Saumattomampaa hallintaa
|
|
- Anna-Leena Kirsti Penttilä
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 BEMINE konsortion vaikuttavuustarina Päivitetty Saumattomampaa hallintaa Haasteenamme uusi, yhdessä synnytettävä näkemys MALPE-suunnittelusta Tämän vaikuttavuustarinan haaste tarkentuu siihen, miten kompleksista kaupunkikehitystä hallitaan eri aluetasoilla ja eri toimijoiden kesken. Haaste liittyy erityisesti strategisen tutkimuksen neuvoston ohjelman kaupungistuva yhteiskunta pääkysymykseen B: miten kestävää kaupungistumista voidaan edistää? Kaupunkiseutujen kehittämisen työkaluksi on muotoutunut löyhä, eri hallinnonaloja yhdistävä suunnittelun toimintamalli ohjaamaan maankäyttöä (M), asumista (A), liikennettä (L), palveluja (P) ja taloudellista kehitystä (E) hallinnon eri tasoilla ja sektoreilla, josta käytetään lyhennystä MALPE. Tällä toimintamallilla vaikutetaan olennaisesti siihen, millaisia elinympäristöjä ihmisille tulevaisuudessa mahdollistetaan. Kyse on esimerkiksi arjen liikkumisen sujuvuudesta, kohtuuhintaisen asumisen mahdollistamisesta, eri alueiden sosioekonomisen erilaistumisen ehkäisemisestä, kaupunkiympäristön viihtyisyydestä, sekä palvelujen saavutettavuudesta yli kuntarajojen. Teoriassa toimintamallin pitäisi tarjota hyvät mahdollisuudet kaupunkiseutujen tehokkaaseen yhteistoimintaan. Käytännön tasolla on kuitenkin suuria ongelmia. Kaupunkiseutujen kehittämiseen osallistuu eri hallinnonaloilta ja eri aluetasoilta (valtio- ja kuntataso) monia toimijoita, joilla on erilaisia intressejä, erilaiset toimintakulttuurit ja omanlaisensa vastuut. Seututason suunnittelussa ja päätöksenteossa on myös vaikea hahmottaa keiden kaikkien pitäisi olla mukana seudullisten ongelmien tunnistamisessa ja niiden ratkomisessa. Epäselvyyttä on myös siitä, millaisilla valtuutuksilla yhteistyötä kaupunkiseututasolla tehdään. Esimerkiksi valtiolla on eri ministeriöiden kautta monta eri ääntä ja näillä äänillä erilaiset tavoitteet ja myös valtuudet toimia. Tutkimusten mukaan kaupunkiseutujen suunnittelun ja kehittämisen kaikkien ulottuvuuksien kattava ymmärtäminen onkin haastavaa myös toiminnassa mukana oleville asiantuntijoille. BEMINE-hankkeessa näemme, että integroivan MALPE-suunnittelun toimintamallin ongelmien taustalla vaikuttavat polkuriippuvuuksiksi kutsutut lukkiutumiset julkishallinnon sisällä, jotka ovat seurausta tiettyjen käytäntöjen urautumisesta. Koska MALPE toimintamallilla ei vielä ole pitkää institutionaalista historiaa, sen ympärillä perinteiset institutionaaliset toimintatavat ja hallinnolliset rakenteet törmäävät uudenlaisiin tulkintoihin kaupunkikehityksestä ja kehitykseen vaikuttavista prosesseista, sekä keskeisistä toimijoista. Siksi kaupunkiseutujen kokonaisvaltaisen suunnittelun ja kehittämisen ongelmat eivät ole ratkaistavissa vain tuomalla maankäytön, asumisen, liikenteen, palveluiden ja elinkeinojen kehittämisen vaikuttajat saman pöydän ääreen. Olennaista on tunnistaa myös se, millaisen tiedollisen ymmärryksen kautta ongelmia yhtäältä tunnistetaan ja toisaalta pyritään ratkomaan. Tämän vuoksi BEMINE-konsortio koostuu laajasti erilaisia lähestymistapoja hallitsevista partnereista. BEMINE hankkeen alussa olemme tunnistaneet seuraavat lähtökohdat, jotka vaikeuttavat merkittävästi kaupunkiseututasoista integroivaa suunnittelua ja samalla kestävän yhdyskuntarakenteen toteutumista. Rakenteelliset tekijät: julkishallinnon asiaperustainen siiloutuminen, mikä vaikeuttaa kokonaiskuvan muodostamista kaupunkiseutujen nykytilanteesta ja näin myös tarvittavista toimenpiteistä
2 suunnittelun ja kehittämisen toimintatapoihin rakentunut polkuriippuvuus, joka hankaloittaa käytäntöjen uudistamista kokonaisvaltaisesti nykykäytäntöjä puolustavien rutiinien huomaamaton rakentuminen, joka vaikeuttaa käytäntöjen muuttamista Valtasuhteisiin ja yhteistyön pelisääntöihin liittyvät tekijät: hallinnon eri toimijoiden yhteistyön pelisääntöjen epäselvyys toimijoiden välinen osaoptimointi liittyen kaupunkiseutujen tulevaisuuteen erilaiseen tietopohjaan ja tiedon tuottamisen menetelmiin pohjautuvat ristiriitaisetkin tilannekuvatulkinnat, jotka vaikeuttavat toimijoiden välistä yhteistyötä eri aluetasoilla ja hallinnonaloilla Toiminnallisen kaupunkiseudun ja hallinnollisten rakenteiden kohtaamattomuuteen liittyvät tekijät kyvyttömyys tunnistaa yhtäältä erilaisten MALPE- suunnittelussa mukana olevien toimijoiden lähtökohtia ja toisaalta asukkaiden hallinnollisia rajoja ylittävää seudullista arkea vaara demokratian vähittäisestä kaventumisesta uusien strategisten suunnittelukäytäntöjen operoidessa yli ja/tai ohi kuntarajojen, mikäli ei ole selkeyttä niiden suhteesta viralliseen suunnittelujärjestelmään Tavoitteenamme monimuotoisesti kestävän kehityksen saumaton hallinta BEMINEssä tavoittelemme parempaa suunnittelun integraatiota. Olemme asettaneet tavoitteeksemme edesauttaa sellaisia hallinnon sektoreita yhdentäviä suunnittelun ja tiedon muodostamisen käytäntöjä, jotka vahvistavat samanaikaisesti kaupunkiseutujen uudistumiskykyä, edistävät yhteiskunnan demokraattisuutta, pienentävät kaupunkiseutujen ympäristörasitusta ja luovat edellytyksiä hyvälle kaupunkielämälle. Pureudumme siihen, miten kestävyyden eri ulottuvuudet voidaan huomioida yhtäaikaisesti sekä tutkimuksen avulla että erityisesti yhteiskehittämistä (ks. vaikuttavuustarina Strategisempaa yhteistyötä ) hyödyntämällä. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää, että tunnistettuja rakenteellisia, valtasuhteisiin ja pelisääntöihin liittyviä sekä kohtaamattomuudesta johtuvia ongelmia ratkotaan rinnakkain. Vaikutamme laajalti julkishallintoon valtio-, kaupunkiseutu- ja kuntatasoilla Olemme määritelleet seuraavat keskeiset vaikuttamisen kohteet, konkreettisemmat tavoitteet ja keskeiset avaintoimijat, joiden kanssa toimimalla vaikuttavuustavoitteeseen tähdätään: Julkisen hallinnon sektoreita yhdistävät ja yhdentävät suunnittelun viralliset rakenteet valtion, maakunnan ja kunnan tasoilla. Avaintoimijoina valtion keskushallinto (VNK), maakuntien liitot/maakuntahallinnot, hankkeen keskeiset yhteistyökaupungit (MAL-verkosto): Tavoite: maakuntauudistuksessa ja mahdollisissa kuntarakennemuutoksissa huomioidaan kaupunkiseutujen erityiskysymykset. Kaupunkiseutusuunnittelua koskeva lainsäädäntö ja sitä tukevat valtion ohjausmekanismit. Avaintoimijoina oikeusministeriö, ympäristöministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, ARA, Suomen Kuntaliitto: Tavoite: Sopimuspohjaisen MALPE-yhteistyön tavat muovataan sellaisiksi, että ne edistävät paitsi taloudellista, sosiaalista ja ekologista kestävyyttä, myös aktiivisesti demokratian toteutumista kaupunkiseuduilla.
3 Tavoite: Kuntainvälisyys, monipaikkaisuus (myös kansainvälinen), tunnistetaan virallisesti olennaiseksi osaksi nykyistä kaupungistumiskehitystä. Strategisen suunnittelun periaatteet, työkalut ja niitä tukevat tietokäytännöt. Avaintoimijoina kuntien keskushallinnot, kaupunkiseutujen kuntien strategisen suunnittelun vastuutahot ja kansallisen tiedon tuottajat (esim. Tilastokeskus): Tavoite: Ymmärrys kaupunkiseuduista kompleksisina MALPE-kokonaisuuksina lisääntyy. MALPE:n P(alvelut)- ja E(linkeinot) -osuudet huomioidaan entistä näkyvämmin uusissa toimintatavoissa. Tavoite: Päätöksenteon tieto- ja evidenssiperusta tunnistaa paremmin kompleksiset ilmiöt ja epävarmuustekijät, jotka eivät esimerkiksi asetu yhden aluetason tai hallinnonalan alle. Päätöksenteossa pystytään käsittelemään tiedollista epäselvyyttä ja orientoitumaan myös tulevaisuuteen, josta ei voida saada varmaa tietoa. Tavoite: Uusia, eri aluetasoisia ja ilmiöpohjaisia, yhdentävää suunnittelua ja päätöksentekoa tukevia tietokäytäntöjä kehitetään, mallinnetaan ja otetaan käyttöön. Nämä käytännöt huomioivat monitasoisen, monipaikkaisen ja monitoimintoisen arjen. Tavoite: Kaupunkiseuduilla otetaan käyttöön uudenlaisia strategisen suunnittelun työkaluja, joihin kunnat voivat sitoutua ja joiden demokraattinen oikeutus on selkeä. Tavoitteet saavutamme yhteisellä kehittämisellä ja prosesseihin jalkautumalla Tiivis yhteistyö käytännön toimijoiden kanssa on edellytys, jotta BEMINE hanke tuottaa sovellettavissa olevaa tietoa. Tietoisuus MALPE-suunnittelussa mukana olevien eri toimijoiden nykytilaa koskevista tulkinnoista on olennaista, jotta saadaan selville millaiset asiat ehdollistavat toimintaa tällä hetkellä, mitkä ovat yhteisesti koettuja ongelmia (seututasolla, hallinnon sisällä), mitkä puolestaan jonkin tahon sisäiseen toimintaan liittyviä haasteita. Puolivuosittaisten Urban Forumeiden kautta keskeiset sidosryhmät ovat jatkuvasti mukana tulkitsemassa jo saatuja tuloksia, sekä osaltaan edistämässä niiden viemistä laajemminkin käytännön toimijoiden tietoon. Hankkeen ensimmäisessä foorumissa Re-Define noin 80 kaupunigstumisen asiantuntijaa ja kansalaista tuottivat yhteistyä ymmärrystä isoimmista MALPE-suunnittelun haasteita ja yhteiskehittivät tietotuotteita, joilla BEMINE-konsortio voisi osallistua näiden haasteiden ratkaisuun. Toinen yhteiskehittämisfoorumi Evidenssistä päätöspolkuihin: kaupungistumisen trendit ja MALPE-strategiat kokosi yhteen noin sata sidosryhmiemme kaupunkisuunnittelun ja -kehittämisen asiantuntijaa, jotka kuulivat hankkeen tutkijoilta uusimpia tutkimustuloksia kaupungistumisen trendeistä ja ideoivat yhdessä parempia työkaluja MALPE-suunnittelun ja päätöksenteon tueksi. Kolmas Urban Forum järjestetään yhteistyössä URMI-tutkimushankkeen kanssa ja siinä paneudutaan erityisesti kaupunkiseututasoisiin skenaarioihin. Vastatakseen erityisesti maakuntauudistuksen yhteydessä esiin nousseisiin MALPE-kehittämiskysymyksiin BEMINE-hanke järjesti yhteistyössä ympäristöministeriön kanssa seminaarin Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa, jossa BEMINE-teemojen kautta ohjattiin ministeriöiden, kaupunkiseutujen ja yksityissektorin edustajien vuorovaikutusta. Hankkeen lähtöajatuksena on, että aluehallintouudistus vaikuttaa myös MALPE-työskentelyyn ja sopimuskäytäntöihin. Tilaisuus osoitti, että toimijoilla on suuri huoli aluehallintouudistuksen tuottamasta epäjatkuvuudesta ja monimutkaistumisesta, ja erityisesti siitä, miten muutokset heijastuvat käytännön kehittämis- ja suunnitteluyhteistyöhön. Lopputulemissa korostui tarve kehittää edelleen MALPE-suunnittelutoimintaan liittyvää monenkeskistä sopimusmenettelyä valtion, maakuntien, seututoimijoiden, seutujen keskuskaupunkien ja muiden kuntien välillä, erityisesti suhteessa
4 uudistettavaan alueellisen hallintomalliin. Sisällöllisesti tilaisuus kiteytti kaupunkiseututoimijoiden aseman suhteessa maakuntauudistukseen: kaupunkiseudut pystyivät esittämään konkreettiset huolensa ministeriöille uudistuksen vaikutuksista kaupunkiseutujen kehityksen ohjaamiseen niillä kaupunkiseuduilla, jotka eivät ole sopimusmenettelyjen piirissä. Sopimusmenettelyjen taustalla olevan MALPE-työn osaamisen parantamista ja sisällöllistä strategisuutta kaivattiin, ja valtiotoimijoiden yhtenäistä linjaa MALPE-sopimuskäytännöissä peräänkuulutettiin. Valtiovarainministeriön kasvava sitoutuminen sopimusprosesseihin nähtiin toivottavaksi, ja sitä ministeriön edustajakin korosti. Tilaisuus toi esiin BEMINE-konsortion teemoittelun keskeisyyden ja konkreettisesti tiivisti keskustelun valtiotoimijoiden ja kuntatason välillä kaupunkiseutujen kysymyksenasetteluihin. BEMINE toimii myös sparraajana suunnittelun käytäntöjen kehittämisessä koko hankkeen ajan kohdekaupunkiseuduilla. Hankkeen tutkijat ovat vuorovaikuttaneet mm. Tampereen, Jyväskylän, Lahden ja Kotka-Haminan seutujen ajankohtaisissa suunnittelukysymyksissä. Kohdekaupunkiseutujen edustajia tavataan myös BEMINE:n tutkijaretriiteissä, esimerkiksi pohdittiin skenaariotyötä yhteistyössä pääkaupunkiseudun toimijoiden kanssa ja keskusteltiin Vantaan kaupungin vieraina Vantaan strategisesta suunnittelusta. BEMINE:n tutkijat osallistuvat lainsäädännön kehittämishankkeisiin, kuten valtakunnallisten alueidenkäytön tavoitteiden (VAT, VN päätös ) uudistus, ja maankäyttö- ja rakennuslain (MRL, 132/1999) kokonaisuudistukseen tuottamalla uudistuksen kannalta relevanttia tutkimustietoa ja politiikkasuositusta. Esimerkiksi ympäristöministeriön toimijat ja BEMINE:n tutkijat kokoontuivat yhteisen pöydän ääreen keskustelemaan maankäyttö- ja rakennuslain uudistamisen tarpeista, ja ministeriö onkin kirjannut BEMINE-hankkeen yhdeksi keskeisistä kehittämiskumppaneista lainsäädännön uudistamistyössään. MRL-uudistusta koskevista suosituksista luodaan blogitekstisarja bemine.fi- verkkosivuille, joista kootaan politiikkasuositukset kommentoimaan uudistusta. Hankkeen tutkijoita on ollut kutsuttuina puhujina ja panelisteina näihin prosesseihin liittyvässä hallinnon kehittämisen viranhaltijayhteistyön vuorovaikutuksessa, esim. vuosien 2016 ja 2017 Alue- ja paikallishallintopäivillä sekä Rakennetun ympäristön neuvottelupäivillä. BEMINE-tutkijat ovat puheenvuoroissaan ja keskusteluissaan käsitelleet mm. aluehallinnon reformien edellytyksiä, kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteita ja aluehallintouudistusta. Lisäksi hankkeen tutkijat osallistuvat lainsäädännön valmisteluryhmiin (mm. Opetus- ja kulttuuriministeriö, Ympäristöministeriö) ja suunnittelua ohjaaviin elimiin (mm. Pirkanmaan ja Uudenmaan maakuntakaavoitus). Hanke pyrkii myös osallistumaan valtionhallinnon asiantuntijakuulemisiin muun muassa alueidenkäytön tehtäviin, kaavoituksen ekotehokkuuteen ja uudistustarpeisiin,, julkishallinnon tuloksellisuuteen ja reformeihin, täydennysrakentamiseen, viherrakenteisiin ja ilmastopolitiikkaan liittyen. BEMINEn kansainväliset partnerit ja hankkeen kansainvälinen, suunnittelututkimuksen arvostetuista tutkijoista koostuva referenssiryhmä ovat keskeinen tekijä ymmärrettäessä paremmin sekä suomalaisen yhteiskunnan erityispiirteitä että millaisia toimintatapoja voidaan ottaa käyttöön myös suomalaisessa kontekstissa. Kansainvälinen suunnitteluosaaminen mahdollistaa kansainvälisen reflektoinnin osana sekä lainsäädäntötyötä että esimerkiksi maankäytön suunnittelun sopimuskäytäntöjen kehittämistä. BEMINE-hanke järjesti erityisesti kansainvälisille partnereille ja referenssiryhmälle suunnatun vuorovaikutustilaisuuden ministeriöiden (TEM, YM) sekä Kuntaliiton kanssa liittyen erityisesti suunnittelujärjestelmän muutosprosesseihin ja sopimuspohjaisen suunnittelun kehittämiseen. Myös 4.9. YM:ssä järjestetty tilaisuus korosti kansainvälisten kokemusten merkitystä lainsäädännön uudistustyössä. BEMINE tiedottaa hankkeen etenemisestä ja tuloksista myös sosiaalisessa mediassa erityisesti twiittausten ja blogikirjoitusten myötä. Kohderyhmänä ovat paitsi keskeiset sidosryhmätahot (ks. avaintoimijat, yllä), myös tutkimusalojen muut tutkijat ja kaupunkiseutujen toimijat yleisesti. BEMINEhanke järjesti esimerkiksi yhdessä Strategisen Neuvoston rahoittamien DAC- ja URMI- hankkeiden kanssa
5 kansallisille Kaupunkitutkimuspäiville erillisen työryhmän, jossa tuotiin näiden kolmen hankkeen tuloksia laajemman yleisön piiriin. Työryhmän 12 esitystä osoittivat hankkeiden olevan toisiaan täydentäviä sekä akateemisten lähestymistapojen että sisältöjensä osalta. utkimustuloksista raportoidaan paitsi tieteellisten, myös suuremmalla yleisölle tarkoitettujen populaarien kirjoitusten myötä. Sosiaalisen median näkyvyys on kasvanut talven 2017 aikana erityisesti sidosryhmien parissa, ja erityisesti tutkijoiden blogikirjoitukset ovat olleet suosittuja. Vaikuttavuuden seuranta on näiden tuotosten suhteen vielä haastavampaa kuin muiden tavoitteiden osalta, ja seurantaa näiden osalta tuleekin kehittää. Suurin sosiaalisen median näkyvyys oli BEMINEn yhdessä URMI-hankkeen kanssa järjestämällä Helsingin kaupungin pormestariehdokkaiden vaalitentillä , joka myös televisioitiin YLE Areena -verkkopalvelun kautta. Vaalitentissä BEMINE- ja URMI-tutkijat esittivät hankkeen teemoista nostettuja ja tieteellisesti perusteltuja kysymyksiä pormestariehdokkaille. Keskustelua käytiin metropolihallinnan edellytyksistä, liikennejärjestelmän ja maankäytön integroitujen ratkaisujen mahdollisuuksista, segregaation välttämisestä ja maahanmuuttajapolitiikasta. Valtakunnan ykkösrivin poliittisten toimijoiden joukko saatiin vuorovaikutukseen BEMINEn asiasisältöjen kanssa. Tilaisuus oli tapahtuma-aikanaan Suomen suosituin Twitter-aihe hashtagilla #pormestaritentti. Palaute osallistujilta korosti asiapohjaista ja fiksua keskustelua tulevaisuuden kannalta tärkeistä teemoista. Lähtökohtaa, jossa tutkijat asettavat kysymyksiä poliitikoille, pidettiin todella hedelmällisenä. Vaikuttavuuden seuranta on sisäänrakennettu yhteiskehittämiseen Yhteiskehittäminen (co-creation, co-design) on keskeinen vaikuttavuuskeino koko hankkeen tasolla. Konsortion sisäistä tutkijoiden välistä vuorovaikutusta edesautamme säännöllisellä tutkijaretriiteillä, joissa pyritään löytämään myös uusia monitieteellisiä avauksia monimutkaisten ongelmien ratkomiseksi. Retriitit on koettu tutkijoiden keskuudessa olennaisiksi rakentamassa eri tieteenalojen yhteistyötä monimutkaisten asioiden ymmärtämisessä ja sekä uusien käytännöllisten että tieteellisten avausten kehittämisessä. Toistaiseksi retriittejä on järjestetty helmikuussa, toukokuussa ja syyskuussa vuonna Koko hankkeen yhteiskunnallista vaikuttavuutta arvioimme hankkeen loppupuolella syksyllä 2018 kysymällä millä tavalla sidosryhmät ovat itse kokeneet hankkeessa tuotetun tiedon relevanssin uusien käytäntöjen kehittämisessä sekä yhteistyön toimintatavat. Hanke tuottaa välillisesti vaikuttavuutta myös muillekin julkisen hallinnon sektoreille esimerkiksi tunnistaessaan julkisen hallinnon polkuriippuvuuksia aiheuttavia tekijöitä (ks. myös tiekartta tavoitteeseen). Tarina perustuu tutkimusperinteiden uudenlaiselle yhdistämiselle Erityisesti Aalto-yliopiston, Tampereen yliopiston sekä Newcastlen yliopiston tutkimusryhmät ovat yhdessä kehittämässä tutkimusta, jossa tunnistettuja hallinnan ja integraation haasteita tarkastellaan monisyisinä ongelmavyyhteinä, joiden avaamisessa sekä monitieteinen ja tieteidenvälinen tutkimusyhteistyö että sidosryhmävuorovaikutus ovat ratkaisevia. Hankkeen alkuvaiheessa yhteistä näkemystä rakennettiin erityisesti ao. partnerien aikaisempien ja nykyisten tutkimushankkeiden lähtökohdista. Tutkimusryhmät ovat useissa äskeisissä hankkeissa käsitelleet tunnistettujen rakenteellisia, valtasuhteiden ja pelisääntöjen sekä kohtaamattomuuden ongelmia. Hankkeet liittyvät erityisesti strategisen suunnittelun haasteisiin kaupunkiseuduilla (SCENSLECO, Rakennemallit kaupunkiseutujen suunnittelussa; Mäntysalo ym. 2014), kaupunkiseutujen yhteistyön kysymyksiin (PARAS ARTTU; Hytönen ym. 2016), MALPE-koordinaatioon ja talouden ja suunnittelun rationaliteettien yhteensopivuuteen (ECOTALE, JULMA; Mäntysalo & Kosonen 2016, Vakkuri ym. 2016), monipaikkaiseen työhön ja asumiseen (CITYWORKLIFE; DiMarino & Lapintie 2015). poliittisten strategioiden, politiikkaprosessien ja
6 kansalaisnäkökulmien käsittelyyn suunnittelu- ja osallistumiskäytännöissä (SKIDI-KIDS I & II; Bäcklund ym 2014, Häkli & Kallio 2014), sekä tietokäytäntöjen ja toiminnan suhteisiin (Davoudi 2015). Myös Suomen ympäristökeskus ja Manchesterin yliopisto osallistuvat hallinnan työkalujen ja käytäntöjen tutkimukseen ja kehittämiseen (Nissinen ym 2015, Ravetz & Miles 2016). Tutkimusryhmien töiden sisällöllinen lomittuneisuus on antanut hyvät lähtökohdat uudentyyppiselle tutkimus- ja kehittämisyhteistyölle. Lähteet Bäcklund, P., Kallio, K.P. & Häkli, J. (2014) Residents, customers or citizens? Tracing the idea of youthful participation in the context of administrative reforms in Finnish public administration. Planning Theory and Practice 15:3, Davoudi, S. (2015) Planning as Practice of Knowing, Planning Theory, 14(3) Di Marino, M. & Lapintie, K. (2015). Libraries as transitory workspaces and spatial incubators. Library and Information Studies 37, Häkli, J. & Kallio, K.P. (2014) Subject, action and polis: Theorizing political agency. Progress in Human Geography 38:2, Hytönen, J., Mäntysalo, R., Peltonen, L., Kanninen, V., Niemi, P., Simanainen, M. (2016). Mixed messages and defensive routines in land use policy steering in Finnish urban regions. European Urban and Regional Studies, 23:1, Mäntysalo, R, J.K. Kangasoja and V. Kanninen (2015). The paradox of strategic planning: a theoretical outline with a view on Finland. Planning Theory & Practice 16(2), Mäntysalo, R. & Kosonen, K.-J. (2016) MAL-aiesopimusmenettely ja sen kehittäminen. Teoksessa Strateginen eheyttäminen kaupunkiseuduilla. Näkökulmia kestävän maankäytön ja julkisen talouden kysymyksiin, (toim.) S. Puustinen; R. Mäntysalo & I. Karppi. Helsinki: Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 4/2016, ss Nissinen A, Heiskanen E, Perrels A, Berghall E, Liesimaa V, Mattinen M.K Combinations of policy instruments to decrease the climate impacts of housing, passenger transport and food in Finland. Journal of Cleaner Production 107: Ravetz, J, and Miles, I.D, (2016). Foresight in cities and the possibility of a strategic urban intelligence. Foresight Journal, Vol: 18(5). Vakkuri, J.; Karppi, I. & Sankala, I., (2016) Päätöksenteon sudenkuopat Julkisen talouden tuloksellisuus ja yhdyskuntarakenteen kestävyys. Teoksessa Strateginen eheyttäminen kaupunkiseuduilla. Näkökulmia kestävän maankäytön ja julkisen talouden kysymyksiin, (toim.) S. Puustinen; R. Mäntysalo & I. Karppi. Helsinki: Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 4/2016, ss. ss
Saumattomampaan hallintaan
BEMINE konsortion vaikuttavuustarina Saumattomampaan hallintaan Haasteenamme uusi, yhdessä synnytettävä MALPE-hallinnan näkemys Tämän vaikuttavuustarinan haaste kytkeytyy keskeisesti kysymykseen kaupungistumiskehityksen
Saumattomampaa hallintaa
BEMINE konsortion vaikuttavuustarina Saumattomampaa hallintaa Haasteenamme uusi, yhdessä synnytettävä näkemys MALPE-suunnittelusta Tämän vaikuttavuustarinan haaste kytkeytyy keskeisesti kysymykseen kaupungistumiskehityksen
Saumattomampaa hallintaa luomassa
Saumattomampaa hallintaa luomassa BEMINE-vaikuttavuuskertomus 1. Vaikuttavuustavoite BEMINEssä Tavoittelemme parempaa suunnittelun integraatiota. Olemme asettaneet tavoitteeksemme edesauttaa sellaisia
Ketterät kaupunkiseudut ja demokratian dilemma
Ketterät kaupunkiseudut ja demokratian dilemma BEMINE: Beyond MALPE-coordination: Integrative Envisioning Tilan ja poliittisen toimijuuden tutkimusryhmä (SPARG) Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu
MAL-YHTEISTYÖN JA HALLINNON KEHITTÄMISEN TULEVAISUUSKUVAT. Skenaariotyöpaja klo Kuntaliitto, Kuntatalo B 4.
MAL-YHTEISTYÖN JA HALLINNON KEHITTÄMISEN TULEVAISUUSKUVAT Skenaariotyöpaja 11.3.2015 klo 12.00-16.00 Kuntaliitto, Kuntatalo B 4.15 MAL-YHTEISTYÖN JA HALLINNON KEHITTÄMISEN TULEVAISUUSKUVAT Skenaariotyöpajan
Kaupunkiseutusuunnittelun demokratiaulottuvuus: kadonnut kansalainen?
Kaupunkiseutusuunnittelun demokratiaulottuvuus: kadonnut kansalainen? Jouni Häkli Kirsi Pauliina Kallio Space and Political Agency Research Group (SPARG), Tampereen yliopisto Pia Bäcklund Spatial Policy,
Asiaperustainen kansalaisuus kaupunkiseutujen strategisen kehittämisen voimavaraksi
Asiaperustainen kansalaisuus kaupunkiseutujen strategisen kehittämisen voimavaraksi Kirsi Pauliina Kallio Olli Ruokolainen Jouni Häkli Space and Political Agency Research Group (SPARG), Tampereen yliopisto
Kaupunkiseutujen strategiatyön rajapinnoilla patoumia ja murtumia BEMINE-hanke
Kaupunkiseutujen strategiatyön rajapinnoilla patoumia ja murtumia BEMINE-hanke Raine Mäntysalo Professori Aalto-yliopisto, Rakennetun ympäristön laitos 1 Kaupunkiseutujen MALPEkoordinaation patoumia (1)
MAL-YHTEISTYÖN JA HALLINNON KEHITTÄMISEN TULEVAISUUSKUVAT. Skenaariotyöpaja klo Kuntaliitto, Kuntatalo B 4.
MAL-YHTEISTYÖN JA HALLINNON KEHITTÄMISEN TULEVAISUUSKUVAT Skenaariotyöpaja 11.3.2015 klo 12.00-16.00 Kuntaliitto, Kuntatalo B 4.15 MAL-YHTEISTYÖN JA HALLINNON KEHITTÄMISEN TULEVAISUUSKUVAT Skenaariotyöpajan
Strategisempaa yhteistyötä
BEMINE konsortion vaikuttavuustarina Päivitetty 6.10.2017 Strategisempaa yhteistyötä Yhteiskehittämisellä yhteisiin ratkaisuihin BEMINE-hankkeen tavoitteena on parantaa kaupunkiseutujen suunnitteluun ja
Strategisempaan yhteistyöhön
BEMINE-konsortion vaikuttavuustarina Strategisempaan yhteistyöhön Tavoitteenamme MALPE-suunnittelun ja kehittämistyön vuorovaikutuksen syventäminen BEMINE-hankkeen tavoitteena on parantaa kaupunkiseutujen
Yhdyskuntarakenteen ohjaaminen ja kaupunkiseutujen kehittäminen
Yhdyskuntarakenteen ohjaaminen ja kaupunkiseutujen kehittäminen Vesa Kanninen Aalto-yliopisto 3.12.2015 1 Fiksu kasvu Resurssivastuullisuus Strateginen adaptaatio Yhdyskuntarakenteen ohjaaminen ja kaupunkiseutujen
URBAN FORUM FORESIGHT
URBAN FORUM FORESIGHT 1.-2.11.2017 Kellohalli Ensimmäisen sidosryhmätyöpajan tuotosten raakapurku MRL-reformi, MALPE-koordinaation keskeisimmät haasteet ja sopimusmenettely osana strategista kaupunkiseutusuunnittelua
Strategisempaa yhteistyötä
BEMINE konsortion vaikuttavuustarina Strategisempaa yhteistyötä Yhteiskehittämisellä yhteisiin ratkaisuihin BEMINE-hankkeen tavoitteena on parantaa kaupunkiseutujen suunnitteluun ja kehittämiseen osallistuvien
URBAN FORUM 2 BREAKING PATHS: Evidenssistä päätöspolkuihin
URBAN FORUM 2 BREAKING PATHS: Evidenssistä päätöspolkuihin 30.3.2017 Kaupunkiseutujen strategiatyö on valintoja Osaoptimointi vai strateginen yhteistyö? Kunta- vai seutukohtainen suunnittelu? Sopimuksia
HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8.
HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8.2018 Tero Piippo HYVINVOINNIN SEURAAVA ERÄ - Ihanteet, visio ja
Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara. LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen
Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen 12.3.2018 Osaamisella soteen, hankkeen tausta Sote-uudistuksen onnistuminen edellyttää myös
ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu
ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-
Tampereen kaupunkiseutu yhteistyön edelläkävijä, seutujohtaja Päivi Nurminen, Tampereen kaupunkiseutu
MAL: Seudut maankäytön, asumisen ja liikenteen kehittäjinä 4.5.2011 klo 9.00 12.00 MAL verkosto maankäytön, asumisen ja liikenteen aluelähtöistä kehittämistä. Toiminnan ja tulosten esittelyä, projektipäällikkö
Etninen segregaatio. Lyhyt katsaus tutkimustietoon Suomesta
Etninen segregaatio Lyhyt katsaus tutkimustietoon Suomesta Timo Kauppinen 12.9.2016 On karttatietoa sekä tietoa segregaation tasoista, jonkin verran tietoa ajallisesta kehityksestä Jonkinlaista tietoa
Hankeidea: Liikenteen ja maankäytön yhteistyömenetelmien kehittäminen ja testaus
Hankeidea: Liikenteen ja maankäytön yhteistyömenetelmien kehittäminen ja testaus Tulevaisuuden kaupunkiseudut, tulostyöpaja 14.6.2017 Hankeidean tausta ja tavoitteet Käynnissä tai valmistumassa projekteja,
Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen
Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen - vaikuttavammin, rajatummin, täsmällisemmin Käynnistystilaisuus 8.2.2016 Timo Turunen ympäristöministeriöstä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet
Positiivinen tunnistaminen lasten ja nuorten arjessa
Positiivinen tunnistaminen lasten ja nuorten arjessa Elämän syrjässä? Lasten ja nuorten pahoinvoinnin paikat ja hyvinvoinnin tilat Helsinki, 7.6.2013 Tilan ja poliittisen toimijuuden tutkimusryhmä (SPARG)
Palveluasumisen teemapäivä 20.11.2014 klo 11.30-16.00
Palveluasumisen teemapäivä 20.11.2014 klo 11.30-16.00 Olvi Oluthalli, Luuniemenkatu 4, Iisalmi Tero Piippo projektipäällikkö MAL-verkosto Valtakunnan laajuinen maankäytön, asumisen ja liikenteen sekä palvelujen
Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Kyselyn tuloksia
Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Kyselyn tuloksia Kysely Lähetettiin aluekehittämisen keskeisille toimijoille heinäkuussa: Ministeriöt, ELYkeskukset, Maakuntien liitot, Tekes, eri sidosryhmät ja
MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö
MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä 22.11.2018 Kaisa Äijö ALY -palvelukokonaisuus Alueiden suunnittelu ja käyttö Liikenne Ympäristö Epävarmuudesta huolimatta muutosorganisaatiossa
Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle Päivitetty
Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Päivitetty 8.2.2019 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä
Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista
Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista Suomi kaupungistuu kaupungistuuko Suomi Kalasataman Kellohalli, Helsinki Anne Jarva Tulevaisuuden kuntaan kohdistuu monia
Breaking MALPE paths: motives and problems
Breaking MALPE paths: motives and problems Raine Mäntysalo 1 MALPE A discourse rather than a model. Operationalized by certain governance tools: Structural schemes (origin in the PARAS Act s reguirement
Näkemyksiä maankäytön ja liikenteen vuorovaikutuksen kehittämiseksi Oulun seudulla. Kaisa Mäkelä Ympäristöministeriö
Näkemyksiä maankäytön ja liikenteen vuorovaikutuksen kehittämiseksi Oulun seudulla Kaisa Mäkelä Ympäristöministeriö 14.11.2012 + ELY-keskus mukana mm. seuturakennetiimissä + ELY-keskuksen hyvä sisäinen
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen valmistelu http://www.ym.fi/mrluudistus Tietopohjan
Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM
Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen Palkeet foorumi 13.9.2018 Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Sisältö Ohjauksen ajattelukehikot Ohjauksen näkökulma
Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 ( )
Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 (28.11.2017) 1 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä luonnonvarapolitiikassa.
KAUPUNKISEUTU- SUUNNITELMAT. Siuntio Johtaja Seija Vanhanen
KAUPUNKISEUTU- SUUNNITELMAT Siuntio 9.10.2007 Johtaja Seija Vanhanen 2 MAL-SUUNNITTELU Maankäyttö- ja rakennuslaki Vapaaehtoinen suunnittelu Laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta Valtioneuvoston asetus
Johdanto: moninäkökulmaisen kaupunkitutkimuksen jäljillä
Johdanto: moninäkökulmaisen kaupunkitutkimuksen jäljillä Raine Mäntysalo & Vesa Kanninen Keitä me olemme BEMINE-konsortio on ollut verrattain laaja tutkimuksellinen yhteenliittymä suomalaisessa kontekstissa.
Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen
Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus 2.4.2014 Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Oppiva päätöksenteko ja toimeenpano Yhteinen agenda Strategiset integraatioprosessit Hallitusohjelma Ohjauspolitiikka
Sopimuksellisen kaupunkipolitiikan vahvistaminen
Sopimuksellisen kaupunkipolitiikan vahvistaminen - esiselvityksen tuloksia Kuntamarkkinat 13.9.2017 Kauko Aronen kaupunkitutkimuspäällikkö, Kuntaliitto Lähtökohtia, arvioita sopimuksellisen kaupunki(seutu)politiikan
JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN
VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies VM/2673/00.01.00.00/2018 Heikki Talkkari 10.1.2019 VM210:00/2018 LUONNOS JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN 1.
KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLIYHDISTELMÄ
KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLIYHDISTELMÄ YHTEENVETO MOTIIVISEMINAAREISTA 16.8.2013 Keski-Suomen rakennemalliyhdistelmästä Keski-Suomessa laaditaan strategiaa, jossa yhdistyvät maakuntasuunnitelman ja maakuntaohjelman
Maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen lähtökohdat ja tavoitteet. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala
Maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen lähtökohdat ja tavoitteet Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala Maankäyttö- ja rakennuslain uudistamisen lähtökohtia Tavoitteena on, että
Strategisempaa yhteistyötä kehittämässä BEMINE-vaikuttavuuskertomus
Strategisempaa yhteistyötä kehittämässä BEMINE-vaikuttavuuskertomus 1. Vaikuttavuustavoite BEMINE-hankkeessa tutkimusta tehdään laajassa yhteistyössä kaupunkien, kaupunkiseutujen, MALPE-suunnittelijoiden,
Alueiden käytön suunnittelu ja maakuntauudistus (AAMU-hanke) I Kari Oinonen, Aino Rekola
Alueiden käytön suunnittelu ja maakuntauudistus (AAMU-hanke) 30.8.2017 I Kari Oinonen, Aino Rekola Tausta Maakuntauudistuksen selkein, välitön vaikutus kohdistuu toimijoiden tehtäviin, rooleihin sekä yhteistyöhön
SELVITYS MAL-AIESOPIMUSTEN SITOUTTAMISEN TEKIJÖISTÄ PROJEKTISUUNNITELMA
KORKEAKOULUHARJOITTELIJA NIINA OJANIEMI, MAL-VERKOSTO SELVITYS MAL-AIESOPIMUSTEN SITOUTTAMISEN TEKIJÖISTÄ PROJEKTISUUNNITELMA 1. YHTEENVETO Tämän selvityksen tarkoitus on neljän suurimman kaupunkiseudun
Demokratian merkityksen kokonaisuus
Demokratian merkityksen kokonaisuus Asukkaat maakuntauudistuksen keskiöön Maakuntakoulutukset Liisa Häikiö Demokratia: peruslähtökohtia Demokraattinen yhteiskunta on keskeinen, globaalisti jaettu hyvän
Kaupunkiseututasoinen suunnittelu ja kadonnut kansalainen: Suunnittelun demokratiaulottuvuus
Kaupunkiseututasoinen suunnittelu ja kadonnut kansalainen: Suunnittelun demokratiaulottuvuus Jouni Häkli, Kirsi Pauliina Kallio, Olli Ruokolainen & Pia Bäcklund Toiminnalliset kaupunkiseudut ovat tärkeitä
MAL-verkoston vuosikello 2/2017 Talouden toteuma ohjausryhmä VM, Tienhaara
MAL-verkoston vuosikello 2/2017 Talouden toteuma 1.1.-31.7.17 22.8.2017 ohjausryhmä VM, Tienhaara Tero Piippo Kati-Jasmin Kosonen MAL-verkoston koordinaatio 2017 Ohryt ja valtion työryhmät Verkoston yhteiset
Sote-näkökulma aluekehittämiseen. Mari Niemi
Sote-näkökulma aluekehittämiseen Mari Niemi 30.11.2017 TKI ja maakuntauudistus Maakunnan ja sen yhteistyötahojen TKItoiminnalla on merkittävä rooli maakunnan elinvoimaisuuden edistämisessä. Tehtävä vaatii
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ VALTAKUNNALLISTEN ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEIDEN UUDISTAMINEN
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ 19.2.2016 VALTAKUNNALLISTEN ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEIDEN UUDISTAMINEN Alustava työ- ja arviointisuunnitelma Ympäristöministeriö on aloittanut valmistelun valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden
LAPE-päivät Helsingissä Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä.
LAPE-päivät Helsingissä 21.9.2017 Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä. Hankejohtaja, LAPE ohjausryhmän puheenjohtaja (STM), VTL, YTT (h.c) Maria
Suomen aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuvan tähänastinen valmistelu. Foorumit Oulu 5.5, Jyväskylä 6.5 ja Helsinki 9.5.
Suomen aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuvan tähänastinen valmistelu Foorumit Oulu 5.5, Jyväskylä 6.5 ja Helsinki 9.5.2014 Kehityskuvan tavoitteena valtakunnallinen näkemys pitkällä aikavälillä
Meriympäristöön kohdistuvat uhat ja niiden edellyttämät torjunta- ja sopeutumisstrategiat vaativat yhteiskunnan, päättäjien ja tutkijoiden
Suomenlahti-vuoden visio Miksi Suomenlahti-vuosi? Meriympäristöön kohdistuvat uhat ja niiden edellyttämät torjunta- ja sopeutumisstrategiat vaativat yhteiskunnan, päättäjien ja tutkijoiden aktiivista vuorovaikutusta
projektipäällikkö Tero Piippo
SEUDULLISEN ASUNTOPOLITIIKAN MAHDOLLISUUDET? Asuntopoliittinen seminaari kunnille, kaupunkiseuduille ja valtiolle ke 21.10.2015 Ympäristöministeriö, Pankkisali, Aleksanterinkatu 7, Helsinki projektipäällikkö
MAL-verkoston painopisteet
Resurssiviisas, kaupungistuva yhdyskunta MAL-verkoston painopisteet 2016-2018 Resurssiviisas, kaupungistuva yhdyskunta Elävät ja välityskykyiset asemanseudut Seudulliset yhteistyöprosessit, seutujen malpe-yhteistyö
KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI
KESKI-SUOMEN LIITON STRATEGIASEMINAARI JA KUNTALIITON MAAKUNTAKIERROS KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI 6.9.2013 Kimmo Vähäjylkkä Aluejohtaja, AIRIX Ympäristö Strategista maankäytön suunnittelua / KEHITTÄMISVYÖHYKKEET
Kansliapäällikön puheenvuoro
Edessä oli pitkä urakka, mutta päätös oli tehty, ja sehän on aina hyvä juttu. Kansliapäällikön puheenvuoro Haastava tulevaisuus mistä yhteinen suunta? Valtiovarainministeriön ja Tampereen johtamiskorkeakoulun
MAL - aiesopimusmenettely - valmisteluprosessit. Kaisa Mäkelä
MAL - aiesopimusmenettely - valmisteluprosessit Kaisa Mäkelä 11.9.2012 MAL aiesopimusmenettelyn lähtökohdat PARAS lainsäädäntö ja Valtioneuvoston selonteon kaupunkiseutulinjaukset (2009) Pilottiaiesopimukset
Alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän uudistaminen
Alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän uudistaminen Tampereen kaupunkiseudun tonttipäivä Museokeskus Vapriikki 22.3.2018 Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Maija Neva Miltä tulevaisuus näyttää?
JTS-prosesi pelastustoimen näkökulmasta. Hankejohtaja Taito Vainio
JTS-prosesi pelastustoimen näkökulmasta Hankejohtaja Taito Vainio Yleiset pelastustoimen tavoitteet Mahdollistaa tarvittaessa nykyistä paremmin valtakunnalliset ja yhdenmukaiset toimintamallit, yhteiset
MAL-aiesopimusmenettely Väliarviointi. Matti Vatilo Suurkaupunkijaosto
MAL-aiesopimusmenettely Väliarviointi Matti Vatilo Suurkaupunkijaosto 24.4.2014 Taustaa Paras-selonteon linjaukset lähtökohtana Valtio-osapuolen valmisteluryhmän (LVM, TEM, VM, YM, ARA, LiVi) tehtävänä
Päätöksenteon sudenkuopat
Päätöksenteon sudenkuopat Julkisen talouden tuloksellisuus ja yhdyskuntarakenteen kestävyys Jarmo Vakkuri, Ilari Karppi, Iina Sankala Tampereen yliopisto (JKK) JULMA-hankkeen päätösseminaari 3.12.2015
Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen - Valtioneuvoston päätöksen
Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen - Valtioneuvoston päätöksen 14.12.2017 valmisteluprosessista Timo Turunen ympäristöministeriöstä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet eli
Digikaavoitus, tietomallinnus ja MRL:n uudistus
Digikaavoitus, tietomallinnus ja MRL:n uudistus Kuntamarkkinat 2019 12.9.2019 MAANKÄYTTÖ JA RAKENNUSLAKI UUDISTUU Uudistuksen tavoitteena on yksinkertaistaa alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää, kehittää
Maankäyttö haltuun kaupunkiseuduilla missä mennään?
Maankäyttö haltuun kaupunkiseuduilla missä mennään? Ilmastonmuutos, hyvinvointi ja kuntatalous Kuntaliitto 7.12.2011 Matti Vatilo, YM PARAS kaupunkiseuduilla mitä opittiin? Ydinkysymys on, onko seudun
Tietojohtaminen ja sen kehittäminen: tietojohtamisen arviointimalli ja suosituksia maakuntavalmistelun pohjalta
Tietojohtaminen ja sen kehittäminen: tietojohtamisen arviointimalli ja suosituksia maakuntavalmistelun pohjalta 6.6.2019 Tiedolla johtaminen on tiedon hyödyntämistä päätöksenteon tukena tiedon johtaminen
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus ja luontopohjaiset ratkaisut. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus ja luontopohjaiset ratkaisut Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto MRL-uudistuksen organisointi Parlamentaarinen seurantaryhmä Lakia valmisteleva
Vanhusasuminen Iisalmessa - työpaja. 12.12.2013 Iisalmen kaupungintalo
Vanhusasuminen Iisalmessa - työpaja 12.12.2013 Iisalmen kaupungintalo MAL-verkosto Valtakunnan laajuinen maankäytön, asumisen ja liikenteen sekä palvelujen ja elinkeinotoiminnan kehittämisverkosto Tukee
Tieto ja päätöksenteko. Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen
Tieto ja päätöksenteko Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen 20.10.2015 2 There is nothing a government hates more than to be well-informed; for it makes the process of arriving at decisions much more complicated
Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi
Esitys hallitukselle Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Kuntaliiton hallitus 20.4.2011 8. Kokoava rakenneuudistus luo selkeän perustan uudelle, jäsentävälle kuntalaille 1. Vuosina 2013-2016
Resurssinäkökulma tiivistyviin kaupunkiseutuihin. Panu Lehtovuori Tampere School of Architecture Liikennetyöpaja
Resurssinäkökulma tiivistyviin kaupunkiseutuihin Panu Lehtovuori Tampere School of Architecture Liikennetyöpaja 11.10.2016 Taustaa WHOLE on Tampereen teknillisen yliopiston hanke, jonka tavoite on tuottaa
Digitaalisten palveluverkkojen liittäminen maankäytön suunnitteluun. Heli Suuronen
Digitaalisten palveluverkkojen liittäminen maankäytön suunnitteluun Heli Suuronen Tausta Ihmettelyn aihe: Miten palvelujen digitalisoituminen vaikuttaa palveluverkkojen suunnitteluun? Miten digitaaliset
Sivuston sisällöt... 5 Sivurakennesuunnitelma (alustava)... 5 Sisältösuunnitelma (alustava)... 6
Liite 2: 1(7) Sisältö Kuvaus hankkeesta ja sen verkkosivustosta... 2 Verkkosivuston keskeisin rooli ja tavoitteet... 2 Käyttäjät ja käyttäjäryhmät... 2 Mitä muita palveluita ja sivustoja verkkopalveluun
Mikä on paras väline aiesopimusten toteuttamiseen? Matti Vatilo, ympäristöministeriö MAL-verkosto
Mikä on paras väline aiesopimusten toteuttamiseen? Matti Vatilo, ympäristöministeriö MAL-verkosto 24.10.2012 MAL-aiesopimusmenettelyn poliittinen viitekehys Hallitusohjelmassa mm.: Jatketaan valtion ja
Aluekehittäminen ja TKIO
Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme Aluekehittäminen ja TKIO Petra Stenfors 5.2.2019 Aluekehittämisen määrittely (HE alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista) Toimijoiden yhteistyö
Kaupunkiseudun maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimus (MAL3) Lähetekeskustelu Sh ja Kjk 27.5.2015, työpajan yhteenveto
Kaupunkiseudun maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimus (MAL3) Lähetekeskustelu Sh ja Kjk 27.5.2015, työpajan yhteenveto Työpajan 27.5 teemat 1. Sopimusmenettelyn tavoitteet 2. Sopimuksen teemat ja
Vaikuttamistyö kehitysmaissa. Mariko Sato,
Vaikuttamistyö kehitysmaissa Mariko Sato, 17.11.2018 Mitä on vaikuttaminen? Vaikuttamisen prosessi, jossa pyritään saamaan aikaan muutosta. Ihmisten kouluttaminen jostain tarpeesta ja heidän mobilisointi
KUUMA-seudun alustavat hallitusohjelmatavoitteet 2019
KUUMA-johtokunta 28.11.2018 / 54 LIITE 54b KUUMA-seudun alustavat hallitusohjelmatavoitteet 2019 14.11.2018 Antti Kuusela Metropolipolitiikka o Vuonna 2015 nimetyn metropolipolitiikan neuvottelukunnan
Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM
Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi 13.11.2018 Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Palveluintegraation muutosohjelmaa koskevia linjauksia Palveluintegraation muutosohjelma kokoa
MAL-VERKOSTON STRATEGINEN VIITEKEHYS
MAL-VERKOSTON STRATEGINEN VIITEKEHYS 2019-2022 ELÄVÄT ASEMANSEUDUT Fiksu Assa kehitysalusta Asemanseutujen digihack (palvelut) Asemanseutujen maankäyttö KAUPUNKISEUDUILLE ELINVOIMAA JA KILPAILUKYKYÄ ASUMINEN
Periaatteista toiminnaksi Sektorirajojen ylittäminen kaupunkiseuduilla
Periaatteista toiminnaksi Sektorirajojen ylittäminen kaupunkiseuduilla Kestävän kaupunkiseudun askelmerkit BEMINE-hankkeen tuloksia ja politiikkasuosituksia 23.11.2018 Ilari Karppi Tampereen yliopisto
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta (TA-tili ) Eduskunnan sivistys- ja tiedejaosto Projektipäällikkö Sari Löytökorpi, VNK
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta (TA-tili 23.01.22) Eduskunnan sivistys- ja tiedejaosto 7.10.2015 Projektipäällikkö Sari Löytökorpi, VNK Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta (TA-tili
Maakuntien ohjaus. Finanssineuvos Tanja Rantanen, VM Kuntamarkkinat
Maakuntien ohjaus Finanssineuvos Tanja Rantanen, VM Kuntamarkkinat 13.9.2017 1 Uudistuksen tavoitteet Sosiaali ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on: kaventaa ihmisten hyvinvointi ja terveyseroja,
Ympäristöministeriö täydennysrakentamisen edistäjänä. Ylijohtaja Helena Säteri Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto
Ympäristöministeriö täydennysrakentamisen edistäjänä Ylijohtaja Helena Säteri Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Lähtökohtia täydennysrakentamiselle - millaisiin tulevaisuuden haasteisiin
MAL-VERKOSTOPAJA Jyväskylä, Laukaa ja Muurame 30.9.2015
MAL-VERKOSTOPAJA Jyväskylä, Laukaa ja Muurame 30.9.2015 projektipäällikkö Tero Piippo www.mal-verkosto.fi MAL-VERKOSTON RAHOITTAJAT JA JÄSENSEUDUT Kansallinen kaupunkipolitiikka YM, LVM, VM, TEM ARA, Liikennevirasto
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala MRL- kokonaisuudistuksen vaiheita Tietopohjan laajentaminen ja suuntaviivojen valmistelu (esivalmisteluvaihe)
JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU
JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA....YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU TEKSTI: Lauri Kuukasjärvi, Ilona Mansikka, Maija Toukola, Tarja
Kaavoituksen tulevaisuus Työnjako IHA:n ja kunnan välillä? Merja Vikman-Kanerva
Kaavoituksen tulevaisuus Työnjako IHA:n ja kunnan välillä? Merja Vikman-Kanerva 26.4.2016 Maakuntakaavan toimintaympäristö muutoksessa Kaavoituksen tulee vastata aluehallintouudistuksen tarpeisiin Kaavaprosessia
MAL verkostotapaaminen Uuden kauden käynnistys 14.3.2012. Kimmo Kurunmäki
MAL verkostotapaaminen Uuden kauden käynnistys 14.3.2012 Kimmo Kurunmäki Pilottikausi 2010 2011 paketissa Koordinointi www.mal verkosto.fi Projektipäällikkö Kimmo Kurunmäki, kimmo.kurunmaki@tampereenseutu.fi,
Sosiaalisesti kestävät kaupungit -projektiaihio
Sosiaalisesti kestävät kaupungit -projektiaihio jenni.airaksinen@kuntaliitto.fi @AiraksinenJenni Mitä? Tasapainoinen yhteiskunnallinen kehitys edellyttää taloudellista, ekologista ja sosiaalista kestävyyttä
Kaavajärjestelmän uudistaminen
Kaavajärjestelmän uudistaminen Kaavajärjestelmän ja kaavojen kehittäminen tämän päivän ja tulevaisuuden tarpeisiin MAL-verkoston ohjausryhmä 7.2.2018 Kimmo Kurunmäki, johtaja, RAKLI ry Laki vastaa murroksiin
Toimintaedellytysten turvaaja - uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto
Toimintaedellytysten turvaaja uusi Valtion lupa ja valvontavirasto 1 Ydinviestit Valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtäviä kootaan uudenlaiseen, monialaiseen virastoon. Viraston toimialat ovat varhaiskasvatus,
Miten tutkimustieto saataisiin paremmin päätöksenteon käyttöön? Laura Höijer
Miten tutkimustieto saataisiin paremmin päätöksenteon käyttöön? 15.5.2017 Laura Höijer Miten tutkimustieto saataisiin paremmin päätöksenteon käyttöön? - Maailmanpankin selvitys: n 3. osaa heidän raporteistaan
Elinympäristön hyvinvointivaikutusten mallintaminen kuntien hyvinvointikertomuksissa ja -johtamisessa
Osana HYMY-hanketta toteutettiin kesällä 2018 selvitys: Elinympäristön hyvinvointivaikutusten mallintaminen kuntien hyvinvointikertomuksissa ja -johtamisessa Tampereen seudulla ja Porissa Kaisu Sahamies
Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke
Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke Kulttuurin Kaukametsä Luova talous ja kulttuuri alueiden voimana 31.8.2011, Helsinki Hallitusohjelma Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen,
Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. osallistuminen. Hanna Perälä, liikenne- ja viestintäministeriö Kuntamarkkinat 12.9.
Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma ja kuntien osallistuminen Hanna Perälä, liikenne- ja viestintäministeriö Kuntamarkkinat 12.9.2019 1 Uusi strateginen suunnittelutaso pitkäjänteiseen kehittämiseen
MAL-verkoston toimintasuunnitelma 2013
MAL-verkoston toimintasuunnitelma 2013 Seminaarit ja työpajat Seminaarit ja työpajat toteutetaan niin, että ne tukevat kansallisia ja seudullisia politiikka- ja suunnitteluprosesseja. Ohjausryhmän kokouksessa
Digitalisoituvan yhteiskunnan edellytykset Tavoite 2025 JUHTA-työpaja
Digitalisoituvan yhteiskunnan edellytykset Tavoite 2025 JUHTA-työpaja JUHTA 21.03.2018 13.03.2018 Petteri Ohvo Tunnistetut käynnissä olevat tulevaisuus-työt Tavoite 2025 Juhta Kuntatoimijat Hallinnonalat
Kaupunkipolitiikka näkymiä kehittämiselle ja uudistamiselle
Kaupunkipolitiikka näkymiä kehittämiselle ja uudistamiselle Olli Voutilainen TEM/Yritys- ja alueosasto Alueiden uudistumisen neuvottelukunta 17.11. Kaupunkipolitiikka pidemmässä katsannossa Suomessa on
Vaihtoehtoja uudeksi kestävän kehityksen toimikunnan toimintamalliksi
Vaihtoehtoja uudeksi kestävän kehityksen toimikunnan toimintamalliksi 13.12.2012 Gaia Consulting Oy Sanna Ahvenharju, Mikko Halonen, Erkka Ryynänen, Alina Pathan Sisältö Taustoja mallien kehitykselle -
Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet
Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet Erja Poutiainen ja Kuntoutussäätiön tutkijat Kuntoutuksen suunnannäyttäjä Kuntoutussäätiön tutkimuksella tuemme Kuntoutuksen kokonaisvaltaista uudistumista Työhön
Millainen on TEAS-hanke ja mitä sillä tavoitellaan? Kaisa Lähteenmäki-Smith, VNK TEM
Millainen on TEAS-hanke ja mitä sillä tavoitellaan? Kaisa Lähteenmäki-Smith, VNK TEM 10.2.2017 VNK:n tarjoamat viestinnän tukitoimet ja -välineet Selvitys- ja tutkimushankkeilta edellytetään aktiivista