Toivakan kunnan kotouttamisohjelma. Perusturvalautakunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toivakan kunnan kotouttamisohjelma. Perusturvalautakunta"

Transkriptio

1 Toivakan kunnan kotouttamisohjelma Perusturvalautakunta

2 Sisällys JOHDANTO KOTOUTTAMISOHJELMAN LÄHTÖKOHDAT LAINSÄÄDÄNTÖ KÄSITTEET MAAHANMUUTTAJAT TOIVAKASSA SUUNNITELMA KUNNAN YLEISTEN PALVELUIDEN TOTEUTTAMISESTA MAAHANMUUTTAJILLE Varhaiskasvatus sekä esi- ja perusopetus Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut Vapaa-aika ja kulttuuri KOTOUTTAMISESTA VASTAAVAT VIRANOMAISET Alkukartoitus Kotoutumissuunnitelma SUUNNITELMA LASTEN JA NUORTEN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SUUNNITELMA TYÖVOIMAN ULKOPUOLELLA OLEVIEN RYHMIEN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ KIELIPALVELUT SUUNNITELMA KUNNAN KOTOUTTAMISOHJELMAN SEURANNASTA...9

3 JOHDANTO Ihmiset muuttavat maasta toiseen yhä enemmän. Myös sodat ja pitkittyneet kansainväliset konfliktit heijastuvat Eurooppaan sekä Suomeen: maahamme saapui vuonna 2015 turvapaikanhakijoita ja kiintiöpakolaisia enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Suomeen saavutaan myös työn, perheen ja opiskelun vuoksi. Suomeen saapui vuoden 2015 aikana noin turvapaikanhakijaa. Turvapaikanhakija asuu vastaanottokeskuksessa turvapaikkahakemuksen käsittelyajan ja jos hän saa myönteisen oleskeluluvan, hän voi muuttaa joko itsenäisesti tai niin, että kunta ja ELY keskus tekevät sopimuksen kuntaan osoittamisesta. Maahanmuuttoviraston tilastoinnin perusteella Keski-Suomessa oli majoittuneena yhteensä 2133 turvapaikanhakijaa yhteensä 18:sta aikuis- ja alaikäisyksikössä. Vastaanottoyksiköitä on alueella perustettu Jyväskylään, Keuruulle, Joutsaan, Jämsään, Äänekoskelle, Saarijärvelle, Viitasaarelle, Kyyjärvelle ja Petäjävedelle. Työ- ja elinkeinoministeriössä marraskuussa 2015 tehdyn tilannearvion mukaan Keski- Suomessa oleskelevista turvapaikanhakijoista myönteisen oleskeluluvan saisi noin hakijaa jos laskennallisesti 35 prosenttia saisi oleskeluluvan. Laki kotoutumisen edistämisestä määrittelee kuntien tehtäväksi kotoutumisen kehittämisen, suunnittelun ja seurannan paikallistasolla. Kunnan tulee lain mukaan varmistaa riittävä kotoutumislain mukaisten palvelujen tarjonta sekä kunnan palvelujen soveltuvuus maahanmuuttajataustaisille kuntalaisille. Kunnan kannattaa valmistautua kansainvälistä suojelua saavien vastaanottoon, sillä se tekee mahdolliseksi ennakoinnin kotoutumislain mukaisten palvelujen järjestämisessä ja kunnan vahvuuksien sekä haasteiden kartoittamisen. Ennakointi tukee kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden sujuvaa siirtymistä kuntaan ja kotoutumispalvelujen pariin. Sekä kunta että uudet kuntalaiset hyötyvät kotoutumisen nopeasta käynnistymisestä. Myös Toivakassa on syytä varautua itsenäiseen muuttoliikenteeseen, vaikka kunnanvaltuuston päätöksellä 40 ( ) kuntaan ei varauduta kotouttamaan yhtään ELY-keskuksen osoittamana.

4 1. KOTOUTTAMISOHJELMAN LÄHTÖKOHDAT Tämän kotouttamisohjelman pohjana on käytetty Toivakan kunnan edellistä kotouttamisohjelmaa vuodelta Kotouttamisohjelmaa varten on perehdytty muiden kuntien vastaaviin ohjelmiin. Kotouttamisohjelma on ollut kommentoitavana Toivakan kunnan eri toimialoilla. Sen kokoamisesta ja kirjoittamisesta on vastannut perusturvan toimiala. 2. LAINSÄÄDÄNTÖ Kunnan on yksin tai yhteistyössä muiden kuntien kanssa laadittava kotouttamisohjelma. Ohjelma tulee laatia yhteistyössä elinkeino, liikenne ja ympäristökeskuksen, työ ja elinkeinotoimiston, Kansaneläkelaitoksen (myöh. KELA) ja mahdollisesti muiden kunnan alueella toimivien viranomaisten kanssa, mutta aina kunnan aloitteesta. Myös muita tahoja, kuten uskonnollisia yhteisöjä tai kansalaisjärjestöjä voidaan tarvittaessa ottaa mukaan ohjelman laatimiseen ja toteuttamiseen. Kotouttamisohjelman laatiminen on lakisääteistä ja ohjelma tulee tarkistaa vähintään kerran neljässä vuodessa. (Laki kotoutumisen edistämisestä 2010/ ) Kotouttamislain 44 :n mukaan valtion maksamien kotouttamislaissa tarkoitettujen toimenpiteiden kustannusten korvaamisen edellytyksenä on, että kunta on laatinut 32 :ssä tarkoitetun kunnan kotouttamisohjelman ja tehnyt 41 :ssä tarkoitetun sopimuksen ELY keskuksen kanssa. Tällä sopimuksella ELY keskus (ja kunta) sopivat 41 :n mukaisesti lain 26 :n 2 ja 3 momentissa tarkoitettujen henkilöiden kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä. Kokonaisuudessaan lain tarkoitus on edistää maahanmuuttajien kotoutumista ja parantaa heidän mahdollisuuksiaan integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan ja edistää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. 3. KÄSITTEET Pakolainen: Henkilö, joka pakenee vainoa. Pakolaisaseman saa henkilö, jolle jokin valtio antaa turvapaikan tai jonka YK:n pakolaisjärjestö UNHCR määrittelee pakolaiseksi.

5 Turvapaikanhakija: Henkilö, joka hakee suojelua ja oleskeluoikeutta vieraasta valtiosta. Henkilöllä ei ole vielä oleskelulupaa Suomessa. Turvapaikanhakija saa pakolaisaseman, jos hänelle annetaan turvapaikka. Maahanmuuttaja: Suomeen muuttanut henkilö, joka oleskelee maassa muuten kuin matkailun tai siihen verrattavissa olevan syyn perusteella tai jonka oleskeluoikeus on rekisteröity tai jolle on myönnetty oleskelukortti. Kiintiöpakolainen: YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n pakolaiseksi määrittelemä henkilö, jolle on myönnetty oleskelulupa valtion talousarviossa vahvistetussa pakolaiskiintiössä. Kansainvälistä suojelua saava: Henkilö, joka on saanut pakolaisaseman tai oleskeluluvan toissijaisen suojelun perusteella. Henkilö on voinut saapua Suomeen turvapaikanhakijana tai kiintiöpakolaisena. Kotoutuminen: Prosessi, jossa Suomeen tuleva ulkomaalainen integroituu suomalaiseen yhteiskuntaan ja saa tarvittavat tiedot ja taidot yhteiskunnassa toimimiseen. Kotoutumiseen liittyy myös oman etnisen identiteetin ja kulttuurin vaaliminen ja harjoittaminen. Kotouttaminen: Kotoutumista edistävä prosessi, johon viranomaiset osallistuvat omalta taholtaan. 4. MAAHANMUUTTAJAT TOIVAKASSA Toivakkaan ei ole toistaiseksi muuttanut yhtään turvapaikan saanutta henkilöä. Lähtökohta valmistelussa ja strategisessa suunnittelussa on kuitenkin se, että palvelut sopisivat myös maahanmuuttajille. Toivakkaan mahdollisesti muuttavat maahanmuuttajataustaiset henkilöt ovat toistaiseksi yksittäisiä, sillä kunnalla ei ole juurikaan tarjota vapaita vuokra-asuntoja ja julkiset liikenneyhteydet ovat rajalliset. Lisäksi kunnanvaltuuston päätöksellä 40 ( ) Toivakkaan ei varauduta kotouttamaan yhtään ELY keskuksen osoittamaa maahanmuuttajaa. Suomesta turvapaikan saaneiden Itsenäinen muutto on mahdollista ja siihen varaudutaan lain edellyttämällä tavalla toimialoittain. Kunnassa edetään asian kanssa räätälöidysti ja henkilöiden palvelutarpeen mukaan voimavaralähtöisesti.

6 5. SUUNNITELMA KUNNAN YLEISTEN PALVELUIDEN TOTEUTTAMISESTA MAAHANMUUTTAJILLE Kaikki palvelut suunnitellaan jo lähtökohtaisesti niin, että ne soveltuisivat myös maahanmuuttajille. Kunnan on myös pystyttävä tuottamaan palveluita, jotka edistävät maahanmuuttajan kotoutumista Varhaiskasvatus sekä esi- ja perusopetus Kunnalla on valmius järjestää varhaiskasvatusta ja esiopetusta, jotka soveltuvat myös maahanmuuttajalapsille, jotka eivät ole oppivelvollisuusiässä. Oppivelvollisuusikäisille lapsille perusopetusta järjestettäisiin integroidusti. Oppilaita integroidaan koulun toimintaan valmistavan opetuksen opetussuunnitelman mukaisesti. Esi- ja perusopetusikäisten turvapaikan saaneiden lasten kohdalla kunnassa kiinnitettäisiin erityistä huomiota monialaiseen yhteistyöhön sivistystoimen, sosiaalitoimen sekä järjestökentän välillä Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut Kuten muutkin kuntalaiset, myös ulkomailta Suomeen tulleet ovat oikeutettuja käyttämään julkisia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita. Toivakan kunnan sosiaalihuollon palvelut pystytään järjestämään yhtälailla maahanmuuttajille kuin kantaväestöön kuuluville. Tarvittaessa käytetään tulkkauspalvelua siten, kuin tämän ohjelman luvussa 6 on mainittu. Toivakan kunnassa terveydenhuollon tuottamisesta ja tuotetun palvelun soveltuvuudesta maahanmuuttajataustaisille henkilöille vastaa Seututerveyskeskus. Toivakan kunta edellyttää palvelun järjestäjänä, että palvelut soveltuvat yhtälailla maahanmuuttajille kuin kantaväestön edustajille Vapaa-aika ja kulttuuri Vapaa-ajan palvelut ovat tärkeä osa maahanmuuttajien viihtyvyyttä ja yhteiskuntaan sopeutumista. Toivakan kunnan vapaa-ajan palvelut ovat kaikkien kuntalaisten käytössä.

7 Toivakan kunnassa toimii aktiivinen urheiluseura Toivakan Rivakka, jonka toimintaan osallistuminen on helppoa. Talvi- ja kesälajeja on tarjolla runsain määrin ja näihin kaikki ovat tervetulleita. Liikunnan lisäksi Toivakassa on laaja valikoima erilaisia kulttuuritapahtumia. Tapahtumat ovat pääosin avoimia kaikille ja toiminnan suunnittelussa on aina mahdollisuus ottaa huomioon eri ryhmien toivomuksia. Alueella toimii kansalaisopisto, Puulan seutuopisto, jonka ryhmiin osallistuminen on hyvä mahdollisuus päästä mukaan yhteisölliseen toimintaan. Kunnassa toimivat järjestöt luovat tärkeällä työllään mahdollisuuksia viihtyä ja voida hyvin kunnassa. Sitä kautta myös kotoutuminen toteutuu luonnollisin keinoin. Järjestötyön ennaltaehkäisevä rooli on tärkeä tuki julkiselle palvelujärjestelmälle. 6. KOTOUTTAMISESTA VASTAAVAT VIRANOMAISET Kunta ja TE-toimisto vastaavat alkukartoituksesta ja kotoutumissuunnitelmasta. Kotouttamisen yleisestä yhteensovittamisesta eri palveluissa vastaa kunnassa perusturvajohtaja. Lisäksi kunkin toimialan johtava viranhaltija vastaa siitä, että oman toimialansa palvelut soveltuvat myös maahanmuuttajataustaisille henkilöille Alkukartoitus Alkukartoituksella selvitetään tulijan osaaminen sekä valmiudet työhön ja opiskeluun. Tämän jälkeen henkilö ohjataan hänen tarvitsemiinsa palveluihin. Työikäisille ja työmarkkinoille suuntautuville alkukartoitus tehdään TE-toimistossa ja muille kunnassa. Toivakassa alkukartoituksesta huolehtii tilanteen mukaan joko sosiaalityöntekijä tai perusturvajohtaja Kotoutumissuunnitelma Alkukartoituksen jälkeen kunta tai TE-toimisto laatii yhdessä maahanmuuttajan kanssa kotoutumissuunnitelman, jossa sovitaan työllistymistä, koulutusta ja muista kotoutumista tukevista palveluista alkukartoituksen sekä maahanmuuttajan omien toiveiden pohjalta. Suunnitelma tehdään vuodeksi kerrallaan ja enintään kolmen vuoden ajalle. Suunnitelman kestoa voidaan pidentää enintään kahdella vuodella, jos henkilön kotoutumisessa katsotaan tarvittavan erityisiä toimenpiteitä. Suunnitelmaa tarkistetaan tarvittaessa, ja maahanmuuttajalla on velvollisuus noudattaa sitä. Kotoutumissuunnitelman laatimisesta Toivakan kunnassa vastaa työllisyyskoordinaattori.

8 6.3. SUUNNITELMA LASTEN JA NUORTEN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Lasten ja nuorten kotoutumista ja sosiaalista vahvistamista käsitellään Toivakan lasten ja nuorten hyvinvointiryhmässä (TLH), jossa on edustettuna kattavasti kunnan eri toimialat sekä kolmas sektori. Asiaa käsitellään tarvittaessa, mutta vähintään kerran valtuustokaudessa. Lasten ja nuorten kotouttamisessa pyritään aina perheen kanssa tiiviiseen yhteistyöhön ja kokonaisvaltaiseen, voimavaralähtöiseen työotteeseen. Jos kuntaan osoitettaisi turvapaikkamenettelyssä oleskeluluvan saanut, ilman huoltajaa saapunut lapsi, kuntaan siirtyminen vaatii tiivistä yhteistyötä alaikäisen edustajan, vastaanottokeskuksen ja vastaanottavan kunnan sosiaalityöntekijöiden sekä ELYkeskuksen kanssa. Ilman huoltajaa saapuneet alaikäiset tarvitsevat usein neuvoja, ohjausta ja tukea vielä täysi-ikäisyyden saavutettuaan. Jälkihuollon tarve arvioidaan aina yksilökohtaisesti, ja se voi koostua nuoren säännöllisistä tapaamisista, arkea tukevista kotikäynneistä, opintojen ja harrastusten tukemisesta, taloudellisesta tuesta, terveyspalveluista ja kotoutumissuunnitelman seurannasta. Nuori voi olla jälkihuollon tukitoimien piirissä, kunnes hän täyttää 21 vuotta tai kunnes hänen huoltajansa saapuu Suomeen. Ilman huoltajaa saapuneelle oleskeluluvan saaneelle lapselle laaditaan aina kotoutumissuunnitelma. Lapsella on kuntalaisena oikeus osallistua kaikkeen siihen toimintaan, johon muutkin laspset ja nuoret osallistuvat. Koulunkäynti, harrastukset ja muu vapaa-ajan toiminta tukevat lasten kotoutumista. Keskeisiä toimijoita lasten kotoutumisen kannalta ovat TLH:ssä edustettuina olevat tahot: varhaiskasvatus-, opetus-, nuoriso-, sosiaali- ja terveystoimen edustajat sekä kolmas sektori. Järjestöillä ja seurakunnilla on merkittävä rooli Toivakan kunnassa hyvinvoinnin edistäjinä myös maahanmuuttajien osalta. Toivakkaan ei ole aikaisemmin sijoitettu turvapaikkamenettelyn kautta oleskeluluvan saaneita lapsia tai nuoria. Etenkin kouluissa ja muissa toiminnoissa, joissa maahanmuuttajataustainen lapsi on mukana, on oltava hyvin tarkkana siitä, ettei syrjintää pääse tapahtumaan. Syrjinnän ehkäisystä vastaavat kouluissa opettajat ja vapaa-ajalla ne henkilöt, jotka ovat toiminnasta vastuussa.

9 7. SUUNNITELMA TYÖVOIMAN ULKOPUOLELLA OLEVIEN RYHMIEN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Työvoiman ulkopuolella olevien ryhmien kotoutumisesta ja palvelujen yhteensovittamisesta vastaa kunnan työllisyyskoordinaattori. Erilaiset kunnassa järjestettävät ryhmätoiminnat ovat avoinna myös maahanmuuttajille. Tarpeen mukaan myös työllisyyspalveluiden räätälöinti on mahdollista. Työvoiman ulkopuolella olevien kotoutumisessa ja sosiaalisessa vahvistamisessa myös seurakunnilla sekä Toivakan kunnassa toimivilla järjestöillä on merkittävä rooli. 8. KIELIPALVELUT Kielipalveluilla tarkoitetaan käännös- ja tulkkipalveluja. Laki kotoutumisen edistämisestä ( /1386) sekä Hallintolaki (2003/434) määrää, että viranomaisen on järjestettävä tulkkaus asiassa, joka voi tulla vireille viranomaisen aloitteesta, jos asianosainen ei osaa suomen tai ruotsin kieltä sen tasoisesti, että kykenisi sitä ymmärtämään tai tulemaan ymmärretyksi, tai ei vamman tai sairauden perusteella voi tulla ymmärretyksi. Asia voidaan tulkita kielelle, jota maahanmuttajan voidaan todeta asian laatuun nähden riittävästi ymmärtävän. Kielipalveluja tulee käyttää erityisesti maahanmuuton alkuvaiheessa, kun päätetään maahanmuuttajan oikeuksista, velvollisuuksista ja etuuksista tai kun katsotaan, että asian saumaton hoitaminen sitä vaatii. Kielipalvelujen tilaajalla on vastuu ammattitaitoisen tulkin tilaamisesta. Tulkki ei saa luvattomasti ilmaista asiakastilanteessa tietoonsa saanutta luottamuksellista tietoa. Tulkkina tulee aina käyttää ammattitulkkia, ei esimerkiksi asiakkaan sukulaista ja tuttavaa. Tämä on ensiarvoisen tärkeää asiakkaan oikeuksien kannalta. Myös tulkin sukupuolen merkitys on huomioitava. 9. SUUNNITELMA KUNNAN KOTOUTTAMISOHJELMAN SEURANNASTA Kotouttamisohjelma päivitetään vähintään kerran valtuustokaudessa. Lakien tai olosuhteiden muuttuessa sitä päivitetään tarpeen mukaan.

Kotouttamisen ABC. Nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukena Emine Ehrström kokemukset ja hyvät käytänteet Aluekoordinaattori

Kotouttamisen ABC. Nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukena Emine Ehrström kokemukset ja hyvät käytänteet Aluekoordinaattori Kotouttamisen ABC Nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukena Emine Ehrström kokemukset ja hyvät käytänteet 11.5.2016 Aluekoordinaattori Seinäjoki Kotona Suomessa -hanke Käsitteet käyttöön Maahanmuuttaja

Lisätiedot

Alaikäisten ilman huoltajaa tulleiden kotouttaminen

Alaikäisten ilman huoltajaa tulleiden kotouttaminen Alaikäisten ilman huoltajaa tulleiden kotouttaminen 10.12.2015 Yksin tulleet alaikäiset Suomessa 2006-2015 Yksintulleiden turvapaikanhakijalasten määrä on kasvanut voimakkaasti tänä vuonna 2006 2007 2008

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ LUONNOS SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Salon kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain

Lisätiedot

Kotouttamisen sopimukset ja kuntakorvaukset (Laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010) Keski-Suomen ELY-keskus, Sari Jokinen, 12.1.

Kotouttamisen sopimukset ja kuntakorvaukset (Laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010) Keski-Suomen ELY-keskus, Sari Jokinen, 12.1. Kotouttamisen sopimukset ja kuntakorvaukset (Laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010) Keski-Suomen ELY-keskus, Sari Jokinen, 12.1.2016 Turvapaikanhakijat ja kiintiöpakolaiset (Laki kotoutumisen edistämisestä,

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄ- MISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄ- MISESTÄ SOPIMUS Etelä-Savo SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄ- MISESTÄ Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Sastamalan kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS Dnro Etelä-Savo xx.xx.xxxx. SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Hämeenkyrön kunta (jäljempänä

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Sopimus SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Kauhavan kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja kunta/kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain 2 :n 2 ja 3 momentissa

Lisätiedot

Katsaus kansainvälisyyteen Pudasjärvellä

Katsaus kansainvälisyyteen Pudasjärvellä Katsaus kansainvälisyyteen Pudasjärvellä Käsitteet Turvapaikanhakija Henkilö, joka hakee suojelua ja oleskeluoikeutta vieraasta valtiosta. Henkilöllä ei ole vielä oleskelulupaa Suomessa. Kiintiöpakolainen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Pöytyän kunta (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ

MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ YHDESSÄ ENEMMÄN MAAHANMUUTTAJAT OSANA YHTEISÖÄ -HANKE KESKI-SUOMEN YHTEISÖJEN TUKI RY Sisällys Alkukartoitus... 1 Etninen tausta... 1 Kansainvälinen suojelu... 1 Kansalaisuus...

Lisätiedot

Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu, vastaanottokeskukset ja kuntapaikat. Pohjanmaan ELY-keskus (Lähteet ELY-keskus ja Maahanmuuttovirasto)

Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu, vastaanottokeskukset ja kuntapaikat. Pohjanmaan ELY-keskus (Lähteet ELY-keskus ja Maahanmuuttovirasto) Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu, vastaanottokeskukset ja kuntapaikat Pohjanmaan ELY-keskus (Lähteet ELY-keskus ja Maahanmuuttovirasto) Käsitteitä Turvapaikanhakija Henkilö joka hakee suojelua ja oleskeluoikeutta

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Uudenmaan elinkeino -, liikenne - ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Vihdin kun#a Qäljempänä

Lisätiedot

KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA. Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut

KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA. Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut Organisaatiokaavio (toiminnot) Maahanmuuttajapalvelut InEspoo Monikulttuurinen neuvonta

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kempeleen kunta (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kittilän kunta (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ X:n elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja [kunta/kaupunki] (jäljempänä kunta/kaupunki) sopivat kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

KOTOLAKI TULEE OLETKO VALMIS? Vanhempi hallitussihteeri Juha-Pekka Suomi

KOTOLAKI TULEE OLETKO VALMIS? Vanhempi hallitussihteeri Juha-Pekka Suomi KOTOLAKI TULEE OLETKO VALMIS? Vanhempi hallitussihteeri Juha-Pekka Suomi Miksi kotolaki uudistetaan? Maakunta-, sosiaali- ja terveydenhuolto- sekä aluekehitys- ja kasvupalvelu-uudistukset vaikuttavat merkittävästi

Lisätiedot

ENONTEKIÖ KUNTA KOTOUTTAMISSUUNNITELMA 2013

ENONTEKIÖ KUNTA KOTOUTTAMISSUUNNITELMA 2013 KOTOUTTAMISSUUNNITELMA 2013 ENONTEKIÖ KUNTA /3

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja [kunta/kaupunki] (jäljempänä kunta/kaupunki) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS Etelä-Savo xxpv xxkk 2014 SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja :n kunta/kaupunki (jäljempänä kunta)

Lisätiedot

SOPIMUS PAKOLAISTEN KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS PAKOLAISTEN KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ 146/04.03.01/2016 SOPIMUS PAKOLAISTEN KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kirkkonummen kunta (jäljempänä kunta/kaupunki)

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ KASELY 1306/05.13.05/2013 SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Luumäen kunta (jäljempänä kunta)

Lisätiedot

Kemin kaupunki/ pakolaistyö Hajautetun tukiasumisyksikön toimintasuunnitelma

Kemin kaupunki/ pakolaistyö Hajautetun tukiasumisyksikön toimintasuunnitelma 1(6) Kemin kaupunki/ pakolaistyö Hajautetun tukiasumisyksikön toimintasuunnitelma 2(6) Sisällys 1. Yleistä 2. Toiminta-ajatus ja arvot 3. Tilat ja ympäristö 4. Asiakkaat 5. Palvelut - sosiaalipalvelut

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Karkkilan kaupunki (jäljempänä kaupunki) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

Maahanmuutto Pirkanmaalla Ahjolan kansalaisopisto, yleisluento Paula Kuusipalo, Pirkanmaan ELY-keskus / Tampereen yliopisto

Maahanmuutto Pirkanmaalla Ahjolan kansalaisopisto, yleisluento Paula Kuusipalo, Pirkanmaan ELY-keskus / Tampereen yliopisto Maahanmuutto Pirkanmaalla 4.2.2016 Ahjolan kansalaisopisto, yleisluento Paula Kuusipalo, / Tampereen yliopisto Turvapaikanhakijat 31.12.2015 Ulkomaan kansalaiset ja kotouttaminen Kunnan ja ELY-keskuksen

Lisätiedot

Uusi kotoutumislaki ja kotiäidit (1386/2010)

Uusi kotoutumislaki ja kotiäidit (1386/2010) Uusi kotoutumislaki ja kotiäidit (1386/2010) Luetaan yhdessä-verkosto 15.10.2011 Maahanmuuttojohtaja Kristina Stenman 26.10.2011 Muutokset pähkinänkuoressa: 1. Soveltamisala koskee kaikkia maahanmuuttajia

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ 1. KOTOUTUMISEN EDISTÄMINEN PAIKALLISTASOLLA

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ 1. KOTOUTUMISEN EDISTÄMINEN PAIKALLISTASOLLA HAMELY/195/05.13.05/2010 SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Heinolan kaupunki sopivat kotoutumislain

Lisätiedot

Hallituksen kotouttamista koskeva toimintasuunnitelma: Maahanmuuttajat kuntiin, koulutukseen ja työhön

Hallituksen kotouttamista koskeva toimintasuunnitelma: Maahanmuuttajat kuntiin, koulutukseen ja työhön Hallituksen kotouttamista koskeva toimintasuunnitelma: Maahanmuuttajat kuntiin, koulutukseen ja työhön 3.5.2016 oikeus- ja työministeri Jari Lindström opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen Kunnanhallitus 29 01.02.2016 Kunnanhallitus 66 21.03.2016 Kunnanvaltuusto 15 05.04.2016 Perusturvalautakunta 46 11.05.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen Khall

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Mynämäen kunta SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja Lapuan kaupunki jäljempänä kaupunki) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja Ylivieskan kaupunki (jäljempänä kunta/kaupunki) sopivat

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja Pyhäjoen kunta (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ [Diaarinumero] SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kouvolan kaupunki (jäljempänä kaupunki) sopivat

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Luonnos/Malli POPELYXXXXXXXX SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja ---- kunta/kaupunki (jäljempänä

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kemin kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

Alkuvaiheen palvelut Alkuvaiheen palveluihin kuuluvat perustieto, ohjaus ja neuvonta, alkukartoitus ja kotoutumissuunnitelma.

Alkuvaiheen palvelut Alkuvaiheen palveluihin kuuluvat perustieto, ohjaus ja neuvonta, alkukartoitus ja kotoutumissuunnitelma. Keskeiset käsitteet Alkukartoitus Työttömille työnhakijoille, toimeentulotuen saajille ja sitä pyytäville tehtävä kartoitus, jossa arvioidaan alustavasti työllistymis-, opiskelu- ja muut kotoutumisvalmiudet.

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ POPELYxxx/2015 SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja Utajärven kunta (jäljempänä kunta) sopivat

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Asianro 679/05.11.00/2013 220 Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Lisätiedot

Kauniaisten kaupungin kotouttamisohjelma on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 14.10.2013.

Kauniaisten kaupungin kotouttamisohjelma on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 14.10.2013. SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kauniaisten kaupunki (jäljempänä kaupunki) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista

Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista Kaupunginhallitus 110 14.03.2016 Kaupunginvaltuusto 35 29.03.2016 Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista 1204/00.02.04.00/2015 KH 110 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

ELY-keskuksen aluetapaaminen Porvoossa

ELY-keskuksen aluetapaaminen Porvoossa ELY-keskuksen aluetapaaminen Porvoossa 3.3.2016 2 Ennen tulijoiden määrän kasvua: Ensimmäiset oleskeluluvat ja EU-oleskeluoikeuden rekisteröinnit 2014 Oleskeluluvat vuonna 2015 Yhteensä 20 709 oleskelulupaa

Lisätiedot

Liite 6, Rovaniemen kaupungin saamat pakolaiskorvaukset vuosina

Liite 6, Rovaniemen kaupungin saamat pakolaiskorvaukset vuosina 36 Liite 6, Rovaniemen kaupungin saamat pakolaiskorvaukset vuosina 2008-2012 Korvaus 2012 2011 2010 2009 2008 Laskennallinen 649 645 816 519 841 709 630 813 480 158 korvaus Toimeentulotuki 522 620 917

Lisätiedot

Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö. Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö

Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö. Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö 1 Ketä ovat suomalaiset? Suomen kansalaisuus voi perustua kansalaisuuslain mukaan vanhemman

Lisätiedot

Uusi kotoutumislaki ja Osallisena Suomessa-hanke

Uusi kotoutumislaki ja Osallisena Suomessa-hanke Uusi kotoutumislaki ja Osallisena Suomessa-hanke Kuntamarkkinat 14.9.2011 Ylitarkastaja Peter Kariuki 14.9.2011 14.9.2011 Maahanmuuton Suomen kartta Ulkomaalaisten osuus (%) kunnan asukasluvusta 31.12.2009

Lisätiedot

Kotouttaminen terveydenhuollossa

Kotouttaminen terveydenhuollossa Kotouttaminen terveydenhuollossa tartuntatautien torjunnan ja rokotusten näkökulmasta Tartuntatautipäivät 6.4.2017 Paula Tiittala, LL, asiantuntijalääkäri, tutkija HY, THL 1 Sisältö 1. Käsitteet tutuiksi

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaupunginhallitus 175 16.05.2016 Kaupunginhallitus 195 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto 43 13.06.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki Varsinais-Suomen elinkeino-,

Lisätiedot

Osaavaa työvoimaa maahanmuuttajista

Osaavaa työvoimaa maahanmuuttajista Osaavaa työvoimaa maahanmuuttajista Kansainvälinen ja kulttuuritietoinen Kaakkois-Suomi seminaari Aika: Perjantai 29.9.2017 klo 9-15:15 Paikka: Kouvolan upseerikerhon juhlasali, Upseeritie 5, 45100 Kouvola

Lisätiedot

ELY-keskukset ja yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa

ELY-keskukset ja yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa ELY-keskukset ja yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa 15.3.2017 Maahanmuuttopäällikkö Lisbeth Mattsson Pohjois-Savon ELY-keskus Valtion ja kunnan roolit

Lisätiedot

Ajankohtaista kotimaan kotouttamispolitiikassa

Ajankohtaista kotimaan kotouttamispolitiikassa Ajankohtaista kotimaan kotouttamispolitiikassa Ylitarkastaja Tiina Pesonen SM/MMO/Kotouttamisyksikkö Oulu 18.3.2010 18.3.2010 Kotouttamislain kokonaisuudistus - soveltamisala Soveltamisala koskisi kaikkia

Lisätiedot

Turvapaikanhakijat ja pakolaisten vastaanotto

Turvapaikanhakijat ja pakolaisten vastaanotto Turvapaikanhakijat ja pakolaisten vastaanotto Kempele 22.8.2016 Sisäministeriö Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Työ- ja elinkeinoministeriö Migri Kiintiöpakolaiset ELY-keskus OLE Kunnat Kotouttaminen

Lisätiedot

MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI MAAHANMUUTTAJATYÖ

MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI MAAHANMUUTTAJATYÖ MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI MAAHANMUUTTAJATYÖ 24.5.2013 Maahanmuuttotoimisto 1 Maahanmuuttoon liittyviä käsitteitä Maahanmuuttaja - Suomeen muuttanut henkilö, joka oleskelee maassa muuta

Lisätiedot

Yksintulleiden pakolaisnuorten jälkihuolto. Outi Lepola

Yksintulleiden pakolaisnuorten jälkihuolto. Outi Lepola Yksintulleiden pakolaisnuorten jälkihuolto Outi Lepola Selvitys käynnissä tavoitteena on muodostaa yleiskuva jälkihuollosta, jota Suomen kunnissa tällä hetkellä tarjotaan täysi-ikäistyneille nuorille,

Lisätiedot

Kauhava Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Kauhava Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Kauhava 2.11.2015 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Mauno Salmela Ylitarkastaja Mauno Salmela 18.12.2015 1 Säädöspohja Kotolaki (1386/2010) astui voimaan 1.9.2011 Valtioneuvoston asetus (1393/2011) kunnan kustannusten

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto HE:N ALUEKEHITYKSESTA JA KASVUPALVELUSTA VALMISTELU LINKITTYY LAIN

Lisätiedot

Katsaus maahanmuuton ja turvapaikanhakijoiden tilanteeseen Lapissa

Katsaus maahanmuuton ja turvapaikanhakijoiden tilanteeseen Lapissa Katsaus maahanmuuton ja turvapaikanhakijoiden tilanteeseen Lapissa MYR 5.10.2015 Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus Ulkomaan kansalaisten määrä kasvaa Lapissa 4000 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500

Lisätiedot

Kunnanhallitus 187 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 73 26.10.2015. Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla 557/042/2015

Kunnanhallitus 187 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 73 26.10.2015. Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla 557/042/2015 Kunnanhallitus 187 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 73 26.10.2015 Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla Kunnanhallitus 19.10.2015 187 557/042/2015 Sisäministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja Suomen

Lisätiedot

ELY-keskuksen rooli laajamittaisessa maahantulossa ja pakolaisten kuntiin sijoittamisessa

ELY-keskuksen rooli laajamittaisessa maahantulossa ja pakolaisten kuntiin sijoittamisessa ELY-keskuksen rooli laajamittaisessa maahantulossa ja pakolaisten kuntiin sijoittamisessa 9.11.2015 Suomeen saapunut 27 070 turvapaikanhakijaa viime vuonna 3651 tulijaa Alaikäisenä yksin tulleita 2028

Lisätiedot

Hankkeen tausta ja valmistelu

Hankkeen tausta ja valmistelu Hankkeen tausta ja valmistelu Orimattilan kaupungilla ELY:n kanssa sopimus 20 pakolaisen kuntasijoituksesta vuosittain; sopimus sisältää kiintiöpakolaiset ja oleskeluvan saaneet Kotouttamislain mukaisia

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Sopimus SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Laukaan kunta (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

Hallituksen esitys LAKI KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

Hallituksen esitys LAKI KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Hallituksen esitys LAKI KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Kotoutumisen edistämisen suunnittelu sisältyy maakunnan ja kuntien aluekehitystä, hyvinvointia, terveyttä koskevaan suunnitteluun huolehditaan monialaisena

Lisätiedot

Kotouttamispalvelut osana Lapin TE-palveluja

Kotouttamispalvelut osana Lapin TE-palveluja Kotouttamispalvelut osana Lapin TE-palveluja Marja Perälä, toimistonjohtaja 1 Maahanmuuttajien palveluun sovellettavat lait ja ohjeet Laki kotoutumisen edistämisestä (1386/2010) - kotoutumislaki voimaan

Lisätiedot

HE 336/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen

HE 336/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen HE 336/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kotoutumisen edistämisestä annetun lain 45 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

Valtion I kotouttamisohjelma

Valtion I kotouttamisohjelma Valtion I kotouttamisohjelma 7.6.2012 Lähtökohdat Maahanmuutto Suomeen kasvaa ja monipuolistuu: Nyt 170 000 ulkomaan kansalaista Vuonna 2020 Jo 330 000 ulkomaan kansalaista Yli puolet kaikista maahanmuuttajista

Lisätiedot

KUNTAAN OHJAAMISTA KOSKEVAT PYKÄLÄT HALLITUKSEN ESITYKSESSÄ LAIKSI KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Kuntaan ohjaamisen valtakunnalliset tavoitteet

KUNTAAN OHJAAMISTA KOSKEVAT PYKÄLÄT HALLITUKSEN ESITYKSESSÄ LAIKSI KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Kuntaan ohjaamisen valtakunnalliset tavoitteet KUNTAAN OHJAAMISTA KOSKEVAT PYKÄLÄT HALLITUKSEN ESITYKSESSÄ LAIKSI KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Kuntaan ohjaamisen valtakunnalliset tavoitteet Valtioneuvosto vahvistaa kuntaan ohjaamisen strategiset tavoitteet

Lisätiedot

Maahanmuuttajasta kuntalaiseksi. Pornaisten kunnan kotouttamisohjelma

Maahanmuuttajasta kuntalaiseksi. Pornaisten kunnan kotouttamisohjelma Maahanmuuttajasta kuntalaiseksi Pornaisten kunnan kotouttamisohjelma 2016 2019 1 1. JOHDANTO Syyskuussa 2011 astui voimaan laki kotoutumisen edistämisestä (1386/2010). Lain lähtökohtana on vastata maahanmuutossa

Lisätiedot

Valtuutettu Ismo Soukolan valtuustoaloite maahanmuuton Hämeenlinnan kaupungille aiheuttamien kokonaiskustannusten selvittämisestä

Valtuutettu Ismo Soukolan valtuustoaloite maahanmuuton Hämeenlinnan kaupungille aiheuttamien kokonaiskustannusten selvittämisestä Valtuutettu Ismo Soukolan valtuustoaloite maahanmuuton Hämeenlinnan kaupungille aiheuttamien kokonaiskustannusten selvittämisestä KV 11.10.2010 18 Valtuutettu Ismo Soukola jätti valtuustolle, siitä ennen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Sopimusmalli SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja :n kunta/kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ

VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ Sivistyslautakunta 49 12.05.2016 Kaupunginhallitus 258 05.09.2016 VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ 108/40.400/2016 SIVLK 12.05.2016 49 Valmistelu ja lisätiedot:

Lisätiedot

EV 214/2005 vp HE 166/2005 vp

EV 214/2005 vp HE 166/2005 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 214/2005 vp Hallituksen esitys laiksi maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Seinäjoki Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Seinäjoki Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Seinäjoki 12.1.2017 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Mauno Salmela 12.1.2017 1 Laki kotoutumisen edistämisestä NYKYTILA Laki kotoutumisen edistämisestä tuli voimaan 1.9.2011 Tarkoituksena on mm. tukea ja edistää

Lisätiedot

Kotoutumispalvelut ja maahanmuuttoon liittyvät palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin

Kotoutumispalvelut ja maahanmuuttoon liittyvät palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin Kotoutumispalvelut ja maahanmuuttoon liittyvät palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin 1. Mitä varten ko. palvelukokonaisuus on olemassa eli mikä on palvelukokonaisuuden tärkein tavoite? Kotoutumista

Lisätiedot

Maahanmuuttotilanne Pirkanmaalla. Pirkanmaa ELY-keskus

Maahanmuuttotilanne Pirkanmaalla. Pirkanmaa ELY-keskus Maahanmuuttotilanne Pirkanmaalla Pirkanmaa ELY-keskus 1.11.2016 Maahanmuuttajat Pirkanmaalla Pirkanmaalla asui vuoden 2015 lopussa yhteensä 506 114 asukasta, joista 21 485 oli vieraskielisiä (4,2 %). Vieraskielisillä

Lisätiedot

Kotoutumislaki (1386/2010) uudistuu 1.9.2011 alkaen. Kotoutumislain toimeenpano Lahti 23.3.2011

Kotoutumislaki (1386/2010) uudistuu 1.9.2011 alkaen. Kotoutumislain toimeenpano Lahti 23.3.2011 Kotoutumislaki (1386/2010) uudistuu 1.9.2011 alkaen Kotoutumislain toimeenpano Lahti 23.3.2011 30.3.2011 Taustaa Laki maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta (493/1999)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2016 1 (6) 815 Helsingin kaupungin linjaus kansainvälistä suojelua saavien vastaanoton täsmentämiseksi ja alaikäisten ilman huoltajaa saapuneiden turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

Kunnille pakolaisten vastaanotosta maksettavat korvaukset

Kunnille pakolaisten vastaanotosta maksettavat korvaukset Kunnille pakolaisten vastaanotosta maksettavat korvaukset 1. Laskennallinen korvaus Alle 7-vuotiaat 6 845 / hlö / vuosi 7 -vuotta täyttäneet 2 300 / hlö / vuosi Maksetaan kolmen vuoden ajan 2. Korvaus

Lisätiedot

Espoolainen kotouttamistyö Onnistumisia ja haasteita

Espoolainen kotouttamistyö Onnistumisia ja haasteita Espoolainen kotouttamistyö Onnistumisia ja haasteita Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä, Maahanmuuttajapalvelut 18.1.2018 Monikulttuuriasiain neuvottelukunta Maahanmuuttajapalvelut Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Tuumasta toimeen lasten kasvun tukemisen resurssit luovasti käyttöön hanke 2006 2008. Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma

Tuumasta toimeen lasten kasvun tukemisen resurssit luovasti käyttöön hanke 2006 2008. Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma Lapsen kotoutumissuunnitelma on suunnattu kaikille alle 17 vuotiaille maahanmuuttajalapsille heidän kotoutumisensa tueksi ja tarvittavien tietojen siirtymiseksi.

Lisätiedot

Maahanmuuttajakoulutus työkenttänä verkostoyhteistyön onnistumisen edellytykset Kotoutumislain näkökulma

Maahanmuuttajakoulutus työkenttänä verkostoyhteistyön onnistumisen edellytykset Kotoutumislain näkökulma Maahanmuuttajakoulutus työkenttänä verkostoyhteistyön onnistumisen edellytykset Kotoutumislain näkökulma Maahanmuuttajakoulutus työkenttänä 30.1.2013 Turun kristillinen opisto Laki kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

PALAPELI2-PROJEKTI Alkukartoitus, alkuvaiheen koulutus ja ohjauspalvelut maahanmuuttajille

PALAPELI2-PROJEKTI Alkukartoitus, alkuvaiheen koulutus ja ohjauspalvelut maahanmuuttajille PALAPELI2-PROJEKTI 1.8.2008-31.12.2012 Alkukartoitus, alkuvaiheen koulutus ja ohjauspalvelut maahanmuuttajille Palapeli2-projektin tavoite saada hyvin ja tehokkaasti alkuun maahanmuuttajan kotoutumisja

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ UUDELY/1512/05.13.05/2012 Luonnos 16.4.2014 SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ 1. SOPIJAPUOLET Uudenmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jälj. myös ELY-keskus ) Y-tunnus

Lisätiedot

Maahanmuuttajat Hämeessä Kotoutuminen ja koulutus

Maahanmuuttajat Hämeessä Kotoutuminen ja koulutus Maahanmuuttajat Hämeessä Kotoutuminen ja koulutus Anita Salonen Hämeen ELY-keskus Hämeen ELY-keskus 20.4.2016 1 Maahanmuutto Maahantulosyiden perusteella: Työperusteiset muuttajat Perheperusteiset muuttajat

Lisätiedot

Maahanmuuttajien sosiaali- ja terveyspalvelut. Viveca Arrhenius Kuntatalo Helsinki 3.2.2012

Maahanmuuttajien sosiaali- ja terveyspalvelut. Viveca Arrhenius Kuntatalo Helsinki 3.2.2012 Maahanmuuttajien sosiaali- ja terveyspalvelut Viveca Arrhenius Kuntatalo Helsinki 3.2.2012 Maahanmuuton tilannekuva (1) Ennätysmäärä kansainvälistä suojelua hakevia; 32 400 saapui 2015 Valtaosa Irakista

Lisätiedot

Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut

Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut SELKOESITE Tervetuloa asiakkaaksi Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalveluihin! Maahanmuuttopalveluiden työtä on ohjata ja neuvoa sen asiakkaita, eli maahanmuuttajia.

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 220 6.11.2013 Kaupunginhallitus 412 18.11.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 62

Lisätiedot

Kotoutumisen edistämistä koskevan lain (1386/2010) mukaisten kustannusten korvaaminen kunnalle. Työ- ja elinkeinoministeriön ohje

Kotoutumisen edistämistä koskevan lain (1386/2010) mukaisten kustannusten korvaaminen kunnalle. Työ- ja elinkeinoministeriön ohje Kotoutumisen edistämistä koskevan lain (1386/2010) mukaisten kustannusten korvaaminen kunnalle Työ- ja elinkeinoministeriön ohje 29.10.2013 4.4.2016 Säädöspohja Laki kotoutumisen edistämisestä (1386/2010)

Lisätiedot

Kotouttaminen opetustoimen näkökulmasta - Varhaiskasvatus ja perusopetus

Kotouttaminen opetustoimen näkökulmasta - Varhaiskasvatus ja perusopetus Kotouttaminen opetustoimen näkökulmasta - Varhaiskasvatus ja perusopetus Sivistyksen toimiala Pia Bärlund suunnittelija Pia.barlund@jkl.fi 014-266 4889 Näkymätön ja näkyvä maahanmuuttaja 1. sukupolven

Lisätiedot

Monikulttuurisuusohjelman arviointi Tiedonantotilaisuus kaupunginvaltuustolle Pirkko Melville (ja Elina Hienola)

Monikulttuurisuusohjelman arviointi Tiedonantotilaisuus kaupunginvaltuustolle Pirkko Melville (ja Elina Hienola) Monikulttuurisuusohjelman arviointi 2014 Tiedonantotilaisuus kaupunginvaltuustolle 16.11.2015 Pirkko Melville (ja Elina Hienola) Laki velvoittaa Tavoitteena kotoutumista ja etnistä yhdenvertaisuutta edistävä

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Maakuntauudistuksesta aiheutuvat muutokset kotoutumisen edistämiseen

Lisätiedot

Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina

Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina Sosiaali- ja terveyslautakunta 15 30.01.2017 Kaupunginhallitus 61 27.03.2017 Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina 2017-2018 47/05.02.24/2017 Sosiaali-

Lisätiedot

HE 49/11 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen

HE 49/11 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen HE 49/11 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kotoutumisen edistämisestä annetun lain 45 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen edistämisestä annettua lakia. Ehdotettu

Lisätiedot

Sosiaaliviraston Maahanmuuttoyksikkö. 16.10.14 Merlin Seidenschwarz 1

Sosiaaliviraston Maahanmuuttoyksikkö. 16.10.14 Merlin Seidenschwarz 1 Sosiaaliviraston Maahanmuuttoyksikkö 16.10.14 Merlin Seidenschwarz 1 Oleskelulupalajit Määräaikainen - tilapäinen (B) - jatkuva (A) Pysyvä (P) - voimassa toistaiseksi - 4 vuoden jatkuvan (A) oleskelun

Lisätiedot

Yleistä maahanmuutosta. suurimmat Suomeen muuton syyt: rakkaus työ tai opiskelu humanitaariset syyt. (turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset)

Yleistä maahanmuutosta. suurimmat Suomeen muuton syyt: rakkaus työ tai opiskelu humanitaariset syyt. (turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset) Yleistä maahanmuutosta suurimmat Suomeen muuton syyt: rakkaus työ tai opiskelu humanitaariset syyt (turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset) Suomen väestöstä ulkomaalaisia vuonna 2012 oli n.4 % (195 511henk.)

Lisätiedot

Ajankohtaista pakolaisten kuntaanohjaamisessa. Katja Vänskä-Rajala Työ- ja elinkeinoministeriö Kuntamarkkinat

Ajankohtaista pakolaisten kuntaanohjaamisessa. Katja Vänskä-Rajala Työ- ja elinkeinoministeriö Kuntamarkkinat Ajankohtaista pakolaisten kuntaanohjaamisessa Katja Vänskä-Rajala Työ- ja elinkeinoministeriö Kuntamarkkinat 11.9.2019 Kansainvälisessä yhteisössä uudelleensijoittamista ja pakolaisten laillisia maahantuloreittejä

Lisätiedot

Tilannekatsaus maahanmuuton asioista. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Reijo Vesakoivu

Tilannekatsaus maahanmuuton asioista. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Reijo Vesakoivu Tilannekatsaus maahanmuuton asioista Pohjois-Karjalan ELY-keskus Reijo Vesakoivu 1 Turvapaikanhakijatilanne Koko maassa V. 2015 32478 turvapaikanhakijaa V. 2016 1697 (1.1. 23.2.) Irak 61%, Afganistan 17%,

Lisätiedot

KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET

KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET KOTOUTTAMISLAKI KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET mahdollisuus päästä yhteiskunnan jäseneksi oikeus kaikkiin peruspalveluihin, kuten terveydenhoito, koulutus, eläke, työttömyysturva, työllistyminen KOTOUTTAMISTYÖN

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 220 6.11.2013 Kaupunginhallitus 412 18.11.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 62

Lisätiedot

maahanmuuttopalvelut SELKOESITE

maahanmuuttopalvelut SELKOESITE Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut SELKOESITE Tervetuloa asiakkaaksi Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalveluihin! Maahanmuuttopalveluiden työtä on ohjata ja neuvoa sen asiakkaita, eli maahanmuuttajia.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2017 1 (6) 4 Helsingin kaupungin linjaus kansainvälistä suojelua saavien vastaanoton täsmentämiseksi Pöydälle 09.01.2017 HEL 2016-009812 T 00 01 06 Päätösehdotus Esittelijän

Lisätiedot