IKÄIHMISTEN HYVINVOINNIN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "IKÄIHMISTEN HYVINVOINNIN"

Transkriptio

1 IKÄIHMISTEN HYVINVOINNIN PYSYVYYS JA KULUTUSTOTTUMUKSET KÄKÄTE-seminaari Sirpa Kärnä YTT, Lehtori (ent.) Savonia-amk, Iisalmen yksikkö

2 LUENNON NÄKÖKULMA JA AIHEALUEET (1) Suomalaisten ikääntyminen ja ikäkaudet (2) Ikäpolvien hyvinvointierot (3) Oman hyvinvoinnin turvaaminen tulevaisuudessa

3 SUOMALAISTEN ELINAIKA JATKUU Ihmisten elinaika Suomessa piteni viimeksi kuluneen 100 vuoden aikana lähes 30 vuotta Kun 1900-luvun alkupuolella vajaa 40 % saavutti 65 vuoden iän, nyt yli 80 % ylittää 65 vuoden iän ja joka vuosi yhä useampi saavuttaa 100 vuoden iän Se on yhteiskunnallisen hyvinvointikehityksen tulos! Pitkä elinikä on suuri saavutus, josta tulee olla iloinen!

4 IKÄÄNTYVIEN MÄÄRÄ KASVAA EDELLEEN Vuoden 2015 jälkeen vain 65 vuotta täyttänyt väestö Suomessa kasvaa, mihin on kaksi syytä 1) suuret ikäluokat, syntyneet, saavuttavat 65 vuoden iän 2) tosi vanhojen määrä kasvaa; on ennakoitu, että samaan aikaan kun 80-v. määrä 2- kertaistuu, 90-v. määrä saattaa 4-kertaistua Olemme siirtymässä ikääntyvien yhteiskuntaan ja aikaan, jota aikaisemmin historiassa ei ole vielä ollut!

5 IKÄKAUDET ELÄMÄNKAARELLA Lapsuus Nuoruus Aikuisuus?? Vanhuus 0 15-v v v v. 80-v. - Ikääntyvässä yhteiskunnassa 55 vuoden ikä aloittaa uuden ikäkauden, jolla ei ole edes nimeä! Onko se varhaisvanhuus, seniori-ikä vai kolmas ikä? Siitä ei ole yksimielisyyttä. Siitä on tulossa pitkä ikäkausi, jota varhainen eläkkeelle siirtyminen kasvattaa alkupäästä ja eläkkeelle jääneiden elinajan piteneminen taas loppupäästä

6 ELÄKELÄISET YHTENÄINEN VÄESTÖRYHMÄ KIPEITÄ JA KÖYHIÄ? Eivät suinkaan! Heidän joukossaan on sairaita ja terveitä, köyhiä ja rikkaita, pitkän työuran tehneitä ja kotona työskennelleitä. Heidän joukossaan on eri vuosikymmeninä syntyneitä ja erilaisissa yhteiskunnallisissa oloissa eläneitä, mikä osaltaan selittää eläkeikäisten suurta heterogeenisyyttä

7 IKÄPOLVIEN HYVINVOINNIN VERTAILUA Väitöstutkimuksessani vertasin kahta eläkeiän kynnysvaiheessa, vuoden, iässä olevaa ryhmää: (1) vuosina syntyneitä, jotka nyt ovat vuoden iässä (2) vuosina syntyneisiin, jotka nyt ovat vuotiaita. Keräsin Varkauden kaupungissa vuosina 1991 ja 2004 kyselyllä tietoa (1) toiminnallisista voimavaroista (koulutus, terveys, tulot, asunto, ystäväpiiri) (2) vapaa-ajan tekemisistä ja tulevaisuuden näkemyksistä

8 HYVINVOINNIN PERUSTEKIJÄT PYSYVÄT Työiässä hankittu aineellinen varallisuus on eläkeiässä pysyvä hyvinvoinnin perusta Miesten eliniän jatkuminen pidentää parisuhteita, ja parisuhteessa elävien hyvinvointi on todettu paremmaksi kuin yksinelävien Nuoruudessa ja työiässä omaksutut arvot ja katsomukset siirtyvät eläkevuosiin Monet haluavat eläkkeelle jäätyään palata tuttujen harrastusten pariin

9 UUDET IKÄPOLVET TUOVAT MUUTOSTA Hyvin tunnettua on se, että aikaisemmin syntyneet ikäpolvet ovat eläneet aineellisesti köyhemmässä yhteiskunnassa kuin myöhemmin syntyneet Myöhemmin syntyneet ikäpolvet ovat päässeet osallisiksi aineellisesta kehityksestä sekä omaksuneet aikansa arvot ja elämäntavat, jotka ovat sallineet yksilöllisiä valintoja ja uusien elämyksien etsimistä

10 NUOREMMAN IKÄPOLVEN HYVINVOINNIN PERUSTEKIJÄT EDELTÄJIÄÄN PAREMMAT korkeampi koulutus, korkeammat eläketulot, parempi terveys, monipuolisemmin varustetut kodit, tietotekniikan käyttö yleisempää laajempi ystäväpiiri Todennäköisesti seuraavalla ikäpolvella, , syntyneillä toiminnalliset voimavarat ovat vieläkin paremmat

11 VAPAAN TOIMINNAN JUURET ELÄMÄNHISTORIASSA? Vapaa-ajan toimintamuodot näyttävät rakentuvan vähitellen elämänkulun aikana Se näkyy ikäpolvierona: vanhempi ikäpolvi osallistui aktiivisesti moniin järjestötoimintoihin kuten aikaisemminkin, kun taas nuorempi ikäpolvi haki vapaa-aikaansa uusia toimintoja, kuten shoppailua, itsensä hemmottelupalveluja ja kylpylälomia

12 TULEVAISUUTEEN HALUTAAN VARAUTUA v. ikäpolvi Halutaan muuttaa palvelujen lähelle (%) muuttaa pienempään asuntoon (%) tehdä tilamuutoksia asunnossa (%) tehdä laitehankintoja (%) asua osan vuodesta kesäasunnolla (%) asua osan vuodesta ulkomailla (%) 8 25 Aikoo käyttää yksityisiä kotipalveluja (%) käyttää erilaisia kuntoutuspalveluja (%) lomailla terveyskylpylöissä (%) 18 35

13 TOIVEITA ELÄKEVUOSIIN Eläkevuosia ei nähdä yksinomaan lepäämään vetäytymisenä, vaan myös uusina elämän mahdollisuuksina Vapaa-aikana halutaan > nauttia elämästä > ylläpitää terveyttä > pitää yhteyttä muihin ihmisiin > saada uusia elämänkokemuksia > hyödyntää aikaisempaa elämänkokemusta > ylläpitää itseluottamusta > käyttää luovuutta

14 JOHTOPÄÄTÖKSIÄ KÄYNNISSÄ OLEVASTA MUUTOKSESTA Kasvava ikääntyvien joukko tulee omalla toiminnallaan tuottamaan uudenlaista eläkeläiselämää 1940-luvun alkupuolella syntyneet ovat uuden ikääntymisen käynnistäjiä, ja suuret ikäluokat tulevat sitä jatkamaan Aktiiviset ikääntyvät huolehtivat hyvinvoinnistaan ja tulevat käyttämään aikaisempaa enemmän rahaa itsehoitoon, harrastuksiin ja palveluihin

15 VANHUUSIÄN PALVELUTOIVEISSA näkemykset eivät ikäpolvien kesken juuri eroa, mutta silti uusi ikääntyminen haastaa palveluja Tulevaisuuden vanhukset odottavat sairaudet hoidetaan ja kuntoutus järjestyy riittävästi kotipalveluja, koska he haluavat asua kotona kokoontumispaikkoja, päivätoimintaa ja lähiryhmiä toimintaa ja ikäistensä tapaamista asunnosta riippumatta

16 KIITOS MIELENKIINNOSTANNE! Mikä asia jäi ajatuksiinne askarruttamaan? Mistä asiasta haluaisitte lisätietoa tai keskustella? Väitöstutkimus: Sirpa Kärnä, Hyvinvoinnin pysyvyyttä ja muutosta kolmannessa iässä. Ikääntyvien henkilöiden elämänkulun seuranta vuosina 1991 ja 2004 Varkauden kaupungissa. Saatavissa Itä-Suomen yliopisto, (sähköisesti tallennetut väitöskirjat yhteiskuntatieteissä)

Vanhuuteen varautuminen suomalaisen yhteiskunnan näkökulma

Vanhuuteen varautuminen suomalaisen yhteiskunnan näkökulma Vanhuuteen varautuminen suomalaisen yhteiskunnan näkökulma Marja Jylhä Yhteiskuntatieteiden tiedekunta ja Gerontologian tutkimuskeskus Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikkö Tampereen yliopisto

Lisätiedot

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi Senioribarometri 2006 Senioribarometrin tarkoitus Päätimme heti pilotoida myös Senioribarometrin, sillä vanhemman väestön tarpeet ja toiveet ovat meille tärkeitä sekä toiminnallisesti että taloudellisesti.

Lisätiedot

Täyttä elämää eläkkeellä

Täyttä elämää eläkkeellä Täyttä elämää eläkkeellä Saija Ohtonen-Jones 5.2.2016 TÄYTTÄ ELÄMÄÄ ELÄKKEELLÄ / copyright Suomen Punainen Risti 1 Punainen Risti kansainvälinen liike ja kotimainen järjestö auttaa katastrofien ja onnettomuuksien

Lisätiedot

Rovaniemen senioribarometri 2010 Tulokset graafisesti. Simo Pokki Vertikal Oy

Rovaniemen senioribarometri 2010 Tulokset graafisesti. Simo Pokki Vertikal Oy Rovaniemen senioribarometri 2010 Tulokset graafisesti Simo Pokki Vertikal Oy 60 Asuinpaikka ikäryhmittäin (kpl) 50 50 47 43 40 36 30 29 20 19 22 23 20 15 10 7 12 9 10 7 6 5 10 10 5 4 0 Kairantiimi RovaTiimi

Lisätiedot

Esityksen sisältö. Eläkeuudistuksen periaatteet Työuraeläke Osittainen varhennettu vanhuuseläke Lisätietoa osoitteesta

Esityksen sisältö. Eläkeuudistuksen periaatteet Työuraeläke Osittainen varhennettu vanhuuseläke Lisätietoa osoitteesta Esityksen sisältö Eläkeuudistuksen periaatteet Työuraeläke Osittainen varhennettu vanhuuseläke Lisätietoa osoitteesta etera.fi/elakeuudistus etera.fi/pages/elakelaskuri-2017.aspx etera.fi/omaelake Työeläke

Lisätiedot

Työnantajien ja työntekijöiden näkemyksiä joustavan eläkeiän toimivuudesta

Työnantajien ja työntekijöiden näkemyksiä joustavan eläkeiän toimivuudesta Työeläkepäivä 14.11.2012, Seminaari 2 Työnantajien ja työntekijöiden näkemyksiä joustavan eläkeiän toimivuudesta Eila Tuominen Vanhuuseläkkeelle siirtyminen yleistynyt v. 2000 2011 Vuonna 2000 kolmasosa

Lisätiedot

Vanhuus Suomessa miten se muuttuu ja miten sitä tutkitaan?

Vanhuus Suomessa miten se muuttuu ja miten sitä tutkitaan? Vanhuus Suomessa miten se muuttuu ja miten sitä tutkitaan? Marja Jylhä Terveystieteiden yksikkö ja Gerontologian tutkimuskeskus (GEREC) Tampereen yliopisto Luentosarja Tutkimuksen näkökulmia ikääntymiseen

Lisätiedot

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet?

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Kotona kokonainen elämä, Hyvinkää6.9.2013 Sirpa Andersson, erikoistutkija VTT, THL, ikäihmisten palvelut -yksikkö 1 Esittelen: vanhuspalvelulakia

Lisätiedot

Turvallisuus osana hyvinvointia

Turvallisuus osana hyvinvointia Turvallisuus osana hyvinvointia Päijät-Hämeen sosiaalipoliittinen foorumi 12.5.2009 Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@helsinki.fi Hyvinvointi ja turvallisuus Hyvinvointi ja turvallisuus Hyvinvointi =

Lisätiedot

Eläkkeet ja kansantalous. Keva-päivä 26.5.2011. Seppo Honkapohja Suomen Pankki*

Eläkkeet ja kansantalous. Keva-päivä 26.5.2011. Seppo Honkapohja Suomen Pankki* Eläkkeet ja kansantalous Keva-päivä 26.5.2011 Seppo Honkapohja Suomen Pankki* *Esitetyt näkemykset ovat omiani eivätkä välttämättä vastaa SP:n kantaa. 1 I. Eläkejärjestelmät: kansantaloudellisia peruskysymyksiä

Lisätiedot

Ajatuksia hyvästä elämästä palvelutalossa tänään ja tulevaisuudessa Tankar om ett gott liv i servicehus idag och i framtiden. Leif Jokinen, TJ/VD

Ajatuksia hyvästä elämästä palvelutalossa tänään ja tulevaisuudessa Tankar om ett gott liv i servicehus idag och i framtiden. Leif Jokinen, TJ/VD Ajatuksia hyvästä elämästä palvelutalossa tänään ja tulevaisuudessa Tankar om ett gott liv i servicehus idag och i framtiden Leif Jokinen, TJ/VD Ajatuksia asumisesta ikääntyessä Tankar om äldreboende Miten

Lisätiedot

VANHUUSELÄKKEELLE SIIRTYNEIDEN VOINTI JA VIRE -TUTKIMUKSEN TULOKSET. Seppo Kettunen #iareena18

VANHUUSELÄKKEELLE SIIRTYNEIDEN VOINTI JA VIRE -TUTKIMUKSEN TULOKSET. Seppo Kettunen #iareena18 VANHUUSELÄKKEELLE SIIRTYNEIDEN VOINTI JA VIRE -TUTKIMUKSEN TULOKSET Seppo Kettunen 2.2.2018 @sepket #iareena18 MIKSI TÄMÄ TUTKIMUS? Ikääntyvien hyvinvointi puhuttaa ja eläkkeelle jääminen aiheuttaa elämänmuutoksia,

Lisätiedot

AKTIIVINEN VANHENEMINEN. Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK)

AKTIIVINEN VANHENEMINEN. Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK) AKTIIVINEN VANHENEMINEN Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK) Luennon sisältö: Suomalaisten ikääntyminen Vanheneminen ja yhteiskunta Aktiivinen vanheneminen

Lisätiedot

HYVINVOINNIN RAHOITTAMINEN

HYVINVOINNIN RAHOITTAMINEN HYVINVOINNIN RAHOITTAMINEN Talous tutuksi -koulutus Syksy 2014 Piritta Poikonen Asiantuntija 1 HENKILÖRISKIT UHKAAVAT HYVINVOINTIA Tapaturma Työttömyys Työkyvyttömyys Sairastuminen Puolison tai huoltajan

Lisätiedot

Vanhuus ja hoidon etiikka. Kuusankoski Irma Pahlman STM, ETENE, jäsen Tutkimus- ja verkostojohtaja, Kuopion yliopisto

Vanhuus ja hoidon etiikka. Kuusankoski Irma Pahlman STM, ETENE, jäsen Tutkimus- ja verkostojohtaja, Kuopion yliopisto Vanhuus ja hoidon etiikka Kuusankoski 19.11.2008 Irma Pahlman STM, ETENE, jäsen Tutkimus- ja verkostojohtaja, Kuopion yliopisto Valtakunnallinen terveydenhuollon eettinen neuvottelukunta (ETENE) käsittelee

Lisätiedot

Eloisa mieli -gallup Suomalaisten mielipiteet ikäihmisten mielen hyvinvoinnista. Tutkimusraportti

Eloisa mieli -gallup Suomalaisten mielipiteet ikäihmisten mielen hyvinvoinnista. Tutkimusraportti Eloisa mieli -gallup Suomalaisten mielipiteet ikäihmisten mielen hyvinvoinnista Tutkimusraportti Tutkimuksen toteutus Tämän tutkimuksen tilaajina ovat Vanhustyön keskusliiton Eloisa ikä -ohjelmakoordinaatio

Lisätiedot

(TOIM.) JENNI VÄLINIEMI-LAURSON PEKKA BORG VESA KESKINEN YKSIN KAUPUNGISSA

(TOIM.) JENNI VÄLINIEMI-LAURSON PEKKA BORG VESA KESKINEN YKSIN KAUPUNGISSA (TOIM.) JENNI VÄLINIEMI-LAURSON PEKKA BORG VESA KESKINEN YKSIN KAUPUNGISSA Tämän esitteen teksteissä mainitut sivunumerot viittaavat Yksin kaupungissa -kirjaan, jonka voit ladata ilmaisena pdf-tiedostona

Lisätiedot

Väestöennusteet, seinäjokisten ikäihmisten odotuksia ja mielipiteitä hyvinvoinnin kehittymisestä ja elämän odotuksista

Väestöennusteet, seinäjokisten ikäihmisten odotuksia ja mielipiteitä hyvinvoinnin kehittymisestä ja elämän odotuksista Väestöennusteet, seinäjokisten ikäihmisten odotuksia ja mielipiteitä hyvinvoinnin kehittymisestä ja elämän odotuksista Projektipäällikkö Erna Hilli erna.hilli@etela-pohjanmaa.fi http://www.epliitto.fi

Lisätiedot

Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat. Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019

Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat. Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019 Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019 Työeläkkeen karttuminen Eläkettä karttuu 17/18 68/69/70 ikävuosien välillä Eläkettä karttuu 1,5 %/v työansioista

Lisätiedot

Humanpolis Rokua. Humanpolis Rokua. Humanpolis Rokua. Humanpolis Rokua. Palveluiden järjestämisen vaihtoehdot Oulu

Humanpolis Rokua. Humanpolis Rokua. Humanpolis Rokua. Humanpolis Rokua. Palveluiden järjestämisen vaihtoehdot Oulu Palveluiden järjestämisen vaihtoehdot Oulu 21.9.2006 Tuomas Alasalmi konsernijohtaja Lähde: KEVA Lähde: KEVA 1 2 Elinajanodote vuosina 1980 ja 2000 Naiset Miehet 2000 1980 2000 1980 Ruotsi 77,4 72,8 Ranska

Lisätiedot

TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA?

TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA? TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA? Senioriliikkeen kevätkokous 22.04.2013 Helsinki Aulikki Kananoja LAKI l l Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden

Lisätiedot

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 KESKEISET TULOKSET Henkilöt jäivät eläkkeelle ensisijaisesti, koska tunsivat tehneensä osuutensa työelämässä. Eläkkeelle jääneet

Lisätiedot

TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017

TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017 TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017 Eläkeikä nousee asteittain Työssä jatkamista palkitaan Eläkekarttumat yhtenäistyvät Työuraeläke tulee käyttöön Eläkkeen voi ottaa 1 osittaisena KEITÄ TYÖELÄKEUUDISTUS

Lisätiedot

RYHMÄ 5 Varaudu todelliseen vanhuuteen

RYHMÄ 5 Varaudu todelliseen vanhuuteen RYHMÄ 5 Varaudu todelliseen vanhuuteen 4.10.2019 pj. Ritva Kangassalo, Satakunnan vanhustuki ry., Satakunnan vanhusneuvosto Anttila Carita, Pomarkun vanhusneuvosto / seurakunta Harju Pertti, Porin vanhusneuvosto

Lisätiedot

Terveys 2011 -tutkimus ja sen päätulokset

Terveys 2011 -tutkimus ja sen päätulokset Terveys 2011 -tutkimuksen perustulosten julkistamistilaisuus 21.11.2012 Terveys 2011 -tutkimus ja sen päätulokset Seppo Koskinen Miksi tarvittiin Terveys 2011 -tutkimus? Yhteiskuntapolitiikan keskeisiin

Lisätiedot

HYVINVOINTI JA TALOUDEN REUNAEHDOT. 6.11.2013 Jaakko Kiander Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen

HYVINVOINTI JA TALOUDEN REUNAEHDOT. 6.11.2013 Jaakko Kiander Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen HYVINVOINTI JA TALOUDEN REUNAEHDOT 6.11.2013 Jaakko Kiander Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 1 MITÄ HYVINVOINTI ON? Perustarpeet: ravinto, asunto Terveys: toimintakyky, mahdollisuus hyvään hoitoon

Lisätiedot

SUKUPUOLEN MONINAISUUS PERHEESSÄ JA LASTEN TARPEET. Maarit Huuska

SUKUPUOLEN MONINAISUUS PERHEESSÄ JA LASTEN TARPEET. Maarit Huuska SUKUPUOLEN MONINAISUUS PERHEESSÄ JA LASTEN TARPEET Maarit Huuska 1. LAPSET 2. VANHEMMAT SUKUPUOLEN MONINAISUUS ON Osa ihmisyyttä. Osa luontoa. Tunnettu kaikissa kulttuureissa. Kuuluu Suomen historiaan.

Lisätiedot

Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus. Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu

Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus. Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu 18.10.2011 Omaishoito osana perheen elämää Elämä muuttuu? omaishoito voi tulla elämään erilaisissa elämänvaiheissa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysmenojen ennakoitu kehitys Suomessa

Sosiaali- ja terveysmenojen ennakoitu kehitys Suomessa Sosiaali- ja terveysmenojen ennakoitu kehitys Suomessa Suomen väestön ikärakenne on muuttumassa Tilastokeskuksen tuoreen väestöennusteen mukaan jopa aiemmin ennustettua nopeammin. Kun sosiaali- ja terveysmenojen

Lisätiedot

ÄijäVirtaa miesten oma juttu

ÄijäVirtaa miesten oma juttu ÄijäVirtaa miesten oma juttu Rayn rahoittama projekti 2016-2018 Tavoite: Ikääntyvien miesten hyvinvoinnin ja toimintakyvyn lisääminen. Toiminnan erityisenä kohteena ovat yksin asuvat miehet. Yksinäisyydestä

Lisätiedot

Ikääntymispolii-set näköalat. Eläkeläiset ry valtuusto 27.5.2014 Kalevi Kivistö

Ikääntymispolii-set näköalat. Eläkeläiset ry valtuusto 27.5.2014 Kalevi Kivistö Ikääntymispolii-set näköalat Eläkeläiset ry valtuusto 27.5.2014 Kalevi Kivistö Teemat Eläkeasiat Hoiva- asiat Tapahtumat - eurovaalit 5/2014 - eduskuntavaalit 4/2015 - edustajakokous ja kesäpäivät 2015

Lisätiedot

ASUKKAIDEN HYVINVOINTIOHJELMAN TOTEUTUMISEN SEURANTAMITTARIT

ASUKKAIDEN HYVINVOINTIOHJELMAN TOTEUTUMISEN SEURANTAMITTARIT 23.5.2011 ASUKKAIDEN HYVINVOINTIOHJELMAN TOTEUTUMISEN SEURANTAMITTARIT Lasten ja nuorten ohjelma Turusta parempi kasvukaupunki Turku tukee lasten ja nuorten kasvua ja vanhempien kasvatustehtävää ennalta

Lisätiedot

Lähes päivittäin 41,0 30,2 29,0 35,6 42,0 33,2 34,2 37,5 36,6 Muutaman kerran 31,0 28,4 22,4 28,6 34,0 36,6 35,3 35,1 32,1

Lähes päivittäin 41,0 30,2 29,0 35,6 42,0 33,2 34,2 37,5 36,6 Muutaman kerran 31,0 28,4 22,4 28,6 34,0 36,6 35,3 35,1 32,1 Taulukko 182. Kuinka monta sellaista läheistä ystävää tai omaista on, joiden kanssa on helppo olla ja joiden kanssa voi puhua erilaisista tärkeistä asioista sukupuolen ja iän mukaan (%)(kys2/17). Ei yhtään

Lisätiedot

Filippiinien väkiluku on kasvanut 30 vuodessa 59 miljoonasta 106 miljoonaan. Väestön vuotuinen kasvuprosentti on hidastunut 1,5 prosenttiin, mutta

Filippiinien väkiluku on kasvanut 30 vuodessa 59 miljoonasta 106 miljoonaan. Väestön vuotuinen kasvuprosentti on hidastunut 1,5 prosenttiin, mutta 1 Filippiinien väkiluku on kasvanut 30 vuodessa 59 miljoonasta 106 miljoonaan. Väestön vuotuinen kasvuprosentti on hidastunut 1,5 prosenttiin, mutta edelleen Suomen kokoisessa maassa väkiluku kasvaa 1,6

Lisätiedot

THL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

THL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumiseen varautuminen kunnissa THL 12.3.2018 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2016 lopussa STM ja

Lisätiedot

Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet

Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet Motiivi 2 Kehittyvä ihminen I Johdatus kehityspsykologiaan 1. Kehityspsykologian perusteet Mitä kehityspsykologia on? Kehitys

Lisätiedot

Vaikuttavia ratkaisuja vanhustyöhön

Vaikuttavia ratkaisuja vanhustyöhön Vaikuttavia ratkaisuja vanhustyöhön -seminaari 11.11.2010 Kauhava Pirjo Knif Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA Ikääntyvä yhteiskunta Suomi on nopeimmin vanheneva EU-maa Suomalaisten

Lisätiedot

Täyttä elämää eläkkeellä -valmennuksella hyvinvointia ikääntyville ja eläkeikää lähestyville työntekijöille

Täyttä elämää eläkkeellä -valmennuksella hyvinvointia ikääntyville ja eläkeikää lähestyville työntekijöille Täyttä elämää eläkkeellä -valmennuksella hyvinvointia ikääntyville ja eläkeikää lähestyville työntekijöille TÄYTTÄ ELÄMÄÄ ELÄKKEELLÄ / copyright Suomen Punainen Risti 1 Täyttä elämää eläkkeellä -hanke

Lisätiedot

Asuntomarkkinat 2010 Helsinki, Kalastajatorppa, 28.1.2010. Antti Karisto: Ikää asumisesta

Asuntomarkkinat 2010 Helsinki, Kalastajatorppa, 28.1.2010. Antti Karisto: Ikää asumisesta Asuntomarkkinat 2010 Helsinki, Kalastajatorppa, 28.1.2010 Antti Karisto: Ikää ääntyvä Suomi ajatuksia asumisesta Esityksen missio: etsiä vaihtoehtoja taakkatulkinnalle, jossa väestv estön n vanheneminen

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidon valmennus

Ikäihmisten perhehoidon valmennus Ikäihmisten perhehoidon valmennus Arvioi tällä lomakkella perhehoitajan valmiuksiin liittyviä vahvuuksiasi ja kehittämistarpeitasi perhetapaamista ja yhteistä arviointia varten. Kokoa vahvuuksia, tarpeita

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidon valmennus

Ikäihmisten perhehoidon valmennus Ikäihmisten perhehoidon valmennus Havaintoja valmennukseen osallistuvan vahvuuksista ja kehittämistarpeista perhetapaamista ja yhteistä arviointia varten. Osallistujan nimi: Tällaisia vahvuuksia ja kehittämistarpeita

Lisätiedot

Ikääntyvien köyhyys ja sen heijastumat hyvinvointiin

Ikääntyvien köyhyys ja sen heijastumat hyvinvointiin Ikääntyvien köyhyys ja sen heijastumat hyvinvointiin Lahden tiedepäivä 29.11.2011, Antti Karisto & Marjaana Seppänen 1.12.2011 1 Esityksessä tarkastellaan Miten köyhyys kohdentui ikääntyvän väestön keskuudessa

Lisätiedot

Tasa-arvoa terveyteen

Tasa-arvoa terveyteen Tasa-arvoa terveyteen Perusterveydenhoito tarvitsee lisää voimavaroja. Sosialidemokraattien tavoitteena on satsaaminen terveyteen ennen kuin sairaudet syntyvät. Terveydellisten haittojen ennaltaehkäisyn

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

Iäkkäiden ja hyvin vanhojen terveyden, hyvinvoinnin ja palvelujen kehitys

Iäkkäiden ja hyvin vanhojen terveyden, hyvinvoinnin ja palvelujen kehitys Research Group 2. Agency in health, well-being and care in old Iäkkäiden ja hyvin vanhojen terveyden, hyvinvoinnin ja palvelujen kehitys Marja Jylhä Yhteiskuntatieteiden tiedekunta ja Gerontologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

TIESITKÖ, ETTÄ TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017?

TIESITKÖ, ETTÄ TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017? TIESITKÖ, ETTÄ TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017? 1 TYÖELÄKEVAKUUTTAMISEN PERUSIDEA EI MUUTU Edelleenkin työeläkettä karttuu tehdystä työstä. Jokainen ansaittu euro kasvattaa tulevan eläkkeesi määrää.

Lisätiedot

Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat. Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019

Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat. Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019 Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019 Eläkkeensaajan eläketurva (lisämateriaalia) 2 Työeläkkeen karttuminen Eläkettä karttuu 17/18 68/69/70 ikävuosien

Lisätiedot

Ikääntyminen on mahdollisuus. Ministeri Helena Pesola

Ikääntyminen on mahdollisuus. Ministeri Helena Pesola Ikääntyminen on mahdollisuus Ministeri Helena Pesola Väestö iän ja sukupuolen mukaan 2000, 2020 ja 2050 2 Kela/Aktuaariryhmä 14.6.2013 Yli 80-vuotiaat ja yli 100-vuotiaat 3 Kela/Aktuaariryhmä14.6.2013

Lisätiedot

Millaisia maksuvaikeudet ovat eri-ikäisillä suomalaisilla?

Millaisia maksuvaikeudet ovat eri-ikäisillä suomalaisilla? PERINTÄASIAKKAAT IKÄRYHMITTÄIN Millaisia maksuvaikeudet ovat eri-ikäisillä suomalaisilla? 1. TILASTOSELVITYS Tilastotarkastelun tarkoituksena on selvittää, miten perintään päätyneet laskut jakautuvat eri-ikäisille

Lisätiedot

TERVETULOA! Teema-aamu: Raha & Sijoittaminen. #sanomalifestyle

TERVETULOA! Teema-aamu: Raha & Sijoittaminen. #sanomalifestyle TERVETULOA! Teema-aamu: Raha & Sijoittaminen #sanomalifestyle RAHA & SIJOITTAMINEN Agenda 8.30 Aamukahvi 9.00 Joka ikisessä kodissa pitäisi puhua rahasta Heidi Hagelin erikoistoimittaja, Economics Editor

Lisätiedot

Elämänkulku ja ikäpolvien dialogi. Marja Saarenheimo FT, tutkija, Vanhustyön keskusliitto

Elämänkulku ja ikäpolvien dialogi. Marja Saarenheimo FT, tutkija, Vanhustyön keskusliitto Elämänkulku ja ikäpolvien dialogi FT, tutkija, Vanhustyön keskusliitto Työeläkepäivä Elämänkulun uusjako 2 o Eliniän pitenemisen myötä elämänkulku on etenkin länsimaisissa kulttuureissa venynyt ja vaiheistunut

Lisätiedot

Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä vuonna 2018

Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä vuonna 2018 Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä vuonna 2018 Aiheet Työeläkkeelle siirtyneiden määrä Eläkkeellesiirtymisiän kehitys Työllisyys Työllisen ajan odote 2 Eläkkeelle siirtymisen myöhentämistavoitetta

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Aktiivinen ikääntyminen ja sukupolvien välinen solidaarisuus EU:n 2012 teemavuosi Tavoitteet: Edistää kaikkien ihmisten elinvoimaa ja arvokkuutta Lisätä ymmärrystä aktiivisen ikääntymisen

Lisätiedot

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen Birgitta Bakker 19.11.2018 KANTO-hanke 2018-2021 Omakotisäätiö hallinnoi Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen STEAN:n

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ ELÄKKEELLÄ eläkevalmennus osaksi ikäjohtamista ja työhyvinvointitoimintaa

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ ELÄKKEELLÄ eläkevalmennus osaksi ikäjohtamista ja työhyvinvointitoimintaa eläkevalmennus osaksi ikäjohtamista ja työhyvinvointitoimintaa Proto versio 0.1 Suomen Punainen Risti Kuvat: Jarkko Mikkonen, Tatu Blomqvist 9.8.2017 Punainen Risti kansainvälinen liike ja kotimainen järjestö

Lisätiedot

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015 15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.215 1 VAI 2 VUOTTA? 2 KYSELY 8-VUOTIAILLE VASTAUKSIA 5 Teetimme 5 puhelinhaastattelua vuonna 1935 syntyneille suomalaisille eläkeläisille

Lisätiedot

Eloisa mieli -tutkimus/ Kommenttipuheenvuoro 25.9.2014. Marja Saarenheimo, FT, tutkija Vanhustyön keskusliitto/eloisa ikä

Eloisa mieli -tutkimus/ Kommenttipuheenvuoro 25.9.2014. Marja Saarenheimo, FT, tutkija Vanhustyön keskusliitto/eloisa ikä Eloisa mieli -tutkimus/ Kommenttipuheenvuoro 25.9.2014 Marja Saarenheimo, FT, tutkija Vanhustyön keskusliitto/eloisa ikä 1 Asenteet Ilmentävät tunne- ja arvopohjaista suhtautumista johonkin sosiaaliseen

Lisätiedot

Vaatteet ja vanheneminen

Vaatteet ja vanheneminen Vaatteet ja vanheneminen Katse muotiteollisuuden tulevaisuuteen Sonja Iltanen-Tähkävuori Vaatesuunnittelija, Taiteen tohtori Aalto yliopisto, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu sonja.iltanen@aalto.fi

Lisätiedot

Keskeiset asiat eläkeuudistuksessa, erityisesti osittainen varhennettu vanhuuseläke ja työuraeläke. Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus Kevät 2018

Keskeiset asiat eläkeuudistuksessa, erityisesti osittainen varhennettu vanhuuseläke ja työuraeläke. Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus Kevät 2018 Keskeiset asiat eläkeuudistuksessa, erityisesti osittainen varhennettu vanhuuseläke ja työuraeläke Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus Kevät Uudistuksen tavoitteet Riittävät eläkkeet Kestävä rahoitus

Lisätiedot

Huomisen kynnyksellä. Kommen&eja ja huomioita EETU ry:n tee&ämään kyselytutkimukseen

Huomisen kynnyksellä. Kommen&eja ja huomioita EETU ry:n tee&ämään kyselytutkimukseen Huomisen kynnyksellä Kommen&eja ja huomioita EETU ry:n tee&ämään kyselytutkimukseen Kyselyssä selvite+in 55 79- vuo4aiden käsitykset ikäihmisten ongelmista ja suhtautumisesta eläkeläisjärjestöihin sekä

Lisätiedot

Aktiivinen ikääntyminen ja sukupolvien välinen solidaarisuus EU:n 2012 teemavuosi. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Aktiivinen ikääntyminen ja sukupolvien välinen solidaarisuus EU:n 2012 teemavuosi. Työterveyslaitos www.ttl.fi Aktiivinen ikääntyminen ja sukupolvien välinen solidaarisuus EU:n 2012 teemavuosi Tavoitteet: Edistää kaikkien ihmisten elinvoimaa ja arvokkuutta Lisätä ymmärrystä aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien

Lisätiedot

IÄKKÄÄN VÄESTÖN TOIMINTAKYKY

IÄKKÄÄN VÄESTÖN TOIMINTAKYKY KANSANTERVEYSPÄIVÄT 14.1.2011 HELSINKI IÄKKÄÄN VÄESTÖN TOIMINTAKYKY Muutokset ja kehitysnäkymät Päivi Sainio, Seppo Koskinen ja Tuija Martelin Elinajanodotteen kehitys 1885 2009: 0-, 65- ja 80-vuotiaat

Lisätiedot

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua

Lisätiedot

ASUMINEN JA YHTEISÖLLISYYS TUTKIMUKSEN TULOKSET. Niina Rajakoski

ASUMINEN JA YHTEISÖLLISYYS TUTKIMUKSEN TULOKSET. Niina Rajakoski ASUMINEN JA YHTEISÖLLISYYS TUTKIMUKSEN TULOKSET Niina Rajakoski 2.2.2017 MIKSI TÄMÄ TUTKIMUS? iareenan teemana tällä kertaa ikääntyvien Yhteisöllisyys utopiaa vai huomisen arkea? Millaisia toiveita ikääntyneillä

Lisätiedot

Mielekästä ikääntymistä

Mielekästä ikääntymistä Mielekästä ikääntymistä Koko kylä huolehtii vastuu ikääntyvistä kuuluu kaikille Psykologi Mervi Fadjukov Alueelliset mielenterveys-ja päihdepalvelut PHHYKY 20.3.2019 Vanhuus yksi elämänvaihe Yksilöllinen

Lisätiedot

MITÄ VOIMME OPPIA KANSALAISKYSELYSTÄ?

MITÄ VOIMME OPPIA KANSALAISKYSELYSTÄ? TURUN YLIOPISTO MITÄ VOIMME OPPIA KANSALAISKYSELYSTÄ? Sirkka-Liisa Kivelä professori, ylilääkäri KYSELYTUTKIMUS Suoritettiin heinäkuussa 2008 puhelinkyselyinä Osallistujat: 35 55 vuotiaat (N=501) 65 70

Lisätiedot

Ihmisen kehityksen näkökulma hyvinvointivaltion tulevaisuuteen

Ihmisen kehityksen näkökulma hyvinvointivaltion tulevaisuuteen Top Ten Futures VII seminaari Hyvinvointivaltion tulevaisuuden haasteet ja mahdollisuudet 27.10.2006 Ihmisen kehityksen näkökulma hyvinvointivaltion tulevaisuuteen Psykologian laitos, Jyväskylän yliopisto

Lisätiedot

Ikäihmisen arjen voimavarat jatkuvuus ja aktiivisuus - näkökulmat. Tarja Tapio, lehtori YTT, Saimaan ammattikorkeakoulu

Ikäihmisen arjen voimavarat jatkuvuus ja aktiivisuus - näkökulmat. Tarja Tapio, lehtori YTT, Saimaan ammattikorkeakoulu Ikäihmisen arjen voimavarat jatkuvuus ja aktiivisuus - näkökulmat Tarja Tapio, lehtori YTT, Saimaan ammattikorkeakoulu Kolme ajankohtaista näkökulmaa ikääntymiseen Kun suunnittelemme palveluja, sekä teknologiaa,

Lisätiedot

Siirtymät sujuviksi työssä

Siirtymät sujuviksi työssä Siirtymät sujuviksi työssä Anestesia-kurssi "Sopiva työ elämän mittainen" 19.3.2009 klo 10:10-10:50 koulutuspäällikkö Tiina Saarelma-Thiel Hotel Crown Plaza Elämänkulku vai elämänkaari 20 Ikä 60 Elämänkulku

Lisätiedot

Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.

Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim. Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 1995 2015 Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.) Eläkeläisten toimeentulo on parantunut useimmilla keskeisillä toimeentulomittareilla

Lisätiedot

Mitä eläkeuudistuksesta seuraa? Työeläkepäivä 13.11.2014 Jukka Rantala

Mitä eläkeuudistuksesta seuraa? Työeläkepäivä 13.11.2014 Jukka Rantala Mitä eläkeuudistuksesta seuraa? Työeläkepäivä 13.11.2014 Jukka Rantala Eläkeratkaisu: 65-vuotiaana eläkkeelle pääsevä mies ei halua isänsä kohtaloa, joka kuoli puoli vuotta ennen odotettua eläkeratkaisua.

Lisätiedot

Yhteisölliset asumisen ratkaisut

Yhteisölliset asumisen ratkaisut Yhteisölliset asumisen ratkaisut vahvistusta alueen ikäystävällisyyteen Kylä kaupungissa -seminaari 3.4.2017 Päivi Moisio WHO: Ikäystävällinen kaupunki Asuinympäristö, julkiset rakennukset Ikäystävällinen

Lisätiedot

Kotityöpalvelut tekijälle mahdollisuuksia

Kotityöpalvelut tekijälle mahdollisuuksia Kotityöpalvelut tekijälle mahdollisuuksia PASSARI hanke Seminaari 17.5.2011 kuluttajatutkija, MMM Taija Härkki 1 8.6.2011 Tämän rupeaman tavoite Kotityöpalveluala mikä ja minne menossa Aineksia työllistymismalliin,

Lisätiedot

Ihmisen elämänkaari. Syntymä

Ihmisen elämänkaari. Syntymä Ihmisen elämänkaari Jokainen meistä on saanut alkunsa, kun miehen siittiö on hedelmöittänyt naisen munasolun. Siitä on saanut alkunsa uusi elämä, uusi elämän tarina. Vaikka jokaisella on oma tarinansa,

Lisätiedot

Kysely syöpäpotilaiden hoidosta Tulokset FIN-P-CARF /18

Kysely syöpäpotilaiden hoidosta Tulokset FIN-P-CARF /18 Kysely syöpäpotilaiden hoidosta Tulokset FIN-P-CARF-0918-0844-9/18 OTOS Näissä tuloksissa on mukana tulokset, jotka on kerätty ajalla 4.5 18..18. Tässä esityksessä tuloksia tarkastellaan seuraavien kohderyhmien

Lisätiedot

IKÄÄNTYVÄ VANHEMMUUS SYNTYVYYDEN LASKUN TAUSTALLA SYITÄ JA SEURAUKSIA

IKÄÄNTYVÄ VANHEMMUUS SYNTYVYYDEN LASKUN TAUSTALLA SYITÄ JA SEURAUKSIA IKÄÄNTYVÄ VANHEMMUUS SYNTYVYYDEN LASKUN TAUSTALLA SYITÄ JA SEURAUKSIA Tutkimuspäällikkö Reija Klemetti, THL 30.10.2018 Ikääntyvä vanhemmuus / Reija Klemetti 1 KAIKKIEN SYNNYTTÄJIEN JA ENSISYNNYTTÄJIEN

Lisätiedot

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA SenioriKaste Lapin toiminnallinen osakokonaisuus JOHTAJAT 9.4.2015 PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA Vanhuspalvelulaki Kunnalla on velvollisuus lli järjestää j hyvinvointia, i terveyttä, toimintakykyä ja

Lisätiedot

Asumispreferenssit ja yhdyskuntarakenne

Asumispreferenssit ja yhdyskuntarakenne Asumispreferenssit ja yhdyskuntarakenne Anna Strandell, Suomen ympäristökeskus SYKE Rakennettu ympäristö ja alueidenkäyttö UZ-seminaari 13.6.2014 Asumispreferenssit & kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenne

Lisätiedot

01/2017 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ. Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.

01/2017 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ. Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim. 01/2017 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.) Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 1995 2015 Tutkimus sisältää

Lisätiedot

Oman ikääntymisen suunnittelu ja voimavarat käyttöön

Oman ikääntymisen suunnittelu ja voimavarat käyttöön Oman ikääntymisen suunnittelu ja voimavarat käyttöön Äijävirtaa ja neuvokkaita naisia seminaari 26.4.2017 Aila Pikkarainen Esityksen teemat Seniori- ja vanhuusiän kehitysvaiheet? Loppuuko elämä Eriksonin

Lisätiedot

Lapsiperheen arjen voimavarat

Lapsiperheen arjen voimavarat Lapsiperheen arjen voimavarat Hyvät vanhemmat! Lapsiperheen elämään sisältyy monenlaisia ilonaiheita, mutta välillä arki voi olla melko rankkaa. Vanhemmat voivat hyötyä siitä, että he joskus kiireenkin

Lisätiedot

Mitä ikäpolvitoiminta voi antaa liikuntaväelle? Eri-ikäisten käsityksiä ikäpolvien vuorovaikutuksesta. Arto Tiihonen, FT, liikuntasosiologi

Mitä ikäpolvitoiminta voi antaa liikuntaväelle? Eri-ikäisten käsityksiä ikäpolvien vuorovaikutuksesta. Arto Tiihonen, FT, liikuntasosiologi Mitä ikäpolvitoiminta voi antaa liikuntaväelle? Eri-ikäisten käsityksiä ikäpolvien vuorovaikutuksesta. Arto Tiihonen, FT, liikuntasosiologi Käsiteharjoituksia 1 Elämänkulku voidaan jakaa elämän eri vaiheisiin

Lisätiedot

Lepola III asuntokortteli OMASSA KODISSA. Yhteisöllisyyttä ja lämpöä keskellä kulttuurimiljöötä. Oman kodin löydät meiltä.

Lepola III asuntokortteli OMASSA KODISSA. Yhteisöllisyyttä ja lämpöä keskellä kulttuurimiljöötä. Oman kodin löydät meiltä. Lepola III asuntokortteli OMASSA KODISSA Yhteisöllisyyttä ja lämpöä keskellä kulttuurimiljöötä Oman kodin löydät meiltä. www.masterkodit.fi LEPOLA III Kristillinen asuinyhteisö Järvenpään Lepolassa Järvenpäähän

Lisätiedot

KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA ELÄVÄNÄ ELÄKKEELLE -KAMPANJAAN LIITTYEN

KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA ELÄVÄNÄ ELÄKKEELLE -KAMPANJAAN LIITTYEN KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA ELÄVÄNÄ ELÄKKEELLE -KAMPANJAAN LIITTYEN MISSÄ IÄSSÄ SUOMESSA JÄÄDÄÄN ELÄKKEELLE? Ne, joilla on töitä ja jotka jaksavat, jäävät suoraan vanhuuseläkkeelle keskimäärin vähän yli 64-

Lisätiedot

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä - Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Sosiaaliset tilanteet Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Nimesi:

Lisätiedot

Näkökulma: Tuleeko suomalaisista eläkeläisistä köyhiä tulevaisuuden Euroopassa?

Näkökulma: Tuleeko suomalaisista eläkeläisistä köyhiä tulevaisuuden Euroopassa? Näkökulma: Tuleeko suomalaisista eläkeläisistä köyhiä tulevaisuuden Euroopassa? Telan asiantuntijaseminaari 12.2.2016 Jussi Ahokas, pääekonomisti, SOSTE 1 (13) Esityksen sisällys 1. Suomalainen eläkeläisköyhyys

Lisätiedot

Sairas- ja veljeskodit osana tulevaisuuden ratkaisuja

Sairas- ja veljeskodit osana tulevaisuuden ratkaisuja Sairas- ja veljeskodit osana tulevaisuuden ratkaisuja Seinäjoki, 12.11.2012 Sosiaali- ja terveysministeri Väestön nopea ikääntyminen lisää palveluiden tarvetta Yli 75 -vuotiaiden osuus koko väestöstä kasvaa

Lisätiedot

Turku 20.11.2013/Anu Nurmi

Turku 20.11.2013/Anu Nurmi Turku 20.11.2013/Anu Nurmi Toiminnan taustaa Kehitetty Lohjan erityisnuorisotyössä 2007-2011. Koulutettu suuri määrä nuorten parissa toimivia ammattilaisia ympäri Suomen. Linkki-toiminta järjestänyt Turussa

Lisätiedot

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste 26.1.2011 Suomussalmi Ämmänsaaren seurakuntatalo Illan ohjelma Ilmoittautumiset ja iltakahvit Illan teemojen ja keskustelumenetelmän esittely

Lisätiedot

Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet. Työsuhdejuridiikka kurssi Marina Sirola

Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet. Työsuhdejuridiikka kurssi Marina Sirola Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet Työsuhdejuridiikka kurssi Marina Sirola Sisältö Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet Työeläkevakuuttaminen Miksi eläkeuudistus 2017 tehtiin? Työeläkkeen laskemisen

Lisätiedot

ERIARVOISUUS VANHUUDESSA JA TERVEYDESSÄ

ERIARVOISUUS VANHUUDESSA JA TERVEYDESSÄ ERIARVOISUUS VANHUUDESSA JA TERVEYDESSÄ Eero Lahelma, professori Helsingin yliopisto Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto eero.lahelma@helsinki.fi Kohti parempaa vanhuutta, Konsensuskokous Hanasaari

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Evijärvi, Kauhava, Lappajärvi Ikääntyminen voimavarana seminaari SYO, Kauhava 3.5.2011 Ikäpoliittinen ohjelma v. 2011-2015 Visio:

Lisätiedot

Yhteisen arvioinnin loppuraportti. Ikäihmisten perhehoidon valmennus

Yhteisen arvioinnin loppuraportti. Ikäihmisten perhehoidon valmennus Yhteisen arvioinnin loppuraportti Ikäihmisten perhehoidon valmennus Ikäihmisten perhehoidon valmennuksen seitsemän tapaamista 1. Tietoa perhehoidosta Mitä ikäihmisten perhehoidon valmennus on? Ikäihmisten

Lisätiedot

Lapinjärvi Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Lapinjärvi Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Kommenttipuheenvuoro Lapinjärvitalo Lapinjärvi 31.8.2017 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017 Tavoitteet: parantaa ikääntyneiden

Lisätiedot

Suomalaisten tutkinto-opiskelu ulkomaisissa korkeakouluissa

Suomalaisten tutkinto-opiskelu ulkomaisissa korkeakouluissa Suomalaisten tutkinto-opiskelu ulkomaisissa korkeakouluissa 26.9.2018 Irma Garam Opetushallitus Kansainvälistymisen neuvontapalvelut Perustietoja suomalaisten tutkinto-opiskelusta ulkomailla Opiskelijamäärä

Lisätiedot

Ikääntyminen ja henkiset voimavarat

Ikääntyminen ja henkiset voimavarat Ikääntyminen ja henkiset voimavarat Agronomiliiton tilaisuus 5.11.2013 Vuoden psykologi Toimialapäällikkö, PsT Sirkkaliisa Heimonen Ikäinstituutti Ikäinstituutti - hyvän vanhenemisen asiantuntija Tehtävänä

Lisätiedot

Ikäinnovaatio hanke

Ikäinnovaatio hanke Ikäinnovaatio 2012-2014 hanke http://www.uef.fi/ikainnovaatio 22.5.2013 Paronen, Elsa Ropponen, Katja Ahonen, Tommi Hämäläinen, Susanne Tutkimustulokset -esityksen eteneminen 1)Tutkimus asetelma 2) Kyselyyn

Lisätiedot

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuoren hyvä arki rakentuu monesta tekijästä, kuten hyvistä ihmissuhteista, voimavaroja tukevista harrastuksista, yhteenkuuluvuuden

Lisätiedot

Valinnanvapaus. Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! perusturvajohtaja Eeva Halme

Valinnanvapaus. Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! perusturvajohtaja Eeva Halme Valinnanvapaus Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! 12.1.2017 perusturvajohtaja Eeva Halme Asiakas voi valita nykyistä yksilöllisemmin Suoran valinnan palveluissa

Lisätiedot