KUNNALLISTEKNISTEN TÖIDEN KASVILLISUUDELLE AIHEUTTAMIEN MENETYSTEN ARVIOINTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUNNALLISTEKNISTEN TÖIDEN KASVILLISUUDELLE AIHEUTTAMIEN MENETYSTEN ARVIOINTI"

Transkriptio

1 KUALLISTEKISTE TÖIDE KASVILLISUUDELLE AIHEUTTAMIE MEETYSTE ARVIOITI ARVIOITIPERUSTEET Pihamaiden kasvillisuudella on viihtyvyyttä lisäävä tai taloudellinen merkitys. Se on arvonlisä, jonka menetykset tulee korvata silloin, kun ne aiheutuvat kunnallisteknisistä töistä. Yleensä on kyseessä myös selkeästi taloudellinen menetys, koska kasvien hankinta ja hoito on vaatinut rahallisia uhrauksia. Vaikeampi on arvioida sellaista luonnonvaraista kasvillisuutta, joka on otettu erityiseen hoitoon suoja- ja koristekasvillisuudeksi, mutta jonka hyväksi ei ole uhrattu sanottavia kustannuksia. Lunastustapauksissa tällainen olisi selvintä sisällyttää maapohjan arvoon. Muutoin voi soveltaa luokituksen alempia vaihtoehtoja. Arviointiperusteissa kasvit on sijoitettu eri kunto- ja laatuluokkiin. Koristekasvien luokittelussa on painotettu ympäristötekijöitä, jotka lisäävät viihtyvyyttä. Hyötykasveilla taasen painotetaan hyvään satoon tähtäävää kasvukuntoa ja laatua. Koriste- ja hyötykasvien korvaushintojen laskenta aloitetaan perustamiskustannuksista, joihin luetaan maanparannus-, lannoitus- ja työkustannukset sekä taimien hankintahinta. Taimihintoina käytetään paikallisen taimitarhan lajikohtaisia vähittäismyyntihintoja, jotka sisältävät alv:n 24 %. Perustamispääomaan lisätään vuosittain arvioidut hoitokustannukset ja pääoman korko 1,8 % määrävuosien ajan. Perustamiseen liittyvä pääoman korkolaskenta pysäytetään siihen ajankohtaan, jolloin kasvin katsotaan olevan koristearvoltaan täysikasvuinen tai hyötykasvien kyseessä ollen hyvä satoikä alkaa. Koristepuiden arvo voi vanhetessa vielä lisääntyä, jonka vuoksi ympärysmittalaskelmaa jatketaan pääomakoron lopettamisesta riippumatta. Arvo voi myös heikentyä erilaisten lahovikojen ja ränsistymisen seurauksena. Hyötykasvien hyvän satoiän aikana kasvien arvo pysyy ennallaan, koska sadon katsotaan korvaavan sen tuottamiseen tarvittavat vuosittaiset kustannukset. Elinkaarensa loppuvaiheessa hyötykasvien kunto alkaa heikentyä, joka vähentää niiden arvoa. OHJEELLISET KORVAUKSET Koristepuut Koristepuut ovat muuhun kasvillisuuteen nähden erikoisasemassa, koska puun kasvaminen täyteen kokoonsa kestää useita vuosikymmeniä. Toisaalta on vaikeata arvioida, milloin puu on saavuttanut täyden koristearvonsa. 1

2 Koska koristepuiden lajivalikoima on runsas, ohjearvot on laskettu ns. peruskasville, jonka arvosta muiden lajien korvaus on johdettavissa. Peruskasvina on rauduskoivu, jonka rungonympärysmitta taimitarhasta hankittaessa on 6-8 cm. Taimihintaan lisätään perustamiskustannukset (maanparannus, lannoitus, työkulut). äin saadulle peruspääomalle lisätään alkuvuosille arvioidut hoitokulut ja 1,8 % pääoman korko n vuoden ikään saakka, jolloin koivun arvioidaan saavuttaneen täyden koristearvonsa ja olevan ympärysmitaltaan n. 60 cm. Pääoman korkolaskenta pysäytetään tässä vaiheessa, jolloin voidaan myös todeta onko puun kasvu ja koristearvo lisääntymässä vai vähenemässä. Lisääntyvää koristearvoa varten lasketaan puulle ympärysmitasta euroa/cm hinta. Ympärysmitta-arvo lisää puun arvon nousua pääomakorkoa nopeammin, mikäli puu hyväkuntoisena jatkaa kasvuaan. Toisaalta koristearvo voi myös laskea vuosien kuluessa kunnon heikentyessä. Puulajien välisiä hintaeroja korjataan erillisellä lajikertoimella. Kts. Koristepuiden perustamiskustannusten ja hoidon laskentaperusteet LIITE 1. Arvioitavan yksittäisen puun korvaushinnan määrittelyä varten - mitataan rungon vahvuus metrin korkeudelta - määritellään kasvupaikka- ja kuntokerroin - määritellään sijoitus luokkiin IE III Lopuksi täsmennetään edellisten perusteella saatu taulukkohinta lajikertoimella. TAULUKKO 1. Piha- ja koristekasvien kasvupaikka- ja kuntokertoimen määrittely. Koristearvoluokitus. Luokka Kasvuympäristön ja kasvin kunnon tunnusmerkit Kerroin I E I II III Palkintopiha tai erittäin tärkeä ympäristö. Yksilö rehevä, kaunismuotoinen, erittäin hyvä lajinsa edustaja. Tavallinen, hyvin hoidettu omakotipiha. Yksilö hyväkuntoinen, tyypillinen lajinsa edustaja. Vähemmän hoidettu piha-alue. Lisäksi I luokan vaurioituneet yksilöt. Pihojen luonnonvaraiset yksilöt ja reuna-alueet. Lisäksi ränsistyneet ja hoitamattomat yksilöt, huonot lajinsa edustajat. Voidaan käyttää myös I E luokan ympäristössä. 1,00 5 0,75 1,00 0,50 0,75 0 0,50 2

3 TAULUKKO 2. Piha- ja koristepuiden ohjeelliset, keskimääräiset korvaukset. Ohjearvot laskettu rauduskoivulle (peruskasvi). Kts. ohjeteksti sivu 1-2. Perustaulukko sisältäen kasvupaikka- ja kuntokertoimet. Rungon vahvuus cm metr. kork. IE 1,00 5 I 0,75 1,00 II 0,50 0,75 r.y.m ,05 87,56 52,54 70,05 35,03 52, ,76 94,70 56,82 75,76 37,88 56, ,12 96,40 57,84 77,12 38,56 57, ,95 103,69 62,21 82,95 41,48 62, ,44 105,55 63,33 84,44 42,22 63, ,41 113,01 67,81 90,41 45,21 67, ,04 115,05 69,03 92,04 46,02 69, ,14 122,68 73,61 98,14 49,07 73, ,90 124,88 74,93 99,90 49,95 74, ,70 127,13 76,28 101,70 50,85 76, ,53 129,41 77,65 103,53 51,77 77, ,40 131,75 79,05 105,40 52,70 79, ,29 134,11 80,47 107,29 53,65 80, ,23 136,54 81,92 109,23 54,62 81, ,19 138,99 83,39 111,19 55,60 83, ,19 141,49 84,89 113,19 56,60 84, ,23 144,04 86,42 115,23 57,62 86, ,30 146,63 87,98 117,30 58,65 87, ,42 149,28 89,57 119,42 59,71 89,57 III 0 0, , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,71 Jatkuu rungon ympärysmitta-arviointimenetelmällä, jossa yksi cm = 5,97 euroa tai r.y.m. cm = 1,90 euroa. Rungon vahvuus cm metr. kork. r.y.m IE 1, ,10 223,88 238,80 298,50 298,50 373,13 358,20 447,75 417,90 522,38 477,60 597,00 I 0,75 1,00 134,33 179,10 179,10 238,80 223,88 298,50 268,65 358,20 313,43 417,90 358,20 477,60 II 0,50 0,75 89,55 134,33 119,40 179,10 149,25 223,88 179,10 268,65 208,95 313,43 238,80 358,20 III 0 0, , , , , , ,80 3

4 TAULUKKO 3. Yleisempien puulajien lajikertoimet. Tieteellinen lajinimi LEHTIPUUT: Acer platanoides -- Faassen s Black Aesculus hippocastanum Alnus glutinosa Betula pendula - f. bircalensis - Dalecarlica Fraxinus exelsior - pensylvanica Malus baccata - "Hyvingiensis" - risteymiä Populus balsamifera -- "Hortensis" - x berolinensis - suaveolens Pyramidalis - tremula -- " Erecta" Prunus padus -- Colorata - sargentii - virginiana Quercus robur Suomenkielinen/ ruotsinkielinen nimi metsävaahtera skogslönn hurmevaahtera blodlönn hevoskastanja hästkastanj tervaleppä klibbal rauduskoivu vårtbjörk pirkkalankoivu birkalabjörk taalainkoivu ornäsjöbjörk saarni ask punasaarni röd ask marjaomenapuu bärapel rautatienomenap. hängapel koristeomenapuu äppelträd palsamipoppeli balsampoppel kartanopoppeli bals.pop.hortensis berliininpoppeli berlinerpoppel kartiopoppeli säröpoppel metsähaapa asp pylväshaapa pelarasp tuomi/ hägg purppuratuomi purpurhägg rusokirsikka bergkörsbär virginiantuomi virginiahägg tammi/ ek Korkeus m Ikä v Kasvukeski- maks. keski- maks. nopeus arvo arvo 1) M MH-M MH E E MH MH Lajikerroin 1,5 1,1 1,0 1,4 1,8 1,5 1,6 1,5 1,6 4

5 Tieteellinen lajinimi Suomenkielinen/ ruotsinkielinen nimi Korkeus m Ikä v Kasvukeski- maks. keski- maks. nopeus arvo arvo 1) Lajikerroin Salix caprea Salix caprea "Pendula" Salix fragilis -- Bullata -- Sibirica Sorbus aucuparia -- Granatnaja" -- Pendula - hybrida - intermedia Tilia cordata - x vulgaris Ulmus glabra raita sälg riipparaita hängvide salava/knäckepil terijoensalava bollpil hopeasalava silverpil kotipihlaja/ rönn makeapihlaja sötrönn riippapihlaja hängrönn suomenpihlaja finnoxel ruotsinpihlaja oxel metsälehmus skogslind puistolehmus parklind vuorijalava skogsalm MH 500 MH 1,1 1,0 1,4 1,4 1,1 HAVUPUUT: Abies balsamea - concolor - sibirica Juniperus communis "Suecica" Larix desidua - sibirica Picea abies - omorika - pungens Clauca Picea mariana palsamipihta balsamgran harmaapihta coloradogran siperianpihta pichtagran pilarikataja pelaren eur.lehtikuusi europeisk lärk siper.lehtikuusi sibirisk lärk kuusi gran serbiankuusi serbiskgran hopeakuusi blågran mustakuusi svartgran H H MH H MH MH H MH 1,7 1,8 1,7 1,5 1,4 1,7 1,9 1,8 5

6 Tieteellinen lajinimi Pinus cembra - peuce - sylvestris Pseudotsuga menziesii Thuja occidentalis -- Fastigiata Tsuga canadiensis Suomenkielinen/ ruotsinkielinen nimi sembramänty cembratall makedonianmänty makedonisk tall mänty / tall douglaskuusi douglasgran kanadantuija kanadensisk tuja pilarituija pelartuja kanadanhemlokki hemlock Korkeus m Ikä v Kasvukeski- maks. keski- maks. nopeus arvo arvo 1) H H MH H H Lajikerroin 1,6 1,7 1,4 1,6 1,5 1,4 1) Kasvunopeus: E = erittäin nopea H = hidas = nopea MH = melko hidas M = melko nopea Lähde Ylätalo M. : Viherrakentamisen puuvartiset kasvit. Puutarhatieteenlaitos 1977/67 TAULUKKO 4. Lajivalinnan, kasvutilan riittävyyden, lisäkasvun, hoidon ja vioittumien vaikutus piha- ja koristepuiden arvoon. %-taulukko Puun arvo% *) Laji valinta Kasvutila Lisäkasvu Hoito Vioittumia (runko, latvus, juuristo) 100 hyvä riittävät etäisyydet hyvä hyvä ei ole ei sanottavia vähän liian ahdas keskimääräinen laiminlyöty, vähän hoitovikoja vähän alle 15 %, hoidolla parannettavia ei sanottavia liian ahdas vähän huonompi laiminlyöty, sairas, hoitovikoja vaikeasti parannettava (20-25%) 50 virheitä välit liian pienet heikko enemmän hoitovikoja kuin edellä vaikeasti vioittunut (30%) karkeita virheitä välit aivan liian pienet erittäin heikko hoitamaton, kovin vaikeita pahoja hoitovikoja vioittumia (35-40%) 0-20 täysin sopimaton *) täydestä arvosta kelvoton menestymiseen ei kasva hoitamaton, ei kasvuedellytyksiä edellistä huonompi (yli 40%) 6

7 Koristepensaat ja köynnöskasvit Koristepensailla ja köynnöskasveilla voidaan katsoa olevan koristearvoa miltei istutuksesta lähtien, joten kustannusten laskenta-ajaksi riittää melko lyhyt ajanjakso. Tämä aika riippuu kullekin kasvilajille tyypillisen kokonaiskoon sekä myyntikoon suhteesta. LIITTEESSÄ 2 on laskettu koristepensaiden ja köynnöskasvien keskimääräiset jälleenhankintakustannukset. TAULUKKO 5 osoittaa erilaisista pensaista ja köynnöskasveista maksettavaksi suositeltavat korvaukset. Lopullista korvausta arvioitaessa huomioidaan kasvuympäristö ja kasvin koko. Edellä mainitut korvausperusteet on laskettu yhteen taulukossa nro 5. Puolikasvuisilla pensailla ja köynnöksillä ymmärretään laskelmassa 1-4 vuotiaita ja täysikasvuisilla 5-10 vuotiaita kasviyksilöitä. Hinnat edellyttävät terveitä, hyväkuntoisia kasveja. Vanhemmiten pensaat alkavat usein ränsistyä, jolloin niiden arvo laskee. TAULUKKO 5. Koristepensaiden ja köynnöskasvien ohjeelliset, keskimääräiset korvaukset euroa/kpl. Yleisimmät koristepensaat, köynnöskasvit ja puistoruusut: kasvin kehitysvaihe IE 1,00 5 I 0,75 1,00 II 0,50 0,75 III 0 0,50 taimistokoko puolikasvuinen täysikasvuinen 14,19 17,74 22,46 28,08 32,82 41,03 10,64 14,19 16,85 22,46 24,62 32,82 7,10 10, ,85 16,41 24,62 0 7, ,41 Peruskasvina on unkarinsyreeni, Syringa josikaea. Hinnaltaan sitä kalliimpien lajien korvaukset määritellään lajikertoimella. Tieteellinen nimi suomalainen nimi kerroin Amelanchier laevis sirotuomipihlaja 1,5 Daphne mezereum näsiä 2,4 Elaeagnus commutata hopeapensas 1,4 Euonymus europaeus euroopansorvarinpensas 1,5 Hippophae rhamnoides tyrni 1,7 Hydrangea arborescens pallohortensia Hydrangea paniculata syyshortensia 1,1 Kolkwitzia amabilis kellokuusama Laburnum alpinum kultasade 1,5 Mahonia aquifolium mahonia Prunus tenella kääpiömanteli 2,0 Prunus triloba ruusumanteli 2,0 Rhododendron Catawbiense-hybr. puistoalppiruusu 2,5 Rhododendron, pun. ja valk. nimilajikkeet 2,5 7

8 Tieteellinen nimi suomalainen nimi kerroin Rhododendron japonicum japaninatsalea 2,7 Stephanandra incisa seppelvarpu 1,0 Syringa josikaea alba valkea unkarin syreeni Syringa vulgaris alba valkea pihasyreeni Syringa vulgaris-hybr. jalosyreenit 2,1 Viburnum sargentii rusoheisi 1,1 Köynnökset: Actinidia kolomikta kiinanlaikkuköynnös Aristolochia macrophylla piippuköynnös 1,9 Celastrus orbiculatus japaninkelasköynnös Clematis kärhöt, yleisimmät 1,1 Hydrangea petiolaris köynnöshortensia Lonicera kuusamat, yleisimmät 1,1 Pensasmaiset havukasvit: Juniperus katajat 1,9 Microbiota decussata tuivio 1,6 Picea abies idifor pesäkuusi 2,4 Pinus mugo vuorimänty 1,8 Taxus cuspidata japaninmarjakuusi 2,8 Taxus media "Hicksii" kartiomarjakuusi 2,8 Thuja occidentalis Globosa pallotuija 2,1 Ruusut: Köynnösruusut ja puistoruusut sopivat yleistaulukkoon. Peruskasvia kalliimpien korvaukset määritellään lajikertoimella. Tertturuusuja ja isokukallisia ruusuja saa 2-3 kpl taulukkohinnoilla, joten niissä käytetään alenevaa kerrointa, kerroin 0,5. Pensasaidat Leikatut pensasaidat arvioidaan aidan korkeuden, kasvupaikan ja kunnon perusteella samalla tavoin kuin puiden ja pensaiden kohdalla, vrt. taulukko 1. Kuusiaita antaa ympärivuotisen vihreyden ja täydellisen suojan, mutta kehittyy alkuvaiheissaan hitaammin kuin lehtipensasaita. Perustamiskustannuksiin on lisätty hoitokustannus ja pääoman korko 1,8 % kuusiaidalla 20 vuoden ja lehtipensasaidalla 15 vuoden ajalta. Tällöin aidan arvioidaan saavuttaneen 200 cm:n korkeuden ja täyttävän hyvin koriste- ja suojavaatimukset. Suurempi korkeus vaikeuttaa hoitotyötä, hoitamattomuus vähentää aidan arvoa. Erittäin hyvin hoidetulle korkealle kuusiaidalle, joka joudutaan leikkaamaan telineiltä, voi lisätä hintaan 0,56 euroa/neliömetri. Pensasaitojen laskentaperusteet, kts. LIITE 3. 8

9 TAULUKKO 6 Hoidettujen ja leikattujen pensasaitojen ohjeelliset, keskimääräiset korvaukset euroa/ jm. Lehtipensasaita/ Ohjearvot laskettu orapihlajataimille, kts. Liite 3. Aidan korkeus leikattuna cm IE 1,00 5 I 0,75 1,00 II 0,50 0,75 III 0 0, ,58 20,73 19,02 23,78 21,54 26,93 24,15 30,19 26,86 33,58 29,67 37,09 32,58 40,73 35,60 44,50 38,72 48,40 12,44 16,58 14,27 19,02 16,16 21,54 18,11 24,15 20,15 26,86 22,25 29,67 24,44 32,58 26,70 35,60 29,04 38,72 8,29 12,44 9,51 14,27 10,77 16,16 12,08 18,11 13,43 20,15 14,84 22,25 16,29 24,44 17,80 26,70 19,36 29,04 0 8,29 0 9, , , , , , , ,36 Kuusiaita Aidan korkeus leikattuna cm IE 1,00 5 I 0,75 1,00 II 0,50 0,75 III 0 0, ,03 26,29 26,32 32,90 32,00 40,00 38,10 47, ,64 44,65 55,81 48,10 60,13 51,68 64,60 55,39 69,24 59,40 74,25 63,42 79,28 67,43 84,29 15,77 21,03 19,74 26,32 24,00 32,00 28,58 38,10 30, ,49 44,65 36,08 48,10 38,76 51,68 41,54 55,39 44,55 59,40 47,57 63,42 50,57 67,43 10,52 15,77 13,16 19,74 16,00 24,00 19,05 28,58 20,66 30,98 22,33 33,49 24,05 36,08 25,84 38,76 27,70 41,54 29,70 44,55 31,71 47,57 33,72 50, , , , , , , , , , , , ,72 Vapaasti kasvavat pensasaidat (aidanteet) arvioidaan 1 pensas/ jm. Katso TAULUKKO 5, koristepensaiden korvaukset euroa/ kpl. Hinnat edellyttävät, että aita menetetään kokonaan. Osavaurioiden %-korvaukset, katso TAULUKKO 4. Aidanteet ovat vapaasti kasvavia pensasaitoja. iille määritetään juoksumetrikohtainen hinta, joka on jonkin verran alempi kuin istutettaessa sama kappalemäärä pensaita erikseen. Ohjearvoksi esitetään yhden pensaan hankintakustannusta juoksumetriä kohti. 9

10 Monivuotiset kukat, kukkasipulit ja ryhmäruusut Monivuotiset kukat saavuttavat koristearvonsa yleensä pian istutuksen jälkeen, joten niille ei ole syytä laskea lisäkustannuksia paria vuotta pidemmältä ajalta. Yleisenä sääntönä voidaan pitää, että korvaushinnaksi soveltuu taimen hankintahinta kaksinkertaisena. Tällä tarkoitetaan vähittäismyyntihintaa, joka tarkistetaan kulloinkin voimassa olevasta taimihinnastosta. Kaksinkertainen hinta pitää sisällään perustamis- ja hoitokustannukset. Yhtenäiset taimiryhmät voidaan arvioida pinta-alan perusteella käyttäen lajeille ominaisia istutusetäisyyksiä kappalemäärän selvittämiseksi. Yhden neliömetrin taimitarve eri etäisyyksiä käytettäessä Rivi- taimiväli riveissä väli cm Korvausta määriteltäessä otetaan huomioon kasvupaikka- ja kuntotekijät, vrt. TAULUKKO 1 HYÖTYKASVIT Hyötykasvien kuntoluokittelu poikkeaa hieman koristekasvien vastaavasta kasvupaikka- ja kuntoluokituksesta. Koristekasveilla painotus on ympäristötekijöillä, hyötykasveilla hyvään satoon tähtäävällä kasvukunnolla ja laadulla. Hyötykasvit on tässä mielessä arviointityön helpottamiseksi ryhmitelty kolmeen luokkaan, joita voidaan nimittää laatuluokiksi. TAULUKKO 7. Hyötykasvien kuntokertoimien määrittely. Laatuluokat. Laatu Hyötykasvien kunnon tunnusmerkit Kerroin luokka I Terveet, hyväkuntoiset yksilöt, tyypilliset lajinsa edustajat 0,75 1,00 II Jonkin verran vaurioituneet, vähemmän hoidetut, virheelliset ja heikompikuntoiset 0,50 0,75 lajinsa edustajat III Ränsistyneet ja hoitamattomat yksilöt, 0,00 0,50 huonot lajinsa edustajat 10

11 Hedelmäpuut LIITTEESSÄ 4 on laskettu yksittäiselle hedelmäpuulle perustamiskustannus sekä nuoren taimen hoitokustannukset kotipuutarhaviljelmillä. Koska luumu- päärynä- ja kirsikkapuiden vähittäismyyntihinnat ovat hieman kalliimmat kuin omenapuiden, on omenapuun taimihinta nostettu samalle tasolle. Pääomakorko 1,8 % lisätään kustannuksiin satoikään saakka, tässä arviossa 7 vuoden ikään. Hyötyviljelyssä on periaatteena, että tuotto korvaa kustannukset, joten vain peruskustannukset korkoineen maksetaan ja korvaus pysyy samana koko hyvän satoiän ajan. Jos satoa tuottava kasvi poistetaan, poistuvat myös sadon tuottamisesta aiheutuvat menot. Saamatta jääviä, tulevia satoja ei siten myöskään korvata. TAULUKKO 8. Hedelmäpuiden ohjeelliset, keskimääräiset korvaukset euroa/kpl laatuluokittain. I II III kasvuvaihe 0,75 1,00 0,50 0,75 0 0,50 istutusvuosi 34,38 45,84 22,92 34, ,92 kasvukausi (1 3v) 40,99 54,65 27,33 40, ,33 nouseva sato (4 6v) 51,69 68,92 34,46 51, ,46 hyvä sato (7 15v) 56,41 75,21 37,61 56, ,61 laskeva sato (16 20v) 42,33 56,44 28,22 42, ,22 Satoiän voidaan katsoa jatkuvan keskimäärin vuoden ikään, jonka jälkeen tuottava ja tarkoituksenmukainen puutarhaviljely edellyttäisi puun poistamista ja uudisistutusta. uorennusleikkauksilla satoikää voidaan kuitenkin pidentää. Marjapensaat Kotipuutarhojen perinteiset marjapensaat; puna-, valko-, viher- ja mustaherukat sekä karviainen, ovat vähittäishinnoiltaan melko lähellä toisiaan. LIITTEEÄ 5 olevissa laskelmissa on herukoiden hinnat nostettu karviaisen tasalle, joka on paikallisessa taimitarhassa hieman kalliimpi. Uudempia ja hinnaltaan kalliimpia ovat marjaaronia ja pensasmustikka, joiden hinnat on mainittu erikseen. TAULUKKO 9. Marjapensaiden ohjeelliset, keskimääräiset korvaukset euroa/kpl laatuluokittain. I II III kasvuvaihe 0,75 1,00 0,50 0,75 0 0,50 istutusvuosi 9,56 12,74 6,37 9,56 0 6,37 kasvukausi (1 2v) 11,69 15,58 7,79 11,69 0 7,79 nouseva sato (3 4v) 16, ,70 16, ,70 hyvä sato (5 10v) 18,60 24,80 12,40 18, ,40 laskeva sato (11v >) 13,95 18,60 9,30 13,95 0 9,30 11

12 Mustaherukkapensas tuottaa hyviä satoja arviolta 10-vuotiaaksi, karviainen 12-vuotiaaksi ja punaherukka 14-vuotiaaksi. Tuottokunnon laskiessa näiden vuosien jälkeen käytetään alenevaa asteikkoa. Vrt. TAULUKKO 7, laatuluokitus. Marja-aronia, vertailuhinta luokassa I kertoimella 1,00: istutusvuosi 13,40 euroa, kasvukausi 16,26 euroa, nouseva sato 22,09 euroa, hyvä satoikä 25,52 euroa ja laskeva sato 19,14 euroa. Pensasmustikka, vertailuhinta luokassa I kertoimella 1,00: istutusvuosi 18,47 euroa, kasvukausi 21,42 euroa, nouseva sato 27,44 euroa, hyvä satoikä 31,06 euroa ja laskeva sato 23,30 euroa. Vadelmat Vadelmat arvioidaan rivi- tai neliömetreittäin. LIITTEESSÄ 6 esitetty hankintakustannusarvio lähtökohtana saadaan kotipuutarhan hoidetuille vadelmaviljelmille TAULUKOSSA 10 esitetyt ohjekorvaukset. Keltainen vadelma ja karhunvatukka ovat lähtöhinnoiltaan kalliimpia, joten ne on mainittu erikseen kappalehinnoin. TAULUKKO 10. Vadelmapensaiden ohjeelliset, keskimääräiset korvaukset laatuluokittain. I II III kasvuvaihe 0,75 1,00 0,50 0,75 0 0,50 a) istutusvuosi 3,47 4,62 2,31 3,47 0 2,31 kasvukausi (1 2v) 6,06 8,08 4,04 6,06 0 4,04 hyvä satoikä (3 10v) 8,85 11,80 5,90 8,85 0 5,90 b) istutusvuosi 5,77 7,69 3,85 5,77 0 3,85 kasvukausi (1 2v) 8, ,60 8,40 0 5,60 hyvä satoikä (3 10v) 17 15,03 7, ,52 a) euroa/neliömetri b) euroa/rivimetri Edellä on arvioitu taimien istutusväleiksi 0,5-0,6 metriä rivivälien ollessa 1,7 metriä. Tiheys on tällöin n. 2 kpl rivimetrillä ja 1 kpl neliömetriä kohden. Satoikä kestää n. 10 vuotta. Villiintynyttä tai muuten heikkokuntoista ja huonosti hoidettua vadelmikkoa arvioitaessa käytetään alempia laatuluokkia. Keltainen vadelma Fallgold euroa/kpl luokassa I kertoimella 1,00: istutusvuosi 10,57 euroa, kasvuvaihe 14,13 euroa ja hyvä satoikä 18,08 euroa. Karhunvatukka Bedfort Giant euroa/kpl luokassa I kertoimella 1,00: istutusvuosi 17,17 euroa, kasvuvaihe 20,85 euroa ja hyvä satoikä 25,04 euroa. 12

13 Mansikat Mansikat arvioidaan joko neliömetreittäin tai kappaleittain. LIITTEESSÄ 7 esitetyissä laskelmissa on istutusmääränä 360 kpl:tta aaria kohden. Taimikustannukset on laskettu kokonaan ostotaimille, itse lisätyn taimimateriaalin voi arvioida laskevan perustamisen pääomakustannuksia. TAULUKKO 11. Mansikan ohjeelliset, keskimääräiset korvaukset laatuluokittain. I II III kehitysvaihe 0,75 1,00 0,50 0,75 0 0,50 a) istutusvuosi 4,88 6,50 3,25 4,88 0 3,25 satoikä 5,26 7,01 3,51 5,26 0 3,51 b) istutusvuosi 6 1,81 0, ,91 satoikä 1,46 1,95 0,98 1,46 0 0,98 a) euroa/neliömetri b) euroa/kpl Mansikka tuottaa satoa 4-5 vuotta. Yli-ikäistä tai muutoin heikkotuottoista ja huonosti hoidettua viljelmää arvioitaessa käytetään vastaavasti alempia laatuluokkia. Hoitokustannus ja pääomakorko (1,8 %) on lisätty vain yhdelle vuodelle istutuksen jälkeen. Hyvä satoikä alkaa toiselta vuodelta, jolloin sato korvaa kulut pääomakorkoineen. Kuukausimansikka ja ahomansikka ovat joillakin taimitarhoilla myynnissä. iiden korvaushintana voitaneen käyttää vähittäishintaa kaksinkertaisena, euroa/kpl luokassa I kertoimella 1,00: kuukausimansikka Alexandra ja Rügen 2,92 euroa/kpl ahomansikka Minja 2,30 euroa/kpl Raparperi, ruohosipuli, parsa, monivuotiset maustekasvit. Korvaushintoina voitaneen käyttää taimitarhojen vähittäismyyntihintoja kaksinkertaisina, euroa/kpl luokassa I kertoimella 1,00: raparperi Victoria 6,62 euroa/kpl ruohosipuli 2,98 euroa/nippu (10 cm:n ruukussa) parsa 6,90 euroa/kpl piparjuuri 2,50 euroa/kpl 13

14 SOVELLUTUSOHJEITA Siirtokelpoisuus. Rahakorvauksen vaihtoehtona voidaan erikoistapauksessa siirtää kasveja uuteen kasvupaikkaan, mikäli siihen on edellytyksiä. Siirrettäviä kasveja pitää yleensä leikkaamalla typistää, ajankohdan tulee olla uudelleenistutukselle sopiva ja siirtopaikan sijaittava lähellä. Erityisesti lehtipensasaitojen siirtäminen saattaa onnistua kohtalaisen hyvin alasleikkauksen avulla. Jos kaupunki suorittaa siirtämisen, rajoitetaan kaupungin vastuu siirtotyöhön. Harvinaisten lajien ja erikoisuuksien arviointi. Arviointia varten on tarkistettava lajin taimihinta ja verrattava sitä ohjeellisten korvausten pohjana olevaan taimihintaan. Korvaushintaan voidaan tehdä tarpeellinen korjaus. Poikkeavien korjausten tulee perustua tositteisiin tai muiden luotettavien selvitysten pohjalta laskettuihin todellisiin kustannuksiin. Puutarhan koko. Pienpuutarhan, kotipihan tai kotipuutarhan kasvillisuuden korvaamisessa on näissä perusteissa käytetty arviointien lähtökohtana kasvien ja tarvikkeiden vähittäismyyntihintoja arvonlisäveroineen. Puistomaisilla viheralueilla tai varsinaisilla puutarhaviljelmillä ovat tarvikemäärät ja pinta-alat suurempia, jolloin on voitu hyödyntää tukkuhintoja hankinnoissa ja tehokkaita koneita työssä. Tällöin myös kustannukset yhtä kasviyksilöä kohden ovat huomattavasti pienempiä. Ammattiviljelmien kustannuksista on tarvittaessa saatavissa tarkkoja laskelmia mm. Hedelmän ja Marjanviljelijät ry:ltä. Koristepuina käytetyt hedelmäpuut. Arvioidaan koristearvonsa perusteella. Haaroittunut runko, rinnakkain toisissaan kiinni tai tiiviissä ryhmässä kasvavat puut luetaan arvioinnissa yhdeksi puuksi, varsinkin jos niiden latvukset muodostavat yhden kokonaisuuden. Puun koko määritellään vahvimman rungon perusteella. Ohjearvojen tarkistus hintatason muuttuessa. Kasvien perustamis- ja hoitokustannusten rakennetta tarkasteltaessa havaitaan, että ohjearvoja voidaan merkittävää virhettä tekemättä tarkistaa joidenkin vuosien ajan elinkustannus- ja rakennuskustannusindeksiä seuraamalla. Ensisijaisesti tulee kuitenkin seurata taimihintojen kehitystä. 14

15 LIITE 1 KORISTEPUIDE KESKIMÄÄRÄISET PERUSTAMISKUSTAUKSET JA JÄLLEEHAKITA-ARVO MUODOSTUMIE Perustamiskustannukset euroa/kpl - maanparannus (kasvuturve 50 l, 5,38 euroa/ 85 l) 3,16 - lannoitus (Puutarhan syksy 0,1 kg, 21,93 euroa/10 kg) 0,22 - tukiseiväs (2 kpl á 2,95 euroa) 5,90 - sidontanauhaa 2m (10m tervasid.nauh. 6,90 eur.) 8 - työkustannus (0,5 h, 13,38 euroa/h) 6,69 17,35 Taimikustannus (rauduskoivu r.y.m. 6-8 cm) 48,33 48,33 Hoitokustannus (alkuvuodet ja myöhemmin tarvittaessa yhteensä 5 kertaa) - rikkakasvien torjunta (kemiall. torjunta-aine 1 x kesä) 0,14 - lannoitus (Puutarhan kevät 0,1 kg, 21,60 euroa/10 kg) 0,22 - työkustannus (myös kastelu, tukiseipäiden poisto 0,3 h, 13,38 euroa/h) 4,01 4,37 Yhteensä euroa/kpl 70,05 Rungon vahvuus Perustamiskustannus 17,35 euroa mitattuna 1 m Taimikustannus 48,33 euroa korkeudelta Hoitokustannus 4,37 euroa cm r.y.m. korvaus euroa *) hoitokustannukset ,05 *) yht. 5 kertaa ,76 *) ,12 1,8 % vuotuinen ,95 *) korko lisättynä ,44 -kokoon 20 cm ,41 *) saakka , ,14 *) , , ,53 jne. jatkuu tällaisena -kokoon 20 cm saakka, josta siirrytään ympärysmitta-arvomenetelmään 15

16 LIITE 2 KORISTEPESAIDE JA KÖYÖSKASVIE KESKIMÄÄRÄISET HAKITAKUSTAUKSET Perustamiskustannukset euroa/kpl - maanparannus (kasvuturve 10 l ist. kuoppaan, 5,38 euroa/ 85 l) 0,63 - lannoitus (Puutarhan syksy 0,1 kg, 21,93 euroa/10 kg) 0,22 - työkustannus (0,15 h, 13,38 euroa/h) 2,01 2,86 Taimikustannus - vertailukasvina unkarinsyreeni, Syringa josikaea, 3-5 versoa Hoitokustannus - rikkakasvien torjunta (2 x kesä) 0,28 - lannoitus (Puutarhan kevät 0,05 kg, 21,60 euroa/10 kg 0,11 - työkustannus (0,1 h, 13,38 euroa/h) 4 1,73 Pensaan kasvuvaihe euroa/kpl Istutusvuosi 14,19 1 v 16,20 puoli- 2 v 18,25 kasvuinen 3 v 20,34 4 v 22,46 5 v 24,19 6 v 25,91 täysi- 7 v 27,64 kasvuinen 8 v 29,36 9 v 31,09 10 v 32,82 Vertailukasvia kalliimpien lajien hinnat euroa/kpl määritellään lajikertoimella. Pääoman korko 1,8 %:a on lisätty 1-4 vuosille. 16

17 LIITE 3 PESASAITOJE KESKIMÄÄRÄISET HAKITAKUSTAUKSET Perustamiskustannukset euroa/jm - maanparannus (kasvuturve 50 l, 5,38 euroa/ 85 l) 3,16 - lannoitus (Puutarhan syksy 0,1 kg, 21,93 euroa/10 kg) 0,22 - työkustannus (0,18 h, 13,38 euroa/h) 2,41 5,79 Taimikustannus 4 kpl/ jm - lehtipensas (aitaorapihlaja cm, 26,97 euroa / 10 kpl ) 10,79 10,79 - havupensas (kuusi cm, 381,00 euroa/ 100 kpl) 15,24 15,24 Hoitokustannus - rikkakasvien torjunta, lannoitus, työkustannuksia 2,5 min/jm, 13,38 euroa/h 0,56 euroa / jm - leikkaaminen, työkustannuksia 1,5 min/m, 13,38 euroa/h) 0,33 euroa / m - leikkaaminen telineeltä 2,5 min/m, 13,38 euroa/h) 0,56 euroa / m Lehtipensasaita (leikkaus, muut työt, korko) Kuusiaita korkeus cm euroa/ jm korkeus cm euroa/ jm , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,99 jne jne Pääoman korko 1,8 %:a lisätään vuoden ajan (n. 200 cm kork.). 17

18 LIITE 4 HEDELMÄPUIDE KESKIMÄÄRÄISET HAKITAKUSTAUKSET Perustamiskustannukset euroa/kpl - maanparannus (kasvuturve 30 l, 5,38 euroa/ 85 l) 1,90 - kalkitus (0,3 kg rak.kalkki, 10,78 euroa/10 kg) 0,32 - lannoitus (Puutarhan syksy 0,1 kg, 21,93 euroa/10 kg) 0,22 - rungon suojaspiraali 90 cm 1,60 - työkustannus (0,3 h, 13,38 euroa/h) 4,01 - exel lask.ohjelman pyöristys 0,01 eur. 0,01 8,06 Taimikustannus - omenapuu I 30,63 euroa 34,30 34,30 - päärynäpuu I 34,30 euroa - luumupuu I 32,63 euroa - kirsikkapuu I 32,63 euroa Hoitokustannus (istutusvuosi + alkukasvatus, 3 v) - rikkakasvien torjunta (2 x alustat/kesä) 0,28 - tuholaistorjunta (2 x kesä, kirvat, punkit) 0,28 - oksien taivutuskoukut (rautalangasta) 0,24 - työkustannus (0,2 h, 13,38 euroa/h) 2,68 3,48 Hoitokustannus (nousevan sadon kausi, 3 v) - rikkakasvien torjunta (2 x alustat/kesä) 0,28 - tuholaistorjunta (2 x kesä, kirvat, punkit) 0,28 - oksien taivutus narulla 0,24 - lannoitus (Puutarhan kevät 0,1kg, 21,60 euroa/10 kg) 0,22 - työkustannus (0,2 h, 13,38 euroa/h) 2,68 3,70 Puun ikä euroa/k ist.v 45,84 1 v 50,20 2 v 54,65 Vanhojen puiden korvaus 3 v 59,18 laatuluokituksen mukaisesti 4 v 64,00 (laskeva sato 16 v eteenpäin). 5 v 68,92 6 v 73, v 75,21 Pääoman korko 1,8 %:a on lisätty 1-7 vuosille. 18

19 LIITE 5 MARJAPESAIDE KESKIMÄÄRÄISET HAKITAKUSTAUKSET Perustamiskustannukset euroa/kpl - maanparannus (kasvuturve 20 l, 5,38 euroa/ 85 l) 7 - kalkitus (0,2 kg rak.kalkki, 10,78 euroa/10 kg) 0,22 - lannoitus (Puutarhan syksy 0,05 kg, 21,93 euroa/10 kg) 0,11 - työkustannus (0,2 h, 13,38 euroa/h) 2,68 - exel lask.ohjelman pyöristys -0,01 eur. -0,01 4,27 Taimikustannus - mustaherukka 8,20 euroa 8,47 8,47 - punaherukka 7,73 euroa - karviainen 8,47 euroa Hoitokustannus (1 2 v) - rikkakasvien torjunta (kemiall.torjunta-aine, 2 x kesä) 0,28 - tuholaistorjunta (2 x kesä, kirvat ja punkit) 0,28 - työkustannus (0,15 h, 13,38 euroa/h) 2,01 2,57 Hoitokustannus (3 4 v) - rikkakasvien torjunta (kemiall.torjunta-aine, 1 x kesä) 0,14 - tuholaistorjunta (2 x kesä, kirvat ja punkit) 0,28 - lannoitus (0,05 kg Puutarhan kevät, 21,60 euroa/10 kg) 0,11 - työkustannus (0,15 h, 13,38 euroa/h) 2,01 - exel lask.ohjelman pyöristys -0,01 eur. -0,01 2,53 Pensaan kasvuvaihe korvaus euroa/kpl Istutusvuosi 12,74 kasvukausi 1 v 15,58 2 v 18,48 nouseva sato 3 v 29 4 v 24,36 hyvä satoikä 5 10 v 24,80 Vanhojen pensaiden korvaus laatuluokituksen mukaisesti (laskeva sato 11 v eteenpäin). Pääoman korko 1,8 %:a on lisätty 1-5 vuosille. 19

20 LIITE 6 VADELMAVILJELMÄ KESKIMÄÄRÄISET HAKITAKUSTAUKSET Perustamiskustannukset euroa/m euroa/rivimetri - maanparannus (kasvuturve 5 l/taimi, 5,38 euroa/ 85 l) 0,32 0,64 - kalkitus (0,1 kg rak. kalkki, 10,78 euroa/ 10 kg) 0,11 0,11 - lannoitus (Puutarhan syksy 0,05 kg, 21,93 euroa/10 kg) 0,11 0,11 - työkustannus (0,1 h, 13,38 euroa/h) exel lask.ohjelman pyöristys -0,01 eur. -0,01 1,87-0,01 2,19 Taimikustannukset - Ottawa ja Preussen 10 kpl 27,50 euroa 2,75 5,50 Hoitokustannus ( 1-2 v ) - lannoitus (0,1 kg Puutarhan kevät, 21,60 euroa/10kg) 0,22 - rikkakasvien torjunta (kemiall.torjunta-aine, 1 x kesä) 0,14 - tuholaistorjunta (2 x kesä, kirvat ja punkit) 0,28 - työkustannus (0,2 h, 13,38 euroa/h) 2,68 - exel lask.ohjelman pyöristys -0,01 eur. -0,01 3,31 kasvuvaihe euroa/m (1 kpl) euroa/rivimetri (2 kpl) Istutusvuosi 4,62 7,69 kasvukausi 1 v 8, v 11,59 14,77 hyvä satoikä 3-10 v 11,80 15,03 Pääoman korko 1,8 %:a on lisätty 1-3 vuosille. 20

21 LIITE 7 MASIKKAVILJELMÄ KESKIMÄÄRÄISET HAKITAKUSTAUKSET Perustamiskustannukset euroa/aari - rikkakasvien hävittäminen (kemiall. torjunta-aine) 27,91 - kalkitus ( 30 kg rak. kalkki, 10,78 euroa/10 kg) 32,34 - lannoitus (Puutarhan kevät 10 kg, 21,60 euroa/10 kg) 21,60 - muovi ( 5 rullaa, 7,45 euroa/rulla 1x20 m) 37,25 - työkustannus ( 5 h, 13,38 euroa/h) 66,90 186,00 Taimikustannukset kpl aarille, 9 euroa/kpl 464,40 464,40 Hoitokustannukset ( 1 kesä ilman satoa ) - rikkakasvien hävittäminen riviväleistä 11,19 - kastelu tarvittaessa - työkustannus ( 2 h, 13,38 euroa/h) 26,76 37,95 Kasvuvaihe euroa/aari euroa/m euroa/kpl istutusvuosi 650,40 6,50 1,81 satoikä 1-5 v 700,74 7,01 1,95 Pääoman korko 1,8 %:a on lisätty ensimmäiselle vuodelle. 21

KARHONSAARI KUOPION KAUPUNKI 2001. T. Oinonen -97

KARHONSAARI KUOPION KAUPUNKI 2001. T. Oinonen -97 KARHONSAARI KUOPION KAUPUNKI 2001 Saaren historiaa Karhonsaaren historiaan liittyy tapahtumia niin sodan- kuin kaupankäynninkin alalta. Suomen sodan tapahtumat 1800-luvun alussa sivuavat saarta läheisesti,

Lisätiedot

Koristepuiden taimien kevättarjous 2016

Koristepuiden taimien kevättarjous 2016 Koristepuiden taimien kevättarjous 2016 Viherpihalle Suomi Oy tarjoaa tässä luettelossa kuvatut koristepuiden taimet tässä hinnastossa annetuin hinnoin. Taimet ovat tilattavissa 30.4.2016 asti ja ne on

Lisätiedot

Håkansbölen kartanon työväenmäki Matti Liski ja Niina Alapeteri Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä Oy PUUT 29.1.2008 LIITE 2 nro alue nro laji Suomalainen nimi halkaisija (cm) kuntoluokk a ikäluokka Muut

Lisätiedot

PUIJO KUOPIO MATKUSTAJA- SATAMA MIKKELI JYVÄSKYLÄ

PUIJO KUOPIO MATKUSTAJA- SATAMA MIKKELI JYVÄSKYLÄ KARHONSAARI KUOPION KAUPUNKI 2013 T. Oinonen -97 Saaren historiaa Karhonsaari mainitaan ensimmäisen kerran 1800-luvun alussa käydyn Suomen sodan yhteydessä. Toivalassa oli tuolloin Suomen armeijan tukikohta

Lisätiedot

Havupuut. Juniperus communis f. suecica V Pilarikataja. Erittäin sitkeä ja talvenkestävä kapean pilarimainen kataja. Korkeus 3 7 m.

Havupuut. Juniperus communis f. suecica V Pilarikataja. Erittäin sitkeä ja talvenkestävä kapean pilarimainen kataja. Korkeus 3 7 m. Havupuut Abies concolor III Harmaapihta. Leveä kartiomainen kasvutapa, korkeus 10 20 m. Säännölliset vaakasuorat oksat ja isot siniharmaat, litteät, pehmeät neulaset. Viihtyy aurinkoisella tai osan päivää

Lisätiedot

Joensuu 23.9.2014. 10.11.2014 Suomen metsäkeskus 1

Joensuu 23.9.2014. 10.11.2014 Suomen metsäkeskus 1 Joensuu 23.9.2014 10.11.2014 Suomen metsäkeskus 1 Luento 1 MITÄ OMISTAN? Suomalaisen metsän biologiaa Suot Kasvupaikkatyypit Suomen puulajit Kehitysluokat Metsään.fi-palvelu 10.11.2014 Suomen metsäkeskus

Lisätiedot

VIHERKERTOIMEN KÄYTTÖ KIVISTÖSSÄ

VIHERKERTOIMEN KÄYTTÖ KIVISTÖSSÄ VIHERKERTOIMEN KÄYTTÖ KIVISTÖSSÄ Mallipihasuunnitelmien ja vihertehokkuustyökalun testaaminen Kivistön uusilla kaavoitusalueilla Veera Sanaksenaho Maisema-arkkitehti yo. 11.9.2015 Sisällys 1 Johdanto...

Lisätiedot

koriste- ja metsäpuiden sek ä koristepensaiden taimet forestry and hedging plants ilupuude ja põõsaste taimed

koriste- ja metsäpuiden sek ä koristepensaiden taimet forestry and hedging plants ilupuude ja põõsaste taimed S a v o n l i n n a n S a v o n l i n n a N u r s e r y Tikkalahti 57230 Savonlinna p-050-573 5773 Tikkalahti FI-57230 Savonlinna Suomi-Finland tel.+358(0)505735773 taimet.net(at)gmail.com www.taimet.net

Lisätiedot

Alueella käytettävät kasvilajit: PUUT, VALTAVÄYLÄ: -isolehtilehmus Tilia Platyphyllos

Alueella käytettävät kasvilajit: PUUT, VALTAVÄYLÄ: -isolehtilehmus Tilia Platyphyllos Merkintöjen selityksiä: pp lehtipuut havupuu punainen puu (lehdet/ runko/syysväri/kukat) pikkupuu/pensas havupensas heinävaltainen perennaistutus/niitty kosteikkoperennat+heinät niitty/nurmi punainen istutus:

Lisätiedot

HAVUKASVIT , L

HAVUKASVIT , L HAVUKASVIT 2018 Loppumisvarauksella.Uusien erien tullessa saattavat hinnat muuttua. AU=aurinkoinen Paakkutaimia tai 1,5-2-3-5-10 L astiataimia PV=puolivarjoinen Havupuut pitävät hapahkosta kasvualustasta.

Lisätiedot

perusjuuret (PERUSRUNGOT) - rootstocks pookealused

perusjuuret (PERUSRUNGOT) - rootstocks pookealused S a v o n l i n n a n S a v o n l i n n a N u r s e r y Tikkalahti 57230 Savonlinna, puh. 050 573 5773 Tikkalahti FI-57230 Savonlinna Finland, tel.+358(0)50 573 5773 taimet.net(at)gmail.com juuret.net(at)gmail.com

Lisätiedot

Koristepuut. Väh. 5 l astiassa tai paakkutaimena.

Koristepuut. Väh. 5 l astiassa tai paakkutaimena. Koristepuut Väh. 5 l astiassa tai paakkutaimena. Acer negundo Flamingo ll Kirjavalehtinen saarnivaahtera. Lehdet valkoisen, roosan ja vihreänkirjavat. Viihtyy parhaiten avoimella, lämpimällä, ravinteikkaalla

Lisätiedot

Kiinteistöjen piha- alueet

Kiinteistöjen piha- alueet Artjärven varastohalli Osoite: Salmelantie 275 Koordinaatit: 6739198 26504273 Kokonaispinta- ala m²: Hoitoluokka (tiedossa oleva/arvio) tai - 16200 Artjärvi Konetyöalue m²: 1480 Käsityöalue m²: P3 Toimenpidesuositukset

Lisätiedot

Toimenpiteet: tarkkailtava

Toimenpiteet: tarkkailtava 31.8.2017 1 ( 8) PUIDEN KUNTOARVIO 16.8.2017 Jankan tila Tontin puusto käytiin läpi silmämääräisesti arvioiden sekä käyttäen apuna resistograph -mikroporaa. Mahdollista uutta rakentamista varten kuntoarviossa

Lisätiedot

Yliopiston puistoalueet

Yliopiston puistoalueet Yliopiston puistoalueet Kasvitieteellinen puutarha Tanja Koskela, intendentti tanja.koskela@jyu.fi Jyväskylän yliopiston museo, luonnontieteellinen osasto www.jyu.fi/erillis/museo/ Kuvat: Tapani Kahila

Lisätiedot

Hinnasto on voimassa toistaiseksi. Hinnat vapaasti Pinsiön taimistolla. muokattu : 11.4.2016 Pidätämme oikeuden hintojen ja myyntikokojen muutoksiin.

Hinnasto on voimassa toistaiseksi. Hinnat vapaasti Pinsiön taimistolla. muokattu : 11.4.2016 Pidätämme oikeuden hintojen ja myyntikokojen muutoksiin. Hinnasto on voimassa toistaiseksi. Hinnat vapaasti Pinsiön taimistolla. muokattu : 11.4.2016 Pidätämme oikeuden hintojen ja myyntikokojen muutoksiin. 1 LEHTIPUUT Lehtipuut istutetaan yleensä ryhmiin tontin

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN ARBORETUM

LAPPEENRANNAN ARBORETUM puulajipuisto keskellä kaupunkia Tervetuloa nauttimaan Lappeenrannan kauniista luonnosta! Perustaminen Vuonna 1980 perustettu Lappeenrannan arboretum on maamme ensimmäisiä kunnallisia puulajipuistoja.

Lisätiedot

Havukasvit. GINKO BILOBA cm 2,5L.astia Sto Neidonhiuspuu AU-V I-? 25,00

Havukasvit. GINKO BILOBA cm 2,5L.astia Sto Neidonhiuspuu AU-V I-? 25,00 HAVUKASVIT 2019 Loppumisvarauksella.Uusien erien tullessa saattavat hinnat muuttua. AU=aurinkoinen Paakkutaimia tai 1,5-2-3-5-10 L astiataimia PV=puolivarjoinen Havupuut pitävät hapahkosta kasvualustasta.

Lisätiedot

RAPORTTI Helsingin kaupungin rakennusviraston istuttamat puisto- ja katupuut vuosina

RAPORTTI Helsingin kaupungin rakennusviraston istuttamat puisto- ja katupuut vuosina 㤵 㤵 㜵 㜵 RAPORTTI 㤵 Helsingin kaupungin rakennusviraston istuttamat puisto- ja katupuut vuosina 2 25 㤵 㜵 㜵 Helsingin kaupungin rakennusviraston julkaisut 27:12/ katu- ja puisto-osasto Julkaisija: Helsingin

Lisätiedot

As Oy Mäkärä Hakamaankuja 1

As Oy Mäkärä Hakamaankuja 1 As Oy Mäkärä Hakamaankuja 1 Asunto-osakeyhtiö Mäkärän tontin puut kuntoarvioitiin marraskuussa 2014. Kuntoarvioinnissa puista tutkittiin silmämääräisesti puun tyven, rungon ja latvuksen kunto. Lisäksi

Lisätiedot

Tervetuloa vaan, metsään meitä halaamaan! Kolmisoppisen puuvihko

Tervetuloa vaan, metsään meitä halaamaan! Kolmisoppisen puuvihko Tervetuloa vaan, metsään meitä halaamaan! Kolmisoppisen puuvihko Lehtipuut Pihlaja Rauduskoivu Hieskoivu Haapa Harmaaleppä Vaahtera Raita Havupuut Kuusi Mänty Siperianlehtikuusi Kataja Kuvat: Maria E.

Lisätiedot

Koristepuiden ja taimien tarjouskilpailu

Koristepuiden ja taimien tarjouskilpailu Koristepuiden ja taimien tarjouskilpailu Viherpihalle Suomi Oy järjestää tässä esitteessä kuvatuista koristepuista ja taimista tarjouskilpailun. Tarjoukset on lähetettävä sähköpostitse osoitteeseen info@viherpihalle.fi

Lisätiedot

KAUPUNKIPUIDEN tulevaisuuden haasteet

KAUPUNKIPUIDEN tulevaisuuden haasteet KAUPUNKIPUIDEN tulevaisuuden haasteet 11.6.2014 Metsä- ja Viherpäivät Kuopio Puuasiantuntija Aki Männistö Hortonomi (AMK), arboristi (FASTCo) Turun kaupunki, Kiinteistöliikelaitos Kaupunkipuiden merkityksestä

Lisätiedot

Myyntipäällyksen teksti

Myyntipäällyksen teksti Select/12015 1(5) SELECT Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjuntaan Vaara Ärsyttää voimakkaasti silmiä. Orsakar allvarlig ögonirritation. Saattaa aiheuttaa uneliaisuutta ja huimausta. Kan göra att

Lisätiedot

MANSIKANTAIMET varmennettuja tervetaimia Bounty kanadalainen myöhäinen lajike, marjat kiinteitä, 0,90 / kpl malto punainen, makea Jonsok norjalainen aikainen lajike, pitkä satokausi, marjat t. punaiset

Lisätiedot

Kaikki 17 punavaahteraa tutkittiin silmämääräisesti tyviltä latvoihin saakka. Apuna käytettiin kiikaria ja 120 cm:n terässondia.

Kaikki 17 punavaahteraa tutkittiin silmämääräisesti tyviltä latvoihin saakka. Apuna käytettiin kiikaria ja 120 cm:n terässondia. Acer rubrum / Punavaahterat Kaikki 17 punavaahteraa tutkittiin silmämääräisesti tyviltä latvoihin saakka. Apuna käytettiin kiikaria ja 120 cm:n terässondia. Tällaisilta leikkausten tulisi näyttää Havainnot

Lisätiedot

MANSIKANTAIMET varmennettuja tervetaimia Bounty kanadalainen myöhäinen lajike, marjat kiinteitä, 0,80 / kpl malto punainen, makea Honeoye hieman Zefyriä myöhäisempi, amerikkalainen lajike, kirkkaan 0,80

Lisätiedot

430 Lintulan lisätontit. Tämä rakennustapaohje liittyy Lintulan lisätonttien asemakaavamuutokseen nro 430 ja päivättyyn kaavakarttaan.

430 Lintulan lisätontit. Tämä rakennustapaohje liittyy Lintulan lisätonttien asemakaavamuutokseen nro 430 ja päivättyyn kaavakarttaan. 430 Lintulan lisätontit Sivu 1/5 430 LINTULAN LISÄTONTIT Asemakaavamuutos Rakennustapaohje 14.6.2010 Tämä rakennustapaohje liittyy Lintulan lisätonttien asemakaavamuutokseen nro 430 ja 14.6.2010. päivättyyn

Lisätiedot

Helsingin kaupunkikasviopas

Helsingin kaupunkikasviopas Helsingin kaupunkikasviopas Helsingin kasvisuunnittelun työkalupakki Helsingin kaupungin rakennusviraston julkaisut 2010:12/Katu- ja puisto-osasto Julkaisija: Teksti: Valokuvat: Kasvipiirrokset: Taitto:

Lisätiedot

Savonlinnan_Taimisto 2013_ T METSÄ- JA KORISTEPUIDEN, SEKÄ -PENSAIDEN TAIMET PIENERIEN SAATAVUUS JA HINNAT

Savonlinnan_Taimisto 2013_ T METSÄ- JA KORISTEPUIDEN, SEKÄ -PENSAIDEN TAIMET PIENERIEN SAATAVUUS JA HINNAT Savonlinnan_Taimisto 2013_ T METSÄ- JA KORISTEPUIDEN, SEKÄ -PENSAIDEN TAIMET PIENERIEN SAATAVUUS JA HINNAT KASVITIETEELLINEN NIMI SUOMALAINEN NIMI VYÖH YKE KOKOLUOKAT HINNAT EUR/KPL Abies koreana Koreanpihta

Lisätiedot

Lohjan Saariston ARBORETUMTIE opasvihko

Lohjan Saariston ARBORETUMTIE opasvihko Lohjan Saariston ARBORETUMTIE opasvihko Kädessäsi on Suomen ensimmäisen arboretumtien opasvihko. Vihkosta löytyy keskiaukeamalta kartta, johon on merkitty arboretumtien kohteet, parkkipaikat sekä muita

Lisätiedot

9. LEHTI- JA KORISTEOMENAPUUT

9. LEHTI- JA KORISTEOMENAPUUT 9. LEHTI- JA KORISTEOMENAPUUT Lehtipuumme ovat myyntikokoisena korkeudeltaan 150-250 cm astiataimia 7,5 litran astiassa. Tuotannossamme on myös lehtipuiden suurempi koko 30 litran Arbocontainerissa, joiden

Lisätiedot

KORISTEPUITA. Suonenjoen. Metsäntutkimuslaitoksen. taimitarhalta

KORISTEPUITA. Suonenjoen. Metsäntutkimuslaitoksen. taimitarhalta KORISTEPUITA Metsäntutkimuslaitokn taimitarhalta Suenjoen Teksti: Jyrki Raulo Max Hagman Metsäntutkimuslaitokn tekniikkaa tarha muksille, alueissa lisäksi kuun, männyn, taimi kasvatustutki laitokn metsityksiä

Lisätiedot

HAVUKASVIT. Tarjoukset ovat eräkohtaisia ja voimassa niin kauan kuin tarjouseriä riittää. PIHDAT

HAVUKASVIT. Tarjoukset ovat eräkohtaisia ja voimassa niin kauan kuin tarjouseriä riittää. PIHDAT Tarjoukset ovat eräkohtaisia ja voimassa niin kauan kuin tarjouseriä riittää. HAVUKASVIT Havukasvit täytyy parin ensimmäisen vuoden ajan istutuksesta kevättalvella auringolta ja tuulelta varjostusverkolla.

Lisätiedot

Taimien hankinta esimerkkejä Helsingistä ja muualta. Juha Raisio Rakennusvirasto Katu- ja puisto-osasto

Taimien hankinta esimerkkejä Helsingistä ja muualta. Juha Raisio Rakennusvirasto Katu- ja puisto-osasto Taimien hankinta esimerkkejä Helsingistä ja muualta Juha Raisio Rakennusvirasto Katu- ja puisto-osasto Helsingin ja muiden isojen kaupunkien hankala ongelma: Mistä löytää uusia puulajeja ja alkuperiä korvaamaan

Lisätiedot

TAIMIHINNASTO TAIMIHINNASTO TÄYDEN PALVELUN PUUTARHATALOT. Taimia oy Puutarhanikkarit. Espoonlahti. Espoonkeskus. www.taimia.fi. www.taimia.

TAIMIHINNASTO TAIMIHINNASTO TÄYDEN PALVELUN PUUTARHATALOT. Taimia oy Puutarhanikkarit. Espoonlahti. Espoonkeskus. www.taimia.fi. www.taimia. TAIMIHINNASTO Taimia oy Puutarhanikkarit Viskaalinkuja 5 Espoonlahdenranta 5 Espoonkeskus Espoonlahti TÄYDEN PALVELUN PUUTARHATALOT www.taimia.fi TAIMIHINNASTO Pieni pala Pieni pala paratiisia paratiisia

Lisätiedot

Puut ja pensaat. taltuttavat tuulen

Puut ja pensaat. taltuttavat tuulen Puut ja pensaat taltuttavat tuulen 64 Viherpiha 5/2007 Hortonomi valitsee 1: TUULISEN PIHAN KASVIT Teksti Anne Joutsenlahti-Lankinen Kuvat Riikka Kantinkoski, Pekka Mononen, Kirsi Salovaara, Pirjo Sillanpää

Lisätiedot

TILASTO Helsingin kaupungin rakennusviraston istuttamat pensaat ja monivuotiset köynnökset vuosina 2000 2005

TILASTO Helsingin kaupungin rakennusviraston istuttamat pensaat ja monivuotiset köynnökset vuosina 2000 2005 TILASTO Helsingin kaupungin rakennusviraston istuttamat pensaat ja monivuotiset köynnökset vuosina 2000 2005 Helsingin kaupungin rakennusviraston julkaisut 2007:13/ katu- ja puisto-osasto Julkaisija: Teksti:

Lisätiedot

Tornator II Liittyy asemakaavan muutokseen A-2673 Hennala, Rykmentinkatu 36-40, (Tornator II) Lahti.fi

Tornator II Liittyy asemakaavan muutokseen A-2673 Hennala, Rykmentinkatu 36-40, (Tornator II) Lahti.fi Tornator II kortteli 27052 tontti 1 13.2.2017 Liittyy asemakaavan muutokseen A-2673 Hennala, Rykmentinkatu 36-40, (Tornator II) Lahti.fi Rakentamistapaohje A-2673 1 (8) Lähtökohdat Tämä rakentamistapaohje

Lisätiedot

Käytetyt symbolit ja puulajit. Käytetyt symbolit Explanation of symbols. Puulajit Tree species

Käytetyt symbolit ja puulajit. Käytetyt symbolit Explanation of symbols. Puulajit Tree species Käytetyt symbolit ja puulajit Käytetyt symbolit Explanation of symbols Toisto Repetition - Ei mitään ilmoitettavaa Magnitude nil 0 Suure pienempi kuin puolet käytetystä yksiköstä 0,0 Magnitude less than

Lisätiedot

Vantaan Jokiniemen valtionalueen puiston puut ja pensaat. Selvitys Senaatti-Kiinteistöille 29.9.2014 Metsäntutkimuslaitos

Vantaan Jokiniemen valtionalueen puiston puut ja pensaat. Selvitys Senaatti-Kiinteistöille 29.9.2014 Metsäntutkimuslaitos Vantaan Jokiniemen valtionalueen puiston puut ja pensaat Selvitys Senaatti-Kiinteistöille 29.9.2014 Metsäntutkimuslaitos 2 Sisältö Esipuhe 3 Kohteen sijainti ja yleiskuvaus 3 Alueen historiaa 3 Puiston

Lisätiedot

Käytetyt symbolit ja puulajit. Käytetyt symbolit Explanation of symbols. Puulajit Tree species

Käytetyt symbolit ja puulajit. Käytetyt symbolit Explanation of symbols. Puulajit Tree species Käytetyt symbolit ja puulajit Käytetyt symbolit Explanation of symbols Toisto Repetition - Ei mitään ilmoitettavaa Magnitude nil 0 Suure pienempi kuin puolet käytetystä yksiköstä 0,0 Magnitude less than

Lisätiedot

Härmälän Kalmarin asemakaava-alueen eliöstö- ja biotooppiselvitys

Härmälän Kalmarin asemakaava-alueen eliöstö- ja biotooppiselvitys Härmälän Kalmarin asemakaava-alueen eliöstö- ja biotooppiselvitys Kari Korte Tampereen Kaupunki yhdyskuntapalvelut selvitys- ja arviointiryhmä marraskuu 2005 Sisältö 1. Yleistä selvitysalueesta.....................................................

Lisätiedot

PUNAKOIVU METLA. Betula pubescens f. rubra

PUNAKOIVU METLA. Betula pubescens f. rubra PUNAKOIVU Betula pubescens f. rubra Metsäpuiden erikoismuodoilla tarkoitetaan puita, joiden perintötekijöissä on tapahtunut muutos, mutaatio. Punakoivu on yksi harvoista hieskoivun erikoismuodoista. Erikoismuotoja

Lisätiedot

METLA M E T S Ä N T U T K I M U S L A I T O S KIVALON PUULAJIPOLKU. Siperia. Kivalon tutkimusmetsä

METLA M E T S Ä N T U T K I M U S L A I T O S KIVALON PUULAJIPOLKU. Siperia. Kivalon tutkimusmetsä METLA M E T S Ä N T U T K I M U S L A I T O S KIVALON PUULAJIPOLKU Siperia Kivalon tutkimusmetsä Sisällysluettelo Betulaceae HIESKOIVU RAUDUSKOIVU VISAKOIVU HARMAALEPPÄ Betula pubescens Betula pendula

Lisätiedot

Napapiirin luontokansio V KAIHUANVAARA JA KIVALOT

Napapiirin luontokansio V KAIHUANVAARA JA KIVALOT V KAIHUANVAARA JA KIVALOT Erämaisia vaaramaisemia Kaihuanvaaran ja Kivaloiden alueet ovat helposti saavutettavia päiväretkikohteita. Kaihuanvaaran ja Kivaloiden alueet sijaitsevat noin 60 km Rovaniemen

Lisätiedot

Meri-Lapin Taimi Oy Puhelin 040 749 9457 Pohjoispuolentie 59A e-mail myynti@merilapintaimi.fi 95200 SIMO kotisivut www.merilapintaimi.

Meri-Lapin Taimi Oy Puhelin 040 749 9457 Pohjoispuolentie 59A e-mail myynti@merilapintaimi.fi 95200 SIMO kotisivut www.merilapintaimi. TAIMIHINNASTO 2015 Meri-Lapin Taimi Oy Puhelin 040 749 9457 Pohjoispuolentie 59A e-mail myynti@merilapintaimi.fi 95200 SIMO kotisivut www.merilapintaimi.fi Latinalainen nimi / Latinskt namn Suomalainen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014

TOIMINTAKERTOMUS 2014 TOIMINTAKERTOMUS 2014 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2014 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä on 28.1.2011.

Lisätiedot

Tyrnäväjoen itäpuolen metsänhoitotoimenpiteet Meijerialueen kohdalla

Tyrnäväjoen itäpuolen metsänhoitotoimenpiteet Meijerialueen kohdalla Tyrnäväjoen itäpuolen metsänhoitotoimenpiteet Meijerialueen kohdalla Metsäkuviot 1.-4. sijoittuvat Meijerialueen ja Tyrnäväjoen välimaastoon. Koko alue rajautuu pohjoisessa Vanhatiehen, idässä Meijerialueeseen,

Lisätiedot

Lehtipuut. LEHTIPUUT 2018 Loppumisvarauksella.Hinnat saattavat muuttua

Lehtipuut. LEHTIPUUT 2018 Loppumisvarauksella.Hinnat saattavat muuttua LEHTIPUUT 2018 Loppumisvarauksella.Hinnat saattavat muuttua uusien erien saapuessa. AU=aurinkoinen Paakkutaimia tai astiataimia 3-4-5-7,5-10 L ruukuissa. PV=puolivarjoinen Myyntikokomerkinnät lehtipuissa.

Lisätiedot

AVAUSKUVA (Jaakonvillakko Senecio jacobaea)

AVAUSKUVA (Jaakonvillakko Senecio jacobaea) AVAUSKUVA (Jaakonvillakko Senecio jacobaea) Iivari Koukosen valokuvakasvio Yhteensä 52 kasvia. Kuvaukset tehty 29.7-5.8.2015 mammalan maisemissa Heinolan Lusissa, sekä Marjoniemen mökillä Kasvien tunnistamisessa

Lisätiedot

Lehtipuut. LEHTIPUUT 2019 Loppumisvarauksella.Hinnat saattavat muuttua

Lehtipuut. LEHTIPUUT 2019 Loppumisvarauksella.Hinnat saattavat muuttua LEHTIPUUT 2019 Loppumisvarauksella.Hinnat saattavat muuttua uusien erien saapuessa. AU=aurinkoinen Paakkutaimia tai astiataimia 3-4-5-7,5-10 L ruukuissa. PV=puolivarjoinen Myyntikokomerkinnät lehtipuissa

Lisätiedot

Viherympäristöliiton hyväksymät

Viherympäristöliiton hyväksymät Viherympäristöliiton hyväksymät Taimitarhakasvien lajitteluohjeet viherrakentamiseen Nämä ovat Viherympäristöliitto ry:n suositus taimitarhakasvien lajittelu- ja niputusohjeiksi. Jos näitä ohjeita sovelletaan

Lisätiedot

SAMPO II ASEMAKAAVA ALUEEN RAKENTAMISTAPAOHJEET KAUPUNKIKUVATYÖRYHMÄ 6.10.2008 TEKNINEN LAUTAKUNTA 20.10.2008 KAUPUNGINHALLITUS 27.10.

SAMPO II ASEMAKAAVA ALUEEN RAKENTAMISTAPAOHJEET KAUPUNKIKUVATYÖRYHMÄ 6.10.2008 TEKNINEN LAUTAKUNTA 20.10.2008 KAUPUNGINHALLITUS 27.10. HÄMEENLINNAN KAUPUNKI SAMPO II ASEMAKAAVA ALUEEN RAKENTAMISTAPAOHJEET KAUPUNKIKUVATYÖRYHMÄ 6.10.2008 TEKNINEN LAUTAKUNTA 20.10.2008 KAUPUNGINHALLITUS 27.10.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 1. Johdanto

Lisätiedot

Hedelmän- ja marjanviljely

Hedelmän- ja marjanviljely Hedelmän- ja marjanviljely 1 Sisällysluettelo 1.Hedelmän- ja marjanviljely Suomessa 2. Hema-kasvien viljelyn edellytykset ilmasto maaperä katteet lannoitus istutus kastelu taudit ja tuholaiset lajikevalinta

Lisätiedot

MTTK MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS

MTTK MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS MTTK MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS Tiedote 9/87 MAUNO YLI-PIETILÄ, JAAKKO SÄKÖ ja HILMA KINNANEN Puuvartisten koristekasvien talvehtiminen talvella 1984-85 JOKIOINEN 1987 ISSN 0359-7652 MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

Antin arboretum SISÄLTÖ

Antin arboretum SISÄLTÖ Kukkolan puulajipuisto Antin arboretum Opasvihko 2007 SISÄLTÖ 1 KUKKOLAN TILA JA ARBORETUM... 4 1.1 Sijainti... 4 1.2 Kukkolan tila... 5 1.3 Antin arboretum... 7 1.3.1 Ilmasto ja kasvuolosuhteet... 8 1.3.2

Lisätiedot

TUOTELUETTELO 2012 SISÄLLYSLUETTELO

TUOTELUETTELO 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 TUOTELUETTELO 2012 SISÄLLYSLUETTELO Kasvien menestymisvyöhykkeet 2 Merkkien selitykset 2 Aitataimet 3 Alppiruusut 4 Havut 6 Havujen jaottelua käyttötarkoituksen mukaan 13 Hedelmäpuut 14 Omenat 14 Kirsikat

Lisätiedot

Taimimaa Hinnasto

Taimimaa Hinnasto TAIMIHINNASTO 2019 ALPPIRUUSUT JA ATSALEAT S. 1 KORISTEPENSAAT S. 2 KORISTEPUUT S. 4 HAVUKASVIT S. 5 PENSASRUUSUT S. 8 RYHMÄ-, KÖYNNÖS- JA RUNKORUUSUT S. 8 KÖYNNÖKSET S. 9 HEDELMÄPUUT S. 10 MARJAKASVIT

Lisätiedot

PUIDEN JA PENSAIDEN LEIKKAUKSET

PUIDEN JA PENSAIDEN LEIKKAUKSET Matti Lahtinen 7.3.2013 PUIDEN JA PENSAIDEN LEIKKAUKSET Osa puuvartisista kasveista kukkii vasta toisen vuoden versoille. Esimerkki; jos norjanangervo ja syreeni leikataan lyhyeksi keväällä, ne eivät kuki

Lisätiedot

Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito

Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito Lassi Hakulinen 2.10.2013 TAIMIKON VARHAISHOITO JA TAIMIKONHOITO - kehitysluokat, yleistä taimikonhoidosta - taimikon varhaishoito -

Lisätiedot

Marjaomenapensas kasvaa noin kaksi metriä korkeaksi ja saman verran leveäksi.

Marjaomenapensas kasvaa noin kaksi metriä korkeaksi ja saman verran leveäksi. Marjaomenapensas Marjaomenapensas kasvaa noin kaksi metriä korkeaksi ja saman verran leveäksi. Marjaomenapensasta leikataan ainoastaan harventamalla, jotta se saadaan kukkimaan täydessä loistossaan. Vanhoista

Lisätiedot

VIHERALUEIDEN HOITO-OHJEET

VIHERALUEIDEN HOITO-OHJEET 1 (7) VIHERALUEIDEN HOITO-OHJEET KEVÄT HOITO Lannoita puut ja pensaat kevätlannoitteella (Kemiran puutarhan yleislannos 1 dl / pensas (5-10 kg / aari) tai Biolanin lannoiteaineet 20 30 l/ aari) annosteluohjeet

Lisätiedot

PIEKSÄMÄKI NIKKARILAN ASEMAKAAVOITETTA- VAN ALUEEN MAISEMASELVITYS

PIEKSÄMÄKI NIKKARILAN ASEMAKAAVOITETTA- VAN ALUEEN MAISEMASELVITYS Tilaaja Pieksämäen kaupunki / Maankäyttö Asiakirja Raportti Päiväys 21.9.2015 Hanke, johon työ liittyy Nikkarilan alueen asemakaavoitus PIEKSÄMÄKI NIKKARILAN ASEMAKAAVOITETTA- VAN ALUEEN MAISEMASELVITYS

Lisätiedot

Vaaralliset kasvintuhoojat

Vaaralliset kasvintuhoojat Saarnen jalosoukko (Agrilus planipennis) Aasianrunkojäärä (Anoplophora glabripennis) Ruskovyökariste (Mycosphaerella dearnessii) Versopolte / tammen äkkikuolema (Phytophthora ramorum) Kuva: Minnesota Department

Lisätiedot

23330 Pensaat ja köynnökset

23330 Pensaat ja köynnökset InfraRYL / TK242/TR7, Päivitys 1 23330 Pensaat ja köynnökset Infra 2015 Määrämittausohje 2333. 23330.1 Pensas- ja köynnösistutusten materiaalit Taimien toimittaja kuuluu Elintarviketurvallisuusviraston

Lisätiedot

23312 Katupuut. InfraRYL / TK242/TR7, Päivitys 26.3.2015/KM 1 JULKAISTAAN

23312 Katupuut. InfraRYL / TK242/TR7, Päivitys 26.3.2015/KM 1 JULKAISTAAN InfraRYL / TK242/TR7, Päivitys 26.3.2015/KM 1 23312 Katupuut Katupuilla tarkoitetaan kadun- tai liikenneväylän keski- tai välikaistoille sekä lähelle kadunvartta istutettavia runkopuita, joiden rungonkorkeutta

Lisätiedot

Myytäessä taimia vähittäin ei ruukkukokoa tai silmulukua tarvitse ilmoittaa. Tukkumyynnissä nämä tiedot on kuitenkin aina ilmoitettava.

Myytäessä taimia vähittäin ei ruukkukokoa tai silmulukua tarvitse ilmoittaa. Tukkumyynnissä nämä tiedot on kuitenkin aina ilmoitettava. PERENNAT Taimien tulee olla voimakkaita, ja niiden juuristojen tulee olla hyvin kehittyneitä. Juuripaakun on oltava läpijuurtunut. Heikkojuuriset lajit on myytävä astia- tai paakkutaimina. Myytäessä myös

Lisätiedot

AbstractPaikkatietopalveluKohde. «DataType» Osoite. «FeatureType» AbstractInfraomaisuusKohde. «property» + nimi: xml:lang

AbstractPaikkatietopalveluKohde. «DataType» Osoite. «FeatureType» AbstractInfraomaisuusKohde. «property» + nimi: xml:lang ViheralueenKayttotarkoitus erityisalue koirapuisto leikkipaikka liikenneviheralue liikuntapaikka lumenkaatopaikka puisto siirtolapuutarha suojelualue talousmetsa «DataType» Osoite «Property» + aluesijainti:

Lisätiedot

Piharakentamisen opas peltotontille

Piharakentamisen opas peltotontille Piharakentamisen opas peltotontille Sisältö Sisältö...2 1 Yleistä...2 2 Kasvillisuus...3 Kasvillisuuden merkitys pihapiirissä...3 Puut...4 Pensaat...6 Pensasaidat...7 Perennat...7 Nurmialueet...8 Suositeltavia

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Sammalet: Metsäkerrossammal 30 Palmusammal 31

Sisällysluettelo. Sammalet: Metsäkerrossammal 30 Palmusammal 31 Ella Juhola 8D Sisällysluettelo Kuvauspaikat 3 Onnistumiset 4 Vaikeudet 5 Yhteenveto 6 Lehtipuut: Haapa 7 Kynäjalava 8 Metsälehmus 9 Pihlaja 10 Saarni 11 Tervaleppä 12 Tuomi 13 Vaahtera 14 Vuorijalava

Lisätiedot

PUIDEN JA PENSAIDEN SIEMENTEN KYLVÖOHJEITA

PUIDEN JA PENSAIDEN SIEMENTEN KYLVÖOHJEITA PUIDEN JA PENSAIDEN SIEMENTEN KYLVÖOHJEITA Arboretum Mustila 2013 Säilytys: Siemenet säilyvät parhaiten kuivana pimeässä noin +1 asteen lämpötilassa. Näin ne on varastoitu myös Arboretum Mustilassa, poikkeuksena

Lisätiedot

Käytetyt symbolit ja puulajit. Käytetyt symbolit Explanation of symbols. Puulajit Tree species

Käytetyt symbolit ja puulajit. Käytetyt symbolit Explanation of symbols. Puulajit Tree species Käytetyt symbolit ja puulajit Käytetyt symbolit Explanation of symbols Toisto Repetition - Ei mitään ilmoitettavaa Magnitude nil 0 Suure pienempi kuin puolet käytetystä yksiköstä 0,0 Magnitude less than

Lisätiedot

ARBORETUM YSTÄVYYDENPUISTO

ARBORETUM YSTÄVYYDENPUISTO ARBORETUM YSTÄVYYDENPUISTO Vantaan kaupunki/kuntatekniikan keskus/viheralueyksikkö SISÄLTÖ: Johdanto... 3 Arboretumin puut ja pensaat, kartat... 6 Arboretumin kasvillisuuden hoito ja kehittäminen...24

Lisätiedot

Runko: Laho nousee runkoon. Isoja oksia poistettu kaksi kappaletta. Nämä leikkaukset ovat flush cut-leikkauksia.

Runko: Laho nousee runkoon. Isoja oksia poistettu kaksi kappaletta. Nämä leikkaukset ovat flush cut-leikkauksia. 112. Quercus robur 112. Quercus robur 75 cm syvä onkalo vähän alaviistoon, 54 cm maasta (sensori 1, pohjoinen) Läpimitta 70,7 cm keskimäärin 45 % Kaivettu juuristoalueella. Suuri onkalo sensorien 4 ja

Lisätiedot

#45647894497':;'<9:;94497'5=8>6?7;'@AABC'D=9<<;'?997769<<E'FBGHIJ';:;47;<;9<6DK;;'79678;'

#45647894497':;'<9:;94497'5=8>6?7;'@AABC'D=9<<;'?997769<<E'FBGHIJ';:;47;<;9<6DK;;'79678;' !""#$%&'%(%)*+'*+)'&,%!"#$$!%!&'$(&&!&')(#"*+,-&'$+./-*#-/+*' ' $!0**!1-0$#&*2,-&'"-%#*3$"-* Puu, kunto hyvä Puu, kunto erittäin huono Puu, kuntoa seurattava Valaisin Roska-astia #45647894497':;'

Lisätiedot

SIEMENHINNASTO ARBORETUM MUSTILA (18.12.2014)

SIEMENHINNASTO ARBORETUM MUSTILA (18.12.2014) SIEMENHINNASTO ARBORETUM MUSTILA (18.12.2014) Jo yli sadan vuoden ajan on Arboretum etsinyt ja kokeillut ilmastossamme kestäviä ulkomaisia kasvikantoja. n siemenhinnaston runko ovat arboretumin parhaista

Lisätiedot

OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri

OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS 2016 Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri 2 OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE

Lisätiedot

ETELÄPUISTON JA YMPÄRISTÖN PUUSTOSELVITYS

ETELÄPUISTON JA YMPÄRISTÖN PUUSTOSELVITYS 1 ( 13) ETELÄPUISTON JA YMPÄRISTÖN PUUSTOSELVITYS ETELÄPUISTO Eteläpuiston puustossa merkittävimpiä ovat vanhat, isot koivut, Suomen paksuimmat mongolianvaahterat Acer subsp. ginnala, lehtikuuset Larix

Lisätiedot

SIEMENHINNASTO ARBORETUM MUSTILA (27.1.2016)

SIEMENHINNASTO ARBORETUM MUSTILA (27.1.2016) SIEMENHINNASTO ARBORETUM MUSTILA (27.1.2016) Jo yli sadan vuoden ajan on Arboretum etsinyt ja kokeillut ilmastossamme kestäviä ulkomaisia kasvikantoja. n siemenhinnaston runko ovat arboretumin parhaista

Lisätiedot

TYÖVÄEN AKATEMIAN. PUiSTO ARBORETUM. Pia Järvimaa. hibatuij a Thujopsis dolobrata

TYÖVÄEN AKATEMIAN. PUiSTO ARBORETUM. Pia Järvimaa. hibatuij a Thujopsis dolobrata TYÖVÄEN AKATEMIAN PUiSTO ARBORETUM hibatuij a Thujopsis dolobrata Pia Järvimaa 1 Villa Aleks. Pelanderin aikaisesta hedelmätarhan kasviluettelosta on vielä jäljellä muutama omenapuuvanhus muistelemassa

Lisätiedot

TUOTELUETTELO 2011 SISÄLLYSLUETTELO

TUOTELUETTELO 2011 SISÄLLYSLUETTELO 1 TUOTELUETTELO 2011 SISÄLLYSLUETTELO Kasvien menestymisvyöhykkeet 2 Merkkien selitykset 2 Aitataimet 3 Alppiruusut 5 Havut 7 Peittohavut 7 Pienet havupensaat 9 Keskikokoiset havupensaat 13 Havupuut 15

Lisätiedot

Kork. LEHTIPUUT Balkaninhevoskastanja Aesculus Hippocastanum, vyöh. I-III 7-15 125-150 43 Euroopansorvaripensas, Euonymus europaeus rungollinen - 150-200 47 Helmiorapihlaja Crat. x Mord. Toba, v.pun kukka,

Lisätiedot

Aasianrunkojäärä. Tilanne Vantaalla 18.11.2015

Aasianrunkojäärä. Tilanne Vantaalla 18.11.2015 Aasianrunkojäärä Tilanne Vantaalla 18.11.2015 Aino-Maija Alanko 18.11.2015 Sisällys Yleistä aasianrunkojäärästä Tilannekatsaus Kivipyykintien esiintymäpaikasta Kartoitukset Jatkotoimenpiteet Aino-Maija

Lisätiedot

Lintulan asemakaava Valkeakoski. Rakennustapaohjeet Asuntomessualue

Lintulan asemakaava Valkeakoski. Rakennustapaohjeet Asuntomessualue intulan asemakaava Valkeakoski.. intulan asemakaava Valkeakoski.. Kortteli, Kortteli Teema: EINKAARI -kerroksisten laajennettavien ja esteettömien omakotitalojen alue. Tontin luovutuksessa suositaan pienen,

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin Nurmon kaupunginosakeskuksen Mäntypuiston luontokatselmus

Seinäjoen kaupungin Nurmon kaupunginosakeskuksen Mäntypuiston luontokatselmus Seinäjoen kaupungin Nurmon kaupunginosakeskuksen Mäntypuiston luontokatselmus Seinäjoen kaupungin Nurmon kaupunginosakeskuksen Mäntypuiston alueelle harkitaan kaavamuutosta. Alueen luontoarvojen selvittämiseksi

Lisätiedot

VIHERTYÖOHJE. JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI Tekninen toimi. Liitetään kaivulupaan NURMIKOT. Rakennustyöaikainen suojaus

VIHERTYÖOHJE. JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI Tekninen toimi. Liitetään kaivulupaan NURMIKOT. Rakennustyöaikainen suojaus 1 JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI Tekninen toimi Liitetään kaivulupaan VIHERTYÖOHJE NURMIKOT Rakennustyöaikainen suojaus Säilytettävä nurmikko suojataan rakentamalla tukeva aita (korkeus 1,5 m) nurmikkoalueen ympärille,

Lisätiedot

Juurien kiinnitys / Puun sidonta

Juurien kiinnitys / Puun sidonta Juurien kiinnitys / Puun sidonta Puu saattaa tarvita apua pysyäkseen pystyssä kunnes puu on juurtunut tukevasti maahan - erityisesti korkeat puut suhteessa niiden multapaakkuihin Ympäröivä kasvillisuus

Lisätiedot

METSÄTALOUDEN HIRVIVAHINGOT Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä

METSÄTALOUDEN HIRVIVAHINGOT Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä METSÄTALOUDEN HIRVIVAHINGOT Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä 20.3.2018 Heikki Kuoppala Hirvivahinkojen arviointiin muutoksia Valtioneuvoston asetus riistavahingoista annetun asetuksen muuttamisesta

Lisätiedot

Siperianpihta. Metsävaahtera

Siperianpihta. Metsävaahtera PUUVARTISTEN VÄHITTÄISHINNASTO 2014 17.2.2014 Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Merkkien selitykset: pa=paakkutaimi, at=astiataimi/ astian koko cm tai litraa sekä ikä. Seuraavana tuotantomaa, lisäyslähde

Lisätiedot

HIRVI-INFO Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä. Heikki Kuoppala

HIRVI-INFO Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä. Heikki Kuoppala HIRVI-INFO Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä Heikki Kuoppala Hirvivahinkojen arviointi muuttuu Valtioneuvoston asetus riistavahingoista annetun asetuksen muuttamisesta 268/2017 Tullut voimaan 15.5.2017

Lisätiedot

Siperianpihta. Metsävaahtera

Siperianpihta. Metsävaahtera PUUVARTISTEN VÄHITTÄISHINNASTO 2015 1.2.2015 Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Merkkien selitykset: pa=paakkutaimi, at=astiataimi/ astian koko cm tai litraa sekä ikä. Seuraavana tuotantomaa, lisäyslähde

Lisätiedot

Suunnittelu- ja rakentamisohjeet

Suunnittelu- ja rakentamisohjeet Siilinjärvi Panninniemi 3 Suunnittelu- ja rakentamisohjeet Siilinjärven kunta, konserni- ja maankäyttöpalvelut 2012 P A N N I N N I E M I 3 RAKENTAMISOHJEET, ALUEKOHTAINEN OSA Panninniemi 3 Korttelit 3372-3388

Lisätiedot

Koivun laatukasvatusketjut. Pentti Niemistö 21.8.2012

Koivun laatukasvatusketjut. Pentti Niemistö 21.8.2012 Koivun laatukasvatusketjut Pentti Niemistö 21.8.2012 Raudus vai Hies Raudus- ja hieskoivun laatuerot Rauduskoivut kasvavat järeämmiksi ja suoremmiksi syynä puulaji sinänsä, mutta myös kasvupaikka, joka

Lisätiedot

KOSKEN TL KESKUSTAN HOITO- JA KEHITTÄMISSUUNNITELMAN MÄÄRÄLUETTELO JA KUSTANNUSARVIO, sisältää alv 24%

KOSKEN TL KESKUSTAN HOITO- JA KEHITTÄMISSUUNNITELMAN MÄÄRÄLUETTELO JA KUSTANNUSARVIO, sisältää alv 24% KOSKEN TL KESKUSTAN HOITO- JA KEHITTÄMISSUUNNITELMAN MÄÄRÄLUETTELO JA KUSTANNUSARVIO, sisältää alv 24% Alue Kustannuslaji kuvaus määrä yksikkö hinta/yks kokonaishin ta Kunnanvirasto Puiden/pensaiden hoitoleikkaus

Lisätiedot

SIEMENHINNASTO ARBORETUM MUSTILA (8.12.2015)

SIEMENHINNASTO ARBORETUM MUSTILA (8.12.2015) SIEMENHINNASTO ARBORETUM MUSTILA (8.12.2015) Jo yli sadan vuoden ajan on Arboretum etsinyt ja kokeillut ilmastossamme kestäviä ulkomaisia kasvikantoja. n siemenhinnaston runko ovat arboretumin parhaista

Lisätiedot

SIEMENHINNASTO ARBORETUM MUSTILA (12.4.2016)

SIEMENHINNASTO ARBORETUM MUSTILA (12.4.2016) SIEMENHINNASTO ARBORETUM MUSTILA (12.4.2016) Jo yli sadan vuoden ajan on Arboretum etsinyt ja kokeillut ilmastossamme kestäviä ulkomaisia kasvikantoja. n siemenhinnaston runko ovat arboretumin parhaista

Lisätiedot

Turun kaupunginosien nimikkokasvit

Turun kaupunginosien nimikkokasvit Tiedote 16.6.2017 Turun kaupunginosien nimikkokasvit Vielä puuttuu muutamilta kaupunginosilta omat nimikkokasvit. Monilla niistä ei ole kaupunginosaseuraa eikä muutakaan asukasyhdistystä. Sen vuoksi nimikkokasvitoimikunta,

Lisätiedot

Kauniit kotipihat ASUNTO OY VANTAAN TORPPARI

Kauniit kotipihat ASUNTO OY VANTAAN TORPPARI Kauniit kotipihat ASUNTO OY VANTAAN TORPPARI Muuta omaan kotiin ja kauniiksi laitettuun pihaan! Tilavampi koti mielessä? Valitse uusi, avara ja valoisa koti Torpparista ja muuta kesäksi 2015 ammattilaisten

Lisätiedot