Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille"

Transkriptio

1 Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella vuosille suunnitelman vuoden 2016 toteutumisen arviointi Kallion Ikäneuvosto

2 Peruspalvelukuntayhtymä Kallion yhtymähallitus ja jäsenkuntien valtuustot hyväksyivät vuonna 2014 Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelman vuosille (myöhemmin IKIS -suunnitelma). Vanhuspalvelulain 5 velvoitti kunnat laatimaan suunnitelman toimenpiteistä ikääntyvän väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi sekä iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palveluiden ja omaishoidon järjestämiseksi ja kehittämiseksi. Suunnitelmassa tuli korostaa kotona asumista ja kuntouttavia toimenpiteitä. Tältä pohjalta suunnitelman valmistelua ohjasi yhtymähallituksen nimeämä monialainen eri toimijatahoista ja luottamushenkilöistä koostunut työryhmä. Suunnitelman valmisteluun osallistuivat kuntien ja Kallion eri toimialojen, yksityisten palveluntuottajien, seurakuntien ja oppilaitosten edustajien lisäksi vanhusneuvostot, kuntalaistapaamisissa kuntalaiset sekä ikäihmiset kyselyyn vastanneina. Suunnitelman toteutumisen seurannan lähtökohtana ovat toimenpideohjelmiin kirjatut asiat. Lisäksi ikääntyvän väestön palveluja seurataan vanhuspalvelualain toimeenpanoon liittyvillä seurantaindikaattoreilla, joita on kuvattu Kallion toimintakertomuksessa I. IKIS-suunnitelman mukaisesti peruspalvelukuntayhtymän yhtymähallitus perusti kokouksessaan Kallion ikäneuvoston, jonka tehtävä on suunnitelman mukaan varmistaa suunnitelmatyön jatkuminen, tavoitteiden ja vuositeemojen tarkentaminen sekä niiden toteutumisen seuranta ja arviointi. Ikäneuvoston tehtävänä on järjestää vuosittain kuntakohtaiset kansalaisfoorumit. Toteutuminen: Ikäneuvosto kokoontuu kahdesti vuodessa. Ikäneuvosto otti kokouksessaan ensimmäistä kertaa kantaa kuntatapaamisten pohjalta vuoden 2016 vuositeemaan aivoterveys. Kokouksessa käsiteltiin kuntien kanssa käytyjen tapaamisten yhteydessä esiin tuodut aivoterveyttä koskevat ideat/toimet, mm. turvallisen ympäristön ylläpitäminen, jotta tapaturmia ei tapahtuisi ja kunnat osaltaan liikenneturvallisuudesta huolehtimassa ja tietoisuuden lisääminen aivoterveydestä mm. luentotyyppisiä tilaisuuksia järjestämällä. Vuoden 2016 ensimmäisessä kokouksessa huhtikuussa Ikäneuvosto arvioi edellisen vuoden toimintaa saatujen kirjallisten palautteiden pohjalta. Kokouksessa käsiteltiin myös maaliskuussa pidettyjen kuntalaistilaisuuksien terveiset vuoden aivoterveys - teemasta ja sen toteuttamisesta sekä kuultiin suunnitelmat päivittää IKIS-suunnitelma. Kallion ja kuntien tapaamista ei keväällä järjestetty. Marraskuun 2016 kokouksessa Kallion ikäneuvosto käsitteli lyhyesti IKIS-suunnitelman tavoitteiden ja vuositeeman toteutumista ja päätti pyytää eri toimijoilta kirjallisen palautteen vuositeeman toteutumisesta. Marraskuun kokouksen pääpaino oli IKISsuunnitelmasta tehdyn päivitysversion Kallion alueen ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelman vuosille läpikäynnissä ja hyväksymisessä. Kallion Ikäneuvosto hyväksyi vuoden 2016 vuositeeman ympärillä toteutetun toiminnan. 2 (15)

3 Kallio järjesti kansalaisfoorumit kaikissa Kallion kunnissa maaliskuussa 2016 (Sievi 22 osallistujaa, Alavieska 15, Nivala 9, Ylivieska 5). Näissä tilaisuuksissa kerrottiin yleisellä tasolla, miten eri toimijat olivat jo vuoden 2016 vuositeemaa toteuttaneet ja kuultiin kuntalaisten mielipiteitä siitä, miten vuoden 2016 vuositeeman aivoterveys toteutus oli näyttäytynyt heidän arjessaan. Tilaisuuksissa kuultiin heidän toiveita palveluista ja ideoitiin toimenpiteitä suunnitelman tavoitteiden ja vuoden 2016 vuositeeman suhteen. Tilaisuuksissa kerrottiin myös tulevasta suunnitelmasta päivittää IKIS-suunnitelma ja kuinka siellä on tarkoitus yhtenä ottaa huomioon hallituksen kärkihankeajatukset: palvelut asikaslähtöisiksi, kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaiken ikäisten omaishoitoa ja pyritään kehittämään perhehoitoa. Yhtenäisestä kutsukäytännöstä huolimatta kuntalaisten osallistuminen oli edellisvuoden tapaan Alavieskassa ja Sievissä aktiivista verrattuna Nivalaan ja Ylivieskaan. Vastaavat kuntakohtaiset kansalaisfoorumit järjestetään myös huhtikuussa 2017 kutsukäytäntöä osin muuttaen. II. Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella vuosille suunnitelman arvot ovat: arvokas ikääntyminen, hyvinvoinnin tasa-arvo, turvallisuus ja itsemääräämisoikeus Toteutuminen: Arvoja käsiteltiin kansalaisfoorumeissa maaliskuussa Keskustelu suunnitelmaa ohjaavista arvoista käytiin Kallion ja kuntien välisissä tapaamisissa elo-syyskussa 2016 IKIS-suunnitelman päivityskeskustelun yhteydessä. Arvot käsiteltiin myös ikäneuvoston kokouksessa marraskuussa 2016, kun käytiin IKIS-suunnitelmasta tehtyä päivitystä läpi. Arvoista käydyissä keskusteluissa korostui eirityisesti arvokas ikääntyminen. Puheenvuoroissa tuli esiin, että ikääntyneet ovat arvokkaita kuntalaisia kuten nuoremmatkin ja ikääntyminen on yhtä arvokas elämänvaihe kuin mikä muu elämänvaihe tahansa. Ikääntyneellä tulee olla siten samat mahdollisuudet osallisuuteen ja hyvinvointiin kuin muilla. Vuoden teemaa aivoterveyttä pidetään juuri yllä sillä, että ikääntynyt voi osallistua muiden tavoin erilaisiin toimintoihin ja virikkeisiin. III. Suunnitelman vision mukaan ikäihminen voi ikääntyä Kallion alueella arvokkaasti omassa kodissaan ja elää aktiivista elämää. Hän kokee arjen turvalliseksi ja voi luottaa toimintakyvyn heiketessä saavansa omia voimavarojaan vahvistavia palveluja ja tukea. Ikäihminen ottaa vastuun omasta hyvinvoinnistaan ja terveydestään. Hän on voimavara paitsi itselleen, myös toisille ja koko yhteisölle. Arjen toiminnassa sekä palvelutoiminnassa korostuvat ikäihmisten osallisuus, ennakointi, varhainen mukaantulo ja aktiivinen tiedottaminen. Suunnitelmassa korostuu asiakkaiden oma vastuu hyvinvoinnistaan ja terveydestään. Yleiset kuntien ja muiden palveluntuottajien palvelut ovat ensisijaiset ja sitten vasta verovaroin tuotetut palvelut. Asukkaan oma vastuu rahoituksesta lisääntyy. 3 (15)

4 Toteutuminen: Vision sisältöä käsiteltiin kansalaisfoorumeissa maaliskuussa 2016 ja painotettiin ikäihmisen osallisuutta elämään ja toimintoihin ja vastuuta oman hyvinvointinsa ylläpidossa. Puhuttiin myös toimijoiden vastuusta osallistaa ikääntyneet omien palveluidensa suunnitteluun ja osallistumaan voimavarojensa mukaisesti omaan hoitoonsa. Visiota käsiteltiin Kallion ja kuntien välisissä tapaamisissa elo-syyskuussa 2016 IKIS-suunnitelman päivitystyön yhteydessä. Eläminen omassa kodissa koettiin tärkeäksi, mutta mikä luetaan kodiksi, puhututti. Oltiin kuitenkin sitä mieltä, että toisten varassa eläminen ei tunnu yhtä arvokkaalta kuin toimia itsenäisesti niin pitkään kuin mahdollista. Keskusteluissa keskeistä oli se, miten voidaan turvata asuminen kotona ja mahdollistaa aivoterveyden edellyttämä osallistuminen kodin ulkopuoliseenkin elämään ja turvallinen liikkuminen. Kuntien teknisen toimen rooli nähtiin merkittävänä ja myös kuljetuspalvelun toimivuus. Visiota ja sen muuttamista lyhyempään muotoon käsiteltiin myös ikäneuvoston kokouksessa marraskuussa 2016, kun käytiin IKIS-suunnitelmasta tehtyä päivitystä läpi IV. Suunnitelman strategiset tavoitteet ovat: 1) Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen 2) Kotona asuminen ja sitä tukevat palvelut Toteutuminen: Tavoitteista on keskusteltu kansalaisfoorumeissa maaliskuussa 2016 Tavoitteet on käyty läpi Kallion ja kuntien välisissä tapaamisissa elo-syyskuussa 2016 IKIS-suunnitelman päivitystyön yhteydessä Tavoitteet käytiin läpi myös ikäneuvoston kokouksessa marraskuussa 2016, kun käytiin IKIS-suunnitelmasta tehtävää päivitystä läpi ja todettiin tavoitteiden olevan ajankohtaiset jatkossakin. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen sekä toimintakyvyn ylläpidon näkökulma on tuotu keskusteluissa esiin kaikissa tilaisuuksissa kotona pärjäämisen ehtona. On keskusteltu kansallisista suunnitelmista tuoda entistä enemmän palveluita ikääntyneen kotiin ja että palveluiden antajana ei ole yksinomaan julkinen toimija, vaan toimijoina ovat myös ikäihminen itse ja hänen lähiyhteisönsä sekä muut yhteisöt ja vapaaehtoiset. Ikäihminen haluaa asua omassa kodissaan, kunhan saa sinne tarvitsemansa palvelut. 4 (15)

5 V. Suunnitelmassa on seitsemän päämäärää, jotka jakautuvat moniin sisältöihin. Suunnitelman päämääriksi on valittu asiat, jotka tukevat vision ja strategisten tavoitteiden saavuttamista. Päämäärissä on otettu huomioon suunnitelman valmistelun yhteydessä yhteisesti sovitut vuositeemat. Kunkin päämäärän tai sen osa-alueen kohdalla on kerrottu, mikä toimijataho on ensisijaisesti vastuussa sen toteuttamisesta. Suunnitelman päämäärät ovat: 1) Kallion aluetta kehitetään elinvoimaiseksi ikääntyneiden tuella. 2) Terveyttä ja toimintakykyä ylläpidetään ja edistetään. 3) Ikäihmisen osallistumista ja vaikuttamisen mahdollisuuksia lisätään. 4) Ikäihmiset ovat innostuneita liikkumaan ja liikkumisen esteet on poistettu. 5) Ikäihmisillä on mahdollisuuksia monimuotoiseen asumiseen ja hänen lähiympäristönsä on turvallinen ja terveellinen. 6) Palveluorganisaatioita kehitetään. 7) Kuntien kustannuskehitys pidetään vakaana. Toteutuminen: Päämäärät on käyty läpi kansalaisfoorumeissa maaliskuussa 2016 Päämääriä on käsitelty Kallion ja kuntien välisissä tapaamisissa elo-syyskuussa 2016 IKIS-suunnitelman päivitystyön yhteydessä. - Kunnat haluavat pitää alueensa elinvoimaisina ja tuoda tarjolle palveluita, mm. harrastustoimintaa ja asuntoja kaikille ikäryhmille, myös ikääntyneille. Erityisesti on keskusteltu erilaisista asumismuodoista, mm. yhteisöasumisesta. Osassa kuntia on kiinteistöjä alettu suunnitella/muuttaa yhteisöasumiskäyttöön sopivaksi. Eri tahojen suunnitelmia erilaisista senioritaloista ja kylistä on viety kunnissa eteenpäin. Kuntien vanhusneuvostojen ja mahdollisten tulevien senioritaloasukkaiden ääntä on kunnissa kuultu rakentamissuunnitelmia tehtäessä ja toimintoja kehitettäessä. Keskustelua on käyty myös siitä, mikä on kotona asumista. Keskusteluissa on päädytty siihen, että myös tehostetussa palveluasumisessa voi olla ihmisen koti. Alavieskaa lukuun ottamatta kaikki kunnat ovat jatkaneet vuoden aikana uusien tehostetun palveluasumisen yksiköiden suunnittelua ja osasta päätökset on tehty. Kunnat ovat pyrkineet tekemään kulkuväylät ja tilat esteettömiksi ja turvallisiksi. - Kaikki toimijatahot ovat monin eri tavoin edistäneet ja ylläpitäneet ikäihmisten terveyttä ja toimintakykyä. Yhteisöjen toiminta on ollut tässä hyvin merkityksellistä. - Kuntien vanhusneuvostot vastaavat osaltaan ikäihmisten osallistumisesta ja vaikuttamisesta omiin palveluihinsa. Kuntien hallintokunnat, kuten kulttuuri-, liikunta- ja sivistystoimet sekä eri yhteisöt ovat lisänneet ikäihmisten osallistumista ja vaikuttamisen mahdollisuutta tarjoamalla mitä moninaisempia kulttuuri- ja harrastusmahdollisuuksia sekä kulttuurielämyksiä. Kalliossa on osallisuutta lisätty mm. aloittamalla kansalaisraadit kotihoidossa ja hoivayksiköissä keräämällä palautetta ja osallistamalla samalla ikäihmisiä palveluiden kehittämiseen sekä osallistamalla palveluissa olevia ihmisiä erilaisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin. 5 (15)

6 - Kaikki toimijat ovat parantaneet ikäihmisten terveyttä, toimintakykyä ja liikkumismahdollisuuksia. - Palveluorganisaatiot ovat jatkuvassa kehittämisen ja muutoksen tilassa. Kehittämisyhteistyötä ikääntyneiden palveluissa on laajennettu soteuudistuksen valmistelutyön vuoksi Kallion aluetta laajemmalle alueelle huomioiden kuitenkin koko ajan Kallion alueen paikalliset ominaisuudet ja tarpeet. Suomen hallituksen kärkihankkeet näkyivät vuoden aikana keskusteluissa ja toiminnan kehittämisessä. Kotona asumisesta, kotihoidon ja omaishoidon sekä perhehoidon kehittämisestä on puhuttu IKIS-suunnitelman päivitystilaisuuksissa ja itse suunnitelman päivittämisessä ne on huomioitu. Tarkoituksena on luoda mahdollisimman laadukkaita ja turvallisia asiakaslähtöisiä palveluita toimien kuitenkin taloudellisten raamien puitteissa. Palvelujen kehittämisessä on kuultu palveluiden käyttäjiä mm. asiakasraatien kautta. VI. Kunnat, Kallio ja muut yhteistyötahot toimivat yhteisesti sovittujen päämäärien mukaisesti ja mahdollistavat aktiivisen ikääntymisen ikäystävällisellä Kallion alueella. Kukin toimijataho vastaa suunnitelman tavoitteiden toteuttamisesta tahollaan. Vuosittain on kuntien ja Kallion kesken kaksi tavoite- ja arviointikeskustelutilaisuutta. Toteutuminen: Kuntien kanssa ei vuonna 2016 käyty kuin yksi tavoitekeskustelu johtuen IKISsuunnitelman päivitystyöstä. Perinteistä maaliskuun tavoitekeskustelua ei käyty, koska tavoitteena oli kesän aikana tavata kunnat suunnitelman päivitystyön yhteydessä ja samalla muistuttaa suunnitelman tavoitteista ja vuoden 2016 vuositeemasta. Tavoitteista oli keskusteltu kuntatapaamisessa jo marraskuussa 2015, jolloin myös vuoden 2016 aivoterveys -vuositeemasta puhuttiin ja tuotos tästä oli esitetty ikäneuvostolle Kuntien kanssa käytiin IKIS-suunnitelman päivityskeskustelut Sievissä Nivalassa ja Ylivieskassa 1.9. ja Alavieskassa , jolloin käytiin koko suunnitelman aihiot läpi, mm. tavoitteet, päämäärät ja vuositeemat. Noissa tapaamisissa käytiin myös keskustelu meneillään olevan aivoterveys - teemavuoden toteutumisesta ja loppuvuoden tapahtumista asian ympärillä. Koska Kallio ja kunnat olivat syksyllä tavanneet, erillistä arviointitilaisuutta ei loppuvuonna pidetty, mutta kunnilta pyydettiin kirjallinen arviointi edellisvuodesta ikäneuvoston päätöksellä. Kirjalliset vastaukset tulivat Ylivieskasta. Kukin toimijataho on omalla tahollaan ja osaamisalueellaan toiminut tavoite- ja päämääräsuuntautuneesti ja laatinut omat suunnitelmansa. Vuositeema ja sen toteuttaminen on ollut keskeistä tapaamisessa suunnitelman päivitystyön ohella. Vuoropuhelu kuntien ja Kallion kesken Ikääntyvien palveluiden kehittämisen tarpeista ja taloudellisista resursseista on jatkuvaa. Kuntatapaamisten koollekutsumisesta on käytännössä vastannut Kallio. 6 (15)

7 VII. Suunnitelman toimeenpanoa varten kukin toimijataho laatii vuosittain oman toimenpideohjelman. Toimenpideohjelma rakentuu vuositeemoille, jotka jokainen kuntatoimija, yhteistyötaho ja järjestö ottavat huomioon omassa toiminnassaan. Toimeenpano kytketään talousarvioneuvotteluun ja yhteisiin kaksi kertaa vuodessa toteutettaviin tavoite- ja arviointikeskustelutilaisuuksiin. Vuoden 2016 vuositeemana oli aivoterveys. Kaikilla tahoilla ei ole tehty omaa kirjallista toimenpideohjelmaa, vaan se nivoutuu muihin tavoite- ja toimintasuunnitelmiin. Eri kansalais- ja kuntatilaisuuksien perusteella eri tahot ovat olleet tietoisia vuositeemasta ja kaikilla tahoilla on teemaan vastattu. Toteutuminen: Ikäneuvosto pyysi kaikkia toimijatahoja listaamaan vuoden 2016 suunnitelman mukaiset toimensa, erityisesti aivoterveyttä koskevat. Teemojen toteuttamista/toteutumista käsiteltiin kuntien tapaamisessa marraskuussa 2015 ja elo-syyskuussa Kallion ikäneuvostossa keskusteltiin jo vuositeeman toteuttamisesta alustavasti ja lopullisen arvioinnin muodossa. Vuoden 2016 Aivoterveysteema Liikunta ja fyysinen aktiivisuus tuovat terveyttä ja mielihyvää. Aivojen verenkierto paranee ja aivosolujen väliset yhteydet uusiutuvat ja tehostuvat. Fyysinen aktiivisuus on aivojen aktivointia siinä missä sosiaalinen kanssakäyminen, ristikot ja musisointikin. Liikunta parantaa myös unen laatua sekä vähentää masennuksen ja ahdistuneisuuden oireita. Ystävän kanssa harrastettu liikunta voi tuoda myös lisähyötyjä, sillä sosiaaliset suhteetkin hellivät muistia. (Muistiliitto) Aivojen jatkuva käyttö ylläpitää tai lisää aivojen toimintareserviä, mikä tarjoaa tärkeän vastapainon vanhenemisen aiheuttamille rappeutumismuutoksille. Liikunnalla on myönteinen vaikutus aivotoimintojen säilymiseen ikääntyessä. Liikunta vähentää merkittävästi dementian ja Altzheimerin taudin vaaraa. Liikunta on myös yhteydessä kognitiivisten toimintojen säilymiseen. (UKK-instituutti) Edellä mainittujen määrittelyiden pohjalta on eri tilaisuuksissa keskusteltu aivoterveydestä, mutta kaikkia toimijatahoja ajatellen on kuitenkin aivoterveydestä jouduttu puhumaan hieman edellistä laajemmassakin merkityksessä. Aivoterveys -teeman ympärillä on käyty kaikissa tilaisuuksissa keskustelua siitä, mitä aivoterveydellä tarkoitetaan. Aivoterveydestä puhuttiin neljässä merkityksessä: Mitä erilaisia aivosairauksia on esim. muistisairaus, aivoinfarkti, masennus ja miten ne näkyvät ikääntyneen arjessa? Miten aivojen hyvinvointia voidaan edistää/ miten sairastumista niihin voitaisiin terveyden edistämisellä ja eri keinoin ehkäistä? 7 (15)

8 Mitä voidaan tehdä aivosairauden omaavan ihmisen hyväksi sairaudesta huolimatta esim. eristäytymisen ehkäisemiseksi, ihmisarvoisen elämän varmistamiseksi ja kotona elämisen mahdollistamiseksi? Miten elinympäristö, erityisesti kunnat voivat toimillaan ehkäistä, ettei tulisi tapaturmaisia tai fyysisestä ympäristöstä johtuvia aivosairauksia, esim. aivovauriot kaatumisesta, myrkkyjen aiheuttamat sairaudet jne.? Ikääntyneen omalla aktiivisuudella ja osallistumalla erilaisiin harrasteisiin, joissa aivoja joutuu käyttämään, on iso merkitys aivojen hyvinvoinnille. Kaikki eivät kykene itsenäisesti osallistumaan tai eivät jostakin syystä halua osallistua ja silloin tarvitaan eri yhteisöjen apua. Puhutuimpia aiheita oli arviointivuonnakin, miten saadaan passiiviset mukaan. Kaikki kunnalliset, vapaaehtoiset ja kolmannen sektorin tahot ovat halunneet tuoda apua yksinoloon ja tehdä työtä osallistumisen helpottamiseksi ja mahdollistamiseksi. Vuonna 2016 tehtiin hyvin monenlaisia toimia osallistumisen mahdollistamiseksi ja helpottamiseksi. Tiedetään, että eristäytyneisyyttä poistaa ihmiskontaktit, vaikka ne olisivat harvoja ja lyhyitäkin, kunhan ne ovat merkityksellisiä. Keskusteluissa tuli esiin ja muistutettiinkin, että ikäihmisen muistamattomuuden ja yksin jäämisen taustalla voi olla joku erilaisista muistisairauksista tai masennus, joihin kaikkien olisi aktiivisesti puututtava. Esimerkinomaisesti kooste Aivoterveys -teemasta: Kuntien tehtävänä on nähty ympäristöstä huolehtiminen, jotta tapaturmia ei tapahtuisi ja osaltaan liikenneturvallisuudesta huolehtiminen, jossa apuna on mm. toimijamalli v:lle Osassa kuntia on järjestetty liikenneturvallisuustapahtumia. Erilaiset kunnissa toimivat kuljetuspalvelut ovat mahdollistaneet kotoa lähtemisen ja siten luoneet mahdollisuuden ikäihmisille sosiaaliseen kanssakäymiseen. Kansalaisopistojen toimesta on järjestetty terveyteen liittyviä luentoja mm. muistiin liittyviä ja muuta toimintaa ikääntyneiden aktivoimiseksi. Erilaisia musiikkitoimintoja on viety myös palveluasumisen yksiköihin. Teatteritoimintaa ja senioritansseja on järjestetty ja tietotekniikkakursseja pidetty, joilla on aivoterveyttä virkistävä vaikutus. Alavieskassa nostettiin esille kunnan osalta ympäristöstä huolehtiminen, jotta tapaturmia ei tapahtuisi ja liikenneturvallisuudesta huolehtiminen, jossa apuna on käytössä toimijamalli v sekä Omavieskan päiväsalin hyödyntäminen kotona asuvien ikäihmisten toiminnassa. Alavieskan Virin toiminta ikäihmisten hyväksi on myös edistänyt aivoterveyttä. Kulttuurilla on voitu aikaansaada hyvinvointia ja antaa elämyksiä ikäihmisille. Nivala toi esiin, että eri teemoista on pidetty erilaisia näyttelyitä, joihin ikäihmiset ovat osallistuneet ja kautta linjan tietoisuutta on lisätty aivoterveydestä mm. tietoa terveellisen ruokavalion merkityksestä aivosairauksien ennalta ehkäisyssä. Sievissä on järjestetty lähinnä luentotyyppisiä tilaisuuksia aivoterveyteen liittyen. Kunnantalon tiloja on tarjottu ikäihmisten kokoontumistiloiksi. Ylivieskassa on teema näkynyt monin tavoin. Musiikkitoimintoja on viety palveluasumisen yksiköihin. Teatteritoimintaa ja senioritanssia on järjestetty. Tietotekniikkakursseja on pidetty. Terveyteen liittyviä luentoja on järjestetty mm. muistiin sekä sydänterveyteen liittyviä. Liikenneturvallisuustapahtumia on järjestetty. Senioripäivä on ollut Kulttuurikummi- toiminta on alkanut esim. mukana kirjastokäynnillä. Kirjalle siivet -hanke 8 (15)

9 on aloitettu, joka kohdistuu osin ikäihmisiin. Aineiston hankinnassa kirjastossa on otettu eri kuntoinen ikääntynyt väestö huomioon. Lainattavaksi on hankittu myös isotekstisiä kirjoja ja selkokirjoja. Kirjastossa on myös äänikirjoja ja aivan uutena ovat tulleet e-äänikirjat, joiden kuunteleminen onnistuu esim. omalla älypuhelimella tai ipadilla. Celia-kirjaston asiakkuuteen oikeuttaa mm. näkövamma tai heikentynyt näkö, muistisairaudet ja heikentynyt lihaskunto. Tiekkö-kirjastojen verkkokirjastossa on ollut käytettävissä seniorinetsivut ja kirjastot ovat tuottaneet KirjastoVirma -sivuston, josta löytyy kunnittain tietoa paikallishistoriasta. Ylivieskan kirjasto on järjestänyt kotilainauspalvelua jo vuodesta 1988 lähtien. Vuosittain kirjaston kotilainauspalvelun piirissä on kymmenkunta asiakasta, joille on viety kirjastosta aineistoa toiveiden mukaan kotiin. Kirjaston kotilainauspalveluasiakkaaksi on päässyt, jos ei korkean iän, sairauden tai vamman takia voi itse tulla kirjastoon. Kirjastosta on viety vaihtuvia kirja- ja äänikirjakokoelmia eri hoivaja hoitolaitoksiin talon asukkaiden lainattavaksi. Myös kirjastoauto on tarjonnut kirjastopalveluja eri hoitolaitoksissa ja on palvellut myös kirjastoauton reitin varrella asuvia ikäihmisiä. Kirjastossa on toiminut myös kirjallisuuspiiri, päiväsaikaan lukupiiri ja kirjallisuusiltoja. Suuri osa kirjallisuuspiireihin osallistujista on ollut ikäihmisiä. Kirjastossa on kokoontunut mm. sukututkijoiden piiri sekä lausuntapiiri. Kirjasto on antanut tiloja käyttöön esim terveydenhoidon infotapahtumille. Liikuntatoimen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ohjelmassa on huomioitu ikäihmiset. Esteettömyys on huomioitu uimahallin remontissa; ulko-ovet aukeavat sähköisesti ja uimahallissa on luiskia helpottamassa liikkumista sekä allasnostin. Käytettävissä on 6 aikuisten suihkupyörätuolia sekä uimakauluksia. Uimahallissa ja pesuhuoneissa on invawc:t. Keilahallissa on porrashissi ja erilaisia apuvälineitä. Keilahallissa on käynyt vakituisesti viisi eläkeläisjärjestöä tai vastaavaa, viikoittain n. 60 eläkeläistä. Yhteistyötä on tehty edelleen peruspalvelukuntayhtymä Kallion ja kolmannen sektorin kanssa (urheiluseurat, eläkeläisjärjestöt, hyväntekeväisyysjärjestöt, terveysjärjestöt, kyläyhdistykset): Liikunnan yö oli ; liikunnallisessa tapahtumassa huomioitiin myös ikääntyvät; liikuntaa varttuneille, aivojumppaa, liikuntaohjeita niveloireisille, bocciaa, avoimet ovet Kotikartanon kuntosalilla jne. Valtakunnallisen Unelmat liikkeelle teeman puitteissa järjestettiin Unelmien liikuntapäivä ja Unelmien liikuntakuukausi lokakuussa. Näissä tapahtumissa oli ikääntyneille mm. tuolijumppaa, kirkkokävelyä, suunnistusharjoittelua, voimistelua ja avoimet ovet kuntosalille. Liikuntatoimi on järjestänyt ohjattuja vesijumppia ikääntyneille (eläkeläiset, omaishoitajat, sydän- ja reumaryhmät, liikuntarajoitteiset, avustettavat vammaiset ja allaskävelyryhmä) sekä tuolijumppia Suvantotuvan ja -kartanon asukkaille. Liikuntatoimen järjestämät pyöräilykampanja kesällä ja Polut ja laavut tutuiksi tapahtuma syksyllä soveltuivat myös ikääntyneille. Kallion palveluissa aivoterveyttä on edistetty terveydenhuollon vastaanottotoiminnassa, tutkimuksin ja hoidoin sekä antamalla tietoa kaikilla vastaanotoilla, osastoilla ja eritoten asiantuntijahoitajien vastaanotoilla aivoterveyttä edistävästä ravitsemuksesta ja mielenterveyttä edistävistä toimista. Hoito- ja hoivapalveluissa kotihoito osallistuu aivosairaiden hoitoon, kuntoutukseen ja virkistämiseen. Ennaltaehkäisevillä kotikäynneillä on iso merkitys aivoterveyttä edistävänä tiedon jakajana. Hoivapalveluissa aivoterveyttä on ylläpidetty yksiköissä ja päiväkeskuksissa mm. hyvin erilaisilla viriketoiminnoilla omissa palveluissa sekä yhteistyössä eri yhteisöjen ja kuntien kanssa. Erityisiä tempauksia on järjestetty osallistumalla kaupunkien, yhteisöjen ja seurakuntien tapahtumiin. Muistiasiakkaan palveluketjua ja toimintamallia on päivitetty moniammatillisessa yhteistyössä, mm. muistihoitajan tehtäviä asiakkaan hoitopolun alkuvaiheessa, palvelutarpeen 9 (15)

10 arvioijan osuutta muistiasiakkaan hoitopolussa ja ennaltaehkäisevillä kotikäynneillä hoitajan tehtäviä ja kohtaamista muistiasiakkaan kanssa. Henkilöstön osaamista on lisätty muistisairaan asiakkaan hoitamisessa ja kohtaamisessa koko vuoden jatkuneella sisäisellä koulutuksella. Kallio on osallistunut myös Alva-hankkeeseen, jonka avulla tehostetaan vapaaehtoisten mahdollisuutta yhteistyökumppanina osallistua tukijana, rinnalla kulkijana ja auttajana ikäihmisten elämään. Yhteisöt: Järjestöjen toiminta on ollut vilkasta. Ylivieskassa Kulttuurihelmet ovat olleet aktiivisia ja saaneet ihmisiä liikkeelle. Tuokiotuvan merkitys Ylivieskassa on ollut iso. Aivoterveysteeman ympärille eri tahojen toimesta on hankittu luonnoitsijoita, mm. Muistiliiton muistiluotsin toimesta. Vanhusneuvosto on järjestänyt seuraavat tapahtumat vuonna 2016: Akustiikan torstaituokio. Kirjaston runoryhmä Irma Hannulan johdolla esitti kansakoulun lauluja ja runoja Vanhustenviikon alueellinen juhla Ylivieskan kulttuurikeskus Akustiikassa yhteistyössä kulttuuritoimen kanssa. Ylivieskan seudun kansallisissa senioreissa on muistivastaava, joka on käsitellyt muistiasiaa eri kokouksissa. Lisäksi on hankittu tietoa ravinnon sekä eri lisäaineiden vaikutuksista ja järjestetty teatterivierailu, joka antoi mielihyvää kaikille osanottajille. Nivalassa eri järjestöjen ja yhteisöjen toiminta aivoterveyden edistämiseksi on ollut monipuolista. Eläkeliitossa on toiminut Muistin aikaan piiri 10 kertaa. Lisäksi kerho Haastetta aivoille on kokoontunut viisi kertaa ja muistiluotsi on pitänyt luennon kaksi kertaa, Senioritanssit pidetään joka toinen viikko. Sen lisäksi on viikottain jumppa- ja vesijumpparyhmät, keilailua, kuntosaliryhmä, karaokeryhmä ja naisten lauluryhmä. Syöpäkerhossa on ollut yhteislaulua ja muistelua sekä ravintoon liittyvää luennointia ja ulkoilua. Parkinsonkerhossa on kuntosali-, keilailu- ja uintiryhmiä. Veteraanien ystävätoiminta on kunnittain kuukausittain, johon on nyt otettu veteraanien puolisot myös kohderyhmäksi. Sydänyhdistys on järjestänyt aivoterveyteen liittyviä luentoja, virkistystoimintaa ja jumppatuokioita. Vanhusneuvosto on käynnistänyt kolmena päivänä auki olevan Juttutupatoiminnan. Kesällä järjestettiin yhdessä kynkkäringin kanssa laitoksissa asuville toritapahtumana musiikkikonsertti. Sievissä ja Alavieskassa on toiminta ollut Ylivieskan ja Nivalan esimerkkien kaltaista. Ystäväpalvelu on merkittävä apu sosiaaliseen kanssakäymiseen. Sitä järjestävät seurakunnat ja järjestöt, vapaaehtoisia käyntejä yksinäisten ihmisten koteihin tekevät myös ihan yksittäiset ihmiset joka kunnan alueella. Eri kylien kyläyhdistykset tekevät merkittävää työtä järjestämällä erilaista toimintaa, samoin Eläkeliiton vapaaehtoistyö, josta esimerkkinä Sievin Eläkeliiton toiminta. Yhteistyönä: Järjestöjen ja kuntien erilaiset kerhot, piirit, erilaiset jumpat, keilausmahdollisuudet, seniorisalitoiminta, uintimahdollisuudet, vesijumppa, patikoinnit, ja erilaiset retket toimivat mielen virkistäjinä. Seurakunnat: Seurakunnat ovat merkittävä tekijä sosiaalisen kanssakäymisen ylläpitäjänä ja siten aivoterveyden edistäjänä järjestämällä erilaisia kirkollisia tapahtumia, ruokailua, kerhoja ja käyntejä eritoten yksinäisten luona. Alavieskassa on Turinatupa ja seurakunnilla on myös sururyhmät yksinäisyyden estämiseksi. Seurakunnan merkityksestä yhteisöllisyyden tuottajana ja siten aivoterveyden edistäjänä tuotiin esimerkki Ylivieskan kirkon palamisesta, joka sai isot ihmismäärät pitkäksi aikaa liikkeelle ja yhteen. Nivalan seurakunnassa toimi Hopeaiänkerho teemalla mustikkametsässä. Kerhossa muistellaan, askarrellaan ja neulotaan. Kerhossa kävi henkilöä. Lisäksi seurakunnalla toimi kohtauspaikka Ranni kerran viikossa, jossa on käynyt henkilöä. 10 (15)

11 VIII Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella Suunnitelman vuosille tiivistelmässä kerrotaan vuoden 2016 loppuun mennessä tavoitteeksi asetetun: - Kallion alueella 91 % 75 vuotta täyttäneistä asuu omassa kodissa. - säännöllisen kotihoidon palveluiden piirissä on 14 % 75 vuotta täyttäneistä. - omaishoidon piirissä on 7 % 75 vuotta täyttäneistä. - ympärivuorokautisen palveluasumisen peittävyys 75 vuotta täyttäneillä on 9 %. - lyhytaikaishoitopaikkoja varataan 2 prosentille 75 vuotta täyttäneistä. - lyhytaikaishoidon järjestämisestä laaditaan selvitys vuoden 2014 aikana. - ympärivuorokautisesta palveluasumisesta varataan 1 % paikkoja alle 75 vuotta täyttäneille. - erityistä tukea tarvitsevien asumisen vaihtoehdoista laaditaan selvitys vuoden 2015 aikana. - ikäihmisten palveluasumista ja erityisesti lyhytaikaishoitoa kehitetään kuntouttavaksi - Kallion palvelustrategiassa määritellään oman toiminnan ja yksityisten palvelujen suhde, joka on määritetty v Arviointia 75 vuotta täyttäneiden peittävyys v Palvelu Suositus Alavieska Nivala Sievi Ylivieska Kallio Omaishoidon tuki 6 7 % 7,2 7,6 8,9 6,0 7,1 6,8 6,4 7,1 5,6 9,2 2 Säännöllinen kotihoito % 13,4 12,9 16,5 13,2 13,6 13,4 15,5 15,9 15,4 21,8 3 ** Tehostettu palveluasuminen 6 7 % 12,2 11,6 10,7 9,3 *10,6 *10,4 *9,8 10,6 10,8 9,4 4 Palveluasuminen ja laitoshoito yht % 12,2 11,6 10,7 9,3 10,6 10,4 10,8 11,9 12,2 11,0 5 Asuu kotona 91-92% 87,8 88,4 89,3 90,7 89,4 89,6 90,2 87,4 SHL:n mukainen 6 laitoshoito 2 3 % ,0 1,3 1,4 1,6 *Tehostettuun palveluasumiseen ja laitoshoitoon ei ole laskettu v tilapäishoitoa, koska asiakkaat asuvat kotona, mutta vuosien luvut sisältävät lyhytaikaisen palveluasumisen ja laitoshoidon, joka vaihtelee kunnittain 3-10 %. **Laitoshoito on lopetettu vuoden 2015 alusta, jonka jälkeen kaikki on tehostettua palveluasumista, ks. rivi 4. Arviointia suunnitelman tiivistelmässä olevien tavoitteiden osalta: Lyhytaikaishoitopaikkoja on liian vähän suhteessa muuhun tehostettuun palveluasumiseen erityisesti Ylivieskassa ja Nivalassa. Sievissä tilanne on parantunut edelliseen vuoteen nähden. Alavieskassa asiakkaiden palveluiden kysyntä ei ole noussut. Lyhytaikaishoidon selvitys on tehty vuonna 2014, sen jälkeen kuntien kanssa yhdessä on keskusteltu lyhytaikaishoidon paikkojen lisätarpeesta. On myös kuvattu lyhytaikaishoidon sisältöä ja kenelle sen palvelu on tarkoitettu. Kuntoutus on keskeinen toiminta-ajatus tilapäishoidossa. 11 (15)

12 Kotona asumisen tukemisessa olisi tilapäishoidolla erityinen merkitys sekä omaishoidettaville että muutoin kotona asuville, jos tiloja olisi enemmän. Tilapäisyksikössä voidaan kuntouttaa tilapäisesti toimintakyvyn laskiessa ja myös arvioida, tarvitseeko ikäihminen vielä tässä vaiheessa tehostetun palveluasumisen tai säännöllisen kotihoidon palveluita. Tilojen puutteen vuoksi tilapäishoidon kehittämistä ei ole voitu toteuttaa tavoitellussa aikataulussa. Tähän tulee jatkossa panostaa sekä saada toimintaan asianmukaiset tilat ja laitteet. Kaikissa kunnissa tehostetussa palveluasumisessa asui alle 75-vuotiaita enemmän kuin tavoitteen 1 %:n verran. Erityistä tukea tarvitsevien asumisen vaihtoehdoista ei selvitystä ole tehty vuosina Suunnitelmana oli jossakin vaiheessa tehdä Jokilaaksojen alueella selvitys, mutta tähän ei ole ryhdytty. Kallion palvelustrategia päivitettiin vuonna 2016 ja siinä linjattiin oman toiminnan ja yksityisten palveluiden suhteeseen. XI. Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelman vuosille Liitteen no 4 seurantaindikaattorit Suunnitelman toimenpideohjelman toteutumisen arvioinnin lisäksi seurattavia indikaattoreita ovat ja niiden arviointia: 1. Palveluihin pääsyn odotusajat Palveluihin pääsyn odotusajat ovat muutoin toteutuneet, mutta tehostettuun palveluasumiseen on osassa kuntia jouduttu odottamaan yli 3 kk. Asiakkaaseen on otettu yhteyttä seitsemän päivän sisällä yhteydenotosta tai hakemuksen saapumisesta. Kotikäynnistä on sovittu asiakkaan/omaisen kanssa. Kiireellisissä tapauksissa kotikäynti on tehty samana päivänä. Terveyskeskuksen lääkärin vastaanotolle pääsyn odotusajat eivät ole ylittäneet asetettuja odotusaikoja. 2. Kyselyt - Kuntalaiskyselyt kerran valtuustokaudessa - Asiakastyytyväisyyskyselyt, vuosittain Kuntalaiskyselyt ovat toteutuneet kansalaisfoorumien muodossa ja vanhusneuvostojen toiminnan kautta. Eri tahoilla on tehty omia asiakastyytyväisyyskyselyjä, pääasiassa vuosittain. Vuonna 2016 Kallion hoito- ja hoivapalveluissa asiakaskysely toteutettiin asiakasraatien muodossa. 3. Palvelutarveindikaattorit - väestörakenne - yksin asuvat Väestörakennetta on seurattu tiiviisti joka toimijataholla. Lähes jokaisen palvelun suunnittelutilaisuudessa on esillä aluksi alueen väestörakenne ja sen kehittymisen vaikutus palveluntuottamiseen. Väestö on ikääntymässä, eri kunnissa hieman eri aikoina, mikä näkyy myös palveluiden suunnittelussa. 12 (15)

13 Ikäryhmä/lukumäärä v v v v v v täyttäneet Alavieska Nivala Sievi Ylivieska v täyttäneet Alavieska Nivala Sievi Ylivieska Taulukko 1. Ikääntyvän väestön määrä Kallion kunnissa , ennakkoväkiluku v ( lask ) sekä ennuste vuosille (Lähde: Tilastokeskus ) Yksin asuvien määrää ei ole Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella vuosille suunnitelman toimenpiteenä kartoitettu, mutta yksin asuvien tilanteesta tiedetään eri tahojen toimijoiden kautta. Kunnissa, seurakunnissa ja väestörekisterin ylläpitäjillä on tietoa yksin asuvista. 4. Palvelurakenneindikaattorit - kts. erillinen taulukko aiemmin kohdassa VIII. - kotona asuvat - säännöllistä kotihoitoa saavat - omaishoidon tukea saavat - tehostetussa palveluasumisessa asuvat - muu palveluasuminen - pitkäaikaishoidossa olevat Kotona asuvien määrä on laskenut kahden viime vuoden aikana ja oli korkeimmillaan v ,2 %. Osassa kuntia säännöllisen kotihoidon piirissä olevien määrät vaihtelee eri vuosina, johtuen osittain kotihoidon sisällä tapahtuneiden organisaatiomuutosten ja siitä johtuvien laskutapamuutosten vuoksi, mutta kokonaisuutena Kallion säännöllisen kotihoidon määrä on valtakunnallisessa tavoitteessa. Nykyisin säännöllisen kotihoidon piirissä on paljon palvelua tarvitsevat ikäihmiset ja kevyempää hoitoa ja hoivaa tarvitsevat saavat palvelua tilapäisesti tai omaishoidon avulla. Omaishoidon tukea saavien määrä vaihtelee jonkin verran kunnittain ja vuosittain, mutta tukea saavien prosenttiosuudet ovat nousseet tavoitteen mukaisesti. Kunnissa on päästy suunnitelmakaudessa valtakunnalliseen ja tässä suunnitelmassa olevaan tavoitteeseen. Kuntien välillä on jonkin verran eroa asukkaiden halukkuudessa omaishoidon asiakkaaksi. Tehostetun palveluasumisen peittävyys 10,6 % yli 75-vuotiailla on korkeampi kuin Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella vuosille suunnitelman tavoitteessa (9) ja selvästi korkeampi kuin valtakunnallinen tavoite. Vertailussa tulee huomata, että Sosiaalihuoltolain mukaisista laitospaikoista Kalliossa luovuttiin vuonna Myös alle 75-vuotiaat käyttävät tehostettua palveluasumista 21 paikan verran enemmän kuin Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella vuosille suunnitelman tavoite oli (1 % yli 75-vuotiaiden määrästä). Muu palveluasuminen on kotihoidolla tuettua asumista. 13 (15)

14 5. Henkilöstöön liittyvät indikaattorit - henkilöstön määrä ja koulutusrakenne - yksityisten palveluntuottajien henkilöstömäärä - henkilöstömäärä tuhatta 75 vuotta täyttänyttä kohti kotihoidossa ja muissa ikääntyvien palveluissa - henkilöstömitoitus kotihoidossa, palveluasumisessa ja laitoshoidossa Ikäihmisten palveluissa hoito- ja hoivapalveluissa Kalliossa henkilöstömäärä oli vuoden 2016 alussa n. 350 henkilöä. Koulutukseltaan henkilöstöstä suurin osa on lähihoitajia. Sairaanhoitajia on toiseksi eniten. Lisäksi on kodinhoitajia ja sosionomeja, fysioterapeutti ja kuntohoitaja. Esimiehillä on johtamiskoulutus. Taulukko: Kotihoidon henkilöstö 2016 Hallinto henkilöstö 3,5 Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska palvelujohtaja palvelupäällikkö toimistosihteeri 0,5 1 2 Palveluneuvonta 9,55 Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska Muu kotihoidon henkilöstö toimipisteittäin palveluesimies fysioterapeutti kuntohoitaja lähihoitaja sairaanhoitaja sosiaalityöntekijä Palveluesimies Henkilöstökoordinaattori Sairaanhoitaja 0,2 0,7 0,15 3,5 4 1 Lähihoitaja Kodinhoitaja/ kotiavustaja/ muu Yhteensä Kotihoito 63,7 Alavieska 0, ,3 Nivala Sievi Ylivieska 0,7 3,3 10,4 5 19,3 Ikäihmisten 11,23 vuokra-asuminen Kotirinne 0,10 2,6 1 3,7 Kotikartano 1 ja 3 0, ,10 7,53 Päivätoiminta 4,10 Alavieska Nivala 0,53 1,2 1,73 Sievi 0,34 0,4 0,74 Ylivieska 0,53 0,6 0,50 1,63 Tilapäishoito 12,13 Nivala 0,33 2 9,8 12,13 Erityisryhmät 0,7 Alavieska 0,08 Nivala 0,23 Sievi 0,11 Ylivieska 0,28 Resurssipooli 31,3 Alavieska 0,35 0,3 1 1,65 Nivala 1 5,6 8 14,6 Sievi 0,40 1,4 2 3,8 Ylivieska 1,05 4,7 5,5 11,25 Kallion kotihoidon tulosyksikkö yht. 136,21 14 (15)

15 Henkilöstö palvelujohtaja palvelupäällikkö toimistosihteeri 0,5 1 2 Alue/Yksikkö Paikat Henkilöt yhteensä Alavieska yhteensä Palveluesimies Sairaanhoitaja Lähi/kodinhoitaja/kotiav Hoito/ osastoap. Sisäiset sijaiset *) Mitoitus Omavieska ,61 Nivala yhteensä 78 60,4 Kotikeskus (Mäntykoti, Rantakoti, Suvantokoti) ,60 Niittykoti ,62 Nivalan hoiva 9 13,4 0, ** Sievi yhteensä Pajula (Koivula, Käpylä, Pajula) ,62 Ylivieska yhteensä ,4 Kotikartano (2 ja 4) ,58 Sipilä (Ranta-Sipilä, Sipilä) ,63 Ylivieskan hoiva 16 12,4 0, ,62 Taulukko: Palveluasumisen henkilöstö ja mitoitus Palveluasumisen yksiköissä työskenteli vakituista henkilöstöä yhteensä 205,8 työntekijää. Sijaistarpeisiin vastataan sisäisillä sijaisilla ja tilapäishenkilöstöllä *) Sisäisiä sijaisia ei oteta huomioon henkilöstömitoituksessa. **) 9 lisäpaikkaa vuonna Jolloin paikat yhteensä 18 ja mitoitus 0,61. Yksityisten palveluntuottajien henkilöstömääriä ei ole laskettu, mutta mitoitukset ovat suurin piirtein samaa tasoa. Henkilöstöä tuhatta yli 75-vuotiasta kohden kotihoitopalveluissa on 47,2 ja tehostetun palveluasumisen piirissä 71,7. Henkilöstömitoituksia ei ole laskettu muissa kuin tehostetun palveluasumisen piirissä ja vuodeosastoilla. Tehostetun palveluasumisen mitoitus vaihtelee 0,58 ja 0,63 välillä ja vuodeosastoilla 0,69-0,70 välillä. 6. Talousindikaattorit - kotihoitopalveluiden kustannukset - (laitospalveluiden käyttökustannukset) - muiden vanhuspalveluiden kustannukset Kotihoitopalveluiden nettokustannukset olivat vuonna 2016: Tehostetun palveluasumisen nettokustannukset olivat vuonna 2016: Terveyskeskusvuodeosastojen nettokustannukset olivat v. 2016: (15)

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille 2009-2030 Tavoitteena hyvinvoinnin tasa-arvo Jokaiselle on turvattava oikeus hyvään vanhuuteen Valtakunnallinen Ikäihmisten palvelujen laatusuositus 2008 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella 2014 2016 suunnitelman vuoden 2014 toteutumisen arviointi

Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella 2014 2016 suunnitelman vuoden 2014 toteutumisen arviointi Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella 2014 2016 suunnitelman vuoden 2014 toteutumisen arviointi Kallion Ikäneuvosto 16.4.2015 Peruspalvelukuntayhtymä Kallion yhtymähallitus ja jäsenkuntien

Lisätiedot

Terttuirmeli Haapakoski, palvelujohtaja, HtM

Terttuirmeli Haapakoski, palvelujohtaja, HtM 20.3.2014 Terttuirmeli Haapakoski, palvelujohtaja, HtM 1 Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Väestö 31.1.2014 (Lähde: Väestörekisterikeskus) Alavieska 2 736 Nivala 10 943 Sievi 5 217 Ylivieska 14 767 Yhteensä

Lisätiedot

Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille

Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille 2014 2016 Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella vuosille 2014 2016 suunnitelman vuoden 2015 toteutumisen

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 Ikäneuvoston järjestäytyminen 3 2 Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella

Otsikko Sivu 1 Ikäneuvoston järjestäytyminen 3 2 Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 1/2016 1 Ikäneuvosto Aika 05.04.2016 klo 09:00-10:40 Paikka Omavieskan palvelukeskus, Papinpolku 2, Alavieska Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Ikäneuvoston järjestäytyminen

Lisätiedot

THL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

THL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumiseen varautuminen kunnissa THL 12.3.2018 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2016 lopussa STM ja

Lisätiedot

Otsikko Sivu 7 Ikäneuvoston kokouksen järjestäytyminen 3 8 Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella

Otsikko Sivu 7 Ikäneuvoston kokouksen järjestäytyminen 3 8 Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 2/2016 1 Ikäneuvosto Aika 30.11.2016 klo 09:00-10:15 Paikka Nivalan kaupungintalo, Kalliontie 15, Nivala Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 7 Ikäneuvoston kokouksen

Lisätiedot

Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille 2014 2016

Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille 2014 2016 Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille 2014 2016 vuoden 2015 teemat yksinäisyys ja turvallisuus KUNTIEN TAPAAMINEN JA KUNTIEN KANSALAISFOORUMIT VUODEN 2015 TEEMAT

Lisätiedot

Ylivieska Hallintokeskus, Smarthouse, Vierimaantie 5, 4 krs

Ylivieska Hallintokeskus, Smarthouse, Vierimaantie 5, 4 krs Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 2/2017 1 Ikäneuvosto Aika 29.11.2017 klo 09:00-11:09 Paikka Ylivieska Hallintokeskus, Smarthouse, Vierimaantie 5, 4 krs Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 6 Ikäneuvoston

Lisätiedot

Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä

Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä 6.4.2017 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumisen

Lisätiedot

VANHUSPALVELULAKI. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10.

VANHUSPALVELULAKI. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10. VANHUSPALVELULAKI Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10.2013 Lain tarkoitus ( 1 ) IKÄÄNTYNYTTÄ VÄESTÖÄ KOSKEVAT TAVOITTEET

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä) POSIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 633 30,8 % (1163 hlöä) 2975 2766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1123 (31 %) 1341 (45%) kasvu

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

Ylivieskan terveyskeskus, iso kokoushuone, Kirkkotie 4, Ylivieska

Ylivieskan terveyskeskus, iso kokoushuone, Kirkkotie 4, Ylivieska Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 1/2014 1 Ikäneuvosto Aika 09.12.2014 klo 09:00-11:00 Paikka Ylivieskan terveyskeskus, iso kokoushuone, Kirkkotie 4, Ylivieska Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Ikäneuvoston

Lisätiedot

Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille

Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille 2014 2016 Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella vuosille 2014 2016 suunnitelman vuoden 2015 toteutumisen

Lisätiedot

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 2/ Ikäneuvosto. Aika klo 09:00-10:40. Pajula (uudisrakennus), Jussinmäentie 5, Sievi

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 2/ Ikäneuvosto. Aika klo 09:00-10:40. Pajula (uudisrakennus), Jussinmäentie 5, Sievi Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 2/2018 1 Ikäneuvosto Aika 04.12.2018 klo 09:00-10:40 Paikka Pajula (uudisrakennus), Jussinmäentie 5, Sievi Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu SALLA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 781 31,9 % (1258 hlöä) 3 091 2 852 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1 240 (32%) 1 430 (46%) kasvu

Lisätiedot

ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI SOSTERI SAVONLINNAN KAUPUNKI

ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI SOSTERI SAVONLINNAN KAUPUNKI Liite 1 ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI SOSTERI SAVONLINNAN KAUPUNKI SUUNNITELMA IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TUKEMISEKSI 2016-2020 27.2.201 SISÄLTÖ 1. SUUNNITELMAN TAUSTAA... 1 2. OSALLISUUS JA TOIMIJUUS... 2 3. ASUMINEN

Lisätiedot

ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ RIIHIMÄELLÄ

ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ RIIHIMÄELLÄ ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ RIIHIMÄELLÄ Saara Bitter 9.4.2015 Ennaltaehkäisevät kotikäynnit 75-vuotiaille. Asiakkaalle lähetettiin kirje, jossa oli ilmoitettu aika palveluneuvojan kotikäynnistä. Tämä malli ei

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä) PELKOSENNIEMI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 947 29,9 % (296 hlöä) 807 766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 289 (30%) 354 (44%) kasvu

Lisätiedot

Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella

Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella Suunnitelma perustuu ns. Vanhuspalvelulain 5 : Kunnan on laadittava suunnitelma ja se on osa kaupungin/kunnan

Lisätiedot

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet?

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Kotona kokonainen elämä, Hyvinkää6.9.2013 Sirpa Andersson, erikoistutkija VTT, THL, ikäihmisten palvelut -yksikkö 1 Esittelen: vanhuspalvelulakia

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Muutosagentti I&O Kärkihanke Pohjois-Pohjanmaa. Rita Oinas, TtM, sh

Miten tästä eteenpäin? Muutosagentti I&O Kärkihanke Pohjois-Pohjanmaa. Rita Oinas, TtM, sh Miten tästä eteenpäin? Muutosagentti I&O Kärkihanke Pohjois-Pohjanmaa Rita Oinas, TtM, sh Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki voimaan Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto

Vanhuspalvelulaki voimaan Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto Vanhuspalvelulaki voimaan 1.7.2013 Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto Palvelujohtaja Pirkko Soidinmäki Lain tavoitteet Ikääntynyt väestö ( =vanhuuseläkeikäiset) - tuetaan hyvinvointia,

Lisätiedot

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu?

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Juha Jolkkonen geriatrian erikoislääkäri osastopäällikkö Helsingin kaupunki sosiaali- ja terveysvirasto sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena

Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena Anna Haverinen Vanhustyön johtaja, Oulun kaupungin hyvinvointipalvelut 29.9.2014 Ikäihmisten palvelujen tavoitteita Ikäihmiset ovat tyytyväisiä elämäänsä, kokevat

Lisätiedot

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Vantaan vanhusneuvosto Hyväksytty 18.1.2018 Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Kuntalain 27 ja vanhuspalvelulaina 11 mukaan vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri

Lisätiedot

Laatusuositus ikäystävällisen Suomen asialla

Laatusuositus ikäystävällisen Suomen asialla Laatusuositus ikäystävällisen Suomen asialla Kaste-kehittämisfoorumi 13.11.2013 13.11.2013 Laatusuositus / Matti Mäkelä 1 Laatusuositusten taustaa Aiemmat suositukset 2001, 2008: STM ja Kuntaliitto Suosituksissa

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 %

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 % KOLARI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 840 23,2 % 4 168 4 247 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 901 (23%) 1 312 (32%) kasvu 411 hlöä 75

Lisätiedot

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä)

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä) KITTILÄ 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 6 470 18,7 % 7 476 7 835 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 211 (19%) 1 798 (24%) kasvu 587 hlöä

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä) KEMIJÄRVI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 7 892 31,9 % (2617 hlöä) 6 517 6 068 Ikääntynden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 2 544 (32%) 2 901 (45%) kasvu

Lisätiedot

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Johanna Lohtander Muutosagentti, I & O- kärkihanke, Maakunta- sote valmistelu Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Lapin maakunnan Ikäihmisten sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille

Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille 1. Kallion kuntien ikääntyvän väestön määrä ja ennusteita Taulukko 1. Ikääntyvän väestön määrä Kallion kunnissa 31.12.2012 ja 31.12.2013 (ennakkoväkiluku) sekä ennuste vuosille 2014-2016, 2020, 2025, 2030

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaa. Pohjois-Suomen Kaste -alueen vanhustyön kehittämishanke 2014-2016

Keski-Pohjanmaa. Pohjois-Suomen Kaste -alueen vanhustyön kehittämishanke 2014-2016 Keski-Pohjanmaa Pohjois-Suomen Kaste -alueen vanhustyön kehittämishanke 2014-2016 SenioriKaste Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Tavoitteena on kehittää vanhustyön palveluja ja toimintatapoja,

Lisätiedot

Anitta Mikkola, kotihoidon osastonhoitaja, Ikäihminen toimijana kehittämisjakson vetäjä Sodankylän hyvinvointisuunnitelman laatija

Anitta Mikkola, kotihoidon osastonhoitaja, Ikäihminen toimijana kehittämisjakson vetäjä Sodankylän hyvinvointisuunnitelman laatija Anitta Mikkola, kotihoidon osastonhoitaja, Ikäihminen toimijana kehittämisjakson vetäjä Sodankylän hyvinvointisuunnitelman laatija Väestökehitys - painopiste ennaltaehkäisevään työhön, hyviä vuosia kotona

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012 - voimaan 1.7.2013 Kuntamarkkinat

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) % (317 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) % (317 hlöä) SAVUKOSKI 2. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 1 103 28 % (317 hlöä) 986 943 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 315 (28 %) 453

Lisätiedot

KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT

KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTIIN VIETÄVÄT PALVELUT HYVINVOINTIALA 21.3.2019 SATU KARPPANEN NEUVOTTELEVA VIRKAMIES SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ RATKAISUJA HAASTEISIIN HAETTIIN SEURAAVILLA TEEMOILLA.

Lisätiedot

Ylivieskan terveyskeskus, iso kokoushuone (alakerta), Kirkkotie 4, Ylivieska

Ylivieskan terveyskeskus, iso kokoushuone (alakerta), Kirkkotie 4, Ylivieska Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 1/2017 1 Ikäneuvosto Aika 16.03.2017 klo 09:00-11:10 Paikka Ylivieskan terveyskeskus, iso kokoushuone (alakerta), Kirkkotie 4, Ylivieska Käsitellyt asiat Otsikko

Lisätiedot

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä?

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? TALOYHTIÖN VARAUTUMINEN ASUKKAIDEN IKÄÄNTYMISEEN -seminaari vanhustyön johtaja Oulun kaupunki Oulun

Lisätiedot

Koko kunta ikääntyneen asialla

Koko kunta ikääntyneen asialla 1 Kuka hoitaa ikäihmiset tulevaisuudessa? 21.9.2010 Rita Oinas palvelujohtaja Vanhuspalvelut Oulun kaupunki Koko kunta ikääntyneen asialla 2 Oulun kaupungin vanhustyötä ohjaa kaupungin strateginen tavoite,

Lisätiedot

Nivalan Kestinpuiston palvelukoti, Kyläojantie 1, Nivala

Nivalan Kestinpuiston palvelukoti, Kyläojantie 1, Nivala Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 1/2019 1 Ikäneuvosto Aika 12.03.2019 klo 09:00-11:30 Paikka Nivalan Kestinpuiston palvelukoti, Kyläojantie 1, Nivala Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELUKETJUN ANALYYSI TILANTEESSA. Terveys- ja hoivapalveluiden johtoryhmä

IKÄIHMISTEN PALVELUKETJUN ANALYYSI TILANTEESSA. Terveys- ja hoivapalveluiden johtoryhmä IKÄIHMISTEN PALVELUKETJUN ANALYYSI 18.4.16 TILANTEESSA Terveys- ja hoivapalveluiden johtoryhmä 12..16 Ikäihmisten palveluiden strategiassa 12-1-2 on pidetty palveluketjun kehittämistä ohjaavana valtakunnallista

Lisätiedot

Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Vahvuudet ja kehittämiskohteet

Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Vahvuudet ja kehittämiskohteet Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa Vahvuudet ja kehittämiskohteet Päivi Tikkanen I&O muutosagentti, TtT FAKTOJA POHJOIS- SAVOSTA: 75v täyttäneiden

Lisätiedot

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Ikäihmisten palveluiden tulevaisuuden visio Osallistava ja turvallinen Osallistava ja turvallinen kunta, joka tarjoaa ikäihmisille

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,1 % (544 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,1 % (544 hlöä) MUONIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 2 375 22,1 % (544 hlöä) 2 313 2 297 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 527 (22%) 658

Lisätiedot

Sirkka Jakonen Johtaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto. Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue. Vanhuspalvelulaki seminaari 27.3.

Sirkka Jakonen Johtaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto. Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue. Vanhuspalvelulaki seminaari 27.3. Vanhuspalvelulain valvonta Sirkka Jakonen Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Vanhuspalvelulaki seminaari 27.3.2014 Tavoitteena ikäystävällinen Suomi! Vanhuspalvelulailla pyritään turvaamaan

Lisätiedot

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA SenioriKaste Lapin toiminnallinen osakokonaisuus JOHTAJAT 9.4.2015 PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA Vanhuspalvelulaki Kunnalla on velvollisuus lli järjestää j hyvinvointia, i terveyttä, toimintakykyä ja

Lisätiedot

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 2/2015 1. Ikäneuvosto. Aika 30.11.2015 klo 09:00-10:55. Sievin kunnantalo, valtuustosali.

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 2/2015 1. Ikäneuvosto. Aika 30.11.2015 klo 09:00-10:55. Sievin kunnantalo, valtuustosali. Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 2/2015 1 Ikäneuvosto Aika 30.11.2015 klo 09:00-10:55 Paikka Sievin kunnantalo, valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 7 Ikäneuvoston kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella?

Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella? Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella? Maisema-seminaari 23.04.2009 Helsinki Tilaajapäällikkö Eeva Päivärinta Ikäihmisten palvelujen ydinprosessi Tampereen kaupunki

Lisätiedot

SenioriKasteen loppuarviointi 08/2016

SenioriKasteen loppuarviointi 08/2016 Keski-Pohjanmaa / Kainuu / Oulunkaari / Lappi SenioriKasteen loppuarviointi 08/2016 Ohjausryhmä 20.9.2016 Liisa Ahonen Arviointiprosessi arviointisuunnitelma 12.1.2015 Hankkeen työntekijät Toiminnalliset

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Evijärvi, Kauhava, Lappajärvi Ikääntyminen voimavarana seminaari SYO, Kauhava 3.5.2011 Ikäpoliittinen ohjelma v. 2011-2015 Visio:

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan)

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan) Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (1.7.2013 alkaen asteittain voimaan) Vanhuslain toimeenpano Espoossa Story 16.9.2014 5 Kunnan tulee laatia

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 Lähihoitajan tutkinto, suuntautuminen kuntoutukseen Kyky itsenäiseen ja aktiiviseen työskentelyyn Omaa hyvät

Lisätiedot

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki 15.3. 2018 Jaana Huhta, STM Esityksen sisältö Uudistuksen lähtökohdat Keskeinen sisältö Asumisen tuen

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori 14.10.2013

Lisätiedot

Tietopaketti 4: Ikäihmiset. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)

Tietopaketti 4: Ikäihmiset. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Tietopaketti 4: Ikäihmiset Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Sisältö Väkiluvut ja väestöennusteet eri ikäryhmittelyillä 65 vuotta täyttäneet,

Lisätiedot

TOIMINTAMALLI ETSIVÄLLE VANHUSTYÖLLE

TOIMINTAMALLI ETSIVÄLLE VANHUSTYÖLLE TOIMINTAMALLI ETSIVÄLLE VANHUSTYÖLLE TAVOITE KEHITTÄÄ TOIMINTAMALLI, JONKA AVULLA TAVOITETAAN KAIKKI YLI 75 -VUOTIAAT KUUSAMOLAISET. TARKOITUKSENA on tarjota katkeamatonta palveluketjua, jotta omassa kodissa

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen näkymiä

Ikääntyneiden asumisen näkymiä Ikääntyneiden asumisen näkymiä Kotona asumisen arki ja tulevaisuus Hyvän Iän Foorumi 3.10.2018 Asuntoneuvos Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumistilanne maassamme

Lisätiedot

ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI SOSTERI SAVONLINNAN KAUPUNKI

ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI SOSTERI SAVONLINNAN KAUPUNKI Liite 1 ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI SOSTERI SAVONLINNAN KAUPUNKI SUUNNITELMA IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TUKEMISEKSI 2016-2020 11.8.2016 SISÄLTÖ 1. SUUNNITELMAN TAUSTAA 1 2. OSALLISUUS JA TOIMIJUUS 2 3. ASUMINEN

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI Asiakasohjauspäällikkö Kaisa Taimi Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen/ Tilaajaryhmä/ Tampereen kaupunki LAKI IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TOIMINTAKYVYN TUKEMISESTA SEKÄ

Lisätiedot

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi?

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi? ASIAKASPALAUTE Tämän asiakaspalaute keskustelun tarkoituksena on asiakkaan saamien palveluiden kehittäminen. Kysymyksiin vastataan keskustelemalla asiakkaan (ja omaisen) kanssa. Kotihoidon työntekijä osallistuu

Lisätiedot

Muistibarometri Muistihoidon kehityksestä kunnissa suunta on oikea mutta vauhti ei riitä. Kuntamarkkinat 14.9.

Muistibarometri Muistihoidon kehityksestä kunnissa suunta on oikea mutta vauhti ei riitä. Kuntamarkkinat 14.9. Muistibarometri 2015 Muistihoidon kehityksestä kunnissa suunta on oikea mutta vauhti ei riitä Kuntamarkkinat 14.9.2016 Olli Lehtonen Keskivaikeaa tai vaikeaa muistisairautta sairastavien määrä Suomessa

Lisätiedot

Hoito- ja hoivapalvelujen vaihtoehdot ja järjestäminen kuntaorganisaation näkökulmasta

Hoito- ja hoivapalvelujen vaihtoehdot ja järjestäminen kuntaorganisaation näkökulmasta Hoito- ja hoivapalvelujen vaihtoehdot ja järjestäminen kuntaorganisaation näkökulmasta 10.2.2011 Markku Tervahauta palvelualuejohtaja Kuopion kaupunki ASIAKASVOLYYMI Potentiaaliset asiakkaat (yritykset,

Lisätiedot

Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä. 30.9.2010 Eeva Laine Kotihoidon johtaja. Järvenpään kaupunki 1

Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä. 30.9.2010 Eeva Laine Kotihoidon johtaja. Järvenpään kaupunki 1 Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä 30.9.2010 Eeva Laine Kotihoidon johtaja 1 30.9.2010 Miksi tarvittiin palvelurakenteen keventäminen? Kaupunginhallitus päätti v. 2007, että kaikkien hoidon

Lisätiedot

suomalaisille? Lappi Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1

suomalaisille? Lappi Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1 Millaisia palveluja vanhoille suomalaisille? Lappi 28.11.2014 28.11.2014 Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1 Muutosten tuulia 2014 Vanhoja ihmisiä on vuosi vuodelta enemmän Hyvinvoivia vanhoja

Lisätiedot

Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut

Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut Ikääntyvien varhainen tuki Vanhuspalvelulaki: Hyvinvointia edistävät palvelut Ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista

Lisätiedot

Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja

Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Lääkärin rooli toimintakykyä tukevan ja edistävän työn korostamisessa Kunnon Hoitaja koulutus kaipaa tuekseen laajan organisaation tuen

Lisätiedot

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä Keski-Pohjanmaa / Kainuu / Oulunkaari / Lappi SenioriKasteen väliarviointi 06/2015 - koonti ja esittely Ohjausryhmä 4.11.2015 Liisa Ahonen Arviointiprosessi arviointisuunnitelma 12.1.2015 Hankkeen työntekijät

Lisätiedot

PAIKALLISEN TYÖRYHMÄN KOKEMUKSIA JA UUSIA NÄKÖKULMIA LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ

PAIKALLISEN TYÖRYHMÄN KOKEMUKSIA JA UUSIA NÄKÖKULMIA LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ PAIKALLISEN TYÖRYHMÄN KOKEMUKSIA JA UUSIA NÄKÖKULMIA LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ Valtakunnallinen hissiseminaari Lahdessa 08.05.2014 Ari Juhanila Asuntoasiainpäällikkö Hissi on kiinteistön

Lisätiedot

Riskinarviointi vanhustenhuollon palveluiden valvonnassa

Riskinarviointi vanhustenhuollon palveluiden valvonnassa Riskinarviointi vanhustenhuollon palveluiden valvonnassa Ylitarkastaja Elina Uusitalo Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin

Lisätiedot

Vanhuspalvelulain velvoitteiden toteutuminen Kokkolassa ja Kruunupyyssä. Maija Juola Vanhustenhuollon palvelujohtaja 29.5.2015

Vanhuspalvelulain velvoitteiden toteutuminen Kokkolassa ja Kruunupyyssä. Maija Juola Vanhustenhuollon palvelujohtaja 29.5.2015 Vanhuspalvelulain velvoitteiden toteutuminen Kokkolassa ja Kruunupyyssä Maija Juola Vanhustenhuollon palvelujohtaja 29.5.2015 Menettelytapasäännöksiä Vanhuspalveluissa ei subjektiivisia uusia oikeuksia

Lisätiedot

Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito

Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito RAI-seminaari 24.3.2011 Kirsi Kiviniemi TtT, kehittämispäällikkö Sisältö Ihmislähtöisen asumisen sekä hoidon ja huolenpidon yhdistäminen Iäkäs ihminen Asuminen

Lisätiedot

Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen

Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen Sara Haimi-Liikkanen Kehittämiskoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson osakokonaisuus

Lisätiedot

VANHUSTEN ASUMISPALVELUJEN VISIOT LAHDESSA

VANHUSTEN ASUMISPALVELUJEN VISIOT LAHDESSA 29.8.2013 VANHUSTEN ASUMISPALVELUJEN VISIOT LAHDESSA VALVANNE SYMPOSIUM - HYVÄN VANHUUDEN PUOLESTA 26.8.2013 Ismo Rautiainen Vanhusten palvelujen ja kuntoutuksen johtaja Lahden sosiaali- ja terveystoimiala

Lisätiedot

Ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma

Ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma Ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma 2018-2019 Suunnitelman lähtökohdat ja laadinta Laadinnan vastuuhenkilö Koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen Ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma lainsäädännössä

Lisätiedot

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso KOKONAISUUS A: Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen Kuntoutus ja ennaltaehkäisy TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso Eija Janhunen TAVOITTEENA MAAKUNNALLINEN IDEAALIMALLI KUNTOUTTAVAN

Lisätiedot

Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet

Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet Sisällys 1. YLEISTÄ... 3 2. LYHYTAIKAINEN HOITO, TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN,

Lisätiedot

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,

Lisätiedot

KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN

KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN Kehittämiskoordinaattori Tuula Ekholm Liittyminen KKE -hankekokonaisuuteen

Lisätiedot

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue TP 2013 TP 2014 TA2015 Henkilöstömäärä 1196 1134 1071 Toimintakulut 102,4 M 99,4M 97,8 M joista henkilöstökulut 54 M 52,4 M joista asumis- ja hoiva-palvelujen ostot

Lisätiedot

Lapinjärvi Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Lapinjärvi Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Kommenttipuheenvuoro Lapinjärvitalo Lapinjärvi 31.8.2017 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017 Tavoitteet: parantaa ikääntyneiden

Lisätiedot

Eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Kirjallinen kannanotto ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain muuttamisesta Viite: Kutsunne

Lisätiedot

Omaishoidon tuki asiakasohjausyksikössä

Omaishoidon tuki asiakasohjausyksikössä Omaishoidon tuki asiakasohjausyksikössä Omaishoidon maakuntapäivä 16.4.2019 Asiakasohjausyksikön johtaja Mirva Ämmälä Ikäkeskus- ikäihmisten asiakasohjausyksikkö Mikä asiakasohjausyksikkö? Nykymuotoisena

Lisätiedot

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4.

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4. Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma Kristiina Mustakallio Taustana väestönkehitys Espoossa 2014-2016 suhteellisesti kasvu on nopeinta

Lisätiedot

Vanhuspalvelulakiin tehdyt keskeiset muutokset

Vanhuspalvelulakiin tehdyt keskeiset muutokset Vanhuspalvelulakiin tehdyt keskeiset muutokset Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain muuttamisesta (HE 240/2014) Eduskunnan päätöksen

Lisätiedot

MUUTOSINFO PALTAMO

MUUTOSINFO PALTAMO MUUTOSINFO PALTAMO 4.4.2017 Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL I&O kärkihanke, Kainuun muutosagentti eija.tolonen@kainuu.fi puh. 044 7101 669 Maakuntien muutosagentit Muutosagentin tehtävänä on mm.

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (930 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (930 hlöä) RANUA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 4 093 21,8 % (930 hlöä) 3 254 3 040 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 904 (22 %) 1

Lisätiedot

Marika Silvenius 5.2.2013 Vanhustyön johtamisen kehittämisrakenne 5.2.2013 1

Marika Silvenius 5.2.2013 Vanhustyön johtamisen kehittämisrakenne 5.2.2013 1 Marika Silvenius Vanhustyön johtamisen kehittämisrakenne 1 Selvityksessä mukana olevat 21 Lapin kuntaa 1. Enontekiö 12. Ranua 2. Inari 13. Rovaniemi 3. Kemi 14. Salla 4. Kemijärvi 15. Savukoski, 5. Keminmaa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 19.05.2016 Sivu 1 / 1 4726/2014 00.01.02 53 Suunnitelma Espoon ikääntyneen väestön hyvinvoinnin turvaamiseksi 2016-2021 Valmistelijat / lisätiedot: Maria Rysti, puh. 050 541 8655 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 20.10.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)

Lisätiedot

ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI SOSTERI SAVONLINNAN KAUPUNKI

ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI SOSTERI SAVONLINNAN KAUPUNKI Liite 1 ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI SOSTERI SAVONLINNAN KAUPUNKI SUUNNITELMA IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TUKEMISEKSI 2016-2020 11.8.2016 SISÄLTÖ 1. SUUNNITELMAN TAUSTAA... 1 2. OSALLISUUS JA TOIMIJUUS... 2 3.

Lisätiedot

Hyvinvointikeskusten toimintakuvaus Kannisto/Toppinen

Hyvinvointikeskusten toimintakuvaus Kannisto/Toppinen Hyvinvointikeskusten toimintakuvaus 2018 Kannisto/Toppinen HYVINVOINTIKESKUSTEN TOIMINTA- AJATUS 1.Tuotamme turkulaisille ikäihmisille joustavasti monipuolisia palveluita, jotka edistävät terveyttä ja

Lisätiedot

Poskelapin Ikäihminen toimijana-hanke. Työaika 50 %

Poskelapin Ikäihminen toimijana-hanke. Työaika 50 % Poskelapin Ikäihminen toimijana-hanke Ajalla 1.10.13-31.5.2014 Inarin kunnan kehittäjätyöntekijänä terveydenhoitaja Anneli Pekkala Työaika 50 % Lähtökohta: Inarin kunnan hyvinvointia ja terveyttä edistävät

Lisätiedot

Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen

Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen 2 Tarkoituksenmukaiset palvelut Toimiva asuminen Osallisuus yhteisön toimintaan Riittävä taloudellinen toimeentulo

Lisätiedot

LOPEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OHJELMA

LOPEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OHJELMA Lopen kunta Perusturvalautakunta 26.10.2016 97 Perusturva Vanhuspalvelut LOPEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OHJELMA 2017 2018 Sisko Haapanen Vanhuspalvelujen johtaja JOHDANTO Seudullinen ikäihmisten ohjelma 2015

Lisätiedot

Vanhuspalveluiden valvonnan toimeenpano

Vanhuspalveluiden valvonnan toimeenpano Vanhuspalveluiden valvonnan toimeenpano 2014-2017 Ylitarkastaja Lilli Autti Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2011 lopussa

Lisätiedot

Sisäinen hanke/suunnitelma

Sisäinen hanke/suunnitelma Sisäinen hanke/suunnitelma 10.2.2015 Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman tavoitteena mm. ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan toiminnan vahvistaminen, kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Ohjelman

Lisätiedot