Suomenselän Moottorikelkkailijat Ry Puheenjohtaja Jaakko Leikkainen
|
|
- Anneli Myllymäki
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Suomenselän Moottorikelkkailijat Ry Puheenjohtaja Jaakko Leikkainen SeriousRiding.com haastatteli Suomenselän Moottorikelkkailijoiden puheenjohtajaa Jaakko Leikkaista. Jaakko on ollut mukana kerhon toiminnassa jo kymmenen vuotta ja toiminut puheenjohtajana kaksi vuotta. Suomenselän Moottorikelkkailijoilla on useiden vuosien kokemus monenlaisten kilpailutapahtumien järjestämisestä. Me kyselimme Jaakolta mitä kaikkea aktiivisen kelkkaseuran puheenjohtajan toimenkuvaan kuuluu, millaista on järjestää kilpailutapahtumia ja miten hän on ajautunut kelkkaseuran toimintaan mukaan. Tietoa Suomenselän Moottorikelkkailijoista: Suomenselän moottorikelkkailijat Ry (SuSeMK) on perustettu vuonna Perustajat: Elomaa Reino PJ, Reijo Hautala VPJ, Pertti Heikkola Sihteeri, Markku Järvenpää rahastonhoitaja sekä jäsenet Kari Harjupatana, Markku Sipiläinen, Aarne Korsumäki ja Mauri Setälä. Mistä lähtien olet ollut moottorikelkkojen kanssa tekemisissä? Ensikokemukseni kelkkailusta ajoittuu 1990-luvun taitteeseen, jolloin pääsin kokeilemaan isäni kaverin Ockelbo porokelkkaa. Varsinainen kipinä kelkkailuun syttyi kuitenkin vasta 2000-luvun vaihteessa, kun ostin ensimmäisen kelkkani. Nyt "aikuisiän" kynnyksellä tulee kelkkailtua noin km talvessa ja niistäkin puolet Rovaniemen yläpuolella, kun jotenkin tuo Lappi vaan vetää puoleensa sen lumitilanteen vuoksi. Lisäksi junnutoiminta on lähellä sydäntä niin kelkka kuin mönkijäpuolellakin ja seuralla onkin monta kasvavaa sekä kehittyvää nuorta lupausta, joista leivotaan vielä hyviä ja nopeita kuskeja.
2 Miten olet ajautunut kelkkakerhon toimintaan mukaan? 1990-luvun loppupuolella menin ostamaan kelkkaa silloiselta jälleenmyyjältä, Harjupatanan Karilta, hän myös veti kerhon toimintaa silloin. Meillä tuli puhetta kelkkakerhon toiminnasta, eikä siihen tarvittu kuin yksi kokous, jossa olin mukana ja samalla tiellä ollaan edelleen. Mitä kerhon puheenjohtajan toimenkuvaan kuuluu? Hommahan perustuu täysin vapaaehtoisuuteen, vetäjät on monessa mukana. Panostamme kilpailutoimintaan, päivitämme nettisivuja ja muuten vain potkimme kelkkailun asioita eteenpäin. Tämä on tällaista hiljaisen miehen työtä. Nautin kuitenkin haasteista ja haluan onnistua siinä mitä aloitan tekemään. Onneksi meitä on hyvä ja aktiivinen porukka, joten tukea ja apua löytyy, olipa sitten kyse urien kunnossapidosta tai vaikka kisajärjestelyistä. Lisäksi syksyisin on pidetty reittitalkoita, joissa alueen uravastaavat ovat koonneet porukkaa raivaamaan risuja, tekemään reittimerkkejä ja rakentamaan siltoja, että päästään talvella turvallisesti kelkkailemaan. Millaista muuta toimintaa kerholla on? Kerho on aikanaan perustettu palvelemaan kelkkailijoita. Kerho järjesti kelkkasafareita, joissa oli parhaimmillaan mukana satoja kelkkailijoita. Hommaa jalostettiin eteenpäin ja aloitimme enduro- ja ovaalikisojen järjestämisen, myöhemmin myös sprinttikisat tulivat mukaan kuvioihin. MK-Sprint ja Pohjanmaan Cup ovat saneet alkunsa Suomenselän moottorikelkkailijoiden toimesta. Järjestämme aktiivisesti edelleen Snowcross ja MK-Sprint kilpailuja. Tunnetuin Snowcross -kisa on varmastikin Tuurin MM-snowcross kilpailu, jota olemme järjestäneet jo kolmena vuotena. Lisäksi olemme järjestäneet neljänä peräkkäisenä vuotena ATV-motocross kilpailut. Jatkosuunnitelmat ovat vielä "vahän" auki tulevan talven osalta, mutta sanottakoon näin, että jotain kivaa on luvassa, mutta ei kerrota siitä vielä enempää. Kuka voi liittyä kerhoon ja miten? Kerhoon voi liittyä kuka vain. Olemme saaneet paljon jäseniä myös Etelä-Suomesta. Jäsenmaksun maksamalla voi ajaa ylläpitämillämme reiteillä.
3 Kenen kannattaa liittyä kerhoon? Henkilön, joka haluaa kuulua kerhoon, joka toimii aktiivisesti. Kerhostamme on lähtöisin myös paljon mainetta niittäneitä kuskeja, kuten Korsumäen veljekset ja Mäkipellon Riku. Lupaavia nuoria kuskeja on kasvamassa rivistössämme ja myös harrastepuolella ja veteraaneissa on uskollisia kisaajia, jotka kantavat SuSeMK:n viittaa yllään. Mitä kerhotoimintaa teillä on? Erilaisia ajotapahtumia. Lisäksi jäsenillä on mahdollisuus käyttää kerhon omistamaa mökkiä, jossa voi käydä paistelemassa makkaraa ja levähtää ajokilometrien välissä. Lapissa ollaan heitetty pidempiäkin kelkkareissuja ja kesäisin ollaan käyty ajamassa crossia mönkijöillä seurakavereiden kanssa. Lisäksi olemme järjestäneet muutamia reissuja kelkkamessuille sekä muutoin vaan ollaan istuttu iltaa kerho- ja kelkka-asioita puiden. Olemme sellainen rento porukka, johon on helppo tutustua ja liittyä mukaan. Miten kerhoa markkinoidaan? Koska toimintamme ei kuitenkaan ole kovin tuottavaa, emme sen suuremmin käytä maksullisia markkinointikanavia. Toimivat nettisivut ja facebook-sivut on hyvä keino saada viestiä eteenpäin ja totta kai puskaradio toimii. Olemme myös toimittaneet alueemme kelkkakauppiaille mainoksia, jonka kautta kerhoomme voi liittyä. Ajamme myös säännöllisin väliajoin rekisteröintitilastoja ja lähetämme asiakkaille kirjeen, jonka kautta kerhoon on myös mahdollisuus liittyä. Ja nyt myös tämä SeriousRiding -sivusto toimii kelkkailijoiden oivana tiedotuskanavana. MM-kisojen järjestäminen, mitä se vaatii? Paljon työtunteja, innokkaita talkoolaisia ja narujen käsissä pitämistä. Kerhomme on vastuussa kilpailijoista sekä radan ylläpitämisestä. Kaverit tekevät hommia monta viikkoa, talkoovoimin. MM -kisojen järjestelyihin uppoaa muutamalta kaverilta useita kymmeniä tunteja paljon ennen tapahtumaa, mikä ei näy missään. Itse kisaviikolla tekijöitä on kymmeniä, jotka hoitavat itse kisatapahtumaa.
4 Miten yhteistyö YouthStreamin (snowcrossin MM oikeudet omistava yritys) ja Tuurin organisaatioiden kanssa toimii? Hienosti, ei voi moittia. Ainahan tulee pientä säätöä, kun toimimme yhteistyössä muiden organisaatioiden kanssa, mutta yleisesti ottaen kaikki on toiminut hyvin. YouthStreamin puitteet ovat loistavat, vaikka eivät tuokaan mukanaan ihan täyttä repertuaaria. Kielimuuri on tietenkin aina olemassa, mutta hyvällä suomen-englannilla ja elekielellä homma hoidettiin kotiin. Aina voimme kehittyä ensi vuotta varten sekä radan että katsomoiden suhteen...oppia ikä kaikki. Suurimmat haasteet kisojen järjestämisessä? Suurin haaste on saada porukka kasaan ja jakaa tehtävät porukan kesken. Tekijöitähän on aina monenlaisia, mutta kun meillä on hyvä porukka, homma toimii. Olen sen verran kunnianhimoinen, että mitä alamme tekemään, tehdään se kunnolla Pohojalaaseen tyyliin. Miksi kerhojen kannattaa järjestää kisoja ja mitä se vaatii kerholta? Kerho saa hieman ylimääräistä tuloa. Päätavoitteena ei ole voittojen kääriminen, vaan että saa näkyvyyttä ja sitä myöten uusia jäseniä. Kerholta se vaatii aktiivista ja innokasta jäsenistöä, jotka ovat valmiita käärimään hihansa ja alkamaan hommiin hyvässä hengessä ja yhteistyössä. Talkoovoimaa on vaikea saada kasaan ja kaikki haluaa työstään nykyisin rahaa, mutta onneksi meillä on seurassa vielä sellaisia jäseniä, jotka ymmärtävät kökkähengen tarkoituksen ja tulevat tekemään tapahtumia pelkän makkaran ja kahvin voimalla. Miten kerhot voisivat parantaa medianäkyvyyttään, varsinkin kisoja järjestäessä? Mainostaminen on aina plussaa, mutta valitettavasti myös kallista. Täytyy osata löytää oikeita kanavia, josta tieto leviää mahdollisimman laajasti.
5 Terveisiä muille kelkkakerhoille Mennään hyvässä hengessä eteenpäin. Jokainen tekee parhaansa ja yrittää kehittää kelkkailua niin, että se on turvallista ja tapahtuu oikealla tavalla. Yritetään valistaa nuoria jäseniämme niin, että oppivat kelkkailemaan oikein. Terveisesi SeriousRiding.comin lukijoille Tee se niin kuin itsellesi sen tekisit, ja nauti elämästä olipa vastassa ylä- tai alamäkiä. Toivoo SuSeMK:n "kapteeni" Jaakko Leikkainen.
Ensimmäisen kelkkani ostin vuonna 1980 ja siitä lähtien olen ollut aktiivinen kelkkailija.
SMK ry:n puheenjohtaja Hannu Yli-Huumo Hannu Yli-Huumo on Suomen Moottorikelkkailijat Ry:n perustajajäsen ja puheenjohtaja. Hannu on 52 vuotias Seinäjoella asuva innokas ja positiivinen kelkkamies, kiireinen
LisätiedotMiksi jotain piti ja pitää tehdä?
Miksi jotain piti ja pitää tehdä? kilpailijamäärät laskeneet rajusti viimeisen 25 vuoden aikana (huom. nuorten SM Kitee, Kotka 2012) lajin kotimainen kilpailutoiminta menettänyt seksikkyytensä lähes kokonaan
LisätiedotHyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö
Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli
LisätiedotUrheiluseuran viestintä 18.2.2015
Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Sisältö Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Mediaviestintä Kriisiviestintä Seuraviestintä sisäinen viestintä Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Hyvä sisäinen viestintä
LisätiedotToiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK
LisätiedotSUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
LisätiedotSykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana
Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy
LisätiedotTiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät
TiVoLin viestintä Seuran www-sivujen päivitysvastaavat Seuratoiminnan työryhmä Projektien työryhmät Johtokunta: pj, sihteeri, rahastonhoitaja, toimialavastaavat Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät Valmentajat,
LisätiedotMiksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta
Järjestäjän opas Kuvaus Mitä? Tervetuloa meille -viikko on osa Suomalaisen Työn Liiton Suomi 100 -juhlavuoden Made by Finland -kampanjaa. Tavoitteena on innostaa mukaan suomalaiset yritykset ja yhteisöt
LisätiedotTOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi
SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 17.10.2009 klo 15.00 Paikka: Läsnä: Kerhohuone, Toivakantie 36, Toivakka Timo Särkkä Jukka Heinonen Markku Ilomäki Kirsi Rutajärvi Venla Rutajärvi Juha Lampinen Heimo Nieminen
LisätiedotUseasti Kysyttyä ja Vastattua
1. Miksen ostaisi tykkääjiä, seuraajia tai katsojia? Sinun ei kannata ostaa palveluitamme mikäli koet että rahasi kuuluvat oikeastaan kilpailijoidesi taskuun. 2. Miksi ostaisin tykkääjiä, seuraajia tai
LisätiedotTyöelämä omiin käsiin: Erottaudu massasta, innostu ja tee unelmistasi totta!
Työelämä omiin käsiin: Erottaudu massasta, innostu ja tee unelmistasi totta! Tuula Kurkisuo KM, Erityisopettaja,Tiimimestari Omnian ammattiopiston yrittäjyyspolkuvastaava TYÖTAITAJAHANKE, vastuuvalmentaja
LisätiedotGlobal Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ!
TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! GPP on ohjelma, missä hyvin toimeentulevat rahoittajat suunnittelevat investoivansa iäkkäiden ihmisten eläkevakuutuksiin. Siksi GPP etsii 100.000 henkilöä, jotka haluavat
LisätiedotTiedekirjojen markkinointi sosiaalisessa mediassa. Ajankohtaista julkaisemisessa 6.3.2015 Mandi Vermilä
Tiedekirjojen markkinointi sosiaalisessa mediassa Ajankohtaista julkaisemisessa 6.3.2015 Mitä sosiaaliset mediat ovat? Miksi sosiaalisia medioita käytetään markkinointikanavina? Koska sosiaalisen median
LisätiedotPIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset
PIRKKA STREET BASKET KEVÄT 2019 - PALAUTTEET Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Kyllä Ei Jotain siltä väliltä Lisäksi avoimet vastaukset Vastaukset on analysoinut Veera Sääski
Lisätiedot7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä
7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä montako tietokirjaa pitää myydä, että olisit suomessa bestseller? Bestseller-listalle Suomessa tietokirjalla on päässyt vuonna 2014 jos on myynyt yli 13500 kappaletta tai
LisätiedotMinkälaista yhteistyötoimintaa luontaishoitoalalla mielestäsi tarvitaan?
Oulussa 19.3.2013 LUONTAISHOITOALAN TOIMIJOIDEN YHTEISTYÖ Kyselytutkimuksen lähtökohtana on kartoittaa luontaishoitoalan toimijoiden tarvetta yhteistoimintaan Pohjois-Pohjanmaan alueella. Tämän tutkimuksen
LisätiedotLAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ
LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ KYSYMYKSET KOULULAISILLE 1. Millaisissa ympäristöissä on helppo ja kiva oppia? (Koulu, luokka, piha, lähiympäristö, retket) 2. Millaisissa
LisätiedotRUHA WOLLEY ry seurana.
KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti
LisätiedotMies ja seksuaalisuus
Mies ja seksuaalisuus Kun syntyy poikana on Kela-kortissa miehen henkilötunnus. Onko hän mies? Millaista on olla mies? Miehen keho eli vartalo Kehon kehittyminen miehen kehoksi alkaa, kun pojan vartalo
LisätiedotTaitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry
Taitajaa taitavammin Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry 6. Miten hyvin kilpailulajisi järjestelyt mielestäsi sujuivat? 1=erittäin huonosti 2=huonosti 3=kohtalaisesti 4=hyvin 5=erittäin
LisätiedotKokemuksia kerhotoiminnasta
Kokemuksia kerhotoiminnasta Kerhopäivinä koulussa on aina myönteinen sutina. Ovat oppilaat ja ohjaajat sama hehku kasvoillaan touhottamassa sinne tänne. Siinä tulee rehtorinakin tunne, että tämähän toimii!
LisätiedotMinun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry
Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,
LisätiedotUUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS -KILPAILU
UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS -KILPAILU Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tampereen osasto ry Laivapuiston perhetalo Tiiliruukinkatu 1 33200 Tampere Kilpailun yhdyshenkilö: Kaija Reiman-Salminen Toiminnanjohtaja
LisätiedotLiiton strategia Liiton asettamat strategiset tavoitteet nähtiin kokonaisuutena tärkeiksi. Jäsenmäärä tavoitteen realismia kyseenalaistettiin.
KERHOKYSELYN TULOKSIA Kysely toteutettiin kerhoille 21.3-30.6.2018 välisenä aikana. Kyselyyn vastasi 31 jäsenkerhoa 55 viidestä, vastausprosentti oli 56,4 prosenttia. Kysely toteutettiin sähköisellä Webropol-kyselyohjelmalla.
LisätiedotMargariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota!
Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota! www.margariini.fi Kiva, että rasvat kiinnostavat! Rasvoja tarvitaan, sehän on selvä. Niin monet meistä nauttivat kuitenkin edelleen liikaa ikäviä kovia
LisätiedotNo. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0
No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0 Tiedotteen sisältö: 1. SYYSKAUDEN 2012 ALKAESSA 2 2.
LisätiedotAJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3
AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,
LisätiedotESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2010 TOIMINNASTA
ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2010 TOIMINNASTA Yleistä Vuosi oli kerhon 48. toimintavuosi. Hallitus kokoontui vuoden aikana 8 kertaa. Kerhon hallitus vuonna 2010: Riku Rissanen, puheenjohtaja
LisätiedotLapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL
Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Suunta Jyväskylä ry. suunnistuksen erikoisseura Jyväskylässä Periaatteita ovat: - suunnistusseura, joka
Lisätiedot1. Puheenjohtaja Markku Riuttala avasi kokouksen ja totesi sen lailliseksi klo: 17:40.
Paikka: Satakunnan ammattikorkeakoulun tekniikan Porin yksikön luokkahuone Aika: 8.1.2013 Klo: 17:40-18:00 Läsnä: Markku Riuttala, Esa Halminen, Mikko Rahi, Pekka Aarne,. 1. Puheenjohtaja Markku Riuttala
LisätiedotTiimiakatemia: Mikä ihmeen työpajabrandi?
23.8.2011 Vähäisen ilmoittautujamäärän vaivaama Kesäpäivä aloitettiin tavan mukaan aamukahvilla. Vaikka järjestäjien tunnelma ennen päivien alkua olikin ollut alavireinen, nousi tunnelma nopeasti, kun
LisätiedotESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2011 TOIMINNASTA. Yleistä Vuosi oli kerhon 49. toimintavuosi.
ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2011 TOIMINNASTA Yleistä Vuosi oli kerhon 49. toimintavuosi. Hallitus kokoontui vuoden aikana 5 kertaa. Kerhon hallitus vuonna 2011: Lasse Virtanen,
LisätiedotKisanostajan opas, Versio 1.1 1/5 SPNL kahvakuulavaliokunta 12.1.2015
Kisanostajan opas, Versio 1.1 1/5 Kisanostajan opas Sisällysluettelo 1. Oppaan tarkoitus... 2 2. Kisatarjonta, osallistumisoikeus ja ilmoittautuminen... 2 2.1 Salikisat... 2 2.2 Kansalliset kisat... 3
LisätiedotANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ
EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas
LisätiedotANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ
EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa
LisätiedotBrändäystä lyhyesti. Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit
Brändäystä lyhyesti Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit BRÄNDÄYSTÄ HELPOSTI -KURSSIN SISÄLTÖ Päivä 1 Päivä 2 PERUSTEET Mitä kurssi sisältää? Mitä on luova ajattelu brändäyksessä? Brändi-aakkoset
LisätiedotKilpailujen järjestäminen seuratoiminnan tulonlähteenä. Keinona kilpailun tuotteistaminen?
Kilpailujen järjestäminen seuratoiminnan tulonlähteenä Keinona kilpailun tuotteistaminen? Mikä on oma roolisi? Kilpailujen järjestelyissä tietyn osa-alueen vastuuhenkilö? Talkoolainen kisajärjestelyissä.
LisätiedotTOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi
SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 9.10.2010 klo 15.15 Paikka: Läsnä: Hirsiaho, Toivakka Jukka Heinonen Kirsi Rutajärvi Venla Rutajärvi Juha Lampinen Heimo Nieminen Tuomas Hokkanen Sari Puikkonen Ronja Hokkanen
LisätiedotPuskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto
Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Summary1/2 59 vastausta (vastanneista naisia 8 ja miehiä 51) Kysely oli avoinna 2 viikkoa (11.2. 25.2.2015) 78% vastanneista kuului ikäryhmään 18-39 49% vastanneista
LisätiedotTOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY
SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 19.10.2013 klo 15:00 Paikka: Paloisten koulukeskus, Toivakka Läsnä: Juha Lampinen Markus Mäki-Kulmala Topi Saarelainen Hanna-Kaisa Mäki-Kulmala Elias Mäki-Kulmala Niina Ikonen
LisätiedotHaastattelussa Rikumatti Jurmu
Haastattelussa Rikumatti Jurmu Rikumatti Jurmu eli Riksa on Suomen parhaita FSX hyppääjiä. 27 vuotias Riksa asuu Rovaniemellä, opiskelee Lapin Yliopistossa teollista muotoilua ja haaveilee kelkkailuun
LisätiedotSinettiseminaari 2013 ryhmätyöt
Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20 fax 09 3481 2095 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu Tehtävä: Lämmittely
LisätiedotVIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013
VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VASTAAJIA: 56 SUKUPUOLI MIES (11) NAINEN (43) EI VASTAUSTA/EOS (2) ELÄMÄNTILANNE TYÖSSÄ (18) TYÖTÖN (6) KOULULAINEN/OPISKELIJA (5) ELÄKELÄINEN (26)
LisätiedotLeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012
LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä yli 330 aktiivista urheilijaa. Seurassamme
LisätiedotNuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014
Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Ajattelun muuttaminen on ZestMarkin työtä VANHA AJATTELU JA VANHA TOIMINTA " ZestMark on nuorten valmentamisen ja oppimistapahtumien asiantuntija.
LisätiedotKaveritoimintaa on montaa erilaista!
Keh iitysvamma iisten Tuk ii ll ii iitto, Best Budd iies -pro jjekt ii, kesäkuu 201 2 Kaveritoimintaa on montaa erilaista! Esimerkkinä Best Buddies -kaveritoiminta Vapaaehtoista ystävä- ja kaveritoimintaa
LisätiedotMitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo
Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo 10.00 16.00. Liikennepuistossa järjestettiin ensimmäisen kerran koko perheen talvitapahtuma jossa ohjelmassa oli huskyvaljakkoajelua,
LisätiedotU N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti
ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just
Lisätiedot1. Mikä on lukujen 10, 9, 8,..., 9, 10 summa? 2. Mikä on lukujen 10, 9, 8,..., 9, 10 tulo? =?
Tehtävät 1 1. Mikä on lukujen 10, 9, 8,..., 9, 10 summa? 2. Mikä on lukujen 10, 9, 8,..., 9, 10 tulo? 3. 16 125 250 =? 4. Kirjoita lausekkeeseen sulut siten, että tulos on nolla. 2 + 2 2 2 : 2 + 2 2 2
LisätiedotLiite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille
Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?
LisätiedotSanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella
Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti
LisätiedotKokouksen avaus Seuran puheenjohtaja Harri Kallioinen toivotti kaikki tervetulleiksi ja avasi kokouksen 18:38.
AJON JOHTOKUNNAN KOKOUS 1/2015 AIKA: 15.1.2015 klo 18:30 PAIKKA: Harri Kallioisen koti LÄSNÄ: Harri Kallioinen (pj), Laura Manninen (s), Tarja Nyyssönen, Mari Lehtiranta, Kari Ängeslevä, Pasi Tikka ja
LisätiedotTOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY
SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 11.10.2014 klo 15:30 Paikka: Nuorisotalo, Toivakka Läsnä: Niina Ikonen Kirsi Hokkanen Juha Lampinen Heimo Nieminen Arto Virtanen Topi Saareleinen Hanna-Kaisa Mäki-Kulmala
LisätiedotTervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.
Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi
LisätiedotTekesTalk: Fiiliksestä fyrkkaa, Liideri ja BioIT - ohjelmat esillä Kuopiossa 22.3.2013
TekesTalk: Fiiliksestä fyrkkaa, Liideri ja BioIT - ohjelmat esillä Kuopiossa 22.3.2013 KUOPIO 22.3.2013 Kari Venäläinen, Tekes teknologia-asiantuntija, Pohjois-Savon ELY-keskus OTO Golden Gavia kv-palvelun
LisätiedotDESIGN THINKINGILLÄ MENESTYSTARINA: TAPIOLA PRIVATE. 24.5.2011 Tommi Elomaa Yksikönjohtaja Yksityistalousasiakkaat
DESIGN THINKINGILLÄ MENESTYSTARINA: TAPIOLA PRIVATE 24.5.2011 Tommi Elomaa Yksikönjohtaja Yksityistalousasiakkaat Design thinkingin pääaskeleet: Määritä Tutki Ideoi Tee Prototyyppi Kehitä Lanseeraa Opi
LisätiedotSihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!
Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry Ilo toimia yhdessä! 10.11.2014 Sihteeriyhdistys - Sekreterarföreningen ry Voittoa tavoittelematon ammatillinen yhdistys ja kollegaverkosto. Yhdistyksemme tarkoituksena
LisätiedotESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2009 TOIMINNASTA
ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2009 TOIMINNASTA Yleistä Vuosi oli kerhon 47. toimintavuosi. Hallitus kokoontui vuoden aikana viisi kertaa. Kerhon hallitus vuonna 2009: Teemu Mykkänen,
LisätiedotJOEN LIITOKIEKON KILPAILUTOIMINNAN HUIPPUKESÄ 2018!
Kausiesite 2018 2 JOEN LIITOKIEKON KILPAILUTOIMINNAN HUIPPUKESÄ 2018! Mastereiden frisbeegolfin SM-kilpailut Joensuussa 24.-26.8.2018 Lykynlammen frisbeegolfradalla käytävään kolmipäiväiseen kilpailuun
LisätiedotLATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009
LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko
LisätiedotToiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut
LisätiedotFacebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi
Facebook koulutus Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook, mikä se on? Facebook on Internetissä toimiva mainosrahoitteinen yhteisöpalvelu Sivusto tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden
LisätiedotMonikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!
Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri
LisätiedotNURMIJÄRVEN PINGVIINIT UUTISKIRJE 2018 LOKAKUU
Pingviinien syyskauden harjoittelu on saatu kivasti käyntiin ja porukkaa on ollut tatamilla Klaukkalassa ja Rajamäellä. On ollut kiva huomata, että uusia pingviinejä on uskaltautunut kokeilemaan judoa.
LisätiedotKansakoulun lukukirjassa joskus ammoisina aikoina oli loru:
17.2.2013 Hyvää helmikuuta Häjy! Kansakoulun lukukirjassa joskus ammoisina aikoina oli loru: "Helmikuu on pakkasherran. Maaliskuu maata näyttää. Huhtikuu humahuttaa. Toukokuussa touot tehdään." Jne. Tottahan
LisätiedotSELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto
LisätiedotISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee
ISSN 0784-2503 6 1/2007 Kaikkien aikojen 100. Otteita vuosien varrelta proaprojekti etenee Martin Hildebrand PUHEENJOHTAJAN P A L S T A Monirunkovenelehdellä alkaa olla ikää. Käsissänne on lehtemme tasan
LisätiedotNuorten PM-hiihdot 2014, Rovaniemi 31.1.-2.2.2014
Nuorten PM-hiihdot 2014, Rovaniemi 31.1.-2.2.2014 Kilpailuohjelma: Perjantai 31.1.2014 16.00 karsinta Naiset 1,1 km / Miehet 1,4km vapaa hiihtotapa Alkuerät 17.30 Naisten I alkuerä 17.36 Naisten II alkuerä
LisätiedotTurun Senioriurheilijat ry
TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran
LisätiedotSuomen Tanssipelaajat ry - Toimintasuunnitelma 2010
Sisällys 1. Tarkoitus 2. Yleistä Suomen Tanssipelaajat ry - 2010 Suomen Tanssipelaajat ry - Toimintasuunnitelma 2010 3. Vastuuhenkilöroolit 2010 4. Kilpailut 2010 4.1. Suomen kilpailut 4.2. Ulkomaiden
LisätiedotJäsentiedote 1 / 2013
Jäsentiedote 1 / 2013 Hallituksen terveiset Hyvä urheiluautoilijoiden jäsen, vuosi on saatu jo hyvään vauhtiin ja samaa vauhtia pitäisi saada myös seuran toimintaan. Pääsetkin nyt lukemaan jäsentiedotetta
LisätiedotKausi 2010 HINNASTO. Lisäksi osallistumme myös muihin lajin suurimpiin moottorikelkka tapahtumiin ympäri maan.
Kausi 2010 Menokone Racing osallistuu kaudella 2010 kahden kuljettajan voimin moottorikelkkailun Sprintin sekä Enduron SM sarjoihin. Tiimi lähtee puolustamaan Enduron Suomen mestaruutta, jonka Ville Siiskonen
LisätiedotMUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014
MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 Mun talous -hanke teetti toukokuussa 2014 kyselyn porilaisilla toisen asteen opiskelijoilla (vuonna -96 syntyneille). Kyselyyn vastasi sata
LisätiedotMiksei vanhemmille järjestetä omaa uintivuoroa?
Hei UiTalainen, Seura kartoitti toimivuuttaan Oman seuran analyysillä johon vanhemmat, valmentajat ja muut seuratoimijat pääsivät vastaamaan. Kysely oli valtakunnallinen liikunnan kattojärjestö Valon tekemä.
LisätiedotKyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.
VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet
LisätiedotTavoite 3 vuotta. KV taso 7 (5%) 41 (29%) 25 (17%) 70 (49%) 72 (50%) 64 (45%) Vastanneiden määrä ja suhteellinen osuus vastaajista
AJAJAKARTOITUS 2007 Ajajakartoituksen tarkoituksena oli selvittää nuorten ajajien tavoitteita, harjoittelua sekä valmennustoiveita. Vastaukset toimivat osana tulevien vuosien valmennussuunnitelmien rakentamista
LisätiedotHejdå! - Terveisiä Norjasta
Hejdå! - Terveisiä Norjasta. 17.06.2109 Tai oikeastaan tällä hetkellä istun jo autossa ruotsin puolella, matkalla kohti Tulkholmaa. Reissun viimeinen treeni tehtiin juuri Örebrossa joka oli 1,30h juoksu.
LisätiedotHautaako Facebook tahallaan sivun ylläpitäjien julkaisut? 13.2.2013
Hautaako Facebook tahallaan sivun ylläpitäjien julkaisut? 13.2.2013 Tilaisuuden järjestäjä FBO Facebook-opas Facebook-markkinoinnin käsikirja ja valmennusohjelma verkossa http://facebook-opas.akatemia.fi
LisätiedotEspoon Urheilijat ry Judojaos
Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintasuunnitelma ja budjetti 2017 1 1 Yhdistyksen kokoukset Emoseuran sääntömääräinen vuosikokous, sekä emoseuran hallituksen kokous tullaan pitämään jälleen keväällä.
LisätiedotVaikuttavaa viestintää koulutuspolitiikasta. Virityspäivä 2018 Anne Soinsaari HYY:n koulutuspoliittinen asiantuntija
Vaikuttavaa viestintää koulutuspolitiikasta Virityspäivä 2018 Anne Soinsaari HYY:n koulutuspoliittinen asiantuntija Tämän päivän tavoite Ymmärretään vaikuttavan viestinnän merkitys kopotoimijalle Hahmotetaan,
LisätiedotViestintä- ja tiedotuskoulutus 2014. Taimo Halme Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta
Viestintä- ja tiedotuskoulutus 2014 Taimo Halme Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Viestintä on valtaa Ainejärjestö on antanut tiedottajalleen mandaatin kontrolloida tiedon liikkumista
LisätiedotKesäiset kenttäpelit kokoavat eläkeläisikäisiä rentoon yhdessäoloon ihan kilpakentille asti.
LOPEN LEHTI 32/13 Lopen Eläkkeensaajat isännöi EKL:n Hämeen piirin mölkkykisat Kesäiset kenttäpelit kokoavat eläkeläisikäisiä rentoon yhdessäoloon ihan kilpakentille asti. EKL:n ensimmäisen mölkyn piirimestaruus
LisätiedotArviointikysely vanhemmille, kevät 2011
Arviointikysely vanhemmille, kevät 2011 Kiitokset vanhemmille, jotka jaksoitte vastata kyselyymme! Peräti 72 % perheistä palautti lomakkeen. Opetusvälineitä kehuttiin ja myös tiloja pidettiin asianmukaisina,
LisätiedotHelppo, Tuottoisa, Turvallinen
Oletko mökkiomistaja? Haluaisitko vuokrata mökkisi venäläisille turisteille? Helposti Tuottoisasti Turvallisesti Me tarjoamme keinon! majapaikka.fi kallista.ru Se on Helppo Tuottoisa Turvallinen Me tarjoamme
LisätiedotAivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015
Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015 Sisältö Sosiaalinen media järjestöissä Twitter Blogit Instagram Lähteet: Sosiaalinen media koulutus Oulussa 2.9.2015 sekä oma
LisätiedotURN: NBN:fi-fe19991228
URN: NBN:fi-fe19991228 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62
LisätiedotVerestä hyviä muistoja
1 (5) Verestä hyviä muistoja 4.3.2019 Motoristit hengenpelastajina - tavoitteena 3000 hengenpelastusta eli SMOTO on tehnyt jo pitkään yhteistyötä SPR:n Veripalvelun kanssa. Nyt tuhansien ihmisten hengen
LisätiedotETELÄ POHJANMAAN LÄMPÖ-, VESI- JA ILMANVAIHTOTEKNISEN YHDISTYKSEN HISTORIIKKI 50-VUOTISEN TOIMINNAN AIKANA
ETELÄ POHJANMAAN LÄMPÖ-, VESI- JA ILMANVAIHTOTEKNISEN YHDISTYKSEN HISTORIIKKI 50-VUOTISEN TOIMINNAN AIKANA Suomessa LVI yhdistystoiminta alkoi Helsingissä jo 1930 luvulla, jolloin oli perustettu Lämpö-
LisätiedotKESKI-SUOMEN SIJAISVANHEMMAT RY:N JÄSENLEHTI
KESKI-SUOMEN SIJAISVANHEMMAT RY:N JÄSENLEHTI Viestikyyhkysen sisältö: Puheenjohtajan pulinoita.3 Perhehoidon rekrykamppanaja...4-5 Jäsentuotteemme: Mustaharakka,pelikortit..6 Hupparit,T-paidat...7 Miltä
LisätiedotUsko. Elämä. Yhteys.
Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!
LisätiedotMannerheimin Lastensuojeluliiton
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Toijalan yhdistys ry Hallituksen kokous Laaksola 8.9.2014 klo 17.30 PÖYTÄKIRJA nettiversio PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaaminen Yhdistyksen puheenjohtaja ilmaisi kokouksen
LisätiedotPyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2013 1/4 Tummalla,toteutunut
Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2013 1/4 sihteeri Tummalla,toteutunut PYÖRÄILY HARRASTUKSENA Pyöräilyn harrastaminen on löytänyt paikkansa Lapinlahdella työpaikkojen,yhdistysten ja koulujen
LisätiedotYRITTÄJIEN HYVINVOINTI
YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn
LisätiedotKARJALAN TASAVALTA BISNESFOKUKSESSA
KARJALAN TASAVALTA BISNESFOKUKSESSA Venäjän-kaupan huippuseminaari Lahdessa 3.10.2013 Markinvest Oy, Karjalankatu 35A 15150 LAHTI 03 752 1810 www.markinvest.fi Tehdään oikeita asioita oikein. Asiakkaistamme
LisätiedotTervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:
Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen
LisätiedotSELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia
LisätiedotKerhotoiminnan työkalu Suomisport-alusta
Kerhotoiminnan työkalu Suomisport-alusta Mistä on kyse? Miten järjestelmä toimii? Miten voin ottaa työkalun käyttöön omassa kerhotoiminnassa? Syyskuu 2018 1 2 3 4 5 6 Mikä Suomisport? Tunnusten luonti
LisätiedotLAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.
LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat
Lisätiedot