Poliisin mahdollisuudet toimenpiteistä luopumiseen. - mitä ne ovat ja mitä rajoitteita niiden käytölle on?

Transkriptio

1 Poliisin mahdollisuudet toimenpiteistä luopumiseen - mitä ne ovat ja mitä rajoitteita niiden käytölle on? Veera Naumanen Pro gradu -tutkielma Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden laitos Oikeustieteiden tiedekunta

2 Tiivistelmä ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tiedekunta Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Yksikkö Oikeustieteiden laitos Tekijä Veera Naumanen Työn nimi Poliisin mahdollisuudet toimenpiteistä luopumiseen mitä ne ovat ja mitä rajoitteita niiden käytölle on? Pääaine Työn laji Aika Sivuja Rikos- ja prosessioikeus Pro gradu-tutkielma viii Tutkielman kohteena ovat poliisin mahdollisuudet toimenpiteistä luopumiseen ja käytön mahdolliset rajoitteet. Toimenpiteistä luopumisella tarkoitetaan laajaa rikosoikeudellista kokonaisuutta, joka käsittää yhtä lailla poliisin mahdollisuutta jättää rikos ilmoittamatta kuin syyttäjän mahdollisuutta tehdä asiassa syyttämättäjättämispäätös tai tuomioistuimen mahdollisuutta jättää harkintansa mukaan tuomio antamatta. Toimenpiteistä luopumisella tarkoitetaan tilannetta, jossa rikoksen tekijästä ja hänen syyllisyydestään ei ole epäselvyyttä, mutta tekijälle jätetään rangaistus tuomitsematta. Tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan etenkin poliisin mahdollisuuksia toimenpiteistä luopumiseen poliisilain ja esitutkintalain kautta. Tutkielmassa sivutaan myös yleisellä tasolla syyttäjien mahdollisuuksia toimenpiteistä luopumiseen. Tutkielma on toteutettu lainopillista menetelmää käyttäen ja sen avulla on pyritty luomaan yhtenäinen kuva toimenpiteistä luopumisen säännöksistä, niiden perusteista ja käytön mahdollisuuksista lainsäädännön ja oikeuskirjallisuuden avulla. Tutkielmassa tuodaan esille myös Valtakunnansyyttäjäviraston ja Poliisiammattikorkeakoulun laatimat tilastot toimenpiteistä luopumisesta ja eri perusteiden käytöstä. Tutkielmassa havaittiin, että poliisin mahdollisuudet itsenäisesti luopua toimenpiteistä ovat osiltaan epäsuhteessa poliisille annettuun tuomiovallan laajuuteen suhteutettuna. Poliisilla on mahdollisuus luopua toimenpiteistä ainoastaan suhteellisuusperiaatteen ja vähäisyysperusteen nojalla, vaikka poliiseille on siirretty syyttäjille kuulunutta tuomiovaltaa liikenteeseen liittyvien rikkomusten ja näpistysten osalta. Vaikka kyseessä on vähäiset rikokset, ei vähäisyysperuste tule automaattisesti sovellettavaksi vähäisten rikosten kohdalla. Avainsanat toimenpiteistä luopuminen, suhteellisuusperiaate, vähäisyysperuste, tuomiovallan lisääntyminen i

3 SISÄLLYS LÄHTEET LYHENTEET iii vii 1. JOHDANTO 1.1. Tutkimuksen kohde ja tavoite Tutkimusmenetelmät ja kysymykset 2 2. TOIMENPITEISTÄ LUOPUMINEN 2.1. Rikosoikeus ja oikeusperiaatteet Toimenpiteistä luopuminen Vähäisyysperuste Kohtuusperuste Nuoruusperuste Konkurenssiperuste Kustannusperuste Lapsen asema rikoksessa ja erityisesti toimenpiteistä luopumisessa RL 28:3, Näpistys ja sen vaikutus toimenpiteistä luopumiseen Asianomistajarikos Asian käsitteleminen eri prosesseissa Poliisin tuomiovallan lisääntyminen Tuomiovallan siirtäminen Oikeusturvan toteutuminen POLIISILAIN YLEISET PERIAATTEET JA TOIMENPITEISTÄ LUOPUMINEN 3.1. Poliisilain tavoitteet ja periaatteet PolL 1:2 Perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen PolL 1:3 Suhteellisuusperiaate PolL 1:4 Vähimmän haitan periaate PolL 1:5 Tarkoitussidonnaisuuden periaate PolL 1:6 Tehtävien hoito ja tärkeysjärjestys Poliisilaki 1: Toimenpiteistä luopuminen Toimenpiteiden siirtäminen Poliisilain periaatteet ja niiden merkitys PolL 1:9 soveltuminen näpistyksen kohdalla ESITUTKINTALAIN YLEISET PERIAATTEET JA TOIMENPITEISTÄ LUOPUMINEN Esitutkintalain tavoitteet ja periaatteet ETL 4:1 Tasapuolisuusperiaate ETL 4:2 Syyttömyysolettama ETL 4:3 Oikeus olla myötävaikuttamatta rikoksen selvittämiseen ETL 4:4 Suhteellisuusperiaate ETL 4:5 Vähimmän haitan periaate ETL 4:6 Hienotunteisuusperiaate ETL 4:7 Lapsen kohtelu esitutkinnassa Muut esitutkintaa ohjaavat säädökset ETL 3:9 Esitutkinnan toimittamatta jättäminen tai lopettaminen ETL 3:10 Esitutkinnan rajoittaminen LOPPUPÄÄTELMÄT Toimenpiteistä luopuminen Johtopäätökset 88 Liite 1 93 ii

4 LÄHTEET Kirjallisuus Aer, Janne: Lastensuojeluoikeus. Helsinki 2012 Boucht, Johan Frände, Dan: Suomen rikosoikeus. Rikosoikeuden yleisten oppien perusteet. Tampere Frände, Dan: Yleinen rikosoikeus. Helsinki 2005 Frände, Dan: Finsk straffprocessrätt. Helsingfors 2009 Hakalehto-Wainio, Suvianna Nieminen, Liisa (toim.): Lapsioikeus murroksessa. Viro 2013 Hallberg Pekka: Oikeusturva teoksessa Perusoikeudet. Pekka Hallberg Heikki Karapuu Tuomas Ojanen Martin Scheinin Kaarlo Tuori Veli-Pekka Viljanen. Helsinki WSOY pro Hallberg Pekka: Perusoikeusjärjestelmä teoksessa Perusoikeudet. Pekka Hallberg Heikki Karapuu Tuomas Ojanen Martin Scheinin Kaarlo Tuori Veli-Pekka Viljanen. Helsinki WSOY pro Heinonen, Olavi Koskinen, Pekka: Rikosoikeus. Helsinki 1999 Helminen, Klaus Fredman, Markku Kanerva, Janne - Tolvanen, Matti Viitanen, Marko: Esitutkinta ja pakkokeinot. Helsinki 2014 Helminen, Klaus Kuusimäki, Matti Salminen, Markku: Poliisioikeus. Jyväskylä 1999 Helminen, Klaus Lehtola, Kari Virolainen, Pertti: Esitutkinta ja pakkokeinot. Helsinki 2005 Helminen, Klaus Kuusimäki, Matti Rantaeskola, Satu: Poliisilaki. Helsinki 2012 Jokela, Antti: Uudistuva rikosprosessi. Helsinki 1998 Jokela, Antti: Rikosprosessi. Helsinki 2008 Jääskeläinen, Petri: Syyttäjä tuomarina. Rikos- ja prosessioikeudellinen tutkimus seuraamusluonteisen syyttämättä jättämisen ja rangaistusmääräysmenettelyn ehdoista Suomessa ja Ruotsissa. Vammala 1997 Koskinen, Pekka: Johdatus rikosoikeuteen. Helsinki 2001 Koskinen, Pekka: Rikosoikeuden perusteet. Helsinki 2008 Lahti, Raimo: Toimenpiteistä luopumisesta rikosten seuraamusjärjestelmässä erityisesti silmällä pitäen tuomitsematta jättämistä. Vammala 1974 Lappi-Seppälä, Tapio: Rikosten seuraamukset. Porvoo 2000 Lappi-Seppälä, Tapio: Rikollisuus ja kriminaalipolitiikka. Helsinki 2006 iii

5 Lappi-Seppälä, Tapio: Seuraamusjärjestelmän pääpiirteet teoksessa Rikosoikeus. Lappi- Seppälä, Tapio Hakamies, Kaarlo Koskinen, Pekka - Majanen Martti Melander, Sakari Nuotio, Kimmo Nuutila, Ari-Matti Ojala, Timo Rautio, Ilkka. Helsinki 2009 Launiala, Mika: Esitutkinnan funktiot ja esitutkintaperiaatteet. Dissertations in Social Sciences and Business Studies No 70. Joensuu 2013 Launiala, Mika: Esitutkinnasta tuomioon. Esitutkinta osana rikosprosessia ja rikosprosessin funktiot. Edilex 2010/3. Teoksessa Esitutkinnan funktiot ja esitutkintaperiaatteet. Mika Launiala. Joensuu 2013 Launiala, Mika: Itsekriminointisuoja esitutkinnassa rikoksesta epäillyn oikeudesta olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen. Edilex 2013/12. Teoksessa Esitutkinnan funktiot ja esitutkintaperiaatteet. Mika Launiala. Joensuu Launiala, Mika: Suhteellisuusperiaate uuden esitutkintalain (805/2011) 4 luvun 4 :ssä. Edilex 2013/23. Teoksessa Esitutkinnan funktiot ja esitutkintaperiaatteet. Mika Launiala. Joensuu 2013 Launiala, Mika: Välttämättömyys, optimointi ja minimointi vähimmän haitan periaate uudessa esitutkintalaissa (805/2011). Edilex 2012/34. Teoksessa Esitutkinnan funktiot ja esitutkintaperiaatteet. Mika Launiala. Joensuu 2013 Melander, Sakari: Rikosoikeus 2010-luvulla. Helsinki 2010 Määttä, Kalle Pihlajamäki, Heikki: Rikoksen hinta. Taloustieteellinen näkökulma rikosoikeushistoriaan. Helsinki 2003 Nuotio, Kimmo Majanen, Martti: Rikosoikeuden poluilla. Helsinki 2003 Ojanen Tuomas Scheinin Martin: Perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien kansainvälinen valvonta teoksessa Perusoikeudet. Pekka Hallberg Heikki Karapuu Tuomas Ojanen Martin Scheinin Kaarlo Tuori Veli-Pekka Viljanen. Helsinki WSOY pro Rantaeskola, Satu (toim.): Poliisilaki Kommentaari. Poliisiammattikorkeakoulun oppikirjoja. Tampere 2014 Saraviita, Ilkka: Suomalainen perusoikeusjärjestelmä. Helsinki 2005 Saraviita, Ilkka: Perustuslaki. Helsinki 2011 Sinisalo, Kari: Poliisi. Helsinki 1973 Tapani, Jussi Tolvanen, Matti: Rikosoikeus. Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano. Helsinki 2016 Tolvanen, Matti: Varkaus ja moottorikulkuneuvon käyttövarkaus osiossa Omaisuus- ja varallisuusrikokset, teoksessa Keskeiset rikokset. Dan Frände Jussi Matikkala Jussi Tapani Matti Tolvanen Pekka Viljanen Markus Wahlberg. Porvoo 2014 Tolvanen, Matti Kukkonen, Reima: Esitutkinta- ja pakkokeino-oikeuden perusteet. Helsinki 2011 iv

6 Tuori, Kaarlo Lavapuro, Juha: Perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien turvaamisvelvollisuus teoksessa Perusoikeudet. Pekka Hallberg Heikki Karapuu Tuomas Ojanen Martin Scheinin Kaarlo Tuori Veli-Pekka Viljanen. Helsinki WSOY pro Tuori Risto: Rikosoikeudellisesta vähäisyydestä. Teoksessa Rikos, rangaistus ja prosessi. Juhlajulkaisu Eero Backman / Jyväskylä 2005 Viljanen, Pekka: Laki sakon ja rikesakon määräämisestä (754/2010) mahdollisimman yksinkertainen asioiden käsittelyjärjestelmä? teoksessa Suomalainen kriminaalipolitiikka. Näkökulmia teoriaan ja käytäntöön, Tapio Lappi-Seppälän juhlakirja. Toimittaneet Ville Hinkkanen ja Leena Mäkipää. Helsinki 2013 Virolainen, Jyrki: Rikosprosessioikeus I. Rovaniemi 1998 Virolainen, Jyrki Pölönen, Pasi: Rikosprosessin perusteet. Rikosprosessioikeus I. Jyväskylä 2003 Virolainen, Jyrki Pölönen, Pasi: Rikosprosessin osalliset. Rikosprosessioikeus II. Porvoo 2004 Vuorenpää, Mikko: Syyttäjän tehtävät. Erityisesti silmällä pitäen rikoslain yleisestävää vaikutusta. Vammala 2007 Vuorenpää, Mikko: Asianomistajan oikeudet rikosprosessissa Virallislähteet HE 66/1988 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle rikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen ensimmäisen vaiheen käsittäväksi rikoslain ja eräiden muiden lakien muutoksiksi HE 79/1989 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle rikosoikeudellisista toimenpiteistä luopumista koskevien säännösten uudistamiseksi HE 309/1993 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta HE 57/1994 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle poliisilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. HE 82/1995 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle rikosasioiden oikeudenkäyntimenettelyn uudistamista alioikeuksissa koskevaksi lainsäädännöksi HE 1/1998 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle uudeksi Suomen Hallitusmuodoksi HE 266/2004 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi poliisilain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 252/2006 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle lastensuojelulaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 164/2007 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 2 a luvun ja uhkasakkolain 10 :n muuttamisesta v

7 HE 94/2009 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 1 :n muuttamisesta annetun lain ja rikoslain 2 a luvun muuttamisesta annetun lain kumoamisesta HE 222/2010 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön uudistamiseksi HE 224/2010 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle poliisilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 291/2014 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 1 :n sekä rikoslain 2 a luvun muuttamisesta HE 62/2015 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 1 :n muuttamisesta annetun lain ja rikoslain 2 a luvun muuttamisesta annetun lain kumoamisesta PeVL vp 46/2005: Hallituksen esitys laiksi Metsähallituksen erä- valvonnasta ja laiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain 14 ja 19 :n muuttamisesta PeVL vp 7/2010: Hallituksen esitys laiksi sakon ja rikesakon määräämisestä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Oikeuskäytäntö KKO:2009:80 KKO:2011:66 KKO:2014:67 OKV/2043/1/2013 OKV/2087/1/2014 OKV/7/1/2015 Internetlähteet Lapsen oikeuksien komitean antamat suositukset Suomelle neljännen määräaikaisraportin pohjalta vuonna df Lapsen oikeuksien komitean antama yleiskommentti nro 12 YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 12 artiklan sisällöstä, tarkoituksesta ja soveltamisesta Korkeimman oikeuden ratkaisu KKO:2014:67 vi

8 Oikeusministeriön mietintö ja lausuntoja 74/2012. Tulkkausdirektiivin täytäntöönpano. 4_2012_Tulkkausdirektiivin_taytantoonp_90s.pdf Valtakunnansyyttäjän viraston antama yleinen ohje syyttäjille VKS:2007:2 Dnro 5/31/07 stot/vksnyleisetohjeet/6jb4xsibl/ _vks_2007_2.pdf Valtakunnansyyttäjän viraston antama yleinen ohje syyttäjille VKS:2016:5 Dnro 22/31/15 stot/vksnyleisetohjeet/liitteet/ac5bhoezp/ pdf Syyttäjälaitoksen toimintakertomus omukset/ck0lwiyub/toimintakertomus2015_fi_final.pdf Liite 1 Poliisiammattikorkeakoulusta saatu tilastotaulukko toimenpiteistä luopumisen säännöksien soveltamisesta vii

9 LYHENTEET ETL = esitutkintalaki EIS = Euroopan ihmisoikeussopimus EIT = Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EU = Euroopan Unioni HE = hallituksen esitys LSL = lastensuojelulaki KKO = Korkein oikeus PeVL = perustuslakivaliokunnan lausunto PL = perustuslaki PolL = poliisilaki RL = rikoslaki ROL = laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa YK = Yhdistyneet Kansakunnat viii

10 1. JOHDANTO 1.1. Tutkimuksen kohde ja tavoite Pro gradu-tutkielmani käsittelee poliisin mahdollisuuksia toimenpiteistä luopumiseen ja sen käytön mahdollisia rajoitteita. Tutkielman kohteena ovat poliisilain (872/2011) 1 luvun 9 ja esitutkintalain (805/2011) 3 luvun 9 ja 10 :t. Poliisilain 1:9:ssä säädetään poliisin mahdollisuudesta luopua toimenpiteistä ja esitutkintalain 3:9:ssä säädetään mahdollisuudesta jättää esitutkinta toimittamatta tai lopettaa jo aloitettu tutkinta. Esitutkintalain 3:10 antaa syyttäjälle mahdollisuuden lopettaa esitutkinta tutkinnanjohtajan esityksestä. PolL:n kyseinen pykälä on todellisuudessa harvoin sovellettava poikkeussäännös, minkä vuoksi ETL:n pykälät täydentävät erityissäännöksinä poliisin mahdollisuuksia toimenpiteistä luopumiseen. Toimenpiteistä luopumisella tarkoitetaan laajaa rikosoikeudellista kokonaisuutta, joka käsittää yhtä lailla poliisin mahdollisuutta jättää rikos ilmoittamatta kuin syyttäjän mahdollisuutta tehdä asiassa syyttämättäjättämispäätös tai tuomioistuimen mahdollisuutta jättää harkintansa mukaan tuomio antamatta. Tutkielmassa tarkastelen myös yleisellä tasolla syyttäjän mahdollisuuksia toimenpiteistä luopumiseen ja tarkasteluun tulee lain oikeudenkäynnistä rikosasioissa (689/1997) 1 luvun pykälät. Syyttäjän mahdollisuudet ovat laajemmat kuin poliisin ja samalla syyttäjän mahdollisuudet toimenpiteistä luopumiseen vaikuttavat poliisin toimintaan, kun sovelletaan esitutkintalain (805/20110) pykäliä. Tutkielmassa käsitellään myös uutta lakia sakon ja rikesakon määräämisestä (754/2010), joka tuli voimaan vuoden 2016 joulukuussa. Lailla muutettiin summaarista menettelyä niin, että poliisimiehellä, tullimiehellä ja rajavartiomiehellä on oikeus antaa 20 päiväsakon suuruinen sakkomääräys liikenteeseen liittyvissä rikkomuksissa ja näpistyksissä. Sakkomääräystä ei enää syyttäjä erikseen vahvista, vaan sakkomääräys korvaa rangaistusmääräyksen. Sakkolaki on osana tutkimuksessa sen vuoksi, että siinä aikaisemmin syyttäjille kuulunutta tuomiovaltaa siirrettiin poliiseille ja muille valvontaa suorittaville virkamiehille laissa määriteltyjen rikoksien ja rikkomustan osalta. Poliisien mahdollisuudet luopua toimenpiteistä pysyivät samoina, vaikka heidän tuomiovaltansa lisääntyi. Tutkielmassa tullaan siten pohtimaan myös tätä epäsuhtaa ja sen vaikutuksia asianosaisiin. 1

11 Tutkielmassa tarkastellaan poliisin mahdollisuuksia toimenpiteistä luopumiseen rikoslain 28 luvun 3 :ssä kriminalisoidun näpistyksen kautta, koska kyseessä on rikos, josta ankarin odotettavissa oleva rangaistus on sakko ja lisäksi näpistys on vähäinen rikos. Tällöin toimenpiteestä luopuminen on mahdollista sekä syyttäjän toimesta että poliisin itsenäisesti oman harkintansa perusteella luvulla on vuosittain tuomittu reilut henkilöä näpistyksestä, suurin osa näistä tuomitaan rangaistusmääräysmenettelyssä (nykyisin sakkomääräysmenettely). Poliisilla on oikeus myös uuden sakkolain mukaisesti antaa näpistykseen syyllistyneelle sakkomääräys, jota ei enää syyttäjä vahvista. Näpistyksen valikoituminen osaksi tutkielmaa on perusteltua tutkielman kohteena olevien lakipykälien johdosta. Tutkielman avulla pyritään luomaan yhtenäinen kuvaus toimenpiteistä luopumisen säännöksistä ja painotetaan poliisin mahdollisuuksia. Tutkielmassa mukana olevien tilastojen perusteella syyttäjien ja poliisien tekemien toimenpiteistä luopumista koskevien päätöksien määrä on kasvamassa vuosi vuodelta. Tällöin on tärkeää, että kaikki soveltaisivat perusteita samalla tavalla Tutkimusmenetelmät ja kysymykset Pro gradu -tutkielmani tulee olemaan lainoppia, joka on systematisointia ja tulkintaa. Lainopilla pyritään saamaan selville poliisin mahdollisuuksia ja rajoitteita toimenpiteistä luopumiseen. Huomio kiinnittyy myös syyttäjän mahdollisuuksiin toimenpiteistä luopumiseen syyttämättä jättämisperusteita sovellettaessa. Tällä tavoin tutkielmassa halutaan selvittää, mitä teon vähäisyydellä ja toisaalta tekojen toistuvuudella tarkoitetaan ja miten ne tulisi suhteuttaa toisiinsa. Tutkielmassa on koottu yhteen poliisilain ja esitutkintalain pykälät, joiden nojalla poliisilla on mahdollisuus luopua toimenpiteistä ja on tuotu esille lain soveltamista ohjaavat periaatteet sekä niiden soveltamisen rajoitteet. Tutkielmani kohteena ovat poliisin mahdollisuudet ja rajoitteet toimenpiteistä luopumiseen. Tarkastelun kohteena on myös se, millä tavalla asianomistajarikoksena oleva näpistys asettaa rajoitteita poliisin mahdollisuuksiin luopua toimenpiteistä. Toisaalta tutkielman 2

12 avulla pyrin saamaan selville, miten toistuvuus vähäisiin rikoksiin rajoittaa poliisin mahdollisuuksia luopua toimenpiteistä. Tutkimuksen tavoitteena on tuoda esille poliisin mahdollisuuksia toimenpiteistä luopumiseen ja niiden käytön rajoitteita vähäisten rikosten kohdalla. Tutkimuksen kohteeksi valikoitui näpistysrikos, koska kyseessä on useimmiten vähäinen rikos ja asianomistajarikos, jotka molemmat tuovat omat mahdollisuutensa ja rajoitteensa poliisille toimenpiteistä luopumisen soveltamiseen. Käsittelen tutkielmassa yleisesti poliisin mahdollisuuksia toimenpiteistä luopumiseen ja syyttäjän mahdollisuuksia jättää syyte nostamatta pelkästään sivutaan, koska syytteen nostamatta jättämisen syvällisempi pohdinta olisi vaatinut laajemman tutkinnan. 3

13 2. TOIMENPITEISTÄ LUOPUMINEN 2.1. Rikosoikeus ja oikeusperiaatteet Rikosoikeus voidaan katsoa kuuluvaksi siihen oikeusjärjestyksen osaan, joka käsittää säännökset rikoksista ja niiden seuraamuksista 1. Rikosoikeus on aineellista oikeutta, jossa määritellään rangaistavan käyttäytymisen muodot ja niiden rikkomisesta tulevien seuraamuksien sisältö 2. Rikosoikeudellinen järjestelmä perustuu viranomaisten vallankäyttöön suhteessa yksilöön. Viranomaisten toimivaltaan perustuen heillä on oikeus puuttua yksilön vapauteen, elämään ja muihin perus- ja ihmisoikeuksina turvattuihin oikeuksiin. Rikosoikeudellinen järjestelmä tarvitsee toimiakseen lainsäätäjän tarkoittamalla tavalla yhteiskunnallista hyväksyntää, jolloin järjestelmän oikeutus ja perusperiaatteet tarvitsevat legitimiteettia tuekseen 3. Kaikki rikosoikeudellisen järjestelmän nimissä tehtävä toiminta tulee perustella laeilla, jotta yhteiskunta hyväksyisi sen. Rikosoikeuden lähtökohtana on suojella kaikille kuuluvia oikeushyviä toisten loukkauksilta, jolloin rikosoikeutta toisaalta voi kuvata suojajärjestelmäksi 4. Rikosoikeuden tehtävänä on suojella sekä yksilöllisiä että yhteisöllisiä oikeushyviä, joista suurin osa on turvattu myös perus- ja ihmisoikeuksina. Rikoksista seuraavat rangaistukset ovat välttämättömiä suojelutavoitteena olevien perus- ja ihmisoikeuksien saavuttamiseksi, mutta niiden tulee olla laajuudeltaan hyväksyttävässä suhteessa suojeltavaan oikeushyvään 5. Samalla, kun rikosoikeus suojaa oikeushyviä toisten loukkauksilta, asetetaan rikosoikeuden käyttämisellä ja viranomaisten toimivallan käyttämisellä nykyään entistä enemmän velvollisuuksia ottaa huomioon toiminnassaan perus- ja ihmisoikeudet sekä kunnioittaa niitä. Rikosoikeudellisen järjestelmän keinojen käyttäminen tulee nähdä viimesijaisena keinona saavuttaa tavoiteltava päämäärä. Toiminnat tuleekin punnita niin, että valitaan mahdolli- 1 Ks. Koskinen 2001 s Ks. Koskinen 2008 s. 3 3 Ks. Heinonen Koskinen 1999 s Ks. Heinonen Koskinen 1999 s Ks. Virolainen Pölönen 2003 s. 6 4

14 suuksien mukaan vähemmän haittaa tuottavat toimenpiteet 6. Tekojen kriminalisointia voidaan sekä perustella että rajoittaa perus- ja ihmisoikeuksilla, sillä valtiovallan tehtävänä on turvata perusoikeuksien toteutuminen sekä rikoksen uhrin että rikoksesta epäillyn osalta 7. Perusoikeuksien oikeudellinen velvoittavuus tarkoittaa viranomaistoiminnassa sitä, että valtioelinten ja viranomaisten tulee soveltaa perusoikeuksia sitovina käytännön päätöksenteossa 8. Rikosoikeus kuuluu aineellisen oikeuteen, jossa pyritään ratkaisemaan minkälainen käyttäytyminen on lainmukaista ja minkälainen käyttäytyminen ei ole. Tekojen kriminalisointi on tarpeen, jotta yhteiskunta voidaan käsittää oikeusvaltiona. Aineellisen oikeuden rinnalle kuuluu muodollinen oikeus, mitä rikosoikeuden puolella toteuttaa prosessioikeus. Prosessioikeuden tarkoituksena on vastata kysymykseen, millä menetelmillä asia tulee ratkaista 9. Oikeusperiaatteet voivat olla koko oikeusjärjestelmää koskevia, mutta usein kuitenkin periaatteet ovat oikeudenalakohtaisia 10. Launialan (2013) mukaan oikeusperiaatteet ovat yleisiä ja suuntaa-antavia normeja, joihin liittyy arvosidonnaisuus ja harkinnanvaraisuus. Ne ovat lähellä moraalia, mutta eroavat siitä institutionaalisen tukensa vuoksi. Rikosoikeudelliseen järjestelmään kuuluu yleisesti oikeudenmukaisuus ja laillisuusperiaate. Oikeudenmukaisuuteen kuuluvat itsestään suhteellisuusperiaate ja yhdenvertaisuusperiaate sekä kohtuullisuus. Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tuomitun rangaistuksen tulee olla oikeassa suhteessa rikoksen törkeyteen ja tekijän syyllisyyteen 11. Toinen oikeudenmukaisuuden tärkeä tekijä on yhdenvertaisuusperiaate, joka on perus- ja ihmisoikeutena turvattu perustuslain (731/1999) 6 :ssä. Lähtökohtana on, että ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Heitä tulisi kohdella samalla tavalla ja samantyyppisistä rikoksista tulisi tuomita samanlaiset rangaistukset. 6 Ks. Heinonen Koskinen 1999 s Ks. Virolainen Pölönen 2003 s. 7 8 Ks. Saraviita 2005 s Ks. Virolainen Pölönen 2003 s Ks. Launiala 2013 s. 28 Launiala tuo väitöskirjassaan esille, että periaatteiden syntyajankohtaa ei voi yksiselitteisesti määrittää, vaan ne kehittyvät hitaasti. Ja periaatteet saavat institutionaalisen tukensa suoraan lainsäädännöstä, kuten perusoikeudet. 11 Ks. Heinonen Koskinen 1999 s. 79 5

15 Oikeudenmukaisuuteen kuuluu myös kohtuullisuuden vaatimus. Vaikka yhdenvertaisten rangaistuksien antaminen ei ole kaikissa tapauksissa mahdollista, kohtuullisuusvaatimus tarkoittaa sitä, että teon ja tekijän yksilölliset piirteet otetaan huomioon rangaistukseen vaikuttavina tekijöinä 12. Kohtuullisuuden vaatimus koskee rikoksen tekijän ohella myös rikoksen uhria eli asianomistajaa, sillä tämän periaatteen mukaisesti asianomistajarikoksien kohdalla on kohtuullista, että ainoastaan asianomistajan pyynnöstä voidaan rikoksesta nostaa syyte. Laillisuusperiaatteen mukaisesti vain sellaisesta teosta saa tuomita henkilön rangaistukseen, mikä on tekohetkellä ollut kriminalisoitu (RL [39/1889] ) 13. Rikoslain kohdalla lainsäädännön soveltamisessa on ehdoton taannehtivan lain kielto. Myöhemmin asian käsittelyssä ei saa ottaa huomioon sellaista lainsäädäntöä, joka ei ollut vielä voimassa rikoksen tekohetkellä, vaikka kyseinen lainsäädäntö olisi jo mahdollisesti voimassa asian käsittely hetkellä. Tämä takaa sen, ettei henkilöä tuomita sellaisesta teosta, joka ei ollut kriminalisoitu tekohetkellä. Tekojen kriminalisointi tarkoittaa myös sitä, että rikoksesta saa tuomita vain laissa säädettyyn rangaistukseen, mikä on määritelty kunkin rikoksen kriminalisoinnin kohdalla. Rikosoikeudellisen järjestelmän oikeutusta ja rikosten kriminalisointia on perustelu muun muassa rangaistusteorioiden avulla. Rangaistusteorioiden avulla pyritään etsimään vastausta siihen, miksi jostakin teosta saadaan rangaista ja mihin rangaistusten oikeudenmukaisuus perustuu 14. Rangaistusteorioiden tarkoituksena voidaan pitää neljää pääpiirrettä. Ensiksi näillä pyritään kontrolloimaan rikosoikeuden käyttämistä hyväksyttävästi. Toiseksi niillä on oikeuttamisen tarkoitus eli toisin sanoen rangaistusteoriat toimivat rangaistuksen käytön oikeuttajana tilanteessa, jossa käytettävän teorian asettamat edellytykset täyttyvät. Rangaistusteorioilla pyritään myös systematisoimaan ja ratkaisemaan rikosoikeutta ja rangaistuksen käyttöä ohjaavien periaatteiden väliset suhteet ja niiden painotukset. Tämän 12 Ks. Heinonen Koskinen 1999 s Kriminalisoinnilla tarkoitetaan sitä, että tietyn epätoivottavaksi katsotun teon rangaistavaksi säätämistä. Ks. Boucht Frände 2008 s. 17 Kriminalisoinneilla pyritään rikoslain avulla vaikuttamaan yksilöiden tekoihin, ja osoittamaan minkälainen käyttäytyminen on moraalisesti oikeaa ja oikeudenmukaisesta. 14 Ks. Nuotio Majanen 2003 s. 13 ja lisäksi Melander 2010 s. 1. Melanderin mukaan rangaistusteoria muodostaa perustan koko rikosoikeudelliselle järjestelmälle, sen periaatteille ja erilaisille yksityiskohdille. Ks. Vuorenpää 2007s. 18 Vuorenpää katsoo rangaistuksen merkitsevän valtion taholta suorittamaa tahallista kärsimyksen aiheuttamista henkilölle. Kärsimyksen aiheuttamisen pitää olla perusteltua ja erilaisilla rangaistusteorioilla perusteellaan näitä. 6

16 lisäksi näillä on sisällöllinen tarkoitus tietynlaisen materiaalisen oikeudenmukaisuuden toteuttajana 15. Melanderin (2010) mukaan rangaistusteoriat voidaan jakaa sovitusteorioihin, preventioteorioihin ja ekspressiivinen/kommunikatiivinen rangaistusteoria. Sovitusteorioissa rangaistuksen oikeutus saadaan tehdystä teosta, jolloin huomiota ei kiinnitetä rangaistuksen muihin yhteiskunnallisiin vaikutuksiin. Sovitusteorioiden sisällä on monenlaisia muotoja, mutta puhtain sovitusteoria lähtee ajatuksesta, että oikeudenmukaisuuden vaatimukset edellyttävät syyllisen rankaisemista 16. Preventioteoriat puolestaan katsovat tulevaisuuteen ja ne voidaan jakaa yleisestäviin ja erityisestäviin teorioihin. Yleisestävyyden tarkoituksena on rikosoikeudellisen järjestelmän riittävällä ankaruudella estää yksilöiden syyllistyminen rikoksiin 17 ja yleisestävyys liittyy siten ennakollisiin rikollisuuden estämisen keinoihin. Yleisestävyyden tarkoituksena onkin siten kohdistaa lain vaikutukset muihin kuin rangaistavaan henkilöön 18. Yleisestävyydessä voidaan erottaa negatiivinen ja positiivinen estävyys. Negatiivisella estävyydellä pyritään saamaan pelotevaikutus rangaistusuhilla 19. Positiivisella yleisestävyydellä puolestaan painotetaan rangaistuksien merkitystä lainkuuliaisuuden ylläpitämisessä ja moraalia koossapitävänä tekijänä 20. Erityisestävyydessä puolestaan rikokseen syyllistyneelle henkilölle tuomitaan sopiva rangaistus rikokselta saatuun hyötyyn suhteutettuna, jotta rangaistuksen suorittamisen jälkeen pelko estäisi häntä uudestaan syyllistymästä rikolliseen tekoon 21. Estävyysteorioihin vaikuttaa myös kiinnijäämisriski, jonka vahvuus liittyy paljolti poliisivoimiin suunnattuihin resursseihin ja poliisin näkyvyyteen kansalaisille. Jos kiinnijäämisriski on pieni, ei rangaistusten ankaruus vaikuta silloin yhtä voimakkaasti rikollista toimintaa ehkäisevänä tekijänä kuin silloin, jos kiinnijäämisriski on suuri ja rangaistukset ovat ankaria. Tämän teorian pohjana on, että rikollista tekoa suunnitteleva henkilö ajattelee ja 15 Ks. Melander 2010 s Ks. Melander 2010 s Ks. Heinonen Koskinen 1999 s Ks. Vuorenpää 2007 s Rangaistusuhalla tarkoitetaan yleisesti syntyvää pelotetta rikoksesta seuraavasta rangaistuksesta, joka on tarpeeksi moitittava, jotta rikollinen teko ei olisi kannattava. Ks. Määttä Pihlajamäki 2003 s. 77. Taloustieteilijöiden näkökulman mukaisesti paras rangaistusteoria olisi relatiivinen (peloteteoria), joissa pyritään erilaisilla kannustimilla ehkäisemään epätoivottavaa käyttäytymistä. Peloteteorian mukaisesti rangaistusasteikot eri rikoksista tulee olla erilaiset, jotta rikoksentekijä pidättäytyy vakavammista rikoksista kovempien rangaistuksien uhalla. 20 Ks. Nuotio Majanen 2003 s. 15 ja ks. Jääskeläinen 1997 s Ks. Lahti 1974 s

17 punnitsee rikoksesta koituvia hyötyjä ja haittoja. Hyöty-haitta-punninnan jälkeen henkilö valitsee vaihtoehdoista sen, joka tuottaa eniten hyötyä yksilölle, oli se sitten rikollisen teon suorittaminen tai rikoksesta pidättäytyminen. Tässä haittojen punninnassa kiinnijäämisriskin tulee olla suuri ja rangaistuksien ankaria suhteessa rikoksesta saatavaan hyötyyn, jotta estävyysteoriat toteutuvat toivotulla tavalla. Samoin edellytetään, että yksilö on tietoinen rikosten kriminalisoinnista ja niistä tuomittavista rangaistuksista. Kolmantena näkemyksenä nykyään pidetään kommunikatiivisia teorioita, joilla on samanlaisia näkemyksiä yleisestävien teorioiden kanssa. Tämän teorian lähtökohtana on ajatus kansalaisesta rationaalisena moraalisena toimijana, ja näihin toimijoihin voidaan vaikuttaa rikosoikeudellisen järjestelmän keinoin kieltoja ja käskyjä käyttäen. Kansalaisten sääntöjen noudattaminen perustuu niiden ymmärtämiseen, eikä niistä johtuvaan pelotteeseen rangaistuksesta 22. Rationaalisen ihmisen merkitys pohjautuu valituksen perintöön ja ajatukseen ihmisen vapaasta tahdosta ja siihen kuuluvasta moraalisesta vastuusta vapauden rinnalla. Ihminen nähdään kykeneväisenä rationaalisiin ratkaisuihin oikean ja väärän välillä, ja näin ollen vastaa myös väärän valintansa seuraamuksista Toimenpiteistä luopuminen Toimenpiteistä luopuminen käsitetään laajaksi seuraamusluonteiseksi rikosoikeudelliseksi kokonaisuudeksi, johon kuuluu poliisin rikoksen ilmoittamatta jättäminen, syyttäjän mahdollisuus tehdä asiassa syyttämättäjättämispäätös ja viimeisimpänä tuomioistuimen mahdollisuus harkintansa mukaan jättää asiassa tuomio antamatta 24. Kaikki nämä käsitteen osaalueet ilmentävät opportuniteettiperiaatetta, jonka mukaisesti lainkäyttöelimille kuuluu tietynlainen harkintavalta rangaistusvastuun toteuttamisessa 25. Toimenpiteistä luopumista kaikessa laajuudessaan on katsottu tarpeelliseksi etenkin vähäisten rikosten osalta, jotta viranomaisten voimavarat ja viranomaistoiminnan resurssit voidaan kohdentaa parhaimmalla mahdollisella tavalla. Toimenpiteistä luopumisen on katsottu myös yksittäistapauksissa kohtuullistavan seuraamuksia. 22 Ks. Melander 2010 s Ks. Lappi-Seppälä 2006 s Ks. Lappi-Seppälä 2009 s. 124, Ks. Jääskeläinen 1997 s Jääskeläisen mukaan syyttämättä jättämistä voidaan pitää vanhimpana virallisesti säänneltynä toimenpiteestä luopumisen lajina. Muut tekstissä mainitut osa-alueet on tulleet myöhemmin osaksi toimenpiteistä luopumisen käsitettä. 25 Ks. Jääskeläinen 1997 s. 13 8

18 Toimenpiteistä luopuminen viittaa lailla säädettyyn järjestelyyn, jossa viranomaisille on jätetty mahdollisuus luopua rangaistuksen käytöstä ja koskee siten poliisin, syyttäjän ja tuomioistuimen toimintaa 26. Poliisin mahdollisuudet ovat rikoksen ilmoittamatta jättäminen, syyttäjän mahdollisuus koskee päätöstä syyttämättä jättämisestä ja tuomioistuimen mahdollisuus on puolestaan päätös jättää rangaistus tuomitsematta. Toimenpiteistä luopumisen taustalla on varmuus tekijän syyllisyydestä ja tarkoituksena on jättää rangaistus tuomitsematta tekijälle. Syyttäjän kohdalla syytteen nostamatta jättäminen voi koskea sekä prosessuaalista että seuraamusluonteista syyttämättä jättämistä. Erona näiden välillä on se, että seuraamusluonteisessa syyttämättä jättämispäätöksessä edellytykset syytteen nostamiselle ovat toisin kuin prosessuaalisessa 27. Silloin, kun toimenpiteistä luopuminen sisältää rikoksen syyksilukemisen, voidaan sitä pitää rikosvastuun toteutumisen muotona 28. Lahti (1974) painottaa väitöskirjassaan, että toimenpiteistä luopumisessa rangaistukseen määräämättä jätettävän henkilön syyllisyys tulee olla sekä rangaistavuus- ja tosiseikastokysymyksen osalta riittävästi selvitetty 29. Toimenpiteistä luopumisen taustaperiaatteina voidaan katsoa olevan voimavarojen tehokas kohdentaminen, tarkoituksenmukaisuus ja muiden keinojen ensisijaisuus, seuraamusten porrastaminen sekä kohtuus 30. Voimavarojen kohdentamisen tarkoituksena on saada rikosoikeuden resurssit parhaalla mahdollisella tavalla hyödynnetyksi, jolloin vähäiset rikokset jätetään lain nojalla tutkimatta ja voimavarat kohdennetaan vaativien ja törkeiden rikosten tutkintaan. Tarkoituksenmukaisuuden ja muiden keinojen ensisijaisuudella tarkoitus on valita mahdollisista keinoista tapauksen kannalta tarkoituksenmukaisin vaihtoehto, jolloin toimenpiteistä luopumisen pohdinnassa kiinnitetään huomiota etenkin rikoksesta epäiltyyn tekijään ja seuraamuksien vaikutukseen tekijän olosuhteisiin. Tämän vuoksi on kiinnitetty huomiota etenkin nuoriin, alle 18-vuotiaisiin rikoksentekijöihin 31. Seuraamuksen kohtuullistamisessa otetaan yksittäistapauksen erityispiirteet huomioon abstraktista oikeusnormia sovellettaessa. Tällöin painotetaan niitä yksittäisen rikostapauksen asianhaaroja, jotka 26 Ks. Lappi-Seppälä 2000 s. 269 ja Lahti 1974 s. 48 Lahti tuo väitöskirjassaan esille, että toimenpiteistä luopuminen koskee ainoastaan viranomaisten harjoittamaa ratkaisutoimintaa. 27 Ks. Lappi-Seppälä 2009 s Ks. Jääskeläinen 1997 s. 33 Toimenpiteistä luopuminen sisältää rikoksen syyksilukemisen silloin, kun ilmoittamatta ja syyttämättä jättämisen yhteydessä epäillylle annetaan huomautus. 29 Ks. Lahti 1974 s. 49 Lahden mukaan tuomitsemattajättämisratkaisulle tunnusomaista on syyllisyyden toteaminen. 30 Ks. Lappi-Seppälä 2006 s Ks. Lappi-Seppälä 2009 s

19 poikkeavat normaalitapauksen piirteistä ja joiden johdosta henkilön katsotaan ansaitsevan tavallista lievempi rangaistus 32. Toimenpiteistä luopumista voidaan siten pitää kriminaalipolitiikan tavoitteiden toteuttamiskeinona 33. Seuraamusten porrastamisella tavoitellaan sitä, että ensimmäisenä vaihtoehtona ei olisi rikoksesta määrätty ankarin rangaistusmuoto. Tässäkin on lähtökohtana ollut nuorten rikostentekijöiden rangaistusten lieventäminen rangaistuksesta varoitukseen. Kohtuusperusteella on tavoiteltu lainsäädännöstä johtuvia tapauskohtaisia kohtuuttomuuksia rangaistuksen määräämisessä, koska lakia säädettäessä ei ole ollut mahdollisuutta ottaa kaikkia mahdollisia tilanteita huomioon. Tällä tavoin toimenpiteistä luopumisella paikataan muuten lain kirjaimellisesta noudattamisesta johtuvia kohtuuttomuuksia asianosaisten suhteen. Eri taustaperiaatteet näkyvät jokaisen viranomaisen mahdollisuutena toimenpiteistä luopumiseen ja mahdollisuudet porrastetaan sen mukaan, millä tasolla viranomainen on. Poliisin mahdollisuudet toimenpiteistä luopumiseen ovat vähäisemmät kuin syyttäjän tai tuomioistuimen, eikä näitä harkintavallan rajoitteita voi ylittää 34. Seuraavassa kuvassa käy ilmi, miten usein syyttäjä luopuu toimenpiteistä esitutkintalain 3:10:ää soveltaen. Kuvassa näkyvät vuodet Kuviosta käy ilmi, että sekä asiaratkaisujen että toimenpideratkaisujen kokonaismäärä on vähentynyt vuosittain. Samalla tavalla syyttäjän tekemien syyttämättäjättämispäätösten määrä on hieman vähentynyt joka vuosi, mutta vastapainona esitutkinnan rajoittamispäätösten määrä on lisääntynyt enemmän 35. Syyttäjän tekemien esitutkinnan rajoittamispäätösten määrä on lisääntynyt eniten ratkaisuissa, joissa on sovellettu ETL 3:10.2 prosessuaalisia perusteita. Tällöin rajoittamispäätöksen perusteina ovat olleet ROL 1 luvun 7 ja 8 :t. 32 Ks. Lahti 1974 s Ks. Lahti 1974 s. 237 Lahti on tuolloin väitöskirjassaan kirjoittanut kriminaalipolitiikan tavoitteiksi rikollisuuden ja sen kontrolloimista aiheutuvien kärsimysten ja muiden kustannusten minimoiminen sekä näiden kustannusten oikeudenmukainen jakaminen. Minimoimistavoitteen mukaisesti on tärkeää verrata eri keinojen etuja ja haittoja toisiinsa sekä suhteessa muiden keinojen etuihin ja haittoihin kunkin keinon käyttökelpoisuuden selville saamiseksi. 34 Ks. Lappi-Seppälä 2000 s Ks. Syyttäjälaitoksen toimintakertomus 2015 s

20 Kuva 1. Syyttäjälaitoksen vuosikertomus 2015 s. 11 Alla oleva kuvio havainnollistaa eri syyttäjälaitoksien tekemien rajoittamispäätösten perusteiden suhteita. Taulukosta on tulkittavissa, että päätösten perusteiden soveltamismäärissä on eroja eri syyttäjälaitoksien kesken. Esimerkiksi Lapin ja Sisä-Suomen syyttäjälaitoksissa sovelletaan eniten kustannusperusteisia esitutkinnan rajoittamispäätöksiä, kun taas Itä- Uudenmaan, Salpausselän, Oulun ja Ahvenanmaan syyttäjälaitoksissa soveltamiset ovat jakautuneet tasaisemmin. 11

21 Kuva 2. Syyttäjälaitoksen vuosikertomus 2015 s. 25 Syyttäjälaitoksen vuosikertomuksesta käy ilmi, että jo 17 prosentissa asiaratkaisuissa syyttäjä rajoittaa esitutkintaa. Vuosikertomuksessa tämä esitutkinnan rajoittaminen nähdään toisaalta tehokkaana esitutkinnan yhteistyönä poliisin ja syyttäjän välillä, mutta toisaalta kiinnitetään huomiota myös siihen, että mihin suuntaan tällainen kehitys menee ja sovelletaanko koko maassa samoja perusteita ja onko nämä perusteet tarkastelun kestäviä 36. Poliisin mahdollisuudesta luopua toimenpiteistä säädetään poliisilain (872/2011) 1:9:ssä ja esitutkintalain (805/2011) 3:9:ssä ja 3:10:ssä, joissa toimenpiteistä rajoittamisen perusteina ovat kohtuusperuste sekä vähäisyys. Esitutkinnan rajoittamisesta päättää syyttäjä tutkinnanjohtajan esityksestä niillä perusteilla, millä syyttäjä jättäisi syytteen nostamatta. Syyttäjän mahdollisuudesta tehdä päätös syyttämättä jättämisestä säädetään puolestaan ROL (689/1997) 1:7:ssä, jossa toimenpiteistä luopumisen perusteina ovat vähäisyys, kohtuus ja tarkoituksenmukaisuus. Tuomioistuinten mahdollisuudesta luopua toimenpiteistä säädetään RL (39/1889) 3:4:n kolmannessa ja neljännessä momentissa, joissa perusteiksi määritellään vähäisyys, poikkeuksellisuus, kohtuus ja konkurrenssi. Poliisin mahdollisuuksia toimenpiteistä luopumiseen on kaksi: ilmoittamatta jättäminen ja esitutkinnan rajoittaminen. Molemmissa soveltamisedellytyksissä tulee ottaa huomioon, että toimenpiteitä ei saa rajoittaa asianomistajan tahdon vastaisesti tai heikentää asianomistajan korvausvaatimuksien toteutumista. Ilmoittamatta jättäminen tulee kyseeseen ainoastaan tapauksissa, joissa rikoksentekijä on tiedossa ja itse rikos selvitetty. Ilmoittamatta jät- 36 Ks. Syyttäjälaitoksen vuosikertomus 2015 s

22 tämisellä pyritään siihen, että lievempiä rikoksia ei vietäisi eteenpäin, vaan tiedossa olevalle rikoksentekijällä voitaisiin näissä tapauksissa antaa huomautus 37. Huomautus voi olla suullinen tai kirjallinen ja poliisin tai syyttäjän on mahdollista antaa se niissä tilanteissa, missä on sovellettu ETL 3:9:n mukaisesta esitutkinnan toimittamatta jättämistä tai lopettamista poliisin päätöksellä 38. Esitutkinnan rajoittaminen on toinen poliisille annetuista mahdollisuuksista toimenpiteistä luopumiseen. Tässä tapauksessa poliisilla ei ole yksin päätäntävaltaa, vaan päätös esitutkinnan rajoittamiseen tulee syyttäjältä. Esitutkinnan rajoittamisen yhteydessä tulevat arvioitaviksi ja sovellettaviksi syyttämättäjättämispäätöksen edellytykset. Poliisin mahdollisuuksia toimenpiteistä luopumiseen tarkastellaan lähemmin luvuissa 3 ja 4, joissa käsitellään poliisilain ja esitutkintalain säännöksiä toimenpiteistä rajoittamisen suhteen Rikoslakirikokset Esitutkintaa ei toimiteta (ETL 4,3) Esitutkinta lopetetaan (ETL 4,3) Esitutkinta lopetetaan, kust.per.raj (ETL 4,4) Esitutkinta lopetetaan, prosess.raj(etl 4,4) Alkoholirikokset Esitutkintaa ei toimiteta (ETL 4,3) Esitutkinta lopetetaan (ETL 4,3) Esitutkinta lopetetaan, kust.per.raj (ETL 4,4) Esitutkinta lopetetaan, prosess.raj(etl 4,4) Liikennerikkomukset Esitutkintaa ei toimiteta (ETL 4,3) Esitutkinta lopetetaan (ETL 4,3) Esitutkinta lopetetaan, kust.per.raj (ETL 4,4) Esitutkinta lopetetaan, prosess.raj(etl 4,4) Muut rikokset Esitutkintaa ei toimiteta (ETL 4,3) Esitutkinta lopetetaan (ETL 4,3) Esitutkinta lopetetaan, kust.per.raj (ETL 4,4) Esitutkinta lopetetaan, prosess.raj(etl 4,4) Rikokset Esitutkintaa ei toimiteta (ETL 4,3) Esitutkinta lopetetaan (ETL 4,3) Esitutkinta lopetetaan, kust.per.raj (ETL ,4) Esitutkinta lopetetaan, prosess.raj(etl 4,4) Kuva 3 Poliisiammattikorkeakoulu, kuviossa viitataan kumotun esitutkintalain (449/1987) 4 :n esitutkinnan rajoittamisesta. Uudessa laissa (805/2011) kyseiset säännökset löytyvät 3 luvun 9 ja 10 :stä. 37 Ks. Lappi-Seppälä 2000 s Huomautuksesta säädetään ETL 10:3. HE 222/2010 vp s. 236 mukaisesti huomautuksella halutaan puuttua alle 18-vuotiaiden tekemiin rikoksiin ja silloin, kun he ovat syyllistyneet vähäisiin rikoksiin. Huomautuksella pyritään saamaan estävää vaikutus silloin, kun itse teosta ei ole annettu muuta rangaistusta, mutta halutaan kuitenkin osoittaa teon olevan rikosoikeudellisesti paheksuttava teko. Tällöin nuorten kohdalla tulisi lainsoveltajan mukaan soveltaa ennen kaikkea suullista huomautusta. 13

23 Yllä oleva taulukko havainnollistaa sitä, että miten poliisin suorittamat esitutkinnan rajoittamispäätökset ETL 4 :n nojalla ovat kehittyneet viimeisten kuuden vuoden aikana. Huomattavin kasvu on tapahtunut rikoslakirikosten tutkinnan rajoittamisessa, joissa kasvua on tullut sekä esitutkinnan lopettamisessa ETL 9 :n perusteella että tutkinnan rajoittamisessa ETL 10 :n kustannus- ja prosessiperusteilla Vähäisyysperuste Vähäisyysperusteesta säädetään ROL 1:7,1 ja edellytyksenä sen soveltamiselle on, että kokonaisuudessaan rikoksen haitallisuus tai siitä ilmenevä tekijän syyllisyys huomioon ottaen on pidettävä vähäisenä. Vähäisyyden arvioinnissa jokainen arvioitava teko on suhteutettava kyseiseen rikoslajiin 39. Vähäisyysarvio liittyy siis ennen kaikkea teon ulkoiseen moitittavuuteen, jonka arvioinnissa otetaan huomioon tekotapa ja seuraukset 40. Näpistyksien arvioinnissa tekoa on jo itsestään pidetty vähäisenä varkauteen nähden ottaen huomioon anastetun omaisuuden arvo tai muut rikokseen liittyvät seikat (RL [39/1889] 28:3.1). Toimenpiteistä luopumiseen näpistyksen suhteen ei siis riitä rikoksen suhteuttaminen varkauteen, vaan arvioida pitää rikosta suhteutettuna näpistykseen, jossa huomionarvoista on myös, että yritys on kriminalisoitu (RL [39/1889] 28:3.2). Vähäisyysperusteen voidaan katsoa tarkoittavan vähäisten rikosten lieviä tekomuotoja, mutta tässäkin rajoituksena on tekijän säännöllinen syyllistyminen rikoksen lieviin tekomuotoihin 41. Vähäisyyden arvioinnissa kiinnitetään erityisesti huomiota rikoksen haitallisuuteen eli sen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, mikä ilmenee osin rikoksesta syntyneistä seuraamuksista. Haitallisuuden arvioinnissa tulee ottaa huomioon myös se vahinko, joka teosta olisi ennalta arvioitaessa mahdollisesti syntynyt 42. Arvioinnissa tulee kiinnittää huomiota myös tekijän syyllisyyteen, minkä arvioinnissa kiinnitetään huomiota tahallisuuden ja tuottamuksen eriasteisiin, rangaistuksen koventamis- ja lieventämisperusteisiin. 39 Ks. Lappi-Seppälä 2009 s Ks. Lappi-Seppälä 2000 s Ks. Lappi-Seppälä 2000 s Ks. HE 79/1989 vp s. 13, viittaus esitykseen löytyy myös Lappi-Seppälä 2000 s

24 Näpistysrikoksen kohdalla toimenpiteistä luopumisen mahdollisuutta arvioitaessa vähäisyysperusteen mukaan ei anastetun omaisuuden arvo yksistään riitä perusteeksi luopua toimenpiteistä, sillä kokonaisarviointiin pitää ottaa huomioon myös tekijän syyllisyyden arviointiin liittyvät tekijät. Lainsäädännössä ei missään säädetä euromääräisistä rahamääristä arvioitaessa varkauden ja näpistyksen välistä eroa tai toimenpiteistä luopumista näpistyksessä. Tämän vuoksi, vaikka anastetun omaisuuden vähäinen arvo ei sinällään ole aiheuttanut asianomistajalleen seuraamuksina suurta vahinkoa, voivat tekoon liittyneet muut tekijät olla aiheuttaneet anastetun omaisuuden arvon lisäksi muuta vahinkoa. Tekijän syyllisyyden arviointiin vaikuttavat teosta ja tekotavasta ilmenevä tahallisuus, toistuva syyllistyminen samanlaisiin rikoksiin ja tekijän ilmeinen piittaamattomuus lain kielloista ja käskyistä Kohtuusperuste Kohtuusperusteesta säädetään ROL 1:8,1:ssä ja kohtuusperuste toimenpiteistä luopumisen yhteydessä liittyy rangaistuksen kohtuuttomuuteen tai tarkoituksenmukaisettomuuteen yksittäisessä tapauksessa. Sen hyödyntäminen yksittäisessä tapauksessa edellyttää siten, että rikoksentekijä on toiminnallaan lieventänyt tai estänyt rikoksesta aiheutuvia vahinkoja ja edistänyt rikoksen selvittämistä 43. Kohtuusperustetta toimenpiteistä luopumisen yhteydessä voi verrata tuomion lieventämisperusteeseen. Se mahdollistaa myös muiden seuraamusten huomioon ottamisen rangaistuksen ohella, jolloin vältytään tilanteelta, että itse rangaistus ja muut rikoksen tekijällä aiheutuvat seuraamukset johtaisivat kohtuuttomaan lopputulokseen suhteutettuna tehtyyn rikokseen. Kohtuusperusteen huomioiminen poliisin mahdollisuuksissa toimenpiteistä luopumiseen tulee kyseeseen tilanteissa, joissa esitutkintaa esitetään rajoitettavaksi esitutkinnan johtajan esityksellä. Tehdessään esitutkinnan rajoitusta koskevaa päätöstä tulee syyttäjän ottaa huomioon, millä perusteilla syyttäjä tekisi kyseisessä tapauksessa syyttämättäjättämispäätöksen. Tällöin jo tuossa vaiheessa tulee ottaa huomioon muun muassa kohtuusperuste ja sen mahdollinen sovellettavuus yksittäiseen tapaukseen. Kun harkittavaksi tulevat syyttä- 43 Ks. Lappi-Seppälä 2000 s

25 mättäjättämispäätöksen soveltamisedellytykset, tulee ottaa huomioon myös ne seikat, jotka rajoittavat näitä. Pohdittaessa esitutkinnan rajoittamista tulee ottaa huomioon, että päätös ei saa olla vastoin yleistä tai yksityistä etua. Lappi-Seppälän (2000) mukaan yleisen edun arvioinnissa näissä tapauksissa tulee arvioida etenkin järjestelmää kohtaan tunnetun luottamuksen ylläpito. Tällöin esitutkinnan rajoittamista harkittaessa tulee arvioida myös tapauksen saama yhteiskunnallinen huomio tai henkilön asema yhteiskunnassa. Yleisen edun vaatimus voi tietyissä tapauksissa antaa esimerkkiä siitä, miten vastaavissa tilanteissa tulisi toimia rikosoikeudellisesti hyväksyttävällä tavalla. Yksityiseen etuun viitatessa Lappi-Seppälän (2000) mukaan tarkoitetaan etenkin asianomistajan tahtoa ja hänen vahingonkorvausvaatimustensa onnistumista. Yksityisen edun katsotaan tarkoittavan siis asianomistajan taloudellisten intressien huomioon ottamista toimenpiteistä luopumisen mahdollisuutta pohdittaessa 44. Usein rajoittavana tekijänä yleiseen tai yksityiseen etuun lisätään edun tärkeys. Eli toisin sanoen ainoastaan tärkeä yleinen tai yksityinen etu on toimenpiteistä luopumista koskevien säännöksien soveltamisen esteenä. Yleisen ja yksityisen edun määrittelemisen ja olemassaolon toteamisen lisäksi tulee pohtia, onko etu tarpeeksi tärkeä, jotta muut tekoon ja tekijään liittyvät toimenpiteistä luopumisen puolesta puhuvat tekijät jätettäisiin toissijaisiksi. Yleinen etu liitetään yleisestävyyden ajatukseen ja moraaliin yhteiskunnassa. Yleisestävyyden kannalta on tärkeää annettujen rangaistuksien lisäksi se, että järjestelmä toimii yleisen oikeustajunnan suuntaisesti ja luottamusta sekä herättävällä että ylläpitävällä tavalla 45. Valtakunnansyyttäjän viraston antaman ohjeistuksen mukaisesti toimenpiteiden rajoittamista tai niistä luopumista arvioitaessa tulee edellytysten täyttymisen lisäksi arvioida, vaatiiko yleinen etu esitutkinnan jatkamista, jotta yhteiskunnassa säilyy luottamus rikosoikeudellista järjestelmää kohtaan. Tämä pitää ottaa huomioon varsinkin tilanteissa, joissa rikosepäily on saanut julkisuutta tai rikosepäily liittyy uuteen ilmiöön. 44 Ks. Jääskeläinen s Ks. Valtakunnansyyttäjän viraston antama ohjeistus 2016 s. 12ja ks. Jääskeläinen 1997 s. 261 Yleisen edun merkityssisältöinä voidaan pitää voimavarojen kohdentamista, tilan antamista muiden kontrollijärjestelmien toiminnalle, seuraamusjärjestelmän vaihtoehtojen tarjoamista, kohtuuttomien tai tarkoituksettomien ratkaisujen välttämistä, yleisen oikeustajunnan ja järjestelmän legitiimisyyden ylläpitämistä ja yleisestävyyden ilmentäminen. 16

26 Kohtuuttomuutta arvioitaessa tulee ottaa huomioon tekijän henkilökohtaiset olot, tekijällä muut koituvat seuraamukset ja tekijällä mahdollisesti käynnissä olevien sosiaali- ja terveydenhuollon toimenpiteiden vaarantuminen, jottei syytteen nostaminen ja rangaistuksen määrääminen olisi siten kohtuutonta. Lappi-Seppälän (2000) mukaan tulisi arvioida myös rangaistusta määrätessä se, miten pitkä aika rikoksesta on kulunut ja onko rikoksen vanhentumisaika lähettyvillä. Kohtuusperusteen soveltamista ei ole rajoitettu ainoastaan lieviin rikoksiin vaan sen mahdollisuutta tulee harkita myös muihin rikoksiin, koska sen soveltamista ei ole rajoitettu tiettyyn rangaistusmuotoon Nuoruusperuste Nuoruusperusteesta säädetään ROL 1:7,2:ssä ja sitä sovellettaessa alle 18-vuotiasta rikoksentekijää kohtaan on mahdollista jättää syyte nostamatta, jos rikoksesta ei ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta. Nuoruusperusteen olemassaolo perustuu ajatukseen, että nuoret rikoksentekijät syyllistyvät rikoksiin enemmän ymmärtämättömyyttään kuin piittaamattomuuttaan lain kieltoihin ja käskyihin 47. Nuoruusperuste tulisikin Lappi-Seppälän (2000) mukaan ottaa huomioon etenkin silloin, kun rikoksentekijän ikä on lähempänä 15-vuoden rikosoikeudellisen vastuun ikärajaa kuin täysi-ikäisyyttä. Nuoruusperuste ei automaattisesti johda toimenpiteistä luopumiseen nuoren rikoksentekijän kohdalla, vaan merkityksellistä on arvioida tekoon johtanut tilanne ja rikoksentekijän ymmärrys tekonsa luonteesta. Nuoruusperusteen soveltamista rajoittaa tahallinen ja tarkoituksenmukainen lain kieltojen ja käskyjen rikkominen sekä mahdollinen uusintarikollisuus. Nuoruusperusteen käyttäminen toimenpiteiden rajoittamisessa ei poissulje viranomaisten velvollisuutta tehdä tapauksesta lastensuojeluilmoitusta. Lastensuojeluilmoituksen tekeminen ja lastensuojeluasiakkuuden tutkiminen voi johtaa nuoren kannalta erinäisiin oheisseuraamuksiin, jolloin rikosoikeudellisen järjestelmän kannalta katsotun ensikertalaisen näkökulmasta olisi kohtuutonta joutua kärsimään ymmärtämättömyydestään vielä rikosoikeudellisen rangaistuksen muodossa. 46 Ks. Lappi-Seppälä 2000 s Ks. Lappi-Seppälä 2000 s

27 Konkurenssiperuste Konkurenssiperusteesta säädetään ROL 1:8:ssä ja se tulee sovellettavaksi ainoastaan tapauksissa, joissa syyteharkinnassa on samalla kertaa useampi rikoksia tai tekoja. Tällöin syyttäjän on mahdollista arvioida, millainen painoarvo kaikilla rikoksilla on mahdollisesti määrättävään rikokseen 48. Jos syyteharkinnassa oleva rikos ei vaikuttaisi merkittävällä tavalla kokonaisrangaistukseen, on syyttäjän mahdollista tehdä tässä vaiheessa syyttämättäjättämispäätös. Konkurenssiperusteen soveltaminen on kuitenkin aina tapauskohtaista. Sen soveltaminen voi useamman rikoksen kyseessä ollessa tulla harkittavaksi vähäisiin rikoksiin, joissa rangaistuslaji on lievempi kuin muiden syyteharkinnassa olevien rikosten. Konkurenssiperusteen soveltamista rajoittaa tärkeä yleinen tai yksityinen etu, jonka vuoksi syyteharkinnassa olevasta rikoksesta ei voida tehdä syyttämättä jättämispäätöstä. Tämän perusteen soveltaminen tarkoittaa poikkeamista yksittäisen rikoksen moitittavuutta vastaavasta rangaistuksesta 49. Konkurenssiperusteen huomioiminen esitutkinnan rajoittamista koskevassa päätöksen teossa on viimeisimpiä perusteita. Toisaalta se voi tulla kyseeseen tilanteissa, joissa rikoksesta epäillyllä on useampia ja vakavampia rikoksia syyteharkinnassa ja uusi rikos on sekä selvästi lievempi että eri rangaistusasteikolla Kustannusperuste Kustannusperusteesta säädetään ROL 8 :ssä sekä ETL 3:10,2:ssa. ROL 8 :n mukaisesti syyttäjä saa jättää syytteen nostamatta, jos asian käsittelyn jatkamisesta aiheutuvat kustannukset olisivat selvässä epäsuhteessa asian laatuun ja siitä mahdollisesti odotettavissa olevaan seuraamukseen. ETL 3:10,2:n soveltaminen on mahdollista ainoastaan tilanteissa, missä esitutkinta on aloitettu 50. Säännöksen mukaisesti tutkinnanjohtaja voi esittää syyttäjälle esitutkinnan lopettamista kustannuksiin vedoten. Perusteen soveltaminen edellyttää, että tutkinnan jatkamises- 48 Ks. Lappi-Seppälä 2000 s Ks. Jääskeläinen 1997 s. 143 Konkurenssiperusteen soveltamisen voidaan nähdä loukkaavan vähiten järjestelmän yhdenvertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta, kun tarkoituksena on voimavarojen säästäminen ja prosessitaloudelliset syyt. Konkurenssiperusteen käytön rajoittaminen yleisellä tai yksityisellä edulla käsittää yleisen oikeustajunnan ja toisaalta asianomistajan intressien huomioon ottamisen. 50 Ks. Helminen Fredman Kanerva Tolvanen Viitanen 2014 s

28 ta johtuvat kustannukset olisivat selvässä epäsuhteessa tutkittavana olevan asian laatuun tai siitä mahdollisesti odotettavaan seuraamukseen. Sen lisäksi olisi suoritettujen esitutkintatoimenpiteiden perusteella varsin todennäköistä, että syyttäjä tulisi jättämään syytteen nostamatta muulla kuin 1 momentissa mainitulla perusteella. Perusteen pitäisi siis olla jokin muu kuin edellä mainitut vähäisyys-, nuoruus-, kohtuus- tai konkurenssiperuste. Näiden lisäksi esitutkinnan lopettaminen kustannusperusteella edellyttää, että yleinen tai yksityinen etu ei vaadi tutkinnan jatkamista. Syyttäjän mahdollisuuksista jättää syyte nostamatta säädetään ROL:n 1 luvun 6 a :ssä, jonka mukaisesti syyte tulee jättää nostamatta, jos syytteen nostamiselle 6 :ssä säädetyt edellytykset eivät täyty, hän jättää syytteen nostamatta 6 :n 2 momentin nojalla, asianomistaja ei ole tehnyt syyttämispyyntöä tai muu 2 :n 2 momentissa tarkoitettu syytteen nostamiselle säädetty erityinen edellytys ei täyty ja asian laatu vaatii erillisen päätöksen tekemistä. Syytteen nostamiselle vaaditut edellytykset ovat ROL:n 1 luvun 6 :ssä. Nämä edellytykset ovat: syyttäjä katsoo, että epäilty rikos on laissa säädetty rangaistavaksi, sen syyteoikeus ei ole vanhentunut ja on olemassa todennäköisiä syitä rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi. Muut ROL:n 1:2,2:n erityiset edellytykset viittaavat siihen, jos muissa laissa säädetään erikseen syytteen nostamiselle vaadittavista seikoista. Jättäessään syytteen nostamatta ROL 1:6 a : nojalla syyttäjä tekee päätöksen prosessuaalisesta syyttämättä jättämisestä ja silloin, kun syyttäjä soveltaa ROL:n 1 luvun 7 ja 8 :ä, tekee hän seuraamusluonteisen syyttämättä jättämispäätöksen. Kustannusperusteen takana on lainsäätäjän ajatus kohdentaa yhteiskunnan voimavarojen käyttämistä järkevästi ja kustannustehokkaasti. Vähäiset rikokset ovat kustannusperusteen soveltamiskohteita, mutta se ei kuitenkaan tarkoita, että tällaiset rikokset jätettäisiin suoraan tutkimatta 51. Arvioitaessa vaadittavaa epäsuhtaa tulee kiinnittää huomiota epäillyn rikoksen rikosnimikkeeseen ja siihen, onko kysymyksessä oleva rikos jotenkin erityisen työläs selvitettävä muihin samannimisiin rikoksiin verrattuna 52. Perusteen soveltaminen edellyttää siten asian laadun, siitä mahdollisesti odotettavan seuraamuksen ja tutkintakustannusten suhteen määrittämistä, ja tämä harkinta on tehtävä kokonaisarviointia käyttäen. Tämä vaatii sitä, että tutkinnanjohtaja pystyy ilmaisemaan syyt- 51 Ks. HE 222/2010 vp s Ks. HE 222/2010 vp s

29 täjälle riittävän yksilöidyn ja perustellun käsityksen tutkinnan jatkamisesta aiheutuvista kustannuksista Lapsen asema rikoksessa ja erityisesti toimenpiteistä luopumisessa Tässä kappaleessa käsitellään lapsen asemaa rikoksessa sekä rikoksen tekijänä, että mahdollisena uhrina. RL 3:4:n 1 momentissa todetaan rangaistusvastuun edellytykseksi 15- vuoden ikää rikoksen syyllistyneellä tekijällä. Alle 15-vuotias lapsi voi tehdä kielletyn teon, mutta he eivät voi tehdä syyllisyyttä osoittavia tekoja 54. Lapsen oikeudenvastainen teko johtaa toimenpiteisiin vastuuikärajan puuttumisesta huolimatta poliisissa ja muissa viranomaisissa. Alle 18-vuotiaan voidaan ajatella syyllistyvän usein vähäisinä pidettyihin rikoksiin, kuten näpistykseen. Nykyisin tuomiovalta näissä tapauksissa on siirretty poliisille uudella sakkolailla, jolloin entistä tarkemmin rangaistusta pohdittaessa poliisin tulee ottaa huomioon lapsen asema rikoksessa. Seuraavassa kappaleessa tarkastelen ensin lapsen oikeuksia koskevaa kansainvälistä sopimusta ja sen vaikutusta lapsen asemaan rikoksessa. Lapsen asemaan ja oikeuksiin tulee kiinnittää huomiota toimenpiteistä luopumisen yhteydessä sekä sen mahdollistavana että rajoittavana tekijänä. Lapsen asema tulee huomioiduksi hyvin silloin, kun syyttäjällä ja tuomioistuimella on mahdollisuus nuoruusperusteella luopua toimenpiteistä toisin kuin poliisilla. YK:n lapsen oikeuksien sopimus solmittiin vuoden 1989 marraskuun lopussa. Suomi sopimusvaltiona ratifioi sopimuksen vuonna 1991, mistä lähtien sopimus on ollut Suomessa sovellettavaa lainsäädäntöä. Sopimus on tosin Suomessa voimassa virallisena ainoastaan englannin kielellä. Lapsen oikeuksien sopimus on sovellettavan lainsäädännön kanssa samalla tasolla kuin muut Suomea koskevat perus- ja ihmisoikeussopimukset 55. Tällöin kansallisen lainsäädännön ollessa ristiriidassa sopimuksen kanssa, tulee sille antaa tulkinnassa etusija ja soveltaa lainsäädäntöä niin, että kaikki lapselle sopimuksessa taatut oikeudet toteutuvat. 53 Ks. HE 222/2010 vp s Ks. Frände 2005 s Ks. Hakalehto-Wainio Nieminen 2013 s. 19 Lapsen oikeuksien sopimuksessa turvataan samat oikeudet kuin muissa ihmisoikeussopimuksissa. Sopimuksessa lasta tarkastellaan kokonaisvaltaisena erityislaatuisena kehittyvänä ihmisenä ja sopimuksessa taataan pelkästään lapselle kuuluvia oikeuksia, kuten lapsen edun ensisijaisuus, oikeus kehitykseen ja oikeus erityiseen suojeluun. 20

30 EU:n peruskirjan 24 artiklassa säädetään lapsen oikeuksista ja sisältö artiklaan on otettu suoraan lapsen oikeuksien sopimuksesta. Kuitenkin EU:n tuomioistuimella (EIT) ei ole toimivaltaa sopimuksen valvonnassa jäsenvaltioissaan. Perus- ja ihmisoikeusmyönteinen laintulkinta velvoittaa viranomaiset kansallisen lainsäädännön ja perus- ja ihmisoikeuksia koskevan sopimuksen ollessa ristiriidassa keskenään valitsemaan sen tulkintavaihtoehdon, joka on perus- ja ihmisoikeussopimuksien mukainen. Alle 18-vuotiaan henkilön kohdalla tämä tarkoittaa, että lapsen oikeuksien sopimuksessa lapselle määriteltyjä oikeuksia ei saa missään vaiheessa ohittaa tulkinnassa. Lapsen oikeuksien sopimuksessa lapsi tunnustetaan oikeuksien haltijana, jonka oikeuksia tulee suojata eri tahojen toimesta ja nämä oikeudet tulee ottaa huomioon kaikessa lasta koskevissa toimissa. Sopimuksessa lapselle tunnustetaan kaikille kuuluvia perus- ja ihmisoikeuksia, mutta myös pelkästään lapsille kuuluvia ainutlaatuisia oikeuksia, kuten oikeus lepoon, leikkiin ja vapaa-aikaan. Lapsen oikeuksien sopimuksen neljä yleisperiaatetta (syrjimättömyys, oikeus kehitykseen, lapsen edun ensisijaisuus ja osallisuus) ohjaavat sopimuksen tulkintaa ja yleisperiaatteiden toteutuminen tulee ottaa huomioon sopimuksen muita oikeuksia sovellettaessa. Sopimuksessa painotetaan päätöksenteossa lapsen edun huomioon ottamista ja sen punnitsemista kaikissa tilanteissa, missä päätöksenteolla on vaikutusta lapsen asemaan. Lapsen edun huomioiminen kohdistuu etenkin niihin päätöksentekotilanteisiin, joissa päätetään lastensuojelua koskevien toimenpiteiden tarpeellisuudesta. Lapsen etu liittyy aina lapselle kuuluviin ihmisoikeuksiin ja niiden suojaamiseen 56. Kuitenkin on tarpeellista ottaa huomioon muussakin lasta koskevassa päätöksenteossa lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus ja lapsen etu. Lapsen etu voi tulla kysymykseen myös poliisin toimintaa koskevien päätösten yhteydessä. ETL 4 luvun 8 :ssä säädetään edunvalvojan määräämisestä lapsella esitutkinnassa. Edunvalvojan määrääminen on katsottu tarpeelliseksi niissä tilanteissa, missä lapsen huoltajan epäillään syyllistyneen lapseen kohdistuneeseen rikokseen tai lapsen epäillään syyllisty- 56 Ks. Aer 2012 s

31 neen huoltajaan kohdistuneeseen rikokseen 57. Edunvalvojan määrääminen on kuitenkin säännöksen mukaan harkinnanvarainen ja ei ole tarpeen vähäisissä omaisuusrikoksissa tai lapsella ei ole asiassa vahingonkorvausintressiä. Edunvalvojan määräämisellä pyritään siihen, että lapsen edut ja intressit tulevat puolueettomasti esille jo esitutkinnasta lähtien. Vasta viisitoista vuotta täyttänyt henkilö on rikosoikeudellisessa vastuussa teoistaan ja hänet voidaan tuomita teostaan rangaistukseen. Samalla edellytetään, että henkilö on syyntakeinen, jotta rangaistusvastuu syntyy (RL [39/1889] 3:4.1). Tätä nuoremmat henkilöt eivät ole rikosoikeudellisesti vastuussa teostaan, mutta mahdollinen vahingonkorvausvastuu voi konkretisoitua alle viisitoista vuotiaan henkilön kohdallakin (vahingonkorvauslaki [ /412] 2:2). Alle kahdeksantoista vuotiaan henkilön tekemän rikoksen ollessa kyseessä poliisilla on oikeus salassapitosäännösten estämättä ja myös velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus kyseisen kunnan lastensuojeluviranomaisille (lastensuojelulaki [ /417] 25 ). LSL:n (417/2007) 27 määrittää, milloin lastensuojeluasiakkuus alkaa, sillä kaikki lastensuojeluilmoitukset eivät johda sosiaaliviranomaisten suorittaman arvioinnin kautta lastensuojelun asiakkuuden alkamiseen. LSL:n (417/2007) 27.1:n 2 kohdan mukaisesti lastensuojelun asiakkuus voi alkaa, jos lapsi käyttäytymisellään vaarantaa terveyttään ja kehitystään. Kehityksen ja terveyden vaarantamiseen luetaan muun muassa lapsen oireilu rikollisilla teoilla 58. Lastensuojeluviranomaisilla on laissa kirjattu velvollisuus ilmoittaa välittömästi lapsen huoltajalle ja vanhemmalle lastensuojelun asiakkuuden alkamisesta (LSL [417/2007] 27.3), mutta poliisin velvollisuutta ilmoittaa vanhemmille lapsen syyllistymisestä rikokseen ei ole laissa määritelty. Poliisin ilmoitusvelvollisuutta vanhemmille lapsen syyllistyttyä rikokseen voidaan arvioida ja pohtia lapsen edun kannalta, koska vastuu lapsen hyvinvoinnista on ensisijaisesti LSL:n 2 :n mukaan lapsen vanhemmilla ja muilla huoltajilla. Yleisesti arvioituna ei olisi lapsen edun mukaista olla ilmoittamatta lapsen syyllistymisestä rikokseen lapsen hyvinvoinnista vastuussa oleville henkilöille. Lapsen oikeuksien sopimuksen 40 artiklassa säädetään tilanteesta, jossa lapsi on syyllistynyt rikolliseen tekoon. Artiklan mukaisesti lasta on muun muassa pidettävä syyttömänä, 57 Ks. Tolvanen Kukkonen 2011 s Ks. HE 252/2006 vp, s

32 kunnes hänet lainmukaisesti todetaan syyllistyneen rikokseen. Hänellä on oikeus saada oikeusapua, saattaa asiansa päätöksen tekemisen jälkeen käsiteltäväksi korkeimpaan tuomioistuimeen ja hänen yksityisyyttään tulee suojata koko prosessin ajan. Lapsen ollessa rikoksen tekijänä tulee sopimuksen muidenkin artikloiden ja viranomaisten velvollisuuksien sopimuksen mukaisesti toteutua. Lasta tulee kuulla kaikissa häntä koskevassa päätöksenteossa sopimuksen 12 artiklan mukaisesti. Lapsen oikeuksien komitean antamassa 12 artiklaa koskevassa yleiskommentissa nro 12 katsotaan, että artikla turvaa lapsella oikeudet tulla kuulluksi kaikissa asian käsittelyn eri vaiheissa aina poliisin toiminnasta lähtien 59. Lapsen oikeutta tulla kuulluksi ja ilmaista asiassa mielipiteensä toteutetaan parhaiten, kun lapselle kaikki tarpeelliset ja riittävät tiedot päätöksenteon pohjaksi 60. Lapsen oikeus tulla kuulluksi ja ilmaista näkemyksensä on vapaaehtoista, jolloin lapsella on mahdollisuus kieltäytyä käyttämästä oikeuttaan. Lapsi saa myös valita, käyttääkö oikeuttaan suoraan itse vai jonkun toisen henkilön tai asianomaisen toimielimen välityksellä 61. Tarpeellisen ja riittävän tiedon antamisessa tulee ottaa huomioon myös lapsen kehitystaso ja tiedon ymmärtäminen. Lapsen oikeuksien komitean antamassa 12 artiklaa koskevassa yleiskommentissa (kuten myös Suomen saamassa neljännessä määräaikaisraportin pohjalta annetuissa suosituksissa 62 ) todetaan, että sopimusvaltioiden kansallisessa lainsäädännössä ei saa olla lapsen kuulemiseen ja mielipiteen ilmaisemiseen liittyviä ikärajoja, vaan kuuleminen ja mielipiteen ilmaiseminen pitää tapauskohtaisesti arvioida lapsen iän ja kehitystason mukaisesti 63. Tässäkin arvioinnissa ikää enemmän painavat lapsen kehitystasoon vaikuttavat erityispiirteet ja olosuhteet, jotka arviointia suorittavan ammattihenkilön tulee tuntea. Lapsen kuuleminen tulee toteuttaa niin, että lapsella on vapaaehtoisesti mahdollisuus ilmaista mielipiteensä eikä kuulemistilanteessa osoiteta minkäänlaista painostusta tai syrjintää. Lasta koskevia päätöksiä tehtäessä tuomioistuimissa, hallintoviranomaisissa ja sosiaalihuollossa tulee ottaa lapsen etu ensisijaisesti huomioon lasten oikeuksien sopimuksen 3 artiklan mukaisesti. Lapsen etu määritellään tapauskohtaisesti ja lapsen edun huomioiminen edellyttää, että kaikkien lasten oikeuksien sopimuksessa lapselle määritellyt oikeudet 59 Ks. Lapsen oikeuksien komitean yleiskommentti nro 12 (2009) s. 15 kohdat Ks. Lapsen oikeuksien komitean yleiskommentti nro 12 (2009) s. 9 kohta Ks. Lapsen oikeuksien komitean yleiskommentti nro 12 (2009) s. 11 kohdat Ks. Lapsen oikeuksien komitean suositukset Suomelle (2011) s. 7 kohta Ks. Lapsen oikeuksien komitean yleiskommentti nro 12 (2009) s. 8 kohta 21, s. 10 kohdat

33 toteutuvat. Lapsen edun huomioiminen tarkoittaa, että lasta on kuultu ja hänen mielipiteensä on otettu huomioon. Päätöksen perusteluista tulee käydä ilmi, millä tavalla lapsen etua on tarkasteltu päätöksenteossa. Lapsen oikeuksien sopimuksessa lapselle taatut oikeudet tulee ottaa tarkasteluun kaikessa lapseen liittyvässä päätöksenteossa, joten lapsen oikeuksien sopimus velvoittaa myös poliisia toimissaan, jos rikoksesta epäiltynä on alle 18-vuotias henkilö. Lapsen oikeuksien sopimus asettaa poliisille velvoitteen pohtia lapsen edun kannalta parasta ratkaisua ja ottaa huomioon lapsen erityisasemaa rikoksen tekijänä verrattuna täysiikäiseen henkilöön. Näpistyksen kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että lapsella kerrotaan kaikista hänelle kuuluvista oikeuksistaan, kuten oikeus saattaa asian käsitteleminen tuomioistuinmenettelyyn ja siihen liittyvät riskit ja mahdollisuudet. Sama oikeus saattaa asiansa käsiteltäväksi puolueettoman viranomaisen tai tuomioistuimen käsiteltäväksi viipymättä lainsäädännön mukaisesti taataan lapsen oikeuksien sopimuksen 40 artiklassa. Lapsen ei saada olettaa suostuvan asian käsittelemiseen suoraan sakkomääräysmenettelyssä, vaan hänen mielipidettään tulee kysyä ja antaa päätöksenteon tueksi kaikki tarvittavat tiedot hänen ymmärtämällään tavalla. Alle 18-vuotiaan tekemän päätöksen tulee olla vapaaehtoinen ja tapahtua ilman painostusta tai johdattelua. Lapsen edun kannalta voi olla tarpeellista, että lapsen huoltaja on paikalla kuulemassa lapsen mahdollisuuksia ja oikeuksia, jotta voidaan varmistaa, että lapsi on varmasti ymmärtänyt kaikki hänelle kuuluvat oikeudet sekä velvollisuutensa. Poliisin tulee kuitenkin muistaa, että lapsen huoltajan paikalla oleminen ei poista viranomaisena olevan poliisin velvollisuutta kuulla lasta rikoksen johdosta. Lapsen edun arvioiminen voi tulla kysymykseen tilanteessa, jossa lapsi ja hänen huoltajansa ovat eri mieltä siitä, missä prosessilajissa asia tulisi käsitellä. Poliisin tulee perustellusti ottaa huomioon kaikki lapseen vaikuttavat erityiset tekijät; millainen ratkaisu ja lopputulos on lapsen edun kannalta paras vaihtoehto: rangaistuksen määrääminen vai toimenpiteistä luopuminen. Lapsen edun arvioinnin tulee tapahtua aina tapauskohtaisesti ja tulee arvioida, onko rikollinen käyttäytyminen oire jostain vai oliko teko esimerkiksi yllytyksestä tai painostuksesta johtuvaa. Lapsen etua arvioitaessa tulee ottaa huomioon, että etu toteutuu lähtökohtaisesti aina, kun kaikki lapselle kuuluvat, sopimuksessa määrätyt, oikeudet toteutuvat. 24

34 Lapsen etu ja asema sekä ymmärrys omasta toiminnastaan on otettu ROL 1:7 syyttäjän mahdollisuutena jättää syyte nostamatta. Syyteharkinta edellyttää esitutkintaviranomaisten tekemää esitutkintaa rikoksen laadun mukaisesti sekä lapsen kuulemista. Lapsen kasvun ja kehityksen kannalta voi olla jopa haitallinen kokemus olla osallisena ja rikoksesta epäiltynä esitutkinnassa sekä tulla kuulluksi rikoksesta. Lapsen etu huomioon ottaen voisi olla perusteltua jo aikaisemmassa vaiheessa antaa viranomaisille mahdollisuus luopua toimenpiteistä, jos teko osoittaa henkilön ymmärtämättömyyttä lain kielloista ja käskyistä, mutta ei välttämättä ole vähäinen rikos suhteutettuna rikoksen tyyppitapaukseen. Lapsen asemaan rikoksen uhrina on kiinnitetty paljon huomiota, koska lasta asianomistajana on haluttu suojella. Suurin osa lapsiin kohdistuvista rikoksista on henkeen ja terveyteen kohdistuvia tai seksuaalirikoksia. Näissä rikoksissa lapsi on usein heikommassa asemassa kuin usein rikokseen syyllistynyt henkilö, joka on mahdollisesti vielä lapselle entuudestaan tuttu tai lähisukulainen. Lapsen oikeuksien suojelemisen tarkoitukset voivat tällöin olla ristiriidassa hänestä huolehtivan henkilön omien intressien ja etuuksien kanssa, jolloin lapsen oikeudet eivät tule suojelluksi tarpeellisella tavalla lapsen edun huomioiden. Lapsen ollessa asianomistajana rikoksessa häntä koskee samat lasten oikeuksien sopimuksessa taatut oikeudet kuin rikoksen tehnyttä lasta. Asianomistajana lasta tulee kuulla hänelle merkityksellisissä asioissa ja on annettava tietoa kaikista lapsen mahdollisista tarvitsemista terveydenhuoltopalveluista, sosiaalihuollon palveluista ja oikeusturvakeinoista 64. Lapsen kuulemisen ja hänen päätöksentekonsa pohjaksi hänelle tulee antaa kaikki tarpeelliset ja riittävät tiedot oikeuksistaan ja niiden käyttämisestä sekä asiaan liittyvistä vaihtoehdoista, jotta lapsi pystyy muodostamaan selkeästi mielipiteensä 65. Lapsi voi olla asianomistajan asemassa myös näpistyksen kohdalla, jolloin lapsellekin kuuluvaa perus- ja ihmisoikeutena suojattua omistusoikeutta (PL 15 ) tulee suojata yhtäläisesti kuin täysi-ikäisen oikeutta. Lapsen ollessa asianomistajana tulee hänen oikeuksiaan suojella ja häntä suojella muun muassa tarpeettomilta kuulemisilta. Harvoin lapsi on kuitenkaan itsenäisesti ilman vanhempiaan tai huoltajiaan asianomistajana omaisuusrikoksissa. 64 Ks. Lapsen oikeuksien komitean yleiskommentti nro 12 (2009) s. 15 kohdat Ks. Lapsen oikeuksien komitean yleiskommentti nro 12 (2009) s. 9 kohta 25 25

35 2.4. RL 28:3, Näpistys ja sen vaikutus toimenpiteistä luopumiseen Näpistyksestä säädetään rikoslain (39/1889) 28 luvun 3 :ssä, jossa todetaan, että huomioon ottaen anastetun omaisuuden arvo tai muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava näpistyksestä sakkoon. Tämän lisäksi myös näpistyksen yritykseen syyllistyminen on rangaistava. Varkaus jakaantuu kolmeen törkeysasteeseen, joista näpistys on lievin ja törkeä varkaus vakavin rikos. Varkaudesta säädetään rikoslain (39/1889) 28 luvun 1 :ssä. Rangaistukseen johtaneista varkausrikoksista suurin osa tuomitaan näpistyksinä ja rangaistusmääräysmenettelyssä 66. Varkausrikoksessa rikoksen tekijä anastaa toiselle kuuluvaa omaisuutta tämän hallusta, jolloin tunnusmerkistön täyttää se, että teko kohdistuu toisen omaisuuteen, joka on toisen hallussa ja teon tavoitteena on saada esine omaksi 67. Anastamisella tarkoitetaan toisen omistaman omaisuuden sellaista oikeudetonta ottamista, pitämistä, luovuttamista tai muunlaista hyväksikäyttöä, jonka tarkoituksena on saada omaisuus itselle tai toiselle sellaiseen omistukseen, joka on pysyvää ja ulkoiselta omistukselta vastaa omistusoikeutta 68. Rikoksen kohteena voi olla vain irtain, konkreettinen esine ja sen täytyy siis olla toisen, esineen omistajan, hallussa rikoksen väitetyllä tekohetkellä 69. Varkausrikoksessa myös tahallisuuden tulee täyttyä, jotta rikos katsottaisiin varkaudeksi tai vähäisyyden perusteella näpistykseksi. Tällöin voidaan puhua varkaustahallisuudesta 70. Varkausrikosten kohdalla myös yritys on säädetty rangaistavaksi. Tällöin yrityksen täyttymisen kannalta on merkityksellistä, että tekijä on ottanut toiselle kuuluvan omaisuuden haltuunsa anastamistarkoituksessa ja saanut sen hallintaansa niin, että voi määrätä omaisuudesta, vaikka ei olisi vielä siirtänyt sitä pois tekopaikalta 71. Teko on saavuttaa siis yrityksen asteen ja yrityskynnys täyttyy, kun on esillä konkreettinen vaara rikoksen täyttymisestä 72. Myös syyllistymisestä näpistyksen yritykseen on henkilö tuomittava sakkorangais- 66 Ks. Lappi- Seppälä 1999 s Ks. Lappi- Seppälä 1999 s Ks. HE 66/1988 vp s Ks. Lappi-Seppälä 1999 s. 604 ja s Ks. Lappi-Seppälä 1999 s Ks. Lappi-Seppälä 1999 s Ks. Lappi-Seppälä 1999 s

36 tukseen. Yrityksen ja täytetyn rikoksen välinen rajanveto voidaan nähdään seuraavasti: rikos on täytetty, kun kaikki tunnusmerkistöön kuuluvat osatekijät toteutuvat 73. Arvioitaessa varkausrikosta näpistyksenä ja näpistyssäännöksen soveltumista on aikaisemman tulkintalinjan mukaisesti pääasiallisena perusteena pidetty anastetun omaisuuden arvoa. Rahamääräisellä arvolla olisi erityisesti merkitystä niissä tapauksissa, joissa omaisuus on anastettu ilman murtotoimia 74. Kuitenkin myös rahamäärään pohjautuvassa arvioinnissa tulee ottaa huomioon kokonaisuus ja tämän pitää olla lievä, jotta varkausrikos katsottaisiin näpistykseksi eikä varkaudeksi. Oikeuskäytännössä näpistyksenä on katsottu olevan varkaudesta poiketen kokonaisuutena arvostellen vähäinen, missä ovat merkinneet anastetun omaisuuden arvoa enemmän henkilöön ja tekoon liittyvät ominaisuudet. Näitä kokonaisarvioon vaikuttavia seikkoja on arvioitu KKO:2011:66 tapauksen perusteluissa, joissa pohdittiin sitä, olivatko henkilön syyllistymiset anastettua omaisuutta koskeviin rikoksiin katsottava varkauksina vai näpistyksinä. Alimmat oikeusasteet pitivät tekoja varkauksina, vaikka anastettujen omaisuuksien rahallisen arvon perusteella teot olisi katsottu näpistyksiksi 75. Kokonaisarvioinnissa samat seikat huomioon ottaen hieman eri puolilta katsottuina johtivat korkeimmassa oikeudessa päätöksen tekojen katsomiseksi näpistyksiksi. Näpistyksestä kokonaisuutena arvioitaessa teon vähäisyyttä katsottiin rahamäärää tärkeämmiksi tekijään liittyvät seikat ja teon toteuttamiseen liittyneet piirteet 76. Ratkaisun perusteluissa kokonaisarvioon liittyen kiinnitettiin huomiota siihen, että teossa ei ilmennyt suunnitelmallisuutta. Vaikka teot oli toistuvasti tehtyjä, vaikutti puolustavana seikkana 73 Ks. Boucht Frände 2008 s. 177 Rikoksista, joista puuttuu kausaalireaktio ja jotka ovat siis loukkaamisrikoksia, on teko täyttynyt, kun oikeushyvää on loukatta. Yrityksen rankaisemiseen riittää, että teko on ylittänyt yrityksen alkupisteen. 74 Ks. Lappi Seppälä 1999 s. 613 Ks. Tolvanen 2014 s. 469 Anastetun omaisuuden arvon ollessa euroa on teko katsottu vähäiseksi tekomuodoksi eli näpistykseksi. Kokonaisarviointiin on katsottu omaisuuden arvon lisäksi kuuluvan se, miten helppoa omaisuuden anastaminen on, miten tarpeellinen anastettu omaisuus on tekijälle tai miten haitallista omaisuuden joutuminen ulkopuolisille on. Teon suunnitelmallisuus tulee myös ottaa huomioon kokonaisuutta arvioitaessa. 75 Ks. KKO:2011:66 Päätöksen perusteluissa käräjäoikeus katsoi vastaajana olevan A:n syyllistymisen samanlaisiin rikoksiin olevan toistuvaa ja hän oli ottanut tämän kaltaisen rikoksen elämäntavakseen. Rangaistuksen koventamisperusteina käräjäoikeus katsoi A:n aikaisemman rikollisuuden, joka ilmaisi piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä. KKO ei perusteluissaan katsonut A:n toistuvuuden samanlaisiin rikoksiin osoittavan suunnitelmallisuutta. Suunnitelmallisuus estäisi muuten vähäisenä pidettävän rikoksen tuomitsemisen näpistyksenä. 76 Ks. KKO:2011:66 päätöksen perustelut kohdat

37 katsottaessa teot näpistykseksi se, että omaisuus anastettiin omaan käyttöön eikä esimerkiksi myyty eteenpäin Asianomistajarikos Asianomistajan määrittelemisessä on kaksi pääryhmää: aineellisoikeudellinen ja prosessuaalinen. Aineellisoikeudellinen näkökulma on kansallisessa lainsäädännössä ja tulkinnassa etusijalla 77. Aineellisoikeudellisen näkökulman mukaisesti asianomistaja on se, jota on rikoksella välittömästi loukattu tai vaarannettu. Prosessuaalinen näkökulma pitää puolestaan asianomistajan määrittelemisessä tärkeänä sitä, kenellä on oikeus vaatia tapahtuneen rikoksen johdosta rangaistusta. Yksinkertaisimmillaan asianomistaja voitaisiin määritellä rikoksella loukatun tai vaarannetun oikeushyvän haltijaksi, missä yhdistyvät molemmat määritelmät asianomistajasta 78. Lainsäädännössä ei itsessään määritellä asianomistajaa ja kuka saa asianomistajan aseman 79. Vuorenpään (2014) mukaan asianomistajan määritteleminen on väitteenvarainen asema, koska asianomistajan saamiseen tarvitaan vain väite siitä, että on tullut rikoksella loukatuksi. Toisaalta pelkkä väite, että on tullut rikoksella loukatuksi, ei todista itse rikosta tapahtuneeksi eikä ylitä esitutkinnan aloittamisen syytä epäillä - kynnystä ilman todisteita rikoksesta sekä tekijän syyllisyydestä. Asianomistajan nimeäminen ei ole aina yksinkertaista ja asianomistajaan liittyy monenlaisia määritelmiä sekä oikeuksia prosessin suhteen. Asianomistajan määrittelemissä kiinnitetään huomiota oikeushyviin ja siihen, millä tavalla oikeushyvät määritellään. Oikeushyvät voidaan jakaa henkilöllisiin ja yhteisöllisiin oikeushyviin, joista henkilöllisten oikeushyvien kohdalla asianomistajan nimeäminen on suhteellisen helppoa toisin kuin yhteisöllisten oikeushyvien kohdalla 80. Oikeushyvien määrittelemisessä käytetään hyväksi perustuslakia ja kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia 81 Oikeushyvien avulla tapahtuvassa asianomista- 77 Ks. Vuorenpää 2014 s. 12, Ks. Heinonen Koskinen 1999 s. 11, Vuorenpää 2014 s. 12, Virolainen Pölönen 2004 s. 153 Asianomistajana voidaan pitää rikos- ja prosessilainsäädännön mukaisesti sitä, joka on välittömästi rikoksen kohteeksi joutunut. Asianomistajana olevan oikeudellista etua on näin ollen rikoksen kautta välittömästi loukattu tai vaarannettu. Asianomistajakäsite on tämän mukaisesti rikoksen uhria suppeampi käsite, koska rikoksen uhri käsite voi laajentua myös välillisesti sivullisiin henkilöihin. 79 Ks. Vuorenpää 2009 s Ks. Vuorenpää 2014 s Ks. Vuorenpää 2014 s , 15 Rikoslainsäädännössä ja perustuslain perusoikeusluettelossa on pääsääntöisesti keskitytty suojamaan henkilökohtaisia oikeushyviä. Näillä oikeushyvillä on vahva moraalinen väritys ja niihin luetaan henki, kunnia, henkilökohtainen vapaus ja ominaisuus. Toisaalta henkilökohtaisten oikeus- 28

38 jan määrittelyssä on kaksi vaihetta. Ensimmäisenä tulee selvittää se, mitä oikeushyvää on kyseessä olevalla rikoksella loukattu ja sen jälkeen tulee selvittää, kenelle kyseinen oikeushyvä kuuluu, eli kuka on oikeushyvän haltija 82. Vuorenpää (2014) tuo esille Granfeltin määritelmän asianomistajasta ja ketä milloinkin pidetään asianomistajana. Tuon edellä mainitun määritelmän mukaisesti asianomistaja on 1) rikoksen kautta ensi kädessä loukatun oikeushyvän haltija, 2) se, jolle on välittömästi rikoksen kautta syntynyt yksityinen oikeudellinen vaade ja 3) se, jonka oikeuspiiriä tapahtunut politia -rikkomus välittömästi vaarantaisi 83. Asianomistajan määritteleminen ei kohdistu ainoastaan niihin tapauksiin, jossa suojattua oikeushyvää on tosiasiallisesti loukattu, vaan asianomistaja-asema on mahdollista saada myös vaarantamisrikoksien ja rikoksen yritysten kohdalla. Tämä edellyttää sitä, että teon yritys on säädetty rangaistavaksi ja tällöin asianomistajaksi tulee se, jonka oikeushyvää olisi loukattu, jos teko olisi tehty loppuun asti 84. Tällöin myös yritysten tasolla jääneiden rikosten kohdalla on mahdollista nimetä asianomistaja ja asianomistajalla on oikeus esittää vaatimuksensa. Asianomistajan määrittelemisen lisäksi on tärkeää tuoda esille, että tietyt rikokset on säädetty asianomistajarikoksiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että syyttäjä ei saa nostaa asiassa syytettä ilman asianomistajan tekemää syyttämispyyntöä, vaikka tapauksessa täyttyisikin rikoksen tunnusmerkistö. Pääsäännön mukaisesti rikokset ovat virallisen syytteen alaisia ja asianomistajarikokset on erikseen lailla säädetty. Asianomistajarikokset ovat yleensä sellaisia rikoksia, joihin ei liity vahvaa julkista intressiä, kuten esimerkiksi vähäiset omaisuusja väkivaltarikokset sekä rikokset, jotka kohdistuvat välittömästi vain yksityiseen intressiin 85. Asianomistajarikoksiin kuuluvat myös sellaiset rikokset, jotka eivät ole vähäisiä, hyvien rinnalla on tullut yhteisöllisiä oikeushyviä kuten liikenneturvallisuus ja ympäristö, joista varsinkin ympäristöön kohdistuva kriminalisointi on viime vuosikymmeninä entisestään lisääntynyt 82 Ks. Vuorenpää 2014 s. 15, Jokela 1990 s. 614 ja Jokela 2008 s Ks. Vuorenpää 2014 s Asianomistajan määrittelemisessä voi Vuorenpää mukaan tulla ongelmalliseksi se, jos ainoastaan rikoksen kautta ensi kädessä loukatun oikeushyvän haltija katsotaan ainoastaan asianomistajaksi, eikä niitä joita myös rikoksella on loukattu. Esimerkkinä Vuorenpää tuo pahoinpitelyrikoksessa kolmannen osapuolen omaisuuden vahingoittamisen. Tällä perusteella Vuorenpään mukaan oikeuskäytännössä on loukattujen oikeushyvien omistajilta evätty asianomistaja-asema. 84 Ks.Vuorenpää 2014 s. 23 Vuorenpään kirjasta Asianomistajan oikeudet rikosprosessissa (2014) löytyy kattava pohdinta asianomistajan määrittelemisestä ja asianomistaja-aseman saavuttamisesta, joita ei tässä tutkimuksessa ole perusteltua yllä mainittua enemmän avata. 85 Ks. Vuorenpää 2014 s

39 mutta joiden säätämisellä asianomistajarikoksiksi on haluttu välttää asianomistajalle asian käsittelystä aiheutuvaa vahinkoa tai kärsimystä 86. Tällöin asianomistajan päätäntävallassa on se, haluaako hän saattaa asian käsiteltäväksi tuomioistuimeen vai jättää tapahtuneen rikoksen käsittelemättä. Asianomistajarikoksesta näpistyksen kohdalla säädetään rikoslain (39/1889) 28:15.1. Kyseisessä säännöksessä todetaan, että syyttäjä ei saa nostaa syytettä, ellei asianomistaja ilmoita rikosta syytteeseen pantavaksi. Asianomistajan päätäntävallassa on jo tässä vaiheessa, viekö hän asian käsittelemisen eteenpäin vai jättääkö vaatimatta rikoksesta epäillylle rangaistusta. Asianomistajan luopuminen oikeudestaan vaatia rikoksesta epäillylle rangaistusta ei tarkoita toimenpiteistä luopumista, vaan tällöin syyttäjällä ei ole oikeutta nostaa asiasta syytettä, joten esitutkinnan toimittaminen on ilmeisen tarpeetonta. Asianomistajan määritteleminen ja nimeäminen vaikuttaa siihen, ketkä rikoksesta epäillyn lisäksi kuuluvat käsiteltävän tapauksen asianosaisiin ja mitä oikeuksia kullekin asianosaiselle kuuluu. Asianomistajan määritteleminen hänelle kuuluvien oikeuksien takaamiseksi on tärkeää myös sen vuoksi, että rikokset jaetaan kansallisessa lainsäädännössä virallisen syytteen alaisiin rikoksiin ja asianomistajarikoksiin. Jaottelulla on merkitystä siihen, miten syyttäjä saa nostaa syytteen rikoksesta. Virallisen syytteen alaisissa rikoksissa syyttäjä ei tarvitse asianomistajan suostumusta syytteen nostamiseen, mutta asianomistajarikoksen ollessa kyseessä syyttäjä ei saa nostaa syytettä ilman asianomistajan tekemää syyttämispyyntöä 87. Pääsääntöisesti rikokset ovat virallisen syytteen alaisia, ellei toisin säädetä. Asianomistajarikoksissa asianomistajalla on syyteoikeus virallisen syyttäjän rinnalla. Asianomistajan syyteoikeudesta säädetään ROL 1:14 :ssä, jonka mukaisesti asianomistaja saa nostaa syytteen rikoksesta vain, jos syyttäjä päättänyt jättää syytteen nostamatta taikka esitutkintaviranomainen tai syyttäjä on päättänyt ettei esitutkintaa toimiteta tai se keskeytetään tai lopetetaan. Asianomistajan syyteoikeudella on pitkä historia, ja se pohjautuu kontrolli- ja hyvitysfunktioon, joiden tarkoituksena on ollut niin sanotusti korvata asianomistajan rikoksen kautta kärsimä tilanne 88. Erottelusta virallisen syytteen alaisiin rikoksiin ja asianomistajarikoksiin huolimatta asianomistajalla on aina syyteoikeus, mutta syy- 86 Ks. Vuorenpää 2014 s Ks. Vuorenpää 2014 s Ks. Vuorenpää 2014 s

40 teoikeus on pääsääntöisesti toissijainen. Toissijainen syyteoikeus tarkoittaa sitä, että syyttäjän päätäntävallassa on ensimmäisenä se, nostaako hän tapauksessa syytteen vai jättääkö syytteen nostamatta eli katsooko syyttäjä syytekynnyksen esitutkinnassa hankitun todistusaineiston pohjalta ylittyneen vai ei. Asianomistajan syyteoikeuteen kuuluvat siis syytteennostamisoikeus, oikeus yhtyä virallisen syyttäjän tai toisen asianomistajan nostamaan syytteeseen, muutoksenhakuoikeus ja oikeus ottaa ajettavaksi peruutettu syyte 89. Oikeus yhtyä syytteeseen tarkoittaa sitä, että asianomistajalla on mahdollisuus rajoittaa syytettä, vedota uuteen tosiseikkaan tai lainkohtaan, esittää uutta todistelua ja vaatia vastaajalle ankarampaa tai muuta rangaistusta kuin syyttäjä 90. Asianomistajan muutoksenhaluoikeus on olemassa, vaikka asianomistaja ei olisi käyttänyt asiassa puhevaltaa (ROL 1:14.3). Muutoksenhakuoikeuteen voi vaikuttaa se, onko asianomistaja ollut paikalla vai poissaolevana oikeudenkäynnissä 91. Asianomistajan syyteoikeuteen kuuluu myös asianomistajan oikeus ottaa ajettavakseen virallisen syyttäjän tai toisen asianomistajan peruuttama syyte (ROL 1:15.1). Virallisen syyttäjän oikeudesta jättää syyte nostamatta säädetään ROL 1:12.1, jonka mukaisesti syyttäjä voi jättää syytteen nostamatta ROL 1 luvun 7 ja 8 :n mukaisten kriteerien täyttyessä. Syyttäjällä on oikeus jättää syyte nostamatta muun muassa sillä perusteella, että rikoksesta ei ole odotettavissa ankarampaa rangaistus kuin sakko ja teon haitallisuus ja siitä ilmenevä rikoksesta epäillyn syyllisyys huomioiden tekoa voidaan pitää vähäisenä. Asianomistajan oikeutta peruuttaa syyte ei ole laissa rajoitettu millään muulla tavoin kuin, että asianomistaja menettää oikeutensa esittää rikoksen johdosta syyttämispyynnön sen jälkeen, kun hän on peruuttanut syytteen (ROL 1:16.1). Asianomistajan oikeutta ottaa ajettavakseen peruutettu syyte rajoitetaan niissä tilanteissa, joissa syytteen peruuttaminen on johtunut oikeudenkäynnin edellytyksistä olevasta puutteesta, esimerkiksi sen vuoksi, että alun perin syyte on nostettu ei-toimivaltaisessa tuomioistuimessa 92. Tämä tapahtuu vuoksi, että syyttäjällä on velvollisuus saattaa asia käsiteltäväksi toimivaltaisessa tuomioistuimessa ja syyttäjällä on rikosasioissa pääsääntöisesti ensisijainen syyteoikeus. 89 Ks. Virolainen 1998 s. 447, Vuorenpää 2014 s Ks. Vuorenpää 2014 s Ks. Vuorenpää 2014 s Ks. HE 82/1995 vp s. 45, Vuorenpää 2014 s

41 Asianomistaja ja hänen asemansa tulee ottaa huomioon jo poliisin toiminnassa. Poliisin tulee miettiä jo ilmoitusta vastaanottaessaan ja sen johdosta toimenpiteisiin ryhtyessään, onko kyseessä oleva rikos asianomistajarikos vai virallisen syytteen alainen 93. Se, että asianomistajarikos tulee ottaa huomioon jo poliisin toiminnassa, vaikuttaa siihen, millä tavalla asia etenee. Esitutkinta suoritetaan asianomistajarikoksessa ainoastaan siinä tapauksessa, jossa asianomistaja on ilmoittanut esitutkintaviranomaiselle tai syyttäjälle vaativansa rikokseen syyllistyneelle rangaistusta. Jos asianomistaja peruttaa rangaistusvaatimuksensa, on esitutkinta lopetettava tällä perusteella. Esitukintaa suorittavat viranomaiset voivat kuitenkin aloittaa esitutkinnan asianomistajarikoksissa sellaisessa tapauksessa, jossa asianomistaja ei ole esittänyt rangaistusvaatimusta, koska ei ole tietoinen rikoksesta tai esitutkinnan suorittamista ei voida siirtää myöhempään ajankohtaan rikoksen selvittämistä vaarantamatta (ETL [805/2011] 3:4). Asianomistajalla on oikeus peruuttaa antamansa syyttämispyyntönsä tutkittavassa asiassa esitutkinnan aikana, mutta peruutuksen jälkeen asianomistajalla ei ole oikeutta esittää uudestaan syyttämispyyntöä samaan rikokseen liittyen 94. Asianomistajarikoksen kohdalla on tärkeää, että esitutkintaa ja mahdollista rikosilmoitusta vastaanottavat viranomaiset kertovat asianomistajalle kaikki hänelle kuuluvat oikeudet, niiden merkitykset ja oikeuksien käyttämättä jättämisen seuraukset. Esitutkinnassa asianomistajalle kuuluvista oikeuksista säädetään ETL 4:18, jonka mukaisesti esitutkintaviranomaisen on ilman aiheetonta viivästystä kerrottava asianomistajalle hänelle kuuluvista oikeuksista. Kyseisen säännöksen mukaisesti asianomistajalle kuuluu muun muassa oikeus käytettävissä oleviin tukipalveluihin, oikeus saada oikeudenkäyntiavustaja tai tukihenkilö, oikeus maksuttomaan oikeusapuun, oikeus tulkkaukseen sekä olennaisten asiakirjojen kääntämiseen, oikeus esittää yksityisoikeudellinen vaatimus syyteasian yhteydessä. Siihen kuuluvat myös mahdollisuus, että syyttäjä ajaa vaatimusta, oikeus saada suojelua terveyttä ja turvallisuutta uhkaavalta tekijältä käytettävissä olevilla keinoilla, oikeus saada tieto päätöksestä, joka koskee esitutkinnan toimittamatta jättämistä, lopettamista tai päättämistä saattamatta asiaa syyttäjän harkittavaksi taikka syyttämättä jättämistä sekä oikeus saada tieto asian käsittelystä tuomioistuinkäsittelyn ajasta ja paikasta ja rikosasiassa annetusta tuomiosta. 93 Ks. Helminen Lehtola Virolainen 2005 s Ks. HE 222/2010 vp s

42 Asianomistajalle tulee ilmoittaa hänen prosessuaalinen asemansa esitutkinnassa ETL 4:9 mukaisesti, jossa säädetään esitutkintaviranomaisen velvollisuudesta mahdollisimman nopeasti ilmoittaa henkilön asema tutkinnassa silloin, kun häneen kohdistetaan esitutkintatoimenpiteitä. Asianomistajalle tulee ilmoittaa myös, mihin toimiin rikosilmoituksen johdosta ryhdytään ja kerrottava asianomistajan velvollisuudesta totuudessa pysymiseen sekä perättömän lausuman mahdollisuudesta 95. Asianomistajan oikeuksien ja etujen huomioiminen liittyy tutkimuksen kohteena oleviin PolL 1:9 ja ETL 3:9 ja 3:10 säädöksiin toimenpiteistä luopumiseen. Näihin kuuluvia asianomistajan oikeuksia tarkastellaan kyseisiä säädöksiä käsiteltävissä kappaleissa Asian käsitteleminen eri prosesseissa Pääsääntöisesti näpistykseen syyllistyneelle henkilölle annetaan joko sakkomääräys tai vaatimus rikoksen johdosta. Nykyisin voimassa oleva laki sakon ja rikesakon määräämisestä ( /754) antaa poliisille tai muulle valvontaa suorittavalle virkamiehelle mahdollisuuden määrätä alle 20 päiväsakon suuruinen sakkomääräys liikenteeseen liittyvissä rikkomuksissa ja näpistyksissä 96. Sakkomääräyksen antaminen edellyttää, että kaikki asiassa osalliset henkilöt suostuvat asian käsittelemiseen kyseisessä menettelyssä. Seuraavassa 2.5. kappaleessa käsitellään tarkemmin lakia sakon ja rikesakon määräämisestä. Näpistykseen liittyvä rikosasia on mahdollista käsitellä myös tuomioistuinmenettelyssä. Tämä kyseinen prosessilaji tulee kyseeseen silloin, kun asian käsitteleminen siirtyy tuomioistuinprosessiin niissä tapauksissa, joissa asianomistaja ei ole suostunut asian käsittelemiseen sakkomääräysmenettelyssä, rikokseen syyllistynyt on vastustanut saamansa rangaistusvaatimusta tai muut asiaan vaikuttavat seikat puoltavat asian käsittelemistä kyseisessä prosessissa kuten syytetyn toistuva syyllistyminen samanlaiseen rikokseen. Tuomioistuinprosessissa asian käsittelemistä säädetään laissa oikeudenkäynnistä rikosasioista ( /689). 95 Ks. Helminen Fredman Kanerva Tolvanen Viitanen 2014 s. 117 Ilman lakiin erikseen kirjaamista esitutkintaviranomaisille kuuluu myös niin sanotun palveluperiaatteen mukainen opastus- ja neuvontavelvollisuus. Opastus ja neuvonta viranomaisessa liittyvät vahvasti hyvän hallinnon periaatteisiin ja hallintolakiin, jota ei sovelleta poliisin ja esitutkintaviranomaisten toiminnassa. 96 Ks. HE 94/2009 vp s. 1 33

43 Rikosprosessissa voidaan katsoa olevan neljä itsenäistä päävaihetta: esitutkinta, syyteharkinta ja syyttäjän muu päätöksenteko, oikeudenkäynti tuomioistuimessa sekä rangaistuksen täytäntöönpano 97. Poliisin suorittaman esitutkinnan jälkeen rikosasia etenee syyttäjälle syyteharkintaan. Syyttäjällä on mahdollisuus nostaa asiassa syyte ja saattaa asian käsitteleminen tuomioistuimeen tai syyttäjä voi päätyä seuraamusluonteiseen tai syytteen hylkäämiseen rinnastettavaan rangaistusmääräyksen antamatta jättämiseen. Syyteharkinta voidaan rinnastaa tuomioistuinten rangaistustoimintaan, sillä syyttäjän tekemät päätökset syytteen nostamisesta tai syyttämättäjättämisestä ovat oikeudellista harkintaa ja lainkäyttöä 98. Huomion arvoista on, että jos asianomistaja on peruuttanut rikosta koskevan syyttämispyynnön, ei syyttäjällä ole oikeutta nostaa rikosasiasta syytettä, vaikka rikoksesta epäillyn syyllisyydestä olisi näyttöä. Tämä koskee ainoastaan asianomistajarikoksia, jotka eivät ole virallisen syytteen alaisia rikoksia. Asian käsitteleminen tuomioistuimessa rikosoikeudenkäynnissä sisältää kaksi vaihetta: asian käsittelemisen ja tutkinnan rikoksesta epäillyn syyllisyydestä sekä syytteen vahvistamisen tai hylkäämisen tuomiolla Poliisin tuomiovallan lisääntyminen Tässä kappaleessa käsitellään lakia sakon ja rikesakon määräämisestä ( /754), joka tuli voimaan joulukuussa Kyseisellä lailla on merkitystä tutkielman kannalta siinä mielessä, että tällä lailla poliisille ja muille valvontaa suorittaville virkamiehille siirrettiin ennen syyttäjillä kuulunutta tuomiovaltaa tiettyjen rikosten ja rikkomusta osalta. Tuomiovallan lisääntyminen ei johtanut siihen, että poliisin toimenpiteistä luopumisen perusteita olisi tarkasteltu tai lisätty. Laajennetun tuomiovallan piiriin kuuluvat rikokset ovat vähäisiä, mutta kuten aiemmin tutkielmassa on tuotu esille, että vähäisyysperuste ei tarkoita sitä, että kaikkien vähäisten rikosten kohdalla olisi automaattisesti mahdollisuus luopua toimenpiteistä. Laki sakon ja rikesakon määräämisestä (754/2010) kumoaa lain rangaistusmääräysmenettelystä (692/1993) sekä lain rikesakkomenettelystä (66/1983). Uusi laki yhtenäistää kaksi 97 Ks. Virolainen Pölönen 2003 s Ks. Virolainen Pölönen 2003 s Ks. Virolainen Pölönen 2003 s

44 eri menettely ja tuo tilalle selkeän ja tarkoituksenmukaisesti toimivan rikosasioiden käsittelyjärjestelmän, joka on mahdollisimman yksinkertainen ja yhdenmukainen 100. Laissa sakon ja rikesakon määräämisestä muutetaan summaarista menettelyä siten, että poliisimiehellä, tullimiehellä tai rajavartiomiehellä on oikeus antaa enintään 20 päiväsakon suuruinen sakkomääräys liikenteeseen liittyvissä rikkomuksissa ja näpistyksissä 101. Sakkomääräys korvaa rangaistusmääräyksen edellä mainituissa tilanteissa, jos molemmat asianosaiset suostuvat asian käsittelemiseen sakkomääräysmenettelyssä. Kyseessä olevalla uudella lailla on tarkoitus saada selkeä ja tarkoituksenmukainen rikosasioiden käsittelyjärjestelmä sekä siirtää syyttäjien työpanosta yksinkertaisista rikosasioista vaativampiin ja vakavampiin 102. Laissa sakon ja rikesakon määräämisestä (754/2010) 2 :ssä määritellään uudet termit sakkomääräys, sakkovaatimus, rangaistusvaatimus ja rangaistusmääräys. Sakkomääräyksellä tarkoitetaan ratkaisua, jolla valvontaa suorittava virkamies määrää rikkomuksesta sakkorangaistuksen ja menettämisseuraamuksen enintään 20 päiväsakon suuruisissa sakkorangaistuksissa. Sakkovaatimuksella tarkoitetaan puolestaan epäillylle annettavaa vaatimusta, jolla hänelle vaaditaan rikkomuksesta sakkorangaistusta ja menettämisseuraamusta, tai hänen pyydettyään päiväsakon rahamäärän määräytymisperusteen muuttamista sakkorangaistusta ja menettämisseuraamusta. Rangaistusvaatimuksella tarkoitetaan epäillylle tiedoksi annettavaa sakkorangaistusta tai rikesakkoa sekä menettämisseuraamusta koskevaa vaatimusta tilanteessa, jossa epäilty ei suostu asian käsittelemiseen tämän lain mukaisessa menettelyssä. Rangaistusmääräys tarkoittaa puolestaan ratkaisua, jolla syyttäjä sakkovaatimuksen tai rangaistusvaatimuksen perusteella määrää sakkorangaistuksen ja menettämisseuraamuksen 103. Hallituksen esityksen (HE 94/2009 vp) mukaisesti tuomiovaltaa siirtyy syyttäjältä laajemmalle joukolle virkamiehinä. Muutoksen tarkoituksena on vähentää syyttäjien työmäärää ja sen vuoksi siirtää tuomiovaltaa poliisille, tullimiehille ja rajavartiomiehelle. Uuden rikesakon ja sakon määräämisestä annetun lain (754/2010) mukaisesti summaarinen menettely etenee hieman eri tavalla alle 20 päiväsakon ja yli 20 päiväsakon suuruisten sakkorangais- 100 Ks. HE 94/2009 vp s. 5 ja Ks. HE 94/2009 vp s Ks. HE 94/2009 vp s Ks. Viljanen 2013 s Viljanen kritisoi paljon uuden lain tuomia uusia termejä, jotka osin tarkoittavat samaa ja merkittävää eroa termien välillä ei ole. Viljasen mukaan uuden lain säätämisen tarkoituksena oli yksinkertaistaa ja selkeyttää menettelyä, mutta uusien termien kohdalla tässä tarkoituksessa epäonnistuttiin. 35

45 tuksien kohdalla. Alle 20 päiväsakon suuruisten sakkorangaistuksien kohdalla poliisimiehellä, tullimiehellä tai rajavartiomiehelle on oikeus antaa sakkomääräys, jos sekä asianomistaja että epäilty ovat antaneet suostumuksensa asian käsittelyyn kyseisessä menettelyssä. Sakkomääräys menee syyttäjälle ainoastaan niissä tapauksissa, joissa epäilty on vaatinut päiväsakon rahamäärän tarkistamista 104. Tällöin, kun epäilty vaatii päiväsakon rahamäärän tarkistamista, puhutaan sakkovaatimuksesta. Sakkovaatimus on mahdollista antaa myös niissä tapauksissa, joissa sakkorangaistus on yli 20 päiväsakon suuruinen ja molemmat asianosaiset ovat antaneet suostumuksensa asian käsittelyyn kyseisessä menettelyssä. Yli 20 päiväsakon suuruisissa sakkorangaistuksissa, joissa epäilty ei ole antanut suostumustaan asian käsittelemiseen sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain (754/2010) mukaisessa menettelyssä, annetaan epäillylle tiedoksi rangaistusvaatimus 105. Sakkovaatimus ja rangaistusvaatimus toimitetaan syyttäjälle ratkaistavaksi, joiden perusteella syyttäjä antaa rangaistusmääräyksen tai ryhtyy muihin laissa määriteltyihin toimenpiteisiin. Epäillylle sakkovaatimuksen tai määräyksen antamisen edellytyksenä on aina, että mahdollinen asianomistaja on antanut suostumuksensa asian käsittelyyn sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain (754/2010) mukaisessa menettelyssä. Rangaistusvaatimus tulee kysymykseen siis niissä tilanteissa, joissa epäilty ei ole suostunut asian käsittelemiseen kyseessä olevassa menettelyssä, jolloin hänelle annetaan rangaistusvaatimus tiedoksi. Rikoksesta epäillyllä on mahdollisuus maksaa rangaistusvaatimus 30 päivän kuluessa, muutoin asian käsitteleminen siirtyy tuomioistuimeen rikosasioiden käsittelyjärjestykseen 106. Uudessa laissa sakon ja rikesakon määräämisestä painotetaan entistä enemmän epäillyn ja asianomistajan suostumuksen merkitystä asian käsittelemiseen sakkovaatimuksella tai - määräyksellä. Varsinkin epäillyn suostumuksen tarkentamisella on pyritty parantamaan rikoksesta epäillyn oikeusturvaa 107. Epäillyn suostumusta tiedustellessa on asian käsittelystä vastaavan virkamiehen varmistettava, että epäilty on ymmärtänyt, mihin hänen antaman- 104 Ks. HE 94/2009 vp s Ks. HE 94/2009 vp s Ks. HE 94/2009 vp s Ks. HE 94/2009 vp s. 1 36

46 sa suostumus johtaa ja mitä se tarkoittaa 108. Epäillyn suostumuksen sisältö on avattu aikaisempaan lainsäädäntöön verraten tarkemmin. Epäillyn suostumuksella tarkoitetaan teon tunnustamista, teosta määrättävän seuraamuksen hyväksymistä, suostumista asian käsittelemiseen lain mukaisessa summaarisessa menettelyssä ja luopumiseen oikeudestaan. Asianomistajan suostumus merkitsee ainoastaan sitä, että hän suostuu asian käsittelemiseen uuden lain mukaisessa menettelyssä. Asianomistajalla on mahdollisuus peruttaa suostumuksensa asian käsittelyssä, jos hänestä tuntuu, että epäillylle annettava rangaistus ei ole kohtuullinen tehdyn rikoksen perusteella. Asian mennessä syyttäjälle ratkaistavaksi ei asianomistajalta vaadita uutta suostumusta, jos syyttäjä päätyy eri ratkaisuun kuin vaatimuksessa olleeseen Tuomiovallan siirtäminen Perustuslain (731/1999) 3 :ssä määritellään valtiollisten tehtävien jako ja parlamentarismi. Kyseisen pykälän kolmannessa momentissa säädetään, että tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimpänä korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus. Tuomiovallan riippumattomuus on säädösvaiheessa kohdistunut säätelemään mielivaltaa ja yksinvaltaa 110. Vaikka nykyaikana eivät vallalla olevat poliittiset tavoitteet vaikuta oikeuslaitoksen toimintaa lain soveltamisessa yksittäisissä tapauksissa, on silti tuomiovallan riippumattomuus yhä edelleen keskeinen valtiosääntöoikeudellinen periaate 111. Tuomioistuimen riippumattomuudella on tarkoitettu lain säätämisen vaiheessa sitä, että tuomioistuinten tulee olla lainkäyttötoiminnassaan riippumattomia muiden tahojen vaikutuksesta 112. Perustusvaliokunta on pohtinut tuomiovallan siirtämistä tuomioistuinjärjestelmän ulkopuolelle rikesakkolakia ja rangaistusmääräyslakia koskevissa lausunnoissaan (PeVL 1/1982 vp ja PeVL 12/1993 vp). Näissä lausunnoissa perustuslakivaliokunta tuomiovallan siirtyessä 108 Ks. HE 94/2009 vp s. 31 ja PeVL 7/2010 vp s Ks. Viljanen 2013 s. 431 Asianomistaja menettää oikeutensa vaatia epäillylle ankarampaa rangaistusta suostumalla asian käsittelyyn sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain mukaisessa menettelyssä. Tavallisessa rikosprosessissa asianomistajalla on mahdollisuus muutoksenhakuteitse vaatia epäillylle ankarampaa rangaistusta kuin mitä hänelle on annettu. Teoissa, joissa on asianomistaja, ei voida epäillylle antaa edes rangaistusvaatimusta, jos asianomistajaa ei ole tavoitettu ja hänen suostumustaan asian käsittelyyn kyseessä olevaan menettelyyn ei ole saatu. Asianomistajan suostumus on ensisijainen edellytys asian käsittelemiseen sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain mukaiseen menettelyyn. 110 Ks. Saraviita 2011 s Ks. Saraviita 2011, s Ks. HE 1/1998 vp s

47 pois riippumattomilta tuomioistuimilta totesi, että lainsäädännössä tulee riittävän tarkasti määritellä asianomaisten tuomiovallan käyttäjien valtuudet ja sovellettava menettely 113. Perustuslakivaliokunnan lausunnon (PeV: 46/2005 vp) mukaisesti tuomiovallan käytön laajentumiseen edelleen tuomioistuinlaitoksen ulkopuolelle tulee suhtautua pidättyväisesti 114. Laki sakon ja rikesakon määräämisestä annettu lain (754/2010) määrittelemä tuomiovallan käyttö riippumattomien tuomioistuimien ulkopuolella ei perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaisesti laajene nykyisestä, jolloin tavallisella lailla on mahdollista säädellä tuomiovallan käytöstä riippumattomien tuomioistuimien ulkopuolella 115. Perutuslakivaliokunta huomioi lausunnossaan (PeVL 7/2010 vp) myös sen, että uudistettu summaarinen menettely mahdollistaa myös hallituksen esityksessä (HE) ilmi tuodun seikan tuomioistuinten mahdollisuudesta keksittyä vakavampien ja monimutkaisempien asioiden käsittelyyn. Tuomiovallan siirtäminen riippumattomilta lainkäyttöelimiltä yhä laajemmalle virkamiesjoukolle kyseenalaistaa yksittäisen rikoksesta epäillyn oikeusturvan. Jotta kyseessä olevassa menettelyssä rikoksesta epäillyn ja asianomistajan oikeusturva voidaan taata, tulee heiltä molemmilta kysyä suostumusta asian käsittelemiseen kyseessä olevassa menettelyssä 116. Ilman asianosaisten suostumusta ei asian käsitteleminen sakkomääräyksellä ole mahdollista, vaan asian käsitteleminen siirtyisi rikosasioiden käsittelyjärjestykseen. Rikoksesta epäillylle voitaisiin antaa rikesakkoa tai sakkoa koskeva rangaistusvaatimus tiedoksi, vaikka hän ei olisi antanut suostumustaan 117. Tällöin rikoksesta epäilty voisi antaa suostumuksensa summaarisen menettelyyn maksamalla sakkonsa määritellyssä ajassa. Rikoksesta epäillyn suostumuksen lisäksi perustuslakivaliokunnan lausunnon (PeVL 1/1982 vp) mukaisesti epäillyn oikeusturvan takaamiseksi tuomioistuimen ulkopuolella tuomiovaltaa käytettäessä ei ole mahdollista määrätä muita kuin varallisuusarvoisia seuraamuksia, Samoin perustuslakivaliokunta korostaa, että tuomiovaltaa käyttävien henkilöiden tulee toimia virkavastuulla tilanteessa. Vaikka tuomiovaltaa tullaan kyseessä olevalla lakimuutoksella siirtämään syyttäjiltä eteenpäin laajalle joukolle poliisimiehiä, on lakimuutosta koskevassa hallituksen esityksessä 113 Ks. PeVL vp 7/2010 s Ks. PeVL vp 46/2005 s Ks. PeVL vp 7/2010 s Ks. HE 94/2009 vp s Ks. HE 94/2010 vp s

48 kiinnitetty erityisesti huomiota yksilön oikeusturvan toteutumiseen 118. Laki sakon ja rikesakon määräämisestä ei laajenna perustuslakivaliokunnan kannan mukaisesti tuomiovaltaa nykyistä laajemmalle, joten lain hyväksymiselle ei ole esteitä ja se voidaan hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä 119. Hallituksen esityksen mukaisesti asianosaisten oikeusturvaan ja sen toteutumiseen on kiinnitetty entistä enemmän huomiota ja sitä myötä niitä on myös parannettu. Asianosaisten ja etenkin epäillyn oikeusturvan kannalta on perustuslakivaliokunnan lausunnoissa kiinnitetty huomiota siihen, että summaarinen menettely ja rikosasian käsitteleminen kyseisessä menettelyssä pohjautuu asianosaisen suostumukseen 120. Viljasen (2013) mukaan tuomiovallan siirtäminen syyttäjältä poliiseille, joilla ei ole oikeustieteellistä koulutusta voisi olla arveluttavaa, mutta todellisuudessa syyttäjät ovat uuden lain voimaan tuloon asti pääsääntöisesti vahvistaneet antamat rangaistusmääräykset sellaisenaan 121 Perustusvaliokunta on lausunnossaan (PeVL 7/2010 vp) kyseisestä lakimuutoksesta (HE 94/2010 vp) tuonut esille, mitkä kaikki kansalliset ja kansainväliset pykälät tulee ottaa huomioon asianosaisten oikeusturvan toteutumisessa tilanteessa, jossa tuomiovalta riippumattomilta tuomioistuimilta siirretään virkamiehille. Huomiota tulee siis kiinnittää perustuslain 21.n oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeisiin, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa sekä poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 14 artiklan rehelliseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa toimivaltaisessa, riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa Oikeusturvan toteutuminen Perustuslain (731/1999) 21 :ssä säädetään oikeusturvasta, johon kuuluu oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ilman aiheetonta viivästystä toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Säännöksen mukaisesti kyseessä on subjektiivinen oikeus jokaiselle kuuluvana, jolloin julkisella vallalla on velvol- 118 Ks. HE 94/2010 vp s Ks. PeVL 7/2010 vp s Ks. PeVL 7/2010 vp s Ks. Viljanen 2013 s. 434 Tuomiovallan siirtäminen syyttäjältä poliisille on Viljasen mukaan tosiasioiden tunnustamista, koska paikan päällä olleella poliisilla on parempi arvio tilanteesta kuin syyttäjällä. 39

49 lisuus mahdollistaa jokaiselle tämän subjektiivisen oikeuden käyttäminen 122. Perustuslain (731/1999) 21.ssä säädetään myös hyvän hallinnon takeista, joihin kuuluvat muun muassa käsittelyn julkisuus, oikeus tulla kuulluksi, oikeus saada perusteltu päätös ja oikeus hakea muutosta 123. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin sääntely perustuu Yhdistyneiden kansakuntien poliittisia oikeuksia koskevaan kansainvälisen yleissopimuksen 14 artiklaan sekä Euroopan Unionin ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaan. Oikeusturvan katsotaan liittyvän juuri perusoikeuksien toteutumiseen ja sitä kautta lainalaisuuteen sekä yhdenvertaisuuteen 124. Näiden periaatteiden mukaisesti lakeja sovelletaan kaikkiin samalla tavalla, yhdenmukaisesti, tasapuolisesti ja puolueettomasti. Lainalaisuusperiaatteen mukaisesti kaikki vallankäyttö sitoutuu lakeihin ja lakien noudattamiseen 125. Lainalaisuusperiaate yhdistyy täten myös perustuslain (731/1999) 2 :n 3 momentin julkisen vallan käytön perustumiseen lakiin. Julkisen vallan käyttämisen perustuminen lakiin tarkoittaa lainsäätäjän mukaisesti sitä, että julkisen vallan käyttäjällä tulee olla viime kädessä eduskunnan säätämään lakiin palautettavissa oleva toimivaltaperuste 126. Riippumattomuudella tarkoitetaan asianomaisen oikeussuojaelimen riippumattomuutta suhteessa toimeenpanovaltaan ja puolueettomuutta suhteessa asian eri osapuoliin 127. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan mukaisesti jokaisella on oikeus oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä kohtuullisen ajan kuluessa. Kyseinen artikla takaa myös sen, että rikoksesta syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen kuin myös jokaiselle syytetylle kuuluvat vähimmäisoikeudet. Artikla velvoittaa siihen, että kansallisessa oikeusturvajärjestelmässä turvataan oikeus saada artiklassa tarkoitettu asia tuomioistuimen käsiteltäväksi 128. Tuomioistuinkäsittelyyn oikeutetulla asialla tarkoitetaan etenkin rikosasiaa ja yksityisoikeudellista riitaasiaa Ks. Saraviita 2011 s Ks. Hallberg yms s Ks. Hallberg yms s Ks. Hallberg yms s Ks. HE 1/1998 vp, s Ks. Hallberg yms s Ks. Hallberg yms s Ks. Hallberg yms s

50 Yhdistyneiden kansakuntien poliittisia oikeuksia koskevassa kansainvälisessä yleissopimuksessa (KP-sopimus) oikeusturvasta säädetään 14 artiklassa. Kyseisessä artiklassa säädetään kaikkien henkilöiden yhdenvertaisuudesta tuomioistuinten edessä ja oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä sekä syyttömyysolettamasta ja rikoksesta epäillyille kuuluvista vähimmäisoikeuksista. Euroopan ihmisoikeussopimus vastaa sisällöltään KP-sopimuksen varhaista luonnosta ja KP-sopimus puolestaan laadittu Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen 130. Nämä edellä mainitut säädökset takaavat asianosaisille oikeuden saada asiansa käsitellyksi rikosasioiden käsittelyjärjestyksen mukaisesti tuomioistuimeen, joten suostumuksen antamiseen summaarisen menettelyyn tulee kiinnittää huomiota asianosaisen oikeusturvan takaamiseksi. Perustusvaliokunta on lausunnossaan (PeVL 7/2010 vp) suostumuksen antamisessa kiinnittänyt huomiota siihen, että suostumuksen tulee olla vapaaehtoinen ja aito sekä nimenomainen. Tämän takaamiseksi asianosaisen tulee suostumusta antaessaan olla tietoinen suostumuksen merkityksestä sekä ymmärtää se. Suostumuksen antaminen asian käsittelemiseen summaarisessa menettelyssä merkitsee asianosaisen luopumista rikosoikeudenkäynnistä 131. Perustuslain 22 :ssä säädetään perusoikeuksien turvaamisesta, minkä mukaisesti julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Kyseisellä säädöksellä taataan yleinen perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisvelvoite. Julkisen vallan perusoikeuksien turvaamisvelvoite voi olla aktiivisia toimeksiantoja perusoikeuksien toteuttamiseen ja takaamiseen jokaiselle kansalaiselle suojaamalla perus- ja ihmisoikeuksia ulkopuolisilta loukkauksilta sekä luomalla tosiasiallisia edellytyksiä perus- ja ihmisoikeuksien käyttämiselle 132. Perustuslain 22 takaa myös ihmisoikeuksien toteutumisen kansallisissa tuomioistuimissa. Perusoikeussäännökset tulee ottaa huomioon kaikessa julkisen vallan toiminnassa riippumatta siitä, millä tasolla tai kuka julkista valtaa käyttää 133. Tuomiovallan siirtämisessä tuomioistuinjärjestelmän ulkopuolelle syyttäjille ja muille viranomaisille koskee heitä julkisen vallan käyttäjinä yleinen perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisvelvoite. Summaarisessa menettelyssä tulee ottaa siis huomioon perus- ja ihmisoi- 130 Ks. Ojanen Scheinin yms 2011 s Ks. PeVL 7/2010 vp s Ks. HE 309/1993 vp s Ks. Tuori Lavapuro yms s

51 keudet sekä millä tavalla nämä oikeudet turvataan viranomaistoiminnassa. Perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen säädöksen mukaisesti koskee kaikkea toimintaa ja julkisella vallalla on velvollisuus turvata näiden oikeuksien toteutuminen kaikessa toiminnassa niin lainsäädännössä, hallinnossa ja lainkäytössä 134. Perustuslain 106 tarkoittaa, että tuomioistuimella on oikeus ja velvollisuus antaa perustuslain säännöksille etusija silloin, kun lain säännöksen soveltaminen olisi käsiteltävänä olevassa asiassa ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa 135. Kyseisen säännös ei ole ainoastaan säädetty perusoikeuksien soveltamiseen tuomioistuimessa vaan kaikkien perustuslain säännöksien etusijaan tuomioistuimissa. Kuitenkin merkittävä rooli kyseisellä säännöksellä on turvata perusoikeusmyönteinen tulkinta tuomioistuimissa. Oikeusturvan takaaminen entistä paremmin ei kuitenkaan poista sitä, että tuomiovallan lisääntyessä poliisille tietyissä rikoksissa ja rikkomuksissa asianosaisilla on huonommat mahdollisuudet olla joutumatta rikosprosessiin toimenpiteistä luopumisen johdosta kuin aiemmin. Asianosaisten mahdollisuudet ovat heikentyneet niissä tapauksissa, missä asianosaiset suostuvat asian käsittelemiseen lain mukaisessa menettelyssä. Rikokset ja rikkomukset ovat sellaisia, että esitutkintaan ei vaadita tutkinnanjohtajaa, jolloin syyttäjä ei voi tutkinnanjohtajan esityksestä luopua toimenpiteistä tai rajoittaa niitä. Tällöin asianosaisilla on ainoastaan suhteellisuusperiaatteen ja teon vähäisyyden perusteella mahdollisuus olla joutumatta rikosprosessiin ja olla saamatta rangaistusta. 134 HE 309/1993 vp s Ks. Tuori Lavapuro yms s

52 3. POLIISILAIN YLEISET PERIAATTEET JA TOIMENPITEISTÄ LUOPUMINEN 3.1. Poliisilain tavoitteet ja periaatteet Nykyisessä, vuoden 2014 alusta voimaan tulleessa, poliisilaissa ( /872) on korostettu vanhaan kumottuun poliisilakiin ( /493) verraten enemmän muun muassa perus- ja ihmisoikeuksien merkitystä sekä yksilön oikeuksia ja velvollisuuksia koskevaa sääntelyä 136. Jo voimassa olevassa poliisilain (872/2011) säädösvaiheessa haluttiin entistä enemmän täsmentää ja laajentaa poliisien toimintaa ohjaavia periaatteita 137. Hallituksen esityksessä (HE 224/2010) mainitaan näitä poliisin toimintaa ohjaavina periaatteina perusja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, suhteellisuusperiaate, vähimmän haitan periaate ja tarkoitussidonnaisuuden periaate, jotka löytyvät myös poliisilain (872/2011) 1 luvusta. Jo perustuslain (731/1999) 22 velvoittaa kaikkia julkista valtaa käyttäviä turvaamaan perusja ihmisoikeuksien toteutumisen. Vanhassa kumotussa poliisilaissa (493/1995) näistä poliisin toimintaa ohjaavista periaatteista säädettiin ainoastaan 2 :ssä. Kyseisessä pykälässä mainittiin poliisien toimintaa ohjaavana periaatteena vain se, että poliisin on toimittava asiallisesti ja puolueettomasti sekä sovinnollisuutta edistäen. Tätä epämääräistä periaatteiden ilmaisutapaa pidettiin PolL uudistamisvaiheessa riittämättömänä ja epätyydyttävänä, jonka ei voitu enää katsovan vastaavaan esimerkiksi perus- ja ihmisoikeuksia koskevien sääntelyjen osalta kansainvälisen EU oikeuden kriteerejä 138. Kuitenkin, vaikka periaatteiden aikaisempaa ilmaisutapaa laintasolla on pidetty nykyisen poliisilain (872/2011) hallituksen esityksessä (HE 224/2010 vp) riittämättömänä, olivat kaikki nyt laissa omina pykälinä ilmaistut poliisin toimintaa ohjaavat periaatteet löydettävissä osin kumotun poliisilain (493/1995) 2 :n momenteista. Kumotun poliisilain (493/1995) pohjana olleesta hallituksen esityksestä (57/1994) käy ilmi, että yleiset hallinnolliset periaatteet tulee poliisin ottaa huomioon aina ilman poliisila- 136 Ks. HE 224/2010 vp s. 1, s Ks. Frände 2009 s. 30 Fränden mukaan oikeusperiaatteet tulee ottaa huomioon entistä enemmän ja laajemmin jo sääntylyvaiheessa. 138 Ks. Rantaeskola 2014 s

53 kiin kirjaamista 139. Kaikkia poliisin toimintaa ohjaavia periaatteita ei siis ole otettu osaksi poliisilakia, ja tarkoituksena on ollutkin hieman suppeammin esittää nämä periaatteet lain tasolla, mutta viittaus yleisiin hallinnollisiin periaatteisiin takaa poliisin toiminnassa näiden periaatteiden noudattamisen ilman lakiviittausta. Poliisin toimintaa koskevat yleiset periaatteet tulee siis ottaa huomioon kaikessa poliisin toiminnassa ja siten myös toimenpiteistä luopumisen yhteydessä. Toimenpiteistä luopuminen voi esimerkiksi ilmentää yleisenä periaatteena olevaa vähimmän haitan periaatetta, jolloin poliisin toimintaa ja valintaa toimenpiteistä luopumisen yhteydessä ohjaa se lopputulos, joka aiheuttaa vähiten haittaa asianosaisille. Toimenpiteistä luopumisen mahdollisuutta pohdittaessa tulee, kuten kaikessa muussakin poliisin toiminnassa ottaa huomioon poliisin toimintaa ohjaavat yleiset periaatteet. Vaikka periaatteet olisivatkin lakiin kirjatut, ne nähdään oikeudellisessa ajattelussa useasti enemmän punninnan kautta toteutettavina, toisin kuin säännöt ja oikeudet, joita joka noudatetaan tai sitten ei. Periaatteiden kohdalla voi olla mahdollista, että samanaikaisesti tapaukseen soveltuu erilaisia periaatteita, jotka lain soveltajan tulee ottaa huomioon ja joiden välillä lakia soveltavan tulee tehdä periaatteiden punnintaa siinä, missä määrin ja missä laajuudessa periaatteet tulevat sovellettaviksi kussakin yksittäisessä tapauksessa. Periaatteiden suojaavien henkilöiden piiri ovat rikokseen syyllistyneet ja muut asianosaiset, joiden oikeuksien suojeleminen on aivan yhtä tärkeää. Punninta koskee tilanteita, joissa joudutaan mahdollisesti arvioimaan kumman asianosaisen perus- tai ihmisoikeuden puoleen käännytään ja kumman oikeudelle annetaan suurempi arvo poliisin tekemän lopullisen ratkaisun kannalta PolL 1:2 Perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen PolL (872/2011) 1:2 säädetään perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta. Tämä perusja ihmisoikeuksien kunnioittaminen tulee ottaa huomioon sekä yleisenä velvollisuutena edistää poliisin toiminnassa jokaiselle kuuluvien perus- ja ihmisoikeuksien kunnioitusta sekä velvoittaa poliisia toimivaltuuksia käyttäessään valitsemaan tapaukseen soveltuvista 139 Ks. HE 57/1994 vp s. 5 44

54 vaihtoehdoista sen, mikä parhaiten edistää kyseisessä tapauksessa perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. Perus- ja ihmisoikeuksien noudattaminen ja niiden huomioon ottaminen poliisin toiminnassa on aikaisemminkin ollut velvoittavaa perustuslain, kansanvälisten perus- ja ihmisoikeussopimuksien sekä ylimpien laillisuusvalvojien ratkaisukäytäntöjen kautta. Jo 70-luvulla Sinisalo on kirjoittanut teoksessaan kansalaisten perusoikeuksien rajoittavan poliisin toimivallan käyttöä 140. Nyt näiden oikeuksien kirjaaminen poliisilakiin ohjaa entisestään poliisin toimintaa perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittavaan laintulkintaan 141. Nykyistä poliisilakia koskeva kommentaariteos toteaa, että ristiriitatilanteessa tulee antaa perus- ja ihmisoikeusmyönteiselle laintulkinnalle etusija 142. Näitä perus- ja ihmisoikeuksia koskeva ristiriitatilanteita ovat esimerkiksi kommentaariteoksessa mainitut tilanteet, joissa kustannustehokkaampi toimintamallin valinta olisi perus- ja ihmisoikeuksien tulkinnan vastainen. Toimenpiteistä luopumisen ollessa kustannustehokkaampi malli ei sillä saa samalla loukata esimerkiksi toiselle kuuluvaa oikeutta omaisuuden suojaan. Tällöin poliisin tulisi valita perus- ja ihmisoikeusmyönteisen tulkintalinjan mukainen toimintamalli ja vaadittaessa pystyttävä perustelemaan ratkaisunsa perus- ja ihmisoikeudet tuntien 143. Säännöksessä oleva perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen koskee PolL:n ohella kaikkea poliisitoimintaa ja on näin ollen myös esitutkintalakia ( /805) 144. Esitutkintalaissa (805/2011) ei ole varsinaisesti suoraa viittausta perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen, mutta hallituksen esityksestä (224/2010 vp) oleva viittaus esitutkintalakiin takaa perus- ja ihmisoikeuksien soveltamisen myös esitutkinnassa. Perusoikeuksien läheistä ja kiinteää suhdetta rikosprosessiin ja niitä sääteleviin lakeihin voidaan selittää sillä, että esitutkinnassa, pakkokeinojen käytössä ja oikeudenkäynnissä esiintyy todella selvästi julkisen vallankäytön ja yksilön oikeuksien kunnioittamisen väli- 140 Ks. Sinisalo 1973 s Ks. HE 224/2010 vp s. 1, Helminen Kuusimäki Salminen 1999 s. 7 Perus- ja ihmisoikeudet ovat olleet poliisin toimintaa ohjaavia periaatteita pitkään ennen poliisilakiin kirjaamista. Suomen hallitusmuodon II luvussa on säädetty perusoikeuksista ennen perustuslakia ja hallitusmuodon (HM) 1 :n mukaisesti valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapaudet sekä oikeudet ja edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa. Koska poliisin toimenpiteillä joudutaan puuttumaan näihin oikeuksiin, on niillä sen vuoksi tärkeä merkitys poliisin tehtävänkuvaan ja toimivaltasäännöksiin. 142 Ks. Rantaeskola 2014 s Ks. HE 224/2010 vp s Ks. HE 224/2010 vp s

55 nen jännite 145. Perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja niiden mukainen laintulkinta voi olla esteenä toimenpiteistä luopumisen käytölle silloin, kun jonkun asianosaisen perus- tai ihmisoikeuden loukkaus tulisi jäämään ilman rangaistusta PolL 1:3 Suhteellisuusperiaate Suhteellisuusperiaate oli ilmaistuna kumotun poliisilain (493/1995) 2 :n 2 momentissa, mutta se on yleisesti yhdistetty ainoastaan voimankäyttötilanteisiin 146. Poliisilain kokonaisuudistuksen myötä haluttiin suhteellisuusperiaate ottaa poliisin toimintaa ohjaavaksi yleiseksi periaatteeksi. Uusina kriteereinä on suhteellisuusperiaatteen kohdalle lisätty henkilöön liittyvät, kuten esimerkiksi ikään, terveydentilaan, käyttäytymiseen ja muihin häneen henkilönä liittyvät ominaisuudet. Suhteellisuusperiaatteen uudet kriteerit liittyvät läheisesti perus- ja ihmisoikeutena turvatun yhdenvertaisuuden kriteereihin, jotka on myös PolL (872/2011) 1:6 ilmaistu yhdenvertaisen kohtelun edistämisen vaatimuksessa. Suhteellisuusperiaatteen arviointi on riippuvainen aina yhteiskunnassa kulloinkin vallitsevasta yleisestä mielipiteestä, jonka mukaisesti poliisin tulee arvioida toimintaansa ja menettelytapojaan 147. Aikaisemmin periaate on nähty läheisesti kuuluvan voimankäyttötilanteiden arviointiin, mutta nykyisin suhteellisuusperiaatteen merkitys nähdään liittyvän kaikkeen poliisitoimintaan yhtäläisesti 148. Suhteellisuusperiaate tarkoittaa sitä, että käytettävien keinojen ja niistä aiheutuvien haittojen tulee olla järkevässä suhteessa tavoiteltavaan päämäärään nähden. Suhteellisuusperiaate on otettavana esimerkiksi rajoittavana tekijänä huomioon harkittaessa poliisin suorittamia toimenpiteitä, joilla puututaan henkilön oikeusasemaan tai oikeuksiin 149. Nykyisen 145 Ks. Virolainen Pölönen 2003 s Ks. Rantaeskola 2014 s. 28, Helminen Kuusimäki Salminen 1999 s. 74 Suhteellisuusperiaate on aikaisemmin mielletty ainoastaan voimankäyttötilanteisiin ja vanhassa vuoden 1995 voimaan tulleen poliisilain lakiesityksessä ei suhteellisuusperiaate kuulunut poliisin toimintaan yleisiin ohjaaviin periaatteisiin ennen eduskuntakäsittelyä. Tällöin ensimmäistä kertaa suhteellisuusperiaate otettiin yleisesti ohjaamaan poliisin toimintaa. Sinisalo 1973 s. 80 Sinisalo on tuonut 70-luvulle eräitä poliisin toimivallan käyttöä rajoittavia tekijöitä, jotka ovat nykyisten poliisin toimintaa ohjaavien periaatteiden taustalla. Sinisalo on tuonut esille teoksessaan seuraavat rajoitukset: 1) Valtaa saa käyttää vain niin paljon kuin tarpeellista, 2) Toiminnan on aina pysyttävä kohtuuden puitteissa, 3)Sivullisten oikeusasemaan ei saa puuttua, 4) Kansalaisten perusoikeuksia ei saa loukata, 5) Toisten viranomaisten toimivalta voi sulkea pois poliisin toimivallan. 147 Ks. Helminen Kuusimäki Rantaeskola 2012 s Ks. Helminen Kuusimäki Rantaeskola 2012 s.204 ja Ks. Helminen Kuusimäki Rantaeskola 2012 s

56 poliisilain (872/2011) 1 luvun 3 momentista löytyvästä suhteellisuusperiaate vastaa esitutkintalain (805/2011) ja pakkokeinolain (806/2011) suhteellisuusperiaatteita 150. Suhteellisuusperiaatteen voi katsoa ilmentyvän erityisesti PolL 1:9 toimenpiteistä luopumisen ja siirtämisen kohdalla 151. Suhteellisuusperiaatteen eri kriteerit huomioon ottaen kyseinen poliisilain pykälä (PolL 1:9) voi johtaa siihen, että tapauskohtaisen harkinnan kautta tilanne voi johtaa myös toimenpiteistä luopumiseen PolL 1:4 Vähimmän haitan periaate Vähimmän haitan periaate on löydettävissä kumotun poliisilain (493/1995) 2 :n 2 momentin ja 3 momentin ensimmäisistä virkkeistä 153. Tällä aikaisemminkin poliisin toimintaa ohjaavalla periaatteella tarkoitetaan, että poliisin tulee suorittaessaan toimintaansa ja valitessa toimintalinjoja ottaa huomioon, että kenenkään oikeuksiin ei saa puuttua enempää eikä kenellekään saa aiheuttaa suurempaa haittaa tai vahinkoa kuin mikä on tehtävän suorittamiseksi välttämätöntä 154. Poliisilain vähimmän haitan periaate on johdettavissa osin rajavartiolain ( /578) 7 :stä 155. Vähimmän haitan periaatteen kohdalla arvioitaessa tulee ottaa huomioon sekä välttämättömyys että tarpeellisuuden kriteerit. Välttämättömyys takaa, että poliisi ei saa käyttää tilanteessa enempää valtaa kuin on tarpeen ja vaihtoehtojen valintaa ohjaa aina se lopputulos, josta aiheutuu vähiten haittaa. Tällöin valintaa ei saa pelkästään perustaa poliisin kannalta sopivimpaan, kätevimpään tai halvimpaan vaihtoehtoon, koska se voi olla tämän periaatteen vähimmän haitan kriteerin vastainen, jos tätä ei ole valinnassa myös otettu huomioon Ks. HE 224/2010 vp s Ks. Rantaeskola 2014 s Ks. HE 224/2010 vp s Ks. HE 224/2010 vp s Ks. HE 224/2010 vp s. 17, Helminen Kuusimäki Salminen 1999 s. 73 Vähimmän haitan periaatteen voi katsoa tulleen tarpeellisuusperiaatteesta, jonka perusidea on sama kuin vähimmän haitan periaatteen. Tarpeellisuusperiaatteen arvioinnissa poliisin suorittamia toimenpiteitä ja niiden tarpeellisuutta arviointiin ainoastaan poliisille itselleen kuuluvien päämäärien saavuttamiseen nähden. Huomiota tuli kiinnittää aikaan poliisille mahdollisesti kuuluvaa valtaa ei saanut käyttää liian aikaisin eikä toisaalta liian myöhään. 155 Ks. HE 224/2010 vp s Ks. Helminen Kuusimäki Rantaeskola 2012 s

57 Poliisi arvioi toimenpiteen tarpeellisuutta lähtökohtaisesti poliisille kuuluvien päämäärien saavuttamiseen nähden 157. Tällöin tulee ottaa huomioon, että poliisin toiminnassa vain sellaisen vallan käyttäminen on oikeutettua, joka johtaa parhaiten poliisin tavoittelemaan tulokseen 158. Vähimmän haitan periaate liittyy läheisesti tarkoitussidonnaisuuden periaatteeseen ja toisen periaatteen tulkinta johtaa myös samalla toisen periaatteen tulkinnan soveltamiseen tilanteessa PolL 1:5 Tarkoitussidonnaisuuden periaate Tarkoitussidonnaisuuden periaate takaa se, että poliisin toiminta noudattaa lainmukaisuuden vaatimusta. Kussakin poliisin tehtävää hoitavassa tilanteessa poliisi ei saa käyttää valtuuksiaan kuin tehtävässä tarkoitettuun rajaan asti ja muut toimenpiteet tehtävän niin sanotulla varjolla ovat tarkoitussidonnaisuuden periaatteen vastaisia. Tämä periaate korostaa ehdotonta lainmukaisuuden vaatimusta poliisin kaikkien tehtävien hoidossa 159. Tarkoitussidonnaisuuden periaate takaa myös sen, että kaikki poliisin toiminta ja tehtävien hoito tulee olla aina perusteltavissa voimassa olevaan lainsäädäntöön. Toimivaltaperusteen puuttuminen johtaa siihen, että poliisi ei saa suorittaa toimenpidettä, vaikka se olisikin yleisesti ollut jopa hyödyllinen, mutta tehtävän suorittaminen ei anna siihen riittävää perustetta 160. Tarkoitussidonnaisuuden periaate takaa myös perus- ja ihmisoikeuksien paremman toteutumisen ja sen, että aina puututtaessa yksilön oikeuksiin ja velvollisuuksiin tulee peruste löytyä voimassa olevasta lainsäädännöstä. Tarkoitussidonnaisuuden periaate koskee kaikkea poliisin toimintaa ja sen vuoksi se tulee ottaa automaattisesti huomioon poliisin suorittaessa esitutkintaa tai soveltaessaan pakkokeinoja 161. Tarkoitussidonnaisuuden periaatteen voi olla esteenä toimenpiteistä luopumiseen niissä tapauksissa, missä teon vähäisyys tai suhteellisuusperiaate ei tule sovellettavaksi, mutta tekijään liittyvät olosuhteet puoltaisivat toimenpiteistä luopumista. Tällainen voisi olla esimerkiksi tekijän nuoruus, mutta poliisi ei 157 Ks. Rantaeskola 2014 s. 32, Helminen Kuusimäki Rantaeskola 2012 s Ks. Helminen Kuusimäki Rantaeskola 2012 s Ks. Helminen Kuusimäki Rantaeskola 2012 s Ks. Rantaeskola 2014 s Ks. HE 224/2010 vp. s

58 saa tällä perusteella luopua toimenpiteistä, koska sitä perustetta ei ole laissa säädetty poliisille kuuluvaksi PolL 1:6 Tehtävien hoito ja tärkeysjärjestys Tehtävien hoidon osalta pykälän ensimmäisessä momentissa mainitaan uutena kriteerinä verratessa kumottuun poliisilakiin (493/1995) yhdenvertaisen kohtelun edistäminen tehtävien hoidossa 162. Yhdenvertaisen kohtelun edistämisen peruste löytyy perustuslain ( /731) 6 :stä ja liittyy osaltaan myös perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen. Perustuslain (731/1999) 6 :n mukaisesti kaikkia yksilöitä tulee kohdella yhdenvertaisesti lain edessä, mutta tämä ei kuitenkaan tarkoita kaikissa tilanteissa absoluuttista yhdenvertaisuutta 163. Yhdenvertaisen kohtelun vaatimus ja sen edistäminen takaa sen, että poliisi ei saa asettaa tehtäviä hoitaessaan ketään eriarvoiseen asemaan toisten kanssa ilman hyväksyttävää perustetta. Tämän vuoksi poliisilla on mahdollisuus tapauskohtaisessa arvioinnissa suhteellisuusperiaatetta noudattaen mahdollista luopua toimenpiteistä toisen kohdalla ja toisen kohdalla suorittaa tehtävä loppuun asti kaikki poliisin toimintaa ohjaavat periaatteet huomioon ottaen. Yhdenvertaisen kohtelun edistämisen vaatimuksen huomioon ottaminen erikseen takaa sen, että poliisin tulee tehtävien hoidossa aktiivisesti ottaa huomioon diskriminoinnin kielto 164. Yhdenvertaisen kohtelun edistämisen lisäksi poliisin tulee toimia asiallisesti ja puolueettomasti sekä sovinnollisuutta edistäen. PolL 1:6.1 todetaan vähimmän haitan periaatteen mukaisesti, että poliisin tulee ensisijaisesti maltillisin ja vähäisiä seuraamuksia aiheuttavin toimin pyrkiä edistämään rauhaa ja turvallisuutta. Tehtävien tärkeysjärjestyksen osalta todetaan, että poliisin toiminnan tulee olla tehokasta ja tarkoituksenmukaista, mutta pelkästään tämän nojalla ei ole mahdollista luopua toimenpiteistä, vaan toimenpiteistä luopumisesta säädetään muissa laissa tarkemmin Ks. HE 224/2010 vp. s Ks. Rantaeskola 2014 s Ks. Rantaeskola 2014 s Ks. HE 224/2010 vp. s

59 3.2. Poliisilaki 1:9 Poliisilain (872/2011) 1 luvun 9 antaa poliisille mahdollisuuden luopua toimenpiteistä tai siirtää niitä. Pykälän sanamuodon mukaisesti poliisilla on oikeus luopua toimenpiteestä, jos sen loppuun suorittaminen voisi johtaa kohtuuttomaan lopputulokseen tavoiteltavaan päämäärään nähden. Poliisilain uudistuksen yhteydessä kyseiseen pykälään ei tehty lähinnä muita kuin kirjoitusteknisiä muutoksia 166. Kuitenkin poliisilain (872/2011) 9 antamaa mahdollisuutta luopua toimenpiteistä pidetään harvoin todellisuudessa sovellettavana lakipykälänä, koska sitä pidetään poikkeusluontoisena säännöksenä 167. Pykälän soveltamisen harvoin ymmärtää, sillä PolL 1:9 pidetään samalla yleissäännöksenä toimenpiteistä luopumiseen ja siirtämiseen 168. Tällöin muissa laeissa, kuten esitutkintalaissa, säädetään erityissäännöksillä tarkemmin eri tilanteissa toimenpiteistä luopumisesta ja niiden siirtämisestä. Toimenpiteestä luopuminen ja sen siirtäminen on säännöksenä katsottu hyvin ilmaisevan suhteellisuusperiaatetta ja sitä pidetään tätä periaatetta ilmentävänä erityissäännöksenä 169. Toimenpiteen suorittaminen voi olla tarpeellista muiden toimenpidevaihtoehtojen puuttuessa, mutta saattaa johtaa silti kohtuuttomiin lopputuloksiin, jolloin toimenpiteen suorittaminen ei ole perusteltua kuin ainoastaan tarpeellisuuskriteerin näkökulmasta. Huomioon tulee ottaa myös suhteellisuusperiaatteeseen liittyvä suhteellisuuskriteeri 170. Osassa oikeuskirjallisuutta on katsottu poliisille kuuluva toimenpiteistä luopuminen ja niiden siirtäminen mahdollisuudeksi luopua tehtävästä tai siirtää sitä. Tämä PolL 1:9 säännös on näiden näkemysten mukaisesti verrattavissa poliisin toimintaa ohjaavaksi yleiseksi periaatteeksi muiden periaatteiden, kuten suhteellisuusperiaatteen, rinnalla 171. Uuden poliisilain säätämisen yhteydessä kyseiseen toimenpiteistä luopumiseen mahdollistavaan pykälään ei tehty sisällöllisesti merkittäviä muutoksia, vaan PolL 1:9 vastaa kumo- 166 Ks. HE 224/2010 vp.s Ks. Rantaeskola 2014 s. 41, Helminen Kuusimäki Rantaeskola 2012 s Ks. Helminen Kuusimäki Rantaeskola 2012 s Ks. Helminen Kuusimäki Rantaeskola 2012 s Ks. Helminen Kuusimäki Rantaeskola 2012 s Ks. Helminen Kuusimäki Rantaeskola 2012 s

60 tun poliisilain (493/1995) 5 :n vastaavaa sisältöä toimenpiteistä luopumisessa tai niiden siirtämisessä. Kumotun poliisilain (493/1995) esitöissä sanotaan, että poliisilain pykälien nojalla toimenpiteistä luopuminen koskisi muita toimenpiteitä kuin epäillyn rikoksen johdosta suoritettavaa esitutkintaa 172. Esitutkinnan lopettamista ja siitä luopumista säännellään erikseen esitutkintalaissa (805/2011). Aikaisemmassa poliisin toimintaa koskevassa lainsäädännössä toimenpiteistä luopumisen yhteydessä säädettiin myös rikosilmoituksen tekemättä jättämisestä. Kumottua poliisilakia (493/1995) koskevassa hallituksen esityksessä (57/1994) mainitaan poliisin mahdollisuudesta jättää rikosilmoitus kirjaamatta. Perusteluista ei itsestään löydy tässä kohtaa perustetta sille, miksi nyt jo kumottuun, silloiseen uuteen poliisilakiin, ei otettu enää mahdollisuutta toimenpiteistä luopumisen yhteydessä jättää rikosilmoitus kirjaamatta. Rikoksen kirjaamisvelvollisuudesta säädetään esitutkintalain (805/2011) 3 luvun 1 :ssä. Se, tarkoittaako toimenpiteistä luopuminen samaa kuin aikaisemmin samassa pykälässä säädetty rikosilmoituksen kirjaamatta jättäminen, jää perusteluiden valossa epäselväksi. Rikosilmoituksen kirjaaminen tai kirjaamatta jättäminen ei ole vielä esitutkintaa, jolloin poliisilain toimenpiteistä luopuminen tai niiden siirtäminen sääntelee myös rikosilmoituksen kirjaamista Toimenpiteistä luopuminen Nyt voimassa olevan, uuden poliisilain (872/2011), hallituksen esityksessä viitataan suoraan kumotun poliisilain (805/2011) hallituksen esitykseen siinä, mitä toimenpiteistä luopumisella tarkoitetaan poliisin toiminnan kannalta. Tämä on tehty sen vuoksi, että uutta poliisilakia säädettäessä toimenpiteistä luopumiseen koskevaan pykälään tehdyt muutokset olivat kirjoitusteknisiä ja pykälän sisältö säilyi samana. Toimenpiteistä luopuminen tarkoittaa sitä, että toimenpiteistä on mahdollista luopua kokonaan tai niiden hoitamista siirtää, mutta tällä pykälällä ei ole mahdollista luopua poliisille kuuluvasta tehtävästä 173. Toisaalta poliisilain (872/2011) 1 luvun 6 :n perusteluissa todetaan poliisille kuuluvaan oikeuteen liittyen asettaa tehtävät tärkeysjärjestykseen, että poliisilla on oikeus jättää hänelle kuuluva tehtävä suorittamatta tai keskeyttää sen suorittaminen. Tässä kohtaa viitataan sekä poliisilain (872/2011) toimenpiteistä luopumiseen että esitutkintalain (805/2011) esitutkinnan 172 Ks. HE 57/1994 vp s. 173 Ks. Rantaeskola 2014 s. 42 Poliisin tehtävistä säädetään PolL 1:1. 51

61 lopettamiseen tai keskeyttämiseen 174. Tämän viittauksen perusteella voisi katsoa, että jommallakummalla lailla on mahdollista luopua poliisille kuuluvista, lailla säädetyistä, tehtävistä. Poliisille kuuluvien tehtävien erotteleminen toimenpiteistä on tärkeää sen vuoksi, että toimenpiteillä ja tehtävillä ei tarkoiteta samaa asiaa. Poliisille kuuluvat tehtävät on määritelty heti poliisilain (872/2011) 1 luvun 1 :ssä, jonka mukaisesti näitä tehtäviä ovat oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikosten ennalta estäminen, paljastaminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen. Poliisin suorittamilla toimenpiteillä puolestaan tarkoitetaan kaikki laissa poliisille annetut mahdollisuudet suorittaa poliisille määritellyt tehtävät. Toimenpiteitä ovat siis esimerkiksi toiminta, jolla puututaan yksilön oikeuksiin turvallisuuden turvaamiseksi ja yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi. Toimenpiteistä luopuminen ja siirtäminen PolL 1:9 nojalla on katsottu tarkoittavan merkityksellisiä toimenpiteitä yleisen turvallisuuden ja järjestyksen ylläpitämiseksi 175. Jotta edellytykset PolL (872/2011) 1:9 soveltamiseen olisivat, tulee toimenpiteistä luopuminen tai siirtäminen perustua arvioon, että asianosaisille tai muille sivullisille henkilöille koituisi suurempaa haittaa poliisin suorittaminen toimenpiteiden johdosta kuin oikeudenloukkaus tai häiriö on 176. Näiden kriteerien lisäksi hoidettavaan tilanteeseen ei ole sovellettavissa muita vaihtoehtoisia keinoja kuin toimenpiteistä luopuminen tai siirtäminen. Toimenpiteistä luopumiseen ja toimenpiteiden siirtämiseen on katsottu kumottua poliisilakia (493/1995) koskevassa hallituksen esityksessä (57/1994) koskevan kahta annettua esimerkkiä siitä, minkälaisissa tilanteissa kyseinen pykälä voisi tulla sovellettavaksi. Molemmissa edellytetään, että taustalla on ristiriitatilanne ja poliisin tehtävänä on suojata ja turvata yksilön oikeuksia. Kuitenkin poliisin toiminta ja toimenpiteet voivat johtaa turvallisuuden ja yksilön suojaamisessa siihen, että ne provosoivat toisia ja tämä voi mahdollisesti johtaa poliisin suorittamien toimenpiteiden kautta pahempaan ja vakavampaan tilanteeseen. Toisaalta tällaisessa provokaatiotilanteessa voi olla mahdollista kohdentaa poliisin toimintaa ja resursseja pienemmistä tehtävistä suurempiin sekä turvallisuuden ja järjestyk- 174 Ks. HE 224/2010 vp s Ks. HE 57/1994 vp s Ks. HE 57/1994 vp s.35 52

62 sen kannalta tärkeämpiin 177. Näiden kahden annetun tyyppitapauksen mukaisesti poliisin toiminta voisi provosoida laajoja tai vakavia väkivaltaisuuksia, tai sitten ei olisi yhteiskunnan edun ja oikeusjärjestyksen ylläpitämisen mukaista, että poliisin toiminta provokaatiotilanteessa johtaisi yleisön luottamuksen heikkenemiseen poliisin toimintaan 178. Toimenpiteestä luopumista ei tule kuitenkaan käyttää sillä tavoin, että toiminnan kohteena oleva tai ulkopuoliset mieltävät poliisin toimimattomuuden pakenemiseksi kiperästä tilanteesta 179. Toimenpiteistä luopumisen kohdalla ei ole katsottu tarpeellisiksi lain säätämisen vaiheessa määritellä, minkälaisten rikosten kohdalla ei olisi mahdollista edes harkita toimenpiteistä luopumista tai niiden siirtämistä. Koska missään vaiheessa ei ole annettu lainsäätäjän toimesta erillisiä rajoitteita pykälän soveltamiseen, olisi tämän perusteella tulkittavissa niin, että pykälän soveltaminen on mahdollista minkä tahansa rikoksen kohdalla, jos toimenpiteiden jatkaminen johtaisi provokaatiotilanteen vuoksi suurempaan vahinkoon. Rajoitteita säännöksen soveltamiseen on toki johdettavissa poliisin toimintaa ohjaavista periaatteista, jotka tulee ottaa aina huomioon poliisin toiminnassa. Rajoitteita säännöksen soveltamiseen annetaan myös säännöksen soveltamiseen liittyvien kriteerien kohdalla, joiden täyttyessä säännöksen soveltaminen on mahdollista. Merkittävimpänä tällaisena kriteerinä voisi pitää sitä, että tilanteessa ei ole mahdollista soveltaa muita vaihtoehtoisia menetelmiä, jotta poliisin suorittamien toimenpiteiden negatiiviset vaikutukset voitaisiin ehkäistä. PolL 1:9 kohdalla ja perusteluissa mainitaan usein, että tämä kyseinen pykälä on harvoin sovellettava, pikemminkin poikkeussäännös Toimenpiteiden siirtäminen Toimenpiteiden siirtäminen mainitaan voimassa olevassa poliisilaissa (872/2011) ainoastaan pykälän otsikossa (toimenpiteistä luopuminen ja sen siirtäminen). Muuten ei varsinaisesti itse pykälässä mainita toimenpiteiden siirtämisessä kuin, että kumotun poliisilain (493/1995) 5 :n 1 momentti on siirretty nykyisen voimassa olevan lain salaisia tiedonhankintatoimintoja koskevaan 5 lukuun ja sen 46 :ään. Kyseinen momentti koski tilanteita, joissa poliisi saa suorittaessaan tiedonhankintatoimenpiteitä siirtää puuttumista sellaiseen 177 Ks. HE 57/1994 vp s Ks. Helminen Kuusimäki Rantaeskola 2012 s Ks. Helminen Kuusimäki Rantaeskola 2012 s

63 tekeillä olevaan rikokseen, josta ei aiheudu välitöntä vakavaa vaaraa toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle. Rikoksesta ei saa myöskään aiheutua välitöntä huomattavan ympäristö-, omaisuus- tai varallisuusvahingon vaaraa. Toimenpiteiden siirtämisen tulee näiden lisäksi olla välttämätöntä estääkseen tiedonhankintatoimenpiteiden paljastumisen ja turvatakseen toiminnan tarkoituksen. Toimenpiteiden siirtämisen merkitys löytyy ainoastaan oikeuskirjallisuudesta. Sieltä löytyvän tulkinnan mukaisesti toimenpiteiden siirtäminen ymmärretään poliisin mahdollisuudeksi siirtää toimenpiteitä parempaan ja myöhäisempään ajankohtaan, jolloin mahdollisesti tilanne on rauhoittunut ja toimenpiteiden suorittamisen onnistumisen takeet ovat kasvaneet paremmiksi. Toimenpiteiden siirtäminen koskee ainoastaan poliisilain nojalla suoritettavia toimenpiteitä 180, joiden siirtäminen on oikeuskirjallisuudessa yhdistetty vaihtoehdoksi toimenpiteistä luopumisen rinnalla ja tällöin siirtämiseen sovelletaan samoja kriteerejä kuin toimenpiteistä luopumiseen tämän tulkinnan näkökulmasta. Merkittävämpänä tulkintalinjauksena nähdään Satu Rantaeskolan toimittaman voimassa olevaa poliisilakia (872/2011) koskeva vuoden 2014 kommentaariteos, jossa toimenpiteiden siirtäminen on tulkittu tilanteesta tehdyn kokonaisarvion perusteella perustellummaksi ratkaisuksi kuin toimenpiteiden suorittaminen tai niistä luopuminen 181. Toimenpiteiden siirtämisen mahdollisuus lisättiin kumottuun poliisilakiin heinäkuussa 2005 osana hallituksen esitystä (266/2004) liittyen tiedonhankinnan tehostamiseen ja televalvontaa koskevien säännösten ottamista osaksi poliisilakia. Toimenpiteiden siirtäminen koski kumotun poliisilain (493/1995) aikana lähinnä tiedonhankintatoiminnan mahdollistamista parhaimmalla mahdollisella tavalla ja sen vuoksi mahdollisuutta luopua toimenpiteistä, jos toimenpiteiden loppuun suorittaminen johtaisi tiedonhankintatoiminnan paljastumiseen tai toiminnan tavoite ei toteutuisi aiotulla tavalla 182. Toimenpiteistä siirtämistä koskevan hallituksen esityksen (266/2004) mukaisesti toimenpiteiden siirtämistä koskeva säännös on ainoastaan sovellettavissa tilanteisiin, joissa on kyse poliisin tiedonhankinnasta Ks. Rantaeskola 2014 s Ks. Rantaeskola 2014 s Ks. HE 266/2004 vp s Ks. HE 266/2004 vp s

64 Poliisilain uudistamisen yhteydessä voimassa olevan poliisilain (872/2010) 1 luvun 9 :ään jätettiin poliisille mahdollisuus siirtää toimenpiteiden suorittaminen muuhun ajankohtaan, vaikka kumotun poliisilain (493/1995) toimenpiteiden siirtämisen mahdollisuus nähtiin osana tiedonhankintatoiminnan turvaamista. Perusteluissa mainitaan vain, että pykälään kohdistuvat muutokset ovat teknisluonteisia ja itse pykälässä ei mainita erikseen toimenpiteiden siirtämisestä kuin viittauksena salaisten tiedonhankintatoiminnan turvaamiseen. Mielenkiintoista onkin, mistä tämä käsitys on tullut, että toimenpiteitä on mahdollista siirtää luopumisen kriteerejä hyväksi käyttäen, sillä siitä ei varsinaisesti säädetä lain tasolla. Merkityksellistä on se, että toimenpiteistä luopumista koskevaan säännöksen otsikkoon otettiin maininta toimenpiteiden siirtämisestä silloin, kun siirtäminen oli mahdollista vain tiedonhankintatoimenpiteiden tarkoituksen turvaamiseksi. Oikeuskirjallisuus on soveltanut säännöksen otsikon tulkinnassa analogista tulkintaa ja siirtänyt toimenpiteistä luopumista koskevat kriteerit koskemaan myös toimenpiteiden siirtämistä. Lainsäätäjän toimesta toimenpiteiden siirtämisen kohdalla löytyy suora viittaus poliisilain (872/2011) 5 luvun 46 :ään salaisen tiedonhankinnan suojaamiseen Poliisilain periaatteet ja niiden merkitys Suhteellisuusperiaatetta noudattaen poliisilla on tämän kyseisen pykälän mukaisesti tapauskohtaisesti mahdollisuus harkita tehtävän suorittamisen seurauksien järkevä suhde tavoiteltuun päämäärään nähden. Toisaalta tällä pykälällä annetaan poliisille mahdollisuus myös tehtävien tärkeysjärjestykseen asettamiseen ja luopumiseen niiden poliisille kuuluvien tehtävien hoidosta, mitkä ovat vähämerkityksellisiä 184. Suhteellisuusperiaatteen avulla on mahdollista perustella valinta toimenpiteiden siirtämisen ja toimenpiteistä luopumisen välillä, jos siirtämiselläkin voidaan saavuttaa samanlaiset tarkoitusperät kuin toimenpiteistä luopumisella. Tämä on perusteltua hyödyntäen suhteellisuusperiaatteen kriteerejä siitä, että poliisin tulee valita ehdolla olevista toimenpiteistä se, joka tapauskohtaisen harkinnan perusteella on soveltuvampi tilanteeseen ja on seuraamuksien kanssa järkevämmässä suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Tilanne voi tällöin hyvinkin tapauskohtaisen harkinnan jälkeen olla sellainen, että tilanteeseen soveltuu parhaiten toimenpiteistä luopuminen kokonaan. 184 Ks. HE 224/2010 vp. s

65 Toimenpiteistä luopumisen kohdalla tulee harkittavaksi kaikki poliisin toimintaa ohjaavat periaatteet, koska poliisin tulee antaa asianosaisen sitä pyytäessä perusteltu tieto toimenpiteistä luopumisen tai siirtämisen perusteesta. Tämän perusteluvelvollisuuden vuoksi jo toimenpidettä suorittaessaan poliisin tulee huomioida kaikki tilanteeseen vaikuttavat tekijät, myös nykyisin lain tasolla säädetyt periaatteet, jotta poliisin toiminta on perusteltavissa lain mukaiseksi. Asianosaisella on oikeus saada ilman erillistä pyyntöä tietoa toimenpideharkinnan punnintaan liittyvistä seikoista ja näkökohdista 185. Viranomaisen perusteluvelvollisuus on yksi hyvän hallinnon tärkeimmistä osatekijöistä. Poliisilaki (872/2011) lähtee myös siitä, että antamalla toimenpiteisiin johtaneet perusteet toimenpidettä pyytäneellä henkilölle tämän sitä pyytäessä, taataan kyseisen henkilön oikeusturva, koska perustuslain (731/1999) 21 :ssä säädetään kaikille perusoikeudeksi saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva perusteltu päätös. Tarkoituksenmukaisuusnäkökohtiin vedoten toimenpiteen perusteen ilmoittaminen asianosaiselle on tehty voimassa olevan poliisilain (872/2011) toimenpiteestä luopumisen ja siirtämisen kohdalla ainoastaan mahdolliseksi silloin, kun toimenpidettä pyytänyt henkilö pyytää poliisia perustelemaan toimintaansa 186. Toimenpiteen perusteen ilmoittamisvelvollisuudesta säädetään erikseen myös poliisilain (872/2011) 1:7:ssa, jossa peruste pitää antaa mahdollisimman pian myös muiden kuin vapauteen kohdistuvien toimenpiteiden osalta vaarantamatta itse toimenpiteen suorittamista 187. Tälläkin pykälällä on haluttu taata kansalaisten perusoikeuksiin puuttuminen poliisille kuuluvalla perusteluvelvollisuudella PolL 1:9 soveltuminen näpistyksen kohdalla Toimenpiteistä luopumista ja siirtämistä koskevaa poliisilain (872/2011) 1 luvun 9 :ää käytetään harvoin, ja se nähdäänkin poikkeussäännöksenä 188. Poliisilain (872/2011) antamaa mahdollisuutta luopua toimenpiteestä tai siirtää sen suorittamista kuvataan usein myös yleissäännökseksi, jolloin muissa laeissa, kuten esitutkintalaissa (805/2011), säädetään tarkemmin erityissäännöksinä mahdollisuudesta luopua toimenpiteestä tai siirtää sen suo- 185 Ks. Rantaeskola 2014 s Ks. HE 224/2010 vp. s Ks. Rantaeskola 2014 s Ks. Rantaeskola 2014 s

66 rittamista 189. Lainsäätäjä on kuitenkin tarkoittanut poliisilain (872/2011) 1:9:n sovellettavan muissa tilanteissa kuin esimerkiksi esitutkintalain (802/2011) 3:9:n ja 3:10:n mukaisissa esitutkinnan lopettamisessa tai rajoittamisessa 190. Toimenpiteistä luopuminen poliisilain (872/2011) 1:9 avulla on mahdollista tilanteessa, jossa toimenpiteen suorittaminen johtaisi ennakolta sellaisiin seurauksiin, että luopuminen on mielekkäämpi vaihtoehto 191. Toimenpiteistä luopuminen on siis ollut lainsäätäjän tarkoituksena niissä tapauksissa, joissa toimenpiteen suorittaminen provosoisi tilannetta ja pahentaisi käsillä olevaa tilannetta entisestään ja ennakolta on arvioitavissa nämä seuraamukset eikä vaihtoehtoisilla keinoilla päästä toisenlaiseen lopputulokseen seuraamuksien näkökulmasta. Tässä näkyy konkreettisesti poliisin velvollisuus huomioida suhteellisuusperiaate ja perustella toimintansa periaatteiden soveltamisessa ja huomioon ottamisessa. Poliisilain (872/2011) 1:9 antaa siis säännöksen otsikon mukaisesti oikeuden luopua toimenpiteestä tai siirtää sen suorittamista myöhempään ajankohtaan, jolloin toimenpiteen suorittamisen tarkoitus onnistuisi aikaisempien olosuhteiden haittavaikutusten poistuttua. Kuten aikaisemmin säännöksen tarkastelussa on todettu, itse säännös ei sisällä otsikkoa, säännökseen liittyviä perusteluita ja oikeuskirjallisuutta huomioon ottamatta minkäänlaista viittausta poliisin mahdollisuuteen siirtää toimenpiteen suorittamista. Toimenpiteen siirtäminen liittyi kumotun poliisilain (493/1995) kohdalla salaisten tietojensaamistoimenpiteiden suorittamisen takaamiseen, mikä on voimassa olevassa poliisilaissa siirretty omaan lukuunsa. Kyseinen säännös ei ilmaise rajoitteita siihen, minkälaisissa tilanteissa ei olisi mahdollista soveltaa toimenpiteistä luopumista, jolloin säännöksen periaatteellinen soveltaminen näpistyksen kohdalla on mahdollista. Toisaalta lainsäätäjien antamien esimerkkien mukaisesti on tulkittavissa, että toimenpiteiden loppuun suorittaminen johtaisi provosoinnin syntymiseen ja kansalaisten uskon heikkenemiseen poliisin toimintaa kohtaan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisessä 192. Tällöin toimenpiteistä luopuminen on perusteltua, jotta yleinen järjestys ja turvallisuus saadaan ylläpidettyä sekä kansalaisten usko poliisin toimintaan kohtaan. 189 Ks. Helminen Kuusimäki Rantaeskola 2012 s Ks. HE 57/1994 vp s Ks. Rantaeskola 2014 s Ks. HE 57/1994 vp s. 57

67 Näpistyksestä on siis mahdollista tuomita ainoastaan sakkorangaistus. Usein tilanteessa, mihin poliisit kutsutaan, suoritetaan jo toimenpiteitä poliisin toimesta. Tällöin sovellettavaksi tulevat esitutkintalain (805/2011) säädökset esitutkinnan rajoittamisesta tai lopettamisesta eikä poliisilain (872/2011) antama mahdollisuus toimenpiteistä luopumiseen tai siirtämiseen. Poliisilain (872/2011) 1:9 siis niitä tilanteita, jossa poliisi ei ole vielä ehtinyt ryhtyä selvittämään tilannetta näpistykseen syyllistyneen kanssa. Tämän seikan vuoksi rikosilmoituksen kirjaamisen yhteydessä näpistykseen syyllistyneelle henkilölle on mahdollista jättää poliisin harkinnan perusteella sakko kirjaamatta ainoastaan esitutkintalain (805/2011) säädöksillä. Lainsäätäjän antaman tarkoituksen mukaisesti toimenpiteiden siirtäminen on ainoastaan mahdollista niissä tilanteissa, joissa toimenpiteiden loppuun suorittaminen vaarantaisi salaisten tiedonhankintatoimenpiteiden tarkoituksen toteutumisen. Näpistyksenkin kohdalla voi olla kyse tällaisesta tilanteesta, vaikka tilanne onkin hyvin harvinainen. Tällöin tiedonhankinnan tarkoituksen turvaamiseksi olisi perusteltua siirtää näpistykseen liittyvien toimenpiteiden suorittamista parempaan ajankohtaan. Oikeuskirjallisuudesta ilmenevää tulkintalinjaa toimenpiteistä siirtämiseen vaihtoehtoisena keinona toimenpiteistä luopumisen rinnalla voi olla perusteltua suhteellisuusperiaatteeseen ja vähimmän haitan periaatteeseen vedoten, koska näpistykseen liittyvissä tapauksissa loukattuna on anastetun omaisuuden haltijan omaisuuden suoja. Toimenpiteiden siirtämisellä saadaan asianosaisen vaatima lopputulos aikaiseksi ja vältytään suuremmista vahingoista verrattuna siihen, jos toimenpiteet olisi suoritettu heti tilanteeseen saavuttua. Näpistyksen kohdalla kyse on siitä, että usein vastakkain ovat kahden asianosaisen perusja ihmisoikeudet, varsinkin silloin kun anastettu omaisuus on yksityisen henkilön omaisuutta. Henkilöllä, jonka omaisuutta on anastettu, on oikeus vaatia rikoksen tehneelle henkilölle rangaistusta oman oikeutensa loukkauksesta. Perustuslain (731/1999) 15 :ssä säädetään omaisuuden suojasta, jonka 1 momentin mukaisesti jokaisen omaisuus on turvattu. PL (731/1999) 15.1 sisältää niin sanotun yleislausekkeen omaisuuden suojasta 193. Omaisuus käsittää varallisuusarvoiset edut, joihin kuuluu laajimpana omistusoikeus. Omistusoi- 193 Ks. HE 1/1998 vp s

68 keuden on taas katsottu käsittävän kaikki ne oikeudet, jotka eivät kuulu jollekin toiselle kuin omistajalle jollakin erityisellä perusteella 194. Omistusoikeuden suojaaminen nähdään tärkeäksi, koska lainsäätäjän mahdollisuutta puuttua henkilölle kuuluvaan omistusoikeuteen on haluttu suojata niin, ettei tavallisella lailla ole kaikissa tapauksissa mahdollista supistaa ja puuttua yksilölle kuuluvaan omistusoikeuteen. Poliisilain (872/2011) 1:2 mukaisesti poliisin tulee poliisille määrättyjä tehtäviä hoitaessaan kunnioittaa ja huomioida perus- ja ihmisoikeudet. Näpistykseen syyllistynyt henkilö on loukannut toiselle henkilölle kuuluvaa perusoikeutta, ja poliisilla on mahdollisuus saattaa perus- ja ihmisoikeutta loukannut yksilö vastuuseen teostaan ja turvata jatkossa perusja ihmisoikeutena suojattu omaisuuden suoja. Sakkorangaistukseen tuomitseminen ei puolestaan loukkaa sinällään mitään perus- ja ihmisoikeutena suojattua ja turvattua oikeutta. Tällöin poliisin tehtävänä kunnioittaa ja turvata perus- ja ihmisoikeuksien toteuttaminen puoltaa sitä, että jokaisessa tapauksessa, kun asianosainen sitä vaatii, tulisi näpistykseen syyllistyneelle henkilölle tuomita sakkorangaistus. Omaisuuden suojan kautta perus- ja ihmisoikeutena suojatun oikeuden loukkauksen tulee olla rangaistavaa. 194 Ks. HE 309/1993 vp s

69 4. ESITUTKINTALAIN YLEISET PERIAATTEET JA TOIMENPI- TEISTÄ LUOPUMINEN Esitutkintalain kokonaisuudistus on ollut samassa yhteydessä pakkokeinolain ja poliisilain kokonaisuudistuksiin, joiden perusta löytyy myös pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen hallitusohjelmasta 195. Esitutkintaa ei ole tarkasti määritelty, mutta esitutkinnalla tarkoitetaan selvityksen hankkimista rikoksesta epäillystä teosta mahdollisen syyteharkinnan suorittamista ja rikosoikeudenkäynnin valmistelua varten 196. Esitutkinnan suorittamisessa on useampi vaihe ja esitutkinta voidaan suorittaa joko täydellisenä tai suppeana rikoksen laatu sekä rangaistus huomioon ottaen. Esitutkinnan ensimmäiseksi vaiheeksi voidaan katsoa esitutkinnan toimittamisen edellytysten toteaminen ja päätös tutkinnan aloittamisesta 197. Ennen esitutkinnan ensimmäistä vaihetta edeltää rikoksen ilmoitusvaihe, jollei rikos ole tullut esitutkintaviranomaisen tietoon oman toiminnan seurauksena. Esitutkinnan toimittamisen edellytysten toteaminen vaatii esitutkintaviranomaisen alustavia tiedusteluja mahdollisesta rikoksesta. Esitutkinnan toimittaminen edellyttää, että aloittamiskynnys on syytä epäillä ylittyy, mutta syytekynnyksen edellyttämä todennäköisiä syitä ei ole ylittynyt 198. Suppealla esitutkinnalla tarkoitetaan sakkolain mukaisessa menettelyssä käsiteltävien rikkomusasioiden heti teon jälkeen rikoksen tapahtumapaikalla toimitettavaa tutkintaa, jossa ei kirjata erillistä kuulustelupöytäkirjaa vaan tarvittavat tiedot kirjataan sakkomääräys tai - vaatimuslomakkeelle 199. Esitutkintalaki (805/2011) 3:14 sääntelee, missä tapauksissa on mahdollista suorittaa suppea esitutkinta. Säännöksen mukaisesti suppea esitutkinta on mahdollista suorittaa tilanteissa, joissa kyseessä on yksinkertainen ja selvä tapaus eikä teosta ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa. Voidaan katsoa, että suppean esi- 195 Ks. HE 222/2010 vp s Ks. Helminen Fredman Kanerva Tolvanen Viitanen 2014 s Ks. Helminen Fredman Kanerva Tolvanen Viitanen 2014 s. 34 Ks. Vuorenpää 2007 s. 136 Vourenpään mukaan päätös esitutkintakynnyksen ylittämisestä ja esitutkinnan aloittamisesta edellyttää viranomaisen kannanottoa näyttö- ja oikeuskysymykseen. 198 Ks. Helminen Fredman Kanerva Tolvanen Viitanen 2014 s. 27, Frände 2009 s Fränden mukaan syytä epäillä kynnyksen ylittyminen tarkoittaa, että rikoksen mahdollisuutta ei voi poissulkea, rikoksen toteutumista voi epäillä ja rikoksen toteutumiselle on jonkinlainen todennäköisyys sekä rikoksen toteutuminen on ollut ilmeistä. 199 Ks. Helminen Fredman Kanerva Tolvanen Viitanen 2014 s

70 tutkinnan edellytykset ovat voimassa rikesakko- ja rangaistusmääräysmenettelyn käyttämisen yhteydessä ilman erillistä päätöstä suppean esitutkinnan suorittamisesta 200. Poliisilain (872/2011) säädöksen toimenpiteistä luopumiseen ollessa erityissäännös, jota todellisuudessa harvoin sovelletaan, ovat taas esitutkintalain (805/2011) 3 luvussa olevat mahdollisuudet rajoittaa esitutkintaa tai lopettaa esitutkinta säännöksiä, joita sovelletaan enemmän. Esitutkintalain (805/2011) 3 luvussa olevat säädökset antavat mahdollisuuden poliisille itsenäisesti lopettaa esitutkinta (ETL [805/2011] 3:9) teon vähäisyydestä johtuen sekä syyttäjälle tutkinnanjohtajan esityksestä lopettaa tai rajoittaa esitutkintaa samoilla perusteilla kuin syyttäjä tekisi asiassa syyttämättä jättämispäätöksen. Tutkinnanjohtajan esityksellä esitutkinnan rajoittaminen ja lopettaminen on mahdollista laajemmilla perusteilla kuin vähäisyysperusteella. Muiden perusteiden soveltaminen edellyttää kuitenkin syyttäjän tekemää päätöstä asiassa. Esitutkinnan aloittamatta jättäminen ja lopettaminen edellyttävät, että päätöstä ei ole tehty vähäisen tiedon varassa, vaan päätökselle jättää esitutkinta aloittamatta tai lopettaa se vaatii tuekseen selvityksen asiasta 201. Ennen varsinaisen esitutkinnan aloittamista on esitutkintaa suorittavalla viranomaisella mahdollisuus sekä velvollisuus suorittaa alustavia toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että ketään ei aseteta turhaan rikoksesta epäillyksi, tai voidaan tehdä esitutkinnan aloittamatta jättämistä, lopettamista tai rajoittamista koskeva päätös (ETL 3:3) Esitutkintalain tavoitteet ja periaatteet Esitutkintalain (805/2011) 2:1.1 säädetään, että esitutkinnan suorittaa poliisi ja poliisitoimintaa säätelee poliisilaki (872/2011). Poliisitoimintaa sääntelevistä periaatteista säädetään poliisilain (872/2011) 1 luvussa ja periaatteet koskevat kaikilta osin kaikkea poliisin toimintaa, niin myös esitutkintalain soveltamisalaan kuuluvia poliisin suorittamia toimia 202. Täten esitutkintalain (805/2011) mukaisia toimenpiteitä suorittaessa poliisin tulee ottaa huomioon yksilöiden oikeuksiin ja velvollisuuksiin puututtaessa perus- ja ihmisoikeudet, suhteellisuusperiaate, vähimmän haitan periaate sekä tarkoitussidonnaisuuden periaate. 200 Ks. HE 222/2010 vp s Ks. HE 224/2010 vp s Ks. HE 224/2010 vp s. 1 ja 72Ks. Launiala 2010 s. 26 Poliisilain 2.1 :n mukaisesti poliisin toiminnan yleisenä periaatteena on sovinnallisuuden edistäminen, jolloin esitutkinnan aikana poliisin tulee pyrkiä edistämään sovinnallisuutta asianosaisten välillä prosessin aikana. 61

71 Esitutkintalain (805/2011) 4 luvussa säädetään esitutkinnassa noudatettavista periaatteista. Suurin osa periaatteista on ollut kirjattuna kumottuun esitutkintalakiin, mutta voimassa olevassa esitutkintalaissa halutaan tarkentaa periaatteita sekä kirjata kaikki esitutkinnassa huomioitavat periaatteet lakiin. Esitutkintalain ja poliisilain (872/2011) periaatteet ovat suurimmalta osaltaan samanlaiset ja toisiaan vastaavat, mutta esitutkintalaissa on kiinnitetty erityisesti huomiota rikoksesta epäillyn oikeusturvaan esitutkintaa suorittaessa. Esitutkinnan funktioina voidaan pitää rikosoikeudellisen vastuun toteutumista, aineellisen totuuden selvittämistä, konfliktin ratkaisemista, oikeussuojan antamista ja asianomistajan näkökulmasta rikoksen johdosta aiheutuneiden menestysten ennallistamista 203. Samoin kuin poliisin lain yhteydessä molempiin lakeihin kirjatut periaatteet ohjaavat poliisin toimintaan ja poliisin tulee ottaa ne huomioon myös silloin, kun pohditaan toimenpiteistä luopumisen mahdollisuutta. Yleiset periaatteet tulee ottaa huomioon kummankin asianosaisen kannalta pohdittaessa mahdollisuutta toimenpiteistä luopumiseen. Esitutkintalain periaatteet parantavat rikoksesta epäillyn oikeussuojaa ja asemaa esitutkinnan aikana ETL 4:1 Tasapuolisuusperiaate Esitutkintalain 4 luvun 1 :ssä säädetään tasapuolisuusperiaatteesta, jonka mukaisesti esitutkinnassa on selvitettävä ja otettava huomioon sekä rikoksesta epäiltyä vastaan että hänen puolestaan vaikuttavat seikat ja todisteet. Tasapuolisuusperiaate, toiselta nimeltään objektiivisuusperiaate, liittyy lainsäätäjän mukaisesti pyrkimykseen aineellisen totuuden selvittämisestä. Kyseinen periaate sisältää myös esitutkintaa suorittavan virkamiehen puolueettomuusvaatimuksen ja mahdollisten esteellisyyksien huomioimisen esitutkinnassa, sillä esitutkintaa suorittavalla tutkijalla ei saa olla ennakkokäsityksiä eikä hän saa myöskään pyrkiä tutkinnassa tiettyyn ennalta määriteltyyn lopputulokseen 204. Tutkijan, tutkinnanjohtajan ja muun esitutkintaviranomaisen virkamiehen esteellisyydestä säädetään esitutkintalain (805/2011) 2 luvun 8 :ssä, joita ovat muun muassa asianosaisjääviys, asiamiesjääviys ja intressijääviys. 203 Ks. Launiala 2010 s Ks. HE 222/2010 vp s

72 ETL 4:2 Syyttömyysolettama Esitutkintalain 4 luvun 2 :ssä säädetään rikoksesta epäillyn syyttömyysolettamasta, jonka mukaisesti rikoksesta epäiltyä on pidettävä syyttömänä, kunnes toisin todistetaan. Syyttömyysolettamaa pidetään tärkeänä sen vuoksi, että osa rikoksesta epäiltyyn kohdistuvista syytteistä jää toteennäyttämättä tai ne osoittautuvat perusteettomiksi 205. Syyttömyysolettama esitutkinnassa merkitsee sitä, että rikoksen selvittämisen yhteydessä puhutaan epäillystä eikä rikoksentekijästä 206. Syyttömyysolettaman taustalla on Euroopan ihmisoikeussopimuksen 18-19/1990 artiklan 6 kohta 2, jonka sanamuodon mukaisesti jokaista rikoksesta syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artikla sääntelee kokonaisuudessaan oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, jota tarkennetaan artiklan 1 kohdassa. Kyseessä olevan artiklan 3 kohdassa taataan rikoksesta epäillylle syytetylle vähimmäisoikeudet syytteiden nostamisen jälkeen. Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälinen yleissopimuksen 14 artiklan 2 kohdan mukaisesti jokaisella rikoksesta syytetyllä on oikeus tulla pidetyksi syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen. Kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia vastaavaa säädöstä rikoksesta epäillyn oikeudesta tulla kohdelluksi syyttömänä kunnes toisin todistetaan ei löydy kansallisesta perustuslaista. Perustuslain (731/1999) 21 :ssä säädetään oikeusturvasta, johon kuuluu oikeus saada asian käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivästystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa sekä saattaa oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. PL 21 :m 2 momentissa säädetään puolestaan niin sanotuista hyvän hallinnon periaatteista, joita jokaisen virkamiehen tulee noudattaa tehdessään päätöksiä, jotka koskevat yksilön oikeuksia tai velvollisuuksia. Perustuslain 8 :ssä säädetään puolestaan rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteesta, jonka mukaisesti ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen tai tuomita rangaistukseen sellaisesta rikoksesta, jota ei ole tekohetkellä säädetty rangaistavaksi. Vastaavanlainen säännös löytyy rikoslain (39/1889) 3 luvun 1 :n laillisuusperiaatteesta. Laillisuusperiaatteen voidaan katsoa liittyvän siinä mielessä syyttömyysolettamaan, että kyseisen periaat- 205 Ks. HE 222/2010 vp s Ks. Helminen Fredman Kanerva Tolvanen Viitanen 2014 s

73 teen voidaan nähdä suojaavan rikoksesta epäillyn leimautumista rikoksentekijäksi tilanteissa, missä tapahtunutta tekoa ei ole kriminalisoitu 207. Syyttömyysolettama liittyy läheisesti tasapuolisuusperiaatteeseen ja rikoksesta epäillyn syyttömyyden puolesta puhuvien seikkojen selvittämiseen sekä hienotunteisuuden periaatteeseen ETL 4:3 Oikeus olla myötävaikuttamatta rikoksen selvittämiseen Esitutkintalain 4 luvun 3 :ssä säädetään rikoksesta epäillyn oikeudesta olla myötävaikuttamatta rikoksen selvittämiseen, josta häntä epäillään. Kyseinen periaate on uusi ja merkitsee sitä, että rikoksesta epäillyllä ei ole velvollisuutta lausua esitutkinnassa mitään ja hänellä ei ole myöskään totuudessa pysymisvelvollisuutta 208. Periaatteen taustalla ovat Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 kohdan syyttömyysolettama ja kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 14 artiklan 3 kohdan g alakohta. Edellä mainitun artiklan 3 kohdassa säädetään jokaiselle rikoksesta epäillylle kuuluvat vähimmäisoikeudet ja g alakohdan mukaisesti rikoksesta epäillyllä on oikeus olla tulematta pakotetuksi todistamaan itseään vastaan tai tunnustamaan syyllisyytensä. Periaatteen taustalla on pyrkimys taata prosessuaalinen tasavertaisuus jo esitutkinnan aikana syytetyn asemaa helpottamaan. Tarkoituksena on turvata todistelun luotettavuus ja asianmukaisesti toimivan rikosprosessuaalisen järjestelmän tavoitteet, rikosprosessin oikeusturva ja perus- ja ihmisoikeusvaatimukset 209. Oikeus olla myötävaikuttamatta rikoksen selvittämiseen kohdistuu siihen rikokseen, joka on parhaillaan vireillä 210. Itsekriminointisuoja antaa rikoksesta epäillylle mahdollisuuden olla esitutkinnan aikana passiivinen ja 207 Ks. Helminen Fredman Kanerva Tolvanen Viitanen 2014 s Ks. HE 222/2010 vp s. 192, Launiala 2013 s. 2 Tiivistettynä itsekriminointisuoja tarkoittaa, että rikoksesta epäiltyä/syytettyä ei saa pakottaa tai painostaa tunnustamaan taikka muutoin velvoittaa myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen. Launiala 2013 s. 19 Itsekriminointisuoja antaa epäillylle oikeuden olla passiivinen oman asiansa selvittämisen suhteen. Passiivisuus kohdistuu siten henkilötodisteluun (kuulustelut ja muu kuuleminen) ja reaalitodisteluun (hallinnassa/määräysvallassa olevan esineen luovuttaminen esitutkintaviranomaisille). Itsekriminointisuoja oikeuttaa pidäyttäytymään kaikenlaisesta suullisesta ja kirjallisesta lausumisesta ja se kattaa kaikki esitutkintaviranomaisen yhteydenotot, myös esitutkintatoimenpiteitä vapaamuotoisemmat. 209 Ks. Virolainen Pölönen 2004 s. 299 Kriminointisuojan tarkoituksena on, että viranomaiset kunnioittavat epäillyn/syytetyn oikeuksia ja rikosepäillyt voidaan näyttää toteen ilman, että tutkinnassa käytetään epäasianmukaisia keinoja epäillyn/syytetyn vaitiolotahdon tekemiseksi tyhjäksi. 210 Ks. Launiala 2013 s

74 olla myötävaikuttamatta rikoksen selvittämiseen, mutta se ei kuitenkaan estä esitutkintaviranomaisia hankkimasta tietoa rikoksesta muilla esitutkintatoimenpiteillä 211 Täysin uusi periaate ei kuitenkaan ole kansallisessakaan lainsäädännössä, sillä oikeudenkäymiskaaren ( /4) 17 luvun 18 :n 1 momentissa säädetään jokaisen oikeudesta kieltäytyä todistamasta siltä osin kuin todistaminen saattaisi hänet syytteen vaaraan tai myötävaikuttaisi hänen syyllisyytensä selvittämiseen. Oikeudenkäymiskaari sääntelee tuomioistuimissa tapahtuvaa menettelyä, jolloin säännös ei ole ollut aikaisemmin sovellettavissa esitutkintaan. Oikeudenkäymiskaaren säädökset koskevat rikosasioiden käsittelyä tuomioistuimessa, silloin kun laissa oikeudenkäynnistä rikosasioissa ( /689) ei säädetä asiasta (ROL [689/1997] 12:1). Kansainväliset sopimukset ovat tulleet osaksi kansallista järjestelmäämme ratifioinnin seurauksena, jolloin oikeus olla myötävaikuttamatta rikoksen selvittämiseen on tullut ottaa huomioon esitutkinnassa aiemminkin ennen kuin se on varsinaisesti kirjattu esitutkintalakiin (805/2011). Oikeus olla myötävaikuttamatta rikoksen selvittämiseen -periaatetta voidaan kutsua myös itsekriminointisuojaksi, jota termiä lainsäädännössä ei tunneta. Itsekriminointisuoja nousi yhteiskunnalliseen keskusteluun korkeimman oikeuden ratkaisun KKO:2014:67 myötä Kyseisessä tapauksessa korkeimman oikeuden ratkaisun perustelun mukaisesti itsekrimointisuojan voidaan nähdä koskevan tilanteita, joissa rikoksesta epäillyn tietojen antaminen saattaisi hänet syytteen vaaraan tai rikoksesta epäillyn antamia tietoja voitaisiin käyttää näyttönä häntä vastaan. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO:2009:80 määritellyt itsekriminointisuojan sisällön ja merkityksen. Itsekriminointisuoja tarkoittaa sitä, että rikoksesta epäiltyä tai jo syytteessä olevaa ei saa pakottaa taikka painostaa myötävaikuttamaan omalla toiminnallaan syyllisyytensä selvittämiseen 213. Kyseinen periaate suojaa rikoksesta epäiltyä viranomaisten epäasialliselta kohtelulta ja asettaa syyttäjälle vaatimuksen hankkia sellaiset todisteet syytteen tueksi, jotka eivät loukkaa rikoksesta epäillyn itsekriminointisuojaa. 211 Ks. Launiala 2013 s. 22 Toimenpiteet ovat tällöin usein pakkokeinolain mukaisia pakkokeinoja, joita rikoksesta epäillyn tulee passiivisesta sietää. 212 Ks. KKO:2014:67 korkeimman oikeuden ratkaisu, perustelut kohta 5 KKO:2014:67 ratkaisussa tieliikennelain ( /267) 59 3 momentin mukainen liikenneonnettomuuden aiheuttajan velvollisuus ilmoittaa viipymättä liikenneonnettomuudesta sekä siinä syntyneistä mahdollisista vahingoista poliisille tai vahinkoa kärsineelle kumottiin/ohitettiin rikoksesta epäillyn itsekriminointisuojaan vetoamalla. 213 Ks. KKO:2009:80 ratkaisun perustelut kohta 10 65

75 Itsekriminointisuoja ja viranomaisen velvollisuus asialliseen kohteluun ovat tiiviissä yhteydessä esitutkintalain (805/2011) 7 luvun 5 :ään ja 10 :ään. ETL:n (805/2011) 7:5 säädetään kuulusteltavan kohtelusta ja kyseinen säännös kieltää epäasiallisten toimintatapojen käyttämisen kuulusteltavan murtamisessa ja itsekriminointisuojan toteuttamatta jättämisessä 214. ETL (805/2011) 7 luvun 10,:ssä säädetään viranomaisen velvollisuudesta ilmoittaa laissa määritellyt asiat rikoksesta epäilyllä ennen kuulustelujen aloittamista. Kyseisen pykälän 2 momentissa mainitaan nimenomaisesti viranomaisen velvollisuudesta kertoa rikoksesta epäillylle hänen oikeudestaan vaieta ja olla myötävaikuttamatta rikoksen selvittämiseen. Itsekriminointisuojaan on mahdollista vedota esitutkinnan missä vaiheessa tahansa ja toisaalta olla vetoamatta toisissa tilanteissa, laista ei löydy rajoitteita sen käyttämiselle 215. Kuten edellä on mainittu, Euroopan ihmisoikeussopimuksesta ei löydy varsinaista kohtaa oikeudesta olla myötävaikuttamatta rikoksen selvittämiseen, mutta kyseisen periaatteen voidaan katsoa olevan osa syyttömyysolettamaa. Syyttömyysolettamaa tai oikeutta olla myötävaikuttamatta rikoksen selvittämiseen ei löydy perustuslaista. Perustuslain 21.n mukainen oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ei varsinaisesti sisällä oikeutta olla myötävaikuttamatta rikoksen selvittämiseen ainakaan jo esitutkintavaiheessa. Oikeus olla myötävaikuttamatta rikoksen selvittämiseen ja syyttömyysolettama takaavat rikoksesta epäillylle asianmukaisen kohtelun rikoksen selvittämisessä. Toimenpiteistä luopumisen yhteydessä rikoksen tekijästä on varmuus ja toimenpiteistä luopumisen voi nähdäkin vaihtoehtona rangaistukselle tarkoin määritellyissä tilanteissa. Toimenpiteistä luopuminen edellyttää, että asia on riittävästi selvitetty ja poliisilla ei ole ennakkokäsityksiä rikoksen tehneen suhteen ETL 4:4 Suhteellisuusperiaate Esitutkintalain (805/2011) 4 luvun 4 :ssä säädetään suhteellisuusperiaatteesta esitutkinnassa. Kyseisen säännöksen mukaisesti esitutkintatoimenpiteen ja siitä aiheutuvan henkilön oikeuksiin puuttumisen on oltava puolustettavia suhteessa selvitettävään rikokseen, selvitettävän asian selvittämistarpeeseen sekä toimenpiteen kohteena olevan henkilön ikään, terveyteen ja muihin vastaaviin häneen liittyviin ja muihin asiaan vaikuttaviin seik- 214 HE 222/2010 vp s Ks. Launiala 2013 s

76 koihin nähden. Suhteellisuusperiaatteen vaikutukset ovat kahdensuuntaiset, se kohdentaa viranomaisten voimavaroja tarkoituksenmukaisesti toimenpiteisiin sekä suojaa toimenpiteiden kohteena olevan henkilön oikeuksiin puuttumista ilman perustetta. Suhteellisuusperiaate on esitutkintalaissa uusi, vaikka muista esitutkintaviranomaisen toimintaa sääntelevistä laista kyseinen pykälä on löytynyt aiemminkin 216. Pakkokeinolaissa ( /806) 1 luvun 2 :ssä säädetään suhteellisuusperiaatteen, jonka mukaisesti pakkokeinoja saadaan käyttää vain, jos niiden käyttöä voidaan pitää puolustettavana ottaen huomioon tutkittavana olevan rikoksen törkeys, rikoksen selvittämisen tärkeys sekä rikoksesta epäillylle tai muille pakkokeinon käytöstä aiheutuva oikeuksien loukkaaminen ja muut asian vaikuttavat seikat. Pakkokeinolaissa (806/2011) suhteellisuusperiaate on huomioitu lainsäätäjän toimesta niin, että pakkokeinojen käyttäminen edellyttää määrätyn vakavuusasteen rikosta 217. Poliisilain (872/2011) 1 luvun 3 :ssä säädetään suhteellisuusperiaatteesta ja sen sisältö on käsitelty kappaleessa 3. Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tilanteessa tulisi pohtia toimenpiteistä luopumisen mahdollisuutta silloin, kun rangaistuksen määrääminen olisi selvässä epäsuhteessa tehtyyn rikokseen tai rangaistuksen ohella henkilölle koituisi muita seuraamuksia, jotka johtaisivat kohtuuttomuuksiin. Periaatteen noudattaminen merkitsisi esitutkinnassa sitä, että esitutkintatoimenpiteet mitoitettaisiin ja henkilöiden oikeuksiin puututtaisiin rikoksen vakavuuden mukaan eli vakavampien rikosten kohdalla asian selvittämisintressi olisi suurempi 218. Rikoksen vakavuuden lisäksi lainsäätäjä on liittänyt suhteellisuusperiaatteeseen myös rikoksen laadun sekä toimenpiteiden tarkoituksen suhteessa tutkittavaan asiaan. Lievempienkin rikosten kohdalla tulee ottaa huomioon muun muassa rikoksella mahdollisesti aiheutetun vahingon laajuus ja merkityksellisyys asianomistajalle. Toisaalta esitutkintatoimenpide voi olla tarkoituksenmukaisessa suhteessa rikoksen vakavuuden suhteen, mutta toimenpiteellä ei saada tarpeeksi relevanttia tietoa selvitettävään asiaan, jolloin toimenpide voi olla suhteellisuusperiaatteen vastainen. Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti esitutkintatoimenpiteiden suorittamisesta päätettäessä tulee päätöstä tekevän viranomaisen ottaa huomioon rikoksen vakavuuden, asian laadun ja 216 Ks. Launiala 2013 s. 5 Suhteellisuusperiaatteen kirjoittaminen esitutkintalakiin ei muuttanut vallitsevaa oikeustilaa, mutta korostaa näin ollen suhteellisuusperiaatteen merkitystä päätettäessä esitutkintatoimenpiteistä. 217 Ks. Helminen Fredman- Kanerva Tolvanen Viitanen 2014 s Ks. HE 222/2010 vp s

77 selvittämistarpeen lisäksi toimenpiteiden kohteena olevan henkilön ikä ja terveys sekä muut häneen liittyvät seikat. Lainsäätäjän mukaan ikä ja terveys tarkoittavat sitä, että esimerkiksi alle 18-vuotiaan kohdalla kiinniottamista tulisi välttää, ellei asian selvittäminen sitä ehdottomasti edellytä ja sairaan henkilön kohdalla tulisi kuulustelutilanteessa arvioida hänen jaksamisensa 219. Henkilöön liittyvien ominaisuuksien huomioon ottaminen liittyy siis lähtökohtaisesti suoritettavien esitutkintatoimenpiteiden asianmukaiseen suorittamiseen. Toisaalta lainsäätäjän mukaan rikoksesta epäillyn välinpitämätön ja kielteinen käyttäytyminen rikoksen selvittämiseen voisi johtaa tuntuvampien esitutkintatoimenpiteiden käyttämiseen 220. Kyseinen lainsäätäjän ilmaisema käsitys on ristiriidassa itsekriminointisuojan kanssa ja näin ollen ristiriidassa myös kansainvälisten ihmisoikeussopimuksien kanssa, joissa säädetään kyseisestä periaatteesta. Lainsäätäjän käsityksen mukaisesti olisi mahdollista kohdistaa tuntuvampia esitutkintatoimenpiteitä toimenpiteen kohteena olevaan henkilöön, joka käyttää omaa oikeuttaan olla myötävaikuttamatta rikoksen selvittämiseen. Toisaalta lainsäätäjän esittämä ehdotus tuntuvimpien esitutkintatoimenpiteiden kohdistamisesta toimenpiteen kohteena olevaan henkilöön voi tarkoittaa muitakin kuin rikoksesta epäiltyä. Kuitenkin voisi luulla, että muilla asianosaisilla olisi tavoitteena saada rikos selvitetyksi, jolloin heidän myötävaikuttamisensa rikoksen selvittämisessä olisi itsestäänselvyys ilman erillisiä tuntuvia esitutkintatoimenpiteitä. Kuten aiemmin on mainittu, periaatteet ohjaavat lain tulkintaa, eivätkä ole säännösten tapaan joko tai - sovellettavia. Erilaisten periaatteiden ollessa toisiinsa nähden ristiriidassa tulee niiden tulkinnassa ottaa huomioon käsillä oleva tapaus ja muut asiaan vaikuttavat periaatteet ja näiden pohjalta löytää hyväksyttävä tasapaino. Toisaalta itsekrimointisuoja on kirjoitettu lakiin rikoksesta epäillyn oikeutena, ja suhteellisuusperiaate ohjaa laissa määriteltyjen säännösten tulkintaa ja soveltamista. Lainsäätäjän mukainen tuntuvampien esitutkintatoimenpiteiden määrääminen on ilmaistu periaatteessa eikä näin ollen voi mennä oikeuden edelle. 219 Ks. HE 222/2010 vp s Ks. HE 222/2010 vp s

78 ETL 4:5 Vähimmän haitan periaate Vähimmän haitan periaatteesta säädetään esitutkintalain (805/2011) 4 luvun 5 :ssä, jonka mukaisesti esitutkinnassa ei saa puuttua kenenkään oikeuksiin enemmän kuin on välttämätöntä esitutkinnan tarkoituksen saavuttamiseksi eikä esitutkintatoimenpiteellä saa aiheuttaa kenellekään tarpeettomasti vahinkoa tai haittaa. Kyseinen säädös vastaa kaikilta osin kumotun esitutkintalain (449/1987) 8 :ää. Kyseisen periaate velvoittaa viranomaiset minimoimaan esitutkintatoimenpiteen tai pakkokeinon kohteeksi joutuvalle henkilölle toimenpiteestä aiheutuvaa haittaa 221. Launialan (2012) mukaan vähimmän haitan periaatteesta on löydettävistä kolme eri elementtiä, jotka kaikki tulee ottaa huomioon esitutkintatoimenpiteitä arvioitaessa. Välttämättömyysedellytyksen mukaisesti esitutkintatoimenpiteen pitää olla välttämätön esitutkinnan tarkoituksen saavuttamiseksi. Välttämättömyyteen liittyy myös tehokkuusvaatimus eli valitulla toimenpiteellä pitää ennalta arvioiden saavuttaa tavoiteltu päämäärä. Toisena elementtinä voidaan pitää optimointivelvollisuutta, jonka mukaisesti viranomaisten tulee valita päämäärän saavuttamisen kannalta vaihtoehtoisista toimenpiteistä se, joka puuttuu yksilön oikeuksiin vähiten. Viimeisenä elementtinä päätöksenteossa tulee huomioida minimointivelvollisuus. Valitut esitutkintatoimenpiteet on tämän mukaisesti pyrittävä suorittamaa aina niin, että niiden aiheuttamat vahingot tai haitat jäisivät mahdollisimman vähäisiksi 222. Vähimmän haitan periaate ja suhteellisuusperiaate vaikuttavat monesti rinnakkain ja molemmat takaavat sen, että esitutkintatoimenpiteen kohteena olevan henkilön oikeuksiin ei puututa enempää kuin on tarpeellista ja välttämätöntä. Suhteellisuusperiaatteen ohjatessa esitutkintatoimenpiteiden valintaa tarkoituksenmukaiseen suuntaan, vähimmän haitan periaate ohjaa valitsemaan useasta tarkoituksenmukaisesta esitutkintatoimenpiteestä sen, mikä aiheuttaa toimenpiteenä kohteena olevalle henkilöllä mahdollisimman vähän haittaa ja vahinkoa. Vähimmän haitan periaatteen vastaista on valita esitutkintatoimenpide, joka on lainmukainen ja jonka avulla saadaan selvitettävän asian kannalta tarpeellista tietoa, jos olisi ollut mahdollista saada jollakin muulla toimenpiteellä samat tiedot ja samalla minimoida toimenpiteen kohteena olevalle henkilölle aiheutuvaa haittaa ja vahinkoa. 221 Ks. Launiala 2012 s. 2 Vähimmän haitan periaatteen tehtävänä on estää ja vähentää esitutkintamenettelyn aiheuttamia kielteisiä seurauksia. 222 Ks. Launiala s Vähimmän haitan periaatteen kolme keskeistä käsitettä ovat oikeus, vahinko ja haitta. 69

79 Vähimmän haitan periaate on yhdistetty useasti pakkokeinojen käyttöön, missä periaate vaikuttaa siihen, että pakkokeinoilla aiheutetaan mahdollisimman vähän vahinkoa ja haittaa sekä siihen, että pakkokeinojen ajallisuutta rajoitetaan mahdollisimman lyhyeen aikaan 223. Samalla tavalla vähimmän haitan periaatetta tulee noudattaa ja vaihtoehtoja punnita muidenkin esitutkintatoimenpiteiden kohdalla kuin vain pakkokeinojen kohdalla. Vähimmän haitan periaatteen esitutkinnassa ja toimenpiteistä luopumisen yhteydessä voi nähdä toteutuvan silloin, kun riittävän aikaisessa vaiheessa esitutkintaa rajoitetaan tai se lopetetaan. Esitutkinnan rajoittaminen tai sen lopettaminen riittävän ajoissa toteuttavat sekä vähimmän haitan periaatetta rikoksesta epäillyn suhteen, kun tarpeettomilta esitutkintatoimenpiteiltä vältytään että säästävät ja kohdentavat viranomaisten resursseja vaativimpiin rikoksiin ETL 4:6 Hienotunteisuusperiaate Esitutkintalain (805/2011) 4 luvun 6 :ssä säädetään hienotunteisuuden periaatteesta, jonka mukaisesti esitutkinnan asianosaisia ja muita esitutkintaan osallistuvia on kohdeltava hienotunteisesti. Hienotunteisuusperiaatteen taustalla on ajatus, että kukaan ei saa esitutkintatoimenpiteiden johdosta leimautua epäilynalaiseksi, ja tätä periaatetta tulee noudattaa esitutkinnassa niin pitkälle kuin on mahdollista 224. Hienotunteisuusperiaate ei takaa vain sitä, että toimenpiteiden kohteena olevaa henkilöä ei saateta epäilyksenalaiseksi, vaan että häntä kohdellaan koko esitutkinnan ajan asianmukaisesti 225. Hienotunteisuuden periaate liittyy rikoksesta epäillyn kohdalla tiiviisti vähimmän haitan periaatteeseen, syyttömyysolettamaan sekä muihin esitutkintaperiaatteiden soveltamiseen. Hienotunteisuusperiaatteen mukaisesti esitutkintatoimenpiteiden haitallisilta seurauksilta suojellaan sekä rikoksesta epäiltyä, asianomistajana olevia henkilöitä että muita tapauksen selvittämisen kannalta tärkeitä henkilöitä. Hienotunteisuusperiaatteen mukaisesti esitutkinnassa tulee yleisesti ottaa huomioon asianosaisten ikä ja terveys sekä muut henkilöön liittyvät seikat 226. Voimassa olevan lain säädösvaiheessa on haluttu hienotunteisuusperiaat- 223 Ks. Helminen Fredman Kanerva Tolvanen Viitanen 2014 s Ks. HE 222/2010 vp s Ks. HE 222/2010 vp s Ks. HE 222/2010 vp.s

80 teen kohdistuvan muihinkin esitutkinnan asianosaisiin kuin vain rikoksesta epäiltyyn 227. Säädösvaiheessa asianomistajan asemaan ja kohtelemiseen, varsinkin arkaluonteisten rikosten kohdalla, on haluttu kiinnittää huomioita esitutkinnan aikana ja tutkinnan kannalta tarpeellisten toimenpiteiden suorittamisen yhteydessä. Hienotunteisuuden periaate koskee epäillyn ja asianomistajan lisäksi muitakin esitutkintaan liittyviä osallisia. Usein kaikkien esitutkintaan osallisten asema ei ole selvillä alkuvaiheissa ja saattaa muuttua tutkinnan edetessä 228. Hienotunteisuuden periaatteen noudattaminen korostaa lapsen aseman huomioimista esitutkinnassa ja nuoruusperusteen soveltamisen pohtimista toimenpiteistä luopumisen yhteydessä. Samalla se takaa, että toimenpiteistä luopumisen yhteydessä asianomistajaa ei kohdella kaltoin, vaan hänen asemansa otetaan huomioon ja samoin se miten toimenpiteistä luopuminen siihen vaikuttaa. Hienotunteisuuden periaatteen voi nähdä kattavan koko esitutkinnan, ja sen voi nähdä olevan kaikkien esitutkintaviranomaisten toiminnan perusedellytyksenä. Hienotunteisuuden periaate liittyy samalla läheisesti hyvän hallinnon takeisiin, vaikka hallintolain ( /434) 4 :n mukaisesti hallintolakia ei sovelleta esitutkintaan tai poliisitutkintaan ETL 4:7 Lapsen kohtelu esitutkinnassa Esitutkintalain 4 luvun 7 :n mukaisesti alle 18-vuotiasta on kohdeltava esitutkinnassa hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti. Tutkintatoimenpiteiden suorittamisessa tulee esitutkintaviranomaisen ottaa huomioon, että lapseen kohdistuvilla toimenpiteillä ei aiheuteta tarpeetonta haittaa koulussa, työpaikalla tai muussa hänellä tärkeässä ympäristössä. Alle 18-vuotiaan kohdistuvien tutkintatoimenpiteiden suorittamiseen on mahdollisuuksien mukaan valittava tutkija, joka on perehtynyt tällaisiin tehtäviin. Samoin esitutkintaviranomaisella on velvollisuus neuvotella lääkärin tai muun asiantuntijan kanssa siitä, minkälaiset tutkintatoimenpiteet ovat oikeanlaisia. Alle 18-vuotiaiden kohdalla ikä, kehitystaso, mielentila ja nuoren ominaisuudet voivat johtaa siihen, että aiotut esitutkintatoimenpiteet olisivat haitaksi nuoren kasvulle ja kehitykselle, jolloin toimenpiteiden siirtämiselle toiseen ajankohtaan tai niistä luopumiselle löytyy peruste nuoren kehitystasosta ja kehityksen mahdollisimman vähäisestä vaurioittamisesta. 227 Ks. HE 222/2010 vp s Ks. HE 222/2010 vp s

81 Lasten huomioon ottamisella esitutkinnassa pyritään siihen, että muiden esitutkintaa ohjaavien periaatteiden lisäksi esitutkintatoimenpiteillä olisi nuoren rikoksesta epäillyn kohdalla myös kasvattavia vaikutuksia nuoren käyttäytymiseen ja toimintaan 229. Nuoren rikoksesta epäillyn kohdalla olisi tärkeä huomioida esitutkintaviranomaisten toiminnassa syyttömyysolettama erityisellä huolellisuudella ja tarkkuudella 230. Nuoren kohdalla toimenpiteet pitää suorittaa niin, että nuorta ei kohdella hänelle tärkeässä ympäristössä rikollisen tavoin, eikä tieto rikosepäilystä leviä asianosaisia ja viranomaisia laajemmalle. Alle 18-vuotiaan hienovarainen kohtelu esitutkinnassa ei ulotu pelkästään rikoksesta epäiltyyn, vaan myös asianomistajiin ja todistajiin. Lasten huomioiminen esitutkinnassa sekä esitutkintaperiaatteiden korostunut noudattaminen kohdistuu etenkin poliisin toimintaan, sillä poliisin tietoon selvitettäväksi tulevat rikolliset teot eivät kaikki etene syyttäjälle tai tuomioistuimeen asti toimenpiteistä luopumisen johdosta 231. Lasten huomioon ottaminen esitutkinnassa on tuonut vuonna 2014 voimaan tulleeseen esitutkintalakiin (805/2011) säännöksen edunvalvojan määräämisestä lapselle esitutkintaa varten. ETL 4:8 mukaisesti lapselle tulee määrätä edunvalvoja, jos on perusteltua syytä olettaa, että huoltaja, edunvalvoja tai muu laillinen edustaja ei voi puolueettomasti valvoa asianosaisen etua asiassa ja jos edunvalvojan määrääminen ei ole selvästi tarpeetonta. Esityksen edunvalvojan määräämisestä tekee tutkinnanjohtaja, lapsen etua valvova holhousviranomaisena toimiva maistraatti tai sosiaaliviranomainen. Päätöksen edunvalvojan tarpeellisuudesta edellä mainittujen viranomaisten hakemuksesta tekee tuomioistuin. Edunvalvojan määrääminen on voimassa rikosasian käsittelyn loppuun asti ja edunvalvojan kustannukset korvataan valtion varoista. Edunvalvojan määrääminen esitutkinnassa rikosasian käsittelyä varten perustuu lastensuojelulain (417/2007) 22 :ään, jonka mukaisesti edunvalvoja määrätään lapselle silloin, kun on perusteltua syytä olettaa, että lapsen virallinen huoltaja ei voi puolueettomasti valvoa lapsen etua. Edunvalvojan määrääminen voi olla perusteltua myös asian selvittämiseksi ja lapsen edun turvaamiseksi. 229 Ks. HE 222/2010 vp s Ks. Helminen Fredman Kanerva Tolvanen Viitanen 2014 s. 102 Alle 18-vuotiaiden rikoksesta epäiltyjen, asianomistajien ja todistajien kohdalla esitutkintalain hienotunteisuuden periaate korostuu entisestään nuoren iän ja kehitystason huomioon ottamisen seurauksena. Nuoren kasvu- sekä sosiaalisen ympäristö tulee ottaa huomioon esitutkinnassa. 231 Ks. HE 222/ 2010 vp s

82 Alle 15-vuotiaat rikollisesta teosta epäillyt on otettu huomioon ETL:n 3:5.ssä, jossa säädetään rikollisen teon tutkinnasta. Kun alle 15-vuotias syyllistyy rikolliseen tekoon, toimitetaan tarvittaessa esitutkinta 232. Esitutkinnan toimittaminen voi olla tarpeellista sen selvittämiseksi, onko 15 vuotta täyttänyt ollut osallisena rikollisesta teosta, häneen kohdistettavien lastensuojelutoimenpiteiden tarpeen tai muun epäillyn etuun liittyvän selvittämistarpeen vuoksi. Esitutkinta voi olla tarpeellista myös asianomistajan pyynnöstä teolla menetetyn omaisuuden saamiseksi takaisin, hänen vahingonkorvausoikeutensa toteuttamiseksi tai menettämisseuraamuksen edellytysten selvittämiseksi. Epäillyn muuhun etuun viitattaessa kyseeseen voivat tulla tilanteet, joissa halutaan torjua asianomistajan vahingonkorvausvaatimukset, vaikka asianomistaja ei ole pyytänyt tutkinnan toimittamista tai epäilty katsoo olevansa syytön rikolliseen tekoon Muut esitutkintaa ohjaavat säädökset Yllä käsiteltyjen periaatteiden lisäksi epäillyille kuuluvista oikeuksista säädetään ETL:n 4 luvussa, jossa muun muassa taataan epäillylle oikeus avustajaan, oikeus saada asiansa käsiteltyä omalla äidinkielellään ja oikeus saada kirjalliset ilmoitukset vapauden menettämisestä. Esitutkinnassa toimenpiteiden kohteena olevalle henkilölle tulee kertoa hänen asemansa mahdollisimman nopeasti ja myös silloin, kun hänen asemansa muuttuu esitutkinnassa, koska tällöin hänen oikeudet ja velvollisuudet muuttuvat 234 (ETL 4:9). Asianosaisella on oikeus käyttää avustajaa esitutkinnassa ja pitää tähän yhteyttä esitutkinnan aikana ETL 4 luvun 10 ja 11 :n mukaisesti. Asianosaiselle on ilmoitettava oikeudestaan avustajaan kirjallisesti, paitsi suppean esitutkinnan osalta. Oikeus avustajaan kuuluu ihmisoikeussopimusten mukaisesti syytetyn prosessuaalisiin oikeuksiin ja esitutkintaviranomaisen tulee 232 Ks. Helminen Fredman Kanerva Tolvanen Viitanen 2014 s. 315 Lähtökohtana alle 15-vuotiaiden tekemien rikollisten tekojen kohdalla on, ettei esitutkintaa suoriteta, koska he eivät ole rikosoikeudellisesti vastuussa teostaan. Rikollisen teon tutkinnassa tulee ottaa erityisellä huolellisuudella huomioon lapsen ikä, kehitystaso, mielentila ja hänen ominaisuudet. Lapsen kuulustelu asian selvittämiseksi tulee kysymykseen ainoastaan silloin, kun se on tarpeellista asian selvittämiseksi. Vahingonkorvauksellinen vastuu voi tulla kysymykseen asianomistajan kokeman vahingon seurauksena joko vakuutuksen, sovittelun tai asianomistajan erikseen nostaman vahingonkorvauskanteen seurauksena (HE 222/2010 vp s. 181). Vahingonkorvausvelvollisuudesta säädetään tarkemmin vahingonkorvauslaissa ( /412) 233 Ks. Helminen Fredman Kanerva Tolvanen Viitanen 2014 s Ks. Helminen Fredman Kanerva Tolvanen Viitanen 2014 s.104 Asianosaisen prosessuaalisen aseman ilmoittaminen esitutkinnassa on tärkeää, jotta hänelle kuuluvat oikeudet ja velvollisuudet voidaan taata toteutuvan lainmukaisesti. Oikeuksien toteutumiseen liittyy etenkin epäillylle kuuluva itsekriminointisuoja. Asema esitutkinnassa tulee kertoa jo ennen henkilön kuulemista tai alustavaa puhuttelua, jos on olemassa sen perusteita kuultavan pitämisestä epäiltynä. 73

83 taata oikeus avustajaan myös silloin, kun oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin turvaaminen sitä edellyttää ilman asianomistajan pyyntöä. 235 Esitutkinnan kielen valinnasta säädetään ETL 4:12, jonka mukaisesti esitutkinnan käsittelykielenä on epäillyn kieli kaksikielisissä viranomaisissa. Tilanteet voivat vaatia käyttämään enemmistön kieltä, jos on useampi erikielinen epäilty ja vain tällä tavoin voidaan taata asianosaisten oikeuksien ja etujen turvaaminen. Muilla kuin suomen-, ruotsin- tai saamenkielisillä on oikeus käyttää esitutkinnassa kieltä, jota ymmärtää ja osaa puhua riittävästi. Näissä tilanteissa esitutkintaviranomaisen tulee huolehtia tulkin käytöstä, jotta voidaan taata kaikille epäillyille samanlaiset oikeudet ja kohtelu kielestä huolimatta. Tulkkaukseen kuuluu myös se, että asianosaisella on oikeus saada kohtuullisessa ajassa olennaiset asiakirjat käännettyä ymmärtämälleen kielelle 236. Asiakirjan kääntämisestä säädetään erikseen ETL 4:13:ssa. ETL 4 luvun 16 :ssä säädetään esitutkintaviranomaisen velvollisuudesta ilmoittaa epäillylle viipymättä tai viimeistään ennen kuulemisia hänelle kuuluvista oikeuksista, joita on yllä käsitelty. Epäillyn oikeuksien toteutumiseen liittyy vahvasti se, että hänelle on kerrottu hänen prosessuaalinen asemansa ja hänen oikeutensa olla myötävaikuttamatta rikoksen selvittämiseen. Epäillyn oikeuksien turvaamiseksi myös mahdollisten asianomistajien oikeuksien turvaaminen ja niistä asianomistajalle ilmoittaminen on kirjattu ETL 4 luvun 18 :ään. Kyseisen pykälän mukaisesti asianomistajalle tulee kertoa hänelle kuuluvista oikeuksista muun muassa tukipalveluihin, oikeusavustajaan, tulkkiin ja asiakirjojen kääntämiseen sekä oikeudesta esittää yksityisoikeudellinen vaatimus syyteasian yhteydessä ja oikeudesta saada tieto päätöksestä, joka koskee esitutkinnan toimittamatta jättämistä, lopettamista tai päättämistä saattamatta asiaa syyttäjän harkittavaksi taikka syyttämättä jättämistä. Asianomistajan etujen huomioiminen on tärkeää varsinkin silloin, kun oikeuksien loukkauksien kohteena on luonnollinen henkilö 237. Asianomistajan oikeudet tulee ottaa huomioon toimenpiteistä luopumisen yhteydessä etenkin silloin, kun asianomistaja on esittänyt 235 Ks. Helminen Fredman Kanerva Tolvanen Viitanen 2014 s Oikeus avustajaan taataan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa, jonka mukaisesti syytetyllä on oikeus puolustautua henkilökohtaisesti tai itse valitsemansa oikeudenkäyntiavustajan välityksellä. 236 Ks. Helminen Fredman Kanerva Tolvanen Viitanen 2014 s113 Taustalla EU:n tulkkausdirektiivi (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi oikeudesta tulkkaukseen ja käännöksiin rikosoikeudellisissa menettelyissä 2010/64/EU), jonka 2 artikla takaa oikeuden tulkkiin ja 3 artikla takaa oikeuden saada keskeiset asiakirjat käännetyiksi. Lähteenä käytetty oikeusministeriön mietintöä tulkkausdirektiivin täytäntöönpanosta. 237 Ks. Helminen Fredman Kanerva Tolvanen Viitanen 2014s

84 rangaistus- tai vahingonkorvausvaatimuksensa 238. Asianomistajan oikeuksia rikosprosessissa on käsitelty tarkemmin 3 luvussa ETL 3:9 Esitutkinnan toimittamatta jättäminen tai lopettaminen Esitutkintalain (805/2011) 3 luvussa säädetään yleisesti esitutkinnan toimittamisesta, jonka mukaisesti esitutkinnan toimittamatta jättämisestä, lopettamisesta ja rajoittamisesta säädetään 9 ja 10 :ssä. ETL (805/2011) 3:9 koskee varsinaisesti poliisin oikeutta itsenäisesti, joskus tutkinnanjohtajan päätöksellä, luopua toimenpiteistä tai lopettaa esitutkinta rikoksen johdosta, josta ei ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa ja jota on kokonaisuutena arvostellen pidettävä ilmeisen vähäisenä, jos asianomistajalla ei ole asiassa vaatimuksia. Asianomistajan vaatimuksilla tarkoitetaan sekä rangaistusvaatimusta ja muita mahdollisia yksityisoikeudellisia vaatimuksia 239. Näpistysrikos täyttää pykälän soveltamiseen liittyvät kriteerit etenkin sakkorangaistuksen vaatimuksen osalta. Vähäisyyttä ja vähäisyysperustetta on käsitelty tarkemmin tutkielman kappaleessa, kun käsiteltiin yleisesti syyttäjän mahdollisuutta luopua toimenpiteistä ROL:n 1 luvun 7 ja 8 :n mukaisesti. Vähäisyyden arvioinnissa tuodaan esille se, että rikoksen haitallisuus ja siitä ilmenevä tekijän syyllisyys on kokonaisuutena arvostellen pidettävänä vähäisenä 240. Vähäisyys ei siis tarkoita suoraan vähäisiä rikoksia, vaan jokainen vähäisyysarvioinnon kohteena oleva teko on suhteuttava kyseiseen rikoslajiin ja vähäinen rikos on tällöin kyseisen rikoslajin vähäinen tekomuoto 241. Vähäisyysarviointi liittyi siis ennen kaikkea teon ulkoiseen moitittavuuteen, jonka arvioinnissa kiinnitetään huomiota tekotapaan ja seuraamuksiin 242. Seuraamuksien arvioinnissa pitää kiinnittää huomiota myös mahdollisiin seuraamuksiin, joita teosta olisi syntynyt, ei siis vain syntyneisiin 243. Verrattaessa ROL ja ETL säädöksiä toimenpiteistä luopumisesta teon vähäisyydellä mainitaan ROL:ssa 1:7 seuraavasti:...epäillystä rikoksesta ei olisi odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakko ja sitä on sen haitallisuus tai siitä ilmenevä rikoksesta epäillyn 238 Ks. Helminen Fredman Kanerva Tolvanen Viitanen 2014s Ks. HE 222/2010 vp s Ks. Lappi-Seppälä 1999 s Ks. Lappi-Seppälä 1999 s Ks. Lappi-Seppälä 2000 s Ks. HE 79/1989 vp s. 13 ja Lappi-Seppälä 2000 s

85 syyllisyys huomioon ottaen kokonaisuutena arvostellen pidettävä vähäisenä... ETL 3:9 puolestaan teon vähäisyyttä arvioitaessa asia mainitaan seuraavasti:...rikoksen johdosta, josta ei ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa ja jota on kokonaisuutena arvostellen pidettävä ilmeisen vähäisenä... ETL:n vähäisyyden arvioinnissa ei lakitekstissä mainita rikoksen haitallisuutta ja rikoksen epäillyn syyllisyyttä toisen kuin ROL:n pykälässä. Toisaalta ETL:ssä puhutaan kokonaisuudesta ja vähäisyyden arvioinnin kriteereitä voi tarkastella myös ROL:n säännöksien ja esitöiden kautta. ETL:n säännöksessä tosin mainitaan ilmeinen teon vähäisyyden arvioinnissa, mitä ei ROL:n säännöksissä ole. Sitä, mitä ilmeisellä tässä mielessä tarkoitetaan, ei hallituksen esityksestä löydy. Sovellettaessa ETL 3 luvun 9 :ää tulee lainsäätäjän mukaan vähäisyysarvioinnissa ottaa keskeisenä seikkana huomioon rikoksen vahingollisuuden ja vaarallisuuden arviointi, jossa tulee viranomaisen kiinnittää huomiota myös asianomistajan asemaan ilman asianomistajan omia vaatimuksiakin 244. Arvioinnissa ei pidä ohittaa tekijän syyllistymistä toistuvasti rikoksiin, vaikka kaikista olisikin mahdollista antaa seuraamuksena ainoastaan sakkorangaistus ja teko olisi muuten vähäinen yllä mainitun arvioinnin perusteella 245. Tällöin voisi lainsäätäjän tarkoituksen mukaisesti olettaa, että kyseisen pykälän soveltaminen ei ole mahdollista henkilön kohdalla, joka on toistuvasti syyllistynyt näpistykseen, vaikka kaikilta muilta osin teko olisikin vähäinen. Teon vähäisyyden puolesta voisi puhua muun muassa anastetun omaisuuden arvo, teon haitallisuus ja myös asianomistajan asemaan liittyvät tekijät. Mielenkiintoista on, että lainsäätäjän ilmaisema toistuvuuden huomioon ottaminen teon vähäisyyden arvioinnissa on kirjoitettu hieman harhaanjohtavasti. Sen mukaan voisi vähäisyyden arvioinnin ymmärtää niin, että sakkorangaistus olisi merkki teon vähäisyydestä ja ainoastaan tekijän syyllistyminen toistuvasti samanlaiseen rikokseen olisi esteenä vähäisyysperusteen soveltamiselle toimenpiteistä luopumisessa 246. Vähäisyysperusteen soveltaminen, kun ei suoranaisesti tarkoita vähäisiä rikoksia, vaan niidenkin rikosten vähäisiä tekomuotoja. Lakiin kirjoitettu ilmeinen vähäisyys voisi tulkita tarkoittavan sitä, että sakkorangaistukseen johtavan teon pitää kaikilla vähäisyyden kriteereillä olla ilmeinen ja teki- 244 Ks. HE 222/2010 vp s Ks. HE 222/2010 vp s Ks. HE 222/2010 vp s. 185 Hallituksen esityksessä mainitaan, että parisuhdeväkivalta koskevista tapauksista ei ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakkorangaistus, mutta joita toistuvuuden vuoksi ei voi pitää kokonaisuutena arvostellen vähäisenä. 76

86 jällä ei saa olla toistuvaa syyllistymistä samanlaisiin rikoksiin, jotta toimenpiteistä luopuminen olisi mahdollista poliisin itsenäisellä päätöksellä. Toistuvuuden arvioinnissa merkittävänä rajana lainsäätäjän toimesta on pidetty kolmea samanlaiseen rikokseen syyllistymistä vuoden aikana, jolloin neljänteen samanlaiseen rikokseen syyllistyminen osoittaisi selvää piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä 247. Teleologisen tulkinnan avulla voisi lainsäätäjän tarkoittavan yllä mainitun kriteerien mukaisesti, että ETL (805/2011) 3:9 ei olisi sovellettavissa henkilöön, joka osoittaa piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä syyllistyessään toistuvasti eli yli kolme kertaa samanlaiseen rikokseen. Arvioitaessa mahdollisuutta toimenpiteistä luopumiseen tai niiden rajoittamiseen tulee ottaa huomioon laillisuus- ja yhdenvertaisuusperiaatteet, sillä toimenpiteistä luopuminen tai niiden rajoittaminen ei saa olla mielivaltaista, ilman perusteita tapahtuvaa. Kuitenkaan toimenpiteistä luopumista tai niiden rajoittamista ei voida suoraan kohdistaa aina tiettyihin vähäisiin rikoksiin, koska se vähentäisi teon moitittavuutta ja tekisi kriminalisoidusta teosta sallitun vastoin lainsäätäjän tahtoa 248. ETL:n (805/2011) 3 luvun 1 :n 1 momentissa säädetään esitutkintaviranomaisen velvollisuudesta viipymättä kirjata rikosilmoitus, kun heille ilmoitetaan rikos tai tapahtuma, jota ilmoittaja epäilee rikokseksi, jos ilmoitus ei ole puutteellinen tai epäselvä. Viranomaisen rikosilmoituksen kirjaamisvelvollisuudesta voidaan luopua täydentämiskehotuksien jälkeen puutteellisen ja epäselvän ilmoituksen vuoksi niissä tapauksissa, missä ETL (805/2011) 3:9 kriteerit täyttyvät 249. Toisin sanoen esitutkinnan toimittamatta jättäminen 247 Ks. HE 291/2014vp. Kyseinen hallituksen esitys koski sakon muuntorangaistusta koskevien säännösten ja rikoslain pykälien muuttamista niin, että jos henkilö oli syyllistynyt vuoden aikana kolmeen samanlaiseen rikokseen niin neljättä samanlaista rikosta ei voinut enää käsitellä rangaistusmääräysmenettelyssä. Asian käsitteleminen olisi siirtynyt suoraan tuomioistuimeen, jotta mahdollinen rangaistus olisi maksamattomana ollut muuntokelpoinen. Tällöin toistuvuudeksi katsottiin riittävän kolme ja seuraavat rikokset saman vuoden sisällä olisivat ilmentäneet piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä. Kyseinen hyväksytty lakimuutos kumottiin HE 62/2015 vp esityksellä, koska valtion taloudellinen tilanne ei sallinut yllä mainitun lakimuutoksen voimaan astumista kustannuksien vuoksi. Tuomioistuimessa käsiteltävien rikosasioiden määrän katsottiin liian paljon kasvavan. Viimeksi mainitussa hallituksen esityksessä poliisihallitukselle annettiin kehotus muuttaa sakkomenettelyään vastaavaan kumottua esitystä toistuvuuden osalta. 248 Ks. Tuori 2005 s. 329Tuorin havainnollistamasta kuviosta käy ilmi, että vähäisten rikosten alue täyttää kaikki rikoksen edellytykset eli tunnusmerkistö on täyttynyt, teko on oikeudenvastainen ja syyllisyys on todistettavissa. Ilman tunnusmerkistön jonkin osan täyttymistä teko ei ole muuttunut rikolliseksi teoksi, jolloin teon vähäisyyden arvioinnilla rangaistuksen suhteen ei ole merkitystä. 249 Ks. HE 222/2010 vp s.175. Eduskunnan oikeusakansleri on poliisin toimintaa koskevissa kanteluissa kiinnittänyt huomiota rikosilmoituksen kirjaamisvelvollisuuteen. Ratkaisussa OKV/2043/1/2013 apulaisoikeus- 77

87 poliisin toimissa tarkoittaa, että näistä rikoksista ei tarvitse kirjata rikosilmoitusta, mutta poliisilla on kuitenkin uuden esitutkintalain myötä tullut velvollisuus tehdä kirjallinen päätös esitutkinnan toimittamatta jättämisestä asianosaisten oikeusturvan parantamiseksi silloin, kun asia ei mene syyttäjän harkintaan (ETL [805/2011] 11:1) 250. Kirjallinen päätös olisi siten aina tehtävä ETL (805/2011) 3:9.1 soveltamistapauksissa. Kirjallisen päätöksen tukena olisi hyvä olla rikosilmoitus, vaikka puutteellinenkin, koska näin esitutkintaviranomaisen tehdessä kirjallista päätöstä esitutkinnan aloittamatta jättämisestä voisi hän vedota rikosilmoitukseen ja sen mahdollisista puutteellisuuksista johtuviin seikkoihin. Kirjallisen esitutkintapäätöksen sisällöstä säädetään tarkemmin ETL (805/2011) 11:1.2, jossa mainitaan esitutkintaa suorittavan viranomaisen velvollisuudesta antaa perusteltu päätös ja ilmoittaa sovellettavat päätökset. Päätöksen perusteluvelvollisuus katsotaan täyttyneen, kun asiaan vaikuttaneista tosiseikoista mainitaan ne, jotka välittömästi tukevat päätöksen lopputulosta 251. Perusteluvelvollisuuden lisäksi lain esitöiden kriteerien lisäksi esitutkintaviranomaista koskevat ja velvoittavat myös hyvän hallinnon mukaiset perusteluvelvollisuuteen liittyvät kriteerit. Perusteluvelvollisuudesta ja asianosaisten oikeudesta saada perusteltu päätös säädetään sekä perustuslain 21 :ssä että EIS 6 artiklassa. Päätöksien perustelemisen voidaan katsoa olevan informaatiota, justifiointia ja kontrollointia 252. Päätöksien perusteleminen on perusteltua sen vuoksi, että asiaosaiset saavat perustelut viranomaisen toimille ja myös viranomaisen toimien perusteiden yhdenmukaisuutta ja lain mukaisuutta on mahdollista jälkikäteen tutkia. Perus- ja ihmisoikeuksien huomioon ottaminen ja niiden kunnioittaminen edellyttää, että yksilöitä kohdellaan ensisijaisesti yhdenmukaisesti lain edessä. Yhdenvertaisen kohtelun vaatimus ei estä erilaiseen asemaan asettamista, kunhan vain toimelle löytyy peruste lainsäädännöstä. Kuitenkin pitäisi pyrkiä siihen, että alueellista eriarvoisuutta lain edessä ei olisi, esimerkiksi poliisilaitoksien välillä ei tulisi ilmetä erilaista käytäntöä poliisin toimintaa ohjaavien periaatteiden soveltamisessa tai tulkinnassa. kansleri on todennut, että rikosilmoituksen vastaanottamis- ja kirjaamisvelvollisuus on varsin ehdoton eikä jätä poliisille juurikaan harkintavaltaa. Apulaisoikeuskansleri perustelee näkökulmaansa sillä, että rikoksen kirjaamisvelvollisuus ja esitutkinnan aloittamisen edellytysten arviointi ovat toisistaan erilliset toimenpiteet, jolloin rikosilmoituksen kirjaaminen ei ole yhteydessä siihen onko esitutkinnan syytä epäillä- kynnys ylittynyt. 250 Ks. HE 222/2010 vp s Ks. HE 222/2010 vp s Ks. Virolainen Pölönen 2003 s. 433 Perusteluilla annetaan tietoa ratkaisuista ja sen perusteista, jolloin asianosaisille, muilla tahoilla ja myös itse viranomaiselle on mahdollisuus kontrolloida ratkaisun ja menettelyn oikeellisuutta ja lainmukaisuutta. 78

88 Luopuessaan toimenpiteistä itsenäisesti poliisilla on mahdollisuus käyttää perusteena ainoastaan teon vähäisyyttä verrattuna esimerkiksi rikolliseen tekoon syyllistyneen henkilöön liittyvien tekijöiden arvioinnissa. Tässä mielessä poliisin toimivalmiudet luopua toimenpiteistä ovat huomattavasti suppeammat kuin syyttäjän ja tuomarin. Poliisille ei ole näitä seikkoja tulkittaessa haluttu lainsäätäjän taholta antaa samanlaista tuomiovaltaa kuin syyttäjälle ja tuomioistuimelle, millä taataan myös PL 3 :n mukaisesti tuomiovallan kuuluminen riippumattomille tuomioistuimille. Poliisilla on ainoastaan vähäisyysperusteen käyttämisen rajoittamissa velvollisuus pohtia tekijän syyllistymistä rikoksiin ja osoittaako se mahdollisesti toistuvuutta. Toistuvuus osoittaa teon tahallisuutta, eikä kysymyksessä ole enää huolimattomuus. Toistuvuuden arvioinnissa pohditaan siten pintapuolisesti tuottamuksen eri asteita ja otetaan kantaa tekijän tahallisuuteen. Kuitenkin voi olla niin, että teko ei välttämättä täytä vähäisyyden kriteereitä, mutta tekijän osalta tahallisuuden arviointi voisi johtaa lievempään rangaistukseen. Itsenäisesti näissä tilanteissa poliisille ei ole annettu mahdollisuutta arvioida tekijän tahallisuutta rangaistusta lieventävään suuntaan, vaikka poliisien tuomiovaltaa osan rikoksien kohdalla on lisätty. Mielenkiintoista onkin, että poliisilla on mahdollisuus ottaa kantaa tekijän osoittamaan tahallisuuteen ja tuottamukseen ainoastaan rangaistuksen koventamisperusteena. Esitutkinnan toimittamatta jättäminen ja lopettaminen on yksi tapa päättää esitutkinta; muita esitutkinnan päättämistapoja ovat asian toimittaminen viralliselle syyttäjälle syyteharkintaa varten, asian jättäminen toimittamatta syyttäjälle muissa laissa ilmenevin perustein ja esitutkinnan rajoittaminen ETL (805/2011) 3 luvun 10 :n nojalla ETL 3:10 Esitutkinnan rajoittaminen Esitutkintalain (805/2011) 3 luvun 10.n 1 momentissa syyttäjälle annetaan mahdollisuus tutkinnanjohtajan esityksestä päättää esitutkinnan toimittamatta jättämisestä tai sen lopettamisesta. Syyttäjällä on mahdollisuus esitutkinnan lopettamiseen samoilla perusteilla kuin jättäisi syytteen nostamatta ja lisäksi yleinen tai yksityinen etu ei vaadi syytteen nostamis- 253 Ks. HE 222/2010 vp s

89 ta 254. Syyttäjän päätöksen takana rajoittaa esitutkintaa on tutkinnanjohtajan esitys asiasta, ja esityksen tulee olla perusteltu sekä siihen on liitettävä rikosilmoitus että muu tarpeellinen aineisto 255. Vaikka esitutkintaviranomaisille annetaan mahdollisuus esitutkinnan rajoittamiseen prosessitaloudellisen syin, on esitutkinnan rajoittaminen poikkeus esitutkinnan toimittamisvelvollisuudesta (ETL 3:3.1) 256. Esitutkinnan rajoittaminen sisältää sekä tutkinnan aloittamatta jättämisen että sen lopettamisen, ja näillä toimenpiteillä pyritään säästämään poliisin, syyttäjän ja tuomioistuimen voimavaroja vaativampien rikosasioiden käsittelyyn 257. Valtakunnansyyttäjän viraston vuonna 2007 ja vuonna 2016 syyttäjille antaman ohjeistuksen mukaisesti kaikessa esitutkinnan rajoittamisessa taustalla on prosessitaloudellisuus ja siten eri viranomaisten voimavarojen tarkoituksenmukaisen ja kustannustehokkaan suuntaaminen tarpeen mukaan 258. Prosessitaloudelliset hyödyt esitutkinnan rajoittamisella saavutetaan paremmin, mitä aiemmin esitutkintaa rajoittava päätös tehdään 259. Prosessitaloudellisten syiden vuoksi esitutkintaa ei ole tarpeen suorittaa niin pitkälle, että ROL 1:6.1 mukaiset syytteen nostamisen edellytykset täyttyisivät tai näyttö- tai oikeuskysymyksistä ei olisi epäselvyyttä 260. Valtakunnansyyttäjäviraston antaman ohjeistuksen mukaisesti harkinnanvaraisille perusteilla tapahtuvaa esitutkinnan rajoittamispäätöstä voidaan soveltaa myös tilanteissa, joissa rikoksesta epäillystä ei ole tietoa, koska syytekynnyksen ei tarvitse täyttyä rajoittamispäätöksen edellytyksenä. Tällöin rajoittamisperusteena tulee sovellettavaksi ainoastaan vähäisyysperuste ja sekin ainoastaan silloin, kun vähäisyyttä arvioidaan suhteessa teon haitallisuuteen ja toistuvuuteen. Esitutkinnan rajoittamista ETL:n 3 luvun 10 :n mukaisesti on sidoksissa ROL:n 1 luvun 7 ja 8 :iin, joissa säädetään syyttäjän mahdollisuudesta jättää syyte nostamatta 261. Syyttäjä saa jättää syytteen nostamatta vähäisyys-, nuoruus-, kohtuus- ja konkurenssiperusteiden 254 Ks. Tuori 2005 s. 338 ROL 1:7 mukaan virallinen syyttäjä saa jättää syytteen nostamatta, jos rikoksesta ei ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakko ja sitä on sen haitallisuus tai siitä ilmenevä tekijän syyllisyys huomioon ottaen kokonaisuutena arvostellen pidettävä vähäisenä. Tällöin kysymyksenä on seuraamusluonteinen syyttämättäjättämispäätös, joka on perustunut teon vähäisyyteen. 255 Ks. Helminen Fredman Kanerva Tolvanen Viitanen 2014 s Ks. Valtakunnansyyttäjän antama ohjeistus 2016 s Ks. Helminen Fredman Kanerva Tolvanen Viitanen 2014 s Ks. Valtakunnansyyttäjän viraston syyttäjillä antama ohjeistus 2007 s. 2, edellä mainittu ohjeistus kumottu annetulla uudella ohjeistuksella, johon otettu viittaus samanlaisena. 259 Ks. Valtakunnansyyttäjän viraston antama ohjeistus syyttäjille 2016 s. 1Esitutkinnan rajoittamispäätös tulee tehdä oikea-aikaisesti, tarpeeksi laajasti ja tarkoituksenmukaisella tavalla, jotta hyödyt saavutetaan. 260 Ks. Valtakunnansyyttäjän viraston antama ohjeistus syyttäjille 2016 s Ks. HE 222/2010 vp s

90 nojalla. Kohtuusperusteen ja konkurenssiperusteen soveltaminen edellyttää, että yleinen tai yksityinen etu ei vaadi syytteen nostamista. Syyttäjän on mahdollisuus jättää syyte nostamatta vähäisyysperusteen mukaisesti silloin, kun rikoksesta ei ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin sakko. Toisaalta syyttäjälle annetaan mahdollisuus rajoittaa esitutkintaa myös silloin, kun rikokseen syyllistynyt henkilö on alle 18-vuotias ja teosta ei ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta. Teon voidaan tuolloin katsoa myös johtuneen pikemmin ymmärtämättömyydestä tai harkitsemattomuudesta kuin piittaamattomuudesta lain kielloista ja käskyistä 262. Yllä mainittuja perusteita käsiteltiin tarkemmin kappaleessa 3. Syyttäjän antama rajoittamispäätös esitutkintatoimenpiteiden rajoittamisesta tai esitutkinnan aloittamatta jättämisestä voi kohdistua sekä virallisen syytteen alaisiin että asianomistaja rikoksiin. Huomionarvoista on, että asianomistajan toissijainen syyteoikeus säilyy, vaikka asiassa on tehty syyttämättä jättämispäätös eikä kyseinen päätös estä syyttäjää myöhemmin nostamassa asiasta syytettä, jos myöhemmin asiassa ilmenevien seikkojen vuoksi se on perusteltua 263. Esitutkinnan rajoittamispäätöksessä ei oteta kantaa rikoksesta epäillyn syyllisyyteen tai syyttömyyteen, mutta rajoittamispäätöstä ei tehdä asiasta, jossa ei epäillä tapahtuneen rikosta, syyteoikeutta ei ole tai se on vanhentunut 264. Esitutkinnan rajoittamista vähäisyysperusteen osalta teon vähäisyyden arvioinnissa tulee kiinnittää huomiota sekä teon haitallisuuteen että siitä ilmenevään tekijän syyllisyyteen ja tahallisuuteen. Vähäisestä rikoksesta voidaan puhua silloin, kun teko poikkeaa lievempään suuntaan rikoslajin tyyppitapauksesta 265. Vähäisyysperuste esitutkinnan rajoittamisessa tulee ilmi jo tutkinnan alussa, jos kyseessä oleva rikos on yleiseltä luonteeltaan vähäisen rikoslajin lievä tekomuoto 266. Toimenpiteistä luopumista näpistyksen kohdalla vähäisyysperusteella tulisi esitutkintaviranomaisten aina verrata tutkinnan kohteena olevaa tekoa tyypilliseen näpistykseen. Tällöin tulisi arvioida tekomuotoa, tekotapaa ja anastetun omaisuuden arvoa. 262 Ks. HE 222/2010 vp s Ks. Helminen Fredman Kanerva Tolvanen Viitanen 2014 s. 336 Esitutkinan rajoittamispäätös ei ole verrattavissa syyttäjän tekemään syyttämättäjättämispäätökseen. 264 Ks. Helminen Fredman Kanerva Tolvanen Viitanen 2014 s Ks. Helminen Fredman Kanerva Tolvanen Viitanen 2014 s Ks. Valtakunnansyyttäjän viraston antama ohjeistus 2016 s. 4 81

91 Esitutkinnan rajoittamisen liittyminen eri viranomaisten voimavarojen säästämiseen ja kohdistamiseen hankalimpiin tapauksiin voidaan nähdä olevan siis kustannusperusteinen rajoittamisperuste, josta säädetään ETL 3:10,2:ssä. Sen mukaan esitutkinta tulee lopettaa, jos tutkinnan jatkamisesta aiheutuvat kustannukset olisivat selvässä epäsuhteessa tutkittavana olevan asian laatuun, siitä mahdollisesti odotettavaan seuraamukseen ja suoritettujen esitutkintatoimenpiteiden olisi todennäköistä, että syyttäjä ei tulisi nostamaan asiasta syytettä 267. Lainsäätäjän tarkoituksena on ollut kohdentaa kustannuksia järkevästi yhteiskunnassa, mutta niiden kohdentaminen ei tarkoita, että vähäisimmät rikokset voitaisiin jättää tutkimatta kyseiseen momenttiin vedoten. Kuitenkin säännöksen soveltamisen ensisijaisena kohteena ovat rikokset, joista yksittäistapauksessa seuraisi vain sakkorangaistus tai ne olisivat tutkinnallisesti työläitä verraten rikoslajin tyyppitapauksen selvittämiseen 268. Kustannusperusteisen rajoittamisperusteen käyttäminen edellyttää, että arvioidessa kustannusten suhdetta selvitettävänä olevan asian laatuun nähden syyttäjällä on riittävän yksilöity käsitys kustannusten suuruudesta tutkinnan jatkamisen seurauksena 269. Esitutkinnan rajoittamisessa teko voisi olla itsessään vähäinen ja esitutkinnan rajoittaminen kustannusperusteisesti puhuisi rajoittamisen puolesta, mutta tekijään liittyvät muut tekijät voivat olla rajoittamisesta vastaan. Lainsäätäjän tahtoa noudattaessa kirjaimellisesti tulisi näissä tapauksissa olla rajoittamatta esitutkintaa, jos tekijän osoittama tahallisuus ja piittaamattomuus lain kielloista ja käskyistä vaatisi viranomaista jatkamaan asian tutkimista ja saattamaan asian käsittelyn syyttäjälle. Esitutkinnan rajoittaminen prossessuaalisilla perusteilla on selkeää, koska toimitetun tutkinnan perusteella voidaan todeta, että rikosta ei ole tapahtunut tai syyteoikeus rikokseen on vanhentunut. Tutkinnan kohteena voi olla myös riita-asia, joka ei kuulu yleisen syyttäjän toimivaltaan, tekijä voi olla alle 15-vuotias, tekijä voi olla menehtynyt esitutkinnan aikana tai asianomistaja on voinut peruuttaa syyttämispyyntönsä asian suhteen, jolloin syyttäjällä ei ole syyteoikeutta asianomistajarikoksissa 270. Alle 15-vuotiaan ollessa rikok- 267 Ks. Helminen Fredman Kanerva Tolvanen Viitanen 2014 s Ks. HE 222/2010 vp s Ks. Valtakunnansyyttäjän viraston antama ohjeistus 2016 s. 9 Tieto kustannusten suuruudesta tulee tutkinnanjohtajalta, jonka tulee arvioida kustannuksiin työmäärä- ja työkustannukset. Tutkinnanjohtajan arvio tai laskelma työmääristä ja työkustannuksista on yleensä liitteenä tutkijanjohtajan esityksessä esitutkinnan rajoittamisesta. 270 Ks. Valtakunnansyyttäjän viraston antama ohjeistus 2016 s. 5 82

92 sesta epäiltynä voidaan tilanteessa suorittaa rikollisen teon tutkinta ETL 3:5 mukaisesti selvitettäväksi onko rikollisessa teossa ollut mukana 15 vuotta täyttänyt henkilö. Esitutkinta on mahdollista rajoittaa ETL 3 luvun 10 a :n mukaisesti myös silloin, kun tekijä on tunnustanut syyllisyytensä tutkinnan kohteena olevaan rikokseen. Esitutkinnan rajoittaminen tunnustuksen perusteella on mahdollista tilanteissa, joissa esitutkinnassa on saman henkilön epäillyksi tekemiä rikoksia kaksi tai useampia ja tunnustamalla hän on edistänyt yhden tai useamman epäillyn rikoksen selvittämistä. Esitutkintaa voidaan tällöin syyttäjän päätöksellä rajoittaa, jos asian laatu ja siinä esitetyt vaatimukset sallivat ja tutkinnan jatkaminen olisi kustannusten ja ajan käytön kannalta tehotonta. Rajoittaminen tarkoittaa, että kaikkia rikoksia ei tutkita tai esitutkinta niiden rikoksien kohdalta lopetetaan. Esitutkinnan rajoittamispäätöksen yhteydessä syyttäjällä on mahdollisuus sitoutua noudattamaan rikoslain 6 luvun 8 a :ssä tarkoitettua lievennettyä rangaistusasteikkoa rikoksesta, josta esitutkinta suoritetaan. Esitutkinnan rajoittamis- tai lopettamispäätös sekä sitoumus lievemmän rangaistusasteikon käytöstä saadaan peruttaa ainoastaan silloin, kun rikoksesta epäilty peruttaa tunnustuksensa päätöksien perusteena oleviin rikoksiin. Lievennetyn rangaistuksen asteikon käyttämisen voisi nähdä olevan jonkinlainen korvaus siitä, että rikoksesta epäilty on suostunut luopumaan oikeudestaan olla myötävaikuttamatta rikoksen selvittämiseen. Esitutkinnan rajoittaminen tai lopettaminen tunnustuksen perusteella ei ole mahdollista rikoksista, joista on säädetty ankarampi rangaistus kuin kuusi vuotta vankeutta tai rikokset ovat ETL 3:10,5 mainittuja seksuaali- tai henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia. Rajoitus koskee myös syyttäjän mahdollisuutta sitoutua lievempään rangaistusasteikkoon. Esitutkinnan rajoittamispäätös voi koskea siis seuraaviksi lueteltuja tilanteita ETL 3 luvun 10 :n 1 ja 2 momentin mukaisesti. Syyttäjä voi rajoittaa esitutkintaa harkinnanvaraisin perustein, jotka ovat 3 luvussa käsitellyt teon vähäisyys, tekijän nuoruus, rangaistuksen kohtuus tekoon ja tekijään suhteutettuna, konkurenssi, tekijän tunnustus tai muu vastaava lainkohta, joka mahdollistaa tutkinnasta luopumisen muilla kuin edellä mainituilla perusteilla. Esitutkinnan rajoittaminen voi aiheutua myös prosessitaloudellisiin syihin vedoten eli teko ei ole täyttänyt rikoksen tunnusmerkistöä (rikoksesta ei ole riittävää näyttöä, jotta tuomitsemiskynnys ylittyisi, syyttäjällä ei ole asiassa syyteoikeutta eli asianomistaja ei ole esittänyt syyttämispyyntöä tai muu syyteoikeuteen liittyvä erityinen edellytys ei täyty) tai syyte- 83

93 oikeus tutkinnan kohteena olevaan rikokseen on vanhentunut. Esitutkinnasta aiheutuvat kustannukset voivat olla epäsuhdassa käsiteltävänä olevaan asian laatuun nähden tai rikoksesta epäilty on tunnustanut ja auttanut rikoksen selvittämisessä yhdessä tai useammassa tapauksessa kahden tai useamman rikosepäillyn ollessaan kohteena (ETL 3:10a) 271. Esitutkinnan rajoittamisedellytyksiä pohdittaessa tulee ensin arvioida, onko joku pykälässä mainituissa perusteista sovellettavissa kyseiseen tapaukseen ja sen jälkeen arvioida, tuleeko esitutkinnan rajoittamisen kohdalla tapauksesta esille seikkoja, jotka rajoittavat perusteen soveltamista tutkinnan kohteena olevaan tekoon. 271 Ks. Valtakunnansyyttäjän viraston antama ohjeistus 2016 s. 3 perusteet esitutkinnan rajoittamiseen löytyvät pääosin ROL 1 luvun säännöksistä syytteen nostamisen edellytyksistä. 84

94 5. LOPPUPÄÄTELMÄT Tutkielmassa on tutkittu ja pohdittu toimenpiteistä luopumista ja sen perusteita. Tutkielma on painottunut selvittämään poliisin mahdollisuuksia toimenpiteistä luopumiseen ja sen mahdolliseen rajoittamiseen. Luvussa 2 käsiteltiin toimenpiteistä luopumisen perusteita, kun päätöksen toimenpiteistä luopumisesta tekee syyttäjä tai tuomioistuin. Poliisin mahdollisuudet toimenpiteistä luopumiseen on rajoitettu ainoastaan teon vähäisyyteen ja suhteellisuusperiaatteeseen. Rangaistuksien määräämisellä puututaan rikolliseen toimintaan jälkikäteen, vaikka monesti ennakolliset toimet voisivat olla tehokkaampia ja yhteiskunnan voimavaroja säästäviä. Rikostorjuntaan voidaan katsoa kuuluvaksi kaikki toiminta, joka tähtää rikollisuuden vähentämiseen 272. Rikosoikeuteen pitäisi suhtautua rikostorjunnan näkökulmasta etenkin viimeisenä keinona, koska rikosoikeudellinen järjestelmä on raskas ja haitallinen yhteiskunnallisen sääntelyn keino 273. Koskisen (2001) mukaan suomalaisessa järjestelmässä on menty juuri päinvastaiseen suuntaan ja kriminalisointien määrä on kasvussa. Toimenpiteistä luopumisella pyritään korjaamaan tilannetta ja suuntaamaan voimavarat vaatien rikosten selvittämiseen. Toimenpiteistä luopumisella ja niiden siirtämisellä tarkoitetaan siis tilannetta, jossa rikoksesta epäillylle henkilölle ei määrätä rangaistusta. Tällöin ei kuitenkaan oteta kantaa tekijän syyllisyyteen tai syyttömyyteen, mutta vähimmäisvaatimuksena on riittävä epäily tekijästä ja rikoksesta 274. Tämä ei koske tilanteita, joissa tekijästä on epäselvyys tai itse rikosta ei ole tapahtunut Toimenpiteistä luopuminen Toimenpiteistä luopuminen terminä käsittää siis laajan seuraamusluonteisen rikosoikeudellisen kokonaisuuden, johon kuuluu poliisille rikoksen ilmoittamatta jättäminen, syyttäjän mahdollisuus tehdä asiassa syyttämättäjättämispäätös ja tuomioistuimen mahdollisuus jät- 272 Ks. Nuotio Majanen 2003 s Ks. Koskinen 2001 s Ks. Helminen Fredman Kanerva Tolvanen Viitanen 2014 s

95 tää asiassa tuomio antamatta 275. Tutkielman kappaleessa 2 olen tuonut esille, että toimenpiteistä luopuminen on nähty sekä viranomaisten voimavarojen oikeana kohdentamisena vähäisistä rikoksista vaativampiin että kohtuullistavan seuraamuksia. Yllä mainitun mukaisesti toimenpiteistä luopuminen nähdään poliisin mahdollisuutena olla ilmoittamatta rikosta. Sovellettavien lakien mukaisesti poliisin mahdollisuudet ovat tehtävistä luopuminen, esitutkinnan aloittamatta jättäminen, rajoittaminen ja lopettaminen. Esitutkintalain 3 luvun 1 :n mukaisesti esitutkintaviranomaisella on rikosilmoituksen kirjaamisvelvollisuus silloin, kun viranomaiselle ilmoitetaan rikos tai tapahtuma, jota ilmoittaja epäilee rikokseksi. Kirjaamisvelvollisuutta ei ole, jos ilmoituksesta voi päätellä, että esitutkintaviranomainen ei ryhdy toimenpiteisiin ilmoituksen johdosta. Kuten aiemmin tutkielmassa olen tuonut esille, poliisilain 1:9 toimenpiteistä luopumista pidetään yleissäännöksenä. Esitutkintalain 3 luvun 9 ja 10 :t ovat erityissäännöksiä, jotka säätelevät toimenpiteistä luopumista ja esitutkinnan rajoittamista. Vaikka kyseisissä pykälissä puhutaan toimenpiteistä luopumisesta, annetaan poliisilain 1 luvun 6 :n tehtävien tärkeysjärjestyksen perusteella poliisille mahdollisuus luopua hänelle lailla määritellyistä tehtävistä 276. Poliisilain 1 luvun 9 antaa mahdollisuuden luopua toimenpiteistä niissä tapauksissa, joissa toimenpiteen aloittaminen tai loppuun suorittaminen johtaisi suhteellisuusperiaatteen mukaisesti kohtuuttomaan lopputulokseen. Kyseinen säännös ei koske toimenpiteistä luopumista epäillyn rikoksen johdosta suoritettavan esitutkinnan suhteen, vaan esitutkinnan lopettamisessa ja rajoittamisessa tulee sovellettavaksi esitutkintalain 3 luvun 9 ja 10 :t. Suhteellisuusperiaatteen mukainen kohtuuton lopputulos voisi tarkoittaa sitä, että poliisin tehtävien hoitaminen provosoisi laajoja tai vakavia väkivaltaisuuksia, tai provokaatiotilanne johtaisi yleisön luottamuksen heikkenemiseen poliisin toimintaa kohtaan 277. Poliisilain 1:9:ä sovellettaessa ei saa olla muita vaihtoehtoisia keinoja, joilla voitaisiin päästä suhteellisuusperiaatteen mukaiseen lopputulokseen. Poliisilain pykälän voisi siis katsoa olevan viimesijainen keino välttää asianosaisille tai muille sivullisille henkilöille 275 Ks. Lappi-Seppälä 1999 s Ks. Helminen Kuusimäki Rantaeskola 2012 s Vertaa tehtävien ja toimenpiteiden ero, jota avattu tutkielmassa kappaleessa 3 s Ks. Helminen Kuusimäki Rantaeskola 2012 s

96 syntyvää suurempaa haittaa poliisin suorittamien toimenpiteiden johdosta kuin oikeudenloukkaus tai häiriö on. PolL 1:9 soveltaminen on periaatteessa mahdollista kaikkien rikosten kohdalla, koska kyseissä pykälässä ei erikseen säädetä, missä tilanteissa toimenpiteistä luopuminen on mahdollista. Tutkielman 2 kappaleessa esitetyt yleiset periaatteet toimenpiteistä luopumisen yhteydessä eivät tule harkittavaksi poliisilain 1 luvun 9 :ä sovellettaessa. Sovellettaessa PolL 1:9 ei rajoittavana tekijänä pidetä asianomistajan vaatimuksia asian suhteen, tai yleistä tai yksityistä etua. Poliisin toimintaa ohjaavana periaatteena perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen vaatii myös ottamaan huomioon asianomistajan oikeudet. Toimenpiteistä luopumista esitutkintalaissa säädetään siis 3 luvun 9 ja 10 :ssä. ETL 3:9:n mukaisesti poliisilla on itsenäinen oikeus luopua toimenpiteistä niissä tapauksissa, joissa teko on vähäinen, teosta ei ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa eikä asianomistajalla ole asiassa vaatimuksia. Poliisin itsenäinen oikeus luopua toimenpiteistä on perusteltua ainoastaan vähäisyysperiaatteen nojalla, mikä ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita mahdollisuutta luopua toimenpiteistä yleisesti vähäisten rikosten kohdalla. Vähäisyyttä arvioitaessa teko suhteutetaan kyseiseen rikoslajiin 278. Teon vähäisyyttä pohdittaessa tulee ottaa huomioon myös teon haitallisuus ja tekijän syyllisyys. Poliisin mahdollisuutta toimenpiteistä luopumiseen rajoittaa tämän pykälän soveltamisessa se, että asianomistajalla on asiassa vaatimuksia. Esitutkintalain 3 luvun 10 :n soveltamiseen toimenpiteistä luopumiseen tarvitaan syyttäjän antama vahvistus tutkinnanjohtajan esitykseen. Tällöin harkittavaksi tulevat ROL 1 luvun 7 ja 8 :n mukaiset vähäisyys-, nuoruus-, kohtuus- ja konkurenssiperusteet. Vaikka esitutkinnan rajoittaminen ja lopettaminen edellä mainituilla perusteilla on mahdollista, pidetään esitutkinnan toimittamisvelvollisuudesta poikkeamista aina prosessitaloudellisena tekona, jolla halutaan kohdentaa eri viranomaisten voimavarat tarkoituksenmukaisesti ja kustannustehokkaasti 279. Rajoittavana tekijänä pidetään yleistä tai yksityistä etua, joita on käsitelty aiemmin tutkielmassa. Joulukuussa 2016 tuli voimaan laki sakon ja rikesakon määräämisestä (754/2010), jolloin summaarista menettelyä muutettiin siten, että poliisimiehellä, tullimiehellä tai rajavartiomiehellä on oikeus antaa enintään 20 päiväsakon suuruinen sakkomääräys liikenteeseen 278 Ks. Lappi-Seppälä 1999 s Ks. Valtakunnansyyttäjän viraston syyttäjille antama ohjeistus 2007 s. 2 ja 2016 s. 1 87

97 liittyvissä rikkomuksissa ja näpistyksissä. Lakimuutoksella haluttiin tuomiovallan siirtämisellä syyttäjältä muille valvontaa suorittaville virkamiehille vähentää syyttäjän työmäärää ja siirtää näin heidän voimavarat vaativimpien juttujen käsittelyyn. Poliisin, tullimiehen tai rajavartiomiehen antama sakkomääräys on lopullinen rangaistus, joka ei mene enää syyttäjälle vahvistukseen. Sakkomääräyksen antaminen edellyttää, että epäilty ja mahdollinen asianomistaja ovat suostuneet asian käsittelyyn uudessa menettelyssä. Lakia sakon ja rikesakon määräämisestä on käyty läpi tarkemmin tutkielman 2.6. kohdassa Johtopäätökset Poliisilain toimenpiteistä luopumisen käsittelyn yhteydessä käsiteltiin tutkielmassa toimenpiteiden siirtämistä, joka lainsäännön mukaisesti käsittää niiden siirtämisen salaiseen tiedonhankintaan liittyen. Oikeuskirjallisuudessa on laajennettu tulkintaan niin, että toimenpiteiden siirtäminen on mahdollista myös muissa poliisilain määrittelemissä tehtävissä. Siirtäminen on nähty vaihtoehtona toimenpiteistä luopumiselle ja siirtämisellä on tavoiteltu tilanteen rauhoittumista ja toimenpiteiden suorittamisen parempaa onnistumista 280. Toimenpiteiden siirtäminen muissa tapauksissa kuin salaisiin tiedonhankintaan liittyvissä toimenpiteissä on vailla lainsäädännön tukea. Sen vuoksi olisi perustelua muuttaa poliisilain 1 luvun 9 :n otsikkoa, jotta toimenpiteiden luopumisen rinnalle ei luettaisi, muissa kuin laissa määritellyissä tilanteissa, mahdolliseksi vaihtoehdoksi niiden siirtämistä. Poliisin mahdollisuuteen olla ilmoittamatta rikosta voidaan käsittää kuuluvan rikosilmoituksen kirjaamisvelvollisuudesta poikkeaminen. Poliisilain 1:9 voisi käsittää olevan myös rikosilmoituksen kirjaamatta jättäminen, koska esitutkintalain pykälissä puhutaan esitutkinnan toimittamatta jättämisestä ja rikosilmoituksen kirjaamista ei välttämättä pidetä esitutkintaan kuuluvaksi. Rikosilmoituksen kirjaamatta jättäminen tulisi kysymykseen ainoastaan niissä tilanteissa, joissa sovellettavaksi tulee PolL 1:9 ja suhteellisuusperiaate. Muutoin esimerkiksi vähäisten rikosten kohdalla tulisi rikosilmoitus kirjata, jos ilmoituksen kirjaaminen ei provosoisi laajoja tai vakavia väkivaltaisuuksia tai johtaisi yleisön luottamuksen heikkenemiseen poliisin toimintaa kohtaan. Tällöin vähäisyysperusteen soveltaminen jättäisi esitutkinnan aloittamatta, rajoittaisi sitä tai lopettaisi sen, mutta ei poistaisi esitutkintaviranomaisen velvollisuutta kirjata rikosilmoitus. Rikosilmoituksen kirjaamisvel- 280 Ks. Rantaeskola 2014 s

98 vollisuudesta poikkeaminen oli tosin mahdollista tilanteissa, joissa esitutkintaa ei todennäköisesti aloitettaisi. Oikeuskirjallisuudessa nähtiin tässä olevan taustalla tilanne, jossa kysymyksessä oli selvästi mieleltään häiriintyneen henkilön tekemä ilmoitus 281. Kuitenkin esitutkintalaissa rikosilmoituksen kirjaamisvelvollisuus on samassa luvussa kuin esitutkinnan toimittamisen yleiset velvollisuudet (ETL 3:1). Toimenpiteistä luopumista pidetään esitutkinnan päättämistoimenpiteenä eli esitutkinta on tällöin aloitettu rikosilmoituksen kirjaamisen johdosta 282. Rikosilmoituksen kirjaamisvelvollisuuteen on apulaisoikeuskansleri ottanut kantaa ratkaisuissaan poliisin toimintaa koskevissa kanteluissa. Apulaisoikeuskanslerin näkemyksen mukaisesti rikosilmoituksen kirjaamisvelvollisuus on ehdoton eikä siitä ole syytä poiketa 283. Ratkaisussa painotettaan sitä, että rikosilmoituksen kirjaamisvelvollisuus ja esitutkinnan aloittamisen edellytysten arviointi on kaksi erillistä toimenpidettä. Rikosilmoituksen kirjaamisvelvollisuus on apulaisoikeuskanslerin mukaan myös vähäisten rikosten kohdalla ehdoton, vaikka rikoksesta ei suoritettaisi vähäisyyden perusteella esitutkintaa. Tällöin tutkinnan päättäminen ja päättämisen perustelut on asianmukaisesti dokumentoitu ja esitettävissä asianomaisen niitä vaatiessa 284. Apulaisoikeuskansleri tarkentaa ratkaisuissaan myös sitä, että kirjaaminen on tehtävä viipymättä ja rikosilmoituksen vastaanottamisessa ei ole harkinnanvaltaa. Kun rikos on tarpeeksi yksilöity, myös kenttäpartion on otettava rikosilmoitus vastaan eikä ohjeistettava asianosaista tekemään ilmoitusta poliisiasemalla 285. Laki sakon ja rikesakon määräämisestä antoi poliisille mahdollisuuden alle 20 päiväsakon suuruisissa sakkorangaistuksissa määrätä epäillylle sakkomääräys, jota ei viedä syyttäjän vahvistettavaksi, ellei epäilty vaadi päiväsakon rahamäärän tarkistamista. Käsittelyyn tässä prosessi vaaditaan molempien asianosaisten suostumukset, muutoin asian käsittely siirtyy tuomioistuimeen. Aiemmin poliisin antaman rangaistusvaatimuksen syyttäjä vahvisti tai teki asiassa syyttämättä jättämispäätöksen. Nyt sakon määrääminen ei edellytä kuin suppeaa esitutkintaa, jossa ei tarvitse olla tutkinnanjohtajaa (laki sakon ja rikesakon määräämi- 281 Ks. Helminen Fredman Kanerva Tolvanen Viitanen 2014 s Ks. Helminen Fredman Kanerva Tolvanen Viitanen 2014 s. 375 Esitutkinnan päättämistoimenpiteenä toimenpiteistä luopumista on tarkoittanut sitä, että viranomainen on katsonut esitutkinnan alkaessa tai sen aikana, että rikoksen kokonaisarvioon perusten rikos on vähäinen eikä ole syytä saattaa asiaa syyttäjälle syyteharkintaan. 283 Ks. Apulaisoikeuskanslerin antama ratkaisu poliisin toiminnasta OKV/2043/1/ Ks. Apulaisoikeuskanslerin antama ratkaisu poliisin toiminnasta OKV/503/1/ Ks. Apulaisoikeuskanslerin ratkaisut poliisin toimintaan liittyen OKV/1338/ ja OKV/1752/1/

99 sestä 7 ja ETL 11:2). Vaikka poliisille annettiin aikaisempaa merkittävämpi tuomiovalta, on poliisin mahdollisuudet luopua toimenpiteistä pysynyt samana, eli ainoastaan vähäisyysperusteella tai suhteellisuusperiaatetta noudattaen. Suhteellisuusperiaate liittyy PolL 1:9:ään ja edellyttää myös muita säännöksen kriteereiden täyttymistä. Teko kuitenkin voi olla sellainen, että vähäisyysperuste ei täyty, mutta muuten tekijän liittyvät olosuhteet huomioon ottaen rangaistus olisi kohtuuton. Sen vuoksi olisi perusteltua pohtia, pitäisikö poliisille antaa samat mahdollisuudet toimenpiteistä luopumiseen kuin syyttäjälle, kun kyseessä ovat sakkomääräyksen soveltamisalaan kuuluvat rikokset. Suppea esitutkinta ei vaadi tutkinnanjohtajaa ja vain tutkinnanjohtajan esityksestä syyttäjä voi rajoittaa esitutkintaa ROL 1 luvun 7 ja 8 :n nojalla. Tällöin syyttäjän vaaditaan olevan perehtynyt asiaan sen verran, että esitutkinnan rajoittamista tai lopettamista koskevan päätöksen tekeminen on mahdollista. Tosin tällöin lain tarkoituksena olleen syyttäjän työmäärän vähentyminen ei toteutuisi. Poliisi käyttää nykyisin samaa tuomiovaltaa kuin syyttäjä samaisten rikosten kohdalla ilman samanlaisia perusteita luopua toimenpiteistä. Varsinkin nuorten rikostentekijöiden kohdalla olisi perustelua ottaa poliisin huomioon rangaistusta määrätessä muut perusteet kuin vain teon vähäisyys. Nuoruus- ja kohtuusperusteen arvioiminen rangaistusta määrätessä antaisi laajemman mahdollisuuden pohtia toimenpiteistä luopumista ja sitä, onko nuoren tekemä rikos ollut enemmän ymmärtämättömyyttä kuin tahallisuutta. Nuoruusperusteen lisääminen poliisin toimenpiteistä luopumisen perusteisiin takaisi paremmin lapsen edun huomioimisen poliisin toiminnassa ja noudattaisi näin lapsen oikeuksien sopimusta. Nuorelle voi olla jo riittävää, että rikoksen johdosta tehdään lastensuojeluilmoitus ja lastensuojeluviranomaiset suorittavat ilmoituksen perusteella tarvittavat toimenpiteet. Tällöin voi olla myös poliisin toimintaa ohjaavan vähimmän haitan periaatteen mukaista, että toimenpiteistä luovutaan, koska nuori on joutunut jo lastensuojeluviranomaisten toimien kohteeksi. Samoin kohtuusperusteen soveltaminen olisi perusteltua silloin, kun rangaistus johtaisi kohtuuttomuuteen tai tarkoituksenmukaisettomuuteen yksittäisessä tapauksessa. Poliisille, tullimiehelle ja rajavartiomiehelle annettu tuomiovalta koskee liikenteeseen liittyviä rikkomuksia ja näpistyksiä. Eli syyttäjältä siirretty tuomiovalta on rajattu aika tarkasti koskemaan vain tiettyjä rikoksia. Ja puhuttaessa liikenteeseen liittyvistä rikkomuksista ja näpistyksistä, ovat kyseessä rikokset, jotka luokitellaan vähäisiksi ja näistä rikoksis- 90

100 ta/rikkomuksista on odotettavissa oleva ankarin rangaistus sakkoa. Kuten aiemmin tutkielmassa vähäisyyttä arvioitaessa on tuotu esille, että toimenpiteistä luopumisen perusteena oleva vähäisyys ei tarkoita, että kaikkien vähäisten rikosten kohdalla olisi mahdollisuus luopua toimenpiteistä. Vähäisyyden arvioinnissa kiinnitetään huomiota teon tyyppitapaukseen ja arvioitaessa olevan teon vertaamista tähän tyyppitapaukseen. Näin saadaan tietää, tuleeko tapauksessa sovellettavaksi toimenpiteistä luopuminen vähäisyyden perusteella. Kuten yllä on tuotu esille, että tuomiovallan lisäämisen johdosta olisi tarkoituksenmukaista lisätä myös toimenpiteistä luopumisen perusteita liikenteeseen liittyvien rikkomusten ja näpistyksen osalta ainakin. Rikoksen vähäisyys ja suhteellisuusperuste eivät aina tule sovellettavaksi toimenpiteistä luopumista pohdittaessa, vaan mahdollisti paremmin muut perusteet. Sen vuoksi olisikin hyvä muuttaa ETL:n toimenpiteistä luopumisen säännöksiä siten, että poliisilla, tullimiehellä ja rajavartiomiehellä olisi enintään 20 päiväsakon suuruisten sakkorangaistuksien osalta mahdollisuus soveltaa toimenpiteistä luopumista vähäisyysperusteen lisäksi myös nuoruus-, kohtuus- ja kustannusperusteilla. Koska sakkomääräyksen osalta asianosaisten suostuessa summaariseen menettelyyn, ei asia etene syyttäjälle asti, niin olisi perusteltua, että poliisilla ja muilla valvontaa suorittavilla virkamiehillä olisi samat mahdollisuudet pohtia toimenpiteistä luopumista kuin syyttäjällä. Yli 20 päiväsakon suuruisissa rangaistuksissa, tilanteissa, joissa asianosaiset eivät ole suostuneet summaariseen menettelyyn tai muissa rikoksissa kuin liikenteeseen liittyvissä rikkomuksissa ja näpistyksissä on syyttäjällä mahdollisuus soveltaa kaikkia ROL:n mukaisia toimenpiteistä luopumista koskevia säännöksiä. Tällöin ainoastaan liikenteeseen liittyvien rikkomusten ja näpistyksien osalta asianosaiset ovat eri asemassa toimenpiteistä luopumisen soveltamisperusteiden suhteen kuin muihin rikoksiin syyllistyneet tai summaarisesta menettelystä kieltäytyneet. Summaarisesta menettelystä kieltäytyminen laajempien toimenpiteistä luopumissäännöksien vuoksi ei ole lain mukainen, koska syyttäjien työtaakkaa ei saada näin vähennettyä. Poliisille ja muille valvontaa suorittaville virkamiehille toimenpiteistä luopumissäännöksien soveltaminen sekä vaatii että edellyttää sitä, että päätökset on hyvin perusteltuja ja niistä käy ilmi kaikki seikat, mihin päätös perustuu. ETL 11 luvun 1 :ssä säädetään siitä, mitä esitutkintapäätöksessä tulee olla, myös niissä tilanteissa, kun kyse on toimenpiteistä luopumisesta ETL:n säännöksien nojalla. Sen mukaisesti esitutkintapäätöksessä tulee olla päätöksen perustelut ja sovelletut säännökset päätöksen sisällön ohella. Apulaisoikeuskansleri 91

101 on poliisin toimintaa koskevissa ratkaisuissaan ottanut kantaa esitutkinnan päätöksen sisältöön. Näissä päätöksissä on huomautettu siitä, että esitutkintapäätöksen perusteet ovat puutteellisia, niissä ei ole arvioitu tapauksen tosiseikkoja ja eikä ilmoitettu, mihin oikeusohjeeseen päätös perustuu 286. Toimenpiteistä luopumispäätösten mahdollisesta laajentumisesta sekä lisääntyneen tuomiovallan seurauksena poliisin ja muiden valvontaa suorittavien virkamiehien tulee entisestään kiinnittää huomiota päätöksen perusteisiin, sisältöön ja oikeusohjeiden oikeanlaiseen tulkintaan. Hyvin perustelut päätökset lisäävät kansalaisten luottamusta valvontaa suorittaviin virkamiehiin ja sitä kautta myös koko oikeuslaitokseen. Perusteiden ilmoittaminen ja niiden perusteleminen tekee helpommaksi seurata, että toteutetaanko toimenpiteistä luopumisen säännöksiä samalla tavalla koko maassa ja kestävätkö kaikki tapaukset tarkemman tutkinnan. Syyttäjälaitoksen vuosikertomuksessa pidetään hyvänä suuntana sitä, että kasvavassa määrässä toimenpiteistä luovutaan hyvissä ajoin esitutkintaa ja säästetään näin laitoksen resursseja ja voimavaroja. Samalla kuitenkin esitetään huolestuneisuutta siihen, että kriminaalipoliittiselta kannalta katsottuna on tärkeä seurata miten määrät kehittyvät ja sovelletaanko toimenpiteistä luopumisen säännöksiä samalla tavalla eri puolilla maata ja ovatko kaikki perusteet kestäviä 287. Tutkielman sivuilla on esitetty tilastot sekä syyttäjien että poliisien tekemistä toimenpiteistä luopumisista ja niiden määrän kasvusta eri perusteiden osalta. 286 Ks. Apulaisoikeuskanslerin ratkaisuja esim. OKV/1774/1/2012, OKV/2087/1/2014 ja OKV/7/1/ Ks. Syyttäjälaitoksen vuosikertomus 2015 s

102 Liite 1 POLIISILLE ILMOITETUT RIKOKSET KOKO MAASSA Rikoslakirikokset Alkoholirikokset Liikennerikkomukset Muut rikokset Rikokset Esitutkintaa ei toimiteta (ETL 4,3) Esitutkinta lopetetaan (ETL 4,3) Esitutkinta lopetetaan, kust.per.raj (ETL 4,4) Esitutkinta lopetetaan, prosess.raj(etl 4,4) Esitutkintaa ei toimiteta (ETL 4,3) Esitutkinta lopetetaan (ETL 4,3) Esitutkinta lopetetaan, kust.per.raj (ETL 4,4) Esitutkinta lopetetaan, prosess.raj(etl 4,4) Esitutkintaa ei toimiteta (ETL 4,3) Esitutkinta lopetetaan (ETL 4,3) Esitutkinta lopetetaan, kust.per.raj (ETL 4,4) Esitutkinta lopetetaan, prosess.raj(etl 4,4) Esitutkintaa ei toimiteta (ETL 4,3) Esitutkinta lopetetaan (ETL 4,3) Esitutkinta lopetetaan, kust.per.raj (ETL 4,4) Esitutkinta lopetetaan, prosess.raj(etl 4,4) Esitutkintaa ei toimiteta (ETL 4,3) Esitutkinta lopetetaan (ETL 4,3) Esitutkinta lopetetaan, kust.per.raj (ETL 4,4) Esitutkinta lopetetaan, prosess.raj(etl 4,4)