Kokoelman tarinan rakentaminen ja tekstitys
|
|
- Marika Myllymäki
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kokoelman tarinan rakentaminen ja tekstitys Janne Sahlstein Maailma jossa elämme Ympäröivä maailmamme on hyvin lyhytjänteinen. Siksi katsojat arvostavat selkeyttä, tiedon tiivistämistä ja olennaisen kertomista Tietoa on paljon tarjolla ja sen vastaanottajista taistellaan eli tarjolla oleva tieto tehdään nykyisin hyvin helposti vastaanotettavaksi. Tiedon vastaanottajalla on siis mistä valita ja hän myös osaa vaatia helppoutta. Vaikeaselkoisen tai jopa käsittämättömän informaation kohtalo on tänä päivänä todella tyly Postimerkkikokoelmien täytyy seurata esitystavaltaan aikaansa, mikäli halutaan säilyttää postimerkkinäyttelyt yleisölajina
2 Aiheen kehittely Postihistorian tavoitteena on esittää historia eli tarina mitä postin palveluissa on tapahtunut Postihistoriallisen kokoelman rakenteessa on kaksi päämahdollisuutta kun kuvataan jonkun aikakauden postihistoriaa liikkeelle lähdetään jostakin postihistorian käännekohdasta ja päädytään johonkin toiseen postihistorian käännekohtaan kun kuvataan poikkeustilanteen vaikutusta liikkeelle lähdetään tapahtumaa edeltävästä normaalitilasta, kuvataan poikkeustilanteen vaikutus ja päädytään takaisin normaalitilaan Hyvä historiankirjoitus kertoo havainnollisesti keskeiset tapahtumat ja tapahtumakulut Aiheen kehittelyssä erotellaan olennaiset ja epäolennaiset asiat ja keskitytään olennaisten asioiden mahdollisimman havainnolliseen esittämiseen Jonkin yksityiskohdan kertominen (mikrohistorian) lyhyt esittäminen tuo kokoelmaan kuitenkin syvyyttä, lisäväriä ja tekee sen persoonallisemmaksi Kokoelman käsikirjoitus Lähtömateriaalina tarvitset kokoelmasi aiheen keskeiset tiedot jollakin tavoin koottuna; esimerkiksi kronologisena luettelona Kokoelman käsikirjoitus on kokoelman aiheen keskeiset tapahtumat ja kehityskulut sovitettuna kulloinkin käytettävissä olevaan sivu- ja kehysmäärään. KÄSIKIRJOITUS =PUNAINEN LANKA = TARINA = HISTORIA Kokoelman käsikirjoitus on jatkuva prosessi eli käsikirjoitus elää koko ajan sitä mukaa kun kokoelma karttuu ja uusia tietolähteitä löytyy Käsikirjoitus on yksinkertaisinta tehdä 16 osaan jaetulle A4 tai A3 paperiarkille (tai muuhun kyseisessä näyttelyssä käytettävän kehyksen sanelemaan muotoon.) Käsikirjoitusvaiheessa päätetään lopullisesti mitkä asiat kokoelmassa kerrotaan ja montako kohdetta/sivua kunkin asian esittämiseen tarvitaan. Hyvä alkuarvaus on varata yksi kokoelmalehti (mutta ei välttämättä yksi kohde) per käsiteltävä asia
3 Miksi käsikirjoitus on tärkeä??? Näyttelykokoelman arvostelussa annetaan suoraan 20 pistettä aiheen käsittelystä. Käsikirjoitus on työkalu, jolla varmistetaan mahdollisimman hyvät pisteet käsittelystä Näkökohtia mitä kokoelman aiheen käsittely tarkoittaa Kokoelman sisältö vastaa kokoelman otsikkoa ja etulehden sisältöä Kokoelmassa on loogisesti etenevä tarina Kokoelman tarina kattaa ajallisesti ja asiallisesti otsikossa ilmoitetun aiheen Kokoelma sopii hyvin käytettävissä olevaan kehysmäärään Esitetty materiaali liittyy aiheeseen ja kuvaa sitä havainnollisesti Aiheeseen liittyvä keskeinen materiaali on mukana kokoelmassa Kokoelman käsittelyllä on mahdollista vaikuttaa myös tiedosta ja tutkimuksesta saatuihin pisteisiin (max 35 pistettä) Käsikirjoitus voidaan tehdä usealla eri tavalla. Seuraavaksi käydään lävitse tapa missä asiat ovat etusijalla ja kohteet valitaan kuvaamaan haluttuja asioita. Tämä on aloittelijalle ja vähän edistyneemmillekin helpoin tapa varmistaa hyvät pisteet käsittelystä. Kohteiden valintaan perustuva tapa johtaa helposti ongelmiin kokoelman tarinassa, kattavuudessa ja täydellisyydessä Käsikirjoituksen teko Valitse ne kokoelmasi sisällön kannalta keskeisimmät ja olennaisimmat asiat jotka haluat kokoelmassasi kertoa ja kirjoita ne A4-ruudukkoon suoraan tai Post it lapuilla Unohda vielä tässä vaiheessa omistamasi kohteet ja tee käsikirjoitus puhtaalta pöydältä Pyri yhtenäiseen loogisesti etenevään esitykseen. Suosi kehityskulkuja yksittäistapausten sijaan, näin saat esitykseesi imua Aloita perusasioista ja etene vähitellen kohti vaikeampia asioita. Näin viet katsojan mukanasi jopa vaikeisiin asioihin Vältä liian yksityiskohtaista esitystä, suuria aiheellisia tai ajallisia hyppäyksiä. Ne tappavat katsojan mielenkiintoa. Vältä monimutkaisia rakenteita, pyri esittämään asiat lyhyesti ja yksinkertaisesti. Sitä katsoja arvostaa Tilanne on OK jos tässä vaiheessa jää kehystä kohti 1-3 kpl sivuja ilman sisältöä Mikäli tyhjiä sivuja jää enemmän tai vähemmän, rajaa kokoelman aihetta uudelleen tai tarkista tutkimustiedoista oletko ollut riittävän kriittinen olennaisen ja epäolennaisen erottelussa
4 Kohteiden valinta Kun asiakokonaisuus on valmiina käsikirjoitusruudukossa, mieti millaiset kohteet kuvaavat kaikkein havainnollisimmin kutakin käsikirjoituksessa mainittua asiaa. Poimi nämä kokoelman juonen kehittelyn kannalta tärkeät kohteet kansiosta tai pistä hankintaan. Kohteet kannattaa laittaa Visir-lehdille. Niihin saa näppärästi laitettua myös paperilappuja ja niiden avulla on helppo hahmottaa kehyskokonaisuuksia. Ja nyt seuraa kokoelmanrakentamisen vaikein vaihe: Mappeihin on jäämässä niin paljon ns. ihania kohteita, että melkein poru on päästä. Nämä ns. ihanat kohteet ovat usein ongelmallisia, sillä ne liittyvät tyypillisesti johonkin aihealueen pikkudetaljiin, jonka tietäminen tuo iloa näytteilleasettajalle ja saa muutaman kaverin kateellisiksi esittäminen jättää aiheen käsittelyyn vaikeasti peiteltävän mutkan tai aukon. Eli tällaiset kohteet sotkevat helposti kokoelman punaisen langan esittäminen tiputtaa kokoelman aihetta tarkemmin tuntemattoman katsojan kärryiltä Havainnollisen kohteen valinta ei ole aina helppoa Kumpi kohde kuvaa paremmin sitä, että vuoden 1907 jälkeen joidenkin UPU-maiden toisen painoluokan ulkomaankirjeen postimaksu koostui 25 c 1. luokan maksusta + 10 c korotuksesta per painoluokka? (UPU:n sääntöjen mukaan 25 c merkin väri oli sininen ja 10 c väri punainen, eli havainnollisuus voi vaatia taustatietoja)
5 Havainnollisen kohteen valinta on usein helppoa Kumpi kohde kuvaa havainnollisemmin postiyhteyksien katkeamista? Selvä asiasta kertova leima Ihana kohde Mitä tehdä ns. ihanien kohteiden kanssa? Aiemmin kehyksiin jätettiin 1-3 kpl tyhjiä sivuja/kehys. Kokoelman juoni kestää yleensä tämän verran mutkia. Sijoita niihin harkiten näitä ihania kohteita. Pääset osoittamaan, että hallitset myös detaljeja, mutta ne eivät kuitenkaan pääse hallitsemaan kokoelmaa (vrt aiemmin ns. mikrohistoriat) Tarkista voitko hyödyntää näitä kohteita kertomaan kokoelmasi perustarinaa. Eli kuvaako joku ns. ihana kohde riittävän hyvin jotain käsikirjoituksessa mainittua asiaa. Tekstityksessä pääosaan nousee silloin tarinan kannalta olennainen asia ja detaljit jäävät vähemmälle. Kohteiden tämän tyyppinen käyttö antaa nimenomaan vaikutelman, että kokoelman kohteet on valikoitu suurella huolellisuudella Opettele hyväksymään se tilanne, että kaikki ns. ihanat kohteesi eivät kuulu näyttelykokoelmaan, ainakaan yhdellä kertaa. Ota rauhallisesti. Muutaman yksittäiskohteen vaikutus kokoelman harvinaisuuspisteisiin on varsin vähäinen. Sen sijaan jo muutama kohde voi muuttaa kokoelman käsittelyn loogisesti etenevästä ja katsojaystävällisestä käsittämättömäksi
6 Muutamia kohteiden valintaan liittyviä kohtia säännöistä Liian monen samankaltaisen kohteen näyttämistä eli toistoa on vältettävä. Kohteiden valinnassa on huomioitava, että esityksessä ei ole liian pitkiä ajallisia tai asiaan liittyviä hyppäyksiä. Mikäli halutaan esitellä kohteen taustapuolella olevaa yksityiskohtaa, se voidaan tehdä valokuvan tai valokopion avulla. Värillisten kopioiden pitää poiketa kooltaan 25% alkuperäisestä eli kuvan koko on joko alle 75% tai yli 125% alkuperäisen koosta Postihistoriakokoelmia koskee täsmälleen samat kriteerit laadun suhteen kuin muitakin luokkia. Hyväksi laaduksi katsotaan yleisilmeeltään hyväkuntoiset kohteet, joilla olevat merkinnät ovat selviä, luettavia ja kokonaisia. Huonosta laadusta puolestaan rangaistaan. Laadun arvostelun kannalta ratkaisevinta on kokoelman kokonaislaatu eli muutama kaunis tai huonolaatuisempi kohde ei merkittävästi muuta kokoelman laatupisteitä. Kaikkien merkintöjen pitäisi olla mahdollisimman selviä eli merkinnät selvästi luettavissa. Leimat, varsinkin mitätöimisleimat olisi esitettävä kokonaisina ja mieluiten lähetyksillä. Leimanosien esittämistä on syytä välttää. Tekstityksen lähtökohtia Tekstin rooli tärkeä, mutta tekstityksen rooli ei kuitenkaan saa nousta liian hallitsevaksi Tekstitystä suunniteltaessa kannattaa miettiä tavallista ihmistä, jolla on kohtuulliset tiedot yleisestä historiasta, mitättömät tiedot postihistoriasta ja kokoelmasi aiheesta hän ei ole koskaan kuullutkaan. Kokoelman tekstityksen tavoite on perehdyttää katsoja aiheeseen kokoelman myötä, ei olettaa että hän tietää ensimmäisestä lehdestä alkaen kaiken minkä näytteilleasettajakin. Kokoelmien tekstityksen kolme perusongelmaa liittyvät siihen että näytteilleasettaja on jättänyt itselleen kuuluvia tehtäviä katsojan tehtäväksi liian niukka tekstitys, eli näytteilleasettaja on jättänyt asioita katsojan tietojen varaan liian runsas tekstitys, eli näytteilleasettaja on jättänyt olennaisen ja epäolennaisen erottelun katsojan tehtäväksi liian sekava tekstitys eli näytteilleasettaja on jättänyt asioiden jäsentelyn katsojan tehtäväksi
7 Kokoelman tekstityypit Kokoelman tekstitys voidaan jakaa karkeasti neljään eri tekstityyppiin: Otsikot ja väliotsikot Kohteiden tekstitys Kertova teksti Tietoiskut Nämä kaikki tekstityypit löytyvät myös useimmista sanomalehdistä, esimerkiksi Hesari Kokoelman suunnitteluvaiheessa tulee päättää mitä tietoja esitetään missäkin tekstityypissä. Lisäksi kokoelman lay outin suunnittelussa joudutaan ottamaan kantaa kuinka nämä tekstityypit erottuvat toisistaan Otsikot ja väliotsikot Otsikoilla ja väliotsikoilla kokoelman esittämät asiat jäsennellään eli pilkotaan esitys helpommin käsiteltäviin osiin Jäsentely autetaan katsojaa hahmottamaan kokoelmaa ja sen esittämää kokonaisuutta Hyvässä otsikossa / väliotsikossa on maksimissaan viisi helposti ymmärrettävää sanaa Väliotsikoinnissa on korkeintaan kolme eri tasoa, katsoja ei enää hahmota pitemmälle menevää jaottelua 1 Pääotsikkotasolla käsitellään tärkeimmät asiat 1.2 Ensimmäisellä alaotsikkotasolla tehdään jo jaottelua Nyt tehdään jo hienosyistä jaottelua Tarkista jaottelu, sillä olet todennäköisesti sotkeutumassa epäolennaisuuksiin STOP!!!!!! Kokoelman jokaisella sivulla olisi hyvä olla otsikko, jotta katsoja kykenee seuraamaan kokoelman käsittelyä
8 Kohteiden tekstitys Kokoelman tekstityksen pääpainon on oltava kohteiden tekstityksessä Pistä tekstitettävät asiat tärkeysjärjestykseen ja kerro ensisijaisesti olennaiset ja kokoelman aiheeseen liittyvät asiat. Tekstitettävien asioiden laitossa tärkeysjärjestykseen auttaa seuraava luokittelu 1 Asia miksi kohde on esillä juuri tällä kohdalla eli itse asia. 2 Muut kokoelman aiheeseen liittyvät asiat, jotka eivät ole suoraan nähtävissä tai luettavissa kohteelta (esim taksat ja kuljetusreitit) 3 Muut postihistorialliset asiat, jotka eivät ole suoraan nähtävissä tai luettavissa kohteelta (esim kääntöpuolen leimat) 4 Muut kokoelman aiheeseen liittyvät asiat, jotka on suoraan nähtävissä tai luettavissa kohteelta (esim postileimat ja muut merkinnät) 5 Muut postihistoriaan liittyvät asiat, jotka on suoraan nähtävissä tai luettavissa kohteelta Aloita kohteen tekstitys luokasta yksi. Näin varmistat, että katsoja löytää aina kokoelman ymmärtämisen kannalta kaikkein olennaisimman tiedon. Jatka tekstitystä käymällä lävitse luokka kerrallaan. Näin tekstityksessä asioiden merkittävyys laskee mitä pitemmälle teksti etenee. Eli jos katsoja ei jaksa lukea koko tekstiä, hän saa kuitenkin tärkeimmät tiedot. Jos tilanpuute rajoittaa tekstitystä, niin karsi asioita alkaen luokasta viisi Kertova teksti Kertovalla tekstillä välitetään katsojalle sellaista kokoelman aiheeseen liittyvää olennaista taustatietoa, joka auttaa katsojaa ymmärtämään esitettyjä kohteita tai sijoittamaan asioita oikeisiin mittasuhteisiin jota ei voida esittää kohteiden avulla Tyypillisimmillään kertovaa tekstiä on johdantolehdellä. Lisäksi kertovaa tekstiä kannattaa käyttää kerrottaessa esimerkiksi taustatietoja tai kokoelman aiheeseen vaikuttaneista yleisen historian asioista. Kertovan tekstin tarkoitus on pitää katsojan kiinnostusta yllä siirryttäessä kokoelman sisällä kokonaisuudesta toiseen. Kertovan tekstin on erotuttava riittävästi kohteiden tekstityksestä eli tueksi tarvitaan myös graafisia ratkaisuja Kertova teksti on tärkeää, mutta sen rooli nousee helposti liian suureksi. Tekstin on oltava tiivistä ja lyhyttä eli tekstin tekoon pätee olennaisen ja epäolennaisen erottelun periaate
9 Tietoiskut Tietoiskut tarjoavat tiivistetysti jonkin yksittäisen kohteen ymmärtämiseen tarvittavat taustatiedot. Vertaa esimerkiksi sanomalehtien tietoisku-laatikot Tietoisku on tehostekeino eli se pitää nostaa esiin myös graafisin keinoin, esimerkiksi poikkeavalla kehystyksellä Tietoiskuja kuten muita tehostekeinoja pitää käyttää harkiten, muuten ne eivät ole enää tehosteita. Esimerkiksi yksi tietoisku per kehys on hyvä lähtökohta Tekstityypit kokoelmasivulla Otsikot Kertova teksti Valokopiokuvan käyttö Kuvateksti Tietoisku
10 Tekstityksen kieliasusta Tekstin on oltava tiivistä, helppolukuista ja selkeää Käytä kokonaisia lauseita eli vältä sähkösanomakieltä. Epätäydelliset lauseet haittaavat lukemista, sillä lukijan aivot yrittävät täydentää tekstiä Rakenne päälause, yksi sivulause ja piste pitää tekstin luettavana Vältä mystisiä koodeja tekstityksen ytimenä. Asiaan vihkiytymättömille liian runsas ja keskeinen koodien käyttö antaa vihjeen, että kokoelmaa ei ole tarkoitettu hänelle ja on aika siirtyä seuraavaan kokoelmaan. Jos tekstität kokoelmasi suomeksi, käytä normaaleja suomen kielen sääntöjä paikannimien suhteen Eli älä missään tapauksessa taivuta ruotsinkielisiä paikannimiä suomen kielen sijamuodoissa ( Kirje Tavastehusista Uleåborgiin ) vaan kerro asia suomeksi ( Kirje Hämeenlinnasta Ouluun ) Mikäli paikkakunnan nimi on muuttunut, lähetyksellä näkyvä nimi kannattaa laittaa sulkuihin ( Esim. Kirje Vaasasta (Nikolaistad) Ouluun ) Mikäli tekstität kokoelmaa ulkomaisia näyttelyjä varten, paikannimien tekstityksessä kannattaa suomenkieliset nimet ottaa mukaan tekstitykseen. Tämä siksi, että ulkomaalaiset kartastot tuntevat Suomesta yleensä vain suomenkieliset nimet
ABOEX 2014 POSTIMERKKINÄYTTELYN ERITYISSÄÄNNÖT
ABOEX 2014 POSTIMERKKINÄYTTELYN ERITYISSÄÄNNÖT 1 NÄYTTELYN JÄRJESTÄJÄ, PAIKKA JA AIKA Turun Postimerkkikerho ry järjestää kansallisen postimerkkinäyttelyn ABOEX 2014 Logomossa, Turussa 11.-13.4.2014. 2
Verkkokirjoittaminen. Anna Perttilä Tarja Chydenius
Verkkokirjoittaminen Anna Perttilä Tarja Chydenius 1 Suosi lyhyttä tekstiä 2 Kenelle kirjoitat 3 Helpota lukijan työtä; lajittele tekstisi 3.1 Otsikot 3.2 Johdanto 3.3 Väliotsikot 3.4 Pääteksti 4 Linkit:
ARVO - verkkomateriaalien arviointiin
ARVO - verkkomateriaalien arviointiin Arvioitava kohde: Jenni Rikala: Aloittavan yrityksen suunnittelu, Arvioija: Heli Viinikainen, Arviointipäivämäärä: 12.3.2010 Osa-alue 1/8: Informaation esitystapa
Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet
Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet Eläinlääketieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto 2017 1 Yleistä Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielman seminaarityöskentelyyn
Postihistoriallisen kokoelman rakentaminen 12.11.2011
Postihistoriallisen kokoelman rakentaminen 12.11.2011 Tiedon ja materiaalin hankinta kokelmaa varten Ari Muhonen Postihistoriallinen yhdistys, puheenjohtaja SÄÄNNÖT: MIKÄ ON KOKOELMA? 3.1 Postihistoriakokoelmat...
Verkkokirjoittaminen. Verkkolukeminen
0 Nopeaa silmäilyä: Pääotsikot, kuvat, kuvatekstit, väliotsikot, linkit, luettelot, korostukset. 0 Hitaampaa kuin paperilla olevan tekstin lukeminen 0 F-tyyppinen lukeminen Verkkolukeminen Verkkokirjoittaminen
b) Määritä myös seuraavat joukot ja anna kussakin tapauksessa lyhyt sanallinen perustelu.
Johdatus yliopistomatematiikkaan Helsingin yliopisto, matematiikan ja tilastotieteen laitos Kurssikoe 23.10.2017 Ohjeita: Vastaa kaikkiin tehtäviin. Ratkaisut voi kirjoittaa samalle konseptiarkille, jos
KANSALLISEN POSTIMERKKINÄYTTELYN ERITYISSÄÄNNÖT
KANSALLISEN POSTIMERKKINÄYTTELYN ERITYISSÄÄNNÖT 1. NÄYTTELYN JÄRJESTÄJÄ, PAIKKA JA AIKA Lahden Postimerkkikerho ry järjestää kansallisen postimerkkinäyttelyn LAPOEX 2015 Oppimiskeskus Fellmannian tiloissa
FIP-NÄYTTELYISSÄ SOVELLETTAVAT POSTIHISTORIAKOKOELMIEN ARVOSTELUN ERITYISSÄÄNNÖT (SREV)
FIP-NÄYTTELYISSÄ SOVELLETTAVAT POSTIHISTORIAKOKOELMIEN ARVOSTELUN ERITYISSÄÄNNÖT (SREV) Artikla 1: Kilpailunäyttelyt FIP:n yleisten näyttelykokoelmien arvostelusääntöjen (GREV 2000) artiklan 1.4 mukaisesti
TEKSTI JA TYPOGRAFIA LEHDESSÄ. Johdanto Arja Karhumaa
TEKSTI JA TYPOGRAFIA LEHDESSÄ Johdanto Arja Karhumaa TYPOGRAFIA LEHDESSÄ Kaikkein tärkein identiteetin, genren ja visuaalisen luonteen ilmaisija Monta tehtävää: 1. Kerronta Typografian tärkein tehtävä:
Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005
Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Visuaalinen suunnittelu Ei ole koristelua Visuaalinen ilme vaikuttaa vastaanottokykyyn rauhallista jaksaa katsoa pitempään ja keskittyä
Pikkugee. Krista Anttila Rykäsyryhmä -09
Pikkugee Krista Anttila Rykäsyryhmä -09 Intoa Gradu on usein mielekkäin osa opiskeluja jälkikäteen mietittynä, vaikkei siltä gradua tehdessä tunnukaan varsinkin, jos aihe on jollain lailla antoisa Omaan
lehtipajaan! Oppilaan aineisto
Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja
MARE BALTICUM 05 NÄYTTELYN ERITYISSÄÄNNÖT
MARE BALTICUM 05 NÄYTTELYN ERITYISSÄÄNNÖT 1. Organisaatio, aika ja paikka Itämeren maiden kansainvälinen postimerkkinäyttely MARE BALTICUM 05 järjestetään 26.-28. elokuuta 2005 Baltichallenissa Maarianhaminassa.
Sairastuneiden ja omaisten kanssa keskusteleminen
Infosheet 38 Sairastuneiden ja omaisten kanssa keskusteleminen Ymmärrettävä tieto Antamalla ihmisille tilaisuuden esittää kysymyksensä voit räätälöidä heidän tarpeisiinsa sopivaa tietoa. Jokaiseen keskusteluun
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
Tekstitaidon koe. Lukijasta kirjoittajaksi. Sari Toivakka, Kauhavan lukio
1 Tekstitaidon koe Lukijasta kirjoittajaksi 2 1.Tehtävän valitseminen Silmäile aineistoja ja valitse tehtäviä. Pohdi mm. tehtävien kiinnostavuus, helppous, vaikeus, vaarallisuus, käsitteiden tarve. Valitse
GIS-perusteet ja kartografia -tehtävät
GIS-perusteet ja kartografia -tehtävät Tehtävä 1 Tutustuminen ArcMap-käyttöliittymään Avaa Suomen rajat ja asutuskeskukset - tasot (Maastotietokanta > Suomi-kansio) Kokeile erilaisia työkaluja Muuta symboliasetuksia
1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä.
OHJEET TUOKION TOTEUTTAMISTA VARTEN Tarvitset - tarinan ja kuvan - joko seinälle kiinnitettävät rastitehtävät ja niihin liittyvät materiaalit tai jokaiselle lapselle oman tehtäväpaperin - piirustuspaperia
Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen
Kiipulan ammattiopisto Liiketalous ja tietojenkäsittely Erja Saarinen 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hyvät internetsivut... 3 3. Kuvien koko... 4 4. Sivujen lataus... 4 5. Sivukartta... 5 6. Sisältö...
PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU
PIENI KAMPANJAKOULU Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Sana kampanja on peräisin ranskalaisesta sanasta campagne ja tarkoittaa että, pyritään vaikuttamaan
MONOGRAFIAN KIRJOITTAMINEN. Pertti Alasuutari
MONOGRAFIAN KIRJOITTAMINEN Pertti Alasuutari Lyhyt kuvaus Monografia koostuu kolmesta pääosasta: 1. Johdantoluku 2. Sisältöluvut 3. Päätäntäluku Lyhyt kuvaus Yksittäinen luku koostuu kolmesta osasta
Kuvat Web-sivuilla. Keskitie:
Kuvat Web-sivuilla Nielsen: Web-sivun kuvitus on pyrittävä minimoimaan vasteajan takia. Kaikki perusteeton kuvitus on karsittava. Yksi kuva vastaa tuhatta sanaa vs Latausajassa yksi kuva vastaa kahta tuhatta
KOKOELMAN ETUSIVU. rakenne ja laadinta ajatuksia - ehdotuksia. Jussi Murtosaari
KOKOELMAN ETUSIVU rakenne ja laadinta ajatuksia - ehdotuksia Jussi Murtosaari Nordia 2011 Jyväskylä 3.4.2011 KOKOELMAN ETUSIVU kokoelman tärkein sivu KOKOELMAN ETUSIVU kokoelman tärkein sivu kertoo mistä
Esityslistojen kirjoituskoulu. Tuuli Aaltio
Esityslistojen kirjoituskoulu Tuuli Aaltio Lähtökohta: Hallintolakiin sisältyvä hyvän kielenkäytön vaatimus: Viranomaisen on käytettävä asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä Avuksi listatekstin lukijalle:
Ohje tutkielman tekemiseen
Sauvon koulukeskus 2011 Ohje tutkielman tekemiseen Aiheen valinta Etsi materiaalia Valitse itseäsi kiinnostava aihe. Sovi opettajan kanssa aiheen rajaus. Pyydä opettajalta tutkielmapassiin merkintä aiheen
3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.
1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa
Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS
Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen 15.9.2014 I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS I NÄKÖKULMIA Hyvä tutkimussuunnitelma Antaa riittävästi tietoa, jotta ehdotettu tutkimus voidaan arvioida. Osoittaa,
Tietoisku: lehtijuttu, tiedote ja toimittajan juttusilla
Tietoisku: lehtijuttu, tiedote ja toimittajan juttusilla Tietoisku median kohtaamisesta Tässä tietoiskussa esitellään lyhyesti: Lehtijutun rakenne ja vinkkejä hyvään lehtijuttuun:» Mitä pitää mielessä,
Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.
Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.
Mitä taitoja tarvitaan tekstin ymmärtämisessä? -teorian kautta arkeen, A.Laaksonen
Mitä taitoja tarvitaan tekstin ymmärtämisessä? -teorian kautta arkeen, A.Laaksonen Lukemisen taitoja Tulisi kehittää kaikissa oppiaineissa Vastuu usein äidinkielen ja S2-opettajilla Usein ajatellaan, että
Tekstin teko. Muokkaaminen. Tekstin teko prosessina
Tekstin teko Tuula Marila 9.1.2004 1 Tekstin teko prosessina 1. valmistautuminen 2. suunnittelu 3. tiedon keruu 4. sisällön valinta 5. käsittelyjärjestyksen suunnittelu 6. kirjoittaminen 7. muokkaaminen
KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ
KIELENOPPIJOITA KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) TEKEMÄLLÄ OPPIJA (KINESTEETTINEN) LUOVA KIELENKÄYTTÄJÄ HOLISTINEN OPPIJA (KOKONAISUUDET TÄRKEITÄ)
Tuhat tarinaa hengittäjistä. Hengitysliiton graafinen ohje yhdistyksille
Tuhat tarinaa hengittäjistä Hengitysliiton graafinen ohje yhdistyksille Tuhat tarinaa Graafiset ohjeet yhdistyksille Tästä paketista löydät graafisia ohjeita ja neuvoja materiaalien tuottamiseen oman yhdistyksesi
Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo
Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo Anna Alatalo Aihe Mistä teos kertoo? - Aihe on konkreettisesti selitettävissä oleva kokonaisuus, joka kirjassa kuvataan. - Mika Wickströmin Kypärätempun
FIP-NÄYTTELYISSÄ SOVELLETTAVAT NUORISOKOKOELMIEN ARVOSTELUN ERITYISSÄÄNNÖT (SREV)
FIP-NÄYTTELYISSÄ SOVELLETTAVAT NUORISOKOKOELMIEN ARVOSTELUN ERITYISSÄÄNNÖT (SREV) Artikla 1: Kilpailunäyttelyt FIP:n näyttelykokoelmien yleisten arvostelusääntöjen (GREV) artiklan 1.4 mukaisesti nämä erityissäännöt
Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.
Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan
Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.
Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean
LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille
LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT Ideoita opettajille Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Piirrä kuva kirjan päähenkilöstä. Kirjoita henkilöstä luonnekuvaus. 2. Tee ja kirjoita postikortti jollekin kirjan henkilölle.
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI. Alakoulun tehtävät
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Alakoulun tehtävät Listassa on 70 eri tehtävävaihtoehtoa. Yhdestä kirjasta tehdään yksi tehtävä. Sovi aikuisen kanssa minkä tehtävän teet mistäkin lukemastasi kirjasta.
E-kirjan kirjoittaminen
1 E-kirjan kirjoittaminen Ohjeet e-kirjan kirjoittamiseen Tämän ohjeistuksen tavoitteena on auttaa sinua luomaan yksinkertainen e-kirja (pdftiedosto) asiakkaallesi. Kirja näyttää hänelle kuinka hyvin ymmärrät
Tiedotetta tekemään. Tarja Chydenius Anna Perttilä
Tiedotetta tekemään Tarja Chydenius Anna Perttilä Tiedotetta tekemään 1 Tavoite 2 Kohderyhmä 3 Uutiskriteerejä 4 Sisältö 4.1 Asia 4.2 Sisällönrakenne 4.3 Otsikko 4.4 Sisällön kieli 7 Tiedotteen muoto 7
Sähköposti tehokäyttöön
Sähköposti tehokäyttöön Tarja Chydenius Anna Perttilä SÄHKÖPOSTI TEHOKÄYTTÖÖN 1 Sähköpostin etuja 1 2 Sähköposti ei ole aina paras valinta 1 3 Sähköpostin laatiminen 2 3.1 Vastaanottaja 2 3.2 Otsikkorivi
Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen
Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen Dosentti Mikko Ketola Kirkkohistorian laitos Workshop tohtorikurssilla toukokuussa 2008 Teologinen tiedekunta Workshopin sisältö Miksi kirjoittaa
AINA KANNATTAA YRITTÄÄ
AINA KANNATTAA YRITTÄÄ www.yrittajat.fi futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com AINA KANNATTAA YRITTÄÄ ohjeita esityksen pitäjälle futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com
TEHTÄVÄEHDOTUKSIA. Lukudiplomitehtävät 1.- ja 2. luokkalaisille
TEHTÄVÄEHDOTUKSIA Lukudiplomitehtävät 1.- ja 2. luokkalaisille 1. Piirrä kuva kirjan päähenkilöstä. 2. Kirjoita postikortti jollekin kirjan henkilölle. 3. Tee kartta kirjan tapahtumapaikoista. 4. Piirrä
Vastaa kysymyksiin: Kuka teki / kenelle tapahtui? Mitä tapahtui? Missä tapahtui? Milloin tapahtui? Mahdollisesti myös: Miten? Miksi?
Uutinen Vastaa kysymyksiin: Kuka teki / kenelle tapahtui? Mitä tapahtui? Missä tapahtui? Milloin tapahtui? Mahdollisesti myös: Miten? Miksi? 16.3.2013 Copyright Thorleif Johansson 2 Myyntimalli Kuva myy
Heikosta vastauksesta puuttuvat konkreettiset faktat, mikä näkyy esimerkiksi
Heikosta vastauksesta puuttuvat konkreettiset faktat, mikä näkyy esimerkiksi asioiden esittämisenä ympäripyöreästi esimerkkien puuttumisena siten, ettei tehtävässä annettuja tai vastauksen kannalta olennaisia
G R A A. Kaarinan Pojat ry:n graafinen ohjeistus
G R A A FI O HJ E IS Kaarinan Pojat ry:n graafinen ohjeistus N E N T US Logo Kaarinan Pojat ry:n logon tulee näkyä kaikissa KaaPon materiaaleissa, myös joukkueiden tuottamissa materiaaleissa. Logoa käytetään
Verkkokirjoittamisesta tiedottaja Susanna Prokkola, PKSSK.
Verkkokirjoittamisesta tiedottaja Susanna Prokkola, PKSSK 25.10.2012 Mikä toimii painettuna, toimii harvemmin verkossa Tekstin kirjoittamisen säännöt ja tyylilajit vaihtelevat eri medioissa. Verkkotekstin
KANSALLISEN POSTIMERKKINÄYTTELYN TAMCOLLECT 2019 ERITYISSÄÄNNÖT
KANSALLISEN POSTIMERKKINÄYTTELYN TAMCOLLECT 2019 ERITYISSÄÄNNÖT Hyväksytty Suomen Filatelistiliitto ry / Finlands Filatelistförbund rf:n kokouksessa 25.8.2018. 1 Näyttelyn järjestäjä, paikka ja aika Tampereen
3.3 Jutun saatekaaviotiedot
3.3 Jutun saatekaaviotiedot STT:n jutun saatekaavio sisältää jutun oheistietoja, jotka kertovat käyttäjälle muun muassa jutun sisällöstä ja juttutyypistä sekä antavat tiedot jutun luokittelua ja lähettämistä
11.4. Context-free kielet 1 / 17
11.4. Context-free kielet 1 / 17 Määritelmä Tyypin 2 kielioppi (lauseyhteysvapaa, context free): jos jokainenp :n sääntö on muotoa A w, missäa V \V T jaw V. Context-free kielet ja kieliopit ovat tärkeitä
Sanomalehtiviikko. UUTINEN KERTOO TARINAN Tehtäväpaketti 5. 6.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella
Sanomalehtiviikko UUTINEN KERTOO TARINAN Tehtäväpaketti 5. 6.-luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään etsimme sanomalehdestä tarinoita. 1. Etsi lehdestäsi mielenkiintoinen
TiiaKonttinen.fi Kaikki oikeudet pidätetään 2017 Tätä opasta ei saa jakaa, luovuttaa, myydä, kopioida tai julkaista ilman tekijän lupaa.
5 PARASTA BLOGGAAJAN MUISTILISTAA #BLOGGAAJA #BLOGGAAMINEN #BLOGIAMMATTILAINEN TiiaKonttinen.fi Kaikki oikeudet pidätetään 2017 Tätä opasta ei saa jakaa, luovuttaa, myydä, kopioida tai julkaista ilman
TIEDEPOSTERI. - Viestinnän välineenä. Marisa Rakennuskoski
TIEDEPOSTERI - Viestinnän välineenä Marisa Rakennuskoski POSTERILAJIT Mainosposteri(pääpaino kuvilla ja visuaalisuudella) Ammatillinenposteri(vapaamuotoinen, esim. jonkin projektin tapahtumia kuvaava,
ADHD-LASTEN TUKEMINEN LUOKKAHUONEESSA
ADHD-LASTEN TUKEMINEN LUOKKAHUONEESSA Tässä luvussa annetaan neuvoja parhaista tavoista tukea ADHD-lasta luokkahuoneessa. Lukuun on sisällytetty myös metodologiaan liittyviä ehdotuksia, joiden avulla voidaan
9.-luokkalaisen kulttuurikansio
9.-luokkalaisen kulttuurikansio Kokoa kulttuurikansioon puolen vuoden ajan kulttuurielämyksiäsi. Kulttuurikansio palautetaan opettajalle 31.3. 2009. Liimaa pääsyliput kansioon! Pakolliset sivut Huom! -
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan
SUOMEN KIELEN VALINTAKOE 20.5.2013 klo 9-12 salissa L4 Oulun yliopisto. Suomen kielen valintakoe jakaantuu kahteen osioon:
SUOMEN KIELEN VALINTAKOE 20.5.2013 klo 9-12 salissa L4 Oulun yliopisto Suomen kielen valintakoe jakaantuu kahteen osioon: 1. Essee, jonka pohjana on teos Kielemme kohtalo. 2. Tehtävät, joiden pohjana on
PIKSELIT JA RESOLUUTIO
PIKSELIT JA RESOLUUTIO 22.2.2015 ATK Seniorit Mukanetti ry / Tuula P 2 Pikselit ja resoluutio Outoja sanoja Outoja käsitteitä Mikä resoluutio? Mikä pikseli? Mitä tarkoittavat? Miksi niitä on? Milloin tarvitaan?
KANSALLISEN POSTIMERKKINÄYTTELYN KESFLA 2018 ERITYISSÄÄNNÖT
KANSALLISEN POSTIMERKKINÄYTTELYN KESFLA 2018 ERITYISSÄÄNNÖT Hyväksytty Suomen Filatelistiliitto ry / Finlands Filatelistförbund rf:n kokouksessa 29.9.2017. 1 Näyttelyn järjestäjä, paikka ja aika Keski-Suomen
Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.
Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.
TT00AA12-2016 - Ohjelmoinnin jatko (TT10S1ECD)
TT00AA12-2016 - Ohjelmoinnin jatko (TT10S1ECD) Ohjelmointikäytännöt 21/3/11 Mikko Vuorinen Metropolia Ammattikorkeakoulu 1 Sisältö 1) Mitä on hyvä koodi? 2) Ohjelmointikäytäntöjen merkitys? 3) Koodin asettelu
http://www.nelostuote.fi/suomi/rummikubsaan.html
Sivu 1/5 Pelin sisältö 104 numeroitua laattaa (numeroitu 1-13) 2 laattaa kutakin neljää väriä (musta, oranssi, sininen ja punainen) 2 jokerilaattaa, 4 laattatelinettä, pelisäännöt Pelin tavoite Tavoitteena
Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät
Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Vertaile itseäsi ja kirjan päähenkilöä. Mitä teissä on samaa, mitä erilaista? 2. Kirjoita kirje valitsemallesi kirjan henkilölle. 3. Kuvittele,
ENSIPÄIVÄNKOKOELMIEN ARVOSTELUN ERITYISSÄÄNNÖT
Suomen Filatelistiliitto ry 1.15 Ensipäivänluokan koesäännöt 30.5.2014 ENSIPÄIVÄNKOKOELMIEN ARVOSTELUN ERITYISSÄÄNNÖT ARTIKLA 1: KILPAILUNÄYTTELYT 1.1 Nämä ensipäivänkokoelmien arvostelun erityissäännöt
Oppijan verkkopalvelun käyttöohjeiden laatiminen
Oppijan verkkopalvelun käyttöohjeiden laatiminen 14.2.2013 elina.melkko@etnoteam.fi Sisältö! Yleistä käyttöohjeiden laatimisesta Hyvä käyttöohje Käyttöohjeen kieli! Virkailijan käyttöliittymän ohjeiden
Kumula, Kirjallinen viestintä asiantuntijatyössä
Kumula, 7.5.2019 Kirjallinen viestintä asiantuntijatyössä Hei! Olen Mari. Digiajan kirjoituskoulu Kide on perustettu, jotta tekstit olisivat loistavia eikä niiden kirjoittaminen olisi (aina) tuskallista.
3.4 Juttukentän tiedot
3.4 Juttukentän tiedot Juttukenttä sisältää otsikoiden ja varsinaisen juttutekstin lisäksi paikkakunnan, päiväyksen, kirjoittajan nimen ja tiedon siitä, onko kyse STT omasta vai muiden uutistoimistojen
TEKSTIÄ YLEISÖLLE - tarina viestinnässä
TEKSTIÄ YLEISÖLLE - tarina viestinnässä Lionspiirin viestintäkoulutus Erkki Hujanen, Oulu 8.10.2015 WWW.KALEVA.FI KALEVA-KONSERNI Pohjois-Suomen suurin media-alan konserni, joka tarjoaa asiakkailleen tuoreita
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Alakoulun tehtävävihko Tämän vihkon omistaa: Luokka: Listassa on 70 eri tehtävävaihtoehtoa. Yhdestä kirjasta tehdään yksi tehtävä. Sovi opettajan kanssa minkä tehtävän
Hankkeen viestintä ja tuloksista kertominen
Hankkeen viestintä ja tuloksista kertominen Koonti Näkyy, kuuluu ja vaikuttaa! -tulosviestinnän koulutuksen (Tampere 8.12.2016) materiaaleista. Kaikki päivän materiaalit löydät: https://1drv.ms/f/s!anjvcgvt_x1ehddqn-tspw6v2x_ffg
Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012
Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)
ARVO - verkkomateriaalien arviointiin
1 of 5 9.3.2010 14:16 ARVO - verkkomateriaalien arviointiin Arvioitava kohde: SQL -kyselyt - Juha Kiukas, Arvioija: Jouni Lappalainen, Arviointipäivämäärä: 9.3.2010 Omat vastaukset Arvioinnin yhteenveto
Google Forms / Anna Haapalainen. Google Forms Googlen lomake-työkalu
Google Forms Googlen lomake-työkalu Google Forms / Anna Haapalainen Googlen lomaketyökalulla on helppoa tehdä sähköisiä kyselyitä, tehtäviä tai kokeita. Voidaksesi luoda Googlen lomakkeita, sinulla tulee
Kumula, Asiantuntijan blogiteksti
Kumula, 11.6.2019 Asiantuntijan blogiteksti Hei! Olen Mari. Digiajan kirjoituskoulu Kide on perustettu, jotta tekstit olisivat loistavia eikä niiden kirjoittaminen olisi (aina) tuskallista. www.kidekoulu.fi
GRAAFINEN OHJEISTUS LOGOT NENÄPÄIVÄ GRAAFINEN OHJEISTUS 2014 NENÄPÄIVÄ
GRAAFINEN OHJEISTUS LOGOT GRAAFINEN OHJEISTUS 2014 GRAAFINEN OHJEISTUS LOGOT LOGO Nenäpäivä-tunnuksen kanssa saa leikkiä ja käyttää mielikuvitusta. Tunnukselle saa löytää uusia mitä merkityksellisempiä
osakeyhtiölain kielenhuolto
Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Kielitoimisto Asunto-osakeyhti osakeyhtiölain kielenhuolto Salli Kankaanpää, Aino Piehl ja Matti Räsänen 20.3.2008 Kielenhuoltajien kommenttien aiheita Saako lukija tarpeeksi
YRITYSVASTUU- RAPORTOINTI
Kaisa Kurittu YRITYSVASTUU- RAPORTOINTI Kiinnostavan viestinnän käsikirja Alma Talent Helsinki 2018 Copyright 2018 Alma Talent Oy ja tekijä ISBN 978-952-14-3520-1 ISBN 978-952-14-3521-8 (sähkökirja) ISBN
Tiivistelmä, yhteenveto (yhteenveto = kypsyysnäyte, jos työ on muulla kuin koulusivistyskielellä)
Tiivistelmä, yhteenveto (yhteenveto = kypsyysnäyte, jos työ on muulla kuin koulusivistyskielellä) Kandidaattiseminaari Tiivistelmä Suppea ja itsenäinen teksti, joka kuvaa olennaisen opinnäytteen sisällöstä.
1Blogin arvostelu. Blogin tarkoitus. Arvostelun filosofia. Blogin sisältö. Blogin kieli ja tyyli. Viikkotehtävät. Blogin viikoittainen sisältö
1Blogin arvostelu Blogin tarkoitus Blogin pitäminen on tapa välittää tietoa ryhmän päätöksentekoprosessista ulkopuolisille tahoille. Samalla se toimii ryhmän sisäisenä resurssina ja tapana pitää kirjaa
LARRY Keikka vai? Mistä on kyse? En voi ottaa vastaan keikkaa, ellen tiedä mistä on kyse?
1 LAKI JA KADONNEEN JUONEN ARVOITUS LAKI kertojaääni Nimeni on Larry Laki, ja sanani on laki. Laki on myös sukunimeni, ja lakia pitää noudattaa. Laki ei ole mikään Lucky Luke (=Lakki Laki), vaan se on
Työhakemus ja CV: - CV kertoo historiasta
Tampere 12.2.2014 Työhakemus ja CV: - Työhakemuksen tarkoitus on myydä à Myydä osaamistasi ja taitojasi - Kyse on mielikuvien luomisesta à Mitkä ovat tärkeimmät myyntivalttini, joilla vakuutan työnantajan
Ei suurempaa moitten sijaa. Lähdemerkinnät ok, samoin lauserakenteet. Muutamia kirjoitusvirheitä oli, mutta ei häiritsevässä määrin.
opisnro Perehtyneisyys Johtopäätelmät Kieli-/ulkoasu Perehtyneisyys Johtopäätelmät Kieli-/ulkoasu 433431 Aiheeseen olisi voinut perehtyä syvällisemmin oppikirjamaisia lähteitä käyttäen, nyt oli tyydytty
verkkojen G ja H välinen isomorfismi. Nyt kuvaus f on bijektio, joka säilyttää kyseisissä verkoissa esiintyvät särmät, joten pari
Tehtävä 9 : 1 Merkitään kirjaimella G tehtäväpaperin kuvan vasemmanpuoleista verkkoa sekä kirjaimella H tehtäväpaperin kuvan oikeanpuoleista verkkoa. Kuvan perusteella voidaan havaita, että verkko G on
Pro gradu tutkielman arvostelusta tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelmassa
Tampereen yliopisto Luonnontieteiden tiedekunta Tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelma Pro gradu tutkielman arvostelusta tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelmassa 1. Arvostelussa huomioitavia
Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille
Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.
Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys
Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys TYY 2017 Frida Pessi 20.12.2017 Viestintä eli kommunikaatio Sanomien siirtämistä Merkitysten tuottamista Mutta myös yhteisen ymmärryksen tuottamista (yhteisöllisyys)
YLEISTÄMISESTÄ. Talvipäivät 2008, Tampere Jukka Liikari. Kartalle asetetut vaatimukset
YLEISTÄMISESTÄ Kartalle asetetut vaatimukset - riittävän tarkka ja täsmällinen kuva maastosta - havainnollisuus ja selkeälukuisuus - luettavuus on säilytettävä täydellisyyden kustannuksella - on huomattava
Suoritusraportointi: Loppuraportti
1 (5) Suoritusraportointi: Loppuraportti Tiimitehtävä, 20 % kurssin arvosanasta Ryhmän vetäjä toimittaa raportit keskitetysti projektiyrityksille Raportti sisältää kaksi osiota: Johdon tiivistelmän (Executive
Millainen on hyvä työhakemus?
TYÖHAKEMUS- OPAS Millainen on hyvä työhakemus? Hyvä hakemus erottuu joukosta ja vastaa kysymykseen, miksi sinä olisit hyvä valinta tehtävään. Hakemuksessa voit tuoda omaa persoonaasi esiin, jopa ehkä enemmän
Arvokas. Graafinen ohjeistus
Graafinen ohjeistus Sinä olet arvokas! -ohjelma rakentaa yhdenvertaisempaa Suomea, jossa jokaisella lähtökohdista ja elämäntilanteesta riippumatta on mahdollisuus kokea olevansa merkityksellinen osa yhteisöä
SUOKI TOIMINTA PASSI
I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:
KASILUOKKA. Koulutusvalinnat ja sukupuoli
KASILUOKKA Koulutusvalinnat ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on rohkaista nuoria tekemään koulutusvalinnat omien kykyjen ja kiinnostuksen kohteiden perusteella sukupuolen ja siihen liitettyjen
ENETOSH Pätevyysvaatimukset työterveyden ja työturvallisuuden opettajille ja kouluttajille
ENETOSH Pätevyysvaatimukset työterveyden ja työturvallisuuden opettajille ja kouluttajille Koulutuksen ja täydennyskoulutuksen oamilue Taso: 6 Opintopisteet: Kokonairviointi Hallitsee viestintätaidot Ottaa
SISÄLLYS JOHDANTO 5. KUVAT 1. TUNNUS - SANOMA 6. VERKKOSIVUT 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET. 2.1 Suoja-alue. 7.
GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS JOHDANTO 1. TUNNUS - SANOMA 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 2.1 Suoja-alue 2.2 Eri osien käyttö 2.3 Minimikoot 5. KUVAT 6. VERKKOSIVUT 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET 7.1 Tuotekortit 7.2 Esitteet
Oma nimesi Tehtävä (5)
Oma nimesi Tehtävä 3.1 1 (5) Taulukot ja niiden laatiminen Tilastotaulukko on perinteinen ja monikäyttöisin tapa järjestää numeerinen havaintoaineisto tiiviiseen ja helposti omaksuttavaan muotoon. Tilastoissa
Mikään ei ole niin vanha kuin eilinen uutinen Copyright Thorleif Johansson 2
Uutinen Mikään ei ole niin vanha kuin eilinen uutinen 21.1.2015 Copyright Thorleif Johansson 2 21.1.2015 Copyright Thorleif Johansson 3 21.1.2015 Copyright Thorleif Johansson 4 Uutinen Vastaa kysymyksiin: