PÖYTÄKIRJA ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN OHJAUS- JA SEURANTARYHMÄ Kokous 1/2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PÖYTÄKIRJA ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN OHJAUS- JA SEURANTARYHMÄ Kokous 1/2017"

Transkriptio

1 1 ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN OHJAUS- JA SEURANTARYHMÄ Kokous 1/2017 Aika: klo Paikka: Lappeenrannan kaupungintalon valtuustosali Läsnä/jäsenet: Osallistujat erillisen liitteen mukaan Käsiteltävät asiat: 1. Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden toteaminen Puheenjohtaja avaa kokouksen ja toteaa läsnäolijat. Päätös: Puheenjohtaja avasi kokouksen. Läsnäolijat todetaan erillisen listan mukaisesti. 2. Asialistan hyväksyminen Ohjaus- ja seurantaryhmä päättää kokouksessa käsiteltävistä asioista. Päätös: Esityslista hyväksyttiin esityksen mukaisesti. 3. Edellisen kokouksen muistio Ohjaus- ja seurantaryhmä hyväksyy kutsun liitteenä 1 lähetetyn edellisen kokouksen muistion kokouksen kulun mukaiseksi. Sovitaan lisäksi kokousmuistioiden julkaisemisesta jo puheenjohtajan ja sihteerin tarkastuksen jälkeen. Päätös: Muistio hyväksyttiin. Lisäksi päätettiin esityksen mukaisesti, että muistio voidaan julkaista puheenjohtajan ja sihteerin tarkastettua sen.

2 2 4. Laki asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa (valinnanvapauslaki) lausunnolle mennessä Sosiaali- ja terveysministeriö ja valtiovarainministeriö ovat lähettäneet sote-uudistukseen liittyvän valinnanvapauslain luonnoksen lausunnolle 31. tammikuuta. Lausuntoaikaa on saakka. Lakiluonnosta täydennetään ja tarkennetaan kevään aikana. Tarkennukset liittyvät muun muassa maakunnan velvoitteisiin ohjata ja seurata asiakas- ja maksusetelijärjestelmää. Säännöksien tarkentamisella pyritään siihen, että maakunnalla on riittävät keinot turvata sosiaali- ja terveyspalvelut ja että ihmisten yhdenvertaisuus toteutuu palveluissa. Lisäksi halutaan varmistaa asiakkaan oikeusturva ja selkeyttää palvelutuottajien asemaa. Valinnanvapauslain lausuntokierroksen yhteydessä voi ottaa kantaa myös tuettua päätöksentekoa koskeviin pykäliin. Tuettu päätöksenteko on tarkoitus lisätä sosiaalihuollon asiakaslakiin ja potilaslakiin. Tuetussa päätöksenteossa tukihenkilö selvittää asiakkaalle vaihtoehdot siten, että asiakas ymmärtää ja voi tehdä ratkaisut omaehtoisesti. Sote-uudistuksen osana on valmisteltu myös uusi laki sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta. Tulevaisuudessa kaikkien sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajien on rekisteröidyttävä, jotta voidaan varmistaa palvelujen laatu ja turvallisuus. Tähän jo lausunnolla olleeseen lakiesitykseen aiotaan lisätä luku palveluntuottajien akkreditoinnista. Tätä lukua koskeva lausuntopyyntö annetaan erikseen helmikuussa Lainsäädäntö asiakkaan valinnanvapaudesta valmistellaan osana sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusta. Tavoitteena on, että valinnanvapaus lisäisi asiakkaan vaikutusmahdollisuuksia, nopeuttaisi palveluun pääsyä, vahvistaisi peruspalveluja ja parantaisi palvelujen laatua ja kustannusvaikuttavuutta. Lakia sovellettaisiin maakunnan järjestämisvastuulle kuuluvaan julkisesti rahoitettuun sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Valinnanvapauslain on tarkoitus tulla voimaan Lausuntopyyntöön vastataan sähköisellä kyselyllä verkkopalvelussa. Lakiluonnos, verkkokysely ja muut liiteaineistot löytyvät osoitteesta alueuudistus.fi/lausuntopyynnot Esityslistan liitteenä 2 on tiivistelmä valinnanvapauslaista sekä kysely kokonaisuudessaan. Eksoten toimitusjohtaja Pentti Itkonen alustaa kokouksen alussa valinnanvapaudesta ja sen vaikutuksista Etelä-Karjalassa. Merkitään tiedoksi katsaus ja toimitetut materiaalit. Maakunnan lausuntoa valmistellaan yhdessä sen keskeiset yhteisesti linjattavat asiat huomioiden. Päätös: Pentti Itkonen esitteli johtopäätöksiä ja riskitekijöitä uudistuksessa, josta on vielä paljon yksityiskohtia avoimena. Yhtiöittämisen toteuttaminen, tuotteistus ja liiketoiminnan suunnittelu ovat vaativia prosesseja, jotka tulee olla pohdittuna jo suoran valinnanvapauden toteuttamishetkellä, jotta muutoksessa voi onnistua.

3 3 ICT-järjestelmät ovat kriittisiä uudistuksen hallintaan liittyen, koska tietojärjestelmäpalvelut ovat edellytyksiä valinnanvapausmallin toiminnalle. Muutoksen johtaminen on välillistä kunnes nimetty johto ottaa vastuun ja johtaa henkilöstöä uuteen rakenteeseen. Epävarmaa uudistuksessa on vielä mm. säästöjen, aikataulun, maakuntien ohjaus- ja valvontaroolin sekä palvelukeskusyhtiöiden toteuttamisessa. Aija Tuimala esitteli lakiluonnoksen päivitetyn sisällön ja periaatteet, joista keskustelua herättivät mm. seuraavat sisällöt: - yhtiöittämisen toteutus - yksityisten toimijoiden kiinnostus sote- keskusten palveluihin - käyttäjien valmius valintojen tekemiseen (ict- järjestelmät ja kyky valita) - palveluihin kulkeminen ja KELA-korvaukset - listautumattomien asiakkaiden jakaminen sote- keskuksiin - maakunnan palvelujen tarjonta ja saatavuus (kaupunkikeskusta sekä reuna-alueet) - ICT- kustannusten mahdollinen jakaminen myös yrityksille ja kustannusten taso (SOTE- keskukset, setelitoimittajat ym.) - yksityisen ja julkisen yhteistyö jatkossa, EKSOTEn palvelujen integraation jakautuminen uuteen hallintomalliin - toiminnan sopeuttaminen asukkaiden käyttäytymisen ja valintojen mukaisesti Merkittiin tiedoksi tämä katsaus ja listan liitteenä toimitetut materiaalit ja valmistellaan lausuntoja esityksen mukaisesti. 5. Maakuntauudistuksen etenemisen tilannekatsaus Maakuntauudistuksesta järjestetyn lausuntokierroksen tulokset on saatu marras- joulukuussa ja sen pohjalta muokatut lakiluonnokset on julkistettu alueuudistus.fi- sivustolla. Lakiluonnos on kehittynyt Etelä-Karjalalle edullisempaan suuntaan. Yksityiskohtaisia kysymyksiä ja tarkennuksiakin liittyy vielä mm. palvelukeskusten perustamiseen ja toimintaan, konsernirakenteen rakentamiseen sekä järjestäjän ja tuottajan roolijakoon. Kasvupalvelujen lainsäädäntö on vielä viimeistelyssä, mutta myös sitä odotetaan lausunnolle kevään aikana. Etelä-Karjalan työryhmät ovat aloittaneet työskentelynsä täysipainoisesti siten, että loppuraportin koosteet (ppt) valmistuvat ja koko raportti mennessä. Liitteessä 3 on koostetta valmistelussa esille nousseista asioista ja aikatauluista. Merkitään muutosjohtajan katsaus tiedoksi ja käydään keskustelu merkittävistä huomioitavista asioista Etelä-Karjalan valmistelussa kevään 2017 aikana.

4 4 Päätös: Merkittiin katsaukset tiedoksi ja keskusteltiin aiheesta. Maakunta- ja sote- järjestämisen lakien odotetaan valmistuvan perusteluteksteineen eduskunnan käsittelyyn helmikuun aikana. Juha Kouvo TE-toimistosta kertoi kasvupalveluista. Maakunnan liitto, ELY-keskukset ja TE-toimistot lakkautetaan ja niistä muodostuu yksi kasvupalvelukokonaisuus. Valinnanvapaus on tulossa myös näihin palveluihin samaan tapaan kuin sote- palveluissa. Jatkossa keskeistä on, että miten kunnat ja maakunta sopivat yhteisistä palveluista. Maakuntajohtaja Matti Viialainen korosti, että rahoitus näihin palveluihin on saatava säilymään ja tämä tarvitsee edunvalvontaa, koska kriteerien epäsuotuisuus Etelä-Karjalan maakunnalle on huolestuttavaa. Kaakkois-Suomen ELY:n ylijohtaja Leena Gunnar kommentoi, että rahoitus näyttäisi painottavan hyviä olosuhteita eikä hyvää kehitystä, mikä on huolestuttavaa. Ympäristöpalveluissa luonnonsuojeluvastuun edistäminen tuli maakuntiin. ELY:n jakautuminen kahteen maakuntaan sekä valtiolle teettää ongelmia henkilöstöresurssien näkökulmasta. Johtaja Jyrki Karhula totesi liikenteestä, että valtakunnallisen Live Oy:n valmistelu lopetettiin ja perustettiin parlamentaarinen ryhmä väylänpidon rahoituksen valmisteluun. Maakuntien näkökulmasta valmistelu jatkuu siten, että tienpito kuuluu maakuntien tehtäviin vaikka tieverkon omistajuus onkin vielä päättämättä. Osa ELY:jen tehtävistä on keskitetty useiden maakuntien kesken, joten näistä täytyy vielä sopia tulevassa maakuntamallissa. Lappeenrannan ympäristötoimen ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen kertoi ympäristönsuojelusta, että kuntien ympäristönsuojelunviranomainen voidaan sopia hoidettavaksi maakuntaan, mikäli kunnat yksimielisesti näin sopivat asiasta. Luumäki hoitaa ympäristönsuojelun itse, muuten ympäristöpalvelut on koottu seudullisiin kokonaisuuksiin Imatran ja Lappeenrannan vastuukuntamallilla. Tehokkuutta ja asiantuntijuuden jakamista, jota on nyt toteutettu, ei saisi hukata tulevassa rakenteessa. Matti Viialainen nosti esille ympäristöpalvelujen tärkeyden maakunnan näkökulmasta, koska Saimaa ja muut vesistötehtävät vaativat osaamista suhteessa valtioon. Asiantuntijuuden kokoaminen vahvistaisi maakunnan roolia ko. asioiden hoitamisessa. 6. Neuvottelujen käynnistäminen väliaikaishallinnosta Voimaanpanolain 6 mukaan maakunnan väliaikainen valmistelutoimielin vastaa maakunnan toiminnan ja hallinnon käynnistämisen valmistelusta siihen saakka, kunnes maakuntavaltuusto on valittu ja maakuntavaltuuston asettama maakuntahallitus on aloittanut toimintansa. Maakunnan alueen maakunnan liiton, kuntien, perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon yhteistoiminta-alueiden, sairaanhoitopiirin, erityishuoltopiirin, pelastuslaitoksen, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja työ- ja elinkeinotoimiston on sovittava välittömästi tämän lain voimaantultua väliaikaisen valmistelutoimielimen kokoonpanosta.

5 5 Väliaikaisen valmistelutoimielimen jäsenet ja varajäsenet on valittava edellä mainittujen organisaatioiden viranhaltijoista, joilla on hyvä asiantuntemus toimialansa toiminnasta ja taloudesta. Maakunnan liitto johtaa sopimusneuvotteluja. Maakunnan liiton hallitus asettaa väliaikaisen valmistelutoimielimen neuvottelussa sovitun mukaisesti. Asettamisesta on ilmoitettava valtiovarainministeriölle. Toimielin on asetettava viimeistään 2 kk voimaanpanolain voimaan tulosta. Väliaikaiseen toimielimeen sovelletaan miesten ja naisten tasa-arvosta annetun lain (609/1986) 4 a :ää julkisen hallinnon ja julkista valtaa käyttävien toimielinten kokoonpanosta eli kumpaakin sukupuolta on toimielimen jäsenistä vähintään 40 %. Maakunnan liiton hallitus hyväksyy virallisesti yhteisesti sovitun väliaikaishallinnon valmistelutoimielimen kokoonpanon. Mikäli osapuolet eivät pääse sopuun valmistelutoimielimen kokoonpanosta, päättää asiasta valtioneuvosto. Tällöin edustajia nimetään seuraavasti: 6 kuntien ja sote- yhteistoiminta- alueiden edustajaa, 2 sairaanhoitopiirien edustajaa, 1 erityishuoltopiirin edustaja, 1 maakunnan liiton edustaja, 1 pelastustoimen edustaja, 1 TE-toimiston edustaja ja 1 ELY-keskuksen edustaja. Väliaikaishallinnon rahoittaa valtio. Rahoituksen suuruutta ei ole vielä tarkoin määritelty, mikä vaikuttaa erityisesti valmistelutoimielimen sekä mahdollisen sihteeristön työajan käyttöön. Valmistelutoimielimen jäsenet jatkavat pääsääntöisesti omien työnantajiensa palveluksessa ja uusi maakunta ostaa työpanosta paikallisesti sovitun määrän. Väliaikaishallinnolla voi olla oma sihteeristönsä sekä lisäksi luottamushenkilövalmisteluryhmä sekä muita valmisteluryhmiä, jotka koostuvat maakuntaan siirtyvien organisaatioiden edustajista. Valmistelutoimielin voi myös palkata avukseen henkilöstöä saakka oman budjettinsa rajoissa sekä tehdä määräaikaisia sopimuksia saakka. Maakunnan liiton on huolehdittava toimielimen työtiloista ja muista toimintaedellytyksistä sekä ensimmäisen kokouksen koolle kutsumisesta. Keskustelut väliaikaishallinnon muodostamiseksi aloitetaan siten, että lainsäädännön hyväksymisen jälkeen Etelä-Karjala on valmis nimeämään luottamushenkilöryhmän ja viranhaltijoista koostuvan valmistelutoimielimen sekä tarvittavan sihteeristön. Päätös: Keskustelussa esille nostettiin, erityisesti kysymys luottamushenkilöiden roolista väliaikaishallinnon valmistelutoimielimessä. Etelä-Karjalassa valmistelu on nyt laajaa ja avointa. Ohjausryhmän puheenjohtajistolla on oikeus osallistua valmisteluryhmien toimintaan ja joitakin puheenvuoroja käytettiin tämän käytännön jatkumisesta. Joka tapauksessa maakunnan vaaleilla valittu luottamushenkilöjohto muodostuu vasta ensi vuoden alussa vaalien jälkeen. Siihen saakka on sovittava, miten yhteistyössä asioita hoidetaan, jotta maakunnan perustaminen etenee.

6 6 Väliaikaishallinnon tehtävänä on valmistella maakunnan uuden hallinnon pohjat ja tehtävä on suurelta osin teknistä työtä tulevalla luottamushenkilöhallinnolle. Väliaikaishallinnon tulee valmistella myös yhtiöiden perustaminen ja peruspääoma tulee myös varata. Keskustelussa nostettiin esille, että olisi hyvä pohja, mikäli poliittinen ryhmä noudattelisi kuntavaalien tulosta. Päätettiin, että kuntavaalien jälkeen maakuntahallitus kutsuu maakuntauudistuksen osapuolet neuvottelemaan väliaikaishallinnon valmistelutoimielimestä, poliittisesta johtamisesta sekä sihteeristöstä. Puheenjohtaja Jukka Kopra poistui tämän pykälän aikana klo ja puheenjohtajana jatkoi maakuntajohtaja Matti Viialainen. 7. Muut asiat Valtakunnalliset muutosjohtajat Pauli Harju ja Sinikka Salo pitävät aamupäivällä Imatralla avoimen tilaisuuden, jonka ohjelma ja ilmoittautumislinkki olivat muistutuksena kokouskutsuviestissä. Valtakunnallista muutosjohtamisen valmennusohjelmaa ollaan käynnistämässä syksyllä 2017 aloittaen muutoksen johdosta maakunnissa (valmistelutoimielin) sekä toisessa aallossa valitulle luottamushenkilöjohdolle. Ohjelman yksityiskohdat selviävät valtakunnallisen projektijohtajan aloittaessa tehtävässään. Etelä-Karjalassa on myös pohdittu tarvetta esimiesten ja henkilöstön muutosvalmennukselle sekä asiasisältöihin liittyvälle koulutukselle (mm. liiketoimintaosaaminen) ja tästä ollaan laatimassa ESR-hankehakemusta. Merkitään tiedoksi. Päätös: Merkittiin tiedoksi. 8. Seuraava kokous Sovitaan seuraavan kokouksen ajankohta. Päätös: Seuraava kokous päätettiin pitää klo Paikka ja aika täsmennetään lähempänä. Saman päivän on iltapäivällä Kuntaliiton maakuntapäivä.

7 7 9. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo Pöytäkirjan vakuudeksi. Jukka Kopra Matti Viialainen puheenjohtaja 1-6 puheenjohtaja 6-9 Aija Tuimala sihteeri

Ehdotus: Valmisteluryhmä päättää kokouksessa käsiteltävistä asioista.

Ehdotus: Valmisteluryhmä päättää kokouksessa käsiteltävistä asioista. ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUS OHJAUS- JA SEURANTARYHMÄN KOKOUS MUISTIO Aika: maanantai 19.9.2016 kello 10.30-12.00 Paikka: Kutsutut: Sokos hotel Lappeen kokoustilat osallistujat erillisen listan mukaan

Lisätiedot

Väliaikaishallinto. Vapaaehtoinen poliittinen seurantaryhmä. Valmistelutoimielin. Valmisteluhenkilöstö. POPmaakunta. Näkemyksen antaja.

Väliaikaishallinto. Vapaaehtoinen poliittinen seurantaryhmä. Valmistelutoimielin. Valmisteluhenkilöstö. POPmaakunta. Näkemyksen antaja. Väliaikaishallinto Vapaaehtoinen poliittinen seurantaryhmä Näkemyksen antaja Valmistelutoimielin Päättäjä Valmisteluhenkilöstö Toteuttaja Väliaikaisen valmisteluelimen asettaminen Maakuntaliitto johtaa

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017 56 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Maakuntahallitus 86 19.06.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017

Lisätiedot

Väliaikaishallinto - muutoksia ja täydennyksiä Etunimi Sukunimi 1

Väliaikaishallinto - muutoksia ja täydennyksiä Etunimi Sukunimi 1 Väliaikaishallinto - muutoksia ja täydennyksiä 24.2.2017 Etunimi Sukunimi 1 Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen (voimaanpanolain 6 ) Maakunnan alueen maakunnan liiton, kuntien, perusterveydenhuollon

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 3. KOKOUS

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 3. KOKOUS ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 3. KOKOUS MUISTIO Aika: maanantai 2.9.2016 kello 11.38 12.25 Paikka: Kokoustila C6, Toimistotalo Ruori, Valto Käkelän katu 3, Lappeenranta Läsnä/jäsenet:

Lisätiedot

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Paikkakunta: Päivämäärä: Muutosjohtajien maakuntakierros 1 23.2.17 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Maakunta

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Linnamaa Reija. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh ,

Valmistelija / lisätiedot: Linnamaa Reija. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh , Tampere Ote pöytäkirjasta 37/2017 1 (5) 180 Maakunnan väliaikaishallinnon järjestäminen TRE:1525/00.01.06/2017 Valmistelija / lisätiedot: Linnamaa Reija Valmistelijan yhteystiedot Yhteyspäällikkö Tuukka

Lisätiedot

Valmisteluryhmä Kokous 2/2017. Aika: maanantaina klo Paikka: Lappeenrannan kaupungintalon Willimies-kabinetti (02-krs)

Valmisteluryhmä Kokous 2/2017. Aika: maanantaina klo Paikka: Lappeenrannan kaupungintalon Willimies-kabinetti (02-krs) 1 Valmisteluryhmä Kokous Aika: maanantaina 6.3.2017 klo 10.00 12.19 Paikka: Lappeenrannan kaupungintalon Willimies-kabinetti (02-krs) Läsnä/jäsenet: (x) Anttila Harri Rautjärven kunta (-) Ekqvist Merja

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto 1.7.2017 alkaen 6.2.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 1.7.2017 1.7.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10 kk Väliaikainen hallinto 8 kk Käynnistäminen

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 4/2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 30.1.2017 klo 12.33 14.55 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Pöytäkirjan

Lisätiedot

Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen

Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen www.omahäme.fi Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen 27.3.2017 2015 Kanta-Hämeen sote- ja maakuntavalmistelu 2016 2017 2018 2019 Oma Häme selvitysvaihe (perusteet uudistuksen toteuttamiselle)

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvlk/socialoch hälsovårdsutsk

Sosiaali- ja terveysvlk/socialoch hälsovårdsutsk Sosiaali- ja terveysvlk/socialoch hälsovårdsutsk 15 06.03.2017 Lausuntopyyntö luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi / Begäran om utlåtande om utkast till valfrihetslagstiftning

Lisätiedot

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun poliittisen ohjausryhmän 4. kokous

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun poliittisen ohjausryhmän 4. kokous ESITYSLISTA Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun poliittisen ohjausryhmän 4. kokous Aika: pe 17.2.2017, klo 9.00-14.30 (aamukahvi tarjolla klo 8.30 alkaen) Paikka: Jyväskylän ammattikorkeakoulu,

Lisätiedot

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Maakuntakiertue, muutosjohtaja Seppo Huldén

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Maakuntakiertue, muutosjohtaja Seppo Huldén Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus Maakuntakiertue, muutosjohtaja Seppo Huldén Maakunta- ja sote-uudistuksen aikataulu 2017 2018 2019 2020 7-11.2017: Uuden valinnanvapauslain valmistelu: pykälät

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO

KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO NEUVOTTELUPÖYTÄKIRJA KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO 1. Neuvottelun osapuolet Hankasalmen kunta Joutsan kunta Kannonkosken kunta Karstulan kunta Kinnulan kunta Kivijärven kunta

Lisätiedot

Organisoinnin rakenne ja työryhmät Maakuntahallitus 29.2.2016 Ohjaus- ja seurantaryhmä: jäsenet tarkemmin seur. diassa Valmisteluryhmä: osallistuvien organisaatioiden virkajohto (tarkemmin myöh. dia) Henkilöstö

Lisätiedot

Organisoinnin rakenne ja työryhmät Maakuntahallitus

Organisoinnin rakenne ja työryhmät Maakuntahallitus Organisoinnin rakenne ja työryhmät Maakuntahallitus 29.2.2016 Ohjaus- ja seurantaryhmä: jäsenet tarkemmin seur. diassa Valmisteluryhmä: osallistuvien organisaatioiden virkajohto (tarkemmin myöh. dia) Henkilöstö

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 962/03.00/2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 962/03.00/2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2017 1 (1) 89 Asianro 962/03.00/2017 Lausuntopyyntö luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi Lausuntopyyntö 31.1.2017 Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Voimaanpanolain ydinkohdat - Maakunta- ja sotelakien voimaanpanolain luonnos

Voimaanpanolain ydinkohdat - Maakunta- ja sotelakien voimaanpanolain luonnos Voimaanpanolain ydinkohdat - Maakunta- ja sotelakien voimaanpanolain luonnos 27.6.2016 19.8.2016 Maakuntauudistuksen vaiheet TOIMIKAUSI ESIVALMISTELU VÄLIAIKAIS- HALLINTO KÄYNNISTYMINEN 30.6.2017 saakka

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/2017 1 Kokousaika kello 12:30 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, nh Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen muistion hyväksyminen

Lisätiedot

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Muutosjohtaja Seppo Huldén

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Muutosjohtaja Seppo Huldén Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus Muutosjohtaja Seppo Huldén Suomen julkinen hallinto Julkinen hallinto Suomessa koostuu kolmesta eri tasosta, joita ovat valtio, maakunta ja kunta Tehtäviä 1.1.2020

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus

Maakunta- ja sote-uudistus Maakunta- ja sote-uudistus Hallituksen esitysluonnoksen ja eduskuntakäsittelyssä tehtyjen muutosten mukaisesti 1 2 Maakunnat perustetaan voimaanpanolain voimaantullessa (viimeistään joulukuu 2018). Maakunnan

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1 Maakuntauudistus, Poliittisen ohjauksen neuvottelukunta Kokousaika 09.03.2018 kello 14:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 4/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 4/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 4/2017 1 n kokous Kokousaika kello 9:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2

Lisätiedot

Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista

Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista Sosiaali- ja terveysministeriö 3.4.2017 Päivitetty - Valinnanvapauslain lausunnot Hallituksen esitysluonnos valinnanvapauslaiksi oli lausunnoilla 31.1.2017-28.3.2017

Lisätiedot

Esivalmistelun valtuuskunta pöytäkirja :30

Esivalmistelun valtuuskunta pöytäkirja :30 pöytäkirja 09:30 Kokoustiedot /... 1 1 Kokouksen avaus... 2 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 3 3 Pöytäkirjan tarkastajat... 4 4 Sote- ja maakuntauudistushankkeen tilannekatsaus...

Lisätiedot

Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista

Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista Sosiaali- ja terveysministeriö..0..0 Valinnanvapauslain lausunnot Hallituksen esitysluonnos valinnanvapauslaiksi oli lausunnoilla..0 -..0 Lausunnot pyydettiin kunnilta,

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä

Lisätiedot

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun poliittisen ohjausryhmän 4. kokous

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun poliittisen ohjausryhmän 4. kokous MUISTIO Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun poliittisen ohjausryhmän 4. kokous Aika: pe 17.2.2017, klo 9-14.38 Paikka: Jyväskylän ammattikorkeakoulu, IT Dynamo / auditorio, Piippukatu

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 4/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 4/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 4/2017 1 n kokous Kokousaika kello 9:00 11:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Valmisteluryhmä Kokous 1/2017. Aika: klo Paikka: Kehruuhuone, Lappeenranta. Läsnä/jäsenet:

Valmisteluryhmä Kokous 1/2017. Aika: klo Paikka: Kehruuhuone, Lappeenranta. Läsnä/jäsenet: 1 Valmisteluryhmä Kokous Aika: 25.1.2017 klo 20.03 21.18 Paikka: Kehruuhuone, Lappeenranta Läsnä/jäsenet: (x) Anttila Harri Rautjärven kunta (-) Ekqvist Merja AVI (-) Gunnar Leena KASELY (x) Heikka Eeva

Lisätiedot

VATE ja SOTEMAKUjory Johanna Sorvettula muutosjohtaja

VATE ja SOTEMAKUjory Johanna Sorvettula muutosjohtaja VATE ja SOTEMAKUjory 26.09.2017 Johanna Sorvettula muutosjohtaja Henkilötiedot www.ep2019.fi Henkilötiedot Yhteistoimintasopimus Henkilötietojen konvertointi testikantana monikantaan organisaatioittain

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus 25.8.2017 Kesällä 2017 tapahtunutta Perustuslakivaliokunnan lausunto sote-palvelujen valinnanvapauden toteutustapa (yhtiöittäminen) uudelleen valmisteltavaksi kuntien itsehallinnon

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 24.4.2017 klo 12.33 14.06 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Pöytäkirjan

Lisätiedot

Sote ja valinnanvapaus katsaus

Sote ja valinnanvapaus katsaus Sote ja valinnanvapaus katsaus Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 31.1.2017 Kirsi Varhila 1 21.3.2017 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Sotekeskustuottajat Maakunta Järjestämisvastuu

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 26.6.2017 klo 12.30 14.10 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Pöytäkirjan

Lisätiedot

MAAKUNTAHALLINNON UUDISTUS

MAAKUNTAHALLINNON UUDISTUS MAAKUNTAHALLINNON UUDISTUS 27.1.2016 1 10.00 10.05 AVAUSPUHEENVUORO: Maakuntahallituksen pj. Jukka Kopra 10.05 10.35 VALTION ALUEHALLINNON JA MAAKUNTAHALLIN-NON UUDISTAMINEN: Selvityshenkilö Lauri Tarasti

Lisätiedot

MAAKUNTAHALLITUKSEN NIMEÄMÄN TYÖRYHMÄN, MAAKUNNAN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN (MH-VATE), TOIMINTA

MAAKUNTAHALLITUKSEN NIMEÄMÄN TYÖRYHMÄN, MAAKUNNAN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN (MH-VATE), TOIMINTA 1 MAAKUNTAHALLITUKSEN NIMEÄMÄN TYÖRYHMÄN, MAAKUNNAN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN (MH-VATE), TOIMINTA Johdanto Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous. Asia Sivu

SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous Kokousaika Ke klo 13.00 14.35 Kokouspaikka Maakuntasali, Etelä-Pohjanmaan liitto, Frami C Käsiteltävät asiat :t 1-8 Asia Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/2017 1 Kokousaika kello 12:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen muistion

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Pelastustoimi ja varautuminen työryhmä. Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20 (Siikasali)

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Pelastustoimi ja varautuminen työryhmä. Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20 (Siikasali) Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Pelastustoimi ja varautuminen työryhmä Aika klo: 09:00 11.30 Paikka Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20 (Siikasali) Läsnä Helisten Petteri puheenjohtaja Haapanen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli. HEmukaisesti. Uusimaa

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli. HEmukaisesti. Uusimaa Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli HEmukaisesti Uusimaa 1.6.2017 Lainvalmistelun tilanne Maakunta- ja sotejärjestämislaki on eduskunnassa valiokuntakäsittelyssä Valinnanvapauslaki: hallituksen

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 16.3.2018 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 3 / 2018 Lakipaketit saatu nyt suurimmalta osin eduskunnan käsittelyyn Maakunta(konserni)strategian

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Kokousaika 24.3.2017 kello 13:00-14.23 Kokouspaikka Tuma, Sammonkatu 12,50130 Mikkeli Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Maakuntauudistuksen ajankohtaista

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 2.5.2017 Kari Hakari

Lisätiedot

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo Sote-uudistus muutosjohtaja, STM 16.1.2017 1-20.2.2018 Maakunta 2023 -visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

KATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Valtuutettujen koulutus

KATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Valtuutettujen koulutus Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme KATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Valtuutettujen koulutus 23.5.2017 @Jari_Parkkonen #PHliitto TILAISUUDEN AVAUS Lähde: Tilastokeskus,

Lisätiedot

Palvelujen järjestäminen

Palvelujen järjestäminen Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Pekka Järvinen, STM 1 Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen perustuu laissa säädetyyn järjestämisvastuuseen.

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/2017 1 Kokousaika kello 12:00 14.10 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 13.3.2018 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 3 / 2018 Etelä-Pohjanmaan palvelurakenteen selvitystyö loppusuoralla Työterveyshuollon selvitys valmistuu

Lisätiedot

HE 15/2017 Maakunnan väliaikaishallinto ja maakuntajako. Hallintovaliokunta Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM

HE 15/2017 Maakunnan väliaikaishallinto ja maakuntajako. Hallintovaliokunta Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM HE 15/2017 Maakunnan väliaikaishallinto ja maakuntajako Hallintovaliokunta 25.4.2017 Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 1 24.4.2017 Maakunnan väliaikaishallinto voimaanpanolaissa 2 24.4.2017 Maakuntien perustamisen

Lisätiedot

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 5. kokous

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 5. kokous ESITYSLISTA Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 5. kokous Aika: pe 3.2.2017, klo 10-12 Paikka: Cygnaeustalo, kokoustila Veranta, Cygnaeuksenkatu 1, Jyväskylä Esityslista:

Lisätiedot

Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus. Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä

Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus. Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä 22.5.2017 Valmistelun vaiheet 12/2017 n. 9/2017 n. 9 kk Esivalmistelu Uudenmaan liiton alaisena projektina

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 31 29.01.2018 Kaupunginhallitus 48 12.02.2018 Kaupunginhallitus 66 26.02.2018 Kaupunginhallitus 86 12.03.2018 Kaupunginhallitus 103 26.03.2018 Kaupunginhallitus 111 09.04.2018 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Savonlinna, Paviljonki, auditorio (Rajalahdenkatu 4, 57200, Savonlinna).

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Savonlinna, Paviljonki, auditorio (Rajalahdenkatu 4, 57200, Savonlinna). Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1 Kokousaika 28.11.2017 kello 09:00 Kokouspaikka Savonlinna, Paviljonki, auditorio (Rajalahdenkatu 4, 57200, Savonlinna). Asialista: Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot. apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen

SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot. apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen 16.8.2013 Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto sekä perus- ja erikoistason palvelut

Lisätiedot

Tilannekatsaus

Tilannekatsaus Tilannekatsaus 1.3.2017 Muutoksen laatikot Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 3 5 10 1 6 1 1 1 28 9700 htv EP Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen Liikelaitos

Lisätiedot

ESITYSLISTA Nro 3 / 2017

ESITYSLISTA Nro 3 / 2017 EVIJÄRVEN KUNTA Aika 27.3.2017 ESITYSLISTA Nro 3 / 2017 KOKOUSAIKA 27.3.2017 klo 19.00 - KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, valtuustosali Läsnä Juha Alkio, pj Niina Alatalo Jari Anttikoski

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä

Lisätiedot

Työjärjestystä noudatetaan sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa sekä VATEn päätöksenteko- ja kokousmenettelyssä.

Työjärjestystä noudatetaan sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa sekä VATEn päätöksenteko- ja kokousmenettelyssä. Etelä-Pohjanmaan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) työjärjestys sen toimintakaudella ennen väliaikaista valmistelutoimielintä koskevan lainsäädännön vahvistamista TAUSTAA Etelä-Pohjanmaan sote-

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 1. KOKOUS

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 1. KOKOUS ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 1. KOKOUS MUISTIO Aika: tiistai 15.3.2016 kello 10.00 12.15 Paikka: Etelä-Karjalan liiton toimisto, kokoustila Koivikko 4. krs, Kauppakatu 40 D., Lappeenranta

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Tuula Sandholm Johtoryhmä

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Tuula Sandholm Johtoryhmä FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 32 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mikä on sote-uudistus? Sote-uudistuksessa koko julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto uudistetaan. Uudistuksen tekevät valtio ja kunnat,

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä 9.5.2017 1 16.5.2017 Kuka voi tuottaa sotepalveluja? Julkisia sotepalveluja voivat tuottaa maakunnan liikelaitos sekä maakunnan yhtiö, yksityinen yritys

Lisätiedot

DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA

DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA - NÄKÖKULMANA JOHTAMINEN Aija Tuimala Muutosjohtaja, Etelä-Karjala Etunimi Sukunimi etunimi.sukunimi@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 1 2 3 DIGI- TALI- SAATIO 4 MAAKUNTAUUDISTUS

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ.

MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ. MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ. Aija Tuimala, Etelä-Karjala 1 Sote/maku esitys valtioneuvostoon 2/2017 Valinnanvapaus

Lisätiedot

Henkilöstöryhmän kokous , Karstula. Arja Aroheinä, henkilöstöjohtaja

Henkilöstöryhmän kokous , Karstula. Arja Aroheinä, henkilöstöjohtaja Henkilöstöryhmän kokous 17.11.2016, Karstula Arja Aroheinä, henkilöstöjohtaja 22.11.2016 Järjestäytyminen Läsnäolijat Aikataulu 9-11 oma kokous, Kunnatalo 11-12 mahdollisuus omakustanteiseen ruokailuun

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 6.2.2018 Riitta-Maija Jouttimäki/STM 1 Sote-lainsäädäntö Vuodesta 2020-2022 alkaen sote -palvelujen tuottamisen

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

Maakunnan väliaikaishallinnon käynnistymisen valmistelu

Maakunnan väliaikaishallinnon käynnistymisen valmistelu LUONNOS Maakunnan väliaikaishallinnon käynnistymisen valmistelu Maakunnan toiminnan ja hallinnon käynnistämisen valmistelu lainsäädännön astuessa voimaan Strateginen johtoryhmä 27.4.2018 Väliaikainen valmistelutoimielin

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen ja maakuntien toiminnan käynnistämisen esivalmistelu

Maakuntauudistuksen ja maakuntien toiminnan käynnistämisen esivalmistelu MUISTIO Maakuntauudistuksen ja maakuntien toiminnan käynnistämisen esivalmistelu (aikaisemmin aluehallintouudistus) ja sote-uudistus ovat Suomen hallintohistoriassa poikkeuksellisen suuria ja laajakantoisia

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 20.11.2017 klo 12.38 14.33 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Pöytäkirjan

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 19.12.2016 klo 14.05 15.33 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Pöytäkirjan

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 24.10.2016 klo 12.30 14.30 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Päytäkirjan

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus maakuntauudistukseen

Ajankohtaiskatsaus maakuntauudistukseen Ajankohtaiskatsaus maakuntauudistukseen Neuvotteleva virkamies Katja Palonen Valtiovarainministeriö 1 28.5.2018 Etunimi Sukunimi Miksi maakunta- ja sote-uudistus tehdään? Perustuslakivaliokunta kesällä

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen 19.4.2016 Maakunnan tilanne Maakunnan kunnat ovat antaneet lausuntonsa hallituksen marraskuisiin linjauksiin helmikuussa 2016:

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot.

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungintalo, kaupunginhallituksen huone (4. krs)

Lappeenrannan kaupungintalo, kaupunginhallituksen huone (4. krs) Työvaliokunta Aika Tiistai 19.12.2017 klo 9.00 11.28 Paikka Lappeenrannan kaupungintalo, kaupunginhallituksen huone (4. krs) Osallistujat Kimmo Jarva Rami Hasu Harri Anttila Kaisa Heino Vesa Huuskonen

Lisätiedot

MAAKUNTAVAALIOPAS 2018

MAAKUNTAVAALIOPAS 2018 MAAKUNTAVAALIOPAS 2018 MAAKUNTAAN SIIRTYVÄT TEHTÄVÄKOKONAISUUDET www.ekarjala.fi Läänineläinlääkäri, alkoholivalvonta, AVI Työ- ja elinkeinopalvelut, TE-toimisto Elinkeino (sis. maaseutu), liikenne ja

Lisätiedot

Sote-muutoksen keskeiset linjat ja etenemisprosessi

Sote-muutoksen keskeiset linjat ja etenemisprosessi Sote-muutoksen keskeiset linjat ja etenemisprosessi Erityisasiantuntija Lasse Ilkka, STM, sosiaali- ja terveyspalveluosasto ja valmiusyksikkö 1 17.5.2017 - Uusi sote-rakenne 1.1.2019 2 17.5.2017 - - Uuden

Lisätiedot

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Väliaikainen valmistelutoimielin 14.08.2017 AIKA 14.08.2017 klo 09:34-11:40 PAIKKA Nuijamies, Lapin liitto, Hallituskatu 20 B, Rovaniemi KÄSITELLYT ASIAT Liitteet Otsikko

Lisätiedot

Pöytäkirja. Kunnanhallitus KIVIJÄRVEN KUNTA. Kokousnumero 4 / 2017 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)

Pöytäkirja. Kunnanhallitus KIVIJÄRVEN KUNTA. Kokousnumero 4 / 2017 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall) Pöytäkirja Kokousnumero 4 / 2017 Aika Maanantai 06.03.2017 klo 18.30-21.30 Paikka Kokoushuone 1 (khall) Henkilötiedot poistettu kuntalain 140.1 pykälän nojalla KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina 06.03.2017

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Hankeseuranta, tilannekuva Väliaikaishallinnon käynnistymisen valmistelu 5

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Hankeseuranta, tilannekuva Väliaikaishallinnon käynnistymisen valmistelu 5 MUISTIO 6/2018 1 Aika 27.04.2018 klo 13:00-15:00 Paikka Kallion virastotalo, nh 7 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Hankeseuranta, tilannekuva 25.4.2018 4 3 Väliaikaishallinnon käynnistymisen

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Maakuntauudistuksen aikataulu Lainsäädäntö voimaan /maakuntien

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot.

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Iikko B Voipio Iikko B Voipio Yksityishenkilö

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Iikko B Voipio Iikko B Voipio Yksityishenkilö FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

2. Poliittinen ohjaus VATE:n toimikauden aikana

2. Poliittinen ohjaus VATE:n toimikauden aikana Maakuntahallitus 77 07.05.2018 Maakuntahallitus 115 21.05.2018 Maakunta- ja sote -uudistuksen ohjauksen vahvistaminen 510/04.00.02/2016 MHS 07.05.2018 77 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus Maakuntahallitus

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa. Vates säätiö Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja

Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa. Vates säätiö Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa Vates säätiö 18.5.2017 Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja Miksi uudistus tehdään? 18.5.2017 2 www.pirkanmaa2019.fi Miksi uudistus? Hyvinvointi- ja

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto Muistio 5/ / 5 Maakuntauudistuksen esivalmistelun valmisteluryhmä

Pohjois-Savon liitto Muistio 5/ / 5 Maakuntauudistuksen esivalmistelun valmisteluryhmä Aika: Torstai 6.4.2017 klo 14.00 15.50 Paikka: Pohjois-Savon liiton maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Osallistujat: Varsinainen jäsen: Varajäsen: (x) Kari Virranta pj. (x) Jari Mutanen (x) Jarmo Pirhonen

Lisätiedot

SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous. Asia Sivu

SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous Kokousaika Ke klo 10.30 12.00 Kokouspaikka Maakuntasali, Etelä-Pohjanmaan liitto, Frami C, Seinäjoki Käsiteltävät asiat :t 16 23

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 122 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen parlamentaarinen

Lisätiedot