Arkipäivän käyttäjät yritysten innovaatiotoiminnassa hanke. Hankkeen tulokset ja toteutus
|
|
- Joonas Majanlahti
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2 2 Arkipäivän käyttäjät yritysten innovaatiotoiminnassa hanke Hankkeen tulokset ja toteutus
3 3 Hankkeen lopputuleman sisältö 1. Hankkeen toiminta ja toteutus 1. Tavoite 2. Tulokset 2. Hankkeen toteutuneet kokonaiskustannukset
4 Hankkeen Tavoitteet 4 Projektin lähtökohtana on ollut kysyntä- ja käyttäjälähtöisen Living Lab toiminnan kehittäminen Pohjois-Karjalassa sekä kehittää Living lab -konseptin avulla uusia toimintatapoja elämysmatkailun palveluiden / sekä palveluiden kehittämiseksi. 1. Uusien käyttäjälähtöisten tuotteiden ja palveluiden kehittäminen Living Lab- pilottikohteissa Pohjois-Karjalassa. Pilotoinnin kohteina ja edunsaajina ovat olleet erityisesti matkailun yritykset. 2. Living Lab - verkoston ja yhteisen toimintamallin luominen Karelia amk:n, Savonia amk:n, yritysten ja muiden sidosryhmien välille (Living Lab- ekosysteemi) 3. Käyttäjälähtöisten tutkimus-, kehittämis, ja innovaatiomenetelmien kokoaminen ja valinta Living Lab- pilottien työvälineiksi (käyttötapasuositukset, käyttäjäkokemusten havainnointi, analysointi ja dokumentointi, käyttäjien ja sidosryhmien osallistaminen) sekä uusien menetelmien kehittäminen 1. Karelia-amk:n projektin sekä Savonian rinnakkaishankkeen (PIK) Living Lab- toimintojen, menetelmien, toimintamallien, arviointikriteerien ja osaajien verkottaminen Itä-Suomalaiseksi Living Lab -verkostoksi ja pilotointien tulosten tuominen palveluliiketoiminnan teeman alla Living Lab valtakunnallisiin malleihin.
5 Hankkeen Tulokset 5 Pilottien tulokset: Molemmissa piloteissa hyödynnetty jo olemassa olevaa yrityksien omistamaa teknistä alustaa, johon projekti toi uutta sisältöä sekä käyttöliittymän ilmettä käyttäjälähtöisen kehitystyön lopputulemana. 1. Pilotti 1: Tapahtuma -opastus, vuoden 2012 Ilosaarirockin mobiiliopastus yhteistyössä Joensuun Popmuusikot ry:n, Kerubin ja Karelia-amk:n (PKAMK:n) verkkomedian kanssa. Käyttäjälähtöinen sisällönkehitystyö vuoden 2012 Ilosaarirockin mobiiliopastukseen Raportti käyttäjälähtöisestä selvitystyöstä yhteistyökumppaneille jatkokehitystyötä varten Yhteistyö Heili lehden kanssa viestinnässä ja käyttäjälähtöisessä kehittämisessä Ylläpidosta ja jatkokehittämisestä vastaa Joensuun Popmuusikot ry. Hankinnat: Rokkilippuja: selvitystyö ja käyttäjätutkimus Telttakatos T-paitoja Kansioita Matkakulut pietarilaisille käyttäjille 2. Pilotti 2: Elämyksellinen kohde- ja reittiopastus, Shoppailun opastus yhteistyössä Karelia Expert Matkailupalvelut oy:n kanssa. Opastuksen demoversio, jossa venäläisen ostosmatkailijan näkökulma pohjustamaan 247.visitkarelia.fi mobiilipalvelun kehitystyötä Käyttäjälähtöinen selvitystyö ja raporttiaineistot kehitystyön alussa venäläisten matkailijoiden tarpeista sekä demoversion käyttäjätestauksen tuloksien koonti jatkokehitystä varten. Ylläpidosta ja jatkokehittämisestä vastaa Karelia Expert Matkailupalvelut Oy. Hankinnat: Tekninen toteutus: Travelneer Oy Käännöstyö
6 Pilotti 1: vuoden 2011 Ilosaarirockin mobiiliopas 6
7 7 Kävelykatu Ilosaarirock Rokkivihkot, Suomi Rokkivihkot, Pietari Pietari InnoStudio A N A L Y S O I N T I Palaute tutkimuksesta Käyttäjätarinat Tapahtuman kehittämiseen sisältöä: - Pienemmät kehitystarpeet - suuremmat kehitysvisiot Positiiviset ja negatiiviset palautteet Rokkialue käyttäjän silmin Mobiilioppaan kehittämiseen sisältöä Sisältöä Venäjälle markkinointiin Living lab toimintamallin kehitykseen sisältöä Tuloksien Vieminen eteenpäin
8 Pilotti 2: Shoppailun opas demoversio 8
9 Hankkeen Tulokset 9 Living Lab toimintamalli: 1. Joensuun alueen Living Lab -toimintaa kartoitettiin ja ammattikorkeakoulun Living Lab -toiminnan roolia määritettiin projektin yhteistyökumppaneiden kanssa (Joensuun Tiedepuisto, Itä-Suomen yliopisto, Kehitysorganisaaiot, kuten Josek, Uusyrityskeskus). Kuvaus alueemme Living Lab toiminnasta yleisellä tasolla kytkeytyen Living Lab for Design and Services statukseen. Living Lab for Design and Services statukselle visuaalinen ilme sekä ilmeen ja statuksen lanseeraus Itä-Suomalaisen Living Lab toimintamallin kuvausta ei kyetty tekemään, koska todettiin, että Savonialla on oma Living Lab toiminta, jossa eroavaisuuksia, mutta myös yhtäläisyyksiä oman alueemme toimintaan. Yhteistyömahdollisuuksista keskusteltiin. Alueemme Living Lab toimintaa esiteltiin kansallisella sekä kansainvälisellä tasolla Living Lab - verkostokokoontumisissa sekä tilaisuuksissa. Living Lab verkostoituminen kansallisen Neloskierre Living Lab projektin kanssa on tuottanut jatkoyhteistyömahdollisuuksia ammattikorkeakoulujen välille. Yhteistyötä tullaan ylläpitämään viestinnällä, seminaareissa sekä jatkoyhteistyökuvioista keskustellen. Hankinnat: Matkalippuja Rollup: Living Lab for Design and Services
10 Palvelut ja ympäristöt osana Living Lab toimintamallia 10 Menetelmät Käyttäjät network Oasis Prototyyppien ja demojen valmistus Testiympäristöt
11 Hankkeen Tulokset 11 Käyttäjälähtöiset menetelmät: 1. Cafe Joensuu konsepti: 1. Nopeaan käyttäjien kontaktoimiseen ja kyselyjen tekemiseen, jotta jo kehitystyön alkupäässä saadaan selville käyttäjiltä kehityksen suunta ja tarvemääritelmä. 2. Cafe Joensuu on vielä jaettu kahteen eri teemaan: Focus Presso ja Test Presso 3. Hyödynnetään visuaalisia osallistavia haastattelumenetelmiä 4. Video opiskelijatyönä: 5. Yhteenveto kaikista Cafe Joensuu käyttäjälähtöisistä selvityksistä Hankinnat: 2 x Rollup: Cafe Joensuu 2. Innovaatioportaali, jossa kootusti kaikki KARELIA-amk:n innovaatio- ja käyttäjälähtöisen kehittämisen materiaalit ja aineistot 1. Toteutettu yhteistyössä Innovaatioassistentti hankeen kanssa 2. Tavoitteena saada materiaalit koottua helposti hyödynnettäväksi opetukseen sekä käyttäjälähtöisen kehittämisen koulutukseen 3. Tulossa ensin Karelia-amk:n julkaisuna
12 12
13 13
14 Hankkeen Tulokset 14 Koulutukset: 1. Asiakaspalvelu koulutus: Lieksan Vuokratalot Oy 1. 2 päivän koulutus, jossa henkilökunnan eri osaajat yhdessä osallistuivat koulutukseen 2. Tavoitteet: oppia näkemään oma rooli palvelun kokonaisuudessa, ymmärtämään muiden tehtävien merkitys ja ymmärtää asiakkaan näkökulma eri tilanteissa sekä löytää mahdollisia tarpeita palvelun kehittämiselle. 2. Living Lab Operaattorivalmennus 1. Ammattikorkeakoulun henkilökunnalle, opetushenkilöstölle menetelmäkoulutus 2. Yhteistyö Neloskierre Living Lab projektin kanssa, 4 lähiopetuspäivää + AKI projektin oma osio 3. INNOviikko intensiivinen monialainen innovaatiomenetelmien koulutus amk:n opiskelijoille 1. Yhteistyössä Uusyrityskeskuksen kanssa, jonka kautta myös aloittavia yrityksiä mukana 4. Matkailun Kehittämisaamu: Matkailualan yrittäjille ja kehittäjätoimijoille 1. Tavoitteena tuoda venäläisen matkailijan näkökulma palveluiden käyttäjänä ja herätellä kehittämään olemassakin olevien palveluiden kehittämistä kohdennetusti venäläisille matkailijoille 2. Sisältöä kehitetty yhteistyössä Josek:in Kaupaks hankkeen ja Karelia amk:n Digiregion hankkeen kanssa 5. Tuunaa tuotteesi venäläisille koulutuskokonaisuus 1. Integroituna Pilotti 2:ssa mukana olleille yrityksille tuokiota, joissa yrityksiä ohjattiin kehittämään uusia tai jo olemassa olevia palveluita venäläisen matkailijan näkökulmasta. Hankinnat: Asiantuntijapalvelu, Jyväskylän Innovations Oy Kahvitukset
15 Hankkeen Tulokset 15 Julkaisut ja muu näkyvämpi viestintä: 1. KOKO aluekehittämisen välineenä Pohjois-Karjalassa. PKAMK:n julkaisuja B32. Toim. Niina Hattunen. > Artikkeli 'Nuorten kortteli'/ Saara Newton, AKI- hanke 2. ILMIÖ seminaari ILMIÖ seminaarin artikkeli: PKAMK.FI lehti 1/ IMPACT seminaari Hankinnat: Suurtulosteita ILMIÖ AKI -rollup Asiantuntijakuluja seminaareissa 5. Artikkeli projektin toiminnasta ja tuloksista Karelia amk:n julkaisussa: Karelia.fi lehti 1/ Video Cafe-Joensuu -toimintamallista 7. Kehitystyötä käyttäjien kanssa -Webinaari julkaisu. Karelia-ammattikorkeakoulun julkaisuja B: 2, Toim. Mirja Kälviäinen, Mikko Matveinen, Saara Newton, Timo Rui;
16 16
17 Hankkeen Kustannukset 17 Kustannusarvio: Muutosbudjetti vahv Maksatushakemus Toteuma Ylitys/alitus koko proj.ajalta (vert.muutosbudj.) asti Aineet, tarvikkeet ja tavarat Henkilöstökustannukset Palvelujen ostot Matkakustannukset Muut kustannukset Välilliset kustannukset , , , ,73 516, , ,75 817, , , , , , ,64 298, ,61 329, , , , ,22 504, ,54 täsmätty kirjanpitoon Rahoitussuunnitelma: Ely keskus / ESR Muu kuntarahoitus: Yhteensä amk Josek Karelia Expert Yksityinen rahoitus: Yksityisten maksamat os.maksut haetaan 32453, , , , , , ,22-832, ,00 0,00 450,00 0,00 450,00 0, , , ,22 Taulukossa näkyvissä viimeinen maksatushakemus, jota ei ole vielä lähetetty tarkastukseen ja hyväksyntään. Kokonaisuudessaan projektin budjetti ylittyy eurolla. Yksityisen rahoituksen 2500 osuus siirtyi kohtaan Muu kuntarahoitus yrityksen omistajuussuhteista johtuen.
Käyttäjätutkimuksen toteutus ja tuloksia
Käyttäjätutkimuksen toteutus ja tuloksia 1. Laadullinen Käyttäjätutkimus - Case Ilosaarirock Kevät ja kesä 2011 Toteutus Kesän 2011 käyttäjätutkimus kohdentui hankkeen pilottikohteeseen, Ilosaarirockiin
LisätiedotKäyttäjätutkimuksen tuloksia ja eteneminen
Käyttäjätutkimuksen tuloksia ja eteneminen Toteutuminen Kesän 2011 käyttäjätutkimus kohdentui hankeen pilottikohteeseen, Ilosaarirockiin pyrittiin löytämään sisältöä ja merkityksiä itse tapahtuman ja sen
LisätiedotESR-PROJEKTIN LOPPURAPORTTI
ESR-PROJEKTIN LOPPURAPORTTI Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm Diaarinumero Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi S11598 Tila Jätetty viranomaiskäsittelyyn 24.06.2013 1. PROJEKTIN
LisätiedotKASSU LIVES Kasarminmäki Living Lab Ohjausryhmän kokous 5.5.2011
KASSU LIVES Kasarminmäki Living Lab Ohjausryhmän kokous 5.5.2011 1. Tavoitteet Luoda käyttäjä- ja kysyntälähtöinen Living Lab toimintaympäristö, joka tukee Kymenlaakson ammattikorkeakoulun LCCE- oppimisen
LisätiedotJoensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen
1 20.11.2015 Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen Jarmo Kauppinen kehittämisjohtaja, varatoimitusjohtaja JOSEK Oy Mistä
LisätiedotMihin tarpeeseen ASSI-hankkeella haetaan ratkaisua?
ASSI-hanke Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palveluiden ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa 1.10.2012 30.8.2014 Mihin tarpeeseen ASSI-hankkeella
Lisätiedot13. KUSTANNUSARVIO. Kaikki kustannukset ilmoitetaan todellisiin kustannuksiin perustuen.
13. KUSTANNUSARVIO 13.A TOTEUTTAJAN PROJEKTIKIRJANPITOON TULEVAT KUSTANNUKSET Arvonlisävero jää hakijan lopulliseksi kustannukseksi. Ilmoitettaviin kustannuksiin sisältyy alv. Kaikki kustannukset ilmoitetaan
LisätiedotMetsään mieltymään! Matkailijoiden matkustusmotiiveissa luonto keskeinen Toivotaan miellyttäviä maisemia ja luontokokemuksia (Metla 2010)
METSÄ HYVINVOINTI- MATKAILUN KOHTEENA Arja Kinnunen Metsään mieltymään! Matkailijoiden matkustusmotiiveissa luonto keskeinen Toivotaan miellyttäviä maisemia ja luontokokemuksia (Metla 2010) Luonto voi
LisätiedotPohjois-Karjalan tuotannollisten alojen UUSIUTUMISOHJELMA. Itä-Suomen Rakennerahastopäivät 4.10.2013
Pohjois-Karjalan tuotannollisten alojen UUSIUTUMISOHJELMA Itä-Suomen Rakennerahastopäivät 4.10.2013 OHJELMAKOKONAISUUDEN RAKENNE valtakunnallinen teknologiateollisuuden kehittämisohjelma Pohjois-Karjalan
LisätiedotVIHREÄN KASVUN KESKUS HANKE
VIHREÄN KASVUN KESKUS HANKE Hanketreffit, Metsäkeskus 11.2.2016 Niina Huikuri HANKETIEDOT Toteutusaika: 1.1.2015-31.12.2016, 2v. Toteuttajat: PIKES, KETI, Joensuun Tiedepuisto (hallinnoija), LuKe Henkilöstö:
LisätiedotToivakan kunta Toivakantie 49 46600 Toivakka
HANKESUUNNITELMA 1 (6) Hyvinvoivat ja elävät Toivakan kylät! Taustaa ja tarvetta hankkeelle sijaitsee eteläisessä Keski-Suomessa, jonka voimavarana on energiset ja kauniit kyläkunnat. Kylien merkitys kunnan
LisätiedotHakemusnumero: 705122 Projektikoodi: S11748 Projektin nimi: Musiikki elämään - osallistavan konserttitoiminnan ja yleisöyhteistyön alueellinen k...
13. KUSTANNUSARVIO 13.A TOTEUTTAJAN PROJEKTIKIRJANPITOON TULEVAT KUSTANNUKSET Arvonlisävero jää hakijan lopulliseksi kustannukseksi. Ilmoitettaviin kustannuksiin sisältyy alv. 13.A. 1 Aineet, tarvikkeet
LisätiedotESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE
ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm 01.11.2010 Diaarinumero 31/545/2008 Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi S10947 Tunniste
LisätiedotViitekehys hallinnossa
JulkICTLab Viitekehys hallinnossa Avoimen tiedon ohjelma 2 Viitekehys kehittäjäyhteisöissä FVH COSS HRI OKF Apps4finland Jne. 3 JulkICTLab pähkinänkuoressa Kokoaa yhteen julkishallinnon eri projektien
LisätiedotPOVERIA BIOMASSASTA Hanke-esittely
POVERIA BIOMASSASTA Hanke-esittely 24.2.2016 Antti Niemi POVERIA BIOMASSASTA Toteutusaika: 1.9.2015-30.6.2018 Budjetti: 798 645 Päärahoittaja: ELY-keskus Euroopan maaseuturahaston varoista Tavoite: Uusiutuvan
LisätiedotHYVÄKSI Hyvinvointiteknologian innovaatioverkosto Satakuntalaisen hyvinvoinnin edistäminen yksilöllisellä palvelumuotoisella asiakasteknologialla
HYVÄKSI Hyvinvointiteknologian innovaatioverkosto Satakuntalaisen hyvinvoinnin edistäminen yksilöllisellä palvelumuotoisella asiakasteknologialla -hankkeen esittely Satakunnan vanhusneuvoston kokouksessa
LisätiedotOnnistuneeseen omistajanvaihdokseen Mika Haavisto. Hyrrät-Metropolia 23.5.2014
Onnistuneeseen omistajanvaihdokseen Mika Haavisto Hyrrät-Metropolia 23.5.2014 Omistajanvaihdosnäkymät 2010-2020 Yrittäjät ikääntyvät, 50 % yrittäjistä iältään 50+ Myyntiin (ulkop.) 28 000 yritystä Sukupolvenvaihdos
LisätiedotTyöllisyyttä ja hyvinvointia - seminaari
Työllisyyttä ja hyvinvointia - seminaari Innovaatioassistentti - korkeakoulupohjaista osaamista yrityksiin ja työorganisaatioihin Joensuu, 2.12.2010 Kirsi Mononen Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Sisältö
Lisätiedottoteutuneet kustannukset
ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm Diaarinumero Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi S11800 Tunniste S11800.0000 Tila
LisätiedotTouNet Tourism Development in co-opetition in Southern Finland and Baltic Region Projektikoodi: A32211 Ohjausryhmän kokous 25.3.
TouNet Tourism Development in co-opetition in Southern Finland and Baltic Region Projektikoodi: A32211 Ohjausryhmän kokous 25.3.2013 Karoliina Korpela TouNet Tourism Development in co-opetition in Southern
LisätiedotParasta kasvua vuosille 2016-2019
Parasta kasvua vuosille 2016-2019 Vuonna 2012 valmistui Joensuun seudun kasvustrategia. Maailman muuttuessa kasvustrategiankin on muututtava vastaamaan nykypäivää ja tulevaisuutta. Kasvustrategian tarkennus
LisätiedotPohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Energiahankkeet. Jukka Väkeväinen Biostuli-hanke Valtimo 9.2.2010
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Energiahankkeet Jukka Väkeväinen Biostuli-hanke Valtimo 9.2.2010 Bioenergiaosaamisen tuotteistaminen liiketoiminnaksi Toteutus 1.8.2008 31.7.2010 Budjetti 199 000 PK
Lisätiedot- Jotta liikkuisimme enemmän - Latua3!- info. Laadunhallinnan toimeenpano urheiluopistojen arkeen
- Jotta liikkuisimme enemmän - Latua3!- info Laadunhallinnan toimeenpano urheiluopistojen arkeen 20.1.2017 Latua 3! pähkinän kuoressa Tiivistetyn hankekuvauksen pohjalta Tavoite1. Auditointiosaamisen jalkautus
LisätiedotJulkICTLab. Kirsi Pispa, projektipäällikkö, CSC
JulkICTLab Kirsi Pispa, projektipäällikkö, CSC Viitekehys hallinnossa Avoimen tiedon ohjelma 2 Viitekehys kehittäjäyhteisöissä FVH COSS HRI OKF Apps4finland Jne. 3 JulkICTLab pähkinänkuoressa Kokoaa yhteen
LisätiedotYritysten ja korkeakoulujen kehittämiskumppanuus. Maakuntakorkeakoulufoorumit
Yritysten ja korkeakoulujen uj kehittämiskumppanuus Maakuntakorkeakoulufoorumit Sastamala Ikaalinen 8.3.2011 29.3.2011 Asiakkuusjohtaja Esa Ala-Uotila s akkuusjohtaja Esa la Uot la etunimi.sukunimi@tamk.fi
LisätiedotSISÄÄN - JA ULOS OPIN OVESTA
31.8.2012 SISÄÄN - JA ULOS OPIN OVESTA Hankkeen hallittu päättäminen Rahoituskoordinaattori Merja Rossi Kaakkois-Suomen ELY-keskus HANKKEEN PÄÄTTÄMINEN Päättäminen on osa hankkeen suunnitelmaa ja toteuttamista
LisätiedotTouNet Tourism Development in co-opetition in Southern Finland and Baltic Region Projektikoodi: A32211 Ohjausryhmän kokous 21.10.
TouNet Tourism Development in co-opetition in Southern Finland and Baltic Region Projektikoodi: A32211 Ohjausryhmän kokous 21.10.2013 Karoliina Korpela TouNet Tourism Development in co-opetition in Southern
LisätiedotLähilämpöverkoista ja uusista energiaratkaisuista liiketoimintaa matalaenergiarakentamisessa
Lähilämpöverkoista ja uusista energiaratkaisuista liiketoimintaa matalaenergiarakentamisessa matalaenergiarakentamisessa 26.3.2009 matalaenergiarakentamisessa 1 Kestävä Yhdyskunta 2007-2012ohjelma Lähtökohtia
LisätiedotTyöelämän uudistaminen monialaisella kehittämisosaamisella. Hämeenlinna 2.12.2015 Tuija Toivola Haaga-Helia
Työelämän uudistaminen monialaisella kehittämisosaamisella Hämeenlinna 2.12.2015 Tuija Toivola Haaga-Helia Mukana kehittämistyössä 9 ammattikorkeakoulua Tavoitteena: kehittää toimintamalleja, jotka lisäävät
LisätiedotMitä. Osaamispankki. voi tarjota? Juulia Tuominen
Mitä Osaamispankki voi tarjota? Juulia Tuominen 28.10.2010 1 Haasteita Uudellamaalla Uudellamaalla on paljon ympäristövastuullisuutta lisääviä toimijoita paikallisella alueellisella valtakunnallisella
LisätiedotTulosta maidosta-koulutushanke Hankenumero: VÄLIRAPORTTI
Tulosta maidosta-koulutushanke Hankenumero: 15821 VÄLIRAPORTTI 1.11.2015 31.12.2016 TULOSTA MAIDOSTA-KOULUTUSHANKE 1.11.2015 31.10.2018 Koulutushanketta rahoittaa Euroopan maaseuturahasto, Suomen valtio,
LisätiedotKumppanuutta Ammattitaitoa Käytännöllisyyttä Yksilöllisyyttä Arvontuotantoa. Valtakunnallinen toimija
Kumppanuutta Ammattitaitoa Käytännöllisyyttä Yksilöllisyyttä Arvontuotantoa Valtakunnallinen toimija Suomen Yrittäjäopisto yrittäjyyden osaaja ja uudistaja Valtakunnallinen liikealan erikoisoppilaitos
LisätiedotLiving Lab toiminta JAMKissa. 24.1. Juha Ruuska
Living Lab toiminta JAMKissa 24.1. Juha Ruuska Living Lab on käyttäjälähtöinen avoimen innovaation ekosysteemi tosi-elämän ympäristössä käyttäjäkeskeinen avoimen innovaation kehitys- ja oppimisyhteisö
LisätiedotRautjärven sotahistoria- hanke
Liite 1 74 HANKESUUNNITELMA Laadittu 4.3.2016 Rautjärven sotahistoria- hanke 1. Hakijan yhteystiedot Rautjärven kunta Projektijohtaja, Juha-Pekka Natunen Simpeleentie 12, 56800 SIMPELE 040 581 8040 juha-pekka.natunen@rautjarvi.fi
LisätiedotTekesin demo- ja pilotointirahoitus. Nopeuta kaupallistamista Vauhdita markkinoille pääsyä Asiakkaat mukaan tuotekehitykseen
Tekesin demo- ja pilotointirahoitus Nopeuta kaupallistamista Vauhdita markkinoille pääsyä Asiakkaat mukaan tuotekehitykseen Miksi? Pilottien ja demonstraatioiden hyödyt Tutkimus- ja kehitystyön tulosten
LisätiedotLEHTI kuuden alueen yhteinen hanke 2008-2011. Hyvinvointifoorum Tampere 4.11.2009
LEHTI kuuden alueen yhteinen hanke 2008-2011 Hyvinvointifoorum Tampere 4.11.2009 TAUSTAA LEHTI-HANKKEESTA (7 osahanketta kuudelta alueelta) EAKR-rahoitteinen, kuuden alueen yhteinen Yhdistävä teema on
LisätiedotPalvelujen esittely. Kaupaks - aamiaistilaisuus 24.8.2012
Palvelujen esittely Kaupaks - aamiaistilaisuus 24.8.2012 Tradella Oy Communicon Oy PL 248, 80101 Joensuu Puh. 050 5172 976 info@tradella.fi Puh. 044 271 8451 info@communicon.fi Y-tunnus 2342 155-3, kotipaikka
LisätiedotTOIMINTASUUNNITELMA Pietarin hallituksen ja Joensuun kaupungin hallinnon välisen Yhteistyösopimuksen toteuttamiseksi vv. 2016-2018
Liite Yhteistyösopimukseen No, pvm. Pietarin hallituksen ja Joensuun kaupungin välillä TOIMINTASUUNNITELMA Pietarin hallituksen ja Joensuun kaupungin hallinnon välisen Yhteistyösopimuksen toteuttamiseksi
LisätiedotCREMA- rahoitushaku 2018 ( ) Kaupunkien palvelut ja vetovoimaisuus luovan yritystoiminnan alustana
CreMA on joustava määräraha, joka on tarkoitettu luovien alojen ja muiden toimialojen osaamisen yhdistämiseen sekä yhteistyön ja liiketoimintamallien kehittämiseen. AVEK jakaa CreMA-avustuksia opetus-
LisätiedotMAL-verkosto, katsaus
MAL-verkosto, katsaus 14.2.2012 Maksatuksen hakeminen ajalta 1.7.-31.12.2011 Haettava summa ajanjaksolta yhteensä 128 293 euroa. Kustannukset koko vuonna yhteensä 216 035 euroa, mikä on n. 60 000 euroa
LisätiedotKasvua Kainuuseen - alustava hanke-esittely
Kasvua Kainuuseen - alustava hanke-esittely Kainuun Etu Oy, 5.11.2014 Kasvua Kainuuseen -hankekokonaisuus Hankekokonaisuus koostuu kahdesta eri hankkeesta: Kasvua Kainuuseen - Johdon ja henkilöstön kehittäminen
LisätiedotOSUUSKUNTA VIESIMO Kiihtelysvaaran pitäjä Joensuu
OSUUSKUNTA VIESIMO Kiihtelysvaaran pitäjä Joensuu Hallituksen puheenjohtaja MATTI VÄISTÖ Kumppanuuspäivä 14.10.2015 TÄSTÄ LÄHDETTIIN Joensuun kaupunki, selvityshanke: Yhteiskunnallisen yrittämisen mahdollisuudet
LisätiedotEdunvalvontaa ja palveluita
Suomen Yrittäjät Edunvalvontaa ja palveluita Suomen Yrittäjät edistää yrittäjyyttä. Tavoitteemme on parantaa yrittäjien asemaa ja yrittämisen olosuhteita. Yrittäjyyden vahvistaminen lisää kansalaisten
LisätiedotLuotain - käyttäjäkokemuksen muotoilu
Luotain - käyttäjäkokemuksen muotoilu kolme vuotta kokemuksia Projektin tarkoitus Käyttäjälähtöisen tuotekonseptoinnin menetelmien ja työkalujen kehittäminen yhteistyössä yritysten kanssa. Työtavat Case-tutkimukset,
LisätiedotTouNet ohjausryhmän kokous Lahdessa Tourism Development in co-opetition in Southern Finland and Baltic Region
TouNet ohjausryhmän kokous Lahdessa 13.3.2014 Tourism Development in co-opetition in Southern Finland and Baltic Region TouNet -seurantaraportti Projektiin mukaan tulleet yritykset Tavoite yhteensä 350
LisätiedotTekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan
Tekes lyhyesti Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes hyväksyy korkeampia riskejä kuin yksityiset rahoittajat rahoittaa
LisätiedotKohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen
Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Tutkimus- ja kehittämishanke 2018 2019 Tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto
LisätiedotMaksatushakemus flat rate -hankkeissa. Osaamisen ja sivistyksen asialla
Maksatushakemus flat rate -hankkeissa Osaamisen ja sivistyksen asialla Flat rate: maksatusprosessi Tuensaaja tekee maksatushakemuksen toteutuneista projektisuunnitelman mukaisista välittömistä kustannuksista.
LisätiedotESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE
ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm Diaarinumero Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi S11800 Tunniste S11800.0000 Tila
LisätiedotÄlykästä kaupunkikulttuuria rakentamassa
Lumen 1/2017 TEEMA-ARTIKKELI Älykästä kaupunkikulttuuria rakentamassa Marjo Jussila, TaM, projektisuunnittelija, Kaupan ja kulttuurin osaamisala, Lapin ammattikorkeakoulu Asiasanat: palvelumuotoilu, käyttäjälähtöisyys,
LisätiedotKokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva
Tekesin rahoitus Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva Tekesin rahoitus Tekesin rahoitus Rahoitamme yritysten kehitysprojekteja, jotka tähtäävät kasvuun ja liiketoiminnan uudistamiseen tai työelämän kehittämiseen.
LisätiedotTOIMENPIDEOHJELMA 2014 2016 PÄHKINÄN KUORESSA
TOIMENPIDEOHJELMA 2014 2016 PÄHKINÄN KUORESSA Tässä toimenpideohjelmassa paikallisella matkailulla tarkoitetaan Juvan, Rantasalmen ja Sulkavan alueiden matkailua. Alueellinen matkailu tarkoittaa Etelä-Savon
LisätiedotKarelian Yrittäjyyspolkukuulumisia. Lappeenranta,
1 Karelian Yrittäjyyspolkukuulumisia Lappeenranta, 2.11.2017 Tavoite Yrittäjyyttä ja yrittäjämäistä to imintatapaa tuetaan koko ma akunnan alueella Toimenpiteet Kehitetään työn opinnollistamiseen perustuva
Lisätiedot6Aika: CircVol - Suurivolyymisten sivuvirtojen ja maamassojen hyödyntäminen kaupungeissa
6Aika: CircVol - Suurivolyymisten sivuvirtojen ja maamassojen hyödyntäminen kaupungeissa Suomen kuuden suurimman kaupungin Helsingin, Espoon, Vantaan, Tampereen, Turun ja Oulun yhteinen kesta va n kaupunkikehityksen
LisätiedotYrityksen parhaaksi Josekin neuvontapalvelut
Joensuun seutu Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy Yrityksen parhaaksi Josekin neuvontapalvelut www.josek.fi Josek on yrityksiä varten Josek palvelee kaikkia Joensuun seudun yrityksiä, niin toimintaansa
LisätiedotHYVÄKSI Hyvinvointiteknologian innovaatioverkosto
HYVÄKSI Hyvinvointiteknologian innovaatioverkosto Satakuntalaisen hyvinvoinnin edistäminen yksilöllisellä palvelumuotoisella asiakasteknologialla -hanke Ulvilan elinkeinotiimin kokous 9.6.2015 HYVÄKSI
LisätiedotOuluHealth Labs. Innovaatio-, testaus- ja kehitysympäristö. Hanke-esittely 15.10.2015 Timo Alalääkkölä. Openphoto.net
OuluHealth Labs Innovaatio-, testaus- ja kehitysympäristö Hanke-esittely 15.10.2015 Timo Alalääkkölä Openphoto.net Oulu Sote Labs Hankkeen tavoitteena on tuotteistetun ja verkostomaisen innovaatio-, testaus-
LisätiedotTekes rahoitusta ja riskin jakamista myös media-alalle. Jakelun ajankohtaispäivä - Anna Alasmaa 20.11.2014
Tekes rahoitusta ja riskin jakamista myös media-alalle Jakelun ajankohtaispäivä - Anna Alasmaa 20.11.2014 Kasvua uudistumisesta Viestintätoimialan strategiset tavoitteet Asiakasrajapinta- ja jakeluratkaisut
LisätiedotDigipalapeli saavutettavuus kuntoon
Digipalapeli saavutettavuus kuntoon Kohteena Lappi - Lapin matkailun fyysisen ja digitaalisen saavutettavuuden kehittäminen Liisa Mäenpää Lapin matkailun digipalapeli 2-vuotinen kehittämishanke Toteuttaja:
LisätiedotAVAUS-hanke Ohjausryhmä
AVAUS-hanke Ohjausryhmä 21.4.2015 Esityslista 1. Kokouksen avaus, läsnäolijoiden toteaminen ja päätösvaltaisuus 2. Esityslistan hyväksyminen 3. Edellisen kokouksen pöytäkirja 4. Tilannekatsaus 5. Muut
LisätiedotSUVI-ESISELVITYSHANKE 4.5.2007 31.1.2008
SUVI-ESISELVITYSHANKE 4.5.2007 31.1.2008 PAIKALLISEN DIGIMEDIATUOTANNON JAKELUKANAVAT JA TEKNIIKAT, PALVELUT JA LIIKETOIMINTAMALLIT SEKÄ TOIMIJOIDEN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET SUUPOHJAN SEUTUVERKOSSA SISÄLLYSLUETTELO
LisätiedotKunnan odotukset elinvoiman luomiseksi. Markku Lappalainen
Kunnan odotukset elinvoiman luomiseksi Markku Lappalainen Yhteistyötyö kumppanien kanssa kunnossa Josek Oy, Karelia Expert Oy, Leader ry + muut kunnan rahoittamat yhteisöt Yrittäjät, Yrittäjäjärjestö Kuntaliitto,
LisätiedotMiten kehityshankkeiden vaikuttavuus syntyy?
TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Miten hankkeiden vaikuttavuus syntyy? 9.5.2018 Ville Valovirta Teknologian tutkimuskeskus VTT Työpaikkoja Osallisuus Hyvinvointi Pienempi hiilijalanjälki Huippuosaaminen
LisätiedotLuomun vientiseminaari 16.5. Team Finlandin anti luomuviennille
Luomun vientiseminaari 16.5. Team Finlandin anti luomuviennille Ylitarkastaja Mikko Härkönen, TEM mikko.harkonen@tem.fi TEAM FINLAND: TAUSTAA Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita,
LisätiedotMitä EIP-hankkeessa voidaan rahoittaa hyväksyttävät kustannukset ja hakemuksen teko Hyrrä-järjestelmässä
Mitä EIP-hankkeessa voidaan rahoittaa hyväksyttävät kustannukset ja hakemuksen teko Hyrrä-järjestelmässä Kati Vaissalo Ylitarkastaja Maaseudun kehittämistukiyksikkö Infotilaisuus Maaseudun innovaatioryhmien
Lisätiedotviestintäsuunnitelma 2012 YRITYS-SUOMI Seinäjoen seutu Viestintäsuunnitelma 2012
YRITYS-SUOMI Seinäjoen seutu Viestintäsuunnitelma 2012 1 Taustaa Työ- ja elinkeinoministeriö kehittää ja koordinoi Yritys-Suomi-palvelukokonaisuutta Suomalainen yrityspalvelujärjestelmä on tehtyjen tutkimusten
LisätiedotTekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä
DM 450969 01-2017 Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa 8.6.2017 Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta
LisätiedotLOGINFO LOGISTIIKAN TIETOALUSTAN PILOTOINTI
PROJEKTISUUNNITELMA 1(6) LOGINFO LOGISTIIKAN TIETOALUSTAN PILOTOINTI PROJEKTISUUNNITELMA 2(6) 1. Taustaa... 3 2. Tavoite... 3 3. Tulokset ja niiden hyödyntäminen... 4 4. Toteutus... 4 4.1 Tehtävät/aikataulu...
LisätiedotHippolis- Hevosalan osaamiskeskus
Hippolis- Hevosalan osaamiskeskus Kasvava hevosala Hevosalan tiedon, taidon, voimavarojen ja osaamisen kokoamisella tiiviiseen yhteistoimintaan on suuri merkitys hevosalan ja alueellisten hevoskeskittymien
LisätiedotJokaPaikan Tietotekniikka (JPT) Varsinais-Suomessa
JokaPaikan Tietotekniikka (JPT) Varsinais-Suomessa JokaPaikan Tietotekniikka (JPT) Päätehtävä: Kiihdyttää uutta, maailmanlaajuisesti kilpailukykyistä ICTtoimialan liiketoimintaa. Visio: Ohjelmakauden päättyessä
LisätiedotTAMPERE3 TÄYDENTÄVÄ KOULUTUS: VERKKOPALVELU
TAMPERE3 TÄYDENTÄVÄ KOULUTUS: VERKKOPALVELU NDE-verkkopalvelun toiminnot (tahtotila) OSAAMISYHTEISÖ KAUPPAPAIKKA Markkinointi & myynti Kehittynyt hakutoiminto Koulutustuotteet (sis. videot) Räätälöity
LisätiedotKohti vähähiilistä rakentamista Joensuu Wood City
2 Kohti vähähiilistä rakentamista Joensuu Wood City 8.11.2018 Mikko Matveinen, projektipäällikkö Kohti vähähiilistä rakentamista Joensuu Wood City -kehittämishanke 3 Toteutusaika: 1.9.2018 31.8.2020 (24
Lisätiedot7.11.2011. - Kustannusmallia ei voi muuttaa missään vaiheessa hankkeen toteutusaikana sen jälkeen, kun hanke on hyväksytty rahoitettavaksi.
7.11.2011 EU:n rakennerahasto-ohjelmat 2007-2013 FLAT RATE ohje Välittömät ja välilliset kustannukset flat rate -hankkeissa - Kustannusmalli otettu käyttöön tukikelpoisuusasetuksen muutoksella (501/2011)
LisätiedotIdeasta suunnitelmaksi
Ideasta suunnitelmaksi Lainsäädäntö ja ohjelma-asiakirja Laki eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta 1652/2009 Valtioneuvoston asetus eräiden työ- ja
LisätiedotYhdessä hyvä OTE- Etelä-Karjala
- Etelä-Karjala Kokemusasiantuntijakoulutus - kokeilu 2018 Koulutuksen järjestäjänä oli Eksote ja yhteistyökumppanina OTEhanke ja Järjestö 2.0- hanke sekä Mielenterveyden keskusliitto. Koulutus oli laajuudeltaan
LisätiedotIkäosaaminen Karelia-ammattikorkeakoulussa. Aluetta palveleva, laadukas ja työelämäläheinen
2 Ikäosaaminen Karelia-ammattikorkeakoulussa Aluetta palveleva, laadukas ja työelämäläheinen 3 Karelia-ammattikorkeakoulu - Ylläpitäjänä Karelia Ammattikorkeakoulu Oy - Kampukset: Sirkkala, Tikkarinne,
LisätiedotLUOVA TALOUS. Luovan alan edistämisen kokemuksia ja näköalat tulevaisuuteen. Petra Tarjanne TEM
LUOVA TALOUS Luovan alan edistämisen kokemuksia ja näköalat tulevaisuuteen Petra Tarjanne TEM digitalisoituminen elämyksellisyys globalisaatio vastuullisuus Yritysten verkostomaisten toimintamallien lisääntyminen:
LisätiedotHoitopalveluiden kansainvälistyminen - HealthCareFinland markkinointiyhteistyö
Hoitopalveluiden kansainvälistyminen - HealthCareFinland markkinointiyhteistyö Matti Eskola, FinnMedi Oy, 13.10.2010 Muutkin toimialat ovat kansainvälistyneet - miksi muka myös terveys- ja hyvinvointipalvelut
LisätiedotKohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen
Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Tutkimus- ja kehittämishanke 2018 2019 Tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto
LisätiedotVientikaupan ensiaskeleet 18.3.2014. Tea Laitimo 3/19/2014 www.kehy.fi
Vientikaupan ensiaskeleet 18.3.2014 Tea Laitimo Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy Perustettu vuonna 1982, alansa pioneeri Osakkaana on yhteensä 33 yritystä ja yhteisöä Imatra, Rautjärvi, Ruokolahti Palvelua
LisätiedotKiehtova maisema / Intriguing Landscape
Kuva: J. Lehmonen Kiehtova maisema / Intriguing Landscape Rautalammin Konneveden luontomatkailun kehittämishanke OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 1/2016 Rositsa Bliznakova ESITYSLISTA 1.Kokouksen avaus 2.Puheenjohtajan
LisätiedotItä-Suomen Innovatiiviset toimet ohjelma 2006-2008
Huomiota ohjelman toteutuksesta ja haasteita hyvinvointisektorin kehittämistoiminnalle jatkossa 8.1.2009 Maarit Siitonen Ohjelman tekninen toteutus: - Toiminta-alueena neljä maakuntaa: Etelä-Savo, Pohjois-Savo,
LisätiedotAjankohtaista taidekaupungista ja matkailuhankkeesta. Antti Korkka MW-Kehitys Oy
Ajankohtaista taidekaupungista ja matkailuhankkeesta Antti Korkka MW-Kehitys Oy MATKAILUN KEHITTÄMINEN MW-KEHITYKSEN VETOVASTUULLE Perustana kaupungin konserni- ja strategiaohjaus. Hyötynä suora yhteys
LisätiedotTieto kasvaa verkossa, verkkokoulutuksen laaduntekijät - Itä-Suomi. VirtuaaliAMK seminaari, Mikkeli 11.11.2004 Jari Uimonen
Tieto kasvaa verkossa, verkkokoulutuksen laaduntekijät - Itä-Suomi VirtuaaliAMK seminaari, Mikkeli 11.11.2004 Jari Uimonen Sisältö Virtuaaliammattikorkeakoulu Tieto kasvaa verkossa hanke epeda-hanke 2
LisätiedotKIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa
KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa Mikko Härkönen, TEM mikko.harkonen@tem.fi MIKÄ TEAM FINLAND? Team Finland verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, maakuvaa, yritysten kansainvälistymistä
LisätiedotJulkinen sektori uusien teknologioiden kehittäjänä. Huippuostajat-ohjelman käynnistysseminaari Finlandia-talo, 28.8.2013 Ville Valovirta
Julkinen sektori uusien teknologioiden kehittäjänä Huippuostajat-ohjelman käynnistysseminaari Finlandia-talo, 28.8.2013 Ville Valovirta 2 Milloin julkisilla hankinnoilla kannattaa tavoitella innovaatioita?
LisätiedotVetovoimaa matkailuun! Imatran Kylpylä 20.4.2012. Juha Sorjonen 5/2/2012 www.kehy.fi
Vetovoimaa matkailuun! Imatran Kylpylä 20.4.2012 Juha Sorjonen 5/2/2012 Tilanne - Tarve Toimenpiteet Matkailu on merkittävä kasvuala ja työllistäjä. Venäläisillä matkailijoilla on suuri merkitys. Merkittäviä
LisätiedotPalvelumuotoilu muutostyökaluna. Asukkaiden kuuntelemiseen ja osallisuus kulttuuripalveluiden kehittämisessä.
Palvelumuotoilu muutostyökaluna. Asukkaiden kuuntelemiseen ja osallisuus kulttuuripalveluiden kehittämisessä. Satu Miettinen, professori Lapin yliopisto Palvelumuotoilu on strategisen johtamisen väline.
LisätiedotDigiohjausta kaikille!
Digiohjausta kaikille! 2018-2020 Osatoteuttajat Hankkeen toimijat Oulun yliopisto Centria-amk Osao Päätoteuttaja PP-ELOverkosto Yhteistyökumppanit Erilaisten oppijoiden liitto Oulun lukioverkosto Oulun
LisätiedotTämän sopimuksen osapuolet ovat Rovaniemen kaupunginhallituksen konsernijaosto ja Rovaniemen Matkailu ja Markkinointi Oy
TULOSSOPIMUS VUODELLE 2018 MATKAILU JA MARKKINOINTIPALVELUT 1. Sopijaosapuolet Tämän sopimuksen osapuolet ovat Rovaniemen kaupunginhallituksen konsernijaosto ja Rovaniemen Matkailu ja Markkinointi Oy 2.
LisätiedotBiokaasua liikenteeseen. Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle
Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle Laadittu Pohjois-Karjalan liikennebiokaasuverkoston kehityshankkeessa 14.8.2012 1. Tiivistelmä tiedonvälityshankkeen tarkoituksena on auttaa samaan aikaan Pohjois-
LisätiedotBIOKAASU: KYMENLAAKSON PAIKALLINEN AJONEUVOPOLTTOINE
BIOKAASU: KYMENLAAKSON PAIKALLINEN AJONEUVOPOLTTOINE 1. Taustaa... 3 2. Tavoite... 3 3. Tulokset... 4 4. Jatkotoimenpiteet... 4 5. Projektin tulosten yleistettävyys... 4 6. Toteutus... 4 a. Tehtävät ja
LisätiedotKasvua, työpaikkoja ja hyvinvoivia yrityksiä. Joensuun seudun yrityspalvelut
Kasvua, työpaikkoja ja hyvinvoivia yrityksiä Joensuun seudun yrityspalvelut Lähtötilanteesta Josek Oy (2001-) Liikevaihto 3,9M (2018) Henkilöstöä noin 25 Omistajakuntia 7 Juuka jää pois 31.3.2018 Joensuun
LisätiedotYmpäristökriteerit ohjaustyökaluna julkisissa hankinnoissa- työpaja
Ympäristökriteerit ohjaustyökaluna julkisissa hankinnoissa- työpaja 1 Kestävän liiketoiminnan edistäminen Pohjois-Karjalan kiertobiotaloudessa -hanke ja Ympäristökädenjälkiä pk-yrityksissä -järjestelmä
LisätiedotAKTIVAATTORIN TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET
T&K- TOIMINTA KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA- ALAN YKSIKÖSSÄ Kristiina Anttonen Aleksi Nyström AKTIVAATTORIN TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET Tavoitteena oli toimia yritysten, yhteisöjen
LisätiedotOhjaamo-toiminnan ja Kohtaamon viestinnän vuosikello ja toimintamalli, vers. 2. Työryhmä ja Kohtaamo/MT Tammi-/maaliskuu 2017
Ohjaamo-toiminnan ja Kohtaamon viestinnän vuosikello ja toimintamalli, vers. 2 Työryhmä ja Kohtaamo/MT Tammi-/maaliskuu 2017 OHJAAMO- TOIMINNAN VIESTINNÄN VUOSIKELLO 2017 v. 2 Kausityöt Korkeakouluvalinnat
LisätiedotPohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Vahvaa osaamista
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Vahvaa osaamista Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu pähkinänkuoressa Toiminta alkanut 1992 Vakinaistettu 1996 Opiskelijoita yli 4000 Henkilökuntaa yli 400 Koulutusaloja
LisätiedotHissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö
Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö Osaamiskeskusohjelma 2007 2013 13 klusteria 21 osaamiskeskusta Lahden Seudun Kehitys LADEC Henkilöstöä 75 Asumisen
LisätiedotTULI. TULI rahoituksella tutkimuksesta liiketoimintaa. Ideasta liiketoiminnaksi 11.10.2011, Turku Harri Ojansuu, V-S ELY -keskus, Tekes
TULI TULI rahoituksella tutkimuksesta liiketoimintaa Ideasta liiketoiminnaksi 11.10.2011, Turku Harri Ojansuu, V-S ELY -keskus, Tekes TULI Tutkimuksesta liiketoimintaa Tutkijoille, tutkijayhteistöille
LisätiedotKäyttäjien osallistaminen Suomi.fi-palveluiden kehittämisessä ja tuottamisessa. Toimitustyöryhmä
Käyttäjien osallistaminen Suomi.fi-palveluiden kehittämisessä ja tuottamisessa Toimitustyöryhmä 22.5.2018 Käyttäjien osallistaminen ja Suomi.fi Miten käyttäjiä osallistettiin, kun nykyinen Suomi.fi ja
Lisätiedot