Tämä sopimus tulee voimaan allekirjoitushetkellä. Henkilöstön siirtyminen tapahtuu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tämä sopimus tulee voimaan allekirjoitushetkellä. Henkilöstön siirtyminen tapahtuu"

Transkriptio

1

2 väestölle yhdenvertaisilla periaatteilla ne sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut, jotka eri lakien mukaan ovat jäsenkuntien järjestämisvastuulla. Perussopimuksella kunnat ovat siirtäneet edellä mainittujen palvelujen järjestämisvastuun kuntayhtymälle vähäisin poikkeuksin lähtien. Kuntayhtymän järjestämisvastuu sisältää vuonna 2018 palveluiden johdon ja ohjauksen, palveluiden tuotannon jäädessä edelleen kuntien toteutettavaksi. Kunnat siirtävät sosiaalija terveyspalveluiden johtoon ja ohjaukseen liittyviä työntekijöitään kuntayhtymän palvelukseen siten, että kuntayhtymä voi huolehtia sen vastuulle kuuluvista johto- ja ohjaustehtävistä. Siirrettävät työntekijät tulevat kuntayhtymän johtajan, kahden palvelujohtajan ja sote-koordinaattorin vakansseihin. Kunkin henkilöstöä siirtävän kunnan ja kuntayhtymän välillä solmitaan erillinen sopimus. Solmittavat sopimukset muodostavat yhdessä johdon ja ohjauksen toimintojen kokonaisuuden siirron kunnista kuntayhtymään. Tämän sopimuksen tarkoituksena on sopia osapuolten kesken henkilöstön siirtymisestä kuntayhtymän palvelukseen sopimuksen kohdan 5 mukaisesti. Kunta siirtää ja kuntayhtymä vastaanottaa henkilöstöä sopimuksen mukaisesti. Henkilöstö siirtyy kuntayhtymän palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Henkilöstö siirtyy sekä työsopimuslain (55/ 2001) 1 luvun 10 liikkeenluovutuksesta ja lain kunnallisesta viranhaltijasta luvun 5 25 määräyksiä että tähän sopimukseen kirjattuja periaatteita noudat t aen. 4. SOPIM UKSEN VOIM AANTULO Tämä sopimus tulee voimaan allekirjoitushetkellä. Henkilöstön siirtyminen tapahtuu SIIRTYVÄT TYÖNTEKIJÄT Henkilöstön siirto koskee Järvenpään kaupungin yhtä työntekijää. Kaupungin palveluksesta siirt yvä henkilöst ö on yksilöit y sopimuksen liit t eessä 1. Siirt yvä henkilöst ö. Kuntayhtymä ottaa siirtyvän henkilöstön palvelukseensa siirtopäivästä lukien ns. vanhoina työntekijöinä siten, että he säilyttävät palvelussuhteen kestoon liittyvät oikeutensa. Koeaikaa ei noudateta. 6. SOVELLETTAVA TYÖEHTOSOPIM US Kunnan ja kuntayhtymän palveluksessa sovelletaan kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta (KVTES). 7. PALKAT JA M UUT ETUUDET Järvenpään kaupunki vastaa työsuhteeseen perustuvasta palkkasaatavasta, joka on erääntynyt ennen siirtopäivää. Palkkasaatavasta, joka erääntyy siirtopäivän jälkeen, vastaa kunt ayht ymä. Kaupunki korvaa kuntayhtymälle laskennallisen korvauksen niistä vuosilomapäivistä ja säästövapaista, jotka on ansaittu luovuttavan kunnan palveluksessa. Kyseiset vuosilomat ja säästövapaat siirtyvät pidettäväksi kuntayhtymän palveluksessa. Korvaus määritellään siirtopäivänä voimassa olevan KVTES:n vuosilomaluvun 16 :n lomakorvauksen 2

3 laskentaperusteita käyttäen. Luovuttava kunta korvaa kuntayhtymälle myös edellä mainittuihin vuosilomiin liittyvät maksamatta olevat lomarahat. Korvaus maksettavista lomarahoista määritellään siirtopäivänä voimassa olevan KVTES:n vuosilomaluvun 18 :n laskentaperusteita käyttäen sekä huomioiden voimassa olevan erillisen t yöeht osopimuksen määräykset lomarahan vähent ämisest ä. Kuntayhtymällä on oikeus laskuttaa kunnalta edellä mainitut laskennalliset korvaukset sivukuluineen siten, että kunta maksaa ne kahden (2) kuukauden kuluessa siirtopäivästä. Siirtyvälle työntekijälle mahdollisesti myönnetyt virka- ja työvapaat sekä vuosilomat ja säästövapaat siirtyvät myönnettyine ehtoineen kuntayhtymään pidettäväksi. Ennen siirtoa myönnetyt tai vahvistetut keskeytykset, saldovapaat, työvapaat, vuosilomat sekä säästövapaat on yksilöity liitteessä 2 M yönnetyt vapaat ja lomat. Siirtyvän työntekijän henkilökuntaetuudet määräytyvät siirtopäivän jälkeen kuntayhtymän käytäntöjen mukaisesti. Kaupunki sitoutuu siihen, ettei se tämän sopimuksen allekirjoittamisen sekä siirtopäivän välisenä aikana ilman kuntayhtymän suostumusta korota siirtyvien työntekijöiden palkkoja tai muutoin muuta virka- tai työsuhteeseen liittyviä, kuntayhtymän vastuulle siirtyviä etuuksia. Tällaisena korotuksena ei kuitenkaan pidetä sovellettavan kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen noudattamisesta seuraavia yleiskorotuksia tai näihin yleiskorotuksiin liit t yviä palkkaneuvot t eluit a. 8. ELÄKKEET JA ELÄKESAATAVAT Kuntayhtymä on Kevan jäsen ja siirtyvän henkilöstön eläketurva määräytyy julkisten alojen eläkelain (81/ 2016) mukaisest i. Kuntayhtymä vastaa luovutuspäivän, kyseinen päivä mukaan lukien, jälkeiseen aikaan perustuvista velvoitteista ja eläkemaksuista. Luovuttava kunta vastaa luovutushetkeä edelt ävään aikaan perust uvist a velvoit t eist a ja eläkemaksuist a. Kunnalliset eläkevakuutusmaksut kohdistuvat luovuttavalle kunnalle ja vastaanottavalle kuntayhtymälle perustuen sekä Kevan valtuuskunnan päätöksiin laskutuksen jakaantumisesta, että voimassa olevaa lainsäädäntöön, kuten Kevasta annettuun lakiin. 9. VAKUUTUS PALVELUSSUHTEESEEN LIITTYVIEN VELVOITTEIDEN TÄYTTÄM ISESTÄ Kaupunki on täyttänyt palvelussuhteeseen liittyvät velvoitteensa siirtopäivään saakka, eikä sen tiedossa ole sellaisia palvelussuhteeseen liittyviä seikkoja, joilla olisi merkitystä kunt ayht ymälle. 10. YT-M ENETTELY Kumpikin osapuoli vastaa itsenäisesti siirtyvien työntekijöiden henkilöstöjärjestelyihin liittyvistä, työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. 3

4 Luovuttava kunta on huolehtinut työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti velvoitteensa yhteistoimintamenettelystä siirtyvien työntekijöiden osalta. Työntekijöitä on tiedotettu ja neuvoteltu siirron periaatteista. Kuntayhtymä neuvottelee mahdollisista siirtopäivän jälkeen tapahtuvista muutoksista palvelussuht een eht oihin siirt yvän henkilöst ön kanssa lain edellyt t ämällä t avalla. 11. M UUT EHDOT Lisäksi sovit aan seuraavaa: Järvenpään kaupunki ant aa palvelussuht een päät t yessä kunnassa t yönt ekijälle/ viranhalt i jalle palvelus- tai työtodistuksen ja toimittaa kuntayhtymälle palvelussuhdetodistukset erik seen jokaisesta siirtyvästä työntekijästä. Työntekijän tehtävät määräytyvät työsopimuksen mukaisesti. Tehtävämuutoksista sovitaan erikseen työntekijän kanssa. Viranhaltijan tehtävät määräytyvät viranhoitomääräyksen mukaisesti. Sekä työntekijän että viranhaltijan kanssa laaditaan tehtäväkuvaus työtehtävien muut t uessa. M ikäli viiden (5) vuoden kuluessa Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän järjestämistoimminnan aloituksesta ( ) tehdään päätös kuntayhtymän järjestämisvastuulle siirrettyjen sosiaali- ja terveyspalvelujen siirtymisestä takaisin kuntien toiminnaksi, eikä kunnan lakisääteinen järjestämisvastuu siirry maakunnalle, siirtyvät tämän sopimuksen perusteella kuntayhtymään siirretyt henkilöt takaisin luovuttaneen kunnan palvelukseen. M ikäli kuntayhtymän vastuulla olevat palvelut siirtyvät soteuudistuksessa maakunnalle, siirtyy henkilöstö, mukaan lukien tällä sopimuksella siirretyt henkilöt, maakunnan palvelukseen sit en kuin sot euudist ust a koskevassa säänt elyssä määrät ään. 12. SALASSAPITO- JA VAITIOLOVELVOLLISUUDET Tämän sopimuksen osapuolet sitoutuvat puolin ja toisin pitämään salassa kaikki tietoonsa saamat luottamukselliset seikat. Tämä ehto on voimassa myös sopimuksen voimassaolon päät t ymisen jälkeen. 13. VASTUU Osapuolella on oikeus saada vahingonkorvausta toisen osapuolen sopimusrikkomuksesta aiheutuneesta välittömästä vahingosta. Osapuolella on oikeus korvaukseen myös välillisestä vahingosta, jos toinen osapuoli on aiheuttanut vahingon tahallisesti tai törkeällä tuottamuksella. Välitön ja välillinen vahinko määritellään kauppalain 67 :ssä säädetyllä tavalla. 14. YLIVOIM AINEN ESTE Vapaut t amisperust eeksi (force majeure) kat sot aan sellainen sopimuksen t äyt t ämisen estävä ja sopimuksen syntymisen jälkeen sattunut epätavallinen ja asiaan vaikuttava tapahtuma, jota osapuolten ei ole ollut syytä ottaa huomioon sopimusta tehtäessä ja joka on osapuolista riippumaton, eikä sen estävää vaikutusta voida poistaa ilman 4

5 kohtuuttomia lisäkustannuksia tai kohtuutonta ajanhukkaa. Tällainen tapahtuma voi olla sota, kapina, sisäinen levottomuus, viranomaisen suorittama pakko-otto tai takavarikko julkiseen tarpeeseen, tuonti- tai vientikielto, luonnonmullistus, yleisen liikenteen tai energiajakelun keskeytys, lakko, työnseisaus tai tulipalo tai muu vaikut uksilt aan yht ä merkit t ävä ja epät avallinen sopijapuolist a riippumat on syy. Jos sopimusvelvoitteen toteuttaminen viivästyy ylivoimaisesta esteestä, sopimusvelvoitteen täyttämisen aikaa jatketaan niin paljon kuin kaikki tapaukseen vaikuttavat olosuhteet huomioon ottaen on pidettävä kohtuullisena. Osapuolt en on viipymät t ä ilmoit et t ava ylivoimaisest a est eest ä t oiselle osapuolelle samoin kuin est een lakkaamisest a, jonka jälkeen osapuolt en on viimeist ään sovit t ava sen vaikut uksest a sopimukseen. 15. ERIM IELISYYDET JA SOVELLETTAVA LAKI Sopimust a koskevat asiat rat kaist aan ensisijaisest i keskinäisin neuvot t eluin. Jos kiist akysymys ei rat kea, erimielisyys jät et ään rat kaist avaksi Hyvinkään käräjäoikeut een. Sopimukseen sovelletaan Suomen lakia. 16. SOPIM UKSEN LIITTEET JA ASIAKIRJOJEN PÄTEVYYSJÄRJESTYS Sopimusasiakirjat täydentävät toisiaan. Jos sopimusasiakirjat ovat keskenään ristiriidassa, noudat et aan niit ä seuraavassa järjest yksessä: Tämä sopimus Liite 1 Siirtyvä henkilöstö Liite 2 M yönnetyt vapaa ja lomat 17. ALLEKIRJOITUKSET JA SOPIM USKAPPALEET Tät ä sopimust a on t eht y kaksi saman sisält öist ä kappalet t a, yksi kummallekin osapuolelle. KESKI-UUDENM AAN SOTE KUNTAYHTYM Ä JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI Kaupungissa pp.kk.vvvv Järvenpään kaupungissa pp.kk.vvvv Nimi Erkki Kukkonen Virka-asema Kaupunginjoht aja 5

6 Liite 1 Siirt yvä henkilöst ö Sosiaali- ja t erveyspalvelujen palvelualueen palvelualuejoht aja Tiina Salminen Liite 2 Tiina Salmiselle myönnet yt vapaat ja lomat Ei myönnettyjä vapaita ja lomia 6

SOPIMUS HENKILÖSTÖN SIIRROSTA

SOPIMUS HENKILÖSTÖN SIIRROSTA SOPIMUS HENKILÖSTÖN SIIRROSTA 1. OSAPUOLET Vastaanottaja Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä Y-tunnus 2844969-4 Jatkossa kuntayhtymä Luovuttaja Nurmijärven kunta Y-tunnus 9014643-2 Jatkossa kunta Molemmat

Lisätiedot

Vastaanottaja Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä Y-tunnus Myöhemmin "Kuntayhtymä" Molemmat myöhemmin "osapuoli" tai "osapuolet"

Vastaanottaja Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä Y-tunnus Myöhemmin Kuntayhtymä Molemmat myöhemmin osapuoli tai osapuolet 1 (6) 17.8.2018 SOPIMUS HENKILÖSTÖN SIIRROSTA 1 OSAPUOLET 2 MÄÄRITELMÄT Vastaanottaja Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä Y-tunnus 2844969-4 Myöhemmin "Kuntayhtymä" Luovuttaja Järvenpään kaupunki Y-tunnus

Lisätiedot

SOPIMUS HENKILÖSTÖN SIIRROSTA

SOPIMUS HENKILÖSTÖN SIIRROSTA SL 19.10.2018 LUONNOS 9.10.2018 Hallintoryhmässä 23.10.2018 SOPIMUS HENKILÖSTÖN SIIRROSTA 1. OSAPUOLET Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä (jäljempänä kuntayhtymä ) Hyvinkään kaupunki : Järvenpään kaupunki

Lisätiedot

LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017

LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017 LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JA JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017 APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA 1. Sopijapuolet 1.1 Järvenpään kaupunki 0126541-4 PL

Lisätiedot

SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN ALKAEN

SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN ALKAEN SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN 1.1. 2018 ALKAEN 1. Sopimuksen osapuolet 1) Lieksan kaupunki luovuttajana 2) Lieksan Kiinteistöt

Lisätiedot

PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN TAYS HATANPÄÄN KARDIOLOGISEN VUODEOSASTOTOIMINNAN TYÖNTEKIJÖIDEN SIIRTYMINEN TAYS SYDÄNKESKUS OY:lle

PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN TAYS HATANPÄÄN KARDIOLOGISEN VUODEOSASTOTOIMINNAN TYÖNTEKIJÖIDEN SIIRTYMINEN TAYS SYDÄNKESKUS OY:lle PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN TAYS HATANPÄÄN KARDIOLOGISEN VUODEOSASTOTOIMINNAN TYÖNTEKIJÖIDEN SIIRTYMINEN TAYS SYDÄNKESKUS OY:lle 1 Yleistä 2 Luovuttava ja vastaanottava organisaatio 3 Siirron aikataulu

Lisätiedot

HENKILÖSTÖSIIRTOJEN TOTEUTTAMINEN KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄSTÄ

HENKILÖSTÖSIIRTOJEN TOTEUTTAMINEN KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄSTÄ LIITE 16.10.2012 SIIRTOSOPIMUS HENKILÖSTÖSIIRTOJEN TOTEUTTAMINEN KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄSTÄ 31.12.2012 1. Henkilöstön siirtyminen ja virkojen perustaminen Sovellettavat määräykset: Kuntalaki (365/1995)

Lisätiedot

YT-menettely liikkeen luovutuksessa. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

YT-menettely liikkeen luovutuksessa. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä YT-menettely liikkeen luovutuksessa Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Liikkeenluovutus pähkinänkuoressa Liikkeenluovutus on työoikeuden alalle kehittynyt käsite, jolla on seuraava

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI SIIRTOSOPIMUS 1 KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosasto

HELSINGIN KAUPUNKI SIIRTOSOPIMUS 1 KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosasto HELSINGIN KAUPUNKI SIIRTOSOPIMUS 1 HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON TEKSTINKÄSITTELYN SIIRTO HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄLLE (HUS) 1 Yleistä Selvitystyö sosiaali-

Lisätiedot

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU-LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSOPIMUS

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU-LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSOPIMUS POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU-LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSOPIMUS 1 Henkilöstösopimuksen perusteet Lakkautettavan Kankaanpään kansanterveystyön kuntayhtymän henkilöstö, Siikaisten kunnan peruspääoman

Lisätiedot

SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN HALLINTOPALVELUKESKUKSEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINTOPALVELUJA KOSKEVASTA LIIKKEENLUOVUTUKSESTA POLARMON OY:LLE

SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN HALLINTOPALVELUKESKUKSEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINTOPALVELUJA KOSKEVASTA LIIKKEENLUOVUTUKSESTA POLARMON OY:LLE SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN HALLINTOPALVELUKESKUKSEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINTOPALVELUJA KOSKEVASTA LIIKKEENLUOVUTUKSESTA POLARMON OY:LLE SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN HALLINTOPALVELUKESKUKSEN TALOUS-

Lisätiedot

Henkilöstösopimus tulee voimaan, kun kaikki sopijaosapuolet ovat sopimuksen allekirjoittaneet. Siirtymisen ajankohta:

Henkilöstösopimus tulee voimaan, kun kaikki sopijaosapuolet ovat sopimuksen allekirjoittaneet. Siirtymisen ajankohta: LOHJAN KAUPUNGIN JA PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAISEN SOSIAALI- JA TERVEYS-PALVELUJEN HENKILÖSTÖSOPIMUS Yhtymähallitus 18.9.2012 liite 109 Sopijaosapuolet: Lohjan yhdistymishallitus Perusturvakuntayhtymä

Lisätiedot

Sopimus liikkeen luovutuksesta

Sopimus liikkeen luovutuksesta Sopimus liikkeen luovutuksesta Sopimus Laihian kunnan toimipisteissään tuottaman tehostetun asumispalvelun liiketoiminnan luovuttamisesta Laihian Hyvinvointi Oy:lle. Sisällysluettelo 1. Osapuolet... 3

Lisätiedot

SOPIMUS AVOIN YHTIÖ PIENKOTI KOTIONNI IKOLA & KYLKISALO:N ASUMISPALVELUTOIMINNAN SIIRTYMISESTÄ LAPUAN KAUPUNGIN TUOTTAMAKSI 1.9.

SOPIMUS AVOIN YHTIÖ PIENKOTI KOTIONNI IKOLA & KYLKISALO:N ASUMISPALVELUTOIMINNAN SIIRTYMISESTÄ LAPUAN KAUPUNGIN TUOTTAMAKSI 1.9. SOPIMUS AVOIN YHTIÖ PIENKOTI KOTIONNI IKOLA & KYLKISALO:N ASUMISPALVELUTOIMINNAN SIIRTYMISESTÄ LAPUAN KAUPUNGIN TUOTTAMAKSI 1.9.2015 ALKAEN OSAPUOLET Avoin yhtiö Pienkoti Kotionni Ikola & Kylkisalo Y-tunnus

Lisätiedot

SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALAN VARASTOPALVELUJA KOSKEVASTA LIIKKEENLUOVUTUKSESTA

SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALAN VARASTOPALVELUJA KOSKEVASTA LIIKKEENLUOVUTUKSESTA 1 SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALAN VARASTOPALVELUJA KOSKEVASTA LIIKKEENLUOVUTUKSESTA 1 Johdanto 1.1 Sopijapuolet Luovuttaja: Helsingin kaupunki Y-tunnus: 0201256-6 Osoite: PL 1, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Lisätiedot

SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON LAITOSHUOLLON JA SIIVOUSPALVELUJEN SIIRTÄMISESTÄ HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE

SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON LAITOSHUOLLON JA SIIVOUSPALVELUJEN SIIRTÄMISESTÄ HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON LAITOSHUOLLON JA SIIVOUSPALVELUJEN SIIRTÄMISESTÄ HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE välillä. päivänä kuuta 2017 1 Sopijapuolet Luovuttaja

Lisätiedot

Henkilöstön siirron periaatteet

Henkilöstön siirron periaatteet Henkilöstön siirron periaatteet Keski-Uudenmaan sote henkilöstöryhmä Ylikunnallinen yhteistoiminta 29.8.2018 & 12.9.2018 Muutos- ja integraatioryhmä 14.9.2018 Järvenpään kaupungin yhteistyötoimikunta 20.9.2018

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI SIIRTOSOPIMUS LIITE 1 KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosasto

HELSINGIN KAUPUNKI SIIRTOSOPIMUS LIITE 1 KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosasto HELSINGIN KAUPUNKI SIIRTOSOPIMUS LIITE 1 HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON LAITOSHUOLLON SIIRTO HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄLLE (HUS) 1 Yleistä Sosiaali- ja terveysvirasto

Lisätiedot

Sopimus henkilöstön siirrosta Siun Talous Oy:hyn alkaen - henkilöstöhallinnolliset periaatteet

Sopimus henkilöstön siirrosta Siun Talous Oy:hyn alkaen - henkilöstöhallinnolliset periaatteet Sopimus henkilöstön siirrosta Siun Talous Oy:hyn 1.1.2017 alkaen - henkilöstöhallinnolliset periaatteet 2 1. Sopimuksen osapuolet 1) Joensuun, Kiteen, Lieksan ja Outokummun kaupungit, Heinäveden ja Rääkkylän

Lisätiedot

SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN RÖNTGENTOIMINNAN SIIRTÄMISESTÄ LIIKKEENLUOVUTUKSENA LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄLLE

SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN RÖNTGENTOIMINNAN SIIRTÄMISESTÄ LIIKKEENLUOVUTUKSENA LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄLLE SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN RÖNTGENTOIMINNAN SIIRTÄMISESTÄ LIIKKEENLUOVUTUKSENA LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄLLE 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET Luovuttaja Rovaniemen kaupunki Y-tunnus: 1978283-1 Hallituskatu

Lisätiedot

SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON TEKSTINKÄSITTELYN PALVELUTUOTANNON SIIRTÄMISESTÄ HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE

SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON TEKSTINKÄSITTELYN PALVELUTUOTANNON SIIRTÄMISESTÄ HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE Liikkeenluovutusasiakirja SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON TEKSTINKÄSITTELYN PALVELUTUOTANNON SIIRTÄMISESTÄ HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE HELSINGIN KAUPUNGIN JA HELSINGIN

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON PERHE- JA SOSIAALIPALVELUT-OSASTON FONIATRIAN POLIKLINIKKATOIMINNON LUOVUTUKSESTA HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE HELSINGIN KAUPUNGIN

Lisätiedot

LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY

LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY 31.12.2018 LUOVUTUSKIRJA 2 1. OSAPUOLET Tämän luovutuskirjan ( Luovutuskirja ) osapuolina ovat: 1.1. Luovuttaja 1.2. Vastaanottaja 2. TAUSTATIEDOT

Lisätiedot

KUNTALIITOKSEN VAIKUTUKSET HENKILÖSTÖN ASEMAAN JA PAIKALLISEEN SOPIMISEEN

KUNTALIITOKSEN VAIKUTUKSET HENKILÖSTÖN ASEMAAN JA PAIKALLISEEN SOPIMISEEN KUNTALIITOKSEN VAIKUTUKSET HENKILÖSTÖN ASEMAAN JA PAIKALLISEEN SOPIMISEEN TYÖNANTAJA MUUTOKSET KUNNASTA KUNTAAN KUNTAYHTYMÄSTÄ KUNTAAN KUNNASTA KUNTAYHTYMÄÄN KUNNASTA LIIKELAITOKSEEN KUNNASTA OSAKEYHTIÖÖN

Lisätiedot

Tämä Sopimus koskee tämän sopimuksen ja sopimusasiakirjojen 2-6 mukaista tilintarkastuspalvelua

Tämä Sopimus koskee tämän sopimuksen ja sopimusasiakirjojen 2-6 mukaista tilintarkastuspalvelua 1 Liite 1 Sopimus Sopijapuolet Tilaaja: Kirkkonummen kunta/ kunnanvaltuusto Toimittaja: Tässä sopimuksessa termillä tilaaja tarkoitetaan Kirkkonummen kuntaa ja termillä toimittaja xx:tä. Termillä sopimusosapuoli

Lisätiedot

LUOVUTUSSOPIMUS. KOUVOLAN KAUPUNGIN ja KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N välillä [ ]

LUOVUTUSSOPIMUS. KOUVOLAN KAUPUNGIN ja KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N välillä [ ] LUOVUTUSSOPIMUS KOUVOLAN KAUPUNGIN ja KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N välillä [] SOPIMUS [1] LUOVUTUSSOPIMUS 1 Siirron osapuolet 1.1 Luovuttaja Kouvolan kaupunki (y-tunnus xxxx) (jäljempänä Kouvola)

Lisätiedot

SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN

SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN JA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN välillä [. päivänä kuuta 2017] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja

Lisätiedot

HENKILÖSTÖSIIRTOSOPIMUS

HENKILÖSTÖSIIRTOSOPIMUS HENKILÖSTÖSIIRTOSOPIMUS 1 SOPIJAPUOLET Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä y-tunnus: 0171495-3 Puijonlaaksontie 2 70210 Kuopio jäljempänä "Luovuttaja" ja Monetra Pohjois-Savo Oy y-tunnus: 2054342-4

Lisätiedot

HENKILÖSTÖN SIIRTOSOPIMUS

HENKILÖSTÖN SIIRTOSOPIMUS HENKILÖSTÖN SIIRTOSOPIMUS 1 OSAPUOLET Tämän henkilöstön siirtosopimuksen ( Sopimus ) osapuolina ovat: 1.1. Luovuttaja 1.2. Luovutuksensaaja Kuopion kaupunki y-tunnus: 0171450 PL 228, 70101 Kuopio (jäljempänä

Lisätiedot

Henkilöstönsiirron periaatteet. Varikon ja kunnossapidon liikkeenluovutuksessa

Henkilöstönsiirron periaatteet. Varikon ja kunnossapidon liikkeenluovutuksessa Henkilöstönsiirron periaatteet Varikon ja kunnossapidon liikkeenluovutuksessa Järvenpään kaupungin yhteistyötoimikunta 5.2.2019 Henkilöstöasiainjaosto 5.2.2018 Kaupunginhallitus 11.2.2019 Sisältö Johdanto...3

Lisätiedot

PAIKALLINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS LOMARAHAVAPAASTA JA VUOSILOMAPALKAN MÄÄRÄÄ ALENTAVASTA VAPAA-AJASTA

PAIKALLINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS LOMARAHAVAPAASTA JA VUOSILOMAPALKAN MÄÄRÄÄ ALENTAVASTA VAPAA-AJASTA PAIKALLINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS LOMARAHAVAPAASTA JA VUOSILOMAPALKAN MÄÄRÄÄ ALENTAVASTA VAPAA-AJASTA 1 Sopimuksen tarkoitus 2 Sopimuksen sisältö Tällä paikallisella sopimuksella Järvenpään kaupunki

Lisätiedot

Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa

Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa Henkilöstökysymykset yhtiöittämisessä Toimitusjohtaja Vesa Laine 12.9.2018 Avaintyönantajat AVAINTA ry Monitoimialainen kasvava työnantajaedunvalvontajärjestö

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN LUONNOS 4.12.104 SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON SAIRAALA-, KUNTOUTUS- JA HOIVAPALVELUT -OSASTON FYSIATRIAN POLIKLINIKKATOI- MINNAN LUOVUTUKSESTA HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE

Lisätiedot

4. Joensuun kaupungille siirtyvän henkilöstön määrän määrittely

4. Joensuun kaupungille siirtyvän henkilöstön määrän määrittely Luonnos 29.10.2013 SOPIMUS HENKILÖSTÖN SIIRROSTA JOENSUUN KAUPUNGILLE OUTOKUMMUN KAUPUNGIN IRTISANOUTUESSA LIPERIN JA OUTOKUMMUN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUKSESTA 1.1.2014 ALKAEN -henkilöstöhallinnolliset

Lisätiedot

Henkilöstön siirtymisperiaatteet 25.11.2011. Anne-Maj Salmi Heta henkilöstötyöryhmän puheenjohtaja

Henkilöstön siirtymisperiaatteet 25.11.2011. Anne-Maj Salmi Heta henkilöstötyöryhmän puheenjohtaja Henkilöstön siirtymisperiaatteet 25.11.2011 Anne-Maj Salmi Heta henkilöstötyöryhmän puheenjohtaja Päijät-Hämeen liitto, Hämeenkatu 9 A, 15110 LAHTI www.paijat-hame.fi/fi/paketti Heta henkilöstötyöryhmä

Lisätiedot

Sopimus Tyks Loimaan / Vakka-Suomen sairaalan vuodeosastoa koskevasta liikkeenluovutuksesta Loimaan / Uudenkaupungin kaupungille

Sopimus Tyks Loimaan / Vakka-Suomen sairaalan vuodeosastoa koskevasta liikkeenluovutuksesta Loimaan / Uudenkaupungin kaupungille Sivu 1 / 5 Sopimus Tyks Loimaan / Vakka-Suomen sairaalan vuodeosastoa koskevasta liikkeenluovutuksesta Loimaan / Uudenkaupungin kaupungille 1. OSAPUOLET Luovuttaja VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ

Lisätiedot

o) Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

o) Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 1 VALTUUSTON ESITYSLISTAN 20.6.2016 liite nro 12 PURKU- JA SIIRTOSOPIMUS 1. Osapuolet Tämän purku- ja siirtosopimuksen ( Sopimus ) ovat tehneet seuraavat osapuolet: a) Heinäveden kunta b) Ilomantsin kunta

Lisätiedot

Asumispalveluita koskeva siirtosopimus Kuntayhtymältä Hoiva Mehiläinen Oy:lle

Asumispalveluita koskeva siirtosopimus Kuntayhtymältä Hoiva Mehiläinen Oy:lle 1 / 6 Asumispalveluita koskeva siirtosopimus Kuntayhtymältä Hoiva Mehiläinen Oy:lle 1. OSAPUOLET 1.1 Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä, y-tunnus: 0725937-3, osoite Valto Käkelänkatu

Lisätiedot

ROVANIEMI. PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 14.06.2011. Sivu 1. Yhteistyötoimikunta KAUPKIRJ: 0 /2000

ROVANIEMI. PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 14.06.2011. Sivu 1. Yhteistyötoimikunta KAUPKIRJ: 0 /2000 ROVANIEMI Yhteistyötoimikunta KAUPKIRJ: 0 /2000 PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 14.06.2011 Sivu 1 22 Palkka ja taloushallinnon henkilöstöä koskevat järjestelyt liikkeenluovutuksessa Rovaniemen kaupunginhallitus

Lisätiedot

Tilaaja: Sipoon kunta, tarkastuslautakunta (jäljempänä Tilaaja ) Y-tunnus Osoite Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa:

Tilaaja: Sipoon kunta, tarkastuslautakunta (jäljempänä Tilaaja ) Y-tunnus Osoite Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: LIITE 5 SOPIMUSLUONNOS SOPIMUS HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: Sipoon kunta, tarkastuslautakunta (jäljempänä Tilaaja ) Y-tunnus Osoite Tilaajan yhteyshenkilö

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Siirtosopimus 1 (7) Tohmajärven kunta

Kiteen kaupunki Siirtosopimus 1 (7) Tohmajärven kunta Kiteen kaupunki Siirtosopimus 1 (7) Sopimus Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus Helli -liikelaitoksen varhaiskasvatuksen henkilöstön siirtymisestä Tohmajärven kunnan palvelukseen liikkeenluovutuksen yhteydessä

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus: Pirkanmaa2019 Henkilöstöinfot 4.4. ja , Hämeenkyrön kunta

Sote- ja maakuntauudistus: Pirkanmaa2019 Henkilöstöinfot 4.4. ja , Hämeenkyrön kunta Sote- ja maakuntauudistus: Pirkanmaa2019 Henkilöstöinfot 4.4. ja 11.2017, Hämeenkyrön kunta 13.4.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Pirkanmaa2019: yhteistoimintamenettelyn käynnistäminen 13.4.2017 2 www.pirkanmaa2019.fi

Lisätiedot

KUNTOUTTAVAN TYÖTOIMINNAN TUOTTAMISTA KOSKEVA SOPIMUS

KUNTOUTTAVAN TYÖTOIMINNAN TUOTTAMISTA KOSKEVA SOPIMUS KEURUUN KAUPUNKI KUNTOUTTAVAN TYÖTOIMINNAN TUOTTAMISTA KOSKEVA SOPIMUS 1. Osapuolet 1..1Keuruun kaupunki (jäljempänä Kaupunki ) Perusturva / työllisyyspalvelut työllisyyspäällikkö Erja Koivula Multiantie

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTAMENETTELY LIIKKEEN LUOVUTUKSESSA

YHTEISTOIMINTAMENETTELY LIIKKEEN LUOVUTUKSESSA 1 YHTEISTOIMINTAMENETTELY LIIKKEEN LUOVUTUKSESSA Ennen kuin työnantaja päättää yhteistoimintamenettelyn piiriin kuluvasta asiasta, siitä on neuvoteltava yhteistoiminnan hengessä yksimielisyyden saavuttamiseksi.

Lisätiedot

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014] SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN JA [X] OY:N välillä [. päivänä kuuta 2014] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja Helsingin kaupunki (Palmia liikelaitos)

Lisätiedot

HENKILÖSTÖSIIRTOSOPIMUS. Luovuttaja ja Yhtiö / Luovutuksensaaja jäljempänä yhdessä Sopijapuolet".

HENKILÖSTÖSIIRTOSOPIMUS. Luovuttaja ja Yhtiö / Luovutuksensaaja jäljempänä yhdessä Sopijapuolet. Liite 6. Henkilöstösiirtosopimus 1 SOPIJAPUOLET HENKILÖSTÖSIIRTOSOPIMUS Tampereen kaupunkijäljempänä "Luovuttaja" y-tunnus: 0211675-2 osoite: Aleksis Kiven katu 14-16 C 33101 Tampere ja Monetra Pirkanmaa

Lisätiedot

HANKINTASOPIMUS: VISUAALINEN SUUNNITTELU

HANKINTASOPIMUS: VISUAALINEN SUUNNITTELU 23.3.2018 1 / 5 HANKINTASOPIMUS: VISUAALINEN SUUNNITTELU 1 SOPIJAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) (jäljempänä Tilaaja ) PL33, 00023 Valtioneuvosto Y-tunnus: 0244685-8

Lisätiedot

LUOVUTUSKIRJA POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY

LUOVUTUSKIRJA POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY LUOVUTUSKIRJA POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY 31.12.2018 2 LUOVUTUSKIRJA 1. OSAPUOLET Tämän luovutuskirjan ( Luovutuskirja ) osapuolina ovat: 1.1. Luovuttaja Pohjois-Savon

Lisätiedot

Jokilatvojen Tilapalveluiden Kuntayhtymän palvelutuotannon HENKILÖSTÖSOPIMUS

Jokilatvojen Tilapalveluiden Kuntayhtymän palvelutuotannon HENKILÖSTÖSOPIMUS Jokilatvojen Tilapalveluiden Kuntayhtymän palvelutuotannon HENKILÖSTÖSOPIMUS Jokilatvojen Tilapalveluiden Kuntayhtymän jäsenkuntien palveluksessa olevan kiinteistönhoidon henkilöstön siirtymisestä perustettavan

Lisätiedot

TOIMITUSSOPIMUS KIVIKON PÄIVÄKODIN OPPIMISYMPÄRISTÖN KALUSTEISTA

TOIMITUSSOPIMUS KIVIKON PÄIVÄKODIN OPPIMISYMPÄRISTÖN KALUSTEISTA Liite 5 Sopimusmalli (Kalusteet) TOIMITUSSOPIMUS KIVIKON PÄIVÄKODIN OPPIMISYMPÄRISTÖN KALUSTEISTA 1. Osapuolet ja yhteyshenkilöt Tilaaja: Kemin kaupunki Osoite: Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa:

Lisätiedot

Sivu 1 / 5. Pyhännän kunta. Liite 3 Sopimusmalli (Kalusteet) TOIMITUSSOPIMUS PYHÄNNÄN ESIKOULU-PÄIVÄKODIN KALUSTEISTA. 1. Osapuolet ja yhdyshenkilöt

Sivu 1 / 5. Pyhännän kunta. Liite 3 Sopimusmalli (Kalusteet) TOIMITUSSOPIMUS PYHÄNNÄN ESIKOULU-PÄIVÄKODIN KALUSTEISTA. 1. Osapuolet ja yhdyshenkilöt Sivu 1 / 5 Liite 3 Sopimusmalli (Kalusteet) TOIMITUSSOPIMUS PYHÄNNÄN ESIKOULU-PÄIVÄKODIN KALUSTEISTA 1. Osapuolet ja yhdyshenkilöt Tilaaja: Pyhännän kunta Y-tunnus: Osoite: Koulutie 8 A, 92930 Pyhäntä

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA LIITE 8 SOPIMUSLUONNOS KANGASALAN TYÖTERVEYDEN LIIKE- TOIMINNAN SIIRTÄMISESTÄ XXXX OY:LLE

KANGASALAN KUNTA LIITE 8 SOPIMUSLUONNOS KANGASALAN TYÖTERVEYDEN LIIKE- TOIMINNAN SIIRTÄMISESTÄ XXXX OY:LLE KANGASALAN KUNTA 6.6.2016 LIITE 8 SOPIMUSLUONNOS KANGASALAN TYÖTERVEYDEN LIIKE- TOIMINNAN SIIRTÄMISESTÄ XXXX OY:LLE Sisällys 1. SOPIJAPUOLET... 1 2. MÄÄRITELMÄT... 1 3. SOPIMUKSEN TAUSTA... 1 4. LIIKKEENLUOVUTUS

Lisätiedot

Henkilöstön asemaan liittyvät periaatteet liikkeenluovutuksessa henkilöstöasiainjaosto päivitetty päivitetty

Henkilöstön asemaan liittyvät periaatteet liikkeenluovutuksessa henkilöstöasiainjaosto päivitetty päivitetty 1 (10) Henkilöstön asemaan liittyvät periaatteet liikkeenluovutuksessa henkilöstöasiainjaosto 6.9.2016 päivitetty 28.11.2016 päivitetty 25.10.2017 1 PERUSTE Kaupunginvaltuusto hyväksymän talouden tasapainottamisohjelman

Lisätiedot

SOPIMUS LEIKKAUSSALITOIMINNAN SIIRTÄMISESTÄ LIIKKEENLUOVUTUKSENA RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄLTÄ POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE

SOPIMUS LEIKKAUSSALITOIMINNAN SIIRTÄMISESTÄ LIIKKEENLUOVUTUKSENA RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄLTÄ POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE SOPIMUS LEIKKAUSSALITOIMINNAN SIIRTÄMISESTÄ LIIKKEENLUOVUTUKSENA RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄLTÄ POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE 19.5..2017 Sivu 1/7 SISÄLTÖ 1. Osapuolet... 3 2. Sopimuksen

Lisätiedot

SOPIMUS HENKILÖSTÖN SIIRROSTA SIUN SOTELLE ALKAEN - henkilöstöhallinnolliset periaatteet

SOPIMUS HENKILÖSTÖN SIIRROSTA SIUN SOTELLE ALKAEN - henkilöstöhallinnolliset periaatteet SOPIMUS HENKILÖSTÖN SIIRROSTA SIUN SOTELLE 1.1.2017 ALKAEN - henkilöstöhallinnolliset periaatteet 2 1. Sopimuksen osapuolet 1) Joensuun, Kiteen, Lieksan, Nurmeksen ja Outokummun kaupungit, Heinäveden,

Lisätiedot

LIITE HANKINTASOPIMUS

LIITE HANKINTASOPIMUS Kaupunginhallitus 11.9.2017 Liite 1 LIITE HANKINTASOPIMUS 1 HANKINTASOPIMUS 1. Sopimuksen osapuolet Sopijaosapuolet ovat: Hankintayksikkö (Y-tunnus ), jäljempänä Vakuutuksenottaja ja Tarjoaja, jäljempänä

Lisätiedot

SASTAMALAN RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT OY

SASTAMALAN RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT OY Palvelusopimus SASTAMALAN RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT OY Hoitokatu 6 A, PL 23, 38200 Sastamala, www.servi.fi etunimi.sukunimi@servi.fi, Y-tunnus: 2414170-5 Sisällys 1. Sopijapuolet... 3 2. Määritelmät...

Lisätiedot

Toimintojen luovutuspäivä on kello 00:00:01 ( Luovutushetki ).

Toimintojen luovutuspäivä on kello 00:00:01 ( Luovutushetki ). LUOVUTUSSOPIMUS 1 LUOVUTTAJA Wirma Lappeenranta Oy (jäljempänä Yhtiö ) Y-tunnus: 1565217-5 Laserkatu 6 53850 Lappeenranta 2 LUOVUTUKSENSAAJA Lappeenrannan kaupunki (jäljempänä Kaupunki ) Y-tunnus 0162193-3

Lisätiedot

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 1 VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...

Lisätiedot

Loviisan Kiinteistönhuolto Oy Lovisa Fastighetsservice Ab (jäljempänä Kiinteistönhuolto) Y-tunnus Ramsayntie 3 B LOVIISA

Loviisan Kiinteistönhuolto Oy Lovisa Fastighetsservice Ab (jäljempänä Kiinteistönhuolto) Y-tunnus Ramsayntie 3 B LOVIISA SOPIMUS KIINTEISTÖNPIDON LIIKKEENLUOVUTUKSESTA 1. OSAPUOLET Luovuttaja Loviisan kaupunki (jäljempänä Kaupunki) Y-tunnus 0203263-9 Mannerheiminkatu 4 07900 LOVIISA Luovutuksen saaja 2. TAUSTA Loviisan Kiinteistönhuolto

Lisätiedot

LIIKKEENLUOVUTUSOPIMUS Sivu 1 / 5

LIIKKEENLUOVUTUSOPIMUS Sivu 1 / 5 Sivu 1 / 5 Sopimuksen tarkoitus Sopijapuolet Yhteyshenkilöt Tällä sopimuksella sovitaan Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus Helli-liikelaitoksen Tohmajärven terveyskeskuksen röntgenpalvelujen siirtämisestä

Lisätiedot

Sirpa Piiroinen HENKILÖSTÖN INFOTILAISUUS 27.4.2015

Sirpa Piiroinen HENKILÖSTÖN INFOTILAISUUS 27.4.2015 Sirpa Piiroinen HENKILÖSTÖN INFOTILAISUUS 27.4.2015 Attendo Oy turvallinen työnantaja Suomen suurimpia sosiaali- ja terveydenhoitoalan työnantajia Osa Attendo-konsernia, joka on Pohjoismaiden suurin hoivapalveluiden

Lisätiedot

A. Lastensuojelulain mukaista ympärivuorokautista laitoshoitoa, B. Perhekotihoitoa, C. Erityisyksikköhoitoa

A. Lastensuojelulain mukaista ympärivuorokautista laitoshoitoa, B. Perhekotihoitoa, C. Erityisyksikköhoitoa Sopimus lastensuojelulain mukaisesta ympärivuorokautisesta hoidosta. 1. Sopijapuolet Tilaaja PL 85 45101 Kouvola Y-tunnus 0161075-9 Yhteyshenkilö Palvelupäällikkö Sanna-Riitta Junnonen PL 85 45101 Kouvola

Lisätiedot

SOPIMUS KUSTANNUSTEN JAKAMISESTA JOENSUUN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSPAL- VELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN PÄÄTTYMISEN JÄLKEEN

SOPIMUS KUSTANNUSTEN JAKAMISESTA JOENSUUN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSPAL- VELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN PÄÄTTYMISEN JÄLKEEN SOPIMUS KUSTANNUSTEN JAKAMISESTA JOENSUUN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSPAL- VELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN PÄÄTTYMISEN JÄLKEEN 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen sopijaosapuolet ovat Joensuun kaupunki,

Lisätiedot

Palvelusopimus. Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymä. Kemin kaupunki

Palvelusopimus. Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymä. Kemin kaupunki Palvelusopimus Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymä Kemin kaupunki 1.8.2014 ATERIAPALVELUSOPIMUS 2 (8) Sisällysluettelo: 1 SOPIMUKSEN OSAPUOLET... 3 2 SOPIMUKSEN KOHDE... 3 3 SOPIMUSASIAKIRJAT

Lisätiedot

SIIRTOSOPIMUS. Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä PL 4 (Pohjolankatu 21) Iisalmi Puhelinvaihde (017)

SIIRTOSOPIMUS. Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä PL 4 (Pohjolankatu 21) Iisalmi Puhelinvaihde (017) SIIRTOSOPIMUS 1. SOPIJAPUOLET Y-tunnus: 2265875-1 Kotipaikka: Iisalmi (myöh. luovuttaja ) Terveyspalvelu Verso Oy Y-tunnus: 2773531-4 Kotipaikka: Iisalmi (myöh. luovutuksen saaja ) Henkilöstö (henkilöstön

Lisätiedot

Yhteistoimintasopimuksen sopijaosapuolet:

Yhteistoimintasopimuksen sopijaosapuolet: Yh 19.10.2015 119 Liite 1 Yhte ist oim inta sopim us maaseutuhallinnon tehtävien järjestämisestä Yhteistoimintasopimuksen sopijaosapuolet: Maaseutuhallinnon järjestämisvastuun tällä sopimuksella luovuttavat

Lisätiedot

TASEPALVELUSOPIMUS (Balance Agreement) NRO XX [TASEVASTAAVA OY] sekä FINGRID OYJ

TASEPALVELUSOPIMUS (Balance Agreement) NRO XX [TASEVASTAAVA OY] sekä FINGRID OYJ TASEPALVELUSOPIMUS (Balance Agreement) NRO XX [TASEVASTAAVA OY] sekä FINGRID OYJ 2 (7) Sisällys 1 SOPIMUSOSAPUOLET JA SOPIMUKSEN TARKOITUS... 3 2 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO... 3 3 AVOIN SÄHKÖNTOIMITUS... 3

Lisätiedot

xxxxxxx (jäljempänä Palveluntuottaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx y-tunnus Nimi,osoite, y-tunnus, tehtävä Nimi, osoite, y-tunnus, tehtävä

xxxxxxx (jäljempänä Palveluntuottaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx y-tunnus Nimi,osoite, y-tunnus, tehtävä Nimi, osoite, y-tunnus, tehtävä 1 SOPIMUSLUONNOS, AULAPALVELUT 1.1. Sopijapuolet Helsingin kaupunki (jäljempänä Tilaaja) Ympäristökeskus PL 500, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Käyntiosoite: Viikinkaari 2 a, 00790 Helsinki Y-tunnus: 0201256-6

Lisätiedot

PL 6000, 00099 Helsingin kaupunki. ja xxxxxxx (jäljempänä Palveluntuottaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx y-tunnus

PL 6000, 00099 Helsingin kaupunki. ja xxxxxxx (jäljempänä Palveluntuottaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx y-tunnus 1 SUUN TERVEYDENHUOLLON ANESTESIAPALVELUN HANKINTA 1. Sopijapuolet Helsingin kaupunki (jäljempänä Tilaaja) Osoite: Helsingin kaupungin terveyskeskus PL 6000, 00099 Helsingin kaupunki ja xxxxxxx (jäljempänä

Lisätiedot

TÄMÄ KONSULTOINTISOPIMUS liitteineen ("Sopimus") on tehty seuraavien osapuolten välillä:

TÄMÄ KONSULTOINTISOPIMUS liitteineen (Sopimus) on tehty seuraavien osapuolten välillä: TÄMÄ KONSULTOINTISOPIMUS liitteineen ("Sopimus") on tehty seuraavien osapuolten välillä: (1) Ranuan kunta (y-tunnus 0191974-8), Aapiskuja 6 B, 97700 Ranua ("Tilaaja"); ja (2) [ ] (y-tunnus [ ]), [LISÄÄ

Lisätiedot

Suositus harrastajateatterin ohjaustariffiksi

Suositus harrastajateatterin ohjaustariffiksi Teatteri- ja Mediatyöntekijät ry TeMe Suomen Teatteriohjaajien Liitto ry Suositus harrastajateatterin ohjaustariffiksi 1. Tämä on Suomen Teatteriohjaajien Liiton suositus harrastajateatterikentän ohjaustariffiksi.

Lisätiedot

Sopimus ajoneuvojen ennakkoilmoittamisesta

Sopimus ajoneuvojen ennakkoilmoittamisesta Dnro Sopimus ajoneuvojen ennakkoilmoittamisesta 1. Sopijapuolet Liikenteen turvallisuusvirasto (jäljempänä Trafi) PL 320, 00101 Helsinki, ja [yritys] (jäljempänä Ennakkoilmoittaja), Y-tunnus [Y-tunnus]

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN JA KAUNIAISTEN KAUPUNGIN VÄLINEN YHTEISTYÖSOPIMUS KOSKIEN ESPOON SAIRAALAN TUOTTAMIA PALVELUITA

ESPOON KAUPUNGIN JA KAUNIAISTEN KAUPUNGIN VÄLINEN YHTEISTYÖSOPIMUS KOSKIEN ESPOON SAIRAALAN TUOTTAMIA PALVELUITA Yhteistyösopimus 1 (7) ESPOON KAUPUNGIN JA KAUNIAISTEN KAUPUNGIN VÄLINEN YHTEISTYÖSOPIMUS KOSKIEN ESPOON SAIRAALAN TUOTTAMIA PALVELUITA 1. Sopimuksen osapuolet Espoon kaupunki Sosiaali- ja terveystoimen

Lisätiedot

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA,

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA, VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA, 19.3.2018 1 Edun sisältö 2 Edunjättäjä Valtion palveluksessa olleen henkilön kuoltua maksetaan ryhmähenkivakuutusta vastaavaa etua tämän

Lisätiedot

SOPIMUS TAVARAN X HANKINNASTA

SOPIMUS TAVARAN X HANKINNASTA LIITE 5A SOPIMUS SOPIMUS TAVARAN X HANKINNASTA 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: Jyväskylän yliopisto Pl 35 40014 Jyväskylän yliopisto (jäljempänä Tilaaja ) Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa:

Lisätiedot

Henkilöstön siirtyminen uuteen maakuntaan. Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, KT Uudenmaan maakuntaparlamentti

Henkilöstön siirtyminen uuteen maakuntaan. Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, KT Uudenmaan maakuntaparlamentti Henkilöstön siirtyminen uuteen maakuntaan Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, KT Uudenmaan maakuntaparlamentti 24.11.2017 Henkilöstöä siirtyy maakuntakonserniin 1.1.2020 2 Maakunnille siirtyvä

Lisätiedot

TAAJUUSOHJATUN KÄYTTÖ- JA HÄIRIÖRESERVIN TUNTIMARKKINASOPIMUS NRO XX RESERVITOIMITTAJA OY sekä FINGRID OYJ

TAAJUUSOHJATUN KÄYTTÖ- JA HÄIRIÖRESERVIN TUNTIMARKKINASOPIMUS NRO XX RESERVITOIMITTAJA OY sekä FINGRID OYJ TAAJUUSOHJATUN KÄYTTÖ- JA HÄIRIÖRESERVIN TUNTIMARKKINASOPIMUS NRO XX RESERVITOIMITTAJA OY sekä FINGRID OYJ 2 (5) 1 SOPIMUKSEN TARKOITUS XXXXXX, Y-tunnus YYYYYYY-Y (Reservitoimittaja) ja Fingrid Oyj, Y-tunnus

Lisätiedot

Sote ja maakuntauudistus henkilöstön asema, uudet työnantajakonsernit

Sote ja maakuntauudistus henkilöstön asema, uudet työnantajakonsernit Sote ja maakuntauudistus henkilöstön asema, uudet työnantajakonsernit Kuormitus hallintaan, Kuntatalo 5.6.2017 Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas Maakunnille siirtyvä henkilöstö tehtäväalueittain

Lisätiedot

Henkilöstön asema maakuntauudistuksen yhteydessä Maakuntauudistuksen projektiryhmän liikkeenluovutusta koskeva päätös

Henkilöstön asema maakuntauudistuksen yhteydessä Maakuntauudistuksen projektiryhmän liikkeenluovutusta koskeva päätös Henkilöstön asema maakuntauudistuksen yhteydessä Maakuntauudistuksen projektiryhmän liikkeenluovutusta koskeva päätös 23.8.2016 Maakuntauudistuksen projektiryhmän päätös 23.8.2016 Säädetään erikseen siitä,

Lisätiedot

SOPIMUS KIVIKON PÄIVÄKODIN OPPIMISYMPÄRISTÖN AV-LAITTEISTA

SOPIMUS KIVIKON PÄIVÄKODIN OPPIMISYMPÄRISTÖN AV-LAITTEISTA Liite 4 Sopimusmalli (AV-laitteet) SOPIMUS KIVIKON PÄIVÄKODIN OPPIMISYMPÄRISTÖN AV-LAITTEISTA 1. Osapuolet ja yhteyshenkilöt Tilaaja: Kemin kaupunki Osoite: Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: [nimetään

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNNAN JA HUS-SERVIS LIIKELAITOKSEN SOPIMUS TEKSTINKÄSITTELYPALVELUISTA

NURMIJÄRVEN KUNNAN JA HUS-SERVIS LIIKELAITOKSEN SOPIMUS TEKSTINKÄSITTELYPALVELUISTA NURMIJÄRVEN KUNNAN JA HUS-SERVIS LIIKELAITOKSEN SOPIMUS TEKSTINKÄSITTELYPALVELUISTA 1 SOPIJAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT 1.1 Tilaaja Nurmijärven kunta (jäljempänä Tilaaja) < osoite > < Y-tunnus > 1.2 Toimittaja

Lisätiedot

SEINÄJOEN TYÖTERVEYS OY

SEINÄJOEN TYÖTERVEYS OY 1 (5) SEINÄJOEN TYÖTERVEYS OY YLEISET SOPIMUSEHDOT Nämä yleiset sopimusehdot ovat osa Seinäjoen Työterveys Oy:n ja Asiakkaan välistä työterveyshuollon palvelusopimusta. Näitä sopimusehtoja sovelletaan

Lisätiedot

1 TASEHALLINNAN EHTOJEN SOVELTAMINEN MÄÄRITELMÄT MUUT EHDOT TASEVASTUU JA TASEPOIKKEAMIEN KÄSITTELY... 3

1 TASEHALLINNAN EHTOJEN SOVELTAMINEN MÄÄRITELMÄT MUUT EHDOT TASEVASTUU JA TASEPOIKKEAMIEN KÄSITTELY... 3 Tasehallinnan ehdot Tasehallinnan ehdot 2 (5) Sisällysluettelo 1 TASEHALLINNAN EHTOJEN SOVELTAMINEN... 3 2 MÄÄRITELMÄT... 3 3 MUUT EHDOT... 3 4 TASEVASTUU JA TASEPOIKKEAMIEN KÄSITTELY... 3 5 TIEDONVAIHTO

Lisätiedot

LIIKETOIMINNAN LUOVUTUSSOPIMUS

LIIKETOIMINNAN LUOVUTUSSOPIMUS I OSAPUOLET 85801 Haapajàrvi PL 66 1.1 Peruspalvelukuntayhtyma Selänne (y-tunnus 2265415-2) ehdoin: Tàmä sopimus ( Sopimus ) koskee alla mainitun liiketoiminnan luovutusta, joka tapahtuu seuraavin 1(5)

Lisätiedot

SOPIMUS ASIANTUNTIJA-AVUSTAJAPALVELUN TUOTTAMISESTA ASIANTUNTIJAAVUSTEISESSA HUOLTORIITOJEN SOVITTELUSSA TUOMIOISTUIMESSA

SOPIMUS ASIANTUNTIJA-AVUSTAJAPALVELUN TUOTTAMISESTA ASIANTUNTIJAAVUSTEISESSA HUOLTORIITOJEN SOVITTELUSSA TUOMIOISTUIMESSA 1 (7) SOPIMUS ASIANTUNTIJA-AVUSTAJAPALVELUN TUOTTAMISESTA ASIANTUNTIJAAVUSTEISESSA HUOLTORIITOJEN SOVITTELUSSA TUOMIOISTUIMESSA 1. Sopimuksen osapuolet Espoon kaupunki Sosiaali- ja terveystoimen toimiala

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö (jäljempänä LVM)

Liikenne- ja viestintäministeriö (jäljempänä LVM) 1 SOPIMUS KAUKO- JA LÄHIJUNALIIKENTEEN OSTAMISESTA 1. OSAPUOLET Liikenne- ja viestintäministeriö (jäljempänä LVM) VR-Yhtymä Oy (jäljempänä VR) 2. SOPIMUKSEN TARKOITUS JA KOHDE LVM ostaa VR:ltä sopimuskauden

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 197/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi henkilökunnan aseman järjestämisestä kunnallisen sosiaalihuollon tai terveydenhuollon laitoksen taikka tehtävän siirtyessä toisen kunnan tai kuntainliiton

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN LINJA-AUTOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMISTILANTEISSA NOUDATETTAVAT TYÖSUHTEEN EHDOT JA MENETTELYTAVAT

PÄÄKAUPUNKISEUDUN LINJA-AUTOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMISTILANTEISSA NOUDATETTAVAT TYÖSUHTEEN EHDOT JA MENETTELYTAVAT PÄÄKAUPUNKISEUDUN LINJA-AUTOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMISTILANTEISSA NOUDATETTAVAT TYÖSUHTEEN EHDOT JA MENETTELYTAVAT 1 Sopimuksen soveltamisala Sopimuksen perusteella määräytyvät henkilöstön asema ja työehdot

Lisätiedot

Luonnos KAUPPASOPIMUS 1 OSAPUOLET. Lappeenrannan kaupunki, Y-tunnus: PL 11, Lappeenranta. ( Ostaja )

Luonnos KAUPPASOPIMUS 1 OSAPUOLET. Lappeenrannan kaupunki, Y-tunnus: PL 11, Lappeenranta. ( Ostaja ) KAUPPASOPIMUS 1 OSAPUOLET Lappeenrannan kaupunki, Y-tunnus: 0162193-3 PL 11, 53101 Lappeenranta ( Ostaja ) ja Lappeenrannan Kuntakiinteistöt Oy, Y-tunnus: 2836239-6 PL11, 53101 Lappeenranta ( Myyjä ) Myyjä

Lisätiedot

SOPIMUS KOTIHOITOPALVELUIDEN HANKINNASTA TAMMIKARTANON ASUKKAILLE

SOPIMUS KOTIHOITOPALVELUIDEN HANKINNASTA TAMMIKARTANON ASUKKAILLE SOPIMUS KOTIHOITOPALVELUIDEN HANKINNASTA TAMMIKARTANON ASUKKAILLE 1. SOPIJAOSAPUOLET Tilaaja Tammelan kunta, Hakkapeliitantie 2 31300 TAMMELA puh.03 41 201, fax 03 436 0407 Yhteyshenkilö sosiaalijohtaja

Lisätiedot

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA 1 Edun sisältö 2 Edunjättäjä Valtion palveluksessa olleen henkilön kuoltua maksetaan ryhmähenkivakuutusta vastaavaa etua tämän sopimuksen

Lisätiedot

Työelämän juridiset pelisäännöt

Työelämän juridiset pelisäännöt Työelämän juridiset pelisäännöt 7.11.2017 Heidi Tupamäki lakimies Työsuhde Työsuhde on sopimussuhde jossa työntekijä sitoutuu sopimuksella - tekemään henkilökohtaisesti työtä - työnantajan lukuun - tämän

Lisätiedot

JHL:n edustajisto/hallitus Dan Koivulaakso

JHL:n edustajisto/hallitus Dan Koivulaakso Kilpailukykysopimuksen soveltaminen 2016 TTES:n neuvottelutulos 30.5.2016 JHL:n edustajisto/hallitus 31.05.2016 Dan Koivulaakso Allekirjoituspöytäkirja 1 : Työmarkkinakeskusjärjestöjen Kilpailukykysopimusta

Lisätiedot

Sopimus kulttuurimatkailutuotteen tekemisestä ja käytöstä (malli)

Sopimus kulttuurimatkailutuotteen tekemisestä ja käytöstä (malli) Sopimus kulttuurimatkailutuotteen tekemisestä ja käytöstä (malli) Tämä sopimus ei ole virallinen sopimus, vaan malli, jonka pohjalle rakentaa sellainen. Huomioita; Kulttuurimatkailun viitekehyksessä on

Lisätiedot

rehtorit ja apulaisrehtorit,

rehtorit ja apulaisrehtorit, AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 LIITE T1 Tätä liitettä sovelletaan ten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit, kokoaikaiset opettajat, osa-aikaiset opettajat,

Lisätiedot

JHL:n edustajisto/hallitus Håkan Ekström

JHL:n edustajisto/hallitus Håkan Ekström Kilpailukykysopimuksen soveltaminen 2016 Kunta-alan KVTES neuvottelutulos 30.5.2016 JHL:n edustajisto/hallitus 31.5.2016 Håkan Ekström Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2017 Allekirjoituspöytäkirjan

Lisätiedot

Lisätietoja 1 (5) Sosiaali- ja terveyskeskus 18.9.2008

Lisätietoja 1 (5) Sosiaali- ja terveyskeskus 18.9.2008 Lisätietoja 1 (5) Vastauksia Valkeakosken tehostetun palveluasumisen tarjouskilpailusta esitettyihin kysymyksiin (kysymykset pyydetty 11.9.2009 ja luvattu vastaukset 18.9.2009) KYSYMYS: Kaupungin oman

Lisätiedot

SOPIMUS KLAUKKALAN VANHUSTENTALON LIIKUNTASALIN KUNTOSALILAITTEIDEN HANKINNASTA

SOPIMUS KLAUKKALAN VANHUSTENTALON LIIKUNTASALIN KUNTOSALILAITTEIDEN HANKINNASTA 1 (5) SOPIMUS KLAUKKALAN VANHUSTENTALON LIIKUNTASALIN KUNTOSALILAITTEIDEN HANKINNASTA 1. Osapuolet ja yhteyshenkilöt Tilaaja: Tilaajan yhteyshenkilö Toimittaja: Y-tunnus: Toimittajan yhteyshenkilö 2. Sovellettavat

Lisätiedot

TEHORESERVIN KÄYTTÖSOPIMUS NRO 2 / FORTUM POWER AND HEAT OY sekä FINEXTRA OY

TEHORESERVIN KÄYTTÖSOPIMUS NRO 2 / FORTUM POWER AND HEAT OY sekä FINEXTRA OY TEHORESERVIN KÄYTTÖSOPIMUS NRO 2 / 2017-2020 FORTUM POWER AND HEAT OY sekä FINEXTRA OY 2 (6) 1 SOPIMUKSEN TARKOITUS Fortum Power and Heat Oy (Kuormanhaltija), Y-tunnus: 0109160-2 ja Finextra Oy (Finextra),

Lisätiedot