Ehdollinen anteeksianto

Transkriptio

1 Ehdollinen anteeksianto Armoton palvelija -vertaus (Matt.18:23 35) narraation ja argumentaation näkökulmasta Itä-Suomen yliopisto Filosofinen tiedekunta Teologian osasto Eksegetiikka Pro gradu -tutkielma Annukka Tahvanainen,

2 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta Faculty Filosofinen tiedekunta Tekijät Author Kerttu Annukka Tahvanainen Osasto School Teologian osasto Työn nimi Title Ehdollinen anteeksianto Armoton palvelija -vertaus (Matt.18:23 35) narraation ja argumentaation näkökulmasta Pääaine Main subject Työn laji Level Päivämäärä Date Sivumäärä Number of pages Pro gradu -tutkielma x Eksegetiikka Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä Abstract Tämän tutkielman aiheena on Matteuksen Jeesuksen kertoma armoton palvelija -vertaus (Matt.18:23 35). Tutkimusmenetelminä ovat narratiivinen analyysi Lauri Thurénin kehittämän menetelmän mukaisesti, minkä yhtenä osana käytetään Stephen Toulminin argumentaatioanalyysin mallia. Thurénin malli koostuu viidestä säännöstä, joiden pohjalta tutkittavaa tekstiä tarkastellaan: Ensimmäinen ja perustavaa laatua oleva sääntö on kunnioittaa kirjoittajan versiota. Tekstiin ei tuoda mitään ulkopuolista ainesta ja siitä ei myöskään poisteta mitään. Toinen sääntö on, että yleisö saa päättää viestistä. Tekstijakson sisältämän viestin on oltava relevantti sen vastaanottajien mielestä. Viestin on kuulostettava asiaankuuluvalta ja järkevältä kyseisessä tilanteessa. Kolmas sääntö on etsiä tekstistä sille ominaisia piirteitä. Neljänneksi pyritään etsimään vertauksen tarkoitusta, sitä, mihin vertauksella alun perin tähdättiin ja mikä oli sen tavoite. Tähän tarkoitukseen käytetään Toulminin argumentaatioanalyysia. Lopuksi vertauksesta etsitään sen teologista tasoa. Armoton palvelija -vertauksen keskiössä on Jumalan anteeksiannon velvoittava aspekti. Tämän vertauksen mukaan ihmisen anteeksiantamattomuus näyttäisi vievän häneltä oikeuden elää Jumalan armahtamana. Tämä johtaa vaikeisiin ja kristinuskon perusteisiin meneviin kysymyksiin Jumalan anteeksiannon ja ihmisen tekojen välisestä suhteesta. Aikaisemmat tutkimukset armoton palvelija -vertauksesta kompastelevat näihin kysymyksiin. Vertauksen selittävässä jakeessa (35) olevia Matteuksen Jeesuksen jyrkkiä sanoja on joko taitavasti väistelty, niin että niihin ei ole otettu suoraa kantaa, tai sitten asioita on pyritty selittämään parhain päin. Lähes kaikki tutkijat valittelevatkin vertauksen vaikeaa eettistä tasoa. Armoton palvelija -vertauksen tarkasteleminen narratiivisen analyysin ja argumentaatioanalyysin avulla osoitti, että Matteus halusi korostaa yleisölleen ihmisten välisen anteeksiannon tärkeyttä. Tämä vertaus on dramaattinen päätös samassa luvussa aikaisemmin käsitellyille ihmisten välisen kanssakäymisen pelisäännöille. Kertoja Jeesuksen tavoitteena näyttää olevan sen osoittaminen, että ihmisten tulisi peilata keskinäisiä pieniä rikkomuksiaan valtavaa jumalallista anteeksiantamusta vasten ja elää sen edellyttämän armahtavaisuuden mukaisesti. Anteeksiannon lähtökohta on Jumalassa, ja oman, koetun anteeksiannon tulisi synnyttää spontaania, sydämestä lähtevää anteeksiantavaisuutta muita ihmisiä kohtaan. Anteeksianto ja anteeksiantamattomuus eivät ole yksityisasioita, vaan niillä on aina vaikutusta myös ympärillä oleviin muihin ihmisiin. Tutkimustulokset osoittivat, että narratiivinen analyysi ja Toulminin argumentaatioanalyysi ovat toimiva menetelmä vertaustutkimuksessa. Niiden avulla on mahdollista päästä käsiksi tekstin alkuperäiseen sanomaan, siihen, mihin evankelista ja hänen päähenkilönsä Jeesus pyrkivät. Avainsanat Keywords Matteuksen evankeliumi, vertaukset, anteeksianto, kuningas, palvelija, narratiivinen analyysi, argumentaatio

3 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta Faculty Philosophical Faculty Osasto School School of Theology Tekijät Author Kerttu Annukka Tahvanainen Työn nimi Title Conditional Forgiveness The Parable of the Unforgiving Servant (Matt.18:23 35) from the perspectivet of narration and argumentation Pääaine Main subject Työn laji Level Päivämäärä Date Sivumäärä Number of pages Pro gradu -tutkielma x Biblical Studies Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä Abstract The subject of this thesis is a parable of an unforgiving servant according to Matthew (Matt.18:23 35) told by Jesus. The research methods applied is a narrative analysis created by Lauri Thurén, which includes a model of an argumentation analysis by Stephen Toulmin. The model of Thurén consists of five rules, basing on which the text is studied. First of them and the rule of the basic studies is to respect the version of the author. There is no external material to bring along and there is nothing to take away. Second rule is that the audience is allowed to decide about the message. The message of a text period should be relevant to its recipients. The message should sound pertinent and sensible in that particular situation. Third rule is to seek characteristic features of the text. Fourth rule is to seek the purpose of a parable, to find out its original target and goal. For this reason the argumentation analysis of Toulmin has been used. Finally the theological level of the parable should be explored. In the center of the parable of unforgiving servant, there is the binding aspect of God s forgiveness. The unforgivingness of a human being seems to take away the right to live as a person forgiven by God. This leads to the difficult questions dealing with the relationship between God s forgiveness and people s actions, that are in the middle of Christianity. The studies performed earlier on the parable of an unforgiving servant stumble with these questions. The hard words of Matthew s Jesus in the explanatory verse are ably dodged or completely ignored, or they are explained in the best way possible. Almost all the researchers complain about the difficult ethical level of this parable. The examination of the parable of an unforgiving servant from the perspective of narrative and argumentation analysis indicated that Matthew wanted to highlight the importance of forgiveness to his audience. This parable is a dramatic ending for the subjects covered earlier in the same chapter considering the rules of interaction between people. The objective of Jesus as a reporter seems to indicate that people should reflect the small violations they have between each other to the great heavenly forgiveness and live according to it. The starting point lies in God, and people s own experienced forgiveness should generate spontaneous forgiveness that arises from the heart. Forgiveness and unforgivingness are not private they always influence also the surrounding people. The results of this research showed that the narrative analysis and the argumentation analysis of Toulmin are a functional method for studying parables. They enable reaching the original message of a text and finding out the objective of an evangelist and his Jesus. Avainsanat Keywords Gospel of Matthew, parables, forgiveness, king, servant, narrative analysis, argumentation

4 Sisältö 1 Johdanto Tutkimushistoria Armoton palvelija vertauksena Matteuksen evankeliumin viitekehyksessä Yleisimmät tulkintatavat armoton palvelija -vertauksesta Metodit Vertaustutkimuksen metodien kehityshistoriaa Narratiivinen analyysi Stephen Toulminin argumentaatioanalyysi Analyysi Vertauksen kreikankielisen tekstin tarkastelu Johdanto armoton palvelija -vertauksen narratiiviseen analyysiin Kehyskertomuksen narratiivinen analyysi Armoton palvelija -vertauksen narratiivinen analyysi Argumentaatioanalyysi Armoton palvelija -vertauksen teologinen sanoma Matteuksen mukaan Johtopäätökset Lopuksi Lähteet Apuneuvot Kirjallisuus... 55

5 1 Johdanto Kirkkoraamatun mukaan Jeesus opetti seuraajiaan rukoilemaan näin: Ja anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa. 1 (Matt.6:12) Kreikankielinen alkuteksti korostaa voimakkaammin ihmisen omaa osuutta anteeksiannon prosessissa: Καὶ ἄφες ἡμῖν τὰ ὀφειλήματα ἡμῶν, ὡς καὶ ἡμεῖς ἀφήκαμεν τοῖς ὀφειλέταις ἡμῶν. 2 Sen tarkka käännös kuuluu: Ja anna meille anteeksi meidän velkamme, kuten/siinä määrin kuin me olemme antaneet anteeksi velallisillemme. Mitä tämä tarkoittaa? Kuinka Jumalan anteeksianto liittyy ihmisten väliseen anteeksiantoon? Yksi havainnollisimmista raamatunkohdista, jossa Jeesus enemmän kertoo Jumalan anteeksiannon suhteesta ihmisten väliseen anteeksiantoon, on armoton palvelija - vertaus. Se alkaa toteamuksella, että taivasten valtakuntaa voi kuvata näin: Eräs kuningas vaatii palvelijoiltaan tilityksiä. Yksi palvelijoista on velkaa kuninkaalle 60 miljoonaa denaaria, mikä vastaa työvuoden suuruista palkkaa. Tavallisen palvelijan vastuulla ei näin suurta rahasummaa voi olla, joten kyse voisi olla esimerkiksi keisarille tilivastuussa olevasta maaherrasta. Palvelija anoo armoa, ja kuningas antaa hänelle koko velan anteeksi. Kohta mies tapaa toisen palvelijan, joka on hänelle velkaa sata denaaria, vain noin kolmen kuukauden palkan. Se on edelliseen, juuri anteeksi saatuun velkaan, verrattuna vain pikkusumma. Kuitenkin palvelija alkaa väkivaltaisesti vaatia kollegaltaan saataviaan, ja koska toinen ei kykene velkaansa maksamaan, hän toimittaa tämän vankeuteen. Toiset palvelijat kertovat tapauksesta kuninkaalle. Kuningas vihastuu palvelijan menettelystä, laitattaa hänet vankilaan ja vaatii häneltä koko velan suorittamista. Vertaus loppuu toteamukseen, että näin tekee myös taivaallinen Isä, jos ihminen ei anna kaikesta sydämestään veljelleen anteeksi. Jos armoton palvelija -vertaus kuvaa Jumalan toimintaa, onko silloin niin, että hän voi perua kerran jo lupaamansa anteeksiannon? Onko Jumalan anteeksianto sidoksissa ihmisten anteeksiantoon toisille ihmisille, jopa niin, että ihmisten välinen 1 Viitatessani Raamatun tekstiin käytän Suomen evankelisluterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottamaa käännöstä, ellei toisin mainita. 2 Nestle-Aland tekstissä käytetään ihmisen anteeksiannosta puhuttaessa aoristia, joka ei varsinaisesti ole aikamuoto vaan aspekti, tapa katsella toiminnan prosessia. Suomen kielellä aspektin sisältämä ajatus ilmaistaan yleensä käyttämällä perfektiä, niin myös tässä kohdassa. 1

6 anteeksiantamattomuus saa Jumalan perumaan anteeksiantonsa? Ajatus ehdollisesta anteeksiannosta on tätä kirjoitettaessa ajankohtainen, koska vuosi 2017 on reformaation juhlavuosi. Tällöin tulee kuluneeksi 500 vuotta Martti Lutherin teesien julkaisemisesta. Hänen oppinsa ydin on pelastus yksin armosta, ilman ihmisen omia tekoja. 3 Tämä vertaus taas näyttäisi asettavan anteeksiannettuna elämiselle ehdon. Onko Luther erehtynyt? Sama teksti puhuttelee eri henkilöitä eri tavalla. Kun asiaan lisätään joukko muita muuttujia, kuten noin 2000 vuoden aikaero, kulttuurin ja retorisen perinteen erilaisuus, tekstin käännös alkukielestä sekä uskonnolliseen perinteeseen luutuneet tulkintatavat, tekstin alkuperäisen viestin selville saaminen vaatii työtä. Klyne R. Snodgrassin mukaan vertaukset ovat Jeesuksen tavoitteellista kommunikointia, jotka houkuttelevat elämään niiden välittämän viestin mukaisesti. 4 Vertauksilla on ollut kaksi varsinaista kohderyhmää: se tai ne henkilöt, joille Jeesus vertauksensa esitti sekä se yleisö, jolle evankelista tekstinsä alun perin kirjoitti. 5 Tämän työni tarkoituksena on tutkia, miten Matteus halusi armoton palvelija - vertauksella vaikuttaa kuulijoihinsa, ja mikä on se viesti, jonka hän halusi sanoa. Aion selvittää myös, mitä kertojana toiminut Jeesus halusi vertauksellaan sanoa, ja mikä on ylipäätään tämän vertauksen ydinviesti. Näiden peruskysymysten selvittämisen kautta pyrin etsimään vastausta myös aikaisemmin mainittuihin teologisiin kysymyksiin: Onko evankeliumin kirjoittajaksi mainitun Matteuksen ja hänen päähenkilönsä Jeesuksen mukaan mahdollista, että Jumala peruu kerran jo lupaamansa anteeksiannon, ja mikä on ihmisen osuus anteeksiannossa. Yksi vertaus ei vastaa kuitenkaan mihin tahansa kysymykseen. Se vastaa vain siihen, mihin 3 Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 118, 14. Augsburgin tunnustuksen kohdassa VI, jonka otsikkona on Uudesta kuuliaisuudesta, sanotaan näin: Samaten seurakuntamme opettavat, että tämän uskon täytyy tuottaa hyviä hedelmiä ja että sen pitää tehdä Jumalan käskemiä tekoja, sen tähden että se on Jumalan tahto, ei siksi, että luottaisimme ansaitsevamme näiden tekojen avulla vanhurskauden Jumalan edessä. Sillä syntien anteeksiantamus ja vanhurskauttaminen otetaan vastaan uskolla, niin kuin Kristuksen sanakin vakuuttaa: Kun olette tehneet tämän kaiken, sanokaa: Me olemme vain ansiottomia palvelijoita. Tämän kananoton alkuosa mukailee armoton palvelija -vertauksen teemaa. Hyvien tekojen ymmärrän sisältävän myös ihmisten välisen anteeksiannon. Jumalan tahdon noudattaminen mainitaan motiiviksi sekä Augsburgin tunnustuksessa että armoton palvelija -vertauksessa, mutta Augsburgin tunnustuksen mukaan uskon hyvillä hedelmillä ei ole vaikutusta Jumalan myöhempään anteeksiantoon. Vertaus antaa ymmärtää toisin. 4 Snodgrass 2008, 3. 5 Thurèn 2015, 11. 2

7 kirjoittaja ja kertoja, Jeesus, ovat sen tarkoittaneet vastaavan. 6 Näihin tutkimuskysymyksiini uskon tämän vertauksen vastaavan, koska anteeksiannon kysymykset ovat sen keskeisintä sisältöä. Aion tutkia armoton palvelija -vertausta ilman historian ja vanhojen tulkintojen vaikutusta sekä omia tai muiden ennakko-odotuksia lopputuloksesta. En lisää tai poista tekstistä mitään. Pyrin riisumaan sen kaikesta ulkopuolelta tuodusta aineksesta ja tutkimaan sitä sellaisena kuin se on. Tutkimusmenetelmänä itse kertomuksen tutkimisessa käytän narratiivista analyysia Lauri Thurénin kehittämän menetelmän mukaisesti. Argumentaatiotutkimuksessa, jonka avulla voidaan selittää ja arvioida kuulijaan vaikuttamista, käytän Stephen Toulminin laatimaa mallia. Tämä lienee ensimmäinen kerta, kun armoton palvelija -vertausta tutkitaan näillä menetelmillä. 6 Thurén 2015, 15. 3

8 2 Tutkimushistoria 2.1 Armoton palvelija vertauksena Matteuksen evankeliumin viitekehyksessä Ensimmäinen edellytys ymmärtää, mitä Jeesus vertauksella tarkoitti, on selvittää, kuinka vertaus määritellään ja mihin vertaukset yleensä pyrkivät. Luomalla yleiskatsauksen vertauksen käsitteeseen pyrin liittämään tutkimukseni kohteena olevan tekstin laajempaan vertausten kokonaisuuteen. Kielitoimiston sanakirjan mukaan yleiskielen sana vertaus on havainnollistava, tehostava, rinnastava tai muu vertaileva tai kuvallinen ilmaus. 7 Synoptisissa evankeliumeissa vertauksista käytetään kreikan kielen sanaa παραβολή. Matti Liljeqvistin sanakirjan mukaan tämä tarkoittaa vertausta, vertauskuvaa, kuvaannollista puhetta tai sananlaskua. 8 Vanhat tieteelliset määritelmät vertauksille sisältävät usein teologisia käsityksiä ja rajaavat vertaukset yksinkertaisiksi ja eloisiksi kertomuksiksi. 9 Snodgrass menee askeleen edemmäs ja esittää vertauksille listan ominaisuuksia. Hänen mukaansa vertaukset ovat lyhyitä, yksinkertaisia ja symmetrisiä sekä ihmisiin fokusoituneita kertomuksia. Ne ovat koukuttavia, fiktiivisiä kuvauksia, jotka on otettu jokapäiväisestä elämästä ja jotka usein sisältävät muutoksen elementtejä. Ratkaiseva asia löytyy yleensä vertauksen lopusta. Lisäksi vertaukset on kerrottu kontekstissa. Ne ovat teoreettisia ja viittaavat usein Vanhan testamentin teksteihin. Yleensä ne esiintyvät laajemmassa vertausten kokoelmassa. 10 Snodgrass tiivistää oman vertauksen määritelmänsä sanomalla, että vertaus on laajennettua analogiaa, jota usein käytetään vakuuttamiseen tai taivutteluun. 11 Määritelmä ei ole aukoton: mitä mahtavat olla ne muut vertausten käyttötarkoitukset, joita ei tässä mainita? Charles Hedrick sanoo, että vertaus on lyhyt, fiktiivinen kertomus, joka on muodostunut alusta, keskikohdasta ja lopusta ja joka dramatisoi jonkun tavallisen, inhimillisen kokemuksen tai luonnossa ilmenevän tapahtuman. Hän korostaa, että vertauksen määritelmää ei pitäisi sekoittaa siihen, kuinka vertaus toimii, koska ne Liljeqvist 2011, Thurén 2015, Snodgrass 2008, Snodgrass 2008, 9. 4

9 ovat eri asioita. 12 Tämän vertausmääritelmän heikkous on se, että se rajaa ulkopuolelle monet lyhyet, evankelistojen vertauksiksi nimeämät säännöt, jos ne eivät sisällä varsinaista kertomusta tai fiktiota. Myös pidemmät säännöt ovat ongelmallisia tämän määritelmän valossa. 13 Useat saksalaiset vertaustutkijat painottavat näkemyksiään nykyisin Ruben Zimmermannin luomien suuntaviivojen mukaisesti. 14 Hän rajaa vertauksen merkittävimmiksi ominaisuuksiksi narratiivisuuden ja metaforisuuden ja asettaa vertaukselle kuusi kriteeriä: vertauksen on oltava kerronnallinen, niin että siihen sisältyy ainakin yksi tapahtuma tai tilan muutos. Sen on oltava myös fiktiivinen eli kuvitteellinen, mutta toisaalta myös realistinen. Lisäksi siltä vaaditaan kuvaannollisuutta, merkityksen olemista itse kertomuksen ulkopuolella. Vertaus myös haastaa ottamaan kantaa ja toimimaan, ja liittyy aina tekstiyhteyteen, eli se on kontekstuaalinen. 15 Thurénin mukaan tämäkään määrittelemisen tapa ei ole aukoton. Kerronnallisuuden vaatimus jättää pois sellaiset vertaukset, jotka ovat pelkkiä vertailuja, esimerkiksi te olette maan suola. Lisäksi kaikki vertaukset eivät ole realistisia, kuten kameli neulansilmästä, ja Luukkaan kenttäsaarnan tapaan vertauksista ei aina ole myöskään tiedossa tarkkaa tilannetta. Thurénin määritelmän mukaan vertaus on narratiivinen, ei-historiallinen ja metaforinen Jeesuksen lausuma sanonta, joka miellyttää yleisöä ja joka valaisee yleistä periaatetta sovellettavaksi tietyssä kontekstissa. 16 Markus Finnilä on opinnäytetyössään määritellyt vertauksen siten, että se on Jeesuksen kertoma yhden tai useamman lauseen muodostama metaforinen kokonaisuus, joka on aihepiiriltään realistinen, sisällöltään epähistoriallinen ja luonteeltaan yleisöön vetoava. 17 Hän on tutkinut Matteuksen evankeliumissa esiintyviä Jeesuksen vertauksia sisällönanalyyttisin menetelmin. 18 Matteuksen 12 Hedrick 2004, Thurén 2014, Thurén 2015, Zimmermann 2007, Thurén 2014, Finnilä 2014, Haapa 1958, 8 9. Matteuksen evankeliumin tekijästä ei ole varmuutta, mutta se on nimetty Jeesuksen opetuslapsen, apostoli Matteuksen, mukaan. Tekijä on ollut mitä ilmeisimmin juutalainen, mutta Paavalin tavoin kahden maan kansalainen, eli hän on kunnioittanut samaan aikaan sekä hellenististä että juutalaista perintöä. Evankeliumin kotipaikaksi ajatellaan Syyriaa, ja syntyajaksi 70- tai 80-lukua. Haapan mukaan Matteuksen evankeliumin tarkoitus on seurakunnan rohkaisu ja kehotus. Tyypillistä sille on toistuvat viittaukset Vanhan testamentin ennustusten täyttymiseen. 5

10 evankeliumin rakenne on muista evankeliumeista poikkeava siten, että se niputtaa sisällöltään tai muodoltaan samankaltaisen materiaalin viideksi Jeesuksen puhekokonaisuudeksi. Kukin niistä sisältää yhden tai useampia vertauksia. 19 Finnilä on löytänyt Matteuksen evankeliumista 64 vertausta. Hän rajaa armoton palvelija - vertauksesta pois viimeisen, selittävän, jakeen 35. Kun vertausten pituuksia verrataan kreikankielisen alkutekstin sanojen mukaan, armoton palvelija -vertaus on Matteuksen evankeliumin neljänneksi pisin vertaus. Se sijoittuu evankeliumin viiden puhekokonaisuuden joukossa toiseksi viimeiseen, kahden vertauksen kokonaisuuteen. Finnilän havaintojen mukaan vertaukset pitenevät Matteuksen evankeliumin loppua kohden mentäessä, ja niiden henkilömäärät lisääntyvät. Armoton palvelija -vertaus sisältää kyseisen evankeliumin vertauksista eniten henkilöhahmoja, seitsemän kappaletta. 20 Se on kertomustyyppinen vertaus, joka aihepiiriltään on luokiteltu isäntä -vertausten joukkoon. Vertaus on ns. sisäpiirivertaus, koska Jeesus ja opetuslapset ovat vertausta kerrottaessa keskenään. Tämä vertaus esiintyy ainoastaan Matteuksen evankeliumissa. 21 Armoton palvelija -vertaus täyttää kaikki edellä mainitut vertauksen määritelmät. Se on kerronnallinen, ja se koostuu useasta tapahtumasta ja käännekohdasta, tilan muutoksesta. Se on keksitty tarina, mutta siinä määrin toden tuntuinen, että periaatteessa se olisi voinut tapahtua myös todellisessa elämässä. Kuvitteellisuutta vahvistaa vertauksessa kerrottujen rahasummien huikea ero, mikä vaikuttaa tahalliselta liioittelulta esitetyn asian selventämiseksi. Tarina on myös metaforinen, eli sen ensisijainen merkitys ei ole siinä kerrotuissa tapahtumissa, vaan se viittaa niiden ulkopuolelle. Tämä käy ilmi jakeesta 35, jossa sanotaan seuraavasti: Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi. Myös tämä vertaus kutsuu tulkintaan ja toimintaan, se haastaa ottamaan kantaa sekä ensin esiintyneen palvelijan että kuninkaan toimintaan. Ja Thuren J. 2005, Kirkkoisät halusivat pitää yllä uskoa, että Matteuksen evankeliumi olisi kirjoitettu Juudeassa. Kuitenkin myöhempi tutkimus on päätynyt melko yksimielisesti siihen tulokseen, että sen syntypaikka on ollut jossain päin Syyriaa, koska evankeliumin koko ilmapiiri on hyvin syyrialaishenkinen. Ensimmäisen vuosisadan lopulla sikäläinen kirkko koostui paitsi uskoon tulleista pakanoista, myös huomattavasta joukosta juutalaiskristittyjä. Käsikirjoituksissa tekijäksi mainittu Matteus ei voi nykytutkijoiden mukaan olla Jeesuksen opetuslapsi, tullimies Matteus, koska evankeliumin teksti osoittaa hengellistä oppineisuutta ja lukeneisuutta. Lisäksi sen aineistosta on Matteuksen omaa vähemmän kuin ¼, puolet taas on yhteistä Markuksen evankeliumin kanssa ja paljon myös Q-lähteestä peräisin. Lisäksi evankeliumin rakenne on systemaattinen ja elämäkerrallinen, se on kirjoitettu hyvällä kreikan kielellä ja sisältää myöhäisapostolista teologiaa. 19 Finnilä 2014, Finnilä 2014, Finnilä 2014,

11 edelleen, se vetoaa yleisön oikeustajuun. Tarina täyttää myös kontekstuaalisuuden vaatimuksen. Se liittyy laajempaan vuorovaikutustilanteeseen Jeesuksen ja opetuslasten kesken. Tätä käsitellään myöhemmin kehyskertomuksen yhteydessä. Luotuani yleiskatsauksen vertauksen käsitteeseen ja tarkasteltuani omaa tutkimuskohdettani suhteessa vertauksen määritelmiin ja osana Matteuksen evankeliumin vertauksia esittelen seuraavaksi, kuinka vertauksia on tutkittu eri aikakausina. 2.2 Yleisimmät tulkintatavat armoton palvelija -vertauksesta Esittelen seuraavaksi joitakin tulkintoja, joita armoton palvelija -vertauksesta on tehty. Ne toimivat vertailukohtana oman tutkimukseni tuloksille. Haluan myös osoittaa, että vertauksia voi ja kannattaa tutkia ja tulkita yhä uudelleen, koska eri menetelmillä on mahdollista tehdä samoista vertauksista uusia löytöjä. Vaikka kirkkoisät suosivat vertausten allegorisointia, vertausta armottomasta palvelijasta on allegorisoitu vähemmän kuin muita vertauksia. Sitä on pidetty vaikeana. Kirkkoisä Augustinus ymmärsi velat synniksi lakia vastaan, ja velallisen vaimo ja lapset edustivat hänelle ahneutta. 22 Toisen kirkkoisän, Krysostomoksen, käsityksessä tämän vertauksen allegorinen merkitys painottuu sen jälkimmäiselle puoliskolle siten, että taivaallinen isä kohtelee meitä kuten kuningas palvelijaansa: Jumala ei anna meille anteeksi, jos me emme anna toisillemme anteeksi. Hanna Roose arvostelee tätä näkemystä, koska tämän tulkintatavan mukaisesti Jumalasta tulisi brutaali pedagogi, joka antaa ihmisille vain yhden mahdollisuuden. Lisäksi metaforan mukainen armoton syyllisyys muita ihmisiä kohtaan ohittaa Jumalasuhteen, ja se ei ole Matteuksen opetuksen keskiössä. 23 Myös oman näkemykseni mukaan allegoriat heijastelevat tulkitsijan omia painotuksia, ja siitä syystä niitä tulisi varoa. Koska vertauksen jumalakuva ei ole kovinkaan mairitteleva, jotkut ovat yrittäneet lukea sitä kuvauksena tämän maailman sorrosta ja väkivallasta. W. Herzog katsoo 22 Snodgrass 2008, Roose 2007,

12 tämän vertauksen osoittavan messiaanisen kuninkuuden toivon riittämättömyyttä. 24 Tämä tulkintatapa jatkaa mielestäni allegorisen tulkinnan perinnettä samoin heikkouksin. Snodgrass katsoo osan armoton palvelija -vertauksen arvosta olevan siinä, mitä se demonstroi vertausten tulkinnasta. Ongelmia muodostuu, jos vertauksen jokaisen osan katsotaan olevan peili todellisuudesta, koska vertaukset eivät toimi näin. Ne pitää tulkita analogioina, jotka osoittavat osia todellisuudesta, mutta joiden sisältämät elementit toimivat myös muissa tarkoituksissa. Kuvaus velasta, vaikka se onkin liioittelua, on kuvausta yleisesti tunnetusta todellisuudesta. Kuningas ei ole varsinainen kuva Jumalasta, vaan analogia hänestä, etenkin, kun velka on yleinen kielikuva synnistä. Hänen mukaansa sekä Matteuksen että Jeesuksen opetuksen keskiössä ovat sekä armo että tuomio. Jos ei ole tuomiota, pelastusta ei tarvita. Myös tuomion kieli tässä vertauksessa on Snodgrassin mukaan hyperbolaa, ei kuvausta todellisuudesta. Se vakuuttaa ihmisiä tulevasta tilinteosta Jumalan kanssa. Vertauksen kaksi tasoa ovat armo ja anteeksianto sekä toisaalta sen osoittaminen, kuinka vakavaa on, jos ei itse osaa osoittaa armoa muita ihmisiä kohtaan. Pohtiessaan, onko jumalallisen anteeksiannon edellytyksenä mahdollisesti ihmisten anteeksianto toisia ihmisiä kohtaan, Snodgrass myöntää, että ihmisen tottelevaisuus aiheuttaa Jumalassa vastareaktion. Kuitenkin tottelevaisuuden ydin perustuu Jumalan edeltävään toimintaan, etiikka on vastausta Jumalan armoon ja kutsuun. Kysymys siitä, onko Jumala sidottu rajoittamattomaan anteeksiantoon, ei Snodgrassin mukaan ole tämän vertauksen asia. Se kertoo pikemminkin epäonnistumisesta pysyä narratiivin maailmassa. Tämä vertaus kuvaa hänen mukaansa Jumalan jalomielistä ja rajatonta armoa hänen antaessaan anteeksi ihmisten mittaamattomat synnit. Tämä armo on saatavilla Jeesuksessa läsnäolevassa Jumalan valtakunnassa, mutta armo tuo mukanaan myös vastuun. Jumalan anteeksiannon tulee monistua anteeksiannettujen elämässä. Varoitus on selvä: missä ei ole anteeksiantamusta, siellä ihmiset ovat itse vastuullisia. Vertaus on pakottava esimerkki siitä, kuinka kristittyjen tulisi elää: ei vaatimalla oikeuksia, vaan osoittamalla armoa ja anteeksiantoa, ja siten peilata Jumalan omaa luonnetta ja ihmisten kohtelemista. Anteeksianto kutsuu uudistumaan. Jos se ei aiheuta muutosta, sitä ei ole koettu Snodgrass 2008, Snodgrass 2008,

13 Kun Snodgrass puhuu vertauksen eri osista todellisuuden analogiana, herää kysymys, kuka määrittelee, mitkä osat vertauksesta pitäisi tulkita analogioina ja mitä ei. Puhuessaan Jumalan reaktiosta jo armahdettuja mutta tottelemattomia ihmisiä kohtaan Snodgrass pyöristää armoton palvelija -vertauksen kärkeä. Jakeessa 35 Matteuksen Jeesus kuitenkin sanoo Jumalan toimivan vertauksen kuninkaan tavoin. Syntyy vaikutelma, että Snodgrass haluaa selitellä ja puolustella Matteuksen Jeesuksen kovia sanoja, ikään kuin Jeesus ei oikeasti tarkoittaisi sitä, mitä sanoo. Roosen mukaan armoton palvelija -vertauksessa käytetään metaforia, jotka synnyttävät kuulijoissa assosiaatioita. Sitä ei voi kuitenkaan tietää, mikä niistä aktualisoituu kunkin kuulijan mielessä. Vertauksen eettinen taso ei ole helppo. Taustalla oleva teologinen ongelma koskee sitä, kuinka sopivat yhteen vaatimus rajattomasti anteeksiantavasta Jumalasta ja Jumalan oikeamielisyydestä. Vertauksen merkitys avautuu seuraavien näkökulmien kautta: Ensinnäkin kontrasti vertauksen alun ja lopun välillä, mistä on osoituksena jakeiden 21 ja 34 välinen jännite. Toiseksi, kehen vertauksen henkilöistä lukijan tulisi samaistua. Kolmas näkökulma avautuu etsittäessä vastausta kysymykseen, kuinka tässä kontekstissa aktualisoituu assosiaatio hyvän olemuksesta. Kun ajatellaan kontrastia vertauksen kuninkaan ja Jumalan välillä, metafora syntyy assosioimalla kuningas Jumalaksi. Näin perinteinen jumala-kuva joutuu uhatuksi. Kuitenkin Jumalan väkivaltaisen käytöksen kuvaaminen tekee selväksi hänen armonsa jäljittelemisen tärkeyden. 26 Vertauksen teologinen peruskysymys kuuluu, voiko Jumala, joka on antanut ihmisille kaikki synnit anteeksi, ottaa tämän armon osoituksen pois. Ajatus ehdottomasta ja rajattomasta anteeksiannosta sopii protestanttiseen jumala-kuvaan. Kun emme voi ansaita armoa, emme voi myöskään menettää sitä. Roosen mukaan Lutherin tyly näkökulma tähän vertaukseen on se, että jos käyttää armahdusta väärin, joutuu kadotukseen. Tämä horjuttaa jumala-kuvaa, myös siksi, että se niin heikosti vaatii vihollisen rakastamista. Toisaalta se, mikä tässä vertauksessa on eksegeettiseltä kannalta katsottuna kyseenalaista, on didaktisessa mielessä kiinnostavaa. Vertauksen eskatologinen horisontti tekee siitä myös traagisen. Kuitenkin vertauksen lopussa Roose näkee uuden alun mahdollisuuden. 27 Roose toteaa myös armoton palvelija -vertauksen haasteellisuuden, mutta ei varsinaisesti ota kantaa sen vaikeisiin kohtiin. Jumalan mahdollinen armon 26 Roose 2007, Roose 2007,

14 perumisen kysymys jää avoimeksi ja perinteisen jumalakuvan horjuminen toteamukseksi. Ulrich Luz toteaa, että kaikki juutalaiset vertausten kertojat, myös Jeesus, toimivat vertauksen synnyttämien, odotettavissa olevien, assosiaatioiden varassa. Siksi esimerkiksi rahasummien suuruuden ymmärtäminen ei ole olennaista, vaan se, että ihmiset tuskin samaistuivat sellaista yhteiskuntaluokkaa edustaviin ihmisiin, jotka käsittelevät näin suuria rahasummia. Velallinen ja velka ovat ilmauksia, jotka saavat aikaan uskonnollisia assosiaatioita. Muut palvelijat, jotka suuttuvat ensimmäisen velallisen käytöksestä toista palvelijaa kohtaan, ovat samaistumiskohteita vertauksen kuulijoille. Koko vertauksen logiikka perustuu siihen, että ensimmäisen palvelijan olisi pitänyt jäljitellä kokemaansa armoa. Kuitenkin vertauksen varsinainen pääkohta on lopussa, ja sen alku on välttämätön vain loppukohtauksen kannalta: kuulijat ymmärtävät, että Jumalan anteeksianto ei ole vain jotakin ulkoista, vaan se on voima, joka valtaa ja muuttaa koko ihmisen. Kuulijat ymmärtävät kuninkaan kovan reaktion, ja siitä syystä myös lopussa oleva tuomion uhka muuttuu ymmärrettäväksi. Vertauksen eettinen opetus on selvä: kun on kokenut Jumalan käsittämättömän anteeksiannon, silloin tulisi myös itse antaa toisille ihmisille anteeksi. Teologinen peruskysymys kuuluu, voiko Jumala perua armonsa inhimillisen rakkaudettomuuden vuoksi. Mikä merkitys armolla silloin olisi? Onko tuomio silloin kantava ajatus, jos ihminen ei osaa jättäytyä armon varaan? Tämän vertauksen yllä leijuu tuomion uhka, eikä se anna yksiselitteisiä vastauksia edellä mainittuihin kysymyksiin. Luzin mukaan vastauksia tulisi etsiä laajemmasta Matteuksen puhekokonaisuuden kontekstista. 28 Kun Roose ihmettelee, kehen armoton palvelija -vertauksen henkilöistä lukijan tulisi samaistua, Luz päättää samaistumiskohteeksi muut palvelijat. Hänkin tarttuu vaikeaan teologiseen kysymykseen Jumalan mahdollisuudesta armon perumiseen, mutta jättää sen avoimeksi. Tuomion uhka on pelottavana vertauksen yllä. Tässä luvussa esitellyt tutkimukset armoton palvelija -vertauksesta ovat joiltakin osin toisistaan poikkeavia, mutta melko yksimielisiä sen tulkinnasta koskien Jumalan anteeksiantamuksen velvoittavaa aspektia. Lähes kaikki tutkijat valittelevat vertauksen vaikeutta ja sen eettisen tason haastavuutta. Vertaus tuntuu asettavan koko kristinuskon perustan, Kristuksen sovitustyön, kyseenalaiseksi, jos ihminen voi 28 Luz 1997,

15 kuitenkin omilla teoillaan mitätöidä sen. Vertauksen loppu, jossa Jumalan kerrotaan toimivan vertauksen kuninkaan tavoin, jää monissa tulkinnoissa epäselväksi, tai sen selittävän jakeen (35) sanomaa on pyöristelty. Jeesuksen sanoja on selitelty parhain päin. On mielenkiintoista nähdä, millaisia vastauksia tutkimuskysymyksiini löydän perehtyessäni armoton palvelija -vertaukseen narraation ja argumentaation näkökulmasta. Seuraavassa luvussa esittelen näitä tutkimusmenetelmiä. 11

16 3 Metodit 3.1 Vertaustutkimuksen metodien kehityshistoriaa Jeesuksen vertaukset ovat maailman tunnetuimpia ja rakastetuimpia kertomuksia, ja niiden selitysten tavat ovat vaihdelleet eri aikakausina. 29 Eri vertaustutkimuksissa käytetyt metodit vastaavat eri kysymyksiin, ja siksi on hyvä perehtyä yleisimpiin käytettyihin metodeihin. Vallitseva vertaustutkimuksen metodi 1800-luvulle saakka oli allegorisointi. 30 Erityisesti kirkkoisien keskuudessa se oli suosittu lukutapa. Vertausten yksityiskohtia rinnastettiin ympäröivän todellisuuden ja teologisten asioiden kanssa. 31 Vaikka allegorisointia onkin myöhemmin kritisoitu voimakkaasti, se on säilyttänyt suosiotaan osin meidän päiviimme asti, erityisesti kirkon piirissä. Se on ymmärrettävää, koska esimerkiksi Kylväjä-vertaukselle Jeesus itsekin antaa allegorisen selityksen. Koska suomen yleiskielen sana vertaus määritellään kielitoimiston sanakirjan määritelmän mukaan allegorisesti, ajatukset myös Jeesuksen vertausten tulkinnasta suuntautuvat helposti samalla tavalla. 32 Monet oman aikamme tutkijat ovat kritisoineet allegoriaa vertausten tulkinnassa. Snodgrassin mukaan allegorinen tulkinta ei ole hyväksyttävää, koska se hämärtää Jeesuksen sanomaa ja korvaa sen kirkon tai jonkin muun ideologian opetuksilla. 33 Hedrick nostaa allegorisoinnista esiin kolme ongelmaa: Jeesuksen vertausten realismi toimii vastoin allegorian vaatimia, useita yksi-yhteen meneviä, analogioita. Myös se, että vertaus sisältäisi viitteitä vertauksesta poispäin, on peräisin tulkitsijalta, ei narratiivista. Hedrickin näkemyksen mukaisesti myös kertomuksen monitulkintaisuus toimii sitä vastaan, että se olisi teologinen. 34 Myös Thurén näkee allegoriassa useita ongelmia: Ensinnäkin allegorinen lukutapa tarkoittaa sitä, että vertaukset eivät perustele mitään vaan jäävät perusteettomiksi 29 Thurén 2015,9. 30 Snodgrass 2008, 4. Allegorista tulkintatapaa on käytetty jo ennen kirkon aikaa esimerkiksi joissakin Qumranin kirjoituksissa. Sitä käyttivät myös kuuluisat hellenistit, Homeros ja Platon. Myöhemmin kirkon allegorinen tulkintaperinne perustui käsitykseen, että kirjoituksista voi löytää neljä merkitystasoa: kirjaimellinen merkitys, allegoris-teologinen merkitys, eettinen merkitys sekä taivaallinen merkitys, joka heijasteli tulevaa autuutta. 31 Thurén 2015, Snodgrass 2008, Hedrick 2004,

17 väitteiksi. Toiseksi kertomuksen yksityiskohtien allegorisoinnille ei ole olemassa rajoja, niin että kertomukseen voi helposti tuoda siihen kuulumatonta, ulkoista materiaalia. Useimmat allegoriat perustuvatkin tekstin ulkopuoliseen informaatioon. Kolmanneksi allegorioiden etsiminen kertomuksesta laiminlyö sen narratiivisen ulottuvuuden ja suuntaa huomion pois kertomuksen lopussa mahdollisesti olevasta huippukohdasta. 35 Merkittävä muutos vertaustutkimuksessa tapahtui 1800-luvun lopulla, kun Adolf Jülicher nousi merkittävimmäksi vertaustutkijaksi. Hänen mukaansa vertausten tarina seisoi muun kuin allegorian varassa. Jeesus esitti vertauksensa käytännön tilanteissa, ja niissä allegoria oli liian monimutkainen kuulijoiden ymmärrettäväksi. Vertaukset olivat hänen mukaansa itsestään selviä eivätkä siis tarvinneet tulkintaa. Ne olivat kirjaimellista puhetta ja helposti ymmärrettäviä, kun taas allegoria on epäsuoraa puhetta, joka sanoo yhtä ja tarkoittaa toista. Jeesuksen tarkoitus ei ollut hämärtää sanomaansa. Allegorioiden sijaan Jülicher etsi vertauksesta yhtä tähtäyspistettä, joka avaa koko vertauksen kokonaisuuden. Yleensä hänen hakemansa tähtäyspiste oli hengellinen. 36 Myöhempi vertaustutkimus on pääosin hylännyt Jülicherin näkemykset. 37 Arvostelijoiden mukaan yhden tähtäyspisteen malli on liian suppea ja juutalaiselle kulttuurille vieras. Vaikka hänen teoriansa ei sellaisenaan olekaan enää tyydyttävä, se sisältää monia huomionarvoisia oivalluksia. Vastoin arvostelijoiden mielipiteitä anekdoottien perusluonne loppuhuipennuksineen on luonteeltaan yleismaailmallinen: Samalla tavalla toimivat niin profeetta Naatanin vertaus kuningas Daavidille kuin stand-up -koomikkojen tarinatkin. Lisäksi vertaukset on kerrottu tietylle yleisölle tietyssä tilanteessa, ja toimiakseen niiden täytyi olla helposti ymmärrettäviä. Allegorioiden ehdoton torjuminen ei ole viisasta, mutta niiden uskottavuutta on arvioitava kyseisen kommunikaatiotilanteen perusteella. Jülicherin näkemys vertausten yhdestä hengellisestä maksiimista ei aina sovi vertausten kirjoittajien 35 Thurén 2014, Snodgrass 2008, Snodgrass 2008,6. Jülicherin näkemyksiä arvosteltiin liian yksinkertaisiksi ja itsestään selviksi. Erityisesti Paul Fiebig toi julki, että Jülicher lisäsi hänen ymmärrystään ennemminkin kreikkalaisen retoriikan vertauksista kuin heprealaisesta maailmasta, missä allegoriset vertaukset ja sekoitetut muodot ovat tavallisia. Vertaukset eivät välttämättä ole yksinkertaisia ja itsestään selviä. 13

18 kuvaamiin tilanteisiin, mutta tätä hänen perusoivallustaan vertausten yhdestä tähtäyspisteestä on voitu hyödyntää myöhemmässä tutkimuksessa. 38 Kirkon taipumus tulkita vertauksia allegorioiden avulla ja Jülicherin allegorioiden vastaisuus saivat aikaan suuntauksen, jossa etsittiin vastausta sille, kuinka paljon vertauksen elementit vastasivat todellisuutta. Vertauksia ryhdyttiin kirjoittamaan uudelleen, ja näin syntyi rekonstruktioiden koulukunta. Vertausten rekonstruoimisella pyrittiin löytämään niiden oletettu alkuperäinen ja sopivampi muoto sekä ymmärtämään evankelistojen yhteisöjä. Tämä kuitenkin johti siihen, että vertauksia on manipuloitu teologisten, poliittisten, sosiaalisten ja henkilökohtaisten tarkoitusperien mukaisesti. 39 Ne kertovat enemmän kirjoittajiensa kuin Jeesuksen tarkoitusperistä. 40 Yksi viime vuosien merkittävimmistä vertaustutkijoista, Snodgrass, lähestyy vertauksia niiden tarkoituksen perusteella. Hän painottaa vertausten perinpohjaista analysointia ja niiden kuuntelemista ilman ennakko-odotuksia ja -tarkoituksia. Hänen mukaansa Jeesuksen vertaukset ovat instrumentteja laajemmassa suullisessa kulttuurissa, ja jos haluaa ymmärtää Jeesuksen tarkoitusperiä, vertaukset pitää pystyä kuulemaan Jeesuksen palestiinalaisten kuulijoiden korvin. Lisäksi hän haluaa kiinnittää huomiota siihen, miten kukin vertaus ja sen sanoma sopivat kyseisen evankelistan tarkoitukseen ja suunnitelmaan. Tarinan funktio tulisi määritellä suhteessa Jeesuksen muuhun opetukseen, ja tulkinnassa keskittyä siihen, mitä on sanottu eikä siihen, mitä on jätetty pois. On myös huomioitava, että vertausten aikakäsitys on erilainen reaalimaailman kanssa. Yleensä tärkein on sanottu vertauksen lopussa. Huomio kannattaa kiinnittää siihen, missä vertauksen opetus leikkaa Jeesuksen muuta opetusta, ja lopulta määritellä vertauksen teologinen ulottuvuus. 41 Snodgrassin argumentit eivät kuitenkaan ota huomioon sitä, että nykymuotoisten vertausten kirjoittajien kohderyhmät asuivat Palestiinan ulkopuolella eivätkä he välttämättä tunteneet vertausten alkuperäisten kuulijoiden olosuhteita. Heillä ei myöskään ollut mahdollisuutta verrata vertauksia muiden evankelistojen versioihin Thurén 2014, Snodgrass 2008, Snodgrass 2008, Snodgrass 2008, Thurén 2015,

19 Hedrick sanoo, että eniten eripuraa vertaustutkimuksessa aiheuttaa kysymys siitä, kuinka vertaus toimii. Hänen mukaansa evankeliumien kirjallinen muoto edustaa myöhempää kristillistä tulkintaa enemminkin kuin alkuperäisen sosiaalisen kontekstin historiallista muistia. Tämä johtuu siitä, että jokainen vertaus on itsenäinen kertomus, pieni narratiivinen maailma itsessään. Kirjallinen muoto ja päätelmät eivät ole osa narratiivin maailmaa vaan sen evaluointia, ja yleensä siinä käytetään sanoja ja käsitteitä, joita ei itse kertomuksessa esiinny. Jos päämääränä on ymmärtää varhaiskristittyjen tapaa lukea vertauksia, silloin kannattaa aloittaa evankelistan tulkinnoista. Jos taas päämääränä on syventyä vertaukseen, silloin pitää aloittaa vertauksesta. Siksi ensimmäinen askel vertauksen tutkimisessa on irrottaa se kirjallisesta kontekstistaan. 43 Seuraavaksi tulisi selvittää vertauksen tekstihistoria ja se, onko siitä useampia versioita, ja sitten päättää, mitä versiota käyttää. Kolmantena tehtävänä tulisi selvittää kertomuksen sisältämät elementit yksi kerrallaan. Tässä on kaksi tasoa: alkuperäinen teksti sekä käännös, joka puolestaan on aina tulkintaa. Tämän jälkeen tulisi tutkia narratiivin kirjallisia ominaisuuksia eri näkökulmista ja sitten pyrkiä löytämään ensimmäisen vuosisadan juutalaisen yleisön hypoteettinen vastaus kertomukseen. Viimeinen vaihe vertauksen tulkinnan avaamisessa on lukijan oma vastaus. Vertauksen ääni on se, kuinka se resonoi omalla tavallaan kullekin lukijalle erikseen. 44 Tässä mielessä vertaus on kuin kameleontti, siitä tulee se, mitä lukija haluaa siitä tulevan tai mitä tulkitsija päättää. Vertauksen merkitys ei ole vertauksessa sisäänkirjoitettuna, vaan se kehittyy lukijassa, joka on vuorovaikutuksessa sen kanssa. Vertaus voi nostaa lukijan ymmärtämisen horisonttia ja laajentaa näkökulmaa kertomuksen rajojen taa. 45 Mielestäni tämä näkemys on ristiriitainen. Siinä kehotetaan irrottamaan vertaus kontekstistaan ja silti ymmärtämään alkuperäisten vastaanottajien hypoteettinen vastaus kertomukseen. Vertaus on kerrottu tietyssä tilanteessa ja tarkoituksessa, ja kuulijoiden reaktiot ovat siten sidoksissa kontekstiin. Saman vertauksen eri versiot palvelevat niiden kirjoittajien tarkoitusperiä, eivätkä ne siksi välttämättä ole vertailukelpoisia keskenään. Evankeliumikirjoittajien alkuperäiset yleisötkään eivät todennäköisesti pystyneet vertailemaan eri versioita keskenään. Lisäksi kaikista vertauksista ei ole olemassa useita versioita, kuten on asian laita armoton palvelija - vertauksen kohdalla. Jos vertauksen merkitys kameleonttimaisesti muuttaa muotoaan 43 Hedric 2004, Hedrick 2004, Hedrick 2004,

20 sitä lukevan henkilön mukaan, vertauksen alkuperäinen viesti uhkaa tallautua tulkitsijoiden jalkoihin. Tämän hetken merkittävistä vertaustutkijoista Ruben Zimmermann tutkimusryhmineen lähestyy vertauksia hermeneuttisesti. Hänen mukaansa vertaukset eivät pelkästään lisää ymmärrystä Jumalasta ja hänen rikkaudestaan, vaan niiden ymmärtämisen prosessi lisää sekä ihmisen itsensä että myös maailman tuntemusta. 46 Kun Jeesus puhuu vertauksissa Jumalan maailmanjärjestyksestä, sitä ei ole tarkoitettu ymmärrettäväksi pelkästään tiedon tasolla. Sen täytyy saada aikaan välitöntä vaikutusta elämässä ja johtaa uskoon. 47 Vertaus auttaa lukijaa näkemään elämänsä uusin silmin, ja sen ymmärtäminen tarkoittaa sitä, että lukija sijoittaa itsensä tekstiin ja voi sitä kautta laajentaa näkökulmaansa. 48 Zimmermannilla on viisi erilaista lähestymistapaa tulkita vertauksia: kielellis-kertomuksellinen tutkiminen, sosio-historiallinen tutkiminen, tausta-aineiston tutkiminen, muiden kuin historiallisten tulkintojen kartoittaminen sekä myöhemmän tulkintahistorian selvittäminen. Hänen pääajatuksensa on, että yhdellä vertauksella voi olla useita eri merkityksiä. Thurénin mukaan vertauksen oikea merkitys on kuitenkin se, joka tekstin kirjoittajan kuvaamassa tilanteessa on relevantti. 49 Erityisesti Luukkaan evankeliumin vertauksia tutkinut Thurén esittää, että Jeesus ei opeta vertauksillaan varsinaisesti mitään uutta. Ne perustuvat yleisesti hyväksyttyyn ja järkevänä pidettyyn tietoon ja viittaavat usein johonkin tunnettuun sääntöön, toimintatapaan tai kuulijoiden omaan käsitykseen luontevasta käytöksestä. Tämän periaatteen toiminta kuvataan sitten erilaisessa tilanteessa kuin mitä on juuri käsitelty, eli kuulija etäännytetään alkuperäisestä ongelmasta. Kun hän on hyväksynyt periaatteen ja sitoutunut siihen entistä vahvemmin, häntä houkutellaan soveltamaan kyseistä periaatetta myös käsiteltävään kysymykseen. Vertaus vetoaa siis johdonmukaisuuteen. Sen voima perustuu kykyyn heijastaa vastaanottajien mielessä jo olemassaolevia asioita. 50 Käytän armoton palvelija -vertauksen tutkimisessa Thurénin kehittämää menetelmää. Olen päätynyt tähän, koska haluan tutkia armoton palvelija -vertausta sellaisella menetelmällä, joka perustuu vain ja ainoastaan Matteuksen tekstiin. Käyttämällä 46 Zimmermann 2007, Zimmermann 2007, Zimmermann 2007, Thurén 2015, Thurén 2015,

21 menetelmää, jota ei ole aikaisemmin käytetty tämän vertauksen tutkimisessa, uskon löytäväni uuden näkökulman sinänsä tuttuun tekstiin. 3.2 Narratiivinen analyysi Tämä luku käsittelee narratiivista analyysia. Ensin nostan esille joitakin yleisiä narratologiassa käytettyjä käsitteitä, minkä jälkeen paneudun syvemmin Thurénin kehittämään narratiiviseen tutkimusmenetelmään. Tätä kyseistä menetelmää aion myös itse käyttää omassa tutkimuksessani. Narratologia on yleiseen kirjallisuustieteeseen kuuluva suuntaus, jolle on ominaista tekstin tarkastelu yhtenäisenä, kerronnallisena kokonaisuutena. 51 Vertausteksteissä kirjailijan työn eheyden kunnioittaminen tarkoittaa sitä, että hänen kuvaamaansa Jeesusta arvioidaan kirjallisena hahmona. Sama koskee myös kirjailijaa itseään. Historiallista Jeesusta ja historiallista tekstin kirjoittajaa ei siis pidä sekoittaa kirjallisen dokumentin tutkimiseen. 52 Sisäistekijä ja -lukija ovat käsitteitä, joilla tarkoitetaan kaikkien niiden asioiden kokonaisuutta, joita teksti omassa sisäisessä maailmassaan edellyttää tekijänsä ja lukijansa olevan. Kertoja itsekin voi siis olla fiktiivinen henkilö, joka käyttää tekijää keinona saadakseen tarinansa kerrottua tietyllä tavalla. 53 Narratiivikritiikin päämääränä on lukea tekstiä sisäislukijan näkökulmasta. 54 Seuraava kaavio havainnollistaa kertomuksen kommunikaatiota: 51 Merenlahti 1997, Thurén Merenlahti 1997, Powell 1990,

22 Taulukko 1: Kertomus kommunikaatiomallina: Boothin-Chatmanin malli 55 Malli kuvaa viestintätapahtumaa, jossa kiinnostuksen kohteena on pelkästään kertova teksti sinänsä. Todellista tekijää ja lukijaa koskevat kysymykset eivät kuulu tähän tarkasteluun, niiden tutkimukseen käytetään muita lähestymistapoja. 56 Narratologi Seymour Chatmanin mukaan jokaisessa narratiivissa on kaksi osatekijää: Ensimmäinen tekijä on kertomus, joka koostuu tapahtumien ketjusta sekä muista olemassa olevista elementeistä. Toinen tekijä on esitys, mihin kuuluvat kaikki ne keinot, joilla tuotos kommunikoidaan. 57 Chatmanin toteaa, että kun narratiivi koetaan, esimerkiksi esityksen tai tekstin kautta, yleisö vastaa siihen tulkinnallaan ja joutuu siten siihen osalliseksi. 58 Narratiivin eri osia hän kuvaa seuraavan mallin avulla: 55 Merenlahti 1997, Merenlahti 1997, Chatman 1986, Chatman 1986,

23 Taulukko 2: Narratiivin elementit Chatmanin mukaan. 59 Niin sanottu uusi kirjallisuuskritiikki, joka sai jalansijaa 1900-luvun puolivälissä, korosti tekstin irrallisuutta kontekstistaan. Ainoa, millä oli merkitystä, olivat sanat paperilla. Thurénin mukaan kuitenkin tiukka pidättäytyminen kaikesta lisätiedosta ja historiallisesta kontekstista tekee tekstistä helposti pelkästään esteettisen objektin. Sen merkitys määräytyy siten tulkitsijan omasta maailmasta käsin. 60 Pelkkä Raamatun tekstien esteettinen arviointi ei sisällä pyrkimystä ymmärtää niitä niiden vastaanottajahistorian valossa. 61 Kielen emotiivinen funktio on tarkoitus herättää subjektiivisia tunteita ja asenteita kuulijoissa. 62 Luukkaan evankeliumin vertauksia tutkiessaan Thurén on huomannut Luukkaan käyttävän juutalaista qal wahomer -periaatetta. Sen ideana on edetä kevyestä raskaaseen, helposta vaikeaan. Tämän periaatteen mukaisesti Jumala ei voi olla huonompi kuin ihmiset. Jos kerran ihmisetkin kykenevät tekemään hyvää, kuinka paljon enemmän Jumala voikaan tehdä. 63 Vertausten tulkinnassa käyttämänsä menetelmän Thurén on tiivistänyt viiteen sääntöön. Niiden johdonmukainen noudattaminen ja ulkopuolisen aineksen, teologisen, historiallisen tai muun vastaavan, poissulkeminen on lähtökohtana tulkinnalle Chatman 1986, 19. Kirjoittajan oma käännös englanninkielisestä alkuperäistekstistä. Mallin sisältö vastaa olennaisilta osin alkuperäistä, ulkonäköä on muokattu. 60 Thurén 2014, Merenlahti 1997, Koskela & Rojola 2000, Thurén 2014, Thurén 2015,

24 Ensimmäinen sääntö kehottaa kunnioittamaan kirjoittajan versiota. Tulkinnan perustana on vertaus ja sen kehyskertomus sellaisina, kuin evankelista on ne kertonut. Kun evankeliumikirjan tekijästä käytetään nimeä Luukas, ja omassa tutkimuksessani nimeä Matteus, sillä tarkoitetaan tekstin luomaa mielikuvaa sen kirjoittajasta, ei tekstin historiallista kirjoittajaa. 65 Eri evankeliumitekstejä ei ole tarpeen verrata toisiinsa, koska jokainen evankeliumi on oma, itsenäinen tuotoksensa, jolla on oma strategiansa ja ideologiansa. Tekstillään kukin kirjailija välittää oman viestinsä yleisölleen. Vaikka vertauksen kaikki yksityiskohdat eivät avautuisikaan nykylukijalle, niitä ei ole tarpeen lähteä selvittämään. Vertaus voi toimia sellaisenaan, ylimääräinen tieto voi päinvastoin vaarantaa niiden ymmärtämistä. 66 Toinen sääntö sanoo, että yleisö saa päättää viestistä. Vertaukset on yleensä kerrottu jollekin ihmiselle tai ihmisryhmälle jossakin tarkoituksessa. Sanoman täytyy kuulostaa yleisön mielestä järkevältä kyseisessä tilanteessa. Asiaankuuluvuus on keskeinen tekijä, kun määritellään, mitä vertaus tarkoittaa ja mihin sillä pyritään. Sekä Jeesuksen kuulijoiden että evankelistan lukijoiden täytyy voida ymmärtää sen viesti ensimmäisellä kerralla. 67 Kolmas sääntö kehottaa etsimään kertomukselle ominaisia piirteitä. Tärkeimpiä kerronnallisia tekniikoita vertauksen ymmärtämisen kannalta on vitsin tai anekdootin rakenne. Alussa kuulijat saadaan mukaan jonkin koukun avulla. Kertomuksen edetessä kuulijoiden mielenkiinto ja jännitys kasvaa, mutta vasta lopussa tulee ratkaiseva lause, punch line. Vertaus toimii samalla tavalla. Sen ei tosin ole tarkoitus naurattaa, vaan auttaa kuulijoita oivaltamaan jotakin olennaista. 68 Neljäs sääntö ohjaa etsimään vertauksen tarkoitusta. Vertausten tarkoitus ei ole jakaa informaatiota. Jeesus ja kertoja, omassa tapauksessani Matteus, haluavat saada yleisön liikkeelle. Siksi on olennaista selvittää, mihin vertauksella alun perin tähdättiin, miten se pyrki muokkaamaan vastaanottajiensa ajatuksia, arvoja, uskomuksia ja käytöstä. Miten näiden asioiden ajateltiin muuttuvan vertauksen kuulemisen seurauksena? Koska kaikki vertauksissa palvelee tätä päämäärää, niitä ei kannata yrittää tulkita teologisesti tai historiallisesti ennen kuin tavoite niiden 65 Thurén 2015, Thurén, 2014, Thurén 2015, Thurén 2015,