LAPPEENRANNAN SUONIONKATU 16
|
|
- Krista Auvinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ENERGIANERO ASUNTO OY LAPPEENRANNAN SUONIONKATU 16 LEIRI
2 Koti kaupungissa parhaalla paikalla Ryhdy viettämään huolettomia päiviä remonttivapaassa, turvallisessa ja viihtyisässä kodissa lähellä kaupungin palveluita. Vankka ja punatiililaattainen kotitalo Suonionkadulla, Leirin kaupunginosassa tarjoaa leppoisaa elämänmenoa ja uuden kodin ihanuutta.
3 SUJUVAA ARKEA Lappeenrannassa kaikki on lähellä. Leirin liikekeskuksen isot marketit, erikoisliikkeet ja kahvilat ovat kävelymatkan päässä Suonionkadulta, ja Kauppatorikin melkein näköetäisyydellä. Iloiseen kaupunkilaiselämään kuuluu tietysti muutakin menoa, tapahtumia ja ystävien tapaamista ja mikäs sen mukavampaa ja helpompaa, kun keskustan palvelut, harrastusmahdollisuudet ja riennot ovat kaikki ulottuvillasi. Jos omistat auton, kotitalosi pihakannelta tai autohallista löytyy autollesi vaivaton pysäköintipaikka. HYVIN SUUNNITELTUJA KOTEJA Suonionkatu 16:n yhteensä 24 valoisaa ja viihtyisää kotia rakennetaan tasaiselle paikalle, taloyhtiön omalle tontille. Vaivattoman sijainnin lisäksi nautit uuden kodin hienouksista ja esteettömyydestä. Valikoimassa on niin pieniä, yhden asukkaan tarpeisiin soveltuvia koteja kuin isompiakin, pariskunnille tai pienille perheille tarkoitettuja koteja. Hyvään varustelutasoon kuuluvat laadukkaat materiaalit ja kodinkoneet, oma sauna ja pesutilojen lattialämmitys. Jokaisessa kodissa on oma sähkön- ja vedenmittaus sekä lämmöntalteenotolla varustettu ilmanvaihto. Uudessa energianerossa kodissa asuessasi voit tehokkaasti seurata ja vähentää oman taloutesi energiankulutusta. Kaapelitelevisioliittymän avulla voit tilata kotiisi kiinteän internet-yhteyden ja pitää helposti yhteyttä ystäviisi tai vaikkapa hoidella pankkiasioita kotoa käsin. ENERGIANERO Koti joka säästää luontoa ja rahaa Valitsemalla kotisi Lappeenrannan Suoninkadulta säästät ilmastoa ja sen myötä luontoa. Rakennamme Suoninkadun vähemmän energiaa kuluttavaksi ja varustamme sen tekniikalla, joka kannustaa sinua seuraamaan ja vähentämään omaa energiankulutustasi. Lue lisää esitteen viimeiseltä aukeamalta
4 HANKETIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Lappeenrannan Suonionkatu 16 Suonionkatu 16, Lappeenranta ASEMAKAAVA Asemakaava on hyväksytty Lisätietoja kaavasta antaa Lappeenrannan kaupungin kaavoitusosasto, puh TONTIN TIEDOT Yhtiöllä on oma tontti. Kaupunki: Lappeenranta Kaupunginosa: 5 (Leiri) Kortteli: 42 Tonttin nro: 6 Rakennusoikeus: kem 2 YHTIÖN TIEDOT: Huoneistoala: 1440 asm 2 + liiketila 153 m 2 Kerrosala: 1958 kem 2 Tilavuus: 7400 m 3 AUTOPAIKOITUS Pihakannella 14 autopaikkaa, autotalleissa 3 autopaikkaa sekä autopaikoitushallissa 23 autopaikkaa, joista yhtiön käyttöön jää 10 autopaikkaa. HUONEISTOTYYPIT: 2 h+kk+s 44,0 m 2 4 kpl 2 h+k+s 54,0 m 2 4 kpl 2 h+kk+s 56,0 m 2 4 kpl 2 h+k+s 62,0 m 2 4 kpl 3 h+k+s 71,0 m 2 4 kpl 3 h+k+s 73,0 m 2 4 kpl Yhteensä 24 kpl YHTEISET JA TEKNISET TILAT Ulkoiluvälinevarasto, Irtaimistovarastot, Kuivaushuone Sähköpääkeskushuone Telehuone, Talovarasto Siivoustila, Lämmönjakohuone ARKKITEHTISUUNNITTELU Arkkitehtitoimisto ark idea Oy Asemapiirros 4 Asunto Oy Lappeenrannan Suoninkatu 16 yitkoti.fi
5 Taiteilijan näkemys Vankka ja punatiililaattainen kotitalo Suonionkadulla tarjoaa leppoisaa elämänmenoa ja uuden kodin ihanuutta. Karttakeskus, Lupa L6788 yitkoti.fi Asunto Oy Lappeenrannan Suoninkatu 16 5
6 Etelä Pohjoinen Itä Länsi 6 Asunto Oy Lappeenrannan Suoninkatu 16 yitkoti.fi
7 01. KERROS yitkoti.fi Asunto Oy Lappeenrannan Suoninkatu 16 7
8 1. KERROS 2. KERROS 1:250 5 m 8 Asunto Oy Lappeenrannan Suoninkatu 16 yitkoti.fi
9 3. KERROS A5 A10 A15 A20 1. kerros 2. kerros 3. kerros 4. kerros 4. KERROS 5. KERROS 1:250 yitkoti.fi 5 m Asunto Oy Lappeenrannan Suoninkatu 16 9
10 2 h+kt+s 44,0 m 2 A2 A8 A14 A17 2. kerros 3. kerros 4. kerros 5. kerros LAPPEENKATU Mittakaava 1:100 5 m 10 Asunto Oy Lappeenrannan Suoninkatu 16 yitkoti.fi
11 2 h+k+s 54,0 m 2 A1 A7 A13 A19 2. kerros 3. kerros 4. kerros 5. kerros Mittakaava 1:100 yitkoti.fi 5 m LAPPEENKATU Asunto Oy Lappeenrannan Suoninkatu 16 11
12 2 h+kt+s 56,0 m 2 A4 A10 A16 A22 2. kerros 3. kerros 4. kerros 5. kerros LAPPEENKATU Mittakaava 1:100 5 m 12 Asunto Oy Lappeenrannan Suoninkatu 16 yitkoti.fi
13 2 h+k+s 62,0 m 2 A3 A9 A15 A21 2. kerros 3. kerros 4. kerros 5. kerros Mittakaava 1:100 yitkoti.fi 5 m LAPPEENKATU Asunto Oy Lappeenrannan Suoninkatu 16 13
14 3 h+kt+s 71,0 m 2 A6 A12 A18 A24 2. kerros 3. kerros 4. kerros 5. kerros LAPPEENKATU Mittakaava 1:100 5 m 14 Asunto Oy Lappeenrannan Suoninkatu 16 yitkoti.fi
15 3 h+k+s 73,0 m 2 A5 A11 A17 A23 2. kerros 3. kerros 4. kerros 5. kerros Mittakaava 1:100 yitkoti.fi 5 m LAPPEENKATU Asunto Oy Lappeenrannan Suoninkatu 16 15
16 Liiketila 153,0 m 2 1.krs 1:250 5 m OMAN MAKUSI MUKAINEN KOTI Mitä aikaisemmassa vaiheessa rakentamista teet ostopäätöksesi, sitä enemmän pääset vaikuttamaan tulevan kotisi ratkaisuihin. Voit valita pintamateriaalit valmiiksi suunnitelluista kokonaisuuksista tai oman makusi mukaisesti yhdistellen sekä tilata erikseen muutostöitä, jotka teemme rakentamisen yhteydessä. Kysy lisää asuntomyynnistä, meiltä saat asiantuntijapalvelut myös suunnitteluun. 16 Asunto Oy Lappeenrannan Suoninkatu 16 yitkoti.fi
17 RAKENNUSTAPASELOSTE RAKENNUSKOHDE Asunto Oy Lappeenrannan Suonionkatu 16 on Lappeenrannan Leirin kaupunginosaan omalle tontilleen rakennettava, vapaarahoitteinen asuntoyhtiö. Rakennus on viisikerroksinen, yksiportainen kerrostalo, johon tulee yhteensä 24 asuinhuoneistoa ja yksi liikehuoneisto. Rakennuksen kellarikerrokseen toteutetaan porrashuone, hissi ja autopaikoitushalli sekä muuntamo Lappeenrannan Energialle. Yhtiön autopaikat rakennetaan seuraavasti; pihakannelle 14 paikkaa, autotalleihin 3 paikkaa sekä autopaikoitushalliin 23 paikkaa, joista 10 tulee yhtiön ja 13 Asunto Oy Yrjöntalojen käyttöön. RAKENTEET Rakennus perustetaan maanvaraisesti perusanturoiden varaan. Anturat, perusmuurit, maanvarainen alapohja sekä väli- ja yläpohjat ovat paikallavalettua teräsbetonia. Autohallin yläpohjan / paikoituskannen kantavat rakenteet ovat ontelolaattaelementtejä. Huoneistojen väliset seinät ovat teräsbetonielementtejä. Ulkoseinät ovat pääosin tiililaattapintaisia sandwich-elementtejä. Vesikatto on harjakatto, jossa on konesaumattu peltikate. Yläpohjan lämmöneristeenä on puhallusvilla. Huoneistojen sisäiset väliseinät ovat teräsrankaisia kipsilevyseiniä. Portaat ovat esivalmisteisia betonielementtiportaita, joiden askelmat ovat mosaiikkibetonipintaiset. Kerrostasot ovat muovimattopintaiset. Parvekkeet ovat teräsbetonirakenteiset. Kaiteet ovat metallirunkoisia lasitettuja kaiteita. Parvekkeet lasitetaan parvekelaseilla IKKUNAT JA OVET Asuntojen ikkunat ovat kolmilasisia MSE ikkunoita, joiden ulkopuitteet, samoin kuin karmien uloin pinta, ovat alumiinia. Parvekeovet ovat kaksilehtisiä sisään-/ulosaukeavia lasiaukollisia ovia. Porrashuoneesta huoneistoihin johtavat ovet ovat kaksinkertaisia. Porrashuoneen puoleinen ovi on viilupintainen. Asuntojen sisäovet ovat huullettuja valkoisia laakaovia. Löylyhuoneiden ovet ovat karkaistuja lasiovia. Pääsisäänkäynnin ovet ovat metallirunkoisia lasiovia. Yhteistilojen ulko-ovet ovat metallirunkoisia. Palo-ovet ja VSS-ovet ovat määräysten mukaisia vakio-ovia KALUSTEET JA VARUSTEET Keittiökalusteet ovat tehdasvalmisteisia vakiokalusteita. Kalusteiden ovet ovat maalattuja MDF-ovia. Työtasoon upotetut altaat ovat ruostumatonta terästä. Kahdesta altaasta toinen on iso ja toinen pieni. Työtasot ovat laminaattipintaisia ja taivereunaisia. Keittiökalusteissa on tilavaraus mikroaaltouunille. Alakaapistossa on jätteiden lajittelua varten jätevaunukaappi. Makuuhuoneiden komerokalusteiden ovet ovat maalattuja MDF-ovia. Eteisten liuku-ovellisissa komerokalusteissa on vaatetanko ja hattuhylly. Pesuhuoneiden kalusteiden ovet ovat taive-laminaattia. Pesuhuoneissa ja wc-tiloissa on allaskaapit ja peilikaapit valaisimella. LAITTEET JA KONEET Keittiöissä on keraaminen nelilevyinen liesitaso, erillisuuni, liesikupu ja astianpesukone. Kaksioissa ja pienemmissä asunnoissa on jää-/pakastinkaappiyhdistelmä, kolmioissa ja sitä suuremmissa asunnoissa on jää-/viileäkaappi ja pakastinkaappi. Kodinkoneet ovat vakiovalmisteisia ja väriltään valkoisia. Pesuhuoneissa on pesutornivaraus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle. Löylyhuoneissa on sähkökiukaat. Rakennuksessa on kahdeksan hengen hissi automaattiovin. SEINÄPINNOITTEET Eteisten, keittiöiden, olohuoneiden ja makuuhuoneiden seinät maalataan vaaleilla sävyillä. Pesuhuoneiden ja wc:iden seinät laatoitetaan kokonaan vaaleasävyisillä keraamisilla laatoilla. Keittiökalusteiden välitila laatoitetaan. Löylyhuoneiden seinät verhotaan puupaneelilla. LATTIAPINNOITTEET Asuntojen olohuoneiden, makuuhuoneiden, keittiöiden, eteisten ja vaatehuoneiden lattiat päällystetään tammilautaparketilla. Pesuhuoneiden, WC tilojen ja saunojen lattiat päällystetään keraamisilla laatoilla.. KATTOPINNOITTEET Asuntojen katot ovat yleensä ruiskutasoitetut. Saunojen, pesuhuoneiden ja wc-tilojen katot ovat puupaneelia.. LVIS-TEKNIIKKA LVI- ja sähkötyöt tehdään erikoissuunnitelmien mukaisesti. Kiinteistö liitetään vesi- ja viemäriverkostoon sekä sähkö- ja kaukolämpöverkostoon. Antennijärjestelmä liitetään kaapeli-televisioverkostoon. Sähkön- ja vedenmittaus on huoneistokohtainen. Ilmanvaihtojärjestelmä on huoneistokohtainen tulo-/poistoilmanvaihto lämmöntalteenotolla. Vesisekoittajat ovat pääosin yksiotemallia, suihkusekoittajat termostaattisekoittajia. Pesuhuoneissa ja erillis-wc:issä on mukavuuslattialämmitys. Asuntoihin on saatavissa kiinteä internet-liittymä kaapelitelevisioverkon kautta. Liittymisestä ja kustannuksista vastaa jokainen osakas itse. Huoneistoista on ovipuhelinyhteys pääovelle.. YHTEISTILAT Kiinteistön yhteistiloja ovat tekniset tilat, välinevarastot, asuntokohtaiset säilytyskomerot, kuivaushuone, talovarasto ja väestönsuoja. Jätesäiliöille on tila erillisessä jätekatoksessa. Yhtiön pihakannelle rakennetaan lisäksi toinen jätekatos Asunto Oy Yrjöntalojen käyttöön. yitkoti.fi Asunto Oy Lappeenrannan Suoninkatu 16 17
18 PIHAN PINTARAKENTEET Liikennealueet ovat pääosin asfalttipäällysteiset. Piha- ja leikkialueet varustetaan asemapiirroksessa esitetyin leikki- ja pihavälinein. Viheralueet ja istutukset toteutetaan istutussuunnitelman mukaisesti. Autopaikat varustetaan lämmityspistorasioin. HUOMAUTUKSET Kohteelle on myönnetty rakennuslupa Kohde rakennetaan rakennuslupaa haettaessa voimassa olevien rakentamismääräysten mukaisesti. Tietoa rakentamismääräyksistä ja niiden muuttumisesta saa mm. Ympäristöministeriöstä (www. ymparisto.fi ) tai paikallisesta rakennusvalvonnasta. Tiedot perustuvat tilanteeseen. Rakennuttaja varaa oikeuden muutoksiin, jotka eivät alenna laatutasoa. Asuntoihin saatetaan joutua lisäämään rakentamisen aikana vähäisiä alaslaskettuja kattoja tai kotelointeja talotekniikan asentamisen johdosta. 18 Asunto Oy Lappeenrannan Suoninkatu 16 yitkoti.fi
19 ENERGIANERO Koti joka säästää luontoa ja rahaa Energianero YIT Koti ajattelee luonnon parasta ja isäntäväen taloutta. Asukkaana voit itsekin helposti seurata ja vähentää oman taloutesi energiankulutusta. Energianero koti on edullinen asua Asumisen edullisuus muodostuu useasta tekijästä. Ensinnäkin energianero suunnitellaan alusta alkaen energiaa säästäväksi ja lämpöhäviöitä estäväksi. Toiseksi se varustetaan tekniikalla, joka kannustaa seuraamaan ja vähentämään oman talouden energiankulutusta. Kolmas tekijä vaikuttaa suoraan yhtiövastikkeen pienuuteen: energianerot suunnitellaan aina edulliseen ja ympäristöystävälliseen lämmitysmuotoon, esim. kaukolämpöön, maalämpöön tai kalliolämpöön. Vuonna 2010 astuivat voimaan uudet rakentamismääräykset, joiden myötä rakennusten lämpöhäviöt pienenevät noin 30 prosenttia. Energia neroissa YIT Kodeissa rakennuksen yhteenlaskettu lämpö häviö on jopa 15 % pienempi kuin vuoden 2010 määräykset edellyttävät. Kokonaisenergiankulutusta vähentävät myös nämä YIT Kodin ominaisuudet: Vähän vettä kuluttavat vesikalusteet Huoneistokohtainen vedenmittaus mahdollistaa omien kulutustottumusten seuraamisen ja palkitsee säästäjän Kodinkoneet ovat aina vähintään A-energialuokkaa Lue lisää: Tasainen lämpötila Raikas sisäilma Vedottomuus Edullisempi hoitovastike pienempien lämmityskustannusten myötä Lämpöhäviöt ovat jopa 15 % määräystasoa alhaisemmat Vähän vettä kuluttavat vesikalusteet Huoneistokohtainen vesimittari: maksat vain käytetystä vedestä Kodinkoneet aina A-energialuokkaa yitkoti.fi Asunto Oy Lappeenrannan Suoninkatu 16 19
20 RAKENTAMINEN, ESITTELY JA MYYNTI YIT Rakennus Oy Myllymäenkatu 21, Lappeenranta p *, * Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min, lankapuhelimesta 8,28 snt/ puhelu + 5,95 senttiä/min. Lappeenrannan Kirjapaino Oy 3/2011
Savonlinnan Postityttö
Savonlinnan Postityttö KESKUSTA KERROSTALO Miellyttävää asumista keskustassa HYVIEN TARINOIDEN KULMAKUNTA Haluan asettua paikkaan, jossa viihdytään ilman ikärajaa! Täällä on tilaa hengittää ja vapautta
Asunto Oy Mikkelin Laivuri
graani ennakkomarkkinointi 2 Laivurin kaunis kotisatama Paljonhan Saimaalla seilattu on, vielä sen sielu on koskematon. Kauneimmat saaret ja seljät on sen, Saimaalla aina oon onnellinen. Ilta Saimaalla,
ASU LÄHELLÄ KESKUSTAA - LUONNON YMPÄRÖIMÄNÄ
ASU LÄHELLÄ KESKUSTAA - LUONNON YMPÄRÖIMÄNÄ Selännekatu Laatua asumiseen HUONEISTOKOHTAINEN VIILENNYS JA ILMANVAIHTO HUONEISTOKOHTAISET SÄHKÖN JA VEDEN MITTAUKSET ASTIANPESUKONEET KUVALLINEN OVIPUHELINJÄRJESTELMÄ
Sinun näköisesi koti Kouvolan keskustassa. Asunto Oy Kouvolan
Sinun näköisesi koti Kouvolan keskustassa Asunto Oy Kouvolan Taiteilijan luonnos Asunto Oy Kouvolan Asunto Oy Kouvolan Honka rakennetaan Kouvolan ydinkeskustan tuntumaan vanhan Halkotorin alueelle. Upean
RAKENNUSTAPASELOSTUS / ALUSTAVA 29.8.06 Kohde: Sijainti: Osoite: AS OY TURUN LUOLAVUORENPUISTO-II Turun kaupunki, Luolavuoren (032) kaupunginosa, kortteli 53, tontti 5 Rätiälänkatu 15 c, 20300 TURKU YLEISTÄ
Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu
Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Pappilanpellontie 2-45700 Kuusankoski Näkymä viereisen koulun katolta. Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Itäinen Linjapuisto Maunukselantie Kauppakatu Killingintie KESKUSTA
Asunto Oy Lahden Lähteenpuisto LAUNE
LAUNE 2 Lempeään Lähteenpuistoon on helppo asettua Launeen rauhallisiin maisemiin sijoittuvat uudet YIT Kodit on suunniteltu sujuvaan asumiseen kaikenikäisille. Kahdessa nelikerroksisessa ja hisseillä
ESITTELY JA MYYNTI: Itä-Suomen Asuntokeskus LKV, Maaherrankatu 10, Mikkeli, Puh
Asunto Oy Mikkelin Taiteilijan näkemys RAKENNUTTAJA RAKENTAJA RS-PANKKI ESITTELY JA MYYNTI ESITTELY JA MYYNTI: Itä-Suomen Asuntokeskus LKV, Maaherrankatu 10, 50100 Mikkeli, Puh. 015 415 0600 Asunto Oy
Asunto Oy Lappeenrannan Verdi PALLO-TYYSTERNIEMI
PALLO-TYYSTERNIEMI 2 3 Nautinnollista elämisen harmoniaa Pallo-Tyysterniemessä yhdistyvät tasapainoisesti upea asuinympäristö, palvelujen läheisyys, kaunis järviluonto ja viihtyisä koti. Saimaan syleilyssä
Uusi laadukas taloyhtiö huippusijainnilla Mikkelissä!
Uusi laadukas taloyhtiö huippusijainnilla Mikkelissä! RAKENNUTTAJA RAKENTAJA RS-PANKKI ESITTELY JA MYYNTI ITÄ-SUOMEN ASUNTOKESKUS OY LKV MAAHERRANKATU 10, 50100 MIKKELI PUH. 015 415 0600 - www.omakodit.fi
RENNOSTI KESKELLÄ KUUSANKOSKEA!
RENNOSTI KESKELLÄ KUUSANKOSKEA! TYYLIKÄSTÄ JA MUKAVAA KERROSTALOASUMISTA KUUSANKOSKEN YDINKESKUSTASSA! Asunto Oy Kouvolan uistokettu on uusi, upea kerrostalokohde aivan Kuusankosken ydinkeskustassa, Läntisen
Asunto Oy Orimattilan Tullinkuja
Asunto Oy Orimattilan Tullinkuja 1h tupakeittiö + sauna 49,5 m Matalaenergia- kerrostalo Orimattilan keskustassa Tullinmäellä palveluiden äärellä. Neljäkerroksinen kerrostalo, hissi ja lasitetut parvekkeet.
VAASAN KUTOJANKARTANO
RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KUTOJANKARTANO Huoneistoissa on kaukolämpöön kytketty vesikiertoinen lattialämmitys. HANKE- TIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Kutojankartano
RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA
RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA HANKETIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Kotipiha Kokkolinnunkatu 3, 65300 Vaasa TONTTITIEDOT Vapaarahoitteinen, Vaasan kaupungin
As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 02400 Kirkkonummi
As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 24 Kirkkonummi 17 18 19 7 A 14 A 2 21 18.8.211 31 32 33 34 35 OLEKELU B K J JÄTE- AEMA TOTU 15 16 36 37 18 A 38 14 13 12 11 1 9 8 39 4 2 41 6 7 1 42 IV TONTIN RAJA
viihtyisä koti keskustan läheisyydessä
As Oy Kuusankosken Aronsalpa ennakkomarkkinointiesite mustanojankuja 1, 45700 Kuusankoski viihtyisä koti keskustan läheisyydessä vaihtoehtoja erilaisiin elämäntilanteisiin 2 Kaikki asuntopohjat, tiedot
Asunto Oy Savonlinnan Postityttö KESKUSTA
Asunto Oy Savonlinnan Postityttö KESKUSTA 2 yitkoti.fi/postitytto 3 Mukava kaupunkikoti upeiden Asunto Oy Savonlinnan Postityttö vesistöjen keskellä Miellyttävää asumista keskustassa Savonlinnan keskustaan
Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28
Oulu, Etelätulli Rautionkatu 28 SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa Taiteilijan näkemys saattaa yksityiskohdiltaan poiketa toteutuksesta. Viihtyisiä vuokrakoteja korkeatasoisessa
Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.
Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle
ASUNTO OY LAHDEN LÄHTEENVÄLKE Mustamäenkatu 8 ja 10, Lahti
Taiteilijan näkemys ASUNTO OY LAHDEN LÄHTEENVÄLKE Mustamäenkatu 8 ja 10, 15610 Lahti ASUNTO OY LAHDEN LÄHTEENVÄLKE Mustamäenkatu 8 ja 10, 15610 Lahti Kauniit ja laadukkaat kerrostalokodit odottavat uusia
Asunto Oy Lappeenrannan Vivaldi PALLO-TYYSTERNIEMI ENNAKKOMARKKINOINTI
PALLO-TYYSTERNIEMI ENNAKKOMARKKINOINTI 2 Tyysterniemen tyvenessä Viipurin Vanerin alue nousee arvoiseensa asemaan Lappeenrannan upeana kaupunginosana Saimaan rannalla. Sunisenlahden rannalle tulevan uuden
Uusi laadukas taloyhtiö huippusijainnilla Mikkelissä!
Uusi laadukas taloyhtiö huippusijainnilla Mikkelissä! RAKENNUTTAJA RAKENTAJA RS-PANKKI ESITTELY JA MYYNTI ITÄ-SUOMEN ASUNTOKESKUS OY LKV MAAHERRANKATU 10, 50100 MIKKELI PUH. 015 415 0600 - www.omakodit.fi
Vadelmakuja 1. Kangasala, Harjunsalo
Vadelmakuja 1 Kangasala, Harjunsalo TA-ASUMISOIKEUS OY / SIJAINTIKARTTA KOHTEEN SIJAINTI 6 Vadelmakuja 5 2 1 4 3 8 7 Päiväkoti Koulu 1 Valintatalo Suorama 2 Suoraman R-Kioski / Pizzeria Kalimero 3 Neste
As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli
31.3.2011 As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSKOHDE As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli, Lagerlöfinkatu 1, 33870 Tampere. TONTTI Kaupunginosa 7653 / tontti 2 / Vuores /
Paritalo Lehmo. Saappanintie 3
Paritalo Lehmo Saappanintie 3 80m 2 TERASSI 3h + K + KHH + S + var Tämä Lehmoon, rauhalliselle sijainnille rakentuva paritalo on ekologinen ja hengittävä. Katot ja seinät on eristetty Hunton puukuitueristeellä,
Martinkartano. Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat. Senioriasumisoikeusasuntoja. Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää
Martinkartano Senioriasumisoikeusasuntoja Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat SENIORIASUMISOIKEUS OY ILTAMANTIE 7, 05810 HYVINKÄÄ P +108.00
Koskelantie 17 Oulu, Toppila
Koskelantie 17 Oulu, Toppila KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 MALLASTIE KIINT. OY OULUN UUTTI Koskelantie 17 KOELANTIE MALLASTIE KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 RAKENNUSTAPASELOSTUS Rakennuskohde
AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN
AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN Lukkosepänkatu 5 A, 20320 Turku ARVIOITU VALMISTUMISAIKA 1/2013 www.suomenvuokrakodit.fi SIJAINTI SVK Kartta: Fonecta Karttapalvelu, 2012. As Oy Turun Westparkin Eeben valmistuu
LAATUKOTI KESKELLÄ KOUVOLAA
LAATUKOTI KESKELLÄ KOUVOLAA MUKAVAA JA MODERNIA KERROSTALOASUMISTA KOUVOLAN KESKUSTASSA! Asunto Oy Kouvolan Pilke on uusi, upea kerrostalokohde aivan Kouvolan keskustan tuntumassa, Halkotorin alueella.
Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1. Kotilokatu 1, 70840 Kuopio
Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1 Kotilokatu 1, 70840 Kuopio HANKETIEDOT Rakennuskohteen nimi ja osoite As Oy Kuopion Kotilokatu 1 Kotilokatu 1 70840 Kuopio Tontin tiedot Vuokratontti, pinta-ala:
Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4. Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti
Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4 Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti HANKETIEDOT Rakennuskohteen nimi ja osoite Lahden Mustamäenkatu 4 Mustamäenkatu 4 15610 Lahti Tontin tiedot Vuokratontti,
RAKENNUSTAPASELOSTE. Perustukset Rakennukset perustetaan maanvaraisesti betonirakenteisten perustusten varaan rakennesuunnitelmien mukaisesti.
Asunto Oy Keihäsrinne 19 - Bostads Ab Spjutbranten 19 26.10.2018 1(5) ASUNTO OY KEIHÄSRINNE 19 - BOSTADS AB SPJUTBRANTEN 19 TULEVA AS OY ESPOON KEIHÄSRINNE 19 Osoite: Keihäsrinne 19 02610 Espoo 1. Kohde
Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12
Paritalo Kontiolahti Vierevänniementie 12 91,5m 2 TERASSI S 4h + K + KHH + S + var Tämä paritalo on rakenteilla Höytiäisen upeisiin rantamaisemiin aivan palveluiden äärelle. K PSH Tule tutustumaan paritaloon,
Joensuun Merimiehenkatu 3
Joensuun Merimiehenkatu 3 Merimiehenkatu 3, 80110 Joensuu Uusia koteja eteläiselle ruutukaavalle! Nyt tarjolla loistavalla sijainnilla oleva kolme kerroksinen kerrostalo Asunto Oy Joensuun Merimiehenkatu
HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS
HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS Kohde Osoite Kaupunginosa Kortteli/Tontti Rakennuttaja Asunto Oy Tampereen Kippari Halkoniemenkuja 1 33410 Tampere Lentävänniemi Kortteli 2747 / tontti 1 Kohde sijaitsee
As Oy. Kotkan. KatariinanKallio. 8 kerrosta upeita asuntoja Kotkan Katariinassa.
As Oy 8 kerrosta upeita asuntoja Katariinassa www.katariinankallio.fi Sijainti As Oy Asunto Oy Katariinankallio rakennetaan nimensä mukaisesti kalliolle, Katariinaan. Katariina on kehittyvä, rauhallinen
Muhuntie 1 Kolsari, Kirkkonummi. TA-Asumisoikeus Oy
Muhuntie 1 Kolsari, Kirkkonummi TA-Asumisoikeus Oy TA-Asumisoikeus Oy/ Muhuntie 1 KORTTELI 856, TONTTI 1 Muhuntie 1 02400 Kirkkonummi 5.11.2012 TONTIN PINTA-ALA 9812 m2 RAKENNUSOIKEUS 3000 m2 HUONEISTOLUETTELO
Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi. Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala. Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin pinta-ala 7151 m2
RAKENNUSTAPASELOSTE Kohde Osoite Kaupungin osa Kortteli/Tontti Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala Kurikka Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin
TA-ASUMISOIKEUS OY/ AAKKULANTIE 15
30.06.2010 ASEMAPIIRUSTUS 3h + k + s 76,5 m² As. 2, 3, 6, 7, 9, 11, 12 4h + k + s 85,0 m² As. 8, 10 4h + k + s 85,5 m² As. 1, 4, 5, 13 MITTAKAAVA 1:600 Oikeudet muutoksiin pidätetään. Puiden ja pensaiden
Pereentie 1C Pere, Pirkkala. TA-Asumisoikeus Oy
Pereentie 1C Pere, Pirkkala TA-Asumisoikeus Oy TA-ASUMISOIKEUS OY / TA-Asumisoikeus Oy Tuomiokirkonkatu 34 A 2.krs, 33100 Tampere Puh. (03) 271 2200, fax (03) 271 2211 www.ta-asumisoikeus.fi, tampere@ta.fi
Asunto Oy Vantaan Tempo rakennustapaselostus 24.6.2009
Asunto Oy Vantaan Tempo rakennustapaselostus 24.6.2009 YLEISKUVAUS PERUSTUKSET KANTAVAT RAKENTEET ULKOSEINÄT VESIKATTO IKKUNAT JA OVET PARVEKKEET Asunto Oy Vantaan Tempo rakennetaan rakennuslupaa (24.02.2009)
HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS
HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS Kohde Osoite Kaupunginosa Kortteli/Tontti Rakennuttaja Perustajaurakoitsija Pääsuunnittelija Yleistä Asunto Oy Pirkkalan Kielo Läpikäytävänkuja 2 33950 Pirkkala Loukonlahti
1 As Oy Launonrinne Rakennustapaselostus 01.04.2013 ra Yleiskuvaus Asunto Oy Launonrinne rakennetaan rakennuslupaa haettaessa voimassa olevien kentamismääräysten mukaisesti. Yhtiöön kuuluu kaksi asuinrivitaloa
ENNAKKOMARKKINOINTI LAHDEN AJURINPUISTO
ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO-OSAKEYHTIÖ AS AS AS AS AS AS AS AS ASUN UN UN UN UN UN UN UN UN U TO TO TO TO TO TO TO TO TO TO T -O -O -O -O -O -O -O -OSA SA SA SA SA SA S KE KE KE KE KE KE KE KE KE KE KE
Keelkorvenkuja 5. Olari, Espoo
Keelkorvenkuja 5 Olari, Espoo Keelkorvenkuja 5 Olari, 02210 Espoo Olarissa nautit Espoon parhaista puolista kattavat palvelut takaavat arjen sujuvuuden, läheltä löytyy luontoa ja kulkuyhteydet ovat hyvät.
RAKENNUSTAPASELOSTE As Oy Kuopion Rantakerttu Osoite: Asuntoja: Autokatospaikkoja: PIHA-ALUE JULKISIVUT JA VESIKATE IKKUNAT OVET VÄLISEINÄT SEINÄPINNAT KATTOPINNAT LATTIAPINNAT KALUSTEET VARUSTEET KODINKONEET
Osmussaarenkaari 10 Kolsari, Kirkkonummi
Osmussaarenkaari 10 Kolsari, Kirkkonummi TA-Asumisoikeus Oy TA-Asumisoikeus Oy/ Osmussaarenkaari 10 KORTTELI 873, TONTTI 1 Osmussaarenkaari 10 02480 Kirkkonummi 5.11.2012 TONTIN PINTA-ALA 8245 m2 RAKENNUSOIKEUS
KOTI SATAMALAHDEN RANTAMAISEMISSA
KOTI SATAMALAHDEN RANTAMAISEMISSA Asunto Oy Mikkelin Ankkuripuisto ennakkomarkkinointi www.valiokoti.fi Asunto Oy Mikkelin Ankkuripuisto 2 on kotisatama rauhallisella sijainnilla Mikkelin keskustan läheisyydessä
Ennakkomarkkinoinnissa tasokkaita huoneistoja ja viihtyisää asumista Niinivaaran palveluiden äärellä. Asunto Oy Niinivaaran Suvikatu 10
Ennakkomarkkinoinnissa tasokkaita huoneistoja ja viihtyisää asumista Niinivaaran palveluiden äärellä Asunto Oy Niinivaaran Suvikatu 10 Rakentaja M. Laukkanen Oy rakentaa Niinivaaralle hissillisen, 30 huoneistoa
Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal
Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Rakentaja M. Laukkanen Oy rakentaa Lehmoon yksitoista kotia käsittävän maalämpölämmitteisen rivitalokohteen. Asunto Oy Lehmon Sammal
Lehtokatu 1 Lahti, Laune
Lehtokatu 1 Lahti, Laune LEHTOKATU jäte 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 le-ap 17 46 45 57 56 55 54 53 52 51 50 49 48 47 olesk. Talo B tom. 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 leikki 28 AJOKATU 29 30 31
AS OY TURUN WESTPARKIN TUIJA
AS OY TURUN WESTPARKIN TUIJA Työnjohtajankatu 3, 20320 Turku ARVIOITU VALMISTUMISAIKA 11/2013 Suomen Vuokrakodit www.suomenvuokrakodit.fi Oy, 2013. - puh. 010 321 1160 - info suomenvuokrakodit.fi - www.suomenvuokrakodit.fi
HUONEISTO G HINTA HUONEISTO D HINTA. ValajaGroup Oy
HUONEISTO G Tilat: 2 H + sauna Pinta-ala: 48 m 2 Sijainti: Riihimäki 2 H + sauna Osoite: Otonpolku 3, Riihimäki Kerros: 1/1 Näköalat: päätyhuoneisto Keittiön varusteet: jää/pakastinkaappi, keraaminen liesi,
KORKEATASOISTA ASUMISTA IMATRALLA- ASUNTO OY IMATRAN VUOKSENTäHTI. Poikkivirrankuja 5,55100 Imatra
KORKEATASOISTA ASUMISTA IMATRALLA- ASUNTO OY IMATRAN VUOKSENTäHTI Poikkivirrankuja 5,551 Imatra Korkeatasoista asumista ImatrallaKorkeatasoista asumista ImatrallaImatran Vuoksentähti tarjoaa erinomaiset
MUUTTOVALMIIT Asunto Oy Lahden Rauhankatu 17
MUUTTOVALMIIT Asunto Oy Lahden Rauhankatu 17 Arvoasuntoja Lahden ydinkeskustaan palveluiden keskelle. Asunto Oy Lahden Rauhankatu 17 rakennetaan omalle tontille, torin ja linja-autoaseman välittömään läheisyyteen.
Asunto Oy Klaukkalanportti
Mukavaa asumista lähellä luontoa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yrittäjäntie Alitilantie Järvihaantie Klaukkalanportti Ropakkotie Ropakkotie Klaukkalantie Peltohiirentie Läpsämäntie Klaukkala on nopeasti
ASUNTO OY KIEVARINPUISTO TUUSULA ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS 18.03.2015
ASUNTO OY KIEVARINPUISTO TUUSULA ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS 18.03.2015 Rakennustapaselostuksen päiväyksen jälkeen siihen mahdollisesti tulevat muutokset, lisäykset ja täsmennykset merkitään viimeiselle
RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014
RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014 Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto YLEISTÄ Yhtiön nimi: Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto Osoite: Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo Kaupunginosa, kortteli ja
TUUSULAN BOSTONIN RIVITALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS
TUUSULAN BOSTONIN RIVITALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS 12.06.2015 ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS Tuusulan Bostonin rivitalot Bostoninkaari 3, 04320 Tuusula Bostonin rivitalot sijaitsevat
ASUNTO OY HEINOLAN RIEKONMARJA
ASUNTO OY HEINOLAN RIEKONMARJA Asunto Oy Heinolan Riekonmarja Laadukasta ja ekologista rivitaloasumista Heinolan keskustan lähellä luonnonläheisessä Sepänniemessä. Heinolan Sepänniemeen rakennetaan kolme
RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava)
RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava) As Oy Kajaanin Seminaarinmäki sijaitsee Kajaanin kaupungin ydinkeskustassa korttelissa AK 1. Talo A sijaitsee Kauppakadun varrella osoitteessa Kauppakatu 31. Talo B sijoittuu
Havukosken Ässäkodit
Havukosken Ässäkodit Vuokra-asuntoja Kytötie 18, 01360 Vantaa Kerrospohjat Merkkien selitykset Huoneistopohjat Rakennustapaseloste R A K E N N U S T A P A S E L O S T U S / 20.05.2013
ASUNTO OY IMATRAN KOSKITORI ASUNTO OY LAPPEENRANNAN ARKADI
ASUNTO OY IMATRAN KOSKITORI ASUNTO OY LAPPEENRANNAN ARKADI Koulukatu 25,53100 Lappeenranta Asunto Oy Imatran Koskitori Asunto Oy Lappeenrannan Arkadi on hissillinen uusi kerrostalo, joka rakennetaan Lappeenrannan
Velaton hinta: 146 400 Mh. 64 131,03 Velkaosuus 82 268,97 3 050 /m 2. Säilytystilat: komerot, huoneistokohtainen ulkovarasto
HUONEISTO Huoneistot: B4 ja B8 2 H +tupakeittiö + sauna Pinta-ala: 48 m 2 Sijainti: Riihimäki 2h + tupakeittiö+ sauna Osoite: Otonpolku 1, Riihimäki Näköalat: päätyhuoneisto Keittiön varusteet: jää/pakastinkaappi,
Asunto Oy Joensuun Vehkaraitti VEHKALAHTI
Asunto Oy Joensuun Vehkaraitti VEHKALAHTI Veden äärellä elämä virtaa vilkkaammin Muuta asumaan rantamaisemiin, joissa sielu lepää ja keho virkistyy! Ulkoilmaelämästä ja luonnon läsnäolosta nauttiva löytää
Kortepohja, Jyväskylä. TA-Asumisoikeus Oy
Kortepohja, Jyväskylä TA-Asumisoikeus Oy SIJAINTIKARTTA OpenStreetMapin tekijät, CC-BY-SA P Schindler 3300 675 kg Schindler 3300 675 kg P Schindler 3300 675 kg Schindler 3300 675 kg Schindler 3300 675
Rahola, Tampere. TA-Yhtymä Oy
Rahola, Tampere TA-Yhtymä Oy TA-AUMIOIEU OY / TYITIENATU 4 JA 6 TYITIENATU TAMPEREEN EUTAAN 7,5 M NOIAN EUTAAN 6 M 0,5M 1M 1,5M ALUEEU 2M UIMAHALLI OULU IRJATOLVELUT PÄIVÄOTI UIMARANTA 1M PÄIVITTÄITAVARAAUP
As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy
As. Oy Sammon Tähti Hämeenlinnan Sampo 3:n suositulle alueelle rakennettava 11 huoneiston rivitaloyhtiö. Jos arvostat hyvää laatua ja toimivuutta varaa siis kohteestamme unelmiesi koti! Myynti ja rakentaja:
Kerava, Alikerava Kohdenumero h,kt,s, 55,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Kerava, Alikerava Kohdenumero 627016 2h,kt,s, 55,5 m² Kov. 2018 Energialuokka C 2013 Mh. 68 300,00 Vh. 216 500,00 Santaniitynkatu 19. Makua asumiseen! Uudessa As Oy Keravan Korianterissa huolella
Asunto Oy Lahden Leinikki MUKKULA
Asunto Oy ahden einikki MUUA Asunto Oy ahden einikki Ihan uutta Mukkulaan Täällä viihdyt varmasti! Asut modernissa kodissasi vapaana remonttihuolista. ähellä ovat ostoskeskus, päiväkodit, koulut ja upea
Modernia kaupunkiasumista
Modernia kaupunkiasumista Turun Kreijari Helsinginkatu 13 Kiinteistön yleiset tiedot Asuntoja 50 kpl Lämmitys Kaukolämpö Kiinteistötyyppi Kerrostalo Autopaikkoja Koti lähellä Aurajokea Irtaimistovarasto
Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C
Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Haukkalantie 47 40740 Jyväskylä Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostetulle Haukkalan asuinalueelle upeiden Laajavuoren ulkoilumaastojen läheisyyteen. Kuuden
ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI
ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI HANKETIEDOT As Oy Viitasaaren Loisto rakennetaan loistavalle paikalle Keitele järven rantaan, omarantaiselle tontille, aivan Viitasaaren ydinkeskustaan,
ASUNTO OY PUUSTELLINPIHA
ASUNTO OY PUUSTELLINPIHA Puustellinpiha tarjoaa viihtyisää ja huoletonta asumista keskustan palveluiden äärellä Alustava havainnekuva URAKOINTI JA MYYNTI, DOVICO OY Jorma Pentikäinen, 0400 871 197, jorma.pentikainen@dovico.fi
AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS
AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 23.8.2017 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: Yläpohja: Alapohja: Välipohja: Väliseinät: Ikkunat: Ovet: Portaat Parvekkeet
As. Oy Naantalin Metsätähti
1 As. Oy Naantalin Metsätähti PERUSTAMINEN JA PIHA: Rakennukset perustetaan pohjatutkijan ohjeiden ja rakennesuunnitelmien mukaan teräsbetonipaaluin sekä maanvaraisesti. Piha-alue on liikennöitäviltä osin
RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN PUROLANKARTANO
ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN PUROLANKARTANO RS-KOHDE HANKE- TIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Purolankartano Hyrrätie 10, 65300 Vaasa TONTTITIEDOT Vapaarahoitteinen, Vaasan
RAKENNUSTAPASELOSTE AS OY JÄRVENPÄÄN ERKINTARHA. As. Oy Järvenpään Erkintarha (5) Osoite: Erkinkuja Järvenpää. 1.
As. Oy Järvenpään Erkintarha 16.10.2018 1(5) AS OY JÄRVENPÄÄN ERKINTARHA Osoite: Erkinkuja 8 04420 Järvenpää 1. Kohde As Oy Järvenpään Erkintarha on vapaarahoitteinen asunto-osakeyhtiö. Yhtiössä on 13
As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi
As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi Hopeapellontie 4, 13210 Hämeenlinna Rakentaja ja myynti: ValajaGroup Oy Jenni Valaja P.050 364 7886 Mirva Valaja-Rönni P.040 843 4240 HUONEISTO Huoneistot: A ja H
Rovaniemen Koskipuisto 3. kaupunginosa, Kairatie 48
Asunto Oy 3. kaupunginosa, ENNAKKOMARKKINOINTI Illustraatio: Arkkitehtisuunnittelu Hiilivirta Oy i Viihtyisiä asuntoja keskustan tuntumaan Viihtyisä ja rauhallinen ympäristö sekä keskustan läheisyys. Juuri
Rakennukset perustetaan rakennepiirustusten mukaisesti pääosin maanvaraisesti ja osittain teräsbetonipaaluille.
Risto Lehtomäki 04.08.2010 Sivu 1 (5) Kunnan.osa: Matinkylä Kortteli/tontti: 23-304-1 Osoite: Matinniitty 1, 02230 Espoo Yleistä yhtiöstä Rakenteet Yhtiöllä on oma tontti, jonka pinta-ala on 6478 m 2.
RAKENNUSTAPASELOSTE ASUNTO OY RIPUSUONTIE 38 TULEVA AS OY HELSINGIN RIPUSUONTIE 38 /JA (5) Osoite: Ripusuontie Helsinki
/JA 3.12.2018 1(5) ASUNTO OY RIPUSUONTIE 38 TULEVA AS OY HELSINGIN RIPUSUONTIE 38 Osoite: Ripusuontie 38 00660 Helsinki Kursiivilla muutokset ennakkomarkkinoinnista 1. Kohde Asunto Oy Ripusuontie 38 on
PUUSORVARINTIE 3 VANTINMÄKI ESPOO
TA TA-Asumisoikeus Oy PUUSORVARINTIE 3 VANTINMÄKI ESPOO OpenStreetMapin tekijät, CC-BY-SA TA-Asumisoikeus Oy / Puusorvarintie 3 Rakennustapaselostus 12.4.2012 RAKENTEET Perustukset tehdään rakennepiirustusten
ASUNTO-OSAKEYHTIÖ OULUN EVELIINA KAAKKURI
ASUNTO-OSAKEYHTIÖ OULUN EVELIINA KAAKKURI 2 Asunto Oy Oulun Eveliina yitkoti.fi Eveliina kutsuu uuteen kotiin valmiiseen kaupunginosaan Eveliina on oiva valinta sinulle, joka arvostat hyvien palvelujen
Asunto Oy Hyvinkään Martinhovi. Moderni koti Hyvinkäällä
Moderni koti Hyvinkäällä Talo A Kortetie Jäte Martinlähteenpuisto 1 ap Jäte Talo B Oleskelu- ja leikkialueet Autokatos 1 7 ap Autokatos 2 9 ap Hyvinkäällä on ihanteellinen logistinen sijainti ja erinomaiset
Asunto Oy Kirkkonummen Vaski
Asunto Oy Kirkkonummen Vaski ASUNTOJEN VUOKRAUS JA TIEDUSTELUT REALIA ASUNTOVUOKRAUS Valimotie 17 19, 00380 Helsinki Minna Pääkkönen puh. 010 228 6375, minna.paakkonen@realia.fi, pks.management@realia.fi
Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka
Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostettuun Palokan Tertunlaaksoon, rahalliselle asuinaluelle
SUOKATU 5 TEHDAS HYVINKÄÄ
TA TA-Asumisoikeus Oy SUOKATU 5 TEHDAS HYVINKÄÄ +124.59 +123.21 +122.02 10 2a 2a vanha mp T a l o A, p ä ä t y j s. l o u n a a s e e n 8 1 9 2 5 8 4 tontin raja spi 2a 2a 2a 2a +106.60 T a l o A, k a
ASUNTO OY PORVOON MARIA JOTUNINKATU 2 Maria Jotuninkatu 2, 06100 Porvoo
Taiteilijan näkemys ASUNTO OY PORVOON MARIA JOTUNINKATU 2 Maria Jotuninkatu 2, 06100 Porvoo ASUNTO OY PORVOON MARIA JOTUNINKATU 2 MARIA JOTUNINKATU 2, 06100 PORVOO Arvioitu valmistuminen 5/2017 Hornhattula
Asunto Oy Lempäälän PALOMÄENTÄHTI
ENNAKKOMARKKINOINNISSA Asunto Oy Lempäälän PALOMÄENTÄHTI Asunto Oy Lempäälän PALOMÄENTÄHTI tulee sijaitsemaan kattavan palveluverkoston alueella. 500m etäisyydellä ovat mm. koulu ja päiväkoti. Laajemmista
Asunto Oy Iisalmen Asemanhelmi. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella.
Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella. Joukolankatu ohjolankatu äiviönkatu Iisalmen Asemanhelmi Asemakatu Malminkatu avonkatu ilpijärvi ÄIVIÖNATU Aseman tienoo uudistuu! JÄTE JOINEN UITORAITTI
AS OY ONNEN JATKE Kalevankatu 15, Kouvola
AS OY ONNEN JATKE Kalevankatu 15, Kouvola 2 KOTONA KOUVOLAN KESKUSTASSA As Oy Onnen Jatke tuo ulottuvillesi onnellisen elämän edellytykset: huoleton asuminen, korkea laatutaso, palveluiden läheisyys. As
Helsinki, Tali SATO LaatuKoti
Helsinki, Tali Kutomotie 8 a SATO LaatuKoti Uusia vuokra-asuntoja modernissa kaupunkikorttelissa Uudenaikaista kaupunkiasumista viheralueiden ympäröimässä Helsingin Talissa Urbaani kerrostalokortteli upeiden
Asunto Oy Lappeenrannan Sonaatti
Asunto Oy Lappeenrannan Sonaatti ENNAKKOMARKKINOINTI yitkoti.fi KERROSTALO PALLO-TYYSTERNIEMI Uusi koti järviluonnon helmassa Pallo-Tyysterniemessä yhdistyvät tasapainoisesti upea asuinympäristö, palvelujen
ENERGIANERO ASUNTO OY JOENSUUN TAAPELIT PENTTILÄ. Taiteilijan näkemys
ENERGIANERO ASUNTO OY JOENSUUN TAAPELIT PENTTILÄ Taiteilijan näkemys 1800-luvulla Pielisjoen itärannalla oli Mäntylä-niminen tila, jota isännöi kahdessa polvessa Pentti-niminen talonpoika. Nuorempi Pentti
Asunto Oy Brahenkulma. Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa
Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa Loistava sijainti kodille Asunto Oy Brahenkulma sijaitsee kauniissa Vanhassa Raahessa Brahenkadun ja Kauppakadun kulmassa vahaa apteekkia vastapäätä. Aivan tuntumassa
RADANPÄÄ KALLIOISTENKATU HELKALANKATU
Turvallista ja viihtyisää vuokra-asumista SENIRITAL HARJULAN UKKPEKKA Mukavaa ja mutkatonta asumista HARJULAN UKKPEKASSA Senioritalo Harjulan Ukkopekassa on 7 asuinkerrosta ja parvekkeellisia huoneistoja
Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka. Maalämpö
Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka Maalämpö Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostetulle ja rauhalliselle Palokan asuinaluelle,
Huoneistoala on yhteensä 376 m2 + var, tekn tila 45 m2, tilavuus 1660 m3 ja kerrosala 475 m2
RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY SEINÄJOEN HIETAMÄENTIE 17-19 Yleiskuvaus: Asunto Oy Seinäjoen Hietamäentie 17-19 rakennuspaikka sijaitsee Seinäjoen Hyllykallion kaupunginosassa kortteli 4045 tonttit 1 ja 2.
As. Oy Hämeenlinnan Katisten Kruunu. Hopeapellontie 2, Hämeenlinna
As. Oy Hämeenlinnan Katisten Kruunu Hopeapellontie 2, 13210 Hämeenlinna HUONEISTO Huoneistot: A2, A5 ja B9 Tilat: 3H + keittiö + sauna Pinta-ala: 73,5 m 2 Sijainti: Katinen, Hämeenlinna Osoite: Hopeapellontie