5 Mummin ruoka on taivaallista!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "5 Mummin ruoka on taivaallista!"

Transkriptio

1 5 Mummin ruoka on taivaallista! Koska äiti ja isä ovat aika kiireisiä, meillä laittaa yleensä ruokaa mummi. Isä ja äitikin kokkaavat, mutta useimmiten vain viikonloppuisin, kun he eivät ole töissä. Kiinassa on muuten ihan tavallista, että miehet laittavat kotona ruokaa. Isän ja äidin ruoat ovat hyviä, mutta kyllä mummin ruoka on taivaallista! Kun minä saavun koulusta kotiin, mummi on yleensä laittanut minulle jotain välipalaa. Jos on hyvä sää, syön välipalan sisäpihalla yhdessä ukin ja mummin kanssa. Ukki tosin monesti hörppii vain teetään. Ukin tee on niin vahvaa, muki puolillaan teelehtiä, että minä ja mummi kiusaamme hänen syövän teepuuroa! Illalla, kun isä ja äiti ovat tulleet töistä, syömme yhdessä päivällistä koko perhe. Päivällistä on minusta kiva laittaa yhdessä mummin ja ukin kanssa. Minä ja ukki pilkomme vihanneksia ja lihaa ja auttelemme muissa pienissä askareissa. Kiusoittelemme mummia, että hän on meidän ankara pomomme. Ankaraksi pomoksi mummi on siitä mukava, ettei kiusoittelustamme suutu! Joskus hän on mukana leikissämme ja tahallaan komenteleekin meitä ikään kuin pahempikin orjapiiskuri. Toisinaan hän vain ohittaa juttumme, hyräilee omiaan ja kehuu huonosta kuulosta olevan sentään jotain hyötyäkin. chá tee Kuppi teeta vai puuroa? Ukki juo teetä joka päivä ja pitkin päivää. Ukki pitää itseään teen asiantuntijana ja on sitä meidän muidenkin mielestä, vaikka tekeekin teestään liian vahvaa. Eräänä iltapäivänä mummi kiusoitteli taas ukkia: - Hyvä mies, sinun yhteen mukilliseesi joudutaan riipimään yhden teepensasparan kaikki lehdet. - Älkäähän nyt taas aloittako! Isoimmat teepensaat kasvavat 15 metrin korkuisiksi, joten kyllä niistä lehtiä toistenkin mukeihin riittää! Tämän sanottuaan ukki hätisti minut ja mummin pois työhuoneestaan. Ja me menimme. Mutta minä palasin. Olin pyytänyt Maomaoa ja Tiantiania mukaani tarkkailemaan ukkia. Huomioidemme pohjalta laadimme raportin ukin teetottumuksista ja tarkastutimme listan muilla perheenjäsenillä. Kaikki olivat sitä mieltä, että ukki kyllä tiesi, miten teen kanssa toimia yhtä kohtaa lukuun ottamatta 34

2 RAPORTTI TEENJUOJA X:STA Toiminta Perheenjäsenten arvioita X:n toimista Kohde X hätistää kaksi muuta henkilöä pois työhuoneestaan. Teehetkestä saa ja pitääkin tehdä nautinto. Häiriköt pois vain! Kuinka epäkohtelista! Minä olen onneksi hyvä piiloutuja. X kaataa vedenkeittimeen vettä ja laittaa sen riehumaan. Minähän sanoin, että Maomao on huono kirjuri, Dongzi! Laittaa veden riehumaan! Ja pah! Kiehumaan, se on kiehumaan! Älä nyt sinä ryhdy riehumaan mokomasta pienestä lipsahduksesta tai minäkin rupean kiehumaan! Vesi kiehuu. X jatkaa kirjansa lukemista. Mitä kirjaa hän nyt lukee? Jotain uusinta tutkimusta kirjoitusen historiastako? Tämä mies on aina malttanut antaa veden jäähtyä sopivasti, ettei se polta teenlehtiä ja tee teestä kitkerää. Kohde X nousee tuolistaan. X huuhtelee ison teemukinsa kuumalla vedellä. X mittaa mukiinsa noin desilitran verran vihreitä teelehtiä ja peittää mukin kannella. Maomaoa voisi myös hauduttaa kannen alla! Jep, ja silloin minäkin uppoaisin alemmas kuin teelehdet ikään. Tosin minä osaisin myös kaivautua kannen alta pois. Parantaako kupin lämmittäminen teen makua aivan oikeasti niin kuin hän aina väittää? Ja tuo teelehtien määrä on kyllä järjetön! Tuhlausta tuollainen puuron teko! Kaksi hyppysellistä teelehtiä riittäisi tuohon mukilliseen aivan mainiosti. X nostaa mukin tuolinsa viereen pienelle teepöydälle. X nostaa kirjan toisen käteensä ja teemukin toiseen. Miksei ukki jo juo? Itsehän hän sanoo, että teelehtien ensimmäisellä käyttökerralla hauduttamiseen riittää minuuttikin. Teetä juodessa ei pidä hätäillä. Teehetki on nautinto! Maomaosta saisi varmaan maukasta vihreää teetä! X kohottaa mukin huulilleen. Ensimmäinen mukillinen on juotu. X laskee mukin vedenkeittimen viereen työpöydälle. Hauskaa, Tiantian! Kumpaa teetä sinusta saa? Mustaa vai valkeaa? Teelehdet pitää säilyttää kosteina, että ne voi käyttää uudelleen. Jotkin teelehdet voi hauduttaa jopa seitsemän kertaa! Mukin pohjalla on vettä vielä sen verran, että teelehdet peittyvät. Erilaisia kiinalaisia teelaatuja on lukuisia: on vihreää teetä, mustaa teetä, valkoista teetä jne. Meidän Suomessa useimmiten juomamme tee on väriltään punertavan ruskeaa. Sellaista teetä kiinalaiset kutsuvatkin punaiseksi teeksi. Kiinassa punainen tee ei ole niin suosittua. Erään tarinan mukaan teen keksi muuan keisari. Hänellä oli tapana keittää juomavetensä. Eräänä tuulisena päivänä palvelijan keisarille valmistamaan juomaan leijaili teepensaan lehtiä. Keisari piti vetensä uudesta mausta. Uusi juoma, tee, oli syntynyt. 35

3 Kiinalaisia ruokia Hei, suomalaisystävät! Kirjeenne saapui! Kiitos kauniista valokuvista! Suomen puhtaat järvet ja puhdas lumi ovat ihastuttavia! Olisi hienoa vierailla joskus kauniissa maassanne. Tänään ajattelimme kertoa Dongzin kanssa teille kiinalaisesta ruoasta. Aloitamme tarinalla: Eräässä elokuvassa amerikkalainen ja kiinalainen nuorukainen pysähtyvät miettimään, mikä on elämässä tärkeintä. Unelmat ja itsensä toteuttaminen, tuumaa amerikkalainen. Nukkuminen ja syöminen, toteaa kiinalainen. Kiinalaiset ovat kautta aikojen arvostaneet hyvää ruokaa ja juomaa. Konfutsekin painotti niiden tärkeyttä! Koska maamme on niin suuri, paikallisia erikoisuuksia ja herkkuja on todella paljon! Joskus sanotaan, että riisiä syödään erityisesti Etelä-Kiinassa ja nuudeleita Pohjois-Kiinassa, mutta kyllä me sanoisimme, että molempia syödään kaikkialla Kiinassa. Kiinalaiset perusruoat koostuvat vihanneksista ja lihasta. Vihannekset ja liha pilkotaan pieniksi palasiksi, kuutioiksi tai suikaleiksi ja paistetaan öljyssä wokkipannussa. Koska kaikki on pieniksi pilkottua, annos valmistuu muutamassa minuutissa. Mausteina käytetään paljon muun muassa inkivääriä ja valkosipulia. Dongzin herkkuja ovat ruoat, joissa ei mausteita edes paljon ole: esimerkiksi wokatut lihasuikaleet ja kiinankaali ovat hänen suurta herkkuaan. Ja jiaozeja Dongzi voisi syödä vaikka joka päivä! Jiaozejaan Dongzi kostuttaa kuten me kaikki muutkin soijassa ja etikassa, vaikkei muuten mausteista erityisesti tykkääkään. Länsikiinalainen, erityisesti Sichuanin maakunnan, ruoka on tunnettu tulisuudestaan. Eteläkiinalaisten, Kantonin maakunnassa asuvien, me kiusoittelemme syövän muita lentäviä paitsi lentokoneita, muita maassa kulkevia paitsi autoja, muita vedessä uivia paitsi sukellusveneitä ja muita nelijalkaisia paitsi tuoleja! Kiinassa on edullista ruokailla ravintoloissa. Kiinalaisilla ruoilla on paljon kauniita nimiä, mutta myös hyvin erikoisia ja yllättäviä nimiä. Ravintolan ruokalistalta saattaa löytyä sellaisia ruokalajeja kuin Muurahaisia kiipeämässä puuhun, Rokonarpisen eukon tofua, Tuhatvuotisia munia, Pannulle takaisin palaavaa lihaa, Haisevaa tofua ja Seinän yli hyppäävä buddha. Koska Dongzin ehdotonta herkkua ovat jiaozit, laitoimme viestimme liitteeksi niiden teko-ohjeet. Liitteenä on muutama muukin ohje. Kokeilkaa ja kertokaa, mitä tykkäsitte! Dongzi tässä vielä: Minun luokkani lähetti postitse teidän koko luokan jokaiselle oppilaalle omat syömäpuikot käyttöohjeineen. Ottakaa kisa, kuka nostaa pöydältä syömäpuikoilla pähkinöitä nopeimmin omaan kulhoonsa. Jos voitte, videoikaa kisa meille! Katsomme sen varmasti mielellämme! Kaikkea hyvää! Li Xiaohui ja Dongzi 36

4 - Katso, Dongzi! Tämän ruoan nimi on Lisko ja sen harakkasisko! Minä olen mädäntynyt tämän liejun alla ainakin yhtä kauan kuin tuhatvuotinen muna. Ja Tiantianin pesässä on ravintoaineita parantamaan kenet tahansa! - Älä nyt kutsu ketään meitä syömään, Maomao, vaan auta minua siirtämään pesäni takaisin puuhun! Tiesitkö, että kiinalaiset syövät pääskysenpesäkeittoa? Sen raaka-aineena on oikeasti linnunpesä! Kokkaa itse! KIINALAISET TAIKINANYYTIT ELI JIAOZIT Ainekset Taikinaan vehnäjauhoja, 7 dl vettä, 2½ dl Täytteeseen puolikas kiinankaali (noin 500 g) jauhelihaa, 400 g yksi pieni purjo Mausteiksi suolaa, tl soijakastiketta, 1 rkl pippuria, ripaus seesamiöljyä, 2 tl inkivääriä, 1 tl (Hienonna tuoreesta inkivääristä!) 37 Työvaiheet 1. Huuhdo ja hienonna kaali. Kaada hienonnettu kaali kulhoon ja ripottele kaalin joukkoon teelusikallinen suolaa. Anna suolan imeytyä noin tunti. 2. Sotke toiseen kulhoon vesi ja jauhot. Vaivaa taikina kiinteäksi. Laita kulhon päälle muovikelmu, ettei taikina kuivu. 3. Hienonna purjo. 4. Purista vesi kaalista pois ja sotke sen joukkoon hienonnettu purjo, jauheliha ja mausteet. 5. Leivo taikinasta pieniä pyöreitä lettuja (halkaisijaltaan noin 6 cm). Letun keskiosa saa olla hieman reunoja paksumpi.

5 6. Laita letun keskelle pieni annos täytettä, nosta letun reunat vastakkain ja rypytä reunat kiinni toisiinsa. (Kun taikinanyytin toiselle puolelle rypytetään laskoksia ja toiselle ei, tulee nyytistä hieman kaareutuva, istuva, ei makaava.) 7. Laita valmiit jiaozit odottelemaan keittämistä esimerkiksi jauhotetulle tarjottimelle, josta ne on helppo nostaa kattilaan. 8. Keitä isossa kattilassa vettä ja nosta sinne sopiva määrä jiaozeja. Kypsä jiaozi ponnahtaa pintaan! Keittoaika on 5 10 minuuttia. 9. Kypsät jiaozit on helppo nostaa tarjoiluvadille reikäkauhalla. Tarjoile jiaozit lämpiminä! 10. Kata jokaiselle ruokailijalle ruokalautasen tai -kulhon lisäksi pieni dippilautanen, johon voi kaataa ripauksen soijaa ja viinietikkaa. Pöydälle voi laittaa tarjolle myös hienonnettua valkosipulia dippiin lisättäväksi. Huom.! Jos jiaozeja tulee annoksesta mielestäsi liikaa, voit pakastaa ylimääräiset keittämättöminä. Jos keitettyjäkin jää, ne säilyvät kyllä jääkaapissa yön yli ja maistuvat todella maukkaille paistettuina! TOMAATTI-KANANMUNA Ainekset - tomaattia, kolme isoa tai neljä pienempää - 2 kananmunaa - suolaa, ½ tl + ½ tl - sokeria, 1½ tl - inkivääriä, 1 tl (Hienonna tuoreesta inkivääristä!) - kevät- tai ruohosipulia, 1 tl - ruokaöljyä, 4 rkl Työvaiheet 1. Käytä tomaatteja noin puolen minuutin ajan kiehuvassa vedessä. 2. Anna tomaattien hieman jäähtyä ja kuori ne. 3. Puolita tomaatit, purista siemenet pois ja pilko tomaatti pienehköiksi paloiksi. 4. Riko kananmunat kulhoon ja sekoita haarukalla. Lisää kananmunaseokseen puoli teelusikallista suolaa. 5. Kuumenna kaksi ruokalusikallista ruokaöljyä pannussa. Lisää kananmuna kuumaan öljyyn ja sotke koko ajan. Kun kananmuna on jähmettynyt pieniksi munakokkelipaloiksi, nosta palaset pannusta lautaselle. 6. Lisää pannuun 2 ruokalusikallista öljyä ja kuumenna. 7. Lisää kuumaan öljyyn sipuli ja inkivääri ja heti niiden perään tomaatti, sokeri ja puoli teelusikallista suolaa. 8. Lisää puolen minuutin kuluttua pannuun myös kanamunapalat. Sekoita. Kun kananmunapalasetkin ovat taas lämmenneet, kaada ruoka-annos tarjoiluastialle. 9. Tarjoile kuumana! 38

6 MAUSTETTUJA KURKKUPALOJA Ainekset - kurkkua, yksi suuri tai kaksi pientä - suolaa, ½ tl - sokeria, 1 rkl - soijakastiketta, 2 tl - viinietikkaa, 1 rkl - seesamiöljyä, 2 tl - tabascoa, muutama pisara oman maun mukaan Työvaiheet 1. Kuori kurkku ja halkaise se. Poista siemenet ja tee kurkusta ohuita siivuja tai ohuehkoja suikaleita. 2. Sekoita muut ainekset kastikkeeksi kulhossa. 3. Lisää kurkut kastikkeen joukkoon ja sekoita. 4. Tarjoile huoneenlämpöisenä. 6 Ja jalkiruokana listallamme: kirjoitusleikki! Tykkäättekö te suomalaiset erilaisista peleistä? Me kiinalaiset ainakin tykkäämme. Ukki pelaa mahjongia, isä kiinalaista sakkia, äiti pelaa mummin kanssa tavallisilla pelikorteilla ja minut ja Helenan ukki huijasi pelaamaan kirjoituskorteilla: Ukki nimittäin lupasi opettaa minulle kalligrafiaa, jos ensin opetan Helena-tädin tunnistamaan sata kirjoitusä. Sitten hän kuulemma opettaisi sekä minua että Helenaa kalligrafian jalossa taidossa. Minä olen himoinnut ukin työhuoneen siveltimiä ja musteita jo niin pitkään, että menin suoraa päätä suostuttelemaan Helena-tätiä en opiskeluun. Helena-täti lupasi opetella 12 ä jokaisella vierailullaan. Siitä saimme äidin kanssa idean kirjoittaa 12 merkin kortteja, joissa on myös kirjoitusen muistamista helpottavia selityksiä. Jotkin selityksistä oikeasti kertovat merkin todellisesta taustasta, mutta osa on vain pelkkää höpötystä. Yllätykseksemme Helena-täti oppi yhden kortillisen eli 12 ä kahdessa minuutissa! Ensimmäisellä vierailullaan hän opetteli helposti 36 ä, toisella vierailulla seuraavat 36 ja kolmannella vielä uudet 24 ä. Onneksi hän osasi jo merkit voima, onni, ystävyys ja rakkaus (ks. sivu 27). Hän oli oppinut huikaisevan nopeasti = 100 ä! Pääsimme heti Helena-tädin kolmannella vierailulla ukin työhuoneeseen kalligrafiaa opiskelemaan! Miten nopeasti sinä opit yhden selityskortillisen eli 12 kirjoitusä? Kuinka nopeasti opit kaikki kahdeksan selityskortin merkit eli 96 kirjoitusä? Ja joko osaat sivun 25 neljä ä niin, että voit sanoa osaavasi 100 kiinan ä? Muista! Minkä aikuinen on oppinut, sen oppii kyllä lapsikin! Kun olet opiskelutoverisi kanssa oppinut vaikka vain yhden selityskortillisen verran merkkejä eli 12 kirjoitusä voitte ryhtyä pelaamaan. Kirjoituskorteilla voi pelata monella tavalla. 39

7 Mummin ohjeet korttien sailyttamiseen Jos haluat saada sivujen selitys- ja kirjoituskortit säilymään paremmin, toimi näin: 1) Leikkaa sivut katkoviivoja pitkin irti vihkosta. 2) Päällystä sivut molemmin puolin kontaktimuovilla. 3) Leikkaa selitys- ja kirjoituskortit mustia ääriviivoja myöten irti toisistaan. 4) Niputa selityskortit ja kortit kuminauhoilla tai laita ne rasiaan, etteivät ne häviä. PELI 1 Tiantian ja Maomao ja suosittelevat Meistä hauskin peli on sellainen, jossa molemmat pelaajat opettelevat ensin yhden selityskortillisen merkkejä. Siis Tiantian omansa ja minä omani. Sitten sotkemme noita selityskortteja vastaavat kirjoituskortit hujan hajan pöydälle, puoli ylöspäin, ja alamme molemmat etsiä oman selityskorttimme merkkejä. Selityskorttiansa saa tietenkin käyttää apuna! Mitään ei erityisesti tarvitse oppia, tärkeintä on ilonpito! Syntyy sotkua, huisketta, huutoa ja kinaa ja sekös vasta on hauskaa! Nopeimmin korttinsa löytänyt voittaa. Ja se olen tietenkin minä! Eipäs vaan minä! Siis minä! Ei vaan minä. Menkäähän tuulettumaan ulkosalle. PELI 2 Isan ohjeistus No, minulle tulee ainakin heti mieleen sellainen peli, jossa laitetaan yhdessä opetellut kirjoituskortit pinoon pöydälle. Jokainen saa vuorollaan sanoa, mikä on päällimmäinen kirjoitus. (Selityskortteja ei pelin aikana saa enää käyttää apuna!) Jos merkin tunnistaa, sen saa itselleen, mutta vuoro siirtyy aina heti yhden yrityskerran jälkeen seuraavalle. Näin jatketaan, kunnes kortteja ei enää pöydän keskellä ole. Eniten kortteja kerännyt on voittaja. 3 N IHMINE s Suomenno IHMINEN 人 1 SEURATA 从 KKO 2 VÄKIJOU 众 PÄÄ 3 头 SUU 4 口 SILMÄ 5 目 NENÄ 6 自 KORVA 7 耳 KÄSI 8 手 KARVA 9 毛 LAPSI 10 子 POIKA 11 儿 12 kissä näky Mitä mer y? laan jalat haral ihmistä seuraa toista ihminen ko t stä on jouk kolme ihmi t 一 ja silmä tyt käde 人, levite ihminen a tuli neliö stä suust hymyilevä piirrettynä isesti kantt e 目 pääll silmä nelis silmän i piirretään nvars nenä suuntaan taa joka korostus korva lepat sormen et ja keski käden sorm karva rrosta ja lo kolme ihoke loitu varta t ja kapa käde pää, evat jalat pojan juoks ihminen LUKUSA AURIN KO JA 5 NAT 1 Suom ennos 一 YKSI 2 二 KAKSI 3 三 KOLME 4 四 NELJÄ 5 五 VIIS 6 I 六 KUUSI 7 七 SEITSEM 8 ÄN 八 KAHDEK 9 SAN 九 YHDEKSÄ 10 N 十 KYMMEN 11 EN 几 MONTAK 12 O? 零 NOLLA Mitä mer kissä näky yksi viiva y? kaksi viiva a 王 1 玉 2 国 3 中 4 刀 5 分 6 芬 7 兰 8 丝 9 古 10 湖 11 友 kolme viiva a ikkunaverh ot silitysraut a vai bussipysäk in penk kuin ihmi ki? nen juoks isi (pää meidän ja jalat irti) seitsemän ylösalaisin ihminen 人 jaettu na kahti a salama iskee seinä n läpi risti salama pysähtyy seinään sateen 雨 alla ihmi nen 人 k astuu UOMI 芬兰 国 JA S KIINA 中 1 nollaksi s Suomenno S KUNINGA JADE VALTIO KESKUSTA VEITSI JAKAA VA TUOKSU ORKIDEA SILKKI A IKIVANH JÄRVI S YSTÄVYY kissä näky Mitä mer y? tasoa kolme 三 an yhdistää kuningas taskussa jadepala lla 王on kuninkaa ympärillä jaden 玉 rajat 囗 tta valtion suorakaide keskelle tikku osuu estä veits estä leveäteräis piirros kahtia 八 ut kepin jakan on 分 leikkaa veitsi 刀 kun sitä t tuoksuu, ruoho 艹 kasvitupsu akerrosen 三 mult kolmen kkia an siksa epäin silkkilang 口 taaks 十 suuta 古 siltaa kymmenen aikaista lle 氵iki luo vede 月 kuu käsi 又 ja oikea vasen käsi 1 KUU Suomenno s 日 AURINKO 月 KUU 3 木 PUU 4 林 METSÄ 5 森 TIHEÄ METSÄ 6 田 PELTO 7 山 VUORI 8 土 MAA 9 川 VIRTA 10 火 TULI 11 风 TUU LI 12 雨 2 SADE Mitä mer kissä näky 2 y? aurinko ja aurin gonpilkku neliskantt kuunsirpp isina i ja kaks i varjostusv puunrunk iivaa o, ylä- ja alaoksat kaksi puut a kolme puut a neljään osaan jaettu pelto kolme vuor enhuippu a risti maan pinnalla virran kolm e vesiju ovaa tulenliesk at tuuli puha ltaa x:n yli sateenvarj on alla neljä sadep isaraa

8 AURINKO JA KUU 1 Suomennos Mitä merkissä näkyy? 1 AURINKO aurinko ja auringonpilkku neliskanttisina 2 KUU kuunsirppi ja kaksi varjostusviivaa 3 PUU puunrunko, ylä- ja alaoksat 4 METSÄ kaksi puuta 5 TIHEÄ METSÄ kolme puuta 6 PELTO neljään osaan jaettu pelto 7 VUORI kolme vuorenhuippua 8 MAA risti maan pinnalla 9 VIRTA virran kolme vesijuovaa 10 TULI tulenlieskat 11 TUULI tuuli puhaltaa x:n yli 12 SADE sateenvarjon alla neljä sadepisaraa IHMINEN 2 Suomennos Mitä merkissä näkyy? 1 IHMINEN ihminen jalat harallaan 2 SEURATA ihminen seuraa toista ihmistä 3 VÄKIJOUKKO kolme ihmistä on joukko 4 PÄÄ ihminen, levitetyt kädet ja silmät 5 SUU hymyilevästä suusta tuli neliö 6 SILMÄ silmä neliskanttisesti piirrettynä 7 NENÄ nenänvarsi piirretään silmän päälle 8 KORVA korva lepattaa joka suuntaan 9 KÄSI käden sormet ja keskisormen korostus 10 KARVA kolme ihokerrosta ja karva 11 LAPSI pää, kädet ja kapaloitu vartalo 12 POIKA pojan juoksevat jalat

9 LUKUSANAT 3 Suomennos 1 YKSI yksi viiva 2 KAKSI kaksi viivaa Mitä merkissä näkyy? 3 KOLME kolme viivaa 4 NELJÄ ikkunaverhot 5 VIISI silitysrauta vai bussipysäkin penkki? 6 KUUSI kuin ihminen juoksisi (pää ja jalat irti) 7 SEITSEMÄN meidän seitsemän ylösalaisin 8 KAHDEKSAN ihminen jaettuna kahtia 9 YHDEKSÄN salama iskee seinän läpi 10 KYMMENEN risti 11 MONTAKO? salama pysähtyy seinään 12 NOLLA sateen alla ihminen kastuu nollaksi TAIVAS, PILVI JA ILMA 4 Suomennos Mitä merkissä näkyy? 1 TAIVAS ihminen yltää taivaan kerroksiin 2 PILVI kaksi pilvikerrosta ja salama 3 ILMA kolme väreilevää ilmakerrosta 4 VILJA tähkäpää puun yllä 5 KIVI kalliokielekkeen alla kivenlohkare 6 BAMBU pitkulaisia bambunlehtiä 7 SIMPUKKA simpukankuori ja sen halkeama 8 JOKI kolme pisaraa vettä ja joenuoma 9 LUMI sade kertyy lumikinoksiksi 10 SAARI lintu vuoren yläpuolella 11 VESI vesi pyörteineen 12 JÄÄ kaksi pisaraa vettä ja vesi

10 KIINA JA SUOMI 5 Suomennos Mitä merkissä näkyy? 1 KUNINGAS kuningas yhdistää kolme tasoa 2 JADE kuninkaalla on jadepala taskussaan 3 VALTIO valtion rajat jaden ympärillä 4 KESKUSTA tikku osuu keskelle suorakaidetta 5 VEITSI piirros leveäteräisestä veitsestä 6 JAKAA veitsi on jakanut kepin kahtia 7 TUOKSUVA ruoho tuoksuu, kun sitä leikkaa 8 ORKIDEA kolmen multakerrosen kasvitupsut 9 SILKKI silkkilangan siksakkia 10 IKIVANHA kymmenen suuta taaksepäin 11 JÄRVI kuu luo vedelle ikiaikaista siltaa 12 YSTÄVYYS vasen käsi ja oikea käsi ISO JA PIENI 6 Suomennos Mitä merkissä näkyy? 1 ISO ihminen kädet levitettynä 2 PIENI pienet pilkut molemmin puolin 3 VÄHÄN pienestäkin veto pois 4 PALJON kuin kaksi tortillaa (oik. on ilta) 5 KALLIS keskustan alla on simpukka 6 HALPA simpukka ja huonot tikkaat 7 HYVÄ nainen ja lapsi yhdessä 8 HUONO huono juttu, jos maata ei ole 9 KAUNIS lammas on iso, kaunista 10 RUMA neliskanttinen naama on ruma 11 LÄHELLÄ jalanjäljet ja T räystään alla 12 KAUKANA kaukana on kahden pojan jäljet

11 KYLTEISSA USEIN NAKYVIA MERKKEJA Suomennos Mitä merkissä näkyy? 1 SISÄÄN ihminen taivuttaa päätään 2 ULOS ulos pääsee kahden vuoren kautta 3 OVI kuin saluunan ovien nykyversio 4 NAINEN kuva naisesta polvistuneena 5 MIES mies käyttää pellolla voimaa 6 WC simpukka wc-kopissa? 7 RAUHA savupiipullisen katon alla nainen 8 AVATA kahteen puomiin tarttuvat kädet 9 SULKEA ihminen laittaa kakkoseen lukon 10 TYÖNTÄÄ käsi työntää lintua (ennen: ) 11 VETÄÄ käsi ja seisova ihminen (= seisoa) 12 ASEMA seisoo ja suussa on kai tikkari 7 KAUPASSA 8 Suomennos Mitä merkissä näkyy? 1 EI kuin pieni pyristelisi taivasta kohti 2 HALUTA länsi ja sen alla nainen 3 YUAN kaksi ja poika on rahayksikkö yuan 4 RIISI, METRI puu ja kaksi riisinjyvää 5 ½ KILOA T kielekkeen alla painaa ½ kiloa 6 MENNÄ menee maahan yksityiseen 7 TULLA riisin päälle tulee viiva 8 OSTAA päähän ostetaan yksi hattu? 9 MYYDÄ pää myy kymmenen hattua? 10 RAHA metalli ja tikkuun iskettyjä rahoja? 11 KYNÄ bambuinen varsi, siveltimen karvat 12 PAPERI silkkinen paperihahmo ihmisestä?

12

13 PELTO tián TIHEÄ METSÄ sēn METSÄ lín PUU mù KUU yuè AURINKO rì SADE yǔ TUULI fēng TULI huǒ VIRTA chuān MAA tǔ IHMINEN rén SILMÄ mù SUU kǒu PÄÄ tóu VÄKI- JOUKKO zhòng SEURATA cóng SADE yǔ POIKA ér LAPSI zǐ KARVA máo KÄSI shǒu KORVA ěr NENÄ zì

14

15 KUUSI liù NOLLA líng BAMBU zhú JÄÄ bīng VIISI wǔ KUINKA MONTA jǐ KIVI shí VESI shuǐ NELJÄ sì KYMMENEN shí VILJA hé SAARI dǎo KOLME sān YHDEKSÄN jiǔ ILMA LUMI xuě KAKSI èr KAHDEKSAN bā PILIV yún JOKI jiāng YKSI yī SEITSEMÄN qī TAIVAS tiān SIMPUKKA bèi

16

17 JAKAA fēn YSTÄVYYS yǒu HALPA jiàn KAUKANA yuǎn VEITSI dāo JÄRVI hú KALLIS guì LÄHELLÄ jìn KESKUSTA zhōng IKIVANHA gǔ PALJON duō RUMA chǒu VALTIO guó SILKKI sī VÄHÄN shǎo HUONO huài JADE yù ORKIDEA lán PIENI xiǎo LÄHELLÄ jìn KUNINGAS wáng TUOKSUVA fēn ISO dà HYVÄ hǎo

18

19 WC cè ASEMA zhàn HALUTA yào PAPERI zhǐ MIES nán VETÄÄ lā EI bù KYNÄ bǐ NAINEN nǚ TYÖNTÄÄ tuī MYYDÄ mài RAHA qián OVI mén SULKEA guān OSTA mǎi ½ KILOA jīn ULOS chū AVATA kāi TULLA lái YUAN yuán SISÄÄN rù RAUHA ān MENNÄ qù RIISI mǐ

20 Kiinan kulttuurivihkossa (10+) oppaanasi on pieni kiinalainen Dongzi-poika ja hänen lemmikkinsä Maomao ja Tiantian. Dongzin ja hänen lemmikkiensä jutustelun lisäksi voit lukea vihkosesta perustietoja Kiinasta. Vihkomme avulla voit myös - tehdä oman kiinalaisen käyntikorttisi, - valita asuinpaikaksesi sinulle sopivimman kiinalaiskaupungin, - tutustua kiinalaisiin suurmiehiin ja keksintöihin, - kokeilla kiinalaisten herkkujen kokkaamista ja - oppia 100 kiinan kirjoitusä aivan leikiten! Terese Bast (kuvitus) Tanja Kettunen

AURINKO JA KUU 1 IHMINEN 2

AURINKO JA KUU 1 IHMINEN 2 AURINKO JA KUU 1 1 AURINKO aurinko ja auringonpilkku neliskanttisina 2 KUU kuunsirppi ja kaksi varjostusviivaa 3 PUU puunrunko, ylä- ja alaoksat 4 METSÄ kaksi puuta 5 TIHEÄ METSÄ kolme puuta 6 PELTO neljään

Lisätiedot

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Lihakeitto 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Pane liha veteen kiehumaan. Kuori pintaan muodostuva vaahto ja lisää

Lisätiedot

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla,

Lisätiedot

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla.

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla. MENU 2 Ruisleipää porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla Paahda ruisleipäviipaleita ja laita

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

SUOMALAIS-JAPANILAINEN YHDISTYS KOKKIKURSSI 23.3.2006 Klo 17:00

SUOMALAIS-JAPANILAINEN YHDISTYS KOKKIKURSSI 23.3.2006 Klo 17:00 SUOMALAIS-JAPANILAINEN YHDISTYS KOKKIKURSSI 23.3.2006 Klo 17:00 Ressun Peruskoulu, Lapinlahdenkatu 10 Kurssin vetäjä : Sirkku Sakane 1. Temaki-sushi (käsin käärityt sushit) / 手 巻 きずし (4~6:lle hengelle)

Lisätiedot

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta Menu Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat Valkosuklaa-karpalo pannacotta 8 Savuporopiirakka Pohja: 150 g pehmeää margariinia 1½ dl kaurahiutaleita 2½ dl vehnäjauhoja 1 dl juustoraastetta

Lisätiedot

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta Juustoinen katkarapusalaatti 5-6 annosta 150 g katkarapuja 1/2 pak (à 350 g) Valio Polar täyteläinen juustoa 400 g makeaa melonia 1/2 pak kevätsipulia tai n. 1 dl ruohosipulia 1 ruukku jääsalaattia Kastike

Lisätiedot

Lihattomat reseptit, viikko 3

Lihattomat reseptit, viikko 3 Lihattomat reseptit, viikko 3 Mausteinen kasvisrisotto...2 Bataattimuusi...3 Soijamuhennos...4 Soijasuikalekastike...5 Kookoksinen tofu kaaliwokki...6 Meksikolainen papukeitto...7 Lämmin lounassalaatti

Lisätiedot

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri.

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri. Focaccia (italialainen peltileipä) Focaccia on yksi omista suosikeistani, se on edullista ja helppoa valmistaa, eikä siihen tarvita voita tai leikkelettä päälle vaan se on valmista sellaisenaan. Focaccialla

Lisätiedot

Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä

Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Fortini täydennysravintojuoma Fortini Multi Fibre -täydennysravintojuomia voi nauttia jääkaappikylminä raikkaina pirtelöinä sellaisenaan. Joskus tarvitaan kuitenkin

Lisätiedot

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua!

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, munavoi ja tilliöljy Rukiiset paistetut muikut, pottuvoi ja marinoidut porkkananauhat

Lisätiedot

ESPANJALAISIA TAPAKSIA

ESPANJALAISIA TAPAKSIA ESPANJALAISIA TAPAKSIA Malmin Martat 17.10.2016 TOMAATTILEIPÄ PERUNAMUNAKAS FRITEERATUT MUSTEKALARENKAAT MELONIA ILMAKUIVATUN KINKUN KERA MARINOIDUT OLIIVIT MANTELIKEKSIT KAHVI / TEE --------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Kala- ja kasvisruuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Janssonin kiusaus Kirjolohikeitto Lohiperhonen Paprika-purjosipulitäyte uuniperunalle Porkkana- ja lanttulaatikot Savustettu kala Täytetyt

Lisätiedot

Ruokakurssilla. Mirtosissa. Hyvää ruokahalua!

Ruokakurssilla. Mirtosissa. Hyvää ruokahalua! Ruokakurssilla Mirtosissa Hyvää ruokahalua! Kurssin lopuksi jamastettiin ryhmän valmistamien ruokien äärellä. Jannis piti huolen siitä, että kaikki maistui aidosti kreetalaiselta. 14 15 Kreetalainen ruoka

Lisätiedot

Pinnalle: persiljaa tai korianteria

Pinnalle: persiljaa tai korianteria Nepalilaisten ateria daalbhat koostuu keitetystä riisistä, linssikastikkeesta ja joko kasvi- tai lihacurrysta. Lisukkeena tarjotaan usein tomaattipikkelsiä (atsaria). Ateriaa voi täydentää kurkkuraidalla.

Lisätiedot

Reseptit Likkojen lenkki 2015

Reseptit Likkojen lenkki 2015 Grillattua Hk:n rypsipossua 600 g HK:n rypsiporsaan sisäfilettä 2 tl korianterin siemeniä 1 tl kuminaa 1 tl fenkolinsiemeniä 1 dl hunajaa 1. Puhdista filee kalvoista. 2. Sekoita loput ainekset keskenään

Lisätiedot

Keitetty Quinoa / Kvinoa

Keitetty Quinoa / Kvinoa Keitetty Quinoa / Kvinoa 1. Huuhtele ja valuta quinoa huolella. 2. Laita quinoa kattilaan ja lisää vettä suhteessa 1 osa quinoaa ja 2 osaa vettä. 3. Kuumenna kiehuvaksi, lisää ripaus suolaa ja anna kypsyä

Lisätiedot

Korvaa riisi kotimaisella viljalla!

Korvaa riisi kotimaisella viljalla! Korvaa riisi kotimaisella viljalla! UUTUUS! NOPEASTI JA HELPOSTI HERKULLISTA Kahdeksan hyvää reseptiä SUOMALAINEN VILJA ON EKOLOGINEN VALINTA Suomalaiset viljat ovat oikeaa, ekologista lähiruokaa. Riisin

Lisätiedot

UUNILAHNA (suutari/säynävä) SUUTARIPIHVIT

UUNILAHNA (suutari/säynävä) SUUTARIPIHVIT UUNILAHNA (suutari/säynävä) Kalaa noin 1,5-2,5kg voita suolaa n. 4 tl valkopippuria 2dl kermaa perunaa porkkanaa sipulia tai purjoa tilliä Perkaa ja suomusta kala tai osta jo käsiteltynä. Laita uuni lämpenemään

Lisätiedot

Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011

Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011 Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011 Lahnaviettelys Raaka-aineet: 400 g kylmäsavustettua tai lämminsavustettua lahna 2 kovaksi keitettyä kananmunaa 1 keltasipuli 1 dl majoneesia 2 rkl Crème fraîchea 2 rkl

Lisätiedot

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä 2 Fazer Puikula -ruisleipää 500 g kypsää porkkanaa, soseena (5 dl) 1 dl creme bonjour -tuorejuustoa, valkosipulilla maustettua tuoretta rakuunaa suolaa ja mustapippuria

Lisätiedot

Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut *** Härkispihvit sipulirenkailla ja bataattiranskalaiset *** Kuningatarsmoothie

Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut *** Härkispihvit sipulirenkailla ja bataattiranskalaiset *** Kuningatarsmoothie Maailman suurin kynttiläillallinen 2019 finalistimenut saivat molemmat ylistystä tuomareilta, mutta tiukan kisan voitti menu: Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut Härkispihvit sipulirenkailla

Lisätiedot

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19 KYLMÄT ALKUPALAT 18 19 Okroška eli kotikaljakeitto Kuudelle Salaatti 4 suurta keitettyä perunaa 1 avomaankurkku 6 suurta retiisiä 200 g keitettyä kieltä tai keittokinkkua 4 keitettyä munaa nippu tilliä

Lisätiedot

Huevos rancheros 2 annosta. 1 prk (285/170g eli noin 2 dl) keitettyjä mustapapuja 1 pieni sipuli 1 pieni valkosipulinkynsi tilkka öljyä suolaa

Huevos rancheros 2 annosta. 1 prk (285/170g eli noin 2 dl) keitettyjä mustapapuja 1 pieni sipuli 1 pieni valkosipulinkynsi tilkka öljyä suolaa Huevos rancheros 2 annosta 1 prk (285/170g eli noin 2 dl) keitettyjä mustapapuja 1 pieni sipuli 1 pieni valkosipulinkynsi tilkka öljyä suolaa 1 avokado hieman limetin mehua suolaa 2 tuoretta kananmunaa

Lisätiedot

Esimerkkiateriat. Aamiainen

Esimerkkiateriat. Aamiainen Esimerkkiateriat Aamiainen 1) Muroaamiainen All Bran murot (1dl) + marjoja, rasvaton maito 2dl muroihin + ruisleipä, jonka päälle keittokinkkua (3 siivua), tomaattia ja lehtisalaattia 365kcal, kuituja

Lisätiedot

Energiaa iltapäivään

Energiaa iltapäivään Energiaa iltapäivään Herkullisia välipaloja koululaisille 1 Energiaa iltapa iva a n.indd 1 2.5.2006 07:46:37 Herkullisia välipaloja koululaisille Välipalat kuuluvat oleellisena osana lapsen päivään. Lapsi

Lisätiedot

1. Erottele keltuaiset kulhoon, sekoita joukkoon sinappi, sitruunamehu, suola ja pippuri 2. Kaada öljy joukkoon ohuena nauhan, samalla sekoittaen.

1. Erottele keltuaiset kulhoon, sekoita joukkoon sinappi, sitruunamehu, suola ja pippuri 2. Kaada öljy joukkoon ohuena nauhan, samalla sekoittaen. Hirvi tartar: - Hirven jauhelihaa - Oliiviöljyä - Suolaa ja mustapippuria 1. Sekoita lihaan öljyä, mausta suolalla ja pippurilla Pikkelöintiliemi: - 1 dl etikka - 2 dl sokeria - 3 dl vettä - Punasipulia

Lisätiedot

Vähimmäiskastike ruiskuttele salaatin joukkoon: oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa, omenaviinietikkaa

Vähimmäiskastike ruiskuttele salaatin joukkoon: oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa, omenaviinietikkaa Salaatinkastikkeita Vähimmäiskastike ruiskuttele salaatin joukkoon: oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa, omenaviinietikkaa Salaatinkastikkeita Sitruunakastike ½ dl sitruunamehua 1,5 tl dijonin-sinappia ¼

Lisätiedot

TOFU BOWL 2 ANNOSTA. VINKKI! Saat porkkanasta ohuita siivuja kuorimaveitsellä.

TOFU BOWL 2 ANNOSTA. VINKKI! Saat porkkanasta ohuita siivuja kuorimaveitsellä. RESEPTIT & VINKIT TOFU BOWL 2 ANNOSTA 100 g leveää riisinuudelia ½ rkl seesamiöljyä tilkka soijakastiketta 1 pkt SoFine Tofu Luomu Tomaatti-Basilika (250 g) 3/4 dl vehnäjauhoa tai (gluteenitonta) korppujauhoa

Lisätiedot

Grillikesän parhaat marinadit, kastikkeet ja dipit

Grillikesän parhaat marinadit, kastikkeet ja dipit (Etusivu) Marinoi maistuvaksi! Marinadi mureuttaa grillattavan lihan sekä antaa täyteläisen maun ja värin myös kanalle, kalalle ja kasviksille. Touch of Taste - fondiperheen avulla loihdit helposti esimerkiksi

Lisätiedot

Marttailua - toukokuussa perunaa

Marttailua - toukokuussa perunaa Sivu 1 / 5 Marttailua - toukokuussa perunaa Täytettyjä uuniperunoita Juusto-munatäytteellä 8 isoa perunaa (esimerkiksi Rosamunda),oliiviöljy 100 g voita 2 sipulia hakattuna, ruskistettuna suolaa, pippuria,cayennepippuria

Lisätiedot

Helppo Härkis pastakastike 4 annosta

Helppo Härkis pastakastike 4 annosta Helppo Härkis pastakastike 1 pkt (250 g) HÄRKIS härkäpapuvalmistetta 2 tl öljyä 1 prk (400 g) tomaattimurskaa 2 dl vettä 2 rkl tomaattisosetta 2 tl kuivattua yrttiseosta 1/2 tl suolaa ja sokeria ripaus

Lisätiedot

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut)

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut) Ranskankermaiset ravunpyrstöt ( 8 annosta ) 1. Valuta 100 g kirjolohen mätiä jääkaapissa yli yön 2. Valuta 2 lasipurkillista ravunpyrstöjä (á noin 200 g) 3. Leikkaa 1 iso tai 2 keskikokoista punasipulia

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe LINSEED VALO 24 H Salaatti grillatusta halloumijuustosta ja paahdettua tyrni pellavaa 200 g Halloumijuustoa 2 Avomaankurkkua valkosipulinkynsi rypsiöljyä persiljaa ½ cantaloupe meloni Sydänsalaattia tai

Lisätiedot

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen KEKRILAUTA Kekrilaudan ajatuksena on yhteinen pöytä ja jakaminen. Laudalle tai pöydälle katetaan tarjoilukulhoissa laudan vieraat. Isäntänä toimii ohukainen, jonka päälle kekrilaudan antimia laitetaan.

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

Väinön reseptit. Salaatit. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Salaatit. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Salaatit Sisältö Kasvisten paloittelu Fetasalaatti Kurkku-melonisalaatti Perunasalaatti Porkkanaraaste ja kaaliraaste Pääsiäissalaatti Rosolli Vihreä salaatti Ranskalainen salaatinkastike

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 104-110 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 CHILI SIN CARNE 4 annosta Ainesosat 1 paketti Hälsans Kök Soijarouhetta 1 purkki murskattuja tomaatteja 1 pilkottu sipuli 2 pilkottua paprikaa 1 purkki kidneypapuja

Lisätiedot

Päivän menu neljälle noin 16 eurolla

Päivän menu neljälle noin 16 eurolla Päivän menu neljälle noin 16 eurolla Aamiainen Banaaniletut 8 kananmunaa 4 kypsää banaania ripaus suolaa, kanelia tai kardemummaa halutessa 1 dl kaurahiutaleita paistamiseen 4 tl öljyä 4 porkkanaa tikuiksi

Lisätiedot

espanjalainen kikherne -chorizokeitto

espanjalainen kikherne -chorizokeitto espanjalainen kikherne -chorizokeitto aineet 40 ml oliiviöljyä 150 g chorizomakkaraa, hienonnettuna 175 g sipulia, hienonnettuna 50 g lehtiselleriä, hienonnettuna 100 g tuoretta pinaattia, pestynä ja hienonnettuna

Lisätiedot

Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita

Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita 150 g SPC-Flakes- hiutaleita 7 dl vettä 2 tl suolaa 1,5 rkl valkoista sokeria 1,5 rkl öljyä 2 dl luonnonjogurttia 800 g leipäjauhoja

Lisätiedot

MARINADEJA SALAATEILLE

MARINADEJA SALAATEILLE MARINADEJA SALAATEILLE 1. Perusmarinadi 3,5 dl sokeria 3,5 dl omenaviinietikkaa 3 dl öljyä - keitä marinadin aineksia muutama minuutti. Kaada kuuma liemi salaatin päälle. Anna maustua n. 1 vrk - voit myös

Lisätiedot

Suomi. lihamylly. makkaran valmistuslaite. lihamyllyn kokoaminen. makkkaran valmistuslaitteen käyttö. lihamyllyn käyttö

Suomi. lihamylly. makkaran valmistuslaite. lihamyllyn kokoaminen. makkkaran valmistuslaitteen käyttö. lihamyllyn käyttö A950 i h g j f d e a b c k l m 11 10 n o 13 12 16 14 15 Suomi Ennen ohjeiden lukemista taita etusivu auki kuvien esiinsaamiseksi ennen ensimmäistä käyttökertaa Pese osat: katso kohdasta 'perushuolto'.

Lisätiedot

TOAST TÄYTETTYNÄ (1 ANNOS) APPELSIININ TUOREPURISTAMINEN (1 ANNOS) 2 paahtoleipäviipaletta. 1 sulatejuustoviipale

TOAST TÄYTETTYNÄ (1 ANNOS) APPELSIININ TUOREPURISTAMINEN (1 ANNOS) 2 paahtoleipäviipaletta. 1 sulatejuustoviipale TOAST TÄYTETTYNÄ (1 ANNOS) 2 paahtoleipäviipaletta 1 sulatejuustoviipale 1-2 viipaletta aurinkokuivattua tomaattia öljyssä (margariinia leivän voiteluun) 1. Laita voileipägrilli kuumenemaan. 2. Ota tarvikkeet.

Lisätiedot

KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT

KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT 26.9.2010 KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT MOUSSAKA 800 g munakoisoja 700 g lammas-nautajauhelihaa 2 valkosipulinkynttä 1 tomaatti 1 1/2 dl punaviiniä 1 rkl tomaattipyreetä 0.5 dl Heinzin

Lisätiedot

En ole erityisen hyvä ruuanlaittaja.

En ole erityisen hyvä ruuanlaittaja. Oraksen soppavihko En ole erityisen hyvä ruuanlaittaja. Miksi siis kukaan lukisi ruokaohjeitani? No juuri siksi! Jos minä osaan laittaa nämä ruuat, sitten osaa kyllä lähes kuka tahansa. Tässä vihkosessa

Lisätiedot

Pientä hyvää Helppoa gluteenitonta

Pientä hyvää Helppoa gluteenitonta Pientä hyvää Helppoa gluteenitonta Herkkua ja hyvää oloa 100 % gluteeniton & vehnätön Psylliumvanukas (kuva kannessa) Skillet cookie eli pannukeksi (1 iso tai 2 pientä) Puolukka-manteli 3 dl makeuttamatonta

Lisätiedot

Tattari-hirssi-viikunatuorepuuro

Tattari-hirssi-viikunatuorepuuro Tattari-hirssi-viikunatuorepuuro Tätä tuorepuuron reseptiä voi pitää pohjana & vaihdella hedelmiä. Esim. raasta omenaa & lisää vasta kun puuro on valmis, sekaan voi laittaa myös kanelia. 2-3 annosta: tuorepuuro

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 33-40 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 18 FITNESS AAMIAISSMOOTHIE Ainesosat - 2 dl pakastevadelmia - Puolikas banaani - Vaniljan makuinen juotava jogurtti - Vähän hedelmätuoremehua - 3-5 rkl FITNESS-muroja

Lisätiedot

goes VÄLIPALA Monipuoliset eväät tarjoaa

goes VÄLIPALA Monipuoliset eväät tarjoaa goes VÄLIPALA Monipuoliset eväät tarjoaa Krista Gross Kroppa ja mieli pysyvät virkeänä, kun syö monipuolisesti ja säännöllisesti. Ihan tavallista kotiruokaa, terveellisiä välipaloja ja tarpeeksi nestettä

Lisätiedot

Herkkuja villiyrteistä

Herkkuja villiyrteistä Herkkuja villiyrteistä Raision Rinkan villiyrttikurssilla 3.6.2015 valmistettujen ja nautiskeltujen herkkujen reseptit Mirkka Karikoski & Timo Virta RAISION RINKKA RY HORSMA-RAPARPERIPIIRAKKA Horsman vartta

Lisätiedot

Polsk mat Helsingfors arbis 18.10.2010 Päivi Erola och Karin Lindgren

Polsk mat Helsingfors arbis 18.10.2010 Päivi Erola och Karin Lindgren Polsk mat Helsingfors arbis 18.10.2010 Päivi Erola och Karin Lindgren 1. Kirkas punajuuriliemi Barszcz czerwony 2. Sienitäytteiset korvanyytit Uszka z grzybami 3. Suolaheinäkeitto Zupa szczawiowa 4. Kuhaa

Lisätiedot

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 sipuli 1 valkosipulin kynsi 3 porkkanaa 200 g vihreää papua (pakaste) 2 rkl margariinia

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö Koulujen luonto/ kalastuskerhot

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö Koulujen luonto/ kalastuskerhot Suomen Vapaa-ajankalastajien Kalaruokakerho-ohjelma 1. KERHOKERTA Tavoitteena on tutustua kalankäsittelyyn sekä kalaruokien valmistamiseen tekemällä itse 2-4 kalaruokaa alusta loppuun. Ensimmäisellä kerhokerralla

Lisätiedot

Pieniä ihmeitä keittiössä

Pieniä ihmeitä keittiössä Pieniä ihmeitä keittiössä SAGAn & Vappu Pimiän reseptivinkit MARINOIDUT MUNAKOISOT SAGAN & VAPPU PIMIÄN reseptivinkit KUHAA KAPRIS-SITRUUNAVOISSA Leikkaa munakoiso reiluiksi viipaleiksi (paksuus noin ½

Lisätiedot

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Jääkellarin lohi n. 500 g lohifile 1 litra vettä 1 dl merisuolaa 1 rkl sokeria Kiehauta vesi. Lisää suola ja sokeri, sekoita kunnes ne ovat täysin liuenneet. Jäähdytä

Lisätiedot

Helppoja reseptejä Neocate Activella

Helppoja reseptejä Neocate Activella Helppoja reseptejä Neocate Activella Ruuanvalmistusohjeita maitoallergiselle lapselle Neocate Active on maidoton täydennysravintovalmiste yli 1-vuotiaille lapsille. Neocate Activea voidaan nauttia sellaisenaan

Lisätiedot

Uuden Siemens-höyryuunin ominaisuudet ovat omaa luokkaansa

Uuden Siemens-höyryuunin ominaisuudet ovat omaa luokkaansa Lehdistötiedote heinäkuu 2011 Uuden Siemens-höyryuunin ominaisuudet ovat omaa luokkaansa Höyryuunin käyttö on lisääntynyt viime vuosien aikana. Syy siihen on höyryuunin avulla saatava loistava ruoanvalmistustulos.

Lisätiedot

Talvi 2016. Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat. Reseptit. Ota mukaan, Ole hyvä!

Talvi 2016. Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat. Reseptit. Ota mukaan, Ole hyvä! Talvi 2016 Reseptit Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat Ota mukaan, Ole hyvä! Nautitaan pakkasista hyvän ruoan äärellä! TEHDÄÄN TALVESTA HELPPO JA HERKULLINEN Broilerpasta 5 Kermainen lohikeitto

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Jos margariinia ei syystä tai toisesta löydy jääkaapistasi,

Jos margariinia ei syystä tai toisesta löydy jääkaapistasi, keksit 49 näin onnistut Jotta kekseistä tulisi rapeita, pitää taikinassa olla reippaasti rasvaa ja sokeria. Kaikissa tämän kirjan keksiresepteissä on käytetty margariinia, sillä se antaa kekseille sopivan

Lisätiedot

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS SANATYYPIT LÄMMIN TAKKI LÄMPIMÄT TAKIT KAUNIS NAINEN KAUNIIT NAISET SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen?

Lisätiedot

Silliä turkin alla (Aleksander)

Silliä turkin alla (Aleksander) Silliä turkin alla (Aleksander) Ainekset: 2 perunaa 2 punajuurta 2 porkkanaa 1 silli 2 omenaa 2 keitettyä munaa 1 purkki majoneesia 1 sipuli nippu tilliä 1. Keitä perunat, porkkanat ja punajuuret kypsiksi

Lisätiedot

Sikahyvää ruokaa villisiasta!

Sikahyvää ruokaa villisiasta! à la Tapio Kangas Laatutyö pohjoiskarjalaisessa elintarvikeketjussa -hanke Elintarvikealan koordinointihanke Pohjois-Karjalassa 2010 2012 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 17-24 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 UUNIPASTA SOIJAROUHEEN, KURPITSAN JA VUOHENJUUSTON KERA Ainesosat Neljälle 750 g kuutioitua kurpitsaa oliiviöljyä suolaa, pippuria 300 g rigatoni- tai pennepastaa

Lisätiedot

MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ. Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu

MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ. Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu RANSKALAINEN KANAVUOKA 4 pekoniviipaletta, karkeasti pilkottuna 2 broilerimakkaraa 1 rkl oliiviöljyä 35 g karkeita vehnäjauhoja

Lisätiedot

Tee ruokaa Millen kanssa

Tee ruokaa Millen kanssa Suklaan- ja maissinmakuiset muffinssit (n. 9-6 muffinssia) 75 g voita 75 g sokeria 2 kananmunaa 1 dl jogurttia esim. kreikkalaista jogurttia Käsittelemättömän appelsiinin raastettu kuori 180 g vehnäjauhoja

Lisätiedot

Kappale 3. Hyvää ruokahalua!

Kappale 3. Hyvää ruokahalua! Kappale 3 Hyvää ruokahalua! Maija tekee ruokaa Maija Virtanen on keittiössä. Hän keittää spagettia. Pöydällä on 4 haarukkaa, veistä, lautasta ja lasia. Lattialla on neljä tuolia ja matto. Hellalla on kaksi

Lisätiedot

Porkkanacocktail. 1 annos. 1 keskikokoinen porkkana karkeasti raastettuna 1ananasviipale karkeasti viipaloituna 1 tl sitruunamehua

Porkkanacocktail. 1 annos. 1 keskikokoinen porkkana karkeasti raastettuna 1ananasviipale karkeasti viipaloituna 1 tl sitruunamehua Porkkanacocktail 1 annos 1 keskikokoinen porkkana karkeasti raastettuna 1ananasviipale karkeasti viipaloituna 1 tl sitruunamehua Aamunavaus 1 annos ½ avokado 3 pientä tomaattia lohkottuna (poista puinen

Lisätiedot

2. Laita suppilovahverot astiaan ja kaada päälle lientä, niin että peittyvät. 4. Mausta molemmat tuotteet pippurilla ja salvianlehdillä

2. Laita suppilovahverot astiaan ja kaada päälle lientä, niin että peittyvät. 4. Mausta molemmat tuotteet pippurilla ja salvianlehdillä RIISTARUOKAKURSSI 2016 RAUMALLA RESEPTIT: Peura tartar: - Hirven jauhelihaa - Oliiviöljyä - Suolaa ja mustapippuria 1. Sekoita lihaan öljyä, mausta suolalla ja pippurilla Pikkelöintiliemi: - 1 dl etikka

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

Rentoa ruokaa reiluilla astioilla

Rentoa ruokaa reiluilla astioilla Iloa kattaukseen ja ruoanlaittoon toivottaa Kultakeramiikka Rentoa ruokaa reiluilla astioilla grillaa Bistro astioilla! Bistro Kultakeramiikka Oy Putaanportintie 13 44800 Pihtipudas Tel. +358 20 794 03

Lisätiedot

Salviapossu (3 ann.) 20-30 min

Salviapossu (3 ann.) 20-30 min Salviapossu (3 ann.) 20-30 min 1 ps Findus Uuni- ja grillikasvikset Toscana n. 500 g maustamatonta porsaan sisäfileetä voita tai margariinia paistamiseen (tuoretta salviaa) Marinadi: ¾ dl rypsiöljyä 1

Lisätiedot

MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE MARJAKASTIKKEET korkea marjapitoisuus valmistettu Suomessa aidoista marjoista ruoanlaittoon, jälkiruokiin ja leivonnaisiin OUT OF HOME -MYYNTI Myyntipäällikkö Mika Lund

Lisätiedot

Reseptit PARISKUNTABOKSI : VIIKKO 39 MAALAISKANAPYÖRYKÄT JA UUNIBATAATIT SUPPILOVAHVERO-RAMENKEITTO KATKARAPUPASTA

Reseptit PARISKUNTABOKSI : VIIKKO 39 MAALAISKANAPYÖRYKÄT JA UUNIBATAATIT SUPPILOVAHVERO-RAMENKEITTO KATKARAPUPASTA Reseptit PARISKUNTABOKSI : VIIKKO 39 MAALAISKANAPYÖRYKÄT JA UUNIBATAATIT SUPPILOVAHVERO-RAMENKEITTO KATKARAPUPASTA Viikon ainekset VIIKKO 39 LIHA JA KALA 350 g maalaiskanan jauhelihaa 1 pss katkarapuja

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

VIIKKO 4. MONIPUOLISUUTTA RUOKAVALIOON!

VIIKKO 4. MONIPUOLISUUTTA RUOKAVALIOON! 1 VIIKKO 4. MONIPUOLISUUTTA RUOKAVALIOON! Katso sivulta: http://newbeginning.fi/fat-burn-detox-valmennus-ravinto-ja-ruokavalioohjeet-viikko-4/ ohjeita ruokavalion muokkaamiseen. Muista kirjautua valmennussivuille

Lisätiedot

Maukkaat kesäherkut grillistä

Maukkaat kesäherkut grillistä Maukkaat kesäherkut grillistä Herkulliset reseptit syntyvät sesongin raakaaineilla ja sydäntä hellivillä Keiju-öljyillä! Lisää MAKUA ÖLJYILLÄ Uudista suosikkiruokasi Keiju Makuöljyillä ja Yrttiöljyillä!

Lisätiedot

Marjoilla menoksi! Power PUHTI PUUROAAMIAINEN. Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE. Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI. Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO

Marjoilla menoksi! Power PUHTI PUUROAAMIAINEN. Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE. Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI. Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO Power PUHTI PUUROAAMIAINEN Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO Chatti AAMUTORKUN SÄMPYLÄAAMIAINEN Groovy AAMUVIRKUN MARJAMUNAKAS Marjoilla menoksi!

Lisätiedot

Juhlitaan! Gluteenittomat reseptit

Juhlitaan! Gluteenittomat reseptit Juhlitaan! Gluteenittomat reseptit Ihana juhla helposti 100 % gluteeniton & vehnätön Miniburritot 1 ps Farina Pizza- ja piirakkapohjaseosta 2,25 dl vettä 2 rkl öljyä gluteenitonta jauhoa Sekoita jauhoseos

Lisätiedot

Punajuurikeitto. (tämä ohje on 4:lle hengelle)

Punajuurikeitto. (tämä ohje on 4:lle hengelle) Punajuurikeitto (tämä ohje on 4:lle hengelle) 1 l kasvislientä runsas 1/2 l punajuuria (runsas 1/2 l perunoita) 1 palsternakka 1 sipuli (suolaa) 1 tl timjamia Kuori ja paloittele punajuuret, (perunat)

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Sekoita pohjaksi kahta erilaista salaattia Lisäksi muita kasviksia makusi mukaan; Ruokaisassa salaatissa voi olla lisäksi osana;

Sekoita pohjaksi kahta erilaista salaattia Lisäksi muita kasviksia makusi mukaan; Ruokaisassa salaatissa voi olla lisäksi osana; Sekoita pohjaksi kahta erilaista salaattia Lisäksi muita kasviksia makusi mukaan; avocadoa ituja auringonkukan versoja mungpapuja idätettyinä kaalia raakana, tai höyrytettynä kukkakaalia, parsakaalia kurkkua

Lisätiedot

ARKIRUOKAKURSSI - Helppoa, hyvää ja edullista

ARKIRUOKAKURSSI - Helppoa, hyvää ja edullista RUOKAKURSSIN NIMI ARIAL 28 ARKIRUOKAKURSSI - Helppoa, hyvää ja edullista Ruoka-asiantuntija Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset MENU Alkuruoka Hernesosekeitto Siemennäkkileipä Yrtti-valkosipulilevite

Lisätiedot

TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä!

TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä! TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä! pullaa - jauhoa, maitoa, kananmunaa, leivinjauhetta,, margariinia... leipää - jauhoa, leivinjauhetta,, maitoa/ kalakeittoa -, kalaa (esim. lohta), tilliä, perunaa, kermaa,,

Lisätiedot

Reetta Minkkinen

Reetta Minkkinen 28.4.2016 Reetta Minkkinen Perhe Koska kertaus on opintojen äiti (minun) kirjani. (sinun) kirjasi. hänen kirjansa. (meidän) kirjamme. (teidän) kirjanne. heidän kirjansa. Muistatko: 5 perheenjäsentä 5 eläintä

Lisätiedot

Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen

Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maatalousalueisiin Maukasta luomunaudasta Keittiömestari Mikko Härkönen Olen 45-vuotias keittiömestari

Lisätiedot

Ruokaisa kanasalaatti

Ruokaisa kanasalaatti Lähde: www.papunet.net/kuva/ruuanlaitto 1 / 37 Ruokaisa kanasalaatti Ruokaisa kanasalaatti sisältää broileria, vihanneksia, viinirypäleitä ja makaronia. Lähde: www.papunet.net/kuva/ruuanlaitto 2 / 37 Työvälineet:

Lisätiedot

Reseptejä. Kalaruokahetkiin... Reseptit Michael Björklund ja Markku Luola. www.prokala.fi

Reseptejä. Kalaruokahetkiin... Reseptit Michael Björklund ja Markku Luola. www.prokala.fi Reseptejä Kalaruokahetkiin... Reseptit Michael Björklund ja Markku Luola www.prokala.fi Valkoinen on punaista Resepti: Michael Björklund Oliivi-tuorejuustogratinoitua lipeäkalaa Tomaatti-äyriäiskastiketta

Lisätiedot

syö hyvin, voi hyvin!

syö hyvin, voi hyvin! syö hyvin, voi hyvin! vinkkejä maistuvaan salaattipöytään SNELLMAN KOSKAAN EI VOI SYÖDÄ LIIKAA VIHANNEKSIA Monipuolisella IceCool vihannes- ja hedelmävalikoimalla lisäät kustannustehokkaasti terveellisempiä

Lisätiedot

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE Katkarapuwrap karibialaiseen tapaan Mehevä BBQ-possunkylki luumuglazen ja raikkaan kaalisalaatin kera Luumuinen lammaspata Päärynävinaigrette ja hedelmäinen juustosalaatti

Lisätiedot

Väinön reseptit. Liharuuat. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Liharuuat. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Liharuuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Burgundin lihapata Grillipihvit Hirven tai naudan paisti Jauhelihakeitto Kalkkuna Kanakasvis-wok Wieninleike Burgundin lihapata Väinö Niskanen/Amiedu

Lisätiedot

NUTRIDRINK RESEPTIT. Kermainen rakuunakana riisillä (SE: Krämig dragonkyckling serveras med ris) Valmistusaika: 40 min (2 annosta)

NUTRIDRINK RESEPTIT. Kermainen rakuunakana riisillä (SE: Krämig dragonkyckling serveras med ris) Valmistusaika: 40 min (2 annosta) NUTRIDRINK RESEPTIT 1. Kermainen rakuunakana riisillä 2. Tilli-tomaattilohi 3. Marjainen mannapuuro 4. Riisipuuro 5. Suklaamousse 6. Mokka-suklaapalat 7. Ananas-banaanismoothie 8. Banaanipannukakku 9.

Lisätiedot

gögi Huom! Ohjeet ovat askennaisia Paahdettua gögiimppua ja kymäsavusiakka-smetanaevitettä Gögiimput Tarjoie paahdettuja gögiimppuviipaeita siakkaevitteen kera tai vamista aineksista pieniä akupaavoieipiä.

Lisätiedot