RAKENTAMIS- JA PARANTAMISTOIMENPIDEOHJELMAT PORISSA JA NOORMARKUSSA
|
|
- Pertti Juusonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 RAKENTAMIS- JA PARANTAMISTOIMENPIDEOHJELMAT PORISSA JA NOORMARKUSSA Porin liikenneturvallisuussuunnitelma Toimenpideohjelmassa esitettiin 113 toimenpidettä, joista 68 on toteutettu (tavalla tai toisella), 38 on toteuttamatta, kolmesta ei ollut tietoa ja neljä on tehty ja poistettu (4 kolmion järjestelyt). Eniten on toteuttamatta kevyen liikenteen väyliä (17 kpl), lisäksi yksi kevyen liikenteen alikulku, neljät liikennevalot sekä joitakin saarekkeita, näkemän parannuksia ja hidasteita. % Porin liikenneturvallisuussuunnitelmassa 2001 esitettyjen toimenpiteiden toteutustilanne vuonna Toteutetut toimenpiteet % kunta tiehallinto 0 I II III kaikki Kiireellisyysluokka Pori KUNTA Keskusta 101 Mikonkatu / Otavankatu Liikennevalot ja kavennukset 102 Itsenäisyydenkatu / Otavankatu Liikennevalot ja kavennukset 1 K 500 tehty 1 K 500 tehty, vapaa oikea 2/ 1 K 700 tehty 103 Mikonkatu / Yrjönkatu Liikennevalot/ kavennukset 105 Linja-autoaseman ympäristö Liikennejärjestelyt 1 K 5000 tehty 106 Itsenäisyydenkatu / Yrjönkatu Suojatien kaventaminen 1 K 50 tehty (kaista pois) 107 Presidentinpuistokatu / Kiertoliittymä 1 K 500 tehty Tampereentie 108 Satakunnank. / Kiertoliittymä ja 1 K 1000 tehty Rautatienpuistok. ajoratajärjestelyt 109 Säveltäjänkatu / Maanmittarinkatu 4*kolmiot 1 K 5 tehty ja poistettu -> muu järj. 110 Mikonkatu välillä Vapaudenk. Kevyen liikenteen väylä 2 K 700 osin tehty
2 ja Isolinnank. 111 Otavankatu välillä Valtakatu ja Liisankatu 112 Itsenäisyydenkatu välillä Maanmittarink. ja Vähälinnank. 113 Keskustan alue Viitoituksen täydentäminen 114 Keskustan alue Liikennevalojen ajanmukaistaminen 115 Keskustan alue Näkyvyyden parantaminen Kevyen liikenteen väylä 2 K Kevyen liikenteen väylä 2 K tehty 1 K 300 osin tehty 1 K lähes tehty (2 uusimatta) 1 K Meri-Pori 206 Enäjärventie Kevyen liikenteen väylä 1 K Kyläsaaren asematie ja Kevyen liikenteen väylä 1 K 700 tehty Kyläsaarentie 209 Pt 2652/02:400 Vanha tie / Suojatiemerkki 1 K 1 tehty Sepänmäentie 210 Lankkutie, Kotitie, Kevyen liikenteen väylä 3 K Kuuririutantie 211 Harry Gullichsenintie / Vanha Saarekkeet Vanhalle 1 K 50 - maantie maantielle 219 Satamapuisto välillä Kevyen liikenteen väylä 1 K 1000 tehty Satamapolku ja Konttorinkatu 215 Purolantie Kevyen liikenteen väylä 3 K Pikatoimenpiteet 202 Mt 2652/02:3180 Vanha Näkemän parannus T 5 tehty maantie, Tattaritien kohd. 203 Mt 2652/02:2480 Vanha Näkemän parannus T 5 tehty maantie, Linnaistien kohd. 213 Kyläsaarentie mt 2652/01:1400 Keskisaarekkeellinen T 50 tehty /Riihikuja suojatie, pysäkin siirto 216 Meri-Pori Viitoitussuun. T 100 tehty toteuttaminen 217 Meri-Pori Kev.liik. viitoitus T 150 tehty Toimenpiteet, joiden teknisiä ja toteuttamisratkaisuja tiepiiri harkitsee myöhemmin 214 Kyläsaarentie mt 2652/01: , Kyläsaaren koulun kohdalla Nopeusrajoitus 40 km / h T 5 tehty 50 km/h Liikenneturvallisuussuunnittelutyön aikana esille tulleet muut investointitoimenpiteet 200 Mt 269 / 02: Kevyen liikenteen väylä, T 1800 tehty Reposaaren maantie, Tahkoluodontie-Kirkkok. (T ja K yhdessä) 201 t 269/02: Reposaaren Kevyen liikenteen väylä T maantie, Pohjoisesta satamatiestä Tahkoluodontiehen 204 Vt 2/49: Mäntyluodontie Valaistus T 560 tehty
3 205 Vt 2/50: Mäntyluodontie 212 t 269/01:1-02:0 Reposaaren maantie, alusta Pohjoiseen Satamatiehen 218 Vt 2/49: Mäntyluodontie/ Metsäkulmanraitti Valaistus T 800 tehty Kevyen liikenteen väylä T Kanavointi T 700 tehty Muu alue KUNTA 301 Professorintie / Vähäraumantie Kiertoliittymä 2 K suunn. 302 Tuorsniementie / Länsiväylä Kiertoliittymä 1 K (Länsiväylä puuttuu) 303 Professorintie / Korpraalitie Kiertoliittymä 1 K 600 tehty 304 Liinaharjantie / Yrttitie Kiertoliittymä 1 K 500 tehty 305 Liinaharjantie / Nisupellontie Näkemän parannus 1 K Liinaharjantie / Ohrakuja Näkemän parannus 1 K Liinaharjantie / Viljapellontien Keskisaareke 1 K 20 - pohjoispuolelle 310 Eteläväylä / Tommilantie Kiertoliittymä 1 K 1000 tehty 311 Tommilantie / Rauhanpuisto Kiertoliittymä 1 K 1000 tehty 312 Maantiekatu / Tikkulantie Kiertoliittymä 1 K 1600 tehty 313 Ratakatu välillä Maantiekatu Kevyen liikenteen väylä 1 K Luvianpuistok. 314 Karjarannantie / Radanvarsi Liikennevalot 1 K (porrastus) 315 Nupurintie / Suntintie 4*kolmiot 1 K 5 tehty ja poistettu -> muu järj. 316 Esivallankatu / Rauhanpuisto suojatien kaventaminen, 1 K 10 tehty portti, 40 km/h 317 Rinteentie Kevyen liikenteen väylä 1 K 400 tehty 318 Liikastentie välille Kevyen liikenteen väylä 2 K suunn. Pohjoisrinne-Tommilantie 319 Putimäentie + uusi osa Kevyen liikenteen väylä 2 K Länsiväylä Professorintielle Kevyen liikenteen väylä 2 K 800 osin tehty asti 321 Tuorsniementie välillä Kevyen liikenteen väylä 1 K 1100 osin tehty Vähäraumantie vierutie 322 Tikkulantie Kevyen liikenteen väylä 1 K 400 tehty 323 Karjarannantie ja Radanvarsi Kevyen liikenteen väylä 1 K 700 tehty (eteläpuoli puuttuu) 324 Kalevanpuisto/ Rauhanpuisto Kiertoliittymä 1 K suunn. 325 Tuorsniementie Portti / hidaste 1 K Putinmäentie/Liinaharjantie 4*kolmiot 1 K Tommilantie/Musantie 4*kolmiot 1 K Satakunnankatu / Kanavointi 2 K 600 tehty Koivistonpuistikko 401 Haapamäentie Töyssyjä 1 K 30 - katulinjaus 402 Palokunnanpuistok. / Koivistonpuistikko 4*kolmiot 1 K 5 tehty ja poistettu ->
4 muu järjestely 403 Ulvilantie / Koivistonpuistikko Liikennevalot 1 K suunn. 404 Kyröläistentie, Ravintie- Kaistajärjestelyt 1 K 200 tehty Aarnintie 405 Hahlontie Kevyen liikenteen väylä 2 K Latokartanontie / Lemminkäisentie 4*kolmiot 1 K 4 tehty ja poistettu 407 Saarentie Kevyen liikenteen väylä 1 K 1600 tehty 408 Uittomiehentie / Uittopolku Saareke 1 K Lukkarinsannantie (ala-asteen Korotettu suojatie, nop. 1 K 40 tehty liittymä) raj. 30 km/h, näkemän parannus 410 Lukkarinsannantie Kevyen liikenteen väylä 1 K 1000 tehty 411 Outokummuntie / Sampolantie Liikennevalot 2 K Vanhakoivistontie / Kiertoliittymä (pieni) 2 K 200 tehty Palokunnantie 413 Outokummuntie / Toukolantie Liikennevalot 2 K Ulvilantie / Tampereentie Kiertoliittymä, alikulku ja kev. liik. väylä 3 K 3000 valot uusittu, vap. oikea 417 Paanakedonkatu / Pohjanmaantie Kiertoliittymä, alikulku ja kev. liik. väylä 3 K 3000 tehty (ei alikulkua) 418 Sampsantie Honkalantie Kevyen liikenteen väylä 2 K 800 tehty 419 Koivistonpuistikko Kevyen liikenteen väylä 1 K 700 tehty 421 Satakunnankatu / Itäinen Liikennevalot 1 K Alikäytävä 422 Tuomolantie Kevyen liikenteen väylä 2 K 200 tehty 423 Filpuntie Ojantiestä alkaen, - Haapamäentie raviradalle 242 Sampolantie Kevyen liikenteen väylä 2 K Haapamäentie ja Mikkolantie Kevyen liikenteen väylä 2 K 700 tehty 426 Mikkolantie Kevyen liikenteen väylä 1 K 300 tehty 427 Palokunnantie Hidaste (sivuttaissiirtymä 1 K 30 - tms.) 500 Ruosniementie (Toejoen alaasteen Pysäkkijärjestelyt 1 K 10 tehty kohdalla) 501 Ruosniementie valaistuksen 1 K 400 osin tehty parantaminen 502 Karjasillantie Kevyen liikenteen väylä 2 K Isosannanpuistokatu Kevyen liikenteen väylä 1 K 400 tehty 507 Isosannanpuistokatu / kiertoliittymä 1 K 600 tehty Siltapuistokatu 508 Kotkantie, Keisarinviitantie ja Kevyen liikenteen väylä 1 K 1400 tehty osa Pohjoisväylää 509 Isojoenrannantie Kevyen liikenteen väylä 3 K Luotinmäki Kevyen liikenteen väylä 1 K 400 tehty Toimenpiteet, joiden teknisiä ja toteuttamisratkaisuja tiepiiri harkitsee myöhemmin: 328 Vt 8/Rauhanpuisto Vapaa oikea T 50 tehty Liikenneturvallisuussuunnittelutyön aikana esille tulleet muut investointitoimenpiteet 503 Kullaantie mt 2550 Kevyen liikenteen väylä T 1200 tehty
5 KUNTA 611 Ylikyläntie / Alikyläntie Keskisaareke 2 K Vanha Harmaalinnantie Kevyen liikenteen väylä 1 K 300 tehty Pikatoimenpiteet 607 Mt 2555 / 01:3675,4255,4815, 5565, 5785 molemmat suunnat. Mt 2555/01:4955 vain Poriin päin Taustamerkit T 30 Toimenpiteet, joiden teknisiä ja toteuttamisratkaisuja tiepiiri harkitsee myöhemmin: 604 Vt 8 / 125: 3000 Kevyen liikenteen T alikulku 615 Pt 13005/ 01: Keskisaareke ja T 100 Lyttyläntie, Toukarin koulu sivuttaissiirtymä 616 Pt 13005/ 01: Nopeusrajoitus 40 km/h T 100 tehty Lyttyläntie, Toukarin koulu 617 Pt /01:1600 Tuorsniementie, Tuorsniemen koulun kohdalla Reunapollarit, tehostemerkit T 100 tehty (korotettu suojatie 618 Pt /01: Tuorsniementie, Tuorsniemen koulun kohdalla 619 Pt 12871/01: Lattomeren koulun kohd. 620 Pt 12871/01:5200 Lattomeren koulun kohd. 621 Pt 12861/01: Paarnoorintie 01:2500) Nopeusrajoitus 40 km/h T 100 tehty 30 km/h 01: Nopeusrajoitus 40 km/h T 100 tehty (koko Lattomeri) Keskisaareke ja T 100 tehty sivuttaissiirtymä (pollarit) Pysäkkilevennykset T Liikenneturvallisuussuunnittelutyön aikana esille tulleet muut investointitoimenpiteet: 603 Mt 2680/01:6000 Pt Kevyen liikenteen väylä T 1200 tehty 13023/01 Pt 13023/01: Vt 8/126: Kevyen liikenteen väylä T Vt 11/20:1600 Kevyen liikenteen väylä T Vt 8/204: :0 Valaistus T Vt 8/205:2483 Liittymän siirto ja T väistötila liittymän kohdalla 610 Pt 13013/01: Kevyen liikenteen väylä T Kylänraitti 612 Pt 12858/03:0-Pt 12858/04:2600 Vanha Raumantie Kevyen liikenteen väylä T
6 Noormarkun liikenneturvallisuussuunnitelma 2003 Toimenpideohjelmassa oli kunnalle esitetty neljä toimenpide-ehdotusta, jotka kaikki on tehty. nolle pikatoimenpiteitä esitettiin kolme, joista kaksi on toteutettu. Toimenpide-ehdotuksia, joita to harkitsee myöhemmin, oli viisi ja niistä yksi on toteutettu. Nro Paikka Toimenpide Tieosoite KUNTA 1A 1B 7A Forssintie Kevyen liikenteen väylä Kultakallion ja Veräjänpielen välillä Museotie, koulukeskuksen kohta 11A Forssintie Pikatoimenpiteet 1C 1D Mt 2560 (Laviantie), Lassilan koulun kohta Mt 2560 (Laviantie), Harjakankaan koulun kohta Pt (Vanha Tot. vaihe Tienpitä jä / Suojateiden maalaus sivuteille. I Kunta tehty "Ei talvikunnossapitoa" - merkit kevyen liikenteen väylän molempiin päihin. I Kunta 400 tehty Alueen jäsentely, kevyen liikenteen ohjaus omille reiteilleen. I Kunta tehty Talvikunnossapidon parantaminen. I Kunta pyritty Nopeuden alentamista tukevia toimenpiteitä, esim. pollareita. Nopeuden alentamista tukevia toimenpiteitä, esim. pollareita. 3A Söörmarkuntie), koulun kohta Suojatie koulun kohdalle. Toimenpiteet, joiden teknisiä ja toteuttamisratkaisuja tiepiiri harkitsee myöhemmin 4A 4B 4C 6A Pt (Vanha Söörmarkuntie) Vt 23, väli Noormarkku - Söörmarkku Mt 2555 (Ruosniementie)/Piilitie Vt 23/Forssintie Kevyen liikenteen väylän jatkaminen nykyisen alikulun päästä koululle. Kevyen liikenteen väylän rakentaminen kyseiselle välille. Kevyen liikenteen väylän leventäminen joko aitaa kaventamalla tai ajorataa siirtämällä. Rakennetaan alikulku ajoneuvoliikenteelle, joka yhdistää Forssintien Kuurintiehen. 2560/004/4 800 I 2560/002/2 50 I 13015/001/ 2500 I 13015/001/ II 23/101/0-102/0 II 2555/02/ II 23/101/407 0 II to to tehty koulu lakkautettu tehty koulu lakkautettu to ei tehty to to to to/kunta Ei tehty. (osana isompaa hanketta) Ei tehty. Aita poistettu Ei tehty Mt 2701 (Vanha Vaasantie) Erillinen suunnitelma, toimenpiteitä tulossa. 2701/001/? I to tehty
Porin nopeusmittaustulokset
Porin nopeusmittaustulokset 2001-2008 Vuosi 2001 Liikenne Nop.raj. yli 15 km/h autoja/vrk km/h kpl % kpl % Itsenäisyydenkatu 53 5609 40 2286 40,8 141 2,5 Nupurintie/Suntintie 1233 40 517 41,9 55 4,5 Rauhanpuisto
Seinäjoen, Nurmon ja Ylistaron liikenneturvallisuussuunnitelma 49 Kuva 6.8. Periaatekuva keskisaarekkeesta. Suojateiden havaittavuutta on voidaan parantaa suojatiemerkkeihin asennettavilla sini-valkoraidoitetuilla
ELY-keskus Kiireellisimmät 2 Sarpatintie Kevyen liikenteen väylän rakentaminen 250000 0 2 Muut Kunta välille Nokianvaltatie-oleva KLV (1 km)
TOIMENPIDEOHJELMA, NOKIA Nro Kohdekuvaus Toimenpidekuvaus Kust. ( ) HEVAvähpidelk. 1 VT 12 Ramppi X Nokianvaltatie Kevyen liikenteen väylän merkin siirtäminen 300 0 2505/8/4150 1 lähemmäs ramppia 2 Sarpatintie
Kiireellisimmät 3a Vaasantie X Ravitie Kameratolpan korjaaminen /1/4060 1
TOIMENPIDEOHJELMA, YLÖJÄRVI Nro Kohdekuvaus Toimenpidekuvaus Kust. ( ) HEVAvähpidelk. Toimen- Tierekisteriosoite Kiireellisyys Tienpitaja 1 Siivikkalantie X Vasamantie Liittymäalueen jäsentäminen reunakivellä
Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Maastokäyntikohteet.
Maastokäynnin 8.4.2010 kohteet: de-ehdotuksen lyhenne: alautteen : K = kevyen liikenteen väylä Asukas- A = U-ELY:n liikenneturvallisuusaloitteet L = kyselyn K = asukaskysely N = nopeusrajoitus palaut-
Puumala. Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma
Puumala Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma 20.12.2013 Onnettomuusanalyysi Tarkastelussa käytettiin kunnan alueelta vuosina 2008-2012 poliisin tietoon
Yksityinen Kiireellisimmät 6 Pirkkalankylä: Anian rantatie välillä Reipintie-Kierikantie
TOIMENPIDEOHJELMA, PIRKKALA Nro Kohdekuvaus Toimenpidekuvaus Kust. ( ) HEVAvähpidelk. Koivisto: Varuskunnantie Nopeusrajoituksen alentaminen 80 => 60 40 0,02 68 3003//0 - /700 km/h myös Lempäälän suuntaan,
Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA. Varkaus
Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA Varkaus Toimenpide-ehdotukset liikenneympäristön turvallisuuden parantamiseksi Toimenpide-ohjelman muodostaminen Kärkikohteiden
Nurmijärven liikenneturvallisuussuunnitelma. Toimenpide ehdotukset.
Nurmijärven liikenneturvallisuussuunnitelma. Toimenpide ehdotukset. Tienpitäjä: E = Uudenmaan ELY-keskus K = Nurmijärven kunta Nro Kohde Tieosoite Toimenpide-ehdotus Kustannusa Kiireelli Tienpit Nopeusrajoitus
Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA. Leppävirta
Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA Leppävirta Toimenpide-ehdotukset liikenneympäristön turvallisuuden parantamiseksi Toimenpide-ohjelman muodostaminen
KUULUTUS PRESIDENTINVAALISTA PORIN KAUPUNGISSA
KUULUTUS PRESIDENTINVAALISTA PORIN KAUPUNGISSA Äänestäminen presidentinvaaleissa Suomessa toimitetaan presidentinvaali sunnuntaina 28. päivänä tammikuuta 2018. Yleinen ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa
Nro Sijainti Kohde Toimenpidekuvaus Kust. ( ) HEVA.väh. Tieosoite Kiireellisyys
TOIMENPIDERAPORTTI 3..20 Someron kaupunki Nro Sijainti Kohde Toimenpidekuvaus Kust. ( ) HEVA.väh. Tieosoite Kiireellisyys Tienpitäjä Turuntie (mt 280) välillä Rankkulantie - Kyttälän th Kevyen liikenteen
Mäntyharju. Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma
Mäntyharju Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma 20.12.2013 Onnettomuusanalyysi Tarkastelussa käytettiin kunnan alueelta vuosina 2008-2012 poliisin tietoon
Liite 2: Luvan myöntämisen perusteet ja tavoitemittaluokat katuverkolle
SOPIMUKSEN LIITE 2 1 (8) Sopimus: Erikoiskuljetusluvan myöntäminen Porin katuverkolle Liite 2: Luvan myöntämisen perusteet ja tavoitemittaluokat katuverkolle Lupaviranomaisella on oikeus myöntää erikoiskuljetuslupa
Toimenpide. Keskuskorttelin kehittämissuunnitelman toteuttaminen
SIILINJÄRVI Taajaman alueelle esitetyt toimenpiteet Nro 700 Keskuskortteli Keskuskorttelin kehittämissuunnitelman toteuttaminen Kunta 701 Räisäläntie, Koppelontien eteläinen liittymä Keskisaareke nykyisen
Porin seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 2013
Liite 7 Tekninen ltk 21.1.2015 RAPORTTEJA 124 2013 Porin seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 2013 JAAKKO KLANG CHRISTEL KAUTIALA EIJA YLI-HALKOLA HANNA PUOLIMATKA Liite 5. Kuntakohtaiset osiot, Ulvila
1 Tampereentie X Finnentie kiertoliittymän rakentaminen , /1/240 1 Kiireellisimmät
TOIMENPIDEOHJELMA, KANGASALA Nro Kohdekuvaus Toimenpidekuvaus Kust. ( ) HEVAvähpidelk. Toimen- Tierekisteriosoite Kiireellisyys Tienpitaja 1 Tampereentie X Finnentie kiertoliittymän rakentaminen 250000
Kangasniemi. Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma
Kangasniemi Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma 20.12.2013 Onnettomuusanalyysi Tarkastelussa käytettiin kunnan alueelta vuosina 2008-2012 poliisin tietoon
Hirvensalmi. Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma
Hirvensalmi Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma 20.12.2013 Onnettomuusanalyysi Tarkastelussa käytettiin kunnan alueelta vuosina 2008-2012 poliisin tietoon
Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma
Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma Kitee, Rääkkylä ja Tohmajärvi LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPITEET Yleistä Liikenneympäristön parantamiseksi laadittu toimenpidelistaus perustuu: ELY-keskuksessa
Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA Heinävesi
KeskiSavon liikenneturvallisuussuunnitelma 018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA Heinävesi Toimenpideehdotukset liikenneympäristön turvallisuuden parantamiseksi Toimenpideohjelman muodostaminen Kärkikohteiden
Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA. Pieksämäki
Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA Pieksämäki Toimenpide-ehdotukset liikenneympäristön turvallisuuden parantamiseksi Toimenpide-ohjelman muodostaminen
TOIMENPITEET MÄNTSÄLÄ Liite 1 1 (5) MÄNTSÄLÄN KESKUSTA 1/2. Onn. Väh. (hvjo/v) Liikennevalojen kokonaistarkastelu SV 2 SV 3 SV 2
1 (5) MÄNTSÄLÄN KESKUSTA 1/2 1 Lahdentie, keskustaajaman 2 Lahdentie, keskustaajaman 3 Lahdentie, keskustaajaman 140/12/200 140/13/1000 140/11/4500 140/13/1000 140/11/4500 140/13/1500 Liikennevaloliittymien
Haapaveden alustavat liikenneympäristön parantamistoimenpiteet 23.10.2014. Siikalatvan, Haapaveden ja Pyhännän liikenneturvallisuussuunnitelmat
Haapaveden alustavat liikenneympäristön parantamistoimenpiteet 23.10.2014 Siikalatvan, Haapaveden ja Pyhännän liikenneturvallisuussuunnitelmat 3.10.2014 2 Alustavat liikenneympäristön parantamisesitykset
TOIMENPIDERAPORTTI. Toimenpidetiedot kunnittain. LTS-ALUE Pohjois-Satakunta LTS 2017
0..0 Toimenpidetiedot kunnittain. LTS-ALUE Pohjois-Sata LTS 07 : Lähde: pohjois-satakunnan litu v.07 4 KANKAANPÄÄ 9 kpl 094 650 a Vt x kt 44, kiertoliittymä b Vt x kt 44, kiertoliittymä a b Keskuskatu
Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Maastokäyntikohteet.
Kunnan katuverkolla sijaitsevat maastokäyntikohteet: de-ehdotuksen lyhenne: alautteen : K = kevyen liikenteen väylä Asukas- A = U-ELY:n liikenneturvallisuusaloitteet L = liittymä kyselyn K = asukaskysely
Koulujen oppilaaksiottoalueiden muutos 1.8.2015 alkaen
Porin kaupunki Kasvatus- ja opetusvirasto Koulujen oppilaaksiottoalueiden muutos 1.8.2015 alkaen Sisällys Koulupiirirajat 1.8.2015 alkaen... 2 Meri-Porin yhtenäiskoulu... 3 Herralahden koulun alueen uusjako...
Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA. Joroinen
KeskiSavon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA Joroinen Toimenpideehdotukset liikenneympäristön turvallisuuden parantamiseksi Toimenpideohjelman muodostaminen Kärkikohteiden
Maantien 8155 Poikkimaantien parantaminen välillä Oulun Satama Vt22, Oulu
Hyväksymisesitys 1 (7) 25.8.2017 Maantien 8155 Poikkimaantien parantaminen välillä Oulun Satama Vt22, Oulu Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus lähettää asiakohdassa mainitun 31.5.2017
Pedersören liikenneturvallisuussuunnitelma 2014 Toimenpideohjelma, Liite 3
PEDERSÖRE Toimenpiteet liittymissä 1 Vt 8/ Kt 68 Toimenpiteet Edsevön 1 A (3 kpl) E 8/325/0 liikenneselvityksen mukainen 2 Mt 749/Lodentie Ylityspaikka jalankulkijoille ja 20 000 1 0,002 A (2 kpl) E 749/5/5500
JOENSUU 1(5) KESKUSTA-ALUEEN LÄHEISYYTEEN ESITETYT PARANNUSTOIMENPITEET
JOENSUU 1(5) KESKUSTA-ALUEEN LÄHEISYYTEEN ESITETYT PARANNUSTOIMENPITEET 1 Vt 9 Kuopiontie, nelikaistainen osuus 9/352/100-353/1000 Huoltoaukkojen tukkiminen puomeilla tai ensitilassa kevyemmillä ratkaisuilla.
Vt 22 Oulu Kajaani yhteysvälin parantaminen
Vt 22 Oulu Kajaani yhteysvälin parantaminen POP ELY 20.08.2013 2 Lähtökohdat Tien merkitys Vt 22 Oulu Kajaani on osa Suomen poikittaista kansainvälistä tieyhteyttä Ruotsista Tornion raja-asemalta Vartiuksen
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI SEITSEMÄN VAARALLISINTA KÄVELY- JA PYÖRÄILYPAIKKAA. - Onnettomuusanalyysi ja toimenpide-esitykset
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI SEITSEMÄN VAARALLISINTA KÄVELY- JA PYÖRÄILYPAIKKAA - Onnettomuusanalyysi ja toimenpide-esitykset Alexandru Simut Lappeenrannan kaupunki Kadut ja ympäristö 17.12.2014 2 Sisällysluettelo
Tuusniemen liikenneturvallisuussuunnitelma Pilvi Lesch, Kirsi Översti Ramboll Finland Oy
Tuusniemen liikenneturvallisuussuunnitelma 7.12.2018 Pilvi Lesch, Kirsi Översti Ramboll Finland Oy Sisältö Johdanto Liikenneympäristön toimenpidesuunnitelma Kustannusarvio Suunnitelman toteutumisen seuranta
ELY-keskus Kiireellisimmät 2a Rämsööntie Nopeusrajoituksen alentaminen Rämsöön , /3/4000-4/2900 1
TOIMENPIDEOHJELMA, VESILAHTI Nro Kohdekuvaus Toimenpidekuvaus Kust. ( ) HEVAvähpidelk. Toimen- Tierekisteriosoite Kiireellisyys Tienpitaja Rämsööntie Lapsia-merkki päiväkodin kohdalle pysyvästi 0 30/4/2500
Liikenneturvallisuuskatsaus Satakunnassa
Liikenneturvallisuuskatsaus Satakunnassa Jaakko Klang Varsinais-Suomen Ely-keskus Loimaan seudun liikenneturvallisuusryhmän kokous Jaakko Klang / Varsinais-Suomen ELYkeskus, 10 min Liikenneturvallisuuskatsaus
Liite 1. Lottelundin liitymävaihtoehtojen vertailu Liite 2. Valtateiden aluevarauskartat
8 Liitteet Liite 1. Lottelundin liitymävaihtoehtojen vertailu Liite 2. Valtateiden aluevarauskartat 30 Pohjoisväylä Lottelundin risteysalue Vanhan Veistämöntien ja Kaarlelankadun liittymiä on tutkittu
Uudenkaarlepyyn liikenneturvallisuussuunnitelma 2014 Toimenpideohjelma, Liite 3
Toimenpiteet liittymissä 1 Siltakatu/ Nykyisen sillan parantaminen Seiminaarikatu tai uusi silta eri paikkaan. Sillan päiden liittymäjärjestelyjen uusiminen. Toimenpiteet broutredning - selvityksen mukaan.
Virolahti, liikenneympäristön toimenpidekartta. 1. Kiireellisyysluokka 2. Kiireellisyysluokka 3. Kiireellisyysluokka. Karttakeskus, L4356
Virolahti, liikenneympäristön toimenpidekartta 1. Kiireellisyys. Kiireellisyys 3. Kiireellisyys 5 3 1 4 5 19 9 15 13 17 15 8 4 Karttakeskus, L4356 Virolahti, liikenneympäristön toimenpidekartta 1. Kiireellisyys.
Kuninkuusravit Porissa 1-3.8.2014
Kuninkuusravit Porissa 1-3.8.2014 Kuljetusopas KAUPUNKILIIKENNE Pysäköintikuljetukset lentokentällä Yksi bussi siirtää lentokentän sisällä parkkipaikka-ajona asiakkaita terminaaliin. Lauantaina 8:00 20:00
KAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla
KAS ELY L Seutukuntakierrokset 2016 Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla Lähtökohdat Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan liikennealue
Kevyen liikenteen väylän rakentaminen valtatielle 23 välille Söörmarkku Noormarkku Porin kaupunki. Toimenpideselvitys
Kevyen liikenteen väylän rakentaminen valtatielle 23 välille Söörmarkku Noormarkku Porin kaupunki Toimenpideselvitys Kevyen liikenteen väylän rakentaminen valtatielle 23 välille Söörmarkku Noormarkku
Mittaus 24.06.03, n. 2375ha/vrk Ylinopeutta ajoi vain 2,2 % autoista. Mittaus 13.08.2002, n. 2500ha/vrk Ylinopeutta ajoi enää 4,0 % autoista
Neljän kolmion liikennejärjestelyjen purku 4.11.2009 Porin liikenneturvallisuussuunnitelmassa 2001 (s 55 ja liite 4) hyvien kokemusten pohjalta päätettiin laajentaa väistämisvelvollisuus joka tulosuunnalta.
Sorkkalan kylän liikenneturvallisuustarkastelu, Pirkkala
Sorkkalan kylän liikenneturvallisuustarkastelu, Pirkkala Maantie 13783 eli Sorkkalantie Ominaisuustiedot Pituus yhteensä 4,2 km (mt 3022 / Anian rantatie - mt 308 / Lentoasemantie) Kevyen liikenteen väylä
LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN SOKERITEHTAANTIELLÄ KIRKKONUMMI
LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN SOKERITEHTAANTIELLÄ KIRKKONUMMI Pilvi Lesch 29.8.2018 TARKASTELUN LÄHTÖKOHDAT Sokeritehtaantie on Kantvikin asuinalueen pääkatu. Sokeritehtaantiellä kulkee nykyisin
Keski-Pasilan keskus Tripla
Keski-Pasilan keskus Tripla Rakennustyön aikaiset liikenteenjärjestelyt v. 2014 2016 TIEDOTUSTILAISUUS 22.5.2014 ALUSTAVA VERSIO 15.5.2014 1 Keski-Pasilan keskus Tripla Rakennustyön aikaiset liikenteenjärjestelyt
Liite 6, Toimenpideohjelman ulkopuoliset hanke-ehdotukset
Liite 6, Toimenpideohjelman ulkopuoliset hanke-ehdotukset Muut hankkeet (ajoittamattomat) nro Sijainti Kohde Tieosoite Toimenpidekuvaus Kustannus ( ) Onn.väh. (hvjo/v) A Joensuu Noljakantie, Yliopistokadun
KAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla
KAS ELY L Seutukuntakierrokset 2016 Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla Lähtökohdat Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan liikennealue
Suojateiden turvallisuus
Suojateiden turvallisuus Etelä-Savo, Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala Esko Tolvanen 2.6.2016 2.6.2016 Työn tavoitteet ja työvaiheet Työn tavoitteena oli tuottaa inventointiaineisto maantieverkon nykyisistä
Pertunmaa. Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma
Pertunmaa Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma 20.12.2013 Onnettomuusanalyysi Tarkastelussa käytettiin kunnan alueelta vuosina 2008-2012 poliisin tietoon
Suonenjoen liikenneturvallisuussuunnitelma Pilvi Lesch, Kirsi Översti
Suonenjoen liikenneturvallisuussuunnitelma 7.12.2018 Pilvi Lesch, Kirsi Översti Sisältö Johdanto Liikenneympäristön toimenpidesuunnitelma Kustannusarvio Suunnitelman toteutumisen seuranta Johdanto Suonenjoen
Kuva 38. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 1. Kuva 39. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 2.
23 Kuva 38. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 1. Kuva 39. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 2. 24 Kuva 40. Otaniementie Vuorimiehentie. 25 Kuva 41. Otaniementie Vuorimiehentie,
Porin seudun liikenneturvallisuussuunnitelma
Porin seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Aloitusseminaari 29.5.2013 LIIKENNEONNETTOMUUSANALYYSI Nykytila-analyysi: Tieliikenneonnettomuudet Poliisin tietoon tulleet onnettomuudet: iliitu-paikkatietoaineisto
KESKUSTAAN ESITETYT PARANNUSTOIMENPITEET
KESKUSTAAN ESITETYT PARANNUSTOIMENPITEET 1 Valtakatu Suojatiesaarekkeiden liikenteenjakajien tehostevarret (kaikkiin saarekkeisiin sekä myös Nivankadun liittymässä Nivankadun saarekkeeseen ja Kalliokyläntien/Pielavedentien
Kiir.- luokka (Kl) Kust. ( ) 1 ELY / Livi /1/ , Vaarallinen liittymäkulma tasoristeyksessä.
Mt 687 Porvarintien / mt 687 Karijoentien -liittymä - liikenteenjakajan siirto - ajoradan leventäminen saarekkeen kohdalla sekä jk+pp -väylän siirtäminen levennyksen mukana ELY 50 000 687//90 0 0,0006
Askola, Työmuistio Hanke-esittely, matalankynnyksen reitti ja liikenneturvallisuutta parantavat toimenpiteet
Askola, Työmuistio Hanke-esittely, matalankynnyksen reitti ja liikenneturvallisuutta parantavat toimenpiteet Laatijat: Jutta-Leea Ylönen ja Hanna Puolimatka, Destia Oy 6/2018 Hankkeen sisältö Askolan koulun
LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN
LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN LIIKENNEVÄYLÄ KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUKAISEKSI Liikenneväylän nopeustason, leveyden, ympäristön ja muiden ominaisuuksien tulisi vastata väylän käyttötarkoitusta (tontti-, kokooja-
Poliisin liikenneturvallisuusseminaari 2015
Poliisin liikenneturvallisuusseminaari 2015 Rakenteelliset ratkaisut ja kevyen liikenteen turvallisuus 28.10.2015 Suunnittelupäällikkö Ari Vandell Liikenneturvallisuustilanne Tampereella Liikenneturvallisuustilanne
Pohjois-Haagan ja Lassilan liikenneryhmän toiminta. Aluefoorumi 21.11.2011
Pohjois-Haagan ja Lassilan liikenneryhmän toiminta Aluefoorumi 21.11.2011 Liikenneryhmän tavoitteet Konkreettisia kehitysehdotuksia eri teemoista. Ehdotukset esitellään kaupungin edustajille ja muille
Oulangantie. K2 Maaseläntie Vienantie K4. Vienantie. Ouluntaival PL13. Maaseläntie PL15 PL18. Jatatie. Suunnitelman raja PL80.
Oulangantie = tiealueen raja M1 Ouluntaival Maaseläntie PL15 Liikennealueen raja = tiealueen raja K2 Maaseläntie Vienantie K4 Ajoradan kaventaminen ja jk+pp-tien leventäminen Vienantie PL13 3 29579 73186
Kohdekuvaus Toimenpidekuvaus Tienro
Kohdenumero Kohdekuvaus Toimenpidekuvaus Tienro Aura 7 Kohdetta 01 Vt 9 / Kt 41, saavuttaessa Kt 41 suunnasta Optisen ohjauksen tehostaminen lisäämällä kaarteeseen 2 kpl kaarteen än suuntamerkkiä nykyisten
Genimap Oy, lupa L4377. Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii. Mika Räsänen
Genimap Oy, lupa L4377 Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii Mika Räsänen Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii 1 1 LÄHTÖKOHDAT Tehtävä Tehtävänä on tarkastella liittymän toimivuutta
Miehikkälä, liikenneympäristön toimenpidekartta. 1. Kiireellisyysluokka 2. Kiireellisyysluokka 3. Kiireellisyysluokka. Karttakeskus, L4356
Miehikkälä, liikenneympäristön toimenpidekartta 1. Kiireellisyys 2. Kiireellisyys 3. Kiireellisyys 11 23 31 24 14 13 15 16 10 18 12 20 22 17 30 1 Karttakeskus, L4356 Miehikkälä, liikenneympäristön toimenpidekartta
Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Pistemäiset vaaranpaikat.
Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Pistemäiset vaaranpaikat. Toimenpide-ehdotuksen lyhenne: Palautteen : K = kevyen liikenteen väylä Asukas- A = U-LY:n liikenneturvallisuusaloitteet L = kyselyn K
Raitiotien rakentaminen käynnistyy Linja-autoliitto projekti-insinööri Antti Haukka
Raitiotien rakentaminen käynnistyy Linja-autoliitto 6.4.2017 projekti-insinööri Antti Haukka Rakentamisaikataulu 2 Lohkot 3 KESKUSTA KESKUSTA, v. 2017 alkavat työt 04/2017 Pirkankatu (Pyynikintori) Itsenäisyydenkatu
KEMPELEEN JA LUMIJOEN LIIKEN- NETURVALLLISSUUNNITELMA TAVOITTEET JA SUUNNITTELUPERIAATTEET
KEMPELEEN JA LUMIJOEN LIIKEN- NETURVALLLISSUUNNITELMA TAVOITTEET JA SUUNNITTELUPERIAATTEET 13.6.2013 LIIKENNETURVALLISUUSVISIO Tieliikennejärjestelmä on suunniteltava siten, ettei kenenkään tarvitse kuolla
Maantien 3051 (Hattulantie) parantaminen rakentamalla kevyen liikenteen väylä välille Männistöntie - Parolannummentie
1 Maantien 3051 (Hattulantie) parantaminen rakentamalla kevyen liikenteen väylä välille Männistöntie - Parolannummentie Tiesuunnitelman esittelytilaisuus 11.2.2013 2013 klo 15.00 16.00. 2 Maantien 3051
Vt9 Jyväskylä-Jämsä. Vaihe 1. Liite 2. (kartta 1/8) Kesäkuu Pohjavesialue lk1. Kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta tärkeä alue
nyk. ohituskaistan 200 m aikaisempi lopetus Pääsuunnan muutos Liittymän porrastus + kanavointi 220m 160m alustava Luonnonsuojeluohjelma-alue Liite 2. (kartta 1/8) Luonno luonn alustava rakennettu kulttuuriympäristö,
KARTTULAAN ESITETYT PARANNUSTOIMENPITEET. Toimenpide
KARTTULAAN ESITETYT PARANNUSTOIMENPITEET 1 Terveyskeskuksen piha Pihajärjestelyt, mm. pysäköintialueen opastus, (asiakaspysäköinti, henkilökunta), kevyen liikenteen väylä Hoitotieltä sisäänkäynnille 2
Nimi: Opiskelijanumero: HARJOITUS 4. Annettu maanantaina , palautus viimeistään ma klo 9.15 MyCoursesiin
Nimi: Opiskelijanumero: YYT-C2004 Kestävä liikennejärjestelmä HARJOITUS 4. Annettu maanantaina 15.5.2017, palautus viimeistään ma 22.5.2017 klo 9.15 MyCoursesiin Tehtävä 1a. Liukuva keskiarvo Seuraavassa
PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita
PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Taustaa: Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita 6.5.2019 Kysymys lapsiystävälliselle Kittilälle. Esitys Sodankyläntien
Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Pistemäiset vaaranpaikat.
Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Pistemäiset vaaranpaikat. Numero ja Palautteiden Kohde Ongelman kuvaus väri kartalla lukumäärä 101 20 tai yli Klaukkalantien, Kirkkotien, Ylitilantien ja Alitilantien
La nsialueen palveluverkon liikenneja rjestelyt
1 La nsialueen palveluverkon liikenneja rjestelyt 2 La nsialueen palveluverkon liikenneja rjestelyt Kaikki kehittämistoimenpiteet palvelevat molempien vaihtoehtojen (1A ja 1B) tarpeita, niin jalankulku-
Koulun pihan liikennejärjestelyt. Muu toimenpide Mutkan suuntamerkit Kadun parantaminen Nopeusrajoituksen tehostaminen. Liittymän parantaminen
Kevyen liienteen järjestelyt Pysäöintijärjestelyt 18 17 16 19 2 14a 14b 15 9 1 12 13 22a 22b 24 Pohjaartta:Maanmittauslaitos 215 18.6.215, Sito Oy 1 8 11 21 6a 6b 7 6c 23 25 2 5 4 3 5 Metriä 3 1 Kevyen
Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Pistemäiset vaaranpaikat.
Nurmijärv liikneturvallisuuskysely. Pistemäiset vaaranpaikat. Maastokäyntikohteet, jotka Päivi ja Hanna tarkistavat pikkulitu-kohteid yhteydessä: Toimpide-ehdotuk lyhne: Palautte : K = kevy liikte väylä
LIIKENTEEN RAUHOITTAMISPERIAATTEET
1 Tämän ohjeen tarkoituksena on määritellä Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Pirkkalan, Vesilahden ja Ylöjärven kuntien alueelle yhtenäiset toimintatavat liikenteen rauhoittamiseksi ja rauhoittamista koskevien
KÄÄRMENIEMENTIE LÄPIAJOLIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN
KÄÄRMENIEMENTIE LÄPIAJOLIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN 1. Lähtökohdat 2. Liikenteen rauhoittaminen 2 LÄHTÖKOHDAT Vetovoimakeskuksen kaavaluonnoksesta saadussa Liikenneviraston ja asukkaiden palautteessa on tuotu
Pyhtää, liikenneympäristön toimenpidekartta. 1. Kiireellisyysluokka 2. Kiireellisyysluokka 3. Kiireellisyysluokka. Karttakeskus, L4356
Pyhtää, liikenneympäristön toimenpidekartta 1. Kiireellisyys 2. Kiireellisyys 3. Kiireellisyys 14 11 8 12 13 6 25 7 23 3 16 4 24 24 Karttakeskus, L4356 Pyhtää, liikenneympäristön toimenpidekartta 1. Kiireellisyys
42 %:lla vastaajista koulu- tai työmatkan pituus yhteen suuntaan on 1-3 km (kuva 1).
KANKAANPÄÄ, ASUKASKYSELYN VASTAUKSIA 8/2017 Tausta Kysely toteutettiin 13.2.-12.3.2017 välisenä aikana. Kyselyyn saatiin 193 vastausta, joista miehiä oli 33 % ja naisia 67 %. Vastaajista 63 % asui taajama-alueella
1(1) MUISTIO. Matti Jäntti Rovaniemen kaupunki Tiehallinto, Lapin tiepiiri. Liite 2 VALTATIEN 4 - VIIRINKANKAAN ALUE
,$( 8/8 MUISTIO Matti Jäntti.8.00 () Rovaniemen kaupunki Tiehallinto, Lapin tiepiiri VALTATIEN 4 - VIIRINKANKAAN ALUE b
Kevyen liikenteen turvallisuus taajamissa
Finnish-Russian Road Traffic Safety Days, Helsinki Kevyen liikenteen turvallisuus taajamissa Kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien vähentäminen liikennejärjestelyjä kehittämällä S. Laapotti 14.2.2013,
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI SEITSEMÄN VAARALLISINTA RISTEYSTÄ - Onnettomuusanalyysi ja toimenpide-esitykset Alexandru Simut Lappeenrannan kaupunki Kadut ja ympäristö 19.12.2013 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto..3
Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma. 3. Liikenneturvallisuuden, esteettömyyden ja liikkumisen ohjauksen edistämisen yhtenäiset periaatteet
Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma 3. Liikenneturvallisuuden, esteettömyyden ja liikkumisen ohjauksen edistämisen yhtenäiset periaatteet 1.9.2015 Nopeusrajoitusjärjestelmän yhtenäistäminen (asuinalueille
LAVIAN JOUKKOLIIKENNE. Linjojen 68 ja 69 aikataulut ja reitit. Kertalipun ostaminen ja vaihtoaika TIEDOTE 20.8.2015
TIEDOTE 20.8.2015 LAVIAN JOUKKOLIIKENNE Lavian ja Porin keskustan välistä liikennettä palvelee kaksi linjaa: Lyttylän Liikenne ajaa linjaa 68 perjantaisin ja Porin Linjat ajaa linjaa 69 maanantaista perjantaihin.
Jalankulun ja pyöräilyn turvallisuuden parantaminen liikennejärjestelyjä kehittämällä (KOLKUTA2) Marko Kelkka, Sito Oy
Jalankulun ja pyöräilyn turvallisuuden parantaminen liikennejärjestelyjä kehittämällä (KOLKUTA2) Marko Kelkka, Sito Oy Marko Kelkka 28.4.2010 1 Tutkimuksen organisaatio Työryhmä: Marko Kelkka, Sito Oy,
KEMIÖNSAAREN LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA JA -KARTAT
Turunmaan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Liite 5 LIITTEET KEMIÖNSAAREN LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA JA -KARTAT Toimenpidenumero 1 Turuntie - Mjösundintie liittymä 181/3/0, 12063/1/5930)
VAAJAKOSKENTIEN RAUHOITTAMINEN Yleissuunnitelma
VAAJAKOSKENTIEN RAUHOITTAMINEN Yleissuunnitelma 1 2 Pohjakartat Jyväskylän kaupunki Sisällysluettelo Alkusanat... 4 Tiivistelmä... 5 1 Lähtök ökohdat... 6 1.1 Sijainti... 6 1.2 Ympäristö... 6 1.3 Kadun
Vt 8 ja Pyhäjoen ydinvoimalan edellyttämät tieinvestoinnit
Vt 8 ja Pyhäjoen ydinvoimalan edellyttämät tieinvestoinnit Risto Leppänen 30.10.2013 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Valtakunnalliset kärkihankkeet Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa
Kevyen liikenteen väylän leveys säilyy. nykyisellään välillä Mt180 -Piikkiö. korotetut odotustilat, ja uudet katokset.
LIITE 2. Maantie 11 laatukäytävähanke, Sakari Hurskainen Mt 11 Turku Piikkiö kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen laatukäytävä välillä Eteläkaari - Piikkiön keskusta Uudenmaantie Turku - Kaarina - Piikkiö
Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH
Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset
Raitotien toimenpideselvitys YLEISTÄ HANKKEESTA
Raitotien toimenpideselvitys YLEISTÄ HANKKEESTA Suunnittelukohde ja -tehtävä Raitotie välillä Haukiputaantie Kuusamontie Noin 9 km osuus Osa tiejaksosta katua ja osa yleistä tietä Yleissuunnitelmatasoinen
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8046/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2017 1 (1) 81 Asianro 8046/10.03.01.01/2016 Kuntalaisaloite / alikulkutunnelin rakentaminen Suurmäentien väestönsuojan eteen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen Kaupunkisuunnittelun
Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 20, Yrityskylän liittymä, Kiiminki
Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 20, Yrityskylän liittymä, Kiiminki Mika Räsänen Valtatie 20, Yrityspuiston liittymä 1 1 LÄHTÖKOHDAT Tehtävä Tehtävänä on tarkastella liittymän toimivuutta nykyisin
Pietarsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma 2014 Toimenpideohjelma, Liite 2
Numero artalla ohdekuvaus ustannusarvio ( ) iireellisyysluokka Toimenpiteet liittymissä 1 Itäinen rengastie/ iikennevalot 100 000 1 A (5 kpl), olpintie O x Pohjanlahdentie/ oulukatu iikennevalot 100 000
KESKUSTAAN ESITETYT PARANNUSTOIMENPITEET
KESKUSTAAN ESITETYT PARANNUSTOIMENPITEET 1 Koljonvirrantie, Pihlajaharjuntien Kierto 2 Koljonvirrantie, Pappilantien/Parkatintien Liikennevalojen vaiheistuksen parantaminen (kevyt liikenne) 3 4 5 Parkatintie,
HATANPÄÄN LIIKENNESELVITYS LIIKENTEELLISET MUUTOKSET ASEMAKAAVAN 8578 ALUEELLA. Luonnos
HATANPÄÄN LIIKENNESELVITYS LIIKENTEELLISET MUUTOKSET ASEMAKAAVAN 8578 ALUEELLA Luonnos 9.6.2017 LIIKENNEVERKKO - AUTOLIIKENNE Nopeusrajoitusta alennetaan 1 Tavoitetilanteen katuverkko Hatanpään valtatie
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI SEITSEMÄN VAARALLISINTA RISTEYSTÄ. - Onnettomuusanalyysi ja toimenpide-esitykset
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI SEITSEMÄN VAARALLISINTA RISTEYSTÄ - Onnettomuusanalyysi ja toimenpide-esitykset Alexandru Simut Lappeenrannan kaupunki Kadut ja ympäristö 17.12.2014 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto.3
! " #!$%&%! (#!$ & %!) # (
!"#" $$$%&' $ ! " #!$%&%! '# (#!$ & %!) )* # ( ( # ( ( (!#! (&)&*$ ( ( +, ( - (, - (- ". (. ". (/ / +$&&*, ( -! 0 1+2+"120&11345 / (( / (( / (( " / (,! 0 1+2+"120&11345 6 (( 6 (( 6 (( " 6 ((,!##' 6 ((-,
TAAJAMAN LIIKENNESELVITYS YLEISKAAVATYÖTÄ VARTEN SEKÄ ERILLISKOHTEET
TAAJAMAN LIIKENNESELVITYS YLEISKAAVATYÖTÄ VARTEN SEKÄ ERILLISKOHTEET 22.5.2013 Leo Jarmala Sysmän rannikkoalueen ja miljöön kehittämisohjelma EAKR-hanke SYSMÄN TAAJAMAN LIIKENNESELVITYS Sysmän rannikkoalueen
Porin kaupunki Porin Linjat Oy Ramboll Finland Oy
Porin kaupunki Porin Linjat Oy Ramboll Finland Oy Porin joukkoliikennesuunnitelma 2010 Porin joukkoliikennesuunnitelma 2010 Sisältö Alkusanat... 2 1. Lähtökohdat... 3 1.1 Suunnitelman tarve... 3 1.2 Suunnitelman