käytiin huhtikuussa 2015 New Yorkissa. Toteutuessaan. puolet maailman BKT:sta ja kolmanneksen kaupasta. syyskuussa lokakuussa 2014.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1.6.2015. käytiin huhtikuussa 2015 New Yorkissa. Toteutuessaan. puolet maailman BKT:sta ja kolmanneksen kaupasta. syyskuussa 2014. lokakuussa 2014."

Transkriptio

1 Lauri Kangasniemi Muistio 1 (5) KÄYNNISSÄ OLEVIA KAUPPASOPIMUSNEUVOTTELUJA EU Yhdysvallat (TTIP) Kanada (CETA) Singapore Malesia Vietnam Thaimaa Yhdeksän neuvottelukierrosta Viimeisin käytiin huhtikuussa 2015 New Yorkissa. Toteutuessaan sopimus kattaa lähes puolet maailman BKT:sta ja kolmanneksen kaupasta. syyskuussa lokakuussa Seitsemäs neuvottelukierros saatiin valmiiksi huhtikuussa neuvottelukierrosta Neljä neuvottelukierrosta Seuraava neuvottelukierros tarkoitus toteuttaa heinäkuun puolivälissä ennen kesätaukoa. Tämän jälkeen sopimus siirtyy EU:ssa parlamentin ja neuvoston hyväksyttäväksi. Sopimus tulee voimaan aikaisintaan vuonna Komissio on kysynyt Euroopan unionin tuomioistuimelta näkemystä liittyen kompetenssiinsa sopimuksen ratifioinnissa ja allekirjoittamisessa. Neuvottelujen jatkamista tunnustellaan. 13. kierros alkaa kesäkuussa. Neuvottelut ovat loppusuoralla. Molemmat osapuolet haluavat saada neuvottelut valmiiksi lähikuukausina. Uusia neuvottelukierroksia ei ole kalenterissa.

2 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK Muistio 2 (5) Japani Myanmar (investointisopimus) Kiina (investointisopimus) Andien yhteisö Mercosur Intia Välimeren ympäristö ja Itä-Eurooppa Plurilateraalit neuvottelut: Environmental Goods Agreement EGA* Kymmenen neuvottelukierrosta Ensimmäinen neuvottelukierros toteutettiin Yangonissa helmikuussa Tarkoituksena on korvata 26 jäsenvaltioiden investointisopimusta yhdellä EU-tasoisella sopimuksella. Viisi neuvottelukierrosta Sopimus Kolumbian ja Perun kanssa saatu aikaiseksi. Sen kauppaa koskevat määräykset ovat olleet alustavasti voimassa vuodesta Ecuador päätettiin ottaa mukaan heinäkuussa 2014 neuvottelujen jälkeen. Alkujaan neuvottelut alkoivat jo vuonna Neuvottelut käynnistyivät uudelleen toukokuussa Sen jälkeen on käyty yhdeksän neuvottelukierrosta. 12 kierrosta neuvotteluja Neuvottelut ovat de facto pysähtyneet kesällä Assosiaatiosopimuksia ja DCFTAvapaakauppaneuvotteluja viedään eteenpäin osana EU:n naapurustopolitiikkaa. Neuvottelut aloitettiin heinäkuussa Kuudes neuvottelukierros käytiin 11. neuvottelukierros aloitetaan alkukesästä Japani haluaa sopimuksen valmiiksi vuoden 2015 aikana. Näin nopeasti se ei kuitenkaan valmistu. Toinen neuvottelukierros on suunniteltu aloitettavaksi toukokuun lopussa. Kuudes neuvottelukierros aloitetaan heinäkuussa. Seuraavaksi EU, Kolumbia ja Peru neuvottelevat Ecuadorin liittymisen protokollasta. Bolivian liittyminenkään ei ole poissuljettua. Molemmat osapuolet valmistelevat neuvottelutarjouksia. Aloite jatkosta on Mercosurilla. Tavoitteena löytää yhteinen tilannekuva. Vapaakauppasopimus on neuvottelun/tunnustelun alla esimeriksi Marokon, Egyptin, Tunisian ja Jordanian kanssa. Viidennellä neuvottelukierroksella mukaan tulivat Turkki ja Islanti. Tavoit-

3 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK Muistio 3 (5) Information Technology Agreement ITA-2** Trade in Services Agreement TiSA*** toukokuussa Neuvotteluihin osallistuu 17 WTO-jäsentä. Alkuperäinen ITA-sopimus saatiin neuvoteltua jo vuonna Sopimusta päätettiin alkaa päivittää vuonna Huhtikuuhun 2015 mennessä 12 neuvottelukierrosta käyty. Neuvotteluihin osallistuu 24 WTO-jäsentä mukaan lukien EU. teena on laajentaa kokoonpanoa edelleen. Monet osallistujat, mukaan lukien Yhdysvallat ja EU, ovat vaatineet neuvottelujen pikaista loppuunsaattamista. Neuvotteluille ei ole deadlinea. Vuodelle 2015 on suunniteltu neljä neuvottelukierrosta. 13. neuvottelukierros käydään kuluvan vuoden heinäkuussa. * EGA on WTO:n puitteissa neuvottelun alla oleva sopimus, jonka tavoitteena on avata markkinoita ympäristöliiketoiminnan kaupalle. Mukana neuvotteluissa ovat olleet Yhdysvallat, EU, Australia, Kanada, Kiina, Costa Rica, Japani, Korea, Hong Kong, Uusi-Selanti, Norja, Singapore, Sveitsi, Taiwan, Israel, Turkki ja Islanti. ** ITA2 on aiempaa Information Technology Agreementia laajentava WTO:n puitteissa neuvoteltava sopimus. Mukana neuvotteluissa ovat olleet Yhdysvallat, EU, Norja, Islanti, Japani, El Salvador, Costa Rica, Sveitsi, Kanada, Taiwan, Montenegro, Singapore, Kolumbia, Australia, Hong Kong, Korea, Kiina, Filippiinit, Malesia, Israel, Turkki, Uusi-Seelanti, Thaimaa, Dominikaaninen tasavalta ja Mauritius. *** TiSA on kansainvälinen palvelukauppaa koskeva sopimus, jonka tavoitteena on avata markkinoita kansainväliselle palvelukaupalle. Mukana neuvotteluissa ovat olleet Yhdysvallat, EU, Australia, Kanada, Chile, Hong Kong, Islanti, Israel, Japani, Korea, Liechtenstein, Uusi-Seelanti, Norja, Sveitsi, Taiwan, Uruguay, Kolumbia, Costa Rica, Meksiko, Panama, Peru, Turkki, Pakistan ja Paraguay. Yhdysvallat EU (TTIP) TPP* Yhdeksän neuvottelukierrosta Viimeisin käytiin huhtikuussa 2015 New Yorkissa. Toteutuessaan sopimus kattaa lähes puolet maailman BKT:sta ja kolmanneksen kaupasta. Toinen Yhdysvaltojen avainsopimuksista. Sopimusta neuvotellaan yhdessä 11 Tyynenmeren alueen valtion kanssa. Toteutuessaan sopimus kattaa noin 40 prosenttia maailman BKT:sta ja yli Yksi neuvottelukierros tarkoitus toteuttaa heinäkuun puolivälissä ennen kesätaukoa. Neuvottelut ovat käynnissä. Osapuolten viranomaisten viimeisin tapaaminen oli toukokuussa. Presidentti Obama näkisi mielellään neuvottelut valmiina ennen vuoden 2016 presidentinvaaleja.

4 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK Muistio 4 (5) 40 prosenttia kaupasta. Kiina (investointisopimus) Neuvottelut aloitettiin vuonna 2008, mutta ne jäivät kesken, kun presidentti Yhdysvalloissa vaihtui. Neuvotteluja jatkettiin Neuvottelut jatkuvat. Yhdysvaltojen puolelta on sanottu, että sopimus ei ehdi valmistua ennen vuotta vuonna Neuvottelukierroksia on ollut kaiken kaikkiaan 18. *Yhdysvallat, Kanada, Australia, Brunei, Chile, Japani, Malesia, Meksiko, Uusi-Seelanti, Peru, Singapore ja Vietnam Kiina RCEP* ASEAN** (upgrade) Persianlahden arabimaiden yhteistyöneuvosto Neuvottelut aloitettiin marraskuussa Seitsemän neuvottelukierrosta Nykyisen sopimuksen päivittämistä koskevista neuvotteluista sovittiin elokuussa Toinen neuvottelukierros käytiin helmikuussa 2015 Kiinassa. Neuvottelukierrokset on aloitettu jo huhtikuussa Neuvotteluja on käyty viisi kierrosta, joskin vuoden 2009 jälkeen ei ole ollut virallisia tapaamisia. Tavoitteena ollut saada neuvottelut valmiiksi vuoden 2015 loppuun mennessä. Seuraava neuvottelukierros käydään kesäkuussa Japanissa. Osapuolten tavoitteena on saada sopimusta päivittävät neuvottelut valmiiksi vuoden 2015 loppuun mennessä. Ilmassa on merkkejä siitä, että osapuolet palaavat lähitulevaisuudessa neuvottelupöytään. Australia Norja marraskuussa Neuvottelut aloitettiin syyskuussa Kiina jäädytti neuvottelut 2010, kun Norjan Nobel-komitea myönsi Nobelin rauhanpalkinnon kiinalaisella toisinajattelijalle Liu Xiaobolle. Tämän jälkeen se implementoidaan kansallisesti. Viimeisin neuvottelukierros käytiin syyskuussa Neuvottelujen jatko on epävarmaa. Korea Neuvottelut saatiin val- Sopimus allekirjoitetaan

5 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK Muistio 5 (5) Korea-Japani Sri Lanka miiksi marraskuussa Neuvottelujen ensimmäinen kierros käytiin maaliskuussa Seitsemän neuvottelukierrosta Neuvottelut aloitettiin syyskuussa Neuvotteluja on käyty kaksi kier- vuoden 2015 ensimmäisen puolikkaan aikana, jonka jälkeen sopimuksen implementointi alkaa. Neuvottelijat tapasivat viimeksi toukokuun puolivälissä. Seuraavaa kierrosta ei ole vielä sovittu. Kolmas neuvottelukierros on tarkoitus aloittaa lähitulevaisuudessa. rosta. *Regional Comprehensive Economic Partnership -neuvotteluja käydään ASEAN-maiden ja Australian, Kiinan, Intian, Japanin, Etelä-Korean ja Uuden-Seelannin välillä. ** Brunei, Myanmar, Kambodzha, Indonesia, Laos, Malesia, Filippiinit, Singapore, Thaimaa ja Vietnam

Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO) 1 / 9 Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain 2005 2015 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 10014 10189 10171 10139 Aasia 885 1019 1088 1256 1552 1790 1737 1727 1920

Lisätiedot

Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain (Lähde: Vipunen ja CIMO)

Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain (Lähde: Vipunen ja CIMO) Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain 2008 2017 (Lähde: Vipunen ja CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 8667 9388 10123 9931 10014 10189 10171 10139 10444 9551 Aasia 1256 1552 1790 1737 1727 1920 1783 1762

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Maa Komission tuontipäätös Maahantuonti hyväksytty kansallisesti

Maa Komission tuontipäätös Maahantuonti hyväksytty kansallisesti N:o 1088 2965 Liite 1 Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita, piikkinahkaisia, vaippaeläimiä

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO) 1 / 9 Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain 2000 2011 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 6880 7475 7434 7555 8241 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 Aasia 515 524 574 512 773 885 1019 1088

Lisätiedot

Erasmus+ korkeakoulutukselle KA107 globaali liikkuvuus

Erasmus+ korkeakoulutukselle KA107 globaali liikkuvuus Erasmus+ korkeakoulutukselle KA107 globaali liikkuvuus Hakukierros 2015 (4.3.2015) Korkeakoulutuksen Erasmus+ -globaalin liikkuvuuden ensimmäisellä hakukierroksella tukea haki 30 korkeakoulua ja kaksi

Lisätiedot

Suomesta 1 / 9. Kaikki yhteensä. 515 Afganistan. 3 Arabiemiirikunnat. 2 Armenia Azerbaidžan Bangladesh. 2 5 Georgia Hongkong.

Suomesta 1 / 9. Kaikki yhteensä. 515 Afganistan. 3 Arabiemiirikunnat. 2 Armenia Azerbaidžan Bangladesh. 2 5 Georgia Hongkong. / Vaihto opiskelu Suomesta kohde ja lähtömaittain 000 00 (Lähde: CIMO) Suomesta 000 00 000 00 00 00 00 00 00 00 00 Kaikki yhteensä 0 0 0 Aasia Afganistan Arabiemiirikunnat Armenia Azerbaidžan Bangladesh

Lisätiedot

Kansainvälinen kauppa ja kasvun rajat

Kansainvälinen kauppa ja kasvun rajat Kansainvälinen kauppa ja kasvun rajat Osastopäällikkö Markku Keinänen 30.9.2015 Kauppasopimukset on trendi EU-USA -sopimus (TTIP) : 50 % maailman bkt:sta USA-Tyynimeri sopimus (TPP) : 40 % maailman bkt:sta

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO) 1 / 10 Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain 2004 2013 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 8241 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 10014 10189 Aasia 773 885 1019 1088 1256 1552 1790 1737

Lisätiedot

Aikuisten ylipainon & lihavuuden esiintyvyys maailmassa alueittain

Aikuisten ylipainon & lihavuuden esiintyvyys maailmassa alueittain Aikuisten ylipainon & lihavuuden esiintyvyys maailmassa alueittain Euroopan alue Albania 2008-9 Kansallinen 10302 15-49 44.8 8.5 29.6 9.7 DHS Armenia 2005 Kansallinen 6016 15-49 26.9 15.5 DHS Itävalta

Lisätiedot

Säädöskokoelman sopimussarjan numero. Alankomaat 1995 84/1997 Ks. myös Alankomaiden Antillit ja Aruba Alankomaiden Antillit 63/2011

Säädöskokoelman sopimussarjan numero. Alankomaat 1995 84/1997 Ks. myös Alankomaiden Antillit ja Aruba Alankomaiden Antillit 63/2011 SUOMEN VOIMASSA OLEVAT, ALLEKIRJOITETUT, PARAFOIDUT JA NEUVOTELTAVANA OLEVAT TULOVEROSOPIMUKSET (MUKAAN LUKIEN SÄÄSTÖJEN TUOTTAMIA KOR- KOTULOJA KOSKEVAT SOPIMUKSET), TILANNE 23.3.2016 Valtio Sopimuksen

Lisätiedot

Maa Komission tuontipäätös Maahantuonti hyväksytty kansallisesti. Alankomaiden antillit. Albania 95/90/EY Algeria Angola

Maa Komission tuontipäätös Maahantuonti hyväksytty kansallisesti. Alankomaiden antillit. Albania 95/90/EY Algeria Angola 1884 Liite 1 Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita, piikkinahkaisia, vaippaeläimiä ja merikotiloita

Lisätiedot

Perustuslain 97 :n mukainen selvitys EU:ssa valmisteltavista asioista

Perustuslain 97 :n mukainen selvitys EU:ssa valmisteltavista asioista VALTIOVARAINMINISTERIÖ 18.12.2003 Eduskunta Suuri Valiokunta Asia Perustuslain 97 :n mukainen selvitys EU:ssa valmisteltavista asioista Ohessa saatetaan eduskunnan suuren valiokunnan tietoon ehdotus neuvoston

Lisätiedot

Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita

Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita 4258 Liite 1 Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita ja jalosteita, kuitenkin lukuun ottamatta kaksikuorisia simpukoita, piikkinahkaisia, vaippa-eläimiä

Lisätiedot

EU Japani vapaakauppasopimus ja muut ajankohtaiset neuvottelut. Lähde: EU commission

EU Japani vapaakauppasopimus ja muut ajankohtaiset neuvottelut. Lähde: EU commission EU Japani vapaakauppasopimus ja muut ajankohtaiset neuvottelut Lähde: EU commission WTO-neuvottelut vs. vapaakauppaneuvottelut WTO: maailmankaupan yleinen sääntöperusta sekä neuvottelu- ja riitojenratkaisufoorumi

Lisätiedot

Vähenevät toimeksiannot ja tuntuvat sähköistyksen lisäkustannukset. Rauli Werdermann, Schenker Oy

Vähenevät toimeksiannot ja tuntuvat sähköistyksen lisäkustannukset. Rauli Werdermann, Schenker Oy Vähenevät toimeksiannot ja tuntuvat sähköistyksen lisäkustannukset -mahdoton yhtälö? Rauli Werdermann, Schenker Oy DB Schenker Suomi - yleistä Asema kansainvälisesti Maakuljetukset/logistiikka nro 1 kotimaassa

Lisätiedot

N:o Liite 1. Seuraavien kolmansien maiden osalta komissio. ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita,

N:o Liite 1. Seuraavien kolmansien maiden osalta komissio. ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita, N:o 338 965 Liite 1 Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita, piikkinahkaisia, vaippaeläimiä ja

Lisätiedot

N:o Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita

N:o Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita N:o 667 1863 Liite 1 Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita ja jalosteita, kuitenkin lukuun ottamatta kaksikuorisia simpukoita, piikkinahkaisia,

Lisätiedot

Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja

Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja 20 N:o 10 Liite 1 Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita, piikkinahkaisia, vaippaeläimiä ja merikotiloita

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 24. heinäkuuta 2009 (OR. en) 11946/09 EUROPOL 49

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 24. heinäkuuta 2009 (OR. en) 11946/09 EUROPOL 49 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 24. heinäkuuta 2009 (OR. en) 11946/09 EUROPOL 49 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EHDOTUS NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI luettelon määrittämiseksi kolmansista valtioista ja organisaatioista,

Lisätiedot

Osaamisen johtaminen monikansallisessa ympäristössä

Osaamisen johtaminen monikansallisessa ympäristössä Osaamisen johtaminen monikansallisessa ympäristössä 2 4/14/2016 [Presentation name / Author] Koulutuksen kehitys Strategisten kompetenssien kuvaaminen Osaamisen hallinta 3 14.4.2016 [Presentation name

Lisätiedot

MDP in Information Security and CryptogIran 1 1

MDP in Information Security and CryptogIran 1 1 1 (6) B MDP in Futures Studies Australia 1 1 Iran 2 1 3 Itävalta 1 1 Latvia 1 1 Puola 1 1 Suomi 2 6 8 4 20 Tsekki 1 1 Valko-Venäjä 1 1 Venäjä 1 1 2 Viro 1 1 Z_tieto puuttuu 6 3 4 17 30 MDP in Futures Studies

Lisätiedot

Toimitus. Kuljetus Suomi:

Toimitus. Kuljetus Suomi: Toimitus Kuljetus Suomi: Toimitusmaksu alle 150,00 tilauksille on 9,95. Me tarjoamme ilmaisen toimituksen, jos tilauksen summa ylittää 150,00 (paitsi toimitus ulkomaille ja erityistapaukset ylimitoitettu

Lisätiedot

Kauppapolitiikan keinot suomalaisten yritysten kilpailukyvyn parantamisessa. Alivaltiosihteeri Markku Keinänen, Ulkoministeriö

Kauppapolitiikan keinot suomalaisten yritysten kilpailukyvyn parantamisessa. Alivaltiosihteeri Markku Keinänen, Ulkoministeriö Kauppapolitiikan keinot suomalaisten yritysten kilpailukyvyn parantamisessa Alivaltiosihteeri Markku Keinänen, Ulkoministeriö 11.10.2017 Kauppapolitiikan uudet suuntaukset Aiempaa näkyvämpi osa EU:n ulkoista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.1.2016 COM(2016) 9 final 2016/0004 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS yhteistyötä ja vastavuoroista hallinnollista avunantoa tulliasioissa koskevan Euroopan unionin ja Uuden-Seelannin

Lisätiedot

Turun yliopisto Kv-maisteriohjelmien uudet opiskelijat ohjelmittain aiemman tutkinnon maan mukaan

Turun yliopisto Kv-maisteriohjelmien uudet opiskelijat ohjelmittain aiemman tutkinnon maan mukaan 1 (6) International Master in Management of IT Alankomaat 1 5 5 5 6 Australia 1 1 Belgia 1 1 Intia 2 1 Japani 1 Kiina 2 2 2 2 1 1 3 Kolumbia 1 Libanon 1 Norja 1 Papua-Uusi-Guinea 1 Portugali 1 Puola 1

Lisätiedot

Mikä TTIP? TTIP: Transatlantic Trade and Investment Partnership

Mikä TTIP? TTIP: Transatlantic Trade and Investment Partnership Mikä TTIP? TTIP: Transatlantic Trade and Investment Partnership Mikä TTIP? TTIP: Transatlantic Trade and Investment Partnership EU:n ja USA:n välinen kauppa- ja investointikumppanuus Virallisena tavoitteena

Lisätiedot

Tj Leif Fagernäs: Työehdot Suomessa ja kilpailijamaissa. EK-elinkeinopäivä Jyväskylä 15.9.2005

Tj Leif Fagernäs: Työehdot Suomessa ja kilpailijamaissa. EK-elinkeinopäivä Jyväskylä 15.9.2005 Tj Leif Fagernäs: Työehdot Suomessa ja kilpailijamaissa EK-elinkeinopäivä Jyväskylä 15.9.2005 Työvoimakustannukset EU-maissa 2005 Teollisuuden työntekijät Tanska Saksa Belgia Suomi Alankomaat Ruotsi Itävalta

Lisätiedot

Coloplastin paikallistoimistot

Coloplastin paikallistoimistot Afrikka Aasia Australia Eurooppa Pohjois-Amerikka Etelä-Amerikka Afrikka Algeria (ranska, arabia) (maksuton*) +213 0560 16 50 18, +213 0560 16 59 59 sunnuntai torstai, 9.00 17.00 dzconsumerservice@coloplast.com

Lisätiedot

U 45/2014 vp. Services Agreement, TiSA) Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka

U 45/2014 vp. Services Agreement, TiSA) Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka U 45/2014 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle useanvälisen palvelukauppasopimuksen neuvottelemisesta (Trade in Services Agreement, TiSA) Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti lähetetään eduskunnalle

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 3.2.2016 JOIN(2016) 4 final 2016/0025 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Päivärahat 2016. Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat: yli 6 tuntia (osapäiväraha) 19,00. yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 40,00

Päivärahat 2016. Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat: yli 6 tuntia (osapäiväraha) 19,00. yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 40,00 Päivärahat 2016 Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat: Työmatkan kestoaika Päivärahan enimmäismäärä (euro) yli 6 tuntia (osapäiväraha) 19,00 yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 40,00

Lisätiedot

PUNAINEN LIHA JA SIITÄ VALMISTETUT RAAKALIHAVALMISTEET SEKÄ JAUHELIHA

PUNAINEN LIHA JA SIITÄ VALMISTETUT RAAKALIHAVALMISTEET SEKÄ JAUHELIHA 2382 N:o 792 LIITE 1 PUNINEN LIH J SIITÄ VLMISTETUT RKLIHVLMISTEET SEKÄ JUHELIH Punaista lihaa ja siitä valmistettua jauhelihaa ja raakalihavalmisteita saadaan tuoda allaolevan taulukon mukaisesti. Merkkien

Lisätiedot

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444

Lisätiedot

KAUPPAPOLITIIKAN UUDET SUUNTAUKSET

KAUPPAPOLITIIKAN UUDET SUUNTAUKSET KAUPPAPOLITIIKAN UUDET SUUNTAUKSET Aiempaa näkyvämpi osa EU:n ulkoista toimintaa; kauppapolitiikan politisoituminen Aiempaa enemmän esillä EU:n kilpailukykypolitiikassa johtuen globaaleista arvoketjuista

Lisätiedot

x = ATA carnet hyväksytään / - = ATA carnet'ta ei väksytä / 1 =Kansallisten määräyten mukaan (lisätietoja Kauppakamarista)

x = ATA carnet hyväksytään / - = ATA carnet'ta ei väksytä / 1 =Kansallisten määräyten mukaan (lisätietoja Kauppakamarista) ATA CARNET HYVÄKSYMISTILANNE A = Ammatinharjoittamisvälineet, N = Näyttelytavarat, T = Tavaranäytteet, K = K A N T K P ALBANIA (ALBANIA - AL) x x x x - ALGERIA (ALGERIA - DZ) x x 1 - - ANDORRA (ANDORRA

Lisätiedot

Säädöskokoelman sopimussarjan numero. Alankomaat 1995 84/1997 Ks. myös Alankomaiden Antillit ja Aruba Alankomaiden Antillit 63/2011

Säädöskokoelman sopimussarjan numero. Alankomaat 1995 84/1997 Ks. myös Alankomaiden Antillit ja Aruba Alankomaiden Antillit 63/2011 SUOMEN VOIMASSA OLEVAT, ALLEKIRJOITETUT, PARAFOIDUT JA NEUVOTELTAVANA OLEVAT TULOVEROSOPIMUKSET (MUKAAN LUKIEN SÄÄSTÖJEN TUOTTAMIA KOR- KOTULOJA KOSKEVAT SOPIMUKSET), TILANNE 17.03.2014 Valtio Sopimuksen

Lisätiedot

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201700964 TUO20 Hurtta Mia(UM) 13.09.2017 Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja

Lisätiedot

Tasavallan presidentin asetus

Tasavallan presidentin asetus Tasavallan presidentin asetus Suomen ulkomaanedustustojen sijaintipaikoista ja konsulipalveluiden järjestämisestä ulkoasiainhallinnossa Tasavallan presidentin päätöksen mukaisesti säädetään ulkoasiainhallintolain

Lisätiedot

N:o PUNAINEN LIHA JA SIITÄ VALMISTETUT RAAKALIHAVALMISTEET SEKÄ JAUHELIHA

N:o PUNAINEN LIHA JA SIITÄ VALMISTETUT RAAKALIHAVALMISTEET SEKÄ JAUHELIHA N:o 375 2873 LIITE 1 PUNAINEN LIHA JA SIITÄ VALMISTETUT RAAKALIHAVALMISTEET SEKÄ JAUHELIHA Punaista lihaa siitä valmistettua uhelihaa raakalihavalmisteita saadaan tuoda alla olevan taulukon mukaisesti.

Lisätiedot

EU:n etuuskohtelusopimukset: Viennissä tarvittavat alkuperäselvitykset

EU:n etuuskohtelusopimukset: Viennissä tarvittavat alkuperäselvitykset EU:n etuuskohtelusopimukset: Viennissä tarvittavat alkuperäselvitykset Sopimusmaa Sopimus EFTA - Islanti ETA ( EUR- - Liechtenstein ETA ( EUR- - Norja ETA ( EUR- - Sveitsi Vapaakauppasopimus ( EUR- Albania

Lisätiedot

Lentäen tehdyt vapaa-ajan valmismatkat vuosina 2012 ja 2011 (sisältää räätälöidyt matkapaketit)

Lentäen tehdyt vapaa-ajan valmismatkat vuosina 2012 ja 2011 (sisältää räätälöidyt matkapaketit) Suomen matkatoimistoalan liitto ry Association of Finnish Travel Agents Lentäen tehdyt vapaa-ajan valmismatkat vuosina 2012 ja 2011 (sisältää räätälöidyt matkapaketit) Ero toteutumassa 2012 2011 2012 /

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.10.2013 COM(2013) 688 final 2013/0329 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Australian liittovaltion, Brasilian liittotasavallan, Kanadan, Kiinan kansantasavallan

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) 1.8.2015 FI L 206/69 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) 2015/1338, annettu 30 päivänä heinäkuuta 2015, kolmansien maiden neuvoston direktiivin 96/23/EY 29 artiklan mukaisesti toimittamien suunnitelmien

Lisätiedot

Webinaari Kulttuuritietoinen ohjaus Sanna Matikainen, OAKK

Webinaari Kulttuuritietoinen ohjaus Sanna Matikainen, OAKK Webinaari 1.10.2012 Kulttuuritietoinen ohjaus Sanna Matikainen, OAKK Maahanmuuttajakoulutus OAKK:ssa OAKK:n maahanmuuttajakoulutukseen on osallistunut vuodesta 1989 alkaen lähes 4000 opiskelijaa 114 eri

Lisätiedot

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 20.6.2013 B7-****/2013 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS suullisesti vastattavan kysymyksen B7-****/2013 johdosta työjärjestyksen 115 artiklan 5 kohdan mukaisesti EU:n

Lisätiedot

Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017

Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017 Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 217 Bkt:n kehitys 217 / 216, % Pohjois-Amerikka: +2,2 % USA +2,2 % Kanada +2, % Etelä- ja Väli-Amerikka: +2,1 % Brasilia +1,2 % Meksiko +2,2 % Argentiina

Lisätiedot

Sopimusasiakkaan ulkomaanpuheluhinnasto

Sopimusasiakkaan ulkomaanpuheluhinnasto Ulkomaanpuheluhinnasto 01.01.2013 /min + pvm Afganistan 1,33 Alankomaat 0,20 Alankomaat - matkapuhelimet 0,38 Alankomaiden Antillit 1,15 Albania 0,41 Albania - matkapuhelimet 0,57 Algeria 0,41 Algeria

Lisätiedot

PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402

PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 23 RELEX 402 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3463. istunto (ULKOASIAT/KAUPPA),

Lisätiedot

Sisäministeriön asetus

Sisäministeriön asetus Sisäministeriön asetus vapaaehtoisen paluun avustuksesta Sisäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta

Lisätiedot

KANSAINVÄLISYYS TOIMINTATAPANA

KANSAINVÄLISYYS TOIMINTATAPANA KANSAINVÄLISYYS TOIMINTATAPANA KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI 9. 10.12.2015 VAASA PÄIVI CASTRÉN WÄRTSILÄ OYJ / 18 KOKO ELINKAAREN KATTAVIA VOIMARATKAISUJA Kansainvälisesti johtava kestävien

Lisätiedot

UPS:n World Ease -palvelu. Toimitusketjun lyhentäminen auttaa kansainvälisen jakelun optimoinnissa

UPS:n World Ease -palvelu. Toimitusketjun lyhentäminen auttaa kansainvälisen jakelun optimoinnissa UPS:n -palvelu Toimitusketjun lyhentäminen auttaa kansainvälisen jakelun optimoinnissa Asialista Mikä on -palvelu? -palvelun edut Esimerkki -palvelun säästöistä -palvelun kelpoisuus -palvelumaat -lähetyksen

Lisätiedot

Korkean tuberkuloosi-ilmaantuvuuden maat sekä pakolaisilta ja turvapaikanhakijoilta maakohtaisesti seulottavat sairaudet

Korkean tuberkuloosi-ilmaantuvuuden maat sekä pakolaisilta ja turvapaikanhakijoilta maakohtaisesti seulottavat sairaudet Korkean tuberkuloosi-ilmaantuvuuden maat sekä pakolaisilta ja turvapaikanhakijoilta maakohtaisesti seulottavat sairaudet Afghanistan x x Alankomaat Alankomaiden Antillit Albania Algeria x x Amerikan Samoa

Lisätiedot

FedExin uudet hinnat voimassa tammikuun 4. päivästä 2016

FedExin uudet hinnat voimassa tammikuun 4. päivästä 2016 FedExin uudet hinnat voimassa tammikuun. päivästä 0 Olivatpa lähetyksesi painavia tai kevyitä, kiireellisiä tai vähemmän kiireellisiä, FedEx tarjoaa sinulle ratkaisun. Hyödyt erittäin luotettavan palvelun

Lisätiedot

KA107 Erasmus+ globaali liikkuvuus myönnöt korkeakouluittain, hakukierros 2019

KA107 Erasmus+ globaali liikkuvuus myönnöt korkeakouluittain, hakukierros 2019 2019-1-FI01-KA107-060676 AALTO KORKEAKOULUSAATIO SR Juncker Horn of Africa Window Kenya H4 67730,00 31140,00 46,0 % Juncker Horn of Africa Window Kenya H1 14127,00 4787,00 33,9 % Juncker Horn of Africa

Lisätiedot

Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997

Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997 Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997 Toimittajat: Aarre Peltola Helena Herrala-Ylinen 8.9.1998 447 Tuontiraakapuusta viisi kuudesosaa tuli Venäjältä Saksaan ja Iso-Britanniaan

Lisätiedot

Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998

Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998 Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998 Toimittajat: Aarre Peltola Helena Herrala-Ylinen 19.7.1999 491 Tuontipuu virtasi Venäjältä Suomeen Saksaan ja Iso-Britanniaan 34 prosenttia metsäsektorimme viennistä

Lisätiedot

MATKAPUHELUHINNAT ULKOMAILLE alkaen

MATKAPUHELUHINNAT ULKOMAILLE alkaen 1/6 MATKAPUHELUHINNAT ULKOMAILLE 1.1.2013 alkaen nnumero Afganistan 93 2,022 1,631 Alankomaat 31 0,467 0,377 0,285 0,23 - matkapuhelimiin 0,691 0,557 0,508 0,41 Alankomaiden Antillit 599 1,698 1,369 Alaska

Lisätiedot

Säädöskokoelman sopimussarjan numero. Alankomaat /1997 Ks. myös Alankomaiden Antillit ja Aruba Alankomaiden Antillit 63/2011

Säädöskokoelman sopimussarjan numero. Alankomaat /1997 Ks. myös Alankomaiden Antillit ja Aruba Alankomaiden Antillit 63/2011 SUOMEN VOIMASSA OLEVAT, ALLEKIRJOITETUT, PARAFOIDUT JA NEUVOTELTAVANA OLEVAT TULOVEROSOPIMUKSET (MUKAAN LUKIEN SÄÄSTÖJEN TUOTTAMIA KOR- KOTULOJA KOSKEVAT SOPIMUKSET), TILANNE 6.9.2016 Valtio Sopimuksen

Lisätiedot

Suosituimmat kohdemaat

Suosituimmat kohdemaat Suosituimmat kohdemaat Maakuntanro Maakunta Kohdemaa Maakoodi sum_lah_opisk 21 Ahvenanmaa - Kreikka GR 3 Åland Italia IT 3 Turkki TR 2 Saksa DE 1 09 Etelä-Karjala Venäjä RU 328 Britannia GB 65 Ranska FR

Lisätiedot

Sis i äi s nen äi Tervetuloa taloon!

Sis i äi s nen äi Tervetuloa taloon! Tervetuloa taloon! Perehdytyksellä hyvä startti työuralle! ISS Perehdytyskäytäntöihin sisältyvät: Perehdytyskortin käyttöönotto Tervetuloa Taloon -perehdytys tai -verkkokurssi Tehtäväkohtainen perehdytys

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

W2E & Bioenergy workshop Helena Saren

W2E & Bioenergy workshop Helena Saren W2E & Bioenergy workshop 22.11. Helena Saren Ehdotus vuoden 2017 toimenpiteille Maa Fokus Aktiviteetit Aasia Indonesia Bio/Jäte Fact-finding projektilistaus (GP), 5/2017 ministeridelegaatio + B2B tapaamiset

Lisätiedot

LIITE 2. Seuraavista kolmansista maista saadaan tuoda maahan

LIITE 2. Seuraavista kolmansista maista saadaan tuoda maahan 452 LIITE 2 Seuraavista kolmansista maista saadaan tuoda maahan 1) pastöroituja maitopohjaisia tuotteita, jotka pastöroinnin jälkeen antavat kielteisen tuloksen fosfataasikokeessa, joiden ph-arvo pastöroinnin

Lisätiedot

Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa

Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa 24.9.2013 Pääekonomisti Jukka Palokangas Maailmantalouden kasvunäkymät vuodelle 2014 (ennusteiden keskiarvot koottu syyskuussa

Lisätiedot

AEO. Authorised Economic Operator. Vastavuoroisen tunnustaminen tilannekatsaus. AEO-toimijapäivä 3.9.2014 1

AEO. Authorised Economic Operator. Vastavuoroisen tunnustaminen tilannekatsaus. AEO-toimijapäivä 3.9.2014 1 T AEO Authorised Economic Operator Vastavuoroisen tunnustaminen tilannekatsaus AEO-toimijapäivä 1 1) AEO-ohjelmien vertailu teoriassa TUNNUSTAMISEN VAIHEET - hakemus-, arviointiprosessi, kriteerit ja edut

Lisätiedot

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kansantalouden kehityskuva Talouden rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Suomen talous vuonna 21 euroalueen keskimääräiseen verrattuna Euroalue Suomi Työttömyys, % 12 1 8 6 4 Julkisen

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle

LIITTEET. asiakirjaan. Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.12.2015 COM(2015) 597 final ANNEXES 1 to 5 LIITTEET asiakirjaan Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle Euroopan unionin virkamiesten ja muun henkilöstön palkkojen

Lisätiedot

LIITE 6 Seuraavista kolmansista maista saadaan tuoda maahan

LIITE 6 Seuraavista kolmansista maista saadaan tuoda maahan N:o 318 983 LIITE 6 Seuraavista kolmansista maista saadaan tuoda maahan 1) lemmikkieläinrehua täyssäilykkeenä, jonka valmistukseen on voitu käyttää suuririskisestä eläinjätteestä peräisin olevaa eläinproteiinia,

Lisätiedot

ja Latvian 4 prosenttia. Muiden maiden osuudet jäivät alle prosenttiin. Ulkomaankaupan tavaraluokituksen parantuminen mahdollisti

ja Latvian 4 prosenttia. Muiden maiden osuudet jäivät alle prosenttiin. Ulkomaankaupan tavaraluokituksen parantuminen mahdollisti A JI Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2002 JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Aarre Peltola 1.8.2003 685 Puun tuonnissa 16 miljoonan

Lisätiedot

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma?

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? 18.5.2016 Sijoitusten jakaminen eri kohteisiin Korot? Osakkeet? Tämä on tärkein päätös! Tilanne nyt Perustilanne Perustilanne Tilanne nyt KOROT neutraalipaino OSAKKEET

Lisätiedot

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.12.2018 C(2018) 8872 final ANNEX LIITE asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 184/2005 liitteen I muuttamisesta siltä osin

Lisätiedot

Raaka- ja jätepuu Suomeen tuotiin viime vuonna 12,9 miljoonaa kuutiometriä raaka- ja jätepuuta.

Raaka- ja jätepuu Suomeen tuotiin viime vuonna 12,9 miljoonaa kuutiometriä raaka- ja jätepuuta. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2000 Toimittaja: Aarre Peltola 20.8.2001 589 Tuontipuusta 84 prosenttia tuli Venäjältä Saksaan viidennes metsäteollisuuden viennistä Raaka- ja jätepuu Suomeen

Lisätiedot

Kuvio 1 Matematiikan kansalliset suorituspistemäärät

Kuvio 1 Matematiikan kansalliset suorituspistemäärät Kuvio 1 Matematiikan kansalliset suorituspistemäärät Kansallinen keskiarvo jakauma Korea 613 (90) h Singapore 611 (84) h Taiwan 609 (106) h Hongkong 586 (84) h Japani 570 (85) h Venäjä 539 (81) h Israel

Lisätiedot

RPM International Inc. Tukilinjan käyttöohjeet

RPM International Inc. Tukilinjan käyttöohjeet RPM International Inc. Tukilinjan käyttöohjeet Vaikka sääntöjen noudattamiseen liittyvät asiat voidaankin usein ratkaista paikallistasolla, RPM International Inc.:n ( RPM ) tukilinja tarjoaa vaihtoehtoisen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0053 (NLE) 7128/15 VISA 98 COLAC 27 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja

Lisätiedot

Säädöskokoelman sopimussarjan numero. Alankomaat /1997 Ks. myös Alankomaiden Antillit ja Aruba Alankomaiden Antillit. 53/2005 ja 77/2005 6/2017

Säädöskokoelman sopimussarjan numero. Alankomaat /1997 Ks. myös Alankomaiden Antillit ja Aruba Alankomaiden Antillit. 53/2005 ja 77/2005 6/2017 SUOMEN VOIMASSA OLEVAT, ALLEKIRJOITETUT, PARAFOIDUT JA NEUVOTELTAVANA OLEVAT TULOVEROSOPIMUKSET (MUKAAN LUKIEN SÄÄSTÖJEN TUOTTAMIA KOR- KOTULOJA KOSKEVAT SOPIMUKSET), TILANNE 8.2.2017 Valtio Sopimuksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0220 (NLE) 10974/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: WTO 196 SERVICES 21 FDI 17 CDN 13 NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan

Lisätiedot

Aasian taloudet nouseeko uusi aamu idästä?

Aasian taloudet nouseeko uusi aamu idästä? Aasian taloudet nouseeko uusi aamu idästä? Seija Parviainen Suomen Pankki Vaasa 17.9.29 Miksi Aasialla on väliä Suomen taloudelle? Asian kehittyvät taloudet pitäneet maailmantalouden pyörät pyörimässä

Lisätiedot

1 (6) Etuuskohteluun oikeuttavat alkuperäselvitykset viennissä EU:n sopimusmaihin ja tietyille alueille: Muu alkuperäselvitys kuin todistus

1 (6) Etuuskohteluun oikeuttavat alkuperäselvitykset viennissä EU:n sopimusmaihin ja tietyille alueille: Muu alkuperäselvitys kuin todistus 1 (6) Tilanne 01.02.2019, suuntaa antava luettelo, (GSP:n NO-, CH-, TR- kumulaatiota ei ole otettu tässä huomioon) Viennissä Japaniin, Kanadaan ja EU:n GSP-järjestelmän edunsaajamaahan viejän tulee olla

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.1.2014 COM(2013) 848 final 2013/0414 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS siviilikäyttöön tarkoitettua maailmanlaajuista satelliittinavigointijärjestelmää (GNSS) koskevan yhteistyösopimuksen

Lisätiedot

VALTION MATKUSTUSSÄÄNNÖN MUKAISTEN KORVAUSTEN TARKIS- TUKSET KUSTANNUSTASON MUUTOKSET HUOMIOON OTTAEN 1.1.2009 ALKAEN

VALTION MATKUSTUSSÄÄNNÖN MUKAISTEN KORVAUSTEN TARKIS- TUKSET KUSTANNUSTASON MUUTOKSET HUOMIOON OTTAEN 1.1.2009 ALKAEN VALTIOVARAINMINISTERIÖ 25.11.2008 VALTION MATKUSTUSSÄÄNNÖN MUKAISTEN KORVAUSTEN TARKIS- TUKSET KUSTANNUSTASON MUUTOKSET HUOMIOON OTTAEN 1.1.2009 ALKAEN Korvauslaji: Voimassa oleva taso Uusi taso Muutos-%

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 4.8.2016 JOIN(2016) 37 final 2016/0241 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Malesian hallituksen

Lisätiedot

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä.

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. 1997D0222 FI 20.03.1998 002.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. "B KOMISSION PÄÄTÖS, tehty 28 päivänä helmikuuta 1997, luettelosta kolmansista

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2010 KOM(2010) 426 lopullinen 2010/0231 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen tekemisestä Sveitsin valaliiton osallistumista

Lisätiedot

Ulkomailla tehdystä työmatkasta suoritettavien päivärahojen enimmäismäärät ovat:

Ulkomailla tehdystä työmatkasta suoritettavien päivärahojen enimmäismäärät ovat: Ulkomailla tehdystä työmatkasta suoritettavien päivärahojen enimmäismäärät ovat: Maa tai alue Afganistan 56 Alankomaat 65 Albania 52 Algeria 68 Andorra 58 Angola 97 Antigua ja Barbuda 74 Arabiemiirikunnat

Lisätiedot

Tuodusta puusta 78 prosenttia (15,6 milj. m³) oli peräisin Venäjältä.

Tuodusta puusta 78 prosenttia (15,6 milj. m³) oli peräisin Venäjältä. A JI Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2006 JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Aarre Peltola 27.7.2007 877 Metsäteollisuustuotteiden

Lisätiedot

Maahanmuuttajien tartuntatautien seulonta sekä lasten tuberkuloosi- ja hepatiitti B - rokotukset

Maahanmuuttajien tartuntatautien seulonta sekä lasten tuberkuloosi- ja hepatiitti B - rokotukset Maahanmuuttajien tartuntatautien sekä lasten tuberkuloosi- ja hepatiitti B - rokotukset Päivitetty 22.5.2019 Tämä suositus ohjaa tarttuvien tautien a ulkomaalaistaustaisilta Suomeen muuttavilta henkilöiltä.

Lisätiedot

Maahanmuuttajien tartuntatautien seulonta sekä lasten tuberkuloosi- ja hepatiitti B - rokotukset

Maahanmuuttajien tartuntatautien seulonta sekä lasten tuberkuloosi- ja hepatiitti B - rokotukset Maahanmuuttajien tartuntatautien seulonta sekä lasten tuberkuloosi- ja hepatiitti B - rokotukset Päivitetty 23.8.2019 Tämä suositus ohjaa tarttuvien tautien seulontaa ulkomaalaistaustaisilta Suomeen muuttavilta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0317 (NLE) 15374/17 COLAC 134 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

I. TYÖNTEKIJÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET

I. TYÖNTEKIJÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 8.1.2019 1 I. TYÖNTEKIJÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 1.1. 31.12.2019 Teknologiateollisuus ry:n ja Teollisuusliitto ry:n välisen työehtosopimuksen 22 luvun mukaiset matkakustannusten korvaukset ovat

Lisätiedot

Kokopäiväraha, kun matka kestänyt yli 10 tuntia 42,00. Osapäiväraha, kun matka kestänyt yli 6 tuntia 19,00

Kokopäiväraha, kun matka kestänyt yli 10 tuntia 42,00. Osapäiväraha, kun matka kestänyt yli 6 tuntia 19,00 1 (8) I. TYÖNTEKIJÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 1.1. 31.12.2018 :n ja Metallityöväen Liitto ry:n välisen työehtosopimuksen 22 luvun mukaiset matkakustannusten korvaukset ovat vuonna 2018 seuraavat:

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 812. Maa- ja metsätalousministeriön päätös

SISÄLLYS. N:o 812. Maa- ja metsätalousministeriön päätös SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä heinäkuuta 1999 N:o 812 820 SISÄLLYS N:o Sivu 812 Maa- ja metsätalousministeriön päätös kolmansista maista tuotavasta lihasta ja lihatuotteista

Lisätiedot

vähintään 80 C:n lämpötilan. D =kuumennuskäsittely, jonka aikana valmisteeseen käytetty liha kauttaaltaan saavuttaa

vähintään 80 C:n lämpötilan. D =kuumennuskäsittely, jonka aikana valmisteeseen käytetty liha kauttaaltaan saavuttaa N:o 198 863 LIITE 6 Merkkien selitykset: Käsittelyvaatimukset lueteltuina järjestyksessä tehokkaimmasta käsittelystä vähiten tehokkaaseen käsittelyyn: B = käsittely ilmatiiviissä säiliössä Fc-arvoon 3

Lisätiedot

ULKOMAANPUHELUIDEN HINNASTO

ULKOMAANPUHELUIDEN HINNASTO 1 ULKOMAANPUHELUIDEN HINNASTO Voimassa 1.11.2016 alkaen Kohdemaa /min Afganistan 1,65 Alankomaat 0,24 Alankomaat - matkapuhelimet 0,47 Alankomaiden Antillit 1,42 Albania 0,51 Albania - matkapuhelimet 0,71

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 4/2016 30.6.2016 Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain *) Pl. henkilöautojen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.8.2018 COM(2018) 580 final 2018/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välisellä laaja-alaisella talous- ja kauppasopimuksella

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 43/2013 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012 8.11.2013 Aarre Peltola Puun tuonti 10 miljoonaa kuutiometriä ja metsäteollisuustuotteiden

Lisätiedot