Oikeusministeri Johannes Koskinen

Transkriptio

1 Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi rikoksen uhrille maksettavista korvauksista (rikosvahinkokorvaukset) Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti lähetetään eduskunnalle Euroopan yhteisöjen komission 16 päivänä lokakuuta 2002 esittämä ehdotus asetukseksi rikoksen uhrille maksettavista korvauksista sekä ehdotuksesta laadittu muistio. Helsingissä 23 päivänä tammikuuta 2003 Oikeusministeri Johannes Koskinen Lainsäädäntöneuvos Antti T. Leinonen

2 2 OIKEUSMINISTERIÖ MUISTIO EU/2002/0086 EHDOTUS DIREKTIIVIKSI RIKOSVAHINKOKORVAUKSISTA 1. Ehdotus ja sen tavoite Euroopan yhteisöjen komissio antoi 21 päivänä lokakuuta 2002 ehdotuksen neuvoston direktiiviksi rikoksen uhreille maksettavista korvauksista (KOM(2002) 562 lopull.), jäljempänä direktiiviehdotus. Direktiiviehdotus pohjautuu syksyllä 2001 laadittuun vihreään kirjaan (E 93/2001 vp) ja siitä saatuun palautteeseen. Ehdotusta käsitellään neuvoston alaisessa siviilioikeuskomiteassa. Oikeusperustaksi ehdotetaan EY:n perustamissopimuksen 308 artiklaa, jonka nojalla neuvosto tekee päätöksensä yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan. 2. Ehdotuksen tavoitteet ja keskeinen sisältö Direktiiviehdotuksen tavoitteena on osaltaan panna täytäntöön Tampereella 1999 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmiä, joissa muun muassa kehotettiin vahvistamaan vähimmäisvaatimukset rikoksen uhrien oikeudesta saada vahingonkorvauksia. Yhtäältä ehdotetaan, että vahvistetaan vähimmäisvaatimukset rikoksella aiheutetusta vahingosta valtion varoista maksettaville korvauksille. Toisaalta ehdotukseen sisältyy jäsenvaltioiden viranomaisten välistä yhteistyötä koskevaa sääntelyä, jonka nojalla korvaukseen oikeutettu rikoksen uhri voisi aina hakea korvausta asuinvaltionsa viranomaiselta. Ehdotuksella ei olisi vaikutusta rikoksen uhrin oikeuteen saada korvausta rikoksen tekijältä. Korvauksia koskevat vähimmäisvaatimukset Direktiiviehdotuksen mukaan oikeus korvaukseen olisi henkilöllä, joka on unionin alueella tehdyn tahallisen rikoksen johdosta kärsinyt henkilövahingon, sekä tällaisen rikoksen johdosta surmansa saaneen läheisillä (2 artikla). Oikeus korvaukseen voitaisiin kuitenkin evätä, jos rikoksen uhrille on aiheutunut vain vähäisiä vahinkoja (6 artikla). Korvauksen olisi velvollinen maksamaan se jäsenvaltio, jonka alueella rikos on tehty (3 artikla). Korvauksen myöntämisen edellytykseksi ei saisi asettaa sitä, että rikoksen tekijä on tunnistettu tai että häntä vastaan on nostettu syyte (12 artiklan 1 kohta). Valtion varoista maksettavan korvauksen olisi katettava sekä taloudelliset vahingot, kuten ansionmenetys ja sairaanhoitokustannukset, että aineettomat vahingot, kuten pysyvä haitta ja kärsimys (4 artikla). Korvaus voitaisiin määrätä joko tapauskohtaisesti tai ennalta vahvistetun tariffin mukaisesti, mutta sen määrä ei saisi merkittävästi poiketa siitä, mihin uhrilla olisi oikeus jäsenvaltion yleisen vahingonkorvausoikeuden perusteella. Korvaukselle voitaisiin säätää enimmäismäärä, jonka kuitenkin tulisi olla vähintään euroa. Lisäksi jäsenvaltiot voisivat säätää enimmäismäärän ansion- tai elatuksenmenetyksen perusteella suoritettaville korvauksille. Uhrin oma myötävaikutus voitaisiin ottaa huomioon korvausta vähentävänä seikkana (7 artikla). Jäsenvaltiot voisivat säätää korvauksen saamisen edellytykseksi rikosilmoituksen tekemisen. Määräajan rikosilmoituksen tekemiselle tulisi olla vähintään seitsemän vuorokautta rikoksen tapahtumisesta. Rikosvahinkoilmoituksen tekemistä koskevista edellytyksestä tulisi kuitenkin voida poiketa, jos uhrilla on ollut pätevä syy jättää ilmoitus tekemättä tai laiminlyödä määräaika (11 artikla). Korvaushakemuksen tekemiselle säädettävän määräajan tulisi olla vähintään kaksi vuotta ja siitä tulisi olla mahdollisuus poiketa kohtuussyistä (13 artikla). Korvausratkaisun tekemistä voitaisiin yleensä lykätä, kunnes poliisin esitutkinta on valmistunut tai rikosoikeudenkäyntimenettely on päättynyt (12 ar-

3 3 tiklan 2 kohta). Rikoksen uhrin oikeus korvaukseen valtion varoista olisi toissijainen sekä suhteessa rikoksen tekijän korvausvastuuseen että muihin korvausjärjestelmiin. Jäsenvaltiot voisivat kansallisessa lainsäädännössä edellyttää, että rikoksen uhri yleensä näkee kohtuullisesti vaivaa, jotta asiassa annettaisiin korvausratkaisu ja jotta ratkaisu pantaisiin täytäntöön (8 artikla). Korvauksesta voitaisiin vähentää kaikki korvaukset tai etuudet, jotka rikoksen uhri on saanut muualta saman vahingon perusteella (9 artikla). Jäsenvaltiot voisivat lisäksi säätää, että oikeus korvaukseen rikoksen tekijältä siirtyy valtiolle siltä osin kuin korvausta on suoritettu valtion varoista (10 artikla). Jäsenvaltioiden olisi nimettävä korvausasioita hoitava viranomainen sekä huolehdittava siitä, että rikoksen uhri voi tehdä hakemuksen omalla äidinkielellään ja hakea muutosta hylkäävään päätökseen (14 artikla). Lisäksi jäsenvaltioiden olisi huolehdittava korvausten hakemista koskevasta asianmukaisesta tiedottamisesta (15 artikla). Viranomaisten välinen yhteistyö Rikoksen uhri voisi tehdä korvaushakemuksen asuinpaikkansa korvausviranomaiselle silloinkin, kun rikos on tehty toisessa jäsenvaltiossa (16 artikla). Tällöin hakijan asuinpaikkavaltion viranomaisen olisi avustettava hakijaa korvauksen hakemisessa (17 artikla) sekä lähettävä hakemus tarpeellisine lisätietoineen rikoksen tekopaikan toimivaltaiselle viranomaiselle, joka tekisi päätöksen korvausasiassa (18 ja 20 artikla). Korvaushakemuksen saatuaan päättävä viranomainen antaisi avustavalle viranomaiselle tietoja hakemuksen käsittelystä (19 artikla) sekä tiedon lopullisesta päätöksestä (22 artikla). Avustavan viranomaisen ja päättävän viranomaisen olisi toimittava yhteistyössä myös hakijan kuulemisen järjestämiseksi, jos päättävä viranomainen pitää kuulemista tarpeellisena (21 artikla). Viranomaiset käyttäisivät yhteydenpidossaan pääsääntöisesti kieltä, jonka vastaanottava viranomainen on ilmoittanut hyväksyvänsä. Avustavan viranomaisen tarjoamista palveluista ei voitaisi periä maksuja hakijalta eikä päättävältä viranomaiselta (23 artikla). Täytäntöönpano Komissio laatisi jäsenvaltioiden toimittamien tietojen pohjalta internetissä julkaistavan käsikirjan, johon sisältyisivät viranomaisten yhteydenpidon kannalta olennaiset tiedot, sekä huolehtisi käsikirjan kääntämisestä tarpeellisille kielille (24 artikla). Ehdotetun sääntelyn tehokkaan täytäntöönpanon varmistamiseksi kukin jäsenvaltio nimeäisi yhteysviranomaisen, jotka kokoontuisivat säännöllisesti yhteen siviili- ja kauppaoikeuden alan Euroopan oikeudellisen verkoston puitteissa. Ehdotuksen mukaan direktiivi olisi pantava jäsenvaltioissa täytäntöön viimeistään 30 päivänä heinäkuuta Direktiivin täytäntöönpano ei saisi miltään osin heikentää rikoksen uhrin korvausoikeudellista asemaa jäsenvaltioissa (27 artikla). 3. Vaikutukset Suomen kannalta Rikoksen uhrin oikeudesta saada korvausta valtion varoista säädetään rikosvahinkolaissa (935/1973). Rikosvahinkolain mukainen korvausjärjestelmä takaa rikoksen uhrille pääpiirteissään direktiiviehdotuksen sääntelyä vastaavan tai tätä paremman korvauksen. Siten rikosvahinkokorvausten vähimmäisvaatimuksia koskevat ehdotukset eivät juuri parantaisi Suomessa rikoksen kohteeksi joutuvan korvausoikeudellista asemaa nykyisestä. Sama koskee tilanteita, joissa rikoksen uhrilla on oikeus korvaukseen rikosvahinkolain nojalla, vaikka rikos on aiheutettu ulkomailla. Ehdotus parantaisi Suomessa pysyvästi asuvan rikoksen uhrin korvausoikeudellista asemaa lähinnä silloin, kun hän on joutunut rikoksen kohteeksi toisessa jäsenvaltiossa eikä hänellä ole oikeutta korvaukseen rikosvahinkolain nojalla. Ensinnäkin ehdotettujen vähimmäisvaatimusten voimaansaattaminen varmistaisi, että jokaisessa jäsenvaltiossa on kohtuullisen korvaussuojan rikoksen uhreille tarjoava korvausjärjestelmä. Toiseksi ehdotus helpottaisi merkittävästi rikosvahinkokorvauksen hakemista silloin, kun rikos on tehty toisessa jäsenvaltiossa. Vastaavasti Suomessa

4 4 rikoksen kohteeksi joutuvien toisessa jäsenvaltiossa pysyvästi asuvien unionin kansalaisten olisi nykyistä helpompaa hakea korvausta Suomen rikosvahinkojen korvausjärjestelmästä. Jos korvausviranomaisten välinen yhteistyö toteutetaan pääpiirteissään kuten direktiiviehdotuksessa on ehdotettu, rajatylittäviin korvaushakemuksiin liittyvien uusien tehtävien hoitaminen edellyttänee lisäresurssien osoittamista rikosvahinkoasioista Suomessa vastaavalle Valtiokonttorin rikosvahinkoyksikölle. Oikeusministeriö lähetti syksyllä 2001 rikoksen uhreille maksettavia korvauksia koskevan vihreän kirjan lausuntokierrokselle. Saadussa lausuntopalautteessa kannnatettiin yleisesti vihreään kirjaan sisältyneitä ehdotuksia, jotka pääpiirteissään vastaavat direktiiviehdotuksen sääntelyä. 4. Valtioneuvoston kanta Valioneuvosto pitää hanketta yleisesti kannatettavana. Tampereella tavoitteeksi asetetun todellisen Euroopan oikeudellisen alueen tavoitteet huomioon ottaen rikoksen uhrin korvausoikeudellista asemaa on perusteltua pyrkiä parantamaan yhteisötoimin. Oikeusperusta Direktiivin oikeusperustaksi ehdotetaan EY:n perustamissopimuksen 308 artiklaa. Kyseistä oikeusperustaa voidaan käyttää oikeusperustana silloin, kun jokin yhteisön toimi osoittautuu tarpeelliseksi yhteisön tavoitteen saavuttamiseksi yhteismarkkinoiden toiminnassa eikä perustamissopimuksessa ole muuta määräystä, jossa olisi valtuutus kyseisen toimen toteuttamiseen. Valtioneuvoston näkemyksen mukaan direktiiviehdotusta ei voitane perustaa mihinkään perustamissopimuksen erityiseen toimivaltamääräykseen. Yhteisön tavoitteita voidaan kuitenkin tulkita laajasti siten, että perustamissopimuksen 308 artiklan käyttäminen oikeusperustana on mahdollista. Ehdotetun säädöksen tarpeellisuutta osoittaa se, että Eurooppa-neuvosto on Tampereella 1999 kehottanut vahvistamaan vähimmäissäännöt rikoksen uhrien oikeudesta vahingonkorvaukseen. Näistä syistä valtioneuvosto katsoo, että direktiiviehdotus voidaan perustaa perustamissopimuksen 308 artiklaan. Korvauksia koskevat vähimmäisvaatimukset Valtioneuvosto suhtautuu lähtökohtaisen myönteisesti ehdotuksiin, jotka koskevat vähimmäisvaatimusten vahvistamista rikoksen uhrille valtion varoista suoritettaville korvauksille. On tärkeää, että jokaiseen Euroopan unionin jäsenvaltioon luodaan yhteisesti sovitut vähimmäisvaatimukset täyttävä korvausjärjestelmä. Vähimmäisvaatimukset voidaan komission ehdotuksen mukaisesti ulottaa aineettomiin vahinkoihin ja muihinkin kuin väkivaltarikoksiin, mutta tätä suppeampikin soveltamisala on valtioneuvoston näkemyksen mukaan hyväksyttävissä. Rikosvahinkolaissa säädettyä laajempaa asiallista soveltamisalaa valtioneuvosto ei lähtökohtaisesti pidä perusteltuna. Tämä merkitsee, että yhteisösääntelyä ei tule ulottaa esimerkiksi kunnianloukkausrikoksella aiheutetun kärsimyksen korvaamiseen. Vähimmäisvaatimuksia koskeva sääntely on pyrittävä laatimaan siten, ettei se vaikuta yleisen vahingonkorvausoikeuden alalla sovellettavaan jäsenvaltioiden kansalliseen sääntelyyn, kuten Suomessa vahingonkorvauslakiin. Yleisen vahingonkorvausoikeuden lähentämistarvetta on tarkoituksenmukaisinta selvittää horisontaalisesti sen sijaan, että rajoituttaisiin tarkastelemaan vain rikoksen uhrin asemaan vaikuttavian korvaussäännöksiä. Viranomaisten välinen yhteistyö Valtioneuvosto kannattaa lähtökohtaisesti korvausviranomaisten välistä yhteistyötä koskevien säännösten ottamista direktiiviin. Yhteistyö on kuitenkin pyrittävä toteuttamaan mahdollisimman kevyesti siten, ettei sen hoitamisesta aiheudu kohtuuttoman suuria lisäkustannuksia.

5 5