Tekesin rahoitus ja palvelut yritysten kansainvälistymiseen. Minna Suutari

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tekesin rahoitus ja palvelut yritysten kansainvälistymiseen. Minna Suutari"

Transkriptio

1 Tekesin rahoitus ja palvelut yritysten kansainvälistymiseen Minna Suutari

2 Team Finland auttaa yritystäsi, kun olet 1. Kiinnostunut kansainvälisen liiketoiminnan aloittamisesta 2. Laajentamassa tai uudistamassa kansainvälistä liiketoimintaasi uusilla tai nykyisillä markkinoilla 3. Kohdannut kv-markkinalla konkreettisen haasteen, johon tarvitset apua 4. Etsit tai rakennat yritysverkostoa, joka auttaisi yritystäsi kansainvälisessä liiketoiminnassa

3 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta tutkimus- ja kehitystyöhön ja innovaatiotoimintaan tukea tutkimus- ja kehitystyön ja innovaatiotoiminnan kansainvälistymiseen globaaleja verkostoja yrityksille ja tutkijoille Asiakkaat Suomessa toimivat yritykset ja yhteisöt yliopistot, korkeakoulut, tutkimuslaitokset, kunnat, kuntayhtymät ja järjestöt Resurssit budjetti noin 450 miljoonaa euroa vuonna 2017 henkilöstöä noin 360 julkinen organisaatio työ- ja elinkeinoministeriön alaisuudessa

4 Palvelemme kasvuyrityksiä kansainvälisen liiketoiminnan eri vaiheissa Tekesin yritysrahoituksesta yli puolet suuntautuu pienten ja keskisuurten yritysten innovaatiotoimintaan.

5 DM /2017 Tunnuslukuja Tekesin rahoituksesta 2016 Yrityksillä suuri tarve innovaatiorahoitukselle Haettu rahoitus 880 M Myönnetty rahoitus 467 M rahoitushakemusta myönteistä rahoituspäätöstä

6 Yrityksen kansainvälistymisen kasvupaketti 2017 Yritys voi aloittaa yrityksen tarpeisiin sopivalta portaalta Ei ole yhtä oikeaa järjestystä hyödyntää näitä palveluja Vähintään neljän pk-yrityksen ryhmälle Innovaatioseteli Messuavustus max Team Finland Explorer Digiboosti Tempo ja Kiito - kansainväliseen kasvuun / TAVOITE Yrityksen kv-kasvu ja uudistuminen innovaatiotoiminnalla Kehittäminen alkuun, palvelujen osto Kansainvälistymispalvelujen osto Digiosaamisella kv-kasvuun ja uudistumiseen Yrityksen kansainvälisen osaamisen ja kasvun johtamisen kehittäminen

7 Innovaatioseteli INNOVAATIOTOIMINNAN ALOITTAMISEEN KENELLE? MITÄ? Innovaatiotoimintaa käynnistäville, vakiintunutta liiketoimintaa harjoittaville pk-yrityksille ja mikroyrityksille, joilla on uusi kansainvälistä kasvupotentiaalia omaava tuote tai palvelu. Rahoitus on alv. Ei omarahoitusosuutta. Ostettu palvelu voi olla suurempi, jolloin yritys maksaa erotuksen palveluntuottajalle. Seteliä voi käyttää enintään kahden palveluntuottajan palveluihin. Seteli on voimassa 6 kk myöntämispäivämäärästä. Rahoitus on de minimis -ehtoista avustusta.

8 Messuavustus MESSUILLE OSALLISTUMISEEN Vähintään neljän pk-yrityksen ryhmä, yrityksillä on halu kasvaa ja kansainvälistyä. Pk-yritykset voivat osallistua toimialallaan merkittävään business to business messutapahtumaan ulkomailla. Rahoitus on 50 % projektin kokonaiskustannuksista, enintään per messuhanke Avustusta voidaan myöntää enintään neljä kertaa v aikana. Myönnetty rahoitus on de minimis avustusta.

9 Team Finland Explorer HANKI TIETOA UUDESTA VIENTIMARKKINASTA KENELLE? MITÄ? Pienille ja keskisuurille yrityksille sekä midcap-yrityksille, jotka haluavat selvittää uutta potentiaalista vientimarkkinaa nykyiselle tuotteelle, palvelulle tai liiketoimintamallille tarvitsevat ulkopuolista asiantuntemusta kansainvälistymisen suunnitteluun ja uusien kohdemarkkinoiden selvittämiseen Tekesin rahoituksen määrä on Rahoitus kattaa 50 % asiantuntijapalveluiden hankintakustannuksista Hankkeiden koko on siis DM #

10 Digiboosti DIGITALISAATION HYÖDYNTÄMISEEN LIIKETOIMINNASSA KENELLE? MITÄ? Rahoitusta voi hakea asti jatkosta päätetään kesän aikana Pk- ja Midcap-yrityksille (konsernitason liikevaihto max. 300 MEUR) eri toimialoilla Uusia ansaintamahdollisuuksia ja yrityksen kilpailukykyä vahvistavia toimintoja ja toimintatapoja digitalisaation avulla Tavoitteena saada aikaan merkittävä muutos toimintakulttuurissa ja johtamisessa digitaalisuutta hyödyntäen Projektin maksimikoko on euroa. Tekes maksaa projektin hyväksytyistä kustannuksista 50 % ja yritys toisen 50 % Pk-yritys voi saada ennakkoa 70% myönnetystä rahasta. Digiboosti on de minimis-avustusta. DM #

11 TEMPO NOPEASTI MARKKINOILLE Testaa konseptin toimivuus Hanki palautetta asiakkailta Varmista kysyntä Tunne markkinat Toteuta tuotteesta ensimmäisiä versioita

12 TEMPO KENELLE? Alle 5-vuotiaille startupyrityksille, jotka tähtäävät vientimarkkinoille Tempo-rahoitus sopii yritykselle, joka tietää tarpeen, jonka tuote- tai palveluidea ratkaisee on tunnistanut potentiaalisen asiakaskunnan on arvioinut kohdemarkkinoiden kokoa ja liiketoimintapotentiaalia tavoittelee kasvua kansainvälisille markkinoille Tempo-rahoituksen määrä on enintään euroa, joka kattaa 75 % projektin kokonaisbudjetista. Tekes voi maksaa osan (70 %) avustuksesta pk-yrityksille ennakkona projektin hyväksymisen jälkeen ja loppuosan projektin päätyttyä. Rahoitus on de minimis -ehtoista avustusta. #

13 KIITO UUDISTAVAAN KANSAINVÄLISEEN KASVUUN Testaa konseptisi toimivuus Hanki palautetta asiakkailta Varmista kysyntä Tunne markkinat Kehitä organisaatiota

14 KIITO KENELLE? MITÄ? Pk-yrityksille, jotka tähtäävät vientimarkkinoille Kiito-rahoitus sopii yritykselle, joka tunnistaa potentiaalisen asiakaskunnan on arvioinut kohdemarkkinoiden kokoa ja liiketoiminnan potentiaalia haluaa kasvattaa osaamistaan ymmärtää muutostarpeet toiminnassaan Kiito-rahoituksen määrä on enintään , 50 % projektin kokonaiskustannuksista. Tekes voi maksaa osan (70 %) avustuksesta pk-yrityksille ennakkona projektin hyväksymisen jälkeen. Kiito on de minimis-ehtoista avustusta. #

15 DM Tietoa, verkostoja ja verkottumismahdollisuuksia Team Finland ohjelmat Market Access Program Verkostoidu ja vaikuta uusien liiketoiminta-alueiden kehitykseen. Ohjelmat tarjoavat monien eri alojen verkostoja sekä sparrausta, uusinta tietoa ja näkyvyyttä. Kiinnostavatko USA:n, Kiinan tai Kaakkois-Aasian markkinat? Kehitä kansainvälistä liiketoimintaosaamista maailman huippuyliopistojen kanssa. Team Finland Future Watch Näkymiä liiketoiminnan kehittämiseen Future Watch -palvelu tarjoaa tietoa ja näköaloja uusien liiketoimintamahdollisuuksien löytämiseksi ja kehitystyön suuntaamiseksi.

16 DM Tekes tarjoaa myös väylän kansainvälisiin rahoitusohjelmiin Eurooppalaiset rahoitusohjelmat Tekesistä apua ja neuvontaa Horisontti ohjelmaan ja muihin eurooppalaisiin ohjelmiin osallistumiseksi. Horisontti 2020 tarjoaa uuden, oman rahoitusmallin pkyrityksille. Kansainväliset yhteishaut Yhteinen projekti kansainvälisen kumppanin kanssa? Tekes avaa yhteisiä hakuja kansainvälisten innovaatiorahoittajien kanssa ympäri maailmaa.

17 OTA YHTEYTTÄ Team Finland -tunnustelulomake Team Finland -asiakaspalvelu Tel , ark #

18 Finnvera Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen

19 19 Finnvera pähkinänkuoressa Finnvera on Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö Finnvera ja sen tytäryhtiö Suomen Vientiluotto Oy ovat Suomen virallisia vientitakuulaitoksia (Export Credit Agency ECA) Omistaja- ja elinkeinopoliittisesta ohjauksesta vastaa työ- ja elinkeinoministeriön elinkeino- ja innovaatioosasto Finnvera tarjoaa vastikkeellista rahoitusta kannattavan yritystoiminnan eri vaiheisiin Finnvera ei kilpaile pankkien kanssa, vaan jakaa niiden kanssa yrityksen rahoitukseen liittyvää riskiä. Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita ja yksityisen sektorin tarjoamia rahoituspalveluita

20 Finnveran vientikaupan rahoitus -päivä Finnvera ja pankit Etsivät ja tarjoavat rahoitusratkaisuja yhdessä pk-yritysten konkreettisiin vientikauppoihin Järjestävät pk-yrityksen avainhenkilöille yrityskohtaisen vientikaupan rahoitus -päivän, jossa käydään läpi: Instrumentit ulkomaisten ostajien rahoitukseen ja ostajariskien hallintaan sekä viennin käyttöpääoman rahoitukseen. Miten pk-yritys voisi hyödyntää instrumentteja vientikaupoissaan? Millainen luottopolitiikka pk-yrityksellä voisi olla viennissään? 20

21 21 Ota yhteyttä! Vientikaupan rahoitus -päivien osalta yhteyshenkilömme ovat: rahoituspäällikkö Outi Mikola rahoituspäällikkö Erno Ihto

Tekesin kuulumiset Linkosuon Leipomo. Nuppu Rouhiainen

Tekesin kuulumiset Linkosuon Leipomo. Nuppu Rouhiainen Tekesin kuulumiset 24.01.2017 Linkosuon Leipomo Nuppu Rouhiainen 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa kohti kansainvälisiä markkinoita. Intoa ja osaamista Loistava

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille. Iisalmi Harri Kivelä

Tekesin rahoitus yrityksille. Iisalmi Harri Kivelä Tekesin rahoitus yrityksille Iisalmi 22.11.2016 Harri Kivelä DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi

Lisätiedot

Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI.

Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI. Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI www.tekes.fi/rahoitus Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI Osta setelillä uutta osaamista käyttöösi! kokeile, selvitä ja valmistele tuote-

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 #1916549 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret

Lisätiedot

Tekesin rahoitus startup-yrityksille

Tekesin rahoitus startup-yrityksille Tekesin rahoitus startup-yrityksille DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi Omaa rahaa Kansainvälinen

Lisätiedot

Tekesin rahoitus nuorille yrityksille. Jaana Rantanen

Tekesin rahoitus nuorille yrityksille. Jaana Rantanen Tekesin rahoitus nuorille yrityksille Jaana Rantanen 20.4.2017 Tekesin rahoitus nuorille kasvuyrityksille Tempo Asiakastarve Kohdemarkkina Konseptin testaus Tiimi T&K Tuotteen, palvelun, liiketoimintamallin

Lisätiedot

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa 8.6.2017 Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta

Lisätiedot

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu,

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu, Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille Juha Pulkkinen Oulu, 16.1.2018 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS

Lisätiedot

Innovaatioseteli / Tempo INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI NOPEASTI MARKKINOILLE.

Innovaatioseteli / Tempo INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI NOPEASTI MARKKINOILLE. Innovaatioseteli / Tempo INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI NOPEASTI MARKKINOILLE www.tekes.fi/rahoitus Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI Osta setelillä uutta osaamista käyttöösi! kokeile,

Lisätiedot

Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #

Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 # Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 IPR-SEMINAARI TAMPERE JARI PELTONIEMI 11.10.2018 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille

Lisätiedot

Team Finland. Aki Parviainen

Team Finland. Aki Parviainen Team Finland Aki Parviainen 15.11.2016 Mitä Team Finland tarjoaa yritykselle? Team Finland edistää suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Tietoa, työkaluja, rahoitusta ja verkostoja suomalaisten

Lisätiedot

Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #

Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 # Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,

Lisätiedot

Tekesin yritysrahoituspalvelut

Tekesin yritysrahoituspalvelut Tekesin yritysrahoituspalvelut Kasvuun tähtäävän startup- ja pk-yrityksen talousasiat Tapio Järvensivu/ 30.8.2017 Innovaatioseteli 2017 Yrityksellä on vakiintunutta liiketoimintaa (eli yrityksellä on liikevaihtoa

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 Harri Kivelä Iisalmi 5.4.2018 #1916549 Tekes+Finpro = Business Finland 1.1.2018 Yhdysvallat Was hington, D.C. Palo Alto EU Bryssel Saksa Venäjä Moskova

Lisätiedot

Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen. Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset

Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen. Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset Sisältö - Kasvu & kansainvälistyminen - Rahoituspalvelut - Verkostopalvelut - Ajankohtaista 10-2015

Lisätiedot

Tuntematon yritysrahoitus Jyväskylä Team Finland-verkosto maailmalla yritysten tukena. Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs

Tuntematon yritysrahoitus Jyväskylä Team Finland-verkosto maailmalla yritysten tukena. Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs Tuntematon yritysrahoitus Jyväskylä 5.3.2018 Team Finland-verkosto maailmalla yritysten tukena Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs Tavoitteenamme on pk-yritysten viennin tuplaaminen vuoteen 2020 mennessä

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille. Rahoituskoordinaattori Tuula Väisänen Kajaani Puh ,

Tekesin rahoitus yrityksille. Rahoituskoordinaattori Tuula Väisänen Kajaani Puh , Tekesin rahoitus yrityksille Rahoituskoordinaattori Tuula Väisänen Kajaani 16.5.2017 Puh. 0295 055 284, tuula.vaisanen@tekes.fi Tekesin rahoituspalvelut yrityksille Yrityksille, joilla on kasvuhalua ja

Lisätiedot

Tekes Muotoilun rahoittaja. Risto Lustila Oulu,

Tekes Muotoilun rahoittaja. Risto Lustila Oulu, Tekes Muotoilun rahoittaja Risto Lustila Oulu, 14.9.2017 Milloin Tekesin asiakkaaksi? Näkemys kilpailuedusta, jonka avulla menestytään kv. markkinoilla Kasvuhaluinen ja osaava tiimi Omaa rahaa ja / tai

Lisätiedot

Tekesin palvelut teollisuudelle

Tekesin palvelut teollisuudelle DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yritysten IPRkustannuksiin

Tekesin rahoitus yritysten IPRkustannuksiin Tekesin rahoitus yritysten IPRkustannuksiin 2017 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,

Lisätiedot

Tekes Muotoilun rahoittaja. Antti Salminen Maria 0-1,

Tekes Muotoilun rahoittaja. Antti Salminen Maria 0-1, Tekes Muotoilun rahoittaja Antti Salminen Maria 0-1, 27.4.2017 Hallituksen puoliväliriihen tiedotteen liite 25.4.2017 Hallituksen toimintasuunnitelma vuosille 2017 2019: Uudet avaukset; Luovaa taloutta

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille

Tekesin rahoitus yrityksille DM xx-2013 How to do business with drones? 26.8.2015 Tekesin rahoitus yrityksille Sampsa Nissinen Palvelujohtaja, Nuoret teollisuustuoteyritykset Tekes Yrityksille joilla on Halu ja kyky kasvaa Intoa ja

Lisätiedot

EVE Business Breakfast 30.9.2015 Mistä massit? Horisontti 2020 - rahoitusmahdollisuudet liiketoimintaan. Martti Korkiakoski Tekes

EVE Business Breakfast 30.9.2015 Mistä massit? Horisontti 2020 - rahoitusmahdollisuudet liiketoimintaan. Martti Korkiakoski Tekes EVE Business Breakfast 30.9.2015 Mistä massit? Horisontti 2020 - rahoitusmahdollisuudet liiketoimintaan Martti Korkiakoski Tekes EVE Business Breakfast 30.9.2015 Tekesin ohjelman lisäarvopalvelu Teemana

Lisätiedot

INNOVAATIOSETELI / EXPLORER

INNOVAATIOSETELI / EXPLORER INNOVAATIOSETELI / EXPLORER KARI INBERG 5.6.2018 Rahoituspalvelut yrityksille v. 2018 Rahoitusta yrityksen kansainväliseen kasvuun Yritys voi aloittaa tarpeisiinsa sopivalta portaalta TAVOITE: Messuavustus

Lisätiedot

Tekesin rahoituspalveluja yrityksille. Anna Alasmaa, 10.5.2016

Tekesin rahoituspalveluja yrityksille. Anna Alasmaa, 10.5.2016 Tekesin rahoituspalveluja yrityksille Anna Alasmaa, 10.5.2016 Yrityksen elinkaari ja Tekesin palvelut - projektikeskeisyydestä asiakaskeskeisyyteen kasvuvisio Tuotteen elinkaari kasvuvisio Alkuvaihe Kasvun

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille.

Tekesin rahoitus yrityksille. Tekesin rahoitus yrityksille jarkko.piirto@tekes.fi DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi Omaa rahaa

Lisätiedot

ELINTARVIKEVIENNIN RAHOITUS PK-YRITYKSILLE

ELINTARVIKEVIENNIN RAHOITUS PK-YRITYKSILLE ELINTARVIKEVIENNIN RAHOITUS PK-YRITYKSILLE Pirjo Hakanpää @pirjohakanpaa TEKES 3.11.2017 Tampere #1916549 TEAM FINLAND -PALVELUT Yritysten julkiset viennin edistämispalvelut on koottu Team Finlandin alle:

Lisätiedot

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Aura Jyrki Isotalo

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Aura Jyrki Isotalo Finnvera Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen Aura 21.10.2016 Jyrki Isotalo 1 Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita ja auttaa suomalaisia luomaan uutta. 2 Finnvera pähkinänkuoressa

Lisätiedot

Innovaatiot Poikimaan Rahaa IPR:t Tekesin rahoituksessa. Maija Lönnqvist 23.9./4.10./

Innovaatiot Poikimaan Rahaa IPR:t Tekesin rahoituksessa. Maija Lönnqvist 23.9./4.10./ Innovaatiot Poikimaan Rahaa IPR:t Tekesin rahoituksessa Maija Lönnqvist 23.9./4.10./6.10.2016 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Tekesin rahoituspäätökset

Lisätiedot

Raha ei ratkaise mutta siitä voi olla apua

Raha ei ratkaise mutta siitä voi olla apua HÄIRIÖTÖNTÄ JA EKOTEHOKASTA TOIMINTAA DIGITALISOITUNEESSA TUOTANTOVERKOSTOSSA Raha ei ratkaise mutta siitä voi olla apua Alihankinta 2017 Harri Kivelä Tekes Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja DM 450969 01-2017 Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2017 Antti Salminen, Asiantuntija 30.3.2017 DM 450969 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen

Lisätiedot

Team Finland pähkinänkuoressa

Team Finland pähkinänkuoressa Team Finland pähkinänkuoressa Team Finland -verkosto kokoaa yhteen yrityksille suunnatut valtiorahoitteiset kansainvälistymispalvelut Tarjolla on palveluita neuvonnasta rahoitukseen ja yhteiskuntasuhteiden

Lisätiedot

Alkuun ja eteenpäin Team Finland tilaisuus Kouvola Aihe: Team Finland palvelut. Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs

Alkuun ja eteenpäin Team Finland tilaisuus Kouvola Aihe: Team Finland palvelut. Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs Alkuun ja eteenpäin Team Finland tilaisuus Kouvola 3.5.2017 Aihe: Team Finland palvelut Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs Tavoitteenamme on pk-yritysten viennin tuplaaminen vuoteen 2020 mennessä

Lisätiedot

Finnveran rooli yrityksen viennissä ja kansainvälistymisessä. Team Finland kiertue - Lapista maailmalle Rovaniemi 5.9.

Finnveran rooli yrityksen viennissä ja kansainvälistymisessä. Team Finland kiertue - Lapista maailmalle Rovaniemi 5.9. Finnveran rooli yrityksen viennissä ja kansainvälistymisessä Team Finland kiertue - Lapista maailmalle Rovaniemi 5.9.2018 Erno Ihto Finnvera pähkinänkuoressa Finnvera on Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö

Lisätiedot

Finnvera kasvun ja viennin rahoittajana

Finnvera kasvun ja viennin rahoittajana TechnoGrowth TG 2.0: Sawosta Maailmalle Pre-event Finnvera kasvun ja viennin rahoittajana Y-Paja, Iisalmi Heidi Nousiainen, rahoituspäällikkö Heidi.nousiainen@finnvera.fi Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita

Lisätiedot

Finnveran kv-kasvun ja vientikaupan rahoitus Kv-kasvun ja rahoituksen aamupäivä. Seija Pelkonen Turun aluekonttori 12.3.2014

Finnveran kv-kasvun ja vientikaupan rahoitus Kv-kasvun ja rahoituksen aamupäivä. Seija Pelkonen Turun aluekonttori 12.3.2014 Finnveran kv-kasvun ja vientikaupan rahoitus Kv-kasvun ja rahoituksen aamupäivä Seija Pelkonen Turun aluekonttori 12.3.2014 Agenda Finnvera Oyj ja avainluvut Finnveran rooli kv-kasvun rahoituksessa Vientikaupan

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille

Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille DM 1506263 10-2015 Mitä Team Finland tarjoaa yritykselle? Team Finland edistää suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Tietoa, työkaluja,

Lisätiedot

Teemaklinikka - Miten suomalaiset ideat myydään hyvän tarinankerronnan, esiintymisen ja selkeän myyntipuheen avulla? Riihimäki 8.12.

Teemaklinikka - Miten suomalaiset ideat myydään hyvän tarinankerronnan, esiintymisen ja selkeän myyntipuheen avulla? Riihimäki 8.12. Teemaklinikka - Miten suomalaiset ideat myydään hyvän tarinankerronnan, esiintymisen ja selkeän myyntipuheen avulla? Riihimäki 8.12.2016 Innovaatioseteli Tempo-rahoituspalvelu Vauhtia startup-yrityksen

Lisätiedot

Tekesin rahoituspalvelut kansainvälistyvälle yritykselle. Heli Flink/

Tekesin rahoituspalvelut kansainvälistyvälle yritykselle. Heli Flink/ Tekesin rahoituspalvelut kansainvälistyvälle yritykselle Heli Flink/ 21.11.2017 Tekesin rahoituspalvelut yrityksille v. 2017 Rahoitusta yrityksen kansainväliseen kasvuun Yritys voi aloittaa tarpeisiinsa

Lisätiedot

avustusmuotoiset rahoituspalvelut yrityksille

avustusmuotoiset rahoituspalvelut yrityksille Team Finland avustusmuotoiset rahoituspalvelut yrityksille 27.10.2016 Jari Kauppila, ELY-keskus/Tekes Team Finland Varsinais-Suomi Team.Finland.fi Team Finland -organisaatiot Valtioneuvoston kanslia Työ-

Lisätiedot

Tekesin yritysrahoituspalvelut v. 2017

Tekesin yritysrahoituspalvelut v. 2017 Tekesin yritysrahoituspalvelut v. 2017 Anna Alasmaa / 18.1.2017 palvelut yrityksille v. 2017 paketti pk- ja midcap-yritysten kansainväliseen kasvuun vuonna 2017 Team Finland Explorer, Digiboosti ja Innovaatioseteli

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille. 23.10.2014 Hämeenlinna Markku Mäkelä Hämeen ELY/TEKES

Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille. 23.10.2014 Hämeenlinna Markku Mäkelä Hämeen ELY/TEKES Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille 23.10.2014 Hämeenlinna Markku Mäkelä Hämeen ELY/TEKES 1 2 3 4 Uudistu, kokeile, kasva, kansainvälisty Mihin Tekesin rahoitusta voi käyttää Vaihtoehtoja

Lisätiedot

BUSINESS FINLAND Pirkkalan yrittäjät Pirkkala Pasi Viitanen

BUSINESS FINLAND Pirkkalan yrittäjät Pirkkala Pasi Viitanen BUSINESS FINLAND Pirkkalan yrittäjät 6.3.2019 Pirkkala Pasi Viitanen 050 395 2475 pasi.viitanen@businessfinland.fi Yrityksiä Osuus viennistä % 5 20 10 31 50 57 100 68 500 87 18 828 100 Lähde: Tavaroiden

Lisätiedot

Team Finland LetsGrow

Team Finland LetsGrow Team Finland LetsGrow Rahoitusohjelma Elokuu 2014 Finnveralta ja Tekesiltä rahoitusta, Finprolta neuvontaa kansainväliseen kasvuun Hyvässä taloudellisessa tilanteessa olevalle Suomeen rekisteröidylle pk-yritykselle

Lisätiedot

Tavoitteenamme pk-yritysten viennin tuplaaminen vuoteen 2020 mennessä

Tavoitteenamme pk-yritysten viennin tuplaaminen vuoteen 2020 mennessä Tavoitteenamme on pk-yritysten viennin tuplaaminen vuoteen 2020 mennessä TeamFinland-palvelut/ Etelä-Karjala, 13.11.2017 Juha Linden, KAS ELY Maakunnalliset ja kansalliset toimijat (Toimijat, joilla on

Lisätiedot

avustusmuotoiset rahoituspalvelut yrityksille

avustusmuotoiset rahoituspalvelut yrityksille Team Finland avustusmuotoiset rahoituspalvelut yrityksille Team Finland 18.9.2017 Jari Kauppila, Team Finland koordinaattori ELY-keskus Varsinais-Suomi Team.Finland.fi TeamFinland Varsinais-Suomi Maailmalla

Lisätiedot

uusi tuote tai palvelu, jossa kansainvälistä kasvupotentiaalia

uusi tuote tai palvelu, jossa kansainvälistä kasvupotentiaalia Osta innovaatioosaamista yritykseesi Pk-yrityksille ja mikroyrityksille joilla on uusi tuote tai palvelu, jossa kansainvälistä kasvupotentiaalia jotka ovat käynnistämässä innovaatiotoimintaa joilla on

Lisätiedot

Finnveran rooli eurooppalaisen rahoituksen tukemisessa. Jenni Timonen Kasvun karavaani, Kajaani

Finnveran rooli eurooppalaisen rahoituksen tukemisessa. Jenni Timonen Kasvun karavaani, Kajaani Finnveran rooli eurooppalaisen rahoituksen tukemisessa Jenni Timonen Kasvun karavaani, Kajaani 16.5.2019 Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita ja auttaa suomalaisia luomaan uutta. Finnvera pähkinänkuoressa

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes lyhyesti Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes hyväksyy korkeampia riskejä kuin yksityiset rahoittajat rahoittaa

Lisätiedot

Team Finland Explorer ja Messuavustus-rahoituspalvelut. Heli Flink/

Team Finland Explorer ja Messuavustus-rahoituspalvelut. Heli Flink/ Team Finland Explorer ja Messuavustus-rahoituspalvelut Heli Flink/ 8.11.2017 TEAM FINLAND EXPLORER Hanki tietoa uudesta vientimarkkinasta Kasvua hakeville pk-yrityksille ja Midcap-yrityksille, jotka etsivät

Lisätiedot

Tekesin yritysrahoituspalvelut v Jari Peltoniemi / syksy 2017

Tekesin yritysrahoituspalvelut v Jari Peltoniemi / syksy 2017 Tekesin yritysrahoituspalvelut v. 2017 Jari Peltoniemi / syksy 2017 palvelut yrityksille v. 2017 ta yrityksen kansainväliseen kasvuun Yritys voi aloittaa tarpeisiinsa sopivalta portaalta TAVOITE: T&K-rahoitus;

Lisätiedot

Tekesin Innovaatioseteli Jari Peltoniemi.

Tekesin Innovaatioseteli Jari Peltoniemi. Tekesin Innovaatioseteli Jari Peltoniemi http://www.tekes.fi/rahoitus/pk-yritys/innovaatioseteli/ MIKSI? Osta setelillä uutta osaamista käyttöösi! Innovaatioseteli, jonka tarkoitus on antaa yrityksille

Lisätiedot

Uudet ratkaisut ja palvelut yrityksille T&K toiminnan rahoitusmahdollisuudet. Hämeen ELY-keskus Asiantuntija Eino Jokinen

Uudet ratkaisut ja palvelut yrityksille T&K toiminnan rahoitusmahdollisuudet. Hämeen ELY-keskus Asiantuntija Eino Jokinen Uudet ratkaisut ja palvelut yrityksille 18.1.2017 T&K toiminnan rahoitusmahdollisuudet Hämeen ELY-keskus Asiantuntija Eino Jokinen 1 Esityksen aiheena Hämeen Ely-keskus: Kehittämisavustuksen piiriin kuuluvien

Lisätiedot

Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva

Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva Tekesin rahoitus Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva Tekesin rahoitus Tekesin rahoitus Rahoitamme yritysten kehitysprojekteja, jotka tähtäävät kasvuun ja liiketoiminnan uudistamiseen tai työelämän kehittämiseen.

Lisätiedot

Innovaatioseteli Palveluntuottajan pelisäännöt.

Innovaatioseteli Palveluntuottajan pelisäännöt. Palveluntuottajan pelisäännöt http://www.tekes.fi/rahoitus/pk-yritys/innovaatioseteli/ MIKSI? KENELLE? MILLOIN? MILLOIN EI? MITEN SE TOIMII? HAKU PALVELUNTUOTTAJAN NÄKÖKULMASTA YLEISIMMÄT HYLKYPERUSTEET

Lisätiedot

Business Finlandin rahoituspalvelut Aki Parviainen

Business Finlandin rahoituspalvelut Aki Parviainen Business Finlandin rahoituspalvelut 2018 Aki Parviainen Uusi Business Finland mitä tavoitellaan ja miksi? Hyödynnetään vahvemmin asiantuntijaverkostoja Innovaatiotoimintaa ja kansainvälistymistä tukevat

Lisätiedot

Team Finland / Business Finland yrityspalvelut. Joensuu Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs

Team Finland / Business Finland yrityspalvelut. Joensuu Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs Team Finland / Business Finland yrityspalvelut Joensuu 20.4.2018 Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs Tavoitteenamme on pk-yritysten viennin tuplaaminen vuoteen 2020 mennessä Mikä Team Finland? Kyse

Lisätiedot

Lappeenrannasta MAAILMALLE OHITUSKAISTA Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland OHJELMA

Lappeenrannasta MAAILMALLE OHITUSKAISTA Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland OHJELMA OHJELMA 9.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Jarmo Heinonen, Senior Director Lappeenrannasta OHITUSKAISTA MAAILMALLE 12.4.2019 Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland Tanska on lähellä

Lisätiedot

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN TAVOITTEET Luomme mahdollisuuksia globaaliin kasvuun: 1 2 3 4 edistämällä asiakkaiden uudistumista tukemalla nousevia liiketoimintaekosysteemejä

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille

Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille 1 Uudistu, kasva, kansainvälisty Tekes jakaa riskiä 2 3 Yrityksille Innovaatiorahoitus Palvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen Projektin suunnittelu

Lisätiedot

Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen

Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen Rahoittajan puheenvuoro REPA- loppuseminaari 1.11.17 Tuomas Lehtinen Miksi Tekes oli mukana? Ideat testiin paremman kaupunkiympäristön puolesta Idea: Ilmanlaadun seuranta, kiertotalous ja älykäs vesi koskettavat

Lisätiedot

Tekesin rahoitus ja palvelut 2015

Tekesin rahoitus ja palvelut 2015 Tekesin rahoitus ja palvelut 2015 Suomen Kalankasvattajaliiton koulutuspäivät 6.11.2015 Heikki Aro Tekes Innovaatiorahoitukeskus Tekes palveluksessasi Rahoitus ja palvelut yrityksille Rahoitus ja palvelut

Lisätiedot

Finnvera kasvun ja kansainvälistymisen rahoittajana Kalle Åström

Finnvera kasvun ja kansainvälistymisen rahoittajana Kalle Åström Finnvera kasvun ja kansainvälistymisen rahoittajana Kalle Åström 3.11.2017 Finnvera pähkinänkuoressa Finnvera on Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö Finnvera ja sen tytäryhtiö Suomen Vientiluotto

Lisätiedot

KUOPIOSTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Janne Peräjoki Senior Director, Business Finland OHJELMA

KUOPIOSTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Janne Peräjoki Senior Director, Business Finland OHJELMA OHJELMA 9.00 9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Janne Peräjoki, Senior Director KUOPIOSTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 29.1.2019 Janne Peräjoki Senior Director, Business Finland 9.20 9.40 Saksan

Lisätiedot

Finnveran rahoituspalvelut pienille ja aloittaville yrityksille Pienosuuskuntaforum Helsinki

Finnveran rahoituspalvelut pienille ja aloittaville yrityksille Pienosuuskuntaforum Helsinki Finnveran rahoituspalvelut pienille ja aloittaville yrityksille 20.9.2017 Pienosuuskuntaforum Helsinki 1 Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita ja auttaa suomalaisia luomaan uutta. Finnvera pähkinänkuoressa

Lisätiedot

TAMPEREELTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Suuronen, Senior Director

TAMPEREELTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Suuronen, Senior Director OHJELMA TAMPEREELTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 13.11.2018 Juha Suuronen Yksikönjohtaja, Business Finland 9.00-9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Suuronen, Senior Director 9.20-9.40 Miten

Lisätiedot

Team Finland. Carita Vastinesluoma

Team Finland. Carita Vastinesluoma Team Finland Carita Vastinesluoma Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Satakunnan ELY-keskus carita.vastinesluoma@ely-keskus.fi 050-396 0805 Historiaa - Valtiorahoitteinen kv-toimintoja

Lisätiedot

Yksikään hyvä hanke ei saisi jäädä toteutumatta rahoituksen puutteen takia.

Yksikään hyvä hanke ei saisi jäädä toteutumatta rahoituksen puutteen takia. Yksikään hyvä hanke ei saisi jäädä toteutumatta rahoituksen puutteen takia. Yrityksen elinkaari Finnveran monipuoliset rahoituspalvelut yrityksen eri vaiheisiin. Liiketoiminnan aloittaminen - Lainat ja

Lisätiedot

OHITUSKAISTA. Rovaniemeltä MAAILMALLE Suvi Sundquist Senior Director, Business Finland OHJELMA

OHITUSKAISTA. Rovaniemeltä MAAILMALLE Suvi Sundquist Senior Director, Business Finland OHJELMA OHJELMA 13.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Suvi Sundquist, Senior Director Keynote Business Finlandin ulkomaanverkostosta; Norjan mahdollisuudet ja Business Finlandin palvelut, Jukka Suokas,

Lisätiedot

OHITUSKAISTA MAAILMALLE Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Pulkkinen, Senior Director OULUSTA

OHITUSKAISTA MAAILMALLE Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Pulkkinen, Senior Director OULUSTA OHJELMA 9.00-9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Pulkkinen, Senior Director OULUSTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 11.12. Juha Pulkkinen Senior Director, Business Finland 9.20-9.40 Keynote

Lisätiedot

TeamFinland rahoitus mahdollisuudet kansainvälistymiseen. Nyt Saksaan tilaisuus

TeamFinland rahoitus mahdollisuudet kansainvälistymiseen. Nyt Saksaan tilaisuus TeamFinland rahoitus mahdollisuudet kansainvälistymiseen Nyt Saksaan tilaisuus 30.5.2017 Tapio Kinnunen 30.5.2017 Pohjois-Karjalan ELY-keskus www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala 29.5.2017 2 3 Team Finland

Lisätiedot

Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015

Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015 Digi Roadshow Tekes rahoitus Aki Ylönen 15.4.2015 Digitaalista liiketoimintaa -haku Rahoitusta ja asiantuntijapalveluja digitaalisen liiketoiminnan ja sen edellytysten kehittämiseen Erityisesti kansainvälistymistä

Lisätiedot

Team Finland pähkinänkuoressa

Team Finland pähkinänkuoressa Team Finland pähkinänkuoressa Team Finland -verkosto kokoaa yhteen yrityksille suunnatut valtiorahoitteiset kansainvälistymispalvelut Tarjolla on palveluita neuvonnasta rahoitukseen ja yhteiskuntasuhteiden

Lisätiedot

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 3.1.2019 STRATEGINEN TAVOITE SUOMEA VARTEN Käynnistämme uutta kestävää kasvua innovoinnin ja kansainvälisen yhteistyön kautta 1 2 Yritysten globaali kasvu

Lisätiedot

Team Finland kansainvälisen kasvun tukena

Team Finland kansainvälisen kasvun tukena Team Finland kansainvälisen kasvun tukena Viennin rahoitusjärjestelyt Oulu, 14.4.2016 Juha Pulkkinen & Pauli Berg Sisältö Team Finland: Mikä, miksi, kenelle Mitä Team Finland tarjoaa viennin tueksi? Yritysten

Lisätiedot

Yhteistyö- ja yritysryhmähankkeet

Yhteistyö- ja yritysryhmähankkeet Yhteistyö- ja yritysryhmähankkeet Yleistä huomioitavaa yhteistyöhankkeista Elinkeinojen kehittäminen tapahtuu yhteistyötoimenpiteen 16 alla Vaatii AINA yhteistyökumppanin - Tuensiirto, kirjataan hyrrässä

Lisätiedot

Yritysten rahoitusmahdollisuudet, IoT Campus Salo Yksikään hyvä hanke ei saa jäädä toteutumatta rahoituksen puutteen takia.

Yritysten rahoitusmahdollisuudet, IoT Campus Salo Yksikään hyvä hanke ei saa jäädä toteutumatta rahoituksen puutteen takia. Yritysten rahoitusmahdollisuudet, IoT Campus Salo 26.3.2019 Yksikään hyvä hanke ei saa jäädä toteutumatta rahoituksen puutteen takia. Finnvera pähkinänkuoressa Finnvera on Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö

Lisätiedot

Rahoitus ja kehittäminen

Rahoitus ja kehittäminen Rahoitus ja kehittäminen Pohjois-Savon ELY-keskus, Jari Vitikainen 24.3.2017 1 Esityksen sisältö 1. Rahoitusvaihtoehdot (ELY, Tekes) 2. Yrityksen kehittämispalvelut Yritystoiminnan rahoitus Pohjois-Savon

Lisätiedot

Finnveran rooli eurooppalaisen rahoituksen tukemisessa

Finnveran rooli eurooppalaisen rahoituksen tukemisessa Finnveran rooli eurooppalaisen rahoituksen tukemisessa Jukka Suokas, Finnvera ESIR-info 8.12.2016 1 [pvm] Finnvera pähkinänkuoressa Finnvera on Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö Finnvera ja

Lisätiedot

Hallituksen esitys talousarvioksi vuodelle Eduskunnan talousvaliokunnalle, lokakuu 2017 Toimitusjohtaja TkT Pauli Heikkilä Finnvera Oyj

Hallituksen esitys talousarvioksi vuodelle Eduskunnan talousvaliokunnalle, lokakuu 2017 Toimitusjohtaja TkT Pauli Heikkilä Finnvera Oyj Hallituksen esitys talousarvioksi vuodelle 2018 Eduskunnan talousvaliokunnalle, lokakuu 2017 Toimitusjohtaja TkT Pauli Heikkilä Finnvera Oyj 1 Finnveran päätehtävät 2 Finnvera on valtion 100 % omistama

Lisätiedot

Team Finland palvelut yrityksille

Team Finland palvelut yrityksille Team Finland palvelut yrityksille Team Finland 19.3.2018 Jari Kauppila, Team Finland koordinaattori ELY-keskus Varsinais-Suomi Team.Finland.fi TeamFinland Maailmalla yli 80 paikallista tiimiä. TeamFinland

Lisätiedot

OHITUSKAISTA VAASASTA MAAILMALLE. Pvm. ESITTÄJÄN NIMI Titteli, Business Finland OHJELMA Avauspuhe, elinkeinoministeri Mika Lintilä

OHITUSKAISTA VAASASTA MAAILMALLE. Pvm. ESITTÄJÄN NIMI Titteli, Business Finland OHJELMA Avauspuhe, elinkeinoministeri Mika Lintilä OHJELMA 13.00 Avauspuhe, elinkeinoministeri Mika Lintilä VAASASTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE Pvm. ESITTÄJÄN NIMI Titteli, Business Finland 13.10-13.30 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Jaana Auramo,

Lisätiedot

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana Finnveran rahoitus yrityskaupoissa Yrityskaupan tyypillisimmät haasteet Mihin

Lisätiedot

Tekesin rahoituspalveluja yrityksille. Anna Alasmaa, 19.4.2016

Tekesin rahoituspalveluja yrityksille. Anna Alasmaa, 19.4.2016 Tekesin rahoituspalveluja yrityksille Anna Alasmaa, 19.4.2016 RAHOITUSPALVELUT JA VERKOSTOPALVELUT Rahoituspalvelut yrityksille Tavoitteena innovaatioihin perustuvan viennin kasvattaminen Selvitä, testaa,

Lisätiedot

ELY-keskuksen rahoitusmahdollisuudet yrittäjälle. Team Finland Kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Asko Jaakkola

ELY-keskuksen rahoitusmahdollisuudet yrittäjälle. Team Finland Kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Asko Jaakkola ELY-keskuksen rahoitusmahdollisuudet yrittäjälle Team Finland Kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Asko Jaakkola 19.4.2018 Yrityksen kehittämispalvelut Yritysten kehittämispalvelut kaikille toimialoille

Lisätiedot

Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus. Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes

Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus. Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes Tekes Tekes Innovaatiorahoituskeskus Tekes Merkittävin julkinen R&D&I rahoittaja

Lisätiedot

Jyväskylästä OHITUSKAISTA MAAILMALLE Risto Huhta-Koivisto Senior Director, Business Finland OHJELMA

Jyväskylästä OHITUSKAISTA MAAILMALLE Risto Huhta-Koivisto Senior Director, Business Finland OHJELMA OHJELMA 13.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Risto Huhta-Koivisto, Senior Director Jyväskylästä OHITUSKAISTA MAAILMALLE 12.6.2019 Risto Huhta-Koivisto Senior Director, Business Finland Global

Lisätiedot

Startti yrittäjyyteen seminaari Rahoitusratkaisut Imatra 6.5.2014

Startti yrittäjyyteen seminaari Rahoitusratkaisut Imatra 6.5.2014 Startti yrittäjyyteen seminaari Rahoitusratkaisut Imatra 6.5.2014 Finnvera Oyj Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö, joka täydentää yksityisen sektorin tarjoamia rahoituspalveluja Finnvera ja sen

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2013 DM 450969 05-2013 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta tutkimus- ja kehitystyöhön ja innovaatiotoimintaan tukea tutkimus-

Lisätiedot

Team Finland palvelut yrityksille

Team Finland palvelut yrityksille Team Finland palvelut yrityksille Team Finland 29.5.2018 Jari Kauppila, Team Finland koordinaattori ELY-keskus Varsinais-Suomi Team.Finland.fi TeamFinland Team Finland on yrityksille kansainvälistymispalveluita

Lisätiedot

Finnvera kasvun ja kansainvälistymisen rahoittajana

Finnvera kasvun ja kansainvälistymisen rahoittajana Finnvera kasvun ja kansainvälistymisen rahoittajana Messukeskus 25.8.2015 Unto Väkeväinen Finnvera Oyj Finnvera Oyj Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö, joka täydentää yksityisen sektorin tarjoamia

Lisätiedot

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut BIOCONNECT- seminaari 22.11.17 Tuomas Lehtinen Verkosto, jolla tähdätään vientimarkkinoille Suunnittelu ja konsultointi Kaukokartoitus, satelliitti Viranomainen Kunnostusmenetelmä

Lisätiedot

Tuotekehityksen ja innovaatioiden rahoitus. Ympäristöystävällisen kromauksen kehittämistyöpaja Otaniemi Sisko Sipilä, Tekes

Tuotekehityksen ja innovaatioiden rahoitus. Ympäristöystävällisen kromauksen kehittämistyöpaja Otaniemi Sisko Sipilä, Tekes Tuotekehityksen ja innovaatioiden rahoitus Ympäristöystävällisen kromauksen kehittämistyöpaja Otaniemi 25.1.2017 Sisko Sipilä, Tekes Julkisten innovaatiorahoittajien ja -toimijoiden roolit Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

Finnveran ratkaisuja vientikauppaan. Aluejohtaja Juha Ketola

Finnveran ratkaisuja vientikauppaan. Aluejohtaja Juha Ketola Finnveran ratkaisuja vientikauppaan Aluejohtaja Juha Ketola 9.5.2017 Yksikään kannattava vientikauppa ei saisi jäädä toteutumatta rahoituksen puutteen takia. Finnvera pähkinänkuoressa Finnvera on Suomen

Lisätiedot

Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille

Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tuomo Suortti 25.10.2011 DM Esityksen runko Vihreän kasvun palikat ja ohjelman tavoitteet Ohjelman kohderyhmät Sparrauskysymyksiä: Mistä

Lisätiedot

Matti Nykänen TeamFinland koordinaattori Päijät Häme

Matti Nykänen TeamFinland koordinaattori Päijät Häme Matti Nykänen TeamFinland koordinaattori Päijät Häme Team Finland pähkinänkuoressa Team Finland verkosto kokoaa yhteen yrityksille suunnatut valtiorahoitteiset kansainvälistymispalvelut Tarjolla on palveluita

Lisätiedot

Ruotsi-klinikka Lahti Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes

Ruotsi-klinikka Lahti Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes Ruotsi-klinikka Lahti 22.1.2016 Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes Team Finland Tavoitteena pk-yritysten viennin kaksinkertaistaminen vuoteen 2020 mennessä. Team Finland vie Suomea

Lisätiedot

Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016

Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016 Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016 Tuula Väisänen palveluneuvoja, Team Finland koordinaattori, Kainuu puh. 0295 023 590 tuula.vaisanen@tekes.fi Mikä Team Finland? tarjoaa kansainväliseen

Lisätiedot

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska Tekesin ohjelma 2009 2012 Miksi Sapuska? Tekesin Sapuska Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista -ohjelma on suunnattu Suomessa toimiville

Lisätiedot