HYVINVOINTIRAPORTTI 2016 JA HYVINVOINNIN SEKÄ TERVEYDEN EDISTÄMISEN TOIMINTASUUNNITELMA HOLLOLAN KUNNASSA 2017
|
|
- Elisabet Lehtilä
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 HYVINVOINTIRAPORTTI 2016 JA HYVINVOINNIN SEKÄ TERVEYDEN EDISTÄMISEN TOIMINTASUUNNITELMA HOLLOLAN KUNNASSA 2017 Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Kunnanhallitus Valtuusto
2 Sisällysluettelo 1. Johdanto Hyvinvointityöryhmä ja hyvinvointityö osana kunnan strategiaa Hyvinvointityöryhmän toimenpiteet vuodelle Hyvinvointityöryhmän vuoden 2016 kuvaus ja arviointi Terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyön organisointi alkaen Väestön terveyttä ja hyvinvointia kuvaavat tilastoindikaattorit Liitteet
3 1. Johdanto Kunnan keskeinen tehtävä on kuntalain 1 :n mukaan edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla. Terveydenhuoltolaki 12 velvoittaa kuntaa seuraamaan asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin sekä kunnan palveluissa toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin. Kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle vuosittain, minkä lisäksi valtuustolle on kerran valtuustokaudessa valmisteltava laajempi hyvinvointikertomus. Valtuusto on hyväksynyt laajemman hyvinvointikertomuksen vuosille kokouksessaan Kunnan hyvinvointityötä ohjaa kunnanjohtajan nimeämä kunnan eri toimialoja edustava hyvinvointityöryhmä, jonka puheenjohtajana toimi vuonna 2016 Peruspalvelukeskus Oivan johtaja Mika Forsberg ja valmistelija sekä sihteerinä hyvinvointisuunnittelija Markku Lehikoinen. Hyvinvointityöryhmän kokoonpanoon on tehty muutoksia ja samalla täsmennetty työryhmän roolia vuodelle 2017, koska Peruspalvelukeskus Oiva siirtyi pois Hollolan kunnan organisaatiosta osaksi Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymää lähtien. Lisäksi Hollolan kunnassa astui voimaan organisaatiouudistus Vuoteen 2016 kunnan hyvinvointityössä korostettiin niin sanottua rakenteellista hyvinvointityötä, eli tehtävänä oli vaikuttaa erityisesti kunnan palvelu- /johtamisjärjestelmään siten, että hyvinvointityö on yksi kunnan ydintehtävistä aloitti konsernipalvelujen toimialalla hyvinvointikoordinaattori, joka vastaa terveydenhuoltolain mukaisesta väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen koordinaatiosta. Muita keskeisiä tehtäväkokonaisuuksia hyvinvointikoordinaattorilla ovat muun muassa kunnan hyvinvointitilanteen säännöllinen raportointi kunnan johtoryhmälle, hyvinvointiraportin ja - kertomustyön koordinointi ja valmistelu, yhteistyö kunnan eri palvelualueiden ja muiden toimijoiden kuten järjestöjen, yritysten ja seurojen välillä, ehkäisevän päihdetyön koordinointi kunnassa, hyvinvointityöryhmän valmistelijan ja sihteerin tehtävät sekä vanhus- ja vammaisneuvoston valmistelijan ja sihteerin tehtävät. 3
4 Hyvinvointityöryhmän työ korostuu osana kunnan organisaatiouudistusta ja sosiaalija terveyspalvelujen siirtymistä ensin hyvinvointikuntayhtymään ja myöhemmin maakuntahallintoon. Maakuntahallintouudistuksen yhteydessä toteutettavaan kuntien rahoituslainsäädäntömuutokseen tulee terveydenedistämisen ja hyvinvointityön onnistumiseen liittyviä rahoituksen kannustuselementtejä. Hyvinvointiraportti 2016 esittelee hyvinvointitietoa vuodelta Raporttiin on valittu kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä kuvaavia indikaattoreita eri ikäryhmittäin ja niitä esitellään tarkemmin raportin lopun liite osassa. Lisäksi tässä asiakirjassa käsitellään tiivistetysti hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintasuunnitelma vuodelle Tämä asiakirja on laadittu yhteistyössä hyvinvointisuunnittelija Markku Lehikoisen ( saakka) ja hyvinvointikoordinaattori Antti Anttosen ( lähtien) kanssa. 4
5 2. Hyvinvointityöryhmä ja hyvinvointityö osana kunnan strategiaa Kunnan hyvinvointityöskentelyssä keskeinen toimija on eri toimialoja edustava hyvinvointityöryhmä, jonka tehtävä on koordinoiva ja jäsentävä. Tehtävänä on tuottaa eri hallintokuntien suunnitteluun liittyviä, hyvinvointia ja terveyttä lisääviä näkökulmia huomioon otettavaksi hallintokuntien omassa työssä, linjauksissa ja ohjelmissa, myös koko kuntaa ohjaavissa strategioissa. Sisältökysymysten valmistelussa ja toimeenpanossa asiat valmistellaan sillä toimialalla, joka pääasiassa vastaa näistä asioista. Hyvinvointityöryhmä kokoontui vuonna 2016 yhteensä kahdeksan kertaa. Hollolan kunnan strategiset hyvinvointilinjaukset Hollolan kunnan yhtenä strategisena tavoitteena on hyvinvoiva kuntalainen ja toimivat peruspalvelut. Kuntastrategian mukaan keskeiset tekijät tämän tavoitteen saavuttamiseksi ovat: kuntalaisten oma rooli ja vastuu ennaltaehkäisevät ratkaisumallit ja terveyden edistäminen asiakaslähtöisyys Nämä tekijät muodostavat Hollolan kunnan hyvinvointityöskentelyn keskeiset painotukset. Tavoitteena on, että kuntalaiset huolehtisivat omasta hyvinvoinnista ja terveydestä omien voimavarojen puitteissa niin paljon kuin mahdollista. Tämä tarkoittaa painotusta ennaltaehkäisevään toimintaan, jossa vahvistetaan kuntalaisen omia voimavaroja ja hyödynnetään myös muiden toimijoiden, esimerkiksi järjestöjen ja yhdistysten, osaamista ja resursseja. Terveyden ja hyvinvoinnin vaarantuessa kuntalainen saa käyttöönsä tarpeenmukaiset ja toimivat peruspalvelut. 5
6 3. Hyvinvointityöryhmän toimenpiteet vuodelle 2016 Hyvinvointikertomus Valmistellaan terveydenhuoltolain 12 mukainen hyvinvointikertomus erillisen suunnitelman mukaisesti. Hyvinvointitavoitteiden integrointi osaksi kuntasuunnittelua Kuntalaisten hyvinvointiin ja terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavilta osin suunnitelmat ja ohjelmat integroidaan ja ohjelmat osaksi hyvinvointityöskentelyä. Toimenpiteet Sitä mukaa kun suunnitelmat tulevat päivitettäväksi, vastuunalainen toimiala huomio suunnitelmaan sisältyvät hyvinvointivaikutukset. Keskeiset tavoitteet ja toimenpiteet hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi integroidaan osaksi kunnan hyvinvointisuunnitelmaa (kuva 1.). Toimenpiteet pannaan täytäntöön olemassa olevan johtamisjärjestelmän puitteissa. Näin kunnan jokainen toimiala osallistuu hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen strategiseen suunnitteluun sekä toimeenpanoon ja arviointiin. Kuva 1. 6
7 Seuranta ja tiedonkeruu Kehitetään hyvinvoinnin ja terveyden seurantaa ja analyysiä. Toimenpiteet: Seuranta: Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden seurannassa hyödynnetään jatkossakin pääasiassa olemassa olevia tilastoaineistoja, kuten sähköinen hyvinvointikertomus, sotkanet ja teaviisari Suunnitteluvelvoitteiden lisäksi kunnan eri toimialoilla on useita raportointivelvoitteita valtuustolle tai lautakunnille. Kootaan vuoden 2016 aikana yhteen toimialojen raportointia ja hyödynnetään sitä soveltuvin osin hyvinvointityöskentelyssä Tiedonkeruu: Tehdään kouluihin suunnattu lasten ja nuorten hyvinvointikysely. Kysely tehdään yhteistyössä lastensuojelulain (417/2007) 12 :n mukaisen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman seuranta- ja arviointityöryhmän kanssa Toimialoille suunnattu Webropol-kysely hyvinvointisuunnitelman etenemisestä Hyvinvointityöskentelyn tietoisuuden ja tunnettavuuden lisääminen Hyvinvointityöryhmä jatkaa työskentelyä hyvinvointityöskentelyn tietoisuuden ja tunnettavuus lisäämistä eri toimialoilla. Kaikki hyvinvointityöryhmän jäsenet vastaavat oman toimialansa sisällä hyvinvointityöskentelyn tunnettavuuden lisäämisestä. Jatketaan esittely- ja infotilaisuuksien pitämistä hyvinvointityöskentelystä lautakunnissa, kunnanhallituksessa, valtuustossa ja kunnan johtoryhmässä. Hyvinvointiviestintä Hyvinvointiin liittyvä viestinnän ja tiedottamisen lähtökohtana on kunnan viestintäpolitiikka, ja hyvinvointiviestintää kehitetään osana kunnan viestintää. Hyvinvointityöryhmällä on kunnan viestintäpolitiikkaan pohjautuva viestintäsuunnitelma, jota viestinnässä noudatetaan. Painopisteeksi vuodelle
8 valitaan vapaa-aikapalvelujen kokonaisuus, lisäksi lasten ja perheiden palveluissa kehitetään viestintää varhaisen tuen palveluista. Laajempi, kaikkien toimialojen hyvinvointiviestintää koskeva toimenpidesuunnitelma tehdään vuonna 2017 kun uuden hyvinvointikertomuksen mukaiset hyvinvointityön painopisteet ovat selvillä. Viestinnän tehostamiseksi avataan hyvinvointityöryhmän ekstranet työtila koko kunnan henkilökunnalle sekä luottamushenkilöille. Keskusteluyhteyksien vahvistaminen muihin toimijoihin Ylläpidetään keskusteluyhteyksiä poliisin, pelastuslaitoksen, seurakunnan ja yrittäjäjärjestön suuntaan. Pyritään siihen, että alueen muut toimijat ovat tietoisia hyvinvointikertomuksen valmistelusta ja pystyvät halutessaan vaikuttamaan siihen. Yhteistyötä järjestösektorin kanssa kehitetään osallistumalla Yhteispelillä kohti arjen hyvinvointia hankkeeseen sekä palkkaamalla vapaaehtoistoiminnan koordinaattori. Vuoden 2016 aikana mietitään edelleen vaihtoehtoja, kuinka viestintäyhteyksiä ja yhteistyötä järjestösektorin kanssa voitaisiin kehittää. Kutsutaan toimintavuoden aikana joidenkin sidosryhmien edustaja kokouksiin. Lisäksi pidetään säännölliset tilannekatsaukset vanhus- ja vammaisneuvoston ja nuorten monialainen ohjaus- ja palveluverkoston kanssa. 8
9 4. Hyvinvointityöryhmän vuoden 2016 kuvaus ja arviointi Toimenpiteet vuodelle 2016 / niiden toteutuminen Hyvinvointikertomus Valmistellaan terveydenhuoltolain 12 mukainen hyvinvointikertomus erillisen suunnitelman mukaisesti. Hyvinvointikertomus on tehty, valtuustokäsittely Hyvinvointitavoitteiden integrointi osaksi kuntasuunnittelua Kunnalla on useita suunnitteluvelvoitteita, joilla on vaikutuksia kuntalaisten hyvinvointiin ja terveyteen. Kuntalaisten hyvinvointiin ja terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavilta osin suunnitelmat ja ohjelmat integroidaan ja ohjelmat osaksi hyvinvointityöskentelyä. Toimenpiteet: Sitä mukaa kun suunnitelmat tulevat päivitettäväksi, vastuunalainen toimiala huomio suunnitelmaan sisältyvät hyvinvointivaikutukset. Keskeiset tavoitteet ja toimenpiteet hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi integroidaan osaksi kunnan hyvinvointisuunnitelmaa. Toimenpiteet pannaan täytäntöön olemassa olevan johtamisjärjestelmän puitteissa. Näin kunnan jokainen toimiala osallistuu hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen strategiseen suunnitteluun sekä toimeenpanoon ja arviointiin. Vuonna 2016 on uusittu opetussuunnitelma. Valmisteilla on strateginen yleiskaava ja kilpailukykystrategia, jotka on huomioitu hyvinvointikertomuksen valmistelussa. Seuranta ja tiedonkeruu Kehitetään hyvinvoinnin ja terveyden seurantaa ja analyysiä. Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden seurannassa hyödynnetään jatkossakin pääasiassa olemassa olevia tilastoaineistoja, kuten sähköinen hyvinvointikertomus ja sotkanet ja teaviisari. 9
10 Suunnitteluvelvoitteiden lisäksi kunnan eri toimialoilla on useita raportointivelvoitteita valtuustolle tai lautakunnille. Kootaan vuoden 2016 aikana yhteen toimialojen raportointia ja hyödynnetään sitä soveltuvin osin hyvinvointityöskentelyssä. Vuonna 2016 on raportoitu ikälakisuunnitelman seuranta (ohjausryhmä ). Laaja hyvinvointikertomus (Kunnanvaltuusto ) raportoi kuntalaisten hyvinvoinnista. Tiedonkeruu: Tehdään kouluihin suunnattu lasten ja nuorten hyvinvointikysely. Kysely tehdään yhteistyössä lastensuojelulain (417/2007) 12 :n mukaisen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman seuranta- ja arviointityöryhmän kanssa. Hyvinvointikysely on tehty, kevät syksy 2016 aikana ja keskeisiä tuloksia esitellään hyvinvointiraportin liiteosiossa muiden indikaattorien yhteydessä. Hyvinvointityöskentelyn tietoisuuden ja tunnettavuuden lisääminen Hyvinvointityöryhmä jatkaa työskentelyä hyvinvointityöskentelyn tietoisuuden ja tunnettavuus lisäämistä eri toimialoilla. Kaikki hyvinvointityöryhmän jäsenet vastaavat oman toimialansa sisällä hyvinvointityöskentelyn tunnettavuuden lisäämisestä. Jatketaan esittely- ja infotilaisuuksien pitämistä hyvinvointityöskentelystä lautakunnissa, kunnanhallituksessa, valtuustossa ja kunnan johtoryhmässä. Vastuut jakautuvat seuraavasti: - kunnan johtoryhmä, Mika Forsberg - tekninen lautakunta, Tuomo Vesikko - perusturvalautakunta, Markku Lehikoinen ja Tarja Rautsiala - sivistyslautakunta, Antti Anttonen, Anne Kinnunen, Suvi Saarikko ja Marja Engman - yhteistyötoimikunta, Anne Laine - kunnanhallitus ja valtuusto, Markku Lehikoinen 10
11 Vuoden 2016 työohjelmassa merkittävässä roolissa oli hyvinvointikertomuksen valmistelu. Sen valmisteluun osallistettiin kaikki edellä mainitut toimielimet pois lukien yhteistyötoimikunta. Hyvinvointiviestintä Hyvinvointiin liittyvä viestinnän ja tiedottamisen lähtökohtana on kunnan viestintäpolitiikka, ja hyvinvointiviestintää kehitetään osana kunnan viestintää. Hyvinvointityöryhmällä on kunnan viestintäpolitiikkaan pohjautuva viestintäsuunnitelma, jota viestinnässä noudatetaan. Painopisteeksi vuodelle 2016 valittiin vapaa-aikapalvelujen kokonaisuus, lisäksi lasten ja perheiden palveluissa kehitettiim viestintää varhaisen tuen palveluista. Painopistealueiden viestintää on kehitetty mm verkkosivujen tehokkaammalla hyödyntämisellä ja sosiaalisen median työkalujen avulla. Laajempi, kaikkien toimialojen hyvinvointiviestintää koskeva toimenpidesuunnitelma tehdään vuonna 2017, kun uuden hyvinvointikertomuksen mukaiset hyvinvointityön painopisteet ovat selvillä. Viestinnän tehostamiseksi avataan hyvinvointityöryhmän ekstranet työtila koko kunnan henkilökunnalle sekä luottamushenkilöille. Ekstranet työtila on avattu kunnan henkilökunnalle ja luottamushenkilöille. Keskusteluyhteyksien vahvistaminen muihin toimijoihin Vuonna 2016 Ylläpidettiin keskusteluyhteyksiä poliisin, pelastuslaitoksen, seurakunnan ja yrittäjäjärjestön kanssa. Tällä pyrittiin siihen, että alueen muut toimijat olivat tietoisia hyvinvointikertomuksen valmistelusta ja pystyivät halutessaan vaikuttamaan siihen. Tässä työssä myös onnistuttiin kohtuullisen hyvin. Yhteistyötä järjestösektorin kanssa kehitettiin: Osallistumalla Yhteispelillä kohti arjen hyvinvointia hankkeeseen sekä palkkaamalla vapaaehtoistoiminnan koordinaattori. Vuoden 2016 aikana mietittiin edelleen vaihtoehtoja, kuinka viestintäyhteyksiä ja yhteistyötä järjestösektorin kanssa voitaisiin kehittää. Yhteistyötä järjestösektorin kanssa kehitetty mm osallistumalla Koski- 11
12 seuran Kosken-Kohinat hankkeeseen (määrittely- ja työpajatyöskentely). Kutsuttiin toimintavuoden aikana joidenkin sidosryhmien edustaja kokouksiin. Lisäksi pidetään säännölliset tilannekatsaukset vanhus- ja vammaisneuvoston (Katriina Haapakangas) ja nuorten monialainen ohjaus- ja palveluverkoston asioista (Marja Engman). Koski-seura ja vapaaehtoistoiminnan koordinaattori (6/2017), vanhus- ja vammaisneuvosto (8/2016). Vuosikello / hyvinvointityö
13 5. Terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyön organisointi alkaen Terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä koskevia päätöksiä tehdään ja toteutetaan kunnan kaikilla eri toimialoilla, alkaen palvelualueilla. Hollolan kunnassa on toiminut kunnanjohtajan vuosittain nimeämä hyvinvointityöryhmä vuodesta 2011 lähtien. Asiakirjan johdannossa todettiin, että Peruspalvelukeskus Oivan siirtyessä pois Hollolan kunnan organisaatiosta osaksi Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymää lähtien ja voimaan astunutta kunnan organisaatiouudistusta, on hyvinvointityöryhmän kokoonpanoon tehty muutoksia ja samalla täsmennetty työryhmän roolia vuodelle lähtien konsernipalvelujen toimialalle valittiin hyvinvointikoordinaattori. Hyvinvointikoordinaattori vastaa Terveydenhuoltolain mukaisesta väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen koordinaatiosta. Kunnan hyvinvointityöryhmä koordinoi ehkäisevää ja edistävää työtä sekä vastaa hyvinvointikertomustyöstä. Tämä työryhmä myös huolehtii, että asetetut hyvinvointitavoitteet ja toimenpiteet nivoutuvat osaksi kunnan toiminnan ja talouden suunnittelua. Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen organisoinnissa on huomioitava yritysten, yleishyödyllisten yhteisöjen ja kansalaisjärjestöjen mahdollisuudet osallistua aktiivisena toimijana kunnan ja alueen toimintaan. 13
14 Hyvinvointityöryhmän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyvinvointitavoitteet osaksi kuntasuunnittelua Kunnalla on useita suunnitteluvelvoitteita, joilla on vaikutuksia kuntalaisten hyvinvointiin ja terveyteen. Nämä kuntalaisten hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavat suunnitelmat sekä ohjelmat tulee ottaa osaksi hyvinvointityöskentelyä. Toimenpiteet: Sitä mukaa kun suunnitelmat tulevat päivitettäväksi, vastuunalainen toimiala (1.6 alkaen palvelualue) huomio suunnitelmaan sisältyvät hyvinvointivaikutukset. Keskeiset tavoitteet ja toimenpiteet hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi integroidaan osaksi kunnan hyvinvointisuunnitelmaa. Toimenpiteet pannaan täytäntöön olemassa olevan johtamisjärjestelmän puitteissa. Näin kunnan jokainen toimiala (1.6.alkaen palvelualue) osallistuu hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen strategiseen suunnitteluun sekä toimeenpanoon ja arviointiin. Hyvinvointityö muodostuu seuraavista kokonaisuuksista: Ennaltaehkäisevä työ Hallintokuntien toimenpiteet hyvinvoinnin edistämiseksi / hyvinvointinäkökulma toiminnassa Konkreettinen yhteistyö seurojen ja yhdistyksien kanssa Hyvinvointia tukevat investoinnit Hyvinvointityön keskiössä on kuntalaisen roolin vahvistaminen, johon vaikuttaa mm. seuraavat tekijät: Kumppanuus Viestintä Lähiyhteisöt/osallisuus Aktivaattorit Mahdollisuuksien luominen 14
15 Strateginen suunnittelu Kunnan elinvoimaisuuden turvaamiseksi kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on tärkeää lakisääteistä työtä, joka on osana kuntastrategiaa sekä talouden ja toiminnan suunnittelua. Kuntastrategia sitouttaa kuntajohdon ja kaikki toimialat suunnitelmien toteutukseen. Kuvio 1. Hyvinvointityö Lähde: Päivi Rahkosen esitys Hyvinvointityö Hollolan kunnassa / Hyvinvointityöryhmä 15
16 Kuvio 2. Kuntalaisen roolin vahvistaminen Lähde: Päivi Rahkosen esitys Hyvinvointityö Hollolan kunnassa / Hyvinvointityöryhmä 16
17 Kuvio 3. Hollolan kuntastrategia / strategiset tavoitteet Lähde: Päivi Rahkosen esitys Hyvinvointityö Hollolan kunnassa / Hyvinvointityöryhmä Seuranta ja tiedonkeruu Edelleen kehitetään hyvinvoinnin ja terveyden seurantamenetelmiä mm. hyödyntämällä olemassa olevia sähköisiä tilastoaineistoja. Toimenpiteet ja seuranta Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden seurannassa hyödynnetään pääasiassa olemassa olevia tilastoaineistoja, kuten esimerkiksi sähköinen hyvinvointikertomus, hyvinvointikompassi.fi, terveytemme.fi, sotkanet.fi ja teaviisari.fi. Suunnitteluvelvoitteiden lisäksi kunnan eri toimialoilla on useita raportointivelvoitteita valtuustolle tai lautakunnille. Kootaan vuoden 2017 aikana yhteen toimialojen raportointia ja hyödynnetään sitä soveltuvin osin hyvinvointityöskentelyssä ja vuosiraportin laatimisessa. 17
18 Hyvinvointityöskentelyn tietoisuuden ja tunnettavuuden lisääminen Hyvinvointityöryhmä ja sen kaikki jäsenet jatkavat työskentelyä hyvinvointityöskentelyn tietoisuuden ja tunnettavuus lisäämistä kunnan eri toimialoille. Jatketaan esittely- ja infotilaisuuksien pitämistä hyvinvointityöskentelystä lautakunnissa, kunnanhallituksessa, valtuustossa ja kunnan johtoryhmässä. Vastuut jakautuvat seuraavasti: - kunnan johtoryhmä, Puheenjohtaja Päivi Rahkonen ja Antti Anttonen - tekninen lautakunta (1.6. alkaen elinvoimavaliokunta), Tuomo Vesikko - sivistyslautakunta (1.6. alkaen hyvinvointivaliokunta), Anne Kinnunen, Suvi Saarikko ja Marja Engman - yhteistyötoimikunta, Anne Laine - kunnanhallitus ja valtuusto, Antti Anttonen Hyvinvointikoordinaattorin blogi kunnan kotisivuilla kaikkien luettavissa. Tavoitteena on julkaista vuoden aikana 6-8 blogia hyvinvointityöhön liittyvistä eri teemoista. Sosiaalisen median hyödyntäminen hyvinvointiviestinnässä (Muun muassa facebook ja twitter). Hyvinvointiviestintä ja yhteys muihin toimijoihin Hyvinvointiin liittyvä viestinnän ja tiedottamisen lähtökohtana on kunnan viestintäpolitiikka, ja hyvinvointiviestintää kehitetään osana kunnan viestintää. Hyvinvointityöryhmällä on kunnan viestintäpolitiikkaan pohjautuva viestintäsuunnitelma, jota viestinnässä noudatetaan. Painopisteitä vuodelle 2017 Kuntalaisten ja kolmannen sektorin eri toimijoiden viestinnän kehittäminen, tavoitteena osallisuuden lisääminen HYTE-indikaattorit (ja muitakin keskeisiä indikaattoreita) ja niiden tilannekatsaus Hollolan osalta sekä toimenpide-ehdotuksia tuloksien parantamiseksi 18
19 Ehkäisevän päihdetyön kehittäminen Hollolassa, oma teemakokous aiheesta kesäkuussa Järjestöyhteistyön tiivistäminen (aluefoorumimallin hyödyntäminen) Päijät-Hämeen päivitetyn terveysliikuntastrategian jalkauttaminen yhteistyössä kunnan vapaa-aikapalveluiden (liikuntapalvelut) kanssa Hyvinvointityöryhmä käsitteli toimintasuunnitelmaa kokouksessaan ja päätöksessä todettiin, että toimintasuunnitelma vuodelle 2017 hyväksyttiin ja lisäksi annettiin hyvinvointikoordinaattorille valtuudet kehittää toimintasuunnitelman sisältöä ja painopisteitä vuoden aikana. 19
20 6. Väestön terveyttä ja hyvinvointia kuvaavat tilastoindikaattorit Raportin liitteenä on sähköisen hyvinvointikertomuksen indikaattorisuositusten mukaisia väestön terveyttä ja hyvinvointia kuvaava tilastotietoja väestöryhmittäin 20
21 LIITTEET Sähköisen hyvinvointikertomuksen indikaattoritietoa vuoden 2016 raportointiin. Lähteet: sähköinen hyvinvointikertomus, ja Kunnan rakenteet, talous ja elinvoima Päivitetty Huoltosuhde ilmaisee, kuinka monta alle 15-vuotiasta ja 65 vuotta täyttänyttä on sataa vuotiasta (työikäistä) kohti. Mitä enemmän on lapsia ja/tai eläkeikäisiä, sitä korkeampi huoltosuhteen arvo on. 21
22 Päivitetty Lapsiperheiden osuus prosentteina kaikista perheistä. Lapsiperheiksi luokitellaan perheet, joissa on alle 18-vuotiaita lapsia. Päivitetty Yhden huoltajan lapsiperheiden osuus prosentteina kaikista lapsiperheistä. 22
23 Päivitetty Yhden hengen asuntokuntien osuus prosentteina kaikista asuntokunnista. Päivitetty Väestön koulutustaso, mitattu laskemalla perusasteen jälkeen suoritetun korkeimman koulutuksen keskimääräinen pituus henkeä kohti. 23
24 Päivitetty Kunnan valtionosuudet % nettokustannuksista. Päivitetty Kunnan valtionosuudet yhteensä asukasta kohti euroina. 24
25 Kaikki ikäryhmät Päivitetty Äänestysprosentti eduskuntavaaleissa. 25
26 Päivitetty Sairastavuusindeksi ilmaisee miten tervettä tai sairasta väestö on suhteessa koko maan väestön keskiarvoon (= 100). Päivitetty Poliisin tietoon tulleiden väkivaltarikosten eli henkeen ja terveyteen kohdistuneiden rikosten osuus tuhatta asukasta kohti. 26
27 Päivitetty Gini-kerroin ilmaisee tarkasteltavan alueen asuntokuntien käytettävissä olevien rahatulojen jakautumista. Mitä suuremman arvon Gini-kerroin saa, sitä epätasaisempi tulonjako on. 27
28 Päivitetty Pienituloisiin kotitalouksiin kuuluvien henkilöiden osuudet prosentteina kaikista alueella asuvista henkilöistä. Päivitetty Indikaattori kuvaa kuntajohdon ja kunnan keskushallinnon terveydenedistämisaktiivisuutta. 28
29 Päivitetty Indikaattori kuvaa liikunnan edistämisestä kunnassa vastaavan tahon terveydenedistämisaktiivisuutta. 29
30 Lapset, varhaisnuoret ja lapsiperheet Päivitetty Ahtaasti asuvien lapsiasuntokuntien osuus prosentteina kaikista lapsiasuntokunnista. 30
31 Päivitetty Pienituloisiin kotitalouksiin kuuluvien alle 18-vuotiaitten henkilöiden osuus prosentteina kaikista alueella asuvista alle 18-vuotiaista henkilöistä. Millä eri tavoin vietät vapaa-aikaasi? teen muuta, mitä? en tee mitään vietän aikaa ystävien kanssa vietän aikaa perheen kanssa teen läksyjä teen töitä liikun tai ulkoilen katson tv:ta surffailen internetissä harrastan tietokoneella/konsolilla yms harrastan kulttuuria (musiikki, teatteri, Lähde: Lasten ja nuorten hyvinvointikysely 2016 Millä eri tavoin lapset ja nuoret viettävät vapaa-aikaa?
32 Lähde: Lasten ja nuorten hyvinvointikysely 2016 Koulussani kiusataan muita oppilaita? Lähde: Lasten ja nuorten hyvinvointikysely 2016 Koen, että minua on kiusattu viimeisen vuoden aikana? 32
33 Lähde: Lasten ja nuorten hyvinvointikysely 2016 Kuinka hyvin koulussasi puututaan kiusaamiseen? 33
34 Nuoret ja nuoret aikuiset Päivitetty Koulutuksen ulkopuolelle jääneiden vuotiaiden osuus prosentteina vastaavanikäisestä väestöstä. 34
35 Päivitetty Kalenterivuoden aikana vähintään 10 kuukautta toimeentulotukea saaneiden vuotiaiden osuus prosentteina vastaavanikäisestä väestöstä. HUOM! Padasjoen osalta tietoa ei ole tilastoitu
36 Työikäiset Päivitetty Mielenterveysperusteisesti sairauspäivärahaa saaneiden vuotiaiden osuus vastaavanikäisestä väestöstä. 36
37 Päivitetty Työkyvyttömyyseläkettä vuoden lopussa saaneiden vuotiaiden osuus prosentteina vastaavanikäisestä väestöstä. Päivitetty Vaikeasti työllistyvien osuus (%) vuotiaasta väestöstä. Vaikeasti työllistyvien ryhmään luetaan pitkäaikaistyöttömät, rinnasteiset pitkäaikaistyöttömät, toimenpiteeltä työttömäksi jääneet ja toimenpiteeltä toimenpiteelle siirtyneet. 37
38 Päivitetty Kalenterivuoden aikana toimeentulotukea saaneiden vuotiaiden pitkäaikaisasiakkaiden osuus prosentteina vastaavanikäisestä väestöstä. 38
39 Ikäihmiset Päivitetty Vuoden lopussa erityiskorvattaviin lääkkeisiin oikeutettujen osuus prosentteina vastaavanikäisestä väestöstä. 39
40 Päivitetty Vuoden lopussa kotona asuvien 75 vuotta täyttäneiden osuus prosentteina vastaavanikäisestä väestöstä. Päivitetty Täyttä kansaneläkettä vuoden lopussa saaneiden 65 vuotta täyttäneiden osuus prosentteina vastaavanikäisestä väestöstä. Täyden kansaneläkkeen saajia ovat henkilöt, joilla on vain vähän tai ei lainkaan ansioeläkkeitä. 40
41 Päivitetty Kuinka monta prosenttia 75 vuotta täyttäneistä saa säännöllisesti kotipalvelua ja/tai kotisairaanhoitoa. 41
42 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tavoitteet / Liite kunnan talousarvio-ohjeet 2018 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tavoitteet Kuntalain mukaan kunnan tulee pyrkiä edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen tähtäävien peruspalveluiden tavoitteet subjektiivisten oikeuksien toteutumisen osalta vahvistetaan lainsäädännössä. Lakisääteisten velvoitteiden kustannustehokkaan toteuttamisen lisäksi Hollolan kunnan keskeiset tavoitteet hyvinvoinnin edistämiseksi esitetään yleisellä tasolla kunnan strategiassa. Hollolan kuntastrategian (kunnanvaltuusto ) mukaan hyvinvoiva kuntalainen ja toimivat peruspalvelut ovat yksi kunnan strateginen tavoite. Tavoitteita yksilöidään hyvinvointisuunnitelmassa, joka pohjautuu valtuustossa käsiteltyyn hyvinvointikertomukseen. Kaikkien toimialojen tulee mahdollisuuksien mukaan ottaa toiminta- ja taloussuunnitelmissaan huomioon myös kunnan hyvinvointi- ja terveystavoitteet. Hyvinvointisuunnitelman keskeiset hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tavoitteet ovat: 1 Kunnan johdon sitoutuminen hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen - Asetetaan hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen strategiseksi tavoitteeksi. - Turvataan keinot hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. - Nimetään toimialakohtaiset toimenpiteet terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. 2 Elämäntapasairauksien ja -riskien ehkäisy - Edellytysten tarjoaminen terveysliikunnalle. - Liikuntalähete- ja liikuntaneuvontakäytännön kehittäminen ja vakinaistaminen osaksi palvelujärjestelmää. - Tyypin 2 diabeteksen riskihenkilöiden seulonta ja ravitsemukseen ja liikuntaan liittyvän elintapaohjauksen piiriin saattaminen. 42
43 - Tupakoinnin lopettamisen tukeminen. - Omahoidon tukeminen ryhmämuotoisen toiminnan avulla 3 Väestön ikääntymiseen ja vammaispalveluiden kysynnän kasvuun varautuminen - Väestön ikääntymiseen ja liikuntarajoitteisuuteen varautuminen yhdyskuntasuunnittelussa. - Kehitetään terveyttä ja hyvinvointia tukevia neuvonta- ja tukipalveluita. - Lisätään kotona asumista tukevia palveluita resurssien mahdollistamissa puitteissa. - Kehitetään ja otetaan käyttöön vaihtoehtoisia palveluja (teknologiset ratkaisut esimerkiksi lääkehoitoon ja ateriapalveluihin). - Tuetaan ikääntyneen toimintakykyä ja toimijuutta kotihoidossa ja asumispalveluissa. 4 Nuorten syrjäytymisen ehkäisy - Perheiden, lasten ja nuorten peruspalveluiden kehittäminen - Nuorisotakuun toimenpiteiden toteutuminen. - Nuorten päihteidenkäytön haittojen ehkäisy. Yleinen valistus ja puheeksi ottaminen. - Koulutus tai työmarkkinoiden ulkopuolelle pudonneiden vuotiaiden nuorten elämänhallinnan tukeminen ja jatkopolkujen löytäminen. 5 Koululaisten elämäntavat ja koulukiusaamisen ehkäisy - Kasvun ja kehityksen tukeminen, vanhemmuuden edistäminen, perheiden hyvinvoinnin kehittäminen. - Elämänhallinta ja elämäntavat (lepo, ravitsemus, vapaa-aika, perhe ja ystävyyssuhteet). - Koulukiusaamiseen puuttuminen tehokkaasti. Erillisprojektit ja ryhmäytykset haastavien luokkien kanssa. 6 Alkoholihaittojen ehkäisy - Ikääntyvän väestön päihteidenkäytön haittojen ehkäisy. Yleinen valistus ja puheeksi ottaminen. - Vahvistetaan päihde- ja mielenterveysasioiden osaamista kaikilla kunnan tulosalueilla. 43
44 - Vahvistetaan ennaltaehkäisevää päihdetyötä. Yleinen valistus ja puheeksi ottaminen. 7 Pitkäaikaistyöttömien syrjäytymisen ehkäisy - Työttömyyden pitkittymisen ehkäisy. - Pitkäaikaistyöttömien työllistymisessä tukeminen. - Sosiaalisen toimintakyvyn ja fyysisen terveyden ylläpitäminen. 8 Elinympäristön esteettömyys - Julkisten palveluiden rakennusten ja niiden ympäristön sekä liikenneväylien esteettömyyttä edistetään. - Palvelulinjaliikenteen ylläpitäminen ja kehittäminen. 9 Yhteisöllisyyden ja kansalaisvaikuttamisen lisääminen - Asiakkaiden osallistuminen palveluiden kehittämiseen. - Lisätään suoraa demokratiaa ja asukasdemokratiaa. - Tuetaan paikallisyhteisöjen omaehtoista työtä yhteisöllisyyden kehittämiseksi (yhdistykset jne) 44
45
Kunnanhallitus
Kunnanhallitus 03.12.2018 Kunnanvaltuusto 10.12.2018 Sisällysluettelo 1. Johdanto...3 2. Hyvinvointityöryhmä ja hyvinvointityö osana kunnan strategiaa...4 3. Hyvinvointityöryhmän vuoden 2017 kuvaus ja
Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne
Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta
Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.
Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle
Hollolan hyvinvointisuunnitelma strategiaa ja johtamista tukien. Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Kuntatalo, Helsinki
Hollolan hyvinvointisuunnitelma strategiaa ja johtamista tukien Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen 12.12.2017 Kuntatalo, Helsinki Esityksen tulisi antaa vastauksia ainakin seuraaviin kysymyksiin?
Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO
Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO 2013-2014 9.10.2014 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen koordinaation painopisteet 2013 2016, Pirkanmaan
KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro SI 1091/2017. Kunnanjohtaja
Kunnanjohtaja 4.10.2017 1 233 HYVINVOINTITYÖN RAKENTEET KANGASALLA JA TYÖRYHMINEN NIMEÄMINEN Sivistyskeskus, hyvinvointikoordinaattori Maija Mäkinen 3.10.2017 Kuntalain 410/2015 (1 ) mukaan kunta edistää
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa Ehkäisevän päihdetyön, ja terveyden edistämisen sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä
Hyvinvointijohtamisella onnistumisen poluille ja hyvään arkeen Lapissa
Hyvinvointijohtamisella onnistumisen poluille ja hyvään arkeen Lapissa HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN KUNNAN TEHTÄVÄNÄ Kuntalain mukaisesti kunta pyrkii edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä
Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta
Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja
Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi
Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 Lausuntopyynnön esittelyn tueksi TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen alueellisen koordinaation painopisteet Pirkanmaalla
SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS
SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS www.hyvinvointikertomus.fi Keitele, Pielavesi, Tervo, Vesanto 30.3.2012 Ulla Ojuva, 044 417 3836, ulla.ojuva@isshp.fi Mervi Lehmusaho, 044 711 3913, mervi.lehmusaho@kuh.fi
HYTE -toimijat. Sakari Kela,
HYTE -toimijat Sakari Kela, 21.2.2019 Mitä laki sanoo hyvinvoinnista kunnan näkökulmasta? 1. Terveydenhuoltolaki (voimaan 1.5.2011) - 12 : Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä
Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja
Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja 9.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
Kunta HYTE hanke. Kuntien hyvinvointityön kehittäminen
Kunta HYTE hanke Kuntien hyvinvointityön kehittäminen 2017-2019 Kunta-HYTE hankkeen tilannekatsaus 21.6.2017 Järjestöt maakuntauudistuksessa -tilaisuus, Joensuu Projektipäällikkö Kari Hyvärinen Hyvinvointijohtaminen
PERHEKESKUS JA HYTE. Hyvinvointia yhdessä Hytekoordinaattori Marja-Liisa Honkanen Varkaus
PERHEKESKUS JA HYTE Hyvinvointia yhdessä Hytekoordinaattori Marja-Liisa Honkanen Varkaus 10.10.2018 Kunta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on kuntien perustehtävä
Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen
Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009-2013 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Alueellinen TED-työryhmä (2010) Kuntakierros 2009 Kuntien toiveet Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009 Alueellinen
Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään
Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Työkokouspäivä 22.3.2011 Avauspuheenvuoro Yksikön päällikkö Riitta Pöllänen Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva
Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja
Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja 2.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari
Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari 1. Hyvinvointikertomus Kunta Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari Valtuuston päätös laadinnasta ja tarkasteltavasta
Sähköisen hyvinvointikertomus
Sähköisen hyvinvointikertomus Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät Tuottaa vertailevaa tietoa strategiatyöhön sekä toiminnan ja talouden
HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT
HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT Liikunnan palveluketju vahvaksi 26.5.2015 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Motto: Hyvin suunniteltu on jo puoleksi tehty 2 26.5.2015 Terveydenhuoltolaki 1326/2010, 12
Kunta hyvinvoinnin edistäjänä
Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Verkostoseminaari Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 1 Elinvoiman, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen tulevaisuuden kunnan perustyötä 2 Hyvinvoinnin edistäminen kuntalaissa
Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä
Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä Heli Hätönen, TtT, erityisasiantuntija Ikäihmisten liikunnan foorumi. 4.12.2013, Helsinki 2.12.2013 Hätönen 1 Sisältö
Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016
Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,
Järjestöt-kunta yhteistyöseminaari, 17.9.2014. Hyvinvointijohtaminen kunnan muuttuvassa toimintaympäristössä
Järjestöt-kunta yhteistyöseminaari, 17.9.2014 Hyvinvointijohtaminen kunnan muuttuvassa toimintaympäristössä Miten ihmisen ääni mukana Pohjois-Karjalassa? Hyvinvointikertomus ihmisen ääntä kokoamassa Vesa
Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana
Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomukset ja strategiat elämään! Työkokous, Rovaniemi 22.3.2011 Terveempi Pohjois-Suomi Suvi Helanen, hankesuunnittelija Mitä laeissa
Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus
Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Heli Hätönen, TtT, neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö 1 11.02.2019 Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija
Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen Riitta Pylvänen hankesuunnittelija Hyvinvointivastuun jakautuminen tulevassa sote -rakenteessa Asukkaat/asiakkaat Kunnat Yhteinen tietovaranto -asukkaiden
Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi -
Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 20.4.2015 1 Terveydenhuoltolaki 12 Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä
Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa
Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa Sähköinen hyvinvointikertomus kuntasuunnittelun ja päätöksenteon välineeksi Timo Renfors Ulla Ojuva Rakenteet & Hyvinvointikertomus Terveydenhuollon
Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja
Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja 14.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
Kuntien hyvinvointijohtamista koskevien selvitysten ja maakunnallisen indikaattoritiedon hyödynnettävyys TERVIS-hankkeen arvioinnissa
Kuntien hyvinvointijohtamista koskevien selvitysten ja maakunnallisen indikaattoritiedon hyödynnettävyys TERVIS-hankkeen arvioinnissa Yhteenvetoa Timo Renfors timo.renfors@kansanterveys.info 050 544 380
Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä
Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä 8.5.2018 Terttu Nordman Muutosjohtaja, Satakunta Maakunnan tehtävät Hyvinvoinnin
Terveyden edistämisen neuvottelukunta
Terveyden edistämisen neuvottelukunta 1.4.2016 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Aiheet Pirkanmaan alueellisen hyvinvointikertomus 2017-2020:n perustana käytettävät kansalliset ja alueelliset suunnitelmat,
Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä. Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto
Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät
LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA
LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPE HANKE TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OVATKO LAPSET JA NUORET ITSESSÄÄN JO
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä. Taustaa uusille rakenteille
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä Taustaa uusille rakenteille Koonnut Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin aluehallintovirasto 7.3.2017 1 Hyvinvoinnin
Tiedolla johtaminen kuntien hyvinvoinnin, terveyden ja mielenterveyden edistämisessä
Tiedolla johtaminen kuntien hyvinvoinnin, terveyden ja mielenterveyden edistämisessä Heli Hätönen, TtT, Erityisasiantuntija HYVINVOIVA JA TERVE POHJANMAA Luodaanko tiedolla johtamisella hyvinvointia? 16.09.2013
YHTEENVETO Hyte-verkoston 1. tapaamisesta
YHTEENVETO Hyte-verkoston 1. tapaamisesta Keskiviikko 21.2 2018 Klo 12-15.30 Wanha Herra, Metelinmäen kabinetti Lahti Osallistujat Asikkala: Matti Kettunen Hartola: Johanna Huttunen Hollola: Antti Anttonen
Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja
Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja 12.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen fyysisen,
Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus
Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Terveyden edistämisen neuvottelukunta 9.10.2015 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Sisältö Lainsäädäntöperusta Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2012
Liite. Hyvinvointikertomuksen indikaattorit
Liite Hyvinvointikertomuksen indikaattorit 1 TALOUS JA ELINVOIMA Talous: tulot Suhteellinen velkaantuneisuus, % Kokemäki : 52.9 52.0 Eura : 47.5 Huittinen : 41.9 Loimaa : 41.6 Satakunta : 39.4 Valtionosuudet
Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa
Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017
Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus
Sosiaali- ja terveyslautakunta 30 09.03.2017 Kaupunginhallitus 93 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 35 09.05.2017 75/00.04.00/2017, 200/05.07/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 09.03.2017 30 Valmistelija
Laajassa hyvinvointikertomuksessa, laajassa hyvinvointisuunnitelmassa sekä vuosisuunnitelmassa 2019 olevat indikaattorit
Laajassa hyvinvointikertomuksessa, laajassa hyvinvointisuunnitelmassa sekä vuosisuunnitelmassa 2019 olevat indikaattorit Indikaattorit on valittu sen perusteella, että ne huomioidaan HYTE-kertoimessa.
Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä
Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Kainuun sote - kunnat / Saara Pikkarainen/ terveyden edistämisen erikoissuunnittelija Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä /Saara
Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja
Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja 26.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman valmistelu ja tilannekatsaus Pirkanmaalta
Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman valmistelu ja tilannekatsaus Pirkanmaalta Maarit Varjonen-Toivonen, ylilääkäri PSHP ja Johanna Riippi, Pirkanmaa 2021 muutosvalmistelusuunnittelija Maakuntien
Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti
Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Heli Hätönen Neuvotteleva virkamies Sosiaali ja terveysministeriö 1 13.9.2017 Pysyvä muutos 2 13.9.2017 Etunimi Sukunimi
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa. Kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä. Heli Hätönen neuvotteleva virkamies, STM
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa Kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä Heli Hätönen neuvotteleva virkamies, STM 1 14.9.2016 1 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä
Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Tuulia Rotko, kehittämispäällikkö Poikkihallinnollinen johtaminen seminaari, Tampere 11.2.2015 Kuntien yhteiskunnalliset roolit Verkostojen solmukohta
Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2016 Hanna Tainio Varatoimitusjohtaja Kuntaliitto Mitä edistetään?
Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen
Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Työn sisältö Kuntastrategia ja kunnan hyvinvointiohjelma liikuntaa edistämässä Miten eri väestöryhmät liikkuvat ja Hollolan kunta liikunnan edistäjänä Kuvaus Hollolan
Hollolan kunta. Hyvinvointiraportti Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen
Hollolan kunta Hyvinvointiraportti 2018 Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Sisällys OSA I VÄESTÖN HYVINVOINNIN TILA VUONNA 2018...1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi...2 Kuntastrategian
Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja
Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja 4.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä
Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Seinäjoki 8.9.2016 Juha Mieskolainen LSSAVI Juha Mieskolainen, Länsi- ja Sisä Suomen aluehallintovirasto 1 LSSAVIn päihdehaittojen ehkäisyn ja terveyden edistämisen
Kuntalaisten tarpeiden arviointi
Kuntalaisten tarpeiden arviointi Sähköinen hyvinvointikertomus tutuksi Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Se on tiedolla johtamisen tiimityöväline kuntalaisen hyvinvointi ja kokemus palveluiden toimivuus
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2018 1 (5) 305 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja koordinointi Helsingissä HEL 2018-004236 T 06 01 02 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. Pöydällepanoehdotus:
Tampereen HyTe-malli
Tampereen HyTe-malli Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kaupunkitasoinen koordinaatio ja yhteistyö maakunnan ja muiden sidosryhmien kanssa. Yhdenvertaisuuden,
Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö
Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö Terveydentilaa määrittävät Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Keskeistä hyvinvoinnin
Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen
Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017-2020 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannustin kunnalle ja maakunnalle
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannustin kunnalle ja maakunnalle Terve-Kunta -seminaari 28.9.2017 Sarita Friman-Korpela, STM 1 7.3.2017 - 2 28.9.2017 - Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden
Dina Solatie Kehittämispäällikkö Itä-Lapin kuntayhtymä LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 6.9.
Dina Solatie Kehittämispäällikkö Itä-Lapin kuntayhtymä LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 6.9. 1994 perustettu Itä-Lapin kuntien vapaaehtoinen yhteistyö- ja edunvalvontaelin, joka käsittelee ja
Kuntien hyvinvointi - seminaari
Kuntien hyvinvointi - seminaari Seminaarin avaus Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio @HannaTainio 15.5.2019 Lähde: hs.fi 2 Kunnan tehtävä on edistää terveyttä ja hyvinvointia Kuntalaki 1 (1995/365) Kunta
TERVEYDEN EDISTÄMINEN - PUHEISTA TEKOIHIN LIIKKUMALLA
TERVEYDEN EDISTÄMINEN - PUHEISTA TEKOIHIN LIIKKUMALLA Kevätpäivän tasaus Kajaani 21.3.2011 Juha Rehula Puheenjohtaja, Kuntoliikuntaliitto Sosiaali- ja terveysministeri Suomen Kuntoliikuntaliitto ry 1 Tulevaisuuden
Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Turvallisuusverkosto 19.4.2018 Susanna Leimio Sosiaalialan osaamiskeskus Verso Taustaa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämis (hyte)
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa. Keski-Uudenmaan kuntien tapaaminen Keravalla 29.9.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa Keski-Uudenmaan kuntien tapaaminen Keravalla 29.9.2015 1 Hyvinvointikertomusten valvonta Aluehallintovirastojen
PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ
PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi
Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen
Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä 11.4.2017 klo 18.00 Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Kuntastrategia on kunnan toiminnan punainen lanka, tie kohti haluttua tulevaisuutta Uuden kuntalain
Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1
Kulttuurilautakunta 24.03.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 16 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv)
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Keskeistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toiminnan turvaamisessa on maakunnallinen rakenne, joka mahdollistaa yhdessä tekemisen monella tasolla ja
Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 4.2.2015 Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden
Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 10.2.2011 Kuntatalo Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin
Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
Kunnanhallitus 30 23.01.2017 Kunnanhallitus 104 19.04.2017 Kunnanvaltuusto 21 27.04.2017 Aluehallintoviraston (AVI) ohjauskirje 3.1.2017 Hyvinvoinnin ja Terveyden edistämisestä/rautavaaran kunnan laajan
TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Seinäjoki
TYÖPAJATYÖSKENTELY Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Seinäjoki 4.10.2016 Sini Männistö ja Juha Mieskolainen 1 TYÖPAJATYÖSKENTELY: TEEMA Palautetaan mieleen
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma Heli Hätönen, TtT, erityisasiantuntija 12.11.2014 Kuopio 13.11.2014 Hätönen 1 Hyvinvoinnin ja terveyden
Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela
Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa Sakari Kela 14.9.2017 Kunnan olemassaolon tarkoitus? Edellytysten luominen kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumisen ja vaikuttamisen toteutumiselle.
Arki terveeksi mieli hyväksi Ehkäisevää työtä Päijät-Hämeessä
Arki terveeksi mieli hyväksi Ehkäisevää työtä Päijät-Hämeessä Terve kunta verkoston seminaari 11.4.2019 Hollola Susanna Leimio Ehkäisevän työn seutukoordinaattori, YTM N E L J Ä T U U L T A HYVINVOINNIN
TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Jyväskylä
TYÖPAJATYÖSKENTELY Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Jyväskylä 13.10.2016 Sini Männistö ja Juha Mieskolainen 1 TYÖPAJATYÖSKENTELY: TEEMA Palautetaan mieleen
HYVINVOINTIJOHTAMISEN SEMINAARI
HYVINVOINTIJOHTAMISEN SEMINAARI 6.6.2014 LSHP VALMISTELUN VAIHEET Ohjausryhmän nimeäminen kunnan johtoryhmä Verrokkikuntien valinta kriteerit (mm. maaseutukunta, asukasluku, väestö- ja elinkeinorakenne,
Sähköinen hyvinvointikertomus ja. Hankasalmen hyvinvointitietoa
Sähköinen hyvinvointikertomus ja Hankasalmen hyvinvointitietoa Valtuustoseminaari 1.10.2012 Timo Renfors timo.renfors@kansanterveys.info 050 544 3802 Anttipekka Renfors anttipekka.renfors@kansanterveys.info
Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto
Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät 7.11.2016 Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Hyvinvoinnin ja elinvoiman edistäminen Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia
Espoon kaupunki Pöytäkirja 13
23.04.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 13 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot:
KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ
KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki, Selvityshenkilöraportti 14.8.2015 3) Itsehallintoalueiden ja kuntien
Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat -
Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat - Arja Janhonen Kiteen kaupunki/perusturvakeskus Terveyden edistämisen
Arjen turvaa kunnissa
Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1
Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä 20.5.2019 thl.fi/tervekunta 1 Mikä on Terve Kunta verkosto? Kokoaa yhteen kuntia, jotka painottavat hyvinvoinnin ja terveyden
SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA
SenioriKaste Lapin toiminnallinen osakokonaisuus JOHTAJAT 9.4.2015 PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA Vanhuspalvelulaki Kunnalla on velvollisuus lli järjestää j hyvinvointia, i terveyttä, toimintakykyä ja
Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle
Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle 23.3.2017 23.3.2017 tapani.kauppinen@thl.fi @TapaniKa 1 Taustaksi: Ennakkoarvioinnissa vertailtaan eri päätösvaihtoehtojen hyte-vaikutuksia 1 vaikutus
Hyvinvoinnin tilannekatsaus
Hyvinvoinnin tilannekatsaus Hyvinvointikertomus 2014 Tytti Solankallio-Vahteri Hyvinvointikoordinaattori 26.10.2015 26.10.2015 Hyvinvoinnin edistäminen kunnan tehtävänä Kunnan tehtävänä on (Kuntalaki 410/2015)
SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS Raportti PaKasteen työskentelyjaksosta Eija Takalokastari
SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS Raportti PaKasteen työskentelyjaksosta 2012 2113 Eija Takalokastari 12.09.2013 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Kittilän kunnan sähköinen hyvinvointikertomus 3. Tavoitteet
Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan. TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankesuunnittelija
Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankesuunnittelija 2013-2014 1 Start up Mitä on hyvinvointi? Mistä se muodostuu, mikä sitä luo sinun kohdallasi, läheisesi
Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt
Mitä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) talo sisältää? Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Hyvinvoinnin ja terveyden sekä niitä
HYVINVOINTIKERTOMUS JA- TILINPITO
HYVINVOINTIKERTOMUS JA- TILINPITO Irmeli Leino, Turun AMK, Salon toimipiste Marita Päivärinne, Salon terveyskeskus 28-29.3 2011 Esityksen sisältö } Miten hyvinvoinnin seurantajärjestelmä Salossa syntyi
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa. Eeva Häkkinen
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa Eeva Häkkinen 25.5.2018 Maakuntalakiluonnoksen linjauksia maakuntien tehtävistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Asukkaiden hyvinvoinnin edistämisen
Kansalaisen hyvinvointi (tieto)
Kansalaisen hyvinvointi (tieto) terveyspalveluiden toiminnan ohjaajana -case sähköinen hyvinvointikertomus 1 Kunnan toiminnan kolmikanta HYVINVOINTI ELINVOIMA KUNNAN PALVELUT 30.5.2013 etunimi sukunimi
HYVINVOINTIJOHTAMINEN MIKKELIN KAUPUNKI
HYVINVOINTIJOHTAMINEN MIKKELIN KAUPUNKI 2.9.2015 Tervis - loppuseminaari Arja Väänänen, terveyden edistämisen koordinaattori Kuntakehittäjä, Tervis- hanke Mikkelin kaupunki Kunta pyrkii edistämään asukkaidensa
Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen
Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Kohti sähköistä hyvinvointikertomusta Alueellinen koulutus Ylä-Savon kunnille ja yhteistoiminta-alueille Iisalmi 25.10.2011 Ulla
Lapin aluehallintovirasto
Lapin aluehallintovirasto 1 Toimintaympäristö 3 % koko maan väestöstä - väkiluku 180 848 (joulukuu 2015) - 75-v täyttäneitä 18209, 2030 ennuste 10 800 enemmän 30 % koko Suomen maapinta-alasta - maapinta-ala
Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään?
Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään? Lähisuhde- ja perheväkivallan, ehkäisevän päihdetyön sekä terveyden edistämisen yhdyshenkilöiden verkostopäivä Seinäjoki kehittämispäällikkö Jaana Markkula