HYDROMETALLURGISEN PROSESSIN RIKASTUSHIEKAN (HTSF) SIJOITUSVAIHTOEHDOT JA POHJARAKENNE
|
|
- Niko Korpela
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SUHANGON KAIVOSHANKKEEN LAAJENNUKSEN YVA HYDROMETALLURGISEN PROSESSIN RIKASTUSHIEKAN (HTSF) SIJOITUSVAIHTOEHDOT JA POHJARAKENNE ALUSTAVA TEKNINEN TARKASTELU
2 Sisältö 1 1 YLEISTÄ 2 2 HYDROMETALLISEN PROSESSIN SAKKA 2 3 HYDROMETALLISEN SAKAN SIJOITUSALUEEN VAIHTOEHDOT 3 4 POHJAN JA PADON RAKENNE 5
3 2 1 YLEISTÄ Hydrometallurgisen prosessin rikastushiekan sijoitusalue (HTSF) on perusvaihtoehdossa sijoitettu rikastushiekka-alueen itäreunalle lähelle rikastamon välissä kulkevaa Ruonajokea. YVA -hankkeen esittelyjen yhteydessä esitetylle sijainnille on haluttu vaihtoehtoja, koska vuoto- tai patosortumatilanteessa jäteainekset päätyvät suoraan Ruonajokeen ja sitä myöten nopeasti Simojokeen. Vaihtoehtoisena ratkaisuna on esitetty HTSF - alueen sijoittamista vaahdotuksen rikastushiekka-alueen sisälle, jolloin se olisi kaksinkertaisten patorakenteiden takana. Tilaisuuksissa on oltu huolestuneita myös HTSF:n patorakenteen kestävyydestä Talvivaarassa tapahtuneiden vuotojen takia. Pääasiallinen syy tähän on ollut se että patorakenteessa on käytetty sivukiveä, vaikka padon rakenne on teknisesti moitteeton ja poikkeaa oleellisesti Talvivaaran vastaavasta ratkaisusta. Tässä raportissa on tarkastelu lyhyesti vaihtoehtoisia ratkaisuja hydrometallisen rikastushiekan sijoittamiselle sekä tarkasteltu altaan pohjarakenteeseen liittyviä suunnitteluperusteita sekä käyttöturvallisuustekijöitä. 2 HYDROMETALLISEN PROSESSIN SAKKA Platsol-prosessista syntyy jäännössakkaa arviolta noin 17 Mt, josta hydrometallurgista jäännössakkaa on noin 83 % ja kipsiä noin 17 %. Hydrometallurginen jäännössakka muodostuu viidestä eri jakeesta, jotka kootaan yhteen varastoaltaaseen (55 ha). Hydrometallurgisen jäännössakan jakeet ovat: 1. Autoklaavin rikastushiekka (pääosin hematiittia ja reagoimatonta piidioksidia); 2. Liuoksen neutraloinnin kipsisakka (kipsiä, CaSO4 2H2O); 3. Raffinaatin neutraloinnin kipsisakka (sisältää rautaa, alumiinia ja kipsiä); 4. Magnesiumsakka; 5. Kuparin uuttoprosessin sakka Hydrometallurgisen jäännössakan geoteknisiä ja geokemiallisia ominaisuuksia on tutkittu vuoden 2011 lopussa SGS Mineral Services:n laboratoriossa Kanadassa sekä Knight & Piésold Pty Ltd:n Australiassa sijaitsevassa laboratoriossa. Hydrometallurgiselle jäännössakalle on määritetty mm. partikkelikokojakauma, kiintoainejakeen tiheys, nestejakeen ph ja vedenläpäisevyys (2, m/s). ABA-testin ja alkuainepitoisuuksien analyysin tuloksia on verrattu kaivannaisjäteasetuksen 379/2008 ja sen muutoksen 717/2009 liitteessä 1 mainittuihin raja-arvoihin sekä valtioneuvoston asetuksessa maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista (214/2007) annettuihin kynnysarvoihin.
4 3 Liukoisuustestin tuloksia ei voida suoraan verrata Suomessa yleisesti käytettyihin liukoisuuden raja-arvoihin, jotka on määritelty valtioneuvoston asetuksessa (202/2006) kaatopaikoista annetun valtioneuvoston päätöksen muuttamisesta. Suuntaa antavan vertailun perusteella testatun näytteen kuparipitoisuus ylittää pysyvän jätteen kaatopaikalle sijoitettavalle jätteelle määritellyn raja-arvon I. Nikkelipitoisuus ylittää selvästi myös tavanomaisen jätteen kaatopaikalle sijoitettavalle jätteelle määritellyn raja-arvon II, mutta alittaa ongelmajätteen kaatopaikalle sijoitettavan jätteen raja-arvon III. Hydrometallurginen jäännössakka varastoidaan erilliseen tiiviiseen hydrometallurgisen jäännössakan altaaseen. 3 HYDROMETALLISEN SAKAN SIJOITUSALUEEN VAIHTOEHDOT Hydrometallurgisen prosessin jäännössakka-allas on perusvaihtoehdossa (kuva 1) sijoitettu vaahdotuksen rikastushiekka-alueen itäreunalle Ruonajoen uoman tuntumaan. Sijoituspaikka on patomurtuman kannalta huono, koska altaassa oleva vesi ja liete pääsevät purkautumaan suoraan Ruonajoen uomaan ja edelleen nopeasti Simojokeen. Kuva 1, Hydrometallurgisen sakan sijoitusalue Ruonajoen tuntumassa, aluejärjestelyt (perusvaihtoehto)
5 4 Vaihtoehtoisina sijoituspaikkoina on tarkasteltu altaan sijoittamista vaahdotuksen rikastushiekka-alueen sisälle, jossa se olisi kaksinkertaisten patojen sisällä tai ko. alueen länsipuolelle (kuva 2), josta nesteet ja lietteet purkautuisivat patosortumatilanteessa Konttijärveen. Konttijärven suuntaa pidetään patosortumatilanteessa ympäristöllisesti hyväksyttävämpänä kuin Ylijoen suuntaa, koska se on mm. puhdistettujen prosessivesien purkusuunta. Kuva 2, Hydrometallurgisen sakan sijoitus rikastushiekka-alueen länsipuolelle, aluejärjestelyt Sijoitus vaahdotuksen rikastushiekka-alueen sisälle Altaan sijoittaminen vaahdotuksen rikastushiekka-alueen sisälle on hylätty teknisesti ja taloudellisesti huonona ratkaisuna, koska altaan patojen korottaminen vaiheittain alavirtamenetelmällä ei ole tässä vaihtoehdossa käytännössä mahdollista. Toiminnallisista syistä padot jouduttaisiin tekemään vähintään yhtä korkeiksi kuin ympäröivän vaahdotuksen rikastushiekka-altaan padot ja altaan patorakenteet jouduttaisiin suunnittelemaan myös ulkopuolista vedenpainetta kestäväksi. Korkeiden ja tilavuuksiltaan suurten sisäkkäisten patojen takia vaahdotuksen rikastushiekka-aluetta jouduttaisiin myös merkittä
6 västi laajentamaan. Nämä seikat nostaisivat altaan toteuttamis- ja käyttökustannuksia merkittävästi ja tiivistevuotojen riski tulisi kasvamaan monimutkaisen rakenteen ja hankalan toteutettavuuden takia. 5 Sijoitus vaahdotuksen rikastushiekka-alueen länsipuolelle Altaan sijoittaminen vaahdotuksen rikastushiekka-alueen länsipuolelle ei muuta aluejärjestelyjä merkittävästi. Perusvaihtoehdossa rikastushiekka-alueen luoteispuolelle sijoitettu moreenin läjitysalue sijoitetaan tässä vaihtoehdossa koillispuolelle sivukiven läjitysalueen paikalle ja sivukivi HTSF alueen paikalle. Vaihtoehtoisesti moreenia voidaan sijoittaa Takalammen länsipuolelle ohjaamaan lieteveden ja sakan virtausta Konttijärven suuntaan altaan patomurtumatilanteessa. Allas rajautuu itäreunaltaan Konttijärven louhosalueelle sijoittuvan vaahdotuksen rikastushiekka-altaan penkereeseen. Jälkiselkeytysallas/ dekantointiallas sijoitetaan pääaltaan pohjoispuolelle Konttijärven ranta-alueen tuntumaan. Lietteen pumppausputket kierrätetään rikastushiekka-alueen pohjoispuolelta patokorotuksille varatun vyöhykkeen ulkopuolelta. Moreenit läjitetään vaahdotuksen rikastushiekka-alueen koillispuolelle ja sivukivet kaakkoiskulman alueelle. Altaan kokoa ja tilavuutta kasvatetaan portaittain toiminnan edetessä toimintavuosien 1-14 aikana. Pengerkorotukset ovat enimmillään noin 6 m. Tässä vaihtoehdossa huonona puolena on sakan ja palautusveden pumppauslinjojen pituuden kasvaminen merkittävästi perusvaihtoehtoon verrattuna, mutta nostokorkeus ei juuri muutu. 4 POHJAN JA PADON RAKENNE Hydrometallurgisen jäännössakan altaan pohja- ja patorakenteet tullaan toteuttamaan mahdollisimman tiiviinä rakenteena. Sakan laatu edellyttää tiivisterakennetta, joka käsittää synteettisen tiivisteen sekä ns. mineraalisen tiivisteen suoja- ja aluskerroksineen. Tiivisterakenteen alapuolinen altaan pohja tulee olemaan joko luonnontilaista kantavaa kitkamaata tai kitkamaatäyttöä, jolla korvataan altaan pohjan alueelta poistettuja turvekerroksia tai pehmeitä maakerroksia. Pohjan taso pyritään valitsemaan mahdollisuuksien mukaan sellaiseksi, että pohjavesi ei aiheuta vaikeuksia rakentamisen aikana tai tiivisteen ylösnousuriskiä altaan käyttöönottovaiheessa. Altaan pohjan yleispiirteinen rakenne on pinnalta lukien seuraava: - Pohjan salaojituskerros vesipaineen poistamiseksi sekä painumien nopeuttamiseksi käytön päättymisen jälkeen - Synteettisen tiivisteen suojakerros - Synteettinen tiiviste (muovikalvo, bitumikermi yms.) - Mineraalinen tiivistekerros - Pohjamaa tai kitkamaatäyttö Pohjalla ei tarvita erillistä mineraalista tiivistekerrosta, mikäli pohja on luonnostaan riittävän pienen vedenläpäisevyyden omaavaa moreenia. Moreenista tehtävän mineraalisen tiivisteen vedenläpäisevyyttä voidaan tarvittaessa pienentää käyttämällä osana rakennetta bentoniittimattoa tai maa- bentoniittiseosta. Altaan pohjan tiivistysrakenteen tulee antaa ympäristönsuojelullisesti riittävä suojataso ja sen lopullinen valinta sekä toteutuksen yksityiskohdat tapahtuvat altaan toteutussuunnitteluvaiheessa.
7 Padon periaatteellinen rakenne on esitetty kuvassa 1 ja sen keskeisimmät osat ovat altaan puoleisen luiskan pinnasta lukien seuraavat: - Luiskan eroosiosuojaus ja synteettisen tiivisteen suojakerros - Synteettinen tiiviste (muovikalvo, bitumikermi yms.) - Synteettisen tiivisteen suojakerros - Mineraalinen tiivistekerros - Mineraalisen tiivisteen ja louhetukipenkereen välinen mineraalinen suodatinrakenne, joka muodostuu useammasta raekooltaan erilaisesta kerroksesta - Louhetukipenger - Louhetukipenkereen alapuolinen suodatinrakenne 6 Kuva 3, HTSF altaan padon ja pohjarakenne, periaatekuva Synteettinen tiivisterakenne voidaan toteuttaa esimerkiksi muovikalvolla (paksuus tavallisesti mm) tai esim. bitumikalvolla, jollaista on käytetty joissakin Suomen kaivoskohteissa. Synteettinen tiivistekalvo on ehjänä täysin läpäisemätön ja lisäksi sen alapuolella käytetään mineraalista tiivistekerrosta vähentämään merkittävästi mahdollisten pienten reikien kautta tapahtuvaa vuotoa. Patoluiskan synteettinen tiivistekerros liitetään pohjan vastaavaan tiivistekerrokseen siten että rakenne on altaassa kauttaaltaan yhtenäinen. Synteettisen tiivisteen päälle tuleva suojakerros ja luiskan eroosiosuojaus voidaan jättää pois, mikäli läjitysjärjestelyt suunnitellaan siten, että tiiviste ei voi vaurioitua jään tai mekaanisen rasituksen yms. vaikutuksesta. Mineraalinen tiivistekerros tehdään pienen vedenläpäisevyyden omaavasta luonnonmateriaalista (esim. hienoainesmoreeni) tai maa bentoniittiseoksesta. Vaihtoehtoisesti mineraalisen tiivisterakenteen vedenläpäisevyyden pienentämiseen voidaan käyttää bentoniittimattoa. Mineraalisen tiivistekerroksen alapuolinen padon tukipenger rakennetaan sivukivestä ja tukipengertä korotetaan ns. alavirtamenetelmällä.
8 Louhepenkereen ja mineraalisen tiivisterakenteen väliin rakennetaan suodatinkerros, joka estää mineraalisen tiivistekerroksen huuhtoutumisen louheeseen (sisäinen eroosio) ja siitä aiheutuvan hallitsemattoman patovuodon, mikäli synteettinen tiiviste vuotaa tai rikkoontuu. Suodatinrakenne muodostuu useammasta rakeisuudeltaan erilaisesta kerroksesta, joiden tilalla voidaan joiltain osin käyttää sopivaa suodatinkangasta. Huolellisesti suunniteltu ja rakennettu suodatin on keskeisin elementti sisäisestä eroosiosta johtuvan patosortuman tai hallitsemattoman patovuodon eliminoimisessa. Padon alle mahdollisesti jätettävät jäävät lajittuneet ja hyvin vettä johtavat maakerrokset katkaistaan ulottamalla mineraalinen tiivisterakenne kallioon tai kalliota peittävään huonosti vettä läpäisevään tiiviiseen moreeniin. Tällä ns. katkaisuseinällä pienennetään padon alitse hyvin vettä johtavaa maakerrosta pitkin ulos suotaantuvaa vesimäärää patopohjan tiivisteen vuotaessa. Allaspadot suunnitellaan lopullisesti vasta lupahakemusvaiheessa voimassa olevien patoturvallisuusohjeiden mukaisesti yleisiä suunnitteluperiaatteita noudattaen. Peruslähtökohtana suunnittelussa pitää olla kokonaisratkaisun toimiminen ympäristön kannalta turvallisesti myös synteettisen tiivisteen vaurioitumistilanteessa tai tilanteessa, jossa synteettistä tiivistettä ei olisi lainkaan. Toimivuuden kannalta tärkeän synteettisen tiivisteen ehyenä pysyminen asennuksen jälkeen ennen käyttöönottoa on tarkistettava käytännössä hyväksi koetulla vuodonilmaisuja paikantamismenetelmällä. Teknisiä järjestelyjä toiminnan aikana syntyvien vuotojen selvittämiseksi ja paikantamiseksi harkitaan jatkosuunnittelun aikana erikseen. 7 Oulussa Pöyry Finland Oy Jari Lassila dipl.ins.
RUNSASRIKKISEN RIKASTUSHIEKKA-ALUEEN PATO 1:350 Varastoallas 1 ja 2 Padon tyyppipoikkileikkaus 1
1 : 100 arja tasoitetaan moreenilla ennen padon korotusta 4.0 1.0 LIMS-RIKASTUSIEKAN LÄJITYSALUE / MUU ALUE Jos lopullisessa vaiheessa käytetään louhetta, eroosiosuojaus ja suodatinkerrokset jätetään pois
Bentoniittimaton etuja ja ongelmia Sopivia käyttökohteita Talvivaaran rakenteet Tutkimuksia ja kokeita
1 Bentoniittimaton etuja ja ongelmia Sopivia käyttökohteita Talvivaaran rakenteet Tutkimuksia ja kokeita 2 Bentoniittimaton etuja Mineraalisia rakennekerroksia ei ole saatavilla Säästää ympäristöä Hiilijalanjälki
Rikki, S AP 1 Karbonaattinen hiili, C karb. [%] [%] [kg CaCO 3 /t]
ja nestemäisen jakeen hydrogeokemia. Lisäksi rikastushiekalle on tehty liukoisuustestejä metallien liukoisuuden määrittämiseksi. Liukoisuustestin tuloksia on verrattu raja-arvoihin, jotka on annettu valtioneuvoston
Talvivaara alusta alkaen. Kuva: Vihreät, De Gröna
Talvivaara alusta alkaen Kuva: Vihreät, De Gröna Talvivaaran lupaukset Ympäristöystävällinen uusi bioliuotus, jossa Kainuulaiset bakteerit toimivat veden kanssa Ei tule mitään päästöjä kaivospiirin ulkopuolelle
RUNSASRIKKISEN RIKASTUSHIEKKA-ALUEEN PATO 1:350 Varastoallas 1 ja 2 Padon tyyppipoikkileikkaus 1
1 : 100 Harja tasoitetaan moreenilla ennen padon korotusta 4.0 1.0 LIMS-RIKASTUSHIEKAN LÄJITYSALUE / MUU ALUE Jos lopullisessa vaiheessa käytetään louhetta, eroosiosuojaus ja suodatinkerrokset jätetään
Mikkelin uusi jätevedenpuhdistamo. Vaihtoehtoisten sijoituspaikkojen rakennettavuusselvitys
Knowledge taking people further --- MIKKELIN VESILAITOS Mikkelin uusi jätevedenpuhdistamo Vaihtoehtoisten sijoituspaikkojen rakennettavuusselvitys Yhteenveto 16.2.2009 Viite 82122478 Versio 1 Pvm 16.2.2009
Kemin kaivoksen rikastushiekka-altaan 7 korotuksen stabiliteettilaskelmat
Outokumpu Chrome Oy Työ n:o 11480 Kemin kaivos 2.4. PL 172 941 Kemi Outokumpu Chrome Oy Kemin kaivoksen rikastushiekka-altaan 7 korotuksen stabiliteettilaskelmat Kemi GEOBOTNIA OY Koulukatu 28 p. (08)
16X WP2. Yhteystiedot ja nähtävillä olo. Sisältö TIIVISTELMÄ 2 2 YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY 29. Copyright Pöyry Finland Oy
14 Yhteystiedot ja nähtävillä olo Sisältö TIIVISTELMÄ 2 1 JOHDANTO 26 2 YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY 29 2.1 Arviointimenettelyn sisältö ja tavoitteet 29 2.2 Arviointiohjelmavaihe 31 2.2.1 Nähtävilläolo
ALUSTAVA RAKENNETTAVUUSSELVITYS
Pöyry Finland Oy Elektroniikkatie 13 FI-90590 Oulu Finland Kotipaikka Vantaa, Finland Tel. +358 10 33280 Fax +358 10 33 28250 www.poyry.fi Päiväys 28.8.2017 Sivu 1 (3) Sakari Lotvonen Tel. +358 40 5873
Patorakenteiden periaatekuvia
Patorakenteiden periaatekuvia Piirrokset: Jari Kostet, MKJ Kuvat: Mikko Alhainen, Marko Svensberg, Marko Muuttola, Harri Hepo-Oja, Jarkko Nurmi, Reijo Orava, MKJ Patorakenteet Munkin ja tulvauoman sijoittaminen
Terrafame Oy:n kaivoshanke. Secondary heap lohkot 5-8. SLS-, SEM- ja DP-altaat
A3 TYÖSELOSTUS 29.12.2017 1 Terrafame Oy:n kaivoshanke A3 Työselostus Secondary heap lohkot 5-8 SLS-, SEM- ja DP-altaat A3 TYÖSELOSTUS 29.12.2017 2 Sisältö YLEISTÄ 3 Pohjatutkimukset 3 Tekniset vaatimukset
Viite: Pohjois-Suomen aluehallintoviraston täydennyspyyntö (Dnro PSAVI/2744/2017, PSAVI/3701/2016)
Viite: Pohjois-Suomen aluehallintoviraston täydennyspyyntö 24.1.2018 (Dnro PSAVI/2744/2017, PSAVI/3701/2016) Kohta 35 Hakijan arvio siitä, ovatko muodostuvat rikastushiekat miltä osin hydrometallurgisen
KAIVOKSEN SULKEMISEN JA JÄLKIHOIDON PERIAATERATKAISUT
RAPORTTI 6X2492.WP2.2 3..23 GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY Suhangon kaivoshankkeen laajennus KAIVOKSEN SULKEMISEN JA JÄLKIHOIDON PERIAATERATKAISUT 6X2492.WP2 Copyright Pöyry Finland Oy Kaikki oikeudet
VANHOJEN KAATOPAIKKOJEN SELVITYSTYÖ
FCG Planeko Oy Naantalin kaupunki VANHOJEN KAATOPAIKKOJEN SELVITYSTYÖ Raportti 141-D3325 24.9.2009 FCG Planeko Oy Raportti I SISÄLLYSLUETTELO 24.9.2009 1 Yleistä... 1 2 Kohteet... 1 2.1 Yhdyskuntajätteen
Parhaat ympäristökäytännöt kaivannaisjätteiden sijoitukselle ja jälkihoidolle
Parhaat ympäristökäytännöt kaivannaisjätteiden sijoitukselle ja jälkihoidolle Mistä kaivannaisjätteitä syntyy? Kaivannaisjätealueet ja jätetyypit Kaivannaisjätteiden hallinnan yleisperiaatteet Kaivannaisjätteiden
YMPÄRISTÖNSUOJAUSRAKENTEIDEN MATERIAALIKYSYMYKSET
YMPÄRISTÖNSUOJAUSRAKENTEIDEN MATERIAALIKYSYMYKSET ERISTYSRAKENTEIDEN TOIMINTAPERIAATE Eristäminen perustuu yhdistelmärakenteeseen, joka muodostuu keinotekoisesta eristeestä ja mineraalisesta tiivisteestä.
FINAS-akkreditoitu testauslaboratorio T 025. SELVITYS ENDOMINES OY:n SIVUKIVINÄYTTEIDEN LIUKOISUUDESTA
FINAS-akkreditoitu testauslaboratorio T 0 SELVITYS ENDOMINES OY:n SIVUKIVINÄYTTEIDEN LIUKOISUUDESTA LABTIUM OY Endomines Oy Selvitys sivukivinäytteiden liukoisuudesta Tilaaja: Endomines Oy Juha Reinikainen
Kaatopaikkakelpoisuus valvovan viranomaisen näkökulmasta: Case valimo
Kaatopaikkakelpoisuus valvovan viranomaisen näkökulmasta: Case valimo Tuomo Eskelinen Ylitarkastaja 1 Valimon jätteet Ympäristöluvassa kaatopaikalle sijoitettavia jätteitä: hiekka 11,6 t ja sekajäte 83
ENERGIA- JA METSÄTEOLLISUUDEN TUHKIEN YMPÄRISTÖKELPOISUUS
ENERGIA- JA METSÄTEOLLISUUDEN TUHKIEN YMPÄRISTÖKELPOISUUS NOORA LINDROOS, RAMBOLL FINLAND OY noora.lindroos@ramboll.fi TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Ohjausryhmä: Ympäristöministeriö Metsäteollisuus
YMPÄRISTÖTEKNISET TUTKIMUKSET VETURITALLIT, PORI. Porin kaupunki, TPK/OM/rt. Veturitallinkatu / Muistokatu, Pori
303037 YMPÄRISTÖTEKNISET TUTKIMUKSET VETURITALLIT, PORI Porin kaupunki, TPK/OM/rt Veturitallinkatu / Muistokatu, Pori 21.2.2011 303037 YMPÄRISTÖTEKNISET TUTKIMUKSET VETURITALLIT, PORI Porin kaupunki, TPK/OM/rt
NAVETTA HAMK, MUSTIALA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO
NAVETTA HAMK, MUSTIALA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO Tilaaja: HAMK, Tuomas Salonen Tekijä: Tähtiranta Infra Oy projektinumero 4013 12.2.2014 Tähtiranta Infra Oy Vanajantie 10 13110 HÄMEENLINNA Hämeen Ammattikorkeakoulu
Torin alle suunniteltavan syvän maanalaisen pysäköinnin geotekniikasta
Turun kaupunki Ympäristö- ja kaavoitusvirasto Puolalankatu 5 20100 Turku Ramboll Linnankatu 3 a B 20100 Turku Finland Puhelin: 020 755 6940 Ohivalinta: 0207556947 Fax: 020 755 6941 reino.heikinheimo@ramboll.fi
Kuusakoski Oy:n rengasrouheen kaatopaikkakelpoisuus.
Kuusakoski Oy:n rengasrouheen kaatopaikkakelpoisuus. 2012 Envitop Oy Riihitie 5, 90240 Oulu Tel: 08375046 etunimi.sukunimi@envitop.com www.envitop.com 2/5 KUUSAKOSKI OY Janne Huovinen Oulu 1 Tausta Valtioneuvoston
+77.75 +77.91 +77.97 +77.70 +77.93 +78.03 +77.95 +81.03 56.25 76.25 +77.82 +77.79 +78.27 +77.78. Op+76.60 +77.95 +77.63 +77.77 +77.
+77.93 +77.94 Rummunharja+78.42 78.73 +78.49Op+76.57 +78.7 +77.82 +77.85 +77.93 6 1 Uoma 6a+77.75 +78.17 +77.91 +78.12 7 2 1 8 3 2 9 +77.57 Eristysoja +81.3 +78.3 Op+76.3 +77.95 +77.65 +77.68 +77.66 +77.82
PATOJEN MÄÄRÄAIKAISTARKASTUKSET YHTEENVETO. Prosessivesiallas PVM
Prosessivesialtaan padon yhteenveto PATOJEN MÄÄRÄAIKAISTARKASTUKSET YHTEENVETO KOHDE: Prosessivesiallas PVM 10.6.2016 Prosessivesialtaan padon yhteenveto 1 KOHTEEN YLEISTIEDOT 1 1.1 Padon mitat 1 1.2 Patoluokitus
Alustava pohjaveden hallintaselvitys
Alustava pohjaveden hallintaselvitys Ramboll Finland Oy Säterinkatu 6, PL 25 02601 Espoo Finland Puhelin: 020 755 611 Ohivalinta: 020 755 6333 Fax: 020 755 6206 jarno.oinonen@ramboll.fi www.ramboll.fi
MUTKU-päivät 2-3.4.2014 Käytöstä poistettujen kaivannaisjätealueiden tutkiminen Kari Pyötsiä Tampere 18.3.2014. Kari Pyötsiä Pirkanmaan ELY-keskus
MUTKU-päivät 2-3.4.2014 Käytöstä poistettujen kaivannaisjätealueiden tutkiminen Kari Pyötsiä Tampere 18.3.2014 Kari Pyötsiä Pirkanmaan ELY-keskus 21.3.2014 LÄHTÖKOHDAT Käytöstä poistetut tai hylätyt vakavaa
GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY SUHANGON KAIVOSHANKKEEN LAAJENNUKSEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI
GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY SUHANGON KAIVOSHANKKEEN LAAJENNUKSEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI YLEISÖTILAISUUS YVA-SELOSTUS Narkaus, 10.12.2013 SUHANGON KAIVOSHANKE Hankealue sijaitsee suurimmaksi
TEHDASKAATOPAIKAN JA TANKOKARIN TUHKA- ALTAAN VAKUUDEN ARVIOINTI
STORA ENSO OYJ TEHDASKAATOPAIKAN JA TANKOKARIN TUHKA- ALTAAN VAKUUDEN ARVIOINTI AHMA YMPÄRISTÖ OY Projektinro: 20937 i STORA ENSO OYJ TEHDASKAATOPAIKAN JA TANKOKARIN TUHKA-ALTAAN VAKUUDEN ARVIOINTI 18.8.2016
HANKKEEN TOTEUTUSVAIHTOEHTOJEN VA- LINTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIIN
RAPORTTI 16X124912.WP2.200 GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY Suhangon kaivoshankkeen laajennus HANKKEEN TOTEUTUSVAIHTOEHTOJEN VA- LINTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIIN 1 Kaikki oikeudet pidätetään. Tätä
18370 Johtokaivantojen virtaussulut RTS 09:17
1 RTS 09:17 Johtokaivantojen virtaussulut ovat rakenteita, joiden tarkoitus on rajoittaa tai sulkea kokonaan veden luonnollinen juoksu tai häiriintyneen maa-aineksen liikkuminen huonosti vettä läpäisevissä
GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY SUHANGON KAIVOSHANKE Projektivaihe: Laajennuksen YVA
RAPORTTI 16X124912.WP2 Rev.F 19.9.2013 GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY SUHANGON KAIVOSHANKE Projektivaihe: Laajennuksen YVA Vesitase ja aluevesien hallinta i Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai
Sipoonlahden koulun laajentaminen. Neiti Miilintie, Sipoo POHJATUTKIMUS JA PERUSTAMISTAPASUUNNITELMA
14871 Sipoonlahden koulun laajentaminen Neiti Miilintie, Sipoo POHJATUTKIMUS JA PERUSTAMISTAPASUUNNITELMA 7.12.2016 Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki, Puh. (09) 477
UUSIOMATERIAALIEN HYÖTYKÄYTTÖ SAVO- KARJALAN KIERTOTALOUDESSA
UUSIOMATERIAALIEN HYÖTYKÄYTTÖ SAVO- KARJALAN KIERTOTALOUDESSA Jani Bergström 26.5.2016 Uusiomateriaalien hyötykäyttö Savo-Karjalan kiertotaloudessa projekti (11.1.2016-31.12.2017) Projektin tuloksena Itä-Suomen
Betoniliete hankala jäte vai arvotuote Betonipäivät , Messukeskus Helsinki. Rudus Oy Kehityspäällikkö Katja Lehtonen
Betoniliete hankala jäte vai arvotuote Betonipäivät, Messukeskus Helsinki Rudus Oy Kehityspäällikkö Katja Lehtonen Betoniteollisuuden betonijäte Betoniteollisuudessa (valmisbetoni ja betonituotteiden valmistus)
KIRKKONUMMEN KUNTA VEIKKOLAN KOULU II-VAIHE KORTTELI 123, VEIKKOLA KIRKKONUMMI KARTOITUS JA POHJATUTKIMUS
9757 KIRKKONUMMEN KUNTA VEIKKOLAN KOULU II-VAIHE KORTTELI 123, VEIKKOLA KIRKKONUMMI KARTOITUS JA POHJATUTKIMUS 31.3.2003 Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki, Puh. (09)
Rakennus- ja ympäristölautakunta
Rakennus- ja ympäristölautakunta 131 04.10.2018 Ympäristönsuojeluviraomaisen lausunto Agnico Eagle Finland Oy:n hakemuksesta uuden NP4-altaan rakentamiseksi sekä NP-rikastushiekan läjittämiseksi altaaseen
16X WP2. Copyright Pöyry Finland Oy
16X124912.WP2 362 a. Viistoilmakuvatyyppinen näkymä kaakosta kohti hankealuetta (ylempi kuva VE 2+ ja alempi VE1). Kuvassa etualalla Portimojärvi ja sen oikealla puolella Ranua Rovaniemi -tie. 16X124912.WP2
Terrafame Oy Patojen määräaikaistarkastukset PLS -tasausaltaan padon yhteenveto PATOJEN MÄÄRÄAIKAISTARKASTUKSET YHTEENVETO KOHDE: PVM 10.6.
PLS -tasausaltaan padon yhteenveto PATOJEN MÄÄRÄAIKAISTARKASTUKSET YHTEENVETO KOHDE: PVM 10.6.2016 PLS -tasausaltaan padon yhteenveto 1 KOHTEEN YLEISTIEDOT 1 1.1 Padon mitat 1 1.2 Patoluokitus 1 2 TARKKAILU-
Hämeenlinnan Myllyojan Kankaisten ja Siirin uomaosuuksien parannussuunnitelma
Hämeenlinnan Myllyojan Kankaisten ja Siirin uomaosuuksien parannussuunnitelma Janne Ruokolainen Raportti nro 6/2015 Sisällys 1 Kohteen yleiskuvaus ja hankkeen tavoitteet... 2 2 Toimenpiteet... 2 2.1 Joutsiniementien
Materiaalivirta näkyy
I saw the hidden material flow in South-Africa Materiaalivirta näkyy Terveisiä Etelä-Afrikan platinakaivosalueelta: We are sick and tired to be sick and tired. Sakari Autio, LAMK Esityksen aiheet: 1. Esitellä
RAKENNETTAVUUSSELVITYS
Insinööritoimisto Geotesti Oy TYÖNRO 060292 RAKENNETTAVUUSSELVITYS AHLMANIN ALUE TAMPERE MPERE Insinööritoimisto Geotesti Oy DI Katri Saarelainen RAKENNETTAVUUSSELVITYS 05.12.2006 1(4) TYÖNRO 060292 Ahlmanin
SIUNTION KUNTA PALONUMMENMÄKI PALONUMMENKAARI K 180 T 1-6, K 179 T 4, K 181 T 1-2 Siuntio POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 4204/13
SIUNTION KUNTA PALONUMMENMÄKI PALONUMMENKAARI K 180 T 1-6, K 179 T 4, K 181 T 1-2 Siuntio POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 4204/13 UUDENMAAN MAANRAKENNUSSUUNNITTELU OY PL 145 gsm 0400 472 059 gsm 0400 409 808
Kaivannaisaltaiden rakenneselvitys - Synteettiset materiaalit kaivosten allasrakenteiden tiivisrakenteena
Kaivannaisaltaiden rakenneselvitys - Synteettiset materiaalit kaivosten allasrakenteiden tiivisrakenteena IGS Finnish chapter allasseminaari 11.10.2016 Tutkija ja yliopisto-opettaja Anne Tuomela Vesi-
Päätös Nro 42/2011/1 Dnro ESAVI/44/04.08/2011. Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2011
Etelä-Suomi Päätös Nro 42/2011/1 Dnro ESAVI/44/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2011 ASIA Boliden Harjavalta Oy:n Lammaisten läjitysalueen IVa sulkemissuunnitelma ja siihen sisältyvien, voimassa
HAKEMUKSEN TÄYDENNYSPYYNTÖ Agnico Eagle Finland Oy Pokantie Kiistala PSAVI/2744/2017, PSAVI/3701/2016. Agnico Eagle Finland Oy
HAKEMUKSEN TÄYDENNYSPYYNTÖ 24.1.2018 Agnico Eagle Finland Oy Pokantie 541 99250 Kiistala Dnro Hakija Asia PSAVI/2744/2017, PSAVI/3701/2016 Agnico Eagle Finland Oy Uuden NP4-altaan rakentaminen sekä NP-rikastushiekan
Lausunto ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeellisuudesta/mondo Minerals B.V. Branch Finland YMPTEKLT 27
Ympäristö- ja tekninen lautakunta 27 26.02.2014 Lausunto ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeellisuudesta/mondo Minerals B.V. Branch Finland YMPTEKLT 27 Ympäristötarkastaja Mondo Minerals B.V.
S-Market Epilä HULEVESISELVITYS. Tampere. Projektinumero 2014-44. Email: kylanpaa.hannu@gmail.com hannu.kylanpaa@raksu.net
Projektinumero 2014-44 HULEVESISELVITYS S-Market Epilä Tampere HRK Suunnittelu / HRK Konsultointi Oy Y-tunnus 2281508-3 Kotipaikka Tampere Osoite: Tasanteenkatu 67 B 33610 Tampere Puh. 0400 237 518 Email:
Gps- ja nestepintamittaukset padoilla on suoritettu heinäkuun aikana, maastotarkastukset padoilla on suoritettu elokuun alkupuolella.
1/5 PATOJEN MÄÄRÄAIKAIS- JA VUOSITARKASTUKSET 2017 AIKA Keskiviikko 27.9.2017 klo 9.00 PAIKKA, neuvottelutila 104 1 KOKOUKSEN AVAUS JA LÄSNÄOLIJOIDEN TOTEAMINEN AVAUS: Taisto Viita LÄSNÄ: Heli Nurmi Riina
Haasteet orgaanisen jätteen kaatopaikkakiellon toteuttamisessa. KokoEko-seminaari, Kuopio, 10.2.2015
Haasteet orgaanisen jätteen kaatopaikkakiellon toteuttamisessa KokoEko-seminaari, Kuopio, 10.2.2015 Ossi Tukiainen, Pohjois-Savon ELY-keskus 17.2.2015 1 Tavanomaisen jätteen kaatopaikka VNA kaatopaikoista
Päätös YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN, SUHANGON KAIVOSHANKKEEN MUUTOS, (RANUA, TERVOLA)
Päätös LAPELY/24/07.04/2011 Lappi 10.11.2011 ASIA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN, SUHANGON KAIVOSHANKKEEN MUUTOS, (RANUA, TERVOLA) HANKKEESTA VASTAAVA HAKEMUS HANKE Gold Fields Arctic
Lupatilanne. Lupamääräys johon muutosta haetaan. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Ympäristöluvat vastuualue Linnankatu 1 PL Oulu
Asiakirjan nimi / Document name Ympäristöluvan muutoshakemus koskien vesienkäsittelylaitoksen sakeuttimen alitteen läjitystavan muutoksia Luokka Pvm. / Versio Sivu ENV 27.9.2017 1(4) Laatija(t) Hanna Lampinen
Suunnitelma laskeutusaltaan sijoittamisesta ja mitoittamisesta
SUUNNITELMA 1 (4) Suunnitelma laskeutusaltaan sijoittamisesta ja mitoittamisesta Lähtökohdat suunnitelmalle Suunnitelma altaasta Lemminkäiselle on myönnetty lupa maanläjitykseen Kajaaniin tilalle Mustalahti
YHTEYSVIRANOMAISEN LAUSUNTO RAUTARUUKKI OYJ RAAHEN TEHTAAN UUDEN KAATOPAIKAN PERUSTAMISEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMASTA
Päiväys Dnro 7.9.2006 PPO 2006 R 3 53 Rautaruukki Oyj Ruukki Raahen tehdas PL 93 92101 RAAHE Viite Asia YHTEYSVIRANOMAISEN LAUSUNTO RAUTARUUKKI OYJ RAAHEN TEHTAAN UUDEN KAATOPAIKAN PERUSTAMISEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN
ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 100/10/1 Dnro PSAVI/196/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.10.2010
1 LUPAPÄÄTÖS Nro 100/10/1 Dnro PSAVI/196/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.10.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen kaivannaisjätteen jätealueiden pohjarakenneratkaisun muuttaminen, Raahe
Lemminkäinen Infra Oy SELVITYS SUUNNITELLUN MAA-AINESTENOTON VAIKUTUSALUEEN LÄHTEISTÄ
16UEC0035 1 Lemminkäinen Infra Oy 29.10.2012 Maa-ainesten ottaminen pohjavedenpinnan ala- ja yläpuolelta Alhonmäen alueella, Siikajoki SELVITYS SUUNNITELLUN MAA-AINESTENOTON VAIKUTUSALUEEN LÄHTEISTÄ 1.
Kemin kaivoksen rikastushiekka-altaan 7 korotuksen suunnitelmaselostus
Outokumpu Chrome Oy Työ n:o 11480 Kemin kaivos 4.5.2015 PL 172 94101 Kemi Outokumpu Chrome Oy Kemin kaivoksen rikastushiekka-altaan 7 korotuksen suunnitelmaselostus Keminmaa GEOBOTNIA OY Koulukatu 28 p.
1 Rakennettavuusselvitys
1 Rakennettavuusselvitys 1.1 Toimeksianto Rakennettavuusselvityksen tavoitteena on ollut selvittää kaavarunko-/asemakaava-alueen pohjaolosuhteet ja alueen soveltuvuus rakentamiseen sekä antaa yleispiirteiset
Kaivannaisjätealueiden rakenteet. Geotekniikan päivä Minna Leppänen TTY/RAK/MPR
Kaivannaisjätealueiden rakenteet Geotekniikan päivä 7.11.2013 Minna Leppänen TTY/RAK/MPR Kaivosteollisuus Suomessa http://www.tem.fi/yritykset/kaivosteollisuus 2 Kaivosteollisuus Suomessa 3 Kaivosteollisuus
Ympäristönsuojelulain 28 3 momentti (toiminnan oleellinen muuttaminen).
Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 62/10/1 Dnro ISAVI/148/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.7.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisesta Joensuun Seudun Jätehuolto Oy:n lupahakemuksesta,
Jäteveropohjan laajeneminen
Jäteveropohjan laajeneminen Ylitarkastaja Ari Seppänen ympäristöministeriö 25. Valtakunnalliset jätehuoltopäivät Scandic Hotel Rosendahl, Tampere 5.-6.10.2011 5.10.2011 1 Jätevero jätehuollon ohjauskeinona
Kaivosten stressitestaus 2013
Kaivosten stressitestaus 2013 Perustiedot Kaivoksen nimi haltija sijaintikunta Vastaaja(t) tehtävänimikkeineen Lisätietojen antaja(t) yhteystietoineen Kemikaaliturvallisuuslain (390/2005) soveltaminen
ASEMAKAAVAN MUUTOS 23:9 KUULOJA FORTUM WASTE SOLUTIONS OY
Vastaanottaja Riihimäen kaupunki Asiakirjatyyppi Asemakaavan taustaselvitys Päivämäärä 8.3.2018 ASEMAKAAVAN MUUTOS 23:9 KUULOJA FORTUM WASTE SOLUTIONS OY KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS Ramboll Finland Oy
Raportti. Naantalin kaupunki. Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus. Kanavavaihtoehdot 67050263.SU 10.1.2006
Raportti 67050263.SU 10.1.2006 Naantalin kaupunki Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus Kanavavaihtoehdot 1 YLEISTÄ Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistukseen
INFRARYL POHJAVESISUOJAUKSET
INFRARYL 14230 POHJAVESISUOJAUKSET Liikenneviraston sidosryhmätilaisuus 19.3.2018 Pohjaveden suojaukset päivittyvät ohjeet Keskeisimmät muutokset: voimassa oleva versio vs. työryhmän nykyinen versio. LUVUN
MÄNTSÄLÄN KUNTA ISONNIITYN PÄIVÄKOTI MÄNTSÄLÄ HANKESUUNNITELMA 31.8.2015
ISONNIITYN PÄIVÄKOTI MÄNTSÄLÄ HANKESUUNNITELMA 31.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. PÄIVÄHOIDON JÄRJESTÄJÄ... 3 1.1 Päiväkoti... 3 1.2 Päivähoidon järjestäjä... 3 2. HANKESUUNNITELMAN LAATIJA JA YHDYSHENKILÖT...
Jätteenpolton kuonien hyötykäyttökokemuksia 10.9.2015 UUMA2-vuosiseminaari Annika Sormunen
Jätteenpolton kuonien hyötykäyttökokemuksia 10.9.2015 UUMA2-vuosiseminaari Annika Sormunen Sisältö Tausta Kuonan käsittely Kuonan ominaisuudet Kuonan hyötykäyttö - esimerkkikohteita Jatkosuunnitelmat Tausta
TUTKIMUSTODISTUS 2012E
TUTKIMUSTODISTUS 2012E- 21512-1 Tarkkailu: Talvivaara kipsisakka-altaan vuoto 2012 Tarkkailukierros: vko 51 Tilaaja: Pöyry Finland Oy Otto pvm. Tulo pvm. Tutkimuksen lopetus pvm. Havaintopaikka Tunnus
KIRKKORANTA KERIMÄKI ALUEEN MAAPERÄKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS 15.2.2013
KIRKKORANTA KERIMÄKI ALUEEN MAAPERÄKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS 15.2.2013 Viite 8214459921 Versio 1 Pvm 15.2.2013 Hyväksynyt Tarkistanut Ari Könönen Kirjoittanut Jari Hirvonen 1 1. YLEISTÄ Tilaajan toimeksiannosta
PRKU PAKSURAPPAUSKIINNIKE ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE
ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE versio FI 11/2015 1 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 TOIMINTATAPA... 2 2 MITAT JA MATERIAALIT... 2 3 VALMISTUS... 3 3.1 Valmistustapa ja merkinnät... 3 3.2 Valmistustoleranssit... 3 4 KESTÄVYYSARVOT...
Ohje Tässä luvussa käsitellään pohjavedenpinnan yläpuolella olevan kaivannon kuivanapitoa.
1 Tässä luvussa käsitellään rakennuskaivannon kuivanapitoa pumppaamalla suoraan kaivannosta tai pohjavedenpintaa alentamalla. Muilla menetelmillä toteutettava kuivanapito tehdään erillisen suunnitelman
ALUSTAVA RAKENNETTAVUUSSELVITYS ASEMAKAAVOI- TUSTA VARTEN
TEKNINEN KESKUS Ritaportin liikenteen ja ympäristön yleissuunnittelu ALUSTAVA RAKENNETTAVUUSSELVITYS ASEMAKAAVOI- TUSTA VARTEN 6.6.2008 Oulun kaupunki Tekninen keskus Ritaportin liikenteen ja ympäristön
GEOPALVELU OY TYÖ N:O SKOL jäsen
G P TYÖ N:O 17224 SKOL jäsen VIRKKULAN SENIORIKYLÄ 755 / 406 / 14 / 21 PALONUMMI SIUNTIO RAKENNETTAVUUSSELVITYS 3.10.2017 Liitteenä 6 kpl pohjatutkimuspiirustuksia -001 pohjatutkimusasemapiirros 1:500-002
Terrafame Oy Patojen määräaikaistarkastukset Raffinaattialtaan padon yhteenveto PATOJEN MÄÄRÄAIKAISTARKASTUKSET YHTEENVETO KOHDE: PVM 10.6.
Raffinaattialtaan padon yhteenveto PATOJEN MÄÄRÄAIKAISTARKASTUKSET YHTEENVETO KOHDE: PVM 10.6.2016 Raffinaattialtaan padon yhteenveto 1 KOHTEEN YLEISTIEDOT 1 1.1 Padon mitat 1 1.2 Patoluokitus 1 2 TARKKAILU-
IISALMEN KAUPUNKI UIMAHALLIEN SIJOITUSVAIHTOEHDOT ALUEIDEN POHJASUHDEKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS
IISAMEN KAUPUNKI UIMAHAIEN SIJOITUSVAIHTOEHDOT AUEIDEN POHJASUHDEKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS 26.2.2018 Viite 1539229 Versio 1 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut Jari Hirvonen 1 1.EISTÄ Tilaajan toimeksiannosta
Uudistunut jakeluasemastandardi
Uudistunut jakeluasemastandardi Pohjavesi- ja maa-ainesneuvottelupäivät 1.-2.10.2015 Minna Leppänen Tampereen teknillinen yliopisto Rakennustekniikan laitos, Maa- ja pohjarakenteet 12.10.2015 1 Jakeluasemastandardi
Teollinen kaivostoiminta
Teollinen kaivostoiminta Jouni Pakarinen Kuva: Talvivaara 2007 -esite Johdanto Lähes kaikki käyttämämme tavarat tai energia on tavalla tai toisella sijainnut maan alla! Mineraali = on luonnossa esiintyvä,
Kestävä kaivostoiminta II
Image size: 7,94 cm x 25,4 cm Kestävä kaivstiminta II KOKEMUKSIA PEITTOMATERIAALEISTA 27.11.2012 FM MERJA AUTIOLA, RAMBOLL FINLAND OY KOKEMUKSIA TIIVISMATERIAALIEN TUTKIMUKSISTA KAATOPAIKKAOLOSUHTEISIIN
PIMA-selvitys/raportti
PIMA-selvitys/raportti Hietakyläntie 171 Pyhäsalmi Kunta: Pyhäjärvi Kaupunginosa: 403 Kortteli/Tila: 25 Tontti/Rek.nro: 38 Sivu 2 / 4 PIMA-selvitys/raportti 1. KOHDE JA TUTKIMUKSET 1.1 Toimeksianto Raahen
GEOTEKNINEN RAKENNET- TAVUUSSELVITYS
Vastaanottaja Kangasalan kunta Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä Rev A 27.10.2015 GEOTEKNINEN RAKENNET- TAVUUSSELVITYS TARASTENJÄRVEN ASEMA- KAAVA-ALUE 740 KANGASALA TÄMÄ RAPORTTI KORVAA
Lausunto Kainuun ELY-keskukselle;Talvivaara Sotkamo Oy:n YSL 62 :n mukaiset hakemukset
Ympäristö- ja tekninen lautakunta 76 18.04.2013 Lausunto Kainuun ELY-keskukselle;Talvivaara Sotkamo Oy:n YSL 62 :n mukaiset hakemukset 105/11.01/2013 YMPTEKLT 76 Ympäristötarkastaja Kainuun ELY-keskus
AVOIMIEN HULEVESIJÄRJESTELMIEN KUNNOSSAPITO. 25.11.14 viherkunnossapitopäällikkö Pirjo Kosonen
AVOIMIEN HULEVESIJÄRJESTELMIEN KUNNOSSAPITO 25.11.14 viherkunnossapitopäällikkö Pirjo Kosonen Hulevesialtaiden, -ojastojen ja patojen ylläpitoon vaikuttavia tekijöitä Sijainti Hulevesijärjestelmän rakenne
YLIVIESKA ALUSTAVAN YLEISSUUNNITELMAN PÄIVITYS SUUNNITELMASELOSTUS YLIVIESKAN ASEMAN ALIKÄYTÄVÄ
YLIVIESKA SUUNNITELMASELOSTUS YLIVIESKAN ASEMAN ALIKÄYTÄVÄ Siltasuunnittelu Laatinut: 10.4.2017 Lea Yläsaari Tarkastanut: 10.4.2017 Pekka Mantere Geosuunnittelu Laatinut: 10.4.2017 Arto Keski-Opas Tarkastanut:
Päätös Nro 144/2011/1 Dnro ESAVI/273/04.08/2011
Päätös Nro 144/2011/1 Dnro ESAVI/273/04.08/2011 Etelä-Suomi Annettu julkipanon jälkeen 28.11.2011 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus koskien Kemiön maasälpälaitoksen 2020-rikastushiekka-altaan
ASROCKS - Ohjeistusta kivi- ja
ASROCKS - Ohjeistusta kivi- ja maa-ainesten kestävään käyttöön luontaisesti korkeiden arseenipitoisuuksien alueilla PANK-menetelmäpäivä 23.1.2014 LIFE10 ENV/FI/062 ASROCKS Esityksen sisältö Mikä ASROCKS-hanke?
Käytettäessä Leca -kevytsoraa painumien vähentämiseksi tulee ottaa huomioon seuraavat asiat:
20/12/2018 PAINUMAT Leca -kevytsora tarjoaa suuria etuja, kun täytyy ratkaista painumiin liittyviä ongelmia. Se tarjoaa tehokkaat ratkaisut tehokkaalla ja nopealla rakentamisella ja matalilla kustannuksilla.
Kaivannaisjätesuunnitelma
Kaivannaisjätesuunnitelma NCC:n Kiviainestoimipiste Pornaisten PORNAINEN NCC Roads Oy Mannerheimintie 103a PL 13, 00281 Helsinki Puh. 010 507 6800 nccroads@ncc.fi www.ncc.fi Sisällys 1 Perustiedot... 3
PARIKKALAN KUNTA KOIRNIEMEN ALUEEN RAKENNETTAVUUSTUTKIMUS
7330 PARIKKALAN KUNTA KOIRNIEMEN ALUEEN RAKENNETTAVUUSTUTKIMUS 4.11.2013 PARIKKALA 4.11.2013 7330 mh/pkm/po 2 PARIKKALAN KUNTA KOIRNIEMEN ALUEEN RAKENNETTAVUUSTUTKIMUS 1 YLEISTÄ Parikkalan kunnan toimeksiannosta
TERRAFAME OY:N KAIVOSHANKE. Geosuunnitelma Primary heap, lohkot 5 ja 6. Primary heap, lohkot 5 ja 6
TERRAFAME OY:N KAIVOSHANKE Geosuunnitelma Primary heap, lohkot 5 ja 6 Primary heap, lohkot 5 ja 6 2 (4) TERRAFAME OY KAIVOSHANKE Geosuunnitelma; Primary heap, lohkot 5 ja 6 Yleistä Tämä geosuunnitelma
Pirkanmaan Osuuskauppa Åkerlundinkatu 11 A TAMPERE
HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa Åkerlundinkatu 11 A 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Lempäälän kunnassa kiinteistörekisteritunnus 418-425-17-6 osoitteessa Pirkkalantie 1, 37550 LEMPÄÄLÄ. Kiinteistön omistaa Kiinteistö
HELSINKI JA UUMA II MASSATALOUS 14.11.2013 YTLK 24.9.2013
HELSINKI JA UUMA II MASSATALOUS 14.11.2013 YTLK 24.9.2013 Mikko Suominen Mikko Suominen VALTUUSTOSTRATEGIA 2013-2016 3 Toimiva Helsinki Kaupungin toiminta on kestävää ja tehokasta Ympäristökriteerien käyttöä
Ympäristövaliokunnan kuulemistilaisuus
KITTILÄN KAIVOKSEN NP3 RIKASTUSHIEKKA-ALTAAN VUOTO Ympäristövaliokunnan kuulemistilaisuus 26.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Kittilän kaivoksen rikastushiekka-allas alueen ilmakuva 2. Vuotopaikka NP3-altaan
Raidesepelinäytteenottoa ja esikäsittelyä koskevan ohjeistuksen taustaselvitys Mutku-päivät, Tampere Hannu Hautakangas
Raidesepelinäytteenottoa ja esikäsittelyä koskevan ohjeistuksen taustaselvitys 30.3.2017 Mutku-päivät, Tampere Hannu Hautakangas Taustaa Selvityshanke aloitettiin keväällä 2013 Liikenneviraston toimeksiannosta
lohja Nahkurinraitti vaihtoehtojen vertailu
A B C D E Työssä on tutkittu vaihtoehtoisia tapoja sijoittaa asuinrakentamista Lohjan keskustassa sijaitsevan korttelin 222 tonteille 5 ja 7. Suunnittelualueena olevat tontit ovat Laurinkadun ja Nahkurinkadun
Kaivosten Ympäristöhaitat Vesistöille and Niiden Teknologiset Ratkaisut. Professori Simo O. Pehkonen Ympäristötieteiden Laitos UEF (Kuopio)
Kaivosten Ympäristöhaitat Vesistöille and Niiden Teknologiset Ratkaisut Professori Simo O. Pehkonen Ympäristötieteiden Laitos UEF (Kuopio) Taustaa Taustaa Elohopea Riski Talvivaaran pohjavesituloksia,
Helminharjun alue Otalampi POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 4003/12
VIHDIN KUNTA Helminharjun alue Otalampi POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 4003/12 Sisällys Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 4003/12/1 1:2000 Leikkaus A-A 4003/12/2 1:1000/1:100
Pirkkahalli, pysäköintialue
Työnro 070012 RAKENNETTAVUUSSELVITYS Pirkkahalli, pysäköintialue Ilmailunkatu Tampere POHJARAKENNESUUNNITELMA 1 (5) RI Tiina Ärväs 11.01.2008 Työnro 070012 Pirkkahalli, pysäköintialue Ilmailunkatu Tampere
Hannukaisen kaivoshankkeen ympäristövaikutusten arviointi
Hannukaisen kaivoshankkeen ympäristövaikutusten arviointi Katri Seppänen Northland Mines Oy - Ympäristöinsinööri 1/31/2013 1 Sisältö 1. Northland Resources S.A. 2. Hannukaisen kaivosprojekti 3. Ympäristöluvituksen
OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS
OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) K45031 T3 31.5.2016 ALUSTAVA KURTTILA MAAKAUPPIAANKUJA KORTTELI 45031 T3 Yleistä Alueen alustavaa rakennettavuusselvityksen määrittämistä varten on
Vaskiluodon Voiman turvetuotantoalueet
Vaskiluodon Voiman turvetuotantoalueet Kampinneva, Lapua... 3 Haisuneva, Lapua... 4 Hirvineva-Pitkäkangas, Lapua... 5 Peurainneva, Ilmajoki ja Kurikka... 6 Isokerusneva, Ilmajoki ja Jalasjärvi... 7 Pikkukerusneva,