YMPÄRISTÖ- TURVALLISUUS ARKTISELLA ALUEELLA: VALTAPELI VS. KESTÄVÄ TURVALLISUUS

Transkriptio

1 036 Peruste # turva YMPÄRISTÖ- TURVALLISUUS ARKTISELLA ALUEELLA: VALTAPELI VS. KESTÄVÄ TURVALLISUUS cameron harrington käännös: tatu ahponen Alkuperäinen artikkeli Environmental Security in the Arctic: The Great Game vs. Sustainable Security on julkaistu Oxford Research Groupin sustainablesecurity.org-verkkolehdessä

2 Ympäristöturvallisuus arktisella alueella: valtapeli vs. kestävä turvallisuus 037 rktinen alue on ollut yleensä ottaen vähäisen huomion kohteena, paitsi maissa, joiden rajat tai hallintoalueet ovat kyseisen vapaasti määritellyn alueen sisällä. Tämä muuttuu kuitenkin nopeasti. Kuupik Kleist, Grönlannin entinen pääministeri, ilmaisi asian näin: Samalla kun nopeasti mureneva ympäristöturvallisuus uhkaa suurta aluetta, valtiot keskittyvät alueen militarisointiin ja hallinnan kysymyksiin. Tämä peittää todellisen, akuutin tarpeen hillitä suurempia ympäristöön kohdistuvia haittavaikutuksia ja lisätä kykyämme mukautua ilmaston väistämättömiin muutoksiin 2000-luvulla. reaalipolitiikkaa vai ympäristöturvallisuutta? Viime aikoina on tosiaan puhuttu paljon arktisella alueella meneillään olevista perustavanlaatuisista muutoksista. Yksityiskohtaisista raporteista ei ole pulaa: ne kertovat, miten ilmastonmuutos pakottaa alueen fyysiset, sosiaaliset ja poliittiset ympäristöt muutostilaan. Arktinen jää sulaa yhä kiihtyvää tahtia ja on mahdollista, että vuosien välillä arktinen alue kokee ensimmäisen (eikä epäilemättä viimeisen) kesän, jolloin meret eivät jäädy. Lämpötilan nousun vaikutukset ovat todennäköisesti dramaattiset: haavoittuvien lajien, kuten jääkarhujen ja hylkeiden, elinympäristöt rapautuvat, ja ilmastonmuutoksen vaikutukset, esimerkiksi myrskysäät ja merenpinnan nousu, nopeutuvat ja ruokkivat toisiaan. Juuri ilmestyneessä Nature-lehden artikkelissa todetaan, että Arktiksen lämpenemisen pitkän aikavälin taloudelliset kulut voivat olla 60 biljoonaa dollaria, mikä vastaa lähes koko vuoden 2012 maailmanlaajuista bruttokansantuotetta. Näiden huolestuttavien trendien sijasta keskustelu on siirtynyt käsittelemään taloudellisia mahdollisuuksia, joita Arktiksen avautuminen voisi tuottaa, kuten uusia laivareittejä ja fossiilisten polttoaineiden varantoihin pääsyn helpottumista. Arktiksen pohjoispuolisten alueiden on sanottu sisältävän 30 prosenttia maailman vielä löytämättömästä maakaasusta ja 13 prosenttia maailman löytämättömästä öljystä. Viime aikoina avautuneiden laivareittien, kuten Luoteisväylän, hallinta on tulevaisuudessakin poliittinen kiistakapula. Tähän mennessä alue on kärsinyt yleisestä piittaamattomuudesta, mutta on epärealistista olettaa tämän jatkuvan myös tulevaisuudessa. Onkin jo selvää, että Arktista militarisoidaan jatkuvasti. Viimeaikaiset turvallisuusmanööverit ovat tuoneet valtiollisen kontrollin kaukaisimmillekin alueille. Vuonna 2007 Venäjä nosti lippunsa Pohjoisnavan alla ja jatkoi strategista pommittajapartiointia alueella, tuoden keskusteluun kaikuja kylmän sodan ajoilta. Kanadan virallinen Arktisen alueen strategia julistaa, että ensim-

3 038 Peruste # mäinen ja tärkein pilari Kanadan Arktisen alueen mahdollisuuksien havaitsemisessa on itsemääräämisoikeutemme harjoittaminen pohjoisimmilla alueilla. Arktisen alueen rajakiistat ovat johtaneet suhteiden kiristymiseen Kanadan ja Tanskan sekä Venäjän ja Norjan välillä. Kumpikin kiista on ratkaistu rauhanomaisesti viime vuosina. Silti itsemääräämisoikeuden ja turvallisuuden retoriikkaa on käytetty oikeuttamaan sotilasjäänmurtajien ja partiolaivojen määrän lisäämistä, uusien syvän meren porttien perustamista ja sotilashenkilökunnan, kuten Kanadan Northern Rangers -yksikön ja Tanskan arktisen komennon 1, tuomista alueelle. Arktiksen maiden (poislukien Venäjä) yhteiset sotilasoperaatiot, kuten operaatio Cold Response ja operaatio Nanook, ovat myös militarisoineet Arktista. On siis tarpeen tutkia kestävän turvallisuuden kysymysten hyödyllisyyttä Arktiksella. Ennen kaikkea tarvitaan lisää tietoisuutta luonnon ja turvallisuuden yhteyksistä. Suuren mittakaavan luonnonmullistukset muodostavat turvallisuusuhkia. Ympäristön muutosten vaikutukset ovat laajat, oli kyse sitten lisääntyneistä sään ääriolosuhteista, jotka aiheuttavat valtavia terveyden ja talouden kuluja; merenpinnan noususta, joka johtaa tulviin rannikkoalueilla ja ilmastomuuttoliikkeeseen; tai viljatuotantoa tuhoavasta aavikoitumisesta. Tehtävänä onkin siis kamppailla sitä taipumusta vastaan, että ympäristön tuhoutuminen nähdään Arktiksella kansallisina ansaintamahdollisuuksina. Tällainen toiminta ei korjaa vakavia maailmanlaajuisia ongelmia. Perinteiset strategiset vastaukset johtavat vain lisääntyneeseen kyräilyyn, epäluottamukseen ja riitaisuuteen. Arktis on yksi selkeimmistä tällaisen kehityskulun ilmenemispaikoista. Arktis tulee ilman muuta olemaan strategisesti tärkeä alue 2000-luvulla. Valitettavasti valtiot tulevat todennäköisesti näkemään tilanteen mahdollisuutena saada kotimaista tukea militarisoinnille, valvonnalle ja suvereenille hallinnalle laajan, etäisen, territoriaalisen rajamaan alueella. Kaiken kaikkiaan Arktiksen tulevaisuus on edelleen sidoksissa perinteisiin, valtiokeskeisiin turvallisuusuhkiin, huolimatta siitä, että varsinaisen konfliktin uhka on yhtä kaukainen kuin Arktiksen kaukaisimmat alueet. Edellä kuvaillut lähestymistavat ovat ehkä ennalta-arvattavia, mutta ne eivät vaikuta paljoakaan Arktiksen monimutkaisin, toisiinsa liittyviin ja pinnan alla piileviin epävarmuustekijöihin. arktiksen demilitarisointi Tulisiko päämääränämme siis olla Arktiksen demilitarisointi? Pitäisikö erilaiset Arktiksen muutoksista johtuvat kansainväliset kokonaisuudet asemoida ennemminkin politiikan termein, eikä sotilaallisen ajattelun poikkeuksellisten vaatimusten kautta? Ehkä Arktisen Neuvoston kaltaisten poliittisten instituutioiden vahvistaminen voi hillitä ryntäystä Arktikselle ja tarjota fooru- 1 Yksiköt ovat melko pieniä aktiivisen henkilökunnan määrässä mitattuna.

4 Ympäristöturvallisuus arktisella alueella: valtapeli vs. kestävä turvallisuus 039 min Arktiksen valtioiden ja alkuperäiskansojen neuvotteluille. Vuonna 1996 muodostettu Arktinen neuvosto on ollut arktisen alueen pääasiallinen yhteistyö-, keskustelu- ja neuvottelufoorumi. Sen muodostivat kahdeksan Arktiksen maata (Kanada, Tanska [Grönlanti], Suomi, Islanti, Norja, Venäjä, Ruotsi ja Yhdysvallat) ja siihen kuuluu kuusi Arktiksen alkuperäiskansojen järjestöä ja muita Arktiksen asukkaita. Vastikään neuvosto hyväksyi kuusi Arktiksen ulkopuolista maata äänivallattoman tarkkailijan asemaan. Kuusi maata on saanut jo aiemmin tarkkailija-aseman. Ensi silmäyksellä uusien hyväksyttyjen maiden (Kiina, Intia, Italia, Japani, Singapore ja Etelä-Korea) valinta voi vaikuttaa omituiselta. Ne ovat varmasti talouden ja sotilaallisen voimansa näkökulmasta tärkeitä. Suurin osa sijaitsee kuitenkin kaukana itse alueesta. Vaikka alun perin esimerkiksi Kanada suhtautui tähän nuivasti, Neuvosto hyväksyi uudet maat lisätäkseen uskottavuuttaan ja varmistaakseen, etteivät muut tahot kuten Arctic Circle Forum, vie siltä valtaa. Neuvoston maiden päätös hyväksyä mukaan lisää tarkkailijamaita onkin erinomainen: se antaa näille valtioille mahdollisuuden lisätä tietouttaan Arktiksen ongelmallisista kysymyksistä, luo uusia väyliä yhteistyöhön ja luottamuksen lisäämiseen ja täysin oikeutetusti levittää vastuuta Arktiksen suojelemisesta koko maailmaan. Arktinen Neuvosto on kestävä, toiveikas merkki poliittisten suhteiden hallinnasta. Yksin Neuvoston ei voida kuitenkaan odottaa pystyvän muuttamaan sitä kaiken alla vaikuttavaa logiikkaa, TEHTÄVÄNÄ ONKIN SIIS KAMPPAILLA SITÄ TAIPUMUSTA VASTAAN, ETTÄ YMPÄRISTÖN TUHOUTUMINEN NÄHDÄÄN ARKTIKSELLA KANSALLISINA ANSAINTAMAHDOLLISUUKSINA. TÄLLAINEN TOIMINTA EI KORJAA VAKAVIA MAAILMANLAAJUISIA ONGELMIA. jossa ympäristökysymykset esitetään jatkuvasti turvallisuusstrategisesta näkökulmasta. Tämä logiikka peittää Arktiksen 2000-luvun epävakauteen johtaneet käytännöt. Arktiksen epävakautta ei edistä vain jatkuva militarisointi tai aluetta ympäröivien alueiden harrastama Arktis-kysymyksen politisointi. Todellisuus on monimutkaisempi ja monipuolisempi. Käytännössä jatkuva keskittyminen turvallisuuteen strategisten termien kautta aiheuttaa sen, ettemme näe metsää puilta. Arktiksen valtapeli ei ole vain geopolitiikan romantisointiin käytettävä metafora: se on seurausta perustavanlaatuisista ja nopeista materiaalisen ympäristön muutoksista, jotka johtuvat ihmisen aiheuttamista, moderniin hiilipainotteiseen yhteiskuntaan liittyvistä syistä. Jatkuva Arktiksen jään väheneminen ja se tosiasia, että alue on lämmennyt tuplasti niin nopeasti kuin matalampien leveysasteiden alueet, vaikuttaa todennäköisesti enemmän, kauemmin ja maailmanlaajuisemmin kuin hypoteettinen, aina horisontin takana oleva pai-

5 040 Peruste # JOKA TAPAUKSESSA LIIALLINEN TUKEUTUMINEN TUTTUIHIN ILMASTONMUUTOKSEN AIHEUTTAMIEN KONFLIKTIEN TARINAAN PEITTÄÄ ARKTISEN ALUEEN TURVATTOMUUDEN MONIMUTKAISEMMAT TAUSTAT. TURVATTOMUUDEN TAUSTALLA ON TUHOISA SUHTEEMME YMPÄRISTÖÖN SEKÄ PERINTEINEN, STRATEGINEN TURVALLISUUSLOGIIKKA. kallisia intressejään suojelevien valtioiden välinen konflikti. Suosittu valtapelin tarina peittää monta vaikeampaa ja monimutkaisempaa, ilmastonmuutoksen syiden havaitsemiseen ja sitä vastaan taistelemiseen liittyvää ongelmaa. Se, että suurin osa valtioista näkee Arktiksen meriväylien avautumisen keinona hyödyntää laajoja, nyt käytössä olevia energian lähteitä, heijastelee pitkään vallassa olleita käsityksiä sekä turvallisuudesta että ympäristöstä. Jos ymmärryksemme sekä Arktiksen turvallisuudesta että Arktiksen ympäristöstä tiivistetään kansainväliseen kilpailuun hyödyntämättömistä resursseista ja uudelleen avatuista laivaväylistä (toisin sanoen sulaneesta merijäästä), on epätodennäköistä, että ilmastonmuutoksen hälyttäviä ja vahingollisia ympäristövaikutuksia voidaan koskaan todella torjua. On tärkeää, että Arktiksen ympäristöturvallisuus esitetään jotenkin muuten kuin perinteisten ja vallassa olevien turvallisuuskäytäntöjen, kuten resurssikehityksen, kansallisen itsemääräämisoikeuden lisäämisen ja lisääntyvän vakoilun, kautta. Nämä käytännöt eivät tule katoamaan. Olisi silti hyvä suosia syvällisempää uudelleenajattelua, joka asettaa arvon hallitustenvälisten foorumien kautta tapahtuvan yhteistyön 2 lisäksi myös yhteistyölle alkuperäisväestöjen kanssa, Arktiksen ja muiden alueiden välisten ympäristöön liittyvien keskinäisriippuvuksien tutkimiselle sekä ilmastonmuutoksen aggressiiviselle vastustamiselle. Mukautuminen alueen väistämättömiin muutoksiin vaatii tietenkin koordinaatiota ja strategista suunnittelua. Konfliktien mahdollisuus on aina olemassa. Joka tapauksessa liiallinen tukeutuminen tuttuihin ilmastonmuutoksen aiheuttamien konfliktien tarinaan peittää Arktisen alueen turvattomuuden monimutkaisemmat taustat. Turvattomuuden taustalla on tuhoisa suhteemme ympäristöön sekä perinteinen, strateginen turvallisuuslogiikka. Kirjoittaja toimii vierailevana tutkijana Kapkaupungin yliopistossa Etelä-Afrikassa. Hän työskenteli aiemmin politiikan tutkimuksen lehtorina University of Western Ontariossa Kanadassa, erityisalanaan ympäristöpolitiikka. 2 Mikä toki on myös tärkeää.