Ylitarkastaja Sini Lahdenperä SISÄMINISTERIÖN ASETUS PYSÄKÖINTIVIRHEMAKSUSTA. 1 Johdanto
|
|
- Laura Majanlahti
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SISÄMINISTERIÖ Muistio Ylitarkastaja Sini Lahdenperä SISÄMINISTERIÖN ASETUS PYSÄKÖINTIVIRHEMAKSUSTA 1 Johdanto Pysäköinninvalvonnasta annetun lain (727/2011) 3 :n 1 momentin mukaan pysäköintivirhemaksu on pysäköintivirheen laadusta riippumatta 20 euroa. Sisäministeriön asetuksella voidaan säätää korkeammasta pysäköintivirhemaksusta kunnassa tai sen osassa, jos liikennetiheys, paikoitustilojen niukkuus, pysäköintivirheiden määrä, liikenteen sujuvuus tai muut liikenteelliset syyt sitä vaativat. Pysäköintivirhemaksun enimmäismäärä on 60 euroa tai, jos kunnan eri osissa peritään erisuuruista pysäköintimaksua, 80 euroa siinä osassa, jossa pysäköintimaksu on suurin. Pysäköintivirhemaksun korottamista koskevan esityksen tekee yleensä kunta. Myös poliisilaitos voi esittää maksun korottamista. Pysäköinninvalvonnasta annetun lain 3 :n 1 momentin mukaan sisäministeriön on ennen asetuksen antamista pyydettävä lausunto kunnalta ja tarvittaessa asianomaiselta poliisilaitokselta, jos kunnallinen pysäköinninvalvonta on järjestetty. Käytännössä korotuspäätökset ovat pitkälti riippuvaisia kunnan koosta ja asukasluvusta sekä liikenteellisistä erityisolosuhteista. Sisäministeriö antaa asetuksen pysäköintivirhemaksusta vuosittain. Asetukseen kootaan kaikki 20 euroa suuremmat pysäköintivirhemaksut. Viimeisin asetus (225/2016) on tullut voimaan 1 päivänä toukokuuta Sisäministeriölle tehdyt esitykset Sisäministeriö pyysi kunnilta esityksiä pysäköintivirhemaksun korottamiseksi tammikuun 2017 loppuun mennessä. Pysäköintivirhemaksua esitettiin korotettavaksi Hämeenlinnan, Kuusamon, Mikkelin ja Porin kaupungeissa sekä Kemiönsaaren kunnassa. Hämeenlinnan kaupunki esittää pysäköintivirhemaksun korottamista 45 eurosta 55 euroon. Verrattaessa kaupunkikeskustojen liikenneolosuhteita ja ottaen huomioon pysäköintiolosuhteet sekä pysäköintipaikkojen määrän vähentyminen etenkin Hämeenlinnan keskustassa, on pysäköintivirhemaksua tarkoituksenmukaista korottaa 55 euroon. Hämeenlinnan keskustan pysäköintiohjelman (raportti 2016) mukaan pysäköinnin kokonaisvaltainen järjestäminen on Hämeenlinnan ydinkeskustan tulevan kehityksen ja kilpailukyvyn kannalta avainasemassa. Uuden rakentamisen myötä keskustan työpaikka- ja asukasmäärät kasvavat samalla, kun pysäköintiin soveltuva maa-alue vähenee. Hämeenlinnan kaupungista poistuu vuodesta 2017 alkaen 487 pysäköintipaikkaa keskustan ja Rautatieaseman välittömästä läheisyydestä. Korvaavia pysäköintipaikkoja on odotettavissa 5-10 vuoden kuluessa. Vaihtoehtona on vastata pysäköintitarpeeseen mm. keskitetyllä pysäköintiratkaisulla. Pysäköintivirhemaksulla vaikutetaan liikennekäyttäytymiseen ja siten liikenteen turvallisuuteen ja sujumiseen sekä lisätään pysäköintipaikkojen kiertoa. Suurin tarve tähän on Hämeenlinnassa kaupunkikeskustassa, jossa pysäköintiolosuhteissa tapahtuu suurimmat muutokset.
2 2 Hämeen poliisilaitos puoltaa esitystä. Kaupunkialueella liikennetiheys, paikoitustilojen niukkuus ja osin myös pysäköintivirheiden määrä ovat perusteita korottamiselle. Sanktion ennalta arvattavuus- ja yhdenvertaisuusseikat edellyttävät poliisilaitoksen mielestä sitä, että maksu on koko kaupunkialueella samansuuruinen. Pysäköintivirheitä esiintyy erityisesti Poltinahontiellä paikallisen jääkiekon liigaseuran pelien ja muiden jäähallin tapahtumien aikaan. Tie on hieman etäämmällä ydinkeskustasta, mutta rikkeenä väärin pysäköinti on yhtä moitittavaa kuin keskustassa. Kuusamon kaupunki esittää Kuusamon kaupungin Rukan taajaman alueella pysäköintivirhemaksun korottamista 25 eurosta 50 euroon. Esitystä perustellaan Rukan alueen pysäköinnin kausiluontoisuudella, Rukan kylän maksuttomien pysäköintipaikkojen niukkuudella ja Rukan kylässä havaitulla henkilöautojen pysäköimisestä linja-autoille varatuilla paikoilla. Oulun poliisilaitos puoltaa esitystä. Rukan alue on yksi Suomen vilkkaimmista hiihtokeskuksista ja kausi on pitkä, alkaen lokakuusta, päättyen yleensä äitienpäivään. Myös ns. ruska-aika on erittäin suosittua aikaa Koillismaan alueella ja erityisesti Rukan alueella. Pahimmat ongelmat esiintyvät talvisesongin aikana, jolloin myös suuri lumen määrä rajoittaa pysäköintialueiden kokoa sekä määrää ja näin vaikeuttaa tilannetta suhteutettuna liikennemääriin. Myös liikenteen sujuvuudelle tilanne aiheuttaa haittaa. Pahimpia aikoja ovat juhlapyhät sekä hiihtolomakausi. Kuusamon kaupungin esittämät perusteet korotukselle ovat Poliisilaitoksen näkemyksen mukaan perusteltuja tosiasioita. Poliisin antamien pysäköintivirhemaksujen määrä ei ole merkittävä, sillä poliisi joutuu priorisoimaan tehtävät, eikä pysäköinninvalvontaan ole useinkaan mahdollisuutta. Korotettu maksu toimisi ennalta estävästi pysäköintiongelman ratkaisemisessa. Mikkelin kaupunki esittää pysäköintivirhemaksun korottamista 40 eurosta 50 euroon. Mikkelissä annettujen pysäköintivirhemaksujen määrä on laskenut tasaisesti vuodesta 2012 vuoteen 2015 saakka. Vuonna 2012 määrä oli kappaletta ja vuonna 2015 enää kappaletta. Tätä lukumäärän laskua on selitetty vuonna 2012 tapahtuneen virhemaksun korotuksen ja ajoittaisen valvontahenkilökunnan vajeen lisäksi myös autoihin lisäaikaa ostavien ns. parkkiperhosten toiminnalla. Vuonna 2016 virhemaksujen määrä on kääntynyt selvään kasvuun ja vuoden 2015 lukumäärä ylittyi jo syyskuussa. Marraskuun loppuun mennessä virhemaksuja oli annettu noin kappaletta. Henkilöstömäärä on käytännössä pysynyt samana ja parkkiperhosetkin toimivat kesäisin yhtä innokkaasti kuin edellisinä vuosina, joten kasvun syy on jokin muu. Keskuspysäköintilaitoksen rakentaminen torin alle ja torin alueella olleen kaupungin suosituimman pysäköintialueen poistaminen käytöstä sekä samanaikainen kävelykeskustan laajentaminen ovat vähentäneet maanpäällisiä pysäköintipaikkoja ydinkeskustan alueella. Torin viereen on valmistunut kaksi suurta kauppakeskusta. Terveyspalveluja keskitetään keskustassa oleviin sairaalakortteleihin. Keskustan kortteleita on rakennettu entistä tehokkaammin ja vielä vajaakäytössä oleviin tontteihin kohdistuu suuria rakennuspaineita. Muutokset lisäävät asiointia ja asiointipysäköintiä sekä huoltoliikennettä. Tarjolla on entistä enemmän maksullisia pysäköintihallipaikkoja ja muiden paikkojen määrä vähenee. Kävelykaduilla pysäköinti on kokonaan kielletty ja huoltoajokin sallitaan vain hyvin rajoitetusti. Keskustassa tai sen välittö-
3 3 mässä läheisyydessä järjestetään entistä enemmän suuria yleisötapahtumia. Seurauksena edellä mainituista on todennäköisesti se, että paine tahalliseen väärinpysäköintiin lisääntyy. Pysäköintivirhemaksun korotusesityksellä pyritään vaikuttamaan erityisesti tahallisten tai välinpitämättömyydestä johtuvien pysäköintivirheiden määrään ja myös lisäämään kuljettajien huolellisuutta liikennemerkkien ja määräysten noudattamisessa. Korotus saa yleensä runsaasti julkisuutta tiedotusvälineiden kautta, mikä edistää sen ennalta ehkäisevää vaikutusta. Tilastollisesti on voitu havaita, että pysäköintivirheiden määrä on selvästi laskenut aina maksun korotuksen jälkeen. Tämä näkyy tilastoissa myös vuonna 2012 tehdyn korotuksen jälkeen. Vaikutus ei kuitenkaan kestä montaa vuotta. Itä-Suomen poliisilaitos on lausunnossaan todennut, että liikenteellisesti poliisilaitos ei ole havainnut merkittäviä muutoksia Mikkelin alueella. Silmämääräisesti arvioiden venäläisten ajoneuvojen määrä katukuvassa on ollut vähäisempi vuonna 2016 kuin aiemmin 2010-luvulla. Mikkelin kaupungin pysäköintivirhemaksujen määrän kehitys oli laskeva vuodesta 2012 vuoteen 2015 saakka. Vuonna 2016 määrä Mikkelin kaupungin esityksen mukaan nousi. Mikkelin kaupungin esityksestä ei käy tarkemmin ilmi kohdistuiko lisääntynyt virheellinen pysäköinti jollekin tietylle alueelle. Mikkelin keskussairaalan yhteyteen on vuonna 2016 aloitettu rakentamaan suurta 420-paikkaista pysäköintilaitosta, joka valmistunee keväällä Rakennusprojektin takia työpaikka- ja asiointiliikenne on joutunut tilanteeseen, jossa pysäköintipaikkoja on tilapäisesti vähemmän ja ne sijaitsevat suurelta osin katujen varsilla. Miten tilanne kehittyy pysäköintilaitoksen valmistuttua jää nähtäväksi. Mikkeli on maaseutumainen kaupunki, jossa keskustaajaman lisäksi on useita pienempiä asutustihentymiä. Ruutukaava-alue ei ole kovinkaan suuri, eikä poliisilla ole tietoa merkittävistä pysäköintiin liittyvistä ongelmista esim. Haukivuoren, Ristiinan tai Anttolan taajamissa. Maksullista pysäköintialuetta Mikkelin kaupungissa on lähinnä torin läheisyydessä. Pysäköintivirhemaksun suuruus olisi esitetyn korotuksen jälkeen 50 euroa. Maksu olisi silloin Mikkelissä samansuuruinen kuin suuremmissa kaupungeissa. Mikkelin kaupunki on toimittanut sisäministeriölle vastineen Itä-Suomen poliisilaitoksen lausunnon johdosta. vastineessaan todennut, että pysäköintivirhemaksujen määrä on kasvanut edellisvuodesta selkeästi (vuonna kpl, vuonna kpl ja vuonna kpl). Myös poliisin määräämien pysäköintivirhemaksujen määrä on kasvanut (vuonna kpl, vuonna kpl ja vuonna kpl). Pysäköinnintarkastajien mukaan virheellisen pysäköinnin määrä on lisääntynyt tasaisesti eri alueilla ja samoin eri virhetyypeissä eikä ole osoitettavissa jotakin tiettyä ongelma-aluetta, joka selittäisi kasvua. Invalidipaikkojen luvattomasta käytöstä ja pysäyttämiskieltojen rikkomisesta määrättiin viime vuonna yli kaksi kertaa niin paljon pysäköintivirhemaksuja kuin vuonna Myös suojatielle tai sen eteen pysäköintien määrä kasvoi enemmän kuin pysäköintivirheet keskimäärin. Pysäköintikieltopaikoilla ja maksullisilla paikoilla kasvu oli suhteessa pienempää eli vakavampien pysäköintivirheiden osuus on kasvanut eniten. Keskussairaalan pysäköintilaitos ja sen rakennustöiden aiheuttamat pysäköintirajoitukset eivät selitä virhemaksujen määrän kasvua. Sairaalan lähialueelta tulee arvion mukaan 5-10 prosenttia virhemaksuista ja poliisin kirjoittamista virhemaksuista tus-
4 4 kin yhtään. Vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä pysäköintivirhemaksujen määrä kasvoi noin 30 % edelliseen vuoteen verrattuna ja tuolloin ei sairaala-alueella vielä ollut rakennustöiden aiheuttamia pysäköintirajoituksia. Sairaalan ympäristöön on järjestetty tilapäisiä pysäköintialueita henkilökunnan ja asiakkaiden käyttöön, koska yksi pysäköintialue on pysyvästi poistunut käytöstä ja kadunvarsipysäköintiä on jouduttu rajoittamaan. Terveydenhuollon toimintoja keskistetään tähän sairaalakortteliin, joten liikennemäärät alueella kasvavat. Pysäköintilaitoksen käyttöönoton jälkeen lähistön kadunvarsipysäköintiin tulee pysyviä rajoituksia. Osa pysäköintipaikoista poistuu kokonaan käytöstä mm. kevyen liikenteen väylien ja taksipaikkojen alta, aikarajoitettu kiekkopysäköinti laajenee merkittävästi ja sallittuja pysäköintiaikoja kadunvarsipaikoilla lyhennetään. Sairaalan kiinteistöiltä pysäköintipaikkoja vähennetään ja siirretään pysäköintilaitokseen. Kun uusi pysäköintilaitos on maksullinen, huomattava osa pysäköijistä välttää sen käyttämistä ja etsii paikkoja muualta. Pysäköintimaksu kadunvarsipaikoilla nousi viime vuonna. Tämä lisää pysäköijien halua pysäköintimaksun laiminlyöntiin tai siihen, että pysäköintiaikaa ostetaan vain minimimäärä sekä siihen, että haetaan mieluummin maksuttomia paikkoja. Vuoropysäköinnin käyttö lisääntyy Mikkelissä jatkuvasti. Vuoropysäköintikieltojen noudattamisessa on jatkuvasti ongelmia. Etenkin aamuisin autoja seisoo kielletyillä alueilla ja katujen auraaminen ja reunavallien tai hiekoitushiekan poistaminen on näiltä kohdilta mahdotonta. Kunnallisen pysäköinninvalvonnan piirissä on toista sataa yksityistä kiinteistöä, keskusta-alueella ja keskustan ulkopuolella. Määrä kasvaa joka vuosi. Uuden kiinteistön tuleminen valvonnan piiriin siirtää usein ongelmat viereisille kiinteistöille. Kuntaliitosten kautta Mikkeliin liitetyissä taajamissa pysäköintivirheitä esiintyy lähinnä erilaisten yleisötapahtumien yhteydessä. Korottamisen tulisi kohdistua koko kaupungin alueelle. Keskusta-alueen ulkopuolella pysäköintivirheitä tapahtuu vähän, mutta virheet ovat sellaisia, joista on selvää haittaa muulle liikenteelle. Lisäksi alueiden järkevä rajaaminen olisi vaikeaa, mikäli virhemaksun suuruus haluttaisiin porrastaa alueellisesti. Mikkelin alueella on loma-asutusta suhteessa enemmän kuin vertailukaupungeissa ja tämä lisää liikennemääriä erityisesti kesäaikaan, mutta nykyisin yhä yleisempien talviasuttavien loma-asuntojen kautta läpi vuoden. Monessa asukasluvultaan pienemmässä kaupungissa virhemaksu on nykyisin suurempi kuin Mikkelissä. Itä-Suomen poliisilaitoksella ei lausunut Mikkelin kaupungin vastineen johdosta. Porin kaupunki esittää pysäköintivirhemaksun korottamista 45 eurosta 50 euroon perusteluina liikenneturvallisuus ja liikenteen sujuvuusnäkökohdat. Nykyinen virhemaksu on ollut voimassa vuodesta Aiempien korotusten yhteydessä on havaittu, että korotus vaikuttaa jonkin aikaa virhemaksuja vähentävästi ja pysäköintimääräyksiä noudatetaan tarkemmin. Pysäköintivirhemaksulla voidaan merkittävästi vaikuttaa siihen, miten autoilijat noudattavat pysäköintiin liittyvää lainsäädäntöä ja vallitsevia pysäköintijärjestelyjä. Pysäköintijärjestelyjen tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta ja turvata liikenteen sujuvuus eri olosuhteissa. Pysäköintivirhemaksun tulee olla niin korkea, että sillä saavutetaan ennakoiva vaikutus autoilijoiden sääntöjen noudattamiseen. Mikäli maksu on liian matala, autoilijoiden kynnys pysäköidä väärin madaltuu ja liikennejärjestelyjen vaikuttavuus häviää.
5 5 Lounais-Suomen poliisilaitos puoltaa Porin kaupungin esitystä. Lounais-Suomen Poliisilaitos katsoo, että Porin keskustan paikoitustilojen niukkuus sekä virheellisen pysäköinnin yleisyys edellyttävät pysäköintivirhemaksun korottamista 50 euroon, jotta pysäköintisäännöksiä noudatettaisiin nykyistä paremmin ja jotta pysäköintitilaa olisi nykyistä paremmin saatavilla tienkäyttäjille. Poliisilaitos toteaa myös, että saman suuruusluokan kaupungeissa maksu on joko ydinkeskustan tai koko kaupungin alueella 50 euroa tai enemmän. Porin kaupunki on sisäministeriön pyynnöstä täydentänyt korotusesitystään. Täydennyksessä Porin kaupunki on tuonut esiin, että korotuksen tarkoituksena on säilyttää ennaltaehkäisevä vaikutus virhemaksujen määrään pysäköintitarpeiden kasvaessa. Vertailukaupungeissa pysäköintivirhemaksun suurus on 50 euroa. Raumalla, joka on Poria lähin kaupunki ja jossa asukasluku on huomattavasti pienempi ( asukasta) on virhemaksun suuruus myös 50 euroa. Porissa annettujen pysäköintivirhemaksujen määrä on laskenut vähän vuodesta 2014 vuoteen Vuonna 2014 määrä oli kappaletta, vuonna ja vuonna kappaletta. Vuonna 2014 tullut 5 euron korotus ei kääntänyt virhemaksujen määrää selvään laskuun. Henkilöstön määrä on pysynyt samana. Korotuksella pyritään vaikuttamaan pysäköintivirheiden määrään. Korotus saa aikaan julkisuutta, jolloin tämä edistää ennalta ehkäisevää vaikutusta. Kemiönsaaren kunta esittää pysäköintivirhemaksun korottamista 20 eurosta 60 euroon. Pysäköintivirhemaksun ollessa niin matala, useat autoilijat jättävät huomioimatta alueen liikennesäännöt ja pysäköivät alueelle, jossa pysäköinti on kielletty. Tämä aiheuttaa liikenneturvallisuuden vaarantumisen erityisesti vilkkaana kesäaikana. Esimerkkialueena voidaan mainita Kasnäs, jossa useat autoilijat pysäköivät maantien varteen, jossa pysäköinti on kielletty, vaikka aivan vieressä sijaitsee suuri parkkipaikka. Kesäaikana Taalintehtaalla vierailijoille on hädin tuskin riittävästi parkkipaikkoja saatavilla. Kunnalla on alueella käytössä lyhytaikaisia parkkipaikkoja, joissa parkkikiekon käyttäminen on pakollista. Näillä paikoilla seisovat samat autot pysäköitynä viikkojen ajan ja vievät pysäköintitilaa muilta. Lounais-Suomen poliisilaitos ei puolla kunnan aloitetta maksun korottamiseksi. Poliisilaitos toteaa, että kunnan alueella on käytössä riittävästi pysäköintitilaa. Kunnan hakemuksesta ilmenevä ongelma rajoittuu pääosin kahteen kunnan alueeseen ja tällöin kunnan kuvaama ongelma ilmenee kesäaikana pysäköintinä sellaisille paikoille, joissa pysäköintiä on ajallisesti rajoitettu. Poliisille tämä pysäköintiongelma ei ole erityisesti tullut tietoon. Pysäköintivirhemaksun korottaminen tuskin sinällään vähentäisi sääntöjenvastaista pysäköintiä. Kysymys on siitä, että nytkin käytössä olevin keinoin asiaan voitaisiin puuttua ja siten ongelmaa vähentää. Kemiönsaaren kunta on toimittanut sisäministeriölle vastineen Lounais-Suomen poliisilaitoksen lausuman johdosta. Kemiönsaaren kunta on vastineessaan tuonut esiin, että kesäturismi hankaloittaa pysäköimistä Taalintehtaan ja Kasnäsin alueilla. Taalintehtaan alue houkuttelee kesäisin turisteja, jotka eivät noudata pysäköintirajoituksia kauppojen ja ravintoloiden läheisyydessä. Satamassa on olemassa pitkäaikaiseen pysäköintiin tarkoitettu alue, mutta tästä huolimatta autoja pysäköidään sen sijaan virheellisesti lyhytaikaisille pysäköintipaikoille pysäköintivirhemaksun alhaisuudesta johtuen.
6 6 Kasnäsissä on puolestaan usean vuoden ajan ollut ongelmana, että autoja pysäköidään maantien varteen, jossa autot tukkivat ajoväylän, vaikka ajotiellä vallitsee pysäköintikielto. Vuonna 2013 kunta rakennutti alueelle 40 paikan suuruisen pysäköintialueen. Vuonna 2015 parkkitilaa kasvatettiin yhteensä 300 paikalla, johtuen siitä, että Örön linnakesaari avattiin yleisön käyttöön. Örössä vieraili yhteensä noin henkilöä vuoden 2015 aikana ja vuonna 2016 vierailijoiden määrä kasvoi edelleen. Huolimatta uudesta parkkialueesta, joka sijaitsee alle 500 metrin päässä satamasta, vierailijat pysäköivät ajotien varteen. Lähistöllä sijaitsee kalajauhotehdas, jonne ajaa päivittäin noin 15 raskasta kuljetusajoneuvoa, joiden täytyy ohittaa väärin pysäköidyt ajoneuvot. Osalla kuljetusajoneuvoista on kyydissään vaarallisia aineita, kuten propaania ja polttoainetta. Lounais-Suomen poliisilaitos ei lausunut Kemiönsaaren kunnan vastineen johdosta. 3 Esitys Tehtyjen esitysten johdosta pysäköintivirhemaksusta ehdotetaan annettavaksi uusi asetus. Asetukseen on koottu kaikki 20 euroa suuremmat pysäköintivirhemaksut. Maksun korottamista harkittaessa on otettu huomioon kuntien esityksissään esille tuomien perusteiden ja poliisilaitosten lausuntojen lisäksi pysäköintivirhemaksujen yhtenäisyys asukasvultaan, väestöntiheydeltään ja/tai liikenneolosuhteiltaan samankaltaisissa kunnissa. Pysäköintivirhemaksu esitetään korotettaviksi sisäministeriölle tehdyn esityksen mukaisesti Porin kaupungissa 45 eurosta 50 euroon. Hämeenlinnan kaupungissa pysäköintivirhemaksua esitetään korotettavaksi kaupungin esityksestä poiketen 45 eurosta 50 euroon. Hämeenlinnan kaupunki on esityksessään tuonut esiin liikennetiheyteen ja paikoitustilojen niukkuuteen perustuvat syyt pysäköintivirhemaksun korottamiselle. Hämeen poliisilaitos on puoltanut esitystä ja tuonut esiin myös pysäköintivirheiden määrän kaupungin alueella yhtenä korotusperusteena. Hämeenlinnan kaupungin esittämät perusteet korotukselle pohjautuvat osittain vuoden 2017 aikana toteutettaviin muutoksiin, eivätkä niiden vaikutukset ole näin ollen vielä täysin tiedossa. Hämeenlinnan kaupunki on esittänyt pysäköintivirhemaksun korottamista 55 euroon, joka on muihin väestötiheydeltään samansuuruisiin kaupunkeihin verrattuna korkea. Useissa väestötiheydeltään samansuuruisissa kunnissa pysäköintivirhemaksun suuruus on euroa. Edellä mainituilla perusteilla kaupungin pysäköintivirhemaksua esitetään kuitenkin korotettavaksi 50 euroon, jolloin Hämeenlinnan kaupungin pysäköintivirhemaksun suuruus olisi samalla tasolla väestötiheydeltään pääasiallisesti suurempien kaupunkien kanssa. Kuusamon kaupungissa Rukan taajama-alueella pysäköintivirhemaksua esitetään korotettavaksi kaupungin esityksestä poiketen 25 eurosta 45 euroon. Kuusamon kaupunki on esityksessään tuonut esiin sellaisia paikotustilojen niukkuuteen ja väärinpysäköintiin liittyviä perusteita, jotka edellyttävät pysäköintivirhemaksun korottamista. Kuusamon kaupunki on esittänyt pysäköintivirhemaksun korottamista 50 euroon ja Oulun poliisilaitos on puoltanut esitystä. Esitetty korotus on muiden väestötiheydeltään samansuuruisten kaupunkien virhemaksun määrään verrattuna korkea. Ottaen huomioon Kuusamon kaupungin esiin tuomat korotusperusteet, poliisilaitoksen puoltava lausunto, kaupungin väestötiheys ja korotuksen rajautuminen ainoastaan
7 7 4 Asian valmistelu 5 Voimaantulo kaupungin sille alueelle, jossa väärinpysäköinti tosiasiallisesti on esiintynyt, esitetään pysäköintivirhemaksua korotettavaksi Rukan taajama-alueella 45 euroon. Mikkelin kaupungissa pysäköintivirhemaksua esitetään korotettavaksi kaupungin esityksestä poiketen 40 eurosta 45 euroon. Mikkelin kaupunki on tuonut esityksessään esiin paikoitustilojen niukkuuteen, pysäköintivirheiden kasvaneeseen määrään ja liikenteen sujuvuuteen liittyvän tarpeen virhemaksun korottamiselle. Mikkelin kaupungin esittämä korotus 50 euroon ei kuitenkaan vastaa muiden väestöntiheydeltään samansuuruisten kuntien ja kaupunkien pysäköintivirhemaksun tasoa, vaan esitys nostaisi pysäköintivirhemaksun samalle tasolle väestötiheydeltään suurempien kaupunkien kanssa. Useissa väestötiheydeltään samansuuruisissa kunnissa pysäköintivirhemaksun suuruus on 40 euroa. Korostusesityksessä mainittujen liikenteellisten seikkojen perusteella pysäköintivirhemaksua esitetään kuitenkin korotettavaksi 45 euroon. Kemiönsaaren kunnassa pysäköintivirhemaksua esitetään korotettavaksi kunnan esityksestä poiketen 20 eurosta 30 euroon. Kemiönsaaren kunta on tuonut esityksessään esiin sellaisia liikenteen sujuvuuteen ja liikenneturvallisuuteen liittyviä perusteita, jotka vaativat pysäköintivirhemaksun korotusta väärinpysäköimistilanteiden estämiseksi. Useissa väestötiheydeltään samansuuruisissa kunnissa pysäköintivirhemaksun suuruus on 30 euroa tai vähemmän. Asetus on valmisteltu sisäministeriön poliisiosastolla. Sisäministeriö on pyytänyt tehdyistä esityksistä paikallisen poliisilaitoksen lausunnon, jos lausunto ei ole sisältynyt esitykseen. Mikkelin kaupunkia ja Kemiönsaaren kuntaa on pyydetty toimittamaan vastine poliisilaitoksen antaman lausunnon johdosta ja Porin kaupunkia on pyydetty toimittamaan täydennys esitykseensä korotuksen perusteista. Säkylän ja Köyliön vuoden 2016 kuntaliitoksen vuoksi Köyliön kunta esitetään poistettavaksi vuoden 2017 asetuksesta. Köyliössä on ollut voimassa samansuuruinen 30 euron pysäköintivirhemaksu kuin Säkylässä ja näin ollen esitetyllä muutoksella ei ole käytännön vaikutusta pysäköintivirhemaksun suuruuteen mainituilla alueilla. Asetusta ei ole tarkastettu oikeusministeriön lainvalmisteluosaston laintarkastusyksikössä asian vähäisen merkityksen vuoksi. Asetuksen on tarkoitus tulla voimaan 1 päivänä toukokuuta Sillä kumottaisiin 7 päivänä huhtikuuta 2016 annettu sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta (225/2016). Pysäköintivirhemaksun korottaminen saattaa aiheuttaa kunnissa tietojärjestelmä- tai lomakemuutostarpeita, minkä vuoksi asetus tulisi voimaan vasta toukokuussa.
PORI kirje 1(1) 30, ~~-- Anne Reunavuori toimistoesimies. SISÄMINISTERiÖ INRIKESMINISTERIET. Sisäministeriö PL Valtioneuvosto
PORI kirje 1(1) Pysäköinninvalvonta 24.11.2016 Sisäministeriö PL 26 SISÄMINISTERiÖ 00023 Valtioneuvosto 30, 11. 2016 INRIKESMINISTERIET Virhemaksun korotusesitys Porin pysäköinninvalvonnan hakemus virhemaksun
Pysäköinninvalvonta ja pysäköintipalvelut
Pysäköinninvalvonta ja pysäköintipalvelut Jakelu- ja kuljetusliikenteen ympäristöasiat -seminaari 7.11.2018 Kaija Kossila Kunnallinen pysäköinninvalvoja Tehtävät 1(2) Valvonta Pysäköintivirheiden ja joutokäynnin
Jakelun mukaan. Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna 2019
Kirje SM1811001 1 (1) 00.00.01.00.01 SMDno-2018-784 23.04.2018 Jakelun mukaan Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; 1.5.2018 voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna
Sujuvaa pysäköintiä Helsingissä
Sujuvaa pysäköintiä Helsingissä Tässä oppaassa kerrotaan, missä ja miten Helsingissä voi pysäköidä, kuka päättää pysäköintipaikoista, miksi pysäköintiä valvotaan ja mistä pysäköintilupia saa. Yhteisten
1990 vp. - HE n:o 2 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1990 vp. - HE n:o 2 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi pysäköintivirhemaksusta annetun lain 7 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että pysäköintivirhemaksusta annetun
Sujuvaa pysäköintiä Helsingissä
Sujuvaa pysäköintiä Helsingissä T ässä oppaassa kerrotaan, missä ja miten Helsingissä voi py säköidä, kuka päättää pysäköintipaikoista, miksi pysäköintiä valvotaan ja mistä pysäköintilupia saa. Yhteisten
Kuopion kaupungin henkilökunnan pysäköinnissä todetut ongelmat ja niiden ratkaiseminen. Kuopion kaupungin henkilökuntaneuvosto 4.9.
Kuopion kaupungin henkilökunnan pysäköinnissä todetut ongelmat ja niiden ratkaiseminen Kuopion kaupungin henkilökuntaneuvosto 4.9.2018 Kaupunginhallituksen päätös ja sen toimeenpano Kaupunginhallitus päätti
Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Valmistelijat / lisätiedot: Raija Kasanen, puh
24.08.2016 Sivu 1 / 1 3210/2016 08.01.03 99 Vastaus valtuustokysymykseen koskien kotihoidon parkkipaikkoja ja -lupia Valmistelijat / lisätiedot: Raija Kasanen, puh. 050 553 1063 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Vaivatonta pysäköintiä sakoitta Tekniikasta apua pysäköintiin Vältä parkkisakot uuden tekniikan avulla Ei enää turhia sakkoja
1 (6) Vaivatonta pysäköintiä sakoitta Tekniikasta apua pysäköintiin Vältä parkkisakot uuden tekniikan avulla Ei enää turhia sakkoja Parkkikiekko hukassa, rikki, unohtui laittaa siinä kiireessä tai ajattelin
Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/
Helsingin kaupunki Esityslista 11/2016 1 (5) 1 Yhteiskäyttöautoyrityksiä koskevan pysäköintitunnusjärjestelmän kokemukset (a-asia) Pöydälle 22.03.2016 HEL 2013-010765 T 08 03 01 01 Hankenumero 0902_28
HE 168/2005 vp. enimmäismäärä voitaisiin ylittää enintään
HE 168/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi pysäköintivirhemaksusta annetun lain 7 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan pysäköintivirhemaksusta annettua lakia
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 210 02.12.2015. 210 Asianro 8005/02.05.00.00/2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (1) 210 Asianro 8005/02.05.00.00/2015 Pysäköinnin taksatarkistukset 2016 alkaen Kaupungininsinööri Ismo Heikkinen Rakentamisen ja kunnossapidon tukipalvelut Pysäköintitaksojen
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8060/ /2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2017 1 (1) 55 Asianro 8060/08.00.00/2013 Lehtoniemen alueen pysäköinti Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut Taustaa ja nykytilanne
VÄLITARKASTELU ASUKASPYSÄKÖINNIN HINNAN KOROTUSTEN JA LAAJENTAMISEN VAIKUTUKSISTA
VÄLITARKASTELU ASUKASPYSÄKÖINNIN HINNAN KOROTUSTEN JA LAAJENTAMISEN VAIKUTUKSISTA Välitarkastelun tausta ja tavoite Kaupunginhallituksessa vuoden 2014 helmikuussa hyväksytyn Helsingin pysäköintipolitiikan
Valvonta ja maksujärjestelmien tulevaisuudennäkymät. Esa Mettälä
Valvonta ja maksujärjestelmien tulevaisuudennäkymät Esa Mettälä 4.12.2017 Maksullinen pysäköinti Kaupungin keskustassa kadunvarsipysäköinti on maksullista Kaksi maksuvyöhykettä Ydinkeskusta 3,00 /h Muut
ottaa käyttöön alkaen yrityspysäköintitunnuksen kaikille vyöhykkeille hintaan 740 euroa vuositasolla. Tiivistelmä
Helsingin kaupunki Esityslista 17/2014 1 (6) 1 Pysäköintipolitiikan asukaspysäköinnin hintaa koskevat päätökset sekä kaikkien vyöhykkeiden yrityspysäköintitunnuksen käyttöönotto (a-asia) HEL 2013-004099
Hämeenlinnan keskustan pysäköintivaihtoehtojen vertailu
Hämeenlinnan keskustan pysäköintivaihtoehtojen vertailu 4.3.2015 Juha Mäkinen, Sito Oy When infrastructure counts. 2 Keskustan pysäköintipaikkojen tilanne nyt Nykyisistä autopaikoista suurin osa on lyhytaikaisia
Esa Mettälä, valvontapäällikkö / 5.11.2015
Esa Mettälä, valvontapäällikkö / 5.11.2015 Valvonta on oleellinen osa toimivaa liikennejärjestelmää Valvonnan tarkoitus ja tavoite on osaltaan edistää turvallista ja sujuvaa liikennettä kaduilla. Yhteiset
KÄÄRMENIEMENTIE LÄPIAJOLIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN
KÄÄRMENIEMENTIE LÄPIAJOLIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN 1. Lähtökohdat 2. Liikenteen rauhoittaminen 2 LÄHTÖKOHDAT Vetovoimakeskuksen kaavaluonnoksesta saadussa Liikenneviraston ja asukkaiden palautteessa on tuotu
NYKYTILA JA LÄHTÖKOHDAT
KUOPION KESKUSTAPYSÄKÖINNIN YLEISSUUNNITELMA NYKYTILA JA LÄHTÖKOHDAT SUUNNITTELUALUE 1) Ei sisällä Juankoskea 2) Rekisterissä olevat autot 3) Kiinteistöjen autopaikkatarkasteluun Trafista hankittujen tietojen
Kontulankujan pysäköintiongelmat
Kontulankujan pysäköintiongelmat Kontulankuja on umpikuja, jonka varrella on useita suuria kerrostaloja, joilla on suuret pysäköintialueet omasta takaa. Tästä huolimatta kujan varren pysäköinti on riistäytynyt
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2014 1 (7) 194 Asukas- ja yrityspysäköinnin laajentaminen uusille alueille HEL 2014-007195 T 08 03 01 01 Hankenro 0902_10 Päätös päätti ottaa käyttöön asukas- ja yrityspysäköintitunnusjärjestelmän
SISÄMINISTERiÖ. INRIKESMINISTERtET. Dnro: 254/ Esitys pysäköintivirhemaksun korottamiseksi vuonna 2017
KUUSAMON KAUPUNKI KOkouspäivämäärä Sivu Yhdyskuntatekniikan lautakunta 16.6.2016 268 115 Esitys pysäköintivirhemaksun korottamiseksi vuonna 2017 Dnro: 254/2016 SISÄMINISTERiÖ 28. 06. 2016 INRIKESMINISTERtET
HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE PYSÄKÖINNINVALVONNASSA AVUSTAMISTA KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI
Lausunto 1 (6) Eduskunnan lakivaliokunta Viite: HE 79/2012 HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE PYSÄKÖINNINVALVONNASSA AVUSTAMISTA KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI Suomen Kiinteistöliitosta Suomen Kiinteistöliitto
Ote ja tiivistelmä Lohjan keskustan pysäköintiselvityksestä 2006. Lohjan keskustan pysäköintiselvitys
Ote ja tiivistelmä Lohjan keskustan pysäköintiselvityksestä 2006 Lohjan keskustan pysäköintiselvitys Syyskuu 2006 14 Kuva 2. Maksimikäyttöasteet. Lohjan keskustan pysäköintiselvitys Lohjan keskustan pysäköintiselvitys
PYSÄKÖINTI MARJA-VANTAA. Ympäristösi tekijä
1 PYSÄKÖINTI MARJA-VANTAA KOKOUS 29.11.2010 2 MARJA-VANTAA LUOLAPYSÄKÖINTI Voidaan yleensä sijoittaa ja asemoida melko vapaasti Tarvitaan yleensä alueellinen pysäköintiyhtiö Vaiheittain rakentaminen haastavaa
23.10.2012 HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE PYSÄKÖINNINVALVONNASSA AVUSTAMISTA KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI
Lausunto 1 (6) Eduskunnan hallintovaliokunta Viite: HE 79/2012 HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE PYSÄKÖINNINVALVONNASSA AVUSTAMISTA KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI Suomen Kiinteistöliitosta Yleistä esityksestä
Ap-normit. Toimikunnat
Ap-normit Toimikunnat 20.11.2014 Lausuntopyyntö toimikunnille Kuntakehitys ja kuntakehityslautakunta selvittävät mahdollisuuksia päivittää käytettäviä autopaikkanormeja Määritetään aluekohtaisesti kuinka
Lakiesitys tieliikennelaista
Lakiesitys tieliikennelaista Kuntaliiton näkemykset Liikenne- ja viestintävaliokunta 20.3.2018, Hanna Kemppainen Liikenteenohjauslaitteen asettaminen 71 Kunnan tulisi tehdä hallinnollinen päätös kaikista
Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Turun kaupunki Lausunto 12.04.2017 LVM/417/03/2013 Asia: LVM/417/03/2013 Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunnonantajan lausunto Voitte kirjoittaa lausuntonne
Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH
Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Suunnittelupäällikkö, Kaupunkiympäristön
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Pysäköintikiellon muuttaminen Kauppilaisenkadulla TRE:7241/08.01.02/2017 Lisätietoja päätöksestä Suunnittelupäällikkö Ari Vandell, puh. 040 564 4518 etunimi.sukunimi@tampere.fi
Rautatienkadun kiertoliittymän rakentaminen. Tekninen ja ympäristötoimi
Rautatienkadun kiertoliittymän rakentaminen Tekninen ja ympäristötoimi 23.11.2017 Asialista Kiertoliittymän rakentaminen Tiedotus Tarvittavat tiedot ennen urakan alkamista Kiertoliittymän kilpailutus-
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (7) 119 Yhteiskäyttöautoyrityksiä koskevan pysäköintitunnusjärjestelmän kokemukset HEL 2013-010765 T 08 03 01 01 Hankenumero 0902_28 Päätös päätti merkitä tiedoksi
Aloitteessa on kyse maksuttoman pysäköinnin järjestämisestä Williparkki Oy:n omistamiin pysäköintitaloihin inva-pysäköintiluvan omaaville.
VASTINE VASTAUKSEEN 18.10.2018 1 (5) VAMMAISNEUVOSTON ESTEETTÖMYYSTYÖRYHMAN VASTINE WILLIPARKKI OY:N ANTAMAAN VASTAUKSEEN 18.10.2018 Jakelu: Kirjaamo, Lappeenrannan kaupunki / kirjaamo@lappeenranta.fi
LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 29/2005 vp. Hallituksen esitys laiksi pysäköintivirhemaksusta
LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 29/2005 vp Hallituksen esitys laiksi pysäköintivirhemaksusta annetun lain 7 :n muuttamisesta Lakialoite laiksi pysäköintivirhemaksusta annetun lain 9 :n muuttamisesta
Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Oulainen
Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Oulainen 1) Sukupuoli 2) Ikäluokka 3) Kotikaupunkinne tai kuntanne ja vastaus% suhteessa asukasmäärään Kyselyyn vastasi 167 asukkaista. Tämä on 2,1 % kunnan
Kävelyn ja pyöräilyn sääntöjä
Kävelyn ja pyöräilyn sääntöjä 7.5.2015, Helsinki Mikko Karhunen, Liikenne- ja viestintäministeriö Määritelmiä TLL 2 Määritelmiä Tieliikennelainsäädännössä tarkoitetaan: 5) suojatiellä jalankulkijoiden
SÄÄDÖSKOKOELMA. 727/2011 Laki. pysäköinninvalvonnasta. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 23 päivänä kesäkuuta 2011 727/2011 Laki pysäköinninvalvonnasta Annettu Helsingissä 17 päivänä kesäkuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Soveltamisala
SOKLI JA SAVUKOSKI -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA SAVUKOSKI 2013/08/21
SOKLI JA -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA TYÖN TAVOITTEET JA TEHTÄVÄN KUVAUS Hankkeen tavoitteena on tuottaa Savukosken kirkonkylän liikennejärjestelyjen toimenpidesuunnitelma
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2012 1 (5) 486 Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto valtuustoaloitteesta, joka koskee Liisankadun kehittämistä kevyen liikenteen tarpeisiin HEL 2012-011878 T 00 00 03
PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ
PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ asukasyhdistyksen johtokunta 26.4.2011 asukasyhdistyksen vuosikokous 30.3.2011 asukasyhdistyksen yleinen kokous 28.10.2010 asukasyhdistyksen johtokunta 24.5.2010 asukasyhdistyksen
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 354/2010 vp. Hallituksen esitys pysäköinninvalvontaa koskevan lainsäädännön uudistamiseksi. Asia. Valiokuntakäsittely.
EDUSKUNNAN VASTAUS 354/2010 vp Hallituksen esitys pysäköinninvalvontaa koskevan lainsäädännön uudistamiseksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä pysäköinninvalvontaa koskevan lainsäädännön
Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/
Helsingin kaupunki Esityslista 6/2016 1 (5) 2 Kauppatorin ja Lyypekinlaiturin pysäköintisuunnitelma (b-asia) HEL 2016-001199 T 08 01 03 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijän perustelut päättää hyväksyä
Kaupunkisuunnittelun seminaari Matti Karhula
Kaupunkisuunnittelun seminaari 8.9.2010 Matti Karhula KOHTI ELÄVÄÄ KAUPUNKIKESKUSTAA Viihtyisä Oulun keskusta sykkii elämää läpi vuoden ja vuorokauden. Se pitää arvossa pohjoista kulttuuria, hyvinvointia,
SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite Erityisasiantuntija Marja Penttilä
SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite Erityisasiantuntija Marja Penttilä 6.11.2017 VALTIONEUVOSTON ASETUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKAS- MAKSUISTA ANNETUN ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Yleistä
Eroon pyörätiepysäköinnistä. Petri Sipilä Jyväskylä
Eroon pyörätiepysäköinnistä Petri Sipilä Jyväskylä 20.4.2016 TLL 27 Ajoneuvoa ei saa pysäyttää eikä pysäköidä sellaiseen paikkaan eikä siten, että siitä aiheutuu vaaraa tai että liikenne tarpeettomasti
Autopaikkaselvitys. Lippajärvi, alue Markus Pasanen Tiina Aalto
Autopaikkaselvitys Lippajärvi, alue150713 Markus Pasanen Tiina Aalto 3.5.2017 Selvityksen tarkoitus Ksl 2.3.2017 päätös (MRA 27 ): nähtävilläolon aikana tutkitaan nykyisen kiinteistön autopaikkatilanne
Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Sievi
Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Sievi Kyselyyn vastasi sähköisesti 25 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 2 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut vastaukset
AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153
AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153 LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET EHDOTUSVAIHEEN TARKASTELU (päivitetty 23.3.2007) 1. NYKYINEN
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2013 1 (6) 229 Töölöntorin tilapäiset pysäköintijärjestelyt HEL 2013-006803 T 08 01 03 Päätös Käsittely päätti hyväksyä liikennesuunnitteluosaston piirustuksen 6209-3 mukaiset
Alueellinen ja markkinaehtoinen pysäköintijärjestelmä
Alueellinen ja markkinaehtoinen pysäköintijärjestelmä Helsingin kaupunkistrategia 2017-2021 Kaupunki hillitsee rakentamisen kustannuksia ja tiivistää kaupunkirakennetta siirtymällä kilpailukykyään ja saavutettavuuttaan
ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 17/0698/1 Finlex. Pysäköintivirhemaksun korotusta koskeva perustevalitus
ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 17/0698/1 Finlex Antopäivä Diaarinumero 7.7.2017 01736/16/7512 ASIA Pysäköintivirhemaksun korotusta koskeva perustevalitus Valittaja Maksu, jota perustevalitus koskee
HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 22.10.2009
HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 1 a 1 PYSÄKÖINTITAKSOJEN SEKÄ ASUKASPYSÄKÖINTITUNNUKSEN LUNASTUSHINNAN TARKISTAMINEN Kslk 2009-1325 hankenro 0902 EHDOTUS Kaupunkisuunnittelulautakunta päättänee esittää
Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska
Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska Kyselyyn vastasi sähköisesti 120 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 3 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut
HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia
HE 90/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain 6 luvun 1 :n ja aikuiskoulutustuesta annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
KOULUKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN SUUNNITELMALUONNOKSET
KOULUKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN SUUNNITELMALUONNOKSET 15.5.2017 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Koululaisten saattoliikenteen ja pysäköintijärjestelyjen luonnoksissa 1A-D saattoliikennealue
Pysäköinnin psykologiasta kaupunkielämän konkretiaan. Pysäköinti ja pysäköijät Helsingin keskustassa
Europark 2014 1 Pysäköinnin psykologiasta kau unkielämän konkretiaan Pysäköinti ja pysäköijät Helsingin keskustassa 02 Europark 2014 Pääkirjoitus Helsinki jatkaa kasvuaan ja samalla liikenne lisääntyy
Tieliikennelain uudistus Tampereen näkökulmasta Liikenneinsinööri Timo Seimelä Timo Seimelä
Tieliikennelain uudistus Tampereen näkökulmasta Liikenneinsinööri Timo Seimelä 1 15.9.2016 Timo Seimelä 2 Kehittämistoiveita tieliikennelakiin Pysäköinti Kameravalvonta Pyöräilyn edistäminen Raitiotie
Opetus- ja kulttuuriministeriö LAUSUNTO Yleissivistävän koulutuksen ja varhais- 22.4.2016 kasvatuksen osasto. Sosiaali- ja terveysvaliokunta 26.4.
Opetus- ja kulttuuriministeriö LAUSUNTO Yleissivistävän koulutuksen ja varhais- 22.4.2016 kasvatuksen osasto Sosiaali- ja terveysvaliokunta 26.4.2016 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuksen
ETELÄ-HERVANNAN KOULUN LAAJENNUS (AK8687) NYKYINEN LIIKENNEVERKKO. Asemakaavan luonnosvaihe
ETELÄ-HERVANNAN OULUN LAAJENNUS (A8687) NYYINEN LIIENNEVERO Asemakaavan luonnosvaihe 9.5.2018 TARASTELUALUEEN RAJAUS 1 Tarkastelualueena on asemakaavamuutoksen 8687 kaava-alue ja sen lähialue. Tarkastelualue
AJOLUPAHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE
AJOLUPAHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE AJOLUPAPROSESSI Ajolupaprosessi on päivitetty 16.12.2014 alkaen. Ajolupaprosessi muuttuu nelivaiheiseksi. Hakemukset lähetetään sähköpostilla seuraavalle käsittelijälle. Hakemukset
Kuopion kaupunki Valmistelu 1 (5) Kaupunkirakennelautakunta Tehtävä Asianro 9201/
Kuopion kaupunki Valmistelu 1 (5) Korjattu esitys / pysäköintitaksojen tarkistus Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut Yleistä Kuopion Pysäköinti Oy:n hallitus esittää
VIHDIN KUNTA MERITIEN JA NAARANPAJUNTIEN LISÄKAISTOJEN LIIKENNETURVALLISUUS JA ESTEETTÖMYYS LAUSUNTO
LISÄKAISTOJEN LIIKENNETURVALLISUUS JA ESTEETTÖMYYS LAUSUNTO 27221 17.11.2015 Suunnittelukohde Meritie sijaitsee Vihdin Nummelan taajamassa. Se on yksi pääsisääntuloväylä keskustaan. Meritiellä on kaksi
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 9201/ /2017
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2018 1 (1) 48 Asianro 9201/02.05.00.00/2017 Pysäköintitaksojen tarkistus Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut Yleistä Kuopion Pysäköinti
RANTAKATU PYSÄKÖINTI -SELVITYS kiekko vai kolikko?
RANTAKATU PYSÄKÖINTI -SELVITYS 2016 - kiekko vai kolikko? RANTAKATU muuttui maksulliseksi kesällä 2015 TAUSTAA Rantakatu 1999 Keskustan vahvoista pääkauppakaduista Rantakatu on leveä ja yksisuuntainen.
Suojatie päättyy nurmikolle
1 Hei, edustan Hornhattulan asukasyhdistystä ja lähestyn aiheella joka liittyy Hornhattulan liikenneturvallisuuden parantamiseen. Kaupunginvaltuutettu Jere Riikonen on ollut yhteistyössä asukasyhdistyksen
Nousiaisten kunnantalon tontti Liikennejärjestelyiden yleissuunnitelmaselostus
Nousiaisten kunnantalon tontti Liikennejärjestelyiden yleissuunnitelmaselostus 26.02.2019 2(4) SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 NYKYTILANNE... 3 2.1 Liikennejärjestely nykytilanteessa 3 3 YLEISUUNNITELMAN
Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä
Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.
Valtakadun liikenne Marian aukion kohdalla. Yrityskyselyjen tulokset
Valtakadun liikenne Marian aukion kohdalla Yrityskyselyjen tulokset Marian aukio asemakaavoissa o Telia FI -;- 15.09.., 0 ~ - \ \. - P.C.,,.... I "' r -:-:- j I ==-- 1 i! Yritysvaikutusten arviointi Kokonaisvaltaiset
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 155 13.08.2014. 155 Asianro 1298/08.00.00/2012
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (1) 155 Asianro 1298/08.00.00/2012 Niiralankadun katusuunnitelmamuutoksen hyväksyminen Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Taustaa
Asukaskyselyn tulokset
Asukaskyselyn tulokset Sipoon pysäköintilinjaukset 1 29.10.2018 Vastaajien ikäjakauma (N=480) alle 18 vuotta 3 Asukaskysely 18-29 vuotta 30-39 vuotta 51 102 Kysely liittyi Sipoon pysäköintilinjausten laadintaan
liikenne säännöistä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.
HE 72/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelakia. Tieliikennelaissa määriteltäisiin
Riihimäen kaupungin pysäköintiohjelma Asukas- ja yrittäjäkyselyiden tulokset
Riihimäen kaupungin pysäköintiohjelma Asukas- ja yrittäjäkyselyiden tulokset ASUKAS- KYSELY Asukaskyselyn perustiedot 3 Kyselyn tarkoitus oli selvittää Riihimäen keskustassa ja asemanseudulla liikkuvien
Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/
Helsingin kaupunki Esityslista 10/2017 1 (5) 2 Liikenteen kehitys Helsingissä vuonna 2016 (a-asia) HEL 2017-003541 T 08 00 00 Hankenumero 0861_3 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijän perustelut Yleistä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 63 Vahingonkorvausvaatimus pysäköintivirhemaksusta aiheutuneiden kustannusten korvaamisesta HEL 2015-013335 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut -osaston osastopäällikkö
SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite Hallitussihteeri Johanna Huovinen
SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite Hallitussihteeri Johanna Huovinen 17.11.2015 VALTIONEUVOSTON ASETUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKAS- MAKSUISTA ANNETUN ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Yleistä
CBRTS-HANKKEEN LOPPUSEMINAARI 25.6.2014 LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN
CBRTS-HANKKEEN LOPPUSEMINAARI 25.6.2014 LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN Anne Vehmas LIIKENNEVÄYLÄ KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUKAISEKSI Liikenneväylän nopeustason, leveyden, ympäristön ja muiden ominaisuuksien tulisi
LIITE 1 LEHTONIEMI JA PEIKKOMETSÄN ALUE, VUOROPYSÄKÖINTIKYSELY TULOKSET V.2014
LIITE 1 LEHTONIEMI JA PEIKKOMETSÄN ALUE, VUOROPYSÄKÖINTIKYSELY TULOKSET V.2014 Liite 1: Vuoropysäköintikysey 2014 Lehtoniemen aueeta tueiden asukaspaautteiden pohjata on Kanavaharjunkadua sekä Järvihemenkadua
HE 40/1998 vp YLEISPERUSTELUT
HE 40/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelakia 26711981 siten, että turvavyön käyttöpakkoa
Terveyskampus. Asemakaavaluonnos IISALMEN KAUPUNKI PL 10, Iisalmi Puh. (017)
Terveyskampus Asemakaavaluonnos 10.01.2018 IISALMEN KAUPUNKI PL 10, 74101 Iisalmi Puh. (017) 272 31 WWW.IISALMI.FI Kaavamuutostarve tullut Ylä-Savon SOTE kuntayhtymältä. Tavoitteena on mahdollistaa ns.
Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Merijärvi
Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Merijärvi Kyselyyn vastasi sähköisesti 34 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 2 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut
Riihimäen pysäköintiohjelma
Riihimäen pysäköintiohjelma Lundén Architecture Company: Riihimäen asemanseudun ja keskustan visio Riihimäen pysäköintiohjelma Riihimäen kaupunki Asukkaita 28 756 Asukastiheys 238 as/km² Noin 92 % riihimäkeläisistä
Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Helsingin Satama Oy Lausunto 13.04.2017 Asia: LVM/417/03/2013 Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunnonantajan lausunto Voitte kirjoittaa lausuntonne alla
Poliisin rooli paikallisessa liikenneturvallisuussuunnittelussa ja liikennejärjestelyissä
Poliisin rooli paikallisessa liikenneturvallisuussuunnittelussa ja liikennejärjestelyissä Karhukuntien liikenneturvallisuus- ja koulukuljetusseminaari 4.10.2012 Tuomo Katajisto komisario Satakunnan poliisilaitos
NAANTALIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO. Keskusta-alueen pysäköintiselvitys Työ n:o 11060
YMPÄRISTÖVIRASTO Keskusta-alueen pysäköintiselvitys Työ n:o 11060 15.2.2012 2(23) SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...3 2 NYKYTILANNE...4 2.1 Tutkimusalueen rajaus 4 2.2 Pysäköintipaikat tyypeittäin 4 2.3 Maksulliset
4 Lausunnon antaminen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Matti Heikkilän valituksen johdosta jätteenkuljetusjärjestelmään liittyvässä
TEKNINEN: 805 /2013 1 4 Lausunnon antaminen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Matti Heikkilän valituksen johdosta jätteenkuljetusjärjestelmään liittyvässä asiassa Rovaniemen kaupungin teknisen lautakunnan
1992 vp - HE 140. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1992 vp - HE 140 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan liikevaihtoverolakia muutettavaksi siten, että vuonna 1992
Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä
Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.
Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä
Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.
Hovioikeudenneuvos Timo Ojala Helsingin hovioikeus Salmisaarenranta 7 I 00181 Helsinki sähköp. timo.j.ojala(@)oikeus.fi 5.10.2015
1 Hovioikeudenneuvos Timo Ojala Helsingin hovioikeus Salmisaarenranta 7 I 00181 Helsinki sähköp. timo.j.ojala(@)oikeus.fi 5.10.2015 EDUSKUNNAN LAKIVALIOKUNNALLE Viite: HE 29/2015 vp Lausunto hallituksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2017 1 (5) 205 Asukaspysäköinnin hinnan korottaminen vuosiksi 2018-2021 HEL 2017-002707 T 08 00 00 Päätös päätti nostaa asukaspysäköinnin hintaa vuoden 2018 alusta alkaen
KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU
12.3.2010 MUISTIO Hannu Sainio 1(7) KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 1. Lähtökohtia Keinusaaren alue rajautuu Viipurintien, Keinusaarentien, Vanajantien, Kutalanjoen ja rautatien väliin. Keinusaari
HE 9/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. Opintotukea myönnettäessä sovellettavia vanhempien
Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä
Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.
Servinniemen ja Otarannan pysäköintitutkimus 2016 Ksk/liikennesuunnittelu
Servinniemen ja Otarannan pysäköintitutkimus 2016 Ksk/liikennesuunnittelu 28.11.2016 Rajaus: Kuva 1. Autopaikat laskettiin päivälaskentana yhden kerran sekä ilta-/yölaskentana 1-2 kertaa: Päivälaskennat:
Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
Matkapuhelinpohjaiset pysäköinnin informaatiopalvelut
Matkapuhelinpohjaiset pysäköinnin informaatiopalvelut Ari Jaatinen, Suunnittelukymppi Oy Jyrki Rautkivi, Mopasol Oy Lasse Salonen, Sysopen Oyj Ohjelma-alue 6. Älykäs liikenteenohjaus FITS raportti 23/2003
Poliisin suorittama nopeusvalvonta
Poliisin suorittama nopeusvalvonta Autoliiton nopeudet ja nopeusvalvonta seminaari Poliisiylitarkastaja Samppa Holopainen Poliisin liikenneturvallisuusstrategia Poliisin liikenneturvallisuusstrategian
HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/2 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA
HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/2 1 b 2 LASTAUSRUUTUJEN JA DIPLOMAATTIAUTOJEN PYSÄKÖINTIPAIKKOJEN MERKINTÖJEN TEHOSTAMINEN Kslk 2010-1228 EHDOTUS Kaupunkisuunnittelulautakunta päättänee esittää kaupunginhallitukselle,