ONKO MIKKELIIN MÄNIJÖITÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ONKO MIKKELIIN MÄNIJÖITÄ"

Transkriptio

1 3/ ONKO MIKKELIIN MÄNIJÖITÄ Heton bussi starttaa lauantaina klo 8:00 kesäretkelle kohti Mikkeliä hyppää kyytiin! Matkalla poikkeamme aamupalalla Lahdessa, josta jatkamme kohti Visulahden vahakabinettia. Sen monipuoliseen kokoelmaan kuuluu n. 80 taidokkaasti tehtyä nukkea: kaikki Suomen presidentit, valtion päämiehiä mm. Venäjältä ja Ruotsista, kulttuurihahmoja, eri alojen julkkiksia, urheilijoita ja tietysti joulupukki. Tervetuloa kuuluisuuksien maailmaan! Visulahdesta ajamme Mikkelin keskustaan, josta lähdemme oppaan kanssa tunnin kestävälle Mikkeli tutuksi -kierrokselle. Sen jälkeen n. klo 14:00 majoittaudumme 2-hengen huoneisiin Hotelli Cumulukseen, joka sijaitsee aivan keskustassa, torin välittömässä läheisyydessä. Majoittautumisen jälkeen on vapaata aikaa käydä tutustumassa vaikkapa museoihin tai herkutella torikahveilla. Mikkelin kesäkatu aukeaa myös virallisesti tuona viikonloppuna. Klo 17:30 lähdemme bussilla Tertin kartanoon ja sen viehättävässä miljöössä nautimme maittavan illallisen Edla-emännän herkkupöydästä. Sunnuntaina aamupalan jälkeen lähdemme klo 11:30 Kenkäveroon, jossa kuulemme pappilan historiaa ja nykypäivää ja näemme gallerian kesänäyttelyn. Kierroksen jälkeen on ruokailu pappilan kevätpöydästä (buffet). Kenkäverosta matkamme jatkuu kohti Helsinkiä, jonne saavumme n. klo 17:00. Retken hinta on 65 euroa: sisältää matkat, majoituksen, opastetut kierrokset, vahakabinetin, aamupalan sekä ruokailut. Ilmoittautuminen mennessä joko tai yhdistyksen toimistoon ti ja ke klo 12:00-15:00 puh Ilmoittautuessa kerro mahdolliset ruoka-allergiat, toive huonekaverista ja puhelinnumero, josta sinut tavoittaa myös iltaisin sekä osoite vahvistusta varten. Mikäli ilmoittautuneita on enemmän kuin 42 Heton jäsentä, osallistujat arvotaan. Osallistumisvahvistuksen ja viitenumeron saat sähköpostilla tai kirjeitse. Tämän jälkeen omavastuu on maksettava eräpäivään mennessä (25.4.) tilille Sampo FI Mikäli peruutus tapahtuu jälkeen, perimme todelliset kustannukset (140 euroa). Bussi lähtee la klo 8:00 tilausliikenteen laiturista Töölönlahdenkadun varrelta, junaraiteiden laituri 19 vierestä, Elielin aukion takaa. Tervetuloa! Virkistystoimikunta

2 Ammattiliitto ja arvot Viime päivinä ammattiyhdistysliike on joutunut ennennäkemättömään median pyörremyrskyyn. Lehdistön lisäksi monet eturivin kansalaiset ovat sanoneet, että yhden liiton aiheuttama teko vahingoittaa koko ammattiyhdistysliikettä. Kun mennään asian ytimeen, niin alun perin esiin nousi yksi kiusattu henkilö, joka halusi itselleen oikeutta ja tuli irtisanotuksi. Miksi lehdistö ei riepottele työnantajia, jotka irtisanovat laittomasti ihmisiä melkein joka päivä? Siksi, että sellaiset henkilöt vaiennetaan rahalla. Kiusattuja ihmisiä löytyy aina vauvasta vaariin. Niistä vaietaan enemmän, kuin uskalletaan puhua. Miksi tämä yksi tapaus sai kaiken huomion? Siksi, että kerrankin löytyi syyllinen sieltä, missä työntekijöiden oikeuksia valvotaan ja ylläpidetään. Tapahtui suuri moka. Asia olisi pitänyt hoitaa työyhteisön sisällä heti. Asiasta vaiettiin ja ehkä ajateltiin, että eihän tuo minua koske, kuten yleensä työpaikoilla tapahtuu - halutaan olla puuttumatta toisten asioihin. Kuitenkin liittojen koulutusohjelmiin luottamushenkilöille kuuluu työpaikkakiusaaminen ja sen hoito. On turha olla jälkiviisas, mutta tässä kohtaa on peiliin katsomisen paikka. Mikä on sitten liitto? Liitto olemme me jäsenet, jotka valitsemme liiton päättävät henkilöt. Myös meidän pitää valvoa, että siellä noudatetaan yhdessä tekemiämme päätöksiä ja näitä päätöksiä täytyy kunnioittaa. Suomessa ammattiliitoissa on n. 2.2 miljoonaa jäsentä, enkä usko, että tällä tapauksella olisi lopuksi suurtakaan vaikutusta ay-liikkeen asemaan. Ehkä se herättää ihmiset enemmänkin aktivoitumaan ja valvomaan, että omassa liitossa on asiat kunnossa. Aktiivista kevättä Kotisivujen osoite muuttuu Kotisivumme osoite on muuttunut. Liiton nimen muutoksen yhteydessä kotisivut siirtyivät toiselle palvelimelle. Uusille sivuille pääsee Ammattiliitto Pro:n jäsensivuilta. Sivujen ylläpito on vielä kesken ja niitä päivitetään ja kehitetään parhaillaan. Entiset kotisivut osoitteessa toimivat vielä jonkin aikaa. Sinne tietoja ei enää päivitetä. Toiminta-avustuksia voi hakea asti Työpaikkaosastojen tulee toimittaa toiminta-avustushakemukset johtokunnalle viimeistään Tämän jälkeen toimintaavustuksia vuodelle 2012 ei enää myönnetä. Hakemukseen tulee liittää työpaikkaosaston toimintasuunnitelma, talousarvio ja jäsenluettelo. Avustuksia saavat vain ne työpaikkaosastot, jotka ovat Helsingin Teollisuustoimihenkilöt ry:n jäseniä vuoden loppuun. Johtokunta Hellevi Marjala Yhdistyksen puheenjohtaja Ammattiliitto Pro:n tavoitteet Oikeudenmukainen, tasa-arvoinen työelämä ja yhteiskunta. Palkalla on tultava toimeen, turvattu talous myös muissa elämäntilanteissa. Koulutusta työssäkäyville. Työ- ja työaika joustamaan elämätilanteen mukaan. Riittävä vapaa-aika. Liitto lupaa jäsenilleen Oikeudenmukaisuutta työpaikoille. Tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta palkkaukseen. Olla yhtä lähellä kuin lähin luottamusmies. Kansantajuista tietoa oikeuksista ja velvollisuuksista. Rehellistä puhetta palkoista. Neuvotteluvoimaa. Painostusvoimaa. Kuulla ja tunnistaa työpaikkojen heikot signaalit. Pysyykö kynä kädessä ja sujuuko tekstin tuottaminen? Kirjoita Tarinatorille! Tiesithän, että kotisivuillamme on Tarinatori palsta. Sinne jäsenet voivat kirjoittaa pieniä kertomuksia Heto:n tapahtumista, joihin he ovat osallistuneet. Niitä voidaan julkaista myös Heto-lehdessä. Yhdistys pitää kuitenkin oikeuden päättää julkaistavasta aineistosta. Lähetä kirjoituksesi ja yhteystietosi meille osoitteeseen heto.helsinki@elisanet.fi. Otamme sinuun varmasti yhteyttä. 2 3

3 Mikä saisi sinut olemaan töissä 68-vuotiaaksi? Talvipäivä Villa Furuvikissa Tämä oli yksi aiheista, joita me hetolaiset Jaksamisen ja henkisen työsuojelun seminaarissa pohdimme. Tuskin kenellekään oli yllätys, että palkka ei ollut ykkössijalla, kun listasimme työssä jaksamiseen vaikuttavia asioita. Listan kärkeen nousivat hyvä työilmapiiri ja tasapuolisesti jaettu työ. Päivän aikana kouluttajamme Merja Hanhela TJS-Opintokeskuksesta antoi meille eväitä ja ohjeita työpäivän arkeen. Hän kertoi esim. työpaikan henkisten riskien kartoituksesta. Yllättävän yksinkertaisesti nämä riskit voidaan kartoittaa, jos niistä pystytään yhdessä avoimesti puhumaan. Aina ei tarvita ulkopuolista asiantuntijaa. Työyhteisössä on usein hyvin erilaisia henki- löitä ja tämä asettaa omat haasteensa. Saimme mielenkiintoisin esimerkein neuvoja, miten toimia haastavissa vuorovaikutustilanteissa. Kiinnostavaa oli arvioida omat sosiaaliset toiminta- ja vuorovaikutustyylinsä. Keskustelimme myös miten toimia, jos havaitsemme epäasiallista käyttäytymistä työpaikalla? Tämä on vaikea asia, jolle ei saa kääntää selkäänsä. Koulutustoimikunnan järjestämä seminaari oli hyvä. Oman kiehtovan lisänsä antoi talonkierros, jolla tutustuimme Hotel Katajanokan historiaan, kirkkoon ja pariin selliin. Toinen tosin oli upeasti kalustettu. Niin ne ajat muuttuu, nykyisin pitää maksaa, jos haluaa vankilaan yöksi. Päivi Tarvainen Aurinkoinen kevätsää ja perinteinen talvipäivätapahtuma kokosi jälleen lähes sata henkilöä Laajasaloon neljästä eri yhdistyksestä. Polle ja isäntä. Lapsiakin osallistui taas ilahduttavan paljon ja he taisivat viihtyä erikoisen ohjelman ansiosta. Kuvat kertovat mukavasta päivästä parhaiten. Makkaroilla oli menekkiä grillikodassa. Taikuri Luttinen viihdytti lapsia ja aikuisia. Lapset olivat innoissaan rekiajelusta. Ulkoillessa ruokahalu kasvoi ja keitto maistui. Pilkkijät saivat saalista. 4 5

4 vuosikokous Kokouksessa esitettiin edellisenvuoden tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto sekä vahvistettiin tilinpäätös ja myönnettiin vastuuvapaus johtokunnalle ja muille vastuuvelvollisille. Esitettiin Hallituksen laatima toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle Hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2012 valittiin Hellevi Marjala. Hallituksen jäsenmääräksi päätettiin kymmenen henkilöä. Valittiin yksi toiminnantarkastaja ja varatoiminnantarkastaja tarkastamaan alkavan vuoden tilejä ja toimintaa. Päätettiin, että yhdistyksen omaa jäsenmaksua ei peritä. Valittiin yhdistyksen ehdokkaat edustajistovaaliin. Heidät esitellään syksyllä Heto-lehdessä ja kotisivuilla. Heto Pro ry:n hallitus PUHEENJOHTAJA Marjala Hellevi Oy Teboil Ab Gsm: HALLITUSJÄSENET Nurmesniemi Eeva Oy LM Ericsson Ab Gsm: Pylkkänen Raili Työttömyyskassa Pro Gsm: Flander Tarja Suomen Tieyhdistys ry Gsm: Kaila-Helminen Terhi Stadion- Säätiö Gsm: Kalliokoski Katja - Gsm: katja.kalliokoski@suomi24.fi SIHTEERI Tommila Raija Heto Pro ry Toimisto: , fax: heto.helsinki@elisanet.fi Kuhanen Riitta GE Healthcare Finland Oy Gsm: riitta.kuhanen@ge.com Hollström Minna YIT Teollisuus Oy Gsm: minna.hollstrom@gmail.com Antinoja Margit Alfr. Wilen & Co Oy Gsm: margit.antinoja@awilen.fi Tarvainen Päivi Oy AGA Ab Gsm: paivi.tarvainen@fi.aga.com Yel Sirkku K-Supermarket Munkki Gsm: sirkku.yel@saunalahti.fi Lähdetään yhdessä... ETSIMÄÄN ELÄMÄN ONNELLISUUDEN AVAINTA... ihanaan Pokrovan luostariyhteisöön Jorvakseen lauantaina Haluatko oppia tuntemaan itsesi paremmin, löytää onnellisuuden avaimia tai keinoja itseluottamuksesi parantamiseen? Saamme oivalluksia monipuolisesta päivän ohjelmastamme. Kouluttajina ovat Pirjo Wallden ja Kirsi-Teresa Kivelä Onnenavainnipusta. Alustava ohjelma la klo tarkemman ohjelman jaamme ennen koulutuksen alkua. Kokoonnumme Rautatieasemalla ja lähdemme junalla Jorvakseen. Aikataulun ilmoitamme vahvistuksen yhteydessä. Päivän aikana syntyy oivalluksia ja ajatuksia ilosta, omasta luovuudesta erilaisten harjoitusten ja vuorovaikutuksen avulla. Oivallat, miten voit hyödyntää luovuutta elämässäsi ja miten luova työskentely herättää sisäisiä ilon-lähteitä. Opit tuntemaan itseäsi ja omia parhaita puoliasi ja luottamus itseesi ja unelmiisi kasvaa. Koulutus auttaa tekemään realistisia ja innostavia tavoitteita elämässäsi ja itsevarmuutesi, energiatasosi ja onnellisuutesi lisääntyvät. Tutustumme luostarin kirkkoon ja ympäristöön ja voimme tehdä ostoksia luostarin myymälässä. Sitovat ilmoittautumiset 21.5.mennessä sähköpostitse tai puhelimitse ti ja ke klo 12:00-15:00. Ilmoitathan yhteystietosi ja mahdolliset ruoka-allergiat ilmoittautuessasi sekä osallistutko omakustanteiseen yhteismatkaan junalla. Koko tilaisuuden omavastuu on 30 euroa, joka sisältää päivän ohjelman ruokailuineen. Vahvistuksen saatuasi osallistumismaksu maksetaan yhdistyksen tilille eräpäivään (8.6.) mennessä. Mikäli peruutus tapahtuu 9.7. jälkeen, perimme tilaisuudesta aiheutuneet todelliset kustannukset 115 euroa. Yhdistyksen puh Tilinumero FI viitenro 2820 Sähköposti heto.helsinki@elisanet.fi Tervetuloa mukaan! Koulutustoimikunta Ilomme on sinun hyvinvointisi, palvelemme sinua matkallasi Onnelliseen elämään! 6 7

5 Työterveyslaitos Uutinen Pitkät työpäivät voivat johtaa unihäiriöihin ja masennukseen Pitkien työpäivien terveysvaikutuksia tutkittiin englantilaisilla julkisen sektorin työntekijöillä ja havaittiin, että 11 tuntia tai enemmän töitä päivittäin tehneillä oli suurentunut riski unihäiriöihin ja masennukseen. Pitkää päivää tehneet nukkuivat muita useammin vähemmän kuin seitsemän tuntia yössä. Voimakkain yhteys pitkän työpäivän tekemisellä oli nukahtamisvaikeuteen illalla. Tämä saattaa selittyä työasioiden pyörimisellä mielessä vielä nukkumaan mentäessä. Vakavan masennuksen taustalla voi olla niin yksilöllisiä kuin työperäisiäkin riskitekijöitä. Useiden tekijöiden esiintyminen yhtaikaa lisää masennusriskiä. Pitkiin työpäiviin liittyvä yli kaksinkertainen masennusriski voi selittyä monella tavoin tapauksesta riippuen, mutta tässä tutkimuksessa ei ollut mahdollista tutkia pitkien työpäivien ja masennuksen välistä yhteyttä selittäviä mekanismeja. Pitkiä työpäiviä tekevien on hyvä tiedostaa tällaisen elämäntavan mahdolliset haitat. Lepo ja palautuminen ovat terveyden kannalta tärkeitä. Tutkimukset tehtiin Työterveyslaitoksen ja Lontoon yliopiston yhteistyönä. Et voi estää murheen lintuja lentämästä pääsi yli, mutta voit estää niitä rakentamasta pesää hiuksiisi. Kiinalainen sananlasku Julkaisija: Heto Pro r.y. Hämeentie 14, Helsinki Päätoimittaja: Flander Tarja, p , sähköposti Toimikunta: Kaila-Helminen Terhi, p Tarvainen Päivi, p Taittaja: Finne Johannes Päivystys yhdistyksen toimistossa: Tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 12:00-15:00 Puhelin Fax Sähköposti Best-Offset Systems Oy 2012

Lähde mukaan m/s Silja Symphony

Lähde mukaan m/s Silja Symphony 2/14 3.6.2014 Lähde mukaan KOULUTUSRISTEILYlle TUKHOLMAAN 24. 26.10.2014 m/s Silja Symphony Kouluttajina toimivat Ammattiliitto Pron lakiasiainpäällikkö Else-Mai Kirvesniemi. Aiheena Vuorotteluvapaan muuttuneet

Lisätiedot

Salaperäinen vallisaari

Salaperäinen vallisaari 2/15 14.4. 2015 Salaperäinen vallisaari Nuorisotoimikunta tarjoaa mahdollisuuden tutustua vielä suljettuun Vallisaareen ja Kuninkaansaareen Royal Linen yleisöristeilyllä 6.6.2015. Risteily lähtee klo 11:00

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

SYYSRETKI TALLINNAAN Retken jälkeen majoitumme Metropol -hotelliin. Illallisen nautimme ravintola Spotissa klo 19:00.

SYYSRETKI TALLINNAAN Retken jälkeen majoitumme Metropol -hotelliin. Illallisen nautimme ravintola Spotissa klo 19:00. 3/17 5.6.2017 SYYSRETKI TALLINNAAN 9.-10.9.2017 Retkemme alkaa lauantaina Viking Linen terminaalista (Katajanokanlaituri 8) lippujen jaolla. Laivamme on m/s Viking XPRS. Olethan paikalla viimeistään klo

Lisätiedot

Helsingin Teollisuustoimihenkilöt - Industritjänstemän i Helsingfors ry

Helsingin Teollisuustoimihenkilöt - Industritjänstemän i Helsingfors ry 1/09 10.2.2009 Helsingin Teollisuustoimihenkilöt - Industritjänstemän i Helsingfors ry Sääntömääräinen VUOSIKOKOUS Torstaina 26.03.2009 klo 17:30 Oy Botta Ab Ostrobotnia, osoitteessa Museokatu 10, 00100

Lisätiedot

Helsingin Teknologiateollisuuden Toimihenkilöt Pro ry. Järjestävät jäsenilleen ja heidän perheilleen lauantaina

Helsingin Teknologiateollisuuden Toimihenkilöt Pro ry. Järjestävät jäsenilleen ja heidän perheilleen lauantaina 1/12 3.1.2012 Heto Pro ry Helsingin Teknologiateollisuuden Toimihenkilöt Pro ry Helsingin Toimihenkilöt Pro ry Suunnittelutoimihenkilöt Pro ry Järjestävät jäsenilleen ja heidän perheilleen lauantaina 3.3.2012

Lisätiedot

Lähde kanssamme KOULUTUSRISTEILYLLE TUKHOLMAAN Silja Line, M/S Silja Serenade

Lähde kanssamme KOULUTUSRISTEILYLLE TUKHOLMAAN Silja Line, M/S Silja Serenade 3/16 8.8.2016 Lähde kanssamme KOULUTUSRISTEILYLLE TUKHOLMAAN 28.-30.10.2016 Silja Line, M/S Silja Serenade Perjantaina Ammattiliitto Prosta, edunvalvontayksikön kehittämispäällikkö Annemarje Salonen luennoi

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y..

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y.. Kuva: YLE Etelä-Karjala TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN KYLPYLÄVIIKONLOPPU...2 SYKSYN KAHVITILAISUUDELLE JATKOA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA...3 JUHLAVUOSI 2016...4 MUUTTUNEISTA

Lisätiedot

Helsingin Teollisuustoimihenkilöt - Industritjänstemän i Helsingfors ry

Helsingin Teollisuustoimihenkilöt - Industritjänstemän i Helsingfors ry 1/11 15.2.2011 Helsingin Teollisuustoimihenkilöt - Industritjänstemän i Helsingfors ry Sääntömääräinen VUOSIKOKOUS Torstaina 24.03.2011 klo 17:30 Cafe Jugend, Amanda -kabinetti, os. Pohjoisesplanadi 19,

Lisätiedot

KOULUTUSRISTEILYLLE TUKHOLMAAN

KOULUTUSRISTEILYLLE TUKHOLMAAN 3/15 1.9.2015 Lähde mukaan KOULUTUSRISTEILYLLE TUKHOLMAAN 16.-18.10.2015 Viking Line, m/s Gabriella Perjantaina Ammattiliitto Prosta sopimusala-asiamies, lakimies Totti Brunila luennoi syksyn ajankohtaisista

Lisätiedot

Päivitä!tietosi,!ota!suunta!Tukholmaan! Astu!laivaan!Viking!maailmaan!!!!!! m/s!mariellalle!!!!!! 18.!"! !

Päivitä!tietosi,!ota!suunta!Tukholmaan! Astu!laivaan!Viking!maailmaan!!!!!! m/s!mariellalle!!!!!! 18.!! ! 2/09 20.4.2009 Päivitä!tietosi,!ota!suunta!Tukholmaan! Astu!laivaan!Viking!maailmaan!!!!!! m/s!mariellalle!!!!!! 18.!"!20.9.2009!! Toimihenkilöunionin!sektoripäällikkö!/lakimies!Annemarje!Salonen!tarjoilee!tuhdin!

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten

Lisätiedot

Tervetuloa Stadiin! Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry. 80 Vuotta. SATL:n Kesäpäivät Helsingissä 8. 10.6.2012 Ohjeet, ohjelmat ja hinnasto

Tervetuloa Stadiin! Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry. 80 Vuotta. SATL:n Kesäpäivät Helsingissä 8. 10.6.2012 Ohjeet, ohjelmat ja hinnasto Tervetuloa Stadiin! Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry. 80 Vuotta SATL:n Kesäpäivät Helsingissä 8. 10.6.2012 Ohjeet, ohjelmat ja hinnasto SATL Kesäpäivät ja HATY 80 -vuotisjuhlan ohje Kesäpäivähinnoittelu

Lisätiedot

Reilu Peli Toimintamalleja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyyn ja ristiriitojen selvittämiseen > Käsikirja > Koulutukset > Verkosto 1 Reilu Peli Toimintamalleja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyyn

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

LAULASMAA KUTSUU Lähde mukaan yhdistyksen jäsenilleen räätälöimälle koulutusmatkalle Viroon.

LAULASMAA KUTSUU Lähde mukaan yhdistyksen jäsenilleen räätälöimälle koulutusmatkalle Viroon. 2/10 16.4.2010 LAULASMAA KUTSUU 18.-19.9.2010 Lähde mukaan yhdistyksen jäsenilleen räätälöimälle koulutusmatkalle Viroon. Huippuluokan koulutuspaketin antaa Toimihenkilöunionin lakiasian päällikkö Else-Mai

Lisätiedot

JUHLAVUODEN KUNNIAKSI KULTTUURIRETKI KUOPIOON (KAKSI YÖTÄ)

JUHLAVUODEN KUNNIAKSI KULTTUURIRETKI KUOPIOON (KAKSI YÖTÄ) 2/17 27.3.2017 JUHLAVUODEN KUNNIAKSI KULTTUURIRETKI KUOPIOON 19.-21.5.2017 (KAKSI YÖTÄ) Lähdemme perjantaina klo 17:00 Kiasman edestä ja pysähdymme Juvan ABC:lle iltapalalle. Majoittuminen Cumulus City

Lisätiedot

TOIMINTA-AVUSTUKSIA VOI HAKEA ASTI

TOIMINTA-AVUSTUKSIA VOI HAKEA ASTI 2/12 21.2.2012 Heto Pro ry Sääntömääräinen VUOSIKOKOUS Torstaina 8.3.2012 klo 17:30 Cafe Jugend, Amanda -kabinetti, os. Pohjoisesplanadi 19, 00100 Helsinki Esillä sääntöjen 13 :n määräämät asiat: - Esitetään

Lisätiedot

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä KYMEN VIESTIKILTA RY KUTSU 1(5) Kouvola 04.06.2017 Valtakunnalliset Viestimiespäivät 12. 13.08. 2017 Vekaranjärvellä Meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi viettämään kanssamme Valtakunnallisia

Lisätiedot

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU 1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 PÄIVITETTY AIKATAULU 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park

Lisätiedot

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park Inn by Radisson Meriton

Lisätiedot

KOULUTUSRISTEILY TUKHOLMAAN Viking Line m/s Gabriella

KOULUTUSRISTEILY TUKHOLMAAN Viking Line m/s Gabriella 4/12 24.7.2012 KOULUTUSRISTEILY TUKHOLMAAN 19.- 21.10.2012 Viking Line m/s Gabriella Tiedätkö mitä tarkoittaa yhdenmukainen kohtelu työelämässä? Joudutko tilanteisiin missä tarvitaan rohkeutta, varmuutta

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. ELÄKELIITON HÄMEEN YHDISTYS ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

19. 20.3.2016. Hotelli Petäys, Hämeenlinna. A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous

19. 20.3.2016. Hotelli Petäys, Hämeenlinna. A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous 19. 20.3.2016 A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 19. 20.3.2016 Hotelli Petäyksessä Hämeenlinnassa.

Lisätiedot

Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja

Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja Ammattiosaston tehtävä ja tarkoitus 1. Koota palvelu- ja niitä lähellä olevilla aloilla työskenteleviä jäseniksi 2. Toimia palkka- ja työehtojen parantamiseksi

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19. KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.00 Läsnä osanottajaluettelossa mainitut 55

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Työturvallisuuskeskuksen Parempi työ kevätseminaari 8.4.2013, Helsinki. Verkosta voimaa- ammattiliittona TTK:n toiminnassa

Työturvallisuuskeskuksen Parempi työ kevätseminaari 8.4.2013, Helsinki. Verkosta voimaa- ammattiliittona TTK:n toiminnassa Työturvallisuuskeskuksen Parempi työ kevätseminaari 8.4.2013, Helsinki Verkosta voimaa- ammattiliittona TTK:n toiminnassa Työympäristö- ja tasa-arvoasiantuntija Tarja Korkalainen p. 0500-504120 tarja.korkalainen@proliitto.fi

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN... Kuva: www.kiteenmatikaiset.fi TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...3 KAHVITILAISUUS JA

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Snellmanien sukutapahtumassa

Snellmanien sukutapahtumassa Lataa hyvinvointia elämääsi Snellmanien sukutapahtumassa Snelmannien sukutapahtumassa Kuopiossa 23.-25.8.2019 Kuopiossa 23.-25.8.2019 Koe unohtumattomia elämyksiä kanssamme! Nauti paikallisia herkkuja,

Lisätiedot

Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015

Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015 Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015 Yhteisökoordinaattori Soile-Maria Linnemäki / Yhdistysverkosto Pj. Jonna Marttinen / Kinnarin koulun vanhempainkerho Pj. Terttu Kanninen / Luodaan Yhdessä ry OTA KORTTI

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Maankäyttötieteiden päivä 2014

Maankäyttötieteiden päivä 2014 30.10.2014 Tieteiden talo Sali 104 Maankäyttötieteiden päivä 2014 Maanmittaustieteiden Seura ry Suomen Maanmittausinsinöörien Liitto ry ILMOITTAUTUMINEN JA LISÄTIEDOT Maankäyttötieteiden päivän 2014 normaalihintainen

Lisätiedot

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA Naisagronomien jäsenkirje 2/2014 28. lokakuuta 2014 HYVÄ NAISAGRONOMI Syksy on jo pitkällä ja pian on taas vuosikokouksen aika, toivottavasti pääset osallistumaan. Kaipaamme myös ajatuksiasi ja toiveitasi

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi 1 (7) KUTSU LIONSPIIRI 107-H:n VUOSIKOKOUKSEEN JA -JUHLAAN Paikka: Kummun koulu Kummunkatu 15, 83500 OUTOKUMPU Ohjelma: 09.30 10.00 Aamukahvi piirihallituksen osanottajille 10.00 12.00 Piirihallituksen

Lisätiedot

ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017!

ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017! 1 ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017! Sodankylän JHL ry:n toimintaa Syyskokouksessa viime vuoden lopulla hyväksyttiin toimintasuunnitelma tälle vuodelle: mm. 20.5. Ikean ostosmatka, Hyvän olon

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 3 / 2015

JÄSENTIEDOTE 3 / 2015 JÄSENTIEDOTE 3 / 2015 JYTYN TASKUKALENTERI 2016 - TILAUSOHJEET Vuoden 2016 kalenterissa tulee olemaan laadukas, kuten on ollut aikaisemminkin. AIKATAULUT ja MUUTA HUOMIOITAVAA Aikataulut ovat tänä vuonna

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskus, Silokalliontie 160, Kullaa A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskuksessa

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017 JÄSENTIEDOTE 2 / 2017 Tervetuloa Jytyliiton jäsenille suunnatulle toimisto- ja hallintotyöntekijöiden KIILA- kuntoutuskurssille 2017 Mikä KIILA kuntoutus (kurssi numero 69310) Kuntoutuksessa saat tukea

Lisätiedot

KirjautuminenPro+ PIKA OPAS PRO+ KÄYTTÖÖN

KirjautuminenPro+ PIKA OPAS PRO+ KÄYTTÖÖN KirjautuminenPro+ 1) Ammattiliitto Pro:n sivuilla, sivun oikeassa reunassa on Pro+ jäsenille. 1) Klikkaamalla logoa, pääset kirjautumaan Pro+ sivuille. Oman profiilin julkaisu Pro+ 2) 2) Kun olet kirjautunut

Lisätiedot

Päätösesitys: Hallituksen puheenjohtaja Pekka Knuutti avaa kokouksen Päätös: Esityksen mukaan

Päätösesitys: Hallituksen puheenjohtaja Pekka Knuutti avaa kokouksen Päätös: Esityksen mukaan EVANKELINEN LÄHETYSYHDISTYS ELY ry VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Kokousaika: Lauantai 16.4.2016 klo 14.30 Paikka: Tampere, Kalevan kirkon srk-sali Läsnä: Osallistujalista pöytäkirjan liitteenä 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

TIEDOTE 2/2007. Silvastien sukuseura ry:n kokous Savonlinnassa 12.8.2007. Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4 Tervetuloa!

TIEDOTE 2/2007. Silvastien sukuseura ry:n kokous Savonlinnassa 12.8.2007. Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4 Tervetuloa! TIEDOTE 2/2007 Silvastien sukuseura ry:n kokous Savonlinnassa 12.8.2007. Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4 Tervetuloa! Sukuseuramme kokous pidetään 12.8.2007 Savonlinnassa. Ennakkoilmoituksesta poiketen

Lisätiedot

TYÖPAIKKA- TOIMINNAN OHJEET

TYÖPAIKKA- TOIMINNAN OHJEET TYÖPAIKKA- TOIMINNAN OHJEET Toimintasäännöt hyväksytty 23.9.2006 hallituksen kokouksessa. TYÖPAIKKATOIMINNAN OHJE Mitä on työpaikkatoiminta? Työpaikkaosaston tehtävänä on yhdessä henkilöstöedustajien kanssa

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen.

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen. TIEDOTE 1/2008 KEVÄTKOKOUSKUTSU Laaksolahden huvilayhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään maanantaina 31.3.2008 klo 18.30 Laaksolahden monitoimitalossa (Lähdepurontie 2). Kokouksessa käsitellään

Lisätiedot

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA sivu 1 Kokouksen paikka ja aika: ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kokouksen

Lisätiedot

Infopäivä ajankohtaisista TYÖTTÖMYYSTURVA- JA TYÖELÄKEASIOISTA lauantaina

Infopäivä ajankohtaisista TYÖTTÖMYYSTURVA- JA TYÖELÄKEASIOISTA lauantaina 4/15 1.12.2015 Infopäivä ajankohtaisista TYÖTTÖMYYSTURVA- JA TYÖELÄKEASIOISTA lauantaina 30.1.2016 Tule kuuntelemaan ja kyselemään Bottalle (Chydenius-kabinetti), Töölönkatu 3. Aloitamme aamukahvilla klo

Lisätiedot

Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen merkeissä.

Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen merkeissä. Pohjois-Savon AVH-yhdistys JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 52 (II kerros) 1/2016 70110 KUOPIO 15.1.2016 HYVÄT JÄSENET Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Tervetuloa vuosikokoukseen!

Tervetuloa vuosikokoukseen! SK POHJANMAA - POHJANMAAN LASTUSALAN LIITTO ry Tervetuloa vuosikokoukseen! Pohjanmaan Pelastusalan liitto ry:n vuosikokous pidetään la 21.5.2016 Nurmon Paloasemalla, Paanatie 1, 60550 Nurmo Tilaisuuteen

Lisätiedot

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen. JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.

Lisätiedot

Proplus. Petri Varjonen, Ammattiliitto Pro Turun aluekeskus Harjavalta 21.1.-14

Proplus. Petri Varjonen, Ammattiliitto Pro Turun aluekeskus Harjavalta 21.1.-14 Proplus Petri Varjonen, Ammattiliitto Pro Turun aluekeskus Harjavalta 21.1.-14 1 Proplus 1. YLEISTÄ 2. MITEN PROPLUS TOIMII, PERUSIDEA 3. OMAN SIVUN PERUSSISÄLTÖ 4. RYHMÄT (= Proplussan perusta) 5. RYHMIEN

Lisätiedot

Lappeen Kotiseutuyhdistys ry. vuodelle 2017

Lappeen Kotiseutuyhdistys ry. vuodelle 2017 Lappeen Kotiseutuyhdistys ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Lappeen Kotiseutuyhdistys ry on vuonna 1991 uudelleen perustettu kotiseutuyhdistys, joka toimii Lappeenrannan kaupungissa. Suurin osa jäsenistä

Lisätiedot

Anonyymit Sinkut Seuran säännöt

Anonyymit Sinkut Seuran säännöt Anonyymit Sinkut Seuran säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Anonyymit Sinkut Seura ry ja sen kotipaikka on Jyväskylä 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2013 klo 18.00 Paikka: Keskussairaalan hallintorakennuksen kokoustila Porrassalmenkatu 35-37, vanhan sisäpihan hallintorakennus 1. VUOSIKOKOUKSEN

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

V-S Jyty ry TIEDOTTAA

V-S Jyty ry TIEDOTTAA V-S Jyty ry TIEDOTTAA 24.10.2014 V-S Jyty ry:n tiedote 2/2014 K O K O U S K U T S U V-S Jyty ry:n syyskokous pidetään tiistaina 2.12.2014 klo 17.00 alkaen Linnateatterissa, 4. kerroksen teatterisali, Linnankatu

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnasta

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnasta TYÖPAIKKATOIMINTA Ohjeistus työpaikkatoiminnasta Työpaikkatoiminta Työpaikkatoiminnalla tarkoitetaan toimintaa joka kattaa samassa työpaikassa työskentelevät Logistiikan toimihenkilöiden jäsenet. Työpaikkatoiminnan

Lisätiedot

SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI

SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI LÄHTÖKOHDAT SAK:n tavoitteena on hyvinvointia rakentava työelämä SAK:n edustajakokous 2011: Työelämän ihmisoikeudet toteutuvat silloin, kun tärkeäksi

Lisätiedot

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Yhdistyksen nimi on Vesaisten Keskusliitto ry., josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. I TARKOITUS Liiton tarkoituksena

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2015 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Hyvät Castrén-suvun jäsenet

Hyvät Castrén-suvun jäsenet Huhtikuussa 2015 Hyvät Castrén-suvun jäsenet ON KULUNUT viisi vuotta kun olimme koolla Helsingissä. Kuluvan kauden aikana julkaistiin ajantasainen sukukalenteri Castrén-suku 2012 ja aloitettiin uuden kirjan

Lisätiedot

Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen !

Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen ! Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen 11.8.2018! Vajaat kaksi vuotta sitten Pihlavan paloasemalla sovittiin, että Kari Salminen ja Pauno Hellsten järjestävät seuraavan

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

NOUSUN KOULUTUSOHJELMA VUONNA 2015

NOUSUN KOULUTUSOHJELMA VUONNA 2015 KOULUTUSOHJELMA 2015 1 (8) NOUSUN KOULUTUSOHJELMA VUONNA 2015 Nousu tarjoaa jäsenilleen ja luottamustoimisille monipuolista ja innoittavaa koulutusta! Arkena työajalla tapahtuva koulutus on palkallista.

Lisätiedot

MARTTISTEN SUKUSEURA RY 2 Sihteeri Jouko K Marttinen Autiosuontie 22, Tikkakoski

MARTTISTEN SUKUSEURA RY 2 Sihteeri Jouko K Marttinen Autiosuontie 22, Tikkakoski MARTTISTEN SUKUSEURA RY 2 Sihteeri Jouko K Marttinen Autiosuontie 22, 41160 Tikkakoski 040-594 6374 jouko.marttinen@luukku.com . Hyvä sukuseuran jäsen, Marttisen sukukirjan 2 osan julkaisuvalmistelut ovat

Lisätiedot

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto SPL-KOUVOLA RY Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto JÄSENTIEDOTE 1/2014 YHTEYSTIEDOT: Johtokunta 2014 Puheenjohtaja Jenni Martikainen p. 040 756 9781 jenni_martikainen@luukku.com Jäsenet Ville Juntunen Jukka

Lisätiedot

AURINKOISTA KEVÄTTÄ KAIKILLE!

AURINKOISTA KEVÄTTÄ KAIKILLE! HAEtut Uutiset 2015 1 AURINKOISTA KEVÄTTÄ KAIKILLE! Suomen HAE- yhdistys lähestyy teitä ajankohtaisilla uutisilla sekä kutsulla kevättapahtumaan. Kevättapahtuma SYDÄMELLISESTI TERVETULOA TAMPEREELLE (24.)

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella!

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella! Kehitysvammaisten tukiliitto ry:n liittokokous 2013, Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella! Toimitamme tällä kirjeellä teille liittokokouskutsun, tarvittavat asiakirjat ja tiedot

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 17. 19.4.2015 Lahdessa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina kokoustetaan liiton

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Tampereella Tietoa yhdistyksille Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa

Lisätiedot

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys

Lisätiedot

Jäsenillat. Seniorikerho

Jäsenillat. Seniorikerho JÄSENTIEDOTE 3/14 5.5.2014 Toimistomme osoite Matarankatu 4, 3 krs huone 339 (Tourulassa JKL) Toimisto on lomalla kesä-heinäkuun ajan. Toimisto avoinna 4.8 alkaen maanantaisin klo 11.00 13.00, puh. 045-318

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys

SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys SÄÄNNÖT Satakissa ry Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Satakissa ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä yhdistys ja sen kotipaikka on Porin kaupunki ja toimialueena koko Suomi. Yhdistyksen

Lisätiedot

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien

Lisätiedot

Lakeuden Tokoilijat ry. yhdistyksen säännöt

Lakeuden Tokoilijat ry. yhdistyksen säännöt Lakeuden Tokoilijat ry yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lakeuden Tokoilijat ry ja sen kotipaikka on Ilmajoki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta HOLLOLAN JHL Jäsenkirje 2016 Puheenjohtajalta Vuosi alkoi muutoksin yhdistyksessämme, uusina jäseninä aloitti Padasjoen JHL:läiset TERVETULOA! Työnantaja vaihtui Hämeenkoskelaisilla kuntaliitoksen myötä

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot