Potilasopas vuotiaalle halkion luunsiirtoleikkaukseen valmistautuvalle lapselle

Transkriptio

1 Potilasopas vuotiaalle halkion luunsiirtoleikkaukseen valmistautuvalle lapselle Myyryläinen, Riikka Pajakari, Nina 2014 Tikkurila

2 Laurea-ammattikorkeakoulu Tikkurila Potilasopas 9-11 vuotiaalle halkion luunsiirtoleikkaukseen valmistautuvalle lapselle Myyryläinen Riikka Pajakari Nina Hoitotyön koulutusohjelma Opinnäytetyö Helmikuu, 2014

3 Laurea-ammattikorkeakoulu Laurea Hoitotyön koulutusohjelma Tiivistelmä Myyryläinen Riikka, Pajakari Nina Potilasopas vuotiaalle halkion luunsiirtoleikkaukseen valmistautuvalle lapselle Vuosi 2014 Sivumäärä 53 Opinnäytetyö on osa Laurea-ammattikorkeakoulun ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin operatiivisen tulosyksikön Töölön sairaalan kliinistä hoitotyön kehittämishanketta vuosina Opinnäytetyö perustuu Learning by Developing toimintamalliin, joka tarkoittaa kehittämispohjaista oppimista. Opinnäytetyön hankeympäristönä oli Töölön sairaalan Huulisuulakihalkiokeskus eli HUSUKE. Opinnäytetyö tuotettiin Huuli- ja suulakihalkiokeskuksen kokeman tarpeen pohjalta. Opinnäytetyön tarkoituksena oli luoda yhtenäiset potilasohjauskäytänteet 9-11 vuotiaille luunsiirtoleikkaukseen tuleville lapsille ja kehittää potilasohjausta HUSUKE:ssa. Tavoitteena opinnäytetyössä oli edistää potilaiden tasavertaista ohjausta, tukea ja tiedonsaantia luunsiirtoleikkauksesta, tuottaa lapsipotilaalle suunnattu potilasopas sekä auttaa lasta leikkaukseen valmistautumisessa. Luunsiirtoleikkauksella korjataan huuli-ienhalkioita ja huuli-ien-suulakihalkioita. Leikkauksessa siirretään luuta muualta kehosta hammaskaaren halkiokohtaan, jotta halkiokohdan puuttuva kulmahammas pääsee puhkeamaan normaalisti ja koko yläleuka tukevoituu. Leikkaus tehdään yläleuan pysyvien etuhampaiden puhjettua, mutta ennen halkionpuoleisen kulmahampaan puhkeamista, jolloin lapsi on vuotias. Potilasopas on tarkoitettu leikkaukseen valmistautuvalle lapselle ja sisältää tietoa halkiosta ja leikkauksesta sekä leikkaukseen oleellisesti liittyvistä asioista. Potilasopas tuotettiin yhteistyössä HUSUKE:n moniammatillisen hoitotiimin kanssa. Potilasoppaan tieto perustuu opinnäytetyön teoriaosuudessa kuvattuun tutkittuun tietoon ja HUSUKE:n omiin hoitokäytänteisiin. Asiasanat huuli- ja suulakihalkiot, kouluikäiset lapset, luunsiirtoleikkaus, potilasopas.

4 Laurea University of Applied Sciences Tikkurila Degree Programme in Nursing Abstract Myyryläinen Riikka, Pajakari Nina Patient instruction for the 9-11 years old children getting prepared to a bone graft surgery Year 2014 Pages 53 This thesis is part of the clinical development project of Laurea University of Applied Sciences and the operative profit unit of the Helsinki and Uusimaa Hospital Districts Töölö hospital in The thesis was based on the Learning by Development (LbD) method. The thesis was made for the Cleft Center (HUSUKE) in Töölö hospital. The thesis was produced beacause of the requirement of the Cleft Center. The purpose of the thesis was to create integrated practises of patient guidance for 9-11 years old children coming to a bone graft surgery in HUSUKE. The aim of the thesis was to develop patients equal guidance, support and knowledge of the bone graft. The aim was also to produce a patient instruction for children and to help the children to prepare themselves for the surgery. The bone grafting is a part of the treatment of cleft lips and cleft palates. In the surgery bone is grafted from other parts of the body into the cleft. Subsequent to the surgery the missing canine tooth of the cleft can be broken out and the whole upper jaw becomes solid. The surgery is done after stabile incisors have broken out but before the cleft side canine tooth breaks out. At that time the children are 9-11 years old. The patient instruction is aimed at children getting prepared to the surgery. It contains information about clefts, the surgery and things essentially related to the surgery. The patient instruction was produced in co-operation with the multiprofessional caring team based on the theoretical context of the thesis and HUSUKE s own institutions. Keywords cleft lip and palate, school-age children, a bone graft surgery and a patient instruction.

5 Sisällys 1 Johdanto Huuli- ja suulakihalkiot Halkioiden synty ja syyt Huulen, suulaen ja nenän anatomia Halkiolapsen hoitopolku Huuli- suulakihalkiokeskuksessa vuotiaan lapsen kasvu ja kehitys Fyysinen kehitys Kognitiivinen ja psykososiaalinen kehitys Hampaiden kehitys ja purenta Luunsiirtoleikkaus Potilaan hoito ennen leikkausta Hoitojakso sairaalassa Toipuminen kotona leikkauksen jälkeen Potilaan kirjallinen ohjaus Kirjallisen potilasoppaan laadinta Kouluikäisen lapsen ohjauksen erityispiirteitä Opinnäytetyön tarkoitus ja tavoitteet Opinnäytetyön hankeympäristö ja organisaatio Hankeympäristön esittely Aineiston keruu- ja analysointimenetelmät Aikataulu Opinnäytetyön arviointi ja pohdinta Lähteet Kuvat Taulukot Kaaviot Liitteet... 43

6 1 Johdanto Opinnäytetyön aiheena on potilasopas 9-11 vuotiaalle halkion luunsiirtoleikkaukseen valmistautuvalle lapselle. Opinnäytetyö on osa Laurea-ammattikorkeakoulun ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) operatiivisen tulosyksikön Töölön sairaalan kliinistä hoitotyön kehittämishanketta vuosina Opinnäytetyö toteutetaan parityönä yhteistyössä Huuli-suulakihalkiokeskuksen eli HUSUKE:n kanssa. Opinnäytetyön aihe on lähtöisin HUSUKE:n tarpeista; vastaavanlaista potilasopasta ei vielä ole. Opinnäytetyön tarkoituksena on luoda yhtenäiset potilasohjauskäytänteet 9-11 vuotiaille luunsiirtoleikkaukseen tuleville lapsille ja kehittää potilasohjausta HUSUKE:ssa. Tavoitteina opinnäytetyössä on edistää potilaiden tasavertaista ohjausta, tukea ja tiedonsaantia luunsiirtoleikkauksesta, tuottaa lapsipotilaalle suunnattu potilasopas sekä auttaa lasta leikkaukseen valmistautumisessa. Potilasopas annetaan lapselle HUSUKE:n poliklinikalla kuukautta tai kahta ennen leikkausta. Lapsella on aikaa perehtyä oppaan sisältöön ja sen pohjalta valmistautua tulevaan leikkaukseen ja sairaalahoitoon. Oppaan tavoitteiden täyttyessä myös vanhempien rooli lapsen tukijana ja ohjaajana helpottuu; lapsi pystyy lukemaan opasta omatoimisesti eikä siten ole kotona pelkästään vanhempien antaman tiedon ja ohjauksen varassa. Opinnäytetyössä haetaan vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Mitä tietoa ja minkälaista ohjausta ja tukea halkion luunsiirtoleikkaukseen tuleva 9-11-vuotias lapsi tarvitsee? Minkälainen on hyvä potilasopas kouluikäiselle potilaalle? 2 Huuli- ja suulakihalkiot Huuli- ja suulakihalkiot ovat yleisimpiä kasvojen synnynnäisiä epämuodostumia Suomessa; niiden esiintyvyys on 1/450. Vuosina halkiolapsia syntyi Suomessa vuosittain keskimäärin 139. (Ritvanen & Sirkiä 2013: 12.) Halkiotyypeistä yleisimpiä Suomessa ovat suulakihalkiot (noin 60 prosenttia) (Rautio 2013). Halkiot voidaan jakaa kahteen pääryhmään: huulihalkioihin, joihin voi liittyä myös suulakihalkio ja suulakihalkioihin. Halkiot ovat joko toispuolisia tai molemminpuolisia. Toispuolisista halkioista noin 60 prosenttia esiintyy vasemmanpuolisina halkioina. Edellä mainittujen halkiomuotojen lisäksi on myös niin kutsuttuja sekamuotoisia halkioita, joissa sekoittuu kaksi eri halkiomuotoa. (Hukki & Rautio 1998: )

7 7 2.1 Halkioiden synty ja syyt Ylähuulen avoimet saumakohdat yhdistyvät normaalisti kahdeksanteen raskausviikkoon mennessä ja suulaen saumat yhdeksänteen raskausviikkoon mennessä. 12 raskausviikkoon mennessä suulaki on kehittynyt. (Saarinen 1998: 33.) Halkio syntyy, kun erinäiset tekijät estävät normaalin huulen tai suulaen osien yhteenliittymisen sikiökauden aikana (Rautio 2013). Halkiokohdan lihakset eivät kasva yhteen sikiökauden aikana, vaan kiinnittyvät halkiokohdan läheisyyteen ja siten lihasten toiminta jää puutteelliseksi. Eri halkiotyypeille ominaiset muutokset pehmytkudoksissa ja luustossa syntyvät, kun halkiokohdan lihasten jännitys suuntautuu virheellisesti laajentaen halkiota. (Saarinen 1998: ) Halkio on usein osa oireyhtymää, joita ovat esimerkiksi CATCH -oireyhtymä, hemifasiaalinen mikrosomia, Fetaalialkoholioireyhtymä, van der Wouden oireyhtymä sekä Sticklerin oireyhtymä. (Lindqvist ym. 2008: 839.) Oireyhtymät aiheuttavat poikkeavuuksia myös muualle kehoon. Poikkeavuuksia on usein luustossa, raajoissa, sydämessä tai keskushermostossa (Rautio ym. 2010). Pelkkään halkioepämuodostumaan ei liity älyllistä vajavuutta (Lindqvist ym. 2008: 839). Halkion synty on monien eri tekijöiden summa, joista osa on vielä tuntemattomia ja yleensä halkion syy onkin tuntematon (Rautio ym. 2010; Rautio 2013). Osittain tuntemattomat geenit ovat tärkein halkion syntyyn vaikuttava tekijä, mutta myös ulkoisilla tekijöillä on vaikutusta. Merkittävin halkion syntyyn vaikuttava tekijä on lähisukulainen, jolla on todettu halkio. (Fischer & Viisanen 2004: 5.) Ulkoisia tekijöitä tiedetään olevan tietyt epilepsialääkkeet sekä äidin alkoholinkäyttö ja tupakointi (Rautio ym. 2010). Ulkoisten tekijöiden on kuitenkin vaikutettava ennen yhdeksännettä raskausviikkoa, jotta ne vaikuttavat positiivisesti halkion syntyyn, sillä silloin tapahtuu sikiön suulaen osien yhteenliittyminen (Kere 1998: 28). Suulakihalkioiden yleisyyden syyksi arvellaan tuntemattomia perintötekijöitä (HUSUKE 2013; Rautio 2010). Suulakihalkioita esiintyy enemmän tytöillä, kun taas huuli-suulakihalkioita pojilla (Rautio ym. 2010). Tytöillä suulaen on arveltu sulkeutuvan hieman myöhemmin kuin pojilla, jonka uskotaan olevan syy suulakihalkioiden suurempaan esiintyvyyteen tytöillä (Ritvanen 1998: 45 46). Halkion periytymisriski vanhemmalta lapselle tai halkiolapsen sisaruksille on keskimäärin noin neljä prosenttia: suulakihalkiossa kaksi prosenttia ja huuli- tai huulisuulakihalkiossa neljä prosenttia. Periytymisriski kasvaa, mikäli useammalla kuin yhdellä perheenjäsenellä on halkio. (Rautio ym. 2010; Kere 1998: 28.)

8 8 2.2 Huulen, suulaen ja nenän anatomia Yläleuan ja suulaen muodostavat kolme erillistä osaa: kaksi suulaen puoliskoa ja pieni etummainen osa, jotka yhdistyvät toisiinsa kuudennen ja yhdeksännen raskausviikon välillä (Saarinen 1998: 33). Kolmion mallinen etukappale käsittää ylähuulen keskiosan sekä suulaen ja hammaskaaren etuosan ja sitä kutsutaan premaksillaksi. Loppuosa suulaesta ja hammaskaaresta muodostuu kahdesta eri puoliskosta. Molemmat suulaen puoliskot yhdistyvät premaksillaan ja nenän väliseinän alaosaan. Suulaen puoliskojen ja premaksillan yhdistymiskohtaa kutsutaan foramen incisivumiksi. (Fischer & Viisanen 2004: 5; Saarinen 1998: 33.) Kuva 1: Suun anatomia. Tekijä Jorma Pajakari

9 9 Kuva 2: Suulaen anatomia. Tekijät Nina Pajakari ja Riikka Myyryläinen Ala- ja ylähuuli muodostuu rengasmaisesta lihaksesta. Suupieliin kiinnittyvät kasvolihakset yhdessä rengaslihaksen kanssa aikaansaavat ilmeet sekä suun ja huulten liikkeet. Nenän väliseinän alapuolella on kuoppa, jota kutsutaan filtrumiksi. Filtrumin harjanteet liittyvät yläleuan keskikappaleeseen. Huulihalkio muodostuu filtrumin ja yläleuan keskikappaleen liittymiskohtaan. (Saarinen 1998: 34.) Kuva 3: Huulten lihaksisto. Tekijä Jorma Pajakari Nenän ja sierainten kärki muodostuu kaarevasta nenärustosta. Sierainten väliseinä eli columella on nenän väliseinän pehmeä, ulkoinen osa. Nenänselkää sekä yhdessä nenän kärjen rustojen kanssa myös nenän kärkeä kannattelee septum eli nenän rustoinen väliseinä. (Saarinen 1998: )

10 10 Kuva 4: Nenän anatomia. Tekijä Jorma Pajakari 2.3 Halkiolapsen hoitopolku Huuli- suulakihalkiokeskuksessa Huulihalkio todetaan usein alkuraskauden ultraäänitutkimuksessa neuvolassa sattumalöydöksenä ja poikkeavuus voidaan varmistaa vielä tarkennetussa ultraäänitutkimuksessa. Suulaen halkiota ultraäänitutkimuksella ei useimmiten voida kuitenkaan todeta. (Lindqvist ym. 2008: 839.) Vanhemmat ohjataan keskustelemaan lastenlääkärin ja perinnöllisyyslääkärin kanssa lapsen syntymän jälkeisestä hoidosta ja halkion korjauksesta. Halkiolla ei ole vaikutusta loppuraskauden seurantaan tai synnytystapaan. (Ämmälä 1998: ) Lapsen synnyttyä synnytyssairaalasta tehdään lähete HUSUKE:n, josta ollaan puhelimitse yhteydessä vastasyntyneen vanhempiin ja aloitetaan halkion kokonaisvaltainen hoitoprosessi. Lapsen kokonaisvaltaiseen hoitotiimiin HUSUKE:ssa kuuluvat hoitohenkilökunta, plastiikkakirurgi, oikomishoidon erikoishammaslääkäri, suuhygienisti, proteetikko, korvalääkäri, puheterapeutti ja tarvittaessa myös leukakirurgi. Ensikäynti HUSUKE:ssa tapahtuu lapsen ollessa noin kahden viikon ikäinen. Silloin perhe tutustuu osastoon, tapaa sairaanhoitajan, korvalääkärin ja plastiikkakirurgin ja saa tietoa sisältävän ensikansion. (HUSUKE 2012.) Huulihalkion korjausleikkaus eli huuliplastia tehdään lapsen ollessa kolmen tai neljän kuukauden ikäinen riippuen lapsen yleisestä terveydentilasta ja painosta (HUSUKE 2012; Hukki & Rautio 1998: 91). Suulakihalkion korjausleikkaus eli suulakiplastia tehdään lapsen ollessa 9 tai 10 kuukauden ikäinen riippuen lapsen yleisestä terveydentilasta. Leikkauksen tavoitteena on halkion anatominen sulku ja puheen normaalin kehityksen kannalta tärkeän pehmeän suulaen rakenteiden korjaaminen. (Fischer & Viisanen 2004.) Leikkausta voidaan siirtää myöhemmäksi, mikäli lapsella on olemassa riski pienileukaisuudesta johtuviin hengitysvaikeuksiin (HUSUKE 2012; Hukki & Rautio 1998: 102). Vuoden iässä lapsen normaali suulaen, huulen ja nenän toiminta on yleensä saavutettu ja ulkonäkö korjattu niin hyväksi kuin mahdollista. Tässä vaiheessa hoitotiimiin liittyy myös puheterapeutti. (Hukki & Rautio 1998: 89.) Kolmen vuoden ikäise-

11 11 nä on määräaikaistarkastus HUSUKE:ssa. Käynnin ensisijaisena tarkoituksena on halkion vaikutusten seuranta puheen kehittymiseen. Silloin myös maitohampaat ovat jo puhjenneet ja oikomishoidon erikoishammaslääkäri liittyy moniammatilliseen hoitotiimiin. (HUSUKE 2012; HU- SUKE 2014; Heliövaara 1998: 138.) Mikäli lapsen puhe on honottavaa ja epäselvää, tehdään tarvittaessa puhetta parantava kirurginen toimenpide neljän ja 10 ikävuoden välillä (HUSUKE 2012). Puhetta voidaan parantaa puheenparannusleikkauksella tai poistamalla puhehäiriöitä aiheuttavat nielu- tai kitarisat. Tässä vaiheessa voidaan tarvittaessa tehdä myös fistelin sulku. (Fischer & Viisanen 2004.) Velofaryngeoplastiassa korjataan nenänielun rakennetta puheelle edullisemmaksi. Sekä fistelin sulun että velofaryngeoplastian myötä ilmavirta pääsee kulkemaan puhuessa normaalisti suun kautta karkaamatta nenään. (Seattle Children s Hospital, Research and Foundation 2013; HU- SUKE 2012; Rautio ym. 1998: 125.) 6 vuoden iässä on määräaikaistarkastus ja silloin myös tehdään tarvittaessa huulen tai nenän tai molempien korjausleikkaus (Hurmerinta 2013). Kahdeksan vuoden iässä on seuraava määräaikaistarkastus, jolloin kirurgi ja oikomishoidon erikoishammaslääkäri selvittävät hampaiston kehitysvaiheen kliinisen tutkimuksen ja röntgenkuvien avulla ja tekevät tutkimusten perusteella päätöksen luunsiirtoleikkauksen ajankohtaisuudesta ja oikomishoidon aloituksesta (HUSUKE 2012; Hurmerinta 2013). Luunsiirtoleikkaus tehdään lapsen ollessa 9 ja 11 ikävuoden välillä riippuen hampaiston kehitysvaiheesta. Samalla tehdään myös tarvittaessa huulen tai nenän korjausleikkaus tai fistelin sulku. (HUSUKE 2012; Rautio & Heliövaara 1998: 151; Hurmerinta 2013.) 10, 12, 14 ja 16 vuoden ikäisenä on määräaikaistarkastus, jolloin lapsen tapaavat plastiikkakirurgi, puheterapeutti ja oikomishoidon erikoishammaslääkäri (HUSUKE 2012). 18 vuoden ikäisenä leukojen kasvun päätyttyä on vielä määräaikaistarkastus plastiikka- tai leukakirugin ja oikomishoidon erikoishammaslääkärin vastaanotolla. Tuolloin tehdään vielä tarvittava lopullinen ulkonäön korjausleikkaus, jolla tarkoitetaan yleensä yläleuan siirto- ja nenän korjausleikkausta kasvuhäiriön vuoksi. (HUSUKE 2012; Hurmerinta 2013; Heliövaara 1998: 145.)

12 12 Lapsen ikä Hoitotapahtuma Vastasyntynyt Lähete HUSUKE:n 2 viikkoa Ensikäynti HUSUKE:n vuodeosastolla 3-4 kuukautta Huulihalkion sulkuleikkaus 9-10 kuukautta Suulakihalkion sulkuleikkaus 3 vuotta Määräaikaistarkastus 4-10 vuotta Puheenparannusleikkaus tarvittaessa 6 ja 8 vuotta Määräaikaistarkastus 9-11 vuotta Luunsiirtoleikkaus + jälkitarkastus puolen vuoden kuluttua leikkauksesta 10, 12 ja 14 vuotta Määräaikaistarkastus 16 ja 18 vuotta Määräaikaistarkastus ja tarvittaessa lopullinen ulkonäön korjausleikkaus Taulukko 1: Halkiolapsen hoitopolku HUSUKE:ssa vuotiaan lapsen kasvu ja kehitys vuotias lapsi on kouluikäinen. Tässä iässä lapselle on tyypillistä aktiivisuus, liikunnallisuus ja suuri tarve oppia uutta. (Ivanoff, Risku, Kitinoja, Vuori & Palo 2001: 68) Ajattelu muuttuu moniulotteisemmaksi, itsetunto kehittyy pikkuhiljaa ja lapsi alkaa itsenäistyä. Kaverisuhteet ovat tärkeässä asemassa lapsen elämässä, mutta lapsi tarvitsee kuitenkin vielä paljon vanhempia. (Mannerheimin lastensuojeluliitto 2013.) Kasvun ja kehityksen kannalta uni, monipuolinen ravinto, fyysiset aktiviteetit ja sosiaaliset suhteet ovat avainasemassa (MLL 2013).

13 Fyysinen kehitys Lapsen fyysinen kasvu on tasaista ja hidasta: pituus lisääntyy noin viisi senttimetriä ja paino noin kaksi ja puoli kiloa vuodessa. Toisaalta joillakin lapsilla kasvupyrähdys voi alkaa jo 9 vuoden ikäisenä. (Aarnio, Autio & Hiltunen 2012: 80.) Pituuskasvun myötä lapsenpyöreys katoaa (Koistinen, Ruuskanen & Surakka 2004: 72; MLL 2013; Ivanoff ym. 2001: 68). Lapsi kehittyy fyysisesti vankkarakenteisemmaksi rasva- ja lihaskudoksen lisääntyessä pituuskasvua nopeammin (MLL 2013). Pään kasvu suhteessa muuhun vartaloon on vähäistä (Storvik-Sydänmaa, Talvensaari, Kaisvuo & Uotila 2012: 62). Leuat kasvavat ja pysyville hampaille muodostuu tilaa. Tytöillä murrosiän merkkejä voi alkaa näkyä jo varhain; jo 9 tai 10 vuoden ikäisellä voi ilmetä fyysisiä muutoksia, kuten häpykarvoituksen ja rintarauhasten kasvua ja kuukautiset voivat alkaa jo 10,5 vuoden iässä (MLL 2013). Kouluikäiselle lapselle ominaista on aktiivisuus, toiminnallisuus ja tarve purkaa energiaa liikkumalla (MLL 2013). Lapsi oppii uusia taitoja ja kehittyy motorisesti paljon. (Storvik- Sydänmaa ym. 2012: 62) Runsas liikunta edesauttaa luuston ja lihaksiston kehittymistä, jonka myötä yhä vaativammat ja monipuolisemmat fyysiset suoritukset onnistuvat. Kiinnostus liikuntaan sekä uusien taitojen oppimiskyky ovat kuitenkin yksilöllisiä. (MLL 2013.) Uusien taitojen oppimisella on positiivinen vaikutus paitsi motoriseen kehitykseen myös itsetunnon kehittymiseen; olisikin tärkeää löytää lapselle itselleen mieluinen liikuntamuoto, josta saa positiivisia kokemuksia (MLL 2013). Henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen, kuten suihkussa ja wc:ssä käynti sekä käsien ja hampaiden pesu onnistuvat 9-11-vuotiaalta koululaiselta jo melko itsenäisesti. Lapsi voi kuitenkin tarvita aikuisen muistutusta, kehotusta ja ohjausta esimerkiksi hiusten-, hampaiden- ja käsienpesuun. Normaalin kasvun ja kehityksen turvaamiseksi lapsen on syötävä terveellisesti ja monipuolisesti (Luukkainen 2010: 92). Kouluikäisten ravinnontarpeissa on yksilöllisiä eroja. Ravinnontarpeeseen vaikuttavat erityisesti lapsen kasvu, fyysinen aktiivisuus ja kehityksen nopeus vuotiaan suositellusta päivän kokonaisenergiamäärästä prosenttia tulisi olla proteiineja, prosenttia hiilihydraatteja ja prosenttia rasvoja. Proteiinien lisäksi erityisesti kalsiumin, d-vitamiinin ja raudan tarve on kasvuikäisellä lapsella suuri: kalsiumilla ja d- vitamiinilla on tärkeä tehtävä luuston kehityksessä ja elimistölle välttämättömiä aminohappoja sisältävät proteiinit ovat tärkeitä rakennusaineita. Raudan saanti puolestaan on jaksamisen kannalta tärkeää erityisesti tytöille, joiden kuukautiset ovat jo alkaneet. (Haglund, Huupponen, Ventola & Hakala-Lahtinen 2010: ; Luukkainen 2010: 97.) Säännölliset ruokailuajat ja monipuolinen kotiruoka antavat hyvät lähtökohdat tärkeiden ravintoaineiden saamiseksi.

14 14 Myös unella on merkittävä vaikutus kouluikäisen lapsen kasvuun ja kehitykseen. Uni vaikuttaa lapsen vireyteen, tunne-elämään, uuden oppimiskykyyn, muistiin, luovuuteen, päättelykykyyn sekä fyysiseen terveyteen ja kasvuun. (MLL 2013.) Unen tarve on yksilöllinen, mutta keskimäärin lapsen tulisi saada 9-10 tunnin yöunet (Aarnio ym. 2012: 80; Storvik-Sydänmaa ym. 2012: 67). Saadessaan tarpeeksi unta lapsi herää virkeänä, jaksaa hyvin koulupäivän ja harrastukset sekä voi yleisesti hyvin. Unen määrää tärkeämpi tekijä on kuitenkin unen laatu. Unen laatua edesauttavat muun muassa säännöllinen vuorokausirytmi, iltarutiinit, illan rauhoittaminen ennen nukkumaan menoa television katsomiselta, tietokoneen käytöltä ja peleiltä, makuuhuoneen sopiva lämpötila ja ilman raikkaus sekä kevyt mutta ravitseva iltapala. (MLL 2013.) 3.2 Kognitiivinen ja psykososiaalinen kehitys vuotiaalle kouluikäiselle tyypillistä on uteliaisuus ja oppimisen halu (Storvik-Sydänmaa ym. 2012: 63). Kouluiässä lapsi oppii paljon asioita lukemisesta, laskemisesta ja abstraktien asioiden hahmottamisesta teknisten laitteiden käyttöön ja yksinkertaisten ruokien valmistamiseen (Strovik-Sydänmaa ym. 2012: 63; Vilkko-Riihelä & Laine 2013: 92). Oppimishalua lisää lapsen kiinnostus jotakin tiettyä aihetta kohtaan. Lapsi oppii ratkomaan ongelmatilanteita onnistumisten ja erehdysten kautta. (Storvik-Sydänmaa ym. 2012: 63.) Kouluiässä keskittymiskyky paranee edistäen asioiden oppimista ja muistamista. Työmuistin kehittyessä asioiden kertaaminen ja harjoittelu helpottuvat. Kouluiässä lapsi oppii myös luomaan itselleen keinoja asioiden muistamiseksi. (Storvik-Sydänmaa ym. 2012: 63.) Lapsi pystyy myös muistelemaan mielessään tutun reitin, sekä hahmottamaan erilaisia paikkoja kartoista ja kuvista (Vilkko-Riihelä & Laine 2013: 93). Noin 10 vuoden iässä lapsen muisti toimii jo aikuisen muistin tapaan (Storvik-Sydänmaa ym. 2012: 63). Kouluiässä ajattelu kehittyy muistin kehittymisen ohella. Ikävuosia 7-12 sanotaan konkreettisten operaatioiden kaudeksi, jolloin looginen ajattelukyky alkaa kehittyä. Kouluikäinen hahmottaa aikaan ja paikkaan liittyviä asioita, sekä ymmärtää menneen ja tulevan ajan merkityksen nykyhetken lisäksi. (Vilkko-Riihelä & Laine 2013:93). Lapsi tietää mikä viikonpäivä ja kuukausi on sekä tuntee kellon (Storvik-Sydänmaa ym. 2012: 63). Lapsi oppii erottamaan oleelliset asiat ja tapahtumat epäoleellisista, fantasian ja todellisuuden sekä luokittelemaan ja vertailemaan asioita (Storvik-Sydänmaa ym. 2012: 63 64; Aarnio ym. 2012: 83). Lapsi kykenee myös tekemään useita asioita samanaikaisesti, kuten esimerkiksi leikkimään ja katsomaan televisiota (Vilkko-Riihelä & Laine 2013: 92). Lapsi kuitenkin tarvitsee vielä aikuisen apua median välittämien viestien tulkinnassa, kuten esimerkiksi televisio-ohjelman todenperäisyydessä tai järkyttävien uutisten syissä (Aarnio ym. 2012: 83). Tässä iässä lapsi voi ahdistua sellaisista asioista joihin hän ei pysty itse vaikuttamaan (MLL 2013).

15 15 Koulunkäynnin myötä kaverisuhteet tulevat lapselle yhä tärkeämmiksi, jolloin perheen rooli ainoana vaikutteiden antajana vähenee (Vilkko-Riihelä & Laine 2013: 100). Tyypillisesti tytöt viihtyvät pienissä ryhmissä tai pareittain poikien taas liikkuessa hieman suuremmissa porukoissa (Vilkko-Riihelä & Laine 2013: 101). Lapsen ollessa samanikäisten kanssa vuorovaikutuksessa persoonallisuuden kehitys, psyykkinen ja sosiaalinen kehitys sekä itsenäistyminen onnistuvat parhaiten; lapsi oppii kavereilta luottamusta, tapoja itsensä ja tunteidensa ilmaisuun sekä käyttäytymismalleja. On tärkeää, että lapsi voi tuntea kuuluvansa johonkin ryhmään ja samaistuvansa siihen kuuluviin kavereihin. Kouluiässä lapsi harrastaa paljon ja kokeilee erilaisia lajeja. (Storvik-Sydänmaa ym. 2012: ) Harrastusten myötä solmitaan usein uusia ystävyyssuhteita, ja tässä iässä ystävyys perustuukin lähinnä toimintaan (Vilkko-Riihelä & Laine 2013: 101). Kaveripiirin laajentuessa lapsen sosiaaliset suhteet monipuolistuvat (Storvik- Sydänmaa ym. 2012: 65) vuoden iässä lapsen yksilöllisyyden tunne vahvistuu ja lapsi oppii ilmaisemaan oikeutensa ja mielipiteensä. Tässä iässä lapsi oppii myös kritisoimaan muita, kuten esimerkiksi opettajaa sekä itseään. Itsekritiikki voi näkyä muun muassa oman vartalon kokemisena rumaksi tai epäluottamuksena omiin kykyihin oppia uusia asioita. (Dunderfelt 2011: 83; Vilkko-Riihelä & Laine 2013:100.) Lapsi tarvitseekin positiivista ja kannustavaa mutta kuitenkin realistista palautetta, jotta itsetunto voisi vahvistua. Terve itsetunto muodostuu lapselle kokemusten ja muiden antaman palautteen avulla. (Vilkko-Riihelä & Laine 2013: 100.) Vanhempien läheisyys, aika, hyväksyntä ja hoiva ovat kuitenkin edelleen tärkeitä lapselle (Dunderfelt 2011: 84; Aarnio ym. 2012: 89 90). Yhteiset hetket luovat lapselle turvallisuuden tunnetta ja vaikuttavat positiivisesti tasapainoisen tunne-elämän kehitykseen (Vilkko-Riihelä & Laine 2013: 100). Esimerkiksi leipominen tai pihatyöt yhdessä perheen kanssa antavat lapselle onnistumisen kokemuksia ja saavat lapsen tuntemaan itsensä tarpeelliseksi ja luotettavaksi (Dunderfelt 2011: 84). Kouluiässä myös lapsen käsitys sairaudesta ja hoidosta kehittyy; lapsi oppii ajattelemaan laajemmin ja antamaan sairaudelle monimutkaisempia selityksiä. Kahdeksanvuotias lapsi ymmärtää, että sairaus voi johtua esimerkiksi bakteereista, kun taas 11-vuotias ymmärtää sairauksien johtuvan erilaisista organismeista. (Hiitola 2000: 57.) Sairauden syiden lisäksi kouluikäinen lapsi ymmärtää myös sairaalahoidon perustelut (Ivanoff ym. 2001: 105). Kouluikäinen lapsi osaa myös kuvailla kipua ja paikallistaa kivun sijainnin. Kouluikäinen ymmärtää kivun syitä, seurauksia ja kivunhoidon vaikutuksia. Lapsi ymmärtää esimerkiksi epämiellyttävältä tuntuvan kylmäpakkauksen laskevan turvotusta ja helpottavan kipua, kun se selitetään lapselle kehitystason mukaisesti. (Salanterä, Hagelberg, Kauppila & Närhi 2006: ) Vaikka 9-11-vuotias on jo hieman itsenäistynyt ja ymmärtää sairauden ja hoidon syitä, tarvitsee lapsi kuitenkin

16 16 vielä vanhempien läsnäoloa, ohjausta, apua ja tukea sairastuessaan tai joutuessaan sairaalahoitoon. 3.3 Hampaiden kehitys ja purenta Noin kuuden vuoden iässä maitohampaat alkavat vaihtua pysyviin hampaisiin. Yhdeksän vuoden iässä hampaiston ensimmäinen vaihduntavaihe on ohi; pysyvät etuhampaat ja ensimmäiset poskihampaat ovat puhjenneet. Yhdeksännen ja kymmenennen ikävuoden välillä alkaa toinen vaihduntavaihe, jolloin toiset poskihampaat, väliposkihampaat ja kulmahampaat puhkeavat ja korvaavat loputkin maitohampaat. Tytöillä pysyvät hampaat puhkeavat keskimäärin puoli vuotta poikia aiemmin. Pysyviä hampaita on normaalisti yhteensä 32: kahdeksan etuhammasta, neljä kulmahammasta, kahdeksan väliposkihammasta ja 12 poskihammasta. (Heliövaara 1998: ; Svanberg 2002: 23.) Tavanomaisesta kehityksestä poiketen pysyvät hampaat puhkeavat halkiolapsilla yleensä noin puoli vuotta myöhemmin (Heliövaara 1998: 139; Kleemola-Kujala, Pirinen, Thesleff, Virolainen, Nyström, Hurmerinta, Arte, Kilpeläinen & Pirttiniemi 2008: 608; Heliövaara 2004: 477). Mikäli lapsella on huuli-ienhalkio tai täydellinen huuli-suulakihalkio, puhkeaa halkiokohdan pysyvä hammas vielä myöhemmin (Heliövaara 1998: 139). Halkiolapsen pysyvien hampaiden lukumäärässä, asennossa, muodossa ja rakenteessa voi esiintyä poikkeamia. Mitä laajempi halkio on, sitä yleisempää on pysyvien hampaiden puuttuminen, erityisesti halkiokohdassa. (Heliövaara 1998: 139; Kleemola-Kujala ym. 2008: 608; Heliövaara 2004: 477.) Hampaiden muodossa ja rakenteessa yleisiä poikkeamia ovat hampaiden pienikokoisuus ja epämuotoisuus, ruskeat laikut hammaskiilteessä ja hammaskiilteen epätasaisuus (Heliövaara 1998: 139). Purennalla tarkoitetaan ylä- ja alahammaskaaren välistä suhdetta. Hammaskaaret kasvavat 14 ikävuoteen saakka (Heliövaara 1998: 140; Kleemola-Kujala ym. 2008: 588). Optimaalisessa purennassa hampaita yhteen purtaessa ylähampaat jäävät alahampaiden etupuolelle. Purentavirheitä on erilaisia ja ne voivat haitata pureskelua, ulkonäköä ja puheen muodostusta. (Kleemola-Kujala ym. 2008: 588.) Purentavirheet voivat myös aiheuttaa hampaiden kiinnityskudosten tuhoa, lihas- ja nivelkipuja sekä leukojen epäsymmetrisyyttä (Heliövaara 1998: 140). Suulakihalkiopotilaiden ylähammaskaari on yleensä pieni ja v-kirjaimen muotoinen. Tästä johtuen hampaisto on ahdas ja purennassa on virheitä. (Heliövaara 2004: 478; Hukki, Ranta, & Pulkkinen 1996: 1473.)

17 17 4 Luunsiirtoleikkaus Luunsiirtoleikkauksella korjataan huuli-ienhalkioita ja huuli-ien-suulakihalkioita. Huuliienhalkio ilmenee joko toispuolisena tai molemminpuolisena ja ulottuu hammasharjanteelle saakka. Sekä toispuolisessa että molemminpuolisessa huuli-ienhalkiossa suulaki on ehjä, mutta hammaskaaren luurakenteessa on aina poikkeamia. Huuli- ja ienhalkio on joko osittainen tai täydellinen. Osittainen ienhalkio ilmenee pienenä rakona tai painaumana hammaskaaressa, kun taas täydellisessä ienhalkiossa hammaskaaret ovat kiertyneet ja halkiokohta on leveä. Ienhalkion ollessa täydellinen myös huulihalkio on usein täydellinen, jolloin nenän poikkeava muoto korostuu. Harvinaisessa, molemminpuolisessa huuli-ienhalkiossa, nenä on leveä ja litteä ja yläleuan etuosa on kiertynyt ylös ja eteen. (Hukki & Rautio 1998: ) Huuli- ja suulakihalkiot ovat joko toispuolisia tai molemminpuolisia. Toispuoliseen huuli- suulakihalkioon liittyy useimmiten myös ienhalkio. Kun huulen, suulaen ja ikenen yhdistävää kudossiltaa ei ole, on kyseessä täydellinen halkio. Yhdistävän kudossillan puuttuessa halkio on leveä, nenän väliseinä on selvästi kallistunut ja nenän epämuodostumat voidaan havaita korostuneempina. Kuten täydellisessä ienhalkiossa, myös tässä halkiotyypissä hammaskaaret ovat kiertyneet. (Hukki & Rautio 1998: 41.) Molemminpuolinen huuli-ien-suulakihalkio on pääsääntöisesti täydellinen. Yläleuan ja hammaskaaren keskiosa kasvavat ja kiertyvät eteen- ja ylöspäin. Tässä halkiotyypissä nenä on todella leveä ja litteä, nenänpielet ovat vetäytyneet sivuille taaksepäin ja sierainten väliseinä on melkein olematon ja näkyy selvästi vain suulaen puoliskojen välistä. (Hukki & Rautio 1998: 41.) Kuva 5: Luunsiirtoleikkauksella korjattavat halkiotyypit. Tekijä Jorma Pajakari

18 18 Huuli-suulakihalkiolla on vaikutusta lapsen ulkonäköön, kehitykseen, kasvuun ja puheeseen. Ennen luunsiirtoleikkausta hampaiston poikkeava ulkonäkö ja luunsiirtoleikkauksen jälkeen hetkellinen kasvojen ulkonäön poikkeavuus, turvotus ja mustelmaisuus, voivat vaikuttaa lapsen minäkuvaan negatiivisesti. (Kjäldman 1998: ) Hampaiden oikomishoidon ja luunsiirtoleikkauksen tavoitteena on kuitenkin fyysisen puolen lisäksi vaikuttaa positiivisesti myös lapsen psyykeeseen kohentamalla lapsen minäkuvaa ja itsetuntoa. Leikkauksen konkreettisena tarkoituksena on korjata halkiokohdan, nenänpohjan ja nenän siivekealueen luupuutos, sulkea suu- ja nenäontelon välinen yhteys ja luuduttaa yläleuan puoliskot toisiinsa (Heliövaara & Rautio 1998: ; Heliövaara, Rautio, Hurmerinta & Hukki 2004; Hurmerinta 2013). Tämä tapahtuu siirtämällä halkiokohtaan luuta muualta kehosta, yleensä suoliluun harjanteesta. Mikäli halkio on molemminpuolinen, tehdään lisäksi premaksillan luudutus yläleuan puoliskoihin. (Heliövaara & Rautio 1998: 151.) Luunsiirtoleikkaus tehdään pysyvien etuhampaiden puhjettua, mutta ennen halkion puoleisen kulmahampaan puhkeamista. Lapsi on tällöin 9-11 vuoden ikäinen. Leikkauksen ajankohta määräytyy röntgenkuvien avulla selvitetyn hampaistoiän mukaan. (Heliövaara & Rautio 1998: 151.) Kuva 6: Ylähammaskaaresta otettu röntgenkuva ennen leikkausta. Lähde HUSUKE Korjausleikkausten lukumäärän vähentämiseksi voidaan luunsiirron yhteydessä suorittaa myös nenän ja suun alueen toimenpiteitä, kuten esimerkiksi sulkea mahdollinen fisteli eli suun ja nenäontelon välinen jäännösaukko (Heliövaara & Rautio 1998: 152; Hurmerinta & Uusitalo 2011). Fistelin sulku estää ruoan ja juoman kulkeutumisen nenään sekä ilman karkaamisen nenän kautta ulos puhuessa (Heliövaara, Rautio, Hurmerinta & Hukki 2004). Samassa toimenpiteessä voidaan tarvittaessa myös poistaa puhkeamattomia, epämuodostuneita tai ylimääräisiä hampaita (Heliövaara ym. 2004).

19 19 Luusiirre luutuu osaksi yläleuan luuta muutamassa viikossa ja tukevoittaa halkiokohdan (Hukki, Ranta & Pulkkinen 1996). Luunsiirteen luutumisen myötä halkion puoleisen kulmahampaan puhkeaminen mahdollistuu ja se pääsee kasvamaan parempaan asentoon, koko yläleuka tukevoituu ja hampaistolle saadaan vankka luutuki (Heliövaara & Rautio 1998: 151; Hukki J. ym. 1996; Hurmerinta & Uusitalo 2011). Toisaalta puhjennut kulmahammas pitää luusiirrettä paikoillaan, jonka myötä leikkauksen jälkeen suoritetulla oikomishoidolla saavutetaan parempi lopputulos (Heliövaara & Rautio 1998: 151; Hurmerinta 2013). Leikkauksen myötä halkiokohdan hampaiden luutuki ehkäisee hampaiden ja tukikudosten menetystä; hampaita on helpompi hoitaa ja suuhygienia paranee (Heliövaara & Rautio 1998: 152). Myös nenän muoto ja ulkonäkö korjaantuvat kun nenänsiivekealueen luupuutos sekä lihaksisto huulen ja nenänpohjan alueella on korjattu. Kun kasvojen tukirakenteet on korjattu, pehmytkudosten symmetriset erot tasapainottuvat ja kasvojen hymylinjasta ja halkiokohdasta tulee kauniimpia. (Heliövaara ym ) Kuva 7: Ylähammaskaaresta otettu röntgenkuva leikkauksen jälkeen. Lähde HUSUKE 4.1 Potilaan hoito ennen leikkausta Leikkausta edeltävä hoito koostuu hampaiston oikomishoidosta, suunhoidosta ja lapsen valmistamisesta tulevaan leikkaukseen. Lapsen valmistamisella tässä yhteydessä tarkoitetaan suullista ja kirjallista ohjausta sekä henkistä tukemista. Lapsi suorittaa kotona suunhoitoa ennen leikkausta, joten lapsen ja vanhempien hyvällä ohjauksella on todella suuri merkitys kotihoidon ja koko leikkaushoidon onnistumisen kannalta. Vanhempien merkitys hoidon onnistumisen kannalta on suuri; lapsi tarvitsee kotona vanhempien tukea ja ohjausta suunhoidossa ja leikkaukseen valmistautumisessa henkisesti. Ennen leikkausta on poliklinikkakäynti, jolloin kirurgi, oikomishoidon erikoishammaslääkäri ja suuhygienisti tapaavat lapsen, suunnittelevat leikkausajankohdan ja ohjaavat leikkaukseen

20 20 valmistautumisessa. Lapsi laitetaan leikkausjonoon ja tarkka leikkausajankohta ilmoitetaan kirjeitse kotiin. Poliklinikkakäynnin yhteydessä lapsi voi halutessaan käydä myös tutustumassa vuodeosastoon, vaikka se onkin usein edellisiltä hoitojaksoilta lapselle tuttu. Leikkauksen ajankohta riippuu sen hetkisestä leikkausjonosta, mutta ajoittuu yleensä korkeintaan parin kuukauden päähän poliklinikkakäynnistä. (HUSUKE 2013.) Halkion kokonaisvaltaisen hoidon ja siihen kuuluvan luunsiirtoleikkauksen onnistumisen ja hyödyn kannalta oikomishoidolla eli purentavirheiden korjaamisella on merkittävä rooli (Heliövaara 1998: 142; Heliövaara ym. 2004: 477). Halkiolapsen oikomishoito on osa kokonaishoitosuunnitelmaa: sen ajoitus riippuu luunsiirtoleikkauksen ajankohdasta ja puheen parannushoidosta. Hoidon suunnitteluun vaikuttavat halkiotyypin ja sen laajuuden lisäksi halkiokohdan hampaisto ja yläleuan kasvu (Heliövaara ym. 2004: 477). Oikomishoito aloitetaan kun päätös luunsiirtoleikkauksesta on tehty, jotta oikomishoitovaihe olisi mahdollisimman lyhyt ja hoitotulos paras mahdollinen. Oikomishoidon hoitotulos ei kuitenkaan ole pysyvä ennen luunsiirtoleikkausta. (HUSUKE 2014) Kirurgi ja erikoishammaslääkäri yhdessä tekevät päätöksen leikkausajankohdasta ja oikomishoidon aloituksesta lapsen kahdeksanvuotistarkastuksessa HUSU- KE:ssa kliinisen tutkimuksen sekä hampaiston ja kallon röntgenkuvien perusteella määritetyn halkiokohdan kulmahampaan kehitysvaiheen mukaan (Hurmerinta 2013; Heliövaara 1998: 145). Koska ylähammaskaari on yleensä ahdas ja v-kirjaimen muotoinen, ei suussa ole tilaa halkiokohdan kulmahampaan puhkeamiselle eikä luusiirteelle. Usein onkin tarpeen tehdä ylähammaskaaren levitys ennen leikkausta ja muuttaa v-kirjaimen muotoinen ylähammaskaari u- kirjaimen muotoiseksi. Halkiorako ei saisi olla liian leveä, mutta ei myöskään liian kapea; halkion ollessa liian leveä pehmytkudoksia ei riitä peittämään sitä, kun taas liian kapeaan halkioon ei saada mahtumaan tarpeeksi luuta. Ylähammaskaaren levityksen myötä halkiokohta laajenee ja suulaesta avautuu yhteys nenäonteloon. (Hurmerinta 2013; Heliövaara ym. 2004: 478.) Avoyhteys haittaa lapsen puhumista ja syömistä, ja jotta avoyhteydestä aiheutuvat haitat olisivat mahdollisimman lyhytaikaisia, aloitetaan oikomishoito vasta kun leikkauspäätös on tehty (Hurmerinta 2013). Ennen luunsiirtoleikkausta oikomishoidolla myös suoristetaan liian pystyasennossa olevat yläetuhampaat ja oiotaan niiden virheasennot sekä korjataan ylähammaskaaren ristipurenta (Hurmerinta 2013; Heliövaara ym. 2004: 477; Heliövaara 1998: ). Ylähammaskaaren vinoutunut keskiviiva on myös korjattava, jotta ylä- ja alahammaskaarista saadaan toisiinsa nähden sopusuhtaiset (Heliövaara ym. 2004). Oikomishoidossa voidaan käyttää sekä kiinteitä että irrotettavia oikomiskojeita. Kiinteät oikomiskojeet antavat hammaskaarelle tukea leikkauksessa ja sen jälkeisessä luutumisvaiheessa. (Kleemola-Kujala ym. 2008: 608.)

21 21 Kuva 8: Ylähammaskaari ennen oikomishoitoa ja leikkausta sekä leikkauksen jälkeisen oikomishoidon aikana. Lähde HUSUKE Oikomishoidon vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden seurannassa voidaan käyttää kliinisen tutkimisen lisäksi kipsimalleja sekä hampaisto- ja kalloröntgenkuvia (Heliövaara 1998:145). Oikomishoito voi sisältää useita hoitovaiheita ja taukoja hoitojaksojen välillä (Hurmerinta 2013). Hoito suunnitellaan, koordinoidaan ja aikataulutetaan HUSUKE:ssa ja se toteutetaan lapsen kotipaikkakunnalla (Heliövaara ym. 2004: 477; Hurmerinta 2013). HUSUKE:ssa suoritetaan oikomishoitoon liittyen välikontrolleja säännöllisesti ja lapsen yksilöllisen tarpeen mukaan (Hurmerinta 2013). Oikomishoito voidaan aikatauluttaa kolmella eri tavalla. Tyypillisesti oikomishoito aloitetaan ennen leikkausta, ja sitä jatketaan leikkauksen jälkeen. Harvoissa tapauksissa luunsiirtoleikkaus on mahdollista tehdä myös ilman oikomishoitoa, mikäli potilaan hampaisto ja purenta ovat jo valmiiksi hyvät. Harvinaisin vaihtoehto on aloittaa oikomishoito vasta leikkauksen jälkeen. Tähän päädytään yleensä halkion ollessa erityisen laaja, ja jos riskinä on että pehmytkudokset eivät muuten riittäisi peittämään halkiokohtaa ja luusiirrettä. (Heliövaara ym. 2004: 477.) Kuva 9: Halkiorakoa laajennetaan kiinteillä oikomiskojeilla ennen luunsiirtoa. Kulmahammas ei ole vielä puhjennut. Lähde HUSUKE

22 22 Kuva 10: Luunsiirron jälkeen kulmahammas puhkeaa. Oikomishoidon päätyttyä purenta on valmis. Lähde HUSUKE Oikomishoidon aikana ja erityisesti ennen leikkausta suun hygieniaan tulisi kiinnittää erityistä huomioita huolellisen päivittäisen puhdistuksen avulla, sillä oikomiskojeet ja ahtautunut hammaskaari asettavat omat haasteensa suun puhdistukselle. Ikenien ja hampaiden terveyden kannalta hampaat tulisi harjata kahdesti päivässä fluorihammastahnalla, hampaiden välit puhdistaa kahdesti viikossa ja kieli tarvittaessa. (Heikka & Sirviö 2009: 61; Käypä hoito 2009.) Hampaiden ja suun limakalvojen terveyttä tukee säännöllisten ruokailuaikojen lisäksi monipuolinen ravinto, joka sisältää fluoria, kalsiumia ja fosfaattia sekä veden käyttö janojuomana (Keskinen & Sirviö 2009: 41; Käypä hoito 2009). Kielteisiä vaikutuksia aiheuttavat ravinnon sisältämät sokerit ja hapot (Keskinen & Sirviö 2009: 41). Hampaiden reikiintymisen ehkäisemiseksi aterioiden välillä suositellaan käytettäväksi ksylitolipastilleja (Keskinen & Sirviö 2009: 56). 4.2 Hoitojakso sairaalassa Lapsi saapuu vanhemman tai vanhempien kanssa HUSUKE:en leikkausta edeltävänä päivänä, jolloin oikomishoidon erikoishammaslääkäri tarkastaa lapsen purennan ja oikomiskojeet sekä tekee kojeisiin tarvittaessa muutoksia (Hurmerinta 2013; Rautio & Heliövaara 1998: 152). Hampaistosta otetaan myös röntgenkuva, josta tarkistetaan vielä halkiokohdan hampaat, halkioalue sekä leikkauksen yhteydessä tarvittaessa poistettavien epämuodostuneiden tai puhkeamattomien, ylilukuisten hampaiden sijainti (Rautio & Heliövaara 1998: 152). Sairaanhoitaja vastaanottaa lapsen ja vanhemman tai vanhemmat, esittelee osastoa ja näyttää lapselle vuodepaikan. Vanhemmat saavat olla lapsen tukena ja seurana ja toinen vanhemmista voi myös jäädä yöksi osastolle. Leikkausta edeltävänä päivänä lapsi saa liikkua, syödä ja viettää aikaa osastolla. Osastolla on pelejä, kirjoja, televisio ja dvd -elokuvia, joiden parissa lapsi voi viettää aikaa. (HUSUKE 2013.) Sairaanhoitaja ohjaa lasta leikkaukseen valmistautumisessa keskustelemalla itse leikkauksesta, leikkauksen jälkeisestä hoidosta ja toipumisesta sekä kotihoidosta lapsen ja vanhempien kanssa. Sairaanhoitaja ohjaa jo ennen leikkausta leikkauksen jälkeisen suunhoidon sekä suulli-

23 23 sesti että kirjallisesti. Lapsi harjoittelee yhdessä hoitajan kanssa suunhoidossa käytettävän, monia suun mikrobeja ehkäisevän, Paroex -suunhuuhteluaineen käyttöä leikkausta edeltävänä päivänä ja leikkauspäivän aamuna. Ennen leikkausta lapsi käy normaalisti suihkussa ja pesee hiukset. Mahdollinen hammasproteesi tai -tuki otetaan pois leikkauspäivän aamuna. (HU- SUKE 2013.) Ennen toimenpidettä varmistetaan sairaanhoitajan ja anestesialääkärin toimesta myös lapsen anestesiakelpoisuus, jotta toimenpide voidaan suorittaa turvallisesti. Anestesialääkäri tapaa lapsen vuodeosastolla ja selvittää mahdolliset allergiat, perussairaudet, lääkityksen ja lapsen yleisvoinnin. Mikäli lapsi on vasta sairastanut tai sairastaa esimerkiksi flunssaa, voidaan leikkausajankohtaa joutua siirtämään myöhemmäksi. Hengitystieoireet voivat pahentua nukutuksen jälkeen ja lapselle voi kehittyä jopa keuhkokuume. (Redelinghuys 1998: 84; Kiviluoma 2002: 76; HUSUKE 2013.) Lapselle myös kerrotaan yleisimmät asiat anestesiaan valmistautumisesta, leikkauksen aikaisesta hoidosta ja sen jälkeisestä toipumisesta huomioiden lapsen kehitystason sekä yksilöllisen tiedon ja tuen tarpeen. Lapsen ohjauksella voidaan lievittää lapsen toimenpiteeseen liittyvää jännitystä ja ahdistusta. (Redelinghuys 1998: 84; Kiviluoma 2002: 76.) Yksi tärkeä asia anestesian turvallisuuden takaamiseksi on myös ravinnotta olo ennen leikkausta. Paastolla ehkäistään mahdollinen pahoinvointi ja aspiraatio, eli vatsalaukun sisällön joutuminen hengitysteihin anestesian alussa tai heräämisvaiheessa. (Redelinghuys 1998: 84; Kiviluoma 2002: 77.) Syömättä ja juomatta tulee olla kuusi tuntia ennen leikkausta käsittäen myös maidon ja hedelmälihaa sisältävät mehut (Kiviluoma 2002: 77; HUSUKE 2013). Kirkasta nestettä eli esimerkiksi vettä tai kirkasta mehua voi juoda kohtuullisen määrän kaksi tuntia ennen leikkausta (Tuominen, Niemi & Tarkkila 2009). Esilääke annetaan tuntia tai kahta ennen leikkausta ja sen tarkoituksena on vähentää pelkoa rauhoittavan ja väsyttävän vaikutuksen avulla. Esilääkkeenä HUSUKE:ssa käytetään yleensä midatsolaamia. Lääkeannos määräytyy lapsen painon mukaan. Esilääkkeen yhteydessä potilaan kämmenselkään levitetään puuduttava emulsiovoide suonensisäisen kanyylin laiton aiheuttaman kivun vähentämiseksi. (Redelinghuys 1998: 85; Kiviluoma 2002: 77.) Sairaanhoitaja saattaa lapsen leikkaussaliin sängyllä. Vanhemmat voivat olla mukana saattamassa lasta leikkausosaston ovelle, mutta eivät pääse leikkaussaliin. Leikkaussalin henkilökunta on valmistellut salin toimenpidettä varten ja vastaanottaa lapsen. Lasta saattava sairaanhoitaja antaa leikkaussalin henkilökunnalle raportin ja siirtää hoitovastuun heille.

24 24 Luunsiirtoleikkaus tehdään aina yleisanestesiassa. Ensin lapselle laitetaan laskimokanyyli kämmenselän puudutetulle alueelle. Sen jälkeen lapselle annetaan puhdasta happea maskin kautta ja annostellaan suonensisäiset anestesia-aineet laskimokanyyliin: puudute, kipulääke, nukutuslääke ja lihasrelaksantti. Lapsen nukahdettua lapsi intuboidaan eli asetetaan muovinen hengitysputki henkitorveen. Intuboinnin jälkeen lapsi kytketään hengityskoneeseen. Anestesian syvyyttä, lapsen kipua ja vitaalielintoimintoja tarkkaillaan koko toimenpiteen ajan ja niiden perusteella annostellaan anestesia-aineet. (Redelinghuys 1998: ) Leikkauksen aikana lapselle annetaan suonensisäisesti myös antibiootti haavojen tulehduksen ennaltaehkäisemiseksi (HUSUKE 2013). Leikkauksen suorittava kirurgi kutsutaan leikkaussaliin kun leikkausvalmistelut on tehty, potilas on nukutettu ja valmis leikkaukseen. Aluksi kudoskielekkeet irrotetaan ienrajasta, jotta halkioalue saadaan näkyviin. Nenänpohjan limakalvo suljetaan, jotta yhteys suun ja nenän välillä katkeaa. Lisäksi suljetaan myös suulaen puoleinen halkiorako. Halkiokohdan luupuutos täytetään yleensä suoliluun harjanteesta otetulla hohkaluulla ienreunasta sieraimen pohjaan saakka, tavoitteena mahdollisimman symmetrinen lopputulos terveeseen puoleen nähden. (Heliövaara & Rautio 1998: ) Luunottokohta puudutetaan paikallisesti ennen viiltoa (HUSUKE 2013). Luusiirrettä voidaan ottaa myös leuan kärjestä, säärestä tai kallosta päälaen alueelta (Lindqvist 2008: 840). Lopuksi haava suljetaan itsestään sulavilla ompeleilla. Molemminpuolisessa halkiossa ei yleensä tarvita kahta leikkausta, vaan kumpikin puoli luudutetaan yhden toimenpiteen aikana. Joskus kuitenkin luudutetaan vain yksi puoli kerrallaan, sillä luunsiirron onnistuminen molemminpuolisessa halkiossa on vaikeampaa kuin toispuolisessa halkiossa: luunsiirteen ja kudosten riittämättömyys voivat aiheuttaa ongelmia. (Heliövaara & Rautio 1998: ) Kuva 11: Avoyhteys suusta nenään ennen leikkausta. Kuvassa näkyy vielä puhkeamaton maitohammas, joka poistetaan leikkauksen yhteydessä.tekijä Jorma Pajakari

25 25 Kuva 12: Kudosta irroitetaan. Tekijä Jorma Pajakari Kuva 13: Avoyhteys suun ja nenän välillä suljetaan. Tekijä Jorma Pajakari Kuva 14: Halkio täytetään luusiirteellä ja suljetaan limakalvo. Tekijä Jorma Pajakari Leikkaushaavojen sulun jälkeen anestesia-aineiden annostelu lopetetaan ja lapsi herätetään. Lapsen herättyä ja alettua hengittää spontaanisti, hengitysputki poistetaan ja anestesia päättyy. Lapsi siirretään leikkaussalista heräämöön, jossa heräämön sairaanhoitajat tarkkailevat lapsen vitaalielintoimintoja, yleisvointia ja kipua, kunnes lapsen vointi sallii vuodeosastolle siirtymisen. (Redelinghuys 1998: 86.)

26 26 Leikkauksen ja heräämöhoidon jälkeen sairaanhoitaja ottaa heräämön sairaanhoitajalta raportin leikkauksen kulusta ja lapsen voinnista. Sairaanhoitaja vie lapsen sängyllä takaisin vuodeosastolle, jossa lapsen leikkauksen jälkeinen tarkkailu ja hoito jatkuvat. Lapsen palatessa osastolle vanhemmat saavat taas olla lapsen seurana ja tukena. Vuodeosastolla lapsen yleisvointia, kipua, haavoja ja anestesiasta toipumista seurataan ja hoidetaan. Lasta hoidetaan sairaalassa leikkauksen jälkeen kahdesta kolmeen päivään riippuen lapsen toipumisesta ja voinnista. Suun alue on leikkauksen jäljiltä usein arka ja turvonnut, mutta suun leikkausalueen puhtaudesta on silti huolehdittava; luusiirteen paranemisen kannalta hyvä suuhygienia on välttämätöntä (Heliövaara ym. 2004: 478). Leikkauspäivänä suuta voi huuhdella kevyesti vedellä, mutta hampaita ei harjata eikä suun kautta oteta ruokaa tai juomaa, jotta leikkaushaavat eivät aukeaisi. Leikkauspäivänä ja leikkauksen jälkeisenä yönä lapsen olisi hyvä nukkua kyljellään haavan mahdollisen verenvuodon takia, sillä veri ei saisi valua vatsaan (HUSUKE 2013); vatsalaukkuun valunut veri voi aiheuttaa oksennusreaktion, joka vaikuttaa haitallisesti suun haavojen paranemiseen. Ensimmäisenä ja toisena leikkauksen jälkeisenä päivänä suun huuhtelua vedellä jatketaan aamuin illoin sekä aina ruokailujen jälkeen. Hampaita saa harjata pehmeällä hammasharjalla ilman hammastahnaa niin, että toimenpidealueen haavapintoihin ei kosketa. Kolmantena päivänä leikkauksesta suunhoitoa tehostetaan Paroexilla, jota käytetään aamuin illoin kahden viikon ajan. Leikkausaluetta rasittavat erityisesti paineenvaihtelut suussa: niistäminen, aivastaminen, puhaltaminen ja imeminen. Suun leikkausaluetta ei tulisi myöskään kosketella kielellä, jotta leikkaushaavojen umpeutuminen ja leikkausalueen parantuminen ei häiriintyisi. (HUSUKE 2013.) Leikkauspäivänä lapsi ei saa ottaa suun kautta mitään ennen leikkausta otettua esilääkettä ja pientä nestemäärää lukuun ottamatta. Leikkaussalissa ennen toimenpiteen alkua aloitetaan suonensisäinen nestehoito, joka jatkuu seuraavaan päivään. Leikkauksen jälkeisenä päivänä suonensisäisen nesteytys lopetetaan ja lapsi saa alkaa ottaa suun kautta nesteitä ja koostumukseltaan sosemaista ruokaa. (HUSUKE 2013.) Luunottokohta sijaitsee yleensä suoliluun harjanteessa lonkassa. Luunottokohdan haava on suljettu itsestään sulavin ompelein ja haavan päälle on laitettu suojaksi imevä haavasidos. Haavasidosta pidetään vuorokauden ajan eikä sitä ei vaihdeta tai poisteta, mikäli se pysyy siistinä. Mikäli haavasidos on kuitenkin osittain irronnut, likaantunut tai läpikastunut, voidaan se vaihtaa. (Juutilainen & Hietanen 2012: 220; Kuurne & Erämies 2012.) Ensimmäisen vuorokauden jälkeen haavalle vaihdetaan haavateippi, jota pidetään 7-10 vuorokauden ajan leikka-

27 27 uksesta, jonka jälkeen haavaa ei tarvitse enää suojata. Ompeleet ovat itsestään sulavia eikä niitä poisteta. (HUSUKE 2013.) Leikkaushaavoja tarkkaillaan säännöllisesti. Leikkaushaavan ja sen ympäristön punoitus, kuumotus, turvotus, kipu, paha haju, märkä eritys ja hidas paraneminen ovat merkkejä haavainfektiosta (Juutilainen & Hietanen 2012: 101; Kuurne & Erämies 2012; Hietanen, Iivanainen, Seppänen ja Juutilainen 2002: 50.) Normaalisti vuorokauden kuluttua leikkauksesta haava on kiinni eivätkä ulkoiset infektioiden aiheuttajat pääse haavaan (Juutilainen & Hietanen 2012: 220.) Mikäli haava pysyy puhtaana ja siistinä, se ei vaadi erityistä päivittäistä hoitoa. Haavainfektioita ehkäistään paitsi huolehtimalla puhtaudesta, myös antibioottikuurilla. Antibioottikuuri alkaa leikkauksesta ja kestää viikon. Sairaalassa antibiootti annetaan suonensisäisesti ensimmäisen vuorokauden ajan, jonka jälkeen se otetaan tablettimuodossa suun kautta. (HU- SUKE 2013.) Kipukokemus on aina yksilöllinen ja siihen vaikuttavat lapsen iän ja kehitystason lisäksi myös aiemmat kipukokemukset ja pelot (Storvik-Sydänmaa ym. 2012: ). Leikkauksen jälkeen lapsella on yleensä kipua suun alueella sekä kurkussa intuboinnista johtuen. Luunottokohdassa kipua ei yleensä heti leikkauksen jälkeen ole paikallispuudutuksen ansiosta, mutta kipua voi esiintyä puudutuksen vaikutuksen päätyttyä. Kipua hoidetaan aluksi suonensisäisellä kipulääkityksellä ja leikkauksen jälkeisenä päivänä siirrytään suun kautta otettavaan kipulääkitykseen. Kipulääkkeinä osastolla käytetään parasetamolia, ibuprofeenia ja morfiinia. (HU- SUKE 2013; HUSUKE 2014) Kipua voidaan lievittää kipulääkkeiden lisäksi myös esimerkiksi paikallisella kylmähoidolla ja asentohoidolla. Komplikaatiot luunsiirtoleikkauksen jälkeen ovat mahdollisia. Luunsiirtoleikkauksen jälkeisiä todettuja komplikaatioita voivat olla esimerkiksi fistelin aukeaminen tai haavainfektio. Koska luusiirteen verenkierto on riippuvainen sitä ympäröivän pehmytkudoksen verenkierrosta, mahdollinen pehmytkudosvaurio voi aiheuttaa luusekvesterin eli luun kuolioitumisen, jolloin luunsiirto täytyy tehdä uudelleen. (Heliövaara ym. 2004: 478; HUSUKE 2013.) 4.3 Toipuminen kotona leikkauksen jälkeen Lapsi kotiutuu sairaalasta vanhemman tai vanhempien kanssa yleensä kahden tai kolmen päivän kuluttua leikkauksesta. Kotiutumisajankohta määräytyy yksilöllisesti lapsen voinnin mukaan. Leikkauksesta toipuminen jatkuu kotona vanhempien tuella, avustuksella ja ohjauksella. Leikkauksen jälkeinen kotihoito koostuu suunhoidosta, haavojen tarkkailusta, levosta ja sosemaisesta ruokavaliosta. (HUSUKE 2013.)