiin ja toimenpiteisiin valmistava leikki TASO 2 Ohjattu läpityöskentelyleikki,
LisätiedotPohjois-Pohjanmaan TYKE 2011 KAM:n koordinoima verkostohanke työelämäpalvelujen kehittämiseen koko Pohjois-Pohjanmaalla
KAM:n koordinoima verkostohanke työelämäpalvelujen kehittämiseen koko Pohjois-Pohjanmaalla Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset OKM myöntää avustukset ELY-keskusten kautta Avustusta
LisätiedotValitse Siirry palveluun
Valitse Siirry palveluun Valitse tämä kohta mikäli haluat perustaa pääkäyttäjän organisaatiolle Pääkäyttäjätunnuksen voi luoda vain allekirjoituksen omaava henkilö. Kun olet lukenut tekstin valitse seuraava
Lisätiedotarvioinnin kohde
KEMIA 9-lk Merkitys, arvot ja asenteet T2 Oppilas tunnistaa omaa kemian osaamistaan, asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti T3 Oppilas ymmärtää kemian osaamisen
LisätiedotPielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy PIKES Poveria biomassasta -hanke Antti Niemi
27.9.2017 Antti Niemi Tavoitteena edistää uusiutuvan energian käyttöä P-Karjalassa Toteutusaika 1.1.2016-30.6.2018 Toteuttajat: PIKES Oy, Suomen Metsäkeskus, Karelia AMK ja KETI Oy Palvelut yrityksille
LisätiedotTutkintouudistuksen vaikutukset työkykypassiin. Hyvinvointipäivät Saija Sippola
Tutkintouudistuksen vaikutukset työkykypassiin Hyvinvointipäivät Saija Sippola 4.12.2014 suorituskyky Sen minkä nuorena oppii, vanhana taitaa Mutta, jos tekee elämäntaparemontin: 19 v: Cooper 2 400 m,
LisätiedotLasten turvallisuuspeli
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Johanna Salomaa-Valkamo & Nilla Hietamäki Lasten turvallisuuspeli Pelastustoimen tutkimus- ja kehittämishankkeet 2015 Dipoli, Espoo 28.4.2015 Käytännön työtä yhteiskunnan
LisätiedotAjankohtaista tukien myöntämisestä
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Ajankohtaista tukien myöntämisestä Maksatuskoulutus Joensuu 25.5.2010 Reijo Martikainen Maaseutuvirasto/MELO/MaRa Manner-Suomen maaseutuohjelman alueellisen osion
LisätiedotHankesuunnitelma 6.2.2009 Tove Teuvalla 1953
Hankesuunnitelma 6.2.2009 Tove Teuvalla 1953 Teuvan kunta 1. TAUSTA Teuvalla sijaitsee ainutlaatuinen Tove Janssonin suurtyö, alttaritaulu Kymmenen neitsyttä, jonka Jansson maalasi Teuvalla v. 1953. Tove
LisätiedotRAJUPUSU KOORDINAATIO III -HANKE
RAJUPUSU KOORDINAATIO III -HANKE Mihin tukea voi saada? Kylien kokoontumisja harrastustilojen kunnostus sekä varustaminen Yhteisessä käytössä olevien alueiden kunnostus (esim. yhteiset uimarannat) Yhteisessä
LisätiedotUudenmaan ELY-keskuksen Etevästi ELYssä -ohjelma
Uudenmaan ELY-keskuksen Etevästi ELYssä -ohjelma Julkisen sektorin energiatehokkuusseminaari 25.4.2013 Satu Pääkkönen Mikä on Etevästi ELYssä -ohjelma? Uudenmaan ELYn ympäristöohjelma, johon on integroitu
LisätiedotAsemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146
Vantaan kaupunki Maankäyttö ja ympäristö Marja-Vantaa-projekti Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
LisätiedotKirjapainoky a kehittyy - aktivoint hanke lop uraportti
Euroopan maaseudun 1111 kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi Kirjapainoky a kehittyy - aktivoint hanke lop uraportti RITVA POHJOISVIRTA Sisällys 1. Toteuttajan nimi.2 2. Hankkeen nimi ja hanketunnus
LisätiedotPeruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07) Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.
Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07) Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.2015 Sivu 1 27.5.2015 Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07)
LisätiedotLataa Sinisiipi niityllä (selkokirja) - Seija Niinistö-Samela. Lataa
Lataa Sinisiipi niityllä (selkokirja) - Seija Niinistö-Samela Lataa Kirjailija: Seija Niinistö-Samela ISBN: 9789523040946 Sivumäärä: 79 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 36.97 Mb Sinisiipi niityllä -kirja
LisätiedotMÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN JA YLEIS- HYÖDYLLISEN INVESTOINTIHANKETUEN HAKEMISESTA JA TUKIHAKE- MUSLOMAKKEESTA
MÄÄRÄYS Pvm. 17.6.2015 Dnro 1272/54/2015 Maaseutuviraston määräyskokoelma nro 58/15 Kumotaan Määräys Nro 33/15, Dnro 969/54/2015 Valtuutussäännökset: Laki (28/2014) 13 3. mom., 35 6. mom. 36 5. mom., 38
LisätiedotVantaan linjastomuutoksen toteuttamisprojekti
Vantaan linjastomuutoksen toteuttamisprojekti Paikallisliikennepäivät 18.9.2015 Joukkoliikennesuunnittelija Petri Nissinen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen sisältö Muutokset lyhyesti Mikä
LisätiedotTutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Monikulttuurisessa ympäristössä toimiminen:
SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Monikulttuurisessa ympäristössä toimiminen: AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja
LisätiedotFYSIIKKA_ opetussuunnitelma-7_9_maol
FYSIIKKA_ opetussuunnitelma-7_9_maol Tavoitteet koskevat kaikkia luokka-asteita. Keskeiset sisältöalueet kuten luonnontieteellinen tutkimus, fysiikka omassa elämässä ja elinympäristössä, fysiikka yhteiskunnassa
LisätiedotKoulutuspäivä Hippos/ProAgria ProAgria
Koulutuspäivä Hippos/ProAgria ProAgria 9.4.2008 Vesa Niskanen Yksikönpäällikkö Uudenmaan TE-keskus/maaseutuosasto Sivu 1 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 (MAKE) Unohtakaa kaikki se mitä
LisätiedotArviointikriteerit Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3
Opiskelijan nimi: Ryhmä: 1. Työprosessin hallinta Arvioinnin kohteet Toimintakokonaisuuksien suunnittelu Arviointikriteerit Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 suunnittelee toimintaa yhdessä ohjattavien
LisätiedotLuovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet
Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet Keski-Suomessa Maaseudun paikalliset toimintaryhmät voivat rahoittaa mikroyritysten kehittämistoimintaa Rahoitus tulee Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta
LisätiedotKansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö
Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 17.11.2015 Kansainvälinen Leader-yhteistyö ohjelmakaudella 2007-2013 Missä onnistuttiin?
LisätiedotHyrrä. Hanketukien rahoitusmahdollisuudet Etelä- Pohjanmaalla -koulutuspäivä, Frami 9.4.2015 Esa Isosaari
Hyrrä Hanketukien rahoitusmahdollisuudet Etelä- Pohjanmaalla -koulutuspäivä, Frami 9.4.2015 Esa Isosaari Hyrrä on uusi sähköinen palvelu hanke-, yritys- ja rakennetukien hakemiseen Helpottaa hakemuksen
LisätiedotKestävän kehityksen ohjelma
Kestävän kehityksen ohjelma tavoitteita, toimintaa ja tuloksia Annukka Luomi ja Laura Virta 8.10.2010 Tervetuloa pajaan! 4V-hanke Keke koulussa ja Keke päiväkodissa -oppaat Keke-työn käynnistäminen Keke
LisätiedotOpiskelija tekee työasemaympäristöön ja sen hankintaan liittyviä toimistotehtäviä ja laskutoimituksia sekä hyödyntää kielitaitoaan.
1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa : Järjestelmän hankinta ja käyttöönotto 20 osp Tavoitteet: Opiskelija toimii työasemaympäristössä asentaen sekä laitteistoja että ohjelmistoja,
LisätiedotKuntapäättäjien näkemyksiä kirjastopalvelujen tilasta ja tasosta
Kuntapäättäjien näkemyksiä kirjastopalvelujen tilasta ja tasosta Tuloksia Itä-Suomen kirjastojen laatutason kartoituksesta Kohti uutta kirjastolakia 21.4.2015 Varkaus Marja Tiittanen-Savolainen Itä-Suomen
LisätiedotPyhäjärven kaupunki INVESTOINTIOSA LOPPURAPORTTI
Pyhäjärven kaupunki INVESTOINTIOSA 1.6.2003-31.12.2005 LOPPURAPORTTI SISÄLTÖ 1. HANKKEEN TAUSTATIEDOT 1.1. Hankkeen yhteystiedot 1.2. Hallinnoija ja rahoittajat 1.3. Hankkeen aikataulu 2. HANKKEEN TAUSTA
LisätiedotMaaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013. Lapin ELY-keskus/Maaseutu ja energia
Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013 Sivu 1 20.6.2011 Kehittämisen lähtökohdat Euroopan maaseuturahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007-2013 toteutetaan koko maassa Ahvenanmaata
LisätiedotTUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen
KEMIA Kemian päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja
LisätiedotTunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis
Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis 1 Natura Mobile Projekti 741 päivää la 1.1.2011 to 31.10.2013 2 NM -automaatio 576 päivää la 1.1.2011 pe 15.3.2013 3 hankinnat 132 päivää ti 1.3.2011 ke 31.8.2011
Lisätiedot