Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille"

Transkriptio

1 Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella vuosille suunnitelman vuoden 2015 toteutumisen arviointi Kallion Ikäneuvosto

2 Peruspalvelukuntayhtymä Kallion yhtymähallitus ja jäsenkuntien kunnallisvaltuustot hyväksyivät vuonna 2014 Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelman vuosille Vanhuspalvelulain 5 velvoitti kunnat laatimaan suunnitelman toimenpiteistä ikääntyvän väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi sekä iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palveluiden ja omaishoidon järjestämiseksi ja kehittämiseksi. Suunnitelmassa tuli korostaa kotona asumista ja kuntouttavia toimenpiteitä. Tältä pohjalta suunnitelman valmistelua ohjasi yhtymähallituksen nimeämä monialainen eri toimijatahoista ja luottamushenkilöistä koostunut työryhmä. Suunnitelman valmisteluun osallistuivat kuntien ja Kallion eri toimialojen, yksityisten palveluntuottajien, seurakuntien ja oppilaitosten edustajien lisäksi vanhusneuvostot, kuntalaistapaamisissa kuntalaiset sekä ikäihmiset kyselyyn vastanneina. Suunnitelman toteutumisen seurannan lähtökohtana ovat toimenpideohjelmiin kirjatut asiat. Lisäksi ikääntyvän väestön palveluja seurataan vanhuspalvelualain toimeenpanoon liittyvillä seurantaindikaattoreilla, joita on kuvattu Kallion toimintakertomuksessa I. Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella vuosille suunnitelman mukaisesti peruspalvelukuntayhtymä Kallion yhtymähallitus perusti kokouksessaan Kallion ikäneuvoston, jonka tehtävä on suunnitelman mukaan varmistaa suunnitelmatyön jatkuminen, tavoitteiden ja vuositeemojen tarkentaminen sekä niiden toteutumisen seuranta ja arviointi. Ikäneuvoston tehtävänä on järjestää vuosittain kuntakohtaiset kansalaisfoorumit. Ikäneuvostolle on vakiintunut kokoontumiset kahdesti vuodessa. Joulukuun 9. päivänä v pidetyssä kokouksessaan ikäneuvosto otti ensimmäistä kertaa kantaa vuoden 2015 vuositeemoihin yksinäisyys ja turvallisuus kuntatapaamisten pohjalta. Vuonna 2015 Ikäneuvosto kokoontui ensimmäisen kerran , jolloin arvioitiin vuoden 2014 toimintaa. Kokouksessa tuotiin myös tiedoksi ja keskusteluun Kallion ja kuntien pidetyn yhteistapaamisen (paikalla 27) ja maalis-huhtikuussa v pidettyjen kuntalaistilaisuuksien terveiset mm. vuoden 2015 vuositeemojen suhteen. Kokouksessaan Kallion ikäneuvosto keskusteli Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella vuosille suunnitelman tavoitteiden ja vuoden 2015 vuositeemojen toteutumisesta marraskuussa 2015 pidettyjen Kallion ja kuntien välisten tapaamisten pohjalta. Ikäneuvosto päätti tuolloin myös, että eri toimijatahoilta kerätään toimenpiteet vuoden 2015 vuositeemojen yksinäisyys ja turvallisuus toteutumisesta Kallion ikäneuvosto hyväksyi v vuositeemojen ympärillä tehdyn toiminnan. Vuoden 2015 vuositeemoista keskusteltiin Kallion henkilökunnan toimesta kunnittaisissa kansalaisfoorumeissa Sievissä (23), Nivalassa (9), Ylivieskassa (17) ja Alavieskassa (11) ajatuksella kuntalaisten toiveiden kuuleminen ja toimenpiteiden ideoiminen tavoitteiden ja vuoden 2015 vuositeemojen suhteen. Kunnittaiset vuosittaiset kansalaisfoorumit pidettiin maaliskuussa v. 2016, joissa mukana oli kuntalaisia Sievissä (22), Alavieskassa (15) ja päivänä Nivalassa (9) ja Ylivieskassa (5). Tilaisuuksissa ensisijaisesti kuultiin kuntalaisten mielipide, miten vuoden 2015 vuositeemojen kanssa tehty työ näyttäytyy kuntalaisten arjessa ja kerrottiin yleisellä tasolla, mitä eri toimijat ovat vuoden 2015 vuositeemojen osalta tehneet. Kansalaistilaisuuksiin osallistuminen on Alavieskassa ja Sievissä ollut aktiivista verrattuna Nivalaan ja Ylivieskaan. Etenkin Nivalan tilaisuuksiin sekä v että maaliskuussa 2016 ei onnistuttu saada kuntalaisia innostumaan osallistumaan tilaisuuksiin.

3 II. Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella vuosille suunnitelman arvot ovat: arvokas ikääntyminen, hyvinvoinnin tasa-arvo, turvallisuus ja itsemääräämisoikeus Käyty läpi, mitä tarkoittavat kansalaisfoorumeissa maalis-huhtikuussa 2015 ja käyty keskustelua niistä. Käyty läpi Kallion ja kuntien välisessä tapaamisessa marraskuussa 2015 ja käyty keskustelua arvoista. III. Suunnitelman vision mukaan ikäihminen voi ikääntyä Kallion alueella arvokkaasti omassa kodissaan ja elää aktiivista elämää. Hän kokee arjen turvalliseksi ja voi luottaa toimintakyvyn heiketessä saavansa omia voimavarojaan vahvistavia palveluja ja tukea. Ikäihminen ottaa vastuun omasta hyvinvoinnistaan ja terveydestään. Hän on voimavara paitsi itselleen, myös toisille ja koko yhteisölle. Arjen toiminnassa sekä palvelutoiminnassa korostuvat ikäihmisten osallisuus, ennakointi, varhainen mukaantulo ja aktiivinen tiedottaminen. Suunnitelmassa korostuu asiakkaiden oma vastuu hyvinvoinnistaan ja terveydestään. Yleiset kuntien ja muiden palveluntuottajien palvelut ovat ensisijaiset ja sitten vasta verovaroin tuotetut palvelut. Asukkaan oma vastuu rahoituksesta lisääntyy. Vision sisältö käyty läpi kansalaisfoorumeissa maalis-huhtikuussa 2015 ja painotettu ikäihmisen osallisuutta ja vastuuta oman hyvinvointinsa ylläpidosssa. Visio käyty läpi Kallion ja kuntien välisessä tapaamisessa ja marraskuussa 2015 Kallion ja kuntien välisessä tapaamisessa. IV. Suunnitelman strategiset tavoitteet ovat: 1) Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen 2) Kotona asuminen ja sitä tukevat palvelut Käyty läpi kansalaisfoorumeissa ja keskusteltu tavoitteista maalis-huhtikuussa 2015 Käyty läpi Kallion ja kuntien välisessä tapaamisessa sekä yksittäisissä kuntien ja Kallion tapaamisissa marraskuussa V. Suunnitelmassa on seitsemän päämäärää, jotka jakautuvat moniin sisältöihin. Suunnitelman päämääriksi on valittu asiat, jotka tukevat vision ja strategisten tavoitteiden saavuttamista. Päämäärissä on otettu huomioon suunnitelman valmistelun yhteydessä yhteisesti sovitut vuositeemat. Kunkin päämäärän tai sen osa-alueen kohdalla on kerrottu, mikä toimijataho on ensisijaisesti vastuussa sen toteuttamisesta. Suunnitelman päämäärät ovat: 1) Kallion aluetta kehitetään elinvoimaiseksi ikääntyneiden tuella. 2) Terveyttä ja toimintakykyä ylläpidetään ja edistetään. 3) Ikäihmisen osallistumista ja vaikuttamisen mahdollisuuksia lisätään. 4) Ikäihmiset ovat innostuneita liikkumaan ja liikkumisen esteet on poistettu.

4 5) Ikäihmisillä on mahdollisuuksia monimuotoiseen asumiseen ja hänen lähiympäristönsä on turvallinen ja terveellinen. 6) Palveluorganisaatioita kehitetään. 7) Kuntien kustannuskehitys pidetään vakaana. Päämäärät on käyty läpi kansalaisfoorumeissa maalis-huhtikuussa Päämäärät on käyty läpi Kallion ja kuntien välisessä tapaamisessa ja marraskuussa Kuntien vanhusneuvostojen ääntä on kuultu kunnissa rakenteita ja toimintoja kehitettäessä. Kalliossa on osallisuutta lisätty mm. aloittamalla kansalaisraadit kotihoidossa loppuvuodesta 2015 ja keräämällä eri tahoilla palautetta. Ikäihmisten terveyttä, toimintakykyä ja liikkumismahdollisuuksia on parannettu kaikkien toimijoiden taholta. VI. Kunnat, Kallio ja muut yhteistyötahot toimivat yhteisesti sovittujen päämäärien mukaisesti ja mahdollistavat aktiivisen ikääntymisen ikäystävällisellä Kallion alueella. Kukin toimijataho vastaa suunnitelman tavoitteiden toteuttamisesta tahollaan. Vuosittain on kuntien ja Kallion kesken kaksi tavoite- ja arviointikeskustelutilaisuutta. Kuntien kanssa käytiin ensimmäinen tavoitekeskustelu tavoitteista ja vuositeemoista yhteistapaamisena. Palautekeskustelua näistä käytiin Kallion ikäneuvostossa jo Marraskuussa 2015 Kallio kävi kuntien kanssa; Alavieska Nivala Sievi ja Ylivieska arviointikeskustelun vuoden 2015 teemoista, jotka vietiin marraskuun lopulla Kallion ikäneuvostoon. VII. Suunnitelman toimeenpanoa varten kukin toimijataho laatii vuosittain oman toimenpideohjelman. Toimenpideohjelma rakentuu vuositeemoille, jotka jokainen kuntatoimija, yhteistyötaho ja järjestö ottavat huomioon omassa toiminnassaan. Toimeenpano kytketään talousarvioneuvotteluun ja yhteisiin kaksi kertaa vuodessa toteutettaviin tavoite- ja arviointikeskustelutilaisuuksiin. Vuoden 2015 vuositeemana olivat yksinäisyys ja turvallisuus. Kaikilla tahoilla ei ole tehty omaa kirjallista toimenpideohjelmaa, mutta eri kansalais- ja kuntatilaisuuksien perusteella eri tahot ovat olleet tietoisia vuositeemoista ja siten kaikilla tahoilla on tavoitteisiin vastattu. Ikäneuvosto pyysi kaikkia toimijatahoja listaamaan vuoden 2015 suunnitelman mukaiset toimensa, erityisesti yksinäisyyttä ja turvallisuutta koskevat. Teemojen toteutumista käytiin läpi kuntien tapaamisessa marraskuussa käytiin Kallion ikäneuvostossa keskustelua vuositeemojen toteutumisesta alustavasti ja lopullisen arvioinnin muodossa. Kansalaisfoorumeissa maaliskuussa 2016 käytiin arviontikeskustelua.

5 VIII. Vuoden 2015 yksinäisyysteema Yksinäisyys -teeman ympärillä on käyty kaikissa tilaisuuksissa keskustelua siitä, mitä yksinäisyys on. Jokaisella on oma käsitys yksinäisyydestä ja jokainen myös kokee sen omalla tavallaan. Vaikka ihminen asuu yksin, hänen ei tarvitse kokea itseään yksinäiseksi. Ihmiset ovat erilaisia ja joku nimenomaan haluaakin asua yksin kuitenkin hoitaen kanssakäymisen toisten kanssa omalla tavallaan. Yhteiskunnassahan ei voi selvitä tapaamatta muita ihmisiä. Toisaalta ihminen saattaa tavata toisia ihmisiä ja jopa asua muiden asukkaiden ja henkilökunnan keskellä palveluasumisyksikössä ja silti kokea yksinäisyyttä, etenkin läheisten asuessa kaukana. Tiedetään, että yksinäisyyden tunnetta poistaa ihmiskontaktit, vaikka ne olisivat harvoja ja lyhyitäkin, kunhan ne ovat merkityksellisiä. Keskusteluissa tuli esiin ja muistutettiinkin, että ikäihmisen kohdalla voi joskus yksin jäämisen ja osallistumattomuuden taustalla olla masennus, johon tulee aktiivisesti puuttua. Kokemus oli laajasti siitä, että leskeksi jääminen ja etenkin miespuolisilla leskillä on riski kokea syvääkin yksinäisyyttä, joka voi johtaa osalla masennukseen asti. On myös todettu, että kun muutetaan sivukyliltä keskustaan, yhteys lähipiiriin katkeaa ja se tuo mukanaan yksinäisyyden tunnetta. Yksinäisyyttä on, mutta omalla aktiivisuudella on iso merkitys. Puhutuimpia aiheita oli, miten saadaan passiiviset mukaan. Esimerkkinä Ylivieskan Tuokiotuvalla on menossa projekti, jonka pääpainona on, miten kotona olevat saataisiin aktivoitua. Kaikilla kunnallisilla, vapaaehtois- ja kolmannen sektorin tahoilla haluttiin tuoda apua yksinäisyyteen ja sen helpottamiseksi tai jopa poistamiseksi tehdään työtä. Vuonna 2015 tehtiin hyvin monenlaisia toimia yksinäisyyden helpottamiseksi, joista seuraava esimerkinomaisesti koosteena: Kuntien sivukyliltä ei välttämättä hakeuduta eri tilaisuuksiin tai palveluja hakemaan, joten tiedottamista eri tapahtumista tarvitaan entistä voimakkaammin. Erilaiset kunnissa toimivat kuljetuspalvelut on nähty positiivisena myös yksinäisyyden poistamisessa, sillä ne luovat mahdollisuuden keskusteluun ja yhdessäoloon muiden kanssa. Mm. Nivalassa bussi kuljettaa säännöllisesti ikääntyneitä sivukyliltä keskustaan. Kutsutaksitoimintaa on muissa kunnissa. Esiin on tuotu toiveena jopa vapaaehtoisena ystäväpalveluna yksinäisten ihmisten kuljettamista yhteiseen kaveripiiritoimintaan. Tällaisena toimii esim. Kyläkyyti Nivalassa. Ystäväpalvelu on merkittävä apu yksinäisyyteen. Sitä on toiminnassa mm. seurakuntien ja järjestöjen toimesta, mutta tarvetta lisäämiseen olisi. Ystäväpalvelusta esitettiin mm, että jos kotihoidon henkilöstölle tulee tietoon yksinäinen, voisi häneltä pyytää puhelinnumeron, joka välitetään sitten ystäväpalvelun henkilöille. Vapaaehtoisia käyntejä yksinäisten ihmisten koteihin tehdään myös ihan yksittäisten ihmisten toimesta joka kunnan alueella. Yksinäisiä on myös Kallion palveluiden piirissä ja erilaisin viriketoimin ja ulkopuolisten käynneillä sitä yritetään poistaa. Vapaaehtoisia on toivottu vierailemaan palvelutaloissa ja yksinäisyyttä kokevien kodeissa. Kuntien vanhusneuvostot ovat pyytäneet, että Kalliosta ilmoitettaisiin, mihin toimiin vapaaehtoisia tarvitaan. Ns. kynkkärinkiläiset toteuttavat kahta tehtävää: ulkoiluttavat ja siinä samalla toimivat toivottuna ystävänä ikäihmiselle. Eri toimijoiden musiikkihetket ja esiintymiset tuovat iloa yksinäisille, esim. Aamuvirkut - esiintymisryhmän kenraaliharjoitus palvelutalojen asukkaille ja omaisille. Teknisiä apuvälineitä toivottiin palveluiden piirissä olevien avuksi yhteydenotossa omaisiin.

6 Eri kylien kyläyhdistykset tekevät merkittävää työtä yksinäisyyden vähentämiseksi järjestämällä erilaista toimintaa. Samoin Eläkeliiton vapaaehtoistyö, josta esimerkkinä Sievin Eläkeliiton toiminta vuonna 2015 aikana; 562 kertaa ja 1002 asiakasta. Eri järjestöjen ja kuntien erilaiset kerhot, piirit, erilaiset jumpat, keilausmahdollisuudet, seniorisalitoiminta, ilmaiset uinnit yli 80 -vuotiaille mm. Nivalassa, muut uintimahdollisuudet, vesijumppa, patikoinnit, Menoks liikuntakampanja ja erilaiset retket toimivat yksinäisyyden torjujina. Ylivieskan Akustiikan ja kulttuuritoimen yhteistyönä pidettiin mm. Kulttuurihelmet tapahtuma. Torstaituokioita pidetään Akustiikassa vanhusneuvoston, järjestöjen ja kulttuuritoimen yhteistyönä: mm. vanhusneuvoston toimesta pidettiin kodinturvallisuus -tapahtuma, myös musiikkitapahtumia järjestettiin (esim. runot ja vanhat laulut). Kotiseutuviikkoja vietettiin kesän aikana. Ylivieskan Tuokiotuvalla aloitettiin ensikertalaisten sunnuntaikahvit, jonka tarkoituksena on löytää ja kutsua tuvalle tutustumaan myös niitä ikäihmisiä, joiden ei ole vielä tullut sinne lähdettyä. Yhteisestä ovesta -yhdistykseltä tiedusteltiin myös vapaaehtoisia ystäviä esim. ulkoiluavuksi. Miehet perustivat oman turinapiirin, jossa luottamukselliset keskustelut vertaisten kanssa auttavat osallistujia iloissa ja suruissa. Joka kuukauden viimeisenä tiistaina tuokiotupalaiset ovat vierailleet Kotikartano 2:ssa laulaen ja jutustellen yhdessä asukkaiden kanssa. Seurakunnat ovat myös merkittävä tekijä yksinäisyyden poistossa järjestäen monia tapahtumia ja käyntejä yksinäisten luona. Seurakunta ohjaa myös vapaaehtoisia kotikäynneille. Seurakunnan varttuneen väen kerhot ja muut kyläkerhot, jumalanpalvelukset kirkkokahveineen, jumalanpalvelusryhmät, lauluryhmät, käynnit vuodeosastoilla, leirit ja Ylivieskassa ikäihmisten ruokailupalvelu seurakuntakodilla auttavat yksinäisyyden ehkäisemisessä ja poistossa. Monet esim. mieslesket kohtaavat aterioilla päivittäin toisiaan ja saavat samalla aterioida. Joulu- ja pääsiäisateria tarjotaan Alavieskassa yksinäisille ja lähimmäisen lounas Nivalassa, johon erityisesti on kutsuttu yksinäisiä ja sosiaalista tukea tarvitsevia ja samoin kotikäyntejä pyritään kohdentamaan juuri noiden ryhmien luokse. Alavieskassa on Turinatupa ja seurakunnilla on myös sururyhmät ns. yksinäisyyden estämiseksi. Yhteistyötä Kallion soten kanssa toivotaan vielä enemmän. Kuntien ja Kallion toiminnassa on myös yksinäisyysteema otettu huomioon. Alueellista vanhusten juhlaa vietettiin Sievissä Musiikkiopistolla on palveluita ikäihmisille; tutut koululaulut, soittimet ja uutena i-padillä musiikkia, jatkossa myös vuodepotilaille, saattohoitopotilaille jne. Kirjastokirjojen toimittamista on niille ikäihmisille, joilla ei ole mahdollista päästä kirjastoon. Ylivieskassa n. 70 kirjan siirtokokoelmia viedään Visalaan, terveyskeskukseen, Kotikartanoon. Kirjastoautopalvelut ovat käytössä laajalla alueella. Kirjallisuuspiirejä on järjestetty kansalaisopiston kanssa, nyt on myös päiväpiiri käynnistynyt. Kirjastossa on mm. äänikirjojen määrää lisätty. Silja-kirjaston jalkauttaminen kotikäyttöön on myös ikäihmisille mahdollista internetyhteydellä. Tietokonetta ei osaa monikaan ikäihminen käyttää ja siksi Kansalaisopistolla on opetusta päiväaikaan, monen ikäisiä kuntalaisia varten. Kansalaisopistolle on tietokoneen käytön alkeiskurssitoivomus, jossa eläkkeellä olevat voisivat opettaa toisiaan. Nivalassa on aloitettu kirjastossa vihko, johon voi toivoa lähiopetusta ja samaan vihkoon opettaja laittaa nimensä, näin syntyy lähiparit. Ulkoilureittejä on reititetty. Ikääntyneet kuntalaiset voivat ruokailla Sievin kunnantalolla, missä voi tavata muita ja sitä kautta poistaa yksinäisyyttä. Eläkeläisten toimintapäivää vietettiin yhdessä Kallion kanssa. Liikkeellä voimaa vuosiin -hankkeessa on haastettu monia sektoreita osallistumaan. Kallion toimesta keväällä haastettiin kunnat Ikäihmiset valtaavat liikuntapuistot -tempaukseen. Syksyllä pidettiin Liisan liukkaat ja Kaisan kaliamat tapahtuma Kallion ja kuntien yhteistyönä. Alavieskasta tuotiin esiin liikunta- ja pyöräilykampanjat, joissa oli 3000 suoritusta.

7 Yksinäisyyden torjumiseksi tuotiin eri tapaamisissa seuraavia toiveita: vanhusten eläinkontaktit mahdollisiksi, esim. kaverikoira -toiminta, Greencare-toiminta eläin- ja puutarhatoimintoineen. Lapset ja vanhukset halutaan yhteen esimerkiksi päiväkoti ja palvelutalo; kiinteistöt samaan fyysiseen tilaan esim. samalle alueelle; luontevaa kanssakäymistä. Yhteisöasumista järjestettävä tulevaisuudessa. Kallion toimesta on maanantaisin Omavieskan asukkaille ohjattu viriketoimintaryhmä, johon voisi tulla myös kotoa ikäihmisiä. Nivalassa kehittämisajatuksena tuotiin liukuesteiden kustantaminen ikäihmisille. Myös senioripuiston tarpeesta puhuttiin. Kuntolaitteiden päivittäminen Kotikeskuksen päiväkeskuksen kuntosaliin olisi ajankohtaista, ja sen myötä kuntohuoneen toiminnan kehittäminen. Sievin osalta tuotiin esiin kuljetustarve sivukyliltä erilaisiin tapahtumiin keskustaan ja Lusiinan käyttötarvetta eri järjestöjen käyttöön. Ylivieskan osalta kehittämisajatuksena tuotiin esille, että tehtävät kaavoitusmuutokset, jotka koskettavat ikäihmisiä, tuotaisiin vanhusneuvostolle kommentoitavaksi. Kotikartanoon on haaveiltu ulkoliikuntalaitteita. IX. Vuoden 2015 turvallisuusteema Turvallisuusteemasta on keskusteltu sekä fyysisenä turvallisuutena että turvallisuuden tunteena ja samoin toiminnat on suunnattu sekä fyysisen turvallisuuden että turvallisuuden tunteen parantamiseksi. Toisista sekä itsestä huolehtiminen ja välittäminen nähtiin tärkeänä turvallisuuden tuojana. Talviaikaan teiden ja kulkuväylien liukkaus koettiin ikäihmisten keskuudessa haastavana. Ajoittain alueilla liikkuu outoja henkilöitä, jotka ikäihmisten osalta nähtiin turvallisuusriskinä. Eri tilaisuuksissa tuotiin myös esiin toiveita turvallisuuteen liittyen, mm. lepopaikkoja (penkit) pitäisi olla enemmän liikkujille tarjolla, myös kauemmas keskustan alueelta. Yhteisöasumisen tarvetta on turvallisuuden luomiseksi, kotihoidon yöpartiotoiminta auttaisi turvallisuuden tunteeseen, rikolliset ikäihmisten uhkana; hälytysjäjestelmät, lukot kuntoon, turvapuhelimia ja apuvälineitä toivotaan kotiin. Onko palvelutaloissa, kodeissa aidat turvalliset? Onko muistisairaat huomioitu? Pitäisi olla aidatut ulkoilualueet, jotka kunta suunnittelisi ja vapaaehtoiset voisivat toteuttaa. Vanhuksille turvajalkineet / nastat, kuka maksaisi? Siivousapu ehkäisee loukkaantumisia. Kuntouttamiseen tulisi kiinnittää huomiota. Monissa tapahtumissa on puhuttu kodin turvallisuuteen liittyvistä aiheista. Kuntien toiminnassa on puolestaan tehty paljon ikäihmisten turvallisen liikkumisen ja harrastamisen eteen. Seuraavassa esimerkkejä toteutuneista tapahtumista: Kodinturvallisuudesta vietettiin vanhusneuvoston aloitteesta tapahtumaa ikäihmisille Ylivieskassa , johon kaikista kunnista sai osallistua. Seurakunnan toimesta varttuneen väen leirillä ja näkö- ja liikuntavammaisten kerhossa oli viime vuonna teemana turvallisuus: kodin turvallisuus, kotitapaturmien ehkäiseminen, vanhuuden voimavarat, hengellinen turvallisuus. Ikäihmiset liikenteessä koulutuksessa Nivalan Kansalaisopiston vetämänä oli noin 60 osallistujaa. Tuokiotupa Ylivieskassa on ikäihmisten mielestä hyvä turvallisuuden tuoja. Joulukuussa Tuokiotupa lahjoitti kenkiin laitettavat liukuesteet. Liukuesteitä on ollut myös palkintoina tuvan pienarpajaisissa. Erilaisissa tuokioissa on ollut esillä mm: lääkeasiaa, liikenneturvallisuutta, apuvälinetietoutta ja kodin turvallisuutta, hammasasiaa, uniasiaa, omaishoivaa, luentoja, mm. Ikäihmisten lääkkeet ja uni ja unen merkitys, apuvälineet ja kodin esteettömyys, ikäihmisten suunhoito ja ikäihminen liikenteessä. 4H-kerholaiset suorittavat kauppapalvelua, ikkunanpesua ja haravointia, jottei ikäihminen satuttaisi itseään tällaisissa toimissa toimintakyvyn ollessa heikentynyt.

8 Kuntien toimesta ikäihmisten turvallisuuden takaamiseksi on tehty mm. seuraavia toimia: katujen hiekoitusta, sairaudellisista syistä pientä avustamista Alavieskassa esim. lumen luomisessa, kutsutaksitoiminta ja sen lisäksi ikäihmisillä on Alavieskassa mahdollisuus käyttää myös koululaiskyytejä kyytipalveluna. Nivala on mukana ns. Toimijamallissa, joka on tuonut lisätoimia liikenneturvallisuudesta huolehtimisessa. On mm. jalkauduttu seuraamaan esimerkiksi aamuliikennettä. Kehittävää keskustelua liikenneturvallisuuden teemasta on käyty myös poliisin ja sairaankuljetuksen kanssa. Nivala on mm. mukana liikenneturvallisuustyöryhmissä (kunnallinen, seutukunnallinen ja alueellinen). Tievalaistusta on tehostettu, liikennevalot on otettu käyttöön kahdessa risteyksessä ja myös kulkureittejä on parannettu esimerkiksi alueilla, missä asuu ikäihmisiä. Kaupunki auraa sivutiet ja yksityistiet, jos tiematkaa on yli 50 m. Ateriat tuotetaan turvallisesti ja terveellisinä 7 päivänä viikossa. Turvallisuutta tuo myös porrasremontin myötä sulana pysyvät kirjaston ulkoportaat. Penkkejä on keskustan alueella, missä ikäihminen voi levätä. Palveluliikenteen järjestämiseen Sievissä on panostettu kutsutaksitoiminnalla ikäihmisten turvallisen liikkumisen parantamiseksi ja mahdollistamiseksi. Kulkuväylien ylläpitoon on kiinnitetty huomiota. Turvallisiin, terveisiin ja esteettömiin tiloihin pyritään. Pääteistä huolehtii kunta. Yksityistiet aurataan muutoin, mutta kunnalta saadaan avusta siihen. Ruokapalvelua viedään kotiin n käynnin verran vuosittain. Ylivieskassa on panostettu liikenneturvallisuuteen. Kampanjatapahtumassa oli lähes 300 osallistujaa. Vanhusneuvoston käynnistämänä valmistellaan monin eri tavoin Senioritalohanketta. Lepopaikkoja esim. penkkejä on keskustan alueelle suunnittelussa. Ihmisten aktivoimiseksi liikkumaan on suunnittelussa puistoalue jokirantaan. Esteettömyys on huomioitu monissa tiloissa. Kotona asuville on tehty kaupungin toimesta ruokaannosta. Ylivieskassa talviauraukset tehdään yksityisteillä omakotitaloihin, jos tie taloon on vähintään 50 metriä pitkä. Kallion toiminnassa turvallisuus on potilas- ja asiakasturvallisuutta ja sen takaamista, mikä on jokaisella sektorilla huomioitu. Hyvinvointia edistävillä kotikäynneillä otetaan puheeksi turvallisuuteen liittyvät asiat, mm. kodin turvallisuus ja lääketurvallisuus sekä apuvälineasiat. Apuvälinearviota on tehty mm. turvalliseen liikkumiseen ja kotona selviytymiseen liittyen (esim. tukikaiteet, syömisen apuvälineet). Kodin muutostyöarviota on tehty siinä vaiheessa, kun ikäihminen on kotiutumassa vuodeosastolta. Seniorineuvonnan sairaanhoitajan vastaanotolla käydään myös turvallisuuteen liittyviä asioita läpi ja kotihoidon asiakkaiden kohdalla käydään kodin turvallisuus läpi. Kaikkien sektoreiden kuntoutuksella on pyritty toimintakyvyn parantamiseen ja ylläpitämiseen, jotta turvallinen elämä kodissa tai kodinomaisissa olosuhteissa olisi mahdollista. Kallion ikäihmisten palvelut ovat osallistuneet erilaisiin liikunnallisiin tempauksiin, joissa on käyty erilaisia turvallisuuteen liittyviä asioita läpi, mm. Liisan liukkaat ja Kaisan kaljamat tapahtuma, jossa paneuduttiin liukastumisten ehkäisemiseen.

9 X. Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella Suunnitelman vuosille tiivistelmässä kerrotaan vuoden 2016 loppuun mennessä tavoitteeksi asetetun: - Kallion alueella 91 % 75 vuotta täyttäneistä asuu omassa kodissa. - säännöllisen kotihoidon palveluiden piirissä on 14 % 75 vuotta täyttäneistä. - omaishoidon piirissä on 7 % 75 vuotta täyttäneistä. - ympärivuorokautisen palveluasumisen peittävyys 75 vuotta täyttäneillä on 9 %. - lyhytaikaishoitopaikkoja varataan 2 prosentille 75 vuotta täyttäneistä. - lyhytaikaishoidon järjestämisestä laaditaan selvitys vuoden 2014 aikana, joka on laadittu. - ympärivuorokautisesta palveluasumisesta varataan 1 % paikkoja alle 75 vuotta täyttäneille. - erityistä tukea tarvitsevien asumisen vaihtoehdoista laaditaan selvitys vuoden 2015 aikana. - ikäihmisten palveluasumista ja erityisesti lyhytaikaishoitoa kehitetään kuntouttavaksi - Kallion palvelustrategiassa määritellään oman toiminnan ja yksityisten palvelujen suhde, joka on määritetty v Arviointia 75 vuotta täyttäneiden peittävyys 2015 Palvelu Suositus Alavieska Nivala Sievi Ylivieska Kallio Omaishoidon tuki 6 7 % 2,8 8,2 6,3 6,8 6,8 6,4 7,1 5,6 9,2 7,1 2 Säännöllinen kotihoito % 13,9 12,9 17,2 11,6 13,4 15,5 15,9 15,4 21,8 21,1 3 ** Tehostettu palveluasuminen 6 7 % *10,4 *9,8 10,6 10,8 9,4 9,1 4 Palveluasuminen ja laitoshoito yht % 12,9 11,2 10,1 8,8 10,4 10,8 11,9 12,2 11,0 10,6 5 Asuu kotona 91-92% 87,1 88,9 89,9 91,2 89,6 90,2 87,4 SHL:n mukainen 6 laitoshoito 2 3 % ,0 1,3 1,4 1,6 1,5 *Tehostettuun palveluasumiseen ja laitoshoitoon ei ole laskettu v tilapäishoitoa, koska asiakkaat asuvat kotona, mutta vuosien luvut sisältävät lyhytaikaisen palveluasumisen ja laitoshoidon, joka vaihtelee kunnittain 3-10 %. **Laitoshoito on lopetettu vuoden 2015 alusta, jonka jälkeen kaikki on tehostettua palveluasumista, ks. rivi 4. Arviointia: Lyhytaikaishoitopaikkoja on varattuna suhteessa muuhun tehostettuun palveluasumiseen liian vähän Nivalassa ja Sievissä ja Ylivieskassa Kaikissa kunnissa tehostetussa palveluasumisessa asui alle 75-vuotiaita enempi kuin tavoite 1 %

Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille

Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille 2014 2016 Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella vuosille 2014 2016 suunnitelman vuoden 2015 toteutumisen

Lisätiedot

Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille 2014 2016

Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille 2014 2016 Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille 2014 2016 vuoden 2015 teemat yksinäisyys ja turvallisuus KUNTIEN TAPAAMINEN JA KUNTIEN KANSALAISFOORUMIT VUODEN 2015 TEEMAT

Lisätiedot

Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella 2014 2016 suunnitelman vuoden 2014 toteutumisen arviointi

Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella 2014 2016 suunnitelman vuoden 2014 toteutumisen arviointi Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella 2014 2016 suunnitelman vuoden 2014 toteutumisen arviointi Kallion Ikäneuvosto 16.4.2015 Peruspalvelukuntayhtymä Kallion yhtymähallitus ja jäsenkuntien

Lisätiedot

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille 2009-2030 Tavoitteena hyvinvoinnin tasa-arvo Jokaiselle on turvattava oikeus hyvään vanhuuteen Valtakunnallinen Ikäihmisten palvelujen laatusuositus 2008 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Terttuirmeli Haapakoski, palvelujohtaja, HtM

Terttuirmeli Haapakoski, palvelujohtaja, HtM 20.3.2014 Terttuirmeli Haapakoski, palvelujohtaja, HtM 1 Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Väestö 31.1.2014 (Lähde: Väestörekisterikeskus) Alavieska 2 736 Nivala 10 943 Sievi 5 217 Ylivieska 14 767 Yhteensä

Lisätiedot

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 2/2015 1. Ikäneuvosto. Aika 30.11.2015 klo 09:00-10:55. Sievin kunnantalo, valtuustosali.

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 2/2015 1. Ikäneuvosto. Aika 30.11.2015 klo 09:00-10:55. Sievin kunnantalo, valtuustosali. Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 2/2015 1 Ikäneuvosto Aika 30.11.2015 klo 09:00-10:55 Paikka Sievin kunnantalo, valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 7 Ikäneuvoston kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Otsikko Sivu 7 Ikäneuvoston kokouksen järjestäytyminen 3 8 Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella

Otsikko Sivu 7 Ikäneuvoston kokouksen järjestäytyminen 3 8 Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 2/2016 1 Ikäneuvosto Aika 30.11.2016 klo 09:00-10:15 Paikka Nivalan kaupungintalo, Kalliontie 15, Nivala Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 7 Ikäneuvoston kokouksen

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 Ikäneuvoston järjestäytyminen 3 2 Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella

Otsikko Sivu 1 Ikäneuvoston järjestäytyminen 3 2 Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 1/2016 1 Ikäneuvosto Aika 05.04.2016 klo 09:00-10:40 Paikka Omavieskan palvelukeskus, Papinpolku 2, Alavieska Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Ikäneuvoston järjestäytyminen

Lisätiedot

Ylivieska Hallintokeskus, Smarthouse, Vierimaantie 5, 4 krs

Ylivieska Hallintokeskus, Smarthouse, Vierimaantie 5, 4 krs Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 2/2017 1 Ikäneuvosto Aika 29.11.2017 klo 09:00-11:09 Paikka Ylivieska Hallintokeskus, Smarthouse, Vierimaantie 5, 4 krs Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 6 Ikäneuvoston

Lisätiedot

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä?

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? TALOYHTIÖN VARAUTUMINEN ASUKKAIDEN IKÄÄNTYMISEEN -seminaari vanhustyön johtaja Oulun kaupunki Oulun

Lisätiedot

Ylivieskan terveyskeskus, iso kokoushuone, Kirkkotie 4, Ylivieska

Ylivieskan terveyskeskus, iso kokoushuone, Kirkkotie 4, Ylivieska Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 1/2014 1 Ikäneuvosto Aika 09.12.2014 klo 09:00-11:00 Paikka Ylivieskan terveyskeskus, iso kokoushuone, Kirkkotie 4, Ylivieska Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Ikäneuvoston

Lisätiedot

Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä

Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä 6.4.2017 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumisen

Lisätiedot

THL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

THL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumiseen varautuminen kunnissa THL 12.3.2018 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2016 lopussa STM ja

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille

Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille 2014 2016 Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella vuosille 2014 2016 suunnitelman vuoden 2016 toteutumisen

Lisätiedot

Nivalan Kestinpuiston palvelukoti, Kyläojantie 1, Nivala

Nivalan Kestinpuiston palvelukoti, Kyläojantie 1, Nivala Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 1/2019 1 Ikäneuvosto Aika 12.03.2019 klo 09:00-11:30 Paikka Nivalan Kestinpuiston palvelukoti, Kyläojantie 1, Nivala Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI SOSTERI SAVONLINNAN KAUPUNKI

ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI SOSTERI SAVONLINNAN KAUPUNKI Liite 1 ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI SOSTERI SAVONLINNAN KAUPUNKI SUUNNITELMA IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TUKEMISEKSI 2016-2020 27.2.201 SISÄLTÖ 1. SUUNNITELMAN TAUSTAA... 1 2. OSALLISUUS JA TOIMIJUUS... 2 3. ASUMINEN

Lisätiedot

Poskelapin Ikäihminen toimijana-hanke. Työaika 50 %

Poskelapin Ikäihminen toimijana-hanke. Työaika 50 % Poskelapin Ikäihminen toimijana-hanke Ajalla 1.10.13-31.5.2014 Inarin kunnan kehittäjätyöntekijänä terveydenhoitaja Anneli Pekkala Työaika 50 % Lähtökohta: Inarin kunnan hyvinvointia ja terveyttä edistävät

Lisätiedot

Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille

Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille 1. Kallion kuntien ikääntyvän väestön määrä ja ennusteita Taulukko 1. Ikääntyvän väestön määrä Kallion kunnissa 31.12.2012 ja 31.12.2013 (ennakkoväkiluku) sekä ennuste vuosille 2014-2016, 2020, 2025, 2030

Lisätiedot

Ylivieskan terveyskeskus, iso kokoushuone (alakerta), Kirkkotie 4, Ylivieska

Ylivieskan terveyskeskus, iso kokoushuone (alakerta), Kirkkotie 4, Ylivieska Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 1/2017 1 Ikäneuvosto Aika 16.03.2017 klo 09:00-11:10 Paikka Ylivieskan terveyskeskus, iso kokoushuone (alakerta), Kirkkotie 4, Ylivieska Käsitellyt asiat Otsikko

Lisätiedot

Kulttuurisote. Kokemuksia osallisuudesta. Kulttuurisote Pohjanmaa. Hanna Kleemola slidepohjia

Kulttuurisote. Kokemuksia osallisuudesta. Kulttuurisote Pohjanmaa. Hanna Kleemola slidepohjia Kulttuurisote Kulttuurisote Pohjanmaa Kokemuksia osallisuudesta Hanna Kleemola 9.11.2018 slidepohjia Taide- ja kulttuurilähtöisten hyvinvointipalvelujen tarjotinmalli Tarjotin toimii ikäihmisten sote-

Lisätiedot

Ikääntyneiden hyväksi Yhteistyötilaisuuksien koonti sekä jatkoaskeleet

Ikääntyneiden hyväksi Yhteistyötilaisuuksien koonti sekä jatkoaskeleet Ikääntyneiden hyväksi Yhteistyötilaisuuksien koonti sekä jatkoaskeleet Yhteistyötilaisuudet ikääntyneiden hyväksi Ii, Pudasjärvi, Utajärvi, Simo, Vaala Tilaisuuksien tavoitteena kerätä olemassa olevia

Lisätiedot

Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen

Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen 2 Tarkoituksenmukaiset palvelut Toimiva asuminen Osallisuus yhteisön toimintaan Riittävä taloudellinen toimeentulo

Lisätiedot

Koko kunta ikääntyneen asialla

Koko kunta ikääntyneen asialla 1 Kuka hoitaa ikäihmiset tulevaisuudessa? 21.9.2010 Rita Oinas palvelujohtaja Vanhuspalvelut Oulun kaupunki Koko kunta ikääntyneen asialla 2 Oulun kaupungin vanhustyötä ohjaa kaupungin strateginen tavoite,

Lisätiedot

Anitta Mikkola, kotihoidon osastonhoitaja, Ikäihminen toimijana kehittämisjakson vetäjä Sodankylän hyvinvointisuunnitelman laatija

Anitta Mikkola, kotihoidon osastonhoitaja, Ikäihminen toimijana kehittämisjakson vetäjä Sodankylän hyvinvointisuunnitelman laatija Anitta Mikkola, kotihoidon osastonhoitaja, Ikäihminen toimijana kehittämisjakson vetäjä Sodankylän hyvinvointisuunnitelman laatija Väestökehitys - painopiste ennaltaehkäisevään työhön, hyviä vuosia kotona

Lisätiedot

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Vantaan vanhusneuvosto Hyväksytty 18.1.2018 Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Kuntalain 27 ja vanhuspalvelulaina 11 mukaan vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri

Lisätiedot

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi?

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi? ASIAKASPALAUTE Tämän asiakaspalaute keskustelun tarkoituksena on asiakkaan saamien palveluiden kehittäminen. Kysymyksiin vastataan keskustelemalla asiakkaan (ja omaisen) kanssa. Kotihoidon työntekijä osallistuu

Lisätiedot

Ikäihmisten oma kokemus liikkumisen turvallisuudesta Etelä-Savossa

Ikäihmisten oma kokemus liikkumisen turvallisuudesta Etelä-Savossa Ikäihmisten oma kokemus liikkumisen turvallisuudesta Etelä-Savossa Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus (ATH) ja keskustelu Pieksämäen vanhusneuvoston kanssa 9.9.2014 Sisäisen turvallisuuden teematilaisuus

Lisätiedot

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Johanna Lohtander Muutosagentti, I & O- kärkihanke, Maakunta- sote valmistelu Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Lapin maakunnan Ikäihmisten sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet?

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Kotona kokonainen elämä, Hyvinkää6.9.2013 Sirpa Andersson, erikoistutkija VTT, THL, ikäihmisten palvelut -yksikkö 1 Esittelen: vanhuspalvelulakia

Lisätiedot

Kulttuurisote. slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA. Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä

Kulttuurisote. slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA. Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä Esa Vienamo 9.11.2018 Etelä-Pohjanmaa Ikäihmisten yksinäisyyden ehkäiseminen

Lisätiedot

Tietopaketti 4: Ikäihmiset. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)

Tietopaketti 4: Ikäihmiset. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Tietopaketti 4: Ikäihmiset Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Sisältö Väkiluvut ja väestöennusteet eri ikäryhmittelyillä 65 vuotta täyttäneet,

Lisätiedot

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu?

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Juha Jolkkonen geriatrian erikoislääkäri osastopäällikkö Helsingin kaupunki sosiaali- ja terveysvirasto sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut

Lisätiedot

Sisäinen hanke/suunnitelma

Sisäinen hanke/suunnitelma Sisäinen hanke/suunnitelma 10.2.2015 Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman tavoitteena mm. ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan toiminnan vahvistaminen, kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Ohjelman

Lisätiedot

VANHUSPALVELULAKI. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10.

VANHUSPALVELULAKI. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10. VANHUSPALVELULAKI Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10.2013 Lain tarkoitus ( 1 ) IKÄÄNTYNYTTÄ VÄESTÖÄ KOSKEVAT TAVOITTEET

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan)

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan) Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (1.7.2013 alkaen asteittain voimaan) Vanhuslain toimeenpano Espoossa Story 16.9.2014 5 Kunnan tulee laatia

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki voimaan Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto

Vanhuspalvelulaki voimaan Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto Vanhuspalvelulaki voimaan 1.7.2013 Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto Palvelujohtaja Pirkko Soidinmäki Lain tavoitteet Ikääntynyt väestö ( =vanhuuseläkeikäiset) - tuetaan hyvinvointia,

Lisätiedot

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Ikäihmisten palveluiden tulevaisuuden visio Osallistava ja turvallinen Osallistava ja turvallinen kunta, joka tarjoaa ikäihmisille

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä) POSIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 633 30,8 % (1163 hlöä) 2975 2766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1123 (31 %) 1341 (45%) kasvu

Lisätiedot

Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet alkaen

Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet alkaen Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet 1.1.2014 alkaen Ikäihmisten lautakunta 17.12.2013 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Kylvetyspalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta...

Lisätiedot

Ikäihmiset mukana muutoksessa seminaari Toimintamalli Päijät-Hämeessä PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ

Ikäihmiset mukana muutoksessa seminaari Toimintamalli Päijät-Hämeessä PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Ikäihmiset mukana muutoksessa seminaari 9.5.2019 Toimintamalli Päijät-Hämeessä Ikääntyminen on koko yhteiskunnan asia Ikääntynyt on aikuinen ihminen elämänsä loppuun saakka Ikääntyneet ovat voimavara Palvelurakenneuudistukset,

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen näkymiä

Ikääntyneiden asumisen näkymiä Ikääntyneiden asumisen näkymiä Kotona asumisen arki ja tulevaisuus Hyvän Iän Foorumi 3.10.2018 Asuntoneuvos Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumistilanne maassamme

Lisätiedot

Saamelaisten toimintamallien juurruttaminen ja levittäminen

Saamelaisten toimintamallien juurruttaminen ja levittäminen Saamelaisten toimintamallien juurruttaminen ja levittäminen palveluissa Edellytykset yy ja haasteet Inari 20.9.2013 Mirja Laiti Työkalupakin arviointia Kokonaisuudessaan erinomainen työväline henkilöstön

Lisätiedot

Sote ammattilainen ennaltaehkäise ja toimi asiakasta kuullen. POPmaakunta

Sote ammattilainen ennaltaehkäise ja toimi asiakasta kuullen. POPmaakunta Sote ammattilainen ennaltaehkäise ja toimi asiakasta kuullen Harrastukset Aikaa on Mielekäs tekeminen Edullisia harrasteita Työhistoria /voimavara Toimivan arjen kannalta uusien taitojen opettelu Ikäyliopisto

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2010 lopussa Suositus, 2008 Asui

Lisätiedot

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Tallink Silja, 11.5.2017 Anne Taulu, Ylitarkastaja, FT, TtM, sh Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

PAIKALLISEN TYÖRYHMÄN KOKEMUKSIA JA UUSIA NÄKÖKULMIA LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ

PAIKALLISEN TYÖRYHMÄN KOKEMUKSIA JA UUSIA NÄKÖKULMIA LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ PAIKALLISEN TYÖRYHMÄN KOKEMUKSIA JA UUSIA NÄKÖKULMIA LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ Valtakunnallinen hissiseminaari Lahdessa 08.05.2014 Ari Juhanila Asuntoasiainpäällikkö Hissi on kiinteistön

Lisätiedot

Lapinjärvi Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Lapinjärvi Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Kommenttipuheenvuoro Lapinjärvitalo Lapinjärvi 31.8.2017 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017 Tavoitteet: parantaa ikääntyneiden

Lisätiedot

ETSIVÄ VANHUSTYÖ. koulutuskokonaisuus. Aika ja paikka Kouluttaja

ETSIVÄ VANHUSTYÖ. koulutuskokonaisuus. Aika ja paikka Kouluttaja ETSIVÄ VANHUSTYÖ koulutuskokonaisuus Aika ja paikka Kouluttaja Sisältö 1. Etsivä vanhustyö 2. Verkostoyhteistyö 3. Osallisuuden vahvistaminen Etsivä vanhustyö koulutuksen tavoite Laaditaan etsivän vanhustyön

Lisätiedot

Kotihoito. Mervi Lehikoinen Sairaanhoitaja HelppiSeniori Idän asiakasohjaus

Kotihoito. Mervi Lehikoinen Sairaanhoitaja HelppiSeniori Idän asiakasohjaus Kotihoito Mervi Lehikoinen Sairaanhoitaja HelppiSeniori Idän asiakasohjaus Kotihoidon tehtävänä on vanhusten, yli 18- vuotiaiden vammaisten, toipilaiden ja pitkäaikaissairaiden hoito ja palvelut niin,

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ RIIHIMÄELLÄ

ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ RIIHIMÄELLÄ ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ RIIHIMÄELLÄ Saara Bitter 9.4.2015 Ennaltaehkäisevät kotikäynnit 75-vuotiaille. Asiakkaalle lähetettiin kirje, jossa oli ilmoitettu aika palveluneuvojan kotikäynnistä. Tämä malli ei

Lisätiedot

Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella

Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella Suunnitelma perustuu ns. Vanhuspalvelulain 5 : Kunnan on laadittava suunnitelma ja se on osa kaupungin/kunnan

Lisätiedot

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki 15.3. 2018 Jaana Huhta, STM Esityksen sisältö Uudistuksen lähtökohdat Keskeinen sisältö Asumisen tuen

Lisätiedot

Tesoman elinkaarikorttelin suunnittelua yhdessä sidosryhmien kanssa. Eläkeläisvaltuuston kokous klo

Tesoman elinkaarikorttelin suunnittelua yhdessä sidosryhmien kanssa. Eläkeläisvaltuuston kokous klo Tesoman elinkaarikorttelin suunnittelua yhdessä sidosryhmien kanssa Eläkeläisvaltuuston kokous 24.3. klo 12.-14.30 Tesoman elinkaarikortteli 2 Tesoman elinkaarikortteli Kilpailun tarkoituksena on saada

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu SALLA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 781 31,9 % (1258 hlöä) 3 091 2 852 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1 240 (32%) 1 430 (46%) kasvu

Lisätiedot

Laatusuositus ikäystävällisen Suomen asialla

Laatusuositus ikäystävällisen Suomen asialla Laatusuositus ikäystävällisen Suomen asialla Kaste-kehittämisfoorumi 13.11.2013 13.11.2013 Laatusuositus / Matti Mäkelä 1 Laatusuositusten taustaa Aiemmat suositukset 2001, 2008: STM ja Kuntaliitto Suosituksissa

Lisätiedot

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 2/ Ikäneuvosto. Aika klo 09:00-10:40. Pajula (uudisrakennus), Jussinmäentie 5, Sievi

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 2/ Ikäneuvosto. Aika klo 09:00-10:40. Pajula (uudisrakennus), Jussinmäentie 5, Sievi Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 2/2018 1 Ikäneuvosto Aika 04.12.2018 klo 09:00-10:40 Paikka Pajula (uudisrakennus), Jussinmäentie 5, Sievi Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 %

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 % KOLARI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 840 23,2 % 4 168 4 247 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 901 (23%) 1 312 (32%) kasvu 411 hlöä 75

Lisätiedot

Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Vahvuudet ja kehittämiskohteet

Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Vahvuudet ja kehittämiskohteet Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa Vahvuudet ja kehittämiskohteet Päivi Tikkanen I&O muutosagentti, TtT FAKTOJA POHJOIS- SAVOSTA: 75v täyttäneiden

Lisätiedot

Riskinarviointi vanhustenhuollon palveluiden valvonnassa

Riskinarviointi vanhustenhuollon palveluiden valvonnassa Riskinarviointi vanhustenhuollon palveluiden valvonnassa Ylitarkastaja Elina Uusitalo Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin

Lisätiedot

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP 7.6.2012 Tausta Kuusi haastateltavaa, joista viisi osallistui keskusteluun jollain tasolla Ikähaarukka 70-83 vuotiaita Aktiivisia ikäihmisiä, käyvät säännöllisesti ikäihmisille suunnatuissa toiminnoissa

Lisätiedot

Ikäihmisten elämänlaatu ja toimintamahdollisuudet

Ikäihmisten elämänlaatu ja toimintamahdollisuudet Ikäihmisten elämänlaatu ja toimintamahdollisuudet Kati Närhi, Sirpa Kannasoja ja Mari Kivitalo, JYU Sari Rissanen, Elisa Tiilikainen, Hanna Ristolainen, Tuula Joro ja Anneli Hujala, UEF Osahankkeen tavoite

Lisätiedot

MUUTOSINFO PALTAMO

MUUTOSINFO PALTAMO MUUTOSINFO PALTAMO 4.4.2017 Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL I&O kärkihanke, Kainuun muutosagentti eija.tolonen@kainuu.fi puh. 044 7101 669 Maakuntien muutosagentit Muutosagentin tehtävänä on mm.

Lisätiedot

Hämeenlinnan vanhusneuvosto

Hämeenlinnan vanhusneuvosto Hämeenlinnan vanhusneuvosto 1 n toiminta lakisääteistä Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaalija terveyspalveluista, 28.12.2012/980 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120980

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä) PELKOSENNIEMI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 947 29,9 % (296 hlöä) 807 766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 289 (30%) 354 (44%) kasvu

Lisätiedot

KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN

KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN Kehittämiskoordinaattori Tuula Ekholm Liittyminen KKE -hankekokonaisuuteen

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

TURVALLISESTI YHDESSÄ SATAKUNNAN VANHUSNEUVOSTON YLEISÖSEMINAARI

TURVALLISESTI YHDESSÄ SATAKUNNAN VANHUSNEUVOSTON YLEISÖSEMINAARI TURVALLISESTI YHDESSÄ SATAKUNNAN VANHUSNEUVOSTON YLEISÖSEMINAARI 24.10.2017 Satakunnan Vanhustuki ry TtL, toiminnanjohtaja Ritva Kangassalo Laadittu yhteistyössä hallituksen pj. Irma Roinisen kanssa Vanhustyön

Lisätiedot

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen Birgitta Bakker 19.11.2018 KANTO-hanke 2018-2021 Omakotisäätiö hallinnoi Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen STEAN:n

Lisätiedot

Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet

Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet Johanna Sinkkonen Koti- ja erityisasumisen johtaja Järvenpään kaupunki Kolme kokeilua menossa: 1. tyhjillään oleva liikehuoneisto muutetaan asumiskäyttöön

Lisätiedot

Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito

Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito RAI-seminaari 24.3.2011 Kirsi Kiviniemi TtT, kehittämispäällikkö Sisältö Ihmislähtöisen asumisen sekä hoidon ja huolenpidon yhdistäminen Iäkäs ihminen Asuminen

Lisätiedot

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan viestintäsuunnittelija Anne Honkanen Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaari, 29.4.2014 Toimenpideohjelman

Lisätiedot

Etsivä vanhustyö, mitä se on? Anu Kuikka Suunnittelija Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry Etsivä mieli projekti

Etsivä vanhustyö, mitä se on? Anu Kuikka Suunnittelija Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry Etsivä mieli projekti Etsivä vanhustyö, mitä se on? Anu Kuikka Suunnittelija Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry Etsivä mieli 2012-2016 -projekti Etsivä vanhustyö on Yhteisölähtöistä ja sosiaalista toimintaa, jolla tavoitetaan

Lisätiedot

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä)

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä) KITTILÄ 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 6 470 18,7 % 7 476 7 835 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 211 (19%) 1 798 (24%) kasvu 587 hlöä

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT

SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT 2014 SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT SUONENJOEN KAUPUNGIN PÄIVÄKESKUKSEN TOIMINTA-AJATUS: Iloa ja eloa ikääntyneen arkeen. Omien voimavarojen mukaan, yhdessä ja yksilöllisesti. PÄIVÄKESKUS JOHDANTO

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara - mahdollisuus - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja terveimpiä - Vapaaehtoistyöhön ja -toimintaan osallistumiseen

Lisätiedot

Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen? riittävästi liian vähän en lainkaan, miksi

Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen? riittävästi liian vähän en lainkaan, miksi OSALLISUUS OMAN ARJEN SUUNNITTELUUN Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen?, miksi Onko hoito- ja palvelusuunnitelmanne tavoitteet määritelty yhdessä teidän kanssanne? lainkaan

Lisätiedot

Koko kylä huolehtii. vastuu ikääntyvistä kuuluu kaikille Ikääntyvät Päijät-Hämeessä nyt

Koko kylä huolehtii. vastuu ikääntyvistä kuuluu kaikille Ikääntyvät Päijät-Hämeessä nyt Koko kylä huolehtii vastuu ikääntyvistä kuuluu kaikille 20.3.2019 Ikääntyvät Päijät-Hämeessä nyt Anu Olkkonen-Nikula ikääntyneiden palvelujen kehitysjohtaja Ikääntyminen on koko yhteiskunnan asia Ikääntynyt

Lisätiedot

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET 1 ASIAKKAAKSI TULEMINEN Päivätoimintaan tullaan palvelutarpeenarvioinnin kautta, jolloin kartoitetaan kokonaisvaltaisesti asiakkaan selviytyminen päivittäiseistä

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla 21.8.2014 Ilkka Luoma Terveyspalvelujohtaja/johtava ylilääkäri, Kokkolan kaupunki Johtava lääkäri, Peruspalveluliikelaitos

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

Toimintakyky ja arjen sujuvuus Toimintakyky ja arjen sujuvuus palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Sirkka Karhula selvityshenkilö Organisaatiotoimikunta 7.2.2011 Valmistelun lähtökohtia: tuetaan toimintakykyä ja

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen tarpeita ja lähiajan näkymiä. Aalto Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Ikääntyneiden asumisen tarpeita ja lähiajan näkymiä. Aalto Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumisen tarpeita ja lähiajan näkymiä Aalto 21.9.2018 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumistilanne maassamme 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2016

Lisätiedot

Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa

Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Työpaja ammattikorkeakouluille ja sidosryhmille kuntousalan koulutuksesta 27.5.2014 Johtaja Päivi Voutilainen Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla.

Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla. Pellon ikäihmisten palvelut Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla. Kansalaisopisto: Eri kursseja mm. Joogan senioriryhmä vanhalla koululla, sekä musiikillinen viriketoiminta

Lisätiedot

VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT

VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT Sallan kunta Sosiaali- ja terveyslautakunta SAS-työryhmä 2015 VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) % (317 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) % (317 hlöä) SAVUKOSKI 2. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 1 103 28 % (317 hlöä) 986 943 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 315 (28 %) 453

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012 - voimaan 1.7.2013 Kuntamarkkinat

Lisätiedot

Kuhmon vanhusneuvoston toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Kuhmon vanhusneuvoston toimintasuunnitelma vuodelle 2014 1 Kuhmon vanhusneuvoston toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Vuoden 2014 alusta vanhusneuvostot ovat lakisääteisiä Kuhmon vanhusneuvoston toiminta on käynnistynyt vuonna 2002 eli vanhusneuvosto on toiminut

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Hallitusohjelmatavoitteet vaalikaudelle

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Hallitusohjelmatavoitteet vaalikaudelle Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Hallitusohjelmatavoitteet vaalikaudelle 2019-2023 Hallitusohjelmaan esitetään, että otetaan tasa-arvoinen turvallinen asuminen kaikille hallituksen kärkihankkeeksi.

Lisätiedot

Ikäinnovaatio hanke

Ikäinnovaatio hanke Ikäinnovaatio 2012-2014 hanke Hallintokuntien yhteistyö Pohjois-Savossa: Yhteistyöryhmiä Poikkihallinnolliset hankkeet Yhteissuunnittelu esim. tapahtumissa Pohjois- Savossa Koordinaattori palvelujärjestelmän

Lisätiedot

suomalaisille? Lappi Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1

suomalaisille? Lappi Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1 Millaisia palveluja vanhoille suomalaisille? Lappi 28.11.2014 28.11.2014 Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1 Muutosten tuulia 2014 Vanhoja ihmisiä on vuosi vuodelta enemmän Hyvinvoivia vanhoja

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi Setlementti Louhela ry

Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi Setlementti Louhela ry Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi 2.2.2016 Setlementti Louhela ry Oikeus hyvään elämään iästä ja toimintakyvystä riippumatta Iäkkäät ihmiset eivät ole yhtenäinen

Lisätiedot

Turvallisuus osana ikäihmisten palveluiden kehittämistä. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT

Turvallisuus osana ikäihmisten palveluiden kehittämistä. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Turvallisuus osana ikäihmisten palveluiden kehittämistä Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - kärkihankkeen tavoitteet Kärkihanke

Lisätiedot

KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT

KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTIIN VIETÄVÄT PALVELUT HYVINVOINTIALA 21.3.2019 SATU KARPPANEN NEUVOTTELEVA VIRKAMIES SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ RATKAISUJA HAASTEISIIN HAETTIIN SEURAAVILLA TEEMOILLA.

Lisätiedot

Alkukartoitus 2016 Kiuruvesi Asukasluku: 8600, 75 vuotta täyttäneitä: 1120 (13 %), Lähde: Sotkanet 2015

Alkukartoitus 2016 Kiuruvesi Asukasluku: 8600, 75 vuotta täyttäneitä: 1120 (13 %), Lähde: Sotkanet 2015 Alkukartoitus 2016 Kiuruvesi Asukasluku: 8600, 75 vuotta täyttäneitä: 1120 (13 %), Lähde: Sotkanet 2015 Voimaa vanhuuteen -ohjelmaan valittiin vuonna 2016 yhteensä 18 kuntaa (kuvio1.) Kolmivuotisen kehittämistyön

Lisätiedot

Hyvinvointikeskusten toimintakuvaus Kannisto/Toppinen

Hyvinvointikeskusten toimintakuvaus Kannisto/Toppinen Hyvinvointikeskusten toimintakuvaus 2018 Kannisto/Toppinen HYVINVOINTIKESKUSTEN TOIMINTA- AJATUS 1.Tuotamme turkulaisille ikäihmisille joustavasti monipuolisia palveluita, jotka edistävät terveyttä ja

Lisätiedot

Palveluasumisen tarve ja kehittäminen

Palveluasumisen tarve ja kehittäminen Palveluasumisen tarve ja kehittäminen Iisalmi 20.11.2014 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017 Ikääntyneiden asumisen

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä) KEMIJÄRVI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 7 892 31,9 % (2617 hlöä) 6 517 6 068 Ikääntynden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 2 544 (32%) 2 901 (45%) kasvu

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara - mahdollisuus - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja terveimpiä - Vapaaehtoistyöhön ja -toimintaan osallistumiseen

Lisätiedot