Pohjoismaisen kulttuurirahaston toimintasuunnitelma Tarkistettu versio

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pohjoismaisen kulttuurirahaston toimintasuunnitelma Tarkistettu versio"

Transkriptio

1 Pohjoismaisen kulttuurirahaston toimintasuunnitelma Tarkistettu versio Esittely hallitukselle Pohjoismaisen kulttuurirahaston hallitus hyväksyi kokouksessaan 20. marraskuuta 2015 vuosien toimintatavoitteet, kolmivuotisen toimintasuunnitelman ja budjetin vuodeksi Vuosien toimintasuunnitelmasta ilmenevät suunnittelukauden yleiset painopistealueet sekä kauden tavoitteet. Tarkistetusta toimintasuunnitelmasta ja vuoden 2017 budjetista päätetään hallituksen kokouksessa 25. marraskuuta Rahasto on tarkentanut vuoden 2016 toimintasuunnitelmatyöstä saatujen kokemusten pohjalta kuvauksia ja panostuksia, jotka liittyvät toiminnan neljään operatiiviseen osaan ja tavoitteeseen. Kuluneen vuoden seuranta tapahtuu rahaston vuosikertomuksessa. Pohjoismaisen kulttuurirahaston toiminta rahoitetaan Pohjoismaiden ministerineuvoston budjetista. Ministerineuvoston budjetista päättää Pohjoismaiden neuvosto vuotuisessa istunnossaan. Pohjoismaisen kulttuurirahaston hallitukselle nyt esiteltävä toimintasuunnitelma ja budjetti perustuvat siten Pohjoismaiden neuvoston budjettipäätökseen.

2 Johdanto Pohjoismaisen kulttuurirahaston tehtävänä on edistää Pohjoismaiden taiteen ja kulttuurin myönteistä kehitystä tukemalla Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin sekä Ahvenanmaan, Färsaarten ja Grönlannin välistä kulttuuriyhteistyötä. Tämä tapahtuu kehittämällä osaamista, edistämällä verkostoitumista sekä myöntämällä taloudellista tukea. Pohjoismainen kulttuurirahasto on tehnyt kulttuuriyhteistyötä vuodesta 1966 lähtien yhteispohjoismaisen sopimuksen pohjalta. Pohjoismainen kulttuurirahasto täytti 50 vuotta vuonna Merkkivuoden kunniaksi rahasto on pyrkinyt entistä näkyvämmäksi ja arvostetummaksi kumppaniksi taiteen ja kulttuuripolitiikan kehitystyössä, jota tehdään olennaisissa pohjoismaisissa yhteyksissä. Rahaston budjetti on nykyisin 36 miljoonaa Tanskan kruunua (noin 4,8 miljoonaa euroa). Siitä valtaosa jaetaan tukena pohjoismaisille kulttuuriprojekteille, joita toteutetaan niin Pohjoismaissa kuin niiden ulkopuolellakin. Viime vuosina rahasto on lisäksi osallistunut aktiivisesti verkostoihin ja edistänyt verkostoitumista pohjoismaisen kulttuuripolitiikan kehittämiseksi. Kulttuuri auttaa tunnetusti vahvistamaan yksilöitä, parantamaan elämänlaatua ja kehittämään demokraattista yhteiskuntaa. Kansainväliset tutkimukset osoittavat myös, että kulttuuriosallistumisella on selkeä yhteys terveyteen, innovatiivisuuteen ja paikalliseen identiteettiin. Pohjoismaisen kulttuurirahaston toimijuus on nähtävä näiden menestystekijöiden uudistavan ja kehittävän pohjoismaisen kulttuurivaihdon valossa. Rahaston toiminnan nykytila on hyvä. Rahasto rahoittaa noin 260:tä projektia sekä kehittää uusia apurahoitukseen liittyviä toimia, kulttuuripoliittisia panostuksia ja viestintäpanostuksia. Rahaston varat ovat rajalliset, joten sen tulee käyttää varojaan ja resurssejaan strategisesti. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että rahaston tulee kirkastaa omakuvaansa ja osallistua oikeille foorumeille ja oikeisiin verkostoihin, joissa se voi tehdä muiden kanssa yhteistyötä taiteen ja kulttuurin kehittämiseksi. Rahasto on itsenäinen toimija verrattuna moniin muihin pohjoismaisiin taiteen tukijoihin ja politiikkalähtöisiin pohjoismaihin toimijoihin. Tältä pohjalta rahasto voi tehdä omia aloitteita ja kehittyä kohti entistä strategisempaa oma-aloitteisuutta. Itsenäisyys kannustaa myös tunnistamaan tarpeita ja purkamaan rakenteita tai esteitä, jotka liittyvät Pohjoismaiden taiteen ja kulttuurin kehitykseen. 1

3 Rahaston arvopohja Kahden viime vuoden aikana rahasto on pyrkinyt selkeyttämään rahaston brändiasemaa brändistrategialla, jonka rahaston hallitus hyväksyi vuonna Samassa yhteydessä Pohjoismaiselle kulttuurirahastolle muotoiltiin ja hyväksyttiin uusi visio: Luomme yhdessä uutta Pohjolaa ylittämällä rajoja kulttuurin keinoin. Pohjoismaisen kulttuurirahaston tavoitteena on uudistuva ja dynaaminen pohjoismainen taide- ja kulttuurielämä, joka on monimuotoista, saavutettavaa ja laadukasta. Toimintaympäristö Pohjoismaissa on nykyisin yli 26 miljoonaa asukasta. Kulttuuria kuvataan virallisessa pohjoismaisessa yhteistyössä yhdeksi sen tärkeimmistä osatekijöistä sekä keskeiseksi elementiksi maiden välisten suhteiden luomisen ja arvojen ymmärtämisen kannalta. Rahasto katsoo kuitenkin, että pohjoismainen kulttuuriyhteistyö on pyrkimyksistä huolimatta varsin näkymätöntä ja että sitä pönkitetään välillä vanhentuneella ja päivittämättä jääneellä näkemyksellä Pohjolasta. Nyt tarvitaankin kehitystä ja mahdollisuuksia, joilla kulttuuriyhteistyöstä tehdään uudella tavalla tärkeää. Kaikissa Pohjoismaissa on koettu vuosina entistä suuremman pakolaisvirran vaikutukset, mikä on yhtäältä haastanut pohjoismaisen yhteistyön ja toisaalta johtanut pohjoismaisiin yhteistyöhankkeisiin, jotka keskittyvät pakolaisten kotouttamiseen. Rahastollekin tulee aiempaa enemmän tätä aihepiiriä koskevia hakemuksia, ja näkemyksemme mukaan osa-aluetta tulisi kehittää suhteessa taiteeseen ja kulttuuriin. Pohjoismaissa on yhä meneillään voimakas murros, joten keskustelua taiteen ja kulttuurin mahdollisesta roolista on pidettävä yllä. Eri Pohjoismaissa pitkään tehty kansallinen kulttuuripoliittinen työ on tuottanut hyviä tuloksia ja ollut varsinkin sikäli onnistunutta, että julkisesti tuettuun kulttuuritarjontaan luotetaan vahvasti ja että kansalaisten kulttuuriosallistuminen on suurta. Pohjoismaisen kulttuurirahaston mielestä kansalaisten aito kiinnostus kulttuuriin luo perustan myös vahvalle ja iskevälle pohjoismaiselle kulttuuripolitiikalle. Pohjoismaiden kulttuurielämällä on kehittynyt ja moniulotteinen tukijärjestelmä, joka koostuu kansallisen, alueellisen ja kunnallisen tason julkisesta rahoituksesta. Sen lisäksi julkisia varoja jaetaan EU:n ja muiden kansainvälisten yhteistyöelinten kautta. Kulttuurirahoituksesta vastaavat kansalliset viranomaiset luovat edellytykset kunkin maan kulttuuri-infrastruktuurille, joka koostuu laitoksista, riippumattomista toimijoista 1 Pohjoismainen kulttuurirahasto: Toimintaympäristöanalyysi Gry Brandser ja Ole Andreas Brekke, Uni Research Rokkansenteret, ISBN , Raportin käsittely rahaston työryhmässä, kokouksen M174 liite, Toimintaympäristöanalyysin suositusten seuranta Suositusten työryhmäkäsittely Toimenpide-ehdotukset vuosiksi sekä Pohjoismaisen kulttuurirahaston brändistrategia

4 ja yrittäjistä. Pohjoismaisella kulttuurirahastolla ei ole mahdollisuutta tukea kulttuurilaitosten tai monivuotisten pohjoismaisen kulttuuriprojektien perusrahoitusta. Tämä edellyttää muita, pitkäjänteisesti osallistuvia toimijoita ja rahoituslähteitä. Esimerkiksi kansalliset kulttuurirahoitusviranomaiset on avainasemassa luotaessa infrastruktuuria pohjoismaiselle toiminnalle, jonka juuret ovat kansallisella, alueellisella ja kuntatasolla. Pohjoismaissa suhtaudutaan kulttuurielämään ja mediaan varsin samalla tavalla. Muihin Euroopan osiin verrattuna Pohjolassa ollaan hyvin aktiivisia kulttuurin kuluttajia ja harjoittajia. Samoin digitaalinen infrastruktuuri on täällä hyvin kehittynyttä ja digitaalinen tarjonta suurta. Kulttuurin kulutuksessa kasvua on näyttämötaiteissa ja musiikissa, kuten teatteri- ja konserttikäynneissä, kun taas yksityisistä kulttuurielämyksistä korostuvat kirjojen lukeminen ja musiikinkuuntelu. Kulttuurin harjoittamisessa kasvua on osallistujalähtöisessä kulttuurissa, jonka airuena on nuorempi sukupolvi, sekä kuvataiteen, elokuvien ja musiikin tuottamisessa. Vahvat käsityöläisperinteet ovat lisäksi vaikuttaneet siihen, että materiaalipohjaisuus, itse tekeminen ja kestävä kehitys heijastuvat koko ajan enemmän pohjoismaiseen taiteen ja kulttuurin harjoittamiseen. 2 Myös Pohjoismaiden työmarkkinoilla on useita yhteisiä piirteitä, joita säädellään työmarkkinaosapuolten välisillä sopimuksilla ja jotka takaavat huomattavan yhdenvertaisuuden, turvallisuuden ja konsensuksen. Taiteilijoiden työmarkkinoilla ja taidemarkkinoilla on sen sijaan viitteitä siitä, että pohjoismaisen tason infrastruktuurissa on rajoitteita, jotka tulisi määritellä ja korjata. Kansallisella tasolla pohjoismaalaiset samastuvat kulttuuriin, jossa ei ole riittävästi pohjoismaista ulottuvuutta, vaikka taiteilijoiden tuotannolle löytyykin kiinnostusta. Digitalisaatio ja kansainvälistyminen vaativat meiltä uudenlaista asemoitumista. Musiikin myynti on vuodesta 2000 lähtien vähentynyt %, mutta toisaalta Pohjoismaissa käytetään asukasta kohden enemmän musiikin suoratoistopalveluita kuin missään muualla maailmassa. 3 Vastaavaa kehitystä on nähtävissä muillakin taiteenaloilla, kuten elokuva- ja kirjamarkkinoilla. Pohjolasta voi tulla keskeinen taiteilijoiden työmarkkina ja taidemarkkina, mutta tämä vaatii kohtaamiemme uusien haasteiden analysointia ja määrittelyä. Meidän on yhdessä muiden toimijoiden kanssa keskusteltava siitä, miten pohjoismaisia työmarkkinoita voidaan vahvistaa alati digitalisoituvassa ja globalisoituvassa maailmassa ja miten rajoja voidaan avata ja rikkoa. Kansallisella ja pohjoismaisella tasolla on havaittavissa yhteiskunnan jatkuva urbanisoituminen, eriytyminen ja sirpaloituminen. Tästä näkökulmasta onkin tärkeää, että rahasto pyrkii apurahoituksessaan kattamaan koko Pohjolan ja että rahasto edistää kulttuuripolitiikan kehittämistä taiteen ilmaisunvapauden varmistamiseksi. Pohjoismaiden murros asettaa myös taiteilijoiden ilmaisunvapauden uuteen tilanteeseen. Mediakenttä (lehdistönvapaus) on muuttunut, ja taiteilija joutuu toimimaan markkinoilla, joilla taiteen levitykseen investoivat tahot arvioivat taidetta muuttuneiden taloudellisten riskitekijöiden pohjalta. Kansainvälisestä näkökulmasta todettakoon, että muu maailma on alkanut tarkastella Pohjolaa kokonaisuutena, 4 ja oman kokemuksemme mukaan kulttuuritoimijat esittelevät maailmalla yhä enemmän pohjoismaista taidetta kansallisen sijasta. Samalla pohjoismaiset ja kansainväliset yhteishankkeet osoittavat usein sen, että kan- 2 Pohjoismaiden tilastollinen vuosikirja 2014, SOM-raportti 2013:16 Kulturvanor i Sverige , CULTURAL ACCESS AND PARTICIPATION Eurobarometri 2013, Bogen og litteraturens vilkår 2015 vuosiraportti Tanskasta. Samhällstrender och kulturvanor: en omvärldsanalys, raportti 2015:3 Ruotsin kulttuurianalyysiviranomainen. 3 Pohjoismaiden tilastollinen vuosikirja Esitutkimus yhteispohjoismaisen brändistrategian tarpeellisuudesta. Pohjoismaiden ministerineuvoston viestintäosasto ja Happy Forsman & Bodenfors

5 sainvälisesti toimivat kansalliset toimijat ovat ensisijaisesti sitoutuneita kansallisiin näkökulmiin. Tällä saralla rahasto voi toimia sillanrakentajana kansallisten, pohjoismaisten ja kansainvälisten toimijoiden välillä esimerkiksi vahvistamalla ulkomaanedustustojen pohjoismaista työtä sekä vahvistamalla kansallisten viranomaisten pohjoismaisia verkostoja. Samalla rahasto voi olla mukana esittelemässä pohjoismaista näkökulmaa keskeisissä kulttuurimetropoleissa ja olla mukana foorumeilla, joilla Pohjoismaat toimivat kansainvälisesti. Päätelmänä todettakoon, että Pohjoismailla on rikas ja laaja-alainen kulttuurielämä, joka kehittyy ja muuttuu nopeasti. Tämä antaa mahdollisuuden osallistua kulttuuriyhteistyön määrittelyyn ja kehittämiseen tavalla, joka ei ollut mahdollinen 50 vuotta sitten rahaston aloittaessa toimintaansa. Esimerkiksi kansainvälistymisen ja digitalisoitumisen aiheuttama muutos tuo taiteelle ja kulttuurille uusia mahdollisuuksia ja haasteita. Pohjoismainen kulttuurirahasto voi saada tässä keskeisen pohjoismaisen ja kansallisen roolin, jos se keskittää ja systematisoi osaamistaan ja tekee siitä käyttökelpoista kentälle ja kulttuuripolitiikalle sekä esittäytyy uusissa pohjoismaisissa yhteyksissä avatakseen työmarkkinoita ja kehittääkseen taidetta ja kulttuuria riippumatta siitä, missä päin Pohjolaa ollaan. Painopistealueet Pohjoismainen kulttuurirahasto on hyväksynyt kaksi painopistealuetta kaudeksi Ne tulee ottaa huomioon Pohjoismaisen kulttuurirahaston kaiken toiminnan suunnittelussa ja koordinoinnissa. Painopistealueiden toteutumisesta on vastaa koko organisaatio. Pohjoismainen kulttuurirahasto aikoo kaudella kehittää strategisen apurahoituksen ja sen seurannan välistä vuorovaikutusta, jotta rahasto olisi merkityksellinen toimija taiteen ja kulttuuripolitiikan kehittämisessä luoda rahastolle näkyvyyttä ja uusia yhteyksiä oma-aloitteisilla kulttuuripoliittisilla hankkeilla ja aktiivisella viestintätyöllä. Toiminnan suunnittelu ja operatiiviset tavoitteet Rahaston toiminnan, osaamisen kehittämisen ja resurssien käytön optimointi varmistetaan seuraavalla mallilla hallituksen pyrkimysten ja päätösten toteuttamiseksi: suunnittelu -> toteutus -> seuranta -> parannus ja kehitys. Pohjoismaisen kulttuurirahaston hallitus vahvistaa yleisen toimintasuunnitelman, budjetin ja pitkän aikavälin tavoitteet, ja se saa sihteeristöltä säännöllisiä raportteja toteutuksesta sekä mahdollisia muutosehdotuksia. Sihteeristö vastaa vuositasolla juoksevan käytännön toiminnan ja suurten hankkeiden suunnittelusta (kuten osahankkeiden budjetoinnista) toimenpidesuunnitelmien, hankepohjan ja prosessikuvausten perusteella. Kun hallitus on päättänyt yleisestä toimintasuunnitelmasta, sihteeristö jatkaa suunnitteluaan laatimalla ja konkretisoimalla toimenpidesuunnitelmia ja niiden tavoitteita. 4

6 TOIMINNAN OPERATIIVISET TAVOITTEET Pohjoismaisen kulttuurirahaston mielestä apurahoitusta on yhä syytä kehittää tekemällä seurannasta entistä järjestelmällisempää. Työskentelymuotojen uudistaminen antaa Pohjoismaiselle kulttuurirahastolle mahdollisuuden käyttää kerättyä dataa etupainotteisemmin kuin tähän saakka. Näin voidaan toisaalta jakaa apurahoja perustellusti, toisaalta saada käyttöön laadullinen tietoperusta rahaston panostusten, kuten viestinnän ja kulttuuripoliittisten toimien, kehittämiseksi. Pohjoismainen kulttuurirahasto aikoo suunnittelukaudella vahvistaa viestintäpanostuksia ja kehittää rahaston kulttuuripoliittista näkökulmaa. Eri Pohjoismaiden toimijoilta tulee yhä enemmän toiveita siitä, että rahasto lisäisi läsnäoloaan ja näkyvyyttään. Uusien foorumien, verkostojen ja hankkeiden seurannasta ja niihin osallistumisesta tulee siten rahastolle entistä tärkeämpää. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi toiminnan eri osille on määritelty operatiiviset tavoitteet. Ne tukevat yhdessä ja erikseen rahaston rivakkaa kehittämistä suunnittelukaudella Operatiiviset tavoitteet on kuvattu niitä koskevien otsikoiden alla jäljempänä. Operatiiviset tavoitteet ovat: Apurahoitus Pohjoismaisen kulttuurirahaston apurahoitus luo edellytyksiä kulttuurielämälle, jolle on tunnusomaista monimuotoisuuden ja saavutettavuuden lisääntyminen sekä taiteellisen laadun ja kehityksen parantuminen. Viestintä Pohjoismaisen kulttuurirahaston tulee ulkoisen viestintänsä kautta olla arvostettu toimija Pohjoismaiden kulttuuripolitiikan kehittämisessä, tärkeä kulttuuritiedon lähde sekä uskottava, ammattimainen ja avoin yhteistyökumppani ja apurahoittaja. Kulttuuripoliittiset toimet Pohjoismainen kulttuurirahasto kartuttaa ja levittää kulttuuritietoa, joka tukee kulttuuripolitiikan kehitystä olennaisissa yhteyksissä. Toiminnan toteutus Pohjoismainen kulttuurirahasto kehittää hallituksensa, sihteeristönsä ja asiantuntijoidensa rooleja, tehtäviä ja työskentelymuotoja luodakseen tavoitteellisia prosesseja ja työnkulkuja. APURAHOITUS Tavoite Pohjoismaisen kulttuurirahaston apurahoitus luo edellytyksiä kulttuurielämälle, jolle on tunnusomaista monimuotoisuuden ja saavutettavuuden lisääntyminen sekä taiteellisen laadun ja kehityksen parantuminen. Osa-alueen kuvaus Hanketuen jakaminen on ollut Pohjoismaisen kulttuurirahaston ydintehtävä aina perustamisvuodesta 1966 lähtien. Tämä on määritelty myös rahaston perustamissopimuksessa, jossa todetaan seuraavasti: Rahaston varoista voidaan myöntää avustuksia kertaluontoisia pohjoismaisia hankkeita varten. Avustuksia voidaan myös myöntää toisaalta luonteeltaan pysyväisempiä pohjoismaisia hankkeita varten, kuitenkin etupäässä hallituksen asettamaksi määräajaksi ja toisaalta erityistapauksissa säännönmukaisesti toistuvia tarkoitusperiä varten." 5

7 Rahasto jakaa kolmenlaista tukea: OPSTART-käynnistystukea, jota voi hakea milloin vain, yleistä projektitukea, jolla on kolme vuotuista hakuaikaa, sekä panostustukea, jolla on panostuskohtaiset kriteerit ja hakuajat. Vuonna 2015 julkistettua käynnistystukea myönnetään enintään Tanskan kruunua projektien ensimmäiseen ideointi- ja verkostoitumisvaiheeseen, ja sen on tarkoitus antaa hakijoille eväitä myöhemmin toteutettaviin suurempiin pohjoismaisiin hankkeisiin. Hakuaika on jatkuva, ja hakijat saavat rahaston päätöksen 20 päivässä. Sihteeristö teetti käynnistystuesta vuonna 2016 sisäisen arvioinnin, joka osoitti myönteisiä merkkejä suhteessa tukimuotoon liittyviin rahaston tavoitteisiin. Rahasto on tavoittanut uusia toimijoita, käynnistystuki koetaan kehittäväksi ja uudistavaksi, ja tuensaajat ilmoittavat sen mahdollistaneen projektien pohjoismaisen jalkauttamisen ja laatutason noston. Hallitus päätti arvioinnin perusteella myöntää OPSTARTtukimuodolle jatkoaikaa vuoden 2018 loppuun. Käynnistystuen mahdollisesta muuttamisesta pysyväksi tukimuodoksi päätetään vuonna 2018 toteutettavan uuden ja entistä laajemman arvioinnin pohjalta. Rahaston pääasiallinen tukimuoto on yhä projektituki, jolla tuetaan vuosittain noin 170:tä projektia keskimäärin :lla ja enintään Tanskan kruunulla. Hakemuksia rahasto vastaanottaa yhteensä noin 800 kolmella kiinteällä hakukierroksella. Hakemuksista noin 75 % täyttää rahaston suuntaviivojen muodolliset vaatimukset. Monimuotoisuuden, saavutettavuuden sekä taiteellisen laadun ja kehityksen varmistamiseksi rahaston on jatkossakin pyrittävä huolehtimaan tukikriteeriensä tarkoituksenmukaisuudesta ja joustavuudesta. Kolmantena rahoitustasona on panostustuki, jolla pyritään tukemaan ajankohtaisia kulttuuripoliittisia aloitteita ja jonka tukimuodot räätälöidään panostuskohtaisesti. Vuonna 2016 rahasto on myöntänyt tästä kehyksestä tukea HANDMADEpanostukselle, ja vuosina tuetaan tulevaa elävän musiikin panostusta. Rahaston asiantuntijaryhmä osallistuu hakemusten arviointiin kaikilla tasoilla laadun ja tarkoituksenmukaisuuden varmistamiseksi. Rahasto aikoo edelleen kehittää työtään, jossa kartutetaan kentän osaamista ja kentältä saatavaa osaamista. Tämä tapahtuu apurahoitusjärjestelmän keskeisten toimijoiden ja hakijoiden sekä rahaston asiantuntijoiden kanssa laaditun suuntausraportin avulla, sekä hyödyntämällä räätälöityjä arviointimenetelmiä, joilla seurataan panostustuella tuettavia suuria panostuksia. Toimenpiteet Kehitetään edelleen apurahoitusjärjestelmää, jossa on kolme erillistä ja yhteenkuuluvaa tasoa (käynnistystuki, yleistuki ja panostustuki). Jatketaan rahaston arviointityön täytäntöönpanoa: apurahan saajien loppuraportoinnin tarkastelua, suuntausraportin kehittämistä ja erityisten arviointityökalujen kehittämistä panostustuella toteutettavien panostusten yhteydessä. Kehitetään rahaston määritelmää pohjoismaisen ulottuvuuden merkityksestä, jotta se olisi hakijoiden kannalta nykyistä tarkoituksenmukaisempi ja jotta hakemusten taso paranisi. VIESTINTÄ Tavoite Pohjoismaisen kulttuurirahaston tulee ulkoisen viestintänsä kautta olla arvostettu toimija Pohjoismaiden kulttuuripolitiikan kehittämisessä, tärkeä kulttuuritiedon lähde sekä uskottava, ammattimainen ja avoin yhteistyökumppani ja apurahoittaja. 6

8 Osa-alueen kuvaus Pohjoismainen kulttuurirahasto on työskennellyt vuodesta 2014 lähtien brändi- ja viestintästrategian pohjalta. Tänä aikana rahasto on selkeyttänyt brändiasemaansa ja visuaalista ilmettään. Rahasto on lisäksi pyrkinyt vahvistamaan apurahoitukseen liittyvää viestintää ja kehittämään tulosten levittämistä esimerkiksi projektilähettiläiden ja kansallisten tukijärjestelmien kautta. Rahasto on nykyisin kysytty toimija ja luennoitsija monissa yhteydessä, ja se on tehnyt strategista työstä päästäkseen mukaan uusiin yhteyksiin ja verkostoihin, jotta se voisi lisätä rahaston työn tunnettuutta sekä kasvattaa rahaston merkitystä kulttuurielämässä ja kulttuuripoliittisissa yhteyksissä. Tämä on edelleenkin rahaston viestintätyön painopistealue. Pohjoismaisen kulttuurirahaston ulkoisen viestinnän operatiivisen tavoitteen saavuttamiseksi rahasto kehittää kaudella rahaston viestinnälle integroidun lähestymistavan, joka sisältää viestintäpanostukset, apurahoituksen ja kulttuuripoliittisen kehitystyön sekä viestintäpanostusten vaikuttavuusmittaukset. Rahaston tärkein ulkoinen viestintäkanava on sen internetsivusto. Sivustoa on kehitetty siten, että se heijastelee entistä paremmin rahaston roolia Pohjoismaiden kulttuuripolitiikan kehittämisessä sekä kulttuuritiedon lähteenä ja sen seurantakanavana. Sivusto toimii jatkossakin rahaston ensisijaisena viestintäkanavana myös suhteessa hakijoihin. Sivustoviestintää täydennetään some-viestinnällä, jota on määrä vahvistaa tulevalla kaudella. Rahaston uutisviestinnän ensisijaisia kanavia ovat uutiskirjeet, lehdistötiedotteet ja sähköinen suorapostitus, jotka keskittyvät hakijalähtöiseen viestintään tai apurahaviestintään. Rahasto selvittää mahdollisuuksia kohdentaa uutisviestintää ja mediavaikuttamista entistä kulttuuripoliittisempaan suuntaan ja tehdä yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa tärkeiden teemojen löytämiseksi, kehittämiseksi ja näkyvöittämiseksi. Tämä panostus voisi lisätä rahaston näkyvyyttä muissa yhteyksissä ja vahvistaa sen kulttuuripoliittista roolia. Suurempiin projekteihin liittyvää rahaston työtä täydennetään viestintäsuunnitelmilla ja kohderyhmäanalyyseilla, jotta projektiviestintä olisi mahdollisimman hyvää ja jotta rahaston kaikki toiminta-alueet sekä projektin toteutus ja viestintä nivoutuisivat aiempaa tiiviimmin yhteen. Tulevalla kaudella vahvistetaan HANDMADEen ja elävän musiikin panostukseen liittyvää rahaston viestintää keskittymällä sekä hakija- että verkostoviestintään. Musiikkipanostuksessa rahasto selvittää lisäksi mahdollisuuksia konkreettiseen mediayhteistyöhön, joka voisi tukea panostuksen yleisönäkökulmaa. Toimenpiteet Kehitetään projektisuunnitelma, joka tarjoaa integroidun lähestymistavan apurahoitukseen ja kulttuuripoliittiseen kehitystyöhön liittyviin viestintäpanostuksiin. Tähän sisältyy strategisen ja operatiivisen viestintätyön nivominen yhteen toiminnassa. Laaditaan strategia ja tavoitteet sosiaaliseen mediaan ja uutisiin liittyvän työn kohdentamiselle. Kehitetään verkostoviestintää ja tulosten levittämistä keskittyen erityisesti rahaston panostuksiin ja muuhun kulttuuripoliittiseen kehitystyöhön. Kehitetään rahaston elävän musiikin panostukseen liittyvää mediayhteistyötä. KULTTUURIPOLIITTISET TOIMET Tavoite 7

9 Pohjoismainen kulttuurirahasto kartuttaa ja levittää kulttuuritietoa, joka tukee kulttuuripolitiikan kehitystä olennaisissa yhteyksissä. Rahastolla on autonomisen asemansa vuoksi mahdollisuus tehdä itsenäistä kulttuuripoliittista kehitystyötä ja edistää siten laajapohjaista kulttuuripoliittista keskustelua, joka keskittyy Pohjoismaiden taiteen ja kulttuurin kehitykseen. Rahasto on viime vuosina osallistunut aktiivisesti uusiin verkostoihin ja edistänyt verkostoitumista pohjoismaisen kulttuuripolitiikan kehittämiseksi. Rahaston kulttuuripoliittisesta suuntautumisesta ovat esimerkkeinä viime vuosien temaattiset panostukset (Lapset ja nuoret, DIGITAL ja HANDMADE). Niiden lähtökohtana on ollut tunnistaa aloja, joille voitaisiin antaa paitsi taloudellinen piristysruiske kohdennetuin varoin myös kulttuuripoliittista nostetta. Tavoitteena on ollut luoda näkyvyyttä ja keskustelua niin kulttuurielämän kuin kulttuuripoliittisten päättäjienkin keskuudessa. Rahastolla on autonomisen asemansa vuoksi mahdollisuus tehostaa strategisten panostusten tai muiden kulttuuripoliittisten toimenpiteiden kansallista ja pohjoismaista jalkauttamista. Näin saadaan entistä pitkäkestoisempia vaikutuksia ja enemmän vastinetta rahaston myöntämille varoille. Rahasto on käynyt viime vuosina tiivistä vuoropuhelua kansallisten tukijärjestelmien, elävän musiikin organisaatioiden ja muiden musiikkielämän toimijoiden kanssa kuvatakseen Pohjoismaiden elävän musiikin kehittämiseen liittyviä haasteita ja mahdollisuuksia. Työ on nyt kiteytetty musiikkitapahtumien järjestäjien pohjoismaiseksi tukiohjelmaksi, joka mahdollistaa kulttuuripoliittisen jalkauttamisen vahvistamisen kansallisella ja pohjoismaisella tasolla. Rahasto pyrkii myös tarjoamaan ammatillisia verkostoja, joilla voidaan näkyvöittää, kehittää ja levittää kulttuurista ja kulttuuripoliittista tietämystä käyttämällä apuna omaa tiedonhankintaa, toimintaympäristöanalyysiä sekä olennaisten toimijoiden kanssa tehtävää yhteistyötä. Rahasto aikoo esimerkiksi tunnistaa kysymyksiä, jotka ovat kulttuuripoliittisesti merkityksellisiä ja ajankohtaisia, sekä toimijoita, joiden kanssa kysymyksistä voitaisiin keskustella ja nostaa niitä esiin. Rahasto aikoo myös osallistua nykyisiin verkostoihin ja kehittää yhdessä muiden kanssa teemoja ja keskusteluja, joiden on määrä johtaa poliittisen tason suosituksiin sekä uusiin käytännön yhteistyökuvioihin ja niiden edellytyksiin. Rahasto seuraa lisäksi maakohtaisia kulttuuripoliittisia painopisteitä ja tunnistaa kansallisia agendoja, jotka voivat olla myös yhteisiä ja joita voidaan ottaa esiin pohjoismaisissa keskusteluissa ja kokouksissa. Pohjoismaisen kulttuurirahaston kulttuuripoliittisen kehitystyön jatkaminen edellyttää sitä, että rahasto onnistuu samalla tekemään apurahoituksestaan entistä strategisempaa, kehittämään seurantaansa, viestintäänsä ja läsnäoloaan eri foorumeilla ja verkostoissa. Toimenpiteet Luodaan ja tunnistetaan kansallisia, pohjoismaisia ja muita kansainvälisiä foorumeja ja osallistutaan niihin pyrkien siten parantamaan taiteen ja kulttuurin pohjoismaisen tason kehitysedellytyksiä. Jatketaan strategisten panostusten (HANDMADE ja elävän musiikin panostus) jalkauttamista tekemällä käytännön yhteistyötä kansallisten tai pohjoismaisten kulttuurirahoitusviranomaisten tai organisaatioiden kanssa. Seurataan maakohtaisia kulttuuripoliittisia painopisteitä ja tunnistetaan kansallisia agendoja, jotka voivat olla myös yhteisiä, ja nostetaan niitä esiin. Edistetään pohjoismaisuuden kehittämistä osana Pohjoismaiden hallitusten kansainvälistä kulttuuripoliittista työtä. 8

10 TOIMINNAN TOTEUTUS Tavoite Pohjoismainen kulttuurirahasto kehittää hallituksensa, sihteeristönsä ja asiantuntijoidensa rooleja, tehtäviä ja työskentelymuotoja luodakseen tavoitteellisia prosesseja ja työnkulkuja. Osa-alueen kuvaus Taiteellista laatua ja uudistumista tukeva Pohjoismaisen kulttuurirahaston työ vaatii sekä strategisia että oikeusturvaan liittyviä päätöksiä hallitukselta, huomattavaa arviointiosaamista asiantuntijoilta, priorisointeja sekä toimivaa sihteeristöä vastaamaan päivittäisestä toiminnasta. Hallitus, asiantuntijat ja rahaston sihteeristö ovat toiminnan kolme keskeistä osaa, ja niiden tulee yhdessä tehdä laadullista tietoperustaista työtä, jolla on vahva legitimiteetti. Pohjoismaisen kulttuurirahaston ylin päättävä elin on hallitus. Hallituksessa on 13 jäsentä, jotka Pohjoismaiden neuvosto ja Pohjoismaiden ministerineuvosto nimittävät kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Kullakin Pohjoismaalla on hallituksessa kaksi edustajaa ja Ahvenanmaalla, Färsaarilla sekä Grönlannilla yksi edustaja. Puheenjohtajuus kiertää maalta toiselle ja kestää kaksi vuotta. Vuosina puheenjohtajamaana on Suomi ja vuosina Tanska. Hallituksen kokoonpano on erilainen kuin kaikissa muissa virallisen pohjoismaisen yhteistyön yhteistyöelimissä ja laitoksissa. Pohjoismainen kulttuurirahasto käyttää apuna asiantuntijoita, jotka arvioivat hakemukset ja antavat rahastolle lähtökohdan taiteellisen laadun ja muiden kulttuuripoliittisten seikkojen arvioimiseksi. Asiantuntijaryhmässä on 21 jäsentä viidestä Pohjoismaasta sekä Ahvenanmaalta, Färsaarilta ja Grönlannista. Asiantuntijat ovat sektoriasiantuntijoita, joilla on huomattava ammatillinen legitimiteetti, ja heidän laadullinen työnsä on rahastolle erittäin tärkeää. Järjestelmä perustuu kiertoon, jossa asiantuntijoiden toimikausi on kolme vuotta ja noin puolet asiantuntijoista vaihtuu joka toinen vuosi. Eri taidealojen edustus kiertää Pohjoismaalta toiselle. Rahastolla on kansallisten kulttuurirahoitusviranomaisten kanssa käytäntö, jonka mukaisesti rahasto pyytää asiantuntijanimityksiä koskevat ehdotukset kansalliselta tasolta. Rahaston sihteeristö sijaitsee Kööpenhaminassa ja vastaa rahaston päivittäisestä toiminnasta. Sihteeristöllä on johtaja, jonka nimittää rahaston hallitus. Muu henkilökunta koostuu kahdesta vanhemmasta erityisasiantuntijasta, yhdestä erityisasiantuntijasta, yhdestä koordinaattorista ja kahdesta opiskelija-avustajasta. Sihteeristön työhön sisältyvät rahaston toiminnan kaikki ne osat, jotka liittyvät apurahoitukseen sekä hallituksen ja asiantuntijaryhmän palvelemiseen. Apurahoitukseen liittyvään työhön sisältyvät hakijoiden neuvonta, hakemusten käsittely ja niistä päättäminen sekä tuettujen projektien seuranta ja tuen maksatukset. Pohjoismainen kulttuurirahasto on vastaanottanut vuodesta 2006 lähtien vain sähköisiä hakemuksia, ja apurahoituksen tukena on teknisiä ratkaisuja, jotka varmistavat toteutuksen tehokkuuden. Pohjoismainen kulttuurirahasto on itsenäinen oikeushenkilö, jonka erityissuhde Pohjoismaiden neuvostoon ja Pohjoismaiden ministerineuvostoon ilmenee asiakirjasta Sopimus pohjoismaisesta kulttuurirahastosta. Sopimus on valtiosopimus, ja siihen tehtävät muutokset on ratifioitava kussakin Pohjoismaassa. Pohjoismaisen kulttuurirahaston ja Pohjoismaiden ministerineuvoston välisessä hallinnollisessa yhteistyösopimuksessa ilmoitetaan hallinnolliset palvelut, joita rahasto hyödyntää yhteisessä sihteeristössä, sekä niiden kustannukset. Palvelut liittyvät etupäässä henkilöstöhallintoon, taloushallintoon, tieto- ja puhelintekniikkaan, tukipalveluihin sekä sihteeristön muuhun hallintoon. 9

11 Pohjoismaisen kulttuurirahaston toiminnan ja hallinnon valvonnasta ja tarkastuksesta vastaa Tanskan valtiontalouden tarkastusvirasto, joka toimittaa arvionsa ja lausuntonsa vuosittain Pohjoismaiden neuvostolle ja sen tarkastuskomitealle. Neuvosto tekee komitean mietinnön pohjalta päätöksen siitä, myönnetäänkö rahaston hallitukselle vastuuvapaus. Pohjoismaisen kulttuurirahaston sihteeristö noudattaa samoja työehtoja kuin Pohjoismaiden neuvoston ja Pohjoismaiden ministerineuvoston sihteeristöt. Rahaston tavoitteena on olla vetovoimainen työnantaja, jolla on erittäin pätevä henkilökunta. Sihteeristön henkilökunnalle tuleekin tarjota hyvät mahdollisuudet osaamisen ja tietämyksen ylläpitoon ja kehittämiseen omien työtehtävien ja roolien puitteissa. Pohjoismaisen yhteistyön sihteeristöjen virkasuhteiden kestot on rajattu kahdeksaan vuoteen. Näiden rakenteellisten kehysten vuoksi henkilöstön vaihtuvuus on suurta. Heinäkuun 2016 ja tammikuun 2017 välisenä aikana rahastossa vaihtuu kaksi asiantuntijaa ja kaksi opiskelija-avustajaa, joten pitkäjänteinen osaamisen kehittäminen ja siirto on ensiarvoisen tärkeää. Työpaikan ja työskentelymuotojen modernius ja toimivuus on niin ikään erittäin tärkeää henkilöstön motivaation ja viihtyvyyden kannalta. ESDH-järjestelmästä ja webalustoista koostuva digitaalinen infrastruktuuri tukee joustavia työskentelymuotoja ja -ratkaisuja. Henkilöstöpolitiikan periaatteet koskevat vakinaista henkilökuntaa, mutta niitä tulee soveltaa mahdollisimman suuressa määrin myös opiskelija-avustajiin. Toimenpiteet Kehitetään hallituksen, asiantuntijoiden ja sihteeristön rooleja ja tehtäviä mukaan lukien palkkiotasojen säätäminen. Kehitetään budjettiseurantaa ja resurssiohjausta toiminnan neljällä operatiivisella osa-alueella. Kehitetään hankesuunnittelua, jotta voitaisiin varmistaa tehtäväkohtaisten tavoitteiden ja sihteeristön resurssien välinen tasapaino. Varmistetaan se, että osaamisen kehittämisessä luodaan tasapaino rahaston strategisen kehitystyön ja työntekijöiden yksilöllisen kehityksen välille. 10

Pohjoismaisen kulttuurirahaston toimintasuunnitelma 2016 2018

Pohjoismaisen kulttuurirahaston toimintasuunnitelma 2016 2018 Pohjoismaisen kulttuurirahaston toimintasuunnitelma 2016 2018 Johdanto Pohjoismaisen kulttuurirahaston tehtävänä on edistää Pohjoismaiden taiteen ja kulttuurin myönteistä kehitystä tukemalla Suomen, Ruotsin,

Lisätiedot

Pohjoismaisen kulttuurirahaston strategia

Pohjoismaisen kulttuurirahaston strategia Pohjoismaisen kulttuurirahaston strategia Nordisk kulturfond strategi 2019 2020 2019 2022 1 / 15 2 Johdanto 4 Yleistavoitteet Missio Yleistavoitteet 5 Monialaiset strategiset panostukset Eriytetyn apurahoituksen

Lisätiedot

Suomi. NordForsk strategia

Suomi. NordForsk strategia Suomi NordForsk strategia 2011-2014 NordForsk strategia 2011 2014 Johdanto NordForsk on pohjoismaisen tutkimuksen ja tiedepolitiikan yhteistyöelin. NordForskin tavoitteena on edistää yhteistyötä kaikilla

Lisätiedot

Pohjoismaisen kulttuurirahaston käyttäjätutkimus. Oxford Research, maaliskuu 2014

Pohjoismaisen kulttuurirahaston käyttäjätutkimus. Oxford Research, maaliskuu 2014 Pohjoismaisen kulttuurirahaston käyttäjätutkimus Oxford Research, maaliskuu 2014 Käyttäjätutkimus 1. Tiivistelmä Pohjoismainen kulttuurirahasto edistää taide- ja kulttuurielämää tukemalla lahjakkaita ammatti-

Lisätiedot

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia 2017-2021 suomen taiteilijaseuran strategia 2017 2021 VISIOMME Visiomme on vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija. Suomen

Lisätiedot

Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville

Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihdossa syvennetään maailmalla oman alan osaamista, kielitaitoa ja kansainvälisiä verkostoja. Vaihdossa hankitut tiedot,

Lisätiedot

Sähköisen tunnistamisen eidastilannekatsaus

Sähköisen tunnistamisen eidastilannekatsaus Sähköisen tunnistamisen eidastilannekatsaus 3.10.2017 @kimmomakinen JulkICT -osasto eidas Sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisiin transaktioihin liittyvistä luottamuspalveluista sisämarkkinoilla Euroopan

Lisätiedot

Pohjoismainen kulttuuripiste

Pohjoismainen kulttuuripiste Pohjoismainen kulttuuripiste Luomme tilaa pohjoismaiselle kulttuurille Webinaari 16.6.2016 Erityisasiantuntija Laura Norppa, Pohjoismainen kulttuuripiste POHJOISMAINEN KULTTUURIPISTE Virallinen pohjoismainen

Lisätiedot

Tehtävä, visio, arvot ja strategiset tavoitteet

Tehtävä, visio, arvot ja strategiset tavoitteet Tehtävä, visio, arvot ja strategiset tavoitteet Tehtävä Euroopan tilintarkastustuomioistuin on Euroopan unionin toimielin, joka perussopimuksen mukaan perustettiin huolehtimaan unionin varojen tarkastamisesta.

Lisätiedot

LARK alkutilannekartoitus

LARK alkutilannekartoitus 1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti

Lisätiedot

Pohjoismaisen lapsi- ja nuorisoyhteistyön komitean toimintasuunnitelma 2010 2013

Pohjoismaisen lapsi- ja nuorisoyhteistyön komitean toimintasuunnitelma 2010 2013 Pohjoismaisen lapsi- ja nuorisoyhteistyön komitean toimintasuunnitelma 2010 2013 ANP 2010:705 Pohjoismaisen lapsi- ja nuorisoyhteistyön komitean toimintasuunnitelma 2010 2013 ANP 2010:705 Pohjoismaiden

Lisätiedot

ASIAKIRJA. Selonteko suositusten vahvistamisesta poliittisena välineenä. Pohjoismaiden neuvosto

ASIAKIRJA. Selonteko suositusten vahvistamisesta poliittisena välineenä. Pohjoismaiden neuvosto ASIAKIRJA Selonteko suositusten vahvistamisesta poliittisena välineenä Jäsenehdotukset ja valiokuntaehdotukset ovat n työn perusta. Ehdotusten käsittely suosituksiksi Pohjoismaiden ministerineuvostolle

Lisätiedot

Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön

Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön Aikuisopiskelijan viikko tarjoaa mainion tilaisuuden toteuttaa tapahtumia yhteistyössä oman alueen eri organisaatioiden kanssa.

Lisätiedot

Pohjoismaisen kulttuuriyhteistyön. strategia

Pohjoismaisen kulttuuriyhteistyön. strategia Pohjoismaisen kulttuuriyhteistyön strategia 2013 2020 Kulttuuriministerineuvosto hyväksyi Pohjoismaiden ministerineuvoston kulttuuriyhteistyön strategian 31. lokakuuta 2012 ja teki siihen muutoksia 2.

Lisätiedot

Yleisten apurahojen yhteiset hakuohjeet

Yleisten apurahojen yhteiset hakuohjeet Yleisten apurahojen yhteiset hakuohjeet 1) Mihin tarkoitukseen rahasto jakaa yleisiä apurahoja? Erilaisia hankkeita tukemalla rahasto haluaa lisätä Suomen ja Tanskan välisiä kontakteja sekä lisätä molempien

Lisätiedot

Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista

Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista Kulttuurituottajien päivä 16.-17.9. Jyväskylä Johanna Selkee Erityisasiantuntija, Suomen Kuntaliitto 1 Suomen Kuntaliitto ry Suomen vaikuttavimpia

Lisätiedot

Nordisk kulturkontakt

Nordisk kulturkontakt Nordisk kulturkontakt Pohjoismainen kulttuuripiste Nordic Culture Point Mikä Pohjoismainen kulttuuripiste? Tapahtumia Kirjasto Tukiohjelmia Foto: Kychan Tukiohjelmia kulttuuriyhteistyölle Kulttuuri- ja

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä

Lisätiedot

Virkamiesvaihto. Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville

Virkamiesvaihto. Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto-ohjelmat tukevat valtionhallinnon työntekijöiden kansainvälistä liikkuvuutta ja henkilöstön kehittämistä. Kansainvälisen

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,

Lisätiedot

Kaikista kulttuuritukimuodoista on tiedot ja suuntaviivat ruotsin kielellä ositteessa www.goteborg.se/kulturstod

Kaikista kulttuuritukimuodoista on tiedot ja suuntaviivat ruotsin kielellä ositteessa www.goteborg.se/kulturstod KULTTUURITUKI Göteborgin kulttuurielämän pitää olla monipuolista ja korkealaatuista, sanoo Göteborgin kulttuurilautakunta. Tämän vuoksi taiteellisesti ja kulttuuripoliittisesti merkittäville toiminnoille

Lisätiedot

Pohjoismainen energiakunta 2011 tunnustus innovatiivisesta ja kestävästä panoksesta energia-alalla. Hakuohjeet Hakuaineisto ja -lomake

Pohjoismainen energiakunta 2011 tunnustus innovatiivisesta ja kestävästä panoksesta energia-alalla. Hakuohjeet Hakuaineisto ja -lomake Pohjoismainen energiakunta 2011 tunnustus innovatiivisesta ja kestävästä panoksesta energia-alalla Hakuohjeet Hakuaineisto ja -lomake 1 Lokakuu 2010 Pohjoismainen energiakunta -tunnustusta koskeva hakemus

Lisätiedot

Yleisten apurahojen hakuohjeet

Yleisten apurahojen hakuohjeet Yleisten apurahojen hakuohjeet 1) Mihin tarkoitukseen rahasto jakaa yleisiä apurahoja? Erilaisia hankkeita tukemalla rahasto haluaa lisätä Suomen ja Norjan välisiä kontakteja sekä lisätä molempien maiden

Lisätiedot

Suomen tasavallan kulttuuriministeri Tanja Karpela

Suomen tasavallan kulttuuriministeri Tanja Karpela Suomen tasavallan kulttuuriministeri Tanja Karpela 30.9.2005 1 Saimaa 30.9.2005 2 Pohjoinen ulottuvuus 30.9.2005 3 Pohjoisen ulottuvuuden politiikka toinen ohjelmakausi päättyy vuonna 2006 Seuraava jakso

Lisätiedot

Valiokuntaehdotus kulttuuripoliittisesta selonteosta

Valiokuntaehdotus kulttuuripoliittisesta selonteosta VALIOKUNTAEHDOTUS A 1757/kultur Tekijä Käsittelijä Osaaminen ja kulttuuri Pohjolassa -valiokunta Osaaminen ja kulttuuri Pohjolassa -valiokunta Valiokuntaehdotus kulttuuripoliittisesta selonteosta Ehdotus

Lisätiedot

Suomen Potilasturvallisuusyhdistys SPTY

Suomen Potilasturvallisuusyhdistys SPTY Suomen Potilasturvallisuusyhdistys SPTY Suomen Potilasturvallisuusyhdistys on vuonna 2010 perustettu potilaiden, ammattilaisten ja asiantuntijoiden yhteinen foorumi Yhdistyksen päämäärä on omalla toiminnallaan

Lisätiedot

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY 10.12.2018 PEFC Suomen STRATEGIA 2019-2021 Johdanto PEFC Suomen strategiaan vuosille 2019-21 PEFC on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti,

Lisätiedot

Pohjoismaisen lapsi- ja nuorisoyhteistyön komitean toimintasuunnitelma 2014 2017

Pohjoismaisen lapsi- ja nuorisoyhteistyön komitean toimintasuunnitelma 2014 2017 Pohjoismaisen lapsi- ja nuorisoyhteistyön komitean toimintasuunnitelma 2014 2017 VALOKUVA: SIGNELEMENTS VALOKUVA: PÅL ESPEN OLSEN Pohjoismaisen lapsi- ja nuorisoyhteistyön komitean toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Työryhmän toimeksianto 1. kartoittaa alueellisten ja paikallisten taide- ja kulttuuripalvelujen tuottamisen malleja ja tilaa maan erilaisilla

Lisätiedot

Asia HAKUTIEDOTE 2013 Ammatillinen lisäkoulutus Valtakunnalliset työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset

Asia HAKUTIEDOTE 2013 Ammatillinen lisäkoulutus Valtakunnalliset työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset HAKUTIEDOTE 7.2.2013 22/2013 Asia HAKUTIEDOTE 2013 Ammatillinen lisäkoulutus Valtakunnalliset työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset Taustaa Säädösperusta Valtionavustuslaki (688/2001)

Lisätiedot

YHTEISTYÖPAJA HANASAAREN STRATEGISET TAVOITTEET

YHTEISTYÖPAJA HANASAAREN STRATEGISET TAVOITTEET YHTEISTYÖPAJA HANASAAREN STRATEGISET TAVOITTEET 2017 2020 TOIMINTAYMPÄRISTÖ: POHJOISMAISUUS MUUTOKSESSA Asumme maissa, jotka kuuluvat kaikin tavoin maailman hienoimpiin. Olemme vapaita, onnellisia ja

Lisätiedot

Sopimus. 1 artikla. Sopimuksen nimi ja johdanto-osa kuuluvat muutettuina seuraavasti:

Sopimus. 1 artikla. Sopimuksen nimi ja johdanto-osa kuuluvat muutettuina seuraavasti: Sopimus Tanskan, Suomen, Islannin, Norjan ja Ruotsin välillä eräiden terveyden- ja sairaanhoidon henkilöstöryhmien sekä eläinlääkäreiden yhteisistä pohjoismaisista työmarkkinoista 14 päivänä kesäkuuta

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.7.2014 COM(2014) 459 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi eurooppalaisen yhteisyrityksen perustamisesta ITERiä ja fuusioenergian kehittämistä varten

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 11. helmikuuta 2008 (15.02) (OR. en) 6299/08 DEVGEN 19 FIN 51 RELEX 89 ACP 20

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 11. helmikuuta 2008 (15.02) (OR. en) 6299/08 DEVGEN 19 FIN 51 RELEX 89 ACP 20 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 11. helmikuuta 2008 (15.02) (OR. en) 6299/08 DEVGEN 19 FIN 51 RELEX 89 ACP 20 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Kehitysyhteistyöryhmä Päivämäärä: 7.2.2008 Vastaanottaja:

Lisätiedot

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Hyvä hetki ajattelutavan muutokselle ESR-tuen avulla päästiin kehittämään

Lisätiedot

Mediakasvatusseuran strategia

Mediakasvatusseuran strategia Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura

Lisätiedot

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Myötätuulessa-laivaseminaari, 20.3.2012 Mika Saarinen, yksikön päällikkö, Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön strategia 2025 Turvalliseen huomiseen Visio Suomessa asuvat turvallisuustietoiset ja -taitoiset ihmiset ja yhteisöt turvallisessa ympäristössä. Toiminta-ajatus on osaltaan

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu. Riitta Konkola

Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu. Riitta Konkola Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu Riitta Konkola 26.4.2016 Metropolia lyhyesti Monialainen ammattikorkeakoulu Osakeyhtiö; omistajat Helsinki, Espoo, Vantaa,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 146/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle Pohjoismaisesta kulttuurirahastosta tehdyn sopimuksen muuttamisesta tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten

Lisätiedot

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA 2012 2016 Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Lähtökohdat ennen: liikunnan kilpailutoimintaa ja kulttuurikisat

Lisätiedot

Virkamiesvaihto. Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville

Virkamiesvaihto. Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto-ohjelmat tukevat valtionhallinnon työntekijöiden kansainvälistä liikkuvuutta ja henkilöstön kehittämistä. Kansainvälisen

Lisätiedot

Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus

Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus OKM 16.10.2017 Erityisasiantuntija Kirsi Väkiparta Taiteen edistämiskeskuksesta Taike on OKM:n alainen taiteen edistämisen

Lisätiedot

Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat ja Taiken tehtävät uuden lain näkökulmasta

Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat ja Taiken tehtävät uuden lain näkökulmasta Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat ja Taiken tehtävät uuden lain näkökulmasta Paula Tuovinen, johtaja 6.3.2019 Taiken perustehtävä taata Taiteilijan mahdollisuudet tehdä taiteellista työtä ja

Lisätiedot

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN STRATEGIA

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN STRATEGIA SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN STRATEGIA 2018-2023 TEHTÄVÄ SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TEHTÄVÄ ON ELINVOIMAISEN JA MONIMUOTOISEN SUOMALAISEN ELOKUVAN TULEVAISUUDEN VARMISTAMINEN ELOKUVASÄÄTIÖ: TUKEE elokuvien ja tv-sarjojen

Lisätiedot

LUOVA EUROOPPA ( ) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ. EACEA 26/2016: Eurooppalaisten teosten edistäminen verkossa

LUOVA EUROOPPA ( ) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ. EACEA 26/2016: Eurooppalaisten teosten edistäminen verkossa LUOVA EUROOPPA (-) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ EACEA 6/6: Eurooppalaisten teosten edistäminen verkossa. TAVOITTEET JA KUVAUS Tämä ehdotuspyyntöilmoitus perustuu kulttuurialan ja luovien alojen tukiohjelman

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2019 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

Ydinenergia-alan tutkimusstrategia (YES)

Ydinenergia-alan tutkimusstrategia (YES) Ydinenergia-alan tutkimusstrategia (YES) 27.5.2014 Fortum Keilaniemi Jorma Aurela Sisältö YES-työn taustaa Strategiatyöryhmän esittely Strategiatyön esittely YES-työn taustaa TEM asetti tammikuussa 2013

Lisätiedot

Tukea eurooppalaiselle kulttuuriyhteistyölle EU:N KULTTUURI-OHJELMA

Tukea eurooppalaiselle kulttuuriyhteistyölle EU:N KULTTUURI-OHJELMA Tukea eurooppalaiselle kulttuuriyhteistyölle EU:N KULTTUURI-OHJELMA 2007 2013 Euroopan unioni tukee eurooppalaista kulttuuriyhteistyötä alan oman Kulttuuri-ohjelman (Culture Programme 2007 2013) kautta.

Lisätiedot

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen EuroSkills2016-koulutuspäivä 9.6.2016 Eija Alhojärvi 1. Skills-toiminnan haasteet - strategiset painopistealueet 2. Kilpailu- ja valmennustoiminnan

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaan aluetoimipiste

Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaan aluetoimipiste Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaan aluetoimipiste Infoiltapäivä kulttuurin ja luovien alojen kansainvälisistä rahoitusmahdollisuuksista Tampereella 11.5.2016 erityisasiantuntija Sari Ilmola Taiken valtakunnallisia

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

NOPUS. Pohjoismainen koulutusohjelma sosiaalipalvelujen kehittämiseksi

NOPUS. Pohjoismainen koulutusohjelma sosiaalipalvelujen kehittämiseksi NOPUS Pohjoismainen koulutusohjelma sosiaalipalvelujen kehittämiseksi Organisaatio Pohjoismaisen Ministerineuvoston alainen laitos Suomessa Nopus-toiminta perustuu Stakesin ja Vaasan kaupungin väliseen

Lisätiedot

Tekesin tutkimushaut 2012

Tekesin tutkimushaut 2012 Tekesin tutkimushaut 2012 Marko Heikkinen, Tekes 01-2012 Sisältö Julkisen tutkimuksen rahoitus uudistuu Tutkimusrahoituksen projektityypit 2012 lukien Rahoituksen hakeminen 2012 Linkit lisätietoihin Julkisen

Lisätiedot

Lisäksi yli oppilaitosta ja organisaatiota voi tehdä yhteistyötä kansainvälisten kumppaniensa kanssa.

Lisäksi yli oppilaitosta ja organisaatiota voi tehdä yhteistyötä kansainvälisten kumppaniensa kanssa. 0 Erasmus+ -ohjelma kattaa vuodet 2014 2020. Tänä aikana yli 4 miljoonaa nuorta, opiskelijaa ja aikuista voi kouluttautua, opiskella, harjoitella tai työskennellä vapaaehtoisena ulkomailla ohjelman tuella.

Lisätiedot

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle STRATEGIA 2016-2018 Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle 19.11.2015 1 STRATEGISET TAVOITTEET 2016-2018 VISIO 2020 MISSIO ARVOT RIL on arvostetuin rakennetun ympäristön ammattilaisten verkosto.

Lisätiedot

Kriittinen menestystekijä Tavoite 2015 Mittari Vastuu Aikataulu ja raportointi

Kriittinen menestystekijä Tavoite 2015 Mittari Vastuu Aikataulu ja raportointi 1 Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2015 Missio: Neuvoston tehtävä on tukea ja kehittää yliopistokirjastoja tutkimusta ja opetusta edistävinä asiantuntijaorganisaatioina. Neuvosto on

Lisätiedot

Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat. Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö

Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat. Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Nordplus (2012 2016) vahvistaa Pohjoismaiden välistä koulutusyhteistyötä tukea koulutuksen innovatiivisten tuotteiden, prosessien

Lisätiedot

SAKU-strategia

SAKU-strategia 1 (6) SAKU-strategia 2012 2016 Sisältö: 1. TOIMINTA-AJATUS 2. TOIMINTAPERIAATTEET 3. VISIO 3.1 Visio 2016 3.2 Vision mukaiset päämäärät 3.3 Tavoitteet ja menestystekijät 1. TOIMINTA-AJATUS SAKU ry edistää

Lisätiedot

EU:n alue- ja rakennepolitiikan valmistelu miten alueet näkyvät. Johanna Osenius Varkaus

EU:n alue- ja rakennepolitiikan valmistelu miten alueet näkyvät. Johanna Osenius Varkaus EU:n alue- ja rakennepolitiikan 2021-2027 valmistelu miten alueet näkyvät Johanna Osenius Varkaus 27.5.2019 Sisällöt nousevat alueiden tarpeista 1 Tavoitteena on luoda edellytyksiä alueiden omiin vahvuuksiin

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

IPBEStyöohjelmaluonnos. Esko Hyvärinen Ympäristöneuvos Kansallinen IPBES-sidosryhmäseminaari Säätytalo

IPBEStyöohjelmaluonnos. Esko Hyvärinen Ympäristöneuvos Kansallinen IPBES-sidosryhmäseminaari Säätytalo IPBEStyöohjelmaluonnos Esko Hyvärinen Ympäristöneuvos Kansallinen IPBES-sidosryhmäseminaari Säätytalo 18.11.2013 Työohjelman yleinen päämäärä Ensimmäinen IPBES työohjelma Valmisteltu Bureaun ja MEPin (Multidisciplinary

Lisätiedot

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015 HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015 1. Toiminta-avustukset a. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset 2015 b. Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset

Lisätiedot

VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta

VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta VIESTINTÄSTRATEGIA 2017 2020 Oulun yliopiston ylioppilaskunta Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Nykytila 2.1. Kehittämiskohteiden toteutuminen 3. Perusviesti 4. Viestintä ylioppilaskunnan strategian toteuttajana

Lisätiedot

K E S K I - P O H J A N M A A N K A M A R I O R K E S T E R I

K E S K I - P O H J A N M A A N K A M A R I O R K E S T E R I K E S K I - P O H J A N M A A N K A M A R I O R K E S T E R I S T R AT E G I AT Y Ö 2 0 1 8-2 0 2 5. S T R AT E G I A A P Ä I V I T E T Ä Ä N V U O S I T TA I N. KPKO - MISSIO & VISIO Missio: Jalostamme

Lisätiedot

EUROOPAN TASA-ARVOINSTITUUTTI EUROOPAN UNIONIN PERUSOIKEUSVIRASTO. Yhteistyösopimus

EUROOPAN TASA-ARVOINSTITUUTTI EUROOPAN UNIONIN PERUSOIKEUSVIRASTO. Yhteistyösopimus EUROOPAN TASA-ARVOINSTITUUTTI JA EUROOPAN UNIONIN PERUSOIKEUSVIRASTO Yhteistyösopimus Johdanto Euroopan unionin perusoikeusvirasto (FRA) ja Euroopan tasa-arvoinstituutti (EIGE), joihin viitataan jäljempänä

Lisätiedot

Oikeusalan yhteistyöohjelma

Oikeusalan yhteistyöohjelma Oikeusalan yhteistyöohjelma 2015 2018 1. Johdanto Virallinen pohjoismainen yhteistyö käynnistyi Pohjoismaiden neuvoston perustamisen myötä vuonna 1952. Yhteistyöhön osallistuvat Islanti, Norja, Ruotsi,

Lisätiedot

Kaarinan Pojat ry. Miten me viestimme?

Kaarinan Pojat ry. Miten me viestimme? M1 Kaarinan Pojat ry Miten me viestimme? Isännän Ääni -seminaari Pori 29.1.2016 POSITIIVISUUS LUOTETTAVUUS ONNISTUMINEN YHTEISÖLLISYYS Esityksen sisältö Seuran esittely Viestintäsuunnitelma ja sen luominen

Lisätiedot

Nykytilan määrittely: SWOT

Nykytilan määrittely: SWOT Strategia 2018-2021 Johdanto Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKOn strategia on laadittu vuonna 2017 aiemman strategiakauden päättyessä. Strategia on laadittu vuosille 2018-2021. Lähtökohtana

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen viestintästrategia

Ammatillisen koulutuksen viestintästrategia Ammatillisen koulutuksen viestintästrategia 11.3.2019 11.3.2019 1 SISÄLLYS Strategian omistajat ja vastuut Viestinnän lähtökohdat Kohderyhmät Linjaukset Arvot Vaikuttavuustavoitteet Tarina Ydinviestit

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma

Maaseudun kehittämisohjelma Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tilannekatsaus joulukuu 2014 Sivu 1 5.12.2014 Jyrki Pitkänen Aikataulu (1) Valtioneuvosto hyväksyi Manner-Suomen maaseutuohjelman huhtikuussa EU:n komission käsittely:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2016 (OR. en) 15349/16 JUSTCIV 318 EJUSTICE 213 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 8. joulukuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Kansalaisvapauksien ja -oikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 21. toukokuuta 2002 VÄLIAIKAINEN 2002/2031(COS) LAUSUNTOLUONNOS kansalaisvapauksien ja -oikeuksien

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2011 KOM(2011) 358 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta

Lisätiedot

Yhteinen murros: Erityisen eetoksesta varhaiseen vahvistamiseen

Yhteinen murros: Erityisen eetoksesta varhaiseen vahvistamiseen Yhteinen murros: Erityisen eetoksesta varhaiseen vahvistamiseen KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Erityisen eetos..ja mitä sille tapahtui 28.1.2010 Liisa Heinämäki 2 Erityisen eetos Eri järjestelmissä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi taiteen edistämisen järjestelystä annetun lain 2 ja 5 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteen edistämisen

Lisätiedot

Ruotsin tapa toteuttaa pitkäjänteistä liikennepolitiikkaa ja rahoittaa liikenneinfraa

Ruotsin tapa toteuttaa pitkäjänteistä liikennepolitiikkaa ja rahoittaa liikenneinfraa Ruotsin tapa toteuttaa pitkäjänteistä liikennepolitiikkaa ja rahoittaa liikenneinfraa Havaintoja ja ideoita Suomessa sovellettavaksi 28.6.2018 Havaintoja ja ideoita Suomessa sovellettavaksi 1. Liikennejärjestelmän

Lisätiedot

Pohjoismaisen lapsi- ja nuorisoyhteistyön komitean toimintasuunnitelma 2006-2009

Pohjoismaisen lapsi- ja nuorisoyhteistyön komitean toimintasuunnitelma 2006-2009 Pohjoismaisen lapsi- ja nuorisoyhteistyön komitean toimintasuunnitelma 2006-2009 ANP 2006:727 Pohjoismaisen lapsi- ja nuorisoytheistyön komitean toimintasuunnitelma 2006-2009 ANP 2006:727 Pohjoismaiden

Lisätiedot

Arvioinneista eväitä maaseutuverkostoyksikölle tiedottamisen, koulutuksen, hyvien käytäntöjen ja kansainvälistymisen tueksi

Arvioinneista eväitä maaseutuverkostoyksikölle tiedottamisen, koulutuksen, hyvien käytäntöjen ja kansainvälistymisen tueksi Arvioinneista eväitä maaseutuverkostoyksikölle tiedottamisen, koulutuksen, hyvien käytäntöjen ja kansainvälistymisen tueksi, maaseutuverkostoyksikkö/mmm Sivu 1 8.12.2008 Maaseutuverkosto Manner-Suomen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 911 final 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta FI FI 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Lisätiedot

Hanketoiminnan ohjaus ja vaikuttavuus

Hanketoiminnan ohjaus ja vaikuttavuus AMMATILLISEN PERUS- JA LISÄKOULUTUKSEN VALTIONAVUSTUSHANKKEIDEN 2014 ALOITUSTILAISUUS 11.9.2014 Hanketoiminnan ohjaus ja vaikuttavuus Opetusneuvos Vaikuttavuus Ei ole vain yhtä määritelmää siitä, mitä

Lisätiedot

Oikeusalan pohjoismainen yhteistyöohjelma 2015 2018

Oikeusalan pohjoismainen yhteistyöohjelma 2015 2018 Oikeusalan pohjoismainen yhteistyöohjelma 2015 2018 Oikeusalan pohjoismainen yhteistyöohjelma 2015 2018 ISBN 978-92-893-4049-6 (PRINT) ISBN 978-92-893-4056-4 (PDF) http://dx.doi.org/10.6027/anp2015-743

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10052/17 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 8200/17, 8203/17 Asia: FIN 355 FSTR 45 FC 50

Lisätiedot

Pohjoiskalotin neuvosto (PKN)

Pohjoiskalotin neuvosto (PKN) Pohjoiskalotin neuvosto (PKN) PKN (perustettu 1967) on Pohjois-Suomen, Pohjois-Ruotsin ja Pohjois-Norjan maakuntien aluekehitysviranomaisten ja organisaatioiden yhteistyöelin. Suomen jäsenet: Lapin liitto,

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 143 Lausunto ehdotuksesta valtionhallinnon viestintäsuositukseksi HEL 2016-010244 T 00 01 06 Päätös Päätöksen perustelut toteaa valtioneuvoston kanslialle lausuntonaan

Lisätiedot

Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS

Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 2010/2184(DEC) 3.2.2011 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä yhteisön kalastuksenvalvontaviraston talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna

Lisätiedot

TULEEKO SINUN KOTIKAUPUNGISTASI ENSIMMÄINEN EUROOPAN ÄLYKKÄÄN MATKAILUN PÄÄKAUPUNKI?

TULEEKO SINUN KOTIKAUPUNGISTASI ENSIMMÄINEN EUROOPAN ÄLYKKÄÄN MATKAILUN PÄÄKAUPUNKI? TULEEKO SINUN KOTIKAUPUNGISTASI ENSIMMÄINEN EUROOPAN ÄLYKKÄÄN MATKAILUN PÄÄKAUPUNKI? TIEDOTE 1. TULEEKO SINUN KOTIKAUPUNGISTASI ENSIMMÄINEN EUROOPAN ÄLYKKÄÄN MATKAILUN PÄÄKAUPUNKI? Euroopan komissio on

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjasta KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

LIITTEET. asiakirjasta KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.1.2017 COM(2017) 22 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakirjasta KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

Lisätiedot

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön Heli Seppelvirta 5.4.2018 Maakuntalaki Maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN / KULTTUURIJAOSTON AVUSTUKSET

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN / KULTTUURIJAOSTON AVUSTUKSET HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN / KULTTUURIJAOSTON AVUSTUKSET 2017-2018 Taide- ja kulttuuriavustukset Kehittämisavustukset Taide- ja kulttuuripalkinnot Helsingin kulttuuripalkinto Helsingin

Lisätiedot

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 25.1., Oulu

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 25.1., Oulu 6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku 22.1.-16.3.18 Infotilaisuus 25.1., Oulu Ohjelma Kahvit 6Aika-strategian esittely ja kuutoskaupunkien odotukset ESRpilottihankkeille Soile Jokinen, Oulun kaupunki

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan ohessa edellä mainittu sosiaalisen suojelun komitean lausunto kokoontuvaa EPSCO-neuvostoa varten.

Valtuuskunnille toimitetaan ohessa edellä mainittu sosiaalisen suojelun komitean lausunto kokoontuvaa EPSCO-neuvostoa varten. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. helmikuuta 2011 (18.02) (OR. en) 6491/11 SOC 124 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Sosiaalisen suojelun komitea Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) / Neuvosto

Lisätiedot

EU:n sosiaaliturvajärjestelmien uudistus ja pohjoismaiset sopimukset

EU:n sosiaaliturvajärjestelmien uudistus ja pohjoismaiset sopimukset EU:n sosiaaliturvajärjestelmien uudistus ja pohjoismaiset sopimukset Miten EU:n sosiaaliturvasopimus vaikuttaa Pohjoismaiden välillä liikkuviin? Heli Mäkipää, edunvalvontavastaava Pohjola-Norden/ Suomi

Lisätiedot

14209/17 1 DG E - 1C

14209/17 1 DG E - 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. marraskuuta 2017 (OR. en) 14209/17 CULT 139 DIGIT 238 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro:

Lisätiedot