PVO Vesivoima Oy Kollajan ympäristövaikutusten arviointi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PVO Vesivoima Oy Kollajan ympäristövaikutusten arviointi"

Transkriptio

1 Ramboll Finland Oy Knowledge taking people further PVO Vesivoima Oy Kollajan ympäristövaikutusten arviointi Porotalouskysely

2 PVO Vesivoima Oy Kollajan ympäristövaikutusten arviointi Porotalouskysely Tarkistanut Kirjoittanut Veli Matti Hilla Jani Ala Kyyny Ramboll Finland Oy Terveystie 2 FI Hollola Finland Puhelin:

3 Sisällys 1. Johdanto 1 2. Porotaloudelle koituvat haitat 1 3. Kollaja 2008 suunnitelman erot 1980 luvun suunnitelmaan 3 4. Hankkeesta tiedottaminen 3 5. Johtopäätökset 4 Liite: Porotalouskyselyn kyselykaavake

4 1. Johdanto Kollaja YVA porotalouskysely lähetettiin joulukuussa 2007 kaikille Kollajan paliskunnan alueen poronomistajille. Kyselyn mukana lähetettiin saatekirje sekä kartta. Tiedustelukaavake esitetty raportin liitteenä. Kysely lähetettiin kaikkiaan 53 poronomistajalle, joista 30 vastasi kyselyyn määräaikaan mennessä. Vastausprosentiksi muodostui siten 56,6 %. Vastanneista 90 prosenttia oli miehiä. Vastaajista n.83 prosenttia ilmoitti asuvansa lapsiperheessä tai pariskunnittain. Vastaajien ikähaarukka painottui vuoteen. Yli puolet (56,7 %) ilmoitti vakituisen asuntonsa sijaitsevan Tannilan alueella. 70 prosentille vastanneista porotalous oli sivunelinkeino, 20 prosentille pääasiallinen toimeentulon lähde ja 10 prosentille harrastus. Porolukumääräksi 53 % ilmoitti 5 19 poroa. Yli 80 poron omistajaksi itsensä ilmoitti 13 % vastanneista. 2. Porotaloudelle koituvat haitat Vastaajista 73 prosenttia oli sitä miltä että tekojärvihankkeen vaikutukset ovat merkittävät tai erittäin merkittävät alueella harjoitetun porotalouden kannalta. Vastaajia pyydettiin arvioimaan Kollaja 2008 suunnitelman rakenteiden vaikutusta oman porotalouden harjoittamiseen. Kuvaajissa 1 ja 2 on esitetty vastausten tuloksia. Arvio Kollaja 2008 suunnitelman rakenteiden vaikutuksista porotalouden harjoittamiseen Tekojärvialue muuttuu vesialueeksi Kanava Livojoen ja Aittojärven välille Kanava Aittojärven ja tekojärven välille Kanava tekojärven ja iijoen välille Uusi tie Aittojärven itäpäässä Livonsaaren kautta Siikahaaraan saakka Erittäin kielteinen Kielteinen Ei Vaikutusta Myönteinen Erittäin myönteinen Kuva 1. Vastaajin näkemys Kollajan rakenteiden vaikutuksesta porotalouteen. 1

5 Arvio Kollaja 2008 suunnitelman rakenteiden vaikutuksista porotalouden harjoittamiseen Erittäin kielteinen Kielteinen Ei Vaikutusta Myönteinen Erittäin myönteinen 0 Uusi tie Etelälammen pohjoispuolelta Lievälehtoon ja Jäkäläharjuun Uusi tie Ukonkankaasta Lehtiahoon Uusi tie Vengasvaarasta Vengasharjuun Uusi tie Alakavasta (Iijoelta) Sainselän kautta Mertalammelle Työn aikaiset tiet tekojärvialueella Kuva 2. Vastaajin näkemys Kollajan rakenteiden vaikutuksesta porotalouteen. Yli puolet vastaajista arvioivat erittäin kielteiseksi alueen muuttumisen tekojärveksi sekä kanavan tekojärven ja Iijoen välillä. Yli puolet vastaajista arvioivat erittäin kielteisiksi tai kielteisiksi kanavan Livojoen ja Aittojärven välillä. Pääosin kielteisiksi vaikutuksiksi koettiin myös uudet tiet Aittojärven itäpäästä Livonsaaren kautta Siikahaaraan, Vengasvaarasta Vengasharjuun, Alakavasta Sainselän kautta Mertalammelle sekä työn aikaiset tiet tekojärvialueella. Teiden rakentaminen koettiin kuitenkin keskimäärin myönteisemmäksi kuin kanavien rakentaminen. Kyselyssä pyydettiin arvioimaan miten Kollaja hanke vaikuttaisi seuraaviin asioihin omassa porotaloudessa; kesälaitumiin, porojen kulkureitteihin, siirtoaitojen käyttöön, kiinteiden aitojen käyttöön tai talviruokinta alueisiin. Tulokset on esitetty kuvaajassa 3. Kollaja hankkeen vaikutus seuraaviin asioihin omassa porotaloudessa 100,0 90,0 80,0 70,0 60,0 50,0 40,0 30,0 Erittäin kielteinen Kielteinen Ei Vaikutusta Myönteinen 20,0 10,0 0,0 Kesälaitumet Porojen kulkureitit Siirtoaitojen käyttö Kiinteiden aitojen käyttö Talviruokintaalueet Kuva 3. Vastaajin näkemys Kollaja hankkeen vaikutuksista porotalouden harjoittamiseen. 2

6 Noin 70 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä että Kollaja hanke vaikuttaisi erittäin kielteisesti sekä porojen kesälaitumiin että porojen kulkureitteihin. Suurin osa arvioi hankeen vaikuttavan erittäin kielteisesti tai kielteisesti siirtoaitojen käyttöön, kiinteiden aitojen käyttöön sekä porojen talviruokintaalueisiin. Kolme vastaajaa mainitsi muiksi erittäin kielteisiksi vaikutuksiksi liikenteen kasvamisen sekä poroluvun vähenemisen ruokamaiden vähentyessä. 3. Kollaja 2008 suunnitelman erot 1980 luvun suunnitelmaan Vastaajia pyydettiin vertailemaan uutta Kollaja 2008 suunnitelmaa 1980 luvun suunnitelmaan porotalouden kannalta. Vastaukset on esitetty kuvaajassa 4. Uusi Kollaja 2008 suunnitelma on porotalouden harjoittamisen kannalta 20,0 13,3 Huonompi kuin vanha 33,3 Ei huonompi eikä parempi kuin vanha Parempi kuin vanha EOS 33,3 Kuva 4. Vastaajin näkemys Kollaja 2008 suunnitelman ja 1980 luvun suunnitelman välisistä eroista. Vastaajista 33,3 % oli sitä mieltä, että uusi Kollaja 2008 suunnitelma on porotalouden kannalta parempi kuin vanha suunnitelma. Uutta suunnitelmaa piti vanhaa huonompana 13,3 prosenttia. Kaksikymmentä prosenttia vastaajista jätti vastaamatta tähän kysymykseen. 4. Hankkeesta tiedottaminen Porotalouskyselyssä pyydettiin vastaajia arvioimaan myös Kollaja hankkeen tiedotusta. Vastaajat saivat arvioida asteikolla yhdestä viiteen onko Kollajahankkeen suunnitelmasta ja selvityksistä kerrottu riittävästi, ymmärrettävästi ja selvästi (5= riittävästi, ymmärrettävästi, selvästi 1= liian vähän, 3

7 vaikeatajuisesti, epäselvästi). Kuvaajassa 5 on esitetty vastaajien arviot hankkeen tiedotuksesta. Kollaja hankkeen tiedotus vuonna 2008 (1=huono 5=hyvä) Selkeys Ymmärrettävyys Riittävyys 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 4,5 5,0 Kuva 5. Vastaajin näkemys Kollaja hankkeen tiedottamisesta. Kollaja hankkeen tiedottaminen koettiin melko riittäväksi sekä melko selkeäksi ja ymmärrettäväksi. 5. Johtopäätökset Kolla hankkeen kielteisimmiksi vaikutuksiksi koettiin tekojärven sekä kanavien rakentaminen. Myös uusien teiden rakentaminen koettiin osittain kielteiseksi vaikkakin osa vastaajista näki uudet tiet positiivisena vaikutuksena. Suurimmat vaikutukset hankkeella arvioitiin olevan kesälaidunten supistumisen ja porojen kulkureittien muuttumisen myötä. Kolmasosa vastaajista piti Kollaja 2008 suunnitelmaa porotalouden kannalta parempana kuin vanha 80 luvun suunnitelma. Porotalouden harjoittajat olivat saaneet kohtuullisen riittävästi informaatiota hankkeesta. 4

8 POROTALOUSKYSELY Kollaja hankkeen YVA TAUSTATIEDOT 1. Sukupuolenne 1 Nainen 2 Mies 2. Tämänhetkinen elämäntilanteenne? 1 Yksin asuva 2 Pariskunta 3 Lapsiperhe 3. Ikäryhmänne v v v 4 yli 65 vuotta 4. Missä sijaitsee vakituinen asuntonne? 1 Naisjärven alueella 3 Aittojärven alueella 4 Kollajan alueella 5 Kipinän alueella 6 Tannilan alueella 7 Hetekylän alueella 8 Muualla missä? 5. Miten arvioitte porotalouden merkitystä itsellenne? 1 Pääasiallinen toimeentulo 2 Sivuelinkeino 3 Harrastus 6. Taloutenne porolukumäärä poroa poroa poroa 4 Yli 80 poroa 7. Tekojärvialueen (katso liitekartta) merkitys porotaloutenne harjoittamisen kannalta 1 Ei merkitystä 2 Melko tärkeä 3 Tärkeä 4 Erittäin tärkeä 1 T Millä alueella sijaitsevat teille tärkeimmät: Kesälaitumet Talvilaitumet ja talviruokinta alueet

9 2 KOLLAJA 2008 SUUNNITELMA Oheisessa esitteessä on esitelty uutta Kollaja 2008 suunnitelmaa 8. Miten arvioitte Kollaja 2008 suunnitelman rakenteiden vaikuttavan porotalouden harjoittamiseen. Vastaus koskee nimenomaan oman taloutenne porotaloutta Erittäin Kielteinen Kielteinen Ei vaikutusta Myönteinen Erittäin myönteinen Tekojärvialue muuttuu vesialueeksi Kanava Livojen ja Aittojärven välille Kanava Aittojärven ja tekojärven välille Kanava tekojärven ja Iijoen välille Uusi tie Aittojärven itäpäästä Livonsaaren kautta Siikahaaraan saakka Uusi tie Etelälammen pohjoispuolelta Leviälehtoon ja Jäkäläharjuun Uusi tie Ukonkankaasta Lehtiahoon Uusi tie Vengasvaarasta Vengasharjuun Uusi tie Alakavasta (Iijoelta) Sainselän kautta Mertalammelle Työn aikaiset tiet tekojärvialueella T 9. Uusi Kollaja 2008 suunnitelma on porotalouden harjoittamisen kannalta 1 on huonompi kuin vanha 2 ei ole huonompi eikä parempi kuin vanha 3 on parempi kuin vanha 10. Miten suunnitelmaa voitaisiin mielestänne kehittää vähemmän haitalliseksi porotalouden kannalta? Onko teillä ehdotuksia esim. porojen kulkureittien järjestämiseen? 11. Jos tekojärvi rakennetaan, millaisia ehdotuksia teillä on porotaloudelle aiheutuneiden vahinkojen ja edunmenetyksien korvaamiseksi sekä alueen porotalouden jatkuvuuden turvaamiskesi?

10 3 12. Miten arvioitte hankkeen vaikuttavan seuraaviin asioihin? Vastaus koskee nimenomaan oman taloutenne porotaloutta. Kesälaitumet Porojen kulkureitit Siirtoaitojen käyttö Kiinteiden aitojen käyttö Talviruokinta alueet Muu, mikä? Erittäin kielteinen Kielteinen Ei vaikutusta Myönteinen Erittäin myönteinen 13. Miten hankkeen toteuttaminen vaikuttaisi porotaloutenne harjoittamiseen? Arvioikaa ainakin seuraavia asioita: Miten arvioitte tekojärven muuttavan porojen nykyistä kesälaidunnusta ja kesäerotusten toteuttamista? Miten porojen kulkureitit muuttuisivat? Miten tekojärvi vaikuttaisi porojen talviruokintaan, porojen talviaikaiseen kokoamiseen ja laiduntamiseen? Mitä muita vaikutuksia hankkeesta olisi porotaloudelle?

11 4 TIEDOTTAMINEN JA VUOROVAIKUTUS 14. Miten arvioitte tiedotusta Kollaja hankkeesta vuonna 2008? Kollaja hankkeen suunnitelmasta ja selvityksistä on kerrottu riittävästi liian vähän ymmärrettävästi vaikeatajuisesti selvästi epäselvästi 15. Mitä muuta haluaisitte todeta Kollaja hankkeesta? KIITOS!

KIVIVAARA-PEURAVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KIVIVAARA-PEURAVAARAN LÄHIALUEELLE

KIVIVAARA-PEURAVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KIVIVAARA-PEURAVAARAN LÄHIALUEELLE KIVIVAARA-PEURAVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KIVIVAARA-PEURAVAARAN LÄHIALUEELLE Hyvä vastaanottaja, Metsähallitus Laatumaa suunnittelee Hyrynsalmella

Lisätiedot

1 18-30 v 2 31-50 v 3 51-65 v 4 yli 65 vuotta. 4. Kuinka kauan olette asunut tai lomaillut hankealueella? (merkitkää pidempi aika)

1 18-30 v 2 31-50 v 3 51-65 v 4 yli 65 vuotta. 4. Kuinka kauan olette asunut tai lomaillut hankealueella? (merkitkää pidempi aika) Asukaskysely Kollaja-hankkeen YVA TAUSTATIEDOT 1 T 1. Sukupuolenne 1 Nainen 2 Mies 2. Tämänhetkinen elämäntilanteenne? 1 Yksin asuva 2 Pariskunta 3 Lapsiperhe 3. Ikäryhmänne 1 18-30 v 2 31-50 v 3 51-65

Lisätiedot

Kollaja-hanke Kiinteistökyselyn tulokset. Anne Vehmas

Kollaja-hanke Kiinteistökyselyn tulokset. Anne Vehmas Kiinteistökyselyn tulokset Anne Vehmas Kysely kiinteistöjen omistajille Tavoitteena kerätä tietoa nykytilanteesta miten hankkeeseen liittyviä alueita käytetään mitä asioita pidetään tärkeänä Kollaja-hankkeessa

Lisätiedot

Kollaja-hankkeen YVA. Kysely Pudasjärven, Yli-Iin ja Iin asukkaille. Joonas Hokkanen

Kollaja-hankkeen YVA. Kysely Pudasjärven, Yli-Iin ja Iin asukkaille. Joonas Hokkanen Kollaja-hankkeen YVA Kysely Pudasjärven, Yli-Iin ja Iin asukkaille Joonas Hokkanen Sisällys 1. JOHDANTO 1 2. KYSELYN TOTEUTUS 2 2.1 Kohderyhmä 2 2.2 Kysymykset 3 2.3 Tiedon keräys 3 2.4 Aineiston käsittely

Lisätiedot

Liite B: Sosiaalisten vaikutusten kyselylomake

Liite B: Sosiaalisten vaikutusten kyselylomake Liite B: Sosiaalisten vaikutusten kyselylomake 1 (11) VÄSTERVIKIN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY VÄSTERVIKIN LÄHIALUEELLE Hyvä vastaanottaja, Triventus Wind

Lisätiedot

KIIKALAN HÄRJÄNVATSAN MAA-AINESOTON YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

KIIKALAN HÄRJÄNVATSAN MAA-AINESOTON YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI ASUKASKYSELY KIIKALAN HÄRJÄNVATSAN MAA-AINESOTON YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Tämä kysely liittyy Kiikalan kunnan Saarenkylän harjualueen eli ns. Härjänvatsan alueen maa-ainesoton ympäristövaikutusten

Lisätiedot

SOKLIN KAIVOSHANKKEEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUKSEN (2009) TÄYDENNYS

SOKLIN KAIVOSHANKKEEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUKSEN (2009) TÄYDENNYS SOKLIN KAIVOSHANKKEEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUKSEN (2009) TÄYDENNYS Hyvä vastaaja, tällä kyselyllä selvitetään näkemyksiänne Soklin kaivoshankkeen vaihtoehto 3:n (malmi rikastetaan Venäjällä)

Lisätiedot

Yleiset Harava-pohjat neljälle eri YVA-tyypille

Yleiset Harava-pohjat neljälle eri YVA-tyypille Yleiset Harava-pohjat neljälle eri YVA-tyypille Tässä dokumentissa kuvataan IMPERIA-hankkeessa Harava-kyselypalveluun luodut yleiset kyselypohjat neljälle eri YVA-tyypille (kaivos-, jätteenpolttolaitos-,

Lisätiedot

Kysely Kollajan kiinteistönomistajille. Liite 2 Alueittaiset tarkastelut. Joonas Hokkanen Anne Vehmas Seela Sinisalo

Kysely Kollajan kiinteistönomistajille. Liite 2 Alueittaiset tarkastelut. Joonas Hokkanen Anne Vehmas Seela Sinisalo Kysely Kollajan kiinteistönomistajille Liite Alueittaiset tarkastelut Joonas Hokkanen Anne Vehmas Seela Sinisalo % Tulvahaitat kiinteistöllä, N= Ei 1 Kyllä, katkonut kulkuyhteyksiä 1 Kyllä, vahingoittanut

Lisätiedot

Porokysely 2017 Poronomistajien vastauskooste. 3/23/2018 Poron omistajat trk

Porokysely 2017 Poronomistajien vastauskooste. 3/23/2018 Poron omistajat trk Porokysely 2017 Poronomistajien vastauskooste Mitkä ovat mielestänne poronhoidon tarjoamat tärkeimmät mahdollisuudet ja hyödyt Suomelle? Valitkaa seuraavista vaihtoehdoista enintään kolme:, valittujen

Lisätiedot

ASUKASKYSELY NUASJÄRVEN, JORMASJÄRVEN JA LAAKAJÄRVEN RANTAKIINTEISTÖJEN OMISTAJILLE

ASUKASKYSELY NUASJÄRVEN, JORMASJÄRVEN JA LAAKAJÄRVEN RANTAKIINTEISTÖJEN OMISTAJILLE Terrafame Oy:n kaivosalueen vesienhallintaan liittyvä ympäristövaikutusten arviointimenettely YVA ASUKASKYSELY NUASJÄRVEN, JORMASJÄRVEN JA LAAKAJÄRVEN RANTAKIINTEISTÖJEN OMISTAJILLE Terrafame Oy on käynnistänyt

Lisätiedot

Porokysely 2017 Vapaa-ajan asunnon omistajien vastauskooste. 3/23/2018 Vapaa-ajan asunnon omistajat/trk

Porokysely 2017 Vapaa-ajan asunnon omistajien vastauskooste. 3/23/2018 Vapaa-ajan asunnon omistajat/trk Porokysely 2017 Vapaa-ajan asunnon omistajien vastauskooste Mitkä ovat mielestänne poronhoidon tarjoamat tärkeimmät mahdollisuudet ja hyödyt Suomelle? Valitkaa seuraavista vaihtoehdoista enintään kolme:,

Lisätiedot

SOKLIN YVA TÄYDENNYS. 1. Vastaajan sukupuoli. 2. Vastaajan ikä. 3. Kuulutteko Soklin kaivoshankkeen. Vastaajien määrä: 48 0% 10% 20% 30% 40% 50% Mies

SOKLIN YVA TÄYDENNYS. 1. Vastaajan sukupuoli. 2. Vastaajan ikä. 3. Kuulutteko Soklin kaivoshankkeen. Vastaajien määrä: 48 0% 10% 20% 30% 40% 50% Mies SOKLIN YVA TÄYDENNYS 1. Vastaajan sukupuoli Mies Nainen 2. Vastaajan ikä Alle 25 -vuotias 25-40 -vuotias 40-60 -vuotias Yli 60 -vuotias 3. Kuulutteko Soklin kaivoshankkeen Vastaajien määrä: 44 ohjausryhmään

Lisätiedot

PETOFOORUMI I SELVITYS PETOJEN AIHEUTTAMIEN VAHINKOJEN VAIKUTUKSISTA PORONHOIDOLLE JA TOIMENPITEET PEDOISTA AIHEUTUVIEN ONGELMIEN RATKAISEMISEKSI

PETOFOORUMI I SELVITYS PETOJEN AIHEUTTAMIEN VAHINKOJEN VAIKUTUKSISTA PORONHOIDOLLE JA TOIMENPITEET PEDOISTA AIHEUTUVIEN ONGELMIEN RATKAISEMISEKSI PETOFOORUMI I SELVITYS PETOJEN AIHEUTTAMIEN VAHINKOJEN VAIKUTUKSISTA PORONHOIDOLLE JA TOIMENPITEET PEDOISTA AIHEUTUVIEN ONGELMIEN RATKAISEMISEKSI Päivi Kainulainen www.lapinliitto.fi/petofoorumi TYÖN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Kokemukset tuulivoimaloista

Kokemukset tuulivoimaloista Kokemukset tuulivoimaloista Haastattelututkimus Iin Olhavassa Maija Suokas, Johanna Varjo, Valtteri Hongisto Työterveyslaitos, Turku Tulosten julkistaminen 15.9.2015 verkossa Tämä esitys on vapaasti nähtävissä

Lisätiedot

Akonniemen ympäristöpaneeli

Akonniemen ympäristöpaneeli Ramboll Finland Oy Knowledge taking people further Vapo Oy Varkauden kaupunki Akonniemen ympäristöpaneeli Tammikuu 2008 82118373 20.3.2008 Vapo Oy Varkauden kaupunki Akonniemen ympäristöpaneeli Tammikuu

Lisätiedot

Akonniemen ympäristöpaneeli

Akonniemen ympäristöpaneeli Ramboll Finland Oy Knowledge taking people further Vapo Oy Varkauden kaupunki Akonniemen ympäristöpaneeli Marraskuu 2007 82118373 23.1.2008 Vapo Oy Varkauden kaupunki Akonniemen ympäristöpaneeli Marraskuu

Lisätiedot

Raahesta vuonna 2015 poismuuttaneet kyselyn tulokset

Raahesta vuonna 2015 poismuuttaneet kyselyn tulokset Raahesta vuonna 2015 poismuuttaneet kyselyn tulokset Raahen kaupunginhallitus 7.11.2016 Vastaus valtuutettu Antero Aulakosken valtuustoaloitteeseen Kv 21.3.2016 41 / väkiluvun laskun aiheuttamat toimenpiteet

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakaskysely 2011

Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakaskysely 2011 Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakaskysely 2011 Kyselyn tavoite ja toteutus Kyselyssä selvitettiin päivähoidossa olevien lasten vanhempien arvioita lapsensa päivähoidosta pääkaupunkiseudun neljässä

Lisätiedot

LIITE 1. TUULIVOIMAHANKKEET POHJOIS-POHJANMAAN JA KESKI- POHJANMAAN ALUEELLA

LIITE 1. TUULIVOIMAHANKKEET POHJOIS-POHJANMAAN JA KESKI- POHJANMAAN ALUEELLA LIITE 1. TUULIVOIMAHANKKEET POHJOIS-POHJANMAAN JA KESKI- POHJANMAAN ALUEELLA ONSHORE -HANKKEET Hailuoto pohjoisosa, n. 69 kpl (alustava) Haukipudas Annanmäki-Isoniemenkangas, 3 4 kpl 2 3 MW Haukipudas,

Lisätiedot

TAPAHTUMAKARTOITUS 2013

TAPAHTUMAKARTOITUS 2013 TAPAHTUMAKARTOITUS 2013 Tapahtumia Pohjois-Karjalaan hanke 2010-2013 Anna Jetsu Projektikoordinaattori 25.1.2013 1 Tapahtumakartoitus Tapahtumakartoitus toteutettiin 18.12.2012-8.1.2013 Survey Monkey kyselyn

Lisätiedot

1. Mikä on sidoksenne alueeseen? 2. Kuinka kaukana hankealueesta asuntonne/omistamanne kiinteistö sijaitsee?

1. Mikä on sidoksenne alueeseen? 2. Kuinka kaukana hankealueesta asuntonne/omistamanne kiinteistö sijaitsee? 1(6) 1. Mikä on sidoksenne alueeseen? 1 Vakituinen asukas 2 Loma-asukas 3 Yrittäjä 4 Muu, mikä? 2. Kuinka kaukana hankealueesta asuntonne/omistamanne kiinteistö sijaitsee? 1 Alle 1 km 2 1-2 km 3 2-4 km

Lisätiedot

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2011

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2011 1 Sisällys 1. Selvityksen tarkoitus s. 1 2. Selvityksen toteuttaminen s. 1 3. Selvityksen tulokset s. 2 3.1 Velkaantumisen taustalla olevien syiden kehittyminen s. 2 3.2 Nuorten velkaantumisen taustalla

Lisätiedot

Liite 6. Asukaskyselykaavake

Liite 6. Asukaskyselykaavake Liite 6 Asukaskyselykaavake Mekrijärvensuon turvetuotantoalueen laajennus Kuuksensuolle ASUKASTIEDUSTELU Huhtikuu 2009 MEKRIJÄRVENSUON TURVETUOTANTOALUEEN LAAJENNUS KUUKSENSUOLLE Seuraavassa on esitetty

Lisätiedot

Tampereen kaupungin www-palvelun käyttäjäkysely

Tampereen kaupungin www-palvelun käyttäjäkysely Tampereen kaupungin www-palvelun käyttäjäkysely 1. Yleistä Tampereen kaupungin www-palvelun käyttäjäkysely tehtiin 18.3. - 18.6.1997 välisenä aikana. Kysely tehtiin www-sivujen etusivulle sijoitetulla

Lisätiedot

6. Asuntosi ja/tai loma-asuntosi sijainti (Kunnan ja kylän tarkkuudella)

6. Asuntosi ja/tai loma-asuntosi sijainti (Kunnan ja kylän tarkkuudella) 1 Esitiedot 1. Ikäsi 16 30 vuotta 31 45 vuotta 46 60 vuotta yli 60 vuotta 2. Sukupuolesi Mies... Nainen. 3. Talouden koko henkilöä 4. Ammatti / elinkeino (esim. rakennusmies, eläkeläinen, poromies) 5.

Lisätiedot

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Aula Research Oy toteutti Pelastakaa Lapset ry:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen lasten ja nuorten kanssa työskenteleville

Lisätiedot

LIIKUNTAPAIKKAKYSELY 2018

LIIKUNTAPAIKKAKYSELY 2018 LIIKUNTAPAIKKAKYSELY 2018 Liikuntapalvelut/Sari Sarpaneva Kyselyn tarkoitus ja toteutustapa Kauniaisten liikuntapaikoista tehtiin kyselytutkimus 16.-31.3.18. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää mitä mieltä

Lisätiedot

SANDBACKA VINDKRAFTSPARK

SANDBACKA VINDKRAFTSPARK SVEVIND OY AB SANDBACKA VINDKRAFTSPARK MILJÖKONSEKVENSBESKRIVNING BILAGA 9. Sammanfattning sociala konsekvensförfrågningar FCG DESIGN OCH PLANERING AB 27.6.2014 P19557 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 1

Lisätiedot

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kaupunginosakyselyn vastaukset: Kyselyjä lähetettiin 74 kpl ja vastauksia saatiin 44 kpl. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 59%. Kyselyt lähetettiin Tampereen asukas- ja omakotiyhdistysten puheenjohtajille.

Lisätiedot

METSÄ-FIBRE OY, ÄÄNEKOSKI, BIOTUOTETEHDAS

METSÄ-FIBRE OY, ÄÄNEKOSKI, BIOTUOTETEHDAS METSÄ-FIBRE OY, ÄÄNEKOSKI, BIOTUOTETEHDAS Tiedote ja kysely Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre suunnittelee biotuotetehtaan rakentamista Äänekoskelle nykyisen sellutehtaan alueelle. Biotuotetehtaan ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Kokemukset tuulivoimaloista Porin Peittoon alueella

Kokemukset tuulivoimaloista Porin Peittoon alueella 1 Kokemukset tuulivoimaloista Porin Peittoon alueella Maija Suokas, Johanna Varjo, Valtteri Hongisto Työterveyslaitos, Turku Tulosten julkistaminen 12.5.2015 Tämä esitys on vapaasti nähtävissä sivulla:

Lisätiedot

MYLLYKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON YVA-MENETTELY

MYLLYKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON YVA-MENETTELY Liite 3 16WWE1127.B723M.SLU 25.10.2011 MYLLYKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON YVA-MENETTELY ASUKASKYSELYN TULOKSIA Sisältö 1 ASUKASKYSELYN TAUSTA... 3 2 ASUKASKYSELYN TOTEUTUS... 3 3 KYSELYN TULOKSET... 4 3.1

Lisätiedot

Kokemukset tuulivoimaloista Salon Märynummessa

Kokemukset tuulivoimaloista Salon Märynummessa Kokemukset tuulivoimaloista Salon Märynummessa Valtteri Hongisto Työterveyslaitos, valtteri.hongisto@ttl.fi Turun ammattikorkeakoulu, valtteri.hongisto@turkuamk.fi +358 40 5851 888 Tulokset julkistettu

Lisätiedot

KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki. Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller

KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki. Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset

Lisätiedot

Asiakaskyselyn 2014 tulokset

Asiakaskyselyn 2014 tulokset Asiakaskyselyn 2014 tulokset Työterveys Akaasia teki keväällä 2014 asiakaskyselyn. Kysely lähetettiin 664 työterveyshuollon asiakkaan yhteyshenkilölle Webropol kyselynä sähköpostin välityksellä. Kyselyyn

Lisätiedot

Mitä sairaanhoitajille kuuluu

Mitä sairaanhoitajille kuuluu Mitä sairaanhoitajille kuuluu 6.11.2018 Vastaajat Kyselyn toteutus Kysely lähetettiin noin 9000 sairaanhoitajaliiton jäsenelle sähköisesti syys-lokakuun 2018 vaihteessa Kyselyyn vastasi 2952 sairaanhoitajan,

Lisätiedot

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille. 27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin Asiakaspalvelukysely 2012 Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Osallistu kyselyyn ja vaikuta Jyväskylän kaupungin asiakaspalvelun kehittämiseen!

Lisätiedot

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010 1 28.6.2010 Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010 Sisällys 1. Selvityksen tarkoitus s. 1 2. Selvityksen toteuttaminen s. 1 3. Selvityksen tulokset s. 2 3.1 Velkaantumisen

Lisätiedot

Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen

Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön valtuutettukysely 2018: Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen 25.8.2018 KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö 1 Valmiudet ryhtyä toteuttamaan kaavailtua soteja maakuntauudistusta

Lisätiedot

Kysely kaavoituksesta, valitusoikeudesta ja kuntalaisten osallistumismahdollisuuksista

Kysely kaavoituksesta, valitusoikeudesta ja kuntalaisten osallistumismahdollisuuksista Kysely kaavoituksesta, valitusoikeudesta ja kuntalaisten osallistumismahdollisuuksista 29.10.2018 Tutkimuksen taustaa Aula Research toteutti Elinkeinoelämän keskusliiton, Rakennusteollisuus RT:n ja RAKLIn

Lisätiedot

Espoo Salo-oikoradan karttapalautekysely

Espoo Salo-oikoradan karttapalautekysely Espoo Salo-oikoradan karttapalautekysely 08 8..09 Kyselyn toteutus Palautekysely oli avoinna 9.0.-0..08 Kyselyn kartalla esitettiin alustavan yleissuunnitelman kahden raiteen ratalinja maakuntakaavan maastokäytävässä.

Lisätiedot

Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista

Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Pohjolan Voima teetti alkuvuoden

Lisätiedot

2014 ELÄKESELVITTELYN ASIAKASPALAUTEKYSELYN TULOKSET

2014 ELÄKESELVITTELYN ASIAKASPALAUTEKYSELYN TULOKSET 2014 ELÄKESELVITTELYN ASIAKASPALAUTEKYSELYN TULOKSET Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Taustatiedot... 3 Sukupuoli... 3 Ikä... 3 Asuinkunta... 4 Aikuissosiaalityön tai toimeentulotuen asiakkuus... 4 Oma tilanne

Lisätiedot

Kysely eduskuntavaaliehdokkaille osaamisen kehittämisen keinoista

Kysely eduskuntavaaliehdokkaille osaamisen kehittämisen keinoista Kysely eduskuntavaaliehdokkaille osaamisen kehittämisen keinoista Aula Research 14.3.2019 Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa Kyselytutkimuksen

Lisätiedot

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö 1. Johdanto Porin kaupunginkirjaston asiakastyytyväisyyttä mittaava kysely toteutettiin vuonna 2006 ensimmäisen kerran Internetin kautta. Kyselylomake oli kirjaston verkkosivuilla kahden viikon ajan 4.12.-18.12.

Lisätiedot

Luottamuspuntari. tammikuu Kantar TNS Jaakko Hyry. Luottamus poliitikkoihin tammikuu

Luottamuspuntari. tammikuu Kantar TNS Jaakko Hyry. Luottamus poliitikkoihin tammikuu Luottamuspuntari tammikuu 0 Kantar TNS Jaakko Hyry Tutkimuksen toteuttaminen Aineisto kerättiin. 3.. 0 välisenä aikana Gallup Kanavalla. Kanava on Kantar TNS Oy:n erikseen rekrytoitu viikkovastaajapaneeli,

Lisätiedot

Ailangantunturin tuulipuisto, Kemijärvi. Asukaskysely. Raportti

Ailangantunturin tuulipuisto, Kemijärvi. Asukaskysely. Raportti , Kemijärvi Raportti Raportti Sisältö 1 TAUSTA... 3 2 TOTEUTUS... 4 2.1 OTANTA... 4 2.2 KYSELY... 5 2.3 VASTAUKSET TAUSTAKYSYMYKSIIN... 6 2.4 VASTAUKSET ESITETTYIHIN VÄITTÄMIIN... 10 3 AVOIMET KYSYMYKSET...

Lisätiedot

Uutiskirjeiden palautekyselyn rapotti 2014

Uutiskirjeiden palautekyselyn rapotti 2014 Uutiskirjeiden palautekyselyn rapotti 2014, Uutisia maailmalta sekä Kirjaston ja tietopalvelun uutisia L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O C E N T R A L F Ö R B U N D E T F Ö R B A R N

Lisätiedot

YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA Lasten asioista vastaavat sosiaalityöntekijät

YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA Lasten asioista vastaavat sosiaalityöntekijät 10.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA Lasten asioista vastaavat sosiaalityöntekijät SOS-lapsikylän toimintakäsikirjan mukaisesti lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen lasten asioista vastaaville

Lisätiedot

Ohjaamojen asiakaspalaute kevät 2018

Ohjaamojen asiakaspalaute kevät 2018 1 Mirja Määttä Tutkija, VTT, Kohtaamo-hanke Marja Riikonen Assistentti, Keski-Suomen ELY-keskus 5.6.2018 Ohjaamojen asiakaspalaute kevät 2018 Keväällä 2018 Ohjaamojen yhteinen palautteenkeruu toteutettiin

Lisätiedot

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY VASTAUSTEN YHTEENVETO

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY VASTAUSTEN YHTEENVETO KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2019 -VASTAUSTEN YHTEENVETO KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2019 1.1 Yleistä kyselyn toteutuksesta Maaliskuun 2019 aikana Nurmijärvellä toteutettiin perinteinen Kivenkyydin kehittämiskysely

Lisätiedot

Perusterveysbarometri Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto

Perusterveysbarometri Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto Perusterveysbarometri Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto Johdanto ja keskeiset tulokset Perusterveysbarometri 2 Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto ovat toteuttaneet yhteistyössä

Lisätiedot

PIIPARINMÄKI-LAMMASLAMMINKANKAAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely

PIIPARINMÄKI-LAMMASLAMMINKANKAAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely PIIPARINMÄKI-LAMMASLAMMINKANKAAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY PIIPARINMÄKI-LAMMASLAMMINKANKAAN LÄHIALUEELLE Hyvä vastaanottaja, Metsähallitus Laatumaa suunnittelee

Lisätiedot

Tekn.ltk 26.11.2013 ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 2013

Tekn.ltk 26.11.2013 ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 2013 Tekn.ltk.11.13 ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 13 Kysely toteutettiin lähinnä nettikyselynä, paperiversio oli jaettu kunnan viraston toimipisteisiin. Vastauksia tuli netin kautta 9 kpl ja kaksi

Lisätiedot

KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI. Hannele Laaksonen

KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI. Hannele Laaksonen KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI Hannele Laaksonen 1. JOHDANTO...3 2. VASTAAJIEN TAUSTATIETOJA...4 3. HALLINTO- JA ELINKEINOTEIMEN PALVELUJEN ARVIOINTI...6 4.

Lisätiedot

Tienkäyttäjätyytyväisyystutkimus Kesä 2018 Lapin ELY

Tienkäyttäjätyytyväisyystutkimus Kesä 2018 Lapin ELY Lapin ELY.. Sisällys Johdanto Tyytyväisyys tienhoitoon Liikennetiedotus Tietyömaat Yksityishenkilöiden taustatiedot Raskaan liikenteen taustatiedot Trendikuviot 8- Johdanto Johdanto Tässä raportissa esitellään

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Asukaskysely

Siilinjärven kunta. Asukaskysely Siilinjärven kunta Asukaskysely 01 5.1.01 Sisältö Tutkimuksen toteutus Huomioita tutkimuksesta Vastaajarakenne 5 Kokonaistyytyväisyys Siilinjärveen Suositteluhalukkuus 8 Tyytyväisyys kunnan palveluihin

Lisätiedot

Valtaosa 67% viljelijöistä on jatkamassa ennallaan. Toiminnan laajentamista suunnittelee 16% viljelijöistä.

Valtaosa 67% viljelijöistä on jatkamassa ennallaan. Toiminnan laajentamista suunnittelee 16% viljelijöistä. MTK TERVO-VESANTO JÄSENKYSELY 2009 Yleistä kyselyn toteutuksesta MTK Tervo-Vesanto ry:n jäsenkysely toteutettiin 12.4.-5.5.2009 välisenä aikana. Kysely oli internet-kysely. Kyselystä tiedotettiin jäseniä

Lisätiedot

Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi vuodelta 2014

Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi vuodelta 2014 10.2.2015 Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi vuodelta 2014 Oulunkaaren ja kuntien, kuntien johtoryhmät Kyselyn aihealueet Kuntayhtymän toiminnan ja omistajaohjauksen toteutuminen Kuntapalvelutoimisto

Lisätiedot

1. Johdanto. Kuvio 1: Ikäjakauma Rohkene Työnhakupalvelussa ja asiakastyytyväisyyskyselyssä

1. Johdanto. Kuvio 1: Ikäjakauma Rohkene Työnhakupalvelussa ja asiakastyytyväisyyskyselyssä 1. Johdanto Rohkene työnhakupalvelun asiakkailta haluttiin saada tietoa tyytyväisyydestä palveluun ja muihin asioihin, jotta palvelua voitaisiin kehittää paremmaksi. Rohkene Työnhakupalvelussa on rekisteröityjä

Lisätiedot

Seuraavat kysymykset koskevat itse asiakasta. Mikäli olet omainen/läheinen, vastaa kysymyksiin asiakkaan näkökulmasta.

Seuraavat kysymykset koskevat itse asiakasta. Mikäli olet omainen/läheinen, vastaa kysymyksiin asiakkaan näkökulmasta. Vammaispalvelun asiakastyytyväisyyskysely Vammaispalvelun ensimmäinen asiakastyytyväisyyskysely tehtiin syksyllä 2015. Tyytyväisyyskysely lähetettiin kaikille asiakkaille, joille oli tehty palvelupäätös

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaat ovat tyytyväisiä

Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaat ovat tyytyväisiä Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaat ovat tyytyväisiä Kainuun maakunta -kuntayhtymän sosiaali- ja terveystoimialan asiakastyytyväisyys on edelleen parantunut. Tyytyväisyyttä on seurattu kahden vuoden

Lisätiedot

Huumeiden käytön haitat muille ihmisille internetkyselyn haasteita ja tuloksia. Marke Jääskeläinen Alkoholitutkimussäätiö

Huumeiden käytön haitat muille ihmisille internetkyselyn haasteita ja tuloksia. Marke Jääskeläinen Alkoholitutkimussäätiö Huumeiden käytön haitat muille ihmisille internetkyselyn haasteita ja tuloksia Marke Jääskeläinen Alkoholitutkimussäätiö 1 Johdanto Esitys perustuu artikkeleihin Hakkarainen, P & Jääskeläinen, M (2013).

Lisätiedot

Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Kissanmaalla, Takahuhdissa, yms-kyselyn vastausten koonti

Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Kissanmaalla, Takahuhdissa, yms-kyselyn vastausten koonti 1 Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Kissanmaalla, Takahuhdissa, yms-kyselyn vastausten koonti (vastauksia yhteensä 504 kpl) Vastaajien määrä, ikä ja sukupuoli 160 Vastaajien

Lisätiedot

Ylivieskan kaupunki. Asukas- ja yrittäjäkyselyt 2018

Ylivieskan kaupunki. Asukas- ja yrittäjäkyselyt 2018 Ylivieskan kaupunki Asukas- ja yrittäjäkyselyt 2018 Sisällysluettelo 1. Tutkimusten tausta ja toteutus 2. Asukaskysely 2018 Tulokset 3. Yrittäjäkysely 2018 Tulokset 4. Yhteenveto Tutkimusten tausta ja

Lisätiedot

FENNOVOIMA Ydinvoimalaitoshanke, sosiaalisten vaikutusten arviointi, asukaskysely Pyhäjoki 10/2008

FENNOVOIMA Ydinvoimalaitoshanke, sosiaalisten vaikutusten arviointi, asukaskysely Pyhäjoki 10/2008 FENNOVOIMA Ydinvoimalaitoshanke, sosiaalisten vaikutusten arviointi, asukaskysely Pyhäjoki /28 1 Kaikki oikeudet pidätetään. Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida tai jäljentää missään muodossa

Lisätiedot

Työhyvinvointikyselyn tulokset. Pirjo Saari Mela

Työhyvinvointikyselyn tulokset. Pirjo Saari Mela Työhyvinvointikyselyn tulokset Pirjo Saari Mela 2 Kysely Työhyvinvointiohjelman pohjaksi Nettikysely Vastaajia yhteensä 1 191, joista sidosryhmävastauksia 32 Lyhyt kysely, auki joulukuun alusta tammikuun

Lisätiedot

Eurooppalaisten kauppakamareiden Women On Board hanke tähtää naisten osuuden lisäämiseen kauppakamareiden hallituksissa.

Eurooppalaisten kauppakamareiden Women On Board hanke tähtää naisten osuuden lisäämiseen kauppakamareiden hallituksissa. LISÄÄ NAISIA KAUPPAKAMAREIDEN LUOTTAMUSTEHTÄVIIN 12.11.7 Eurooppalaisten kauppakamareiden Women On Board hanke tähtää naisten osuuden lisäämiseen kauppakamareiden hallituksissa. Tutkimuksen avulla selvitetään

Lisätiedot

Tutkimus ajokorttiseuraamusjärjestelm. rjestelmästä. Kesäkuu TNS Gallup Oy 2007 / AKE ajokorttiseuraamusjärjestelmä (proj.

Tutkimus ajokorttiseuraamusjärjestelm. rjestelmästä. Kesäkuu TNS Gallup Oy 2007 / AKE ajokorttiseuraamusjärjestelmä (proj. Tutkimus ajokorttiseuraamusjärjestelm rjestelmästä Kesäkuu 2007 1 Tutkimuksen tausta ja toteutus Tutkimuksessa selvitettiin ajokorttiseuraamusjärjestelmän tunnettuutta ajokortin haltijoiden keskuudessa

Lisätiedot

Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta

Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta Taloustutkimus Oy Pasi Holm 1 Yhteenveto seniorikansalaisten kotihoidosta Kotihoidon piirissä vajaat 60.000 seniorikansalaista Yli 74-vuotiaita

Lisätiedot

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat Savon ammattija aikuisopistossa sekä Savonia ammattikorkeakoulussa opiskelevat

Lisätiedot

Liminka. Asukaskyselyn tulokset Kevät 2019

Liminka. Asukaskyselyn tulokset Kevät 2019 Liminka Asukaskyselyn tulokset Kevät 2019 Alkusanat Tämä esitys on laadittu tulosten esittelyä varten. Tässä esityksessä tuloksista esitetään pääkohdat, sekä asiantuntijan kommentit. Virallinen tulosraportti

Lisätiedot

Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Viinikassan Nekalassa, yms-kyselyn vastausten koonti

Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Viinikassan Nekalassa, yms-kyselyn vastausten koonti 1 Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Viinikassan Nekalassa, yms-kyselyn vastausten koonti (vastauksia yhteensä 485 kpl) Vastaajien määrä, ikä ja sukupuoli Vastaajien ikä/sukupuoli

Lisätiedot

VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS. Kyselyn tulokset

VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS. Kyselyn tulokset VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS Kyselyn tulokset Tampereen ammattikorkeakoulu Raportti Lokakuu 215 Sosionomikoulutus 2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTONHANKINTA... 4 3 TULOKSET... 5 3.1 Tulokset graafisesti...

Lisätiedot

FISKARSIN RUUKIN KYSELYN ANALYYSI 2015

FISKARSIN RUUKIN KYSELYN ANALYYSI 2015 FISKARSIN RUUKIN KYSELYN ANALYYSI 2015 Analyysin on suorittanut Fiskars Oyj 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Tulokset... 3 2.1 Taustatietoa vastaajista... 3 2.1.1Vastaajien vuokratilat... 4 2.2.

Lisätiedot

1. Lapseni on. Kyselyyn tuli vastauksia yhteensä 104, vastausprosentti n. 25 %.

1. Lapseni on. Kyselyyn tuli vastauksia yhteensä 104, vastausprosentti n. 25 %. Asiakastyytyväisyyskysely varhaiskasvatuksen piirissä oleville lapsiperheille oli avoinna Kankaanpään kaupungin www-sivuilla huhtikuussa 2018. Salasana kyselyyn annettiin perheille lapsen varhaiskasvatuspaikasta.

Lisätiedot

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 1 RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET Asiakastyytyväisyyden keskeiset osatekijät ovat palvelun laatua koskevat odotukset, mielikuvat organisaatiosta ja henkilökohtaiset palvelukokemukset.

Lisätiedot

Asiakaskysely 2014 Kanavagolf Vääksy Oy 25.11.2014

Asiakaskysely 2014 Kanavagolf Vääksy Oy 25.11.2014 Asiakaskysely 2014 Kanavagolf Vääksy Oy 1 Yhteenveto Kanavagolf Vääksy Oy:n asiakaskysely järjestettiin sähköisenä kyselynä 29.10.- 9.11.2014 välisenä aikana. Kyselyyn saatiin määräaikaan mennessä 103

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014

Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014 Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014 Helsinki 12.12.2014 Aki Miettinen Kehitysjohtaja Kyselyn tavoite ja toteutus Kyselyssä selvitettiin päivähoidossa olevien lasten vanhempien arvioita lapsensa

Lisätiedot

Rinnakkaislääketutkimus 2009

Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketeollisuus ry Helmikuu 2009 TNS Gallup Oy Pyry Airaksinen Projektinumero 76303 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä

Lisätiedot

Kaupunkipyörien asiakaskysely 2018

Kaupunkipyörien asiakaskysely 2018 Kaupunkipyörien asiakaskysely 2018 24.9.7.10. 7 935 vastaajaa Tarja Jääskeläinen Tutkimusmetodologia Tutkimus toteutettiin nettikyselynä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kysely lähetettiin kaikille

Lisätiedot

Missä määrin olette saanut tietoa jätevoimalan laajennushankkeesta seuraavista tietolähteistä?

Missä määrin olette saanut tietoa jätevoimalan laajennushankkeesta seuraavista tietolähteistä? Vantaan ergia Oy:n jätevoimalan laajennuksen ympäristövaikutusten arviointi YVA -menettelyyn liittyvä kysely asukkaiden näkemyksistä ja arvioista 2019 Pyydämme Teitä vastaamaan kysymyksiin r e n g a s

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska Kyselyyn vastasi sähköisesti 120 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 3 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut

Lisätiedot

Hyvä vastaanottaja. sekä tämän ympärillä satunnaisotannalla Väestörekisterikeskuksen

Hyvä vastaanottaja. sekä tämän ympärillä satunnaisotannalla Väestörekisterikeskuksen @g PL 718, 33101 Tampere Hyvä vastaanottaja Tuuliwatti Oy suunnittelee Salon kaupungin eteläosaan Näsen kartanon alueelle tuulivoimapuistoa, jonka ympäristövaikutusten arviointi (YVA) on nyt käynnissä.

Lisätiedot

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2015

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2015 KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2015 1.1 Yleistä kyselyn toteutuksesta Maaliskuun 2015 aikana Nurmijärvellä toteutettiin aikaisempien vuosien tapaan Kivenkyydin kehittämiskysely Webropol-nettikyselynä. Kyselyn

Lisätiedot

Tilitoimistojen Asiakkuudet helmikuu 2012

Tilitoimistojen Asiakkuudet helmikuu 2012 Tilitoimistojen Asiakkuudet helmikuu 2012 Raportin kohderyhmä: Yrityspalvelu Pirjo Lundeqvist Oy Vastaajia yhteensä: 19 1 Raportin lukuohjeet - Raportin alussa näytetään tää indeksit: it Indeksi tarkoittaa

Lisätiedot

KUHMON KAUPUNGIN KYSELY MÖKKILÄISILLE Yhteenvetoraportti, N=30, Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

KUHMON KAUPUNGIN KYSELY MÖKKILÄISILLE Yhteenvetoraportti, N=30, Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat KUHMON KAUPUNGIN KYSELY MÖKKILÄISILLE Yhteenvetoraportti, N=30, Julkaistu: 12012 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Tiedot vastaajasta (valitse oikea vaihtoehto) mies 17 56,67% 2. nainen 13 43,33% 30 100%

Lisätiedot

Asiakaskysely 2013 Kanavagolf Vääksy Oy

Asiakaskysely 2013 Kanavagolf Vääksy Oy Asiakaskysely 2013 Kanavagolf Vääksy Oy 1 Yhteenveto Kanavagolf Vääksy Oy:n asiakaskysely järjestettiin sähköisenä kyselynä 20.9.- 20.10.2013 välisenä aikana. Kyselyyn saatiin määräaikaan mennessä 119

Lisätiedot

Johtokuntien ja johdon raportti. Hartolan Golfklubi Syyskuu 2018

Johtokuntien ja johdon raportti. Hartolan Golfklubi Syyskuu 2018 Johtokuntien ja johdon raportti Hartolan Golfklubi Syyskuu 2018 Tietoa raportista VASTAUSMÄÄRÄT Alla on tähän mennessä suoritettujen Pelaaja Ensin -kyselyiden vastausmäärät. Kysely Kutsuttuja Vastauksia

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE

Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE TULEVAISUUDEN LIIKENNE KYSELYN TULOKSET Taloustutkimus Oy Pauliina Aho 24.8.2012 Tekninen johdanto 3 24.8.2012 1009 Liikenne- ja viestintäministeriö

Lisätiedot

PALAUTEANALYYSI v toiminnasta

PALAUTEANALYYSI v toiminnasta MOSAIIKKI RY MAMU-MEDIA PALAUTEANALYYSI v. 2015 toiminnasta Palautetta Mosaiikki Ry:n ja MaMu-Median hankkeen tiedotus- ja neuvontatoiminnasta on kerätty yhteistyökumppaneilta, hankkeen asiakkailta ja

Lisätiedot

TOKAT Poronhoidon paikkatiedot ja työkalut maankäytön suunnitteluun. TOKAT-aloitusseminaari Rovaniemi Kari Oinonen SYKE

TOKAT Poronhoidon paikkatiedot ja työkalut maankäytön suunnitteluun. TOKAT-aloitusseminaari Rovaniemi Kari Oinonen SYKE TOKAT Poronhoidon paikkatiedot ja työkalut maankäytön suunnitteluun TOKAT-aloitusseminaari 15.4.2015 Rovaniemi Kari Oinonen SYKE Kuva: Ympäristöhallinnon kuvapankki, Aarne Torvinen 2002 1 Tavoitteet Hankkeen

Lisätiedot

Apta. Jäsentutkimus Yhteenveto N=255 Vastausprosentti noin 40 Tiedonkeruu:

Apta. Jäsentutkimus Yhteenveto N=255 Vastausprosentti noin 40 Tiedonkeruu: Apta Jäsentutkimus 2013 Yhteenveto 18.10. N55 Vastausprosentti noin 40 Tiedonkeruu: 11.-30.9.2013 Palvelut Jäsentutkimus 2013 (N55) Mitä Apteekkien työnantajaliiton (Apta) palveluja olet itse käyttänyt

Lisätiedot

Maj ja Tor Nesslingin säätiö Kysely apurahansaajille Tiivistelmä selvityksen tuloksista

Maj ja Tor Nesslingin säätiö Kysely apurahansaajille Tiivistelmä selvityksen tuloksista Maj ja Tor Nesslingin säätiö Kysely apurahansaajille Tiivistelmä selvityksen tuloksista Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti Maj ja Tor Nesslingin Säätiön toimeksiannosta kyselytutkimuksen,

Lisätiedot

VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA

VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA Kuntien asema muuttuu lähitulevaisuudessa merkittävästi sote- ja maakuntauudistusten myötä. Myös Vesannon kunta valmistautuu näihin muutoksiin laatimalla uuden strategian

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ASIAKASKYSELY 2017

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ASIAKASKYSELY 2017 Päiväys 5.4.2017 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ASIAKASKYSELY 2017 Pietarsaaren ympäristöterveydenhuolto on toteuttanut kyselytutkimuksen joulu-tammikuussa 2016 2017. Kyselytutkimuksen tarkoituksena oli selvittää,

Lisätiedot

KYSELY YHDYSKUNTATEKNIIKKA NÄYTTELYN KÄVIJÖILLE

KYSELY YHDYSKUNTATEKNIIKKA NÄYTTELYN KÄVIJÖILLE KYSELY YHDYSKUNTATEKNIIKKA 2019 -NÄYTTELYN KÄVIJÖILLE Sivu 1 / 7 Kyselyn avulla selvitettiin Yhdyskuntatekniikka 2019 -näyttelyn kävijärakennetta, kävijöiden tyytyväisyyttä ja mielipiteitä näyttelystä.

Lisätiedot