LASTENSUOJELUJÄRJESTELMIEN EROT JA NIIDEN MERKITYS ASIAKASSUHDETTA LUOTAESSA ESIMERKKINÄ VENÄJÄ
|
|
- Teuvo Mikkonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LASTENSUOJELUJÄRJESTELMIEN EROT JA NIIDEN MERKITYS ASIAKASSUHDETTA LUOTAESSA ESIMERKKINÄ VENÄJÄ VTT, yliopistonlehtori Maija Jäppinen Maahanmuuttajataustaisten lasten ja perheiden palvelujen yhteiskehittämispäivä Maija Jäppinen / LAPE-yhteiskehittämispäivä 12/10/2017 1
2 ALUKSI: MIKSI? Tilastokeskuksen mukaan Suomessa asui vuonna 2016 noin venäjänkielistä ihmistä (21 % kaikista vieraskielisistä) Perusasioiden tunteminen Venäjän lastensuojelujärjestelmästä auttaa suomalaista lastensuojelun ammattilaista venäläistaustaisten asiakkaiden kanssa tehtävässä työssä Varsinkin asiakassuhteen alkuvaiheessa tieto järjestelmien eroista auttaa hahmottamaan luottamuksen rakentumisen kannalta olennaisia läpikäytäviä ja painotettavia asioita Venäläistaustaisten perheiden kohdalla tilannetta komplisoi myös se, että Venäjän valtio ja valtamedia käyttävät kv. lapsikiistoja ulko- ja sisäpolitiikan välineenä Maija Jäppinen / LAPE-yhteiskehittämispäivä 12/10/2017 2
3 VENÄLÄISEN LASTENSUOJELU- JÄRJESTELMÄN PIIRTEITÄ Eri maiden lastensuojelujärjestelmien tyypittelyssä lapsikeskeiseen, perhepalvelukeskeiseen ja suojelukeskeiseen (Gilbert, Parton & Skivenes 2011) venäläinen järjestelmä on leimallisesti suojelukeskeinen Myöhäinen ja raju puuttuminen, painopiste sijaishuollossa Avohuollon tukitoimia on tarjolla vain vähän (ja niistä vastaa eri taho kuin huostaanottoja ja sijaishuoltoa koskevista päätöksistä) Vanhemmuudessa tukemisen sijaan fokuksessa lapsen suojeleminen vanhemmalta ja usein myös velvollisuutensa laiminlyöneen vanhemman rankaiseminen Maija Jäppinen / LAPE-yhteiskehittämispäivä 12/10/2017 3
4 YHTEISIÄ NIMITTÄJIÄ SUOMI-VENÄJÄ Venäjän lastensuojelujärjestelmä perustuu suomalaisen järjestelmän tavoin YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen periaatteille Venäjän federaation perhelaissa (semeinyi kodeks RF) keskeisiä ohjaavia periaatteita ovat Suomen lastensuojelulain tapaan lapsen edusta huolehtiminen, joka menee konfliktitilanteissa vanhempien oikeuksien ohi lapsen oikeus elää ja kasvaa perheessä Maija Jäppinen / LAPE-yhteiskehittämispäivä 12/10/2017 4
5 ESIMERKKEJÄ EROISTA Maija Jäppinen / LAPE-yhteiskehittämispäivä 12/10/2017 5
6 HUOLTAJUUDEN KÄSITE Venäläisessä perhelainsäädännössä ei ole vastaavaa huoltajuuden käsitettä kuin Suomessa ja monissa muissa Euroopan maissa Lainsäädännön keskiössä lasten ja vanhempien oikeudet ja velvollisuudet Maija Jäppinen / LAPE-yhteiskehittämispäivä 12/10/2017 6
7 TOIMIJOIDEN JA AMMATTIEN ROOLIT Huostaanottoasioista päättävän viranomaisen (organi opeki i popetšitelstva) henkilöstölle ei ole asetettu erityisiä kelpoisuusvaatimuksia Vastaavasti sosiaalityöntekijöiden rooli venäläisessä lastensuojelujärjestelmässä on pienempi ja melko jäsentymätön ja sosiaalityö ammatillisena toimintana on venäläisille vielä melko vierasta Maija Jäppinen / LAPE-yhteiskehittämispäivä 12/10/2017 7
8 HUOSTAANOTTO VENÄJÄN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Vanhemmanoikeuksien poistaminen (lishenie roditelskih prav) Perhelain mukaan syitä voivat olla mm. vanhemman velvollisuuksien laiminlyönti tai väärinkäyttö, lapsen pahoinpitely ja alkoholi- tai huumeongelma Vanhempi menettää sukulaisuussuhteen lapseen ja kaikki siihen perustuvat oikeudet, elatusvelvollisuus kuitenkin säilyy Vanhemmanoikeuksien rajoittaminen (ogranitšenie roditelskih prav) Tilanteissa, joissa sijaishuollon tarve johtuu esim. vanhemman psyykkisestä sairaudesta, muusta terveydellisestä syystä tai vaikeasta elämäntilanteesta Maija Jäppinen / LAPE-yhteiskehittämispäivä 12/10/2017 8
9 LOPULLISIA SIJOITUKSIA? Suurin osa sijoituksista jatkuu lapsen täysi-ikäisyyteen asti; vain 10 % sijoitetuista lapsista palaa kotiin (Biryukova & Sinyavskaya 2017) Perhelain mukaan vanhemmanoikeudet on kuitenkin mahdollista palauttaa oikeusteitse, jos vanhempi muuttaa käyttäytymistään ja elintapojaan ja jos kukaan ei ole tätä ennen adoptoinut lasta à Adoptio katsotaan lainsäädännössä yhdeksi sijaishuollon muodoksi ja ensisijaiseksi ratkaisuksi Lastensuojelureformin yhtenä tavoitteena on, että yhä useammat lapset voisivat palata sijoituksen jälkeen asumaan biologisten vanhempiensa kanssa, mutta reformin toimeenpanossa tätä tavoitetta ei ole vielä priorisoitu Mielikuva lastensuojelun sijoitusten lopullisuudesta on vahva Maija Jäppinen / LAPE-yhteiskehittämispäivä 12/10/2017 9
10 LASTENSUOJELUREFORMI MATKALLA UUTEEN? Venäjän federaation perhepolitiikan painopisteenä oli pitkään syntyvyyden lisääminen hyvinvoivien perheiden tukemalla Lastensuojelu laitosvaltaista ja niukasti resursoitua 2010-luvulle tultaessa uusi kiinnostus haavoittuvissa tilanteissa eläviin lapsiin ja erityisesti ilman vanhempien hoivaa jääneisiin lapsiin Uudistusten tavoitteena sijaishuollon painopisteen siirtäminen laitoksista perhehoitoon, jäljelle jäävien laitosten uudistaminen kodinomaisiksi ja avohuollon tuen kehittäminen sijoitusten tarpeen ehkäisemiseksi Maija Jäppinen / LAPE-yhteiskehittämispäivä 12/10/
11 KUINKA RAKENTAA LUOTTAMUSTA VENÄLÄISTAUSTAISEN PERHEEN KANSSA? Maija Jäppinen / LAPE-yhteiskehittämispäivä 12/10/
12 ALKUVAIHEEN TYÖS- KENTELYSSÄ TÄRKEÄÄ Huomioida, että venäläistaustaisen vanhemman ajatuksissa suomalaisesta lastensuojelusta voivat vaikuttaa taustalla 1) käsitykset, tiedot ja kuulopuheet venäläisestä lastensuojelujärjestelmästä 2) Venäjän median luoma kuva Suomen lastensuojelusta Huomioida, että monilla on taustalla aiempia syrjinnän kokemuksia Suomessa Selittää järjestelmän toimintalogiikkaa, ammattilaisen työtehtäviä ja roolia sekä päätöksenteon ja osallisuuden rakenteita Maija Jäppinen / LAPE-yhteiskehittämispäivä 12/10/
13 ALKUVAIHEEN TYÖS- KENTELYSSÄ TÄRKEÄÄ Nähdä vaivaa kieleen ja käsitteisiin liittyvissä kysymyksissä Kun suomenkielisiä käsitteitä käännetään venäjäksi, taustalla vaikuttavat järjestelmien erilaisuuteen palautuvat merkityserot Olennaista kysyä: Mitä tämä sinulle tarkoittaa? Miten ymmärsit tämän, mitä kerroin? Korostaa 1) Avohuollon tukitoimien ensisijaisuutta ja sijaishuollon viimesijaisuutta 2) Sitä, että tavoitteena on aina lapsen palaaminen perheeseen ja vanhemmuus säilyy aina Maija Jäppinen / LAPE-yhteiskehittämispäivä 12/10/
14 KEINOJA LUOTTAMUKSEN RAKENTAMISEEN Venäjänkieliset materiaalit, esim. Hyvän tulkin käyttäminen, kulttuuritulkkien ja muiden kulttuurisensitiivisten erityispalveluiden hyödyntäminen työskentelyssä Yhteistyö perheen jo tuntevien peruspalveluiden kanssa AIKA järjestelmän selittämiseen ja kiireettömään luottamuksen rakentamiseen Maija Jäppinen / LAPE-yhteiskehittämispäivä 12/10/
15 KIRJALLISUUTTA Biryukova, Svetlana & Sinyavskaya, Oxana (2017) Children out of Parental Care in Russia: What We Can Learn from the Statistics. Journal of Social Policy Studies 15:3. Jäppinen, Maija (2015) Lapsikiistat. Teoksessa Kivinen, Markku & Vähäkylä, Leena (toim.) Venäjän palatseissa ja kaduilla. Helsinki: Gaudeamus. Khlinovskaya Rockhill, Elena (2010) Lost to the State. Family Discontinuity, Social Orphanhood and Residential Care in the Russian Far East. New York/Oxford: Berghahn Books. Kulmala, Meri, Rasell, Michael & Chernova, Zhanna (2017) Overhauling Russia s Child Welfare System: Institutional and Ideational Factors Behind the Paradigm Shift. Journal of Social Policy Studies 15:3. Mikkola, Matti & Khazova, Olga (toim. 2012) Riita lapsen huollosta Suomessa ja Venäjällä. Helsinki: Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta. Mikkola, Virge (toim. 2007) Lastensuojelu Euroopassa ja Venäjällä. Helsinki: Palmenia. Maija Jäppinen / LAPE-yhteiskehittämispäivä 12/10/
16 KIITOS! Maija Jäppinen / LAPE-yhteiskehittämispäivä 12/10/
PERHEHOIDON PÄIVIEN TYÖPAJA 2018
PERHEHOIDON PÄIVIEN TYÖPAJA 2018 JAETTU VANHEMMUUS Turun Kaupungin sijaishuolto Sosiaaliohjaajat Taija Vuorinen, Anu Kosonen 8.11.2018 Turun Kaupungin Sijaishuolto/Ulkopuoliset sijoitukset Johtava sosiaalityöntekijä
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt - OPISKELUHUOLTO THL
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt - OPISKELUHUOLTO Työskentely Puheenjohtaja ja sihteeri valittu etukäteen ja osallistujat jaettu ryhmiin Ryhmätyöskentelyn aikana
Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut
Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut Lastensuojelun perusta Vanhemmat ovat ensisijaisesti vastuussa lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua yhteiskunnalta.
Uusi lastensuojelulaki
1 Uusi lastensuojelulaki, STM 2 Valmisteluvaiheet Lastensuojelulain kokonaisuudistustyöryhmä 5.1.2005 31.3.2006 Asiantuntijoiden kuuleminen keväällä 2005 Lastensuojelun kehittämisohjelman kehittämisehdotukset
VT Mirjam Araneva Lastensuojelun perhehoidon päivät Lastensuojelun perhehoito julkisena hallintotehtävänä
VT Mirjam Araneva Lastensuojelun perhehoidon päivät 8.11.2018 Lastensuojelun perhehoito julkisena hallintotehtävänä Mikä on julkinen hallintotehtävä ja mitä vaatimuksia sen hoitamiseen liittyy? Julkinen
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 27.1.2017 LAPE muutostyöhön tukea Tuumasta toimeen Lape maakunnallinen
PERHEET SIJAISHUOLLOSSA MITÄ TIEDÄMME TUTKIMUSTIEDON VALOSSA? TAMPERE TUIJA ERONEN YTT, YLIOPISTONLEHTORI, TAY, SOC
PERHEET SIJAISHUOLLOSSA MITÄ TIEDÄMME TUTKIMUSTIEDON VALOSSA? TAMPERE 10.4. 2018 TUIJA ERONEN YTT, YLIOPISTONLEHTORI, TAY, SOC SIJAISHUOLTO JA HENKILÖKOHTAINEN ELÄMÄ sijaishuolto esitetään usein laatikkona
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Tuki ja laatu perhehoidossa Esimiesten työpaja Seinäjoki
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Tuki ja laatu perhehoidossa Esimiesten työpaja Seinäjoki 31.10.2017 Miten hyvin mallinnuksessa on tunnistettu teemaan liittyvät
Kaivattu ja kiistanalainen pysyvyys lastensuojelussa. Valtakunnalliset lastensuojelupäivät Tarja Pösö Tampereen yliopisto
Kaivattu ja kiistanalainen pysyvyys lastensuojelussa Valtakunnalliset lastensuojelupäivät 25.9.2018 Tarja Pösö Tampereen yliopisto Kaivattu ja kiistanalainen pysyvyys lastensuojelussa Pysyvyyttä lastensuojelussa
Orastavan vanhemmuuden tukeminen lastensuojelussa
Orastavan vanhemmuuden tukeminen lastensuojelussa Seija Stocklin Erityissosiaalityöntekijä Psykoterapeutti Sofian Riihenkulma 4, 00700 Helsinki Johdanto Omat varhaiset, myönteiset hoivakokemukset; jokainen
Sosiaalihuollon lupa ja ilmoitus
Sosiaalihuollon lupa ja ilmoitus Näkökulmia sijaishuollon lastensuojelutyöhön 29.10.2014 Petrea 4.11.2014 1 Vastuumme lapsista on suuri ja yhteinen Huostaanotetun, sijoitetun lapsen kohdalla pelkkä huostaanotto
Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma
#lapepohjanmaa #lapeösterbotten Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Mitä halutaan?
Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke
Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke SOS-LAPSIKYLÄ RY Vuonna 1962 perustettu SOS-Lapsikylä ry on osa maailmanlaajuista SOS Children
Lastensuojelu ja venäjänkielinen asiakas: yhteisymmärryksestä yhteistyöhön
Lastensuojelu ja venäjänkielinen asiakas: yhteisymmärryksestä yhteistyöhön 3.11.2015 Julia Kuokkanen L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O Arm feltintie 1, 0015 0 Helsinki Puh. (09) 329 6011
Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttämättä jättäminen, työavain. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) n avohuollon sosiaalityö/ 2 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttämättä jättäminen, työavain 45-461-17 Päätös Päätöksen perustelu n avohuollon johtava sosiaalityöntekijä
Keinu. Uusi toimintamalli osaksi lastensuojelun perhehoidon tukea
Keinu Uusi toimintamalli osaksi lastensuojelun perhehoidon tukea Keinu tukee lasta ja vahvistaa perheiden yhteistyötä Perhehoidosta tuli lastensuojelun sijaishuollon ensisijainen hoitomuoto vuoden 2012
Lastensuojelu Suomessa
Lastensuojelu Suomessa 16.6.2010 Lastensuojelu 2008 Lastensuojelun sosiaalityön asiakkaana ja avohuollollisten tukitoimien piirissä oli yhteensä yli 67 000 lasta ja nuorta vuonna 2008. Suomessa ei tilastoida,
Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma
Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Keskeiset LAPE-periaatteet Osallisuus Tärkeänä
Riittääkö oppivelvollisuuden laiminlyönti huostaanoton perusteeksi?
6.11.2017 Riittääkö oppivelvollisuuden laiminlyönti huostaanoton perusteeksi? Johtava sosiaalityöntekijä Saara Keränen KSSHP 6.11.2017 6.11.2017 Lastensuojelun avohuolto 1 Lapsen oikeudesta saada opetusta
Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja
Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Laatuperiaatteita Lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta ovat vastuussa lapsen vanhemmat ja muut huoltajat. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua ja tukea
Viisi vuotta huostaanotosta
Viisi vuotta huostaanotosta Seurantatutkimus vuonna 2006 huostaanotettujen lasten institutionaalisista poluista Valtakunnalliset sijaishuollon päivät 1.10.2013, Tampere Tuija Eronen, YTT Yhteiskunta- ja
Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin
Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin Korostetaan yhteisöllisiä ja yhteiskunnallisia näkökohtia kasvatuksessa ja ihmisen kehityksessä Painopiste yksilön kiinnittymisessä yhteiskuntaan
Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote
Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote perhepalvelujen ja erityishuoltopiirin johtaja Perhepalvelut Perhepalvelujen johtaja Lasten ja nuorten ehkäisevät palvelut palvelupäällikkö
LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO
LASTENSUOJELU LOIMAALLA 2017 - ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ - Jo peruspalveluissa tulisi tehdä valtaosa ennaltaehkäisevästä
Lastensuojelun näkökulmia nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntään Minna Kuusela Lastensuojelun palvelupäällikkö, YTM Tampereen kaupunki
Lastensuojelun näkökulmia nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntään 8.2.2018 Minna Kuusela Lastensuojelun palvelupäällikkö, YTM Tampereen kaupunki Sisällys Lastensuojelun tehtävät Lastensuojelun asiakkuuden
LASTENSUOJELUN UUDET KÄYTÄNNÖT JA HAASTEET VANTAALLA
LASTENSUOJELUN UUDET KÄYTÄNNÖT JA HAASTEET VANTAALLA Palveluinnovaatiot ja tuottavuus seminaari Perhepalvelujen johtaja Maritta Pesonen VASTAANOTETUT LASTENSUOJELUILMOITUKSET VANTAALLA VUOSINA 2002-2010
Sisällys LUKIJALLE... 11. PERHEHOITO ENNEN JA NYT... 15 Jari Ketola Hoidon historiaa...15
Sisällys LUKIJALLE... 11 PERHEHOITO ENNEN JA NYT... 15 Jari Ketola Hoidon historiaa...15 Elätehoito, ruotuhoito ja vaivaistalot... 15 Perhehoito ja lastenkodit... 16 Perhehoitajalaki... 17 Perhehoito nykyisin...
Aiheena alle 18-vuotiaiden lasten huostassapidon lopettaminen Sosiaalityön ammattikäytäntötutkimusta, lastensuojelututkimusta, lapsuustutkimusta
Miia Pitkänen Aiheena alle 18-vuotiaiden lasten huostassapidon lopettaminen Sosiaalityön ammattikäytäntötutkimusta, lastensuojelututkimusta, lapsuustutkimusta Tavoitteena kuvata ja analysoida ammatillisen
Digitalisuus sosiaalityössä Miksi, mitä, milloin?
Digitalisuus sosiaalityössä Miksi, mitä, milloin? Mikä meininki digitaalisessa sosiaalityössä? Resan till Digitalien-projekti, VTT Camilla Granholm camilla.granholm@folkhalsan.fi Tiedekulma, Helsinki Väittelin
Esityksemme sisältö ja tarkoitus:
Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Lyhyt esittely Vantaan Nuorten turvatalon sekä Vantaan kaupungin Viertolan vastaanottokodin toiminnasta. Osoittaa, että ennakoivaan, ennaltaehkäisevään lastensuojelutyöhön
Kodin ulkopuolella asuvat vammaiset lapset ja lakiuudistukset
Kodin ulkopuolella asuvat vammaiset lapset ja lakiuudistukset Sanna Ahola Erityisasiantuntija 28.11.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Milloin lapsi voidaan sijoittaa kodin ulkopuolelle? Lastensuojelulain
Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja
1 Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja 1 Uusi lastensuojelulaki 417/2007 tuo lastensuojelun koko palvelujärjestelmän yhteiseksi tehtäväksi
Lapsikeskeinen tilannearvio Lastensuojelutarpeen arviointi peruspalveluiden sosiaalityössä
Lapsikeskeinen tilannearvio Lastensuojelutarpeen arviointi peruspalveluiden sosiaalityössä Vertaiskonsultaatioseminaari 8.-9.6.2006 Metsä-Luostolla / 8.6.2006 / Maija Uramo Lapsikeskeisen lastensuojelun
ARVIO LASTENSUOJELUN HENKILÖSTÖN RIITTÄVYYDESTÄ JA RATKAISUEHDOTUKSIA
ARVIO LASTENSUOJELUN HENKILÖSTÖN RIITTÄVYYDESTÄ JA RATKAISUEHDOTUKSIA LAPE Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma 7.3.2018 Aulikki Kananoja ENSIMMÄISEN VAIHEEN TEHTÄVÄT Arvioida uusimman tiedon valossa
Lisäksi asian esittelijä on hankkinut puhelimitse selvitystä sosiaalityöntekijältä.
31.12.2003 3011/2/03 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Tuula Aantaa PERHEKODIN MENETTELY LASTENSUOJELUASIASSA 1 ASIA A arvosteli 30.10.2002 eduskunnan
TYÖPAJA: LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANKKURI VANHEMMAN KANSSA RINNALLA KULKIEN
TYÖPAJA: LASTENSUOJELUN PERHETYÖ 8.11.2017 VANKKURI VANHEMMAN KANSSA RINNALLA KULKIEN TAUSTAA KOKEILULLE: Lastensuojelussa on jo vuosien ajan keskusteltu siitä, miten vanhemmat tarvitsevat lisää tukea
Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme?
Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Hanne Kalmari PsL, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Lape-muutosohjelman hankepäällikkö Muutos tehdään yhdessä
Lastensuojelun asiakkaana Suomessa
Lastensuojelun asiakkaana Suomessa 16.6.2010 Uusi lastensuojelulaki 2008 lähtökohtana vanhempien ensisijainen vastuu lapsen hyvinvoinnista tavoitteena auttaa perheitä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa
IHMISOIKEUSPERUSTAINEN
IHMISOIKEUSPERUSTAINEN LÄHESTYMISTAPA KIRSI POLLARI, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto MIINA WECKROTH, hankepäällikkö, Minua kuullaan -hanke 4.3.2019 LAPE Lapsi- ja perhepalveluiden palvelujärjestelmän
PERHETYÖN ASEMA LAITOKSESSA
PERHETYÖN ASEMA LAITOKSESSA Luotaus sijoitetun nuoren perheen ja vanhempien aseman kehitykseen Pohjolakodin 100-vuotisen historian aikana Kari Matela & Teija Lampinen Nuorten Ystävät KIRJE SOSIAALIHALLITUKSELLE
Erityistason uudistuvat palvelut syksyn 2016 työskentelyn koontia
Erityistason uudistuvat palvelut syksyn 2016 työskentelyn koontia Päivi Petrelius, Mia Tapiola, Minna Kallio 26.1.2017 Etunimi Sukunimi Syksyn 2016 työpajaprosessi 10 mallinnusryhmää työskenteli syksyn
Pääkaupunkiseudun Lape Yhteiskehittämispäivä MONITOIMIJAINEN ARVIOINTI. Hanna Tulensalo Kehittämispäällikkö Pelastakaa Lapset ry.
Pääkaupunkiseudun Lape Yhteiskehittämispäivä 13.11.2017 MONITOIMIJAINEN ARVIOINTI Hanna Tulensalo Kehittämispäällikkö Pelastakaa Lapset ry. Mareena Heinonen Asiantuntija VOIKUKKIA-toiminta Kasper Kasvatus-
Pelastakaa Lasten Läheltä tueksi hanke ja vanhempien oma ryhmä Café Social
Pelastakaa Lasten Läheltä tueksi hanke ja vanhempien oma ryhmä Café Social 23.5.2017 Pelastakaa Lapset ry Vuonna 1922 perustettu kansalaisjärjestö, joka taistelee lapsen oikeuksien puolesta laadukkaan
Samalla Puolella? Näkökulmia perheiden jälleenyhdistämiseen lastensuojelussa
Samalla Puolella? Näkökulmia perheiden jälleenyhdistämiseen lastensuojelussa Susanna Hoikkala & Hanna Heinonen Valtakunnalliset Sijaishuollon päivät Tampere L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I
Hyvä lasten huostaanottopäätöksentekoon osallistuva!
1 of 9 03.02.2015 14:47 JUDGES_EXPERTMEMBERS_FINLAND_3_12_2014 Hyvä lasten huostaanottopäätöksentekoon osallistuva! Tämä tiedonkeruulomake on osa neljän maan verlututkimusta Legitimacy and Fallibility
Kohti lapsikeskeistä valvontaa. Valtakunnalliset sijaishuollon yhteiskehittämispäivät
Kohti lapsikeskeistä valvontaa Valtakunnalliset sijaishuollon yhteiskehittämispäivät 13.11.2018 Taustaa OPCAT tarkastukset YK:n kidutuksen vastainen yleissopimus ja sen valinnainen lisäpöytäkirja 2014
LAPSELLA ON OIKEUKSIA
LAPSELLA ON OIKEUKSIA Save the Children TURVAAVAT LASTEN HYVÄN ELÄMÄN MAHDOLLISUUDET ON LAADITTU NOUDATETTAVIKSI ON LAADITTU NOUDATETTAVIKSI SISÄLTÄVÄT LAPSIA VAHVASTI SUOJELEVIA PERIAATTEITA LAPSILLE
Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä
UNIVERSAALIT PALVELUT Terve ja hyvinvoiva, normaalisti kasvava ja kehittyvä lapsi/nuori Riittävän hyvät ja turvalliset kasvuolosuhteet ASIAKKUUSPOLKU terveen kehityksen Ammattilaisten tehtävänä on tukea
Lastensuojelulain mukaan järjestettävät asumis- ja laitoshoidonpalvelut
Lastensuojelulain mukaan järjestettävät asumis- ja laitoshoidonpalvelut Tekninen vuoropuhelu 5.4.2016 Tarja Juppi, johtava sosiaalityöntekijä Kaisa Kepanen, sijaishuoltoyksikön sosiaalityöntekijä Hankinnan
Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.
Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE lyhyesti
LAPSEN HYVINVOINNIN JA OPPIMISEN ASIALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE lyhyesti Maria Kaisa Aula Eduskunnan tarkastusvaliokunta Hankejohtaja, (STM), @AulaMK #lapemuutos 1 Miksi LAPE 2015
Lasten ja nuorten oikeusturvakeinot
Lasten ja nuorten oikeusturvakeinot Valtakunnalliset LAPE-päivät Näkökulmia lapsiystävällisen maakunnan kehittämiseen ja ohjeistukseen -työpaja Kirsi Pollari, kirsi.pollari@lskl.fi Jaana Tervo, jaana.tervo@thl.fi
Työryhmäkysymykset THL
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Systeeminen lastensuojelun toimintamalli Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa / POSKE Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt RYHMÄ 3. Työryhmäkysymykset Miten hyvin mallinnuksessa
Sosiaalipalveluiden organisaation uudistus ja asiakassegmentointi
Sosiaalipalveluiden organisaation uudistus ja asiakassegmentointi Salon kaupunki Sosiaalipalveluiden organisaatio 2017 Aikuis- ja vammaissosiaalityö Väestöpohja: Noin 53 000 Vammaissosiaalityö Aikuissosiaalityö
Lapsen osallisuuden ja lapsikeskeisen työskentelyn perustelut (tilanne)arvioinnissa Katsaus viimeaikaiseen kansainväliseen tutkimukseen
Monialainen, lapsilähtöinen työskentely lastensuojelun asiakkuuden alkuvaiheissa - lastensuojeluilmoituksen ja palvelutarpeen arvioinnin kehittäminen Tutkimus- ja kehittämisseminaari, Tampere 3.9.2015
Tukea huostaanotettujen lasten vanhemmille
Tukea huostaanotettujen lasten vanhemmille VOIKUKKIA-verkostohanke Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto Sininauhaliitto 8.1.2014 VOIKUKKIA- verkostohanke 2012-2015 Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliiton
LAPE-päivät Helsingissä Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä.
LAPE-päivät Helsingissä 21.9.2017 Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä. Hankejohtaja, LAPE ohjausryhmän puheenjohtaja (STM), VTL, YTT (h.c) Maria
Sulautuva sosiaalityö
Sulautuva sosiaalityö Sosiaalityön tutkimuksen päivät Sosiaalityön yliopiston lehtori, VTT Camilla Granholm camilla.granholm@helsinki.fi Twitter:@cgranhol Taustaa Väittelin huhtikuussa 2016 Väitöskirjani
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Marjut Eskelinen marjut.eskelinen@avi.fi
Mitä eriarvioistumiselle yhteiskunnassa on tehtävissä? Nuorten reseptit & UP2US
Mitä eriarvioistumiselle yhteiskunnassa on tehtävissä? Nuorten reseptit & UP2US Katriina Nokireki & Onni Westlund, Pesäpuu ry 20.11.2018, Tampere @KNokireki & @onniwestlund UP2US vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus
Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita
Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-
MITÄ NUORTEN PALVELUJA TULISI KEHITTÄÄ JA MITEN?
MITÄ NUORTEN PALVELUJA TULISI KEHITTÄÄ JA MITEN? Lastensuojelupalvelujen kehittäminen ja yhteistyö psykiatrisen hoitojärjestelmän kanssa Nuorten hyvinvointi ja pahoinvointi Konsensuskokous 2.2.2010 Kristiina
LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ
LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ VIITEKEHYS POHJOIS-POHJANMAALLA Lasten ja perheiden palvelujen kokonaisuudistus Varhaiskasvatus ja koulu keskiössä mutta
Nuorisokodista nuoren kotiin
Nuorisokodista nuoren kotiin Lotilan avotyöyksikkö Nuorisokodinjohtaja Vesa Lankinen Peurunka 27.10.2015 Avotyön lähtökohtia Lastensuojelulain 36 :n mukainen avohuollon tukitoimi, jos terveys ja kehitys
LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi
LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi Projektipäällikkö Suvi Helanen LAPE, Toimiva arki suvi.helanen@pohjois-pohjanmaa.fi Lasten ja perhepalvelujen bruttokustannukset Pohjois-Pohjanmaalla
KUNTA LAIMINLÖI LASTENSUOJELULAISSA SÄÄDETTYJÄ VELVOLLISUUKSIAAN
21.7.2017 EOAK/3473/2017 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamiehen sijainen Pasi Pölönen Esittelijä: Esittelijäneuvos Tapio Räty Viite: 22.5.2017 vireille tullut kantelu KUNTA LAIMINLÖI LASTENSUOJELULAISSA SÄÄDETTYJÄ
Lastensuojelulain toimeenpano
Lastensuojelulain toimeenpano Oppilaan parhaaksi - yhteistä huolenpitoa 24.9.2009 28.9.2009 Hanna Heinonen 1 Esityksen sisältö Käsitemäärittely Lastensuojelulaki > uudistuksen tausta ja tavoitteet Ehkäisevä
SISUKAS VERKOSTOYHTEISTYÖ. prosessit ja vastuualueet SISUKAS-PROJEKTI 2015
SISUKAS VERKOSTOYHTEISTYÖ prosessit ja vastuualueet 2015 SISUKAS-PROJEKTI 2015 Lukijalle Sijoitettujen lasten elämään liittyy usein monia menetyksiä, muutoksia, vaihtuvia aikuisia ja kehityksen riskejä.
Lapsen sijoitus. Reunaehtoja työlle. 23.11.2015 Pinja Salmi/Lapsiperheiden sosiaalityö
Lapsen sijoitus Reunaehtoja työlle Sijoitukseen vaikuttavia lakeja Perustuslaki (mm. 21 asian laillinen käsittely) Lapsen oikeuksien sopimus (mm. Lapsen etu) Kuntalaki (mm. 44 julkisen vallan käyttö virkasuhteessa)
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi. Jyväskylä, Paviljonki
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi Jyväskylä, Paviljonki 16.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma 2 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma
Lapsilähtöisen arvioinnin tukijalkoja
Lapsilähtöisen arvioinnin tukijalkoja Pia Lahtinen Pesäpuu ry Kohti monitoimijaista arviointia - Yhteiskehittämispäivä 11.10.2017 Jyväskylä #lapemuutos Lastensuojelun arvioinnin kehittäminen Pesäpuussa
YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija
YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 19.9.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma PÄIVÄN OHJELMA
Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut. Helena Ylävaara
Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut Helena Ylävaara Kodin ulkopuolelle sijoitetut 0-17 -vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä 4 3,5 3 2,5 2 1,5 1 Kainuu Koko maa Kajaani
VALMENNUKSEN PÄÄTTYESSÄ PERHE JA KOULUTTAJAT TULEVAT YHTEISESSÄ ARVIOINNISSAAN JOHONKIN SEURAAVISTA RATKAISUISTA:
8 PRIDE-kirja VALMENNUKSEN PÄÄTTYESSÄ PERHE JA KOULUTTAJAT TULEVAT YHTEISESSÄ ARVIOINNISSAAN JOHONKIN SEURAAVISTA RATKAISUISTA: Kouluttajilla ja perheellä on yhteinen näkemys siitä, että perheellä on valmiuksia
VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 4.-6.10.2011. Sijaishuollon ajankohtaiset muutokset ja haasteet lainsäädännön näkökulmasta
VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 4.-6.10.2011 Sijaishuollon ajankohtaiset muutokset ja haasteet lainsäädännön näkökulmasta Lotta Hämeen-Anttila Neuvotteleva virkamies, STM Lastensuojelua ja perhehoitoa
Uudet käytännöt ja muutosprosessin alku kunta- ja aluetasolla. TerveSos Lapset ja perheet Kaste -hanke Projektipäällikkö Jaana Kemppainen
Uudet käytännöt ja muutosprosessin alku kunta- ja aluetasolla TerveSos 13.5.2009 Lapset ja perheet Kaste -hanke Projektipäällikkö Jaana Kemppainen Hankkeen toteuttaminen 1.11.2008 31.10.2010 Hallinnoija
Sosiaalihuolto käännekohdassa mistä luvut kertovat?
Sosiaalihuolto käännekohdassa mistä luvut kertovat? Etunimi Sukunimi 10.10.2019 1 Lastensuojeluilmoitukset, yhteydenotot sosiaalihuoltoon lapsen tuen tarpeen arvioimiseksi sekä ennakolliset lastensuojeluilmoitukset
Mihin haasteisiin hankerahalla tehty kehittämistyö voi vastata? Juhani Jarva Projektijohtaja Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke
Mihin haasteisiin hankerahalla tehty kehittämistyö voi vastata? Juhani Jarva Projektijohtaja Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke Rahaa jaetaan Pohjois-Suomen Lasten Kaste hankkeen tavoite Hankkeen tavoitteena
Ketään ei saa jättää yksin Voikukkia- verkostohankkeessa vahvistamme vanhempien hyvinvointia ja vanhemmuutta lapsen huostaanoton jälkeen
Ketään ei saa jättää yksin Voikukkia- verkostohankkeessa vahvistamme vanhempien hyvinvointia ja vanhemmuutta lapsen huostaanoton jälkeen VOIKUKKIA 2014 Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto ja Sininauhaliitto
Lastensuojelu koulunkäynnin tukena
Lastensuojelu koulunkäynnin tukena Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2012 Kehittämispäällikkö Mikko Oranen Lasten, nuorten ja perheiden palvelut -yksikkö Mitä lastensuojelu on? Lasten hyvinvoinnin
Mikä on osaamisen ydintä, kun suunnitellaan ja kehitetään kunnan lastensuojelun kokonaisuutta
Mikä on osaamisen ydintä, kun suunnitellaan ja kehitetään kunnan lastensuojelun kokonaisuutta Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön päätösseminaari 30.10.2009 Arja Honkakoski Esityksen sisältö
KATO MUA! Lapsi näkyväksi hänen omissa palveluissaan
KATO MUA! Lapsi näkyväksi hänen omissa palveluissaan LAPSI SUBJEKTISTA OBJEKTIKSI MIKÄ ON RIITTÄVÄN VARHAISTA TUKEAMISTA JA ENNALTAEHKÄISYÄ? -> tuki jo ennen lapsen syntymää MIKÄ ON LAPSILÄHTÖINEN PALVELU?
Uudet käytännöt ja muutosprosessin alku kunta- ja aluetasolla
Uudet käytännöt ja muutosprosessin alku kunta- ja aluetasolla Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, kehittämispäällikkö 15.5.2009 1 Mikä nykyisissä palveluissa vikana Vähintään 65 000 nuorta vaarassa joutua syrjäytetyksi
SOSIAALIHUOLLON AMMATTIHENKILÖIDEN VALVONTA
SOSIAALIHUOLLON AMMATTIHENKILÖIDEN VALVONTA Sosiaalihuollon ammattihenkilölain toimeenpanon koulutus- ja infotilaisuus Oulu 24.2.2016 Lakimies Riitta Husso, Valvira 23.2.2016 1 Toimivalta ja vastuu (15
Korvaava koti ja lapsen etu lastensuojelun päätöksenteon tarkastelua. YTI luento Tarja Pösö Tampereen yliopisto. Aluksi
Korvaava koti ja lapsen etu lastensuojelun päätöksenteon tarkastelua YTI luento 22.1.2013 Tarja Pösö Tampereen yliopisto Aluksi Aiheen pysyvä ajankohtaisuus Lastensuojelun päätöksenteon moninaisuus Lastensuojeluprosessin
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 3 Sivu 1 / 14
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 3 Sivu 1 / 14 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät KOLMAS TAPAAMINEN Lapsen tarve kiintymykseen Sukupuu Sukupuu kuvaa perhettäsi ja sukuasi. Se kertoo, keitä perheeseesi
PÄÄKAUPUNKISEUDUN LASTENSUOJELUPÄIVÄT 29.-30.9.2011 VANHEMMUUSTYÖ LAPSEN EDUN VAHVISTAJANA TO 29.9.2011 KLO 13:30-16:00 PE 30.9.2011 KLO 9:00-11:30
PÄÄKAUPUNKISEUDUN LASTENSUOJELUPÄIVÄT 29.-30.9.2011 VANHEMMUUSTYÖ LAPSEN EDUN VAHVISTAJANA TO 29.9.2011 KLO 13:30-16:00 PE 30.9.2011 KLO 9:00-11:30 /Jaana Pynnönen Lapsen tarpeet ja vanhemmuuden valmiudet
Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista
Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista 28.1.2015 Lastensuojelun tarkoitus turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun
Yhteistyö lastensuojelun erityiskysymysten parissa
Yhteistyö lastensuojelun erityiskysymysten parissa Ohjelmajohtaja L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O Arm feltintie 1, 0015 0 Hels ink i Puh. (09) 329 6011 toim isto@lskl.fi Erityisestä
Sijaishuollon ohjauksen ja valvonnan malli Kohti lapsikeskeistä ja lapsenoikeusperustaista toimintatapaa
Sijaishuollon ohjauksen ja valvonnan malli Kohti lapsikeskeistä ja lapsenoikeusperustaista toimintatapaa Sijaishuollon ohjaus ja valvonta lastensuojelun yhteiskehittämispäivä, Pori 12.4.2018 Jaana Tervo,
Sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijoiden päätösvalta ja viranomaistehtävien hoito
Liite nro 1 Pela 13.1.2009 1 (9) Sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijoiden päätösvalta ja viranomaistehtävien hoito Perusturvan tilaajaorganisaatio Viranhaltija viranomaistehtävä Tilaajajohtaja -
KUNTAYHTYMÄN KATSAUS
KUNTAYHTYMÄN KATSAUS 2.7.2019 . LASTENSUOJELUN KUNTOUTUSYKSIKKÖ LASTENSUOJELUN VASTAANOTTO- JA ARVIOINTITYÖ Kuntayhtymällä on kolme lastensuojelun vastaanotto- ja arviointiyksikköä; Auerkulman perhetukikeskus
Tilastoja. kanteluja sosiaalihuolto 2291; lastensuojelua 348
Tilastoja Sosiaalihuolto kanteluja 1.1.2010-31.8.2013 sosiaalihuolto 2291; lastensuojelua 348 vuosi 2010: noin 4000 kantelua, joista noin 120 koski lasten oikeuksia (noin 60 koski lastensuojelua) vuosi
Mitä on lasten osallistuminen- - pelkkää demokratiaako?
Mitä on lasten osallistuminen- - pelkkää demokratiaako? Maria Kaisa Aula 12.11.2013 Tampereen yliopisto 1 YK:n lapsen oikeuksien sopimus 1989/1991 Erityinen suojelu Protection Palvelut ja toimeentulo Riittävä
NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN
1(5) NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN Ammattitaitovaatimukset : tunnistaa sosiaalista vahvistamista tarvitsevan nuoren ja/tai hallitsee varhaisen tukemisen ja kohtaamisen menetelmiä pystyy toimimaan moniammatillisessa
Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan?
Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan? 2.6.2016 Sisukkaasti koulutiellä koulutusprosessi Jaana Pynnönen Kehittämispäällikkö, Pesäpuu ry Jotta jokainen
Naantalin kaupungin lausunto koskien Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymän toimintaa
Sosiaali- ja terveyslautakunta 39 21.05.2014 Kaupunginhallitus 260 02.06.2014 Naantalin kaupungin lausunto koskien Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymän toimintaa 361/00.03.01/2014 SOTELTK 39 Perusturvajohtaja
Paraneeko lapsen asema lakiuudistuksen myötä? Lapsen edun ja osallisuuden toteutumisen arviointia. Erofoorumi
Paraneeko lapsen asema lakiuudistuksen myötä? Lapsen edun ja osallisuuden toteutumisen arviointia Erofoorumi 2018 22.3.2018 1 Lapsen asemaan koskevat keskeiset muutokset Lakiuudistuksen tavoite : lapsen
Lapsen edun toteutuminen vanhempien erotilanteessa ja sovinnollisessa yhteistyövanhemuudessa
Lapsen edun toteutuminen vanhempien erotilanteessa ja sovinnollisessa yhteistyövanhemuudessa Päivi Hietanen Ensi- ja turvakotien liiton Ero lapsiperheessä työ Lisätietoa:ensijaturvakotienliitto.fi apuaeroon.fi
AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET
AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Etelä-Suomen aluehallintovirasto Marja-Leena Stenroos 29.4.2014 EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN KÄSITE Käsite