Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa"

Transkriptio

1

2 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä 80 % Suomen koko elinkeinoelämän tutkimus- ja kehitysinvestoinneista Alan yritykset työllistävät suoraan ihmistä, välillinen työllistämisvaikutus mukaan lukien lähes henkilöä eli 30 % Suomen koko työvoimasta. Viennin merkitys: Vientiteollisuus tuottaa Suomeen suoraan tai välillisesti jopa puolet valtion ja kuntien keräämistä verotuloista.

3 Energia- ja ympäristöosaamisen merkitys korostuu Esim. Kone Oyj:lle ekotehokkuus on kilpailuvaltti. Kone valitsi vuonna 2010 tutkimus ja tuotekehitystoimintansa painopistealueeksi ympäristövastuun ja vähensi tuottamiensa uusien hissien energiankulutusta 50 %:lla vuoden 2006 tasoon verrattuna.

4 Hei, tutustu eri toimialoihin. Oman alan löytäminen on tärkeä juttu. Opiskelu kannattaa aina. Tsemppiä!

5 5 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Nokia, Nokia Siemens Networks, Planmeca, Polar Electro, Suunto, Vacon, VTI Technologies... Metallien jalostus Boliden, Componenta, Kuusakoski, Luvata, Norilsk Nickel, Outokumpu, Outotec, Ovako, Rautaruukki, Sacotec... Kone- ja metallituoteteollisuus Abloy, Cargotec, Finn-Power, Fiskars, Glaston, Kone, Konecranes, Metso, Normet, Oras, Patria, Pemamek, Ponsse, Stala, STX Finland, Valtra, Wärtsilä... Tietotekniikka-ala Affecto Finland, Comptel, Digia, Endero, Enfo, F-Secure, Fujitsu Services, IBM, Logica, Microsoft, Tieto... Suunnittelu ja konsultointi Citec, Deltamarin, Elomatic, Etteplan, FCG, Finnmap, Granlund, Neste Jacobs, Pöyry, Ramboll, Rejlers, Sito, Sweco, WSP...

6 Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta alueittain 2011 Tavaravienti yhteensä 27 mrd. euroa* 6 Pohjois-Amerikka 1,8 mrd. 6,8 % Keski- ja Etelä-Amerikka 1,0 mrd. 3,8 % Länsi-Eurooppa 12,6 mrd. 46,7 % Afrikka 0,6 mrd. 2,3 % Keski- ja Itä-Eurooppa 5,9 mrd. 21,9 % Aasia 4,3 mrd. 15,9 % Lähi-itä 0,7 mrd. 2,6 % *) Tavaraviennin lisäksi alan yrityksillä oli palveluvientiä arviolta noin 13 miljardia euroa. Lähde: Tullihallitus, Tilastokeskus

7 7 Teknologia kuuluu jokaiseen arkeen

8 8 Tule tekemään tulevaisuutta ihmisten ja ympäristön ehdoilla Teknologiateollisuuden tuotteet ja palvelut ovat mukana jokapäiväisessä elämässämme

9 9 Teknologiateollisuus on myös palvelua

10 Tietotekniikan käyttö arkipäiväistyy Tänä päivänä tietotekniikan taitoja tarvitaan kaikissa ammateissa. Tietotekniikan käyttöä kannattaakin opiskella ei huvin vaan ihan hyödyn vuoksi.

11 11 Tarjolla monenlaisia töitä Koulutus on lippusi moniin paikkoihin Markkinointipäällikkö Projektimyyjä Järjestelmäsuunnittelija Tehtaanjohtaja Levyseppähitsaaja Ohjelmistosuunnittelija Teollinen muotoilija CNC-sorvaaja Suunnitteluinsinööri Logistiikkapäällikkö Käytettävyysasiantuntija Hitsaaja Ostopäällikkö Työkalunvalmistaja Tietohallintopäällikkö Tietoturvapäällikkö Koneasentaja Kehitysjohtaja Asiakkuusjohtaja Avainasiakaspäällikkö Fyysikko Tietoliikenneasiantuntija Koulutuspäällikkö Toimitusjohtaja Laatujohtaja Tutkija Tuotantopäällikkö Lvi-asentaja Materiaalijohtaja Myyntineuvottelija Projektipäällikkö Tuotekehitysinsinööri Suunnittelukoordinaattori Kilpailija-analyytikko Systeemisuunnittelija Koneistaja Automaatioinsinööri Patentti-insinööri Myynti-insinööri Ostaja Tietoturvallisuusasiantuntija Vientiasentaja Sovellusasiantuntija

12 Koneasentaja Nevadassa, keskellä ei mitään, on kultakaivos, jossa ei ole varaa sähkökatkoksiin. Niinpä Wärtsilä toimitti sinne kaasuvoimalan, joka on muuten USA:n suurin. Suomalaisilta varmaa virtaa kullankaivuuseen! Kuvassa Wärtsilän koneasentaja

13 Tutustu yrityksiin ja ammatteihin Parhaiten tutustut teknologia-alan yrityksiin ja ammatteihin opintokäynnillä. Niillä pääset näkemään ja kuulemaan, mitä alan ammateissa tehdään ja millaisia osaajia tarvitaan. Oman alueesi teknologiayritykset löytyvät osoitteesta: teknologiateollisuus.fi/ jäsenluettelo Lisätietoja aiheesta löytyy osoitteesta ja

14 Valitse oma tiesi teknologiateollisuudessa! Näitä opit jo koulussa: Kieli- ja kulttuuritaitoja Kädentaitoja Matematiikkaa ja luonnontieteitä Näitä ominaisuuksia tarvitaan myös: Myönteistä asennetta Halua ja kykyä oppia Yhteistyötaitoja Muutosvalmiutta

15 Hei, tiesitkö, että ICT-ala on yksi tasa-arvoisimmista! ja siellä työskentelevät naiset ovat keskimääräistä tyytyväisempiä työhönsä.

16 16 Teknologiateollisuuden henkilöstön tutkinnot Osuus, % 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % Teknologiateollisuus pl. Suunnittelu- ja konsultointiala. Toimialaluokitus 2002 Tutkijakoulutus eritelty vain vuonna 2007 **) yht Teknologiateollisuuden kaikki toimialat ml. suunnittelu- ja konsultointiala Toimialaluokitus yht Elektr.- & sähköt. Tietotekn. Kone- & Met. jal. Suunn. met. & kons. tuotet. Ei ammattitutkintoa Toisen asteen ammatillinen koulutus Alin korkea-aste (esim. teknikko) Alempi korkea-aste (AMK) Yliopisto **) Tutkijakoulutus Lähde: Tilastokeskus

17 17 Eläkkeelle siirtyvien määrä kasvaa teknologiateollisuudessa Henkilöä Toteutunut eläköityminen Arvioitu eläköityminen Toimihenkilöt Työntekijät Lähde: Teknologiateollisuus ry:n palkkatiedustelu, Eläketurvakeskus, Tilastokeskus

18 18 Arvio teknologiateollisuuden henkilöstön vuotuisesta rekrytointitarpeesta Kone- ja metallituoteteollisuus sekä metallien jalostus Elektroniikka- ja sähköteollisuus sekä tietotekniikka-ala Rekrytointitarve yhteensä: n henkilöä vuodessa, joista - Elektroniikka ja sähköteollisuuteen sekä tietotekniikka-alalle n Kone- ja metallituoteteollisuuteen sekä metallien jalostukseen n Yliopistotutkinto yhteensä AMK yhteensä Ammatillinen yhteensä *) *) Ammatillinen toinen aste sisältää perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkinnot Lähde: Henkilöstöselvitys 2013, Teknologiateollisuus ry

19 19 Tulevaisuuden työ teknologiateollisuudessa Ammattikorkeakoulut Yliopistot Oppisopimuskoulutus Teollisuuden erikoisoppilaitokset Ammatilliset oppilaitokset Lukiot Peruskoulut

20 Lisätietoja: Kalvosarjassa Pohjois-Tapiolan lukion oppilaita

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän tutkimusja kehitysinvestoinneista Alan yritykset työllistävät suoraan n. 280 000 ihmistä,

Lisätiedot

TEKNOLOGIATEOLLISUUS TUTUKSI PÄIVÄ KAUHAVA (YLIHÄRMÄ) 5.9.2014. Lasse Ala-Kojola,040-9030613

TEKNOLOGIATEOLLISUUS TUTUKSI PÄIVÄ KAUHAVA (YLIHÄRMÄ) 5.9.2014. Lasse Ala-Kojola,040-9030613 TEKNOLOGIATEOLLISUUS TUTUKSI PÄIVÄ KAUHAVA (YLIHÄRMÄ) 5.9.2014 Lasse Ala-Kojola,040-9030613 2 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän

Lisätiedot

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 2014-2015 2 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän tutkimus- ja kehitysinvestoinneista Alan yritykset työllistävät suoraan 280 000

Lisätiedot

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 2014-2015 2 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän tutkimus- ja kehitysinvestoinneista Alan yritykset työllistävät suoraan lähes

Lisätiedot

Teknologiateollisuus Suomessa ja Pirkanmaalla

Teknologiateollisuus Suomessa ja Pirkanmaalla Teknologiateollisuus Suomessa ja Pirkanmaalla 2012-2013 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Pirkanmaalla ja koko Suomessa 55 % Suomen koko viennistä 80 % Suomen koko elinkeinoelämän tutkimus- ja

Lisätiedot

Rikkidirektiivi aiheuttaa vakavan uhan kilpailukyvylle. Matti Spolander 11.4.2013

Rikkidirektiivi aiheuttaa vakavan uhan kilpailukyvylle. Matti Spolander 11.4.2013 Rikkidirektiivi aiheuttaa vakavan uhan kilpailukyvylle Matti Spolander 11.4.2013 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Murata Electronics, Nokia,

Lisätiedot

Teknologiateollisuus tutuksi päivä 19.09.2014 Jukka Nieminen, Teknologiateollisuus ry/tampere

Teknologiateollisuus tutuksi päivä 19.09.2014 Jukka Nieminen, Teknologiateollisuus ry/tampere Teknologiateollisuus tutuksi päivä 19.09.2014 Jukka Nieminen, Teknologiateollisuus ry/tampere 2014-2015 2 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko

Lisätiedot

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän tutkimusja kehitysinvestoinneista Alan yritykset työllistävät suoraan n. 280 000 ihmistä,

Lisätiedot

Alihankinta ja kansainvälistyminen. KiVi-seminaari 17.3.2011, Kouvola Matti Spolander

Alihankinta ja kansainvälistyminen. KiVi-seminaari 17.3.2011, Kouvola Matti Spolander Alihankinta ja kansainvälistyminen KiVi-seminaari 17.3.2011, Kouvola Matti Spolander Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Elcoteq, Ensto, Nokia, Nokia

Lisätiedot

Teknologiateollisuus nyt ja tulevaisuudessa sekä yhteistyö oppilaitosten kanssa

Teknologiateollisuus nyt ja tulevaisuudessa sekä yhteistyö oppilaitosten kanssa Teknologiateollisuus nyt ja tulevaisuudessa sekä yhteistyö oppilaitosten kanssa Anu Lääveri Auepäällikkö, Satakunta Teknologiateollisuus ry p. 050-564 9352 anu.laaveri@teknologiateollisuus.fi Mitä Teknologiateollisuus

Lisätiedot

Näkökulmia luovien alojen rahoitukseen Seminaari 31.1.2011

Näkökulmia luovien alojen rahoitukseen Seminaari 31.1.2011 Näkökulmia luovien alojen rahoitukseen Seminaari 31.1.2011 Avaussanat, Jukka Viitasaari Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Elcoteq, Ensto, Nokia,

Lisätiedot

Matkalla tulevaisuuteen

Matkalla tulevaisuuteen Matkalla tulevaisuuteen 2016-2017 2 Matkalla tulevaisuuteen 2016-2017 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista

Lisätiedot

Sähköajoneuvoklusterin teollisuusliiketoiminnan edistäminen. Toimitusjohtaja Jorma Turunen 21.1.2011

Sähköajoneuvoklusterin teollisuusliiketoiminnan edistäminen. Toimitusjohtaja Jorma Turunen 21.1.2011 Sähköajoneuvoklusterin teollisuusliiketoiminnan edistäminen Toimitusjohtaja Jorma Turunen 21.1.2011 Esityksen sisältö Teknologiateollisuus ry Suhdannetilanne Uusi strategialinjaus 2010-12 Sähköajoneuvoklusteri

Lisätiedot

Matkalla tulevaisuuteen

Matkalla tulevaisuuteen Matkalla tulevaisuuteen 2016-2017 2 Matkalla tulevaisuuteen 2016-2017 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 70 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista

Lisätiedot

Matkalla tulevaisuuteen

Matkalla tulevaisuuteen Matkalla tulevaisuuteen 2016-2017 2 Matkalla tulevaisuuteen 2016-2017 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista

Lisätiedot

Matkalla tulevaisuuteen

Matkalla tulevaisuuteen Matkalla tulevaisuuteen 2016-2017 2 Matkalla tulevaisuuteen 2016-2017 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 70 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista

Lisätiedot

Hyvä työ Pidempi työura

Hyvä työ Pidempi työura Hyvä työ Pidempi työura - hankkeen toteutus ja tulokset TEK Osaamisen kehittämisen seminaari 24.11.2011 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä 80 % Suomen koko elinkeinoelämän

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät TuoVa projektin seminaari, Vapriikki 02.04.2009

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät TuoVa projektin seminaari, Vapriikki 02.04.2009 Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät TuoVa projektin seminaari, Vapriikki 2.4.29 Asiantuntija Jukka Nieminen, Teknologiateollisuus ry Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 6 % Suomen

Lisätiedot

UUDISTUVA. teknologia-suomi. Teknologiateollisuus lyhyesti

UUDISTUVA. teknologia-suomi. Teknologiateollisuus lyhyesti UUDISTUVA teknologia-suomi Teknologiateollisuus lyhyesti TEKNOLOGIATEOLLISUUS KOOSTUU VIIDESTÄ PÄÄTOIMIALASTA: Elektroniikka- ja sähköteollisuus MERKITTÄVIN ELINKEINO SUOMESSA Teknologiayritykset työllistävät

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät 1/2015. 3.2.2015 Jorma Turunen, toimitusjohtaja

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät 1/2015. 3.2.2015 Jorma Turunen, toimitusjohtaja Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät 1/2015 3.2.2015 Jorma Turunen, toimitusjohtaja Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Microsoft Mobile,

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät SHY, Turun paikallisosasto 60 v. Juhlaseminaari 7.11.2013 Teppo Virta, 7.11.2013 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus

Lisätiedot

teknologiasuomi nousuun! Teknologiateollisuus lyhyesti

teknologiasuomi nousuun! Teknologiateollisuus lyhyesti teknologiasuomi nousuun! Teknologiateollisuus lyhyesti TEKNOLOGIATEOLLISUUS KOOSTUU VIIDESTÄ PÄÄTOIMIALASTA: Elektroniikka- ja sähköteollisuus MERKITTÄVIN ELINKEINO SUOMESSA Teknologiateollisuus työllistää

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Martti Mäenpää, toimitusjohtaja

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Martti Mäenpää, toimitusjohtaja Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät 7.3.2008 Martti Mäenpää, toimitusjohtaja Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän T&K-investoinneista

Lisätiedot

Teknologiateollisuus tutuksi päivä. Ajankohtaista teknologiateollisuudesta. Matti Skyttä 12.12.2014

Teknologiateollisuus tutuksi päivä. Ajankohtaista teknologiateollisuudesta. Matti Skyttä 12.12.2014 Teknologiateollisuus tutuksi päivä Ajankohtaista teknologiateollisuudesta Matti Skyttä 12.12.2014 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä. 75 % Suomen koko elinkeinoelämän

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden työmarkkinatilanne - taustatilaisuus medialle. Hallituksen puheenjohtaja Pekka Lundmark

Teknologiateollisuuden työmarkkinatilanne - taustatilaisuus medialle. Hallituksen puheenjohtaja Pekka Lundmark Teknologiateollisuuden työmarkkinatilanne - taustatilaisuus medialle Hallituksen puheenjohtaja Pekka Lundmark Palkanmääritys Suomessa jäykkää ja keskitettyä Määritelläänkö palkat maassasi yrityksissä vai

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden näkökulma päästömittauksiin ja -rajoituksiin. Ympäristömittauspäivät 8.4.2010, Vuokatti Sirpa Silander

Teknologiateollisuuden näkökulma päästömittauksiin ja -rajoituksiin. Ympäristömittauspäivät 8.4.2010, Vuokatti Sirpa Silander Teknologiateollisuuden näkökulma päästömittauksiin ja -rajoituksiin Ympäristömittauspäivät 8.4.2010, Vuokatti Sirpa Silander Teknologiateollisuus on neljän toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus

Lisätiedot

Innosta innovaatioon Teknologiateollisuus lyhyesti

Innosta innovaatioon Teknologiateollisuus lyhyesti Innosta innovaatioon Teknologiateollisuus lyhyesti Teknologiateollisuus on neljän toimialan kokonaisuus Teknologiateollisuus on Suomen tärkein elinkeino Elektroniikkaja sähköteollisuus liikevaihto 26 mrd

Lisätiedot

Teollisuuden / Suomen kilpailukyky. 1.3.2016 Paikallinen sopiminen, Joensuu

Teollisuuden / Suomen kilpailukyky. 1.3.2016 Paikallinen sopiminen, Joensuu Teollisuuden / Suomen kilpailukyky 1.3.2016 Paikallinen sopiminen, Joensuu Toimintaympäristön ja yritysten kilpailukyky Suomessa on hyvä, jos: - yritysten tuotanto / liikevaihto kasvaa - vienti kasvaa

Lisätiedot

teknologiasuomi nousuun! Teknologiateollisuus lyhyesti

teknologiasuomi nousuun! Teknologiateollisuus lyhyesti teknologiasuomi nousuun! Teknologiateollisuus lyhyesti TEKNOLOGIATEOLLISUUS KOOSTUU VIIDESTÄ PÄÄTOIMIALASTA: Elektroniikka- ja sähköteollisuus MERKITTÄVIN ELINKEINO SUOMESSA Teknologiateollisuus työllistää

Lisätiedot

Opettajat, osaaminen ja teknologiateollisuus

Opettajat, osaaminen ja teknologiateollisuus Opettajat, osaaminen ja teknologiateollisuus Educa, 25.1.2014 Mervi Karikorpi Johtaja, innovaatioympäristö ja uudistuminen Sisältö Teknologiateollisuus kuuluu jokaiseen arkeen Teknologiateollisuus uudistuu

Lisätiedot

Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry

Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry Suunnittelu ja konsultointi on kansainvälistä asiantuntijaliiketoimintaa SKOLin 200 jäsenyritystä työllistävät Suomessa yli 16 000 ihmistä Valtaosalla yliopisto-

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Asiantuntija Lasse Ala-Kojola

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Asiantuntija Lasse Ala-Kojola Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Asiantuntija Lasse Ala-Kojola 21.8.2008 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän T&K-investoinneista

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Toimitusjohtaja Jorma Turunen 5.5.2014 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Murata Electronics, Nokia,

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Toimitusjohtaja Jorma Turunen 30.7.2014 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Microsoft Mobile, Murata

Lisätiedot

Suunnittelu- ja konsultointialan uramahdollisuudet Aalto ENG, harjoitteluinfo Kehityspäällikkö Matti Kiiskinen, SKOL ry

Suunnittelu- ja konsultointialan uramahdollisuudet Aalto ENG, harjoitteluinfo Kehityspäällikkö Matti Kiiskinen, SKOL ry Suunnittelu- ja konsultointialan uramahdollisuudet Aalto ENG, harjoitteluinfo 13.10.2016 Kehityspäällikkö Matti Kiiskinen, SKOL ry Suunnitteluala on osa Teknologiateollisuutta Elektroniikka- ja sähköteollisuus

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa

Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 1 2 3 Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 160 000 150 000 140 000 130 000 120 000 110 000 100 000 90 000 80 000 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000 0 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004

Lisätiedot

TeknologiaSuomi nousuun!

TeknologiaSuomi nousuun! eknologiasuomi nousuun! Näyttö ratkaisee Mervi Karikorpi, 2.3.2011 Suomalaisten ja teknologiateollisuuden kohtalonyhteys Liikevaihto Suomessa putosi 28 % vuonna 2009, kasvua 5 % vuonna 2010 52 Mrd. euroa,

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa

Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 1 2 3 Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 160 000 150 000 140 000 130 000 120 000 110 000 100 000 90 000 80 000 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000 0 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004

Lisätiedot

Henkilöstöselvitys Minna Jokinen

Henkilöstöselvitys Minna Jokinen Henkilöstöselvitys 213 Minna Jokinen Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 3 25 2 15 1 5 196 1965 197 1975 198 1985 199 1995 2 25 21 (31.3.) Elektroniikka- ja sähköteollisuus Kone- ja metallituoteteollisuus

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden

Teknologiateollisuuden Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Toimitusjohtaja Jorma Turunen Toimitusjohtaja Jorma Turunen Teknologiateollisuus on neljän toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Elcoteq,

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kilpailukyky Suomessa nyt ja tulevaisuudessa

Teknologiateollisuuden kilpailukyky Suomessa nyt ja tulevaisuudessa Teknologiateollisuuden kilpailukyky Suomessa nyt ja tulevaisuudessa Siemensin Energiapäivä 15.12.2011 Toimitusjohtaja Jorma Turunen Esityksen sisältö Teknologiateollisuuden tilanteesta Suomen toimintaympäristön

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät 3/2016. Toimitusjohtaja Jorma Turunen

Teknologiateollisuuden talousnäkymät 3/2016. Toimitusjohtaja Jorma Turunen Teknologiateollisuuden talousnäkymät 3/2016 Toimitusjohtaja Jorma Turunen 2.8.2016 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Microsoft Mobile, Murata

Lisätiedot

Millä eväillä pärjätään jatkossa? Valun käytön seminaari

Millä eväillä pärjätään jatkossa? Valun käytön seminaari Millä eväillä pärjätään jatkossa? Valun käytön seminaari 30.3.2017 Tänään puhun näistä Faktaa teknologiateollisuudesta Teknologiateollisuuden rakennemuutoksesta Menestyksen yleisiä eväitä ja kasvun esteitä

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Jaakko Väyrynen 20.5.2015 (5.5.2015)

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Jaakko Väyrynen 20.5.2015 (5.5.2015) Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Jaakko Väyrynen 20.5.2015 (5.5.2015) Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Microsoft Mobile, Murata

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa

Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 1 2 3 4 Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 160 000 150 000 140 000 130 000 120 000 110 000 100 000 90 000 80 000 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000 0 1998 1999 2000 2001 2002 2003

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Toimitusjohtaja Jorma Turunen 30.01.2013 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Murata Electronics,

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa

Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 1 2 3 Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 160 000 150 000 140 000 130 000 120 000 110 000 100 000 90 000 80 000 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000 0 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004

Lisätiedot

TeknologiaSuomi nousuun!

TeknologiaSuomi nousuun! TeknologiaSuomi nousuun! Teknologiateollisuuden hallitusohjelmatavoitteet Hallituksen puheenjohtaja Pekka Lundmark Toimitusjohtaja Jorma Turunen 20.1.2011 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 160 000 150 000 140 000 130 000 120 000 110 000 100 000 90 000 80 000 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000 0 1998 1999

Lisätiedot

Talouskatsaus. Pääekonomisti Jukka Palokangas 3.3.2015

Talouskatsaus. Pääekonomisti Jukka Palokangas 3.3.2015 Talouskatsaus Pääekonomisti Jukka Palokangas 3.3.2015 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Microsoft Mobile, Murata Electronics, Nokia, Planmeca,

Lisätiedot

Henkilöstöselvitys Minna Jokinen

Henkilöstöselvitys Minna Jokinen Henkilöstöselvitys 21 Minna Jokinen Vastanneiden yritysten henkilöstö toimialoittain ja kokoluokittain Yrityksen koko, henkilöä Toimiala 1-49 5-99 1-249 25-499 5- Yht. Osuus koko alasta, % Elektroniikka-

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Toimitusjohtaja Jorma Turunen 29.1.2014 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Murata Electronics,

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden / Suomen taloustilanne ja näkymät Rotaryesitelmä 27.1.2015 Juha Häkkinen

Teknologiateollisuuden / Suomen taloustilanne ja näkymät Rotaryesitelmä 27.1.2015 Juha Häkkinen Teknologiateollisuuden / Suomen taloustilanne ja näkymät Rotaryesitelmä 27.1.2015 Juha Häkkinen Tammikuu 2015 27.01.20151 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus

Lisätiedot

Talouskatsaus / Teknologiateollisuuden näkymät

Talouskatsaus / Teknologiateollisuuden näkymät Talouskatsaus / Teknologiateollisuuden näkymät 28.1.2016 Pääekonomisti Jukka Palokangas 1 Teknologiateollisuus Suomen merkittävin elinkeino 50 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista

Lisätiedot

Teknologiateollisuudesta Teppo Virta

Teknologiateollisuudesta Teppo Virta Teknologiateollisuudesta 27.3.2014 Teppo Virta Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus tietoliikennelaitteet, instrumentit, sähkökoneet liikevaihto (2013):

Lisätiedot

Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino

Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat Suomessa vuosittain noin 5 miljardia euroa. 70 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k -investoinneista. Alan

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Pääekonomisti Jukka Palokangas 13.11.2013

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Pääekonomisti Jukka Palokangas 13.11.2013 Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas 13.11.2013 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Murata Electronics,

Lisätiedot

Mervi Karikorpi, johtaja 19.11.2010

Mervi Karikorpi, johtaja 19.11.2010 TYKO-hanke: Yrityskyselyn tulokset t Mervi Karikorpi, johtaja 19.11.2010 Sisältö Tarve Odotukset t Yrityskyselyn palaute Johtopäätökset t 2 Teknologiateollisuuden henkilöstö Arvioitu muutos 2013 2009:

Lisätiedot

Teknologia-Akatemia 2012 Avauspuheenvuoro. Jorma Turunen Toimitusjohtaja

Teknologia-Akatemia 2012 Avauspuheenvuoro. Jorma Turunen Toimitusjohtaja Teknologia-Akatemia 2012 Avauspuheenvuoro Jorma Turunen Toimitusjohtaja Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Murata Electronics, Nokia, Nokia

Lisätiedot

Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino

Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat Suomessa vuosittain noin 5 miljardia euroa. 70 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k -investoinneista. Alan

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Toimitusjohtaja Jorma Turunen 1.11.2013 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Murata Electronics,

Lisätiedot

TeknologiaSuomi nousuun: amkyritysyhteistyön. Johtaja Mervi Karikorpi 19.1.2011 INSSI-seminaari, Tampere

TeknologiaSuomi nousuun: amkyritysyhteistyön. Johtaja Mervi Karikorpi 19.1.2011 INSSI-seminaari, Tampere TeknologiaSuomi nousuun: amkyritysyhteistyön mahdollisuudet Johtaja Mervi Karikorpi 19.1.2011 INSSI-seminaari, Tampere Sisältö Teknologiateollisuuden visio 2017 Teknologiateollisuuden henkilöstökehitys

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 160 000 150 000 140 000 130 000 120 000 110 000 100 000 90 000 80 000 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000 0 1998 1999 2000 2001 2002

Lisätiedot

TEKNOLOGIATEOLLISUUS GR A AFINEN OHJEISTO Tammikuu 2014

TEKNOLOGIATEOLLISUUS GR A AFINEN OHJEISTO Tammikuu 2014 TEKNOLOGIATEOLLISUUS GR A AFINEN OHJEISTO Tammikuu 2014 Sisällysluettelo Tavoitemielikuva...3 Mielikuva syntyy jo ensisilmäyksellä...4 Logo...5 Logon suoja-alue...6 Teknologiateollisuuden yhteistyöfoorumit...7

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tulevaisuuden osaamistarpeet ja odotukset ammatilliselle koulutukselle. Marjo Miettinen 18.2.2010

Teknologiateollisuuden tulevaisuuden osaamistarpeet ja odotukset ammatilliselle koulutukselle. Marjo Miettinen 18.2.2010 eknologiateollisuuden tulevaisuuden osaamistarpeet ja odotukset ammatilliselle koulutukselle Marjo Miettinen 18.2.2010 EM GROUP 2010 EM Group on suomalainen perheyhtiö, jonka päätehtävänä on omistaa ja

Lisätiedot

Mistä uusia vientituloja?

Mistä uusia vientituloja? Mistä uusia vientituloja? Tänään puhun näistä Faktaa teknologiateollisuudesta Taloustilanne mietityttää Menestyksen yleisiä eväitä Mahdollisuuksien maailma Esimerkkejä digitalisaation ja kiertotalouden

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa

Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 1 2 Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 160 000 150 000 140 000 130 000 120 000 110 000 100 000 90 000 80 000 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000 0 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004

Lisätiedot

Toimialaryhmät ja - yhdistykset. 12.3.2009 Ilkka Niemelä

Toimialaryhmät ja - yhdistykset. 12.3.2009 Ilkka Niemelä Toimialaryhmät ja - yhdistykset 12.3.2009 Ilkka Niemelä Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 65 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän T&K-investoinneista Alan yritykset

Lisätiedot

Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta

Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta 21.1.216 Teknologiateollisuus 2 Teknologiateollisuus on merkittävä työllistäjä

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen 5.5.2015

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen 5.5.2015 Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Toimitusjohtaja Jorma Turunen 5.5.2015 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Microsoft Mobile, Murata

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Toimitusjohtaja Jorma Turunen 1.11.2012 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Murata Electronics,

Lisätiedot

Hanki, yhdistä ja luo aineetonta iskukykyä. Mervi Karikorpi, 3.2.2009

Hanki, yhdistä ja luo aineetonta iskukykyä. Mervi Karikorpi, 3.2.2009 Hanki, yhdistä ja luo aineetonta iskukykyä Mervi Karikorpi, 3.2.2009 Sisältö Teknologiateollisuus ja sen näkymät Kilpailuetua ja kasvua toimivista verkostoista - globaali rakennemuutos ja yrittäjyystalous

Lisätiedot

Veturitalleilla tavataan, Teknologiateollisuuden kilpailukyvyn haasteet? KiVi, Turku 15.6.2011 Toimitusjohtaja Jorma Turunen

Veturitalleilla tavataan, Teknologiateollisuuden kilpailukyvyn haasteet? KiVi, Turku 15.6.2011 Toimitusjohtaja Jorma Turunen Veturitalleilla tavataan, Teknologiateollisuuden kilpailukyvyn haasteet? KiVi, Turku 15.6.2011 Toimitusjohtaja Jorma Turunen Esityksen sisältö Teknologiateollisuudesta Toimintaympäristöstä Yritysten kansainvälisiä

Lisätiedot

Kehity tai kuole; PK-yritysten haasteet ja mahdollisuudet. Raahe 19.3.2014

Kehity tai kuole; PK-yritysten haasteet ja mahdollisuudet. Raahe 19.3.2014 Kehity tai kuole; PK-yritysten haasteet ja mahdollisuudet Raahe 19.3.2014 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Murata Electronics, Nokia, Nokia

Lisätiedot

Mitä PK-yrityksen tulisi tehdä pärjätäkseen tulevaisuuden markkinoilla? Toimitusjohtaja Jorma Turunen 16.12.2010

Mitä PK-yrityksen tulisi tehdä pärjätäkseen tulevaisuuden markkinoilla? Toimitusjohtaja Jorma Turunen 16.12.2010 Mitä PK-yrityksen tulisi tehdä pärjätäkseen tulevaisuuden markkinoilla? Toimitusjohtaja Jorma Turunen 16.12.2010 Esityksen sisältö Teknologiateollisuudesta Millaisessa maailmassa? Kansainvälisiä menestystekijöitä

Lisätiedot

Hiilen merkitys terästeollisuudelle

Hiilen merkitys terästeollisuudelle Hiilen merkitys terästeollisuudelle Toimitusjohtaja Mika Nykänen Metallinjalostajat ry Hiilitieto ry:n seminaari 15.3.2011 METALLINJALOSTAJAT 1 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka-

Lisätiedot

Henkilöstöselvitys 2016 Raportin kuvat

Henkilöstöselvitys 2016 Raportin kuvat Henkilöstöselvitys 216 Raportin kuvat 1.3.214 Tekstiosaan tulevat kuvat 2 Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa ja ulkomailla 25-212 sekä arvio Suomen henkilöstön määrästä vuodelle 216 34 32 3 28

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen 2.8.2012

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen 2.8.2012 Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Toimitusjohtaja Jorma Turunen 2.8.2012 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Murata Electronics, Nokia,

Lisätiedot

Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta

Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta Teknologiateollisuus on merkittävä työllistäjä Teknologiayritykset työllistävät

Lisätiedot

Työmarkkinaratkaisuilla työtä ja kilpailukykyä

Työmarkkinaratkaisuilla työtä ja kilpailukykyä Työmarkkinaratkaisuilla työtä ja kilpailukykyä Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Murata Electronics, Nokia, Nokia Siemens Networks, Planmeca,

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Jaakko Väyrynen 22.5.2015 (5.5.2015)

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Jaakko Väyrynen 22.5.2015 (5.5.2015) Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Jaakko Väyrynen 22.5.2015 (5.5.2015) Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Microsoft Mobile, Murata

Lisätiedot

HENKILÖSTÖN KEHITTÄMINEN YRITYKSISSÄ

HENKILÖSTÖN KEHITTÄMINEN YRITYKSISSÄ HENKILÖSTÖN KEHITTÄMINEN YRITYKSISSÄ Elinikäisen oppimisen neuvoston teemaseminaari 12.2.2010 Päivi Castrén 1 Wärtsilä 18 February 2010 Presentation name / Author, DocumentID: Teknologiateollisuus - neljän

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden haasteet globaalissa toimintaympäristössä. Juha Ylä-Jääski, johtaja

Teknologiateollisuuden haasteet globaalissa toimintaympäristössä. Juha Ylä-Jääski, johtaja Teknologiateollisuuden haasteet globaalissa toimintaympäristössä Juha Ylä-Jääski, johtaja Teknologiateollisuus: Suomen merkittävin elinkeino 6 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista

Lisätiedot

Resurssitehokkuus Teknologiateollisuuden näkökulmasta. Jouni Lind

Resurssitehokkuus Teknologiateollisuuden näkökulmasta. Jouni Lind Resurssitehokkuus Teknologiateollisuuden näkökulmasta Jouni Lind Teknologiateollisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus (ABB, Ensto, Murata Electronics, Vacon, Vaisala...) Kone- ja metallituoteteollisuus

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain 5.8.2014 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2013e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden henkilöstö

Teknologiateollisuuden henkilöstö Henkilöstö Teknologiateollisuuden henkilöstö 35 3 25 2 15 1 5 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216 (31.3) Henkilöstö Suomessa Henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla 2 Lähde:

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Ekonomisti Matti Paavonen TuoVa -seminaari 16.3.2010 / Tampere

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Ekonomisti Matti Paavonen TuoVa -seminaari 16.3.2010 / Tampere Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Ekonomisti Matti Paavonen TuoVa -seminaari 16.3.2010 / Tampere Teknologiateollisuus on neljän toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Elcoteq,

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 28.11.2018 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2017 Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa

Lisätiedot

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä. 80 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k investoinneista. Alan yritykset työllistävät suoraan noin 290 000 ihmistä, välillinen

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 3.5.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2016 Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2015e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Johtamiskoulutuksen tarve. Simo Halonen 4.10.2007

Johtamiskoulutuksen tarve. Simo Halonen 4.10.2007 Johtamiskoulutuksen tarve Simo Halonen 4.10.2007 Sisältö Teknologiateollisuus ja Salon Konepaja Oy Johtamisosaamisen tarve Johtamisen erityishaasteita Suomessa Ammattikorkeakoulutuksen haasteita Päätoimialat

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2014e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Mitä ei voi kasva-aa, täytyy kaivaa! Kaivosalan investoinnit

Mitä ei voi kasva-aa, täytyy kaivaa! Kaivosalan investoinnit Mitä ei voi kasva-aa, täytyy kaivaa! Kaivosalan investoinnit ESTIMATED FUTURE INVESTMENTS IN FINLAND (est. 2011) 2 KAIVOSINVESTOINNIT 2003-2013 Viime vuosina investoinnit yli 2,0 miljardia mm Talvivaara

Lisätiedot

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017 Venäjä Brasilia Meksiko Muu it. Eurooppa Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 217 Bkt:n kasvu 217 / 216, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Kasvu keskimäärin:

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 8.11.2016 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELYalueittain 2015e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa

Lisätiedot

Tavaravienti Suomesta alueittain

Tavaravienti Suomesta alueittain Tavaravienti Suomesta alueittain 1 4.5.215 Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta alueittain 2 4.5.215 Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa Kausipuhdistetut liikevaihtoindeksit. Osuudet liikevaihdosta

Lisätiedot

Suomen Ihanteellisimmat Työnantajat 2017 OPISKELIJAT

Suomen Ihanteellisimmat Työnantajat 2017 OPISKELIJAT Suomen Ihanteellisimmat Työnantajat 2017 OPISKELIJAT 4 SUOMEN IHANTEELLISIMMAT TYÖNANTAJAT Tutkimus pähkinänkuoressa Tutkimuksen ajanjakso: lokakuu 2016 helmikuu 2017 Kaupallinen ala 4316 Tekniikka ja

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tarpeita ja näkymiä

Teknologiateollisuuden tarpeita ja näkymiä Teknologiateollisuuden tarpeita ja näkymiä Kick-off -tilaisuus potentiaalisten kasvuyritysten kehittämiselle Tekes 29.10.2012 Harri Jokinen Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Jukka Palokangas, pääekonomisti Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 2,1=1 27 26 25 24 23 22 21 2 19 18 17 16 15 14 13 12 11 1 9 8 7 Muutos: 1-7,28/1-7,27,%

Lisätiedot