Terveystieto oppiaine

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Terveystieto oppiaine"

Transkriptio

1 Terveystieto oppiaine Terveyden edistämisen ja terveystiedon 15- vuotisjuhlawebinaari , Kuopio Heidi Peltonen

2 Terveystieto oppiaineeksi He 142/2000, Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi perusopetuslain 11 :n, lukiolain 7 :n ja ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 12 ja 17 :n muuttamisesta Lakimuutokset Opetussuunnitelman perusteet 1994, 2003 ja 2016 Terveystieto reaalikokeen oppiaineeksi ylioppilastutkinnossa 2007 Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimukset, siirtymävaihe Terveystieto oppiaineen kehittämistutkimus ja oppimistulosten arviointi

3 Tilanne ennen lakimuutosta Terveyskasvatus perusopetuksessa Vuoden 1994 opetussuunnitelmauudistuksessa terveyskasvatuksen tavoitteet ja sisällöt määriteltiin terveyskasvatus aihekokonaisuudessa. Aihekokonaisuudet eivät kuitenkaan olleet velvoittavia, joten opetuksen järjestäjä saattoi valita jonkin opetussuunnitelman perusteissa esitetyistä aihekokonaisuuksista. Terveyskasvatusta tuli opettaa liikunnan yhteydessä siten, että vuosiluokkien 7-9 aikana liikunnalle varatuista tunneista yhteensä 30 tuntia käytettäisiin terveys- ja liikennekasvatukseen. Terveyteen liittyviä sisältöjä opetettiin kansalaistaidon ja liikunnan lisäksi ympäristö- ja luonnontiedossa, biologiassa ja kotitaloudessa. Kouluhallitus 1985, Peruskoulun tuntijako Vn päätös 834/1993, Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet 1994 Opetushallitus

4 Perusteluja muutokselle Kouluterveystutkimus; oppilaiden erilainen oireilu lisääntynyt- kotiin, vapaa-aikaan ja koulutyöhön liittyvät tekijät nuori ei saa koulussa tietoja ja taitoja, miten itsensä hoitaa terveysopetus hajautunut eri oppiaineille ja aihekokonaisuuksille terveystieto ja terveyskasvatus, turvallisuustaidot ja -valmiudet sekä yleiset yhteiskunnassa toimimisen ja elämänhallinnan kannalta tärkeät tiedot ja taidot ovat jääneet perusopetuksessa liian vähälle huomiolle opetus puutteellista osana liikunnan opetusta ja aihekokonaisuuksina terveystiedon opetus osana perusopetusta tavoittaa lähes koko ikäluokan, opetusta tehostamalla voidaan vaikuttaa yleiseen kansanterveyteen. HE 124/200

5 Ehdotus uudeksi terveystieto oppiaineeksi perusopetuksessa Terveystietoa opetettaisiin perusopetuksen aikana yhteensä noin seitsemän vuosiviikkotuntia, mikä tarkoittaa noin 260 oppituntia. Vuosiluokilla 7 9 terveystietoon varattaisiin kolme vuosiviikkotuntia. Vuosiluokilla 1 6 ainakin osa terveystiedon opetuksesta voitaisiin antaa osana eri aineiden opetusta, eikä terveystiedolle tältä osin välttämättä osoitettaisi omia tunteja. Opetuksen tavoitteet ja sisällöt määriteltäisiin opetussuunnitelman perusteissa koko perusopetuksen osalta nykyistä täsmällisemmin ja, toisin kuin nykyisten aihekokonaisuuksien osalta, opetuksen toteuttaminen ei olisi enää opetuksen järjestäjän harkinnassa. HE 142/2000

6 Ehdotus uudeksi terveystieto oppiaineeksi perusopetuksessa Perusopetuksessa ehdotetaan kaikille oppilaille yhteiseksi oppiaineeksi lisättäväksi terveystieto. Kansalaistaito ehdotetaan poistettavaksi oppiaineluettelosta. Lukiossa ja ammatillisessa peruskoulutuksessa liikuntaa ja terveystietoa ehdotetaan opetettavaksi erillisinä oppiaineina. Terveystiedon opetuksen tavoitteena olisi, että oppilaat oppivat terveystietoja ja -taitoja sekä terveyttä edistäviä asenteita. Terveystiedon tavoitteena olisi myös lisätä oppilaiden valmiuksia pohtia terveyteen ja sairauksiin liittyviä arvo- ja arvostuskysymyksiä sekä edistää valmiuksia kriittisesti arvioida yhteiskunnan terveyskulttuuriin liittyviä ilmiöitä. HE 142/2000

7 Ehdotus uudeksi terveystieto oppiaineeksi perusopetuksessa Opetus jakautuisi kolmeen osa-alueeseen varsinaiseen terveystietoon ja terveyden edistämiseen, sosiaalisten taitojen ja yleisten elämänhallintataitojen kehittämiseen sekä turvallisuustaitojen ja -valmiuksien saavuttamiseen Tarkoituksena on, että terveyteen liittyvät asiat muodostaisivat keskeisen osan terveystiedon opetuksesta. Terveystiedon opetuksessa olisi tarkoitus käsitellä eri tavoin myös opiskeluympäristön turvallisuuteen liittyviä asioita ( vrt. oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön) HE 142/2000

8 Ehdotus muutoksista lukiossa Liikunnan ja terveystiedon opetusta koskevien tulkintaongelmien poistamiseksi sekä liikunnan ja terveystiedon osin erilaisten tavoitteiden ja sisältöjen erottamiseksi lukiolain 7 :n 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi niin, että oppiaine liikunta ja terveystieto erotetaan kahdeksi eri oppiaineeksi molemmat oppiaineet mainittaisiin 7 :n 2 momentissa erikseen. Liikunta luettaisiin taitoaineeksi, mutta se mainittaisiin säännökseen sisältyvässä luettelossa erikseen. muutokset myös opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annettuun asetukseen jne. HE 142/2000

9 Terveystieto oppiaineeksi Terveystieto-oppiaine perusopetukseen, lukioon ja ammatilliseen koulutukseen itsenäiseksi oppiaineeksi 2001 Perusopetus Perusopetuksessa otettiin uudet Opetushallituksen antama opetussuunnitelman perusteet käyttöön porrastetusti vuodesta 2003 lähtien siten, että vuonna 2006 koko maassa oli siirrytty kaikilla luokkaasteilla uusien opetussuunnitelman perusteiden mukaiseen opetukseen. Lukio Terveystietoa opetettiin lukiossa yksi pakollinen ja kaksi syventävää kurssia lähtien. Uuden tuntijaon mukaiset opetussuunnitelman perusteet otettiin käyttöön vuonna Ammatillinen koulutus Kaikkien perustutkintojen koulutuksessa osana yhteisiä opintoja 1 ov ja valinnaisia 0-4 ov Lait 453/, 454/ ja 455/2001, Opetussuunnitelmien ja tutkintojen perusteet, Opetushallitus 2003, 2004

10 Tuntijako ja opetussuunnitelman perusteet perusopetuksessa Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2004) terveystiedon opetukselle tavoitteet ja keskeiset sisällöt laadittiin asetuksen määrittelemän tuntijaon mukaan seuraavasti: vuosiluokat 1-4 integroitu oppiaineryhmä ympäristö- ja luonnontieto: biologiaa-, maantietoa-, fysiikkaa-, kemiaa- ja terveystietoa opetetaan 1-4 luokkien aikana yhteensä 9 vuosiviikkotuntia vuosiluokat 5-6, integroidaan biologiaan ja maantietoon sekä fysiikkaan ja kemiaan biologiaa/maantietoa ja terveystietoa yhteensä 3 vuosiviikkotuntia fysiikkaa/kemiaa ja terveystietoa yhteensä 2 vuosiviikkotuntia luokilla vuosiluokat 7-9, yhteensä kolme vuosiviikkotuntia omana terveystieto oppiaineena. VN 1435/2001, Opetushallitus 2004

11 Perusopetus 7-9 lk TAVOITTEET Oppilas oppii tuntemaan ihmisen kasvun, kehityksen ja elämänkulun tunnuspiirteitä ja oppii ymmärtämään nuoruuden fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista kehitystä ymmärtämään yhteisöllisyyden, ihmissuhteiden sekä keskinäisen huolenpidon merkityksen ihmisten hyvinvoinnissa ymmärtämään itseään ja ihmisten erilaisuutta sekä terveyteen, vammaisuuteen ja sairauksiin liittyviä arvoja ja näkemyksiä kuvaamaan ja arvioimaan terveyttä edistäviä ja sairauksia aiheuttavia keskeisiä tekijöitä sekä tunnistamaan ja pohtimaan terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä valintoja huolehtimaan itsestään ja ympäristöstään, tunnistamaan ennaltaehkäisyn ja avun tarpeen sekä toimimaan tarkoituksenmukaisesti terveyteen, sairauteen ja turvallisuuteen liittyvissä tilanteissa tunnistamaan, ymmärtämään ja kehittämään terveydelle ja hyvinvoinnille tärkeitä selviytymisen taitoja arvioimaan ympäristön, elämäntavan ja kulttuurin sekä median merkitystä turvallisuuden ja terveyden näkökulmasta käyttämään terveyteen ja sairauteen liittyviä käsitteitä ja tiedonhankintamenetelmiä ja hyödyntämään niitä terveyden edistämiseksi ymmärtämään sääntöjen, sopimusten ja luottamuksen merkityksen yhteisöjen kuten perheen, koulun, vertaisryhmän ja yhteiskunnan hyvinvoinnin edellytyksenä.

12 KESKEISET SISÄLLÖT Kasvu ja kehitys ihmisen elämänkulku, eri ikäkaudet, syntymä, kuolema fyysinen kasvu ja kehitys: vuorokausirytmi, uni, lepo ja kuormitus, terveyttä edistävä liikunta, ravitsemus ja terveys psyykkinen kasvu ja kehitys: itsetuntemus ja itsensä arvostaminen, perhe ja sosiaaliset suhteet, mielenterveys ja sen vaihtelu, mielen ja ruumiin tasapaino sosiaalinen kasvu ja kehitys: yksilöllisyys ja erilaisuus, yksilön velvoitteet ja vastuu yhteisössään, suvaitsevaisuus, välittäminen ja huolenpito nuoruuden kehityksen erityispiirteitä ja tarpeita, kehittyvä seksuaalisuus omasta terveydestä huolehtiminen Terveys arkielämän valintatilanteissa ravitsemukselliset tarpeet ja ongelmat eri tilanteissa, yleisimmät allergiat ja erityisruokavaliot tupakka, alkoholi ja muut päihteet, mielihyvä ja riippuvuus sekä niihin liittyvät valinnat ristiriitojen selvittäminen ja mieltä painavista asioista puhuminen seksuaaliterveys: ihmissuhteet, seksuaalisuus, käyttäytyminen ja niihin liittyvät arvot ja normit tavallisimmat tartuntataudit ja sairaudet, oireiden tunnistaminen, sairastaminen, itsehoito liikenneturvallisuus ja -käyttäytyminen, vaaratilanteet ja onnettomuudet, tapaturmat ja ensiapu

13 Voimavarat ja selviytymisen taidot terveys, työ- ja toimintakyky voimavarana, henkilökohtaiset voimavarat tunteet ja niiden ilmaiseminen, sosiaalinen tuki ja turvaverkostot, vuorovaikutustaidot kehitykseen ja elämänkulkuun liittyvät muutokset, kriisit ja niistä selviytyminen Terveys, yhteiskunta ja kulttuuri kansantaudit ympäristö ja terveys, työhyvinvointi, kulttuuri ja terveys keskeiset terveydenhuolto- ja hyvinvointipalvelut ja kansalaisjärjestöjen työ lasten ja nuorten oikeuksia, toiminnan rajoituksia ja seuraamuksia koskeva lainsäädäntö

14 Lukion tuntijako Valtioneuvoston asetuksen (955/2002) mukaan lukioissa tarjotaan pakollisia ja syventäviä kursseja eri reaaliaineista seuraavasti: reaaliaine pakolliset kurssit syventävät kurssit uskonto 3 2 elämänkatsomusti eto 3 2 psykologia 1 4 filosofia 1 3 historia 4 2 yhteiskuntaoppi 2 2 fysiikka 1 7 kemia 1 4 biologia 2 3 maantiede 2 2 terveystieto 1 2

15 Terveystieto lukiossa Pakollinen kurssi 1. Terveyden perusteet (TE1) Syventävät kurssit 2. Nuoret, terveys, ja arkielämä (TE2) 3. Terveys ja tutkimus (TE3) Terveystieto on monitieteiseen tietoperustaan nojautuva oppiaine, jonka tarkoitus on edistää terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta tukevaa osaamista. Tämä osaaminen ilmenee tiedollisina, sosiaalisina, tunteiden käsittelyä ohjaavina, toiminnallisina, eettisinä sekä tiedonhankintavalmiuksina. Terveysosaamiseen kuuluu valmius ottaa vastuuta oman ja toisten terveyden edistämisestä. Lukion terveystiedon opetuksessa terveyttä ja sairautta sekä terveyden edistämistä ja sairauksien ehkäisyä ja hoitoa tarkastellaan yksilön, perheen, yhteisön ja yhteiskunnan näkökulmasta. Opetushallitus 2003

16 Ammatillinen koulutus muutos yhteisin opintoihin siten, että terveystieto ja liikunta erilliset opintokokonaisuudet Terveystieto pakollisia opintoja 1 ov ja valinnaisia opintoja 0-4 ov Opetushallituksen antamista ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelman ja näyttötutkintojen perusteista poistettiin liikunta ja terveystieto kokonaisuus. Liikunta lisättiin taito- ja taideaineisiin omana kokonaisuutena Terveystieto erillinen opintokokonaisuus. 437/2001, Vn A 616/2001, 2

17 17 Terveystiedon opetus tulee suunnitella siten, että oppilaalle muodostuu kokonaisvaltainen kuva terveystiedosta koko perusopetuksen aikana. Vn 1435/2001, Vn 955/2002,

18 Ylioppilastutkinnon uudistaminen Tutkintoon sisältyy äidinkielessä ja kirjallisuudessa, toisessa kotimaisessa kielessä, vieraissa kielissä, matematiikassa ja reaaliaineissa järjestettäviä kokeita. Ylioppilastutkintoon kuuluu vähintään neljä koetta. Tutkintoon osallistuvan on suoritettava äidinkielessä ja kirjallisuudessa järjestettävä koe sekä valintansa mukaan kolme koetta ryhmästä, johon kuuluvat toisessa kotimaisessa kielessä, yhdessä vieraassa kielessä, matematiikassa ja reaaliaineissa järjestettävä koe. Vn 250/2003

19 Terveystieto ylioppilastutkinnon reaalikokeessa keväällä 2007 YLIOPPILASTUTKINNON REAALIKOKEEN UUDISTAMINEN 2006 Reaalikoe uudistui kevään 2006 tutkinnosta alkaen. Aiemmin toteutettu reaalikoe uudistettiin siten, että reaalikoe jaettiin yksittäisten reaaliaineiden kokeiksi. Kokelas voi suorittaa vain yhden reaaliaineen kokeen tai halutessaan useampia kokeita. TERVEYSTIEDOSTA REAALIKOKEEN OPPIAINE Kussakin seuraavista aineista järjestetään oma kokeensa: evankelis-luterilainen uskonto, ortodoksinen uskonto, elämänkatsomustieto, psykologia, filosofia, historia, yhteiskuntaoppi, fysiikka, kemia, biologia, maantiede ja terveystieto. SIIRTYMÄVAIHE Ensimmäiset uudistetut reaaliaineiden kokeet keväällä 2006 paitsi terveystieto. Terveystiedon kokeen järjestämistä edelsi siirtymä- ja valmistelukausi, jolloin terveystietoa käsiteltiin eri näkökulmista esim. psykologian ja biologian tehtävissä. Terveystiedon koe ylioppilastutkinnossa ensimmäisen kerran keväällä 2007 yo tutkinto syksy 2007 Vn asetus 250/2003 ylioppilastutkintoasetuksen muuttamisesta

20 Terveystiedon opettaja - opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista Siirtymävaihe vuosina Terveystiedon opettajan opetusta kelpoinen antamaan siirtymävaiheen loppuun asti henkilö, joka kelpoinen antamaan opetusta Perusopetuksessa liikunnan, biologian, kotitalouden, yhteiskuntaopin tai lukiossa psykologian opetusta Ammatillisessa koulutuksessa liikunnan ja terveystiedon opetusta Lukiossa biologian, liikunnan, psykologian opetusta tai perusopetuksessa kotitalouden opetusta - Siirtymävaiheen kelpoisuus koski myös ym. oppiaineiden aineenopettajakoulutuksen aloittaneita - Valtioneuvoston asetus 614/2001

21 Arviointi siirtymävaiheessa Jos oppilas on opiskellut uutta oppiainetta, terveystietoa, siitä annettua arvosanaa ei merkitä kevään 2006 päättötodistukseen. Arvosana voidaan antaa erillisellä todistuksen liitteellä. Myös terveystiedossa oppilaan arviointi perustuu opetussuunnitelmassa määriteltyihin tavoitteisiin, ja vuoden 2004 perusteiden sisältämiä päättöarvioinnin kriteerejä voidaan käyttää arvioinnin apuna soveltuvin osin. Kokonaisuudessaan terveystiedon päättöarvioinnin kriteerejä käytetään oppilaan arvioinnissa vasta sen jälkeen, kun oppilas on opiskellut terveystieto-oppiaineen koko oppimäärän (3 vuosiviikkotuntia) 7-9 vuosiluokilla. Keväästä 2007 lähtien päättötodistukseen merkitään terveystiedon arvosana.

22 Tukiaineisto opetussuunnitelman tueksi Heidi Peltonen ja Lasse Kannas (toim.) Terveystieto tutuksi -kirjassa kuvataan terveystieto-oppiainetta ja sen pedagogisia lähtökohtia monipuolisesti ja annetaan ensiapua aineen opettamiseen. Eri aihealueiden opetukseen tarjotaan virikkeitä sekä uusia, käytännönläheisiä näkökulmia. Kirjassa on paneuduttu selvittämään erityisesti sellaisia tavoitteita ja opetuksen sisältöjä, jotka opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti liittyvät lasten ja nuorten kasvuun ja kehitykseen sekä tunnetaitojen opettamiseen. Kirjan artikkelit tarjoavat hyviä virikkeitä myös aihekokonaisuuksien, kuten ihmisenä kasvamisen, hyvinvoinnin, kestävän kehityksen ja turvallisuuden käsittelyyn. Terveystieto tutuksi on tehty erityisesti terveystiedon opettajille ja terveystiedon opetussuunnitelmaa yhdessä kehittäville yhteistyöryhmille. Terveystiedon opetusta käsitellään kirjassa opettajan oman työn tukemisen ja opettajien yhteistyön näkökulmista. Kirjan kasvua ja kehitystä käsittelevät aiheet ovat lapsille ja nuorille tärkeitä ja ajankohtaisia, sillä ne liittyvät heidän omaan elämäänsä, tunteisiinsa ja kokemuksiinsa. Käsiteltäviä teemoja voidaan hyödyntää myös vanhempainilloissa sekä oppilashuollon yhteistyössä. 244 s. Tuotanto: Opetushallitus korjattu painos 2006 Tuotenumero: , ISBN

23 Terveystiedon opetuksen tutkimusta Lasse Kannas, Heidi Peltonen ja Tuula Aira (toim.) KOKEMUKSIA JA NÄKEMYKSIÄ TERVEYSTIEDON OPETUKSESTA YLÄKOULUISSA Terveystiedon kehittämistutkimus osa 1 Lasse Kannas, Heidi Peltonen ja Tuula Aira (toim.) ELÄMÄÄ VAI YLIOPPILASTUTKINTOA VARTEN Lukion opettajien käsityksiä ja kokemuksia terveystiedon opetuksesta. kehittämistutkimus osa II Terveystiedon

24 24 TERVEYSTIEDON OPPIMISTULOKSET PERUSOPETUKSEN PÄÄTTÖVAIHEESSA 2013 Opetushallituksen arvioinnin tulosten mukaan peruskoululaiset pitävät terveystiedon opiskelusta ja kokevat sen hyödylliseksi. Terveystiedon osaaminen on yleensä tyydyttävää, mutta oppimistuloksissa on suuria eroja. Julkaisu verkossa: Summanen Anna-Mari: Terveystiedon oppimistulokset perusopetuksen päättövaiheessa erusopetuksen_paattovaiheessa_

25 25 Blogit OPS2016 Tutustu terveystiedon ops-blogikirjoitukseen Terveyden lukutaitoa tässä ja nyt

26 26 OPS 2016 ja LOPS 2016 Perusopetus Vuosiluokat 1-6 vl vv. ja vl v. Muutos: Ympäristöoppi on biologian, maantiedon, fysiikan, kemian ja terveystiedon tiedonaloista koostuva integroitu oppiaine, jonka opetukseen sisältyy kestävän kehityksen näkökulma. Ympäristöopissa yhdistyy sekä luonnon- että ihmistieteellisiä näkökulmia. Ympäristöopissa oppilaat nähdään osana ympäristöä, jossa he elävät. Lähtökohtana on luonnon kunnioittaminen ja ihmisoikeuksien mukainen arvokas elämä. Terveystiedon kannalta keskeistä on oppia ymmärtämään terveyttä tukevia ja suojaavia tekijöitä ympäristössä ja ihmisten toiminnassa, ja edistää terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta tukevaa osaamista. Vuosiluokat 7-9 ennallaan 3 vv. Lukio 1opiskelijalle 1 pakollinen kurssi ja 2 syventävää valtakunnallista kurssia

27 27 TERVEYSTIETO perusopetus 2016 YMPÄRISTÖOPPI 1-6 Viisi tiedonalaa: biologia, maantieto, fysiikka, kemia, terveystieto Vuosiluokat vv. vuosiluokat vv. TERVEYSTIETO Vuosiluokat vv. Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta 422 /

28 28 Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys T1 ohjata oppilasta ymmärtämään terveyden laaja-alaisuutta, terveyden edistämistä sekä elämänkulkua, kasvua ja kehitystä voimavaralähtöisesti T2 ohjata oppilasta kehittämään valmiuksiaan tunne- ja vuorovaikutustaidoissa ja kykyä toimia erilaisissa ristiriita- ja kriisitilanteissa T3 ohjata oppilasta kehittämään itsetuntemustaan, omien arvojen ja asenteiden sekä kehon ja mielen viestien tunnistamista ja tunnistamaan ja säätelemään käyttäytymistään, oppimistaan ja opiskeluaan tukevia tekijöitä T4 ohjata oppilasta pohtimaan yksilöllisyyteen, yhteisöllisyyteen ja yhdenvertaisuuteen liittyviä kysymyksiä terveyden näkökulmasta sekä tukea oppilaan valmiuksia luoda vastuullisia ratkaisuja ihmisten välisissä vuorovaikutustilanteissa S1-S3 S1 S1 L1, L2, L3, L7 L2,L3, L4, L7 L1, L3, L4,L6 S1 S3 L1, L2, L3, L4, L6, L7 OPH/YL/LU/Heidi Peltonen/

29 Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 Opetuksen tavoitteet Terveystiedon opetuksen tavoitteena on, että opiskelija osaa tarkastella ja perustella terveyteen ja sairauteen liittyviä ilmiöitä moniulotteisina kokonaisuuksina yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan sekä globaalista näkökulmista ymmärtää tieteellisen tiedon ja kokemustiedon merkityksen eron terveyden ja sairauden riskien, syiden, vaikutusmekanismien ja seurausten selittämisessä osaa edistää omaa ja ympäristönsä terveyttä ja turvallisuutta, ymmärtää yleisimpien sairauksien ehkäisyn ja hoidon periaatteita sekä itsehoitoon ja mielenterveyden suojaamiseen liittyviä toimintatapoja perehtyy terveyttä koskevan tiedon hankintamenetelmiin, käyttää terveystiedon käsitteitä asianmukaisesti ja osaa kriittisesti arvioida ja tulkita terveyttä ja sairauksia koskevaa tietoa, terveysviestintää ja sekä erilaisia terveyskulttuureihin liittyviä ilmiöitä pohtii terveyteen liittyviä eettisiä kysymyksiä ja osaa perustella niihin liittyvä näkemyksiään ymmärtää yhteiskunnan olosuhteiden ja terveys- ja muiden yhteiskuntapoliittisten päätösten vaikutuksia kansanterveyteen, väestöryhmien välisiin eroihin, terveydenhuollon rakenteisiin ja ihmisten terveyskäyttäytymiseen.

30 Pakollinen kurssi 1. Terveyden perusteet (TE1) Pakollisella kurssilla syvennetään perusopetuksen aikana opittua terveysosaamista ja ymmärrystä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä. Lisäksi opitaan tunnistamaan ja arvioimaan terveyden edellytysten toteutumista omassa elämässä, lähiyhteisöissä ja ympäristöissä sekä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Keskeistä on myös itsehoitovalmiuksien ja arjen terveysosaamisen kehittäminen, mielenterveyden suojaaminen sekä ajankohtaisten ja opiskelijoiden esille nostamien asioiden käsittely. Valtakunnalliset syventävät kurssit 2. Ihminen, ympäristö ja terveys (TE2) Kurssilla tarkastellaan terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta voimavarana ja perehdytään sosiaaliseen kestävyyteen osana kestävän tulevaisuuden tavoitteita. Keskeistä on myös tarkastella perimän ja ympäristöön liittyvien tekijöiden yhteyksiä ja vaikutuksia terveyteen ja toimintakykyyn. 3. Terveyttä tutkimassa (TE3) Kurssilla luodaan kokonaiskuvaa terveyden edistämisen ja sairauksien ehkäisyn historiallisista kehityslinjoista ja tulevaisuuden haasteista pääpiirteissään. Kurssilla vahvistetaan opiskelijan valmiuksia hankkia ja arvioida terveyteen liittyvää tutkimus- ja arkitietoa ja soveltaa terveysosaamistaan aktiivisena kansalaisena. Kurssilla perehdytään terveyteen vaikuttavien tekijöiden kriittiseen arviointiin ja pohditaan tutkimuksen ja päätöksenteon mahdollisuuksia terveyden edistämisessä lähiyhteisöissä, yhteiskunnassa ja globaalisti.

31 Yhteistyö opiskeluhuollon ja terveystiedon opetuksen kanssa Yhteisöllinen opiskeluhuolto ja sen toimintatavat Suunnitelmassa kuvataan: toimenpiteet opiskeluyhteisön ja ympäristön terveyden, hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämiseksi, yhteistyö ja toimenpiteet opiskelijoiden ja huoltajien osallisuuden vahvistamiseksi, oppilaitoskohtaisen opiskeluhuoltoryhmän toimintatavat ja käytännöt, yhteistyö nuorisotoimen, lastensuojelun ja poliisin sekä muiden opiskeluhuollon kehittämiseen tarvittavien tahojen kanssa, terveysneuvonnan ja terveystiedon opetuksen välinen yhteistyö, opiskeluun osallistumisen seuranta, poissaolojen ehkäiseminen ja niihin puuttuminen,. Opetushallitus 2014, Opetussuussuunnitelmien ja tutkintojen perusteet

32 Terveystiedon sähköinen ylioppilaskoe syksy 2017 Kehittämistyö jatkuu.. Terveystiedon sähköinen ylioppilaskoe järjestettiin ensimmäisen kerran syksyllä Kokeen tarkoituksena on mitata kokelaan kypsyyttä ja opetussuunnitelman mukaisten tavoitteiden saavuttamista. Kokeen avulla arvioidaan opiskelijan kykyä monipuoliseen tiedonkäsittelyyn ja itsenäiseen kriittiseen ajatteluun sekä oppiaineen asiatietojen ja käsitteiden hallintaan terveystieto yotutkinto 2017

33 Ja ehkä se on se, että koko tuo aine on sitä semmosta, et oppii huolehtii ite itestään, omasta terveydestään. Et se on sillei aika tärkee. Että jos opettelee ton aineen hyvin, niin sit sitä tavallaan satsaa itteensä. Et tietää sit, miten ittensä kans toimii. lainaus 9-luokkalaisten ryhmähaastattelusta Lasse Kannas, Heidi Peltonen ja Tuula Aira (toim.) Kokemuksia ja näkemyksiä terveystiedon opetuksesta yläkouluissa Terveystiedon kehittämistutkimus osa 1

9.12 Terveystieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7-9. 7. lk

9.12 Terveystieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7-9. 7. lk 9.12 Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 = Kulttuuri-identiteetti

Lisätiedot

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT TERVEYSTIETO

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT TERVEYSTIETO OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT TERVEYSTIETO 2013 2014 TERVEYSTIETO Vuosiluokat 7-9 Yläasteelle tulevan nuoren elämä on täynnä muutoksia: oma keho muuttuu, seksuaalisuus herää, ystävät

Lisätiedot

6.14 Terveystieto. Opetuksen tavoitteet. Terveystiedon opetuksen tavoitteena on, että opiskelija

6.14 Terveystieto. Opetuksen tavoitteet. Terveystiedon opetuksen tavoitteena on, että opiskelija 6.14 Terveystieto Terveystieto on monitieteiseen tietoperustaan nojautuva oppiaine, jonka tarkoituksena on edistää terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta tukevaa osaamista. Lähtökohtana on elämän kunnioittaminen

Lisätiedot

TERVEYSTIEDON OPETUS VUOSILUOKILLA 1-6 OSANA YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETOA, BIOLOGIAA JA KEMIAA

TERVEYSTIEDON OPETUS VUOSILUOKILLA 1-6 OSANA YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETOA, BIOLOGIAA JA KEMIAA Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Terveystieto 1 VUOSILUOKAT 1 9 Terveystiedon opetus perustuu monitieteiseen tietoperustaan. Terveystiedon opetuksen tarkoitus on edistää oppilaiden terveyttä, hyvinvointia

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu. Terveystieto

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu. Terveystieto Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Terveystieto OPPIAINEEN KUVAUS Terveystiedon opetuksen tarkoituksena on edistää oppilaiden terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta tukevaa osaamista arkielämässä.

Lisätiedot

Terveystiedon uudistuva opetussuunnitelma perusopetuksessa

Terveystiedon uudistuva opetussuunnitelma perusopetuksessa Terveystiedon uudistuva opetussuunnitelma perusopetuksessa Opetushallitus Peltonen Heidi, opetusneuvos Terveystietopäivät 2014 7.-8.4.2014, Paasitorni, Helsinki 3.4.2014 OPH/YL/LU/HP/2013 1 Terveystieto

Lisätiedot

TERVEYSTIETO 7.LUOKKA. Laajaalainen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet. osaaminen

TERVEYSTIETO 7.LUOKKA. Laajaalainen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet. osaaminen TERVEYSTIETO 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys T1 ohjata oppilasta ymmärtämään terveyden laaja-alaisuutta, terveyden edistämistä sekä elämänkulkua, kasvua ja kehitystä voimavaralähtöisesti

Lisätiedot

Fysiikan opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet. Merkitys, arvot ja asenteet

Fysiikan opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet. Merkitys, arvot ja asenteet Fysiikan opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9 Merkitys, arvot ja asenteet T3 ohjata oppilasta ymmärtämään fysiikan osaamisen merkitystä omassa elämässä, elinympäristössä ja yhteiskunnassa L6, Tutkimisen

Lisätiedot

Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistäminen koulun näkökulmasta. Opetushallitus Peltonen Heidi, opetusneuvos

Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistäminen koulun näkökulmasta. Opetushallitus Peltonen Heidi, opetusneuvos Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistäminen koulun näkökulmasta Opetushallitus Peltonen Heidi, opetusneuvos Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistäminen koulussa Terveysosaamisen edistäminen: aiheeseen

Lisätiedot

3.20 Terveystieto. Aihekokonaisuudet:

3.20 Terveystieto. Aihekokonaisuudet: 3.20 Terveystieto Terveystieto on monitieteiseen tietoperustaan nojautuva oppiaine, jonka tarkoitus on edistää terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta tukevaa osaamista. Tämä osaaminen ilmenee tiedollisina,

Lisätiedot

Matematiikan ja luonnontieteiden uudet opetussuunnitelmat tarkastelussa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Matematiikan ja luonnontieteiden uudet opetussuunnitelmat tarkastelussa Tiina Tähkä, Opetushallitus Matematiikan ja luonnontieteiden uudet opetussuunnitelmat tarkastelussa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA

Lisätiedot

Opiskeluhuoltosuunnitelmat

Opiskeluhuoltosuunnitelmat Opiskeluhuoltosuunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opiskeluhuollon suunnitelmat (OHL 12 ja 13 sekä POL 14, LL 10 ja AMPL 37 a ) Lastensuojelulain

Lisätiedot

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 17.5.2017 Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Uudistusprosessin aikataulu Eduskunta hyväksyi 29.12.2016 perusopetuslain

Lisätiedot

Uudistuva aikuisten. perusopetus. Työpaja 3 Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnon näkökulma. Opetus- ja kulttuuriministeriö

Uudistuva aikuisten. perusopetus. Työpaja 3 Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnon näkökulma. Opetus- ja kulttuuriministeriö Uudistuva aikuisten perusopetus Työpaja 3 Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnon näkökulma Annika Bussman Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö Teijo Koljonen Opetusneuvos Opetushallitus

Lisätiedot

Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Laaja alainen osaaminen L1, L2, L3, L TERVEYSTIETO. Oppiaineen tehtävä

Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Laaja alainen osaaminen L1, L2, L3, L TERVEYSTIETO. Oppiaineen tehtävä 1 15.4.9 TERVEYSTIETO Oppiaineen tehtävä Terveystieto on monitieteiseen tietoperustaan pohjautuva oppiaine. Terveystiedon opetuksen tehtävänä on oppilaiden monipuolisen terveysosaamisen kehittäminen. Lähtökohtana

Lisätiedot

ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin

ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin to 25.4.2019, klo 10.00-11.00 Palauta Wilmassa tehtävä yoilmoittautumisesi ALLEKIRJOITETTUNA (paperiversio) viimeistään ma 20.5.2019 kansliaan!!!

Lisätiedot

Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS

Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS 1. Padasjoen lukion aikuislinja Padasjoen lukion aikuislinjalla voi suorittaa koko lukion oppimäärän tai opiskella yksittäisiä aineita ja saada niistä erillisen todistuksen.

Lisätiedot

Uudistuva aikuisten perusopetus

Uudistuva aikuisten perusopetus Uudistuva aikuisten perusopetus 15.5.2017 Leena Nissilä Teijo Koljonen Opetushallitus Turvapaikanhakijatilanteesta ja muusta maahanmuutosta johtuvat toimet OKM:n hallinnonalalla OKM: Ohjausryhmän ja valmisteluryhmän

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus LIITE 3 Valtioneuvoston asetus N:o 1435 Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta

Lisätiedot

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Valtakunnalliset Vapaan sivistystyön päivät 2018 Sivistys, kulttuuri ja seikkailu Tiina Silander Uusi lukio tukee ja innostaa! Lukiouudistus on

Lisätiedot

TERVEYSTIETO. Oppiaineen tehtävä

TERVEYSTIETO. Oppiaineen tehtävä TERVEYSTIETO Oppiaineen tehtävä Terveystieto on monitieteiseen tietoperustaan pohjautuva oppiaine. Terveystiedon tehtävänä on oppilaiden monipuolisen terveysosaamisen kehittäminen. Lähtökohtana on elämän

Lisätiedot

Munkkiniemen ala-aste

Munkkiniemen ala-aste Munkkiniemen ala-aste Mikä on ops? Opetuksen järjestämistä ohjaava suunnitelma Määrittelee: Mitä opiskellaan Miten paljon oppitunteja käytetään Miten opiskellaan Miten arvioidaan Uusitaan n. 10v. välein

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA

AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA Johtaja Jorma Kauppinen Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät Helsinki 27.11.2014 Lain käsitteet Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki Opetussuunnitelman

Lisätiedot

TUTKINNON RAKENNE. Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli

TUTKINNON RAKENNE. Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidin TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidin Näistä valittava kolme pakollista koetta: Ruotsi Vieras Matematiikka Reaalikoe TUTKINNON RAKENNE Kaikille

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus lukiolaissa tarkoitetun koulutuksen yleisistä valtakunnallisista tavoitteista ja tuntijaosta Annettu Helsingissä 3 päivänä marraskuuta 04 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään

Lisätiedot

Missä mennään? Mitä meidän kunnassa/koulussa on tehty? Miten uudistustyö on otettu vastaan? Miten eri sidosryhmiä kuullaan

Missä mennään? Mitä meidän kunnassa/koulussa on tehty? Miten uudistustyö on otettu vastaan? Miten eri sidosryhmiä kuullaan Missä mennään? Mitä meidän kunnassa/koulussa on tehty? Miten uudistustyö on otettu vastaan? Miten eri sidosryhmiä kuullaan opetussuunnitelmaprosessissa? Miten tänä syksynä edetään? Aikataulu Valtioneuvoston

Lisätiedot

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Tiina Tähkä tiina.tahka@oph.fi MAOL Pori 6.10.2012 1 Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Lisätiedot

Horisontti

Horisontti Horisontti 19.11.2015 Vuosiluokkaistaminen. Mitä tehdään ennen sitä? Oppimiskäsitys Eriyttäminen ja oppimisen tuki Oppiaine Laaja-alainen osaaminen Oppimisen arvioinnin periaatteet Oppimisympäristöt Tärkeää

Lisätiedot

TERVEYSTIETO. Oppiaineen tehtävä

TERVEYSTIETO. Oppiaineen tehtävä TERVEYSTIETO Oppiaineen tehtävä Terveystieto on monitieteiseen tietoperustaan pohjautuva oppiaine. Terveystiedon opetuksen tehtävänä on oppilaiden monipuolisen terveysosaamisen kehittäminen. Lähtökohtana

Lisätiedot

Lukiokokeilu (-21)

Lukiokokeilu (-21) Lukiokokeilu 2016-2020 (-21) Lukiokokeilu Munkkiniemen yhteiskoulu on mukana Opetus- ja kulttuuriministeriön lukiokoulutuksen tuntijakokokeilussa. lukiolaki (629/1998) 15 kokeilu käynnistynyt 1.8.2016

Lisätiedot

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2016 KANNUKSEN LUKIO

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2016 KANNUKSEN LUKIO AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2016 KANNUKSEN LUKIO Sisältö 1 OPETUSSUUNNITELMA 3 1.1 Opetussuunnitelman laatiminen ja opetuksen toteuttaminen... 3 2. OPETUKSEN SISÄLLÖT... 2.1 Suomen kieli

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Lasten ja nuorten kanssa työskentelevien mahdollisuudet lihavuuden ehkäisyssä. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Opetusneuvos Marjaana Manninen,

Lisätiedot

Uudistuva aikuisten perusopetus

Uudistuva aikuisten perusopetus Uudistuva aikuisten perusopetus 29.8.2017 Leena Nissilä Teijo Koljonen Opetushallitus Turvapaikanhakijatilanteesta ja muusta maahanmuutosta johtuvat toimet OKM:n hallinnonalalla OKM: Ohjausryhmän ja valmisteluryhmän

Lisätiedot

Terveystieto. Arviointi

Terveystieto. Arviointi Terveystieto Lukioikäiset elävät omaa nuoruuttaan, ja heillä on edessä opiskelu- ja työelämä sekä useimmilla myös kodin ja perheen perustaminen. Tässä elämänvaiheessa on tärkeää saada kokonaiskuva terveyteen

Lisätiedot

12. Valinnaisuus perusopetuksessa

12. Valinnaisuus perusopetuksessa 12. Valinnaisuus perusopetuksessa Valinnaisten opintojen yhteisenä tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa jatkoopintovalmiuksia. Valinnaiset opinnot tarjoavat oppilaille mahdollisuuden

Lisätiedot

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT KAUHAJOEN KAUPUNKI SIVISTYSOSASTO KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT TOIMINTAOHJE Sivistyslautakunta 9.6.2010, 92 Päivitys: Sivistyslautakunta 25.5.2011 70 1 Lähtökohta Suomessa vakinaisesti asuvat lapset

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

Yleissivistävä koulutus uudistuu Ritva Järvinen

Yleissivistävä koulutus uudistuu Ritva Järvinen Yleissivistävä koulutus uudistuu 12.2.2010 Ritva Järvinen Opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen/ yksikön päällikkö Yleissivistävä koulutus uudistuu; tavoitteet ja tuntijako 2009-2010 Opetusministeri

Lisätiedot

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen OPSISSA JA OPSISTA Opetussuunnitelma 2016 Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2016 alkaen kaikissa kouluissa vuosiluokilla 1 6. Perusopetuksen ylemmät vuosiluokat ottavat opetussuunnitelmat

Lisätiedot

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus Opetushalllitus

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus Opetushalllitus Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 4.3.2013 Opetushalllitus Miksi Vieraskielisiä on nuorten lukiokoulutuksessa vähän suhteessa kantaväestöön Puutteet kielitaidossa

Lisätiedot

REAALIAINEIDEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET

REAALIAINEIDEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET REAALIAINEIDEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET 5.6.2015 Näitä määräyksiä täydennetään myöhemmin sähköisen kokeen toteuttamisen yksityiskohtien osalta. Reaaliaineiden sähköisten kokeiden määräykset sisältävät

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016...

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... i SISÄLLYSLUETTELO KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... 4 40, KASKO 19.5.2015 17:30 Sivu 2 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO

Lisätiedot

PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA

PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA Yhteisiä nostoja opetussuunnitelman 2014 perusteista, opetussuunnitelmasta 2016 sekä Opetushallituksen laatimista arvioinnin linjauksista opetussuunnitelmaan 2004.

Lisätiedot

Kempeleen kunta Liite 1

Kempeleen kunta Liite 1 Kempeleen kunta Liite 1 Wilmassa KODIN KAAVAKE (1.-9. LK) LAPSEN NIMI 1. Miten lapsenne suhtautuu koulunkäyntiin? 2. Onko lapsellanne kavereita koulussa ja miten hän tulee toimeen kavereiden kanssa? 3.

Lisätiedot

Perusopetuksen tuntijako

Perusopetuksen tuntijako Opetus- ja kasvatuslautakunta 117 26.11.2015 Perusopetuksen tuntijako 1.8.2016 998/12.00.01/2015 OPEKAS 117 valmistelijat; sivistysjohtaja Peter Johnson puh. 044 780 9254, koulutoimenjohtaja Per-Olof Nyström

Lisätiedot

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto Leena Nousiainen / Rondo Training Oy 11.1.2013 Pori Keskeisiä linjauksia Uuteen lakiin ehdotetaan koottavaksi lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilas-

Lisätiedot

Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa:

Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa: Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa: Arvioinnin opas 2015 (Oppaat ja käsikirjat 2015:11) - s. 18 viimeinen

Lisätiedot

Lukion tuntijakokokeilu. Heikki Blom Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lukion tuntijakokokeilu. Heikki Blom Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukion tuntijakokokeilu Heikki Blom Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö 3.11.2016 Uskalla kokeilla lukion uusi kehittämisohjelma Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt yhteistyössä Opetushallituksen

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen uudistuminen ja luonnontieteet. Opetusneuvos Tiina Tähkä Oulu

Lukiokoulutuksen uudistuminen ja luonnontieteet. Opetusneuvos Tiina Tähkä Oulu Lukiokoulutuksen uudistuminen ja luonnontieteet Opetusneuvos Tiina Tähkä Oulu 2.2.2015 Kysymyksiä ja väittämiä Avaa älypuhelimen tai kannettavan selaimella m.socrative.com room number: 800953 Vastaa kysymykseen

Lisätiedot

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Tervetuloa! Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Ylioppilas Lukion oppimäärä min. 75 kurssia (pakolliset,

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö

YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö 31.10.2019 TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe Näistä valittava kolme pakollista koetta: ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI VIERAS KIELI MATE-

Lisätiedot

VALMA - säädösten valmistelu

VALMA - säädösten valmistelu VALMA - säädösten valmistelu Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.2013, Helsinki Congress Paasitorni Hallitusneuvos Piritta Väinölä Opetus-

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta 2012. 422/2012 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta 2012. 422/2012 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta 2012 422/2012 Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta

Lisätiedot

Pedagoginen näkökulma koulujen ja järjestöjen yhteistyöhön ehkäisevässä päihdetyössä. Sami Teikko

Pedagoginen näkökulma koulujen ja järjestöjen yhteistyöhön ehkäisevässä päihdetyössä. Sami Teikko Pedagoginen näkökulma koulujen ja järjestöjen yhteistyöhön ehkäisevässä päihdetyössä Sami Teikko Koulutus Elämään terveyskasvatusohjelma Ohjelma Ikäryhmä Kesto Pidän huolta itsestäni 3-4 -vuotiaat 45 min

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Ops-työpajakoulutus Helsinki

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Ops-työpajakoulutus Helsinki Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa Ops-työpajakoulutus 21.10.2015 Helsinki Perusopetuslaki 628/1998 22 Oppilaan arviointi Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan

Lisätiedot

VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017

VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA 2017 2018 LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 LIELAHDEN KOULUN TUNTIJAKO 2019-2020 6.10.2017 TH Aine 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Äidinkieli ja kirjallisuus 7 7

Lisätiedot

Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä

Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen 11.11.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelun lähtökohtia Valtioneuvoston asetus (942/2014) Tavoitteet 2 Kasvu

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus Lausuntoversio 10.7.2017 Asetusluonnos Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus opiskelijaksi ottamisen perusteista ammatillisessa perustutkintokoulutuksessa Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

LAPSEN OIKEUS OPETUKSEEN ERITYISEN TUEN TARPEEN NÄKÖKULMASTA

LAPSEN OIKEUS OPETUKSEEN ERITYISEN TUEN TARPEEN NÄKÖKULMASTA LAPSEN OIKEUS OPETUKSEEN ERITYISEN TUEN TARPEEN NÄKÖKULMASTA Pirjo Koivula ylitarkastaja OPETUSHALLITUS Osaamisen ja sivistyksen asialla Lasten hyvinvointi yhteiskunnassa Valtaosa suomalaislapsista voi

Lisätiedot

YLIOPPILAS KEVÄT 2020

YLIOPPILAS KEVÄT 2020 YLIOPPILAS KEVÄT 2020 LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) YLIOPPILASKIRJOITUKSET (YLIOPPILASTUTKINTOTODISTUS) YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI

Lisätiedot

Summanen Anna-Mari TERVEYSTIEDON OPPIMISTULOKSET PERUSOPETUKSEN PÄÄTTÖVAIHEESSA 2013

Summanen Anna-Mari TERVEYSTIEDON OPPIMISTULOKSET PERUSOPETUKSEN PÄÄTTÖVAIHEESSA 2013 TERVEYSTIEDON OPPIMISTULOKSET PERUSOPETUKSEN PÄÄTTÖVAIHEESSA 2013 OPPIMISTULOSTEN ARVIOINTI Kevät 2013 Perusopetuksen päättövaihe Arviointiin osallistui 3 652 oppilasta, joista 1. tyttöjä 1 754 (48,0 %)

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat. 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat. 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset

Lisätiedot

Kaksoistutkinto-opas

Kaksoistutkinto-opas Kaksoistutkinto-opas Kaksoistutkintoa suorittavan opas Turun ammatti-instituutti - Åbo yrkesinstitut Uudenmaantien koulutalo syksyllä 2018 aloittavat Sisältö 1 KAKSOISTUTKINNON OPISKELEMINEN UUDENMAANTIEN

Lisätiedot

Lukiolaisen opas Sallan lukio (75 kurssia = lukiotutkinto)

Lukiolaisen opas Sallan lukio (75 kurssia = lukiotutkinto) Lukiolaisen opas Sallan lukio (75 kurssia = lukiotutkinto) Kurssien nimet 2016 2017 uusi OPS ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Äidinkieli ja kirjallisuus, suomi äidinkielenä 1. Tekstit ja vuorovaikutus (ÄI01)

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä Taide- ja taitoaineiden käsittely

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä Taide- ja taitoaineiden käsittely KOTITALOUS Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä Taide- ja taitoaineiden käsittely 18.11.2009 Marjaana Manninen KOTITALOUS KOTITALOUDEN YDINOSAAMINEN 2020

Lisätiedot

ALOITUS S2015 II-tutkinto

ALOITUS S2015 II-tutkinto ALOITUS S2015 II-tutkinto 12.8.2015 rehtori MIKA STRÖMBERG apulaisrehtori KRISTIINA HEIKURA Imatran yhteislukio YHDISTELMÄTUTKINTO Suoritetaan yhtä aikaa ammatillisia opintoja sekä lukio-opintoja ammatillinen

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lukiolain 18 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lukiolain 18 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lukiolain 18 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä lukiolakiin ehdotetaan sisältyviä muutettavaksi lukiokoulutuksen valtuutussäännös, jonka

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

Opetussuunnitelman arvopohja ja tuntijako

Opetussuunnitelman arvopohja ja tuntijako Opetussuunnitelman arvopohja ja tuntijako Outi Rinne 16.3.2016 Perusopetuksen ohjausjärjestelmä (1.1) Perusopetuksen ohjausjärjestelmän tarkoituksena on varmistaa koulutuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Lisätiedot

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Kokkola 20.9.2018 Opiskeluhuoltoa toteutetaan Ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä

Lisätiedot

VUOSILUOKKIIN SITOMATON 0 2-OPETUS

VUOSILUOKKIIN SITOMATON 0 2-OPETUS VUOSILUOKKIIN SITOMATON 0 2-OPETUS 21.4.2017 Warkaus-Sali, Varkaus Seminaarin avaus Itä-Suomen aluehallintovirasto 1 Perusopetuslaki, 21.8.1998/628 18 Erityiset opetusjärjestelyt Oppilaan opiskelu voidaan

Lisätiedot

Abien vanhempainilta Tervetuloa!

Abien vanhempainilta Tervetuloa! Abien vanhempainilta 27.8.2013 Tervetuloa! Lukuvuoden tapahtumia/abit Syksyn yo-kokeet 9.9. 27.9.2013 1. jakson koeviikko 25.9. 1.10.2013 Retkiä oppilaitoksiin Syysloma 21.10-27.10.2013 2. jakson koeviikko

Lisätiedot

Aarnivalkean koulun opetussuunitelmamuutokset LIITE 1

Aarnivalkean koulun opetussuunitelmamuutokset LIITE 1 Aarnivalkean koulun opetussuunitelmamuutokset 1.8.2018- LIITE 1 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti 9.4.18 ylimääräisessä kokouksessaan, että varhennettu kieli aloitetaan kaikissa Espoon kouluissa

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016

Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016 Luonnos 11.11.2015 Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016 Arviointi perusopetuksessa Arviointikulttuurin keskeiset piirteet Rohkaisu ja kannustus Oppilaiden osallisuus arvioinnissa Tuetaan

Lisätiedot

TERVETULOA!

TERVETULOA! TERVETULOA! 26.4.2019 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2019 YO-kokeisiin Wilmaan 14.5. mennessä ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake tarkastetaan ja allekirjoitetaan RO-tuokiossa 16.5.

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

Lohjan Yhteislyseon lukio TERVETULOA

Lohjan Yhteislyseon lukio TERVETULOA Lohjan Yhteislyseon lukio 16-ryhmien vanhempainilta 24.1.2017 TERVETULOA OHJELMA klo 17.30 klo 18.00 kahvitarjoilu ruokasalissa JUHLASALISSA ajankohtaista lukiosta, rehtori Panu Ruoste rasismi ja vihapuheet

Lisätiedot

Työvälineitä hyvän mielen koulun rakentamiseen Lasten ja nuorten mielenterveyden edistäminen

Työvälineitä hyvän mielen koulun rakentamiseen Lasten ja nuorten mielenterveyden edistäminen Valtakunnallinen nuorisotyön koulutus Tampereella 22.-23.4.2013 Työvälineitä hyvän mielen koulun rakentamiseen Lasten ja nuorten mielenterveyden edistäminen Kriisit ja selviytymisen tukeminen Psykologi,

Lisätiedot

Arviointi/AVI/JNS Jaakko Väisänen

Arviointi/AVI/JNS Jaakko Väisänen Arviointi/AVI/JNS 11022019 Jaakko Väisänen Kriteeripohjainen arviointi Jaakko Väisänen Oppilaaseen ei enää kaadeta muistitietoa, vuosilukuja tai virrenvärssyjä... Peruskoulussa opiskellaan tietojen etsimistä,

Lisätiedot

UUSI LOPS. Kauppilantie Jalasjärvi EI OLE PAKOLLINEN KURSSI, HUOMIOI Puh TEKEMÄSI VALINNAT JA NIIDEN TOTEUTUMINEN

UUSI LOPS. Kauppilantie Jalasjärvi EI OLE PAKOLLINEN KURSSI, HUOMIOI Puh TEKEMÄSI VALINNAT JA NIIDEN TOTEUTUMINEN JALASJÄRVEN LUKIO 1.-3. VUOSIKURSSI UUSI LOPS Kauppilantie 1 61600 Jalasjärvi EI OLE PAKOLLINEN KURSSI, HUOMIOI Puh. 040 560 2480 TEKEMÄSI VALINNAT JA NIIDEN TOTEUTUMINEN Oikea kirja valitaan TARKISTAMALLA

Lisätiedot

LUKIOINFOA 9-luokan huoltajille tammikuu 2016

LUKIOINFOA 9-luokan huoltajille tammikuu 2016 rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio Koulukatu 2, 55100 Imatra www.imatranyhteislukio.fi LUKIOINFOA 9-luokan huoltajille tammikuu 2016 Toisen asteen koulutus: LUKIO - KOULUTUS AMMATILLINEN KOULUTUS

Lisätiedot

TIINA VÄLIKANGAS OPETUSSUUNNITELMA 2014

TIINA VÄLIKANGAS OPETUSSUUNNITELMA 2014 TIINA VÄLIKANGAS OPETUSSUUNNITELMA 2014 OPETUSSUUNNITELMAUUDISTUKSEN TAUSTATEKIJÄT Koulua ympäröivä maailma on muuttunut paljon 2000-luvun alusta globalisaation vaikutukset ja kestävän tulevaisuuden haasteet

Lisätiedot

Yhteiset tutkinnon osat ja työkyvyn ylläpitäminen

Yhteiset tutkinnon osat ja työkyvyn ylläpitäminen Yhteiset tutkinnon osat ja työkyvyn ylläpitäminen Kuljetusalan koulutuksen kehittämispäivät Helsinki pe 31.10.2014 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Tutkintojen muodostuminen PkL 12 b ja uusi

Lisätiedot

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta Yo-infoa ykkösille tammikuussa 2015 Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta www.ylioppilastutkinto.fi Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli / suomi toisena kielenä Näistä valittava kolme pakollista koetta:

Lisätiedot

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Tiina Nyyssönen, koulutussuunnittelija OKL tiina.m.nyyssonen@jyu.fi JYU. Since 1863. 12.11.2018 1 Millainen OKL on? Luokanopettajakoulutus =>

Lisätiedot

Ajankohtaista lukiokoulutuksesta

Ajankohtaista lukiokoulutuksesta Ajankohtaista lukiokoulutuksesta Kuntamarkkinat 12. Kuntatalo 12.9.2018 Kyösti Värri Suomen Kuntaliitto Lukiokoulutuksessa tapahtumassa Lukion erityisen koulutustehtävän uudistus 1.8.2018 Menossa tuntijakokokeilu

Lisätiedot

OPS-kommentointi. 1. Nimi tai taho: Avoimet vastaukset: Nimi - Marja-Liisa Mikkola. Vastaajien määrä: 1. Anonyymi. Nimi

OPS-kommentointi. 1. Nimi tai taho: Avoimet vastaukset: Nimi - Marja-Liisa Mikkola. Vastaajien määrä: 1. Anonyymi. Nimi OPS-kommentointi 1. Nimi tai taho: Anonyymi 1 Nimi Avoimet vastaukset: Nimi - Marja-Liisa Mikkola 2. Mitä osiota kommentti koskee? Kirjoita kommenttisi oikealla olevaan ruutuun. Mitä osiota kommentti koskee?

Lisätiedot

Ainekohtainen opetussuunnitelmatyö. Info lyseon lukiolla

Ainekohtainen opetussuunnitelmatyö. Info lyseon lukiolla Ainekohtainen opetussuunnitelmatyö Info lyseon lukiolla 8.9.2015 Yleistä 16 ainekohtaista kirjoitustiimiä (1-2, 3-6 ja 7-9 ope) 3 yleisen osan kirjoitustiimiä Esiopetuksen työryhmä Ohjausryhmä Mukana normaalikoulu

Lisätiedot

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa OPS 2016 Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa Helsingin kaupungin peruskoulujen opetussuunnitelma LUKU 3 PERUSOPETUKSEN TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET 3.1. Perusopetuksen tehtävä 3.2 Koulun kasvatus- ja

Lisätiedot

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat Tiina Tähkä, Opetushallitus

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat Tiina Tähkä, Opetushallitus Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat 18.4.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016

Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016 Opetussuunnitelma uudistuu Syksy 2016 Uudistus 10 vuoden välein Perusopetuksen opetussuunnitelma (ops) uudistetaan noin 10 vuoden välein. Taustalla valtioneuvoston asetus, jossa annetaan perusopetuksen

Lisätiedot

TERVETULOA!

TERVETULOA! TERVETULOA! 4.5.2018 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2018 YO-kokeisiin Wilmaan viimeistään 15.5. ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake tarkastetaan ja allekirjoitetaan RO-tuokiossa Suunnitelma

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat.

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat. Ympäristöoppi 4.lk Arvioinnin tuki Arvioitavat tavoitteet 5 6-7 6=osa toteutuu 7=kaikki toteutuu T1 synnyttää ja ylläpitää oppilaan kiinnostusta ympäristöön ja opiskeluun sekä auttaa oppilasta kokemaan

Lisätiedot