Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin. Lapinnummi, Kärkölä. Kyläkävely Katriina Koski
|
|
- Elsa Elstelä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KYLÄKÄVELYRAPORTTI 2013 Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin Lapinnummi, Kärkölä Kyläkävely Katriina Koski
2 JOHDANTO Lapinnummella Kärkölässä järjestettiin kyläkävely Mukana oli 24 kävelijää. Kyläkävely järjestettiin yhteistyössä Lappilan maa- ja kotitalousseuran kanssa. Tuija Nummela kutsui ystävällisesti meidät kotiinsa Ali-Nummelaan. Kiitokset Tuijalle järjestelyistä! Lapinnummen kyläkävely on osa ProAgria Etelä-Suomen ja Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaisten Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin hanketta. Hanke on kohdennettu Päijät-Hämeen maakunnan kylien asukkaille, maaseudun yhteisöille, yhdistyksille ja yrityksille sekä erityisesti hankkeessa mukana oleville viidelle kylälle. Hollolasta mukana on Hollolan kirkonkylä ja Pyhäniemi, Hämeenkoskelta Hämeenkosken kirkonkylä, Asikkalasta Kalkkinen, Padasjoelta Kellosalmi - Seitniemi - Virmaila sekä Hartolasta Vuorenkylä. Hankkeen aikana luodaan päijäthämäläisiin kyliin edellytyksiä kylämatkailulle hyödyntämällä perinteitä ja paikalliskulttuuria sekä tekemällä maisemasta ja luonnosta monipuolinen vetovoimatekijä. Kylämatkailun edellytyksiä lisätään muun muassa suunnittelemalla kyliin kylä- ja kulttuuri- tai maisemapolkuja, kalastusmatkailutuotteita ja kylätapahtumia. Hankkeen puitteissa on järjestetty yli kymmenen kyläkävelyä Päijät-Hämeen kunnissa. Tämä on kyläkävelysarjan viimeinen kohde. 2
3 KYLÄKÄVELYN KOHTEET SISÄLLYS JOHDANTO 2 KOHDE 1 VIERASLAJIT 4 KOHDE 2 KYLÄN KULTTUURIHISTORIAA 6 KOHDE 3 METSÄN HAKKUU 8 KOHDE 4 MAISEMAN ARVOJA 10 KOHDE 5 UUSI RAUTATIESILTA JA NÄKYVYYS 12 KOHDE 6 POSTIN JAKELUPISTE 14 YHTEENVETO 16 Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin Kärkölän Lapinnummen kyläkävely klo Lähtö ja paluu Lähtö Ali-Nummela 1. Vieraslajit 2. Kylän kulttuurihistoriaa 3. Metsän hakkuu 4. Maiseman arvoja 5. Uusi rautatiesilta ja näkyvyys 6. Postin jakelupiste 1:5 000 ± m 4!(!( 5 3!( 2!( 6!( 1!( MML,
4 KOHDE 1 VIERASLAJIT Ongelma: Tontilla kasvaa pellon laidassa iso kasvusto jättipalsamia. Jättipalsami (Impatiens glandulifera) saapui Suomeen 1800-luvun lopulla. Kasvia viljeltiin aluksi vain kasvitieteellisissä puutarhoissa. Vuosien varrella jättipalsamia on tuotu puutarhakasviksi monesta eri maasta ja nykyään sitä tapaa laajalti myös luonnossa. Suomessa esiintyy jättipalsamin lisäksi useita muita palsamikasvien heimoon kuuluvia lajeja. Alkuperäisenä esiintyvä lehtopalsami (Impatiens noli-tangere L.) on rauhoitettu Oulun ja Lapin lääneissä. Muut Suomessa esiintyvät palsamit, rikkapalsami (Impatiens parviflora DC.) sekä harvinainen lännenpalsami (Impatiens capensis Meerb.) ovat Suomeen tuotuja puutarhakarkulaisia. Jättipalsami on kotoisin Himalajan vuoristoalueilta Intiasta, jossa sitä tavataan metrin korkeudelta aina puurajalle noin metriin saakka. Vuoristoalueilla jättipalsami esiintyy jokien ja purojen varsilla ja laidunmailla. Suomessa jättipalsami kasvaa usein asutuksen läheisyydessä, koska se on yleensä alun perin tuotu koristeeksi ja mehiläiskasviksi puutarhoihin. Se on levinnyt ihmisten avustuksella eripuolille maata jo Perä-Pohjolaa ja Koillismaata myöten. Pihoilta se kulkeutuu edelleen sopiviin kasvupaikkoihin, mm. tunkioille, rannoille, ruovikoihin ja pellonlaiteille. Se leviää erityisen helposti joki- ja puronvarsia myöten. Laji uudistuu vain siementen avulla. Sen siemenet sinkoutuvat ympäristöön jopa seitsemän metrin päähän, kun kasvin kodat ovat kypsät. Vaikka siemenet eivät kellu, ne leviävät helposti veden välityksellä uusille kasvupaikoille. Siksi on oltava erityisen tarkka ettei kasvi levittäydy vesistöjen läheisyyteen. Siemenet leviävät uusille kasvupaikoille usein ihmisten, kasvinosien siirron tai eläinten välityksellä. Monet kasvustot ovat saaneet alkunsa kun puutarhajätteitä on kuljetettu luontoon tonttien ulkopuolelle. Jättipalsamilla ei ole Suomessa luontaisia vihollisia, jotka rajoittaisivat sen leviämistä luontoon. Kasvi tuottaa runsaasti siemeniä. Yksi yksilö voi muodostaa yli 1000 siementä. Jättipalsami on useissa Euroopan maissa luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi, jonka leviämistä luonnossa tulee rajoittaa. Monissa maissa käytetään vuosittain suuria rahasummia jättipalsamin kasvustojen hävittämiseen. Vieraita lajeja eli tulokaslajeja ei saa levittää luontoon, koska ne vaarantavat alkuperäisen kasviston ja eläimistön olemassaolon. Jättipalsamin tunnistaminen Jättipalsami on yksivuotinen mehevävartinen ruoho. Kasvin lehdet ovat muodoltaan suikeita ja tiheästi hammaslaitaisia. Kasvilla on suuret, jopa 40 mm kokoiset kaksineuvoiset kukat. Kukinto on pystyssä oleva terttu. Kukat ovat useimmiten vaaleanpunaisia, rentunruusun värisiä. Suomessa on tavattu useita värimuotoja tummanpunaisista valkoisiin. Kasvin hedelmä on litumainen kota, ja se repeää kypsänä herkästi sinkoen siemenet lähiympäristöön. 4
5 Kuten nimikin kertoo, jättipalsamiyksilöt voivat olla suuria, jopa yli kolmemetrisiä. Kasvien keskimitta jää kuitenkin yleensä noin 1,5 metriin. Jopa pienet, alle 10 cm korkeat yksilöt kukkivat ja muodostavat siemeniä. Suurikokoisimmat kasvit ovat yleensä rehevillä ja kosteilla kasvupaikoilla, joilla jättipalsami on erittäin kilpailukykyinen ja valloittaa kasvualaa alkuperäiseltä kasvistolta. Jättipalsami ei siedä kuivuutta ja se kasvaa huonosti karuilla kasvupaikoilla. Jättipalsamin taimetkin on yleensä helppo erottaa kotimaisista kasveista peittävän kasvutapansa perusteella. Taimena kasvi muistuttaa jonkin verran eräitä horsmalajeja, jotka myös esiintyvät samantyyppisillä kasvupaikoilla (esim. amerikanhorsma, vaalea-amerikanhorsma) Kukkien väri vaihtelee tummanpunaisesta valkoiseen 5
6 TOIMENPIDESUOSITUS: Jättipalsamin siemenet ovat lyhytikäisiä ja suurin osa niistä itää heti seuraavana vuonna. Koska jättipalsami uudistuu vain siemenistä, perustuu kasvustojenkin hävittäminen siihen, että uusia siemeniä ei päästetä muodostumaan. Pienet, muutamien neliömetrien laajuiset jättipalsamikasvustot on helppo hävittää kitkemällä kasvit pois mahdollisimman varhain, mielellään viimeistään kukinta-aikana, ennen siementen kypsymistä. Kasvi on hentojuurinen ja versot irtoavatkin maasta helposti. Erityisiä suojavarusteita ei tarvita. Kitkemisen teho voidaan varmistaa seuraavana vuonna. Jos siementäviä yksilöitä ei päästetä syntymään, häviää kasvi paikalta hyvinkin nopeasti. Kasvin pienet siemenet kulkeutuvat helposti mullan ja kenkien mukana uusille kasvupaikoille, joten siemeniä sisältäviä kasvinosia kannattaa käsitellä varoen. Laajat, aarien kokoiset kasvustot ovat ongelmallisempia. Niiden hävittämistä kannattaa kokeilla niittämällä kasvit mahdollisimman alhaalta. Niiton jälkeen tulisi varmistaa, ettei paikalle jää pienikokoisia kukkivia yksilöitä. KITKEMINEN Kitkeminen on tehokas keino päästä kasveista eroon. Jättipalsami irtoaa maasta helposti juurineen. Ei kukkivan kasvin kitkeminen: Kasvi täytyy nyhtää maasta juuripaakun kanssa, sillä pelkästään katkaistuna tai niitettynä se tuottaa uusia varsia ja kukintoja. Juuripaakku lähtee yleensä maasta helposti. Voit kerätä yhden tai useamman varren käteesi ja nykäistä nipun ylös. Juuripaakusta kannattaa puistella multa irti. Muista että irrotetunkin juuripaakun varassa kasvi voi jopa kukkia. Jättipalsamin kukinta alkaa kesäkuun lopulla ja jatkuu pitkälle syyskuuhun. Kitkeminen tulee tehdä ennen ensimmäisten siementen kypsymistä. Kitkemisestä syntyy runsaasti kasvijätettä, jonka käsittelyyn kannattaa kiinnittää huomiota. Siemenkotia tai kukintoja ei saa jäädä maahan. Hyvissä olosuhteissa kasvi voi kasvattaa uudet juuret jopa varren palaan. NIITTÄMINEN Niittäminen sopii hyvin laajoille esiintymille ja se kannattaa tehdä 2-3 kertaa kesän aikana. Niittäminen tulee tehdä mahdollisimman läheltä maanpintaa, sillä nivelen yläpuolelta niitetty kasvi kasvattaa nopeasti uusia varsia, joihin kaikkiin kehittyy runsaasti kukkia. Niittää voi esimerkiksi siimaleikkurilla tai viikatteella. 6
7 KUKINTOJEN POISTAMINEN Hävitettävää kasvijätettä tulee vähemmän, jos leikkaa vain kukinnot. Ajankohdan kanssa tulee olla tarkkana: kukintaa ei saa päästää liian pitkälle, sillä kypsät siemenkodat poksahtavat kosketuksesta. Leikatut kukinnot tulee hävittää huolellisesti, sillä siemenet voivat kypsyä ilman varttakin Kitkettyä tai niitettyä jättipalsamiesiintymää kannattaa seurata koko kesän ajan ja tarvittaessa käydä ainakin poistamassa kukinnot KASVIJÄTTEEN HÄVITTÄMINEN Kasvijätettä ei saa jättää kasaan pitkäksi aikaa, sillä kasvit voivat juurtua ja siementää. Samoin avokompostiin kompostoitaessa varret tulee kuivattaa ennen kompostiin laittamista. Jättipalsamin siemenet voivat kypsyä vielä varren katkaisemisen jälkeenkin. Paras tapa on kerätä ainakin kukinnot ehjään jätesäkkiin tai kuivattaa ja polttaa. Jos kasvijätettä on vähän, sen voi myös kasata mustan muovin päälle ja kuivattaa auringossa. Kitkentätalkoita varten kannattaa varata peräkärry tai lava, johon säkit kasataan ja viedään esimerkiksi polttolaitokselle. 7
8 KOHDE 2 KYLÄN KULTTUURIHISTORIAA Lapinnummen kulttuuriympäristö on maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö. Lappilan kylän liikamaista muodostettiin isojaossa viisi uutta tilaa (Koskela, Ojala, Nummela, Harjula ja Tuokkola). Nummelan ja Harjulan talot muodostivat erillisen tiiviin kyläryhmän ns. Lapinnummen Oitin tien varteen. Nummela ja Harjula jakautuivat sittemmin Ali- ja Yli-Nummelaan sekä Ali- ja Yli-Harjulaan. Lapinnummen kulttuurimaisemalle luonteenomainen piirre on laaja ja avoin metsiin rajautuva viljely- ja laidunmaisema. Peltovainioiden länsilaidalla sijaitsevat Yli-Nummelan ja Ali-Nummelan tilakeskukset ovat maisemallisesti näkyvällä paikalla, pelloilta kohoavalla rinteellä. Ali-Nummelan tilan päärakennus on 1910-luvulta. Tila on isossajaossa muodostettu uudistila, joka on ollut suvun omistuksessa 1700-luvun lopulta asti. Yli-Nummelan päärakennus on tuotu Hausjärven kirkolta 1800-luvun lopulla. Taloa on korotettu 1920-luvun alussa. Yli-Nummelan kivinavetta on 1800-luvun lopusta. Tilojen lähettyvillä on todennäköisesti entisiä muonamiesten rakennuksia luvulta. Ne ovat pääosin vapaa-ajan asuntoina. Yli- ja Ali-Nummelan länsipuolella sijaitsevat Ali- ja Yli-Harjulan Har- 8
9 julan tilakeskukset. Päärakennukset ovat lukujen vaihteesta. Tilat olivat 1910-luvulla maa- ja karjatalouden harjoittelutiloina. Ali- Harjulan lähettyvillä, tien varrella on noppamainen viljamakasiini. Tiilinen rakennus lienee samanikäinen Ali-Harjulan kanssa. Kylän taloista voidaan myös mainita Koiviston. Väinö Koivisto osti Koiviston torpan itsenäiseksi tilaksi Ali-Nummelasta v torpparivapautuslain nojalla. Hän myi talon myöhemmin Pihlmannille. Erkki Nummela osti tilan Pihlmannilta v Koiviston tilan pellot ja metsät ovat Erkin kotitalosta Ylä-Nummelasta. Peltovainioiden halki kulkevan Lapinnummen Oitin tien varrella on Lapinnummen entinen 1920-luvun alussa valmistunut kyläkoulu. Rakennus on nykyisin asuinkäytössä. 9
10 KOHDE 3 METSÄN HAKKUU ONGELMA: Kohteeseen on suunnitteilla hakkuu. Miten maisema tulisi ottaa huomioon? Kaikilla maisemilla on oma luonne, kuviointi, mittakaava ja värisävyjen vaihtelu. Jokainen maisema on omanlaisensa, tunnistettava kokonaisuus. Maiseman luonne perustuu geologian, veden ja ilmaston yhteiseen vaikutukseen, ja se on kehittynyt maankäytön historian kautta nykyiseen muotoonsa. Metsämaisematyyppejä on erilaisia: LAKIMETSÄ maisemaa rajaavien mäkien lakialueet RINNEMETSÄ selänteiden rinteet REUNAMETSÄ metsän ja avoimen alueen vaihettumisvyöhykkeessä TIENVARSIMETSÄ metsänreunat teiden varsilla LAAKSOMETSÄT Niityt ja pellot laaksossa, joissa pieniä, puoliavoimia puuryhmiä tai yksittäispuita RANTAMETSÄ voi jakaa kulttuurivaikutteiseen tai luonnontilaiseen SAARIMETSÄ saarien metsiköt Lisäksi voidaan puhua LÄHIMAISEMASTA joka on metsän lähinäkymää ihmistä ympäröivästä tilasta. Metsän lähimaisemaa voidaan kehittää harvennuksella ja raivauksella. Puiden latvuksille annetaan tilaa kasvaa leveiksi ja tuuheiksi. Harvennuksilla saadaan aikaan lähimaisemaan vaihtelua, kun koko metsää ei käsitellä samalla tavoin. Eri kasvupaikoille kehitetään erilaisia lähimaisemia, maisema syntyy vaihtelevista tilasarjoista. Elämyksellinen metsä syntyy paikoissa, jossa eri-ikäiset ja lajiset puut ja pensaat vaihtelevat. LÄHIMAISEMA Lähimaiseman tilarakenne: Lähimaisemaan vaikuttaa puuston tiheys, puulajit, pensaskerros ja ikärakenne. Ne voivat kehittyä luontaisesti tai niiden muodostamaa tilarakennetta voidaan muokata haluttuun suuntaan metsänhoidolla. Lähimaisemassa erottuvat hyvin puulajien tuoman tekstuurin eli pintarakenteen erot ja yksityiskohdat. Eri puulajit tuovat metsän sisälle oman valo- ja varjomaisemansa riippuen latvuston rakenteesta, kuinka ne päästävät valoa lävitseen. 10
11 Metsän erilaisia tilatyyppejä: maisemapuu puuportti puuryhmä kujanne avara pilaristo tiheä pilaristo puoliavoin monikerroksinen monikerroksinen tiheä metsä AVARA PILARISTO väljää puunrunkojen rajaamaa metsää syntyy luontaisesti vanhoihin yksilajisiin mäntymetsiin tai koivumetsiin TIHEÄ PILARISTO sekametsät harvennuksilla voidaan korostaa läpinäkyvyyttä ja näkymien suodattumista puunrunkojen lävitse PUOLIAVOIN MONIKERROKSINEN voi olla entistä hakamaata näkyvissä metsän aukkoinen rakenne pihlajat, tuomet ja muut pikkupuut rikastavat metsän kuvaa usein sekametsää kasvustoltaan rikas ja rehevä kuuluu kulttuurimaisemaan häviävät ilman hoitoa, sillä metsän vanhetessa kuusialikasvos muuttaa metsänkuvaa MONIKERROKSINEN TIHEÄ METSÄ maisemakuva sulkeutunut joko puuston tai pensaskerroksen vaikutuksesta varjoinen tila rajautuu lähipuihin ja pensaisiin koostuu usein varjopuulajeista, kuten kuusesta ja lepästä 11
12 HUOMIOI MAISEMA METSÄSUUNNITELMASSA: metsän sijainti maisemassa, visuaaliset tekijät metsämaisematyypit näkymät, minne metsä näkyy ja mistä metsäkuviot metsätyypin, puuston ja iän mukaan yksityiskohdat, reitit, hakamaat, maisemapuut, kivet, kosteikot MITÄÄ TULEE OTTAA HUOMIOON ENNEN HARVENNUSTA: jos ollaan yleiskaava-alueella, niin tarvitaan kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta maisematyölupa tarkista onko alueella metsälaki voimassa ja onko alueelle asetettu metsänkäsittelyn rajoituksia maanomistus voimakkaat, tasaväliset raivaukset tai koko pensaskerroksen poisto aiheuttavat ongelmia. Pihlajat ja pajut alkavat vesoa voimakkaasti ja vesakkoa on poistettava toistuvasti. 12
13 13
14 KOHDE 4 MAISEMAN ARVOJA Lapinnummi kuuluu Hämeen viljely- ja järvimaan maisemamaakuntaan ja maisemaseutujaossa Keski-Hämeen viljely- ja järviseutuun. Hämeen viljely- ja järvimaa on osa maantieteellisesti varsin yhtenäistä Järvi-Suomea. Häme poikkeaa kuitenkin niin paljon sekä luontonsa että kulttuurinsa puolesta itäisestä Järvi-Suomesta, että se on erotettu omaksi maisemamaakunnakseen. Maisemasta näkee, että Hämeessä on viljelty pitempään. Koska maaperä on parempaa, voitiin kaskiviljelystä siirtyä jo kauan sitten pysyvään peltoviljelyyn. Pellot ovat isompia ja tuotanto tehokkaampaa kuin Itäisessä Järvi-Suomessa. Maisemamaakunnat on jaettu pienempiin maisemaseutuihin. Keski-Hämeen viljely- ja järviseutu on Hämeen ydinaluetta ja siihen kuuluvat osa Kärkölästä, Hämeenkoski, osa Hollolasta ja Padasjoesta. Vanhin asutus ja viljavien savikkojen vauraat viljelyalueet keskittyvät tälle seudulle. 14
15 Päijät-Häme on lisäksi jaettu maakunnallisiin maisematyyppeihin. Siinä Lapinnummen alue sijoittuu Teuronjokilaakson peltotasangoille. Maisematyypin tunnuspiirteitä ovat maaston tasaisuus ja laajat viljelykset. Maiseman yleisilme on hyvin avara. Aluetta halkova Teuronjoki on maisematekijänä huomaamaton, järvet ovat matalia ja alavarantaisia. Maaperä on savikkoa, kumpumaa-alueet moreenivaltaisia. Soistuneita vyöhykkeitä on paikoitellen. Kylä ja sitä ympäröivät peltoalueet kuuluvat maakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen nimeltä Lapinnummen peltoalue. Olemme Salpausselän vaikutusalueella. 15
16 KOHDE 5 UUSI RAUTATIESILTA JA NÄKYVYYS Ongelma: rautatiesillan risteyksen näkyvyys Lapinnummen kylän maat ovat sijainneet rautatien molemmin puolin. Rautatien ylitys aiheutta vaaratilanteita ja lopulta kylälle saatiin ylikulkusilta. Lapinnummen rautatien ylikulkusillan harjakaisia vietettiin Sillalle oli viritetty juhlateltta ja järjestettiin siltatanssit. Ongelmaksi on noussut rautatiesillan luoteispuolen tienristeyksen näkyvyys nopeasti kasvavan lepän vesakon vuoksi. Vesakko kasvaa vuodessa noin 1 metrin. TOIMENPIDESUOSITUS: Leppää poistetaan säännöllisesti vuosittain ja näin pidetään kasvusto matalana. Vaihtoehtona on rinteen kiveys esim. mukulakivellä ja raivaamalla niityksi. Sillan toinen reunusta on auringon puolella ja kasvaa matalaa keto- ja niittykasvustoa. 16
17 MILLOIN KANNATTAA KYLVÄÄ Perinmätieto kertoo milloin kylvö onnistuu ja milloin ei. Kasvavan kuun aika kestää kaksi viikkoa ja tänä aikana kuun vaikutus on rakentava ja vahvistava, ja kuun voima vetää kasvua ylöspäin. Tähän aikaan kylvetään muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ne kasvit, jotka tuottavat maanpäällistä satoa. Parasta kylvöaikaa yläkuulla ovat päivät heti uudenkuun jälkeen. Vähenevän kuun voima on supistava ja kuivattava. Kuun vetovoima suuntautuukin nyt alaspäin. Vähenevällä kuulla eli alakuulla kylvetään kasvit, jotka tuottavat satoa maan alle. Alakuun parasta kylvöaikaa on viikko heti täydenkuun jälkeen. Alakuun viimeisiä päiviä kannattaa välttää, siemenet eivät silloin idä kunnolla, eivät edes juuresten siemenet. Vähenevä kuu päättyy uuden kuun aikaan. Uusikuu ja täysikuu ovat ns. tabupäiviä, jolloin mikään ei etene. Näitä päiviä on syytä välttää myös kylvöpuuhissa. Huonoja kylvöpäiviä ovat myös seisauspäivät (kesäpäivänja talvipäivänseisaus) sekä keskipäivä ja keskiyö. Lähde: Isoäidin kasvit. 17
18 KOHDE 6 POSTIN JAKELUPISTE Ongelma: aamuposti siirtyy mahdollisesti yhteen jakelupisteeseen. Posti on jakanut tähän asti kylällä aamupostin taloihin. Nyt on mahdollista, että jakelu päättyy ja kylälle tulee jakelupiste, josta kyläläiset voivat hakea aamupostinsa. Mietittiin yhdessä mitä pitäisi ottaa huomioon jakelupistettä ja sen paikkaa päätettäessä. TOIMENPIDESUOSITUS: Jakelupisteellä kannattaa olla yhtenäinen ilme kylän muiden yhteisten rakenteiden kanssa. Katoksellinen jakelupiste on käyttäjäystävällisin. Infotaulu kannattaa sijoittaa samaan katokseen. Jakelupisteellä tulee olemaan liikennettä, joten näkyvyys tulee ottaa huomioon. Suojaistutus taustalla olevan talon ja jakelupisteen väliin, jotta liikenne ei häiritse. Suunnitellussa paikassa on tilaa kulkea ja kääntää autoa. 18
19 19
20 YHTEENVETO Tässä Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin -hankkeen viimeisessä kyläkävelykohteessa keskityimme lähes yksinomaan maisemanhoidollisiin kohteisiin. Kävelykierros sai aikaan paljon keskustelua osallistujien kesken. Vieraslajit ovat hankala vaiva lähes jokaisessa maakuntamme kylässä. Niiden ei kannata antaa levitä ympäristöönsä, sillä mitä laajempi kasvusto sen hankalampi hävittäminen. Metsät ovat lähiympäristöämme mutta harvemmin pysähdymme miettimään miltä metsä voisi näyttää erilaisella hoidolla. Lähimetsä on parhaimmillaan monipuolisena sekametsänä, josta on nostettu esiin marjovia puita ja pensaita sekä hienoja yksittäispuita. TIenvarressa kasvavia mäntyjen ympäristöjä kannattaa raivata ja antaa männyn kasvaa komeaksi maamerkiksi. Tiellä liikkuessa näkyvyys on kaiken A ja O. Siksi kannattaakin panostaa risteysalueiden kasvillisuuteen ja vaaranpaikkojen torjumiseen. Kävelyn päätteeksi joimme kahvit Ali-Nummelassa. Kiitokse Tuijalle maittavista tarjoiluista! Toivottavasti kävely herätti kyläläiset miettimään omaa lähiympäristöään ja sen arvoja. Lähteet: Komulainen, Minna: Metsä maisemassa Lappilan ja Joentaustan maatilojen kuvahistoriaa. Lappilan maa- ja kotitalousseura ry Puutarhan haitalliset vieraslajit -esite (jaettiin kyläkävelyllä) (vieraslajit) 20
21 21
22 Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin Kärkölän Lapinnummen kyläkävely klo Lähtö ja paluu Lähtö Ali-Nummela 1. Vieraslajit 2. Kylän kulttuurihistoriaa 3. Metsän hakkuu 4. Maiseman arvoja 5. Uusi rautatiesilta ja näkyvyys 6. Postin jakelupiste 1:5 000 ± m 4!(!( 5 3!( 2!( 6!( 1!( MML, 2012
Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin. Lapinnummi, Kärkölä. Kyläkävely 3.9.2013. Katriina Koski
KYLÄKÄVELYRAPORTTI 2013 Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin Lapinnummi, Kärkölä Kyläkävely 3.9.2013 Katriina Koski JOHDANTO KYLÄKÄVELYN KOHTEET Lapinnummella Kärkölässä järjestettiin kyläkävely 3.9.2013.
Jättipalsamin torjuntaohje. Vieraslajit kuriin kummitoiminnalla Varsinais-Suomessa hanke v. 2010-2011
Jättipalsamin torjuntaohje Vieraslajit kuriin kummitoiminnalla Varsinais-Suomessa hanke v. 2010-2011 Jättipalsamin tunnistaminen Jättipalsami (Impatiens glandulifera) Kukinto on pystyssä oleva terttu Kukkien
Matka kylämaisemaan Lemu, Masku Kyläkävely 26.4.2014
Matka kylämaisemaan Lemu, Masku Kyläkävely 26.4.2014 KATRI SALMINEN JOHDANTO Lemussa Maskun kunnassa järjestettiin kyläkävely 26.4.2014. Mukana oli 11 kävelijää. Kyläkävely järjestettiin Avoimet kylät
Avaimet maisemaan hanke Hajalan kyläkävely Kyläkävelyraportti
Avaimet maisemaan hanke Hajalan kyläkävely 10.7.2016 Kyläkävelyraportti Hajalassa järjestettiin kyläkävely sunnuntaina 10.7.2016. Mukana oli 7 kävelijää. Kyläkävely järjestettiin Trömperipäivät -tapahtuman
Jättiputken torjuntaohjeita. osa 1
Jättiputken torjuntaohjeita Valitse sopiva torjuntamenetelmä Jos esiintymä on pieni tai se sijaitsee vesistön tai talousvesikaivon vieressä, marja/hedelmäpuiden tai pellon läheisyydessä: NIITTÄMINEN, KITKEMINEN
Kyläkävelyraportti UUSIKARTANO 10.7.2013. Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA
Kyläkävelyraportti UUSIKARTANO 10.7.2013 Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten Matka kylämaisemaan
Avaimet maisemaan hanke Teijon kyläkävely Kyläkävelyraportti
Avaimet maisemaan hanke Teijon kyläkävely 26.5.2016 Kyläkävelyraportti Teijolla järjestettiin kyläkävely torstaina 26.5.2016. Mukana oli 23 kävelijää. Kävelyn järjestelyissä auttoi Teijon Alueen Kyläyhdistyksen
Maskun hautausmaan maisemakävely
Maskun hautausmaan maisemakävely 28.9.2016 Maskun hautausmaalla järjestettiin maisemakävely kesiviikkona 28.9.2016. Mukana oli 10 kävelijää ja keskustelu puiden uudistamisesta kävi vilkkaana. Maisemakävelyn
MAISEMAPATIKKA REHAKAN JA IRJALAN KYLISSÄ JANAKKALASSA 16. 09. 2006. Kyläkävelyraportti
MAISEMAPATIKKA REHAKAN JA IRJALAN KYLISSÄ JANAKKALASSA 16. 09. 2006 Kyläkävelyraportti Auli Hirvonen 2006 Aurinkoisena ja lämpimänä syyskuun päivänä 16.09.2006 tehtiin Rehakan ja Irjalan kyläyhdistyksen
Vieraslajien torjunta Lounais-Suomessa. Perustiedot hankkeesta. Ahlman, Tampere 26.4.2012. Vieraskasvilajien levinneisyys Lounais-Suomessa
Vieraslajien torjunta Lounais-Suomessa kokemuksia yhteistyöstä yhdistysten kanssa ja torjuntatyön järjestämisestä Ahlman, Tampere 26.4.2012 Perustiedot hankkeesta Hankkeen toiminta-alue: Satakunnan ja
TOURULA-KEIHÄSKOSKI
Kyläkävelyraportti TOURULA-KEIHÄSKOSKI 7.7.2013 Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA sdagjnlnfvfkjn Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten
Jättiputken torjunta Lohjalla jatkuu ilmoita kasvupaikoista ja torjuntatoimien onnistumisesta ympäristöyksikköön
LOHJA Päivämäärä Sivu 1 / 5 TIEDOTE 8.7.2016 Jättiputken torjunta Lohjalla jatkuu ilmoita kasvupaikoista ja torjuntatoimien onnistumisesta ympäristöyksikköön Haitallisen vieraslajin jättiputken järjestelmällinen
Maisemaraivaus Maisemat Ruotuun -hanke Aili Jussila 23.9.2014
Maisemaraivaus Maisemat Ruotuun -hanke Aili Jussila 23.9.2014 Maisemaraivaus on maisemallisesti tärkeille alueille tehtyä puiden harventamista. Puustoa ei harvenneta tasavälein eikä kaavamaisesti, vain
Kyläkävelyraportti ASKAINEN Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA
Kyläkävelyraportti ASKAINEN 2.7.2013 Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten Matka kylämaisemaan
Jättiputki. Tunnistaminen. Jättiputken siementaimet ovat vaahteranlehtimäisiä.
Jättiputki Tunnistaminen Jättiputken siementaimet ovat vaahteranlehtimäisiä. 2-3 vuotiaan kasvin lehtien lehdyköiden reunat ovat karkea- ja terävähampaisia, lehtiruodissa usein punaisia pilkkuja tai se
Kyläkävelyraportti ORIPÄÄ 27.7.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA
Kyläkävelyraportti ORIPÄÄ 27.7.2011 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten Kylämaisema kuntoon hankkeen
Kyläkävelyraportti ALASTARO 31.8.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA
Kyläkävelyraportti ALASTARO 31.8.2011 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten Kylämaisema kuntoon hankkeen
Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin. Putula, Hämeenkoski. Kyläkävely 27.6.2012. Auli hirvonen
KYLÄKÄVELYRAPORTTI 2012 Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin Putula, Hämeenkoski Kyläkävely 27.6.2012 Auli hirvonen RIITTA kinnari Putulan kyläkävely tehtiin 27.6.2012. Mukana kävelyllä oli 21 henkilöä. Pieni
Luonnonmukainen ja helppohoitoinen mökkipiha
Luonnonmukainen ja helppohoitoinen mökkipiha Vapaa-ajan asunnon pihapiiri kuntoon Messukeskus, Helsinki 2013 Marko Pesu Suunnittelu- ja rakentamisvaihe Helppohoitoisesta ja luonnonmukaisesta mökkipihasta
KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA
KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Varpu Mikola 2009 Sisältö Maisemanhoidon tavoitteet 3 Maisemanhoidon painopisteet 5 Maisemanhoitotoimenpiteet 6 Viljelymaisema 6 Avoimena
Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma
Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma 1.10.2015 Helsingin kaupunki Rakennusvirasto Keskuspuiston ulkoilumetsiä hoidetaan luonnonmukaisesti
Kurtturuusun torjuntaohje
Kurtturuusun torjuntaohje 1 Kurtturuusun tunnistaminen Monivuotinen pensas, kasvaa 0,5 1,5 m korkeaksi Lehdet kiiltävät, tumman vihreät ja uurteiset Syksyllä lehdet kellastuvat Varressa ja oksissa tiheästi
Jättiputket, jättipalsami ja keltamajavankaali leviäminen, rajoittaminen ja puutarhanhoito
Jättiputket, jättipalsami ja keltamajavankaali leviäminen, rajoittaminen ja puutarhanhoito VIEKAS VIERASLAJI-KOULUTUS 13.4.2019 Asta Kuosmanen, Marttaliitto ry -hankkeen kolme kohdelajia Jättiputki kuva
Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset
Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kulttuuriympäristö on ihmisen muokkaamaa luonnonympäristöä ja ihmisten jokapäiväinen
Kyläkävelyraportti ORISUO 7.7.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA
Kyläkävelyraportti ORISUO 7.7.2011 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten Kylämaisema kuntoon hankkeen
Häiriöitä aiheuttavat muutokset maisemassa Selvitys maisemahäiriöistä. Uudenmaan liitto 2014 Jaakonaho Mari Muhonen Matleena
Häiriöitä aiheuttavat muutokset maisemassa Selvitys maisemahäiriöistä Uudenmaan liitto 2014 Jaakonaho Mari Muhonen Matleena ESITYKSEN SISÄLTÖ JOHDANTO MAISEMAHÄIRIÖ? MAA-AINESTEN OTTO METSIEN HAKKUU RAKENTAMINEN
Kurtturuusu uhka rannikon kasvillisuudelle
Kurtturuusu uhka rannikon kasvillisuudelle Kurtturuusu uhka rannikon kasvillisuudelle Kurtturuusu (Rosa rugosa) on Koillis-Aasian rannikolta 1900-luvun alussa Suomeen tuotu vieraslaji, joka leviää erityisesti
PUUTARHAN VIERASLAJIT. haitalliset
! PUUTARHAN VIERASLAJIT 3 haitalliset Julkaisija: Maa- ja metsätalousministeriö LAYOUT: Kirsti Pohjapelto Kuvat: Terhi Ryttäri, Ilmari Valovirta Paino: Juvenes Print Oy, 2011 4 ! PUUTARHAN HAITALLISET
Jättiputki. -vaarallinen vieraslaji
Jättiputki -vaarallinen vieraslaji Jättiputki - vaarallinen vieraslaji Jättiputkea on tuotu Suomeen koristekasviksi komean kukintonsa ja kokonsa vuoksi. Jättiputki leviää nopeasti ja tehokkasti myös puutarhojen
Oriveden kaupungin jättiputkitiedote
Oriveden kaupungin jättiputkitiedote Jättiputki on alunperin kotoisin Kaukaasiasta. Kasvi on levinnyt pohjoismaihin n. sata vuotta sitten herraskartanoiden pihoista, joihin se on tuotu eksoottisena kasvina.
KUUN VAIHEET JA PUUTARHANHOITO
KUUN VAIHEET JA PUUTARHANHOITO KUUN VAIHEET JA PUUTARHANHOITO -VERKKOKURSSI SARI WECKSTRÖM / SARIN PUUTARHAKURSSIT http://sarinpuutarhat.blogspot.com www.puutarhastudio.fi PERUSTERMIT 1. Kuun vaiheet usein
Metsän uudistaminen. Mänty. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin
Metsän uudistaminen Mänty Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu Harvinaisemmat
Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme
Taimikonhoito Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme Taimitermejä Pieni taimikko: keskipituus alle 1,3 metriä Varttunut taimikko: keskipituus yli 1,3 metriä, keskiläpimitta alle 8 cm Ylispuustoinen
TULEVA YMPÄRISTÖKORVAUSJÄRJESTELMÄ Tukimahdollisuudet metsässä
Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. TULEVA YMPÄRISTÖKORVAUSJÄRJESTELMÄ Tukimahdollisuudet metsässä Maisemasuunnittelija Sanna Seppälä ProAgria Länsi-Suomi /Länsi-Suomen
Vieraslajien tunnistaminen, hävittäminen, vastaanotto ja käsittely
Vieraslajien tunnistaminen, hävittäminen, vastaanotto ja käsittely Ämmässuon ekoteollisuuskeskuksen alueella Päivitetty 22.5.2019 Sari Jurmo Haitallisten vieraslajien ohjaus ja vastaanotto Vieraslajien
Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin. Lusi, Heinola. Kyläkävely 22.9.2012. Katriina Koski
KYLÄKÄVELYRAPORTTI 2012 Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin Lusi, Heinola Kyläkävely 22.9.2012 Katriina Koski JOHDANTO Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin -hanke ja Lusin kyläyhdistys järjestivät yhdessä Lusin
HAAPAJÄRVEN YLIPÄÄ-KUMISEVAN MAISEMASELVITYS
HAAPAJÄRVEN YLIPÄÄ-KUISEVAN AISEASELVITYS KUISEVANTIE YLIPÄÄ AISEARAKENNE 1:20 000 LAAKSO VAIHETTUISVYÖHYKE SELÄNNE AISEALLISESTI ARVOKAS ALUE: - KALLIOT: PUUSTOINEN KALLIOALUE - KYLÄILJÖÖ: PUUSTOSAAREKKEISSA
Metsän uudistaminen. Raudus ja hieskoivu. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin
Metsän uudistaminen Raudus ja hieskoivu Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu
KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012. Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011
KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012 Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011 LÄHTÖKOHTANA: KYLÄ VARSINAIS-SUOMESSA ALUEELLINEN KULTTUURIPERINTÖ HENKILÖKOHTAINEN
Taustaa puustoisista perinneympäristöistä
Taustaa puustoisista perinneympäristöistä Laitila 4.- 5.9.2012 Hannele Kekäläinen ylitarkastaja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Ympäristö- ja luonnonvarat vastuualue Maatalousympäristöt Suomen viidenneksi
Hoidon periaatteet ja yksityiskohdat
TOISPUOLISENPUISTON JA SILAPUISTON HOITOSUUNNITELMA Yleistä Suunnitelma käsittää Raudikonkujan ja Raudikonkadun välisen sekä Silakadun ja Hussankadun väliset puistoalueet. Yleisellä tasolla suunnitelman
Jättiputken torjuntaohje
Jättiputken torjuntaohje 1 Valitse sopiva torjuntamenetelmä Jos esiintymä on pieni tai se sijaitsee vesistön tai talousvesikaivon vieressä, marja/hedelmäpuiden tai pellon läheisyydessä: NIITTÄMINEN, KITKEMINEN
KAUPUNGINPUUTARHAN ALUEEN KASVILLISUUSINVENTOINTI
KAUPUNGINPUUTARHAN ALUEEN KASVILLISUUSINVENTOINTI Tuuli Vesanto 24.8.2018 Huom. Inventointi tehty lähinnä maisemallisesta sekä puutarhataiteen ja virkistyskäytön näkökulmista. Luontoselvitys antaa tarkempaa
Luonnonmukainen ja helppohoitoinen mökkipiha
Luonnonmukainen ja helppohoitoinen mökkipiha Vapaa-ajan asunnon pihapiiri kuntoon Messukeskus, Helsinki 31.3.2012 Marko Pesu ylipuutarhuri, hortonomi marko.pesu@inpek.fi 044 5557 505 Helppohoitoinen? Tehtävä:
SOMERON KOKKAPÄÄN LUONNONHOITOSUUNNITELMA
SOMERON KOKKAPÄÄN LUONNONHOITOSUUNNITELMA LUONNONHOITO-LIFE Tammikuu 2015 Helena Lunden Metsähallitus Etelä-Suomen luontopalvelut Someron Kokkapään luonnonhoitotyöt ja toimenpidesuunnitelma ovat osa luonnonhoito-life
Sisällysluettelo LAPPEENRANNAN VIERASLAJISUUNITELMA 2018
Sisällysluettelo LAPPEENRANNAN VIERASLAJISUUNITELMA 2018 2 (12) 1. JOHDANTO...3 2. VIERASLAJIN MÄÄRITELMÄ...3 3. VIERASLAJIEN HAITALLISUUS...3 4. VIERASLAJILAINSÄÄDÄNTÖ...4 5. VIERASLAJIEN TORJUNTA ENNEN
Metsän uudistaminen. Kuusi. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin
Metsän uudistaminen Kuusi Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu Harvinaisemmat
Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18
Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/18 126 0,69 Tuore kangas Uudistuskypsä metsikkö Mänty Ulkoilu- ja virkistysmetsä (C2) Vain kun maa on
Kankaan liito-oravaselvitys
Kankaan liito-oravaselvitys 2017 Anni Mäkelä Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 4.7.2017 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 1.1 Liito-oravan suojelu... 3 1.2 Liito-oravan biologiaa... 3 2.
Laki vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta (1709/2015)
Vieraslajit Vieraslajit ovat lajeja, jotka ovat levinneet luontaiselta levinneisyysalueeltaan uudelle alueelle ihmisen mukana joko tahattomasti tai tarkoituksella. Jotkin vieraslajeista menestyvät kasvupaikassaan
LUMO ja PEBI korvausta maisemanhoidosta
LUMO ja PEBI korvausta maisemanhoidosta PUHTIA MAATALOUTEEN YMPÄRISTÖNHOIDOSTA Ahlman 13.10.2011 Jutta Ahro, maisemasuunnittelija, Pirkanmaan maa- ja kotitalousnaiset PEBI eli perinnebiotooppi Perinnebiotooppi
Hoitosuunnitelma As Oy Vantaan Seljankukka
7.11.2016 Hoitosuunnitelma As Oy Vantaan Seljankukka Taloyhtiön pihan pensaat ovat osittain varsin hyväkuntoisia, mutta osa alueista on pahoin rikkaruohottuneita, jolloin pensaat kasvavat kituliaasti.
INKOO. Inkoonportin maisemaselvitys
INKOO FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P26600 2 (10) Mari Antere Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 2 Maisema... 3 2.1 Käytetyt menetelmät... 3 2.2 Alueen yleiskuvaus... 3 3 Maisemarakenne... 3 4 Maisemakuva...
Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu , Kataja ja Ainola )
Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu 635-417-3-28, Kataja 635-417-3-34 ja Ainola 935-417-3-26) Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net
Kellosalmi, Seitniemi, Virmaila
Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuskohteiden kartoitus Kellosalmi, Seitniemi, Virmaila 13.3.2013 Maire Heija 1 Esityksen sisältö Miksi kartoitettiin Miten ja missä kartoitettiin Kartoituksen kohteet
Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26
Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/26 101 0,70 Kuivahko kangas Taimikko yli 1,3 m Kataja Avoin alue ja näkymä (B4) Myös kelirikon aikana Rauduskoivu
NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018
Nanson Kiinteistöt Oy Melkonkatu 24 00210 Helsinki NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN
Salon seudun maisemat
Salon seudun maisemat Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnit Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus, Marie Nyman, Alueiden käyttö 29.1.2014 TAUSTAA: ELY-keskuksen
KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017
Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN
Haitallisten vieraskasvilajien torjuntaohje
1 2019 Haitallisten vieraskasvilajien torjuntaohje Palsta- ja siirtolapuutarhaviljelijöille sekä kesämaja-asukkaille Tämän ohjeen tarkoituksena on kehottaa kaupunkilaisia luopumaan haitallisten vieraskasvien
5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti
5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti Korkeakoskenhaaran ja Koivukoskenhaaran haarautumiskohdassa on laaja kulttuurikeskittymä vanhoilla kylätonteilla sijaitsevine kylineen ja vanhoine peltoineen. Joen niemekkeet
1.6.2016. Yleiskuvaus
Toimenpidesuunnitelma paahde-elinympäristöjen kunnostamiseksi Utajärven Rokuan Natura 2000 alueella (FI1102608) tiloilla Rikkola 10:52 ja Alaperä 13:17 Yleiskuvaus Rokuanvaara on osa harjumuodostumaa,
Håkansbölen kartanon työväenmäki Matti Liski ja Niina Alapeteri Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä Oy PUUT 29.1.2008 LIITE 2 nro alue nro laji Suomalainen nimi halkaisija (cm) kuntoluokk a ikäluokka Muut
Heinijärvien elinympäristöselvitys
Heinijärvien elinympäristöselvitys Kuvioselosteet Kuvio 1. Lehto Kuviolla kahta on lehtotyyppiä. Ylempänä tuoretta runsasravinteista sinivuokko-käenkaalityyppiä (HeOT) ja alempana kosteaa keskiravinteista
TERVEISIÄ TARVAALASTA
TERVEISIÄ TARVAALASTA TIESITKÖ, ETTÄ TARVAALA ON MAAKUNNALLISESTI ARVOKASTA MAISEMA- ALUETTA. TARVAALASSA ON MYÖS VALTAKUNNALLISESTI ARVOKASTA RAKENNUSPERINNETTÄ. NO NIIN, ASIAAN! eli hieman taustaa Sotilasvirkata-losta
Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin. Kalhonkylä, Hartola. Kyläajelu 13.6.2013. Auli hirvonen
KYLÄKÄVELYRAPORTTI 2013 Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin Kalhonkylä, Hartola Kyläajelu 13.6.2013 Auli hirvonen Kalhon kyläajelu toteutettiin 13.6.2013. Ajelulle oli ennakkoilmoittautuminen. Mukaan mahtui
Sotkamon Naapurinvaaran alueen vieraslajien kartoitus ja torjuntasuunnitelma Vaarantien yläpuolinen osa
Mariko Lindgren ProAgria Kainuu ry / MKN Maisemapalvelut Sotkamon Naapurinvaaran alueen vieraslajien kartoitus ja torjuntasuunnitelma Vaarantien yläpuolinen osa Taustaa Vieraskasvilajit aiheuttavat levitessään
Sarvijoki. eteläpohjalainen kylä, piha, talo. Puustudio, Puu-Info / Oulun yliopisto, arkkitehtuurin osasato Seinäjoki 4.5.2011 Riitta Mikkola
Sarvijoki eteläpohjalainen kylä, piha, talo Puustudio, Puu-Info / Oulun yliopisto, arkkitehtuurin osasato Seinäjoki 4.5.2011 Riitta Mikkola Sarvijoen sijainti Sarvijoki Etelä-Pohjanmaa Kyläkuva ja kylän
1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta
304 Maakirjakartat 1800-luvun pitäjänkartat Karttaa ei ole saatavilla 0 0,5 1 km 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 0 0,5 1 km 0 0,5 1 km 305 Virrat Kihniö Mänttä-Vilppula Parkano Ruovesi Ikaalinen
Miten tunnistaa maisemallisesti tärkeät alueet talousmetsissä?
Miten tunnistaa maisemallisesti tärkeät alueet talousmetsissä? Luontomatkailun ja virkistyksen tutkimuspäivä 22.10.2010 Rovaniemi Ron Store ja Eeva Karjalainen Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet
AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOI- MAOSAYLEISKAAVA, PORI MAISEMAN YHTEISVAIKUTUSTEN ARVIOINNIN TÄYDENNYS
Vastaanottaja Satawind Oy A. Ahlström Kiinteistöt Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 21.3.2016 Viite 1510006584 AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOI- MAOSAYLEISKAAVA, PORI MAISEMAN YHTEISVAIKUTUSTEN ARVIOINNIN
RÖÖLÄN TAAJAMAOSAYLEISKAAVA LIITE 4
RÖÖLÄN TAAJAMAOSAYLEISKAAVA LIITE 4 OHJEITA RAKENTAMISEEN JA MAISEMANHOITOON KYLÄALUEELLA Röölän taajamaosayleiskaavan alueella tulee noudattaa Rymättylän kunnan rakennusjärjestystä ellei osayleiskaavassa
KESKUSTIEN ITÄPUOLISEN ALUEEN LUONTOSELVITYS
Tilaaja Oriveden kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 21.8.2018 ORIVESI KESKUSTIEN ITÄPUOLISEN ALUEEN LUONTOSELVITYS ORIVESI KESKUSTIEN ITÄPUOLISEN ALUEEN LUONTOSELVITYS Tarkastus Päivämäärä Laatija
Teppo Häyhä Nina Hagner-Wahlsten Sirkka-Liisa Helminen Rauno Yrjölä Tmi Teppo Häyhä
HONGISTON ASEMAKAAVA- ALUEEN MAISEMA- JA LUONTOSELVITYS 2007 Teppo Häyhä Nina Hagner-Wahlsten Sirkka-Liisa Helminen Rauno Yrjölä Tmi Teppo Häyhä SISÄLLYSLUETTELO 1. MAISEMASELVITYS...3 1.1. Tutkimusmenetelmä...3
Poikkeuslupa neljän haitallisen vieraslajin pitämiseksi tutkimustarkoituksessa
Päätös 1 (4) ESAVI/19674/04.10.12/2019 Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat 17.6.2019 [Valitse yksikkö] Simo Laine Turun Yliopisto/ Biodiversiteetti/ Kasvitieteellinen puutarha Ruissalon puistotie 215 20100
METSO -KOHTEEN KUVAUS, PUUSTOTIEDOT JA VALOKUVAT. Joenmäki, 700 474-1-4
METSO -KOHTEEN KUVAUS, PUUSTOTIEDOT JA VALOKUVAT Joenmäki, 700 474-1-4 Sivu 2/21 METSO -kohteen kasvupaikka- ja puustotiedot Suojelurajauksen metsäalue voidaan jakaa kolmeen pääkuvioon 63, 57 ja 55. Kuvio
Liite 9 kohtaiset suunnitelmataulukot 1/3 kuvioiden perustiedot 1/10 1 0,0563 2 04 1 32 20 29 91 Omakotitalotonttien välinen lähimetsä. Komea vanha männikkö, alla kuusikko 2 0,0356 3 04 1 26 20 25 114
Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m
Spittelhof Estate Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor Spittelhof Estate on Peter Zumthorin suunnittelema maaston mukaan porrastuva kolmen eri rakennuksen muodostama kokonaisuus Biel-Benkenissä, Sveitsissä.
KIVIMÄENPUISTON ALPPIRUUSUTARHA
KIVIMÄENPUISTON ALPPIRUUSUTARHA Tervetuloa vuonna 2000 2001 Kivimäenpuistoon rakennettuun Alppiruusutarhaan. Alppiruusutarhan tarkoituksena on esitellä kotimaisia rhododendronlajikkeita. Kanervakasviheimon
401 Avoin alue, helppokulkuinen 402 Puoliavoin alue, helppokulkuinen
Kasvillisuus Kasvillisuuden kuvaaminen on tärkeätä, koska se vaikuttaa suunnistajan kulkunopeuteen ja kartanlukuun. Kulkukelpoisuus riippuu metsän rakenteesta (puulaji ja tiheys) sekä maapohjan laadusta
TUUSJÄRVI-HIIDENLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA
TUUSJÄRVI-HIIDENLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Varpu Mikola 2009 Sisältö Maisemanhoidon tavoitteet 3 Maisemanhoidon painopisteet 4 Maisemanhoitotoimenpiteet 8 Viljelymaisema
Kohti riistarikkaita reunoja - vaihettumisvyöhykkeiden hoito
Kohti riistarikkaita reunoja - vaihettumisvyöhykkeiden hoito Piirroakuvat: Jari Kostet ja Tom Björklund. Valokuvat: Sami Tossavainen Vaihettumisvyöhykkeet Tarkoitetaan kahden erilaisen ekosysteemin reuna-
OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri
OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS 2016 Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri 2 OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE
Maiseman arvot ja suositukset maankäytölle
FCG Finnish Consulting Group Oy LAUKON KARTANOALUEEN RANTA-ASEMAKAAVA Maiseman arvot ja suositukset maankäytölle -P15872 LUONNOS 21.11.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Maiseman arvot ja suositukset
HOITOSUUNNITELMA: MAATALOUSLUONNON MONIMUOTOISUUDEN JA MAISEMAN HOITO
1 HOITOSUUNNITELMA: MAATALOUSLUONNON MONIMUOTOISUUDEN JA MAISEMAN HOITO TÄMÄ MALLIPOHJA ON TEHTY AVUKSI HOITOSUUNNITELMAN TEKEMISEEN. MALLIPOHJAAN ON TUOTU ESIIN NIITÄ ASIOITA, MITÄ HOITOSUUNNITELMAN ON
LAPPEENRANNAN VIERASLAJIOHJELMA 2019
LAPPEENRANNAN VIERASLAJIOHJELMA 2019 Lupalautakunta 12.3.2019 2 (10) Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...3 2. VIERASLAJITYÖRYHMÄ...3 3. PITKÄJÄNTEISTÄ JA SUUNNITELMALLISTA TORJUNTAA...3 4. HALLINTAMENETELMÄT
Metsähallituksen kokemuksia erityishakkuista
Metsähallituksen kokemuksia erityishakkuista Metla/Tikkurila 22.3.2013 Niklas Björkqvist Hakkuutavan valinta Tavanomaiset monikäyttömetsät Yleensä tavanomainen uudistushakkuu, selkeä uudistamisvaihe Erityiskohteet,
Espoon omistukseen siirtyneelle, 7,49 hehtaarin kokoiselle alueelle, seitsemän (7) hakkuukuvion metsänhakkuut seuraavasti:
ESPOON KAUPUNGIN KAUPUNKITEKNIIKAN KESKUKSEN luonnonhoito on hakenut maisematyölupaa (2017-1306) Leppävaaraan Sotatuomarin- ja Kenttäpäällikönpuistojen (51 P 57, 51 P 77 ja 51 E 17) metsänhakkuisiin Mestarintien
HAUKIPUTAAN KUNTA JOKIKYLÄN YLEISKAAVA MAISEMASELVITYS
HAUKIPUTAAN KUNTA JOKIKYLÄN YLEISKAAVA MAISEMASELVITYS 18.11.011 YLEISTÄ Kuva 1. Kaava-alue ilmakuvassa. Ilmakuvaan on yhdistetty maastomalli maaston korostamiseksi. Jokikylän yleiskaavan kaava-alue on
Kylämaisemakävely
Kylämaisemakävely 5.9.2018 Joensuu, Heinävaara Raportti Päivi Jokinen, ProAgria Pohjois-Karjala ry, maa- ja kotitalousnaiset ALKUSANAT Kylämaisemakävelyllä pohditaan kyläläisten kanssa yhdessä, mikä on
MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; TAPIOLAN LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA
KIRJE 1 (5) Tiina Peippo Kaupunkitekniikan keskus Luonnonhoitoyksikkö tiina.t.peippo@espoo.fi.fi MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; TAPIOLAN LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA
TYÖLÄJÄRVEN SORAKUOPPA MAISEMOINTISUUNNITELMA
TYÖLÄJÄRVEN SORAKUOPPA MAISEMOINTISUUNNITELMA 2015 TYÖLÄJÄRVEN SORAKUOPAN MAISEMOINTI Käytöstä poistetut soranottoalueet soveltuvat hyvin luonnon monimuotoisuuden kehittämiseen. Soranottoalueet sopivat
Maatalouden ympäristötuen erityistuen ja laidunpankin mahdollisuudet. Puustoisten perinneympäristöjen hoidossa
Maatalouden ympäristötuen erityistuen ja laidunpankin mahdollisuudet Puustoisten perinneympäristöjen hoidossa 1 Esityksen sisältö Maatalouden ympäristötuki - erityistukimuodot: perinnebiotooppien hoito,
N Ä K Y M Ä L I N J A T. Puutarha- ja puistoinventointi - Harvialan kartano - Näkymälinjat - Kesä 2007 - Sanni Aalto, 53755E
N Ä K Y M Ä L I N J A T Puutarha- ja puistoinventointi - Harvialan kartano - Näkymälinjat - Kesä 2007 - Sanni Aalto, 53755E Nykyiset näkymälinjat Nykyinen näkymälinja Näkymälinja tietä pitkin 21 3 16 2
Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin
Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin Markus Nissinen ympäristöasiantuntija MTK metsälinja Päättäjien Metsäakatemia, maastojakso 11.-13.5.2016 Sisältö Arvokkaat metsän rakennepiirteet Metsänhoitosuositukset
As Oy Pirkkalan Loukonsäpin tontin liito-oravaselvitys
As Oy Pirkkalan Loukonsäpin tontin liito-oravaselvitys Pirkkala Heikki Holmén 23.3.2017 23.3.2017 1 (7) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 2.1 Lähtöaineisto ja aiemmat selvitykset...
Lillhemt Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Liite 13: Kuvioluettelo
Lillhemt Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2014 2024 Liite 13: Kuioluettelo 05.12.2014 Siu 1 ESPOO / Alue 1 / Metsäsuunnitelma 34 / Lillhemt / Palsta 1 / Lohko 34 Kuio Kuioluettelo Kasupaikka ja kehitysluokka
Mielakan metsäilta
Mielakan metsäilta 19.4.2017 26.6.2017 Kouvolan kaupunki Kodikas Kiehtova Kehittyvä Kysely auki 30.4.2017 saakka osoitteessa www.kouvola.fi/taajamametsat 26.6.2017 Sanna Laukkanen 2 26.6.2017 Sanna Laukkanen
AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI MAISEMASUUNNITELMA
M A I S E M A - A R K K I T E H D I T B Y M A N & R U O K O N E N O Y Mannerheimintie 81 00270 Helsinki puhelin 09-857 1761 telefax 09-857 1776 byman.ruokonen@ maisema-arkkitehdit.fi AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI
Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee
25.05.2016 Luontoselvitys, Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee kiinteistön 635 432-3-108 Kalliomäki muinaisjäännösinventointi