O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA
|
|
- Erkki Viljo Katajakoski
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA Esipuhe Tämä poliittinen ohjelma on Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta O Diakon linjaus opiskelijan yhteiskunnasta ja korkeakoulusta. Tässä ohjelmassa linjataan ne periaatteet ja toimet, joihin opiskelijakunta pyrkii vaikuttamaan valtakunnallisesti. O Diako on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton järjestö. O Diako ajaa ohjelman tavoitteita Suomen opiskelijakuntien liitto - SAMOK ry:n kanssa, mutta myös alueellisen yhteistyön ja aktiivisen yhteiskunnallisen keskustelun avulla. Esiin nostetaan erityisesti niitä teemoja, joilla opiskelija voi kasvaa aktiiviseksi ja osallistuvaksi yhteiskunnan jäseneksi - niin ammattikorkeakoulussa, paikallisesti kuin valtakunnallisella tasolla. Ohjelma on hyväksytty edustajiston kokouksessa
2 O Diakon arvot Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus Jokainen on tervetullut opiskelijakunnan toimintaan, ja opiskelijakunta vastustaa kaikenlaista syrjintää. Opiskelijakunta pyrkii toiminnassaan edistämään keskinäistä kunnioitusta ja toisen ihmisen arvostamista niissäkin tilanteissa, joissa yksilöiden arvot ja maailmankatsomus poikkeavat toisistaan. Avoimuus Opiskelijakunnan päätöksenteko on läpinäkyvää. Jäsenillä on oikeus saada ajantasaista ja objektiivista tietoa voidakseen vaikuttaa opiskelijakunnan päätöksentekoon. Sanan- ja omantunnonvapaus Vaikuttamistoiminnassaan O Diako ottaa huomioon jäsenistönsä ja aktiiviensa maailmankatsomukselliset erot, kunnioittaa erilaisia näkemyksiä sekä tarjoaa sanan- ja omantunnonvapauden kaikille toimijoille. O Diako keskittyy vaikuttamistoiminnassaan opiskelijoiden aseman edistämiseen. Lähimmäisenrakkaus Lähimmäisenrakkaus näkyy ihmisarvon kunnioittamisena, toisesta ihmisestä välittämisenä ja aitona haluna toimia opiskelijan paremman huomisen puolesta.
3 Opiskelijana yhteiskunnassa Yhdenvertaisuus Ammattikorkeakoulussa opiskelijoilla on oikeus tasa-arvoiseen ja yhdenvertaiseen kohteluun valintaprosessissa, opetuksessa, opinto-ohjauksessa ja opintosuoritusten arvioinnissa. Opiskelun ja oppimisympäristöjen esteettömyyden ja saavutettavuuden on oltava korkeakoulutuksen peruslähtökohtia. Jokaisella korkeakouluyhteisön jäsenellä on oikeus osallistua yhteisön toimintaan kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan. Ammattikorkeakoulussa tulee olla ajan tasalla oleva tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Lisäksi O Diakolla on oma yhdenvertaisuusopas. Opiskelijakunnan ja henkilökunnan keskuudesta nimetään ja koulutetaan häirintäyhdyshenkilöt. Korkeakoulutuksen saavutettavuus Tutkintoon johtavan korkeakoulutuksen tulee säilyä maksuttomana EU- ja ETAmaiden opiskelijoille. EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden lukukausimaksut tulee pitää kohtuullisella tasolla ja heille stipendejä myöntävässä tahossa tulee olla opiskelijakunnan edustus. Tutkintojen määrää ei ole rajattu millään keinoin. Opiskelijoille ei aiheudu opiskelusta minkäänlaisia piilomaksuja. Ammattikorkeakoulutuksen tulee taata käytännönläheiseen ammattitaitoon painottava laadukas koulutus ja kilpailukykyinen tutkinto, jolla työllistyy. Toimivalla opintotukijärjestelmällä tulee turvata jokaisen opiskelijan oikeus täysipäiväiseen opiskeluun ja mahdollisuuteen valmistua tavoiteajassa. Toimivan opintotukijärjestelmän elementtejä ovat opintorahapainotteisuus, indeksisidonnaisuus, opintotuen huoltajakorotus sekä asumiskulut kattava ympärivuotinen asumistuki, huomioiden sijaintikunnan asuntojen hintataso. Opintolainan nostamisen on oltava aidosti vapaaehtoista. Ateriatuki kytketään kiinteäksi osuudeksi opiskelijalounaan enimmäishintaa siten, että aterian enimmäishinnan noustessa nousee ateriatuki vastaavalla summalla. Perheellisellä opiskelijalla on mahdollisuus opiskella myös vanhempainrahaa saadessaan. Vähintään vuoden ajaksi opintonsa keskeyttäneet ammattikorkeakouluopiskelijoiden tulee olla oikeutettuja työttömyysturvaan. Opintonsa kesken vuoden keskeyttäneiden opiskelijoiden tulorajat eivät saa keskeyttämisen jälkeen olla enää voimassa. Keskeyttäminen on rinnastettava tulorajoja tarkasteltaessa valmistumiseen. Ammattikorkeakoulujen aloituspaikat jaetaan ammattikorkeakouluille työelämän tarpeen ja koulutuksen vetovoimaisuuden mukaan. Kaikkien hakijoiden on mahdollista hakeutua ammattikorkeakouluun pääsykokeen kautta. Toiseen korkeakoulututkintoon hakeminen on mahdollista yhteishaun ja joustavien siirtymäväylien kautta. Hakujärjestelmään ei sisälly hakumaksuja. Rakenteellinen kehittäminen Ammattikorkeakoulutusta tulee olla tarjolla valtakunnallisesti. Kaiken koulutuksen ei pidä keskittyä eteläiseen Suomeen eikä pelkästään suurimmille paikkakunnille.
4 Yhteistyötä korkeakoulujen välillä tulee kehittää opetus-, tutkimus- ja kansainvälisessä toiminnassa niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Lähiopetusta on järjestettävä riittävästi, mutta sen rinnalla on kehitettävä muilla opetusmenetelmillä tarjottavaa opetusta. Koulutusohjelmien sisältöjen on vastattava toisiaan paikkakunnasta ja korkeakoulusta riippumatta. Opiskelijoiden tulee olla edustettuina kaikilla tasoilla ammattikorkeakoulun valmistelu- ja päätöksentekoprosesseissa tasavertaisina jäseninä. Ammattikorkeakoulun henkilökunnan alakohtaista ja pedagogista osaamista tulee tukea panostamalla koulutuksiin sekä työelämäjaksoihin. Opiskelijoiden ja henkilöstön työelämätietoutta tuetaan myös vierailevilla luennoitsijoiden ja työelämän edustajien ajankohtaisilla luennoilla ja tapaamisilla. Alumniyhteistyötä ja työelämämentorointia on kehitettävä ja sisällytettävä opetussuunnitelmiin. Ammattikorkeakoulujen toimipisteverkkoa tulee kehittää mahdollistaen joustavan ja monimuotoisen opiskelun sekä resurssit laadukkaaseen opetukseen. Korkeakouluverkoston tulee vastata alueellisiin tarpeisiin. Ammattikorkeakoulun palveluiden ja omia opintosuorituksia koskevat dokumenttien tulee olla saatavilla kaikilla opetuskielillä. Kansainvälisten tutkintoopiskelijoiden kieliopinnoista tulee laatia valtakunnalliset kriteerit. Korkeakoulun tulee tukea kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden työllistymistä Suomeen valmistumisen jälkeen. Opiskeluedellytysten luominen elinympäristössä Kaikille opiskelijoille taataan kohtuuhintainen asuminen. Opiskelija-asuntojen rakentamisen tavoitteena tulee olla asuntojen riittäminen kaikille niitä tarvitseville. Opiskelija-asunnot tulee suunnitella osaksi kuntien normaalia asuntorakennetta, lähelle oppilaitoksia ja palveluja. Valtion tulee pitää korkotukijärjestelmät ajanmukaisina ja kilpailukykyisinä rahoitusjärjestelminä. Opiskelijakuntien vaikuttamismahdollisuuksien ja edustuksen opiskelijaasuntoyhteisöissä ja niiden päätöksenteossa tulee vastata ammattikorkeakouluopiskelijoiden suhteellista osuutta paikkakunnan opiskelijoista. Sekä kevyen liikenteen että joukkoliikenteen resurssien tulee mahdollistaa toimiva, kattava ja turvallinen liikenneverkosto korkeakoulupaikkakunnilla. Joukkoliikenteen reittien ja aikataulujen on oltava järkeviä ja opiskelijoiden tarpeita palvelevia. Kuntien joukkoliikenteessä on otettava käyttöön kaikkia opiskelijoita koskevat opiskelija-alennukset, jotka opiskelija saa käyttöönsä iästä ja asuinkunnasta riippumatta.
5 Opiskelijana korkeakoulussa Laadukkaat tukipalvelut Ammattikorkeakoulun opinto-ohjauksen tulee tukea opiskelijan persoonallista ja ammatillista kasvua sekä opiskelu- ja työkykyä. Laadukas opinto-ohjaus edesauttaa, että opiskelija suorittaa tutkintonsa loppuun ja opiskelijalla on realistiset mahdollisuudet valmistua määräajassa. Opinto-ohjauksella tuetaan opiskelijaa suunnittelemaan ja toteuttamaan henkilökohtainen opintosuunnitelma. Opintoja on mahdollista suorittaa opiskelijan elämäntilanteeseen sopivana ajankohtana ja opintojen suorittaminen on mahdollista ympärivuotisesti. Opiskelijavaihdossa huomioidaan riittävän laaja kurssitarjonta vaihtoon tuleville ja lähteville. Vaihdon aikana on mahdollista opiskella täysipäiväisesti. Korkeakoulukampuksilla on yhdenvertaiset opintojen tukipalvelut, jotka mahdollistavat laadukkaan ja mielekkään täysipäiväisen opiskelun. Opiskelijoiden hyvinvointiin tähtäävä työ on ennaltaehkäisevää ja opiskeluterveydenhuolto on keskeinen osa sitä. Opiskelijaliikunnalla on merkittävä rooli opiskeluhyvinvoinnin edistäjänä. Ammattikorkeakoulut panostavat ura- ja rekrytointipalveluihin, jotka tukevat opiskelijoiden työnhakua ja urasuunnittelua. Kansainväliseen vaihto-opiskeluun liittyvät palvelut tarjoavat oikean ja asianmukaisen tiedon korkeakouluun hakeville ja sieltä vaihtoon lähteville opiskelijoille. Lisäksi ne tukevat korkeakoulun kansainvälisiä opiskelijoita ongelmatilanteissa. Korkeakouluyhteisö Korkeakoulu on syrjinnästä vapaa alue. Kaikilla opiskelijoilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet toimia ja opiskella riippumatta kampuksesta tai henkilökohtaisista ominaisuuksista. Esteettömyys ulottuu fyysiseen ympäristön lisäksi opintojen suorittamiseen ja viestintään. Koko korkeakouluyhteisössä on mahdollisuus toimia suomen lisäksi myös englannin kielellä ja kaikki opetukseen oleellisesti liittyvä tieto on saatavilla suomeksi ja englanniksi. Korkeakoulu arvioi yhdenvertaisuuden toteutumista ja puutteita havaitessaan ryhtyy tarkoituksenmukaisiin toimenpiteisiin tekemänsä yhdenvertaisuussuunnitelman mukaisesti. Kaikilla ammattikorkeakouluopiskelijoilla on mahdollisuus liittyä opiskelijakunnan jäseneksi. Ammattikorkeakoulut tarjoavat opiskelijakuntiensa käyttöön niiden tehtävien täyttämiseen asianmukaiset tilat ja laitteet. Opiskelijakunta on merkittävä osa korkeakouluyhteisöä. Ammattikorkeakoulut ja opiskelijakunnat niiden osana ovat poliittisesti ja aatteellisesti sitoutumattomia. Poliittisten ja aatteellisten yhdistysten toiminta on kuitenkin mahdollista korkeakouluyhteisön sisällä. Opiskelijakunnat ovat edustettuina tai kuultavina kaikissa korkeakoulujen sisäisissä sekä ulkopuolisissa elimissä, joissa tehdään opiskelijoita koskevia päätöksiä. Näitä ovat muun muassa Kela, opiskelija-asuntosäätiöt ja YTHS.
6 Opiskelijakunta Opiskelijakunta kasvattaa opiskelijoita aktiiviseen, valveutuneeseen ja kriittiseen kansalaisuuteen sekä kannustaa opiskelijoita löytämään erilaisia vaikuttamistapoja. Osallistuminen opiskelijakunnan toimintaan on luonnollinen osa opiskelua. Opiskelijakunta ajaa oman korkeakoulunsa opiskelijoiden etua ja toteuttaa sille ammattikorkeakoululaissa määrättyjä erityisiä tehtäviä. Opiskelijakunnan rahoitus on turvattava osoittamalla opiskelijakunnalle tietty riittävä osuus korkeakoulun perusrahoituksesta. Opiskelijoiden hyvinvointi Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) palvelut ovat myös ammattikorkeakouluopiskelijoiden saatavilla opiskelu- tai asuinpaikkakunnasta riippumatta. YTHS:n laajentaminen koskemaan ammattikorkeakouluopiskelijoita tulee toteuttaa palvelutarjontaa samalla kasvattaen. Kaikki terveydenhuoltopalvelut tulee tarjota esteettömästi niin suomalaisille kuin ulkomaalaisillekin opiskelijoille. Ammattikorkeakoulun tulee panostaa opiskeluhyvinvoinnin tukemiseen laatimalla opiskeluhyvinvointiohjelman, pitämällä sen ajan tasalla sekä perustamalla opiskeluhyvinvointityöryhmän. Ryhmään kuuluvat opiskelijakunnan, korkeakoulun henkilökunnan, tukipalvelujen ja opiskeluterveydenhuollon henkilöstön edustajat. Työryhmässä käsitellään kokonaisvaltaisesti ammattikorkeakoulun toiminnan kehittämistä opiskeluhyvinvoinnin näkökulmasta. Korkeakoululiikunta Ammattikorkeakoulussa tulee olla monipuoliset, laadukkaat ja helposti saavutettavat liikuntapalvelut, joita sekä opiskelijat että henkilökunta voivat hyödyntää yhdenvertaisesti. Liikuntapalvelujen järjestäminen on korkeakoulujen lakisääteinen tehtävä. Avoin ammattikorkeakoulu Opiskelijalla, joka opiskelee avoimessa ammattikorkeakoulussa täysipäiväisesti vähintään lukukauden, tulee olla oikeus liittyä opiskelijakunnan jäseneksi ja saada opiskelijakunnan tarjoamat jäsenedut samojen kriteerien mukaan, joita sovelletaan tutkinto-opiskelijoihin. Koulutuksen laatu Jokaisella opiskelijalla on oikeus laadukkaaseen opetukseen. Korkeakoulut ovat akkreditoituja tai auditoituja. Korkeakouluopinnot ja opetussuunnitelmat ovat joustavia ja osaamisperustaisia. Laadukas opetus varmistetaan riittävällä määrällä opettajia, opettajien ammattitaidolla ja pedagogisilla taidoilla. Jokaisella opiskelijalla on mahdollisuus antaa palautetta opinnoista anonyymisti. Korkeakoulu kehittää opiskelijapalautejärjestelmän vastavuoroisuutta ja vaikuttavuutta. Opiskelijoilla on mahdollisuus pyytää tenttien uudelleen arvioimista ulkopuoliselta arvioijalta. Opintosuoritusten arviointi on tasapuolista kaikkia opiskelijoita kohtaan ja arvioinnit kirjataan ajoissa tietojärjestelmään.
7 Opiskelijalla on oikeus saada tentin tai opintosuorituksen oikeat vastaukset ja verrata niitä omaan suoritukseensa. Korkeakoulussa olevista tutkinto- ja muista lautakunnista kerrotaan opiskelijoille avoimesti. Lautakunnilla on käytössään selkeä ohjeistus ja yhteneväiset toimintaperiaatteet tapausten ratkaisemiseksi. Opinnot ovat työelämälähtöisiä ja kansainvälisiä sekä sisältävät tutkimus- kehittämis- ja innovaatiotoimintaa. TKItoimintaan on varattu tarpeeksi resursseja ja sen laatua valvotaan opiskelijapalautteen avulla. Ammattiaineiden opettajille järjestetään työelämäjaksoja ja koulutuksia, joilla opettajia edellytetään ylläpitävän ammattitaitoaan. Opettajilla on mahdollisuus kansainväliseen opettajavaihtoon oman ammattitaitonsa lisäämiseksi. Opiskeluun liittyvät harjoittelut ovat palkallisia.
O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA
O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA Esipuhe Tämä poliittinen ohjelma on Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan O Diakon linjaus opiskelijan yhteiskunnasta ja korkeakoulusta. Tässä ohjelmassa linjataan
METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN POLIITTINEN OHJELMA
METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN POLIITTINEN OHJELMA Sisällysluettelo METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN POLIITTINEN OHJELMA... 1 Korkeakoulujärjestelmä... 3 Maksuton koulutus...
Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta
Poliittinen visio Sisältö METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA... 1 POLIITTINEN VISIO... 1 JOHDANTO... 2 PERIAATTEET... 3 POLIITTINEN VISIO... 4 1. YHDENVERTAISUUS JA SAAVUTETTAVUUS... 4 1.1.
HUMANISTISEN AMMATTIKORKEA- KOULUN OPISKELIJAKUNTA HUMAKON POLIITTINEN OHJELMA
Sivu 1 / 9 HUMANISTISEN AMMATTIKORKEA- KOULUN OPISKELIJAKUNTA HUMAKON POLIITTINEN OHJELMA HUMAKOn poliittinen ohjelma on hyväksytty edustajiston kokouksessa 15.11.2016. HUMAKOn poliittinen ohjelma on voimassa
Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma
Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma Esipuhe Tämä poliittinen ohjelma on Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (OSAKO) linjaus opiskelijan yhteiskunnasta,
Vihreä lista. Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA
Vihreä lista Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA Ylioppilaskunta edustaa yliopiston opiskelijoita ja on siten merkittävä yhteiskunnallinen ja poliittinen vaikuttaja niin yliopistolla ja opiskelukaupungissa
Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma
Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma Esipuhe Tämä poliittinen ohjelma on Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (OSAKO) linjaus opiskelijan yhteiskunnasta,
Lyhyellä aikavälillä tulee toteuttaa seuraavat toimenpiteet opiskelijan toimeentulon parantamiseksi:
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto Opiskelijapoliittinen ohjelma Hyväksytty liittokokouksessa 15.4.2012 YKSILÖ Opiskelijan toimeentulo Opiskelijan toimeentulo turvataan parhaiten siirtymällä perustuloon.
ALKUPERÄINEN TEKSTI MUSTA! MUUTOKSET PUNAISELLA, perustelut jätetty ohjelmaan.
1 ALKUPERÄINEN TEKSTI MUSTA! MUUTOKSET PUNAISELLA, perustelut jätetty ohjelmaan. 2 YKSILÖ 3 Opiskelijan toimeentulo 4 Opiskelijan toimeentulo turvataan parhaiten siirtymällä perustuloon. 5 6 Opintotuki
Johdanto. Strategia on hyväksytty edustajiston kokouksessa 15.4.2010.
STRATEGIA 2015 Johdanto Strategian tarkoitus on ohjata ylioppilaskunnan toimintaa ja päätöksentekoa. Ylioppilaskunnan toimijat vaihtuvat useasti, joten keskeiset tavoitteet ja toimintatavat on syytä kirjata
Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan ammattikorkeakoulupoliittinen ohjelma
Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan ammattikorkeakoulupoliittinen ohjelma Esipuhe Tämä poliittinen ohjelma on Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (OSAKO) visio opiskelijan hyvinvointia, vaikutusmahdollisuuksia
METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia
METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia 2015-2019 Visio METKA on Suomen suurin ja vaikuttavin opiskelijakunta niin taloudellisin kuin toiminnallisin mittarein mitattuna.
Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK ry
Hyväksytty SONKin liittokokouksessa Turussa 2.12.2012. Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK ry AMMATTIKORKEAKOULUOHJELMA 2013-2014 SISÄLLYS 1 NYKYTILA 3 2 KOULUTUSPOLITIIKKA 3 2.1 KORKEAKOULUJÄRJESTELMÄ
Jotta opiskeluterveydenhuollon järjestäminen YTHS-mallilla toteutuisi kustannustehokkaasti, on kunnassa oltava riittävästi korkeakouluopiskelijoita.
sivu 1 (8) Poliittinen ohjelma Yhdenvertaisuus ja sukupuolten tasa-arvo on huomioitu kaikessa lapsiin, nuoriin ja opiskelijoihin liittyvässä toiminnassa niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla.
sivu 1 (8) Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK ry Poliittinen ohjelma
sivu 1 (8) Poliittinen ohjelma Perusperiaatteet maksuton koulutus yhdenvertaisuus elinikäinen oppiminen opiskelukyvyn edistäminen globaali vastuu Maksuton koulutus Korkeakoulutus on kaikkien saatavilla
NYKYTILA-ARVIO. UHAT Rahoitus Vaihtuvuus Jäsenprosentti ja jäsenmäärän merkitys valtakunnalliseen vaikuttavuuteen Vapaaehtoisuus
STRATEGIA -2020 JOHDANTO Strategia luo suuntaviivat toiminnalle ja opastaa opiskelijakuntaa paikallisessa (LUC2020) ja valtakunnallisessa toimintaympäristön muutoksessa. Strategian tavoite on löytää ratkaisuja
Hyväksytty edustajiston kokouksessa 4/2012 (21.3.2012) STRATEGIA 2017
Hyväksytty edustajiston kokouksessa 4/2012 (21.3.2012) STRATEGIA 2017 1 Johdanto Strategian tarkoitus on ohjata ylioppilaskunnan toimintaa ja päätöksentekoa. Ylioppilaskunnan toimijat vaihtuvat useasti,
OPETUSMINISTERIÖN SEKÄ KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI JYVÄSKYLÄSSÄ 14.-15.11.2007
OPETUSMINISTERIÖN SEKÄ KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI JYVÄSKYLÄSSÄ 14.-15.11.2007 TULEVAISUUDEN KORKEAKOULU OPISKELIJANÄKÖKULMASTA Tämä puheenvuoro pohjautuu opiskelijanäkökulmasta kuvattuun
Poliittinen ohjelma. Laurea ammattikorkeakoulun Poliittinen ohjelma 1 opiskelijakunta
Laurea ammattikorkeakoulun Poliittinen ohjelma 1 Poliittinen ohjelma Laurea ammattikorkeakoulun Poliittinen ohjelma 2 SISÄLLYSLUETTELO Opiskelijan sosiaaliset etuudet... 3 Toimeentulo... 3 Opintotuki...
Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan ammattikorkeakoulupoliittinen ohjelma
Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan ammattikorkeakoulupoliittinen ohjelma Esipuhe Tämä poliittinen ohjelma on Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (OSAKO) visio opiskelijan hyvinvointia,
AMK-opiskelijaliikkeen vaalitavoitteet 2019
AMK-opiskelijaliikkeen vaalitavoitteet 2019 Sukupolvipolitiikka, osaaminen ja sivistys tulevaisuuden kivijalaksi. 12.10.2018 Vaalien tärkeät kysymykset 2 Miten kehitämme korkeakoulutusta vastaamaan tulevaisuuden
Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.
Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto
Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TUO POLIITTINEN OHJELMA. Päivitetty edustajiston kokouksessa 20.10.2014.
Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TUO POLIITTINEN OHJELMA Päivitetty edustajiston kokouksessa 20.10.2014. Yhdenvertaisuus ja sukupuolten tasa-arvo on huomioitu kaikessa opiskelijoihin liittyvässä
Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto
Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto Tulokset 1.7.2018-30.6.2019 Opiskelijapalaute - Amispalautekyselyt Ammatillisen koulutuksen opiskelijapalaute kuvaa ammatillisten perustutkintojen, ammattitutkintojen,
Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015
Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015 1. Koulutus- ja opetussuunnittelu, aliprosessit 1. Korkeakoulun koulutusvastuiden strateginen suunnittelu 2. Koulutuksen
Ympärivuotisen opiskelun edistäminen keskustelutilaisuus Johtaja Hannu Sirén
Ympärivuotisen opiskelun edistäminen keskustelutilaisuus 17.4.2015 Johtaja Hannu Sirén Mitä ympärivuotisen opiskelun edistämisellä tarkoitetaan? Korkeakoulupoliittisena tavoitteena ollut jo pitkään, että
Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola 17.11.2010
Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä Maija Innola 17.11.2010 Ulkomaisten opiskelijoiden määrä kasvanut suomalaisissa korkeakouluissa Vuonna 2009 ulkomaisia
Lapin yliopiston opiskelun ja opetuksen esteettömyyssuunnitelma
Lapin yliopiston opiskelun ja opetuksen esteettömyyssuunnitelma Sisällys 1. Esteettömyystyön tausta 2. Mitä on esteettömyys 3. Mihin esteettömyydellä pyritään 4. Opiskelun ja opetuksen esteettömyys Oppimisympäristöjen
RATKAISUJA TULEVAISUUDEN TYÖKYKYYN
RATKAISUJA TULEVAISUUDEN TYÖKYKYYN Nuorten ja opiskelijoiden mielenterveyden edistämisen toimenpideohjelma NYYTI RY:N VAIKUTTAMISEN STRATEGIA Nyyti ry on vuonna 1984 perustettu nuorten ja opiskelijoiden
Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!
Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Anita Lehikoinen Koulutukseen siirtymistä ja tutkinnon suorittamisen nopeuttamista pohtivan työryhmän puheenjohtaja Nopeuttamisryhmän n toimeksianto Työryhmä ja ohjausryhmä
Sosialidemokraattiset Opiskelijat - SONK ry Ammattikorkeakouluohjelma 2015-2017
Sosialidemokraattiset Opiskelijat - SONK ry Ammattikorkeakouluohjelma 2015-2017 1 NYKYTILA Suomessa toimii tällä hetkellä 25 ammattikorkeakoulua, yhteensä yli 170 toimipisteessä. Tällä hetkellä ammattikorkeakoulujen
STRATEGIA 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta
1( 9) 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Hyväksytty edustajiston kokouksessa 05/2012 2( 9) Yleistä Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (HAMKO) on lakisääteinen, julkisoikeudellinen
Aineopettajaliitto AOL ry LAUSUNTO
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO lukiontuntijako@minedu.fi Aineopettajaliiton (AOL ry) lausunto lukiokoulutuksen yleisten valtakunnallisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistamista
Jukka Lerkkanen
Jukka Lerkkanen 31.8.2018 27.8.2018 1 Tarve Yliopistojen opiskelijavalintajärjestelmä uudistuu siten, että vuonna 2018 opiskelijavalinnoissa pääsääntöisesti luovutaan pitkää etukäteisvalmistelua vaativista
Opiskeluterveydenhuoltoon oikeutetut opiskelijat
Opiskeluterveydenhuoltoon oikeutetut opiskelijat 19.11.2018 Maire Kolimaa SISÄLTÖ Terveydenhuoltolaki (1326/2010) Valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta selkä lasten
Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan ammattikorkeakoulupoliittinen ohjelma
Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan ammattikorkeakoulupoliittinen ohjelma Esipuhe Tämä poliittinen ohjelma on Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (OSAKO) visio opiskelijan hyvinvointia, vaikutusmahdollisuuksia
Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään. Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät , Kuopio
Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät 23.8.2011, Kuopio Kehittämislinjaukset - hallitusohjelma Painopistealueet köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen
Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia
Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Johdanto Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamyn toiminta päättyy 31.12.2017 kolmen tamperelaisen korkeakoulun yhdistymisen myötä. Tamy ja Tampereen teknillisen
Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n poliittinen ohjelma Sivu 1 (11) POLIITTINEN OHJELMA
:n poliittinen ohjelma Sivu 1 POLIITTINEN OHJELMA HYVINVOINTIPOLITIIKKA Opiskeluterveydenhuolto ja opiskeluhuolto Tutkintoon johtavassa koulutuksessa olevat ammattikorkeakouluopiskelijat ovat Ylioppilaiden
Henkilökohtaistamisen prosessi
Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Henkilökohtaistaminen ennen reformia
Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa
Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Valtakunnalliset Vapaan sivistystyön päivät 2018 Sivistys, kulttuuri ja seikkailu Tiina Silander Uusi lukio tukee ja innostaa! Lukiouudistus on
Jäsenpalvelut. Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n palvelut on suunnattu liiton jäsenopiskelijakunnille. Palveluidemme tarkoitus on
Jäsenpalvelut Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n palvelut on suunnattu liiton jäsenopiskelijakunnille. Palveluidemme tarkoitus on tukea opiskelijakuntatoimijoiden edellytyksiä toimia ammattikorkeakouluopiskelijoiden
Poliittinen ohjelma. Hyväksytty edustajiston kokouksessa
Poliittinen ohjelma Hyväksytty edustajiston kokouksessa 9.10.2018 Sisällys 1. Opiskelijan arki 1 1.1. Opiskelijan kokonaisvaltainen hyvinvointi 1 1.2. Opiskelijoiden toimeentulo 2 1.3. Asuminen ja liikkuminen
Poliittinen ohjelma. Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta
1( 8) Poliittinen ohjelma Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta [Tämän poliittisen ohjelman tarkoitus on tuoda esille Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan tavoitteita Hämeen ammattikorkeakoulussa,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (6) Kaupunginhallitus Sj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2013 1 (6) 706 Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle lukiolain ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamista koskevasta lakiluonnoksesta HEL
SAK ry Hallituksen suositus 1(6) koulutusohjesäännöksi
SAK ry Hallituksen suositus 1(6) HENKILÖSTÖN KOULUTUKSEN KORVAUKSET JA TUKIMUODOT Sisällys Sivu 1. Ammatillinen henkilöstökoulutus.. 2 1.1 Perehdyttämiskoulutus. 2 1.2 Täydennys- ja uudelleenkoulutus.
Kuntaliiton laskelmat ja näkemyksiä oppivelvollisuudesta käytävään keskusteluun
Kuntaliiton laskelmat ja näkemyksiä oppivelvollisuudesta käytävään keskusteluun Kuntaliiton tiedotustilaisuus 20.4.2018 Johtaja Terhi Päivärinta KOULUTUS ON JATKUMO Kunta vastaa eri palveluiden järjestämisestä.
POLIITTINEN OHJELMA 27.11.2013. sivu 1 (7)
sivu 1 (7) POLIITTINEN OHJELMA Yhdenvertaisuus, ja sukupuolten tasa-arvo ja sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus on huomioitu kaikessa lapsiin, nuoriin ja opiskelijoihin liittyvässä toiminnassa niin kansallisella
Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Lahden työpajan keskustelun teemoja
Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue Lahden työpajan keskustelun teemoja Tulevaisuuden osaamistarpeet ja osaamisen vahvistaminen Yhteisen määritelmän muodostaminen yleissivistykselle
Vaikuttavampi ammattikorkeakouluopiskelijaliike
1 (9) Toimintasuunnitelma 2017 Vaikuttavampi ammattikorkeakouluopiskelijaliike Jatkuva vaikuttamistoiminta SAMOK edustaa ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntia sekä opiskelijoita heitä koskevassa valtakunnallisessa
Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset
Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset
OPISKELIJOIDEN TASA-ARVOSUUNNITELMA
OPISKELIJOIDEN TASA-ARVOSUUNNITELMA Mikkelin ammattikorkeakoulu Hyväksytty johtoryhmässä 26.4.2011/7.6.2011 Hyväksytty amk-hallituksessa 14.6.2011 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 1 2 TASA-ARVOTYÖN KEHITTÄMISKOHTEITA...
Kimmo Mäki
24.5.2018 Kimmo Mäki OSAAMINEN NYT! - Työn opinnollistaminen osana työn ja opintojen luontevaa integraatiota korkeakoulussa Agenda AMK-opiskelijamaisema Työn opinnollistaminen Toteemi/ www.amktoteemi.fi
HYVINVOINTIPOLITIIKKA
21.11.2015 1 (2) HYVINVOINTIPOLITIIKKA Opiskeluterveydenhuolto ja opiskeluhuolto Tutkintoon johtavassa koulutuksessa olevat ammattikorkeakouluopiskelijat ovat Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS)
Esteettömyyteen liittyvät palvelut osana kansainvälisyttä. Vammaisasiamies Paula Pietilä, Turun yliopisto Email: paula.pietila@utu.
Esteettömyyteen liittyvät palvelut osana kansainvälisyttä Vammaisasiamies Paula Pietilä, Turun yliopisto Email: paula.pietila@utu.fi 2 Mitä on saavutettavuus korkeakouluissa? Saavuttavuudella tarkoitetaan
Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen
Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus
Luonnos ViNOn opiskelijapoliittiseksi ohjelmaksi
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 Luonnos ViNOn opiskelijapoliittiseksi ohjelmaksi 25.2.2012 ohjelmassa puhutaan
Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia
Tampereen n koulutusstrategia Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisen ja Suomen monipuolisimman, yli 30 000 opiskelijan n. Monitieteisen mme koulutuksen ja tutkimuksen
Yliopistokoulutuksen kokonaisuuden johtaminen. Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Hannu Sirén
Yliopistokoulutuksen kokonaisuuden johtaminen Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Hannu Sirén 29.9.2010 Yliopistouudistus Hallinto Johtaminen Rahoitusmalli Muu ohjaus Yliopistolaki - Aiempaa vahvemmin
KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille
KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Vuosille 2017-18 1 KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Tasa-arvolaki koulussa 3. Yhdenvertaisuuden
Yhdenvertaisuus järjestötoiminnassa
Yhdenvertaisuus järjestötoiminnassa tyy-sopo@utu.fi 5.3.2018 Olli-Pekka Paasivirta Koulutuksen sisältö Diasarja Ryhmätehtävä Ryhmätehtävän purku Lopetus Miksi yhdenvertaisuutta on tärkeää edistää järjestöissä?
Yliopistostamme valmistuu rohkeita, akateemisia asiantuntijoita, jotka kehittävät maailmaa vastuullisesti.
Jyväskylän yliopistosta valmistuvat ovat vastuullisia, akateemisia asiantuntijoita, jotka muuttavat maailmaa. Koulutustarjontamme on vetovoimaista, monialaista ja vastaa globaaleihin osaamistarpeisiin.
Ympärivuotisen opiskelun nykytila korkeakoulujen vastausten perusteella
Ympärivuotisen opiskelun nykytila korkeakoulujen vastausten perusteella Maija Innola Keskustelutilaisuus ympärivuotisen opiskelun edistämisestä 17.3.2014 Lukukausien parempi hyödyntäminen Lukukaudet tai
Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö
Orientoivat opinnot, osa 3 28.9.2016 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö LTLY16 Orientoivat opinnot ja HOPS, 2 op Orientoivat opinnot, osat 1-3 Tutkinto-ohjelmien omat infot HOPS: tutkinto-ohjelmien
HALLITUKSEN ESITYS LIITON POLIITTISEKSI OHJELMAKSI
HALLITUKSEN ESITYS LIITON POLIITTISEKSI OHJELMAKSI (LUKUOHJE: hallituksen liittokokouksessa 2013 esittämät päivitykset näkyvät seuraavasti: poistettu teksti, lisätty teksti) Yhdenvertaisuus, ja sukupuolten
25.-26.5.2010. LitM, opinto-ohjaaja Riitta Aikkola
25.-26.5.2010 LitM, opinto-ohjaaja Riitta Aikkola Opintojen edistäminen VAMK tiedote 24.1.2010 Suomen ylioppilaskuntien liitto ry:n hallitusvastaavan Hannu Jaakkolan artikkelista Korkeakoulujen on varmistettava,
Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun
Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun Tilannekartoitus ammatillisen toisen asteen koulutuksen ja AMK:n välisen siirtymävaiheen opintojen ja ohjauksen toteuttamisesta Sanna Lappalainen,
Ohjauksen ajankohtaisfoorumi: Koulunsa päättävien palvelut kehittämispäällikkö Tytti Pantsar, Suomen Kansanopistoyhdistys
Kansanopistojen tarjoamat mahdollisuudet urapolun eri vaiheissa Ohjauksen ajankohtaisfoorumi: Koulunsa päättävien palvelut 24.3.2017 kehittämispäällikkö Tytti Pantsar, Suomen Kansanopistoyhdistys Kansaopistoista
POLIITTINEN OHJELMA Hyväksytty edustajiston kokouksessa
Hyväksytty edustajiston kokouksessa 13.11.2017 Sisällys PERIAATTEET... 1 AVOIMUUS JA OPISKELIJALÄHTÖISYYS... 1 KESTÄVÄ KEHITYS... 1 MAKSUTON KOULUTUS... 1 TASA-ARVO JA YHDENVERTAISUUS... 1 OPISKELIJAN
Tervetuloa opiskelemaan talotekniikkaa!
Tervetuloa opiskelemaan talotekniikkaa! Talotekniikan insinöörikoulutus tarjoaa sinulle mielenkiintoiset ja monipuoliset työmahdollisuudet sekä hyvät valmiudet ammattitaidon jatkuvaan kehittämiseen. TALOTEKNIIKAN
AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA
AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO ARMANIN TARINA TÄSTÄ
Bolognan prosessi vuoteen 2020
Bolognan prosessi vuoteen 2020 LEUVENIN KOMMUNIKEA prosessia jatketaan vuoteen 2020 ministerikokoukset kolmen vuoden välein (seuraava Bukarest, 27.- 28.4.2012) seurantaryhmä laatii ensimmäisen työsuunnitelman
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Rauman musiikkiopisto Sivistysvaliokunta, kesäkuu 2018 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus. 3 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä
LUKIOVIERAILUT 2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu & Jyväskylän yliopisto
LUKIOVIERAILUT 2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu & Opiskelijalähettiläät ja vertaistutorit presents Opiskelemaan korkeakouluun Opiskelu yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa on joissain suhteissa erilaista.
LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA
LIITE 7 LAITILAN LUKION OPETUSSUUNNITELMA LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA 2016-2018 Laadittu 26112015/mnh Hyväksytty 18042016 sivistyslautakunta
Ohjaus ja opintojen eteneminen: ajankäyttö, opintoihin kiinnittyminen ja
Ohjaus ja opintojen eteneminen: ajankäyttö, opintoihin kiinnittyminen ja tulevaisuusorientaatio Kuvallinen aloitussivu, tavoitteellisella kuvan koko 230 x 68 mm opintopolulla Penttinen, Kosonen, Annala
Maahanmuuttajat korkeakouluissa
Maahanmuuttajat korkeakouluissa Kansliapäällikkö Anita Lehikoinen 21.5.2019 INTEGRA-hankkeen seminaari 22.5.2019 1 Korkeakouluvision tiekartta: osaavimman työvoiman kotimaaksi Korkeakoulututkinto puolelle
Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla. Laura Halonen & Elina Nurmikari
Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla Laura Halonen & Elina Nurmikari Nuorisotakuun hankekokonaisuus Millaiseen tarpeeseen hanke syntyi
Korkeakoulutus kuuluu kaikille!
Korkeakoulutus kuuluu kaikille! Siltoja saavutettavuuteen -seminaari 4.4.2017, Verkatehdas, Hämeenlinna Birgitta Vuorinen opetusneuvos, yksikön päällikkö KORKEAKOULUTUS KUULUU KAIKILLE 2 Korkeakoulutukseen
Oivaltamisen iloa. Suomi vuonna 2025. Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012. Markku Lahtinen. www.tamk.fi. Tammikuu 2012
Oivaltamisen iloa Suomi vuonna 2025 Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012 Markku Lahtinen Tammikuu 2012 TAMK Yksi suurimmista Suomen suurimpia ammattikorkeakouluja yli 11 000 opiskelijaa 2500 aloittavaa tutkinto-opiskelijaa
Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toimintasuunnitelma 2012
Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toimintasuunnitelma 2012 Numerot otsikoiden edessä tarkoitaa prioriteettiä 1 = tärkeä, 2 = melko tärkeä Edunvalvonta 1 Luodaan METKAlle poliittinen ohjelma
Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015
1 ( 5) Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015 Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkoston lausunto hallituksen esitykseen (HE 354/2014 vp) laiksi sosiaalihuollon ammattihenkilöistä
Ylioppilaskunnan suunta
Ylioppilaskunnan suunta -työryhmä 12.5.2016 Ylioppilaskunnan suunta AYY yhteiskunnallisena vaikuttajana Tavoite: AYY:n vaikuttaminen on tavoitteellista, pitkäjänteistä ja proaktiivista Tavoite: AYY:n jäsenet
Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista
Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista Irma Garam, CIMO Kv kevätpäivät Lahti 22.5.2012 Jun- 12 Selvitys: Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja
Oppijan polku - kohti eoppijaa. Mika Tammilehto
Oppijan polku - kohti eoppijaa Mika Tammilehto Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia Yhteistyössä palvelu pelaa määritellään julkisen hallinnon asiakaspalvelujen visio ja tavoitetila vuoteen 2020 Asiakaspalvelun
Lähihoitajan ammattitaito (Tutkinnon perusteet 2010)
Lähihoitajan ammattitaito (Tutkinnon perusteet 2010) Lähihoitajan ammattitaito muodostuu: ammattieettisestä osaamisesta eettisten ongelmien tunnistaminen, käsittely ja ratkaisu vastuullinen ja oikeudenmukainen
PARASTA SUOMELLE. TEKin koulutuspoliittinen ohjelma YKSILÖN VASTUU OMASTA KEHITTYMISESTÄÄN TYÖELÄMÄN JA YLIOPISTON YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN
YKSILÖN VASTUU OMASTA KEHITTYMISESTÄÄN TYÖELÄMÄN JA YLIOPISTON YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN HUIPPULAADUKAS OPISKELU JA TUTKIMUS OPPIMISEN ILO JA HALU YLIOPISTOJEN RESURSSIEN PARANTAMINEN PARASTA SUOMELLE TEKin
AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA
AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATTIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO MARIAN TARINA TÄSTÄ
Sisältö Mitä muuta merkitään?
HOKSin rakenne Asetuksen (673/2017, 9 ) kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan ainakin seuraavat tiedot: 1) suoritettava tutkinto tai valmentava
Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano
Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano 3. 4.12.2009, Helsinki Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen-yksikkö Liiisa.metsola@oph.fi Opetussuunnitelman
Opetus- ja kulttuuriministeriö Nro 93/ /2014. Viite: OKM/2/592/
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Opetus- ja kulttuuriministeriö Pvm 18.2.2014 Nro 93/12.00.00.00/2014 Viite: OKM/2/592/2014 20.1.2014 Asia: Raportointipyyntö ympärivuotisen opiskelun edistämisestä korkeakouluissa
HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016
HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016 1. Johdanto Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK ry edustaa lähes 140 000 ammattikorkeakouluopiskelijaa. Vuonna 2013 SAMOKilla
Insinööri. Sairaanhoitaja. TAMKista oikeaan ammattiin. Tradenomi. Fysioterapeutti Sosionomi Röntgenhoitaja Musiikkipedagogi Muusikko
TAMKista oikeaan ammattiin Insinööri Bioanalyytikko Fysioterapeutti Sosionomi Röntgenhoitaja Musiikkipedagogi Muusikko Kätilö Rakennusarkkitehti Medianomi Rakennusmestari Restonomi Sairaanhoitaja Ensihoitaja
Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun
Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun Tilannekartoitus ammatillisen toisen asteen koulutuksen ja AMK:n välisen siirtymävaiheen opintojen ja ohjauksen toteuttamisesta Projektipäällikkö
Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu
1 Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa 2019 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 2 Sisältö - Miksi opiskella kieliä? - Miksi opiskelisin
13.11.2015. ammatillista peruskoulutusta, ammatillista lisä- ja täydennyskoulutusta ammatilliseen koulutukseen valmistavaa koulutusta.
Muistio 1 (6) OAJ NÄKÖKULMIA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KEHITTÄMISEEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN SOPEUTTAMINEN/ REFORMI Aikataulu Hallinto Saavutettavuuden turvaaminen ja opetuksen laatu edellyttävät, että
Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü
2 AMMATTILUKIO Entinen lukiopolku-nimitys Syksystä 2018 alkaen Ammattilukiolla tarkoitetaan lukioopintoja ammatillisten opintojen rinnalla. Visio: päivälukiolaisilla mahdollisuus sisällyttää lukion oppimäärään
1. Johdanto 2. Keskeiset käsitteet 3. Opiskeluhuolto Turun ammatti-instituutissa 4. Hyvinvoiva opiskelija TAIssa
Opiskeluhuollon opas 1. Johdanto 2. Keskeiset käsitteet 3. Opiskeluhuolto Turun ammatti-instituutissa 4. Hyvinvoiva opiskelija TAIssa 1. Johdanto Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki (1287/2013) tuli voimaan
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutuksen Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja johtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta