YMPÄRISTÖMINISTERIÖN MUISTIO: SUUNTAVIIVAT PITKÄN KORKOTUKIMALLIN KEHITTÄMISEEN
|
|
- Esa Leppänen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Lausunto 1 (6) Ympäristöministeriö kirjaamo@ym.fi ville.koponen@ym.fi YMPÄRISTÖMINISTERIÖN MUISTIO: SUUNTAVIIVAT PITKÄN KORKOTUKIMALLIN KEHITTÄMISEEN Suomen Kiinteistöliitosta Korkotukijärjestelmän tavoitteet (Kiinteistöliitto/Suomen Kiinteistöliitto) kiittää mahdollisuudesta tulla kuulluksi liittyen ympäristöministeriön muistioon Suuntaviivat pitkän korkotukimallin kehittämiseen. Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja ja kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio. Kiinteistöliittoon kuuluu 23 alueellista kiinteistöyhdistystä, joiden jäsenkunta muodostuu pääasiallisesti asuntoosakeyhtiöistä. Kiinteistöliiton jäsenistöön kuuluu myös vuokrataloyhtiöitä. Alueellisten kiinteistöyhdistysten jäsenistöön kuuluu yhteensä noin asunto- tai kiinteistöosakeyhtiötä. Lisäksi Kiinteistöliittoon kuuluu Suomen Vuokranantajat ry, jossa on jäseninä yli yksityishenkilöä tai muuta tahoa, jotka vuokraavat asuin- ja liikehuoneistojaan asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöissä. Jäsenkuntamme piiriin kuuluu arviolta noin 2 miljoonaa suomalaista. Vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain mukaan tuettavien asuntojen on oltava asuttavuudeltaan tarkoituksenmukaisia ja asuinympäristöltään toimivia sekä uudisrakentamis-, hankinta- tai perusparannuskustannuksiltaan ja ylläpito- ja asumiskustannuksiltaan kohtuullisia. Lainsäädännössä ei ole määritelty, mitä uudisrakentamis-, hankinta- tai perusparannuskustannuksiltaan ja ylläpito- ja asumiskustannuksien kohtuullisuudella tarkemmin ottaen tarkoitetaan. Verrattaessa nykyisin voimassa olevilla korkotukiehdoilla toteutettujen vuokraasuntojen asumiskustannuksia vastaavien vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen asumiskustannuksiin, voi korkotuettujen asuntojen asumiskustannuksia (vuokria) pitää ainakin keskituloisten kotitalouksien osalta kohtuullisina. Asukasvalinnan tavoitteena on, että korkotukivuokra-asunnot osoitetaan vuokra-asuntoa eniten tarvitseville ruokakunnille ja samalla pyritään talon
2 Lausunto 2 (6) monipuoliseen asukasrakenteeseen ja sosiaalisesti tasapainoiseen asuinalueeseen. Asukkaiden valinta korkotukivuokra-asuntoihin perustuu sosiaaliseen tarkoituksenmukaisuuteen ja taloudelliseen tarpeeseen. Asukkaaksi valittaessa on otettava huomioon hakijaruokakunnan asunnontarve, varallisuus ja tulot. Asukasvalinnassa etusijalle on asetettava asunnottomat ja muut kiireellisimmässä asunnon tarpeessa olevat, vähävaraisimmat ja pienituloisimmat hakijaruokakunnat. Pitkän korkotukimallin kehittämisessä tärkeänä tavoitteena tulee olla asumiskustannuksiltaan kohtuullisen asunnon tarjoaminen niille hakijoille, jotka tulee asukasvalinnassa asettaa etusijalle. Ympäristöministeriön muistion mukaan korkotukijärjestelmän tavoitteena on kohtuuhintaisen asumisen tarjoaminen pieni- ja keskituloisille kotitalouksille. Nykyisestä lainsäädännössä mainitaan vähävaraisimmat ja pienituloisimmat mutta ei keskituloisia kotitalouksia. Tukijärjestelmää kehittäessään ympäristöministeriön tulee määritellä lainsäädännössä tarkemmin, minkä tulotasojen kotitalouksille korkotukivuokra-asuntoja on tarkoitus tuottaa. Määrittely tulee olla erikseen pienituloisille kotitalouksille ja keskituloisille kotitalouksille. Samalla ministeriön tulee määritellä, mitä asumiskustannuksien kohtuullisuudella tarkoitetaan eri tuloluokkiin kuuluvien ja erikokoisten kotitalouksien kohdalla. Yksi mahdollisuus olisi käyttää määrittelyn perusteena asumismenojen (vuokra, vesimaksu, yms.) osuutta kotitalouden käytettävissä olevista tuloista tai asumistuen määrittämisessä käytettävästä bruttotulosta. Eurostatin suosituksen mukaan pienituloisia ovat henkilöt, joiden kotitalouden käytettävissä olevat rahatulot kulutusyksikköä kohti (ns. ekvivalentti rahatulo) ovat pienemmät kuin 60 prosenttia kaikkien kotitalouksien ekvivalenttien käytettävissä olevien rahatulojen mediaanitulosta. Tämän tulorajan alapuolelle jäävien osuutta väestöstä kutsutaan pienituloisuusasteeksi. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2015 pienituloisuusraja oli yhden aikuisen kotitaloudelle euroa vuodessa, ja kahden aikuisen kotitaloudelle euroa vuodessa. Keskituloisen yhden aikuisen tulot ovat noin euroa kuukaudessa eli euroa vuodessa, eli yli kaksinkertaiset pienituloiseen verrattuna. Pieni- ja keskituloisten tulotasojen merkittävä ero tarkoittaa, että korkotukiasunnon vuokran kohtuullisuus ei ole sama näille ryhmille. Asumiskustannuksien kohtuullisuuteen vaikuttaa myös asunnon pinta-ala, ei vain neliövuokran suuruus. Erityisesti pienten pienituloisten ruokakuntien kannalta tärkeää on, että korkotukilainoittavissa kohteissa on tarjolla pintaalaltaan pieniä asuntoja, jotta kokonaisvuokra muodostuu alhaisemmaksi.
3 Lausunto 3 (6) Korkotukilainaehtojen kehittäminen Nykyinen korkotukeen perustuva järjestelmä ei tehokkaasti tuota keskipintaalaltaan ja samalla myös asumiskustannuksiltaan kohtuullisia pieniä asuntoja. Pienten asuntojen vuokria rasitetaan usein lisäksi jyvittämällä investointikustannuksia pienille asunnoille, joihin kohdistuu kasvava kysyntä. Muistiossa verrataan nykyisen pitkän korkotuen ja ns. 10 vuoden korkotuen ehtoja toisiinsa, ja todetaan, että rajoitusten suhde ei siis ole pitkässä korkotukimallissa kohdallaan verrattuna lyhyeen korkotukimalliin. Tällaiseen vertaamiseen ei ole perusteita, koska kyseessä on kaksi täysin erilaista tukijärjestelmää. Pitkän korkotuen kehittäminen tulee toteuttaa tälle järjestelmälle asetettavista tavoitteista lähtien. Pitkän korkotukilainamallin päätavoitteena tulee olla asumiskustannuksiltaan kohtuullisten vuokra-asuntojen tuottaminen sosiaalisin perustein valittaville vuokralaisille. Sosiaalisten vuokra-asuntojen tuottaminen edellyttää, että niille on olemassa kiinnostuneita, pitkäaikaisia omistajia. Järjestelmään sisältyvän tuen tulee olla tasapainoisessa suhteessa sen velvoitteisiin. Lisäksi taloudellista voittoa tavoitteleville omistajayhteisöille tulee turvata sijoituksien riskitasoa vastaava tuotto, mikä toteutuu jo nykyään, kun tuotontuloutusta koskevat säädökset on uudistettu. Yleishyödyllisten yhteisöjen osalta tätä vaadetta ei ole, koska ne eivät tavoittele taloudellista voittoa. Muistiossa esitetty korkotukilainojen korkotuen määräytymisen perusmalli on sama, jota on käytetty erilaisissa korkotukilainoissa luvulta lähtien. Tämä malli ei toimi tehokkaasti nykyisillä rahoitusmarkkinoilla. Erityisesti omavastuukorkoa on jouduttu useaan otteeseen muuttamaan vastaamaan markkinakorkojen muutoksia. Omavastuukorkomalli otettiin käyttöön 1990-luvun puolivälissä, kun silloin käytössä ollut kiinteä korkotuki johti ns. nollakorkolainoihin markkinakorkojen nopean laskun seurauksena. Ennen finanssikriisiä kohtuullisena pidettyä omavastuukorkoa (3,4 %), pidetään nykyisessä korkotilanteessa kohtuuttoman korkeana, minkä johdosta se on osassa lainoitusta alennettu 1,7 %:iin. Mikäli markkinakorot nousisivat nopeasti, voitaisiin nykyistä omavastuukorkoa pitää liian alhaisena. Korkotukimallia tulisi muuttaa siten, että korkotuki olisi asetuksessa määrätty osuus korkotukilainan kokonaiskorosta. Korkotuen määrä (% -osuus korosta) tulisi asettaa siten, että tuettavilta asunnoilta vaadittava asumiskustannuksien kohtuullisuus tavoite on saavutettavissa korkotukiaikana. Korkotuki voisi olla lievästi laskeva tukiaikana. Kun vuokranmäärityksessä on käytössä omakustannusperiaate, ohjautuvat korkotason muutoksien vaikutukset vuokralaiselle, ei omistajalle.
4 Lausunto 4 (6) Yhdistetty pääoma-avustus ja täytetakausmalli Jos korkotuki olisi %-osuus maksettavasta korosta, se toimisi korkosuojauksena korkojen noustessa, mikä lisäisi myös vuokralaisten turvaa korkotason noususta aiheutuvaa vuokratason nousua vastaan. Esimerkiksi tuen ollessa 50 % korosta, omistajan (ja vuokralaisen) omavastuu mahdollisesta korkomuutoksesta olisi myös 50 %. Vastaavasti korkotason lasku hyödyttäisi vuokralaisia, kun vuokraan saisi sisällyttää korkotukilainan nettokorot. Korkotukilainojen lyhennysohjelman etupainotteisuuden lisääminen nostaa alkuvaiheen neliövuokria, ellei samanaikaisesti esimerkiksi vuokranmäärityksen perusteena olevia hankinta-arvoja saada alennettua tai kasvatettua tuen määrää. Lainan lyhennyksien tulisi periaatteessa vastata rakennuksen teknistä kulumista (suunnitelmanmukaisia poistoja). Esimerkiksi 40 vuoden tasapoistoon perustuvaa mallia voisi erikseen selvittää. Tällä hetkellä olisi perusteltua hyödyntää alhainen korkotaso alkuvaiheen lyhennyksiä painottamalla, eikä siirtää alhaisen korkotason tuottamaa hyötyä alkuvuokriin. Tästä olisi hyötyä korkotason noustessa. Lisäksi peruskorjausvaiheen rahoitus olisi helpompi järjestää, kun rakennuslainaa olisi lyhennetty nykyistä mallia enemmän. Uudistuotannon ja peruskorjauksen korkotukilainoja tulee jatkossa tarkastella yhtenä kokonaisuutena. Tällöin on tärkeää arvioida rakennettavan vuokratalokohteen rahoituksen toimivuus sekä mahdollisesti tarvittava valtion subventio koko elinkaarelta. Mikäli uudisrakentamisen lainaa lyhennetään nykyistä nopeammin, on mahdollista säästää peruskorjauslainan tuen määrässä. Korkotukimallin uudistamisen rinnalla kannattaisi selvittää mallia, jossa valtion tuki vuokra-asuntotuotantoon annettaisiin pääoma-avustuksen ja lainan täytetakauksen yhdistelmänä. Lainalle ei maksettaisi erikseen enää korkotukea. Pääoma-avustuksen mitoituksen perusteena voisi käyttää sen laskennallisen korkotuen nykyarvoa, jonka valtio joutuu korkotukiajalta maksamaan, jos korkotaso on 4 %, inflaatio 2 %, omavastuukorko 1,7 %, ja lyhennysohjelma ministeriön muistiossa kaavailtu. Pääoma-avustus tarkoittaisi, että tuettavan vuokratalokohteen rahoitusrakenne muodostuisi pääoma-avustuksesta (20 30 % hankinta-arvosta ja valtion täytetakauksen sisältävästä lainasta (70-80 % hankinta-arvosta.) Muuta rahoitusta ei olisi tarpeen järjestää. Avustuksena saadulle pääomalle ei luonnollisesti saisi maksaa oman pääoman tuottoa (4 %), mikä alentaisi osaltaan tuettavien kohdeteiden pääomakuluja. Tässä mallissa valtio pystyisi tarkasti arvioimaan vuosittaisen pääomaavustusmenot sekä tarvittaessa muuttamaan subvention määrää, jos uudistuotannon investointikustannukset vaihtelisivat vuosittain rakennusalan suhdanteiden johdosta.
5 Lausunto 5 (6) Hankintalainoitus uudistuotantoon Asumisoikeusasunnoista asunto-osakeyhtiöitä Pääoma-avustusmalli mahdollistaisi subvention kohdentamisen niille huoneistotyypeille, joiden asunnonhakijoiden tuentarve on yleensä suurin. Korkotukilainoja voidaan hyväksyä vuokratalon tai vuokra-asunnon hankintaan. Hankintalainoituksen myöntämisen edellytykset on asetettu tiukoiksi. Tämä on perustunut tavoitteeseen edistää uudisasuntotuotantoa ja - tarjontaa valtiontuella sekä haluun edistää työllisyyttä rakennustoimintaa elvyttämällä. Korkotukivuokra-asuntojen tuotantomuotojen lisäämiseksi, asuntotarjonnan monipuolistamiseksi, ja sosiaalisin perustein vuokrattavien asuntojen hajauttamiseksi laajemmin eri asuinalueille tulisi hankintalainoitus laajentaa koskemaan tavallisten yksittäisten vuokra-asuntojen hankintaa vapaarahoitteisesta uudisasuntotuotannosta. Yksittäisten uustuotantoasuntojen hankinta mahdollistaisi nykyistä paremmin korkotukilainoituksen kohdentamisen niille asuinalueille ja huoneistotyyppeihin, joista on suurin kysyntä. Tällä voitaisiin vähentää myös ns. ARAasuntokannan aiheuttamaa asuinalueiden ja yksittäisen vuokratalojen segregaatiota. Hajautettu uusien asuntojen hankintalainoitus hajauttaisi myös valtion korkotukilainoitukseen liittyvää takausriskiä. Muistiossa esitetään mahdollisuutta muuttaa vajaakäytössä oleva asumisoikeusasuntokohde valtion tukemaksi vuokrataloksi, jolloin asunnot säilyisivät käyttö- ja luovutusrajoitusten alaisina eikä korkotuki- tai aravalainaa tarvitsisi maksaa takaisin. Muistiosta ei selvitä olisiko kyseessä määräaikaiset rajoitukset vai asumisoikeusasuntoihin liittyvät pysyvät rajoitukset. Kiinteistöliiton mielestä asumisoikeusasumiseen liittyviä säädöksiä tulisi kehittää siten, että asumisoikeusasuntokohde voitaisiin muuttaa myös asuntoosakeyhtiöksi, mikäli kohteen asumisoikeuden haltijat sitä haluaisivat. Myös vapaarahoitteiseksi vuokrataloksi muuttaminen tulisi mahdollistaa. Asumisoikeusasuntoja koskevaa asumisoikeusasuntoakäyttövelvoitetta tulisi lieventää siten, että maksuvaikeuksiin joutunut arava- tai korkotukilainoitettu asumisoikeuskohde voitaisiin vapauttaa rajoituksista valtion lainasaamisten tai takausvastuiden turvaamiseksi. Asumisoikeusasuntolainoituksen tukiehtoja ei tarvitse uudistaa Valtion tukemien asumisoikeusasuntojen asukasvalintaan ei liity vuokraasuntoja vastaavaa sosiaalista tarveharkintaa. Asumisoikeusasuntojen tuottaminen on kiinnostanut rakennuttajia myös nykyisillä tukiehdoilla, ja
6 Lausunto 6 (6) kohteita on haettu valtion tuen piiriin selvästi yli niille kohdennettujen hyväksymisvaltuuksien. Kiinteistöliitto ei näe perusteita lisätä valtion subventiota asumisoikeusasuntotuotantoon. Käytettävissä olevat julkiset varat tulee kohdentaa sellaisiin asumisen tukimuotoihin, joihin liittyy toimiva, tehokas sosiaalinen tarveharkinta. Mikäli asumisoikeusasuntojen peruskorjauksien rahoituksen saaminen edellyttää valtion tukea, se tulisi toteuttaa vastikkeellisella valtion tuella eli esimerkiksi takausmaksullisella valtion täytetakauksella (vrt. Asuntoosakeyhtiöiden perusparannuslainojen valtiontakaus. Kunnioittavasti, Harri Hiltunen toimitusjohtaja
LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKESTÄ ASUNTORAKENTAMISEN KORKOTUKIJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISEKSI
Lausunto 1 (9) Ympäristöministeriö (lausuntopalvelu.fi) Diaarinumero: YM1/600/2017 LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKESTÄ ASUNTORAKENTAMISEN KORKOTUKIJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISEKSI Suomen Kiinteistöliitosta (Kiinteistöliitto/Suomen
24.3.2016 HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI VUOKRATALOJEN RAKENTAMISLAINOJEN LYHYTAIKAISESTA KORKOTUESTA (LUONNOS)
Lausunto 1 (8) 24.3.2016 Ympäristöministeriö kirjaamo.ym@ymparisto.fi ville.koponen@ymparisto.fi Viite: Dnro YM1/600/2016 HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI VUOKRATALOJEN RAKENTAMISLAINOJEN LYHYTAIKAISESTA
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 65/2006 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 65/2006 vp Hallituksen esitys valtion tuella rahoitettujen vuokra- ja osaomistusasuntojen asukasvalinnan sekä omistusasuntolainojen tuen myöntämisen perusteita koskevaksi lainsäädännöksi
TAE 2017 Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen. Tommi Laanti
TAE 2017 Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen Tommi Laanti Asuntojen hintakehitys (2010-2016/7) Lähde:Tilastokeskus 2 Vapaarahoitteiset neliövuokrat uusissa vuokrasuhteissa 2015 Lähde:Tilastokeskus 3
Kommenttipuheenvuoro: Valtion riski vs. asukkaan koti
Kommenttipuheenvuoro: Valtion riski vs. asukkaan koti Vuokralaiset VKL ry:n Valtakunnalliset Vuokralaispäivät 22.-24.9.2017, m/s Mariella Jouni Parkkonen Toiminnanjohtaja Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen
Ajankohtaiset säädöshankkeet Hallitusneuvos Liisa Linna-Angelvuo
Ajankohtaiset säädöshankkeet 10.11.2016 Hallitusneuvos Liisa Linna-Angelvuo Hallitusohjelma Asuntorakentamista lisätään -kärkihanke Vuokra-asuntotuotannon lisäämiseksi luodaan uusi kymmenen vuoden välimalli,
Lausunto 1 (5) Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto/ Lähiympäristö ja asuminen PL 35, Valtioneuvosto
Lausunto 1 (5) Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto/ Lähiympäristö ja asuminen PL 35, 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@ym.fi Dnro: YM002:00/2017 ja YM2/052/2017 ASUKKAIDEN SOSIAALISEN ASUMISEN
Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta
Lausunto 1 (5) Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto PL 35 00023 Valtioneuvosto Lausuntopyyntönne 15.2. YM1/600/2016 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi vuokratalojen
Ville Koponen VN/4775/2018 VN/4775/2018-YM-2
Lausunto 1 (4) Eduskunnan tarkastusvaliokunta O 61/2016 vp Asuntopolitiikan kehittämiskohteet; VVO/Kojamon toiminta valtion tukemien vuokra-asuntojen rakennuttajina ja muuttaminen pörssiyhtiöksi Ympäristöministeriön
Asuntorakentamisen korkotukijärjestelmän toimivuus. Tomi Henriksson, asumisasioiden päällikkö Ympäristövaliokunta
Asuntorakentamisen korkotukijärjestelmän toimivuus Tomi Henriksson, asumisasioiden päällikkö Ympäristövaliokunta 7.2.2019 Asuntotuotannon rakenne 2018 Yhteensä Kerrostalot Rivitalot Erillispientalot Valmistuneet
Viite: Suuntaviivat pitkän korkotukimallin kehittämiseen_ym007:00/2017 ja YM1/600/2017
Kommenttipyyntö Kommentti 7.4.2017 ville.koponen@ym.fi kirjaamo@ym.fi Ympäristöministeriölle Viite: Suuntaviivat pitkän korkotukimallin kehittämiseen_ym007:00/2017 ja YM1/600/2017 Suomen Vuokranantajat
VALTIONEUVOSTON ASETUS VUOKRA-ASUNTOLAINOJEN JA ASUMISOIKEUS- TALOLAINOJEN KORKOTUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Hallitussihteeri 31.12.2015 Ville Koponen VALTIONEUVOSTON ASETUS VUOKRA-ASUNTOLAINOJEN JA ASUMISOIKEUS- TALOLAINOJEN KORKOTUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA
LAUSUNTO: LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI LAIKSI VUOKRA-ASUNTOJEN RAKENTAMISLAINOJEN LYHYESTÄ KORKOTUESTA
Lausunto 1 (6) Ympäristöministeriö Kirjaamo PL 35 00023 Valtioneuvosto kirjaamo.ym@ymparisto.fi YM6/600/2014 LAUSUNTO: LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI LAIKSI VUOKRA-ASUNTOJEN RAKENTAMISLAINOJEN LYHYESTÄ
SISÄLLYS. N:o 715. Laki. aravalain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 18 päivänä elokuuta 2006
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä elokuuta 2006 N:o 715 721 SISÄLLYS N:o Sivu 715 Laki aravalain muuttamisesta... 2197 716 Laki aravarajoituslain muuttamisesta... 2199 717 Laki
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2013 1 (5) 904 V 25.9.2013, Kaj / Valtuutettu Belle Selene Xian aloite kaupungin aravuokra-asuntojen asukasvalinnasta HEL 2013-002185 T 00 00 03 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle,
25.8.2015 UUSI KYMMENEN VUODEN VÄLIMALLI VUOKRA-ASUNTOTUOTANTOON. Suomen Kiinteistöliitto ry kiittää mahdollisuudesta lausua asiasta.
Lausunto 1 (1) Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA PL 30 15 141 LAHTI kirjaamo.ara@ara.fi Viite: Dnro 21286/031/15 UUSI KYMMENEN VUODEN VÄLIMALLI VUOKRA-ASUNTOTUOTANTOON kiittää mahdollisuudesta
24.3.2016 HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VALTION TUKEMAA VUOKRA- ASUNTOTUOTANTOAKOSKEVAN YLEISHYÖDYLLISYYSLAINSÄÄDÄNNÖN MUUTTAMISEKSI
Lausunto 1 (10) 24.3.2016 Ympäristöministeriö kirjaamo.ym@ymparisto.fi ville.koponen@ymparisto.fi Viite: Dnro YM2/600/2016 HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VALTION TUKEMAA VUOKRA- ASUNTOTUOTANTOAKOSKEVAN
HE 99/2015 vp. Eduskunnan ympäristövaliokunnan kuulemistilaisuus
HE 99/2015 vp Eduskunnan ympäristövaliokunnan kuulemistilaisuus 12.11.2015 Jouni Parkkonen toiminnanjohtaja Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät ry - KOVA Tiivistelmä lausunnosta Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen
VALTIONEUVOSTON ASETUS ASUKKAIDEN VALINNASTA ARAVA- JA KORKO- TUKIVUOKRA-ASUNTOIHIN ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUT- TAMISESTA
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Hallitussihteeri 25.1.2018 Anna Saarinen VALTIONEUVOSTON ASETUS ASUKKAIDEN VALINNASTA ARAVA- JA KORKO- TUKIVUOKRA-ASUNTOIHIN ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUT- TAMISESTA
Viestintätoimisto Taitomylly Oy
Eduskunnan ympäristövaliokunnalle ASIA: EDUSKUNNAN YMPÄRISTÖVALIOKUNNAN OMASTA ASIASTA O 53/2018 VP YMPÄRISTÖMINISTERIÖN SELVITYS YMPÄRISTÖVALIOKUNNALLE ASUNTORAKENTAMISEN KORKOTUKIJÄRJESTELMIEN TOIMIVUUDESTA
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (8) Pormestari
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (8) Lausunto ympäristöministeriön muistioon "Suuntaviivat pitkän korkotukimallin kehittämiseen" TRE:1598/10.04.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Pormestarin sihteeri
Kommentti 1 (5) Ympäristöministeriö Kommenttipyyntö
Kommentti 1 (5) Ympäristöministeriö kirjaamo@ym.fi ville.koponen@ym.fi Kommenttipyyntö 23.2.2017 Suuntaviivat asuntorakentamisen pitkän korkotuen kehittämiseen Lausunnon antajasta RAKLI kokoaa yhteen kiinteistöalan
PALJONKO SUOMALAISET KÄYTTÄVÄT TULOISTAAN ASUMISEEN?
PALJONKO SUOMALAISET KÄYTTÄVÄT TULOISTAAN ASUMISEEN? Timo Kauppinen, THL 12.11.2018 Paljonko suomalaiset käyttävät tuloistaan asumiseen? / Timo Kauppinen 1 TÄMÄ ESITYS Asumismeno/kustannusrasitteen erilaiset
SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN
SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Virpi Tiitinen 9/2003 Marja-Leena Ikonen 25.9.2003 Tyhjät arava- ja korkotukivuokra-asunnot kasvukeskusten suurissa kaupungeissa syksyllä 2003 Valtion asuntorahasto
SUOMEN ASUMISOIKEUSYHTEISÖT RY:N LAUSUNTO HE 12/2018 VP
SUOMEN ASUMISOIKEUSYHTEISÖT RY:N LAUSUNTO HE 12/2018 VP 22.3.2018 SUOMEN ASUMISOIKEUSYHTEISÖT RY SAY eli Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry on asumisoikeusasuntoja omistavien yhtiöiden muodostama yhdistys.
VALTIONEUVOSTON ASETUS VUOKRA-ASUNTOLAINOJEN JA ASUMISOIKEUS- TALOLAINOJEN KORKOTUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN VÄLIAIKAISESTA MUUTTAMISESTA
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Hallitussihteeri 16.9.2016 Ville Koponen VALTIONEUVOSTON ASETUS VUOKRA-ASUNTOLAINOJEN JA ASUMISOIKEUS- TALOLAINOJEN KORKOTUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN VÄLIAIKAISESTA
Asumisen korkotukilainsäädännön uudistaminen
Asumisen korkotukilainsäädännön uudistaminen Ympäristövaliokunta 22.3.2018 Tomi Henriksson asumisasioiden päällikkö Vantaan kaupunki Kiinteistöt ja asuminen Vantaalla rakennetaan ratojen varteen Koko Vantaa:
Kenelle asunto on rahoitettu Asuntojen oikea käyttö Heli Huuhka
Kenelle asunto on rahoitettu Asuntojen oikea käyttö Heli Huuhka Esityksen pääkohdat: 1. Avustuspäätös 2. Kohdekohtaiset rajoitukset 3. Ohjaus ja valvonta ARAn avustuspäätös Avustuspäätöksessä kerrotaan,
Lausunto 1 (1) 24.9.2015. Ympäristöministeriö kirjaamo.ym@ymparisto.fi. Viite: Dnro YM6/600/2015
Lausunto 1 (1) Ympäristöministeriö kirjaamo.ym@ymparisto.fi Viite: Dnro YM6/600/2015 LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI VUOKRA- ASUNTOLAINOJEN JA ASUMISOIKEUSTALOLAINOJEN KORKOTUESTA ANNETUN
Kaikki köyhät kunnan vuokraasuntoon? Valtakunnallinen asunto- ja yhdyskuntapäivä 10.5.2012 Teija Ojankoski VAV Asunnot Oy
Kaikki köyhät kunnan vuokraasuntoon? Valtakunnallinen asunto- ja yhdyskuntapäivä 10.5.2012 Teija Ojankoski VAV Asunnot Oy Sata-komitea Tausta Julkisesti tuetun asuntokannan tarkoituksenmukaisen käytön
Erityisryhmien rahoituksen mahdollisuudet ja vaihtoehdot. Erityisryhmien asuminen - kuntien keskeinen elok.2013, ARA, M. Aho
Erityisryhmien rahoituksen mahdollisuudet ja vaihtoehdot Erityisryhmien asuminen - Erityisryhmien kuntien keskeinen asuminen rooli kunnan keskeinen rooli elokuu 2013 elok.2013, ARA, M. Aho Erityisryhmien
Valtion tukema asuntotuotanto. 23.9.2015 Tommi Laanti Pääsuunnittelija Ympäristöministeriö tommi.laanti@ymparisto.fi
Valtion tukema asuntotuotanto 23.9.2015 Tommi Laanti Pääsuunnittelija Ympäristöministeriö tommi.laanti@ymparisto.fi Valtion tukema asuntotuotanto o Sosiaalinen asuntotuotanto (EU, SGEI) o Vuokra-asuntoja
HE 12/2018 vp Eduskunnan ympäristövaliokunnan kuulemistilaisuus
HE 12/2018 vp Eduskunnan ympäristövaliokunnan kuulemistilaisuus 13.3.2018 Jouni Parkkonen Toiminnanjohtaja Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät KOVA ry Yleistä lakiesityksestä KOVA on erittäin pettynyt
VALTIONEUVOSTON ASETUS VUOKRA-ASUNTOLAINOJEN JA ASUMISOIKEUS- TALOLAINOJEN KORKOTUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Lainsäädäntöneuvos 13.6.2018 Ville Koponen VALTIONEUVOSTON ASETUS VUOKRA-ASUNTOLAINOJEN JA ASUMISOIKEUS- TALOLAINOJEN KORKOTUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA
Ympäristöministeriön hallinnonala, sosiaalinen asuntotuotanto
Suomen SGEI-maaraportti 11.06.2014 LIITE 3 Ympäristöministeriön hallinnonala, sosiaalinen asuntotuotanto 1) Korkotukilainat sosiaaliseen asuntotuotantoon Selkeä ja kattava kuvaus siitä, miten kyseiset
Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelman asuntopolitiikka Kohtuuhintaisen vuokraasumisen. (KOVA) näkökulmasta
Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelman asuntopolitiikka Kohtuuhintaisen vuokraasumisen edistäjät ry:n (KOVA) näkökulmasta Hallitusohjelma KOVAn kannalta Seuraavilla dioilla tarkastellaan pääministeri
Mitä ARA-rahoilla tulevaisuudessa rakennetaan?
Mitä ARA-rahoilla tulevaisuudessa rakennetaan? Vuokralaiset VKL ry:n valtakunnalliset vuokralaispäivät 9. 11.9.2016 Jouni Parkkonen toiminnanjohtaja Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät KOVA ry Mikä
LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI ARAVALAINAKANTAAN KOHDISTUVIEN VALTION TALOUDELLISTEN TUKITOIMENPITEIDEN KEHITTÄMISEKSI
lausunto 1 (5) Ympäristöministeriö Lausuntopalvelu.fi VN/980/2018-YM-1 LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI ARAVALAINAKANTAAN KOHDISTUVIEN VALTION TALOUDELLISTEN TUKITOIMENPITEIDEN KEHITTÄMISEKSI Suomen Kiinteistöliitto
LAKIALOITE Laki aravalain 15 a :n ja 15 d :n ja vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta.
LAKIALOITE Laki aravalain 15 a :n ja 15 d :n ja vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta Eduskunnalle Yleishyödyllisyyssäädöksiä on muutettava kohtuuhintaisen
Helsingin kaupunki Esityslista 29/2015 1 (6) Kaupunginhallitus Kaj/7 31.8.2015
Helsingin kaupunki Esityslista 29/2015 1 (6) Päätöshistoria Kiinteistövirasto Asunto-osasto 13.8.2015 HEL 2015-008293 T 10 07 00 Tuoton tuloutus Kohtuuhintaisuus Pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmassa
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksen tarkoituksena on selventää valtion koskevan lainsäädännön ja julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön
HE 90/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi aravalain, vuokraasuntolainojen korlwtuesta annetun lain ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ VALTION VUODEN 2017 TALOUSARVIOKSI JA LUKUUN YHDYSKUNNAT, RAKENTAMINEN JA ASUMINEN
Lausunto 1 (6) Eduskunta Valtiovarainvaliokunta, asunto- ja ympäristöjaosto (AyJ) Viite: Lausuntopyyntö 20.9.2016, HE 134/2016 vp (valtion talousarvio vuodelle 2017, Teema: Luku 35.20. Yhdyskunnat, rakentaminen
Lausunto 1 (9) LAUSUNTO ASUNTOPOLITIIKAN KEHITTÄMISKOHTEITA TUTKIMUKSESTA (O 61/2016 VP.)
Lausunto 1 (9) EDUSKUNTA Tarkastusvaliokunta trv@eduskunta.fi LAUSUNTO ASUNTOPOLITIIKAN KEHITTÄMISKOHTEITA TUTKIMUKSESTA (O 61/2016 VP.) Suomen Kiinteistöliitosta Suomen Kiinteistöliitto ry (Kiinteistöliitto)
Asuntomarkkinakatsaus 1/2013
ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola 0400 996 067 Asuntomarkkinakatsaus 1/2013 31.1.2013 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) kerää ja analysoi asuntomarkkinoita ja rakentamista koskevia tietoja
Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp -
EV 306/1998 vp - HE 274/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi aravalain, vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta
LAUSUNTO ASUMISEN KORKOTUKILAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMISESTA
Ympäristövaliokunta Eduskunta LAUSUNTO ASUMISEN KORKOTUKILAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMISESTA Eduskunnan valiokunta on pyytänyt Vantaan kaupungilta asiantuntijalausuntoa hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi
TARMO-työryhmä: pienituloisimmat ja tuettu asuminen. Tuomas Sukselainen
TARMO-työryhmä: pienituloisimmat ja tuettu asuminen Tuomas Sukselainen 17.6.2011 SATA-komitean ehdotus lähtökohtana (1) Pyritään siihen, että yleisen asumistuen piirissä pitkään olevista nykyistä suurempi
Eduskunnan talousvaliokunta
Eduskunnan talousvaliokunta 8.2.2018 Hannu Rossilahti, ylijohtaja Asuntotuotannon linjat 60 80-luvuilla Kaksi päävaihtoehtoa: 1. Kovan rahan asuntotuotanto 2. Kohtuuhintainen asuntotuotanto Omistusasuntoja
Erityisryhmien rahoituksen mahdollisuudet ja vaihtoehdot
Erityisryhmien rahoituksen mahdollisuudet ja vaihtoehdot Erityisryhmien asuminen kunnan keskeinen rooli 7.-14.6.2013, Vantaa, Tampere, Turku, Rovaniemi, Mikkeli: Markku Aho, ARA Erityisryhmien palveluasuminen
Sillanrakentajat-verkosto 2019
Sillanrakentajat-verkosto 2019 Faktapaketti kohtuuhintaisesta vuokra-asumisesta eduskuntavaaliehdokkaille Yleistä Noin puolet Suomen 800 000 vuokra-asunnosta on valtion tukemaa ARA-tuotantoa. ARA-asuntokanta
YMPÄRISTÖVALIOKUNNAN MIETINTÖ 2/2009 vp. Hallituksen esitys laiksi korkotuesta vuokraasuntojen rakentamislainoille vuosina 2009 ja
YMPÄRISTÖVALIOKUNNAN MIETINTÖ 2/2009 vp Hallituksen esitys laiksi korkotuesta vuokraasuntojen rakentamislainoille vuosina 2009 ja 2010 rakennusalan työllisyyden edistämiseksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta
Ympäristöministeriön selvitys asumisen tuki- ja verojärjestelmän vaikuttavuudesta. KOVA-seminaari Tommi Laanti
Ympäristöministeriön selvitys asumisen tuki- ja verojärjestelmän vaikuttavuudesta KOVA-seminaari 11.11.2016 Tommi Laanti Asumisen tuki- ja verojärjestelmien vaikuttavuus Toimikausi 1.11.2013-31.1.2015
Kommentti suuntaviivoista asuntorakentamisen pitkän korkotukilainan kehittämiseen
1 / 8 KOMMENTTI Ympäristöministeriö Hallitussihteeri Ville Koponen ville.koponen@ym.fi kirjaamo@ym.fi Kommentti suuntaviivoista asuntorakentamisen pitkän korkotukilainan kehittämiseen Suomen opiskelija-asunnot
ARA-asuntojen asukasvalinta, omakustannusperiaate ja vuokranmääritys
ARA-asuntojen asukasvalinta, omakustannusperiaate ja vuokranmääritys KOVA ry:n koulutusristeily, Itämeri 25.1.2018 Valvontapäällikkö Sami Turunen Esitys 2 Teemat Esitys 1 ARAn esittely Ajankohtaista ARAasuntokannasta
Korkotukijärjestelmän tavoitteet ja nykytila
Suuntaviivat pitkän korkotukimallin kehittämiseen 23.2.2017, YM007:00/2017 ja YM1/600/2017 (Sivun 4 tekstiä korjattu uuden 10 vuoden korkotukimallin lyhennysohjelman osalta 23.2.2017 klo 16.21.) Valtio
ASIA: HE 30/2015 vp VALTION TALOUSARVIOKSI VUODELLE 2016, Teema: luku 35.20
LAUSUNTO 1 (5) Eduskunta Valtiovarainvaliokunta, Asunto ja ympäristöjaosto ASIA: HE 30/2015 vp VALTION TALOUSARVIOKSI VUODELLE 2016, Teema: luku 35.20 kiittää mahdollisuudesta tulla kuulluksi hallituksen
Selvitys 2/2016. ARA-tuotanto 2015 18.2.2016. Normaalit vuokra-as. Erityisryhmien as. ASO-asunnot Omistusasunnot Välimallin asunnot Takauslainoitetut
ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola p. 0400 996 067 Selvitys 2/2016 ARA-tuotanto 2015 18.2.2016 16000 14000 12000 10000 8000 6000 4000 2000 0 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011
ARA tuotanto vuonna 2007
ISSN 1237 1288 Lisätiedot/More information: Ari Laine Puh./tel +358 40 519 2054 Selvityksiä 1/2008 ARA tuotanto vuonna 2007 28.2.2008 ARA tuotanto vuonna 2007 Vuonna 2007 aloitettiin arvioiden mukaan koko
VANTAAN KAUPUNGIN LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSEEN ASUNTORAKENTAMISEN KORKOTUKIJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISEKSI
Ympäristöministeriö YM1/600/2017 VANTAAN KAUPUNGIN LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSEEN ASUNTORAKENTAMISEN KORKOTUKIJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISEKSI Lausuntopyyntö ja sen taustaa Ympäristöministeriö on pyytänyt
OHJE KUNNILLE ARA-RAHOITTEISTEN ASUNTOJEN OHJAUS- JA VALVONTAVASTUUSTA SEKÄ SÄÄNNÖSTEN SOVELTAMISALASTA
1 KUNNANHALLITUKSILLE KUNTIEN ASUNTOVIRANOMAISILLE Toimivalta: Aravarajoituslaki (1190/1993) 4 d, 7 4 mom. ja 23, Vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annettu laki (604/2001) 11
Seminaari: Ara-asuntojen asukasvalinnasta ja määräaikaisista vuokrasopimuksista
Seminaari: Ara-asuntojen asukasvalinnasta ja määräaikaisista vuokrasopimuksista 11.11.2015 Mika Kuismanen Kansantalousosasto Miksi valtiovarainministeriö on kiinnostunut Araasuntojen asukasvalinnoista
30.9.2014. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asunto-osakeyhtiöiden perusparannuslainojen valtiontakauksesta (HE 154/2014 vp)
Lausunto 1 (6) Eduskunta Ympäristövaliokunta HE 154/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asunto-osakeyhtiöiden perusparannuslainojen valtiontakauksesta (HE 154/2014 vp) Suomen Kiinteistöliitosta
RAKLI ry kiittää mahdollisuudesta tulla kuulluksi otsikossa mainitusta hallituksen esityksestä.
LAUSUNTO 1 (5) Eduskunta Ympäristövaliokunta Kuulemistilaisuus, klo 10 ASIA: Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vuokra asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta
SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN
SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 1/2004 Ari Laine 11.2.2004 ARA-tuotanto vuonna 2003 Ennakkoarvioiden mukaan vuonna 2003 aloitettiin yhteensä 30 600 uuden asunnon rakentaminen. Koko asuntotuotanto
Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle valtion tukemaa vuokra asuntotuotantoa koskevan yleishyödyllisyyslainsäädännön muuttamisesta
LAUSUNTO 1 (6) Ympäristöministeriö kirjaamo.ym@ymparisto.fi Lausuntopyyntö 15.2.2016 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle valtion tukemaa vuokra asuntotuotantoa koskevan yleishyödyllisyyslainsäädännön
30. Asumisen edistäminen
30. Asumisen edistäminen S e l v i t y s o s a : Hidastunut talouskasvu, muuttoliikkeen väheneminen sekä vilkas asuntorakentaminen yhdessä edullisen korkotason kanssa ovat tasapainottaneet asuntomarkkinoita.
Vuokralaiset VKL ry kiittää mahdollisuudesta lausua Asumisen tuki- ja verojärjestelmien vaikuttavuudesta.
YMPÄRISTÖMINISTERIÖLLE ASIA: LAUSUNTO ASUMISEN TUKI- JA VEROJÄRJESTELMIEN VAIKUTTAVUUS -RAPORTISTA VIITE: LAUSUNTOPYYNTÖ YM 030:00/2013 20.3.2015 Vuokralaiset VKL ry kiittää mahdollisuudesta lausua Asumisen
YM1/600//2016 Lausuntopyyntö: Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta
Lausunto 1 (5) 24.3.2016 Ympäristöministeriö YM1/600//2016 Lausuntopyyntö: Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta UUSI LYHYTAIKAINEN
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (5) 263 Lausunto ympäristöministeriölle esityksestä laiksi vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta HEL 2016-001818 T 03 00 00 Lausunto Käsittely
Yleisen asumistuen pääperiaatteet ja tuen kehittäminen
Yleisen asumistuen pääperiaatteet ja tuen kehittäminen Asumisneuvontakoulutus 24.02.2014 Raimo Kärkkäinen Tuki milj. /v Asumisen tuet milj. /v 1980-2013 nimellishinnoin, korkovähennys ja tuotantuki v.
Asuntopolitiikka ja asumisen tukeminen
Asuntopolitiikka ja asumisen tukeminen Ekosysteemifoorumi 26.11.2018 Asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen Asumiseen vaikuttavia keskeisiä yhteiskunnan muutostrendejä Kaupungistuminen
HE 12/2018: Pitkän korkotukilainamallin uudistaminen. Ympäristövaliokunta Lauri Lehtoruusu / Suomen opiskelija-asunnot SOA ry
HE 12/2018: Pitkän korkotukilainamallin uudistaminen Ympäristövaliokunta 22.3.2018 Lauri Lehtoruusu / Suomen opiskelija-asunnot SOA ry Tavoitteet kannatettavia, mutta tuskin toteutuvat Tavoitteet vastaavat
TA-Yhtymä Oy Yleishyödyllinen asuntojen omistaja ja rakennuttaja
TA-Yhtymä Oy Yleishyödyllinen asuntojen omistaja ja rakennuttaja TA-Yhtymä Oy vuonna 2015 TA-Yhtymä Oy ja sen konserni toimii yleishyödyllisenä asuntojen rakennuttajana ja omistajana, joka tarjoaa sosiaalisin
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi aravalain 13 :n ja vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 9 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
ARA-asuntojen omakustannusperiaate. Helsinki
ARA-asuntojen omakustannusperiaate Helsinki 15.12.2017 Päivitetty vuokranmääritysohje ARA on julkaissut päivitetyn vuokranmääritysohjeen 15.3.2017. Ohjeen voi ladata osoitteesta www.ara.fi/vuokranmaaritys
Asuntomarkkinajäykkyydet ja asuntopolitiikan vaikutusten arviointi. Niku Määttänen, ETLA Asumisen tulevaisuus, päätösseminaari Messukeskus 22.10.
Asuntomarkkinajäykkyydet ja asuntopolitiikan vaikutusten arviointi Niku Määttänen, ETLA Asumisen tulevaisuus, päätösseminaari Messukeskus 22.10.2015 Tutkijat / valikoituja julkaisuja Marko Terviö (Aalto),
Välimallin vuokra-asuntohankkeet ARA-tuotannossa 2009 2010
ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Kimmo Huovinen Puh. 040 537 3493 ARAn selvityksiä 5/2011 Välimallin vuokra-asuntohankkeet ARA-tuotannossa 2009 2010 15.4.2011 Sisällys 1 VÄLIMALLIN VUOKRA-ASUNTOJEN KORKOTUKILAINOITUS
TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2010 ASUINKIINTEISTÖPOLITIIKKA
AALTO-YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 27.8.2010 hyväksyttäväksi 1 (8) TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2010 ASUINKIINTEISTÖPOLITIIKKA 1. KIINTEISTÖOMAISUUS 1.1. Asuinkiinteistökanta 1.1.2010 1.2. Asuinkiinteistöjen
VALTIONEUVOSTON ASETUS ASUKKAIDEN VALINNASTA ARAVA- JA KORKO- TUKIVUOKRA-ASUNTOIHIN ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUT- TAMISESTA
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Hallitussihteeri 24.9.2015 Anna Saarinen VALTIONEUVOSTON ASETUS ASUKKAIDEN VALINNASTA ARAVA- JA KORKO- TUKIVUOKRA-ASUNTOIHIN ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUT- TAMISESTA
TVT ASUNNOT OY EMOYHTIÖ
TVT ASUNNOT OY EMOYHTIÖ Toimitusjohtaja Teppo Forss YMPÄRISTÖN JA TOIMINNAN KUVAUS Yhtiön toimiala ja toiminnan pääasiallinen tarkoitus Yhtiö tarjoaa vastuullisena vuokranantajana asukkailleen kohtuuhintaista
Asumisen yhdenvertaisuus Jokaisella on oikeus hyvään asumiseen
Asumisen yhdenvertaisuus Jokaisella on oikeus hyvään asumiseen Tuula Tiainen tuula.tiainen@ymparisto.fi Marianne Matinlassi marianne.matinlassi@ara.fi Asumisen yhdenvertaisuus - Selvityksessä tarkasteltiin
Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. puh ,
FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 (6) 287 Lausunto ympäristöministeriölle esityksestä laiksi vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta HEL 2016-001818 T 03 00 00 Lausunto antoi
ARAn rahoituksen näkymät KEHAS toteutukseen liittyen Eskoo Saara Nyyssölä, erityisasiantuntija
ARAn rahoituksen näkymät KEHAS toteutukseen liittyen Eskoo 28.10.2016 Saara Nyyssölä, erityisasiantuntija ARAn kehitysohjelmat ja painopisteet Tulevaisuuden ARA-asuminen * kohtuuhintaisuus uudet konseptit
Lainaehtojen muuttaminen
Valtiokonttori Rahoitus Hakulomake 3/2016 Lainaehtojen muuttaminen Lainansaaja Isännöitsijän nimi Yritys- ja yhteisötunnus Sähköpostiosoite Kunta Lähiosoite Kohteen osoite Postitoimipaikka Valtiokonttorin
Valtakunnan asuntopolitiikka ja ajankohtaiskatsaus. Liisa Linna-Angelvuo
Valtakunnan asuntopolitiikka ja ajankohtaiskatsaus Liisa Linna-Angelvuo 25.1.2018 Valtion rooli asuntomarkkinoilla Perustuslain mukaan julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Hallitussihteeri 21.5.2013 Anna Saarinen
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Hallitussihteeri 21.5.2013 Anna Saarinen VALTIONEUVOSTON ASETUS VUOKRA-ASUNTOLAINOJEN JA ASUMISOIKEUS- TALOLAINOJEN KORKOTUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 37/2015 1 (10) Kaupunginhallitus Kaj/1 26.10.2015
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 37/2015 1 (10) 1018 Lausunto ympäristöministeriölle asukkaiden valintaa arava- ja korkotukivuokra-asuntoihin koskevasta asetusmuutoksesta HEL 2015-010496 T 03 00 00 Päätös
Asunto- ja ympäristöjaosto keskiviikko 07.10.2015 klo 11:45 / HE 30/2015 vp Ara-tuotannon tilanne ja TAE 2016
Asunto- ja ympäristöjaosto keskiviikko 07.10.2015 klo 11:45 / HE 30/2015 vp Ara-tuotannon tilanne ja TAE 2016 Hallintopäällikkö Kimmo Huovinen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA johtaja Jarmo Lindén,
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta annetun lain
ARA-toiminta tutuksi. KOVA ry:n koulutusristeily, Itämeri Valvontapäällikkö Sami Turunen Esitys 1
ARA-toiminta tutuksi KOVA ry:n koulutusristeily, Itämeri 25.1.2018 Valvontapäällikkö Sami Turunen Esitys 1 Teemat Esitys 1 ARAn esittely Ajankohtaista ARAasuntokannasta Yleishyödyllisyyden erityisedellytykset
HE 255/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan vuokra-asuntolainojen. ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta. annettua lakia muutettavaksi.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuokraasuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 17 ja 18 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vuokra-asuntolainojen
HE 12/2018 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain, aravarajoituslain ja asumisoikeusasunnoista annetun lain 16 a :n muuttamisesta ESITYKSEN
HE 76/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki vuokratalojen rakentamislainojen
28.9.2015 LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ TUPAKKALAIN UUDISTAMISEKSI
Lausunto 1 (5) 28.9.2015 Sosiaali- ja terveysministeriö kirjaamo@stm.fi Lausuntopyyntö 11.08.2015 STM046:00/2015 LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ TUPAKKALAIN UUDISTAMISEKSI kiittää mahdollisuudesta saada
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräistä Valtion asuntorahastosta maksettavista avustuksista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että Valtion asuntorahaston
Kunnat ja valtio vuokra-asumisen mahdollistajina Helsingin malli
Kunnat ja valtio vuokra-asumisen mahdollistajina Helsingin malli 00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri Tallinna 2.4.2014 Rakentamisen määrä Suomessa 2 Helsingin asuntokanta
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain ja aravarajoituslain muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain ja aravarajoituslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ VALTION VUODEN 2019 TALOUSARVIOKSI JA LUKUUN YHDYSKUNNAT, RAKENTAMINEN JA ASUMINEN
Lausunto 1 (6) Eduskunta Valtiovarainvaliokunta, asunto- ja ympäristöjaosto Viite: Lausuntopyyntö 25.9.2018, HE 123/2018 vp (valtion talousarvio vuodelle 2019, Teema: Luku 35.20. Yhdyskunnat, rakentaminen
Ympäristöministeriö toimittaa ohessa ympäristövaliokunnalle pyydetyn selvityksen:
Päiväys Datum Dnro Dn r 1 2.1 2.2018 V N/6950/2018 Viite EV 81/2016 vp ja YmVM 3/2018 vp Hänvisning Asia Ärende Selvitys eduskun nalle asuntorakentamisen korkotukijärjestelmien toimivuudesta Ympäristövaliokunnalle