Eduskunnan puhemiehelle
|
|
- Joonas Aapo Salonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KIRJALLINEN KYSYMYS 1/2012 vp Työpaikkakiusaamisen ehkäiseminen Eduskunnan puhemiehelle Työpaikkakiusaaminen on ollut viime aikoina useasti esillä eri tiedotusvälineissä. Työ- ja elinkeinoministeriön vuoden 2011 työolobarometriin vastanneista lähes 30 % on havainnut joskus työpaikallaan kiusaamista työtovereiden taholta. Työssäjaksamisen ja työelämän mielekkyyden säilyttämisen kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää, ettei kukaan joutuisi kokemaan työssään kiusaamista. On hyvä, että asia on saanut paljon julkisuutta osakseen, sillä se voi mahdollisesti edesauttaa kiusaamisen havaitsemisessa ja siitä keskustelemisessa työpaikoilla. Erilaisia tukimuotoja tarvitaan jatkossa varmasti niin kiusatuille, kiusaajille kuin heidän työtovereilleenkin. Tukea tarvitaan myös kiusaamisen tunnistamiseen ja menettelyyn kiusaustilanteissa. Olisi tärkeää löytää keinoja myös kiusaamisen ehkäisemiseksi. On mahdollista, että työpaikkakiusaamisen viime aikoina saama huomio paljastaa paljon suuremman ongelman kuin aiemmin on luultu. Tähän tulisi varautua niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta työpaikkakiusaamista voidaan jatkossa tehokkaasti ehkäistä? Helsingissä 6 päivänä helmikuuta 2012 Hanna Mäntylä /ps Versio 2.0
2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Hanna Mäntylän /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1/2012 vp: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta työpaikkakiusaamista voidaan jatkossa tehokkaasti ehkäistä? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Hallitus toimii aktiivisesti työelämäasioiden kehittämisessä. Työpaikkakiusaamisen eli häirinnän ja muun epäasiallisen kohtelun esiintyminen työelämässä on tiedostettu. Häirintään suhtaudutaan lainsäädännössä kielteisesti. Työturvallisuuslain (738/2002) 28 :n mukaan, jos työssä esiintyy työntekijään kohdistuvaa hänen terveydelleen haittaa tai vaaraa aiheuttavaa häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua, työnantajan on asiasta tiedon saatuaan käytettävissä olevin keinoin ryhdyttävä toimiin epäkohdan poistamiseksi. Työsuojeluviranomaiset valvovat tarkastamalla, että säädöksiä ja määräyksiä noudatetaan työpaikoilla. Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun valvonta on yhtenä työsuojeluvalvonnan keskeisenä vaikuttamisalueena vuosina Valvontaa suunnataan niiden toimialojen työpaikoille, joilla esiintyy haitallista psykososiaalista kuormitusta, kuten häirintää ja epäasiallista kohtelua. Valvonnan yhdenmukaisuuden varmistamiseksi sosiaali- ja terveysministeriö on laatinut työsuojelutarkastajille ohjeen häirinnän ja muun epäasiallisen kohtelun valvonnasta. Häirintätapaukset tulevat usein työsuojeluviranomaisten tietoon asiakkaan yhteydenoton perusteella. Kaikki nämä tapaukset selvitetään, ja mikäli todetaan, että kysymyksessä on terveydelle haittaa tai vaaraa aiheuttavasta häirinnästä tai epäasiallisesta kohtelusta, niin työnantajalle annetaan asiaa koskevat viranomaisohjeet. Työpaikat ja erityisesti työpaikan esimiehet ovat avainasemassa häirinnän ennalta ehkäisemisessä. Hallitusohjelmaan perustuvan johtamisen kehittämisverkoston tavoitteena on selvittää, koota ja levittää hyvän johtamisen ja esimiestyön käytäntöjä työpaikkojen käyttöön. Lisäksi verkostossa edistetään ikäjohtamista työpaikoilla, kehitetään johtamiskoulutuksen laatua ja luodaan laatukriteerit hyvälle johtamiselle julkisella sektorilla. Johtamisen kehittämisverkoston toteutuksesta vastaa Työterveyslaitos. Johtamisverkosto.fi -sivuille kootaan menetelmistä ja malleista helposti käyttöön otettava työkalupakki, jota voi soveltaa omalla työpaikalla. Verkostossa tiedotetaan alueellisista tapahtumista, joissa kootaan toimijoita yhteen pohtimaan hyviä käytäntöjä. Johtamisen kehittämisverkosto ottaa työpaikat aidosti mukaan ja lähtee liikkeelle niistä nousevista asioista. Työpaikkakiusaamista on tutkittu laajalti mm. Työterveyslaitoksella. Tietyt organisaation toimintaan liittyvät piirteet, kuten kova suorituspaine, jäykkä hierarkia, suuri vastuu yhdistyneenä vähäiseen toimivaltaan, puuttuva sosiaalinen tuki työtovereilta tai esimieheltä sekä organisaation sisäiset rooliristiriidat, voivat lisätä kiusaamisen todennäköisyyttä. Hallitusohjelmaan kirjatun Työhyvinvointifoorumin tehtävänä on luoda hyvä yhteistyö yritysten, organisaatioiden ja työpaikkojen sisällä sekä eri verkostojen välillä työhyvinvoinnin edistämiseksi. Foorumin kautta voidaan lisätä työpaikkojen tietoisuutta organisaation toiminnalle haitallisista tekijöistä ja tarjota työpaikoille 2
3 Ministerin vastaus KK 1/2012 vp Hanna Mäntylä /ps malleja ja hyviä käytäntöjä häirinnän ja epäasiallisen kohtelun ennalta ehkäisemiseksi ja ongelmien ratkaisemiseksi. Kiusaamiseen tulee puuttua jo ennen sen esiintymistä. Kun epäkohta havaitaan, se tulee ottaa puheeksi ja tehdä asialle jotain, ennen kuin tilanne muodostuu vaikeammaksi ratkaista. Helsingissä 24 päivänä helmikuuta 2012 Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko 3
4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 1/2012 rd undertecknat av riksdagsledamot Hanna Mäntylä /saf: Vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att arbetsplatsmobbning i fortsättningen kunde effektivt förebyggas? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Regeringen verkar aktivt för att utveckla arbetslivsfrågorna. Det är ett känt problem att arbetsplatsmobbning, dvs. trakasserier och annat osakligt bemötande, förekommer i arbetslivet. Lagstiftningen förhåller sig negativt till trakasserier. I arbetarskyddslagens (738/2002) 28 föreskrivs att om det i arbetet förekommer trakasserier eller annat osakligt bemötande av en arbetstagare som medför olägenheter eller risker for arbetstagarens hälsa, ska arbetsgivaren sedan han fått information om saken med till buds stående medel vidta åtgärder för att avlägsna missförhållandet. Arbetarskyddsmyndigheterna kontrollerar genom inspektioner att författningar och bestämmelser iakttas på arbetsplatserna. Tillsynen av trakasserier och annat osakligt bemötande är ett av de centrala tillsynsområdena under åren Tillsynen riktas mot arbetsplatser inom de branscher där det förekommer skadlig psykosocial belastning såsom trakasserier och annat osakligt bemötande. För att säkerställa en enhetlig tillsyn har social- och hälsovårdsministeriet utarbetat en anvisning om tillsynen av trakasserier och annat osakligt bemötande för arbetarskyddsinspektörerna. Arbetarskyddsmyndigheter får ofta veta om trakasserifall genom att en kund kontaktar dem. Alla sådana fall utreds, och om det konstateras att det är fråga om trakasserier eller annat osakligt bemötande som medför olägenheter eller risker för arbetstagarens hälsa, ger myndigheten anvisningar i ärendet till arbetsgivaren. Arbetsplatserna och särskilt förmännen på arbetsplatserna spelar en nyckelroll när det gäller att förebygga trakasserier. Syftet med nätverket för ledarskapsutveckling vilket baserar sig på regeringsprogrammet är att utreda, sammanställa och sprida god praxis i fråga om ledarskap och chefsarbete för att användas av arbetsplatserna. Ytterligare främjar nätverket åldersledandet på arbetsplatserna, utvecklar ledarskapsutvecklingens kvalitet och skapar kvalitetskriterier för ett gott ledarskap på den offentliga sektorn. Utvecklingsnätverket för ledarskapsutveckling organiseras av Arbetshälsoinstitutet. Man kommer att på webbplatsen "johtamisverkosto.fi" sammanställa en verktygslåda med metoder och modeller som är lätt att ta i bruk och tillämpa på den egna arbetsplatsen. På nätet kommer man att informera om regionala tillfällen där aktörer sammankallas för att fundera på goda praktiska lösningar. Nätverket för ledarskapsutveckling tar arbetsplatserna genuint med och startar med de ärenden som kommer fram på arbetsplatserna. Bl.a. Arbetshälsoinstitutet har gjort omfattande undersökningar om arbetsplatsmobbning. Vissa drag i organisationers verksamhet såsom stor prestationspress, stel hierarki, stort ansvar tillsammans med ringa befogenheter, bristande socialt stöd från medarbetarna eller förmannen samt rollmotsättningar i organisationen kan öka sannolikheten för att en individ blir mobbad. Målet med Forumet för välbefinnande i arbetet som inskrivits i regeringsprogrammet är att 4
5 Ministerns svar KK 1/2012 vp Hanna Mäntylä /ps skapa gott samarbete mellan företag, organisationer och arbetsplatser samt mellan olika nätverk för att främja välbefinnande i arbetet. Genom forumet kan man förbättra arbetsplatsernas kännedom om de faktorer som är skadliga för organisationens verksamhet och erbjuda arbetsplatserna modeller och god praxis för att förebygga trakasserier och osakligt bemötande och för att lösa problem. Mobbning bör förebyggas redan innan den förekommer. Observerade missförhållanden ska tas upp och åtgärdas innan situationen blir svårare att lösa. Helsingfors den 24 februari 2012 Social- och hälsovårdsminister Paula Risikko 5
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 995/2004 vp Työpaikkakiusaamisen vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Tuoreen tutkimuksen mukaan työpaikkakiusaaminen on kasvussa. Joka viides palkansaaja on työuransa jossain vaiheessa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 427/2006 vp Työpaikkakiusaamisen aiheuttamien ongelmien ratkaiseminen Eduskunnan puhemiehelle Jokaisella työpaikalla syntyy ajoittain ihmisten välisiä ristiriitoja. Jos työyhteisössä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 400/2004 vp Kurun metsäoppilaitoksen opetusmetsien riittävyys Eduskunnan puhemiehelle Kurun metsäoppilaitoksella on tällä hetkellä käyttöoikeus noin 1 200 metsähehtaariin valtion tai
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 649/2012 vp Kesätyöntekijöiden työskentelyolosuhteiden epäkohtien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Kesätöitä on tarjolla nuorille usein erilaisissa myyntikojuissa ja kioskeissa.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata
Till riksdagens talman
KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 723/2008 vp Kiusaaminen työpaikoilla ja kouluissa Eduskunnan puhemiehelle Jokainen ihminen tulee maailmaan kedon kukkaset käsissään ja silmissään. Mutta mitä meille suomalaisille oikein
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 576/2008 vp Jättiputken hävittäminen luonnosta Eduskunnan puhemiehelle Etelä-Suomeen on levinnyt iholle palovammoja muistuttavat, kivuliaat rakkulat jättäviä jättiputkia. Arvion mukaan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 242/2007 vp Tupakkalain soveltaminen takseissa Eduskunnan puhemiehelle Tupakkalain 5 luvun 12 :n mukaan tupakointi on kielletty yleisten kulkuneuvojen sisätiloissa eli mm. takseissa.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1059/2005 vp Raskaana olevien päihteidenkäyttäjien pakkohoito Eduskunnan puhemiehelle Suomi on saanut kyseenalaisen kunnian sijoittua maailman kymmenen kärkimaan joukkoon alkoholin
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 55/2003 vp Biologian opetuksen ajanmukaistaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Kouluissa opetetaan kehitysoppia biologian tunneilla ainoana tieteenä vastauksena kysymykseen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2012 vp Tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lääkehoito Eduskunnan puhemiehelle Psykostimulanttien käyttö tarkkaavaisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Esimerkiksi YK:n
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 619/2002 vp EU-direktiivi satamapalvelujen järjestämisestä Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unioni on laatimassa direktiiviä satamapalvelujen järjestämisestä. Tämänkin EU-direktiivin
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 816/2006 vp Yrittäjän sosiaaliturva EU-maissa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin alueella työskentelevä yrittäjä (KK-Communication Ltd FI1839803-7 Lappeenranta Finland) ei kuulu
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 447/2010 vp Au pair -ilmoitusten välittämisen jatkaminen työministeriön MOL-palvelussa Eduskunnan puhemiehelle Työministeriön www.mol.fi on työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämä verkkopalvelu,
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 751/2004 vp Osa-aikalisän nykyistä joustavampi käyttö hoivatyössä Eduskunnan puhemiehelle Osa-aikalisä antaa työntekijälle mahdollisuuden lyhentää työaikaansa määräaikaisesti. Työnantajan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 622/2013 vp Suomalaisen sukututkimuksen asema EU:n tietosuoja-asetuksessa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on esittänyt uutta asetusta henkilötietojen käsittelyyn. Uudella
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 393/2007 vp Suuhygienistien antaman hoidon korvattavuus Eduskunnan puhemiehelle Nykytilanteessa hammaslääkäreitä ei ole tarpeeksi. Hoitotakuun toteutumisen vuoksi olisi järkevää, jos
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 436/2004 vp Kivunhoitoon erikoistuneen lääkärin saaminen terveysasemille Eduskunnan puhemiehelle Kipupotilasyhdistys on valtakunnallinen, ja sen toiminnan periaatteena on kipupotilaiden
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 30/2005 vp Digitaalisiin televisiolähetyksiin siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Analogiset tv-lähetykset loppuvat nykytiedon mukaan 31.8.2007. Kuitenkin useimmat ihmiset ovat ostaneet
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2004 vp Työntekijöiden työehtojen heikentyminen ISS:ssä Eduskunnan puhemiehelle Pietarsaaressa sijaitsevassa Snellmanin lihanjalostuslaitoksessa hoidettiin tuotantorakennusten siivoustyö
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 113/2011 vp Työuupumuksen määrittäminen sairaudeksi Eduskunnan puhemiehelle Työterveyslääkäreistä 60 prosenttia kohtaa työuupuneen viikoittain. Vuosina 2000 2001 noin 2,5 prosenttia
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 773/2013 vp Lahden alueen äkillisen rakennemuutoksen tukitoimet Eduskunnan puhemiehelle Hallitus nimesi lähes päivälleen vuosi sitten Lahden alueen äkillisen rakennemuutoksen alueeksi.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1291/2001 vp Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen eläkeikäraja Eduskunnan puhemiehelle Työmarkkinoiden keskusjärjestöt pääsivät sopimukseen yksityisten alojen työeläkkeiden kehittämisestä.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 101/2011 vp TV-kanavien tasapuolinen näkyvyys kaikkialla Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomessa television käytöstä peritään televisiolupamaksu, jonka varat käytetään pääasiassa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 680/2009 vp Nuorten akateemisten työttömyyden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömyys on kasvanut keväällä 2009 erityisesti 25 30-vuotiaiden
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 198/2008 vp Ensihoidon tietojärjestelmän laajennushanke Eduskunnan puhemiehelle Helsingin alueella on otettu valtioneuvoston periaatepäätöksen (siirtyminen sähköiseen potilaskertomukseen)
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 140/2007 vp Konkurssipesään peräytettävät velat Eduskunnan puhemiehelle Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (758/1991) 10 :ssä säädetään velan maksun peräytymisestä seuraavasti:
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 726/2010 vp Valtion virkasääntöjen noudattaminen Eduskunnan puhemiehelle Yleisradion TV 1:n A-studio-ohjelma kertoi kesäkuun alussa kuluttajariitalautakunnan puheenjohtajan, oikeustieteiden
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 928/2005 vp Kouluterveydenhuollon palveluiden saatavuus Eduskunnan puhemiehelle Hyvällä ja kattavalla kouluterveydenhuollolla on todistetusti suuri merkitys lasten ja nuorten terveen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 874/2010 vp Poliisikoiratoiminnan keskittäminen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella Eduskunnan puhemiehelle Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella on valmisteilla muutos, jossa poliisikoiratoiminta
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 133/2009 vp Valtion eläkevastuut Eduskunnan puhemiehelle Edellisen hallituksen aikana arvioitiin, että valtionhallinnosta voitaisiin vähentää vuoteen 2011 mennessä 9 650 työpaikkaa.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 906/2012 vp Hoitajien lääkkeenmääräämiskoulutuksen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Hoitajien lääkkeenmääräämiskoulutus käynnistettiin Suomessa pari vuotta sitten. Antamalla rajoitettu
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 505/2006 vp Linja-autoliikenteen polttoainevero Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on vähentänyt joukkoliikenteen tukia, mistä on erityisesti kärsinyt harvaan asuttujen seutujen joukkoliikenne.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2010 vp Risteilyalusten jätevedet Eduskunnan puhemiehelle Itämerellä vierailee vuosittain 350 risteilyalusta, jotka poikkeavat yli 2 100 kertaa Itämeren satamissa. Näiden alusten
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 594/2012 vp Omaishoitajien asema ja verotus Eduskunnan puhemiehelle Omaishoitajat ovat korvaamaton osa vanhus- ja vammaispalveluita. Omaishoito on sekä hoitajalle että varsinkin hoidettavalle
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 561/2009 vp Palomiesten eläkeiän vaikutukset kuntatalouteen ja kansalliseen turvallisuuteen Eduskunnan puhemiehelle Suomalainen pelastustoimi on nykyisen hallitusohjelman alusta alkaen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 418/2012 vp Työhyvinvoinnin edistäminen Eduskunnan puhemiehelle Työurien pidentäminen on yksi keskeisimpiä kysymyksiä suomalaisen hyvinvointivaltion kestävyyden kannalta. Parhain ja
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 482/2012 vp Leskeneläkkeen 50 vuoden ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Leskeneläkettä koskevat säännökset edellyttävät leskeltä 50 vuoden ikää tietyissä tilanteissa. Kansaneläkelain mukaan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 393/2010 vp Kansaneläkelaitoksen puhelinyhteyden ruuhkaisuuden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Kansaneläkelaitoksen asiakas yritti hoitaa puhelimitse asiaansa Kansaneläkelaitoksella,
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2004 vp Asunto-osakeyhtiöiden hallitusten ja osakkeenomistajien ohjeistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime lokakuun alusta voimaan tullut järjestyslaki kumosi kaupunkien omat järjestyssäännöt.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 219/2013 vp Rakennuslain muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Hallituksella on suunnitteilla rakennuslain muutos, jossa mm. rakentamisen suunnittelua, rakennustyön johtoa ja rakentamisen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 10/2008 vp Viranomaisradioverkon kehittäminen ja sosiaali- ja terveystoimen palveluiden rahoitus Eduskunnan puhemiehelle Viranomaisradioverkko VIRVE on koko Suomen kattava turvallisuusviranomaisten
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 650/2013 vp Nuorten työkyvyttömyyseläkkeelle jäävien määrä Eduskunnan puhemiehelle Nuorisotyöttömyys ja nuorten syrjäytyminen ovat vakavia ongelmia Suomessa ja koko Euroopassa. Aihe
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 77/2011 vp Euroopan vakautusmekanismin sopimusluonnos Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on alkukesästä 2011 esittänyt Suomen liittymistä Euroopan vakautusmekanismiin (EVM), ja euroalueeseen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1193/2010 vp Reumahoidon alueellinen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Reumasairaala lakkautettiin viime keväänä. Reumasairaalaa ei katsottu tarpeelliseksi pelastaa, koska hyvää hoitoa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 519/2004 vp Lapsityövoiman käyttö Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomessa on tunnettu aiheellista huolta lapsityövoiman käytöstä erityisesti kehitysmaissa, mutta myös Suomessa lainsäädännön
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1376/2010 vp Byetta-lääkkeen korvattavuus tyypin 2 diabetesta sairastaville Eduskunnan puhemiehelle Byettä on pistettävä inkretiini, joka on ollut helmikuun alusta rajoitetusti peruskorvattava
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1024/2004 vp Omakotitalojen saaminen energiansäästöavustusten piiriin Eduskunnan puhemiehelle Hyväksytyn ilmastostrategian mukaan Suomi sitoutuu vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1185/2013 vp Raskausajan työkyvyttömyyden määrittäminen Eduskunnan puhemiehelle Raskausaikana työnteko vaikeutuu asteittain. Työkyvyn määrittäminen on hankalaa ja vaihtelee äitien välillä.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 99/2012 vp Sydänsairaiden hoito Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Tällä hetkellä ympärivuorokautinen kardiologinen päivystys on vain Helsingin, Tampereen ja Oulun yliopistollisissa sairaaloissa.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1058/2004 vp Ulkomailla asuvien henkilöiden Suomesta saatavien tulojen verotus Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on viime vuoden lopulla tehdyn päätöksen perusteella kehottanut
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 350/2007 vp Oikeus sairauspäivärahaan tai eläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Kontiolahtelainen Kauko Riikonen koki melkoisen yllätyksen, kun hän 1.6.2004 nilkkavammasta alkaneen sairausloman
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 712/2013 vp Vammaisten henkilöiden avustajien palkkausjärjestelyn yhdenmukaistaminen Eduskunnan puhemiehelle Vammaisen henkilön avustajan työ on raskasta ja vaativaa, mutta matalasti
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 77/2012 vp Työikäisten muistisairaiden huomioiminen Eduskunnan puhemiehelle Suomessa arvioidaan olevan noin 70 000 100 000 Alzheimerin tautia sairastavaa potilasta. Pääasiassa Alzheimerin
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 412/2009 Valtionyhtiöiden ylimitoitettujen eläke-etujen kohtuullistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime viikkoina on ilmennyt, että monilla eläkkeelle siirtyneillä valtionyhtiön johtajilla