Viinintuotannon ammattitutkinto 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Viinintuotannon ammattitutkinto 2016"

Transkriptio

1 Viinintuotannon ammattitutkinto 2016

2 Viinintuotannon ammattitutkinto 2016 Viinintuotannon ammattitutkinnon suorittanut on alkoholijuomien pientuotantoon ja hedelmäalkoholialaan erikoistunut osaaja, jolla on alkoholialan laajaa asiantuntijuutta vaativa ammattitaito. Hänellä on vankka tietämys alkoholilainsäädännöstä ja sen vaikutuksesta elinkeinoon. Hänellä on kattava tilaviinien prosessiosaaminen. Sen lisäksi hän hallitsee pienpanimo-oluiden, tisleiden, liköörien tai hiilihapollisten alkoholijuomien valmistamisen. Valinnaisesti hän hallitsee myös asiakaspalvelun ja myynnin, tuotekehityksen tai yrittäjänä toimimisen perusteet alkoholijuomien valmistuksessa. Viinintuotannon ammattitutkinnon suorittanut henkilö voi toimia yrittäjänä tai työntekijänä tislaamossa, tilaviiniyrityksessä tai pienpanimossa monipuolisissa työtehtävissä kuten esimerkiksi tuotanto- ja tuotekehitystehtävissä, asiakaspalvelutehtävissä, myynnissä ja markkinoinnissa. Perusteen nimi Viinintuotannon ammattitutkinto 2016 Määräyksen diaarinumero 17/011/2016 Koulutuskoodit Viinintuotannon ammattitutkinto (364203) Voimaantulo

3 SISÄLTÖ 1. Tutkinnon muodostuminen Tilaviinien valmistaminen Hiilihapollisten alkoholijuomien valmistaminen Liköörien valmistaminen Tisleiden valmistaminen Pienpanimo-oluiden valmistaminen Asiakaspalvelu ja myynti Yrittäjänä toimiminen alkoholijuomien valmistuksessa Tuotekehitys tilaviiniyrityksessä tai pienpanimossa Tutkinnon ammattitaitovaatimukset ja osaamisen arviointi Liite. Tutkinnon kuvaus (ei sisälly määräykseen) Tutkinnon muodostuminen Tutkinnon suorittaneen osaaminen Työtehtäviä, joissa tutkinnon suorittanut voi toimia Tutkintotodistuksen antajan nimi ja asema Tutkinnosta päättävän kansallisen/alueellisen viranomaisen nimi ja asema Tutkinnon taso (kansallinen tai kansainvälinen) Arvosana-asteikko/hyväksymisvaatimukset Jatko-opintokelpoisuus Säädösperusta Tutkintotodistuksen voi säädösten mukaan saada seuraavilla tavoilla Pohjakoulutusvaatimukset

4

5 1. Tutkinnon muodostuminen Viinintuotannon ammattitutkinto muodostuu yhdestä pakollisesta ja kahdesta valinnaisesta tutkinnon osasta. Pakollinen tutkinnon osa, tilaviinien valmistaminen, tulee olla suoritettuna ennen valinnaisia tutkinnon osia. Tilaviinien valmistaminen, P PAKOLLINEN TUTKINNON OSA 1 KPL Valittava yksi tutkinnon osa VALINNAISET TUTKINNON OSAT 2 KPL Valittava kaksi tutkinnon osaa Hiilihapollisten alkoholijuomien valmistaminen Liköörien valmistaminen Tisleiden valmistaminen Pienpanimo-oluiden valmistaminen Asiakaspalvelu ja myynti Yrittäjänä toimiminen alkoholijuomien valmistuksessa Tuotekehitys tilaviiniyrityksessä tai pienpanimossa Tutkinnon osa toisesta ammattitutkinnosta tai erikoisammattitutkinnosta Viinintuotannon ammattitutkintoon voidaan valita yksi valinnainen tutkinnon osa toisesta ammattitutkinnosta tai erikoisammattitutkinnosta. Todistuksen tutkinnon osan suorittamisesta antaa kyseisestä tutkinnosta vastaava tutkintotoimikunta. Tutkinnon osa nimetään tutkintotodistukseen siten, kuin se on siinä tutkinnossa, josta se on valittu. 1 Tutkinnon muodostuminen

6 Tilaviinien valmistaminen Ammattitaitovaatimukset Tutkinnon suorittaja osaa valita tarvittavat raaka-aineet ja tehdä valmistukseen liittyvät esityöt käyttää tilaviiniprosessissa tarvittavia koneita, laitteita ja välineitä valmistaa yrityksen tuotannossa olevaa tilaviiniä pakata ja varastoida tilaviiniä tilaviiniyrityksen valmistusprosessin noudattaa alkoholijuomien tuotantoa ohjaavaa lainsäädäntöä työskennellä hygieniasäädösten ja yrityksen omavalvontasuunnitelman. Arviointi TUTKINNON SUORITTAJA VALITSEE TARVITTAVAT RAAKA-AINEET JA TEKEE VALMISTUKSEEN LIITTYVÄT ESITYÖT. tekee vastaanottotarkastuksen tarkistaa raaka-aineiden oikeellisuuden ja aistinvaraisen laadun tarkistaa tarvittaessa raaka-aineiden sokeripitoisuuden refraktometrisesti tai titraamalla käsittelee raaka-aineita hygieenisesti käsittelee raaka-aineita hävikkiä välttäen varastoi raaka-aineet tilaviiniyrityksen valmistusprosessin. TUTKINNON SUORITTAJA KÄYTTÄÄ TILAVIINIPROSESSISSA TARVITTAVIA KONEITA, LAITTEITA JA VÄLINEITÄ. valitsee tilaviinin valmistusprosessiin soveltuvat koneet, laitteet ja välineet valmistelee ja kokoaa tarvittavat koneet ja laitteet tuotantovalmiuteen käyttää tilaviinin valmistusprosessissa tarvittavia koneita ja laitteita ammattitaitoisesti käyttää laboratoriolaitteistoja ja -työvälineitä ja niissä tarvittavia kemikaaleja ohjeiden puhdistaa koneet ja laitteet tilaviiniyrityksen valmistusprosessin käsittelee pesu- ja desinfiointiaineita turvallisesti ja ohjeiden työskentelee työturvallisuusmääräysten ja ergonomisesti oikein. 2

7 TUTKINNON SUORITTAJA VALMISTAA YRITYKSEN TUOTANNOSSA OLEVAA TILAVIINIÄ. Mehustus hallitsee tuoreiden raaka-aineiden mehustamisen hallitsee pakastettujen raaka-aineiden mehustamisen käyttää tarvittaessa mehustamisen apuaineita mehustaa raaka-aineet valmistusprosessin edellyttämällä tavalla, hävikkiä välttäen. Panostus ottaa mehusta näytteitä ja analysoi ne laskee vierteen reseptin sekoittaa vierteen valitsee sopivan käymisastian. Käymisen hallinta valvoo käymistapahtuman lämpötilaa säätää käymistapahtuman lämpötilaa tarvittaessa valvoo käymistapahtumaa aistinvaraisesti analysoi tarvittaessa vierrettä laboratorioanalyyseilla arvioi aistinvaraisesti tai varmistavalla analyysilla käymistapahtuman loppumisen. Selkeytys ja kirkastus erottaa hiivasakan tilaviinistä hävikkiä välttäen lisää tarvittavat selkeytyksen apuaineet ja säilöntäaineet tilaviiniin stabiloi tilaviinin suodattaa tilaviinin tarvittaessa. Kypsytys valitsee tilaviinille sopivan kypsytysastian, lämpötilan ja paikan seuraa kypsytysprosessia aistinvaraisesti ja tarvittaessa analyyttisesti tekee tarvittaessa korjaavat toimenpiteet (esimerkiksi suodattamalla, rikittämällä tai apuaineiden avulla). Tilaviinin sekoitus, jälkimakeutus ja valmistelu pullotusta varten sekoittaa tilaviinin myyntikelpoiseksi tuotteeksi reseptin lisää tarvittaessa lisä- tai apuaineita laadun varmistamiseksi. Laadunvalvonta varmistaa pakkausvalmiin tilaviinin laadun näytteenotolla, analysoimalla ja vertaamalla tuloksia omavalvontasuunnitelman ohjearvoihin tarkistaa, että tilaviini täyttää alkoholilainsäädännön asettamat vaatimukset. 3

8 TUTKINNON SUORITTAJA PAKKAA JA VARASTOI TILAVIINIÄ TILAVIINIYRITYKSEN TOIMINTATAVAN MUKAISESTI. valitsee oikeat pakkausmateriaalit yrityksen toimintatavan (esimerkiksi luonnonkorkki, metallikorkki, lasipullo, muovipullo tai hanapakkaus) tarkistaa pakkausmerkintöjen oikeellisuuden pakkaa tilaviinin tilaviiniyrityksen valmistusprosessin (pesut, suodatus, pakkaaminen, suljenta, etiketöinti ja kapsylointi) käsittelee tilaviiniä taloudellisesti ja hygieenisesti pakkaamisen eri vaiheissa arvioi aistinvaraisesti tilaviinin laadun varastoi pakatut tilaviinit oikeissa tilaviinille määritellyissä varastointiolosuhteissa. TUTKINNON SUORITTAJA NOUDATTAA ALKOHOLIJUOMIEN TUOTANTOA OHJAAVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. työskentelee alkoholijuomien tuotantoa ohjaavan lainsäädännön hyödyntää tietojaan tuotteelle asetetuista raja-arvoista ja pakkausmerkinnöistä noudattaa alkoholisäädöksiä varastoinnissa raportoi alkoholisäädösten viranomaisille. TUTKINNON SUORITTAJA TYÖSKENTELEE HYGIENIASÄÄDÖSTEN JA YRITYKSEN OMAVALVONTASUUNNITELMAN MUKAISESTI. laatii tilaviiniyrityksen omavalvontasuunnitelman tai päivittää tarvittaessa tilaviiniyrityksen omavalvontasuunnitelmaa toimii omavalvontasuunnitelman dokumentoimalla valmistuksen aikaiset toimenpiteet työskentelee hygieenisesti ja yrityksen omavalvontasuunnitelman huolehtii henkilökohtaisesta suojavaatetuksestaan huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan huolehtii työympäristön siisteydestä tuotannon kaikissa vaiheissa noudattaa yrityksen jätteenkäsittely- ja kompostointiohjeita tunnistaa tuotteeseen liittyvät vaaratekijät ja niihin liittyvät riskit minimoi työturvallisuusriskit toiminnassaan. Ammattitaidon osoittamistavat Tutkinnon suorittaja osoittaa ammattitaitonsa valmistamalla yhtä tilaviiniä tilaviiniyrityksen reseptin. Ammattitaito osoitetaan tilaviinin valmistusprosessissa, joka kattaa seuraavat vaiheet: raaka-aineen valinta ja reseptin tarkentaminen, käyminen, kypsytys, pullotus ja varastoiminen. Siltä osin kuin vaadittavaa ammattitaitoa ei voida osoittaa käytännön työtehtävissä, ammattitaidon osoittamista voidaan täydentää haastatteluin ja dokumentein. 4

9 2.2. Hiilihapollisten alkoholijuomien valmistaminen Ammattitaitovaatimukset Tutkinnon suorittaja osaa valita hiilihapollisten alkoholijuomien valmistamisessa tarvittavat raaka-aineet ja tehdä valmistukseen liittyvät esityöt käyttää hiilihapollisille alkoholijuomille tyypillisten prosessien mukaisia perus- ja erikoiskoneita, laitteita ja välineitä valmistaa yrityksen tuotannossa olevaa hiilihapollista alkoholijuomaa reseptin pakata ja varastoida hiilihapollista alkoholijuomaa yrityksen valmistusprosessin noudattaa alkoholijuomien tuotantoa ohjaavaa lainsäädäntöä työskennellä hygieniasäädösten ja yrityksen omavalvontasuunnitelman. Arviointi TUTKINNON SUORITTAJA VALITSEE TARVITTAVAT RAAKA-AINEET JA TEKEE VALMISTUKSEEN LIITTYVÄT ESITYÖT. tekee vastaanottotarkastuksen tarkistaa raaka-aineiden oikeellisuuden ja aistinvaraisen laadun tarkistaa tarvittaessa raaka-aineiden sokeripitoisuuden refraktometrisesti tai titraamalla käsittelee raaka-aineita hygieenisesti käsittelee raaka-aineita hävikkiä välttäen varastoi raaka-aineet tilaviiniyrityksen valmistusprosessin tuntee yleisimpien hiilihapollisten alkoholijuomien laadut ja niille määritellyt raaka-aineasetukset valmistaa siiderin, hiilihapollisen tilaviinin tai kuohuviinin perusviinin tuotteen edellyttämällä tavalla. TUTKINNON SUORITTAJA KÄYTTÄÄ HIILIHAPOLLISILLE ALKOHOLIJUOMILLE TYYPILLISTEN PROSESSIEN MUKAISIA PERUS- JA ERIKOISKONEITA, LAITTEITA JA VÄLINEITÄ. valitsee hiilihapollisen alkoholijuoman valmistusprosessin eri vaiheisiin soveltuvat koneet, laitteet ja välineet valmistelee ja kokoaa tarvittavat koneet ja laitteet tuotantovalmiuteen sekä käyttää niitä valmistusprosessin käyttää laboratoriolaitteistoja ja -työvälineitä ja niissä tarvittavia kemikaaleja ohjeiden puhdistaa koneet ja laitteet tilaviiniyrityksen valmistusprosessin käsittelee pesu- ja desinfiointiaineita turvallisesti ja ohjeiden työskentelee työturvallisuusmääräysten ja ergonomisesti oikein. 5

10 TUTKINNON SUORITTAJA VALMISTAA YRITYKSEN TUOTANNOSSA OLEVAN HIILIHAPOLLISEN ALKOHOLIJUOMAN RESEPTIN MUKAISESTI. valmistaa yrityksen tuotannossa olevan hiilihapollisen alkoholijuoman aiemmin valmistamastaan perusviinistä tulkitsee reseptejä ja työohjeita oikein annostelee raaka-aineet ja lisä- ja apuaineet oikein säätää tuotantosuuntansa prosessin kriittisiä valmistusvaiheita noudattaen ohjausarvoja, mm. paine, lämpötila ja käsittelyaika sekoittaa hiilihapollisen alkoholijuoman myytäväksi tuotteeksi reseptin mukaiseksi lisää tarvittaessa lisä- tai apuaineita laadun varmistamiseksi varmistaa pakkausvalmiin hiilihapollisen alkoholijuoman laadun näytteenotolla, analysoimalla ja vertaamalla tuloksia omavalvontasuunnitelman ohjearvoihin tarkistaa, että hiilihapollinen alkoholijuoma täyttää alkoholilainsäädännön asettamat vaatimukset. TUTKINNON SUORITTAJA PAKKAA JA VARASTOI HIILIHAPOLLISEN ALKOHOLIJUOMAN YRITYKSEN VALMISTUSPROSESSIN MUKAISESTI. valitsee oikeat pakkausmateriaalit yrityksen valmistusprosessin (esimerkiksi luonnonkorkki, metallikorkki, lasipullo tai muovipullo) tarkistaa pakkausmerkintöjen oikeellisuuden pakkaa hiilihapollisen alkoholijuoman tilaviiniyrityksen toimintatavan (pesut, suodatus, pakkaaminen, suljenta, etiketöinti ja kapsylointi) käsittelee hiilihapollista alkoholijuomaa taloudellisesti ja hygieenisesti pakkaamisen eri vaiheissa varmistaa aistinvaraisesti hiilihapollisen alkoholijuoman laadun varastoi pakatun hiilihapollisen alkoholijuoman oikeissa varastointiolosuhteissa. TUTKINNON SUORITTAJA NOUDATTAA ALKOHOLIJUOMIEN TUOTANTOA OHJAAVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. työskentelee alkoholijuomien tuotantoa ohjaavan lainsäädännön hyödyntää tietojaan tuotteelle asetetuista raja-arvoista ja pakkausmerkinnöistä noudattaa alkoholisäädöksiä varastoinnissa raportoi alkoholisäädösten viranomaisille. 6

11 TUTKINNON SUORITTAJA TYÖSKENTELEE HYGIENIASÄÄDÖSTEN JA YRITYKSEN OMAVALVONTASUUNNITELMAN MUKAISESTI. laatii tilaviiniyrityksen omavalvontasuunnitelman tai päivittää tarvittaessa tilaviiniyrityksen omavalvontasuunnitelmaa toimii omavalvontasuunnitelman dokumentoimalla valmistuksen aikaiset toimenpiteet työskentelee hygieenisesti ja yrityksen omavalvontasuunnitelman huolehtii henkilökohtaisesta suojavaatetuksestaan huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan huolehtii työympäristön siisteydestä tuotannon kaikissa vaiheissa noudattaa yrityksen jätteenkäsittely- ja kompostointiohjeita tunnistaa tuotteeseen liittyvät vaaratekijät ja niihin liittyvät riskit minimoi työturvallisuusriskit toiminnassaan. Ammattitaidon osoittamistavat Tutkinnon suorittaja osoittaa ammattitaitonsa valmistamalla siideriä, hiilihapotettua tilaviiniä tai kuohuviiniä aidossa työympäristössä. Ammattitaito osoitetaan hiilihapollisen alkoholijuoman valmistusprosessissa, joka kattaa seuraavat vaiheet: perusviinin valinta, reseptin tarkentaminen, käyminen, kypsytys, pakkaus ja varastoiminen. Siltä osin kuin vaadittavaa ammattitaitoa ei voida osoittaa käytännön työtehtävissä, ammattitaidon osoittamista voidaan täydentää haastatteluin ja dokumentein Liköörien valmistaminen Ammattitaitovaatimukset Tutkinnon suorittaja osaa valita liköörien valmistamisessa tarvittavat raaka-aineet ja tehdä valmistukseen liittyvät esityöt käyttää liköörien valmistusprosessissa tarvittavia koneita, laitteita ja välineitä valmistaa marja- tai hedelmälikööriä reseptin pakata ja varastoida likööriä noudattaa alkoholijuomien tuotantoa ohjaavaa lainsäädäntöä työskennellä hygieniasäädösten ja yrityksen omavalvontasuunnitelman. Arviointi TUTKINNON SUORITTAJA VALITSEE LIKÖÖRIEN VALMISTAMISESSA TARVITTAVAT RAAKA-AINEET JA TEKEE VALMISTUKSEEN LIITTYVÄT ESITYÖT. tekee vastaanottotarkastuksen tarkistaa raaka-aineen oikeellisuuden ja laadun aistinvaraisesti tarkistaa tarvittaessa refraktometrisesti tai titraamalla raakaaineen sokeripitoisuuden käsittelee raaka-aineita hygieenisesti käsittelee raaka-aineita hävikkiä välttäen varastoi raaka-aineet tilaviiniyrityksen valmistusprosessin. 7

12 TUTKINNON SUORITTAJA KÄYTTÄÄ LIKÖÖRIEN VALMISTUSPROSESSISSA TARVITTAVIA KONEITA, LAITTEITA JA VÄLINEITÄ. valmistelee ja kokoaa tarvittavat koneet ja laitteet tuotantovalmiuteen puhdistaa koneet ja laitteet yrityksen valmistusprosessin käsittelee pesu- ja desinfiointiaineita turvallisesti ja ohjeiden käyttää laboratoriolaitteistoja ja -työvälineitä ja niissä tarvittavia kemikaaleja ohjeiden. työskentelee työturvallisuusmääräysten ja ergonomisesti oikein. TUTKINNON SUORITTAJA VALMISTAA MARJA- TAI HEDELMÄLIKÖÖRIÄ RESEPTIN MUKAISESTI. Uuttaminen valitsee erilaisille raaka-aineille sopivat uuttamisajat valitsee erilaisille raaka-aineille sopivat uuttamisen olosuhteet valitsee erilaisille raaka-aineille sopivan alkoholin ja alkoholipitoisuuden erottelee uutoksen uutetusta raaka-aineesta käyttää tarvittaessa erottelussa apuna puristimia tai muita tarvittavia työvälineitä. Mehu-uutoksen valmistaminen valitsee valmiille mehulle sopivan alkoholin ja alkoholipitoisuuden. Laimentaminen tai väkevöinti säätää haluttuun vahvuuteen lisäämällä likööriin esimerkiksi vettä, sokeria tai mehua väkevöi liköörin haluttuun vahvuuteen lisäämällä likööriin esimerkiksi etanolia tai uutetta käyttää alkoholinmäärityksessä vaadittavia laboratoriolaitteita. Makeutus makeuttaa liköörin reseptin. Kypsytys kypsyttää liköörin valmistusraaka-aineiden ja valmistustavan tuntee liköörin elinkaaren. 8

13 Laadunvalvonta varmistaa pakkausvalmiin liköörin laadun näytteenotolla, analysoimalla ja vertaamalla tuloksia omavalvontasuunnitelman ohjearvoihin tarkistaa, että likööri täyttää alkoholilainsäädännön asettamat vaatimukset päättelee tuotevirheet ja korjaa niiden syyt. TUTKINNON SUORITTAJA PAKKAA JA VARASTOI LIKÖÖRIN. valitsee pakkausmateriaalit ohjeiden varmistaa asianmukaiset pakkausmerkinnät pakkaa liköörin yrityksen toimintatavan (pesut, suodatus, pakkaaminen, suljenta, etiketöinti ja kapsylointi) käsittelee likööriä taloudellisesti ja hygieenisesti pakkaamisen eri vaiheissa varmistaa aistinvaraisesti pakatun liköörin laadun varastoi tuotteet oikeissa varastointiolosuhteissa. TUTKINNON SUORITTAJA NOUDATTAA ALKOHOLIJUOMIEN TUOTANTOA OHJAAVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. työskentelee alkoholijuomien tuotantoa ohjaavan lainsäädännön hyödyntää tietojaan tuotteelle asetetuista raja-arvoista ja pakkausmerkinnöistä noudattaa alkoholisäädöksiä varastoinnissa raportoi alkoholisäädösten viranomaisille. TUTKINNON SUORITTAJA TYÖSKENTELEE HYGIENIASÄÄDÖSTEN JA YRITYKSEN OMAVALVONTASUUNNITELMAN MUKAISESTI. laatii tilaviiniyrityksen omavalvontasuunnitelman tai päivittää tarvittaessa olemassa olevaa omavalvontasuunnitelmaa toimii omavalvontasuunnitelman dokumentoimalla valmistuksen aikaiset toimenpiteet työskentelee hygieenisesti ja yrityksen omavalvontasuunnitelman huolehtii henkilökohtaisesta suojavaatetuksestaan huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan huolehtii työympäristön siisteydestä tuotannon kaikissa vaiheissa noudattaa yrityksen jätteenkäsittely- ja kompostointiohjeita tunnistaa tuotteeseen liittyvät vaaratekijät ja niihin liittyvät riskit minimoi työturvallisuusriskit toiminnassaan. Ammattitaidon osoittamistavat Tutkinnon suorittaja osoittaa ammattitaitonsa valmistamalla hedelmälikööriä tai marjalikööriä aidossa valmistusprosessissa. Liköörin valmistusprosessin tulee kattaa seuraavat vaiheet: raakaaineen valinta, uuttaminen tai mehu-uutoksen valmistaminen, laimentaminen tai väkevöinti, kypsytys, pakkaus ja varastointi. Siltä osin kuin vaadittavaa ammattitaitoa ei voida osoittaa käytännön työtehtävissä, ammattitaidon osoittamista voidaan täydentää haastatteluin ja dokumentein. 9

14 2.4. Tisleiden valmistaminen Ammattitaitovaatimukset Tutkinnnon suorittaja osaa valita tisleiden valmistamisessa tarvittavat raaka-aineet ja tehdä valmistukseen liittyvät esityöt käyttää tisleiden valmistusprosessissa tarvittavia perus- ja erikoiskoneita, laitteita ja välineitä valmistaa tislettä reseptin pakata ja varastoida tislettä noudattaa alkoholijuomien tuotantoa ohjaavaa lainsäädäntöä työskennellä hygieniasäädösten ja yrityksen omavalvontasuunnitelman. Arviointi TUTKINNON SUORITTAJA VALITSEE TISLEIDEN VALMISTAMISESSA TARVITTAVAT RAAKA-AINEET JA TEKEE VALMISTUKSEEN LIITTYVÄT ESITYÖT. tekee vastaanottotarkastuksen tarkistaa raaka-aineen oikeellisuuden ja laadun aistinvaraisesti tarkistaa tarvittaessa refraktometrisesti tai titraamalla raakaaineen sokeripitoisuuden käsittelee raaka-aineita hygieenisesti käsittelee raaka-aineita hävikkiä välttäen varastoi raaka-aineet tilaviiniyrityksen valmistusprosessin tuntee eri tisleiden laadut ja niille määritellyt raakaaineasetukset tekee perustislepohjan mäskäämällä, käyttämällä, maseroimalla tai muulla valitsemallaan tavalla. TUTKINNON SUORITTAJA KÄYTTÄÄ TISLEIDEN VALMISTUSPROSESSISSA TARVITTAVIA PERUS- JA ERIKOISKONEITA, LAITTEITA JA VÄLINEITÄ. valmistelee ja kokoaa tarvittavat koneet ja laitteet käyttää ja säätää tislainta ohjeiden mukaan seuraa tislaimen toimintaa tuotannon aikana puhdistaa koneet ja laitteet yrityksen valmistusprosessin käsittelee pesu- ja desinfiointiaineita turvallisesti ja ohjeiden käyttää laboratoriolaitteistoja ja -työvälineitä ja niissä tarvittavia kemikaaleja ohjeiden työskentelee työturvallisuusmääräysten ja ergonomisesti oikein. TUTKINNON SUORITTAJA VALMISTAA TISLETTÄ RESEPTIN MUKAISESTI. 10 Tislaaminen tislaa yrityksen tuotantosuunnan mukaisen tuotteen tulkitsee reseptiä ja työohjeita oikein varmistaa tisleen puhtauden erottamalla aistinvaraisesti tisleen nenän ja hännän.

15 Kypsytys valitsee tisleelle sopivan kypsytysastian, lämpötilan ja paikan kypsyttää tisleen seuraa kypsytysprosessia aistinvaraisesti ja tarvittaessa analyyttisesti. Laadunvalvonta arvioi metanolin osuuden aistinvaraisesti, vesitestin avulla tai laskemalla prosenttiosuuden vakioi alkoholipitoisuuden pullotusvahvuuteen laskemalla arvioi valmiin tisleen aistinvaraisesti vertaa tislettä sille annettuihin ohjearvoihin päättelee tuotevirheet ja korjaa niiden syyt. TUTKINNON SUORITTAJA PAKKAA JA VARASTOI TISLEEN. valitsee pakkausmateriaalit ohjeiden varmistaa asianmukaiset pakkausmerkinnät pakkaa tisleen yrityksen toimintatavan (pesut, suodatus, pakkaaminen, suljenta, etiketöinti ja kapsylointi) käsittelee tislettä taloudellisesti ja hygieenisesti pakkaamisen eri vaiheissa varmistaa aistinvaraisesti pakatun tisleen laadun varastoi tuotteet oikeissa varastointiolosuhteissa. TUTKINNON SUORITTAJA NOUDATTAA ALKOHOLIJUOMIEN TUOTANTOA OHJAAVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. työskentelee alkoholijuomien tuotantoa ohjaavan lainsäädännön hyödyntää tietoaan tuotteelle asetetuista raja-arvoista ja pakkausmerkinnöistä noudattaa alkoholisäädöksiä varastoinnissa raportoi alkoholisäädösten viranomaisille. TUTKINNON SUORITTAJA TYÖSKENTELEE HYGIENIASÄÄDÖSTEN JA YRITYKSEN OMAVALVONTASUUNNITELMAN MUKAISESTI. laatii tilaviiniyrityksen omavalvontasuunnitelman tai päivittää tarvittaessa olemassa olevaa omavalvontasuunnitelmaa toimii omavalvontasuunnitelman dokumentoimalla valmistuksen aikaiset toimenpiteet työskentelee hygieenisesti ja yrityksen omavalvontasuunnitelman huolehtii henkilökohtaisesta suojavaatetuksestaan huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan huolehtii työympäristön siisteydestä tuotannon kaikissa vaiheissa noudattaa yrityksen jätteenkäsittely- ja kompostointiohjeita tunnistaa tuotteeseen liittyvät vaaratekijät ja niihin liittyvät riskit minimoi työturvallisuusriskit toiminnassaan. 11

16 Ammattitaidon osoittamistavat Tutkinnon suorittaja osoittaa ammattitaitonsa valmistamalla tislettä aidossa valmistusprosessissa. Tisleen valmistusprosessin tulee kattaa seuraavat vaiheet: raaka-aineen valinta ja perustislepohjan tekeminen, tislaus, kypsytys, pakkaus ja varastointi. Siltä osin kuin vaadittavaa ammattitaitoa ei voida osoittaa käytännön työtehtävissä, ammattitaidon osoittamista voidaan täydentää haastatteluin ja dokumentein Pienpanimo-oluiden valmistaminen Ammattitaitovaatimukset Tutkinnon suorittaja osaa valita tarvittavat raaka-aineet ja tehdä valmistukseen liittyvät esityöt käyttää panimoprosessissa tarvittavia koneita, laitteita ja välineitä valmistaa pienpanimo-oluen pakata ja varastoida pienpanimo-oluen yrityksen toimintatavan noudattaa alkoholijuomien tuotantoa ohjaavaa lainsäädäntöä työskennellä hygieniasäädösten ja yrityksen omavalvontasuunnitelman. Arviointi TUTKINNON SUORITTAJA VALITSEE TARVITTAVAT RAAKA-AINEET JA TEKEE VALMISTUKSEEN LIITTYVÄT ESITYÖT. tekee vastaanottotarkastuksen tarkistaa raaka-aineiden oikeellisuuden ja aistinvaraisen laadun tarkistaa tarvittaessa maltaiden väriarvot mallasanalyyseistä tarkistaa tarvittaessa humalan katkeropitoisuuden raakaaineanalyyseistä käsittelee panimohiivaa hygieenisesti ja hiivatyypin vaatimusten käsittelee raaka-aineita hävikkiä välttäen varastoi raaka-aineet pienpanimoyrityksen toimintatavan. TUTKINNON SUORITTAJA KÄYTTÄÄ PIENPANIMOPROSESSISSA TARVITTAVIA KONEITA, LAITTEITA JA VÄLINEITÄ. valitsee kyseiselle oluttyypille sopivan käymisastian valmistelee ja kokoaa tarvittavat koneet ja laitteet tuotantovalmiuteen sekä käyttää niitä puhdistaa koneet ja laitteet pienpanimoyrityksen tuotantoprosessin käsittelee pesu- ja desinfiointiaineita turvallisesti ja ohjeiden käyttää laboratoriolaitteistoja ja työvälineitä ohjeiden työskentelee työturvallisuusmääräysten ja ergonomisesti oikein. 12

17 TUTKINNON SUORITTAJA VALMISTAA PIENPANIMO-OLUEN. Mäskäys sekoittaa veden ja maltaat reseptin kontrolloi mäskäysprosessin lämpötiloja reseptin ottaa tarvittavat näytteet ja analysoi ne. Siivilöinti siivilöi vierteen talteen valvoo siivilöintiprosessia ja vierteen kirkkautta ottaa tarvittavat näytteet ja analysoi ne. Keitto lisää keittoon humalat ja muut ainekset reseptin valvoo keittoprosessia ja haihtumista mittaa vierrevahvuuden säätää vierrevahvuuden oikeaksi keiton lopussa. Selkeytys ja jäähdytys selkeyttää ja jäähdyttää vierteen reseptin tarkkailee lämpötiloja jäähdytyksen aikana ilmastaa vierteen reseptin. Hiivaus valmistelee lisättävän hiivan varmistaa hiivan kunnon lisää tarvittavan määrän hiivaa aseptisesti. Käyminen valvoo käymistä ja käymislämpötiloja reseptin valvoo käymisen etenemistä aistinvaraisesti ottaa näytteitä ja mittaa uutepitoisuuksia määrittää käyvän oluen alkoholipitoisuuden laskennallisesti varmistaa oluen loppuun käymisen. Kypsytys valitsee oluelle sopivan kypsytysajan ja -lämpötilan seuraa kypsytysprosessia aistinvaraisesti ja tarvittaessa analyyttisesti seuraa oluen hiilihappopitoisuutta kypsytyksen aikana. Laadunvalvonta varmistaa pakkausvalmiin oluen laadun näytteenotolla, analysoimalla ja vertaamalla tuloksia omavalvontasuunnitelman ohjearvoihin tarkistaa, että olut täyttää alkoholilainsäädännön asettamat vaatimukset. 13

18 Jälkikäsittely ja valmistelu pullotusta varten suodattaa tarvittaessa oluen varmistaa oluen oikean hiilihappopitoisuuden varmistaa aistinvaraisesti oluen laadun. TUTKINNON SUORITTAJA PAKKAA JA VARASTOI PIENPANIMO-OLUEN PIENPANIMOYRITYKSEN TOIMINTATAVAN MUKAISESTI. valitsee oikeat pakkausmateriaalit yrityksen toimintatavan (esimerkiksi metallikorkki, lasipullo tai muovipullo) varmistaa asianmukaiset pakkausmerkinnät pakkaa oluen pienpanimon tuotantoprosessin käsittelee olutta taloudellisesti ja hygieenisesti pakkaamisen eri vaiheissa varmistaa aistinvaraisesti oluen laadun varastoi oluen kyseiselle oluttyypille määritellyissä varastointiolosuhteissa. TUTKINNON SUORITTAJA NOUDATTAA ALKOHOLIJUOMIEN TUOTANTOA OHJAAVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. työskentelee alkoholijuomien tuotantoa ohjaavan lainsäädännön hyödyntää tietojaan tuotteelle asetetuista raja-arvoista ja pakkausmerkinnöistä noudattaa alkoholisäädöksiä varastoinnissa raportoi alkoholisäädösten viranomaisille. TUTKINNON SUORITTAJA TYÖSKENTELEE HYGIENIASÄÄDÖSTEN JA YRITYKSEN OMAVALVONTASUUNNITELMAN MUKAISESTI. laatii pienpanimon omavalvontasuunnitelman tai päivittää tarvittaessa omavalvontasuunnitelmaa toimii omavalvontasuunnitelman dokumentoimalla valmistuksen aikaiset toimenpiteet työskentelee hygieenisesti ja yrityksen omavalvontasuunnitelman huolehtii henkilökohtaisesta suojavaatetuksestaan huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan huolehtii työympäristön siisteydestä tuotannon kaikissa vaiheissa noudattaa yrityksen jätteenkäsittely- ja kompostointiohjeita tunnistaa tuotteeseen liittyvät vaaratekijät ja niihin liittyvät riskit minimoi työturvallisuusriskit toiminnassaan. Ammattitaidon osoittamistavat Tutkinnon suorittaja osoittaa ammattitaitonsa valmistamalla pienpanimo-olutta pienpanimon reseptin. Ammattitaito osoitetaan pienpanimon valmistusprosessissa, joka kattaa seuraavat vaiheet: mäskäys, keitto, hiivaus, käyminen, kypsytys, pullotus ja varastointi. Siltä osin kuin vaadittavaa ammattitaitoa ei voida osoittaa käytännön työtehtävissä, ammattitaidon osoittamista voidaan täydentää haastatteluin ja dokumentein. 14

19 2.6. Asiakaspalvelu ja myynti Ammattitaitovaatimukset Tutkinnon suorittaja osaa valmistautua asiakaspalvelutilanteeseen esitellä tilaviiniyrityksen tai pienpanimon tuotteita ja palveluja toimia erilaisissa asiakaspalvelutehtävissä viestiä suullisesti ja kirjallisesti tilaviiniyrityksen tai pienpanimon myynti- ja markkinointitehtävissä noudattaa alkoholijuomien mainontaan ja anniskelu- ja myyntitoimintaan liittyviä säädöksiä toimia yhteistyössä eri tahojen kanssa. Arviointi TUTKINNON SUORITTAJA VALMISTAUTUU ASIAKASPALVELUTILANTEESEEN. toimii yrityksen arvojen, liikeidean ja toimintakonseptin mukaan noudattaa teknologisia, kulttuurisia, taloudellisia ja eettisiä kestävän kehityksen periaatteita asiakaspalvelussa ja myynnissä pukeutuu asian käyttää suunnitelmallisesti ja tehokkaasti oman työaikansa tekee tavanomaiset tilaukset käyttäen yrityksensä tilausjärjestelmiä vastaanottaa ja kirjaa saapuvat tuotteet ja materiaalit varastoon huolehtii tuotteiden esillepanosta. TUTKINNON SUORITTAJA ESITTELEE TILAVIINIYRITYKSEN TAI PIENPANIMON TUOTTEITA JA PALVELUJA. tuntee tilaviiniyrityksen tai pienpanimon tuote- ja palveluvalikoiman hallitsee yksittäisten tuotteiden tuotetietouden ja hinnoittelun periaatteet perustelee asiakkaalle yrityksen tuotteiden ja palvelujen edut ja hyödyt suhteessa tärkeimpiin kilpailijoihin ottaa työssään huomioon tuotteiden ja palveluiden kysynnän vaihteluun vaikuttavat tekijät välittää yksityiskohtaista tuotetietoutta asiakaspalvelu- ja myyntitilanteissa. 15

20 TUTKINNON SUORITTAJA TOIMII ERILAISISSA ASIAKASPALVELUTEHTÄVISSÄ. vastaa erilaisten asiakas- ja myyntitilanteiden hoidosta yrityksen liikeidean, toiminta-ajatuksen ja annettujen ohjeiden mukaan tiedostaa hyvän asiakaspalvelun merkityksen yrityksen imagolle ja toiminnan jatkuvuudelle myy tilaviiniyrityksen tai pienpanimon tuotteita tuloksellisesti palvelee erilaisia asiakkaita ja asiakasryhmiä luontevasti ja ystävällisesti tuntee erilaisiin asiakaspalvelutilanteisiin liittyvät rooliodotukset päättää asiakaspalvelutapahtuman tai ostotapahtuman yrityksen toimintatavan huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan pitää asiakastilat ja niiden ympäristön siistinä hankkii aktiivisesti asiakaspalautetta arvioi työtään asiakaspalvelijana hyödyntää saamaansa palautetta työnsä kehittämiseen. TUTKINNON SUORITTAJA VIESTII SUULLISESTI JA KIRJALLISESTI TILAVIINIYRITYKSEN TAI PIENPANIMON MYYNTI- JA MARKKINOINTITEHTÄVISSÄ. suoriutuu asiakaspalvelutilanteessa suomen tai ruotsin kielen lisäksi yrityksen toiminnan kannalta tärkeällä vieraalla kielellä laatii asiakaspalvelun ja myynnin tueksi kirjallista materiaalia, esimerkiksi esitteitä, hinnastoja ja tarjouksia hyödyntää asiakas-, markkina- ja kilpailijatietoja suunnitellessaan omaa toimintaansa ja myynnin toteutusta hyödyntää sosiaalista mediaa tiedonhankinnassa ja markkinointiviestinnässä. TUTKINNON SUORITTAJA NOUDATTAA ALKOHOLIJUOMIEN MAINONTAAN JA ANNISKELU- JA MYYNTITOIMINTAAN LIITTYVIÄ SÄÄDÖKSIÄ. toimii alkoholijuomien anniskeluun, vähittäismyyntiin ja mainontaan liittyvien säädösten soveltaa toiminnassaan kuluttajansuoja- ja tuotevastuulain säännöksiä toimii elintarvikehygieniasta annettujen säädösten noudattaa yrityksen omavalvontasuunnitelmaa. TUTKINNON SUORITTAJA TOIMII YHTEISTYÖSSÄ ERI TAHOJEN KANSSA. noudattaa työyhteisön sääntöjä ja toimintatapoja työskentelee yhteistyötaitoisesti yrityksen muiden työntekijöiden kanssa jakaa oman asiantuntemuksensa työyhteisön käyttöön tekee hedelmällistä yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa osaa verkostoitua yrityksen toiminnan kehittämiseksi. Ammattitaidon osoittamistavat Tutkinnon suorittaja osoittaa ammattitaitonsa asiakaspalvelutilanteessa esittelemällä, tarjoamalla tai myymällä asiakasryhmille tilaviini- tai pienpanimoyrityksen tuotteita tai palveluja. Siltä osin kuin vaadittavaa ammattitaitoa ei voida osoittaa käytännön työtehtävissä, ammattitaidon osoittamista voidaan täydentää haastatteluin ja dokumentein. 16

21 2.7. Yrittäjänä toimiminen alkoholijuomien valmistuksessa Ammattitaitovaatimukset Tutkinnon suorittaja osaa arvioida edellytyksiään toimia tilaviini- tai pienpanimoyrittäjänä laatia liikeidean tai kehittää sitä laatia liiketoimintasuunnitelman tai kehittää sitä laatia markkinointisuunnitelman. Arviointi TUTKINNON SUORITTAJA ARVIOI EDELLYTYKSIÄÄN TOIMIA TILAVIINI- TAI PIENPANIMOYRITTÄJÄNÄ. Yrittäjävalmiuksien arviointi arvioi realistisesti ammatillista osaamistaan ja valmiuksia toimia tilaviini- tai pienpanimoyrittäjänä arvioi yritystoimintaan liittyvät henkilökohtaiset hyödyt ja riskit sekä resurssien riittävyyden. Liiketoimintaympäristön arviointi arvioi oman yritystoiminnan mahdollisuuksia tulevaisuuden näkymien, alan kehityksen ja markkinoiden tilan perusteella (SWOT-analyysi) selvittää potentiaalisen asiakaskunnan selvittää tilaviini- tai pienpanimoalan kilpailutilanteen määrittää oman yritystoiminnan kannalta tärkeät verkostot. TUTKINNON SUORITTAJA LAATII LIIKEIDEAN TAI KEHITTÄÄ SITÄ. kehittää tuote- tai palvelukonseptin asiakaslähtöisesti ja riittävän suurelle asiakaskunnalle kiinnostavaksi täsmentää liikeidean taloudellisesti kannattavaksi täsmentää liikeidean mukaiset asiakasryhmät tekee liikeidean mukaisen riskienhallinta-analyysin hyödyntäen tekemäänsä toimintaympäristöanalyysiä. 17

22 TUTKINNON SUORITTAJA LAATII LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN TAI KEHITTÄÄ SITÄ. laatii tai kehittää liiketoimintasuunnitelman käyttäen apuna tekemiään toimintaympäristön, markkinoiden ja kilpailutilanteen selvityksiä määrittää yrityksen tavoitteet ja strategian selvittää soveltuvimman yritysmuodon määrittää liiketoimintaan tarvittavat resurssit selvittää yrityksen perustamisasiakirjat ja muut yritystoiminnan vaatimat asiakirjat selvittää alkoholin valmistamiseen, vähittäismyyntiin ja tukkumyyntiin vaadittavat luvat ja niiden vaatimukset laatii realistisen rahoitussuunnitelman ja tulostavoitteen selvittää yritystukikäytännöt ja ottaa ne huomioon liiketoimintasuunnitelmassaan suunnittelee tai täsmentää yritystoiminnan edellyttämät osaamistarpeet ja laiteresurssit suunnittelee tai kehittää yritystoiminnan tukemaan kestävän kehityksen arvoja arvioi rekrytointitarpeen ja laskee palkkauksesta aiheutuvat kulut selvittää yrityksessä tarvittavan vakuutusturvan. TUTKINNON SUORITTAJA LAATII MARKKINOINTISUUNNITELMAN. hinnoittelee tuotteet tai palvelut kannattaviksi huomioi alkoholiverotuksen ja pientuottajastatuksen rajat määrittää markkinointitoimenpiteiden kohderyhmän valitsee yritykselleen sopivimmat myynti- ja jakelukanavat hyödyntäen tehtyjä markkinointiselvityksiä noudattaa alkoholimainontaa ja -myyntiä koskevaa lainsäädäntöä markkinointitoimenpiteiden suunnittelussa suunnittelee markkinointiviestinnän erottuakseen kilpailijoista valitsee yritykselleen sopivimmat markkinointikanavat hyödyntäen tehtyjä markkinointiselvityksiä täsmentää markkinointitoimenpiteet käytettävän budjetin mukaiseksi verkostoituu tarvittavien tahojen kanssa markkinoinnin tehostamiseksi. Ammattitaidon osoittamistavat Tutkinnon suorittaja osoittaa ammattitaitonsa sen, käynnistääkö hän yritystoimintaa vai kehittääkö hän toimivaa yritystään. Tutkinnon suorittaja osoittaa ammattitaitonsa arvioimalla liiketoimintamahdollisuuksia sekä laatimalla tilaviiniyrityksen tai pienpanimon liiketoimintasuunnitelman tai kehittämällä sitä. Siltä osin kuin vaadittava ammattitaito ei tule esiin käytännön työtehtävissä, ammattitaidon osoittamista voidaan täydentää muilla tavoilla Tuotekehitys tilaviiniyrityksessä tai pienpanimossa Ammattitaitovaatimukset Tutkinnon suorittaja osaa 18 selvittää asiakaslähtöisen tuotekehityksen lähtökohdat

23 suunnitella tuotekehityskokonaisuuden toteuttaa kehitetyn tuotteen tai tuoteparannuksen testaamisen käytännössä tehdä tuotekehityskokonaisuuden päättämiseen liittyvät toimenpiteet. Arviointi TUTKINNON SUORITTAJA SELVITTÄÄ ASIAKASLÄHTÖISEN TUOTEKEHITYKSEN LÄHTÖKOHDAT. arvioi tuotekehityksen lähtötilanteen määrittelee tuotekehityksen tavoitteet arvioi tilaviini- tai pienpanimon valmistuksessa käytettävien raaka-aineiden ominaisuudet ja mahdollisuudet tuotekehityksessä huomioi raaka-aineiden saatavuuden ja vuosittaiset satovaihtelut tilaviinien ja pienpanimotuotteiden tuotekehityksessä arvioi tilaviiniyrityksen tai pienpanimon tuotevalikoiman suhteessa kilpailutilanteeseen sekä asiakkaiden toiveisiin ja odotuksiin nähden toimii tuotekehityksessä alkoholilain ja -asetuksen tuntee aineettomat oikeudet ja niiden suojaamisen periaatteet. TUTKINNON SUORITTAJA SUUNNITTELEE TUOTEKEHITYSKOKONAISUUDEN. Tuotekehityssuunnitelman laatiminen ideoi uusia tuotteita tai tuoteparannuksia luovasti ja ennakkoluulottomasti arvioi ideoita asiakaslähtöisesti ja yrityksen kannattavuuden näkökulmasta valitsee parhaat ideat tuotekehitysprosessiin selvittää raaka-aine- ja tuotevaihtoehdot soveltaa yrityksen käyttämiä valmistustekniikoita, koneita ja laitteita tuotekehitykseen selvittää tuotantomahdollisuudet suunnittelee uuden tuotteen, tuoteparannuksen, reseptimuunnoksen tai tuotantoprosessin muutoksen yrityksen tuotantoedellytykset huomioiden selvittää tuotteesta syntyvän hävikin, mahdolliset sivutuotteet ja niiden käytön soveltaa omavalvonnan periaatteita tuotekehitykseen laatii toteuttamiskelpoisen tuotekehityssuunnitelman (valmistusohje, tarvittavat koneet ja laitteet, pakkaaminen, kypsytys, aikataulu, tuotteen arviointi ja kustannusarvio). TUTKINNON SUORITTAJA TOTEUTTAA KEHITETYN TUOTTEEN TAI TUOTEPARANNUKSEN TESTAAMISEN KÄYTÄNNÖSSÄ. toteuttaa tuotekehityssuunnitelman mukaisen testauksen käytännön valmistusprosessissa arvioi kehitettävän tuotteen ulkonäköä, rakennetta, hajua ja makua aistinvaraisesti järjestää tarvittaessa aistinvaraisen arviointitilaisuuden käsittelee ja arvioi aistinvaraisten kokeiden tuloksia tulkitsee laboratorioanalyysien tuloksia. 19

24 TUTKINNON SUORITTAJA TEKEE TUOTEKEHITYSKOKONAISUUDEN PÄÄTTÄMISEEN LIITTYVÄT TOIMENPITEET. dokumentoi tuotekehityksen vaiheet laatii tarvittavat dokumentit kehitetystä tuotteesta arvioi kehitystyön kaupalliset mahdollisuudet päättää jatkotoimenpiteistä. Ammattitaidon osoittamistavat Tutkinnon suorittaja osoittaa ammattitaitonsa tilaviiniyrityksessä tai pienpanimossa kehittämällä uuden tuotteen tai parantamalla olevassa olevaa tuotetta tai reseptiä. Ammattitaito osoitetaan käytännön tuotekehitystyössä. Ammattitaito voidaan osoittaa myös toimimalla työryhmässä, jossa kehitetään alkoholijuomia. Siltä osin kuin vaadittavaa ammattitaitoa ei voida osoittaa käytännön työtehtävissä, ammattitaidon osoittamista voidaan täydentää työtilanteisiin liittyvien kirjallisten dokumenttien, suunnitelmien tai raporttien avulla. 20

25 3. Tutkinnon ammattitaitovaatimukset ja osaamisen arviointi Tutkinnon osan ammattitaitovaatimukset määrittävät, mitä tutkinnon suorittajan tulee osata suorittaessaan kyseistä tutkinnon osaa. Ammattitaidon osoittaminen -kohdassa määritellään, mitä tutkinnon suorittaja tekee osoittaakseen ammattitaitonsa. Tutkintotilaisuudessa osoitettava ammattitaito arvioidaan hyväksytyn suorituksen kriteerien. 21 Tutkinnon ammattitaitovaatimukset ja osaamisen arviointi

26 4. Liite. Tutkinnon kuvaus (ei sisälly määräykseen) Tutkinnon perusteiden voimaantulopäivä (17/011/2016) 4.1. Tutkinnon muodostuminen Viinintuotannon ammattitutkinto muodostuu yhdestä pakollisesta tutkinnon osasta ja kahdesta valinnaisesta tutkinnon osasta. Koko tutkinnon suorittaminen edellyttää yhden pakollisen kahden valinnaisen tutkinnon osan suorittamista. Tilaviinien valmistaminen on kaikille pakollinen tutkinnon osa. Valinnaisena tutkinnon osana voidaan valita myös tutkinnon osa toisesta ammattitutkinnosta tai erikoisammattitutkinnosta Tutkinnon suorittaneen osaaminen Viinintuotannon ammattitutkinnon suorittanut on alkoholijuomien pientuotantoon ja hedelmäalkoholialaan erikoistunut osaaja, jolla on alkoholialan laajaa asiantuntijuutta vaativa ammattitaito. Hänellä on vankka tietämys alkoholilainsäädännöstä ja sen vaikutuksesta elinkeinoon. Hänellä on kattava tilaviinien prosessiosaaminen. Sen lisäksi hän hallitsee pienpanimo-oluiden, tisleiden, liköörien tai hiilihapollisten alkoholijuomien valmistamisen. Valinnaisesti hän hallitsee myös asiakaspalvelun ja myynnin, tuotekehityksen tai yrittäjänä toimimisen perusteet alkoholijuomien valmistuksessa Työtehtäviä, joissa tutkinnon suorittanut voi toimia Viinintuotannon ammattitutkinnon suorittanut henkilö voi toimia yrittäjänä tai työntekijänä tislaamossa, tilaviiniyrityksessä tai pienpanimossa monipuolisissa työtehtävissä kuten esimerkiksi tuotanto- ja tuotekehitystehtävissä, asiakaspalvelutehtävissä, myynnissä ja markkinoinnissa Tutkintotodistuksen antajan nimi ja asema Liite. Tutkinnon kuvaus (ei sisälly määräykseen) Tutkintotodistuksen antaa Opetushallituksen asettama tutkintotoimikunta Tutkinnosta päättävän kansallisen/alueellisen viranomaisen nimi ja asema Opetus- ja kulttuuriministeriö Opetushallitus, opetus- ja kulttuuriministeriön alainen keskusvirasto 4.6. Tutkinnon taso (kansallinen tai kansainvälinen) ISCED Arvosana-asteikko/hyväksymisvaatimukset Hyväksytty/hylätty 22

27 4.8. Jatko-opintokelpoisuus Tutkinto tuottaa kelpoisuuden korkeakouluopintoihin Säädösperusta Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 631/1998, asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 812/ Tutkintotodistuksen voi säädösten mukaan saada seuraavilla tavoilla Tutkinto suoritetaan osoittamalla tutkintotilaisuuksissa Opetushallituksen päättämissä tutkinnon perusteissa vaadittu ammattitaito. Tarvittaessa järjestetään tutkintoon valmistavaa koulutusta. Koulutuksen järjestäjä vastaa näyttötutkintoon ja siihen valmistavaan koulutukseen hakeutumisen, tutkinnon suorittamisen ja tarvittavan ammattitaidon hankkimisen henkilökohtaistamisesta sekä näihin liittyvästä ohjauksesta Pohjakoulutusvaatimukset Näyttötutkinnon suorittaminen on ammattitaidon hankkimistavasta riippumatonta. Tutkintoon osallistujalle ei ole asetettu muodollisia koulutusvaatimuksia. 23 Liite. Tutkinnon kuvaus (ei sisälly määräykseen)

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittaneella on yrityksen johtajalta edellytettävä yrityksen strategisen johtamisen

Lisätiedot

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittaneella on yrityksen johtajalta edellytettävä yrityksen strategisen johtamisen

Lisätiedot

ARVIOINTILOMAKE / VIHERALAN AMMATTITUTKINTO Määräys 46/011/2015 Viheralan yrittäjänä toimiminen

ARVIOINTILOMAKE / VIHERALAN AMMATTITUTKINTO Määräys 46/011/2015 Viheralan yrittäjänä toimiminen TUTKINNON SUORITTAJAN NIMI SYNTYMÄAIKA ARVIOINTIKOKOUKSEN TIEDOT AIKA PAIKKA ARVIOINTIKRITEERIT HAVAINTOJA TUTKINTOSUORITUKSESTA Viheralan yrittäjänä toimimisen edellytyksien arvioiminen Yrittäjävalmiuksien

Lisätiedot

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittaneella

Lisätiedot

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittaneella

Lisätiedot

YRITYSJOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET (LUONNOS)

YRITYSJOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET (LUONNOS) YRITYSJOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET (LUONNOS) S I S Ä L T Ö I Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon osat ja muodostuminen ---------------------------------------- 3 II Yritysjohtamisen

Lisätiedot

Isännöinnin erikoisammattitutkinto

Isännöinnin erikoisammattitutkinto Isännöinnin erikoisammattitutkinto Isännöinnin erikoisammattitutkinto Isännöinnin erikoisammattitutkinnon suorittaneella on vaativissa isännöinnin tehtävissä edellytettävä ammattitaito. Tutkinnon suorittanut

Lisätiedot

Isännöinnin erikoisammattitutkinto

Isännöinnin erikoisammattitutkinto Isännöinnin erikoisammattitutkinto Isännöinnin erikoisammattitutkinto Isännöinnin erikoisammattitutkinnon suorittaneella on vaativissa isännöinnin tehtävissä edellytettävä ammattitaito.tutkinnon suorittanut

Lisätiedot

Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto 2016

Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto 2016 Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto 2016 Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto 2016 Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnon suorittanut osaa kehittää ja uudistaa oman ammattialansa tuotteita, palveluja

Lisätiedot

LÄHIESIMIESTYÖN AMMATTITUTKINTO 2015

LÄHIESIMIESTYÖN AMMATTITUTKINTO 2015 Näyttötutkinnon perusteet LÄHIESIMIESTYÖN AMMATTITUTKINTO 2015 Määräys 38/011/2015 Määräykset ja ohjeet 2015:34 Opetushallitus Määräykset ja ohjeet 2015:34 ISBN 978-952-13-6122-7 (pdf) ISSN-L 1798-887X

Lisätiedot

MEHILÄISTARHAAJAN AMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET

MEHILÄISTARHAAJAN AMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET MEHILÄISTARHAAJAN AMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET Luonnos 5.1.2015 S I S Ä L T Ö I Mehiläistarhaajan ammattitutkinnon osat ja muodostuminen ----------------------------------------- 3 II Mehiläistarhaajan

Lisätiedot

Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste

Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Asiakirjahallinnon ja

Lisätiedot

Viinintuotannon ammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste

Viinintuotannon ammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Viinintuotannon ammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Viinintuotannon ammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Viinintuotannon ammattitutkinnon suorittanut on alkoholijuomien

Lisätiedot

Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto

Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnon suorittanut osaa kehittää ja uudistaa oman ammattialansa tuotteita, palveluja tai

Lisätiedot

Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto 2016

Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto 2016 Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto 2016 Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto 2016 Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnon suorittanut osaa kehittää ja uudistaa oman ammattialansa tuotteita, palveluja

Lisätiedot

Lähiesimiestyön ammattitutkinto

Lähiesimiestyön ammattitutkinto Lähiesimiestyön ammattitutkinto Lähiesimiestyön ammattitutkinto Tutkinnon suorittaneen osaaminen Lähiesimiestyön ammattitutkinnon suorittaneella on osaamista suunnitella ja ohjata työryhmän työskentelyä

Lisätiedot

Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto

Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinnon suorittanut osaa toimia monipuolisesti asiakirja-

Lisätiedot

Lähiesimiestyön ammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste

Lähiesimiestyön ammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Lähiesimiestyön ammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Lähiesimiestyön ammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste suorittaneen osaaminen Lähiesimiestyön ammattitutkinnon suorittaneella

Lisätiedot

Lähiesimiestyön ammattitutkinto

Lähiesimiestyön ammattitutkinto Lähiesimiestyön ammattitutkinto Lähiesimiestyön ammattitutkinto Tutkinnon suorittaneen osaaminen Lähiesimiestyön ammattitutkinnon suorittaneella on osaamista suunnitella ja ohjata työryhmän työskentelyä

Lisätiedot

Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste

Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnon suorittanut

Lisätiedot

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET Luonnos

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET Luonnos TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET Luonnos S I S Ä L T Ö I Tieto- ja viestintätekniikan erikoisammattitutkinnon osat ja muodostuminen ---------------------- 3 II Tieto-

Lisätiedot

Yrittäjän ammattitutkinto. 3.1 Yritystoiminnan suunnittelu

Yrittäjän ammattitutkinto. 3.1 Yritystoiminnan suunnittelu Yrittäjän ammattitutkinto 3.1 Yritystoiminnan suunnittelu Dnro 53/011/2012 3.1 Yritystoiminnan suunnittelu Yrittäjän AT-0316-1 1 3.1 Yritystoiminnan suunnittelu Yrittäjän AT-0316-1 A. Yritystoiminnan suunnittelu...

Lisätiedot

Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto 2016

Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto 2016 Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto 2016 Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto 2016 Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinnon suorittanut osaa toimia monipuolisesti

Lisätiedot

Lähiesimiestyön ammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste

Lähiesimiestyön ammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Lähiesimiestyön ammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Lähiesimiestyön ammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste suorittaneen osaaminen Lähiesimiestyön ammattitutkinnon suorittaneella

Lisätiedot

Tieto- ja viestintätekniikan erikoisammattitutkinto

Tieto- ja viestintätekniikan erikoisammattitutkinto Tieto- ja viestintätekniikan erikoisammattitutkinto Tieto- ja viestintätekniikan erikoisammattitutkinto Tieto- ja viestintätekniikan erikoisammattitutkinnon suorittanut osaa vastata palveluprosesseista,

Lisätiedot

Kultaajamestarin erikoisammattitutkinto

Kultaajamestarin erikoisammattitutkinto Kultaajamestarin erikoisammattitutkinto Kultaajamestarin erikoisammattitutkinto Kultaajamestarin erikoisammattitutkinnon suorittaneella on alan ammattihenkilöltä edellytettävä ammattitaito. Tutkinnon suorittaneella

Lisätiedot

RUOKAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET LUONNOS

RUOKAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET LUONNOS RUOKAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET LUONNOS 2 SISÄLTÖ I Ruokamestarin erikoisammattitutkinnon muodostuminen --------------------------------------------- 3 II Ruokamestarin erikoisammattitutkinnon

Lisätiedot

Ruokamestarin erikoisammattitutkinto

Ruokamestarin erikoisammattitutkinto Ruokamestarin erikoisammattitutkinto Ruokamestarin erikoisammattitutkinto Ruokamestarin erikoisammattitutkinnon suorittanut vaikuttaa tuoteryhmien profilointiin asiakkaiden toiveiden ja kilpailutilanteen

Lisätiedot

LEIPURIN AMMATTITUTKINTO, LEIPURIKISÄLLI TUTKINNON PERUSTEET

LEIPURIN AMMATTITUTKINTO, LEIPURIKISÄLLI TUTKINNON PERUSTEET LEIPURIN AMMATTITUTKINTO, LEIPURIKISÄLLI TUTKINNON PERUSTEET 1 S I S Ä L T Ö I Leipurin ammattitutkinnon osat ja muodostuminen ---------------------------------------------------- 3 II Leipurin ammattitutkinnon

Lisätiedot

LÄHIESIMIESTYÖN AMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET LUONNOS

LÄHIESIMIESTYÖN AMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET LUONNOS LÄHIESIMIESTYÖN AMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET LUONNOS 2 S I S Ä L T Ö I Lähiesimiestyön ammattitutkinnon osat ja muodostuminen ------------------------------------------- 3 II Lähiesimiestyön ammattitutkinnon

Lisätiedot

Kultaajakisällin ammattitutkinto

Kultaajakisällin ammattitutkinto Kultaajakisällin ammattitutkinto Kultaajakisällin ammattitutkinto Kultaajakisällin ammattitutkinnon suorittaneella on alan ammattityöntekijältä edellytettävä ammattitaito. Tutkinnon suorittaneella on vahva

Lisätiedot

Kultaajamestarin erikoisammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste

Kultaajamestarin erikoisammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Kultaajamestarin erikoisammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Kultaajamestarin erikoisammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Kultaajamestarin erikoisammattitutkinnon suorittaneella

Lisätiedot

Mehiläistarhaajan ammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste

Mehiläistarhaajan ammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Mehiläistarhaajan ammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Mehiläistarhaajan ammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Mehiläistarhaajan ammattitutkinnon suorittaneella on mehiläisalan

Lisätiedot

Elintarviketekniikan erikoisammattitutkinto

Elintarviketekniikan erikoisammattitutkinto Elintarviketekniikan erikoisammattitutkinto Elintarviketekniikan erikoisammattitutkinto Elintarviketekniikan erikoisammattitutkinnon henkilöllä on laaja-alaiset taidot työskennellä elintarvikealalla monipuolisissa

Lisätiedot

RUOKAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2014

RUOKAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2014 Näyttötutkinnon perusteet RUOKAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2014 Määräys 24/011/2014 Määräykset ja ohjeet 2014:24 Opetushallitus ja tekijät Määräykset ja ohjeet 2014:24 ISBN 978-952-13-5856-2 (nid.)

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. YRITYKSESSÄ TOIMIMINEN YRTO 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. YRITYKSESSÄ TOIMIMINEN YRTO 15 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 YRITYKSESSÄ TOIMIMINEN YRTO 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Yrityksessä toimiminen, 15 osp (vain ammatillisessa peruskoulutuksessa) Ammattitaitovaatimukset

Lisätiedot

KULTAAJAKISÄLLIN AMMATTITUTKINTO 2015

KULTAAJAKISÄLLIN AMMATTITUTKINTO 2015 Näyttötutkinnon perusteet KULTAAJAKISÄLLIN AMMATTITUTKINTO 2015 Määräys 35/011/2015 Määräykset ja ohjeet 2015:31 Opetushallitus Määräykset ja ohjeet 2015:31 ISBN 978-952-13-6119-7 (pdf) ISSN-L 1798-887X

Lisätiedot

Elintarviketekniikan erikoisammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste

Elintarviketekniikan erikoisammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Elintarviketekniikan erikoisammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Elintarviketekniikan erikoisammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Elintarviketekniikan erikoisammattitutkinnon

Lisätiedot

Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon perusteet

Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon perusteet Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon perusteet Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon perusteet Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinto (180 osp) on tarkoitettu henkilöille, jotka

Lisätiedot

KULTAAJAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2015

KULTAAJAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2015 Näyttötutkinnon perusteet KULTAAJAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2015 Määräys 36/011/2015 Määräykset ja ohjeet 2015:32 Opetushallitus Määräykset ja ohjeet 2015:32 ISBN 978-952-13-6120-3 (pdf) ISSN-L 1798-887X

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 2014 788/2014 Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 3 päivänä lokakuuta 2014 Eduskunnan

Lisätiedot

Yrittäjän ammattitutkinto. 3.3 Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen

Yrittäjän ammattitutkinto. 3.3 Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen Yrittäjän ammattitutkinto 3.3 Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen Dnro 53/011/2012 1 A. Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen... 3 1.0 Yleisesittely... 3 1.1 Aineiston käyttö... 3 1.2 Tutkintosuorituksen

Lisätiedot

MEHILÄISTARHAAJAN AMMATTITUTKINTO 2015

MEHILÄISTARHAAJAN AMMATTITUTKINTO 2015 Näyttötutkinnon perusteet MEHILÄISTARHAAJAN AMMATTITUTKINTO 2015 Määräys 39/011/2015 Määräykset ja ohjeet 2015:35 Opetushallitus Määräykset ja ohjeet 2015:35 ISBN 978-952-13-6123-4 (pdf) ISSN-L 1798-887X

Lisätiedot

DIEETTIKOKIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET

DIEETTIKOKIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET DIEETTIKOKIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET 1 S I S Ä L T Ö I Dieettikokin erikoisammattitutkinnon osat ja muodostuminen 2 II Dieettikokin erikoisammattitutkinnon ammattitaitovaatimukset ja

Lisätiedot

KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma. Voimassa alkaen

KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma. Voimassa alkaen KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma Voimassa 1.8.2015 alkaen 2 Sisällys 1 KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO... 3 1.1. JOHDANTO... 3 1.2. VALMISTAVAN KOULUTUKSEN TAVOITTEET...

Lisätiedot

Yrittäjän ammattitutkinto. 3.2 Yritystoiminnan käynnistäminen

Yrittäjän ammattitutkinto. 3.2 Yritystoiminnan käynnistäminen Yrittäjän ammattitutkinto 3.2 Yritystoiminnan käynnistäminen Dnro 53/011/2012 1 A. Yritystoiminnan käynnistäminen... 3 1.0 Yleisesittely... 3 1.1 Aineiston käyttö... 3 1.2 Tutkintosuorituksen arviointi...

Lisätiedot

Näyttötutkinnon perusteet

Näyttötutkinnon perusteet Näyttötutkinnon perusteet VIININTUOTANNON AMMATTITUTKINTO 2006 MÄÄRÄYS 19/011/2006 OPETUSHALLITUS ISBN 952 13 2852 5 (nid.) ISBN 952 13 2853 3 (pdf) 1 Dno 19/011/2006 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava

Lisätiedot

Näyttötutkintojen henkilökohtaistaminen ja arviointi

Näyttötutkintojen henkilökohtaistaminen ja arviointi Näyttötutkintojen henkilökohtaistaminen ja arviointi Logistiikan koulutuksen kehittämispäivät 24.-25.3.2010 Henkilökohtaistamista ohjaavat säädökset ja ohjeet 1/2 Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta

Lisätiedot

KOKIN OSAAMISALA 2. Yrittäjän ammattitutkinto, opetussuunnitelma. Yritystoiminnan suunnittelun ja käynnistämisen osaamisala

KOKIN OSAAMISALA 2. Yrittäjän ammattitutkinto, opetussuunnitelma. Yritystoiminnan suunnittelun ja käynnistämisen osaamisala www.ahlman.fi 1 KOKIN OSAAMISALA 2 Yrittäjän ammattitutkinto, opetussuunnitelma Yritystoiminnan suunnittelun ja käynnistämisen osaamisala YRITTÄJÄ 3 1. YRITTÄJÄN AMMATTITUTKINNON MUODOSTUMINEN... 4 1.1

Lisätiedot

Johtamisen erikoisammattitutkinto

Johtamisen erikoisammattitutkinto Johtamisen erikoisammattitutkinto Johtamisen erikoisammattitutkinto Tutkinnon suorittanut osaa suunnitella, johtaa ja kehittää vastuualueensa toimintaa hallita alansa laaja-alaisesti yhteistyöhön tulkita

Lisätiedot

Johtamisen erikoisammattitutkinto

Johtamisen erikoisammattitutkinto Johtamisen erikoisammattitutkinto Johtamisen erikoisammattitutkinto Tutkinnon suorittanut osaa suunnitella, johtaa ja kehittää vastuualueensa toimintaa hallita alansa laaja-alaisesti yhteistyöhön tulkita

Lisätiedot

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2015

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2015 Näyttötutkinnon perusteet TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2015 Määräys 45/011/2015 Määräykset ja ohjeet 2015:39 Opetushallitus Määräykset ja ohjeet 2015:39 ISBN 978-952-13-6138-8 (pdf)

Lisätiedot

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Näyttö suoritetaan mahdollisuuksien mukaan työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon

Lisätiedot

AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, peligrafiikan osaamisala

AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, peligrafiikan osaamisala AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, peligrafiikan osaamisala Voimassa 1.8.2015 alkaen 2 Sisällys 1 AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO, PELIGRAFIIKAN

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(8) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Asiakaspalvelu 30 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa toimia käytännön asiakaspalvelutehtävissä ja osoittaa ammattitaitonsa palvelutilanteessa,

Lisätiedot

Yrittäjän ammattitutkinto. 3.8 Sähköinen liiketoiminta

Yrittäjän ammattitutkinto. 3.8 Sähköinen liiketoiminta Yrittäjän ammattitutkinto 3.8 Sähköinen liiketoiminta Dnro 53/011/2012 1 A. Sähköinen liiketoiminta... 3 1.0 Yleisesittely... 3 1.1 Aineiston käyttö... 3 1.2 Tutkintosuorituksen arviointi... 3 2.0 Tutkinnon

Lisätiedot

ELINTARVIKETEKNIIKAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2015

ELINTARVIKETEKNIIKAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2015 Näyttötutkinnon perusteet ELINTARVIKETEKNIIKAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2015 Määräys 1/011/2015 Määräykset ja ohjeet 2015:1 Opetushallitus Määräykset ja ohjeet 2015:1 ISBN 978-952-13-6036-7 (pdf) ISSN-L

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt

Ammattiosaamisen näytöt Työpaikkaohjaaja kouluttajakoulutus Veijo Kykkänen Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa osa opiskelijan arviointia.

Lisätiedot

À la carte -ruoanvalmistus 30 osp. Ammattitaitovaatimukset. Opiskelija osaa

À la carte -ruoanvalmistus 30 osp. Ammattitaitovaatimukset. Opiskelija osaa À la carte -ruoanvalmistus 30 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija osaa aikatauluttaa ja suunnitella päivittäiset työtehtävänsä esivalmistaa ja valmistaa ruokaravintolan à la carte -listan ruokia, lisäkkeitä

Lisätiedot

ELINTARVIKETEOLLISUUDEN AMMATTITUTKINTO 2013

ELINTARVIKETEOLLISUUDEN AMMATTITUTKINTO 2013 Näyttötutkinnon perusteet ELINTARVIKETEOLLISUUDEN AMMATTITUTKINTO 2013 Määräys 33/011/2013 Määräykset ja ohjeet 2013:38 Opetushallitus ja tekijät Määräykset ja ohjeet 2013:38 ISBN 978-952-13-5610-0 (nid.)

Lisätiedot

Yrittäjän ammattitutkinto Franchisingyrittäminen

Yrittäjän ammattitutkinto Franchisingyrittäminen Yrittäjän ammattitutkinto 3.11 Franchisingyrittäminen Dnro 53/011/2012 1 A. Franchisingyrittäminen... 3 1.0 Yleisesittely... 3 1.1 Aineiston käyttö... 3 1.2 Tutkintosuorituksen arviointi... 3 2.0 Tutkinnon

Lisätiedot

Viinintuotannon ammattitutkinto

Viinintuotannon ammattitutkinto Viinintuotannon ammattitutkinto Viinintuotannon ammattitutkinto Viinintuotannon ammattitutkinto muodostuu pakollisista tutkinnon osista. Tutkinnossa voi suuntautua tilaviiniyrittäjäksi tai viinitilan työntekijäksi.

Lisätiedot

ARVIOIJAKOULUTUS. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja

ARVIOIJAKOULUTUS. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja ARVIOIJAKOULUTUS Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ NÄYTTÖTUTKINNOISTA 2. TUTKINTORAKENNE 3. AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN 1. Tutkintotilaisuuden suorittamissuunnitelma

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Huippuosaajana toimiminen, 15 osp (vain ammatillisessa peruskoulutuksessa) Ammattitaitovaatimukset

Lisätiedot

ELINTARVIKEJALOSTAJAN AMMATTITUTKINTO 2013

ELINTARVIKEJALOSTAJAN AMMATTITUTKINTO 2013 Näyttötutkinnon perusteet ELINTARVIKEJALOSTAJAN AMMATTITUTKINTO 2013 Määräys 36/011/2013 Määräykset ja ohjeet 2013:40 Opetushallitus ja tekijät Määräykset ja ohjeet 2013:40 ISBN 978-952-13-5641-4 (nid.)

Lisätiedot

TutkintoInfo 19.10.2015

TutkintoInfo 19.10.2015 TutkintoInfo 19.10.2015 Näyttötutkintojärjestelmä Luotiin 1994 säädetyllä ammattitutkintolailla & täydentävällä asetuksella Nykyinen asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 1.8.2015 Tutkintorakenteet

Lisätiedot

1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Testaus 15 osp Tavoitteet:

1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Testaus 15 osp Tavoitteet: 1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Testaus 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa suunnitella ohjelmiston, toteuttaa ohjelmiston valittua testausympäristöä käyttäen sekä laatia

Lisätiedot

Elintarvikealan perustutkinto www.kpedu.fi 1.8.2009

Elintarvikealan perustutkinto www.kpedu.fi 1.8.2009 ELINTARVIKKEIDEN PAKKAAMINEN 10 OV pakkaa elintarvikkeita ja käsittelee pakkausmateriaaleja ottaen huomioon pakkaamiseen liittyvät ympäristönäkökohdat ja elintarvikepakkausten tehtävät seuraa pakattavan

Lisätiedot

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Näyttötutkinnot Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Tietoa näyttötutkinnoista tutkintoja järjestävistä oppilaitoksista työvoimatoimistoista oppisopimustoimistoista kirjastoista

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet:

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet: TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet: alan vaativissa tehtävissä. Hän hallitsee alan työt ja työtehtäväkokonaisuudet sekä laajan materiaalivalikoiman.

Lisätiedot

Yrittäjän ammattitutkinto Tuotannon hallinta

Yrittäjän ammattitutkinto Tuotannon hallinta Yrittäjän ammattitutkinto 3.10 Tuotannon hallinta Dnro 53/011/2012 1 A. Tuotannon hallinta... 3 1.0 Yleisesittely... 3 1.1 Aineiston käyttö... 3 1.2 Tutkintosuorituksen arviointi... 3 2.0 Tutkinnon osan

Lisätiedot

ELINTARVIKEJALOSTAJAN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma. Voimassa alkaen

ELINTARVIKEJALOSTAJAN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma. Voimassa alkaen ELINTARVIKEJALOSTAJAN AMMATTITUTKINTO Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma Voimassa 1.8.2015 alkaen 2 SISÄLLYS 1 ELINTARVIKEJALOSTAJAN AMMATTITUTKINTO... 3 1.1. JOHDANTO... 3 1.2. VALMISTAVAN KOULUTUKSEN

Lisätiedot

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Näyttö suoritetaan mahdollisuuksien mukaan työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon

Lisätiedot

Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot

Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot Hämeen ammattikorkeakoulu 2015 Lähde: www.minedu.fi, Suomen koulutus- ja tutkintojärjestelmä 1 Tutkintorakenne Tutkintorakenteessa yli 370 ammatillista tutkintoa

Lisätiedot

Näkökulmia henkilökohtaistamiseen onnistumisen edellytyksiä ja hyviä käytäntöjä. Markku Kokkonen Ammatillinen aikuiskoulutus Syksy 2014

Näkökulmia henkilökohtaistamiseen onnistumisen edellytyksiä ja hyviä käytäntöjä. Markku Kokkonen Ammatillinen aikuiskoulutus Syksy 2014 Näkökulmia henkilökohtaistamiseen onnistumisen edellytyksiä ja hyviä käytäntöjä Markku Kokkonen Ammatillinen aikuiskoulutus Syksy 2014 Oppaan lähtökohdat (1) Mitä henkilökohtaistamismääräyksen jälkeen?

Lisätiedot

Yrittäjän ammattitutkinto. 3.4 Tuotteistaminen

Yrittäjän ammattitutkinto. 3.4 Tuotteistaminen Yrittäjän ammattitutkinto 3.4 Tuotteistaminen Dnro 53/011/2012 1 A. Tuotteistaminen... 3 1.0 Yleisesittely... 3 1.1 Aineiston käyttö... 3 1.2 Tutkintosuorituksen arviointi... 3 2.0 Tutkinnon osan arvioinnin

Lisätiedot

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Näyttö suoritetaan mahdollisuuksien mukaan työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon

Lisätiedot

Johtamisen erikoisammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste

Johtamisen erikoisammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Johtamisen erikoisammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Johtamisen erikoisammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Tutkinnon suorittanut osaa suunnitella, johtaa ja kehittää

Lisätiedot

Johtamisen erikoisammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste

Johtamisen erikoisammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Johtamisen erikoisammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Johtamisen erikoisammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Tutkinnon suorittanut osaa suunnitella, johtaa ja kehittää

Lisätiedot

Lainsäädännön muutokset ja vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen 2016

Lainsäädännön muutokset ja vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen 2016 Lainsäädännön muutokset ja vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen 2016 15.3.2016 Helsinki 16.3.2016 Tampere 21.3.2016 Oulu Anne Liimatainen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Näyttötutkintojärjestelmästä

Lisätiedot

TUTKINTOSUORITUKSEN ARVIOINTILOMAKE Elintarvikealan perustutkinto 2014 Elintarvikkeiden myymälätoiminnot. Tutkinnon suorittajan nimi: Työpaikka:

TUTKINTOSUORITUKSEN ARVIOINTILOMAKE Elintarvikealan perustutkinto 2014 Elintarvikkeiden myymälätoiminnot. Tutkinnon suorittajan nimi: Työpaikka: n nimi: Työpaikka: Tutkintotilaisuuden ajankohta: Työnantajan edustaja ja yhteystiedot: Työntekijöiden edustaja ja yhteystiedot: Itsenäinen ammatinharjoittaja ja yhteystiedot: Opetusalan edustaja ja yhteystiedot:

Lisätiedot

Kodin siivous erityistilanteissa 20 osp. Ammattitaitovaatimukset. Opiskelija osaa

Kodin siivous erityistilanteissa 20 osp. Ammattitaitovaatimukset. Opiskelija osaa Kodin siivous erityistilanteissa 20 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija osaa suunnitella kodin siivouksen erityistilanteessa asiakaskohteessa tehdä kodin siivouksen erityistilanteessa asiakaskohteessa

Lisätiedot

1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Yritystoiminnan suunnittelu 15 osp Tavoitteet:

1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Yritystoiminnan suunnittelu 15 osp Tavoitteet: 1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Yritystoiminnan suunnittelu 15 osp Tavoitteet: Opiskeli arvioi oman osaamisensa tuotteistamista tai markkinoilla olevaa liiketoimintamahdollisuutta.

Lisätiedot

Oppimisosuuskunta Arinom. Lukuvuosi

Oppimisosuuskunta Arinom. Lukuvuosi Oppimisosuuskunta Arinom Lukuvuosi 2016-2017 Mitä tutkinnon osia osuuskunnassa voi suorittaa? Yritystoiminnan suunnittelu 15 osp ja Yrityksessä toimiminen 15 osp tutkinnon osat tulevat yleensä suoritetuksi

Lisätiedot

ARVIOINTILOMAKE / VIHERALAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO Määräys 47/011/2015 Toimiminen viheralan kansainvälisessä toimintaympäristössä

ARVIOINTILOMAKE / VIHERALAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO Määräys 47/011/2015 Toimiminen viheralan kansainvälisessä toimintaympäristössä TUTKINNON SUORITTAJAN NIMI SYNTYMÄAIKA ARVIOINTIKOKOUKSEN TIEDOT AIKA PAIKKA ARVIOINTIKRITEERIT Kansainvälisen tiedon hankkiminen ja soveltaminen HAVAINTOJA TUTKINTOSUORITUKSESTA Kansainvälisen tiedon

Lisätiedot

Tullialan ammattitutkinnon infotilaisuus 9.3.2012 Tullin asiakkaille. Munkkiniemen koulutustalo/ Tullin koulutus Hollantilaisentie 11, Helsinki

Tullialan ammattitutkinnon infotilaisuus 9.3.2012 Tullin asiakkaille. Munkkiniemen koulutustalo/ Tullin koulutus Hollantilaisentie 11, Helsinki Tullialan ammattitutkinnon infotilaisuus 9.3.2012 Tullin asiakkaille Munkkiniemen koulutustalo/ Tullin koulutus Hollantilaisentie 11, Helsinki Tullialan ammattitutkinnon kohderyhmä (lähde: OPH/ Näyttötutkinnon

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 VAKUUTUS- JA ELÄKEPALVELUT

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 VAKUUTUS- JA ELÄKEPALVELUT Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 VAKUUTUS- JA ELÄKEPALVELUT Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Vakuutus- ja eläkepalvelut Ammattitaitovaatimukset o tunnistaa erilaisia asiakkuuksia ja asiakasryhmiä

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. PANKKI- JA RAHOITUSPALVELUT PARA 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. PANKKI- JA RAHOITUSPALVELUT PARA 15 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 PANKKI- JA RAHOITUSPALVELUT PARA 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Pankki- ja rahoituspalvelut, 15 osp Ammattitaitovaatimukset o tunnistaa erilaisia

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. TUOTENEUVONTA TUNE 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. TUOTENEUVONTA TUNE 15 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 TUOTENEUVONTA TUNE 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Tuoteneuvonta, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja o suunnittelee

Lisätiedot

SUURTALOUSKOKIN AMMATTITUTKINTO 2015

SUURTALOUSKOKIN AMMATTITUTKINTO 2015 Näyttötutkinnon perusteet SUURTALOUSKOKIN AMMATTITUTKINTO 2015 Määräys 16/011/2015 Määräykset ja ohjeet 2015:9 Opetushallitus Määräykset ja ohjeet 2015:9 ISBN 978-952-13-6060-2 (pdf) ISSN-L 1798-887X ISSN

Lisätiedot

Lähiesimiestyön ammattitutkinto, koulutusvientikokeilu

Lähiesimiestyön ammattitutkinto, koulutusvientikokeilu Lähiesimiestyön ammattitutkinto, koulutusvientikokeilu Lähiesimiestyön ammattitutkinto, koulutusvientikokeilu Tämä tutkinnon peruste on tarkoitettu noudatettavaksi ammatillisen koulutuksen koulutusvientikokeilussa

Lisätiedot

LASINPUHALTAJAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET LUONNOS 26.5.2014

LASINPUHALTAJAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET LUONNOS 26.5.2014 LASINPUHALTAJAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET LUONNOS 26.5.2014 Opetushallitus 2014 2 S I S Ä L T Ö I Lasinpuhaltajamestarin erikoisammattitutkinnon osat ja muodostuminen --------------------------------------------------

Lisätiedot

Elintarvikejalostajan ammattitutkinto

Elintarvikejalostajan ammattitutkinto Elintarvikejalostajan ammattitutkinto Elintarvikejalostajan ammattitutkinto Tutkinnon suorittanut osaa valvoa valmistamiensa tuotteiden turvallisuutta sekä tehdä mittauksia ja ottaa näytteitä. Tutkinnon

Lisätiedot

Lounasruokien valmistus 40 osp. Ammattitaitovaatimukset

Lounasruokien valmistus 40 osp. Ammattitaitovaatimukset Lounasruokien valmistus 40 osp Ammattitaitovaatimukset vastaanottaa, varastoi ja säilyttää raaka-aineita ja muita tarvikkeita käsittelee ja käyttää eri jalostusasteella olevia elintarvikkeita valmistaa

Lisätiedot

Dieettikokin erikoisammattitutkinto

Dieettikokin erikoisammattitutkinto Dieettikokin erikoisammattitutkinto Dieettikokin erikoisammattitutkinto Dieettikokin erikoisammattitutkinto muodostuu yhdestä pakollisesta ja kahdesta valinnaisesta tutkinnon osasta. Dieettikokin erikoisammattitutkinnon

Lisätiedot

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Arviointiriihi AEL 25.3.2014 Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Säädökset

Lisätiedot

SEURAKUNTAOPISTO AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI

SEURAKUNTAOPISTO AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI 1 SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO/ Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa Erityistä tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuudet

Lisätiedot

Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto

Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinnossa osoitetaan laaja-alaisia taitoja työskennellä kaupan esimiestehtävissä sekä ylläpitää

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden

Lisätiedot

1(9) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Tuoteneuvonta 15 osp Tavoitteet:

1(9) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Tuoteneuvonta 15 osp Tavoitteet: 1(9) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Tuoteneuvonta 15 osp Tavoitteet: Opiskelija suunnittelee ja valmistelee tuoteneuvottelutilanteita. Opiskelija neuvoo asiakkaita tuotteiden

Lisätiedot