Yhteisön sosiaaliturvasäännökset

Transkriptio

1 Yhteisön sosiaaliturvasäännökset Euroopan unionissa liikkuvien henkilöiden sosiaaliturvaoikeudet Työllisyys sosiaaliasiat Sosiaaliturva ja yhteiskunnallinen integraatio Euroopan komissio Työllisyys- ja sosiaaliasiain pääosasto Yksikkö E.3 Käsikirjoitus on valmistunut 1. syyskuuta 1999

2 Julkaisun sisältö ei välttämättä kuvasta työllisyydestä ja sosiaaliasioista vastaavan Euroopan komission pääosaston näkemystä tai kantaa. Jos olette kiinnostunut tilaamaan Euroopan komission työllisyyden ja sosiaaliasioiden pääosaston sähköisen tiedotuslehden ESmail, lähettäkää tilauspyyntönne sähköpostilla osoitteeseen Tiedotuslehti ilmestyy säännöllisesti saksaksi, englanniksi ja ranskaksi. Suuri määrä muuta tietoa Euroopan unionista on käytettävissä Internetissä Europapalvelimen kautta ( Luettelointitiedot ovat teoksen lopussa. Luxemburg: Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto, 2000 ISBN Euroopan yhteisöt, 2000 Tekstin jäljentäminen on sallittua, kunhan lähde mainitaan. Printed in Belgium

3 Miksi tämä opas on laadittu? Tämän oppaan tarkoituksena on antaa helposti ymmärrettävää tietoa kansalaisten oikeuksista ja velvollisuuksista sosiaaliturvan alalla heidän joutuessaan tekemisiin kahden tai useamman Euroopan unionin jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmän kanssa. Tämä koskee esimerkiksi niitä, jotka työskentelevät tai harjoittavat ammattia ulkomailla, muuttavat asumaan Euroopan unionin toiseen jäsenvaltioon tai vain oleskelevat tilapäisesti toisessa jäsenvaltiossa. Kansalliset sosiaaliturvajärjestelmät vaihtelevat huomattavasti maasta toiseen, eikä niitä pyritä yhtenäistämään Euroopan yhteisön sosiaaliturvaa koskevilla säännöksillä. Yhteisön säännösten tarkoituksena on pelkästään estää kansalaisia menettämästä sosiaaliturvaoikeuksiaan osittain tai kokonaan heidän muuttaessaan jäsenvaltiosta toiseen. Kansalaisten sosiaaliturva ei aina säily samana heidän muuttaessaan toiseen jäsenvaltioon. Siksi on suositeltavaa tutustua tämän oppaan asianomaisiin lukuihin ennen toiseen valtioon muuttamista ja tarpeen mukaan ottaa yhteyttä oman asuinvaltion sosiaaliturvalaitokseen lisäneuvojen saamiseksi. Tämä opas ei sisällä tietoja jäsenvaltioiden sosiaaliturvajärjestelmistä. Yksityiskohtainen yhteenveto näistä järjestelmistä on vuonna 1997 ilmestyneessä oppaassa, jonka nimi on Euroopan unionissa liikkuvien henkilöiden sosiaaliturvaoikeudet käytännön opas. Oppaan on julkaissut Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto, ja opas on saatavissa tämän oppaan lopussa mainituista osoitteista. 3

4

5 Sisällys 1 Miksi yhteisön sosiaaliturvasäännöksiä tarvitaan? 7 2 Keneen näitä säännöksiä sovelletaan? 9 3 Missä maissa näihin säännöksiin voidaan vedota? 10 4 Yhteisön säännösten soveltamisala 11 5 Yhteisön sosiaaliturvasäännösten sisältö Missä maassa henkilö on vakuutettu? Mitkä ovat henkilön oikeudet ja velvollisuudet maassa, jossa hänet on vakuutettu? Mitä olisi tiedettävä sairaustapausten tai äitiyden varalta? Työtapaturmat ja ammattitaudit Työkyvyttömyys Kuka maksaa vanhuuseläkkeen? Lesken tai orvon etuudet ja hautausavustus Miten menetellä työttömyystilanteessa? Perhe-etuudet 35 6 Tiivistelmä Rajatyöntekijät Kausityöntekijät Komennustyöntekijät Eläkkeensaajat Opiskelijat Turistit Muut kuin aktiiviväestöön kuuluvat Kolmansien maiden kansalaiset 41 5

6 7 Miten yhteisön säännökset toimivat käytännössä? Yhteisön säännökset ensisijaisia kansallisiin lakeihin ja asetuksiin nähden Lomakkeet ja menettelyt Vieras maa, vieras kieli ei välttämättä ongelma Jäsenvaltioiden sosiaaliturvalaitokset yhteystahoina ongelmatilanteissa Oikeus saattaa sosiaaliturva-asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi Euroopan yhteisöjen tuomioistuin Euroopan kansalaisten oikeuksien turvana 48 8 Lisäkysymyksiä 51 6

7 1 Miksi yhteisön sosiaaliturvasäännöksiä tarvitaan? Ilman yhteisön sosiaaliturvasäännöksiä miljoonat Euroopan kansalaiset olisivat vailla riittävää turvaa. Palkatut työntekijät ja itsenäiset ammatinharjoittajat, virkamiehet, eläkkeensaajat, opiskelijat, turistit ja muut henkilöryhmät, jotka käyttävät oikeuttaan liikkua ja oleskella vapaasti Euroopan unionissa, kohtaavat monenlaisia sosiaaliturvaan liittyviä kysymyksiä ja ongelmia. Esimerkiksi: Kuka korvaa tapaturmasta tai sairaudesta ulkomailla oleskelun aikana aiheutuneet sairaalakulut? Mitkä ovat useita vuosia toisessa jäsenvaltiossa työskennelleen työntekijän eläkeoikeudet? Minkä maan on maksettava työttömyysetuudet rajatyöntekijöille? Minkä maan on maksettava perhe-etuudet lasten asuessa toisessa jäsenvaltiossa? Mihin sosiaaliturvamaksut on maksettava, millä kielellä etuuksia koskevat hakemukset on tehtävä ja mitä määräaikoja on noudatettava? Kansallisissa sosiaaliturvalaeissa näitä kysymyksiä käsitellään joskus epätäydellisesti tai ei lainkaan. Monet työntekijät voisivat siksi joutua tilanteeseen, jossa heillä olisi kaksi tai ei yhtään vakuutusta, tai he menettäisivät saavutetut oikeudet sosiaaliturvaan taikka muita oikeuksia sosiaaliturvaan ei syntyisi. Tämän vuoksi tarvitaan unionin kattavia yhteisön säännöksiä, joilla kansalaisille varmistetaan tehokas ja kattava vakuutusturva. Ainoastaan, jos voidaan taata se, että unionin alueella liikkuville Euroopan kansalaisille ei aiheudu sosiaaliturvaetuuksien menetyksiä, kansalaiset voivat käyttää epäröimättä oikeuttaan vapaaseen liikkumiseen ja oleskeluun. Nämä yhteisön säännökset ovat olleet voimassa jo 30 vuotta. Niitä on useasti mukautettu, parannettu ja laajennettu. Nykyisin ne sisältyvät asetuksiin (ETY) N:o 1408/71 ja N:o 574/72 ( 1 ). Näissä asetuksissa sääde- ( 1 ) Näiden asetusten ajan tasalle saatetut versiot, joissa otetaan huomioon kaikki vuoden 1995 loppuun mennessä tehdyt muutokset, ovat Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä L 28,

8 tään käytännölliset ja tyydyttävät ratkaisut useimpiin kansalliset rajat ylittäviin sosiaaliturva-alan ongelmiin. Kuten jäljempänä kerrotaan, joitakin ratkaisemattomia ongelmia on kuitenkin yhä. Euroopan komission on tämän vuoksi pyrittävä edelleen parantamaan ja yksinkertaistamaan yhteisön säännöksiä, jotta ne ovat helppotajuisempia ja jotta niiden nykyiset puutteet korjataan. Yhteisön sosiaaliturvasäännökset, kuten kansallisetkin sosiaaliturvasäännökset, voivat ensi silmäykseltä vaikuttaa vaikeilta, teknisiltä ja monimutkaisilta. Ei kuitenkaan ole syytä lannistua, sillä perusperiaatteiden ymmärtäminen on helppoa muillekin kuin asiantuntijoille. Seuraavassa annetaan yleisselvitys yhteisön sosiaaliturvasta. Kussakin yksittäistapauksessa on kuitenkin syytä ottaa yhteyttä toimivaltaisiin viranomaisiin, vakuutuslaitoksiin tai siirtotyöläisten etuja ajaviin organisaatioihin ja järjestöihin, ennen kuin tehdään ammatilliseen tai yksityiselämään liittyviä päätöksiä tämän oppaan perusteella. 8

9 2 Keneen näitä säännöksiä sovelletaan? Yhteisön sosiaaliturvasäännöksiä ei vielä sovelleta kaikkiin Euroopan unionissa tai Euroopan talousalueella liikkuviin tai oleskeleviin henkilöihin. Tämän vuoksi on tärkeää tietää, keneen näitä sääntöjä sovelletaan: ainoastaan tällaiset henkilöt voivat vedota niihin kansallisissa tuomioistuimissa ja laitoksissa. Yhteisön säännöksiä sovelletaan seuraaviin Euroopan unionin jäsenvaltioiden tai Euroopan talousalueeseen kuuluvien maiden kansalaisiin: palkatut työntekijät ja itsenäiset ammatinharjoittajat, jotka on vakuutettu tai ovat olleet vakuutettuja jonkin edellä mainitun valtion lainsäädännön mukaisesti virkamiehet ( 2 ) opiskelijat ( 3 ) eläkkeensaajat, vaikka he olisivat jääneet eläkkeelle jo ennen kuin heidän maansa liittyi Euroopan unioniin tai Euroopan talousalueeseen edellä mainittujen henkilöiden perheenjäsenet sekä heidän kuoltuaan heidän leskensä ja lapsensa kansalaisuudesta riippumatta. Pääsääntöisesti se, ketä voidaan pitää perheenjäsenenä, määritetään asuinvaltion lainsäädännön mukaan. Yhteisön säännöksissä ei anneta turvaa niille henkilöille, jotka eivät kuulu johonkin edellä mainittuun ryhmään. Näitä ovat erityisesti henkilöt, jotka eivät kuulu kansalliseen sosiaaliturvajärjestelmään, sekä henkilöt, joita ei katsota palkatun työntekijän, itsenäisen ammatinharjoittajan tai eläkkeensaajan perheenjäseniksi kolmansien maiden kansalaiset eli muiden kuin Euroopan unioniin tai Euroopan talousalueeseen kuuluvien valtioiden kansalaiset (tarkemmin jäljempänä luvussa 6.8). ( 2 ) 29 päivänä kesäkuuta 1998 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 1606/98, EYVL L 209, ( 3 ) 8 päivänä helmikuuta 1999 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 307/99, EYVL L 38,

10 3 Missä maissa näihin säännöksiin voidaan vedota? Yhteisön sosiaaliturvasäännöksiin voidaan vedota kaikissa Euroopan unioniin tai Euroopan talousalueeseen kuuluvissa maissa, jotka ovat Alankomaat Itävalta Ranska Belgia Kreikka Ruotsi Espanja Liechtenstein Saksa Irlanti Luxemburg Suomi Islanti Norja Tanska Italia Portugali Yhdistynyt kuningaskunta Huom. Tässä oppaassa ilmaisuilla maa, valtio tai jäsenvaltio tarkoitetaan aina edellä mainittuja maita. Kaikista muista käytetään ilmaisua kolmannet maat. Jos henkilölle on kertynyt vakuutuskausia jossain kolmannessa maassa, hän ei voi vedota yhteisön sosiaaliturvasäännöksiin niiden osalta. Monissa tapauksissa Euroopan unionin tai Euroopan talousalueeseen kuuluvien maiden ja näiden kolmansien maiden välillä on kahdenvälisiä sosiaaliturvasopimuksia, joissa annetaan samanlainen turva. Lisätietoja on saatavissa kunkin maan sosiaaliturvalaitoksista. 10

11 4 Yhteisön säännösten soveltamisala Yhteisön sosiaaliturvasäännöksiä sovelletaan kaikkeen kansalliseen lainsäädäntöön, joka koskee sairaus- ja äitiysetuuksia työtapaturmia ammattitauteja työkyvyttömyysetuuksia vanhuuseläkkeitä lesken ja orvon etuuksia hautausavustuksia työttömyysetuuksia perhe-etuuksia. Näiden etuuksien saamiseksi on aina mahdollista vedota yhteisön säännöksiin. Yhteisön säännöksiä ei kuitenkaan sovelleta sosiaali- ja terveydenhuoltoon: nämä etuudet ovat tavallisesti tulosidonnaisia, eivätkä ne kuulu edellä mainittuihin ryhmiin sotainvalidien etuuksiin nykyisten varhaiseläkejärjestelmien mukaisiin etuuksiin: näihin etuuksiin voidaan soveltaa muita yhteisön säännöksiä. Työeläkejärjestelmien mukaisten etuuksien säilyminen on turvattu neuvoston vastikään antamalla direktiivillä ( 4 ). Joissakin tapauksissa on ehkä vaikeaa määritellä, kuuluuko jokin yksittäinen etuus yhteisön säännösten soveltamisalaan. Asian varmistamiseksi voi aina ottaa yhteyttä etuudesta vastaavaan laitokseen. ( 4 ) 29 päivänä kesäkuuta 1998 annettu neuvoston direktiivi 98/49/EY, EYVL L 209,

12 Tärkeää: Yhteisön säännöksiä sovelletaan sosiaaliturvaan, mutta ei verotukseen. Verotuksesta on tehty kahdenvälisiä sopimuksia maiden välillä. Kunkin maan verotoimistoista saa tietoa tulojen verottamisesta yksittäistapauksissa. 12

13 5 Yhteisön sosiaaliturvasäännösten sisältö Yhteisön sosiaaliturvasäännöksillä ei korvata eri jäsenvaltioiden sosiaaliturvajärjestelmiä yhdellä eurooppalaisella järjestelmällä. Tällainen yhdenmukaistaminen ei olisi mahdollista, koska Euroopan unioniin tai Euroopan talousalueeseen kuuluvien 18 jäsenvaltion väliset elintasoerot ovat huomattavia. Valtioiden sosiaaliturvajärjestelmät ovat erilaisia, koska niihin ovat vaikuttaneet kansalliseen kulttuuriin ja arvoihin pohjautuvat pitkät perinteet sekä parhaaksi katsotut toimintatavat. Kansallisten sosiaaliturvajärjestelmien yhdenmukaistamisen sijaan yhteisön sosiaaliturvasäännöksillä pyritään sovittamaan yhteen eri järjestelmien toiminta. Toisin sanoen jokainen jäsenvaltio voi päättää, kuka on vakuutettu kyseisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti, mitä etuuksia annetaan ja millä edellytyksillä, miten etuudet lasketaan ja miten suuria sosiaaliturvamaksuja peritään. Yhteisön säännöksillä vahvistetaan yhteiset säännöt ja periaatteet, joita kaikkien kansallisten viranomaisten, sosiaaliturvalaitosten ja tuomioistuinten on noudatettava kansallisia lakeja soveltaessaan. Tällä tavoin säännösten avulla varmistetaan se, että kansallisen lainsäädännön soveltaminen ei vaikuta haitallisesti niihin henkilöihin, jotka käyttävät oikeuttaan liikkua ja oleskella vapaasti Euroopan unionissa ja Euroopan talousalueella. Henkilöä, joka on käyttänyt oikeuttaan liikkua ja oleskella vapaasti Euroopan unionissa tai Euroopan talousalueella, ei saa asettaa huonompaan asemaan kuin sitä, joka on aina asunut ja työskennellyt yhdessä ainoassa jäsenvaltiossa. Tämä edellyttää erityisesti seuraavien ongelmien ratkaisemista: Joissakin jäsenvaltioissa kuuluminen sosiaalivakuutuksen piiriin perustuu maassa asumiseen, kun taas toisissa ainoastaan työssä olevat (ja heidän perheenjäsenensä) kuuluvat vakuutuksen piiriin. Sen välttämiseksi, että siirtotyöläinen olisi vakuutettu kahdesti tai ei ollenkaan, yhteisön sosiaaliturvasäännöksissä määritetään se, minkä maan kansallista lainsäädäntöä siirtotyöläiseen sovelletaan kussakin yksittäistapauksessa. Kansallisessa lainsäädännössä edellytetään usein tietynpituista vakuutus-, työskentely- tai asumiskautta, ennen kuin oikeus etuuteen syntyy (maasta ja etuudesta riippuen kausi voi olla kuusi kuukautta, vuosi, viisi vuotta, 10 vuotta tai joissakin tapauksissa jopa 15 vuotta). Näitä kausia kutsutaan odotusajoiksi. 13

14 Esimerkki: Siirtotyöläinen oli ensiksi vakuutettuna neljä vuotta jäsenvaltiossa, jossa odotusaika työkyvyttömyysetuuksien saamiseksi on 5 vuotta. Tämän jälkeen hän oli 14 vuotta vakuutettuna jäsenvaltiossa, jossa edellytetään 15 vuoden vakuutuskautta. Pelkästään kansallisen lainsäädännön mukaisesti tällä siirtotyöläisellä ei olisi oikeutta työkyvyttömyysetuuksiin kummassakaan valtiossa siitä huolimatta, että hän on ollut kaiken kaikkiaan vakuutettuna 18 vuotta. Tämän vuoksi yhteisön säännöksissä säädetään vakuutuskausien huomioonottamisesta, mikä tarkoittaa sitä, että jonkin jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti kertyneet vakuutus-, työskentely- tai asumiskaudet otetaan tarvittaessa huomioon etuuksien saamiseksi toisen jäsenvaltion lainsäädännön perusteella. Kansallisen lainsäädännön mukaisesti etuudet maksetaan usein ainoastaan kyseisen valtion alueella asuville henkilöille; toisissa tapauksissa etuutta pienennetään (esim. 70 prosenttiin), jos kyseinen henkilö muuttaa ulkomaille. Tämä olisi erityisen epäedullista rajatyöntekijöille, kausityöntekijöille ja siirtotyöläisten perheenjäsenille, jotka asuvat edelleen lähtövaltiossa, ja eläkkeensaajille, jotka ovat työskennelleet useissa jäsenvaltioissa tai jotka päättävät muuttaa toiseen valtioon eläkeiän saavutettuaan. Yhteisön sosiaaliturvasäännökset sisältävät asianmukaisen ratkaisun kaikkiin näihin tapauksiin. Tilanteissa, joihin on sovellettava useiden maiden lainsäädäntöä, yhteisön sosiaaliturvasäännöksissä määritetään, minkä valtion on maksettava etuudet. Edellä mainitut periaatteet ovat hyviä esimerkkejä yhteisön sosiaaliturvasäännösten tavoitteista ja sisällöstä. Yhteisön säännöksillä ei oteta käyttöön uusia etuuksia, eikä niillä kumota kansallista lainsäädäntöä. Niiden ainoa tavoite on antaa turvaa Euroopan kansalaisille, jotka työskentelevät, asuvat tai oleskelevat toisessa jäsenvaltiossa. 14

15 5.1 Missä maassa henkilö on vakuutettu? Ennen työpaikan hankkimista ulkomailta työntekijän on syytä ottaa selvää siitä, missä maassa hän tulee olemaan vakuutettu. Toisin sanoen, minkä jäsenvaltion sosiaaliturvalainsäädäntöä sovelletaan. Tämä on tärkeää sosiaalivakuutusmaksujen maksamisen lisäksi etuuksien saamisen ja eläkeoikeuksien kertymisen kannalta. Yhteisön sosiaaliturvasäännökset sisältävät yksityiskohtaiset säännöt, joiden perusteella määritetään, minkä maan lainsäädäntöä kussakin yksittäistapauksessa sovelletaan. Seuraavassa esitetyt perusperiaatteet ovat yksinkertaisia. A) Sovelletaan vain yhden jäsenvaltion lainsäädäntöä Tämä periaate koskee kaikkia yhteisön säännösten soveltamisalaan kuuluvia palkattuja työntekijöitä ja ammatinharjoittajia siitä riippumatta, kuinka monessa maassa työtä tehdään tai ammattia harjoitetaan. Jopa neljässä tai viidessä jäsenvaltiossa työskenteleviin sovelletaan ainoastaan yhden jäsenvaltion lainsäädäntöä. Tähän perusperiaatteeseen on ainoastaan yksi poikkeus: henkilö, joka samanaikaisesti työskentelee yhdessä jäsenvaltiossa ja toimii itsenäisenä ammatinharjoittajana toisessa, voi poikkeustapauksissa olla vakuutettu molemmissa valtioissa. B) Henkilö kuuluu työskentelyvaltion vakuutusjärjestelmään Tätä periaatetta sovelletaan palkattuihin työntekijöihin ja itsenäisiin ammatinharjoittajiin, vaikka he asuisivat toisen maan alueella taikka heidän yrityksensä tai työnantajansa olisivat sijoittautuneet toiseen jäsenvaltioon. Toisin sanoen, jos työskentely lopetetaan jossakin jäsenvaltiossa ja sitä jatketaan toisessa, sovelletaan uuden työskentelyvaltion lainsäädäntöä. Näin ollen työntekijälle tai ammatinharjoittajalle ei enää kerry oikeuksia entisessä valtiossa ja hänelle alkaa kertyä oikeuksia uudessa työskentelyvaltiossa. Merkitystä ei ole sillä, muuttaako työntekijä tai ammatinharjoittaja asumaan työskentelyvaltioon. Myös rajatyöntekijä, joka jää asumaan entiseen työskentelyvaltioon, on vakuutettu työskentelyvaltion lainsäädännön mukaisesti. 15

16 C) Tilapäinen poikkeus: komennustyö Yritys, jossa työntekijä työskentelee, saattaa lähettää työntekijän tilapäisesti toiseen maahan tekemään työtä yritystä varten (komennustyö). Jos työskentely ulkomailla kestää enintään 12 kuukautta (eikä työntekijää lähetetä korvaamaan toista työntekijää, jonka komennus ulkomailla päättyy), sovellettava lainsäädäntö ei vaihdu. Toisin sanoen entisen työskentelyvaltion lainsäädäntöä sovelletaan myös uudessa työskentelyvaltiossa komennustyön ajan. Tämä ratkaisu on perusteltu, koska ei olisi asianmukaista vaihtaa sovellettavaa lainsäädäntöä näin lyhyen ulkomailla työskentelyn ajaksi. Komennustyöhön lähtevän on hankittava ennen toiseen työskentelymaahan siirtymistä lomake E101, jossa todistetaan, että häneen sovelletaan edelleen aiemman työskentelyvaltion lainsäädäntöä. Työntekijä tai tämän työnantaja saa lomakkeen sen jäsenvaltion laitoksesta, jonka lainsäädäntöä sovelletaan edelleen. Jos ulkomailla työskentely jatkuu ennalta arvaamattomien seikkojen vuoksi yli 12 kuukautta, voidaan vanhan valtion lainsäädännön soveltamiseen pyytää enintään 12 kuukauden jatkoa. Tällöin on hankittava lomake E102. Komennustyöntekijää koskevia säännöksiä sovelletaan myös itsenäiseen ammatinharjoittajaan, joka harjoittaa ammattiaan tilapäisesti toisessa valtiossa. D) Erityisryhmät Merimiehet: Jäsenvaltion lipun alla purjehtivalla aluksella työskentelevät merimiehet ovat vakuutettuja tässä jäsenvaltiossa myös työskennellessään aluksella ulkomailla, vaikka he asuisivatkin toisessa maassa. Kansainvälisessä liikenteessä työskentelevät (lukuun ottamatta merimiehiä): kansainvälistä rautatie-, maantie-, ilma- tai sisävesiliikennettä harjoittavan yrityksen työntekijät on vakuutettu siinä jäsenvaltiossa, jossa yrityksellä on kotipaikka (tästä poiketaan sellaisen työntekijän osalta, joka työskentelee yrityksen sivukonttorissa tai toimipisteessä toisessa jäsenvaltiossa tai joka työskentelee pääasiallisesti sen jäsenvaltion alueella, jossa hän asuu). Virkamiehet: virkamiehet (ja sellaiseksi katsottavat henkilöt) on vakuutettu siinä jäsenvaltiossa, johon heidän työnantajansa kuuluu. 16

17 Asevoimien palvelukseen kutsuttu henkilö: asevelvolliseen sovelletaan sen maan lainsäädäntöä, jonka asevoimissa palvelus suoritetaan. Tämä koskee myös siviilipalvelukseen kutsuttuja henkilöitä. Diplomaattisten tai konsuliedustustojen palveluksessa olevat henkilöt: pääsääntöisesti nämä työntekijät on vakuutettu työskentelyvaltiossa (eli siinä valtiossa, jossa kyseinen edustusto sijaitsee). Kuitenkin sellaiset työntekijät, jotka ovat valtuuttavan tai lähettävän jäsenvaltion kansalaisia, voivat valita kyseisen valtion vakuutuksen. E) Erityistapaukset Tietyissä erityistapauksissa edellä selvitetyt säännöt eivät riitä sen määrittämiseksi, missä maassa palkattu työntekijä tai itsenäinen ammatinharjoittaja on vakuutettu. Useammassa kuin yhdessä jäsenvaltiossa tavallisesti työskentelevät Jos työntekijä työskentelee tavallisesti useammassa kuin yhdessä jäsenvaltiossa, hänet on vakuutettu asuinmaassaan, jos hän työskentelee myös siellä. Tämä koskee myös itsenäisiä ammatinharjoittajia, jotka työskentelevät useissa jäsenvaltioissa. Jos työntekijä ei asu jossain niistä valtioista, joissa hän työskentelee, hänet on vakuutettava jäsenvaltiossa, jossa hänen työnantajansa asuu, tai jäsenvaltiossa, jossa hänet palkanneella yrityksellä on kotipaikka. Itsenäinen ammatinharjoittaja on vastaavassa tapauksessa vakuutettava valtiossa, jossa hän tekee suurimman osan työstään ammatinharjoittajana. Yhdessä jäsenvaltiossa palkattuna työntekijänä työskentelevät ja toisessa itsenäistä ammattia harjoittavat henkilöt Pääsääntöisesti tällainen henkilö on vakuutettu maassa, jossa hän työskentelee palkattuna työntekijänä. Kuitenkin, kuten edellä on mainittu, poikkeuksellisissa tapauksissa on mahdollista, että henkilö on vakuutettu molemmissa valtioissa. Tämän vuoksi henkilön on syytä ottaa yhteyttä työskentelymaansa sosiaaliturvalaitokseen. 17

18 5.2 Mitkä ovat henkilön oikeudet ja velvollisuudet maassa, jossa hänet on vakuutettu? Pääsääntöisesti sen maan sosiaaliturvalainsäädäntö, jonka mukaisesti henkilö on vakuutettu, takaa henkilölle samat oikeudet ja velvollisuudet kuin tämän maan kansalaisille. Tämä tarkoittaa erityisesti sitä, että etuutta koskevaa hakemusta ei voida hylätä vain sillä perusteella, että työntekijä ei ole tämän valtion kansalainen. Vakuutetun on aina mahdollista vedota yhdenvertaisen kohtelun periaatteeseen. Kuten Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on todennut, tämä ei koske ainoastaan välitöntä syrjintää vaan myös kaikkea peiteltyä (välillistä) syrjintää, eli sitä, että teoriassa kansallisia säännöksiä sovelletaan yhdenvertaisesti oman maan kansalaisiin ja ulkomaalaisiin, mutta käytännössä säännös on epäedullinen ulkomaalaisille. Esimerkki: Jäsenvaltio tarjoaa oikeuden johonkin etuuteen sillä ehdolla, että henkilö on asunut kyseisessä jäsenvaltiossa tietyn ajan. Ehtoa sovelletaan kaikkiin työntekijöihin. On selvää, että tällainen menettely suosii kyseisen jäsenvaltion kansalaisia ja asettaa siirtotyöläiset huonompaan asemaan. Monissa tapauksissa yhdenvertaisen kohtelun periaate ei ole riittävä turvaamaan siirtotyöläisten oikeuksia, jos he tai heidän perheenjäsenensä eivät asu siinä valtiossa, jonka lainsäädännön mukaisesti heidät on vakuutettu, tai kyseisellä työntekijällä on katkonainen vakuutustausta, joka koostuu vakuutuskausista useissa eri jäsenvaltioissa. Tällaisia tapauksia varten on annettu erityissäännöksiä, joita käsitellään tarkemmin luvuissa Yhteisön sosiaaliturvasäännöksien mukaisesti siirtotyöläisillä on sama oikeus kuin sen maan kansalaisilla, jossa heidät on vakuutettu, osallistua sosiaaliturvalaitosten toimielinten jäsenten valitsemiseen tai osallistua heidän nimeämiseensä. Kuitenkin se, voidaanko siirtotyöläinen itse valita näihin elimiin, ratkaistaan kansallisen lainsäädännön perusteella. Lopuksi on syytä muistaa ne velvollisuudet, jotka työntekijälle on asetettu sen maan lainsäädännössä, jossa hänet on vakuutettu. Niihin kuuluvat velvollisuus maksaa sosiaalivakuutusmaksut sekä kaikki muut velvollisuudet, joita myös kyseisen maan kansalaisilla on. 18

19 5.3 Mitä olisi tiedettävä sairaustapausten tai äitiyden varalta? Yhteisön sosiaaliturvasäännöksiin sisältyy erityinen sairaus- ja äitiysetuuksia koskeva luku, jossa on ulkomailla asuviin tai oleskeleviin työntekijöihin, työttömiin, eläkkeensaajiin ja heidän perheenjäseniinsä sovellettavia yksityiskohtaisia säännöksiä. Niissä säädetään laajasta ja tehokkaasta suojasta, joka koskee siirtotyöläisten ja heidän perheenjäsentensä lisäksi kaikkia muitakin säännösten soveltamisalaan kuuluvia henkilöitä, muun muassa ulkomailla lomailevia turisteja. Seuraavassa kerrotaan oikeuksista näihin etuuksiin ja annetaan käytännön neuvoja siitä, mitä etuuksien saamiseksi on tehtävä. A) Kausien yhteenlaskeminen Jos tietyn määräajan (ns. odotusajan) täyttyminen on edellytyksenä sille, että oikeus etuuksiin syntyy, toimivaltaisen laitoksen on otettava huomioon muiden maiden lainsäädännön perusteella kertyneet vakuutus-, asuin- ja työskentelykaudet. Tämä takaa sen, että kyseinen henkilö ei menetä sairausvakuutusturvaa vaihtaessaan työpaikkaa ja muuttaessaan toiseen valtioon. Esimerkki: Joissakin maissa oikeus sairausetuuksiin syntyy vasta, kun työntekijä on ollut vakuutettuna kuusi kuukautta. Yhteisön säännöksillä varmistetaan se, että työntekijällä, jonka edellinen vakuutus keskeytyi hänen muuttaessaan toiseen valtioon, on oikeus sairausetuuksiin vakuutuksensa alkamisesta lähtien. Sairaus- ja äitiysetuudet ovat erilaisia kaikissa maissa, joissa yhteisön sosiaaliturvasäännöksiä sovelletaan. Etuudet voidaan jakaa kahteen pääryhmään: rahaetuudet ja luontoisetuudet. B) Sairausvakuutuksen rahaetuudet Rahaetuuksien tarkoituksena on tavallisesti korvata sairauden vuoksi menetetty tulo (palkka tai muu ansio). Myös etuudet, joita maksetaan erityistapauksissa (hoitoetuudet), voidaan katsoa sairausvakuutuksen rahaetuuksiksi. Pääsääntöisesti sairausvakuutuksen rahaetuudet maksetaan sen maan lainsäädännön mukaisesti, jossa työntekijä on vakuutettu riippumatta siitä, missä hän asuu tai oleskelee. Tätä sääntöä sovelletaan kaikkiin henkilöryhmiin ja kaikkiin tilanteisiin: rajatyöntekijöihin, kausityöntekijöihin, komennustyöntekijöihin, eläkkeensaajiin ja heidän perheenjäseniinsä. Etuuden suuruus ja kesto riippuvat täysin sen valtion lainsäädännöstä, jossa kyseinen henkilö on 19

20 vakuutettu. Rahaetuudet maksaa tavallisesti suoraan se laitos, jossa henkilö on vakuutettu. C) Sairausvakuutuksen luontoisetuudet Luontoisetuuksiin sisältyy sairaanhoito, hammashoito, lääkkeet ja sairaalahoito sekä välittömät maksut näistä aiheutuvien kustannusten korvaamiseksi. Pääsääntöisesti luontoisetuuksia myönnetään sen valtion lainsäädännön mukaisesti, jossa vakuutettu asuu tai oleskelee ikään kuin hänet olisi vakuutettu tässä valtiossa. Tämä saattaa olla vakuutetulle edullisempaa tai epäedullisempaa verrattuna sen valtion lainsäädäntöön, jossa hänet on varsinaisesti vakuutettu. Tämän säännön syy on helposti ymmärrettävissä: lääkärit ja laitokset eivät voi tuntea 18:n eri maan lainsäädäntöä. Tämän vuoksi ne soveltavat aina omaa lainsäädäntöään, vaikka kyseinen henkilö olisi vakuutettu toisessa maassa. Tässä oppaassa viitataan usein asuinpaikkaan ja oleskelumaahan. Näiden termien ero on seuraavanlainen: Asuinpaikkakunta on se, jossa henkilö yleensä asuu. Oleskelupaikkakunta on se, jossa henkilö asuu väliaikaisesti. Kuitenkaan pelkästään se seikka, että luontoisetuudet annetaan asuintai oleskelumaan lainsäädännön mukaisesti, ei tarkoita, että yhteisön sosiaaliturvasäännösten piiriin kuuluvat henkilöt saisivat näitä etuuksia rajoituksitta kaikissa jäsenvaltioissa. Tämän vuoksi on tärkeää tuntea eri tilanteisiin ja henkilöryhmiin sovellettavat edellytykset saada luontoisetuuksia. D) Asuinpaikka maassa, jossa henkilö on vakuutettu Jos henkilö asuu maassa, jossa hänet on vakuutettu, on selvää, että hänellä on oikeus kaikkiin tämän maan lainsäädännön mukaisesti annettaviin etuuksiin. Nämä etuudet antaa asuinpaikan sairausvakuutuslaitos samoin edellytyksin kuin kaikille tässä maassa vakuutetuille. E) Asuinpaikka muualla kuin maassa, jossa henkilö on vakuutettu Jos työntekijä asuu eri maassa kuin siinä, jossa hänet on vakuutettu, hänellä on oikeus kaikkiin luontoisetuuksiin asuinmaan lainsäädännön 20

21 mukaisesti. Etuudet antaa vakuutetun asuinpaikan sairausvakuutuslaitos ikään kuin hänet olisi vakuutettu siellä. Rajatyöntekijöillä on oikeuksia myös työskentelymaansa etuuksiin (ks. s. 33). Tätä käytäntöä sovelletaan kaikkiin yhteisön sosiaaliturvasäännösten piiriin kuuluviin henkilöryhmiin (palkattuihin työntekijöihin ja itsenäisiin ammatinharjoittajiin, työttömiin, eläkkeensaajiin ja heidän perheenjäseniinsä) asuinmaasta riippumatta. Asuinmaan sairausvakuutuslaitos saa yleensä korvauksen etuuksista siltä sairausvakuutuslaitokselta, jossa kyseinen henkilö on vakuutettu. F) Tilapäinen oleskelu muualla kuin maassa, jossa henkilö on vakuutettu Jos vakuutettu oleskelee tilapäisesti muussa maassa kuin siinä, jossa hänet on vakuutettu, hänellä on oikeus kaikkiin välittömästi tarpeellisiin luontoisetuuksiin. Merkitystä ei ole sillä, onko vakuutettu ulkomailla turistina, yksityismatkalla tai työmatkalla. Välittömästi tarpeellisilla etuuksilla tarkoitetaan kaikkea kiireellistä sairaanhoitoa, joka on tarpeen vakuutetun terveydentilan vuoksi (tapaturmat, äkillinen sairastuminen jne.). Eläkkeensaajat ovat hieman muita paremmassa asemassa: heillä on nimittäin oikeus kaikkiin luontoisetuuksiin, jotka osoittautuvat tarpeellisiksi heidän oleskellessaan tilapäisesti ulkomailla. Toisin sanoen vakuutettu saa aina todella tarvitsemansa hoidon, jopa kalliin sairaalahoidon (esimerkiksi teho-osastohoidon sydänkohtauksen jälkeen). Sen sijaan tapauksiin, joissa henkilö hakeutuu ulkomaille hoitoon, sovelletaan erityissääntöjä. G) Hakeutuminen hoitoon toiseen maahan Jos vakuutettu hakeutuu hoitoon toiseen maahan, hänen sairausvakuutuslaitoksensa korvaa hoidon kustannukset ainoastaan, jos kyseinen sairausvakuutuslaitos on antanut vakuutetulle etukäteen luvan kyseiseen hoitoon. Tavallisesti sairausvakuutuslaitos voi itse päättää, antaako se tällaisen ennakkoluvan. Luvan antamisesta ei voi kieltäytyä, jos tämä hoito kuuluu oman maan lainsäädännön mukaisiin etuuksiin mutta hoitoa ei siellä ole tarjolla potilaan terveydentilan vaatimassa ajassa. Sairausvakuutuslaitoksen on toimitettava vakuutetulle lomake E112, jonka perusteella henkilöllä on oikeus sovittuihin etuuksiin kohdemaassa. Joissain tapauksissa kustannukset voidaan pyytää korvattavaksi lähtömaassa. 21

22 H) Käytännön neuvoja Asuinpaikka muualla kuin maassa, jossa henkilö on vakuutettu Jos vakuutettu asuu muussa maassa kuin siinä, jossa hänet on vakuutettu, hänen on ilmoittauduttava asuinpaikkansa sairausvakuutuslaitokseen. Tätä varten tarvitaan seuraavat lomakkeet, jotka antaa se laitos, jossa henkilö on vakuutettu: lomake E106, jos kyseessä on palkattu työntekijä tai itsenäinen ammatinharjoittaja tai heidän samassa maassa asuva perheenjäsenensä lomake E109, jos kyseessä on palkatun työntekijän tai itsenäisen ammatinharjoittajan toisessa maassa asuva perheenjäsen lomake E121, jos kyseessä on eläkkeensaaja tai hänen samassa maassa asuva perheenjäsenensä lomake E122, jos kyseessä on eläkeläisen toisessa maassa asuva perheenjäsen ( 5 ) lomake E127 jokaisesta eläkkeensaajasta ja hänen perheenjäsenestään. Joissakin tapauksissa lomakkeet lähetetään suoraan vakuutetun asuinpaikan sairausvakuutuslaitokseen. Tästä menettelystä saa lisätietoja kyseisestä laitoksesta. Oleskelu muualla kuin maassa, jossa henkilö on vakuutettu Ennen kuin henkilö lähtee siitä maasta, jossa hän on vakuutettu, hänen on hankittava lomakkeet välittömästi tarpeellisen hoidon saamiseksi. Muussa tapauksessa vakuutetun on maksettava hoito, ja hän saa korvauksen vasta palattuaan maahan, jossa hänet on vakuutettu. Vakuutetulla on oltava seuraavat lomakkeet: lomake E111, jos kyseessä on palkattu työntekijä tai itsenäinen ammatinharjoittaja, eläkkeensaaja tai heidän perheenjäsenensä lomake E110 tai E111, jos kyseessä on kansainvälisessä liikenteessä työskentelevä henkilö tai henkilö, joka työskentelee tavallisesti useammassa kuin yhdessä valtiossa lomake E119, jos kyseessä on työtön, joka hakee työtä toisesta maasta lomake E128, jos kyseessä on komennustyöhön lähtevä palkattu työntekijä, itsenäinen ammatinharjoittaja, heidän perheenjäsenensä tai väliaikaisesti toisessa jäsenvaltiossa oleskeleva opiskelija. ( 5 ) Lomaketta käytetään vain Ranskaa koskevissa asioissa, ja se on voimassa saakka. 22

23 Huom. Tässä luvussa kerrottu soveltuu myös rahamääräisiin tai luontoisetuuksina annettaviin äitiysetuuksiin. 5.4 Työtapaturmat ja ammattitaudit Yhteisön säännökset työtapaturmiin tai ammattitauteihin perustuvista etuuksista ovat suhteellisen yksinkertaisia ja helppotajuisia. Ne vastaavat monilta osin sairausetuuksia koskevia säännöksiä. A) Luontoisetuudet Jos vakuutetulle sattuu työtapaturma tai hän saa ammattitaudin, hänellä on kaikissa tapauksissa oikeus luontoisetuuksiin asuinpaikkansa lainsäädännön mukaisesti. Jos henkilö asuu muussa maassa kuin siinä, jossa hänet on vakuutettu, asuinpaikan laitos antaa hänelle luontoisetuudet kyseisen maan lainsäädännön mukaisesti. Asuinpaikan sairausvakuutuslaitos saa korvauksen kaikista antamistaan eduista sen maan laitoksesta, jossa henkilö on vakuutettu. Kuten sairausetuuksienkin osalta, tämä ratkaisu on perusteltu, koska kyseisen henkilön asuinmaan lääkärit eivät voi tuntea yksityiskohtaisesti niiden 18:n eri maan lainsäädäntöä, jonka mukaisesti henkilö voi olla vakuutettu. B) Rahaetuudet Rahaetuudet maksetaan aina sen maan lainsäädännön mukaisesti, jossa henkilö oli vakuutettu työtapaturman sattuessa tai saadessaan ammattitaudin riippumatta siitä, missä hän asuu tai oleskelee. Rahaetuudet maksaa tavallisesti suoraan kyseisen maan laitos, joka voi kuitenkin sopia asuin- tai oleskelumaan laitosten kanssa, että viimeksi mainitut maksavat rahaetuuden (tämä ei vaikuta etuuden suuruuteen). Jos rahaetuudet lasketaan keskimääräisten ansioiden perusteella, otetaan huomioon ainoastaan ne ansiotulot, jotka on maksettu sen jälkeen, kun henkilön vakuutus etuuden maksavan valtion lainsäädännön mukaisesti on alkanut. Samoin menetellään, jos etuuden suuruus lasketaan vakioansioiden perusteella. Jos rahaetuuden suuruus riippuu perheenjäsenten lukumäärästä, myös toisessa jäsenvaltiossa asuvat perheenjäsenet otetaan huomioon. 23

24 C) Matkatapaturmat Tapaturmavakuutus on voimassa myös, jos vakuutetulle sattuu tapaturma hänen matkustaessaan sen maan ulkopuolella, jossa hänet on vakuutettu Työkyvyttömyys Euroopan unioniin ja Euroopan talousalueeseen kuuluvien 18 maan työkyvyttömyyseläkejärjestelmät eroavat toisistaan huomattavasti. Kuitenkin on mahdollista erottaa pääasiassa kahdenlaisia järjestelmiä: Monissa maissa työkyvyttömyyseläkkeet lasketaan samalla tavalla kuin vanhuuseläkkeet. Näissä maissa eläkkeen määrä riippuu vakuutuskausien pituudesta: mitä kauemmin henkilö on ollut vakuutettuna ennen työkyvyttömäksi tuloaan, sitä suurempi hänen eläkkeensä on. Näissä järjestelmissä ei ole välttämätöntä, että kyseinen henkilö on vakuutettuna työkyvyttömyyden sattuessa. Toisin sanoen työntekijällä, joka on jo lopettanut työskentelyn muutama vuosi ennen työkyvyttömäksi tuloaan, on oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen aikaisempien vakuutuskausiensa perusteella. Toisissa maissa työkyvyttömyyseläkkeen suuruus ei ole riippuvainen vakuutuskausien pituudesta. Tämä tarkoittaa sitä, että eläkkeen määrä on sama riippumatta siitä, onko kyseinen henkilö ollut vakuutettuna 5, 10 vai 20 vuotta ennen työkyvyttömäksi tuloaan. Näissä järjestelmissä eläkeoikeuden saaminen edellyttää sitä, että henkilö on vakuutettuna työkyvyttömäksi tullessaan: jos hän on lopettanut työskentelemisen vähänkin aikaa tätä ennen, hänellä ei ole oikeutta työkyvyttömyyseläkkeeseen. Nämä erot kansallisten työkyvyttömyysjärjestelmien välillä tekevät Euroopan tason yhteensovittamisen tällä alalla hankalaksi ja toisinaan vaikeaksi ymmärtää. Yhteisön tavoitteena on varmistaa, ettei siirtotyöläinen työkyvyttömänäkään joudu epäedullisempaan asemaan kuin henkilö, joka on aina asunut ja työskennellyt yhdessä ainoassa maassa. Seuraavassa tarkastellaan ongelmia, jotka siirtotyöläinen usein kohtaa työkyvyttömäksi tullessaan. 24

25 A) Yleiset säännöt Odotusajat: Sen maan sosiaaliturvalaitos, josta eläkettä haetaan, ottaa huomioon vakuutus- tai asumiskaudet, jotka ovat kertyneet muiden jäsenvaltioiden lainsäädännön perusteella, jos tämä on tarpeen etuuden saamiseksi. Asuinpaikka tai oleskelu ulkomailla: Jos henkilöllä on oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen, se maksetaan hänelle riippumatta siitä, missä Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen maassa hän asuu tai oleskelee. Lääkärintarkastukset: Jos henkilöllä on oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen yhdessä valtiossa ja hän asuu tai oleskelee toisessa valtiossa, tarvittavat hallinnolliset tarkistukset tai lääkärintarkastukset tekee yleensä asuin- tai oleskelupaikan laitos. On kuitenkin mahdollista, että vakuutettua vaaditaan palaamaan tällaista tutkimusta varten maahan, joka maksaa eläkkeen, jos tämä on mahdollista ottaen huomioon hänen terveydentilansa. B) Yhdessä maassa vakuutettuna olleet henkilöt Jos henkilö on ollut vakuutettuna yhdessä ainoassa maassa, työkyvyttömyyseläkkeen määrä lasketaan tämän maan lainsäädännön mukaisesti, ja hänellä on oikeus samaan kohteluun kuin tämän maan kansalaisilla. C) Useassa maassa vakuutettuna olleet henkilöt Jos henkilö on ollut vakuutettuna useassa maassa ennen työkyvyttömäksi tuloaan, vaihtoehtoja on useita: Henkilö on ollut vakuutettuna ainoastaan maissa, joissa eläkkeen määrä riippuu vakuutuskausien pituudesta: Henkilö saa kaikista näistä maista erillisen eläkkeen. Kunkin eläkkeen määrä vastaa kyseisessä maassa kertyneiden vakuutuskausien pituutta. Laskemismenetelmiä selvitetään yksityiskohtaisemmin jäljempänä luvussa 5.6. Henkilö on ollut vakuutettuna ainoastaan maissa, joissa eläkkeen määrä ei riipu vakuutuskausien pituudesta: Henkilö saa eläkkeen maasta, jossa hän oli vakuutettuna tullessaan työkyvyttömäksi. Hänellä on siellä aina oikeus täysimääräiseen eläkkeeseen, myös jos hän on ollut vakuutettuna tässä maassa ainoastaan lyhyen aikaa (esimerkiksi yhden vuoden). Toisaalta hänellä ei ole oikeutta eläkkeeseen niistä muista maista, joissa hän on ollut aikaisemmin vakuutettuna. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että 25

26 jos henkilö on ollut ensin vakuutettu maassa, jossa työkyvyttömyyseläkkeet ovat suhteellisen pieniä, ja sitten maassa, jossa ne ovat suuria, hän saa täysimääräisenä suuren eläkkeen, vaikka hän olisi ollut vakuutettuna kymmenen kertaa pitempään ensimmäisessä maassa jos henkilö on ensin ollut vakuutettuna maassa, jossa työkyvyttömyyseläkkeet ovat suuria, ja sitten maassa, jossa ne ovat pieniä, hän saa pienen eläkkeen maasta, jossa hänet oli vakuutettu työkyvyttömäksi tultuaan. Tämä kuvastaa hyvin niiden työkyvyttömyyseläkejärjestelmien taustalla olevaa riskiajatusta. Eläkkeen määrä ei riipu vakuutuskausien pituudesta: ratkaiseva seikka on vakuutetun työkyvyttömäksi tullessa voimassa ollut vakuutus. Henkilö on ollut ensin vakuutettuna maassa, jossa työkyvyttömyyseläkkeen määrä riippuu vakuutuskausien pituudesta, ja sitten maassa, jossa näin ei ole: Henkilö saa kaksi eläkettä. Yksi eläke myönnetään ensimmäisestä valtiosta, ja se vastaa kyseisen maan lainsäädännön perusteella kertyneitä vakuutuskausia, ja toinen eläke valtiosta, jossa hän oli vakuutettuna työkyvyttömäksi tullessaan. Viimeksi mainitun valtion olisi tavallisesti maksettava täysi eläke. Monissa tapauksissa kuitenkin maksetaan alennettu eläke, koska valtio, jossa henkilö on vakuutettuna työkyvyttömäksi tullessaan, ottaa huomioon hänen ensimmäisestä valtiosta saamansa eläkkeen. Monet siirtotyöläiset katsovat näin menettävänsä työskentelemällä ansaitsemiaan ja maksamiaan eläkeoikeuksia. Näin ei asia kuitenkaan ole. Jos henkilö olisi aina ollut vakuutettuna ainoastaan yhdessä näistä valtioista (kummassa tahansa), hän ei olisi voinut koskaan saada suurempaa eläkettä kuin se, johon hänellä on oikeus molemmissa työskenneltyään. Hän ei siten ole paremmassa eikä huonommassa asemassa kuin henkilö, joka on työskennellyt koko uransa ajan yhdessä ainoassa maassa. Henkilö on ollut ensin vakuutettuna maassa, jossa työkyvyttömyyseläkkeen määrä ei riipu vakuutuskausien pituudesta, ja sitten maassa, jossa eläkkeen määrä riippuu näistä kausista: Henkilö saa kaksi erillistä eläkettä, jotka molemmat vastaavat vakuutuskausien pituutta kyseisissä maissa. 26

27 D) Päätökset työkyvyttömyysasteesta: yhä ratkaisematta oleva ongelma Työkyvyttömyysasteen määritys voi olla ongelma tapauksissa, joissa henkilö on ollut vakuutettuna useammassa kuin yhdessä maassa. Kansallinen laitos tekee kussakin maassa, jossa henkilö on ollut vakuutettu, nämä päätökset kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Ainoastaan muutamassa erityistapauksessa yhden laitoksen päätös sitoo myös muiden maiden laitoksia. Eri maiden kansallisessa lainsäädännössä säädetyt työkyvyttömyysasteen määrittämisperusteet eroavat toisistaan huomattavasti. Tästä voi olla vakavia seurauksia, koska monissa tapauksissa eläkkeen määrä riippuu työkyvyttömyysasteesta. Esimerkki: Henkilö oli vakuutettuna 20 vuotta valtiossa A, sitten viisi vuotta valtiossa B ja lopuksi kaksi vuotta valtiossa C. Kaikissa kolmessa valtiossa työkyvyttömyyseläkkeen määrä riippuu vakuutuskausien pituudesta. Hän lopetti työskentelyn valtiossa C, koska hänen työkyvyttömyysasteekseen määritettiin 100 prosenttia. Tämä oikeuttaa hänet kuitenkin vain pieneen eläkkeeseen valtiosta C, koska hän oli siellä vakuutettuna ainoastaan kaksi vuotta. Hän saa myös pienen eläkkeen valtiosta B, jossa hän oli vakuutettuna viisi vuotta ja missä hänen työkyvyttömyysasteekseen määritettiin 70 prosenttia. Valtiosta A, jossa hän oli vakuutettuna suurimman osan urastaan (20 vuotta), hän ei saa mitään eläkettä, koska tämän valtion lainsäädännön mukaisesti häntä ei pidetä lainkaan työkyvyttömänä. Tässä esimerkkitapauksessa henkilö olisi paljon paremmassa asemassa, jos työkyvyttömyyseläkkeen määrä valtiossa C ei riippuisi vakuutuskausien pituudesta. Hän saisi tällöin täyden eläkkeen valtiosta C, jolloin ei olisi mitään merkitystä sillä, pidetäänkö häntä työkyvyttömänä valtion A ja B lainsäädännön mukaisesti. Edellä kuvattujen tilanteiden syynä on se, että kansallisia sosiaaliturvajärjestelmiä ei ole yhteisön säännöksin yhdenmukaistettu vaan ainoastaan pyritty sovittamaan yhteen. Joka tapauksessa olisi siirtotyöläisten edun mukaista, jos työkyvyttömyysasteesta tehtyjen päätösten keskinäisessä tunnustamisessa edistyttäisiin. 27

28 5.6 Kuka maksaa vanhuuseläkkeen? Vanhuuseläkkeet ovat merkittävimpiä sosiaaliturvaetuuksia. Sen vuoksi on luonnollista, että henkilöt, jotka aikovat työskennellä tai harjoittaa ammattia ulkomailla, haluavat ennen lopullisen päätöksen tekemistä tarkasti tietää, mitä tuleville eläkeoikeuksille tapahtuu. He haluavat tietää erityisesti, mitä tapahtuu jo maksetuille eläkevakuutusmaksuille mikä valtio maksaa heidän eläkkeensä maksetaanko eläke kaikkialle Eurooppaan ilman vähennyksiä tai lykkäyksiä. Ihmiset ovat valmiita käyttämään oikeuttaan liikkua vapaasti Euroopassa vain, jos yhteisön sosiaaliturvasäännöksissä annetaan tyydyttävät vastaukset näihin kysymyksiin. Seuraavia periaatteita sovelletaan henkilöön, joka lopettaa työskentelyn yhdessä maassa ja jatkaa toimintaansa toisessa: Jokaisessa maassa, jossa henkilö on ollut vakuutettuna, hänen eläkevakuutustietonsa säilytetään, kunnes hän saavuttaa eläkeiän. Toisin sanoen maksettuja eläkemaksuja ei siirretä toiseen maahan tai makseta kyseiselle henkilölle, jos hän ei ole enää vakuutettu tuossa maassa. Henkilön saavutettua eläkeiän jokaisen maan, jossa henkilö on ollut vakuutettuna ainakin yhden vuoden, on maksettava hänelle vanhuuseläkettä. Esimerkiksi, jos hän on työskennellyt kolmessa maassa, hän saa kolme erillistä vanhuuseläkettä. Eläke lasketaan hänen kyseisessä maassa olevien eläkevakuutustietojensa mukaisesti. Jos henkilö on ollut siellä vakuutettuna pitkään, hän saa suhteellisen suuren eläkkeen, ja jos hän on ollut vakuutettuna lyhyen aikaa, hänen eläkkeensä on suhteellisen pieni. Entä jos henkilö on ollut vakuutettu jossain maassa vähemmän kuin vuoden ajan? Menettääkö hän silloin kyseisessä maassa suorittamansa eläkemaksut? Esimerkki: Henkilö oli vakuutettuna Belgiassa 10 kuukautta, Saksassa yhdeksän kuukautta, Ranskassa 15 vuotta ja Italiassa seitsemän vuotta, minkä jälkeen hän jäi eläkkeelle. Tässä tapauksessa Italia ottaa huomioon Belgiassa ja Saksassa kertyneet 10 kuukauden ja yhdeksän kuukauden mittaiset vakuutuskaudet, joten niistä kertynyttä eläkettä ei menetetä. 28

29 Nämä ratkaisut takaavat sen, että kenellekään ei aiheudu haittaa useissa maissa työskentelystä. Eläkemaksuja ei menetetä, saadut oikeudet on turvattu ja jokainen maa maksaa eläkkeen siellä kertyneiden vakuutuskausien perusteella. Tämä ei ole ainoastaan siirtotyöläisten vaan myös jäsenvaltioiden edun mukaista, koska mikään maa ei maksa enempää eikä vähempää eläkettä kuin työntekijä on eläkemaksuillaan ansainnut. Seuraavista esimerkeistä käy ilmi, miten eläke lasketaan ja maksetaan käytännössä. A) Yleiset säännöt Odotusajat: Jos henkilön vakuutuskausi ei ole tarpeeksi pitkä eläkkeen saamiseksi kyseisestä maasta, otetaan huomioon muissa maissa kertyneet vakuutuskaudet. Asuminen tai oleskelu ulkomailla: Vanhuuseläke maksetaan ilman vähennyksiä, muutoksia tai lykkäyksiä riippumatta siitä, missä Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen maassa kyseinen henkilö asuu tai oleskelee. Tätä sovelletaan entisten siirtotyöläisten lisäksi kaikkiin eläkkeensaajiin, jotka asuvat toisessa valtiossa. Tärkeää: Tätä periaatetta ei sovelleta eräisiin erityisetuuksiin, jotka eivät perustu eläkevakuutusmaksuihin. Useimmissa tapauksissa ne ovat tulosidonnaisia (eli maksetaan henkilöille, joiden eläketulo on alle tietyn vähimmäistason). Nämä etuudet maksetaan ainoastaan, jos kyseinen henkilö asuu etuudet maksavassa maassa. Näitä etuuksia ovat muun muassa Belgiassa vanhuksille myönnettävä toimeentulotuki, Ranskan Fonds National de Solidarité -rahastosta maksettavat lisätuet ja Portugalin ja Irlannin vakuutusmaksuista riippumattomat vanhuuseläkkeet. Näiden etuuksien maksu päättyy, jos henkilö muuttaa asumaan toiseen valtioon. Uuden asuinmaan on myönnettävä henkilölle vastaava etuus, vaikka henkilö ei olisikaan koskaan työskennellyt kyseisessä maassa. Esimerkki: Henkilö asuu Portugalissa, jossa hän saa vakuutusmaksuista riippumatonta vanhuuseläkettä. Hän päättää muuttaa Ranskaan 65-vuotiaana. Tällöin Portugali lopettaa vakuutusmaksuista riippumattoman vanhuuseläkkeen maksatuksen. Sen sijaan Ranskan on myönnettävä henkilölle vastaava Fonds National de Solidarité -rahastosta maksettava lisätuki. 29

30 B) Henkilö on ollut vakuutettuna yhdessä ainoassa maassa Jos henkilö on ollut vakuutettuna vain yhdessä maassa, eläkkeen määrä lasketaan kyseisen maan lainsäädännön mukaisesti samalla tavoin kuin maan omien kansalaisten eläke lasketaan. Asiaan ei vaikuta se, asuuko henkilö kyseisessä maassa eläkeiän saavuttaessaan. C) Henkilö on ollut vakuutettuna useammassa kuin yhdessä maassa Hän saa eläkkeen jokaisesta maasta, jossa hän on ollut vakuutettuna vähintään yhden vuoden. Nämä eläkkeet vastaavat kussakin valtiossa ansaittuja vakuutuskausia. Esimerkki: Henkilö on ollut vakuutettuna 10 vuotta jäsenvaltiossa A 25 vuotta jäsenvaltiossa B 5 vuotta jäsenvaltiossa C. Tämä tarkoittaa sitä, että hän on ollut vakuutettuna yhteensä 40 vuotta ennen eläkeiän saavuttamista. Jäsenvaltio A laskee sen eläkkeen määrän, johon hänellä olisi oikeus kyseisessä valtiossa 40 vuoden vakuutuskauden perusteella. Tämän jälkeen se maksaa hänelle rahamäärän, joka vastaa tässä maassa tosiasiassa ansaittujen vakuutuskausien pituutta, eli 10/40 (1/4) tästä määrästä. Vastaavasti jäsenvaltio B maksaa 25/40 (eli 5/8) määrästä, johon henkilöllä olisi oikeus kyseisessä valtiossa 40 vuoden vakuutuskauden perusteella. Jäsenvaltio C maksaa 5/40 (eli 1/8) määrästä, johon hänellä olisi oikeus kyseissä valtiossa 40 vuoden vakuutuskauden perusteella. D) Käytännön ongelmia Eläkeikä: Kuten edellä on jo mainittu, jäsenvaltioiden sosiaaliturvajärjestelmiä ei ole yhdenmukaistettu. Tämän vuoksi on ymmärrettävää, että eläkeikä vaihtelee eri valtioissa. Esimerkiksi joissakin valtioissa eläkeikä on 60 vuotta, toisissa taas 65 tai 67 vuotta. Esimerkki: Henkilö on ensin ollut vakuutettuna 35 vuotta valtiossa A, jossa eläkeikä on 67 vuotta, ja sitten 10 vuotta valtiossa B, jossa eläkeikä on 60 vuotta. Hänen on lopetettava työskentely valtiossa B 60-vuotiaana, ja hänellä on oikeus kyseisessä valtiossa pieneen eläkkeeseen, joka vastaa tässä valtiossa ansaittuja vakuutuskausia (10/45). Hänen on odotettava 7 vuotta ennen kuin hänellä on oikeus suhteellisen suureen eläkkeeseen valtiosta A (35/40). Joissakin tapauksissa valtiosta B saatava eläke on niin pieni, että kyseisen henkilön on turvauduttava sosiaaliapuun. 30

31 Tällaisen epäedullisen tilanteen välttämiseksi on syytä ennen muuttoa hankkia tietoa eläkeiästä siinä maassa, jossa ammatillista toimintaa halutaan jatkaa. Vaihtokurssit: Jos eläkettä maksetaan toisesta valtiosta, se on tavallisesti muunnettava eläkkeensaajan asuinmaan valuutaksi. Aiemmin vaihtokurssit vaihtelivat, mistä saattoi olla eläkkeensaajalle haittaa tai hyötyä. Nykyään vaihtokurssit määritetään kiinteästi neljä kertaa vuodessa. Valuuttakursseista johtuvia vaihteluja voi kuitenkin yhä esiintyä Tanskasta, Kreikasta, Ruotsista, Yhdistyneestä kuningaskunnasta, Islannista, Liechtensteinistä ja Norjasta maksettavissa eläkkeissä. Posti- ja pankkikulut: Jos eläkettä maksetaan toisesta maasta, eläkkeensaaja voi joutua maksamaan siirrosta aiheutuneet posti- ja pankkikulut. Jos eläke on hyvin pieni (esim. eläke, joka vastaa vuoden vakuutusaikaa ulkomailla), kulujen suhteellinen osuus voi muodostua suureksi. 5.7 Lesken tai orvon etuudet ja hautausavustus A) Leskeneläke Yleisesti leskeneläkkeisiin sovelletaan samoja sääntöjä kuin työkyvyttömyys- ja vanhuuseläkkeisiin (ks. edellä luku 5.6): Eläkkeet on maksettava ilman vähennyksiä, muutoksia tai lykkäyksiä riippumatta siitä, missä Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen maassa leski asuu. Jos vakuutettu oli kuollessaan palkattu työntekijä tai itsenäinen ammatinharjoittaja, leskeneläke lasketaan samojen periaatteiden mukaisesti, joita olisi sovellettu vakuutettuun itseensä. Jos vakuutettu oli jo eläkkeellä, leskeneläke lasketaan kyseisen maan kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Jos vakuutettu sai eläkettä kahden tai useamman valtion lainsäädännön perusteella, hänen leskellään on oikeus leskeneläkkeeseen niiden lainsäädäntöjen perusteella (tämä eläke on tavallisesti alempi kuin vakuutetun saama vanhuuseläke). Joidenkin jäsenvaltioiden lainsäädännössä eläkevakuutus perustuu valtiossa asumiseen (esim. Alankomaat). Tällöin leskeneläkettä ei myönnetä eläkeiän jo saavuttaneille leskille. Näiden henkilöiden oletetaan ansainneen oman asumiseen perustuvan eläkkeensä kyseisessä maassa asuessaan. 31