MUONION KUNNAN HENKILÖSTÖPERIAATTEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MUONION KUNNAN HENKILÖSTÖPERIAATTEET"

Transkriptio

1 Muonion kunta MUONION KUNNAN HENKILÖSTÖPERIAATTEET Kunnanhallitus

2 Sisällys 1. JOHDANTO HENKILÖSTÖN REKRYTOINTI PALKKAUS PALKATUN HENKILÖSTÖN MUISTAMINEN KOULUTUS VIRKA- JA TYÖVAPAAT

3 1. Johdanto Muonion kunnan henkilöstöperiaatteiden tarkoituksena on luoda yhtenäiset ja avoimet henkilöstöasioita koskevat käytännöt, ja siten edistää Muonion kunnan palveluksessa olevan henkilöstön yhdenvertaisuutta ja hyvinvointia. Ohjeet sitovat esimiehiä ja työyhteisöjä, ja niitä päivitetään ja täydennetään tarpeen mukaan. Lisäksi noudatetaan muita hyväksyttyjä ohjeistuksia (mm. työterveyshuolto). 2. Henkilöstön rekrytointi Henkilöstön rekrytoinnissa noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä sekä Muonion kunnan hallinto- ja muiden sääntöjen määräyksiä. Talousarvioon tulee olla varattuna määräraha tehtävän/tehtävien täyttämiseen. Virkasuhteinen henkilöstö otetaan palvelussuhteeseen toimielimen tai viranhaltijan päätöksellä sen mukaan, kenellä toimivalta asiassa on (työsopimusta ei laadita). Työsuhteesta laaditaan työsopimus (mahdollisen toimielimen tekemän henkilövalinnan jälkeen). Lyhyissäkin palvelussuhteissa, esimerkiksi sijaisuuksissa, noudatetaan kirjallista menettelyä (päätös tai työsopimus). Vakituisten virkojen ja työsuhteisten tehtävien täyttämisessä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa. Yli neljä kuukautta kestävissä palvelussuhteissa noudatetaan koeaikaa, joka on kestoltaan korkeintaan puolet palvelussuhteen kestosta, ei kuitenkaan vakituisten tehtävien koeaikoja pidempi. Lyhyempien palvelussuhteiden osalta koeajan kestosta päättää palvelussuhteeseen ottaja. Lasten kanssa työskenteleviä edellytetään ennen valinnan vahvistamista toimittamaan nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Lääkärintodistus pyydetään kaikissa yli kuukauden kestävissä palvelussuhteissa, kun henkilö otetaan ensi kertaa kunnan palvelukseen. Uusista viranhaltijoista ja työntekijöistä toimitetaan tieto työterveyshuoltoon. 3. Palkkaus Muonion kunnan hallintosäännön mukaan valtuusto päättää viran perustamisen yhteydessä palkkauksessa sovellettavasta hinnoittelutunnuksesta/palkkaryhmästä. Kunnalliseen yleiseen virka- ja työsopimukseen perustuvista palvelussuhdeasioista päättää hallitus, ellei toisin ole määrätty. Tehtäväkohtainen palkka määräytyy kunnanhallituksen hyväksymien työn vaativuuden arvioinnin perusteiden mukaan. Työn vaativuuden arviointi suoritetaan systemaattisesti kaikkien kunnan tehtävien osalta, sekä tehtävien muuttuessa tarpeen mukaan yksittäisen tehtävän osalta. Lisäksi viranhaltijalle/työntekijälle maksetaan työkokemuslisää (aikaisemmin henkilökohtaisen lisän vuosisidonnainen osa) virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Viranhaltijalle/työntekijälle voidaan maksaa myös henkilökohtaista lisää kunnassa 3

4 hyväksyttyjen periaatteiden mukaisesti, ja muita virka- ja työehtosopimuksen mukaisia lisiä virka- ja työehtosopimuksen ja kunnassa yhteisesti päätetyn mukaisesti. Epäpätevyysalennuksesta puuttuvan koulutuksen ja/tai kokemuksen vuoksi on määräykset virkaehtosopimuksissa. Sopimukset antavat liikkumavaraa alennuksen määrittämisessä (välys vaihtelee sopimuksittain). Muonion kunnassa noudatetaan seuraavia periaatteita epäpätevyysalennuksen määrittämisessä: puuttuvan kokemuksen perusteella ei epäpätevyysalennusta tehdä puuttuvan koulutuksen osalta epäpätevyysalennus tehdään vastaavassa suhteessa, kuin työntekijän/viranhaltijan koulutuksessa on eroa suhteessa tehtävässä edellytettyyn soveltuvaan tutkintoon tai muuhun koulutukseen (KVTES, OVTES). Käytännön tulee olla yhdenmukainen kaikkien yksikön viranhaltijoiden/työntekijöiden kohdalla. Palkkaukseen ja muihin palvelussuhteen ehtoihin liittyvissä kysymyksissä yhdyshenkilönä toimii kunnanhallituksen nimeämä palkka-asiamies. 4. Palkatun henkilöstön muistaminen Kunnan palvelussuhteessa olevaa henkilöstöä muistetaan seuraavasti: Henkilöstöä muistetaan 50 ja 60 vuotta täyttämisen sekä eläkkeelle jäämisen tai muun kunnan palveluksesta poistumisen yhteydessä viirillä, lahjalla ja kukilla. Viiri annetaan samalle henkilölle vain kerran. Lahjan ohjeellinen arvo on enintään 400 (huomioidaan henkilön suorittaman palvelun kesto kunnassa). Hallintokunnat huolehtivat oman henkilöstönsä muistamisesta ja päättävät lahjoista. Muistamisen yhteydessä järjestetään kahvitilaisuus ao. henkilön lähityöyhteisön kesken. Edellytyksenä muistamiselle on, että henkilö on ollut kunnan palveluksessa vähintään vuoden ajan. Viiri annetaan vähintään kymmenen vuotta palvelleille. Kuntaliiton ansiomerkit Kuntaliiton ansiomerkkejä (hopeinen ja kultainen) haetaan kuntaliiton ohjeen mukaan. Itsenäisyyspäivän ansiomerkit/kunniamerkit Itsenäisyyspäivänä myönnettäviä ansiomerkkejä ja kunniamerkkejä haetaan silloin, kun viran-/toimenhaltijoilla on edellytykset niiden saamiseen. Muistaminen kuolemantapauksessa Siunaustilaisuudessa lasketaan kukkalaite ja omaisille lähetetään surunvalitteluadressi, jos kuolemantapaus on sattunut kunnan palveluksessa ollessa. Muussa tapauksessa voidaan laskea kukkalaite siunaustilaisuudessa ja/tai lähettää surunvalitteluadressi omaisille. Vainajan/omaisten toivomus tulee huomioida osanotossa. 4

5 Muistajana kaikissa edellä mainituissa tilanteissa on Muonion kunta, ja lahjan hankinnassa noudatetaan asiaan kuuluvaa arvokkuutta. 5. Koulutus Muonion kunta suhtautuu myönteisesti henkilöstön täydennys- ja muuhun koulutukseen. Koulutukseen osallistumista tuetaan muun muassa joustavin työaikajärjestelyin (vapaaaikahyvitys, palkaton virkavapaa). Työnantajan määräämän koulutuksen osalta noudatetaan virkaehtosopimuksen määräyksiä. Muonion kunnan yksiköt järjestävät säännöllisesti henkilöstölleen koulutusta osana työtä. 6. Virka- ja työvapaat Virka- ja työvapaudet, joihin viranhaltijalla/työntekijällä on ehdoton oikeus Virka- ja työvapaudet, joihin viranhaltijalla/työntekijällä on ehdoton oikeus, myönnetään lainsäädännön ja virka- ja työehtosopimusten mukaisesti. Korkeintaan kolme päivää kestävä sairausloma voidaan myöntää toimivaltaisen viranomaisen päätöksellä ilman lääkärintodistusta, jollei myöntäjä katso lääkärintodistuksen esittämistä näissäkin tapauksissa erityisestä syystä tarpeelliseksi. Tilapäisen hoitovapaan perusteesta viranhaltijan/työntekijän on esitettävä luotettava selvitys (esimerkiksi terveydenhoitajan antama tai muu työnantajan hyväksymä selvitys) sekä tarvittaessa selvitettävä toisen lapsen vanhemman työ-/opiskelutilanne sekä se, ettei toinen vanhemmista käytä tilapäistä hoitovapaata samanaikaisesti. Harkinnanvaraiset virka- ja työvapaat Harkinnanvaraisten virka- ja työvapaiden myöntämiseen perustellusta syystä suhtaudutaan Muonion kunnassa henkilöstön työhyvinvointia sekä työ- ja muun elämän yhteensovittamista edistävänä tekijänä myönteisesti. Edellytyksenä vapaan myöntämiselle on virka-/työvapaahakemuksen jättäminen vapaan kestoon ja sijaisjärjestelyihin suhteutettuna hyvissä ajoin ennen haetun vapaan alkamista sekä tehtävien hoidon järjestyminen sijais- tai muin järjestelyin. Perusteen virka-/ työvapaiden myöntämisen rajoittamiselle voivat muodostaa useiden henkilövaihdosten tai tilapäisjärjestelyjen aiheuttama tehtävien hoidon rikkonaisuus ja tämän haitalliset vaikutukset toiminnan järjestämiseen, sekä muut kunnan toimintaan haitallisesti vaikuttavat tekijät. Harkinnanvarainen virkavapaa on palkaton lukuun ottamatta myöhemmin mainittuja tilanteita, joissa noudatetaan annettuja suosituksia. Vapaan palkallisuus/palkattomuus vahvistetaan päätöksessä. 5

6 Virka-/työvapaa toisen tehtävän hoitamisen vuoksi Virka-/työvapaata toisen työnantajan palveluksessa hoidettavia tehtäviä varten voidaan myöntää viranhaltijan/työntekijän hakemuksesta pääsääntöisesti koeajaksi. Mahdollisuus vapaaseen pyritään mahdollisuuksien mukaan järjestämään. Erityisistä syistä (esimerkiksi pidemmät määräaikaiset EU-tehtävät) voidaan myöntää myös vuotta pidempi virkavapaa. Oman kunnan sisällä toiseen tehtävään siirtäminen tapahtuu hallintosäännön 45 :n mukaisesti. Virka-/työvapaa kunnallisten pääsopijajärjestöjen ylimpien päättävien elinten kokouksiin osallistumista varten Kunnallisten pääsopijajärjestöjen ylimpien päättävien elinten kokouksiin osallistumista varten voidaan myöntää virka-/työvapaata. Tällöin noudatetaan Kunnallisen työmarkkinalaitoksen suositusta asiassa. Virka-/työvapaa koulutukseen osallistumista varten Koulutusta varten myönnettävässä virka- ja työvapaassa noudatetaan Kunnallisen henkilöstön osaamisen kehittämistä koskevaa suositusta sekä virka- ja työehtosopimusta ammattiyhdistyskoulutuksesta. Ammattiyhdistyskoulutuksen osalta tulee varmistua siitä, että Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ja kunta-alan pääsopijajärjestöjen asettama koulutustyöryhmä on hyväksynyt ao. koulutuksen ammattiyhdistyskoulutukseksi. Virka- ja työvapaan kesto Virka-/työvapaa myönnetään hakemuksen mukaisesti tai vaihtoehtoisesti tehdään asiassa kielteinen päätös. Maanantaista perjantaihin haettuun vapaaseen annetaan kielteinen päätös silloin, kun hakemus perustuu yksityisasioiden hoitamiseen, matkaan, muuhun vapaa-ajanviettoon tai vastaavaan, ja lauantai ja sunnuntai ovat säännönmukaisesti henkilön vapaapäiviä. Mikäli vapaa voidaan myöntää maanantaista sunnuntaihin, ilmoitetaan asiasta päätöksen yhteydessä hakijalle. Jos maanantaista perjantaille laadittu virka-/työvapaahakemus perustuu kansaneläkelaitoksen myöntämään asianosaisen kuntoutukseen osallistumiseen, jonka tavoitteena on työkyvyn ylläpitäminen ja edistäminen, myönnetään vapaa ko. ajalle. Kuntoutusjakson ajoittuessa esimerkiksi keskiviikosta keskiviikkoon, myönnetään vapaa tälle ajalle viikonloppu mukaan lukien. Samoja periaatteita noudatetaan neljää työpäivää koskevan vapaan osalta, jolloin muuta kuin kuntoutusta koskevaan virka-/työvapaaseen tulee sisällyttää yksi vapaapäivä. Tätä lyhyempiin vapaisiin ei vapaapäiviä sisällytetä. Pidemmät virkavapaat myönnetään hakemuksen mukaisesti pääsääntöisesti täysinä kuukausina tai kokonaisena vuotena. Osittaiset virka- ja työvapaat Osittaisten virka- ja työvapaiden myöntämisessä noudatetaan soveltuvin osin samoja periaatteita kuin kokoaikaistenkin virka- ja työvapaiden kohdalla. 6

Seuraavia sääntöjä sovelletaan sekä vakinaisessa että määräaikaisessa palvelussuhteessa olevaan henkilöstöön, kun ehdot täyttyvät.

Seuraavia sääntöjä sovelletaan sekä vakinaisessa että määräaikaisessa palvelussuhteessa olevaan henkilöstöön, kun ehdot täyttyvät. 1 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Kaupunginhallitus 22.12.2008 368 Kaupunginhallitus 24.5.2010 135 lisäys/muutos Voimaantulo 1.1.2009 Kaupunginhallitus 11.11.2013 346 Voimaantulo 1.12.2013 Voimaantulo 1.1.2017 MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ

Lisätiedot

MUISTAMISSÄÄNTÖ. Mynämäen kunta

MUISTAMISSÄÄNTÖ. Mynämäen kunta MUISTAMISSÄÄNTÖ Mynämäen kunta Kunnanhallitus hyväksynyt.. 2014 Voimaantulo 1.1.2015 2 HENKILÖKUNNAN JA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ 1. HENKILÖKUNTA Syntymäpäivät Mynämäen kunnan palveluksessa

Lisätiedot

Periaatteet harkinnanvaraisten palkattomien ja palkallisten virka- ja työvapaiden myöntämisestä

Periaatteet harkinnanvaraisten palkattomien ja palkallisten virka- ja työvapaiden myöntämisestä 1 ja palkallisten virka- ja työvapaiden myöntämisestä 1. Virkavapaan/työvapaan myöntäminen on aina asianomaisen myöntävän viranomaisen harkinnassa. Asian ratkaisee kaupungin ao. säännössä mainittu viranomainen.

Lisätiedot

MUISTAMIS- JA PALKITSEMISSÄÄNTÖ

MUISTAMIS- JA PALKITSEMISSÄÄNTÖ MUISTAMIS- JA PALKITSEMISSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanhallituksessa x.x.2016 x SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 3 2 MUISTAMISTILAISUUDET... 3 2.1 Työmerkkipäivät... 3 2.2 Läksiäistilaisuus... 3 2.3 Eläkkeelle siirtyminen...

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA LAHJA- JA MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ

PYHTÄÄN KUNTA LAHJA- JA MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ PYHTÄÄN KUNTA LAHJA- JA MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ 1 LUOTTAMUSHENKILÖT 1..1 Luokitus Luottamushenkilöt jaetaan tätä lahja- ja merkkipäiväsääntöä sovellettaessa kolmeen luokkaan seuraavasti: I II III kunnanvaltuuston

Lisätiedot

VI TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA

VI TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA VI TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA 45 Henkilöstöpolitiikka ja henkilöstöjohtaminen Kunnan henkilöstöpolitiikka perustuu kunnanvaltuuston hyväksymään henkilöstöstrategiaan. Käytännön toteutuksesta ja seurannasta

Lisätiedot

Harkinnanvaraista virka- ja työvapaata myönnettäessä noudatettavat ohjeet:

Harkinnanvaraista virka- ja työvapaata myönnettäessä noudatettavat ohjeet: Harkinnanvaraista virka- ja työvapaata myönnettäessä noudatettavat ohjeet: 1. Harkinnanvaraisen virka- tai työvapaan määritelmä ja myöntämisen yleiset edellytykset Harkinnanvaraisella virka- ja työvapaalla

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN MUISTAMISOHJE

HARJAVALLAN KAUPUNGIN MUISTAMISOHJE HARJAVALLAN KAUPUNGIN MUISTAMISOHJE Sisällys Harjavallan kaupungin muistamisohje... 3 Yleistä... 3 Henkilöstö... 3 Syntymäpäivät... 3 Eläkkeelle siirtyminen... 3 Palvelussuhteen päättyminen... 4 Muistaminen

Lisätiedot

UTAJÄRVEN KUNNAN MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ

UTAJÄRVEN KUNNAN MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ UTAJÄRVEN KUNNAN MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ Yhteistyötoimikunta 9.1.2017 Kunnanhallitus 30.1.2017 Yhteistyötoimikunta 28.11.2017 Johdanto Merkkipäiväsäännössä määritellään toimintaohjeet työnantajan edustajalle

Lisätiedot

MUISTAMIS- JA PALKITSEMISSÄÄNTÖ

MUISTAMIS- JA PALKITSEMISSÄÄNTÖ MUISTAMIS- JA PALKITSEMISSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanhallituksessa x.x.2014 x SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 3 2 MUISTAMISTILAISUUDET... 3 2.1 Työmerkkipäivät... 3 2.2 Läksiäistilaisuus... 3 2.3 Siirtyminen eläkkeelle...

Lisätiedot

MUISTAMIS- JA PALKITSEMISSÄÄNTÖ

MUISTAMIS- JA PALKITSEMISSÄÄNTÖ MUISTAMIS- JA PALKITSEMISSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanhallituksessa x.x.2014 x SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 3 2 MUISTAMISTILAISUUDET... 3 2.1 Työmerkkipäivät... 3 2.2 Läksiäistilaisuus... 3 2.3 Eläkkeelle siirtyminen...

Lisätiedot

www.mustasaari.fi Muistamisohjeet

www.mustasaari.fi Muistamisohjeet www.mustasaari.fi Muistamisohjeet Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto on hyväksynyt ohjeet 15.12.2005. Ohjeet tulevat voimaan 1.2.2006. Päivitetty 23.3.2011 Sisällys Yleistä.....................................................................

Lisätiedot

KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS YLEISKIRJEEN 20/2003 LIITE 3 1 (5) HALLINTOSÄÄNTÖÖN SISÄLLYTETTÄVÄT HENKILÖSTÖASIOITA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET

KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS YLEISKIRJEEN 20/2003 LIITE 3 1 (5) HALLINTOSÄÄNTÖÖN SISÄLLYTETTÄVÄT HENKILÖSTÖASIOITA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS YLEISKIRJEEN 20/2003 LIITE 3 1 (5) HALLINTOSÄÄNTÖÖN SISÄLLYTETTÄVÄT HENKILÖSTÖASIOITA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain ja kuntalain muuttamisesta

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus

ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Voimaan 1.1.2012 Viimeksi muutettu Valtuusto 10.12.2012 Voimaan 1.1.2013 2 Perustaminen, muuttaminen ja lakkauttaminen

Lisätiedot

HARKINNANVARAISIA VIRKAVAPAUKSIA / TYÖLOMIA KOSKEVAT YLEISET OHJEET

HARKINNANVARAISIA VIRKAVAPAUKSIA / TYÖLOMIA KOSKEVAT YLEISET OHJEET KAUNIAISTEN KAUPUNKI HJ 11.12.1991 / 9 Lisäys kohtaan 5.5/HJ 5.5.93 15 Lisäys kohtaan 5.6/HJ 17.6.97 / 21 Lisäys kohtaan 5.5 / HJ 15.12.99 36 Lisäys kohtaan 5.6/HJ 13.6.2000 26 Muutos kohtaan 5.5/HJ 9.3.2001

Lisätiedot

HENKILÖSTÖSIIRTOJEN TOTEUTTAMINEN KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄSTÄ

HENKILÖSTÖSIIRTOJEN TOTEUTTAMINEN KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄSTÄ LIITE 16.10.2012 SIIRTOSOPIMUS HENKILÖSTÖSIIRTOJEN TOTEUTTAMINEN KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄSTÄ 31.12.2012 1. Henkilöstön siirtyminen ja virkojen perustaminen Sovellettavat määräykset: Kuntalaki (365/1995)

Lisätiedot

KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ. Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1.

KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ. Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1. KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1.2009 Toiminta-ajatus 1 Keskusvirasto huolehtii kaupunginvaltuuston,

Lisätiedot

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi SAIRAUSLOMA Sari Anetjärvi SAIRAUSLOMAN MYÖNTÄMINEN Sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi on haettava sairauslomaa toimivaltaiselta työnantajan edustajalta. Esimies voi myöntää sairauslomaa ilman

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNTA Yhteistyötoimikunta 12.11.2015 Kh 7.12. 2015

MYNÄMÄEN KUNTA Yhteistyötoimikunta 12.11.2015 Kh 7.12. 2015 1 Päivitetty ohje MYNÄMÄEN KUNTA Yhteistyötoimikunta 12.11.2015 Kh 7.12. 2015 POISSAOLOJEN ILMOITUSKÄYTÄNTÖ JA PALKATTOMIEN VIRKAVAPAUKSIEN / TYÖLOMIEN MYÖNTÄMISESSÄ NOUDATETTAVAT PERIAATTEET 1. YLEISTÄ

Lisätiedot

HENKILÖSTÖHALLINNON TOIMINTAOHJEET

HENKILÖSTÖHALLINNON TOIMINTAOHJEET HENKILÖSTÖHALLINNON TOIMINTAOHJEET Kaupunginhallitus 23.01.2017 24 1 Sisällys 1. Täyttölupamenettely 3 Tehtävän vakinainen täyttäminen 3 Tehtävän määräaikainen täyttäminen 3 Sijaisten palkkaaminen 4 Sisäiset

Lisätiedot

JULKISALAN KOULUTETTUJEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ JUKO RY

JULKISALAN KOULUTETTUJEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ JUKO RY VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN (OVTES) 2010 2011 ERÄIDEN SOPIMUSMÄÄRÄYSTEN MUUTTAMISESTA 1 Sopimuksen tarkoitus Tällä virka- ja työehtosopimuksella sovitaan

Lisätiedot

Palkallisten ja palkattomien virkavapauksien/työlomien anomis- ja hyväksymiskäytäntö

Palkallisten ja palkattomien virkavapauksien/työlomien anomis- ja hyväksymiskäytäntö Pysyväisohje Muutos 7.8.2014 kohtaan 5.2. (merkitty kursiivilla) Palkallisten ja palkattomien virkavapauksien/työlomien anomis- ja hyväksymiskäytäntö Kaikki sekä palkattomat että palkalliset virkavapaudet/työlomat

Lisätiedot

JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS

JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS JOHTOSÄÄNTÖ Voimassa 13.2.2018 alkaen Janakkalan Veden johtokunta 13.12.2017 36 Kunnanhallitus 18.12.2017 365 Valtuusto 5.2.2018 7 2 JANAKKALAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

Lisätiedot

Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän poistaminen/oikaisuvaatimus

Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän poistaminen/oikaisuvaatimus Perusturvalautakunta 52 12.06.2014 Kunnanhallitus 180 04.08.2014 Kunnanhallitus 221 15.09.2014 Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän poistaminen/oikaisuvaatimus Ptltk 12.06.2014 52 Oikeus sairauslomaan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 068 1(5) OPETUSVIRASTO 8.10.2013. Ohje tulee voimaan 1.1.2013 ja on voimassa enintään 31.12.2022 asti.

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 068 1(5) OPETUSVIRASTO 8.10.2013. Ohje tulee voimaan 1.1.2013 ja on voimassa enintään 31.12.2022 asti. HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 068 1(5) Kaupungin kouluille, oppilaitoksille ja yksiköille Ohje tulee voimaan 1.1.2013 ja on voimassa enintään 31.12.2022 asti. MERKKIPÄIVÄLAHJAT JA TUNNUSTUKSEN ANTAMINEN

Lisätiedot

PERUSPALVELUKUNTAYHTYMA SELANTEEN MERKKIPAIVASAANTO

PERUSPALVELUKUNTAYHTYMA SELANTEEN MERKKIPAIVASAANTO PERUSPALVELUKUNTAYHTYMA SELANTEEN MERKKIPAIVASAANTO Yhteistyotoimikunta 23.2.2016 Kuntayhtymahallitus 25.2.2016 1 (5) PERUSPALVELUKUNTAYHTYMA SELANTEEN HENKILOKUNNAN IA LUOTTAMUSHENKILOIDEN MERKKIPAIVASAANTO

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10

Lisätiedot

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ. Kunnanhallitus hyväksynyt 8.12.2004 357

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ. Kunnanhallitus hyväksynyt 8.12.2004 357 TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ Kunnanhallitus hyväksynyt 8.12.2004 357 Voimaantulo 1.1.2005 2 SISÄLTÖ A LUOTTAMUSHENKILÖT... 3 B HENKILÖKUNTA... 3 C ANSIOMERKIT JA KUNNAN PÖYTÄSTANDAARI...

Lisätiedot

Asikkalan kunnan henkilöstöetuudet ja kannusteet

Asikkalan kunnan henkilöstöetuudet ja kannusteet Asikkalan kunnan henkilöstöetuudet ja kannusteet Henkilöstöetuudet 1. Omasta työkyvystään huolehtiminen Kaikilla vakinaisessa työ- tai virkasuhteessa olevilla työntekijöillä sekä vähintään 6 kk:n määräaikaisessa

Lisätiedot

Kannuksen kaupungin merkkipäiväohje

Kannuksen kaupungin merkkipäiväohje Kannuksen kaupungin merkkipäiväohje Yt-toimikunta 22.8.2016 16 Kaupunginhallitus 6.9.2016 106 Merkkipäiväohje Sisällys Yleisohjeet... 1 Henkilöstö... 1 Luottamushenkilöt... 3 Kunniamerkit... 3 Kuolemantapaus

Lisätiedot

II LUKU PALKKAUS. 18 Palkanmaksu

II LUKU PALKKAUS. 18 Palkanmaksu KT Yleiskirjeen 13/2013 liite 6 1 (8) KVTES:n muut sopimusmääräysmuutokset ja muutosten selostus II LUKU PALKKAUS 3 Vähimmäispalkka 1 mom. Täysin työkykyisen 17 vuotta täyttäneen täyttä työaikaa tekevän

Lisätiedot

Työn tarjoaminen ja työvoiman palkkaaminen

Työn tarjoaminen ja työvoiman palkkaaminen Työn tarjoaminen ja työvoiman palkkaaminen KHHJ 4.2.2014 19 SISÄLLYS 1 Muun työn tarjoaminen irtisanomisen (taloudelliset ja tuotannolliset syyt) vaihtoehtona... 1 2 Koulutusvelvollisuus... 2 3 Toimintamalli

Lisätiedot

MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ YT-toimikunta 4.10.2013 5 Kunnanhal itus 21.10.2013 Kunnanvaltuusto 11.11.2013 Voimaantulo: 1.1.2014

MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ YT-toimikunta 4.10.2013 5 Kunnanhal itus 21.10.2013 Kunnanvaltuusto 11.11.2013 Voimaantulo: 1.1.2014 MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ YT-toimikunta 4.10.2013 5 Kunnanhallitus 21.10.2013 Kunnanvaltuusto 11.11.2013 Voimaantulo: 1.1.2014 Luumäen kunta muistaa luottamushenkilöitään ja henkilöstöään heidän merkkipäivinään

Lisätiedot

Toimivaltuudet on määritelty Lapuan kaupungin hallintosäännössä.

Toimivaltuudet on määritelty Lapuan kaupungin hallintosäännössä. Johtajasopimus Tällä Lapuan kaupungin ja Satu Kankareen (8.2.1966) välisellä johtajasopimuksella sovitaan kaupunginjohtajan työn painopisteistä ja tavoitteista sekä palvelussuhteen ehdoista. 1 Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Eteva kuntayhtymän henkilöstösääntö

Eteva kuntayhtymän henkilöstösääntö Eteva kuntayhtymän henkilöstösääntö Eteva kuntayhtymä Yhtymähallitus 21.4.2016 30 liite 7 Yhtymäkokous 19.5.2016 12 liite 12 Sisältö 1 Yleistä... 3 1 Henkilöstösäännön soveltaminen... 3 2 Viran ja työsopimussuhteisen

Lisätiedot

Eurajoen kunnan ja kunnanjohtaja Vesa Lakaniemen välinen JOHTAJASOPIMUS. Eurajoen kunnanvaltuusto xx

Eurajoen kunnan ja kunnanjohtaja Vesa Lakaniemen välinen JOHTAJASOPIMUS. Eurajoen kunnanvaltuusto xx Eurajoen kunnan ja kunnanjohtaja Vesa Lakaniemen välinen JOHTAJASOPIMUS Eurajoen kunnanvaltuusto 16.1.2017 xx 1.Kunnanjohtajan tehtävät, työnjako ja yhteistyökäytännöt Tällä Eurajoen kunnan ja kunnanjohtaja

Lisätiedot

Virka- ja työvapaan myöntämisperiaatteet

Virka- ja työvapaan myöntämisperiaatteet Konsernimääräys 1 (13) Virka- ja työvapaan myöntämisperiaatteet 1 Palkallisen virka- ja työvapaan myöntämisperiaatteet 2 1.1. Ehdottomat palkalliset virka- ja työvapaat 2 1.2. Harkinnanvaraiset palkalliset

Lisätiedot

1. Lakiin tai virka-/työehtosopimukseen perustuva. Subjektiivinen oikeus edellytysten täyttyessä

1. Lakiin tai virka-/työehtosopimukseen perustuva. Subjektiivinen oikeus edellytysten täyttyessä Virkavapaa, työvapaa Hakemuksen perusteella määräajaksi myönnetty vapautus työtehtävien hoitamisesta kokonaan tai osittain palkattomana tai palkallisena 1. Lakiin tai virka-/työehtosopimukseen perustuva

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin henkilöstösääntö

Ylöjärven kaupungin henkilöstösääntö 1 (6) Ylöjärven kaupunki Ylöjärven kaupungin henkilöstösääntö Voimaantulo 01.01.2015 Kaupunginvaltuusto hyväksynyt x.x.2014 1 Henkilöstösäännön soveltaminen Henkilöstösäännössä määrätään päätöksenteosta

Lisätiedot

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 1(6) Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 3 luku Henkilöstöorganisaatio 9 Henkilöstöorganisaatio

Lisätiedot

Kunnanhallitus Voimaantulopäivä

Kunnanhallitus Voimaantulopäivä Kunnanhallitus 12.12.2017 Voimaantulopäivä 1.6.2017 UTAJÄRVEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ UTAJÄRVEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuusto hyväksynyt 21.11.2017 Voimaantulopäivä

Lisätiedot

HOAY Yhteysopettajakoulutus Jaana Alaja pääluottamusmies

HOAY Yhteysopettajakoulutus Jaana Alaja pääluottamusmies HOAY Yhteysopettajakoulutus 5.-7.3.2010 Jaana Alaja pääluottamusmies Kysymys Milloin saan erityisopettajille maksettavan lisän opettaessani aineenopettajana luokkamuotoisia erityisopetusryhmiä? Aineenopettaja

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNNÖN MUKAINEN RATKAISUVALTA JA RATKAISUVALLAN SIIRROT

KAARINAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNNÖN MUKAINEN RATKAISUVALTA JA RATKAISUVALLAN SIIRROT KAARINAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNNÖN MUKAINEN RATKAISUVALTA JA RATKAISUVALLAN SIIRROT Päätösvalta Ratkaisuvalta Ratkaisuvalta siirretty 41 Viranhaltijoiden ratkaisuvalta henkilöstöasioissa 1. myöntävät vuosiloman

Lisätiedot

Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle

Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle Tätä ohjetta sovelletaan ennen 1.10.2016 alkaneisiin työsuhteisiin. TAMPEREEN TYÖLLISTÄMISTUKI Tampereen työllistämistuen tavoitteena on edistää yksilöllisiä erityispalveluita tarvitsevien työnhakijoiden

Lisätiedot

VIRKA-, TYÖ- JA PERHEVAPAAT. Virkavapaan/ työvapaan hakeminen ja muuta huomioitavaa. 1. Sairausloma

VIRKA-, TYÖ- JA PERHEVAPAAT. Virkavapaan/ työvapaan hakeminen ja muuta huomioitavaa. 1. Sairausloma VIRKA-, TYÖ- JA PERHEVAPAAT Virkavapaan/ työvapaan hakeminen ja muuta huomioitavaa 1. Sairausloma Työntekijän/viranhaltijan lyhytaikaisen (enintään 3 päivää) sairausloman voi myöntää lähiesimies tai muu

Lisätiedot

Karstulan kunta. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Karstulan kunta. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1.6.2019 Kunnanhallitus 6.5.2019 135 Kunnanvaltuusto 20.5.2019 28 Voimaantulo 1.6.2019 1 1.1.2018 - sisällysluettelo Sisällysluettelo 1.6.2019 alkaen... 1 1 Soveltamisala...

Lisätiedot

Virka- ja työehtosopimuksista, palkoista ja työajoista

Virka- ja työehtosopimuksista, palkoista ja työajoista Virka- ja työehtosopimuksista, palkoista ja työajoista OAJ Pohjois-Karjalan alueasiamies, pääluottamusmies Kitee Kesälahti Rääkkylä Niilo Hirvonen 26.4.2012 Kuopio, Kimmel NOPEX-koulutus Osa-03: Virka-

Lisätiedot

ISOJOEN KUNNAN HENKILÖSTÖN JA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN HUOMIOIMINEN

ISOJOEN KUNNAN HENKILÖSTÖN JA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN HUOMIOIMINEN ISOJOEN KUNNAN HENKILÖSTÖN JA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN HUOMIOIMINEN Kunta/Kv/Säännöt/Henkilöstön ja luottamushenk huomioiminen Kh 27.06.2011/ 139 Kh 24.09.2012/ 163 ISOJOEN KUNNAN HENKILÖSTÖN JA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN

Lisätiedot

Tehtäväkohtaista palkkaa korotetaan 3,4 prosentilla, jos tehtäväkohtainen palkka on vähintään 1 588,24 euroa kuukaudessa

Tehtäväkohtaista palkkaa korotetaan 3,4 prosentilla, jos tehtäväkohtainen palkka on vähintään 1 588,24 euroa kuukaudessa 1 ALLEKIRJOITUS- KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2007 2009 ALLEKIRJOITUS 1 Sopimuksen voimassaoloaika 2 Palkantarkistukset Tämä virka- ja työehtosopimus on voimassa 1.10.2007

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1

JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Ylivieskan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 25.9.2012 64 Voimaantulopäivä 1.11.2012 I LUKU JOKILAAKSOJEN PELASTUSLAITOKSEN YLEISET PERUSTEET

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÖIDEN JA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ 1.4.2013 LUKIEN

VIRTAIN KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÖIDEN JA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ 1.4.2013 LUKIEN VIRTAIN KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÖIDEN JA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ 1.4.2013 LUKIEN 1. YLEISOHJEET Merkkipäiväsäännössä määritellään toimiohjeet työnantajan edustajalle tilanteisiin, joissa työntekijää

Lisätiedot

Hallintosääntö. Kokous- ja palkkiosääntö

Hallintosääntö. Kokous- ja palkkiosääntö Hallintosääntö Kokous- ja palkkiosääntö 1 KOKOUS- JA PALKKIOSÄÄNTÖ Yhtymävaltuusto hyväksynyt 5.6.2013 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta, korvausta

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Toiminta-ajatus 1 Nuoriso- ja liikuntatoimen tehtävänä on nuoriso- ja liikuntalautakunnan alaisena edistää toimialallaan nuorison ja koko

Lisätiedot

SOSIAALIPALVELUT PL KAAVI HPÄ/ Päätös työllistämislisästä

SOSIAALIPALVELUT PL KAAVI HPÄ/ Päätös työllistämislisästä VIRANHALTIJAPÄÄTÖS SOSIAALIPALVELUT PL 13 73601 KAAVI 16.8.2017 HPÄ/170009 Päätös työllistämislisästä Koillis-Savon Omakotiyhdistys ry on toimittanut Kaavin kuntaan 10.7.2017 hakemuksen työllistämislisästä.

Lisätiedot

Henkilökohtainen palkanlisä, siirtymäkauden lisä ja henkilökohtainen lisä

Henkilökohtainen palkanlisä, siirtymäkauden lisä ja henkilökohtainen lisä KT Yleiskirjeen 17/2007 liite 4 1 (6) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2007 2009) allekirjoituspöytäkirjan soveltamisohjeet Palkantarkistukset, järjestelyerät ja kertaerä

Lisätiedot

KVTES LIITE 12:n neuvottelutulos

KVTES LIITE 12:n neuvottelutulos KVTES LIITE 12:n neuvottelutulos 08.02.2018 JHL:n edustajisto/hallitus 15.02.2018 Marja Lehtonen/Riitta Rautiainen KVTES Liite 12 Palkan korotukset Sopimusta sovelletaan omassa kodissa työskenteleviin

Lisätiedot

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.9.2012 57. Voimassa 1.1.2013 alkaen. 1. Yleistä 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan

Lisätiedot

2 Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan jäsenille palkkiota seuraavasti (palkkio sisältää sähköisen kokoushallinnan kulukorvauksen):

2 Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan jäsenille palkkiota seuraavasti (palkkio sisältää sähköisen kokoushallinnan kulukorvauksen): NURMIJÄRVEN KUNNAN KOKOUSPALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 31.5.2017 48, voimaantulo 1.6.2017 1 SOVELTAMISALA 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta

Lisätiedot

Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen koulutusten myöntämisperiaatteet

Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen koulutusten myöntämisperiaatteet Yhteistyötoimikunta 5 30.01.2018 Henkilöstöjaosto 9 13.03.2018 Henkilöstöjaosto 17 26.04.2018 yhttmk Pääsopijajärjestöjen ja KT:n virka ja työehtosopimus ammattiyhdistyskoulutuksesta edellyttää ( 8), että

Lisätiedot

MÄNTYHARJUN KUNTA Kh Kv liite 3. Palkkiosääntö. Kvalt hyväksynyt Voimaantulo

MÄNTYHARJUN KUNTA Kh Kv liite 3. Palkkiosääntö. Kvalt hyväksynyt Voimaantulo MÄNTYHARJUN KUNTA Kh 10.12.2012 Kv 30.1.2013 liite 3 Palkkiosääntö Kvalt hyväksynyt 30.1.2013 25 Voimaantulo 1.2.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille, viranhaltijoille ja työntekijöille suoritetaan

Lisätiedot

Soveltamisohje ammatillisen koulutuksen opettajien kelpoisuusvaatimusten muutosten vaikutuksesta palvelussuhteen ehtoihin

Soveltamisohje ammatillisen koulutuksen opettajien kelpoisuusvaatimusten muutosten vaikutuksesta palvelussuhteen ehtoihin PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY Jäsenkirje T4/2011 Liite 2 1 (8) Soveltamisohje ammatillisen koulutuksen opettajien kelpoisuusvaatimusten muutosten vaikutuksesta palvelussuhteen ehtoihin Valtioneuvoston

Lisätiedot

1 Määräysten soveltaminen

1 Määräysten soveltaminen Kuopion kaupunki Sääntö 1 (8) Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 Määräysten soveltaminen Tämän johtosäännön määräyksiä noudatetaan, ellei kunnallisesta viranhaltijasta annetussa

Lisätiedot

TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa. TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa

TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa. TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa Opintovapaa Opintovapaa tarjoaa työssä oleville joustavan mahdollisuuden opiskeluun. Oikeus opintovapaaseen perustuu opintovapaalakiin (273/1979).

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011 HENKILÖSTÖKERTOMUS Henkilöstö hallinnonaloittain 31.12. 2010 toistaiseksi määräajatetyt työllis- yhteensä toistaiseksi määräajan työllistetyt yhteensä Hallintotoimi 8 2 10 8 2 0 10 Perusturvatoimi 51 16

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI SIIRTOSOPIMUS 1 KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosasto

HELSINGIN KAUPUNKI SIIRTOSOPIMUS 1 KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosasto HELSINGIN KAUPUNKI SIIRTOSOPIMUS 1 HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON TEKSTINKÄSITTELYN SIIRTO HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄLLE (HUS) 1 Yleistä Selvitystyö sosiaali-

Lisätiedot

Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus 10.10.2017 Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu harkinnanvarainen tuki. Palkkatuen

Lisätiedot

1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön,

1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, OSIO E AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit kokoaikaiset opettajat

Lisätiedot

KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS

KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS Kontiolahden kunta ja kunnanjohtaja Jere Penttilä sopivat tällä johtajasopimuksella kunnanjohtajan tehtävistä, työn edellytyksistä, menettelytavoista ristiriitatilanteissa

Lisätiedot

Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän poistaminen(ohm 132 b)

Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän poistaminen(ohm 132 b) Perusturvalautakunta 52 12.06.2014 Kunnanhallitus 180 04.08.2014 Kunnanhallitus 221 15.09.2014 Yhteistoimintaelin 19 13.10.2014 Kunnanhallitus 267 27.10.2014 Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin muistamisohje. Säännöt ja ohjeet nro 355. Hyväksytty: Lapuan kaupunginhallitus

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin muistamisohje. Säännöt ja ohjeet nro 355. Hyväksytty: Lapuan kaupunginhallitus Säännöt ja ohjeet nro 355 Lapuan kaupungin muistamisohje Hyväksytty: Lapuan kaupunginhallitus 3.9.2018 10 Voimaantulo: 1.10.2018 2 Lapuan kaupungin muistamisohje 1 en soveltamisala 2 Yleiset ohjeet tta

Lisätiedot

OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka

OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 5 KAUPPAOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Kauppaoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen ehtoina sovelletaan tämän

Lisätiedot

Työsopimuslain muutokset voimaan Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Työsopimuslain muutokset voimaan Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Työsopimuslain muutokset voimaan 1.1.2017 Määräaikaisen työsopimuksen tekeminen pitkäaikaistyöttömän kanssa TSL 1:3a Määräaikaisen työsopimuksen tekeminen ei edellytä TSL 3 :n 2 momentissa tarkoitettua

Lisätiedot

Luottamusmiehen asema ja tehtävät

Luottamusmiehen asema ja tehtävät Luottamusmiehen asema ja tehtävät Kirkon alojen koulutus uusille luottamusmiehille 7.- Hotelli Avassa Helsingin Vallilassa Kirkon luottamusmiessopimus Kirkon virka- ja työehtosopimuksen (KirVESTES) liite

Lisätiedot

Henkilöstön palkitseminen ja muistaminen

Henkilöstön palkitseminen ja muistaminen 1 Henkilöstön palkitseminen ja muistaminen Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Ohjeen nimi HENKILÖSTÖN PALKITSEMINEN JA MUISTAMINEN Vastuuhenkilö henkilöstöpäällikkö Voimaantulo 1.1.2017 Päätös Johtoryhmä

Lisätiedot

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 1.12.2003 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena

Lisätiedot

YLITORNION KUNNAN LUOTTAMUSHENKI- LÖIDEN PALKKIO- SÄÄNTÖ

YLITORNION KUNNAN LUOTTAMUSHENKI- LÖIDEN PALKKIO- SÄÄNTÖ Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta ansionmenetyksestä sekä kustannuksista, joita luottamustoimen vuoksi aiheutuu sijaisen palkkaamisesta, lastenhoidon

Lisätiedot

Alueellisen erikoissairaanhoidon tulosalueen toimintasääntö

Alueellisen erikoissairaanhoidon tulosalueen toimintasääntö Alueellisen erikoissairaanhoidon tulosalueen toimintasääntö Johtokunta on hyväksynyt tämän toimintasäännön 4.12.2013 ja se on voimassa 1.1.2014 alkaen. Lisäykset (kursivoituna) johtokunta 5.2.2014 YLEISET

Lisätiedot

4. Joensuun kaupungille siirtyvän henkilöstön määrän määrittely

4. Joensuun kaupungille siirtyvän henkilöstön määrän määrittely Luonnos 29.10.2013 SOPIMUS HENKILÖSTÖN SIIRROSTA JOENSUUN KAUPUNGILLE OUTOKUMMUN KAUPUNGIN IRTISANOUTUESSA LIPERIN JA OUTOKUMMUN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUKSESTA 1.1.2014 ALKAEN -henkilöstöhallinnolliset

Lisätiedot

Espoon kaupungin hallintosääntö (7)

Espoon kaupungin hallintosääntö (7) Espoon kaupungin hallintosääntö 2018 1 (7) IV Henkilöstö Henkilöstösääntö 1 Henkilöstösäännön soveltaminen Henkilöstösäännössä määrätään päätöksenteosta ja toimivallasta henkilöstöasioissa ja annetaan

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä:

Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä: MUUTOKSET HALLINTOSÄÄNTÖÖN KH 30.062016 vs. 13.06.2016 6 Kaupunginhallituksen tehtävät ja ratkaisuvalta Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä:

Lisätiedot

Päijät-Hämeen koulutuskonserni -kuntayhtymän henkilöstöasioiden toimintasääntö

Päijät-Hämeen koulutuskonserni -kuntayhtymän henkilöstöasioiden toimintasääntö 1 (5) Käsittely Voimaantulo 1.1.2015 Päijät-Hämeen koulutuskonserni -kuntayhtymän henkilöstöasioiden toimintasääntö Toimintasäännöllä määrätään hallintosäännön mukaisen toimi- ja päätösvallan siirtämisestä

Lisätiedot

Koulutusjohtaja. Koulutuspäällikkö. Oppisopimuspäällikkö

Koulutusjohtaja. Koulutuspäällikkö. Oppisopimuspäällikkö Ammatillinen Henkilöstöasiat alaisensa henkilöstön ( HALLINTOSÄÄNTÖ Henkilöstön ottaminen vakituiseen palvelussuhteeseen, erottaminen ja kelpoisuusvaatimukset palvelu- ja vuosisuunnitelman mukaisissa rajoissa

Lisätiedot

2 Kirkkoherran viran haltijan palkkauksen perusteet. 3 Kirkkoherran viran hinnoitteluryhmä ja peruspalkka

2 Kirkkoherran viran haltijan palkkauksen perusteet. 3 Kirkkoherran viran hinnoitteluryhmä ja peruspalkka PALKKAHINNOITTELU, KIRKKOHERRAT LUKU 1. YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Soveltamisala Kirkkoherran palkkaus määräytyy Kirkon yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2007-2009 mukaisesti. Sopimuksen luvun 2.2. määräykset

Lisätiedot

Henkilöstöpoliittinen ohjelma vuodelle 2016

Henkilöstöpoliittinen ohjelma vuodelle 2016 Henkilöstöpoliittinen ohjelma vuodelle 2016 Osana Saarijärven kaupungin strategiaa, on menestystekijöiksi määritelty tavoitteisiin sitoutunut, aktiivinen ja osaava henkilöstö, innostava ja sitouttava johtaminen,

Lisätiedot

SOPIMUS KIRKON YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTO- SOPIMUKSEN PALKKAUSMÄÄRÄYSTEN TA- KAUTUVASTA SOVELTAMISESTA LUKIEN

SOPIMUS KIRKON YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTO- SOPIMUKSEN PALKKAUSMÄÄRÄYSTEN TA- KAUTUVASTA SOVELTAMISESTA LUKIEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJAN LIITTEEKSI SOPIMUS KIRKON YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTO- SOPIMUKSEN 2007-2009 PALKKAUSMÄÄRÄYSTEN TA- KAUTUVASTA SOVELTAMISESTA 1.5.2007 LUKIEN 1 Soveltamisala 1 mom. Tämän sopimuksen

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1 Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Voimaantulopäivä 1.6.2017 2 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuusto 15.6.2009 112 Voimaantulopv 21.7.2009 (3 ja 6 ) Valtuusto 22.11.2010 124 Voimaantulopv 1.1.2011 (3 ja 6 ) Valtuusto 7.12.2010

Lisätiedot

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2013

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2013 SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2013 Valmistelija: Henkilöstöpäällikkö Hyväksyjä: Kuntayhtymän johtaja Hall 20.11.2012 Valt 28.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 1 1. Strategiset tavoitteet

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Seutuhallitus 3.12.2009 205 Seutuvaltuusto 11.12.2009 31 1 Soveltamisala 1) Tätä sääntöä sovelletaan a) yhtymävaltuuston jäseniin b) yhtymähallituksen jäseniin c) tarkastuslautakuntaan

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Kokouspalkkiosääntö Yhtymähallitus

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Kokouspalkkiosääntö Yhtymähallitus Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Kokouspalkkiosääntö 1.1.2016 Yhtymähallitus 16.12.2015 151 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 4 4 Vuosipalkkiot...

Lisätiedot

HANKASALMEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. valtuustokaudelle

HANKASALMEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. valtuustokaudelle HANKASALMEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ valtuustokaudelle 2017-2021 Hyväksytty kunnanvaltuustossa 29.5.2017 1 Soveltamisala 1. Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

UUSI MAA JA VESIRAKENNUSALAN TYÖEHTOSOPIMUS JA OMAILMOITUSMENETTELYN KÄYTTÖÖNOTTO

UUSI MAA JA VESIRAKENNUSALAN TYÖEHTOSOPIMUS JA OMAILMOITUSMENETTELYN KÄYTTÖÖNOTTO Elinkeino ja työmarkkinatiedote 21/2018 25.5.2018 1 MK/TO UUSI MAA JA VESIRAKENNUSALAN TYÖEHTOSOPIMUS JA OMAILMOITUSMENETTELYN KÄYTTÖÖNOTTO Työehtosopimusmuutokset Elinkeino ja työmarkkinatiedotteessa

Lisätiedot

Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen toimintasääntö

Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen toimintasääntö Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen toimintasääntö Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen johtokunta on hyväksynyt tämän toimintasäännön 2.2.2017 ja se on voimassa 1.3.2017 alkaen. YLEISET MÄÄRÄYKSET

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS 23/2018. Kirjastonjohtajan valinta

KUNNANHALLITUS 23/2018. Kirjastonjohtajan valinta HUMPPILAN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS 23/2018 KOKOUSAI- KA Liite Maanantai 17.12.2018 klo 17.00 - KOKOUS- PAIKKA KÄSITELTÄ- VÄT ASIAT 266 267 268 269 Nro Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Pornaisten kunnan LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. 1 Soveltamisala. 2 Kokouspalkkiot. 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset. Voimaantulo 1.1.

Pornaisten kunnan LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. 1 Soveltamisala. 2 Kokouspalkkiot. 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset. Voimaantulo 1.1. Pornaisten kunnan LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kunnanvaltuusto Voimaantulo 1.1.2019 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka

OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 5 KAUPPAOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Kauppaoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen ehtoina sovelletaan tämän

Lisätiedot

5 v. 8 v. 10 v. 15 v. 20 v. 2 % 4 % 6 % 4 % 6 %

5 v. 8 v. 10 v. 15 v. 20 v. 2 % 4 % 6 % 4 % 6 % OSIO C Liite 8 Metsä- ja puutalousoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 8 METSÄ- JA PUUTALOUSOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala Metsä- ja puutalousoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen

Lisätiedot

OSIO C Kokeilu Ammatilliset oppilaitokset

OSIO C Kokeilu Ammatilliset oppilaitokset OSIO C AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN OPETUSHENKILÖSTÖN TYÖAIKAKOKEILUA KOSKEVAT SOPIMUSMÄÄRÄYKSET I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Näitä sopimusmääräyksiä (2 10 ) sovelletaan jäljempänä mainittujen

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ Espoon kaupungin henkilöstösääntö 5.1 1 (8) ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Voimaan 1.1.2012 Viimeksi muutettu Valtuusto 10.12.2012 Voimaan 1.1.2013 Viimeksi muutettu 7.12.2015 Voimaan

Lisätiedot

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hall. 15.11.2016 Valt. 23.11.2016 Voimassaolo: valtuustokausi 2017-2021 1 1 Soveltamisala Kuntayhtymän luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot