Viinintuotannon ammattitutkinto
|
|
- Johannes Kapulainen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Viinintuotannon ammattitutkinto
2 Viinintuotannon ammattitutkinto Viinintuotannon ammattitutkinto muodostuu pakollisista tutkinnon osista. Tutkinnossa voi suuntautua tilaviiniyrittäjäksi tai viinitilan työntekijäksi. Tilaviiniyrittäjän suuntautumisalalla tutkinto muodostuu kaikille yhteisistä tutkinnon osista: hedelmäviinien valmistus, muiden hedelmäpohjaisten alkoholijuomien valmistus, asiakaspalvelu ja myynti sekä yritystoiminta ja markkinointi. Viinitilan työntekijän suuntautumisalalla tutkinnon yhteiset osat ovat hedelmäviinien valmistus, muiden hedelmäpohjaisten alkoholijuomien valmistus sekä asiakaspalvelu, myynti ja markkinointi. Lisäksi tutkinnon suorittaja voi suorittaa vapaasti valittavan yrittäjyysosan. Tilaviiniyrittäjä hallitseemonipuolisesti alansa niin, että hän osaa sekä tilansa hedelmäalkoholijuomien valmistuksen paikallisista ja aidoista raaka-aineista että maaseutua elävöittävän yrityksensä asiakaspalvelun, myynnin, markkinoinnin ja yritystalouden toiminnot. Lisäksi hänen on tunnettava kiinnostusta yrityksen tuotteiden kehittämiseen ja hallittava siihen liittyvät toiminnot. Viinitilan palveluksessa oleva ammattilainen hallitsee yrittäjän tavoin hedelmäalkoholijuomien tuotantoprosessit sekä asiakaspalvelun ja myyntitoiminnan. Sekä yrittäjällä että työntekijällä on vankka tietämys alan lainsäädännöstä ja valmistusverotuksesta sekä niiden vaikutuksesta elinkeinoon. Maaseutuelinkeinon ammattilaisena viinintuotannon osaaja tuntee vastuunsa maaseudusta ja luonnosta ja toimii kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Tutkinnon suorittanut voi toimia pää- tai sivutoimisesti tilaviiniyrittäjänä tai yrityksen työntekijänä. Perusteen nimi Viinintuotannon ammattitutkinto Määräyksen diaarinumero 19/011/2006 Koulutuskoodit Viinintuotannon ammattitutkinto (364203) Osaamisalat Viinitilan työntekijän osaamisala (2182) Tilaviiniyrittäjän osaamisala (2181) Voimaantulo Voimassaolon päättyminen
3 SISÄLTÖ 1. Tutkinnon muodostuminen Hedelmäviinien valmistus Muiden hedelmäpohjaisten alkoholijuomien valmistus Asiakaspalvelu ja myynti Yritystoiminta ja markkinointi Hedelmäviinien valmistus Muiden hedelmäpohjaisten alkoholijuomien valmistus Asiakaspalvelu, myynti ja markkinointi Yrittäjyys Näyttötutkintojen tehtävät ja tavoitteet Näyttötutkinnot Näyttötutkintoihin valmistava koulutus Ammattitaidon osoittamistapojen ja tutkintosuoritusten arvioinnin yleiset perusteet Viinintuotannon ammattitutkinnon muodostuminen Ammattitaidon osoittamistavat LIITE Ammatin kuvaus
4
5 1. Tutkinnon muodostuminen Viinintuotannon ammattitutkinto muodostuu pakollisista tutkinnon osista. Tutkinnossa voi suuntautua tilaviiniyrittäjäksi tai viinitilan työntekijäksi. TILAVIINIYRITTÄJÄN OSAAMISALA 4 KPL Tutkinto muodostuu neljästä (4) tutkinnon osasta, jotka ovat Hedelmäviinien valmistus (1), Muiden hedelmäpohjaisten alkoholijuomien valmistus (2), Asiakaspalvelu ja myynti (3) sekä Yritystoiminta ja markkinointi (4). Pakolliset tutkinnon osat Hedelmäviinien valmistus, P Muiden hedelmäpohjaisten alkoholijuomien valmistus, P Asiakaspalvelu ja myynti, P Yritystoiminta ja markkinointi, P VIINITILAN TYÖNTEKIJÄN OSAAMISALA 3-4 KPL Tutkinto muodostuu kolmesta (3) tutkinnon osasta, jotka ovat Hedelmäviinien valmistus (5), Muiden hedelmäpohjaisten alkoholijuomien valmistus (6) sekä Asiakaspalvelu, myynti ja markkinointi (7). Lisäksi voi suorittaa vapaasti valittavan osan Yrittäjyys (8). Pakolliset tutkinnon osat Hedelmäviinien valmistus, P Muiden hedelmäpohjaisten alkoholijuomien valmistus, P Asiakaspalvelu, myynti ja markkinointi, P Yrittäjyys Voi suorittaa vapaasti valittavan tutkinnon osan. 1 Tutkinnon muodostuminen
6 Hedelmäviinien valmistus Ammattitaitovaatimukset Tutkinnon suorittaja ymmärtää hedelmäviinien raaka-aineen laadun merkityksen valmiin tuotteen laadulle ja on selvillä raaka-aineiden soveltuvuudesta eri alkoholijuomiin. Hän osaa käsitellä raaka-aineita hygieenisesti ja taloudellisilla toimintatavoilla sekä osaa raaka-aineiden varastointimenetelmien periaatteet. Tutkinnon suorittaja on selvillä valmistustiloille asetetuista vaatimuksista ja ymmärtää prosessisuunnittelun merkityksen toiminnan taloudellisuudelle ja tehokkuudelle. Hän osaa valita kuhunkin tuotannonvaiheeseen soveltuvan työmenetelmän, tilan, kone- ja laitekokonaisuuden sekä välineistön ja osaa käyttää niitä. Hän hallitsee valmistus- ja laboratoriotilojen, -koneiden, - laitteiden ja -välineiden päivittäiset ylläpitotoimet ja -huollot. Tutkinnon suorittaja hallitsee hedelmäviinien valmistusprosessin eri vaiheet. Hän noudattaa korkeaa hygieniatasoa ja hallitsee prosessin kannalta merkittävimpiä hyöty- ja haittamikrobeja. Hän ymmärtää selkeytyksen ja kypsytyksen vaikutuksen tuotteelle. Hän tuntee yleiset pakkausmenetelmät ja -materiaalit ja osaa varastoida tuotteet. Tutkinnon suorittaja tuntee alkoholijuomien tuotantoa ohjaavan lainsäädännön ja osaa soveltaa sitä sekä noudattaa laadunvalvonnan ohjeistusta ja hygieniaa. Hän ottaa turvallisuusja ympäristönäkökohdat huomioon toiminnassaan. Hän on selvillä hedelmäalkoholijuomien tuotesuunnittelun periaatteista ja tuotteistamisprosessista. Arviointi Arvioinnin kohteet ja kriteerit Tämän tutkinnon osan ammattitaidon arvioinnissa on kiinnitettävä huomiota erityisesti seuraaviin kohtiin: raaka-aineiden tuntemus sekä käsittely- ja varastointitaito prosessitilojen, -koneiden, -laitteiden ja -välineiden käyttö- ja huoltotaito hedelmäviinien valmistusprosessin hallinta tuotteiden pakkaamisen ja varastoinnin hallinta säädösten, määräysten ja ohjeiden tuntemus ja noudattaminen turvallisuus- ja ympäristönäkökohtien huomioon ottaminen tuotekehittelytaito. Hyväksytty suoritus Tutkinnon suorittaja tuntee yleisimmät suomalaiset marja- ja hedelmälajit. Hän osaa määritellä marjojen ja hedelmien kypsyysasteen aistinvaraisesti ja refraktometrisesti tai titraamalla raakaaineen sokeripitoisuuden. Hän osaa käsitellä raakaaineita hygieenisesti ja hävikkiä välttäen. Hän tuntee yleiset talousveden laatuvaatimukset, hedelmäalkoholijuomiin soveltuvat sokerityypit sekä käymiskelpoiset sokerit. Hän tuntee marjojen ja hedelmien varastointimenetelmät ja ottaa niiden käytön valinnassa huomioon menetelmien edut ja haitat. Tutkinnon suorittaja tuntee valmistustiloille asetetut pinnoite-, viemäröinti-, ilmanvaihto-, valvontaja turvallisuusvaatimukset. Hän on selvillä prosessin koneille, laitteille ja välineille asetetuista yleisistä pintamateriaali- ja puhdistettavuusvaatimuksista. Hän osaa valita prosessin eri vaiheisiin soveltuvat koneet, laitteet ja välineet sekä käyttää niitä. Hän hallitsee tilojen, koneiden, laitteiden ja välineiden päivittäiset ylläpito- ja huoltotoimet niin, että niiden puhtaus ja käyttö- kunto pysyvät vaaditulla tasolla. Hän tuntee tärkeimmät laboratoriolaitteistot ja-välineet sekä niille asetetut 2
7 vaatimukset, on selvillä niiden soveltuvuudesta pientuotantoon ja osaa käyttää ja huoltaa niitä. Hän tuntee analyyseissa käytettävät kemikaalit ja niiden käyttöturvallisuusvaatimukset. Tutkinnon suorittaja hallitsee raaka-aineen mehustamisen eri vaiheet, kuten raaka-aineen sulattamisen, antioksidanttien ja entsyymien käytön periaatteet, yleisimpien mehustuslaitteistojen käytön ja niihin liittyvät ongelmatilanteet, mehu- tai muun vastaavan näytteen ottamisen ja analysoinnin sekä analyysitulosten hyödyntämisen. Hän hallitsee hedelmäviinien reseptiikan ja panostamisen, kuten vierteen sekoittamisen, hiivan ja muiden käymisen apuaineiden käytön, sekä ratkaisut yleisimmissä ongelmatilanteissa. Hän tuntee hedelmäviinien mehu- ja mäskikäymisen sekä alkoholikäymisen teoreettisen perustan. Hän hallitsee käymistapahtuman lämpötilan säätelyn, pystyy seuraamaan käymistapahtumaa aistinvaraisesti ja analyyseilla, osaa selvittää käymisvaiheeseen liittyvät yleiset ongelmatilanteet sekä todeta käymistapahtuman loppumisen aistinvaraisesti tai varmistavalla analyysilla. Tutkinnon suorittaja osaa hedelmäviinien selkiyttämisen ja stabiloinnin teoreettisen perustan ja ymmärtää selkeytysaineiden käytön tarkoituksen sekä yleisimpien lisäaineiden merkityksen hedelmäviinien säilyvyydelle. Hän tuntee yleisimmät selkeytysaineet ja suodatuslaitteet ja osaa annostella selkeytys- ja lisäaineita, suodattaa sekä ylläpitää ja huoltaa yleisimpiä suodatinlaitetyyppejä. Hän osaa ratkaista tämän vaiheen yleisimmät ongelmatilanteet. Tutkinnon suorittaja hallitsee hedelmäviinien kypsyttämisen ja lopputuotteen valmistamisen niin, että tuntee eri hedelmäviinityypeille soveltuvat kypsytystarpeet ja -menetelmät, kypsymisen olosuhde-, tila-, laitteisto- ja välineistövaatimukset sekä hapen ja tärkeimpien hyöty- ja haittamikrobien merkityksen kypsymiselle. Hän hallitsee kypsytysprosessin aistinvaraisella tai analyyttisella seurannalla ja osaa tehdä analyysien perusteella korjaavia toimenpiteitä. Hän osaa prosentti-, laimennos- ja väkevöintilaskennan. Hän on selvillä yleisimmistä valmiin viinin virheistä, kuten hapettumisesta, etikoitumisesta, hiivaisuudesta, sameudesta ja korkittumisesta. Tutkinnon suorittaja hallitsee hedelmäviinien pakkaamisen ja on selvillä yleisimmistä pakkausmateriaaleista ja niille asetetuista vaatimuksista. Hän tuntee yleisimpien pakkauslaitteiden toimintaperiaatteet ja hallitsee laitteiden käytön. Hän osaa valmistella tuotteet pakkausvalmiiksi tekemällä tarvittavat analyysit ja mahdolliset korjaavat toimet ja lisäannostelut. Hän hallitsee prosessihygienian ja hedelmäviinien varastointitekniikan, on selvillä varastotiloille ja varastointioloille asetetuista vaatimuksista sekä osaa ratkaista yleiset ongelmatilanteet, kuten lämpötilan muutokset. Tutkinnon suorittaja tuntee alkoholijuomien tuotantoa ohjaavan lainsäädännön niin, että osaa käyttää sen sallimia raaka-aineita, menetelmiä ja lisäaineita, on selvillä tuotteelle asetetuista raja-arvoista ja pakkausmerkinnöistä sekä noudattaa säännöksiä varastoinnista ja raportoinnista. Hän toimii omavalvonnan ohjeistuksen mukaan ja on suorittanut hygieniapassin. Hän ottaa ympäristönäkökohdat huomioon ja toimii ympäristöystävällisesti. Hän tunnistaa teknologian käyttöön liittyvät työturvallisuusriskit ja ottaa ne sekä työturvallisuusmääräykset huomioon eri työvaiheissa. Tutkinnon suorittaja on perehtynyt tuotesuunnittelun periaatteisiin ja menetelmiin niin, että osaa soveltaa niitä hedelmäpohjaisten alkoholijuomien tuotekehittelyssä. Hän tuntee hedelmäalkoholituotteiden aistinvaraisen arvioinnin perusteet ja osaa soveltaa niitä kehitysvaiheessa olevan tuotteen ulkonäön, tuoksun, maun ja kokonaisvaikutelman arvioinnissa. Hän osaa arvioida tuotekehittelyn tuloksien menestymisen mahdollisuuksia kysynnän, laadukkuuden ja kannattavuuden näkökulmasta Muiden hedelmäpohjaisten alkoholijuomien valmistus Ammattitaitovaatimukset Tutkinnon suorittaja ymmärtää raaka-aineiden ja puolivalmisteiden laadun merkityksen lopputuotteelle ja on selvillä niiden soveltuvuudesta eri hedelmäalkoholijuomiin. Hän osaa 3
8 käsitellä raaka-aineita ja puolivalmisteita hygieenisesti ja taloudellisesti sekä osaa raaka-aineiden ja puolivalmisteiden varastointimenetelmien periaatteet. Tutkinnon suorittaja on selvillä väkevöidyille hedelmäviineille, hiilihapollisille hedelmäalkoholijuomille sekä hedelmälikööreille ja -tisleille tyypillisten prosessien perus- ja erikoiskoneista, -laitteista sekä -välineistä ja tuntee niiden toiminnan periaatteet. Hän on selvillä tuotteiden valmistustiloille ja -olosuhteille asetetuista erityisvaatimuksista. Tutkinnon suorittaja tuntee väkevöityjen hedelmäviinien, hiilihapollisten hedelmäalkoholijuomien sekä hedelmäliköörien ja -tisleiden valmistusprosessien periaatteet. Hän on selvillä prosessien kriittisistä pisteistä ja tuntee eri tuoteryhmille asetetut erityisvaatimukset pakkausmenetelmien ja -materiaalien sekä varastoinnin osalta. Tutkinnon suorittaja tuntee alkoholijuomien tuotantoa ohjaavan lainsäädännön sekä laadunvalvonnan ohjeistuksen ja hygieniamääräykset. Hän ottaa turvallisuus- ja ympäristönäkökohdat huomioon toiminnassaan. Arviointi Arvioinnin kohteet ja kriteerit Tämän tutkinnon osan ammattitaidon arvioinnissa on kiinnitettävä huomiota erityisesti seuraaviin kohtiin: raaka-aineiden ja puolivalmisteiden tuntemus sekä käsittely- ja varastointitaito prosessitilojen, -koneiden, -laitteiden ja välineiden tuntemus väkevöityjen hedelmäviinien, hiilihapollisten hedelmäalkoholijuomien sekä hedelmäliköörien ja -tisleiden valmistusprosessien tuntemus pakkaamisen ja varastoinnin tuntemus säädösten, määräysten ja ohjeiden tuntemus turvallisuus- ja ympäristönäkökohtien tuntemus. Hyväksytty suoritus Tutkinnon suorittaja osaa käsitellä eri hedelmäalkoholijuomiin käytettäviä raakaaineita ja puolivalmisteita hygieenisesti ja hävikkiä välttäen. Hän tuntee raakaaineiden ja puolivalmisteiden laatuvaatimukset sekä varastointi- ja kypsytysmenetelmät ja ottaa niiden valinnassa huomioon menetelmien edut ja haitat. Tutkinnon suorittaja on selvillä valmistustilojen, -välineiden ja -olosuhteiden erityisvaatimuksista, esimerkiksi astiamateriaaleista ja prosessilämpötiloista. Hän tuntee eri hedelmäalkoholijuomaprosessien kone-, laite- ja välinevaatimukset sekä niiden muodostamat tuotantoketjut ja niiden ylläpidon periaatteet. Hän on selvillä eri prosesseihin ja analytiikkaan vaadittavista erikoiskoneista, -laitteista ja -välineistä. Tutkinnon suorittaja tuntee väkevöityjen hedelmäviinien valmistusprosessin päävaiheet eli perusviinin valmistuksen, väkevöinnin ja kypsytyksen. Hän on selvillä siiderin eri valmistusmenetelmistä ja valmistusmenetelmien päävaiheista eli panostamisesta, selkeytyksestä, kypsyttämisestä, hiilihapottamisesta ja pakkaamisesta. Hän tuntee hiilihapollisten hedelmäviinipohjaisten alkoholijuomien tyypit eli helmeilevän hedelmäviinin, hiilihapotetun hedelmäviinin ja hedelmäkuohuviinin. Hän on selvillä juomien hiilihapottamisen periaatteista ja hedelmäkuohuviinin eri valmistusmenetelmistä ja valmistukseen liittyvästä analytiikasta. Hän tuntee toiseen käymiseen perustuvien menetelmien päävaiheet: perusviinin valmistuksen, panostamisen toiseen käymiseen ja lopputuotteen valmistamisen. Tutkinnon suorittaja tuntee hedelmälikööriprosessin päävaiheet ja analytiikan: raaka-aineen uuttamisen, laimentamisen ja väkevöinnin, sokeroinnin, kypsyttämisen, stabiloinnin ja pakkaamisen. Hän on selvillä hedelmätisleiden eri valmistusmenetelmistä ja valmistuksen päävaiheista ja analytiikasta: käymisestä tai uuttamisesta, tislaamisesta, tisleen kypsyttämisestä, stabiloinnista ja pakkaamisesta. 4
9 Tutkinnon suorittaja tuntee alkoholijuomien tuotantoa ohjaavan lainsäädännön sallittujen raakaaineiden, menetelmien ja lisäaineiden suhteen. Hän on selvillä tuotteille asetetuista raja-arvoista ja pakkausmerkinnöistä sekä tuntee säännökset varastoinnista ja raportoinnista. Hän tuntee omavalvonnan ohjeistuksen ja toimii hygieniapassiin sisältyvien määräyksien mukaan. Hän asennoituu ympäristönäkökohtiin vastuullisesti ja pystyy tunnistamaan teknologian käyttöön liittyvät työturvallisuusriskit ja ottamaan ne sekä työturvallisuusmääräykset huomioon eri työvaiheissa Asiakaspalvelu ja myynti Ammattitaitovaatimukset Tutkinnon suorittaja tuntee yrityksen tuotteet. Hän hallitsee asiakaspalvelutehtävät ja niihin liittyvät rooliodotukset sekä erilaisten koneiden ja laitteiden käytön myynnin apuvälineenä. Hän osaa toimia erilaisissa vuorovaikutustilanteissa sekä omaa suullisen ja kirjallisen esitystaidon. Hän noudattaa toimintaan liittyviä säädöksiä ja määräyksiä. Arviointi Arvioinnin kohteet ja kriteerit Tämän tutkinnon osan ammattitaidon arvioinnissa on kiinnitettävä huomiota erityisesti seuraaviin kohtiin: tuotetuntemus asiakaspalvelun hallinta koneiden ja laitteiden käyttötaito viestintä- ja kielitaito säädöksien ja määräyksien noudattaminen. Hyväksytty suoritus Tutkinnon suorittaja tuntee tilaviiniyrityksen tuotevalikoiman ja hallitsee yksittäisten tuotteiden tuotetietouden ja kustannusrakenteen. Hän osaa välittää yksityiskohtaista tuotetietoutta oikeilla asiatiedoilla asiakaspalvelu- ja muissa tilanteissa. Tutkinnon suorittaja pystyy vastaamaan erilaisten asiakas- ja myyntitilanteiden hoidosta yrityksen liikeidean ja toiminta-ajatuksen mukaan. Hän tuntee asiakaspsykologisia perusteita ja on selvillä asiakkaan käyttäytymiseen vaikuttavista tekijöistä. Hän osaa ottaa asiakkaan vastaan, arvioida asiakastilanteen sekä esitellä, tarjota ja myydä tuotteita. Hän osaa toteuttaa tavoitteellista ja tuloksellista markkinointi- ja myyntityötä. Tutkinnon suorittaja osaa palvella erilaisia asiakkaita ja asiakasryhmiä sekä toimia luontevasti ja ystävällisesti asiakaspalvelun eri vaiheissa. Hän pystyy kestämään kiireaikojen ja yllättävien tilanteiden aiheuttamat paineet sekä hoitamaan hankalat asiakastilanteet. Hän osaa pukeutua asianmukaisesti sekä pitää asiakastilat ja niiden ympäristön siistinä. Hän osaa ottaa vastaan mahdolliset reklamaatiot ja vastata niihin hyvän tavan mukaisesti. Hän kerää asiakaspalautetta ja osaa kehittää asiakaspalvelua sen mukaan. Hän tiedostaa hyvän asiakaspalvelun merkityksen yrityksen imagolle ja toiminnan jatkuvuudelle sekä toimii joutuisasti ja taloudellisesti. Tutkinnon suorittaja osaa käyttää maksutapahtumaan liittyviä koneita ja laitteita, kuten kassakoneita ja maksupäätteitä. Hän hallitsee maksuvälineiden käytön ja ottaa niiden turvallisuusja riskitekijät huomioon. Hän osaa puhua erilaisissa vuorovaikutustilanteissa äidinkieltään selkeästi ja pystyy palvelemaan asiakkaita myös muulla kuin äidinkielellään niin, että ymmärtää selkeää ja yksinkertaista puhetta ja selviää tällä kielellä yksinkertaisissa tiedonvaihtoa vaativissa puhetilanteissa. Hän osaa laatia erilaisia kirjallisia tuotoksia, kuten esitteitä, mainoksia ja tarjouksia. 5
10 Tutkinnon suorittaja tuntee alkoholijuomien anniskeluun, vähittäismyyntiin ja mainontaan liittyvät säädökset ja määräykset ja toimii niiden mukaan. Hän osaa soveltaa toiminnassaan kuluttajansuoja- ja tuotevastuulain määräyksiä Yritystoiminta ja markkinointi Ammattitaitovaatimukset Tutkinnon suorittaja on selvillä yrittämisen edellytyksistä yrityksen toimialalla. Hän tuntee liikeideakäsitteen ja osaa käyttää sitä yritystoiminnan suunnittelun ja kehittämisen lähtökohtana. Hän tuntee yritystoiminnan talous- ja kannattavuustekijät ja osaa laatia toimintasuunnitelman ja talousarvion sekä hinnoitella tuotteet ja tuotepaketit. Hän tuntee yritysverotuksen pääpiirteet ja osaa hoitaa ostotoiminnan ja laskutuksen. Tutkinnon suorittaja tuntee työnantajaa koskevat säädökset ja määräykset sekä työehdot ja palkkaustavat. Hän osaa johtaa ja kehittää yritystä sekä suunnitella ja toteuttaa tilaviiniyrityksen markkinoinnin. Hän osaa verkostoitua ja käyttää tietotekniikkaa työssään. Arviointi Arvioinnin kohteet ja kriteerit Tämän tutkinnon osan ammattitaidon arvioinnissa on kiinnitettävä huomiota erityisesti seuraaviin kohtiin: yrittämisen edellytysten tuntemus liikeidean tuntemus ja käyttö toimintasuunnitelman ja talousarvion laadinta kannattavuuden periaatteiden tuntemus tuotteiden ja palveluiden hinnoittelu yritysverotuksen tuntemus ostotoiminnan ja laskutuksen hallinta työnantajana toimiminen yrityksen johtaminen ja kehittäminen markkinoinnin suunnittelu ja toteutus verkostoitumistaito tietotekniikan käyttötaito. Hyväksytty suoritus Tutkinnon suorittaja tuntee alan tuotantomuodot ja osaa arvioida niiden kehittymismahdollisuuksia sekä alalla yrittämisen menestymisen edellytyksiä. Hän on selvillä yrittäjyyteen liittyvistä keskeisistä henkilökohtaisista ominaisuuksista ja valmiuksista ja osaa tässä suhteessa tunnistaa itsensä kehittämisen kohteet. Hän tuntee alalla yrittämiseen liittyvän lainsäädännön ja lupamenettelyn. Tutkinnon suorittaja pystyy kehittämään yrityksen liikeideaa niin, että ottaa huomioon markkinoiden kysyntä- ja kilpailutekijöitä sekä oman idean kannalta olennaisia erilaistamistekijöitä. Hän pystyy arvioimaan kehittyneen liikeidean menestymisen mahdollisuuksia. Tutkinnon suorittaja osaa laatia toiminnan kannalta keskeisten alueiden toimintasuunnitelmat sekä tulo- ja menoarvion, jossa ottaa huomioon yrityksen tilanteen ja tavoitesuunnan. Hän tuntee pääpiirteittäin kirjanpidon ja laskentatoimen periaatteet. Hän ymmärtää, mitä on kannattava liiketoiminta, ja osaa laatia yrityksen toimintaa kuvaavia kannattavuuslaskelmia ja arvioida yritystoiminnan kannattavuutta niiden ja tunnuslukujen avulla. Hän osaa tulkita tilinpäätöstä ja etsiä keinoja yrityksen kannattavuuden parantamiseksi. Hän osaa laatia yritykselle karkean tulosennusteen. 6
11 Tutkinnon suorittaja tuntee kustannuslaskennan periaatteet ja markkinapohjaisen hinnoittelun niin, että pystyy hinnoittelemaan tuotteet ja tuotepaketit kannattavasti ja markkinalähtöisesti. Hän hallitsee arvonlisä- ja alkoholiveron määräytymisen ja ottaa ne huomioon hinnoittelussa. Hän tuntee ostotoiminnan ja laskutuksen periaatteet ja osaa hoitaa säädösten ja sopimusten mukaan niihin liittyvät toimenpiteet, kuten laskuihin tehtävät arvonlisä- ja muut erittelyt. Hän on selvillä yritysverotuksen periaatteista pääpiirteittäin ja pystyy ottamaan kantaa veroilmoituksen sisältöön. Tutkinnon suorittaja on selvillä alaa koskevista työehdoista ja palkkaustavoista, työnantajaa ja työntekijää koskevista velvoitteista ja oikeuksista sekä sosiaaliturvaa ja työsuojelua koskevista kysymyksistä niin, että pystyy tulkitsemaan ja noudattamaan näitä koskevia säädöksiä, määräyksiä ja sopimuksia työnantajana. Tutkinnon suorittaja hallitsee yrityksen päivittäiset ja kausittaiset työt sekä pystyy suunnittelemaan ne ja johtamaan toimintaa eettisesti kestävien periaatteiden mukaan. Hän osaa johtamisessa yhdistää tuotannonalan tuntemuksen, yrittäjyyden ja riskien hallinnan, henkilöstöhallinnon, kestävän kehityksen periaatteet sekä yrityksen palveluluonteen toiminnalliseksi kokonaisuudeksi. Hän on selvillä laatujärjestelmän periaatteista niin, että osaa käyttää sitä yrityksen laadunhallinnan ja kehittämisen välineenä. Hän on halukas kehittämään ammattitaitoaan ja osaa pitää huolta omasta jaksamisestaan ja hyvinvoinnistaan. Tutkinnon suorittaja tuntee markkinoinnin periaatteet ja osaa laatia markkinointisuunnitelman ja - budjetin niin, että se on realistinen ja antaa mahdollisuuden pienyrityksen tarjoamien tuotteiden näkyvyydelle. Hän ymmärtää markkinoinnin kohdentamisen merkityksen ja pystyy kohdentamaan markkinointitoimet asiakaskunnan mukaan. Hän osaa seurata suunnitelman toteutumista ja tuloksia sekä tekemään korjaavia toimenpiteitä kokemusten perusteella. Hän osaa käyttää markkinoinnissa yritykselle sopivia paikallisia, alueellisia ja valtakunnallisia kanavia sekä järjestää markkinointi- ja myyntitapahtumia ja toimia niissä esittelijänä. Hän tuntee markkinoinnin käsitteet niin, että pystyy seuraamaan markkinoinnissa tapahtuvia suuntauksia ja muita muutoksia. Tutkinnon suorittaja tuntee verkostoitumisen edut ja osaa hakeutua markkinointi- ja muuhun yhteistyöhön liikeideaan sopivien yhteistyötahojen kanssa, esimerkiksi tilaviini-, matkailu- ja markkinointiyritykset ja muut matkailualan toimijat. Hän osaa käyttää sähköpostia, Internetiä ja tietotekniikan sovelluksia toimintojen ja tuotteiden suunnittelussa, markkinointitoimissa, yhteydenpidossa eri tahoihin sekä tiedon hankinnassa Hedelmäviinien valmistus Ammattitaitovaatimukset Tutkinnon suorittaja ymmärtää hedelmäviinien raaka-aineen laadun merkityksen valmiin tuotteen laadulle ja on selvillä raaka-aineiden soveltuvuudesta eri alkoholijuomiin. Hän osaa käsitellä raaka-aineita hygieenisesti ja taloudellisilla toimintatavoilla sekä osaa raaka-aineiden varastointimenetelmien periaatteet. Tutkinnon suorittaja on selvillä valmistustiloille asetetuista vaatimuksista ja ymmärtää prosessisuunnittelun merkityksen toiminnan taloudellisuudelle ja tehokkuudelle. Hän osaa valita kuhunkin tuotannonvaiheeseen soveltuvan työmenetelmän, tilan, kone- ja laitekokonaisuuden sekä välineistön ja osaa käyttää niitä. Hän hallitsee valmistus- ja laboratoriotilojen, -koneiden, - laitteiden ja -välineiden päivittäiset ylläpitotoimet ja -huollot. Tutkinnon suorittaja hallitsee hedelmäviinien valmistusprosessin eri vaiheet. Hän noudattaa korkeaa hygieniatasoa ja hallitsee prosessin kannalta merkittävimpiä hyöty- ja haittamikrobeja. Hän ymmärtää selkeytyksen ja kypsytyksen vaikutuksen tuotteelle. Hän tuntee yleiset pakkausmenetelmät ja -materiaalit ja osaa varastoida tuotteet. Tutkinnon suorittaja tuntee alkoholijuomien tuotantoa ohjaavan lainsäädännön ja osaa soveltaa sitä sekä noudattaa laadunvalvonnan ohjeistusta ja hygieniaa. Hän ottaa turvallisuusja ympäristönäkökohdat huomioon toiminnassaan. Hän on selvillä hedelmäalkoholijuomien tuotesuunnittelun periaatteista ja tuotteistamisprosessista. Hän toimii yrittäjämäisesti. 7
12 Arviointi Arvioinnin kohteet ja kriteerit Tämän tutkinnon osan ammattitaidon arvioinnissa on kiinnitettävä huomiota erityisesti seuraaviin kohtiin: raaka-aineiden tuntemus sekä käsittely- ja varastointitaito prosessitilojen, -koneiden, -laitteiden ja -välineiden käyttö- ja huoltotaito hedelmäviinien valmistusprosessin hallinta tuotteiden pakkaamisen ja varastoinnin hallinta säädösten, määräysten ja ohjeiden tuntemus ja noudattaminen turvallisuus- ja ympäristönäkökohtien huomioon ottaminen tuotekehittelyyn osallistuminen sisäinen yrittäjyys. Hyväksytty suoritus Tutkinnon suorittaja tuntee yleisimmät suomalaiset marja- ja hedelmälajit. Hän osaa määritellä marjojen ja hedelmien kypsyysasteen aistinvaraisesti ja refraktometrisesti tai titraamalla raakaaineen sokeripitoisuuden. Hän osaa käsitellä raakaaineita hygieenisesti ja hävikkiä välttäen. Hän tuntee yleiset talousveden laatuvaatimukset, hedelmäalkoholijuomiin soveltuvat sokerityypit sekä käymiskelpoiset sokerit. Hän tuntee marjojen ja hedelmien varastointimenetelmät ja ottaa niiden käytön valinnassa huomioon menetelmien edut ja haitat. Tutkinnon suorittaja tuntee valmistustiloille asetetut pinnoite-, viemäröinti-, ilmanvaihto-, valvontaja turvallisuusvaatimukset. Hän on selvillä prosessin koneille, laitteille ja välineille asetetuista yleisistä pintamateriaali- ja puhdistettavuusvaatimuksista. Hän osaa valita prosessin eri vaiheisiin soveltuvat koneet, laitteet ja välineet sekä käyttää niitä. Hän hallitsee tilojen, koneiden, laitteiden ja välineiden päivittäiset ylläpito- ja huoltotoimet niin, että niiden puhtaus ja käyttökunto pysyvät vaaditulla tasolla. Hän tuntee tärkeimmät laboratoriolaitteistot ja -välineet sekä niille asetetut vaatimukset, on selvillä niiden soveltuvuudesta pientuotantoon ja osaa käyttää ja huoltaa niitä. Hän tuntee analyyseissa käytettävät kemikaalit ja niiden käyttöturvallisuusvaatimukset. Tutkinnon suorittaja hallitsee raaka-aineen mehustamisen eri vaiheet, kuten raaka-aineen sulattamisen, antioksidanttien ja entsyymien käytön periaatteet, yleisimpien mehustuslaitteistojen käytön ja niihin liittyvät ongelmatilanteet, mehu- tai muun vastaavan näytteen ottamisen ja analysoinnin sekä analyysitulosten hyödyntämisen. Hän hallitsee hedelmäviinien reseptiikan ja panostamisen, kuten vierteen sekoittamisen, hiivan ja muiden käymisen apuaineiden käytön, sekä ratkaisut yleisimmissä ongelmatilanteissa. Hän tuntee hedelmäviinien mehu- ja mäskikäymisen sekä alkoholikäymisen teoreettisen perustan. Hän hallitsee käymistapahtuman lämpötilan säätelyn, pystyy seuraamaan käymistapahtumaa aistinvaraisesti ja analyyseilla, osaa selvittää käymisvaiheeseen liittyvät yleiset ongelmatilanteet sekä todeta käymistapahtuman loppumisen aistinvaraisesti tai varmistavalla analyysilla. Tutkinnon suorittaja osaa hedelmäviinien selkiyttämisen ja stabiloinnin teoreettisen perustan, ymmärtää selkeytysaineiden käytön tarkoituksen sekä yleisimpien lisäaineiden merkityksen hedelmäviinien säilyvyydelle. Hän tuntee yleisimmät selkeytysaineet ja suodatuslaitteet, osaa annostella selkeytys- ja lisäaineita, suodattaa sekä ylläpitää ja huoltaa yleisimpiä suodatinlaitetyyppejä. Hän osaa ratkaista tämän vaiheen yleisimmät ongelmatilanteet. Tutkinnon suorittaja hallitsee hedelmäviinien kypsyttämisen ja lopputuotteen valmistamisen niin, että tuntee eri hedelmäviinityypeille soveltuvat kypsytystarpeet ja -menetelmät, kypsymisen olosuhde-, tila-, laitteisto- ja välineistövaatimukset sekä hapen ja tärkeimpien hyöty- ja haittamikrobien merkityksen kypsymiselle. Hän hallitsee kypsytysprosessin aistinvaraisella tai analyyttisella seurannalla ja osaa tehdä analyysien perusteella korjaavia toimenpiteitä. Hän osaa prosentti-, laimennos- ja väkevöintilaskennan. Hän on selvillä yleisimmistä valmiin viinin virheistä, kuten hapettumisesta, etikoitumisesta, hiivaisuudesta, sameudesta ja korkittumisesta. 8
13 Tutkinnon suorittaja hallitsee hedelmäviinien pakkaamisen ja on selvillä yleisimmistä pakkausmateriaaleista ja niille asetetuista vaatimuksista. Hän tuntee yleisimpien pakkauslaitteiden toimintaperiaatteet ja hallitsee laitteiden käytön. Hän osaa valmistella tuotteet pakkausvalmiiksi tekemällä tarvittavat analyysit ja mahdolliset korjaavat toimenpiteet ja lisäannostelut. Hän hallitsee prosessihygienian ja hedelmäviinien varastointitekniikan, on selvillä varastotiloille ja varastointioloille asetetuista vaatimuksista sekä osaa ratkaista yleiset ongelmatilanteet, kuten lämpötilan muutokset. Tutkinnon suorittaja tuntee alkoholijuomien tuotantoa ohjaavan lainsäädännön niin, että osaa käyttää sen sallimia raaka-aineita, menetelmiä ja lisäaineita, on selvillä tuotteelle asetetuista raja-arvoista ja pakkausmerkinnöistä sekä noudattaa säännöksiä varastoinnista ja raportoinnista. Hän toimii omavalvonnan ohjeistuksen mukaan, noudattaa yrityksen omavalvontasuunnitelmaa ja on suorittanut hygieniapassin. Hän ottaa ympäristönäkökohdat huomioon ja toimii ympäristöystävällisesti. Hän tunnistaa teknologian käyttöön liittyvät työturvallisuusriskit ja ottaa ne sekä työ- turvallisuusmääräykset huomioon eri työvaiheissa. Tutkinnon suorittaja on selvillä hedelmäalkoholituotteiden aistinvaraisen arvioinnin perusteista ja osaa hyödyntää niitä prosessin eri vaiheissa tuotteen ulkonäön, tuoksun, maun ja kokonaisvaikutelman arvioinnissa. Hän on kiinnostunut yrityksessä tapahtuvasta tuotekehitystyöstä ja osaa tuoda kehitysideoita esiin. Tutkinnon suorittaja toimii työtehtävässään palveluhenkisesti tilaviiniyrityksen arvoja ja palveluideaa noudattaen. Hän ymmärtää taloudellisen toiminnan keskeiset periaatteet ja osaa soveltaa niitä työssään. Hän tietää, mistä yrityksen tuotot syntyvät, millaisia kustannuksia toiminta aiheuttaa, mikä on maksukyvyn merkitys sekä mitä kannattavuus on ja miten siihen voi vaikuttaa. Hän on vastuuntuntoinen ja ymmärtää työpanoksensa merkityksen yrityksen toiminnalle. Hän hallitsee pääkohdat keskeisistä työelämää koskevista säädöksistä, kuten työsopimusta ja työaikoja koskevat määräykset. Hän osaa kehittää toimintaansa ja osaamistaan Muiden hedelmäpohjaisten alkoholijuomien valmistus Ammattitaitovaatimukset Tutkinnon suorittaja ymmärtää raaka-aineiden ja puolivalmisteiden laadun merkityksen lopputuotteelle ja on selvillä niiden soveltuvuudesta eri hedelmäalkoholijuomiin. Hän osaa käsitellä raaka-aineita ja puolivalmisteita hygieenisesti ja taloudellisesti sekä osaa raaka-aineiden ja puolivalmisteiden varastointimenetelmien periaatteet. Tutkinnon suorittaja on selvillä väkevöidyille hedelmäviineille, hiilihapollisille hedelmäalkoholijuomille sekä hedelmälikööreille ja -tisleille tyypillisten prosessien perus- ja erikoiskoneista, -laitteista sekä -välineistä ja tuntee niiden toiminnan periaatteet. Hän on selvillä tuotteiden valmistustiloille ja -olosuhteille asetetuista erityisvaatimuksista. Tutkinnon suorittaja tuntee väkevöityjen hedelmäviinien, hiilihapollisten hedelmäalkoholijuomien sekä hedelmäliköörien ja -tisleiden valmistusprosessien periaatteet. Hän on selvillä prosessien kriittisistä pisteistä ja tuntee eri tuoteryhmille asetetut erityisvaatimukset pakkausmenetelmien ja -materiaalien sekä varastoinnin osalta. Tutkinnon suorittaja tuntee alkoholijuomien tuotantoa ohjaavan lainsäädännön sekä laadunvalvonnan ohjeistuksen ja hygieniamääräykset. Hän ottaa turvallisuus- ja ympäristönäkökohdat huomioon toiminnassaan ja toimii yrittäjämäisesti. Arviointi Arvioinnin kohteet ja kriteerit 9
14 Tämän tutkinnon osan ammattitaidon arvioinnissa on kiinnitettävä huomiota erityisesti seuraaviin kohtiin: raaka-aineiden ja puolivalmisteiden tuntemus sekä käsittely- ja varastointitaito prosessitilojen, -koneiden, -laitteiden ja välineiden tuntemus väkevöityjen hedelmäviinien, hiilihapollisten hedelmäalkoholijuomien sekä hedelmäliköörien ja -tisleiden valmistusprosessien tuntemus pakkaamisen ja varastoinnin tuntemus säädösten, määräysten ja ohjeiden tuntemus turvallisuus- ja ympäristönäkökohtien huomioon ottaminen sisäinen yrittäjyys. Hyväksytty suoritus Tutkinnon suorittaja osaa käsitellä eri hedelmäalkoholijuomiin käytettäviä raakaaineita ja puolivalmisteita hygieenisesti ja hävikkiä välttäen. Hän tuntee raaka-aineiden ja puolivalmisteiden laatuvaatimukset sekä varastointi- ja kypsytysmenetelmät ja ottaa niiden valinnassa huomioon menetelmien edut ja haitat. Tutkinnon suorittaja on selvillä valmistustilojen, -välineiden ja -olosuhteiden erityisvaatimuksista, esimerkiksi astiamateriaaleista ja prosessilämpötiloista. Hän tuntee eri hedelmäalkoholijuomaprosessien kone-, laite- ja välinevaatimukset sekä niiden muodostamat tuotantoketjut ja niiden ylläpidon periaatteet. Hän on selvillä eri prosesseihin ja analytiikkaan vaadittavista erikoiskoneista, -laitteista ja -välineistä. Tutkinnon suorittaja tuntee väkevöityjen hedelmäviinien valmistusprosessin päävaiheet eli perusviinin valmistuksen, väkevöinnin ja kypsytyksen. Hän on selvillä siiderin eri valmistusmenetelmistä ja valmistusmenetelmien päävaiheista eli panostamisesta, selkeytyksestä, kypsyttämisestä, hiilihapottamisesta ja pakkaamisesta. Hän tuntee hiilihapollisten hedelmäviinipohjaisten alkoholijuomien tyypit eli helmeilevän hedelmäviinin, hiilihapotetun hedelmäviinin ja hedelmäkuohuviinin. Hän on selvillä juomien hiilihapottamisen periaatteista ja hedelmäkuohuviinin eri valmistusmenetelmistä ja valmistukseen liittyvästä analytiikasta. Hän tuntee toiseen käymiseen perustuvien menetelmien päävaiheet: perusviinin valmistuksen, panostamisen toiseen käymiseen ja lopputuotteen valmistamisen. Tutkinnon suorittaja tuntee hedelmälikööriprosessin päävaiheet ja analytiikan: raaka-aineen uuttamisen, laimentamisen ja väkevöinnin, sokeroinnin, kypsyttämisen, stabiloinnin ja pakkaamisen. Hän on selvillä hedelmätisleiden eri valmistusmenetelmistä ja valmistuksen päävaiheista ja analytiikasta: käymisestä tai uuttamisesta, tislaamisesta, tisleen kypsyttämisestä, stabiloinnista ja pakkaamisesta. Tutkinnon suorittaja tuntee alkoholijuomien tuotantoa ohjaavan lainsäädännön sallittujen raakaaineiden, menetelmien ja lisäaineiden suhteen. Hän on selvillä tuotteille asetetuista rajaarvoista ja pakkausmerkinnöistä sekä tuntee säännökset varastoinnista ja raportoinnista. Hän toimii omavalvonnan ohjeistuksen mukaan, noudattaa yrityksen omavalvontasuunnitelmaa ja on suorittanut hygieniapassin. Hän asennoituu ympäristönäkökohtiin vastuullisesti ja pystyy tunnistamaan teknologian käyttöön liittyvät työturvallisuusriskit ja ottaa ne sekä työturvallisuusmääräykset huomioon eri työvaiheissa. Tutkinnon suorittaja toimii työtehtävässään palveluhenkisesti tilaviiniyrityksen arvoja ja palveluideaa noudattaen. Hän ymmärtää taloudellisen toiminnan keskeiset periaatteet ja osaa soveltaa niitä työssään. Hän tietää, mistä yrityksen tuotot syntyvät, millaisia kustannuksia toiminta aiheuttaa, mikä on maksukyvyn merkitys sekä mitä kannattavuus on ja miten siihen voi vaikuttaa. Hän on vastuuntuntoinen ja ymmärtää työpanoksensa merkityksen yrityksen toiminnalle. Hän hallitsee pää- kohdat keskeisistä työelämää koskevista säädöksistä, kuten työsopimusta ja työaikoja koskevat määräykset. Hän osaa kehittää toimintaansa ja osaamistaan. 10
15 2.7. Asiakaspalvelu, myynti ja markkinointi Ammattitaitovaatimukset Tutkinnon suorittaja tuntee yrityksen tuotteet. Hän hallitsee asiakaspalvelutehtävät ja niihin liittyvät rooliodotukset sekä erilaisten koneiden ja laitteiden käytön myynnin apuvälineenä. Hän osaa toimia erilaisissa vuorovaikutustilanteissa sekä omaa suullisen ja kirjallisen esitystaidon. Hän noudattaa toimintaan liittyviä säädöksiä ja määräyksiä ja pystyy osallistumaan tilaviiniyrityksen markkinointiin. Hän osaa käyttää yhteistyöverkostoja ja tietotekniikkaa työssään. Arviointi Arvioinnin kohteet ja kriteerit Tämän tutkinnon osan ammattitaidon arvioinnissa on kiinnitettävä huomiota erityisesti seuraaviin kohtiin: tuotetuntemus asiakaspalvelun hallinta koneiden ja laitteiden käyttötaito viestintä- ja kielitaito säädöksien ja määräyksien noudattaminen markkinointiin osallistuminen yhteistyötaidot tietotekniikan käyttötaito. Hyväksytty suoritus Tutkinnon suorittaja tuntee tilaviiniyrityksen tuotevalikoiman ja hallitsee yksittäisten tuotteiden tuotetietouden ja on pääpiirteittän selvillä tuotteiden kustannusrakenteesta. Hän osaa välittää yksityiskohtaista tuotetietoutta oikeilla asiatiedoilla asiakaspalvelu- ja muissa tilanteissa. Tutkinnon suorittaja pystyy vastaamaan erilaisten asiakas- ja myyntitilanteiden hoidosta yrityksen liikeidean ja toiminta-ajatuksen sekä annettujen ohjeiden mukaan. Hän tuntee asiakaspsykologisia perusteita ja on selvillä asiakkaan käyttäytymiseen vaikuttavista tekijöistä. Hän osaa ottaa asiakkaan vastaan, arvioida asiakastilanteen sekä esitellä, tarjota ja myydä tuotteita. Hän osaa toteuttaa tavoitteellista ja tuloksellista markkinointi- ja myyntityötä. Tutkinnon suorittaja osaa palvella erilaisia asiakkaita ja asiakasryhmiä sekä toimia luontevasti ja ystävällisesti asiakaspalvelun eri vaiheissa. Hän pystyy kestämään kiireaikojen ja yllättävien tilanteiden aiheuttamat paineet sekä hoitamaan hankalat asiakastilanteet. Hän osaa pukeutua asianmukaisesti sekä pitää asiakastilat ja niiden ympäristön siistinä. Hän osaa ottaa vastaan mahdolliset reklamaatiot ja vastata niihin hyvän tavan mukaisesti tai ohjata ne yrityksen johdolle. Hän osaa kerätä asiakaspalautetta ja kehittää asiakaspalvelua sen ja annettujen ohjeiden mukaan. Hän tiedostaa hyvän asiakaspalvelun merkityksen yrityksen imagolle ja toiminnan jatkuvuudelle. Hän toimii joutuisasti ja taloudellisesti. Tutkinnon suorittaja osaa käyttää maksutapahtumaan liittyviä koneita ja laitteita, kuten kassakoneita ja maksupäätteitä. Hän hallitsee maksuvälineiden käytön ja ottaa niiden turvallisuusja riskitekijät huomioon. Hän osaa puhua erilaisissa vuorovaikutustilanteissa äidinkieltään selkeästi ja pystyy palvelemaan asiakkaita myös muulla kuin äidinkielellään niin, että ymmärtää selkeää ja yksinkertaista puhetta ja selviää tällä kielellä yksinkertaisissa tiedonvaihtoa vaativissa puhetilanteissa. Hän osaa laatia annettujen ohjeiden mukaan erilaisia kirjallisia tuotoksia, kuten esitteitä, mainoksia ja tarjouksia. Tutkinnon suorittaja tuntee alkoholijuomien anniskeluun, vähittäismyyntiin ja mainontaan liittyvät säädökset ja määräykset ja toimii niiden mukaan. Hän toimii annettujen hygieniamääräysten mukaan ja noudattaa yrityksen omavalvontasuunnitelmaa sekä kuluttajansuoja- ja tuotevastuulain määräyksiä. 11
16 Tutkinnon suorittaja tuntee markkinoinnin käsitteet ja pystyy osallistumaan myynti- ja markkinointitilaisuuksien järjestämiseen sekä toimimaan niissä esittelijänä. Hän tuntee verkostoitumisen edut ja osaa toimia yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa annettujen ohjeiden mukaan. Hän osaa käyttää sähköpostia, Internetiä ja tietotekniikan ohjelmasovelluksia asiakaspalvelussa ja myyntityössä, yhteydenpidossa eri tahoihin sekä tiedonhankinnassa Yrittäjyys Ammattitaitovaatimukset Tutkinnon suorittaja on selvillä yrittäjyyteen kuuluvista taidoista ja osaa arvioida omia yrittäjyysominaisuuksiaan ja arvojaan. Hän tuntee ammattialaansa ja osaa tarkastella sen tarjoamia mahdollisuuksia yrittäjänä toimimiseen. Hän tuntee liikeideakäsitteen ja sen käytön yritystoiminnan lähtökohtana. Hän tuntee yritystoiminnan aloittamistoimet ja riskit. Tutkinnon suorittaja on selvillä yritystoimintaan liittyvistä taloudellisista, tuotannollisista ja henkisistä voimavaroista ja osaa arvioida omia mahdollisuuksiaan yritystoiminnan aloittamiseen. Hän tuntee yritystoimintaan liittyvää keskeistä lainsäädäntöä ja osaa hankkia lisätietoja. Arviointi Arvioinnin kohteet ja kriteerit Tämän tutkinnon osan ammattitaidon arvioinnissa on kiinnitettävä huomiota erityisesti seuraaviin kohtiin: omien yrittäjyysominaisuuksien arviointi oman ammattialan yritystoiminnan mahdollisuuksien arviointi liikeideakäsitteen tuntemus yritystoiminnan aloittamistoimenpiteiden ja riskien tuntemus yritystoiminnan talouden tärkeimpien periaatteiden tuntemus yritystoiminnan vaatimien voimavarojen tuntemus omien mahdollisuuksien arviointi yritystoiminnan aloittamiseen yritystoiminnan keskeisen lainsäädännön tuntemus tiedonhankintataidot. Hyväksytty suoritus Tutkinnon suorittaja on selvillä niistä valmiuksista, jotka tukevat yrittäjänä menestymistä. Näiden tietojen sekä omien arvojensa perusteella hän osaa arvioida itseään ja omaa yrittäjyyttään sekä sitä, pystyisikö hän omiin arvioihinsa luottaen tekemään yrittäjänä toimimista ja kehittymistä koskevia päätelmiä ja ratkaisuja. Tutkinnon suorittaja osaa arvostaa omaa ammattitaitoaan ja tuntee ammattialaansa niin hyvin, että pystyy tarkastelemaan sen tulevaisuuden ja markkinanäkymien perusteella oman yritystoiminnan käynnistämistä. Hän tietää liikeidean tarkoituksen ja ymmärtää sen merkityksen yritystoiminnan suunnittelun ja kehittämisen välineenä. Hänellä on valmiuksia olla mukana kehittämässä omaa yritysideaa asiantuntijan avustuksella. Kehittämisessä hän ottaa huomioon muun muassa markkinoiden kysyntä- ja kilpailutekijöitä, asiakaskohteita ja oman idean toimivuuden kannalta olennaisia erilaistamistekijöitä. Tutkinnon suorittaja tietää, millaisia vaihtoehtoja yritystoimintaa harkitsevalle on tarjolla esimerkiksi yritysmuotojen, aloittamistoimien, vastuiden määräytymisen ja riskien osalta. Hän pystyy keskustelemaan omaan yritystoimintaan liittyvistä vaihtoehdoista asiantuntijan kanssa. Tutkinnon suorittajalla on valmiuksia olla mukana laatimassa yritykselle toiminnan kannalta keskeisten alueiden toimintasuunnitelmia asiantuntijan johdolla. Hän ymmärtää, mitä on kannattava toiminta ja miten siihen pystyy vaikuttamaan. Hän osaa pääpiirteittäin tulkita 12
17 tilinpäätöstä pääomien, varallisuuden, maksukyvyn ja tuloksen suhteen. Hän ymmärtää kustannuslaskennan periaatteita ja tietää pääpiirteittäin, mitkä markkinalähtöiset tekijät tulee ottaa huomioon tuotteiden ja palveluiden järkevässä hinnoittelussa. Hän pystyy olemaan mukana karkean tuloja menoarvion laadinnassa. Tutkinnon suorittaja pystyy keskustelemaan oman yritystoiminnan aloittamisesta asiantuntijan kanssa niin, että lähtökohtana on tutkinnon suorittaja oma yritys. Hän on selvillä ammattialan keskeisistä toimija-, viranomais- ja asiantuntijatahoista, yritystoimintaan liittyvästä keskeisestä lainsäädännöstä ja ammattialan lainsäädännön erityispiirteistä. Hän tietää, mistä voi saada asiantuntijapalveluja ja lisätietoja yritystoiminnan verotusta ja muita alueita koskeviin kysymyksiin. 13
18 3. Näyttötutkintojen tehtävät ja tavoitteet 3.1. Näyttötutkinnot Näyttötutkinnot ovat ammattitaidon hankkimistavasta riippumattomia. Koulutuksessa, työelämässä ja harrastuksissa hankittua osaamista voidaan hyödyntää tutkinnoissa vaaditun ammattitaidon näytöissä. Näyttötutkinnot ovat rakenteeltaan modulaarisia. Ne muodostuvat työelämästä ja sen kehittymistarpeista johdetuista tehtäväkokonaisuuksista, joille on ominaista toiminnallisen ja tiedollisen perustan yhteisyys, ammattitaidon monipuolisuus sekä työprosessin ja sen tulosten yhdentyminen. Tutkinnon osa muodostaa ammattipätevyyden osa-alueen, joka voidaan erottaa luonnollisesta työprosessista itsenäisesti arvioitavaksi kokonaisuudeksi. Näytöt järjestetään ja suoritetaan joustavasti tutkinnon osa kerrallaan. Koko tutkinnon sijasta tavoitteena voi olla myös tietyn tai tiettyjen tutkinnon osien suorittaminen. Ammattitaitovaatimusten kuvauksen perustana on pätevyystyypitys, jonka katsotaan parhaiten soveltuvan ammattialalle. Kuvauksessa keskitytään ammatin ydintoimintojen vaatimuksiin, toimintaprosessien hallintaan ja laaja-alaiseen ammattikäytäntöön. Vaatimukset kattavat myös työelämässä tarvittavan kielitaidon ja sosiaaliset valmiudet Näyttötutkintoihin valmistava koulutus Näyttötutkintoihin osallistumiselle ei muodollisesti voida asettaa koulutukseen osallistumista koskevia ennakkoehtoja. Pääsääntöisesti tutkinnot suoritetaan kuitenkin erilaisen valmistavan koulutuksen yhteydessä. Valmistavan koulutuksen järjestäjän tulee vahvistaa opetussuunnitelma tutkintojen perusteiden mukaiseksi. Koulutus ja siihen sisältyvät näytöt on jäsennettävä tutkinnon osien mukaisesti. Koulutuksen järjestäjän velvollisuutena on järjestää näytöt osana valmistavaa koulutusta. Opiskelijan velvollisuutena on osallistua näyttöihin osana opintojaan. Ammatillisena peruskoulutuksena suoritettavaan perustutkintoon sisältyvät yhteiset opinnot eivät ole pakollisia koulutuksessa, joka valmistaa näyttötutkintona suoritettavaan perustutkintoon. Niiden tavoitteet tulee ottaa kuitenkin soveltuvin osin huomioon opetussuunnitelmassa ja opetuksen järjestämisessä. Näyttötutkintojen tehtävät ja tavoitteet 3.3. Ammattitaidon osoittamistapojen ja tutkintosuoritusten arvioinnin yleiset perusteet Näyttöjen arviointi edellyttää järjestelmällistä aineiston keräämistä, päätöksentekoa ja dokumentointia tutkinnon suorittajan ammatillisista ja työtoimintavalmiuksista suhteessa tutkinnon perusteissa määriteltyihin ammattitaitovaatimuksiin ja arviointikriteereihin. Arvioinnin painopisteen tulee olla tekemisessä ja työssä toimimisessa. Taito tai osaaminen on arvioitava pääsääntöisesti suoraan vastaavasta työtoiminnasta. Näyttöympäristön tulee olla todellinen tai mahdollisimman aito. Arvioinnissa tulee käyttää monipuolisesti erilaisia ja ensisijaisesti laadullisia arviointimenetelmiä, kuten havainnointia, haastatteluja, kyselyjä, aikaisempia dokumentoituja näyttöjä sekä itse- ja ryhmäarviointia. Näytöt tulee järjestää tutkinnon osittain siten, että niissä voidaan arvioida ammatinhallinnan kannalta keskeisten tavoitteiden saavuttamista. Arvioinnin kohteilla ilmaistaan osaamisen alueet, joihin arvioinnissa kiinnitetään erityisesti huomiota. Huomio tulee kiinnittää ydintaitoihin, työn perustana olevan tiedon hallintaan, 14
19 työmenetelmien, työvälineiden ja materiaalien hallintaan sekä työprosessin hallintaan. Sekä arvioinnin kohteet että kriteerit johdetaan vastaavan tutkinnon osan ammattitaitovaatimuksista. Arvioinnin kohteisiin perustuvat arviointikriteerit kuvaavat ja täsmentävät eritasoisia suorituksia. Kriteereillä ilmaistaan kynnykset, joiden avulla erotellaan eritasoiset suoritukset. 15 Näyttötutkintojen tehtävät ja tavoitteet
20 4. Viinintuotannon ammattitutkinnon muodostuminen 4.1. Viinintuotannon ammattitutkinto muodostuu pakollisista tutkinnon osista. Tutkinnossa voi suuntautua tilaviiniyrittäjäksi tai viinitilan työntekijäksi. Tilaviiniyrittäjän osaamisala Tutkinto muodostuu neljästä (4) tutkinnon osasta, jotka ovat Hedelmäviinien valmistus (1), Muiden hedelmäpohjaisten alkoholijuomien valmistus (2), Asiakaspalvelu ja myynti (3) sekä Yritystoiminta ja markkinointi (4). Viinitilan työntekijän osaamisala Tutkinto muodostuu kolmesta (3) tutkinnon osasta, jotka ovat Hedelmäviinien valmistus (5), Muiden hedelmäpohjaisten alkoholijuomien valmistus (6) sekä Asiakaspalvelu, myynti ja markkinointi (7). Lisäksi voi suorittaa vapaasti valittavan osan Yrittäjyys (8). Viinintuotannon ammattitutkinnon muodostuminen 16
21 5. Ammattitaidon osoittamistavat Ammattitaidon osoittamiseksi annettavien näyttöjen lähtökohtana on saada selville, kuinka hyvin käytännön taidot ja niiden pohjana oleva tietoperusta sekä käsitteelliset rakenteet ovat sovittuneet yhteen ja suhteessa siihen, mitä tutkinnon eri osissa vaaditaan. Tämä on osoitettava pääasiassa toiminnallisilla tehtävillä, joita voidaan tarvittaessa täydentää suullisesti, kirjallisesti tai muilla tavoin. Taidon pääasiallisena arviointimuotona on käytettävä työnäyttöä, taitotestiä, työtoiminnan havainnointia tai simulointia ja kestoltaan vaihtelevia projektitehtäviä. Myös aikaisemmin dokumentoituja näyttöjä vaadittavasta osaamisesta sekä muita arviointimenettelyjä ja näiden yhdistelmiä voidaan käyttää. Yksittäisen arviointimuodon käytön valinnassa on otettava huomioon muun muassa, kuinka hyvin se sopii tutkintovaatimusten arviointiin, miten se vastaa työelämän luonnollisia käytäntöjä, kuinka hyvin sen avulla voidaan erotella haluttu pätevyys eipätevästä osaamisesta, miten helppokäyttöinen se on eri toimintaympäristöissä sekä kuinka selkeä se on arvioijille ja arvioitavalle. Edellytetyn ammattitaidon taustalla olevan tiedon ja ymmärryksen tason selvittämiseksi toiminnallisen näytön tukena voidaan käyttää kyselyjä ja haastatteluja, itse- ja ryhmäarviointia, kirjallisia tuotoksia, asiantuntijakeskusteluja tai muuta keinoa, jolla arvioitavan osaamisen taso täsmentyy. Ammattitaito on arvioitava jokainen tutkinnon osa kerrallaan vertaamalla arvioitavan ammattitaitoa vastaavan tutkinnon osan ammattitaitovaatimuksiin. Arviointikriteerien mukainen suoritus on hyväksyttävä. Mikäli tutkinnon suorittajalla on esittää aiemmin dokumentoituja näyttöjä, arvioijat arvioivat ne osana suoritettavan tutkinnon osan näyttöä. Tutkintotoimikunta määrittelee kriteerit näyttöjä arvioiville henkilöille. Lähtökohtana on, että arvioijilla on hyvä ammattitaito kyseessä olevalla tutkinnon alalla. 17 Ammattitaidon osoittamistavat
Näyttötutkinnon perusteet
Näyttötutkinnon perusteet VIININTUOTANNON AMMATTITUTKINTO 2006 MÄÄRÄYS 19/011/2006 OPETUSHALLITUS ISBN 952 13 2852 5 (nid.) ISBN 952 13 2853 3 (pdf) 1 Dno 19/011/2006 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava
AUTOKORIMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO
AUTOKORIMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET Opetushallitus 2002 ISBN 952 13 1596 2 (nid.) ISBN 952 13 1597 0 (pdf) 1 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN DNO 53/011/2002 MÄÄRÄYS Velvoittavana
LAUKKU- JA NAHKAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO
LAUKKU- JA NAHKAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET Opetushallitus 2002 ISBN 952 13 1358 7 (nid.) ISBN 952 13 1359 5 (pdf) 1 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN DNO 5/011/2002 MÄÄRÄYS Velvoittavana
LAUKKU- JA NAHKA-ALAN AMMATTITUTKINTO
LAUKKU- JA NAHKA-ALAN AMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET Opetushallitus 2002 ISBN 952 13 1356 0 (nid.) ISBN 952 13 1357 9 (pdf) 1 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN DNO 4/011/2002 MÄÄRÄYS Velvoittavana
Näyttötutkinnon perusteet
Näyttötutkinnon perusteet JALKINEALAN AMMATTITUTKINTO 2004 MÄÄRÄYS 38/011/2004 OPETUSHALLITUS Opetushallitus 2005 Taitto: Layout Studio Oy/Marke Eteläaho ISBN 952-13-2316-7 (nid.) ISBN 952-13-2317-5 (pdf)
METSÄKONEEN- KULJETTAJAN AMMATTITUTKINTO
METSÄKONEEN- KULJETTAJAN AMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET Opetushallitus 2000 ISBN 952 13 0800 1 1 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN DNO 49/011/99 MÄÄRÄYS x Velvoittavana noudatettava PÄIVÄMÄÄRÄ 20.12.1999
Automyyjän ammattitutkinto
Automyyjän ammattitutkinto Automyyjän ammattitutkinto Perusteen nimi Automyyjän ammattitutkinto Määräyksen diaarinumero 66/011/2002 Koulutuskoodit Automyyjän ammattitutkinto (334101) Voimaantulo 01.01.2003
Varaosamyyjän ammattitutkinto
Varaosamyyjän ammattitutkinto Varaosamyyjän ammattitutkinto Perusteen nimi Varaosamyyjän ammattitutkinto Määräyksen diaarinumero 65/011/2002 Koulutuskoodit Varaosamyyjän ammattitutkinto (334108) Voimaantulo
Tutkinnon perusteet 1
Tutkinnon perusteet 1 TUTKINNON PERUSTEET Tutkinnon perusteet 2 NÄYTTÖTUTKINTOJEN TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET 1 NÄYTTÖTUTKINNOT Näyttötutkinnot ovat ammattitaidon hankkimistavasta riippumattomia. Koulutuksessa,
AUTOMYYJÄN AMMATTITUTKINTO
AUTOMYYJÄN AMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET Opetushallitus 2002 ISBN 952 13 1657 8 (nid.) ISBN 952 13 1658 6 (pdf) 1 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN DNO 66/011/2002 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava
SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1
SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkinnon osa: Palvelujen tuottaminen AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Näytön työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan ja henkilökohtaistetaan yhteistyössä
VARAOSAMYYJÄN AMMATTITUTKINTO
VARAOSAMYYJÄN AMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET Opetushallitus 2002 ISBN 952 13 1659 4 (nid.) ISBN 952 13 1660 8 (pdf) 1 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN DNO 65/011/2002 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava
Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet
Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 12.12.2008 Elisabet Kinnunen ja Anne Huhtala Osaamisen ja sivistyksen asialla LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ Johdanto
Näyttötutkinnon perusteet
Näyttötutkinnon perusteet TARHAAJAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2006 MÄÄRÄYS 38/011/2006 OPETUSHALLITUS ISBN 952 13 3024 4 (nid.) ISBN 952 13 3025 2 (pdf) 1 Dno 38/011/2006 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava
Näyttötutkinnon perusteet
Näyttötutkinnon perusteet FLORISTIMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2006 MÄÄRÄYS 33/011/2006 OPETUSHALLITUS ISBN 952 13 2917 3 (nid.) ISBN 952 13 2918 1 (pdf) 1 Dno 33/011/2006 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava
VERHOILIJAN AMMATTITUTKINTO JA VERHOILIJAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO
VERHOILIJAN AMMATTITUTKINTO JA VERHOILIJAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET Opetushallitus 2001 ISBN 952 13 1318 8 1 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN DNO 52/011/2001 MÄÄRÄYS Velvoittavana
AUTOMAALARIMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO
AUTOMAALARIMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET Opetushallitus 2002 ISBN 952 13 1600 4 (nid.) ISBN 952 13 1601 2 (pdf) 1 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN DNO 54/011/2002 MÄÄRÄYS Velvoittavana
Työnjohtokoulutus/kaupan ala
Työnjohtokoulutus/kaupan ala Hyväksytty 17.8.2009 Rehtori Jarmo Paloniemi Hyväksytty 25.1.2011 Rehtori Jarmo Paloniemi Lisäykset täydennykset hyväksytty 17.06.2013 Rehtori Sai Niemelä-Pentti Sisällys Työnjohtokoulutus
Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot
Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot Hämeen ammattikorkeakoulu 2015 Lähde: www.minedu.fi, Suomen koulutus- ja tutkintojärjestelmä 1 Tutkintorakenne Tutkintorakenteessa yli 370 ammatillista tutkintoa
Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet
Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 19.11.2008 Marja Hollo ja Hanna Ketonen Osaamisen ja sivistyksen asialla KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ
Valokuvaajan ammattitutkinto
Valokuvaajan ammattitutkinto Valokuvaajan ammattitutkinto Tutkinnon suorittanut hallitsee Studiossa työskentely -osassa studion valaisu- ja kuvauslaitteiden käytön sekä valaisun valinnan ja suunnittelun.
KEMIANTEOLLISUUDEN AMMATTITUTKINTO
KEMIANTEOLLISUUDEN AMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET Opetushallitus 2002 ISBN 952 13 1491 5 (nid.) ISBN 952 13 1492 3 (pdf) 1 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN DNO 31/011/2002 MÄÄRÄYS Velvoittavana
TULISIELUT = Yrittäjän ammattitutkinto TULISOIHDUT =Yrittäjän erikoisammattitutkinto. Opetusministeriön virallinen
TULISIELUT = Yrittäjän ammattitutkinto TULISOIHDUT =Yrittäjän erikoisammattitutkinto Opetusministeriön virallinen ja sertifioima ammatillinen näyttötutkintö Aikuisten ammatti- ja erikoisammattitutkintoon
SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1
SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkinnon osa: Palvelujen tuottaminen AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan ja henkilökohtaistetaan
Käsityöntekijän ammattitutkinto
Käsityöntekijän ammattitutkinto Käsityöntekijän ammattitutkinto Tutkinnon suorittanut tuntee alansa käsityöperinnettä ja osaa hyödyntää sitä tuotteiden suunnittelussa, valmistuksessa ja markkinoinnissa.
Yrittäjän ammattitutkinto. 3.3 Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen
Yrittäjän ammattitutkinto 3.3 Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen Dnro 53/011/2012 1 A. Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen... 3 1.0 Yleisesittely... 3 1.1 Aineiston käyttö... 3 1.2 Tutkintosuorituksen
Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Uudistuneet ammatillisten perustutkintojen perusteet
Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Uudistuneet ammatillisten perustutkintojen perusteet 19.3.2015 Helsinki, Messukeskus, Messuaukio 1 Aira Rajamäki, opetusneuvos, Ammatillinen
Näyttötutkinnon perusteet
Näyttötutkinnon perusteet FLORISTIN AMMATTITUTKINTO 2003 MÄÄRÄYS 27/011/2003 OPETUSHALLITUS ISBN 952 13 1840 6 (nid.) ISBN 952 13 1841 4 (pdf) 1 DNO 27/011/2003 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava PÄIVÄMÄÄRÄ
Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus
SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Näytön työpaikat ja ajankohdat
Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon perusteet
Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon perusteet Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon perusteet Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinto (180 osp) on tarkoitettu henkilöille, jotka
Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu
Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammatilliset tutkinnot Yhteensä yli 350 kpl erilaisia tutkintoja
Yrittäjän ammattitutkinto. 3.1 Yritystoiminnan suunnittelu
Yrittäjän ammattitutkinto 3.1 Yritystoiminnan suunnittelu Dnro 53/011/2012 3.1 Yritystoiminnan suunnittelu Yrittäjän AT-0316-1 1 3.1 Yritystoiminnan suunnittelu Yrittäjän AT-0316-1 A. Yritystoiminnan suunnittelu...
Näyttötutkinnon perusteet
Näyttötutkinnon perusteet KÄSITYÖNTEKIJÄN AMMATTITUTKINTO 2007 MÄÄRÄYS 19/011/2007 OPETUSHALLITUS ISBN 978 952 13 3298 2 (nid.) ISBN 978 952 13 3299 9 (pdf) 1 Dno 19/011/2007 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava
Näyttötutkinnon perusteet
Näyttötutkinnon perusteet VALOKUVAAJAN AMMATTITUTKINTO 2007 MÄÄRÄYS 12/011/2006 OPETUSHALLITUS ISBN 978 952 13 3112 1 (nid.) ISBN 978 952 13 3113 8 (pdf) 1 Dno 12/011/2006 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava
Näyttötutkinnon perusteet
Näyttötutkinnon perusteet KIINTEISTÖNVÄLITYSALAN AMMATTITUTKINTO 2005 MÄÄRÄYS 9/011/2005 OPETUSHALLITUS 1 Opetushallitus 2005 Taitto: Pirjo Hilkku Painopaikka: Edita Prima Oy Helsinki, 2005 ISBN 952 13
Ammattiosaamisen näytöt
Työpaikkaohjaaja kouluttajakoulutus Veijo Kykkänen Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa osa opiskelijan arviointia.
Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus
SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden
Näyttötutkinnon perusteet
Näyttötutkinnon perusteet MEHILÄISTARHAAJAN AMMATTITUTKINTO 2004 MÄÄRÄYS 26/011/2004 OPETUSHALLITU ISBN 952 13 2207 1 (nid.) ISBN 952 13 2208 X (pdf) 1 DNO 26/011/2004 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava
Yrittäjän ammattitutkinto. 3.8 Sähköinen liiketoiminta
Yrittäjän ammattitutkinto 3.8 Sähköinen liiketoiminta Dnro 53/011/2012 1 A. Sähköinen liiketoiminta... 3 1.0 Yleisesittely... 3 1.1 Aineiston käyttö... 3 1.2 Tutkintosuorituksen arviointi... 3 2.0 Tutkinnon
RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO
1 Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO Suorittaja: Järjestäjä Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 12/2008 1(9) Ohjeet tutkinnon osan suorittamiseen 2 1 Arvioitsijat
Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet
Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 24.11.2008 Annamaija Aro ja Hanna Ketonen Osaamisen ja sivistyksen asialla TEKSTIILI- JA VAATETUSALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ
Näyttötutkinnon perusteet SIHTEERIN AMMATTITUTKINTO 2006. ISBN 952 13 2635 2 (nid.) ISBN 952 13 2636 0 (pdf)
Näyttötutkinnon perusteet SIHTEERIN AMMATTITUTKINTO 2006 MÄÄRÄYS 39/011/2005 OPETUSHALLITUS ISBN 952 13 2635 2 (nid.) ISBN 952 13 2636 0 (pdf) 1 DNO 39/011/2005 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava PÄIVÄMÄÄRÄ
Näyttötutkinnon perusteet
Näyttötutkinnon perusteet RUOKAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2005 MÄÄRÄYS 36/011/2004 OPETUSHALLITUS ISBN 952 13 2361 2 (nid.) ISBN 952 13 2362 0 (pdf) 1 DNO 36/011/2004 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava
KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma. Voimassa alkaen
KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma Voimassa 1.8.2015 alkaen 2 Sisällys 1 KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO... 3 1.1. JOHDANTO... 3 1.2. VALMISTAVAN KOULUTUKSEN TAVOITTEET...
Yrittäjän ammattitutkinto Tuotannon hallinta
Yrittäjän ammattitutkinto 3.10 Tuotannon hallinta Dnro 53/011/2012 1 A. Tuotannon hallinta... 3 1.0 Yleisesittely... 3 1.1 Aineiston käyttö... 3 1.2 Tutkintosuorituksen arviointi... 3 2.0 Tutkinnon osan
RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO
1 Tutkinnonsuorituksen arviointiaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO 27 Puhallusvillan valmistus Suorittaja: Järjestäjä Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 12/2009 1(9) 2 Ohjeet tutkinnon näytön
Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet
Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 24.11.2008 Pirkko Laurila ja Raili Laasonen Osaamisen ja sivistyksen asialla LABORATORIOALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ Johdanto
Käsityöntekijän ammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste
Käsityöntekijän ammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Käsityöntekijän ammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Tutkinnon suorittanut tuntee alansa käsityöperinnettä ja osaa
MAASEUDUN KEHITTÄJÄN ERIKOISAMMATTITUTKINTO
MAASEUDUN KEHITTÄJÄN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET Opetushallitus 2001 ISBN 952 13 1203 3 1 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN DNO 36/011/2001 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava PÄIVÄMÄÄRÄ
RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO
1 Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO 40 Massan valmistus Suorittaja: Järjestäjä: Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 9/2009 1(10) Ohjeet tutkinnon osan suorittamiseen
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. YRITYKSESSÄ TOIMIMINEN YRTO 15 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 YRITYKSESSÄ TOIMIMINEN YRTO 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Yrityksessä toimiminen, 15 osp (vain ammatillisessa peruskoulutuksessa) Ammattitaitovaatimukset
Näyttötutkintojen henkilökohtaistaminen ja arviointi
Näyttötutkintojen henkilökohtaistaminen ja arviointi Logistiikan koulutuksen kehittämispäivät 24.-25.3.2010 Henkilökohtaistamista ohjaavat säädökset ja ohjeet 1/2 Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta
Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto
Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittaneella on yrityksen johtajalta edellytettävä yrityksen strategisen johtamisen
Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto
Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittaneella on yrityksen johtajalta edellytettävä yrityksen strategisen johtamisen
Näyttötutkinnon perusteet
Näyttötutkinnon perusteet JALKINEALAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2004 MÄÄRÄYS 37/011/2004 OPETUSHALLITUS Opetushallitus 2005 Taitto: Layout Studio Oy/Marke Eteläaho ISBN 952-13-2318-3 (nid.) ISBN 952-13-2319-1
Näyttötutkinnon perusteet
Näyttötutkinnon perusteet KEMIANTEOLLISUUDEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2003 MÄÄRÄYS 24/011/2003 OPETUSHALLITUS ISBN 952 13 1810 4 (nid.) ISBN 952 13 1811 2 (pdf) 1 DNO 24/011/2003 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava
Elintarvikealan perustutkinnon toteutus- ja arviointisuunnitelma Pori
Elintarvikealan perustutkinnon toteutus- ja arviointisuunnitelma Pori Hyväksymispäätökset Työelämäjaos 25.5.2016 Johtokunta 16.6.2016 1 Sisällys Jaksosuunnitelma...2 Ammatilliset tutkinnon osat 135 osp...3
AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, peligrafiikan osaamisala
AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, peligrafiikan osaamisala Voimassa 1.8.2015 alkaen 2 Sisällys 1 AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO, PELIGRAFIIKAN
Yrittäjän ammattitutkinto. 3.2 Yritystoiminnan käynnistäminen
Yrittäjän ammattitutkinto 3.2 Yritystoiminnan käynnistäminen Dnro 53/011/2012 1 A. Yritystoiminnan käynnistäminen... 3 1.0 Yleisesittely... 3 1.1 Aineiston käyttö... 3 1.2 Tutkintosuorituksen arviointi...
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. SÄHKÖINEN KAUPANKÄYNTI SÄKÄ 15 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 SÄHKÖINEN KAUPANKÄYNTI SÄKÄ 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Sähköinen kaupankäynti, 15 osp Ammattitaitovaatimukset o osallistuu verkkokaupan ylläpitämiseen
Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste
Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittaneella
Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste
Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittaneella
RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO
1 Tutkinnonsuorituksen arviointiaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO 26 Pakkaus ja tuotevalvonta Suorittaja: Järjestäjä Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 12/2009 1(9) Ohjeet tutkinnon näytön suorittamiseen
Viinintuotannon ammattitutkinto 2016
Viinintuotannon ammattitutkinto 2016 Viinintuotannon ammattitutkinto 2016 Viinintuotannon ammattitutkinnon suorittanut on alkoholijuomien pientuotantoon ja hedelmäalkoholialaan erikoistunut osaaja, jolla
RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO
1 Tutkinnonsuorituksen arviointiaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO 24 Karkaisu ja jäähdytys Suorittaja: Järjestäjä Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 12/2009 1(9) 2 Ohjeet tutkinnon näytön suorittamiseen
Näyttötutkinnon perusteet VESIHUOLTOALAN AMMATTITUTKINTO 2006. ISBN 952 13 2780 4 (nid.) ISBN 952 13 2781 2 (pdf)
Näyttötutkinnon perusteet VESIHUOLTOALAN AMMATTITUTKINTO 2006 MÄÄRÄYS 8/011/2006 OPETUSHALLITUS ISBN 952 13 2780 4 (nid.) ISBN 952 13 2781 2 (pdf) 1 Dno 8/011/2006 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava Päivämäärä
RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO
1 Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO 28 Rakennuseristeiden laadunvalvonta Suorittaja: Järjestäjä Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 12/2009 1(9) 2 Ohjeet tutkinnon
Työnjohtokoulutus/kiinteistöpalveluala
Työnjohtokoulutus/kiinteistöpalveluala Hyväksytty 2.10.2013 Rehtori Sai Niemelä-Pentti Sisällys Työnjohtokoulutus/kiinteistöpalveluala... 3 Asiakkuuksien hallinta, 25 ov... 3 Lähiesimiehenä toimiminen,
Vesihuoltoalan ammattitutkinto
Vesihuoltoalan ammattitutkinto Vesihuoltoalan ammattitutkinto Tutkinnon suorittanut ymmärtää vesihuoltoalan kokonaisprosessin osaa käyttää tarvittavia tietojärjestelmiä sekä lukea ja tulkita vesihuollon
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. VISUAALINEN MYYNTITYÖ VISU 30 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 VISUAALINEN MYYNTITYÖ VISU 30 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Visuaalinen myyntityö, 30 osp Ammattitaitovaatimukset o toteuttaa tuotteen, tuoteryhmän
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat
1(8) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Sähköinen kaupankäynti 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osallistuu verkkokaupan ylläpitämiseen. Hän seuraa kilpailutilannetta ja alan trendejä
Näyttötutkinnon perusteet
Näyttötutkinnon perusteet ASIAKIRJAHALLINNON- JA ARKISTOTOIMEN AMMATTITUTKINTO 2004 MÄÄRÄYS 22/011/2004 OPETUSHALLITUS ISBN 952 13 2125 3 (nid.) ISBN 952 13 2126 1 (pdf) 1 DNO 22/011/2004 MÄÄRÄYS Velvoittavana
RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO
1 Tutkinnonsuorituksen arviointiaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO 25 Pinnoitus ja leikkaus Suorittaja: Järjestäjä Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 12/2009 1(9) 2 Ohjeet tutkinnon näytön suorittamiseen
Yrittäjän ammattitutkinto. 3.4 Tuotteistaminen
Yrittäjän ammattitutkinto 3.4 Tuotteistaminen Dnro 53/011/2012 1 A. Tuotteistaminen... 3 1.0 Yleisesittely... 3 1.1 Aineiston käyttö... 3 1.2 Tutkintosuorituksen arviointi... 3 2.0 Tutkinnon osan arvioinnin
YRITYSJOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET (LUONNOS)
YRITYSJOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET (LUONNOS) S I S Ä L T Ö I Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon osat ja muodostuminen ---------------------------------------- 3 II Yritysjohtamisen
Osaamisen arviointi näytöissä OPISKELIJA
Osaamisen arviointi näytöissä OPISKELIJA Näytöt ja osaamisen arviointi Laki ammatillisesta koulutuksesta Asetus ammatillisesta koulutuksesta Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet
SEURAKUNTAOPISTO AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI
1 SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO/ Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa Erityistä tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuudet
Lähiesimiestyön ammattitutkinto. Tutkinnon suorittaminen työpaikalla
Lähiesimiestyön ammattitutkinto Tutkinnon suorittaminen työpaikalla Näyttötutkinnot Joustava tapa suorittaa tutkinto työn ohessa Näyttötutkinnoissa ammattitaito osoitetaan työelämässä riippumatta siitä,
Vesihuoltoalan ammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste
Vesihuoltoalan ammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Vesihuoltoalan ammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Tutkinnon suorittanut ymmärtää vesihuoltoalan kokonaisprosessin
Näyttötutkinnon perusteet
Näyttötutkinnon perusteet MAATALOUSKONEASENTAJAN AMMATTITUTKINTO 2008 MÄÄRÄYS 18/011/2008 OPETUSHALLITUS ISBN 978 952 13 3744 4 (nid.) ISBN 978 952 13 3745 1 (pdf) 1 Dno 18/011/2008 MÄÄRÄYS Velvoittavana
Näyttötutkinnon perusteet
Näyttötutkinnon perusteet MAASEUTUMATKAILUN AMMATTITUTKINTO 2005 MÄÄRÄYS 50/011/2004 OPETUSHALLITUS ISBN 952 13 2305 1 (nid.) ISBN 952 13 2306 X (pdf) 1 DNO 50/011/2004 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava
Jalkinealan erikoisammattitutkinto
Jalkinealan erikoisammattitutkinto Jalkinealan erikoisammattitutkinto Tutkinnon suorittanut tuntee jalkineiden historiaa ja jalkinetuotannon eri menetelmiä. Hän hallitsee jalkineiden valmistuksessa käytettävät
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Huippuosaajana toimiminen, 15 osp (vain ammatillisessa peruskoulutuksessa) Ammattitaitovaatimukset
(Luonnos ) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ
(Luonnos 19.11.2008) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ Johdanto 1 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINNON, LÄHIHOITAJA, TAVOITTEET JA TUTKINNON MUODOSTUMINEN 1.1 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tavoitteet 1.2 Sosiaali-
TIETOJENKÄSITTELYN ERIKOISAMMATTITUTKINTO
TIETOJENKÄSITTELYN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET Opetushallitus 2003 ISBN 952 13 1755 8 (nid.) ISBN 952 13 1756 6 (pdf) 1 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN DNO 17/011/2003 MÄÄRÄYS Velvoittavana
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat
1(8) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Asiakaspalvelu 30 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa toimia käytännön asiakaspalvelutehtävissä ja osoittaa ammattitaitonsa palvelutilanteessa,
Maaseutumatkailun ammattitutkinto
Maaseutumatkailun ammattitutkinto Maaseutumatkailun ammattitutkinto Tutkinnon suorittanut osaa järjestää asiallisen ja viihtyisän majoittumisen kohderyhmän ja moduulivalintansa mukaan. Hän tuntee maaseutumatkailun
Laatu ratkaisee Tukimateriaalia. Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017
Laatu ratkaisee Tukimateriaalia Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017 Työpajan Laatu ratkaisee tukimateriaalia Osaamisperusteiset tutkinnon perusteet ja koulutukset
Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 2014 788/2014 Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 3 päivänä lokakuuta 2014 Eduskunnan
Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset
Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Osa 1: Kestävän kehityksen asioiden johtaminen Arvot ja strategiat KRITEERI 1 Kestävä kehitys sisältyy oppilaitoksen arvoihin, ja niiden sisältöä
MEHILÄISTARHAAJAN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma. Voimassa 1.8.2015 alkaen
MEHILÄISTARHAAJAN AMMATTITUTKINTO Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma Voimassa 1.8.2015 alkaen 2 Sisällys 1 MEHILÄISTARHAAJAN AMMATTITUTKINTO... 3 1.1. JOHDANTO... 3 1.2. VALMISTAVAN KOULUTUKSEN
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Tuoteneuvonta tutkinnon osa (TUNE) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Tuoteneuvonta Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Sähköinen kaupankäynti tutkinnon osa (SÄKA) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Sähköinen kaupankäynti Ammattitaitovaatimukset
MUISTIO X LENTOKONEASENNUKSEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET
MUISTIO X.4.2014 LENTOKONEASENNUKSEN PERUSTUTKINNON Voimassa olevat lentokoneasennuksen perustutkinnon perusteet ovat tulleet voimaan 1.8.2010. Perusteiden luku kolme on muokattu Euroopan lentoturvallisuusviraston
KOKIN OSAAMISALA 2. Yrittäjän ammattitutkinto, opetussuunnitelma. Yritystoiminnan suunnittelun ja käynnistämisen osaamisala
www.ahlman.fi 1 KOKIN OSAAMISALA 2 Yrittäjän ammattitutkinto, opetussuunnitelma Yritystoiminnan suunnittelun ja käynnistämisen osaamisala YRITTÄJÄ 3 1. YRITTÄJÄN AMMATTITUTKINNON MUODOSTUMINEN... 4 1.1
Muutokset 1.8.2015 alkaen
Muutokset 1.8.2015 alkaen Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta (L630/1998, muutos L787/2014) tuli voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle
OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015
OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015 Uudet määräykset Voimaan 1.8.2015 koskee myös jatkavia opiskelijoita! Opetuskeskeisyydestä
Maatalouskoneasentajan ammattitutkinto
Maatalouskoneasentajan ammattitutkinto Maatalouskoneasentajan ammattitutkinto Maatalouskoneasentajan ammattitutkinnon suorittanut osaa osaamisalansa mukaan asentaa, huoltaa ja korjata traktoreita, muita
Tutkintosuoritusten arviointi
Tutkintosuoritusten arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Tutkinnon perusteet (1) Ammattitaitovaatimukset kertovat sen, mitä
Liikunnanohjaus. Ammattitaidon osoittamistavat. Utbildning Ab
1/6 Liikunnanohjaus Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa ammattitaitonsa toimimalla liikunnan ohjaustehtävissä. Hän hankkii tarvittavan tiedon, osallistuu tapahtuman