Kuivatusvesien johtaminen kiinteistön Rantala ( ) kautta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuivatusvesien johtaminen kiinteistön Rantala ( ) kautta"

Transkriptio

1 Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaosto Kuivatusvesien johtaminen kiinteistön Rantala ( ) kautta 295/11.01/2015 LUPAJ 39 (valm. Paula Malinen) Raimo Sirviö on pyytänyt Kainuu ELY-keskusta kieltämään ylä puo listen alueiden kuivatusvesien johtaminen kiinteistön Rantala ( ) kautta. Kainuun ELY-keskus on ohjannut hakijaa saa maan ratkaisu sopimalla asian hyödynsaajien kesken, ja mikäli so puun ei päästä, laittamaan asian vireille ojitustoimituksena. Raimo Sirviö on hakenut ojitustoimitusta Kainuun ELY-keskukselta, ja Kainuun ELY-keskus on pyytänyt ojitustoimituksen käynnistämistä Ete lä-poh jan maan ELY-keskukselta. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on selvittänyt ojitustoimituksen mahdollisuuksia, ja todennut, ettei täs sä tapauksessa ole ojitustoimituksen edellyttämää (vesilaki 5. luku 4 ) vähintään kolmea hyödynsaajaa. Etelä-Pohjanmaan ELYkes kuk sen mukaan maaston korkeussuhteiden perusteella ky sei sen ojan muuttamisella ei saavuteta kuivatushyötyä kyseisen ojan rajanaa pu rei den lisäksi yläpuolisille kiinteistöille. Tämän vuoksi tä tä hanket ta ei voi ratkaista ojitustoimituksena, vaan asian rat kai su val ta kuu luu vesilain mukaisesti Kajaanin kaupungin ym pä ris tön suo je lu viran omai sel le. Kainuun ELY-keskus on siirtänyt asian käsiteltäväksi toimivaltaiselle vi ran omai sel le. Kainuun ELY-keskus, , liite 1 Kartta alueesta, erillisliite Aila ja Raimo Sirviö ovat tämän jälkeen pyytäneet Kajaanin kau punkia ryhtymään toimenpiteisiin, jotta naapurikiinteistöjen kui va tus ve siä ei johdeta Sirviöiden Jormuan kylässä sijaitsevan ke sä mök ki kiin teistön Rantala kautta tai johtaminen toteutetaan si ten, ett ei vesi syövytä tontin pihamaata ja tuhoa sen puustoa. Ke säl lä 2012 tulvavedet tukkivat rajalla olevan ojan ja vedet virtasivat ton tin kaut ta ja tuhosivat mm. 12 isoa koivua. Tulevien vahinkojen vält tä misek si vesien johtamisreittejä olisi parannettava ja määrätä työ nii den kustannettavaksi, joiden mailta vedet tulevat. Lisäksi Sir viöt huomaut ta vat, että Peräkylän yksityistien vasen oja on osittain tu kit tu, koska metsäpalstalle menevän tien kohdalla rumpuputki on lii an pieni ja liian ylhäällä.

2 Aila ja Raimo Sirviö, , liite 2 Aila ja Raimo Sirviön hakemuksesta kuultiin rajaojan toisten kiin teistön Keskitalo omistajaa Tuomas Viljami Leinosen kuolin pe sää. Kuolinpesän asianhoitaja Sanelma Hyrkäs, liite 3 Keskitalo -tila on perustettu v Tilalla oleva oja on tilan rajalla. oja on ollut samassa kohti tilan perustamisesta lähtien tilalla ei ole tehty uusia ojia koko aikana samanlainen oja on myös toisen naapurin kanssa tilan yläpuolella olevien naapureiden metsäojituksista ja raken ta mi ses ta ei asianhoitajalla ole tietoa Rantala -kiinteistö on ollut osa Koivikko -kiinteistöä. Koi vikko on Aila Sirviön kotitila. Asianhoitajan muistin mukaan Rantala -kiinteistön rannassa oli jo enti sen omistajan mökin vieressä melkoinen rotko. Sirviöt sekä Koi vikon kiinteistön omistajat Toloset ovat ojanaapureita. Keskitalon yläpuolella olevien metsätilojen ojituksista, joihin myös Sir viöt ja Toloset kuuluvat, on vastuu metsätiloilla. Luonnonvoimille ei voi mitään. Keskitalon tilalla ei ole tehty tahallista tai tar koi tuk sel lis ta vahinkoa naapureille. Asian käsittely Tarkastus Paikalle tehtiin tarkastuskäynti Mukana olivat Raimo Sirviö ja Sanelma Hyrkäs. Käynnillä todettiin seuraavaa: Tilojen Rantala ja Keskitalo välillä oleva oja on sortunut muodostaen sy vän rotkon. Rantalan puolelle on ajettu soraa ja kiviä, ja sor tu mis ta ei ole toistaiseksi tapahtunut. Keskitalon puolelta sortuminen on jatku nut. Raimo Sirviö esitti vaatimuksenaan, että oja tulee korjata niin, et tä ojan reunat eivät enää vyöry. Todettiin, että kyseessä on rajaoja, johon rajoittuu myös tila Oja on tehty todennäköisesti lapiolla kaivamalla noin 60 vuotta sitten. Ojaan johdetaan nykyisin myös Peräkylän yk si tyistien tieojan vedet. Sirviön mukaan tieojan yhteys rajaojaan au kais tiin, kun yksityistie siir ret tiin nykyiselle paikalle noin 30 vuotta sitten. Lisäksi Sirviö esitti näkemyksenään, että Peräkylän yksityistieltä metsä pals tal le menevän metsätien rumpuputki on liian pieni ja asen net-

3 tu liian korkealle, ja tämän vuoksi tieojavedet ohjautuvat myös toi selta puolelta rajaojaan. Sekä Sirviö että Hyrkäs esittivät käsityksenään, että myös ylä puo lel la olevilta metsäalueilta tulevia vesiä ohjautuu kiinteistöjen välisen raja ojan kautta järveen ja osaltaan edistää ojan vyörymistä ja reu no jen sortumista. Naapurikiinteistöjen ja Peräkylän yksityistien kuuleminen Tarkastuskäynnin perusteella varattiin myös kyseessä olevan ojaan ra joit tu val le kiinteistölle , metsäpalstan omistajalle Teu vo Toloselle ja Peräkylän yksityistien tiekunnalle mahdollisuus vas ti neen antamiseen Aila ja Raimo Sirviön hakemuksesta. Lauri Korhonen, Juhani Leinonen, Teuvo ja Terttu Tolonen, liite 4 Vastineessa todetaan, että mikäli kuivatusvesien johtaminen Ran talan ja Keskitalon välisen rajaojan kautta estetään, vedet leviävät muiden talouksien riesaksi. Vastineen allekirjoittajien tonteille tulee jo aivan tarpeeksi valumavesiä. Keväällä, kun yksityistien rummut ovat vielä jäässä, pelloilta ja metsistä tulevat sulamisvedet kulkevat tieojan kautta Peritalo -kiinteistön pihalle ja nousevat tielle. Rum pu jen au kea mi sen myötä vettä tulee lisää. Viimeisenä aukeaa rumpu, jo ka joh taa vettä Rantalan rajaojaa pitkin järveen. Rumpuputki, joka on Teuvo Tolosen metsään menevän tien al kupääs sä, on oikeassa korkeudessa. Kun kaikki muut rumpuputket ovat vielä jäässä, se säätelee vedeltä noita Peräkylän ihmisten pi hoja ja yksityistietä. Jos Teuvo Tolosen tontin vieressä olevaan ojaan johdettaisiin lisää vet tä, olisi ongelmana Juhani Leinosen piha ja tie. Tie on jo nyt pehmyt, samoin piha. Lisäksi Teuvo Tolosen tontin alapäässä olevalle sa ral le kertyy vettä rapakoksi asti. Jos Teuvo Tolosen tontin reunalla ole vaan ojaan lisätään veden juoksutusta, oja syöpyy käyt tö kel vot tomak si ja myös tontti syöpyy. Teuvo Tolosen metsämaalta ei tule vettä ojiin, vaan se imeytyy metsään, kun routa sulaa. Asia ei kosketa allekirjoittaneita, vaan on Ran ta lan ja Keskitalon tilojen omistajien välinen asia. Peräkylän yksityistien tiekunta, liite 5 Vuonna 1984 perustetun tiekunnan tielinjauksessa jokaiselle tieosak kaal le pyrittiin luomaan mahdollisimman tasapuoliset rasitteet tont tien rajoja seuraten, jolloin kuivatusojien paikat määräytyvät pelto jen avo-ojien mukaan. Tien oikeanpuoleisen ojan alkupään vedet

4 las ke vat Leinolan tilusten kautta, Keskitalon liittymästä lähtien oja kaar taa järveen saakka. Vasemmanpuoleinen oja kerää vedet Keski ta lon metsänpuoleisten peltojen avo-ojilta rumpuputkien kautta molem mil le puolille tietä. Vasen oja jatkuu yhteisen tien päähän, jos ta rumpuputki kääntää osan vedestä Leinosen ja Tolosen välistä järveen, loput vedet jatkavat Peritalon pelto-ojien kautta järveen. Lumisten talvien aikana linkoamislumet täyttävät ojat niin tiiviiksi, et tä keväällä sulamisvedet nousevat tielle, koska ojat ovat vielä tu kos sa ja tie on auki. Kuivatusvesien johtamisreitit ovat jo olemassa, kun ne vaan aukeavat, ei niitä voi pitää auki läpi talven. Salli Tolonen, liite 6 Vastineen antaja katsoo, että yksityistien oja ve det voidaan ohjata tasai sem min. Kustannukset tulisivat jaettavaksi tie kun nan osakkaiden kes ken. Hakijoiden kuuleminen Aila ja Raimo Sirviölle varattiin mahdollisuus vastineen antamiseen naa pu rei den ja yksityistien tiekunnan vastineista. Raimo Sirviön vastine, liite 7 Perikylän yksityistien tienkunnan vastineesta Sirviö toteaa, että tiekun ta on perustettu vuonna Tien vasemman- ja oi kean puo leiset ojat olivat avoimia ja vedet jakaantuivat hyvin. Teuvo Tolosen raken ta ma rumpuputki on Sirviön näkemyksen mukaan liian pieni ja kor keus on väärä. Putki on ylivuotoputki, josta ei pääse vettä kuin tul va-ai kaan. Sirviön mukaan putken asentamiselle ei ole tiekunnan osak kai den suostumusta. Sirviö vaatii, että putki pitää korjata ku lu vana kesänä. Sirviö katsoo vastineessaan, että Keskitalo -tilan pelloilta tulevat vedet ovat suurempi ongelma. Peltojen vuokraamisen jälkeen ojat on tu kit tu. Ennen vuokraviljelyä ei valumavesistä ollut haittaa. Sirviön nä ke myk sen mukaan vuokraajan on vastattava vahingoista, jotka aiheu tu vat maanviljelystä. Rantalan tilan ranta-alueelle tulee joka kevät lisää liejua, joka haittaa ran nan ja vesialueen käyttöä. Ranta on syöpynyt syviä uomia ja pehmei tä alueita. Sirviö vaatii korvausta isosta määrästä pihapuita, jois ta osa on istutettuja vaahteroita ja tontin arvon laskusta, joka vai kut taa olennaisesti tontin myyntiarvoon. Sirviö esittää vaa ti muk se naan, että maanvyörymäkohta on korjattava vyörymää edel tä nee seen kuntoon ja rantaa on korjattava. Lainsäädäntöä

5 Vesilain 5. luvun 5 :n mukaan kunnan ym pä ris tön suo je lu vi ran omainen käsittelee ojitusta koskevan erimielisyyden, joka ei 4 :n nojalla kuu lu ojitustoimitukseen ja joka aiheutuu ojan tekemisestä toisen maal le tai toisen yksityistien poikki, ojan suunnan muuttamisesta, veden johtamisesta toisen maalla olevaan ojaan tai puroon tai muus ta vastaavasta syystä. Erimielisyyttä koskevan asian käsittelyyn sovelletaan soveltuvin osin ve si lain 11. luvussa säädettyä hakemusmenettelyä. Vesilain 5. luvun 9 :n Jos ojittamisesta toisen alueella ei sovita, kun nan ympäristönsuojeluviranomainen voi mm. antaa oikeuden johtaa vet tä toisen ojaan, tehdä oja toisen maalle tai ryhtyä puron tai no ron per kauk seen toisen alueella. Oikeus voidaan antaa, jos se tarpeen alu een tarkoituksenmukaista kuivattamista varten tai va hin gol lisen vet ty mi sen tai muun edunmenetyksen estämiseksi. Vesilain 5. luvun 10 :ssa määrätään ojituksen toteuttamisesta toisen alu eel la. Oja on sijoitettava kiinteistön rajalle tai muutoin sel laiseen paik kaan, että siitä aiheutuu kiinteistön omistajalle mah dol li simman vä hän haittaa. Avonaista ojaa, ellei se ole kiinteistön rajalla, ei saa il man omistajan suostumista tehdä erityiseen käyttöön ote tul le alu eel le, eikä salaojitetulle alueelle. Toisen kiinteistön kuivatusta palvelevaa ojaa ei saa perusteettomasti tuk kia tai veden juoksua ojassa estää. Kun oja on tehty toisen alueel le, alueen omistajille voidaan antaa oikeus omalla kus tan nuk sellaan muuttaa ojan asemaa ja suuntaa, jos muutos ei vähennä ojasta saa ta vaa hyötyä eikä aiheuta sanottavaa lisäkustannusta ojituksen hyö dyn saa jal le. Lisätietoja asiasta antaa ympäristönsuojelutarkastaja Paula Malinen, p tai etunimi.sukunimi(at)kajaani.fi. Vs. teknisen johtajan ehdotus: Lupajaosto valitsee edustajat pai kan pääl lä tehtävään tar kas tuk sen, johon kutsutaan vastineen jät tä neet ja muut asianosaiset se kä Peräkylän yksityistien tiekunnan edus tus. Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaosto: Lupajaosto pitää kat selmuk sen paikan päällä klo alkaen.

Kuivatusvesien johtaminen kiinteistön Rantala ( ) kautta

Kuivatusvesien johtaminen kiinteistön Rantala ( ) kautta Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaosto Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaosto 39 15.06.2016 52 31.08.2016 Kuivatusvesien johtaminen kiinteistön Rantala (205-402-15-75) kautta 295/11.01/2015 LUPAJ 39

Lisätiedot

23 17.02.2015 42 19.05.2015

23 17.02.2015 42 19.05.2015 Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 23 17.02.2015 42 19.05.2015 KATSELMUS KIINTEISTÖJEN KOTIRANTA 407-6:44 JA KEMINSEUTU 407-7:52 RAJALLA/LAUSUNTO VAASAN HALLINTO-OIKEUDELLE/VASTINE

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

85 18.08.2015 122 24.11.2015

85 18.08.2015 122 24.11.2015 Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 85 18.08.2015 122 24.11.2015 VESIEN JOHTAMINEN KARPPASENTIELLÄ 818/11.01.01/2014 MELAYMP 18.08.2015 85 Valmistelija ympäristötarkastajat Minna

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TEHTÄVÄT OJITUS- ASIOISSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TEHTÄVÄT OJITUS- ASIOISSA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TEHTÄVÄT OJITUS- ASIOISSA SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä... 1 1.1 Ojituksen käsite vesilaissa... 1 1.2 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen rooli ojitusasioissa... 1 2. Päätösasiat...

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 Ympäristölautakunta 75 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 32/60.602/2013 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 6 30.08.2016 Perusturvalautakunta 4 25.09.2018 Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIAn kuntasopimusten uusiminen ja kuntarhoitus vuosille 2017-2018 / kuntarahoitus

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

(Valmistelija: yhdyskuntatekniikan insinööri Annukka Takalo) - avustus on kilometriperusteinen

(Valmistelija: yhdyskuntatekniikan insinööri Annukka Takalo) - avustus on kilometriperusteinen Tiejaosto 2 19.01.2016 Tekninen lautakunta 6 03.02.2016 Tiejaosto 5 08.02.2016 Tekninen lautakunta 11 16.03.2016 Yksityistieavustusten perusteet 2016 18/10.03.01/2016 Tiejsto 19.01.2016 2 (Valmistelija:

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Päätös ojaa koskevasta erimielisyydestä

Päätös ojaa koskevasta erimielisyydestä Ympäristö- ja rakennuslautakunta 14 20.06.2017 Päätös ojaa koskevasta erimielisyydestä Ympäristö- ja rakennuslautakunta 20.06.2017 14 Ympäristönsuojelutarkastaja Tiina Kemppi 13.6.2017: ASIA Päätös Naantalin

Lisätiedot

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 29 12.03.2015 Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon 114/10.05.01/2015 Kaavoitus-

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 Ympäristölautakunta 72 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 35/60.602/2013 Ympäristölautakunta 72 Asia Hakija

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti petri.maki@ylojarvi.fi, puh. 050 385 1815

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti petri.maki@ylojarvi.fi, puh. 050 385 1815 Ympäristölautakunta 252 30.10.2012 Ympäristölautakunta 145 29.10.2013 Ympäristölautakunta 158 11.11.2014 Ympäristölautakunta 38 17.02.2015 Ympäristön epäsiisteys Ryömäntiellä 746/53.532/2012 YMPLTK 30.10.2012

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Rakennus- ja Rakennus- ja Rakennus- ja 4 06.03.2018 11 08.05.2018 29 11.09.2018 OIKAISUVAATIMUS: TUKITUN OJAN AVAAMISKEHOTUS Rakltk 06.03.2018 4 Asianomainen Hannu Melander omistaa kiinteistön Laakso (kiinteistötunnus

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristövaliokunta Kunnan järjestämään jätehuoltoon liittyminen

Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristövaliokunta Kunnan järjestämään jätehuoltoon liittyminen Ympäristölautakunta 17 01.03.2017 Ympäristölautakunta 35 05.04.2017 Ympäristövaliokunta 7 14.06.2017 Kunnan järjestämään jätehuoltoon liittyminen 51/11.03.02/2017 YMPLTK 01.03.2017 17 Asia ja sen käsittely

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Valmistelija ympäristöpäällikkö Aapo Mäenpää:

Valmistelija ympäristöpäällikkö Aapo Mäenpää: Meri-Lapin Meri-Lapin Meri-Lapin 154 16.12.2014 61 16.06.2015 62 21.06.2016 LUVATON JURVANOJAN PERKAUS, TERVOLA 552/11.01.01/2014 MELAYMP 16.12.2014 154 Meri-Lapin on tehnyt 21.5.2014 päätöksen, jo ka

Lisätiedot

Avustusta haki kaikkiaan 77 tiekuntaa.

Avustusta haki kaikkiaan 77 tiekuntaa. Tekninen lautakunta 29 03.05.2016 Yksityistieavustukset 2016 103/02.05.01/2016 Teknltk 03.05.2016 29Outokummun hallintosäännön mukaan tekninen lautakunta toimii tielau ta kun ta na, jonka tehtävänä on

Lisätiedot

Kiinteistöjen Kallioranta (626-402-38-48) ja Kiviniemi (626-402-38-52) välinen ojariita-asia

Kiinteistöjen Kallioranta (626-402-38-48) ja Kiviniemi (626-402-38-52) välinen ojariita-asia Ympäristölautakunta 30 08.09.2014 Ympäristölautakunta 39 18.11.2014 Kiinteistöjen Kallioranta (626-402-38-48) ja Kiviniemi (626-402-38-52) välinen ojariita-asia 257/11.01/2014 YMPLTK 30 Kiinteistön Kallioranta

Lisätiedot

Martti Luiron vaatimus rakennusvalvontaviranomaisen puuttumisesta naapurin aidan rakentamiseen

Martti Luiron vaatimus rakennusvalvontaviranomaisen puuttumisesta naapurin aidan rakentamiseen Tekninen lautakunta 37 15.08.2016 Martti Luiron vaatimus rakennusvalvontaviranomaisen puuttumisesta naapurin aidan rakentamiseen 1211/56.562/2016 Tekninen lautakunta 37 Martti Luiro on tehnyt 6.6.2016

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE

MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE Ympäristölautakunta 161 06.10.2015 Ympäristölautakunta 222 26.11.2015 MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE

Lisätiedot

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01. Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Lautakunta on päättänyt vapauttamisen periaatteista 23.4.2015 kokouk

Lautakunta on päättänyt vapauttamisen periaatteista 23.4.2015 kokouk Ympäristölautakunta 193 27.10.2015 Ympäristölautakunta 233 15.12.2015 MIRJA JA RAIMO LIETZÉNIN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MIRJA JA RAIMO LIETZÉNIN VALITUKSESTA

Lisätiedot

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa:

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa: Varhaiskasvatus- ja 25 17.03.2016 koulutuslautakunta Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 29 19.04.2016 Virkojen perustaminen ja tuntiopettajien siirtäminen virkoihin 89/01.01.00/2013 VARKOLK 17.03.2016 25

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =.

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =. Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. 1 Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. ------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl. RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen

Lisätiedot

1. Kaikki kaatuu, sortuu August Forsman (Koskimies)

1. Kaikki kaatuu, sortuu August Forsman (Koskimies) olo q» date reliioso olo 7 K (2003) KE2a7 1. Kaikki kaatuu, sortuu uust Forsma (Koskimies) olo 14 olo 21 3 3 3 3 3 3 3 3 Ÿ ~~~~~~~~~~~ π K (2003) KE2a7 uhlakataatti (kuoro) - 2 - Kuula: - 3 - uhlakataatti

Lisätiedot

matsku 2 YHTEEN- JA VÄHENNYSLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS

matsku 2 YHTEEN- JA VÄHENNYSLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS matsku 2 HTEEN- JA VÄHENNSLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS MATSKU 2 Tämän kirjan omistaa: Sisällysluettelo 0 h-tä suu-ri h-tä suu-ri htä suuri 4 1 h-teen-las-ku 0 5 Mi-tä puut-tuu?

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Kaavamääräys RA (loma-asuntoalue) Rakennusten sijoittaminen lomarakennuspaikalla

Kaavamääräys RA (loma-asuntoalue) Rakennusten sijoittaminen lomarakennuspaikalla Rakennuslautakunta 41 28.05.2014 Kunnanhallitus 140 09.06.2014 Rakennuslautakunta 8 04.02.2015 Rakennuslautakunta 29 16.04.2015 Poikkeamispäätös / Markus Sjöholm Rakltk 41 Valmistelija: tekninen johtaja,

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

Ojitusisännöinti ja vesilaki. Ojitusisännöinti ja vesilaki. Pori ja Seinäjoki Vesitalousasiantuntija Ari Sallmén

Ojitusisännöinti ja vesilaki. Ojitusisännöinti ja vesilaki. Pori ja Seinäjoki Vesitalousasiantuntija Ari Sallmén Ojitusisännöinti ja vesilaki Ojitusisännöinti ja vesilaki. Pori ja Seinäjoki 22 23.2.2017 Vesitalousasiantuntija Ari Sallmén Ojittaminen on Ojituksella tarkoitetaan maan kuivattamiseksi taikka muunlaisen

Lisätiedot

Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta

Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta Perusturvalautakunta 53 23.08.2016 Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta 268/02.08.00/2016 PERLJ 23.08.2016 53 Lohjan kaupunki on kilpailuttanut yhteistyössä perusturvakuntayhtymä

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus

Lisätiedot

Lehmon urheilukeskuksen yleisuunnitelman käsittely

Lehmon urheilukeskuksen yleisuunnitelman käsittely Tekninen lautakunta 51 27.05.2014 Lehmon urheilukeskuksen yleisuunnitelman käsittely 412/10.03.01/2013 Tekninen lautakunta 51 Lähtökohdat Tekninen osasto käynnisti syksyllä 2013 Lehmon urheilukeskusta

Lisätiedot

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta)

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta) Yhtymähallitus 54 30.08.2016 Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta 40/05.02.09/2016 Yhtymähallitus 54 Sosiaalihuollon ja lastensuojelun avohuollon ja jälkihuollon tukitoimet

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

KH 225 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 25.5.2015:

KH 225 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 25.5.2015: KAUPUNGINHALLITUS 225 01.06.2015 Poikkeamislupa/Suomen Hyötytuuli Oy 271/10.1003.100300/2015 KH 225 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 25.5.2015: Lausunnonantaja Lausunnonsaaja Hakija Kaavasuunnittelija

Lisätiedot

Kaupunki maksaa välirahana satakymmenentuhatta (110 000) euroa.

Kaupunki maksaa välirahana satakymmenentuhatta (110 000) euroa. 1 Kaupunginhallitus 23.6.2014 liite nro 2 (1/5) VAIHTOKIRJA OSAPUOLET Star Capital Oy, 1933709-2 Atrainpolku 3, 13900 Pekola LUOVUTUKSEN KOHTEET Äänekosken kaupunki, 2045520-5 Hallintokatu 4, 44100 Äänekoski

Lisätiedot

KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :

KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto : KAUPUNGINHALLITUS 173 07.05.2018 Poikkeamislupa/Elenia Oy KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 2.5.2018: Lausunnonantaja Lausunnonsaaja Hakija Kaavasuunnittelija Mathias Holmén Raahen kaupunginhallitus

Lisätiedot

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ.

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ. TIEHALLINTO OTJEH/J/ Tmi,,kjjwv Kirjasto Asiakkuusaapinen on tehty havainnoltistamaan Tiehallinnon johtokunnassa 30.9.2002 hyväksyttyä asiakkuusstrategiaa. Aapista ovat työstäneet Outi Ryyppö, Otti Haavisto,

Lisätiedot

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi Hallitus 87 16.06.2017 VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN RAJOJEN MUUTTAMINEN Hallitus 87 Esittelijä Toimitusjohtaja Raimo Inkinen Valmistelija Johtava lakimies Sari Forsström, p. 050 463 1667 Ehdotuksen perustelut

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat) 32, 33

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat) 32, 33 VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat) 32, 33 Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 23 Kehittämistoimikunta 18.11.2015 AIKA 18.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Kyrön toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 Kunnanhallitus 54 15.02.2016 Kunnanvaltuusto 16 22.02.2016 Kunnanhallitus 179 20.06.2016 MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 KHALL 54 Forssassa pidetään vuoden tauon jälkeen Ra ken na-si sus ta-asu -messut

Lisätiedot

Kunnossapitoavustukset 2015

Kunnossapitoavustukset 2015 Teknisen lautakunnan yksityistiejaosto 10 16.06.2015 Kunnossapitoavustukset 2015 722/10.03.01/2014 YKSTJ 16.06.2015 10 Yksityistieavustuksiin on osoitettu vuoden 2015 talousarviossa 239.080 euroa. Määrärahasta

Lisätiedot

Ilmoitus leirintäaluetoiminnasta, Kerimaan Lomakeskus Oy (lausunto valituksesta hallinto-oikeudelle)

Ilmoitus leirintäaluetoiminnasta, Kerimaan Lomakeskus Oy (lausunto valituksesta hallinto-oikeudelle) Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 43 22.02.2017 59 22.03.2017 Ilmoitus leirintäaluetoiminnasta, Kerimaan Lomakeskus Oy (lausunto valituksesta hallinto-oikeudelle) RAKYL

Lisätiedot

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

Usko, toivo ja rakkaus

Usko, toivo ja rakkaus Makku Lulli-Seppälä sko toivo a akkaus 1. Ko. 1 baitoille viululle alttoviululle a uuille op. kummityttöi Päivi vihkiäisii 9.8.1986 iulu a alttoviulu osuude voi soittaa sama soittaa. Tavittaessa alttoviulu

Lisätiedot

Helka-neiti kylvyssä

Helka-neiti kylvyssä Helkanet kylvyssä Frtz Grunbaum suom. M. A. ummnen Solo Tenor???? m Fred Raymond sov. G. Ventur 2001 Tä män täs tä p Bass Uu m g Wow uu uu uu uu uu uu uu, uu p wow wow wow wow wow wow wow, wow uu wow Mart

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Rautatie on mahdollisuus

Rautatie on mahdollisuus Rautatie on mahdollisuus Pam flet ti Suo men rau ta teis tä ja liikennepolitiikasta Raideryhmä Suomes sa 22.5.2005 Olisi paljon helpompaa ministeriölle, jos RHK suostuisi ottamaan roiston roolin ja ehdottamaan,

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Lausunto asemakaavasta poikkeavasta rakentamisesta/kylli Annikki (MRL )

Lausunto asemakaavasta poikkeavasta rakentamisesta/kylli Annikki (MRL ) Kunnanhallitus 24 19.01.2015 Lausunto asemakaavasta poikkeavasta rakentamisesta/kylli Annikki (MRL 171-173 ) 3624/11.111/2015 KHALL 24 Hakija Nimi Annikki Kylli Osoite Vähämaantie 5, Rakennuspaikka Kunta

Lisätiedot

Jou-lu. jou-lu-kuu-si. kynt-ti-lä. kink-ku. jou-lu-ka-len-te-ri. tont-tu. jou-lu-puk-ki. pa-ket-ti. jou-lu-tort-tu. jou-lu-ko-ris-te.

Jou-lu. jou-lu-kuu-si. kynt-ti-lä. kink-ku. jou-lu-ka-len-te-ri. tont-tu. jou-lu-puk-ki. pa-ket-ti. jou-lu-tort-tu. jou-lu-ko-ris-te. Jou-lu 1. Et-si sa-naa vas-taa-va ku-va. Vä-ri-tä se. jou-lu-kuu-si kynt-ti-lä kink-ku jou-lu-ka-len-te-ri tont-tu jou-lu-puk-ki pa-ket-ti jou-lu-tort-tu jou-lu-ko-ris-te rii-si-puu-ro 2. Vä-rit-tä-mät-tä

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Kiinteistön liittäminen järjestettyyn jätehuoltoon / Tontti 2 1: /54.544/2016 YMPLTK

Ympäristölautakunta Kiinteistön liittäminen järjestettyyn jätehuoltoon / Tontti 2 1: /54.544/2016 YMPLTK Ympäristölautakunta 26 21.02.2017 Kiinteistön liittäminen järjestettyyn jätehuoltoon / Tontti 2 1:164 228/54.544/2016 YMPLTK 10.05.2016 74 Asia Alueellinen jätehuoltoviranomainen kehotti 23.2.2016 kiin

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

Korkein hallinto oikeus. Muu päätös 1440/2014. Muita päätöksiä

Korkein hallinto oikeus. Muu päätös 1440/2014. Muita päätöksiä Korkein hallinto oikeus Muita päätöksiä Etusivu» Päätöksiä» Muita päätöksiä» Muupaatos» Muu päätös 1440/2014 Muu päätös 1440/2014 Moottorikelkkailureitin reittisuunnitelman hyväksymistä Nilsiässä koskeva

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 397 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 113 10.11.2014. Maakauppa Asuntilassa ja Kirkonseudulla / Laatu RN:o 1:422 541/52.

Kaupunginhallitus 397 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 113 10.11.2014. Maakauppa Asuntilassa ja Kirkonseudulla / Laatu RN:o 1:422 541/52. Kaupunginhallitus 397 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 113 10.11.2014 Maakauppa Asuntilassa ja Kirkonseudulla / Laatu RN:o 1:422 541/52.521/2014 KAUPHALL 27.10.2014 397 Kaavoitusinsinööri Seppo Reiskanen

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Sastamalan opiston johtokunta Aika 10.05.2016 klo 17:00-19:00 Paikka Esperi OY Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 9 Pöytäkirjan

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

Yleiskaavoittaja 14.12.2015 15. Hakija [--] Osoite Mahlavuorentie 45 15560 Nastola. Autotalli 21 1 Aitta 15 1

Yleiskaavoittaja 14.12.2015 15. Hakija [--] Osoite Mahlavuorentie 45 15560 Nastola. Autotalli 21 1 Aitta 15 1 Poikkeamislupapäätös, Mahlavuorentie 45 1291/10.102/2015 Päätöksen antopäivä: 22.12.2015 Hakija [--] Rakennuspaikka Kylä Tila RN:o Pinta-ala m² 403 Immilä Mäntyranta 5:40 1900 Osoite Mahlavuorentie 45

Lisätiedot

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa.

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa. Tilapäinen valiokunta 4 13.03.2015 Valtuusto 15 23.03.2015 Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa 23/00.02.04/2015 TILAPVAL 13.03.2015 4 Valtuusto

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Meditaatioita Kristuksen kärsimyksen salaisuudesta

Meditaatioita Kristuksen kärsimyksen salaisuudesta Meditaatioita Kristuksen kärsimyksen salaisuudesta Kirkkokuorolle, baritonisolistille ja uruille Tämä virren 64, kahden Piae Cantiones-laulun ja kolmen evankeliumikatkelman pohjalle rakentuva pieni passiomusiikki

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91.

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91. MUUTOKSENHAKUKIELTO Liikelaitosten johtokunta :t 68, 69, 70, 72, 73, 74, 75, 76 Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91. MUUTOKSENHAKUOHJE

Lisätiedot